maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mikkeliin mänijöitä

Lentävän kalakukon kunniakas jälkeläinen liukuu kohti Mikkeliä. Olemme menossa Satamalahden arkkitehtikilpailun palkintojenjakoon. Ravintolavaunussa istuu iloinen joukko juhlan odotuksen tunnelmissa. Kilpailun tuomaristoa edustavat Eero Paloheimo ja Kristina Karlsson, kolmatta palkintoa odottaa Aaro Artto sekä kunniamainintaa odottavat Johanna Vuorinen ja kunniamaininnalle on menossa meidän jengimme Matti Jääskö, Jussi Murole ja allekirjoittanut. En ollut varsinaisesti lähdössä, sillä kunniamaininta harmitti. Jussi kuitenkin todisti minulle kunniamaininnan arvon. Hyvä, antaisihan tämä kilpailu mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla ”rahalla tehdyn” suunnitelman ja kilpailulla saavutetun suunnitelman tuloksia. 
Aikaero konsulttityönä tehtyyn Satamalahden suunnitelmaan, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi, oli vain 3 vuotta. Meidän tekemämme Visio 2009 hyväksyttiin valtuustossa 15.6.2009. Satamalahden kansainvälinen arkkitehtikilpailu julistettiin alkaneeksi 7.5.2012 ja julkistus tapahtui 25.4.2013.

Satamalahti visio 2009 laadittiin Eero Kaitaisen, Jorma Holopaisen ja Pertti Räsäsen valtakautena. Minulla oli kunnia olla projektijohtajana, pääsuunnittelijoina olivat Jussi Murole, Matti Jääskö, Anna Sirola ja Erkki Anttila. Valtuusto hyväksyi suunnitelman vuonna 2009.
Kysynkin: ehtikö maailma muuttua? Minun on pakko kaivaa tuo ”kellastunut” suunnitelma esiin ja tutkia sitä. Tämä sallittaneen, sillä onhan minullakin lukkarinrakkauteni.  Raportissa kirjoitettiin näin:
Mikä muuttuu
Elämme muutosta. Suomessa asuntokunnan koko pienenee. pian puolet asuntokunnista on ”yhden ihmisen perheitä”. Ikääntymisellä on tässä osansa - on myös arvoilla. Suomen ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia. Ollaan tasoissa Kuwaitin ja muiden öljyemiirikuntien kanssa. Tiedämme, että hiilidioksidipäästöjä on leikattava niin radikaalisti, että keinot ovat vielä löytämättä. Rakennusten pitää muuttua, kaupankäynnin pitää muuttua – ne muuttuvat. Liikenteen päästöt edellyttävät kokonaan uudenlaista ajoneuvokantaa ja uusia polttoaineita.  Pienhiukkasista on tullut suuri terveysvaara kaupungin lapsille. Lapset ja nuoret ovat valinneet flickrin, myspacen, youtuben ja facebookin. Olemme itsekin siirtymässä tähän maailmaan. Teemme itsellemme ja heille kaupunkia. Myös mahdollisuuksia. Kohtaamisen mahdollisuuksia. Kaupungeissa myös monikulttuurisuus voi kukoistaa. Tässäkin haasteemme.
Millaista Satamalahtea haluamme?
Satamalahti ei kilpaile Mikkelin keskustan kanssa. Se on osa keskustaa. Haluamme vetovoimaa ja haluamme harmoniaa. Harmonia synnyttää elämisen kulttuuria. Yhdessäelämisen tunnetta. Tori on tällainen paikka Mikkelissä. Kirkkopuisto on ihmisille tärkeä. Satama on sitä ollut liikenteen ja kohtaamisen solmuna - työn ja toiminnan tyyssijana. Nyt haluamme luoda satamalle uuden tulevaisuuden. Asumisen paikkana, työn paikkana ja viihtymisen paikkana. Satamasta emme halua slummia tai tehokkuuden ylistystä. Haluamme siitä vanhan Mikkelin modernin uudelleensyntymisen. Mikkelin tulevaisuuden tekijän. Lähtökohdat ovat kiehtovat.  Historian täytyy voida muistuttaa itsestään. Historiaa on vanha katettu junalaituri, kylpylän puistikko, tullikamari, makasiinit, toiminta ja kulkeminen radan yli torilta satamaan, Rokkalanjoen suu, vanha järviyhteys Kaihunlahdelta Savilahdelle, veturitallit jne. Paljon muistettavia asioita ja paljon vastuuta.
Mikkelissä on sotien jälkeen paljon muuttunut, klikkaa tuohon melko raadolliseen purkamisajasta kertovaan videoon:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kamera_kiertaa_mikkelissa_1967_48587.html#media=48588

