perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisen Suomen unelmakaupunki 2013

Unelmakaupungista voi ja saa unelmoida. Unelmakaupunki – onko se kaikkien keksittävissä olevien unelmien täyttymys - vai onko se jotain, jonka voimme uskoa jäävän jäljelle kaiken globaalin kriisiytymisen jälkeen?

Voimmeko marssia selkä suorana insinöörien viitoittamaa tietä?
Unelmakaupungin unelma voi perustua paljossa menneen todellisuuteen, mutta se perustunee myös uuden teknologian luomiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Nyt, robotiikan viikolla, armon vuonna 2013, halutaan ehkä uskoa siihen, ettei ihmisen sittenkään tarvitse nöyrtyä. Selkä suorana voimme marssia insinöörien viitoittamaa tietä. Vai onko sittenkin haettava neuvoa menneen todellisuudesta? Menneen todellisuus onkin ehdottomasti helpoin tapa kuvata tulevaisuutta.

Suomi on käynyt läpi kulutuksen pienentämisen pakon sotavuosina. Talvella ei lämmitetty kaikkia huoneita kaupunkiasunnoissakaan, tuorevihannekset vaihtuivat juureksiin, auto pysyi tallissa tai pakkoluovutettiin sotakäyttöön, bensaa ei ollut ja puukaasu oli harvojen oikeus, kansalaiset kävivät mottitalkoissa, lapset ja naiset tekivät miesten työt, elintarvikeannokset olivat kortilla, nuorison liikalihavuudesta ei ollut tietoakaan, myöskään ihmishenki ei ollut paljon arvoinen. Mutta uhkaavan kurja tilanne johti auttamiseen ja yhteisöllisyyteen. Samalla se johti kadehdittavan ekologiseen elämään. Sotakoneet eivät kuitenkaan paljoa ekologiasta piitanneet, joten kokonaissaldo jäi ehkä miinuksen puolelle.



Eduskunta maaottelumarssilla, etunenässä Risto Ryti ja Väinö Tanner. Ruotsi hakattiin mennen tullen.

Yleensä olemme ongelmiemme kanssa yksin – vaikka ne olisivatkin globaaleja syntyään. Tämä filmin pätkä on tässä itsenäisyyspäivän kunniaksi. Se kertoo menneisyydestä, silloin olimme yksin. Voiko se kertoa jotain myös tulevaisuudesta – olemmeko silloinkin yksin?


Eletyn elämän testilaboratorio
Mutta, joka tapauksessa, meillä on käytettävissä mielenkiintoinen ”eletyn elämän testilaboratorio”, sillä ekologisen yhteiskunnan ajat elettiin ja koettiin kotirintamalla - vaikkakin pakosta. Nuo kohtuullisen kulutuksen ja autottoman yhteiskunnan ajat ovat vielä monen ihmisen lähimuistissa. Nämä monet ovat nykyisiä eläkeläisiä ja vanhuksia, jotka vielä elävät täyttä elämää.


Olisiko tässä tarpeen kuulla tuosta elämästä, vai uskotaanko sittenkin yksin teknologian uuden innovaation voimaan? Ja mitkä olisivat nuo teknologian ilmiöt? Dosentti Osmo Kuusi oli luennoimassa Tieteiden talolla pari viikkoa sitten. Hän esitteli tutkimustaan tulevaisuudesta tai oikeastaan työkalupakkiaan tulevaa tutkimusta varten. Työ oli tehty eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan toimesta. Työstä on julkaistu lähes 200 sivun raportti: ”Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut.”