Nyt minulla on loistava tilaisuus tarkistaa menivätkö Mikkelin kaupungin rahat hukkaan tuossa edellisessä ”kestävän kehityksen” suunnitelmassa. Suoritan pientä vertailua.
Palkintojenjako alkaa
Tilaisuutta isännöivät hymyssä suin ja loistavasti englantia puhuen kaupunginjohtaja Kimmo Mikander ja kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen. Kansainvälisyydessä nämä miehet ovat kuin kotonaan. Eero Paloheimo pitää mukavan – kepeänvakavan  - esityksen ekologiasta kaupunkisuunnittelussa. Häntä huvittaa, että joku kilpailijoista oli antanut kansalaisille neuvoja oikeasta elämäntavasta.
Hieman ihmettelen kaupungin edustusta: siihen kuuluvat pätevää ja viehättävää naisenergiaa edustavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Korhonen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen sekä vanha ystävä Arto Seppälä, mutta insinöörinä kysyn: missä on tekniikkajohto ja missä on Naistinki Oy:n johto – heillä on kai tehtävänään Satamalahden kehittäminen?
Timo Hintsanen ja Katarina Karlsson SAFA:n puolueettomina tuomareina esittelevät kilpailuehdotuksia. Eero P. hieman täydentää. Kuvallinen esitys jää epäselväksi koska kaupunginhallituksen nostalgisen kokoushuoneen pimennysverhoja ei saa eteen, ei saa nyt - eikä saanut ennen.
Tästä linkistä löydät palkintojenjaon: http://bambuser.com/node/3460274 
Palkinnot
1 palkinto: Arkkitehtitoimisto AJAK / Adalbert Aapola ja Jarkko Kettunen, tekijöitä 20.
2 palkinto: Dorte Mandrup Arkitekter ApS / Dorte Mandrup, tekijöitä 9
Jaettu 3 palkinto: Arcnovor / Kustaa Lehtonen, tekijöitä 1 sekä HOSPER Sweden Ab, Mandaworks Ab, tekijöitä ?
Lunastus: Arkkitehtityöhuone Artto, Palo, Rossi, Tikka / Aaro Artto, tekijöitä 3.
Kunniamaininta: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy / Matti Jääskö, tekijöitä 6 sekä Kangas & Vuorinen Arkkitehdit Oy/ Johanna Vuorinen, tekijöitä 2.


Ajakin ykköspalkinnon voittanut rinnallaan meidän 2009 visiomme. Voittajassa on paljon sellaista herkkyyttä ja tekemisen iloa, jota me emme teknisen rationalismisn puitteissa saaneet esiin. Voittajassa on myös sellaisia piirteitä, joita emme halunneet esiin.

Ehdotukset esitellään
Palkitut astuvat estradille. Kukat ja kunniakirjat jaetaan. Ilmeisesti myös shekit yhteissummaltaan 220 000:- euroa. Kilpailun kokonaiskustannukset kaikkinainen ajankäyttö huomioiden lienevät luokassa puoli miljoonaa euroa.  (Ilman kilpailijoiden työpanosta, joka lienee varovaisesti arvioiden 25 000 työtuntia), Kaupunki saa Paloheimolta onnittelut loistavasti järjestetystä kilpailusta.
Silmäilen hienoa Satamalahden arvostelupöytäkirjaa. Uutta on selvästikin ekologinen tarkastelu ja ehdotusten – ikään kuin – vertailu. Vertailu on tehty EPEC Oy:n Ecocity  Evaluatorilla. Ensimmäisenä laatuaan vertailusta voi onnitella, mutta siinä on tietysti arvosteltavaa. Parempaa pitää syntyä. Outoa on esimerkiksi pääkaupunkiseudun matkatuotosten käyttö liikenteen CO2- päästöjä arvioitaessa. Outoa on myös oletus ajoneuvokannan lähes muuttumattomuudesta. Vuonna 2050 oletetaan hybridien ja sähköautojen osuudeksi vain 15 %. Outoa on myös se että kilpailijan ilmoittaessa jonkun alueen rakennuskannaksi passiivitalot tms. tämä otetaan lähtökohdaksi. Minusta tuollaisia olettamuksia tulisi käyttää kaikkien kilpailijoiden osalta samanlaisina. Samoin pitäisi arvioida palvelurakennusten ja asuntojen suhdetta.
Eero – ystäväni - arvioi ehdotuksia
Eero Paloheimo on henkilökohtaisesti arvostellut jatkoon selvinneet kilpailuehdotukset. Hän kirjoittaa: ”Kaupunki ei ole kone, jonka käyttöainetta ovat sen asukkaat. Kaupunki on pikemminkin elollinen olento, joka syö, elää arkeansa ja juhlaansa, ajattelee ja muistaa, tuntee ja suunnittelee tulevaisuuttaan, ahertaa ja ulostaa. Kaupunkiin kuuluvat kaikki ne alueet, jotka tekevät mahdolliseksi tämän elämän. Kaupunki ovat sen ihmiset. Tämä asenne näkyy parhaiden ehdotusten ratkaisuissa.” Eeron arvostelu täydentää miellyttävällä tavalla tavanomaista muodon antamisen arvostelua.
Resilient Mikkeli (2. palkinto) saa erityistä kiitosta ekologisista konsepteista. Artto – Palo – Rossin Hippodamusta (3. palkinto) kiitetään kaupunkirakenteesta ja liikenteestä. Liikennekaaviota sanottiin kilpailun parhaimmaksi. Se taisi olla kollega Kaartisen tekemä.  Mutta, mutta tuo valtatieliittymä!Neljä vuodenaikaa (3. palkinto) saa kehuja laajoista viheralueista ja ”kivoista jutuista”. Round here (3. palkinto) saa tunnareita veden päälle rakentuvista kortteleista ja moitteita suuresta kansirakenteesta tiedekeskuksen maisemilla. Myös ”vihreää lenkkiä” kiitellään. Vesireittejä (1. palkinto) ehdotusta kiitellään ”ilmeeltään ja tunnelmaltaan kerrassaan kiehtovasta” lähestymistavasta. Ehdotuksen erityisenä ansiona mainitaan selkeä ja innoittava materiaali uudenlaisen ruutukaava-ajatuksen esittelyssä. Ekologisesti kiitellään kanavaan liittyvää hulevesiajatusta, vesiputousta ja veden käsittelyä/puhdistusta.
Kameleontti – meidän ehdotuksemme (Kunniamaininta) - oli juryn mielestä komea, mutta liiankin loppuunviety. Rantoja oli liikaa muokattu. Ammattitaitoiseksi ja perusteelliseksi sanoivat – kiitos Matti. Mutta jotain siis puuttui.

Minua liikennesuunnittelijana sykähdytti Johanna Vuorisen Ohoi (kunniamaininta) – sehän oli juuri sitä mitä olin yrittänyt edellisen työn aikana ”myydä” kaupungille. Ei mennyt perille – ELY-keskus jyräsi – huolimatta Juhani Tervalan tuesta.  Ohoi oli juryn mielestä kaupunkirakenteeltaan oivallinen, mutkitteleva katu satamasta puhdistamoalueelle sai erityistä kiitosta. Ehdotus oli vain kunniamaininnan arvoinen. Huom! Liittymä oli ratkaistu rombisena ja kaupunkitilan käyttöä edistävänä. Kiitos Johanna. Tämä kunniamaininta antaa toivoa – jos kaupungin virkamiehet saavat voimaa.


Kilpailu voittajan ehdotus ”Vesireittejä” on herkän helisevä. Suorastaan leikkisä. Toisen palkinnos saanut Resilient Mikkeli korostaa "viherpiperrystä".

Muistelen vielä vanhoja
Tuosta Satamalahden visiosta minulle jäi joitain päähänpinttymiä. Niitä voi jatkossakin käyttää hyväksi. Koska kaikki vanha unohtuu, haluan kuitenkin kirjata vihjeet noista ajatuksista tähän blogiin. Ilkka – älä unohda näitä!
KENKÄVEROSTA EKOKAUPUNGIN MALLI
Nyt puhutaan ekokaupungeista ja digi-ekosta. Kehitys etsii uriaan. Onko kysymys passiivitaloista ja ohjausautomaatiosta. Vai onko kysymys elämäntavoista ja kompostoinnista. Onko kysymys aurinkopaneeleista vai onko kysymys asuntokohtaisista kasvihuoneista. Onko kysymys maalämmöstä vai jopa alueen omista tuuligeneraattoreista. Liitetäänkö tulevat ”plug-in” hybridiautot alueen sähköverkkoon energian luovuttajiksi ja vastaanottajiksi.
Kaikesta tästä on kysymys. Vain täysilaidallinen antaa tuloksia. Mikkelin Kenkäveron ekokaupunginosan on tultava osaksi valtakunnallista ekoasumisen kehittämisverkkoa. Ensitilassa on selvitettävä mahdollisuudet alueen statuksen vakiinnuttamiseen tulevaisuuden kaupunginosana. Tähän liittyvät valtakunnalliset rahoituslähteet ja yliopistoyhteistyö.
VETURITALLIT GALLERIAT, ROCK , NUORISOKULTTUURI, KIRPPUTORIT
Veturitallien alue on todellinen tulevaisuuden kulttuurinen kultamuna. Alue on laaja, se sallii yleisölle niin olemisen, pick nickin kuin ruovikkoretkeilyn iloja. Parkkipaikoille on tilaa ja asema on kivenheiton päässä. Suuri skeittipuisto voitaisiin perustaa häiritsemättä naapureita. Konserteille paikka on erinomainen. Kirpputorit, käsityökulttuuri ja ”itetaiteen” galleriat olisivat tämän paikan kulttuuria. Sirkus voisi olla tämän alueen vakiovieras. Alue ei olisi vain Mikkeliä varten. Se olisi koko maata varten. Eikä vain Suomen maata. Tänne sopisivat kulttuurien kaikki muodot. Etniset kulttuurit olisivat toivelistan kärjessä. Alueella voisi sallia omatoimista ”väliaikaisrakentamista”.
KIRJAVA  SATAMA JA ”GARAGE” –LUOVA KULTTUURI
Mikkelissä on runsaasti verstaita, pajoja ja muuta artesaanitoimintaa. Toiminnan tilat eivät voi olla kalliita ja vaativia. Miten tämä toiminta voisi olla osa kaupungin julkisivua ja julkiskuvaa. Satamalahtea suunniteltaessa on tullut idea sijoittaa tällaista toimintaa ”kirjavaan satamaan”.  Muuten idea on täysin vastakkainen Helsingin kirjavalle satamalle, joka on monumentaalisia rakennuksia ja massiivisia kansirakenteita. Mikkelin ”kirjava satama” olisi veturitallien pohjoispuolelle sijoittuva suuri ”monitoimihalli”. Sehän voisi muistuttaa varastomakasiinia tai Pariisin vanhoja halleja.