Oli tarkoitus priorisoida ja priorisoitiinkin asiantuntijamenetelmää käyttäen erilaisia teknologioita tai sen sukuisia tapahtumasarjoja paremman tulevaisuuden tekemisessä. Osmon Kuusen lista ja varsinkin tuo raportti erillisine excel-taulukoineen tarjoaa virikettä moneen keskusteluun, nämä 20 kohtaa ovat ns. arvonluontiverkostoja tai teknologiakoreja. Raportti sanoo, että ”arvonluontiverkostot eivät tässä ole suoranaisesti sama asia kuin 'markkinat', vaan kyse on eräänlaisista tulevaisuudessa tärkeistä yhteiskunnallisista 'tarveryppäistä', joiden sisällä voi olla useita yksityisen ja kollektiivisen sekä julkisen ja markkinamuotoisen toiminnan kenttiä, jotka voivat lisätä tai tuhota kansalaisten hyvinvointia” - nyt juuri ei kuitenkaan ole vielä aika arvioida listaa, lista kuitenkin :



1.        Henkilöautoliikenteen automatisointi
2.        Tavaraliikenteen automatisointi
3.        Lähivalmistus ja teollisen rakenteen murros
4.        Kaupan ja palvelun virtualisoituminen
5.        Lähiruoka ja funktionaalinen ravinto
6.        Etäläsnäolo ja työkalujen kauko-ohjaus
7.        Oppimisen ja opastuksen yksilöllistyminen
8.        Toimintakyvyn säilyttämistä tukeva omatoiminen ja yksilöllinen terveydenhuolto
9.        Toimintakyvyn lisääminen toimintakykynsä menettäneille
10.     Tietoisuutta toimintaympäristössä lisäävät välineet
11.     Toiminnalliset materiaalit ja uudet materiaaliteknologiat
12.     Tavaran älykkyyden toiminnalliset lisäarvot
13.     Kestävän kehityksen energiateknologiat
14.     Raaka-aineet maapallon hyödyntämättömiltä alueilta ja avaruudesta
15.     Viihteen, kulttuurin ja vaikuttamisen osallistuvat muodot
16.     Maanpuolustus ja terrorismin torjunta
17.     Tilojen ja rakenteiden toiminnallistuminen
18.     Itseorganisoituvat yhteisölliset toimintatavat
19.     Identiteettien ja sosiaalisten rakenteiden virtualisoituminen
20.     Demokratia, vapaus ja sosiaalinen koheesio


Tulevaisuuden mahdollisuudet väikkyvät nuorten silmissä
Maailman tulee muuttua! Tasa-arvoisuus, monikulttuurisuus ja kulutusneutraali yhteiskunta ovat lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta. Unelmakaupunki, se on asumisväljyyden alentamista, autoilun vähentämistä, kulutuksen puolittamista, shoppailun muuttamista nettikaupaksi, lomalentojen unohtamista, vegaaneiksi ryhtymistä, kerrostaloihin siirtymistä ja kesämökkeilyn hylkäämistä. Tai ei sittenkään aivan näin. Tämähän ryhtyi muistuttamaan totalitarismia ja puutteen todellisuutta. Sekö on lastemme ja lastenlastemme todellisuus? Eroavatko toiveemme ja eettiset tavoitteemme? Pahintahan on se, että emme ole pakotettuja koviin eettisiin ratkaisuihin, voimme vain tuhota pallomme ja tuhota tuon häämöttävän tulevaisuuden.

Millainen on unelmakaupunkimme? Sen täytyy olla ratkaisu, joka kiehtoo meitä. Ihmiset voivat kokea entisen hyvinvointia, samalla kun he kokevat modernin yhteiskunnan viriävät aallot. Unelmakaupungista voisi tulla suomalaisen ekoyhteiskunnan ”elävä laboratorio”.  Siitä pitäisi tulla turvallinen sosiaalinen ympäristö lapsillemme. Se voisi olla omavarainen työyhteisö. Ehdottomasti se olisi etnisen ruokakulttuurin kehto. Tämän lisäksi se olisi puutarhaviljelyn mekka. Unelmakaupunki olisi vielä autottoman liikkumisen keidas ja nopeitten rautatieyhteyksien asema.