Tämä on minun blogini, voi siis muistuttaa vanhoista, tässä on paloja kenkäveron ekokaupungista – rationaalista puutarhaviljelykorttelia, veturitallien kulttuurisesta ”kultamunasta” ja ”kirjavan sataman” innovaatioladosta - SIIS PUHDASTA PENTIN NOSTALGIAA, MUTTA KAIKKI PERUSTUU JÄRKEVÄÄN LIIKENNERATKAISUUN, sellaisen ratkaisun uskallsi esittää vain Johanna Vurinen ehdotuksessa Ohoi 0001.
Jury spekuloi
Yleisesti ottaen juryn mielestä talojen liiallinen muotoilu oli kielteistä, samoin WAU-mittakaava. Toimintojen sekoittaminen oli arvo – ei nukkumalähiötä. Ulkoasyöttöistä liikennettä pidettiin toivottavana. Vaiheittain rakentamista korostettiin. Makasiineille ei juuri arvoa annettu. Köysiradasta pidettiin.  Minäkin spekuloin: Jos kuvastoon tehdään talvimaisemia, on ikään kuin vuodenajat huomioitu, ja jos suunnitelman päälle liimataan laaja ekologinen periaate-esitys, on ikään kuin ekologia turvattu, ja jos käytetään runsaasti vihreätä kynää, on ikään kuin vihreys tärkeänä osana todellisuutta.  Rantojen ja kanavien käsittelyssä olisi suosittava luonnonmukaista kaislikkorantaa, näin muodostuisi järven rannalle ikään kuin kosteikkoja.
Liikennejärjestelmän esittelyssä on paras pidättäytyä minimiin. Liikennetilojen oikea mitoitus on planssiteknisesti tuhoisaa ja ekologisesti arveluttavaa.


Ohoi 0001 oli ihana ehdotus, se oli ainoa joka palkituista ratkaisi liikenteen järkevästi - kuten visiossa 2009. Mekään emme uskaltaneet toteuttaa itseämme!
Kannattaako siis järjestää kaupunkisuunnittelun arkkitehtikilpailuja?
Vastaus
Ehdottomasti kannattaa. Mikkelin kilpailu oli hienosti hoidettu. Nyt alkaa työ! Työn hoitamiseksi on oltava poliittinen tahto, organisaatio ja resurssit. Tarvitaan myös taito jalostaa nyt ilmassa olevat ideat. Nyt ei voi ryhtyä lepäämään. Tulevaisuus on tekeillä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Baanasta urBaanaan

urBaana on julkistettu. Marja Salmela Hesarista ja Sonja Hellman Husiksesta olivat odotettuja vieraitamme. Julkistamista oli pantattu jo lähes vuosi. Kaupunkisuunnitteluvirasto halusi varmistaa keskustatunnelivarauksen mahdollisuuden – siitä aikalisä.  Nyt oli julkistuksen aika. Molemmat lehdet tekivät sen laajasti, tyylikkäästi ja positiivisesti. Odotamme kansan ääntä. Minä odotan myös ystävieni Mikko Mansikan ja Liisa Tarjanteen ääniä. He ovat asukkaina osallisia, mutta myös asiantuntijoita – kokemuksella. Mikko katselee ikkunastaan baanalle. Mitä hän sanoo? Kiinnostavaa!

Hannu Kähösen ja kumppaneiden sympaattisia visioita urBaanan tulevaisuudesta.
Nyt on käynnissä Laiturille tulevan näyttelyn valmistelu. Martti Aihalla on paineita. Hän on idean isä ja kantava voima. Hän kestää paineet. Martti vie ja muut vikisee, siinä pelin henki. Vielä ne vikisijät: Hannu Kähönen, Pentti Kareoja, Roope Mokka, Timo Nieminen, Eero Paloheimo, Nina Roos, Yoshima Yamada ja Kalle Ukonlinna – tärkeimmät vikisijät mainitakseni.
 

Martti Aiha ja vilkkaat vikisijät.
Rataleikkaus – liikennesuunnittelijoiden vapaata riistaa
Rautatiekatujen rataleikkaus on ”kautta aikojen” ollut liikenneväylän paikka. Helsingin yleiskaavassa 1960 rataleikkaukseen oli piirretty 2+2 -kaistainen katu. Alvar Aallon vuonna 1964 valmistuneessa keskustasuunnitelmassa koko Kampin alusta oli avonaista parkkikansien maailmaa ja leveä valtaväylä johti rataleikkausta pitkin koko Leppäsuon alueen täyttävälle linja-autoasemalle ja edelleen hautausmaiden välistä länteen. 

Alvar Aallon keskustasuunnitelman Leppäsuon aukio ja Arkadian kulma 1964.

Sitten astui kuvaan Smith-Polvinen. Heidän laatimassaan ns. suuressa liikennesuunnitelmassa vuodelta 1969 poikittaisväylä alitti Mannerheimintien valtavana 12 – kaistaisena vyyhtenä. Rataleikkauksesta väylä kaartui ”baanaa” eli silloista satamarataa pitkin Ruoholahteen 3+3 -kaistaisena.


”Suuri liikennetutkimus” eli Smith-Polvinen 1969 tehokäytti rataleikkauksen liikenneväylänä.

Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto etsi aktiivisesti tunneliratkaisua. Polvisen suunnitelma oli kaatunut ja Aallon terassitorit olivat joutuneet akanvirtaan. Minun firmani sai toimeksiannon vuonna 1970 keskustan kehäväylän suunnittelemiseksi. Vaihtoehdot olivat hurjia. Rautatiekatujen rataleikkaus oli aktiivikäytössä. Väylä oli 2+2 kaistainen. Tehtävä oli ”mahdottoman ratkaisua”.

Keskustan kehäväylän ”mission impossible” 1970.
Helsingin keskustakilpailu järjestettiin vuonna 1986. Kilpailun kolmessa voittaneessa ehdotuksessa tunneliajattelu oli lakaistu maton alle. Joissakin ehdotuksissa näkyi ohuita katkoviivoja pienenä vihjeenä tunnelin mahdollisuudesta. Kilpailuohjelmassa Kaisaniemen rannasta tulevaa katumaista ratkaisua pidettiin kelvollisena. Kilpailijat jatkoivat sitten yhteyden pitkin Rautatiekatuja Leppäsuolle.

Helsingin keskustakilpailun yksi voittajista oli Arto Sipinen. Hänellä, kuten muillakin voittajilla tunneli oli lakaistu viisaasti maton alle.


Suomen valtion ja Helsingin kaupungin välillä allekirjoitettiin vuonna 1986 Kamppi - Töölönlahti-alueen maapoliittinen periaatesopimus. Virallinen sopimusteksti sanoo kapulakielellä: ”Sopimuksen tarkoituksena on poistaa maanomistuksen vaikutus Helsingin Kamppi - Töölönlahti-alueen yleisen pohjoismaisen aatekilpailun arvostelusta ja tulevan kaavoituksen pohjalta tehtäviltä aluejärjestelyiltä ja alueen rakentamisesta.”  Satamaradalle etsittiin tunnelimahdollisuutta. Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto toimi aktiivisesti tunneliratkaisun hyväksi.  Viatek Oy laati tunnelista suunnitelman – rataleikkauksessa mentiin siten, että tila käytettäisiin laidasta laitaan.
Kamppi-Töölönlahden osayleiskaavasta taisteltiin 90-luvun alussa. Kaupunkisuunnitteluviraston laatimassa luonnoksessa poikittaisliikenne hoidettiin ”keskustan kehäväylällä”, joka rakennettaisiin päältä avattavassa tunnelissa Kaisaniemen puiston alta ja johdettaisiin edelleen rataleikkausta pitkin Ruoholahteen. Vuosaaren satamasta ei tuohon aikaan ollut päätöstä, joten satamaradalle kehitettiin tunnelivaihtoehtoa, joka spiraalimaisesti kiemurteli Pasilasta Ruoholahteen.