Erityisesti nuoria ihmisiä kiinnostaa ekologinen tulevaisuus. Sehän on nykyajan pioneeritoimintaa. Se on myös entisten aikojen puutarhakaupunki-idean uudelleensyntyminen. Unelmakaupungissa toteutuu tärkein elämässä – rakkaus.


Joskus on saattanut tuntua siltä, että ekologiset ratkaisut ja sosiaalinen ympäristö, jopa rakkaus, olisivat teknologiaympäristöä tärkeämpiä elämän kehyksiä. Nykymenossa tuo melkein unohtuu. Teknologiaympäristö saattaakin muuttua piilopaikaksi tai kuoleman suudelmaksi.

Unelmakaupunki ja kulttuuri
Kulttuurimme kulmakiviä ovat suhde aineettomaan perintöön, suhde luontoon, suhde yhteisöön ja suhde esi-isiemme kätten töihin. Unelmakaupungissa näemme kulttuurimme kulmakivet.

Aineeton perintö on erityinen osa ekologista yhteisöä. Palaamme siinä juurillemme. Kunnioitamme elämäntapojen perintöä. Mielenkiintoiseksi asia tulee ”elävän laboratorion” tieteellisen tutkimuksen kautta. Olemme osa elämäntapakierron historiankirjoitusta. Kiinnostuksemme aineettomaan perintöön ei kohdistu vain omaan perintöömme. Yhteisömme kansainvälisyys avaa ovia muihin kulttuureihin. Tästä tulee suuri rikkaus ja ymmärrys elämäämme.
  

Kiinalaisessa rakentamisessa symboliikka on avainasemassa. Kiinalaisilla on myös vahva suhde manalle menneisiin sukupolviin – aineettomaan perintöön. Nykyrakentamisessa ja unelmakaupungeissa noista arvoista ei tahdo löytää jälkeäkään.

Suhde luontoon on unelmakaupungin uudistava kokemus. Kansamme on elänyt yhteydessä luontoon. Suomalaisilla on hämmästyttävä sanasto luonnon ilmiöistä ja hämmästyttävä kokemus syvän vihreän metsän taioista, tummien vesien imusta ja lumisten puiden taikavoimasta. Luontokulttuurin vaaliminen on ehdottomasti osa unelmakaupungin vetovoimaa. Saavutamme sen rakentamalla kaupunkimaiselle ympäristölle ja luonnon ympäristölle selkeästi hahmottuvan rajan, mutta samalla vahvan keskinäisen vetovoiman. Unelmakaupungissa luonto hiipii salaperäisellä tavalla osaksi jokapäiväistä ympäristöämme.


Kaupunki-ihanteet heittelevät laidasta laitaan. Ystäväni Eero Paloheimon unelmakaupunki eroaa täydellisesti ystäväni Osmo Soininvaaran unelmakaupungista. Erityisesti suhde luontoon kiinnostaa. Eeron kaupungissa ruoka viljellään kaupungin välittömässä ympäristössä. (Anteeksi Ode, olet niin paljon kehunut Vancouveria, että ilman tarkistuksia oletin sen sinun ihannekaupungiksesi).

Yhteisöllisyys on unelmakaupungin keskeinen tavoite. Olemme uuden ajan alussa. Yhteisöllisyyttä luodaan uusilla keinoilla. Sähköinen viestintä on tuonut yhteisöllisyyteen aivan uuden mittakaavan. Unelmakaupungin yhteisöllisyys onkin paljolta sähköistä. Kaupungin kokeileva luonne kiinnostaa. Unelmakaupunki on kansainvälinen. Sen kautta välittyy oudon maan outoja kokemuksia – vastavuoroisesti. Tämä heijastuu kaupungin tapahtumiin. Unelmakaupungilla on oma kaupunginorkesteri. Kirjasto on erikoistunut nuorison videotaiteeseen. Erityisen yhteisöllinen on kaupungin tori. Torilla tanssitaan -unelmakaupungissa vietetään jokavuotisia tanssijuhlia. Oma tori saattaa saavuttaa laajaakin menestystä viikoittaisella huutonetti-kirpputori-ideallaan. Ostot pitää henkilökohtaisesti noutaa. Kaikkea ei voi hoitaa sähköisesti – on tultava myös näyttäytymään. Ekologiaa ei synny siten, että kaikki pysyvät kotona. Yhteisöllisyyttä on tapaaminen torilla. Unelmakaupungilla on salibandyjoukkue maamme huippua. Erityisesti kaupunkilaisia ilahduttaa kaksi vammaisurheilun maailmanmestaruutta. Asiaan on osuutta kaupungissa toimivalla valtakunnallisella vammaisurheilun koulutuskeskuksella.