Tuomioja ei pidä tunneliratkaisusta 1990, hän ehdottaa katuratkaisua.
Osayleiskaavaluonnos joutui Erkki Tuomiojan rootelin hampaisiin. Tuomioja oli kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. Kustannuksia piti kohtuullistaa ja keskustatunnelista pitäisi luopua. (Taisin olla takapiruna tuossa hommassa). Tuomiojan luonnoksessa poikittaisväylä tuotiin kaksikaistaisena katuna pitkin Kaisaniemen rantaa, edelleen tunnelina radan alitse ja sieltä Töölönlahdenkadulle ja edelleen katuna pitkin rataleikkausta Ruoholahteen. Tuomioja ei nähnyt satamarataa ongelmana , hän arveli radan häviävän kaikessa tapauksessa 10-20 vuoden aikana, tuli satama sitten Vuosaareen tai Kirkkonummelle.
Osayleiskaavan lopullinen hyväksyminen jäi Pekka Korpisen hoidettavaksi.  Hän astui virkaan vuonna 1991. Hän kannatti ”keskustan kehäväylä” -ratkaisua syvätunnelina. Osayleiskaavassa rata jäi ”väliaikaisesti” rataleikkaukseen.
Ratakuilu vapautuu
Vuosaaren sataman toteutus varmistui vuonna 2002. Tällöin tuli selväksi, että Rautatiekatujen rataleikkausta ei tarvita satamarataa varten. Vanha kaupunkisuunnitteluviraston työstämä suunnitelma keskustatunnelista oli elossa ja ”voimaantui” – nykyterminologiaa käyttääkseni.  Vuonna 2006 keskustatunnelin kustannukset tarkistettiin. Työn teki meidän arvostettu Ragnar Wikström. Hinta nousi lähes kaksinkertaiseksi virallisesta sen hetkisestä arviosta. Keskustatunneli sai poliittisen tuomion: suunnittelu oli keskeytettävä. Tuomio on vieläkin virallisesti olemassa. Tästä huolimatta Töölönlahden uudisrakennuksissa on varauksia keskustatunnelia varten.
Ratakuilun vapauduttua satamaradan liikenteestä syntyi outo tilanne. Keskustatunneli oli hyllytetty, Kamppi oli valmistumassa ja kuilu ammotti tyhjyyttään. Jotkut puhuivat kuiluun sijoitettavasta ratikkalinjasta, muun muassa minä. Mutta jotkut olivat nopeampiälyisiä. He havaitsivat fillaroinnin tarpeet. Ja, yllätys, yllätys, kaupunkisuunnitteluvirasto ryhtyi suunnittelemaan baanaa. Jo silloin keskustatunnelin kannattajien piti havaita riskipeli. Jos baana toteutetaan, ei voi syntyä poliittista päätöstä, jolla se puretaan. Arpa oli heitetty!
Viimeinen juna kulki satamaradalla toukokuussa 2009. Rata purettiin ja kaupunki toteutti Baanan, joka avattiin Helsinki päivänä 12.6.2012.
Aihan tiimi iskee kiinni
Rautatienkatujen rataleikkaus on aina ollut liikennesuunnittelijoiden himojen kohteena. Tyhjä tila houkuttelee ottajiaan. Aihan himot heräsivät. Seurauksena meidän tiimimme - Aihan tiimi – tarttui tilaisuuteen. Alkuunhan nuo innovaattorit olivat Aiha, Kähönen ja Kareoja. Myöhemmin mukaan pääsivät Roos, Pantzar, Mokka, Paloheimo ja Murole. Sitten insinöörivoimina vielä Roinisto ja Nieminen. Me emme halunneet tuohon kuiluun autoja, me emme myöskään uskoneet pikapyöräilyn yksinomaiseen tarpeeseen, me uskoimme virtaukseen ja kohtaamiseen. Tuosta tilasta tulisi Helsingin ihme.
Keskustatunneli oli kuitenkin kaiken esteenä. Ratkaisua työstettiin tiiviillä yhteistyöllä Helsingin ihanien virastonaisten kanssa. Katariina Baarman ja Seija Narvi olivat vaativia. Uusi liikennepomo Ville Lehmuskoski asettui välimieheksi. Hänelle puheet eivät riittäneet, piti piirtää ja tutkia. Piirrettiin ja tutkittiin. Tunneli kaivautui syvätunneliksi. Saimme vapautuksen ja lupauksen. Eteenpäin!
Piti keksiä insinööriratkaisu
Insinöörejä tarvitaan. Martti Aihan veistoksellisessa kaitselmuksessa perustimme tunneliryhmän. Siihen kuuluivat insinöörit Timo Nieminen, Jarkko Roinisto, Jari Laaksonen ja minä itse. Meidän piti keksiä ratkaisu. Ratkaiseminen osoittautui huippuunsa mielenkiintoiseksi. Tunneli siirtyi syvemmälle. Töölönlahden liittymät siirtyivät olemassa oleviin sisäänajoihin. Kaisaniemen puistoa ei tarvitse avata päältä. Myös raiteet voivat olla paikallaan, ilman alta avauksia. Keskustatunneli yhtyy toiminnallisesti keskustan huoltotunneliin. Ruoholahden silta poistetaan, tulevaisuudessa ajetaan keskustan huoltotunneliin suoraan Porkkalankadulta. Monia muita pienempiä asioita käsiteltiin. Mutta suurempi kysymys: Keskustan tunnelijärjestelmä vaatii innovatiivisen kokonaisratkaisun, joka lähtee puhtaalta pöydältä. Me toimimme nykytodellisuuden viitekehyksessä.  Jäämme odottamaan.


Ehdotettu keskustatunnelin tasaus ja tunnelijärjestelmän integraatio nykytodellisuuden viitekehyksessä.
Tässä voi syntyä vuorovaikutusta
urBaanan raportissa puhutaan kutsusta. ”Tämä on kutsu tulla tekemään Helsingin upeinta paikkaa kaupungin salaiseen keskustaan. Kutsu rakentamaan, kokeilemaan, ehdottamaan, korjaamaan ja nimeämään paikkaa, joka on ollut aina keskellämme, mutta piilossa. Tämä suunnitelma on keskustelunavaus. Avaus keskusteluun siitä, mitä meidän pitäisi tehdä Helsingin keskustan laiminlyödyimmälle osalle.”
Tuossa se on terävimmillään sanottu!