Rakennettu ympäristö sisältää inhimillisen kulttuurin helmet. Parhaimmillaan niissä on – tai niissä nimenomaan onkin aina – ihmisen mittakaava. Joskus sateella ihmiset saattavat olla poissa. Todellisuus muuttuu arkkitehtuurikuvaukseksi – ihmiset puuttuvat. Vai oliko se neutronipommin jälkitila?

Unelmakaupunki edustaa uutta rakentamisen kulttuuria. Kaupungissa olevia vanhoja rakennuksia kunnioitetaan, mutta rakennuskannasta suuri osa on uusia. Kaupunki haluaa olla moderni. Unelmakaupungin kulttuurikeskus sisältää kirjaston, elokuvateatterin, taidemuseon, nykytanssin keskuksen, konserttisalin. Salit ovat yhteiskäyttöisiä ja monikäyttöisiä. Ne toimivat urheilusaleina, kirkkoina, moskeijoina, teatteritiloina ja kokoustiloina. Keskustan kulttuuritilat liittyvät laajoihin kasvipuutarhoihin. Kasvihuonetilat toimivat osana yhteiskäyttötiloja. Rakentaminen edustaa uutta aikaa. Kaikki on rakennettu ekotehokkaasti. On syntynyt uusi arkkitehtuuri ja uusi kaupunki-ilme. Kaupunki herättää kansainvälistä huomiota. Kiinasta saapuu valtuuskuntia tutkimaan ekologista rakentamista. Ai, niinkö? Tapahtuuko tämä tulevaisuuden Suomessa?

Unelmakaupunki on ilmastonmuutoksen kaupunkilaboratorio
Hiilijalanjäljen muutos on ekoyhteiskunnan suuri tavoite. Unelmakaupunki voisi olla airut suomalaisen hiilijalanjäljen torjunnassa. Unelmakaupungin tavoitteenasettelu on huimasti nykyistä CO2 jalanjälkitasoa vaativampi.  Unelmakaupunki voi olla ja sen täytyy olla joka suhteessa mallikaupunki, mutta silläkin on omat erikoispiirteensä. Unelmakaupungin ideana on korkea työpaikkaomavaraisuus ja sen kautta työmatkaliikenteen vähentäminen.  Valtakunnallisesti liikenteeseen sisältyy suuri tavoite pienentää nykyistä asukkaiden keskimääräistä.1,8 tonnin CO2 kuormitusta tasolle 0,3 tonnia per asukas ja vuosi. Tämä tapahtuu suurelta osin ajoneuvopäästöjen rajoittuessa. Henkilöautoliikenteen vähentäminen ja suoritemuutokset joukkoliikenteen hyväksi ovat tärkeä osa tätä prosessia. Joukkoliikenteen sisällä siirtymät eivät päästöjen kannalta ole kovin merkittäviä, mutta kuitenkin osa prosessia. Sisäinen joukkoliikenne suoritetaan sähkökäyttöisillä minibusseilla ja kutsuliikenteellä. Kuljetus takaa nopeat ja kaiken kattavat yhteydet alueen sisällä.


Tällaiseen dramaattiseen muutokseen olisi pystyttävä. Onko se mahdollista? Onko autoteollisuus ainoa taho joka todella yrittää? Ihmisiä tuo ei kiinnosta.

  
Unelmakaupungissa mummot ja papat siirtyvät sähkörollaattoreilla kotoa torille. Sitä varten heille on rakennettava omat pikkuväylät – standardi pyörätie ei siihen riitä. Kuvassa Mikkeliin ideoitu sähkörollaattoriverkko.

Unelmakaupungissa elinkaarisuunnittelu on avain tulevaisuuteen
Yhteiskunnassa puhutaan elinkaaresta. Elinkaari liittyy ihmiseen enemmän kuin taloon ja tavaraan. Ihminen on jatkuvassa elinkaaren muutospyörässä. He vanhenevat, lapsia syntyy, lapset vanhenevat, vanhukset tekevät työtä, he myös dementoituvat, ihmiset yksinäistyvät ja kuitenkin kaipaavat, päiväkodissa käydään ja sitten koulussa, sittemmin nuorisokerhossa ja vanhemmiten eläkeläisten kerhossa, neuvolassa ihastellaan pikkuisia, sitten tulee terveyskeskus tutuksi. Lopuksi terhokoti ja hautausmaa. Kaikki tämä on elinkaarta ja muutosta. Kaiken tämän täytyisi kuitenkin tapahtua lähellä kotia. Unelmakaupungin täytyy olla elinkaariyhteiskunta.  Elinkaariyhteiskunnan olennainen osa on perinteisen kaupungin mahdollisuus tarjota joustavaa tilaa. Asumisen tilaa ja toiminnan tilaa. Vuokrattavaa tilaa ja omistettua tilaa. Perinteinen kaupunki toimii tässä suhteessa hyvin. Sairaala voi muuttaa entiseen liiketaloon ja vanhainkoti entiseen asuintaloon. Päiväkoti toimii entisessä kahvilassa ja kahvila entisessä teollisuustilassa. Myös vaari, yksin jäätyään muuttaa omakotitalon sivuasuntoon ja kerrostalossa opiskelija asuu vanhassa palvelijanhuoneessa – siinähän on oma sisäänkäynti.

Unelmakaupungin kasvaessa ja asukkaiden elinkaaren pyörähtäessä vuosittain vuoden mittaisia kierroksia rakenteen joustavuutta tarvitaan. Tilojen joustavuus takaa tulevat muutokset. Siksi on kehitettävä ajatusta rakennusten yleispätevyydestä. Koulua ei pidä suunnitella kouluksi, eikä päiväkotia päiväkodiksi. Kerrostaloasuntoa ei pidä suunnitella ”kahdella makuuhuoneella”, eikä kytkettyä taloa ”kiinteillä seinillä”. Kaikessa täytyy olla joustavuuden periaate - leikkaamisen ja liimaamisen periaate. Unelmakaupungin suunnitelmassa tämä ilmenee ajatuksena kytkeä esimerkiksi kouluja ja hoitoalan rakennuksia ryhmiksi, jota tarjoavat joustavuutta. Ei ole järkevää rakentaa erikseen ulkotiloja ja kenttiä kouluille ja muuhun käyttöön. Ekologinen kaupunki joustaa ja säästää!

Unelmakaupungissa on tilansäästömahdollisuuksia. Kaupunkiekologinen tehokkuus on suuresti riippuvainen asumisväljyydestä. Normaali standardi asumisväljyyden kasvussa ennustaisi unelmakaupungin väljyysluvuksi 50-55 kerrosneliömetriä asukasta kohti. Unelmakaupungissa asetamme tavoitteen kuitenkin selvästi tämän alapuolelle. Muutos toteutetaan palaamalla ”vanhaan” korkeaan laatuun kerrostalojen ja taloryhmien aputiloissa. Saunat rakennetaan korkeatasoisina taloyhtiön saunoina. Samoin pesuhuoneet koneineen, mankeleineen ja kuivaustiloineen rakennetaan yhteiskäyttöisinä. Lasitetut parvekkeet rakennetaan isompina terasseina todellisin käyttömahdollisuuksin. Vastaavasti voidaan lämmitettyjä sisäneliömetrejä pienentää. Viherhuoneet ja pienkasvihuoneet ovat yleinen varuste.  Ketju-, rivi- ja pientalot varustetaan viherhuoneilla ja kylmäkellareilla ilman koneellista ilmanvaihtoa. Unelmakaupungissa lämmitettyjen sisätilojen määrä olisikin trendin mukaisen kehityksen sijaan (50 k-m2/asukas) laskettavissa pienemmän normin mukaan. Tämä olisi 35 k-m2 asukasta kohti.