Ryhdyn spekuloimaan tulevaisuutta

VAIHTOEHTO A: PUHDAS JA KOSKEMATON
VALKOINEN, KIILTÄVÄKIVINEN, ROSTERITERÄKSINEN, PEILILASIMAINEN, KIRKASVALOINEN, IHMISET KÄVELEVÄT KEVEÄSTI PUOLIKSI ILMASSA, KOROT KYLLÄ KOPISEVAT, KORKOJEN ÄÄNET KUULUVUT KAIKUNA JA MUODOSTAVAT KÄSITYSTÄ TILASTA, MUISTAN RICHARDSONIN JA CHRYSTAL PALACEN – HÄN KIRJOITTI TÄSTÄ ILMIÖSTÄ – KAUPUNKITILAN KOKEMISESTA KORKOJEN KOPINAN KAUTTA, NYT SE ONNISTUU SILEILLÄ MARMORILATTIOILLA KULKIEN, VIHERKASVIT TÄYTTÄVÄT LIAANIMAISENA TALVIPUUTARHAN KATTOTILAN, POLKUPYÖRÄILIJÖITÄ SUHAHTELEE OHITSE, MUTTA TURVALLISESTI VANHAN TUKIMUURIN TAKAA VILAHDELLEN, KIILTÄVÄLLÄ MARMORILATTIALLA EI OLE KURAA, PUHTAUDESTA HUOLEHTIVAT ALITUISEEN KULKEVAT PUHDISTUKONEET, IHANIA LIIKKEITÄ – NÄYTEIKKUNAT TODELLA KIEHTOVAT, KUIN SUORAAN PARIISISTA TAI MILANOSTA TAI IHAN NIIN KUIN PATTAYALTA, IHMISET ISTUVAT TERASSEILLA LATTEA HÖRPPÄILLEN, SPURGUISTA EI OLE TIETOAKAAN, PAIKKA ON TALVELLAKIN KÄYTTÖKELPOISTA PUOLILÄMMINTÄ TILAA, KAISANIEMEN JA ELÄINTARHAN TALVIPUUTARHAT OVAT TÄHÄN VERRATTUNA RELIKTEJÄ, TÄMÄ ON TODELLA MIELLYTTÄVÄ PAIKKA, TÄNNE ON HYVÄ TULLA LASTEN KANSSA, TILAN KAUPPAHALLIMAINEN KORKEUS JA AVARUUS KIEHTOO, ON MELKEIN KUIN LENTOASEMALLA TAI KUIN ULKOMAILLA, LAAJA SUHKULÄHDESEINÄ VANHAA GRANIITTIKIVEÄ HUUHDELLEN ON ÄÄNEN JA MATERIAN SINFONIAA, PAIKAN EKSKLUSIIVISUUS PITÄÄ EPÄSOSSUT JA MAMUT POISSA – OLKOON RAUTATIEASEMA EDELLEENKIN MOGADISHU AVENUE, TÄMÄ ON OIKEAN STADILAISEN BAANA, AINOA PUHDAS JA KOSKEMATON.
VAIHTOEHTO B: STADIN RÄNNI
VANHOJEN GRANIITTIMUURIEN SYVÄ TUMMUUS – TIETTYÄ NOSTALGIAA, ONNISTUNUTTA HARMONIAN JA DISHARMONIAN YHDISTELMÄÄ, TODELLISTA KARHEATA KAUPUNKIELÄMÄÄ, EI VÄHÄÄKÄÄN HIENOSTELUA TAI SIPSUTUSTA, LASIKATTOJEN JA MUSTIEN TERÄSRAKENTEIDEN FILIGRAMMIMAISTA ELEGANSSIA, BETONILAATOITUKSEN MATAN LIKAINEN, PURKANRÖHNÄINEN IMU KYLLÄ EI HÄIRITSE, NÄYTEIKKUNAT TAITTEISINA JA OSIN TEIPATTUINA, MAINOKSIA ON KYLLÄ LIIKAA, KAUPUNKI MYY ITSEÄÄN JA NAHKAANSA, JOPA DÖSIEN JA SKURUJEN IKKUNAT OVAT KAUPPATAVARAA – SIITÄ EI STADILAINEN TYKKÄÄ, ROCKIKAHVILAT VETÄVÄT VÄKEÄ, PUBIEN NOPEASTI KULAHTANEILLA SISÄÄNKÄYNNEILLÄ TUMMA-ASUISIA IHMISIÄ RÖÖKILLÄ, GOOTTILAISET PUNAMUSTILLA OVILLAAN, URHEILUPUBIN TUNGOSTA LÄTKÄMATSIN PÄÄTYTTYÄ, BOLTTARIJENGIT HYÖKKÄÄVÄT HOHTOKEILAILUSTA KALLIOKYLPYLÄÄN, KALLIOLUOLAKAPAKOIDEN JA KYLPYLÖIDEN MAAILMA ON AINUTLAATUINEN BUSINESSINNOVAATIO, TOISAALTA HYVÄ, EIPÄ KUULU MELU KADULLE,  POMMIN KESTÄVÄÄ  BILETILAA, VARJOA VÄLTTÄNYT KIRKAS VALOKEILA PALJASTAA PUOLITTAISTA EPÄSIISTEYTTÄ, JOKU KUSEE HÄMYISESSÄ NURKASSA, VARTIOMIEHET EIVÄT VÄLITÄ – ON TÄRKEMPÄÄKIN VALVOTTAVAA, TALVIPUUTARHAN VIHREÄNÄ HEHKUVAT KASVIT VALAISTUISSA VITRIINEISSÄÄN – HARMITTAA, NIITÄ EI VOI KOSKETTAA – EVVK NUO SALAATIT, OVATKIN EHKÄ SYÖMÄKELVOTONTA MUOVIA, KEBAB-BAARIN ROSKAPÖNTÖT PURSUVAT YLIKUORMITUSTAAN, TÄMÄ RÄNNI ON STADIN TODELLINEN MENOMESTA, OIKEA NIMI OLISI STADIN RÄNNI, EI STADIN BAANA, RÄNNISSÄ ME OLLAAN, RÄNNISSÄ ME JUODAAN JA RÄNNIIN ME KUOLLAAN.
Olenko sarkastinen vai pelleilenkö vakavalla asialla? Saako tällä asialla pelleillä? Onko tämä haudanvakavaa? Raportissamme on joka tapauksessa kirjoitus ”Fringe”. Se on minusta kiva, vaikka pidänkin noista Richardsonin Miriam Hendersonin kopisevista kengänkoroista ja kopinan luomasta kaiusta. ubBaanan tekemisellä ja sen kokemisella korkojen kopinan kaiun kautta on monia tulevaisuuksia. Nyt on aika valita ja yhdistää. Tässä juuri kaksi tapaa. 
  