Mies on liikkumisen ”heikko lenkki”
On surullista todeta, että ekologisen liikkumisen taustamörkönä on mies. Toimivia työssäkäyviä miehiä on tuhannen asukkaan joukossa noin 350 kappaletta. He onnistuvat omilla valinnoillaan aiheuttamaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen valtaosan. Saattaa kuitenkin olla, että suuresti yleistynyt mopoilu lukiolaisten ja peruskoululaisten keskuudessa järkyttää pian tässä kaaviossa esitettyä tilaa. Siis nuori mies tulee lisäämään miehen taakkaa. Unelmakaupungin ratkaisu tukee vähäpäästöistä yhteiskuntaa. Tästä syystä tulevaisuuden mies synnyttää vähemmän liikenteen CO2 päästöjä. Erityisen tärkeää tulee olemaan päästöjen monitorointi ja unelmakaupunkilaisten suoranainen kilpailu pienestä jalanjäljestä.  Siitä syntyy filosofia ja jatkuvan keskustelun aihe.
Yksittäiset hiilijalanjälkitavoitteet perustuvat vahvaan tahtoon ja tarpeeseen. Ne eivät tule itsestään. Suomen valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 15.10.2009 ilmasto- ja energiapoliittisen tulevaisuusselonteon viitoittamaan tietä kohti vähäpäästöistä Suomea vuonna 2050. Selonteossa asetetaan tavoitteeksi vähentää Suomen ilmastopäästöjä vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä osana kansainvälistä yhteistyötä.

Mies on surullisen hahmon ritari. Hän on suurin syyllinen, vai mitä ajattelette noista päästöistä? Voiko mies muuttua?

Yksittäisten toimien osalta vähennystavoite on dramaattinen. Oheiseen kaavioon on merkitty unelmakaupungissa ajatellut kuvitteelliset muutokset.  Talkoot onnistuvat vain jos kaikilla aloilla edistytään. Kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun suoranaisesti liittyviä voimakkaan toiminnan alueita ovat liikenne ja koti. Kaupunkiympäristö sinänsä vaikuttaa kulutustottumuksiin ja on siten onnistuessaan välillisesti tavoitteita tukeva. Unelmakaupungissa on onnistuttava! Mutta ei vain unelmakaupungissa – MYÖS TODELLISUUDESSA!

Kuva kertoo nykyisistä CO2 päästöistä ja kuvitelmasta jos päästöjen leikkauksissa onnistutaan sovitulla tavalla, uusi unelmakaupunki lähtisi alemmalta tasolta.

1 kommentti:

  1. Minusta jotenkin tuntuu, etteivät lapset ja nuoret aikuisetkaan kauheasti mieti “tulevaisuuden kaupunkeja”.
    Kaupungit vain kehittyvät pikkuhiljaa, niin kuin ne aina ovat kehittyneet – joskus kyllä huonompaan suuntaan “pilvenpiirtäjineen” Suomessa, jossa on pinta-alaa 12 kertaa enemmän asukasta kohden, kuin vaikkapa Brittein saarilla, jossa ei Lontoota lukuun ottamatta ole kovinkaan korkeita rakennuksia kuin siellä täällä, useimmiten hotelleita tai toimistorakennuksia.

    VastaaPoista