Silja Siltala ja ranskalaiset korot


  Trio Aalto ja ranskalaiset korot

Fringe

Ihme koheltajia.  Hyvän kaupunkitilan tunnusmerkkeihin kuuluu, että joudumme ajoittain kalibroimaan itsemme uusiksi. Mitä täällä tapahtuu? Mistä tässä on kyse?
urBaanan kivijalat ovat oivallista tilaa tälle hankaumalle.

Roso – fringe – löytyy aina ulkolaidasta. Se horjuu valtavirtaistumisen rajalla, mutta siihen liittyy vielä epämääräisyyttä ja vaaraa. Se on jossain kummallisen ja kiihottavan välimaastossa.

Roso kuuluu urBaanalle, koska urBaana on helsinkiläisyyden ajankuva.

Roso syntyy hankauksesta ja irtiotoista.  Se muuttaa samaan aikaan niitä, jotka liikkuvat ja niitä jotka jäävät. Ensimmäinen lähtijä näyttä oudolta, mutta jonkun on aina puhkaistava ensimmäinen aukko. Reunalla on avaraa – siitä näkee eteen ja taakse.

Fringe ei ole vain punkkareita ja reivejä. Se on myös eläkeläisten yhdessä asumista, kokeellista taidetta, 3D-tulostusta ja vaihtoehtovaluuttaa. Se on kaikkea sitä, joka vielä hakee muotoaan ja joutuu (vielä) perustelemaan olemassaoloaan.

Fringe syntyy sinne, joka ei kelvannut muille. Se on joutomaalla, hylätyissä myymälätiloissa, kaduilla ja taloyhtiöiden kerhohuoneissa. urBaanalla roso syntyy kivijalkaan. Laitakaupunki ei ole aina kaukana – se oli vuosia eduskunnan silmien alla VR:n makasiineilla. UrBaana hankaa uutta pintaa näkyviin.

Varsinaista tietoa urBaanan ideologiasta löydät tuosta linkistä www.urbaana.fi


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kaupungin valot

Valaistussuunnittelu sai toimistossamme siivet ihanien naisten ansiosta.  Kirjoitin blogissani Pia Salmen Myllysillan valaistuspalkinnosta. Se oli ansaittu ja mainio. Se palauttaa mieleen tarinoita valaistussuunnittelusta - pitemmältä ajalta. Myös tuolle ajalle sisältyy kilpailuvoittoja, mutta ennen kaikkea suurta innostumista, kunnioittavaa suhtautumista valoon ja luovaa työtä valon parissa.

Mystistä valoa Rovaniemen Lordiaukiolla by Pia, on siellä Putaansuunkin korvamerkki.
LIisan ja Sirpan joulurahat tulivat Galaxista
Ruotsalainen Järnkonst-yhtiö kiinnostui suomalaisesta suunnittelusta. Herrasmiehet Malmöstä hurmasivat myös meidän ihanat naisemme. Taisin olla hieman mustasukkainen. Ei ihmekään, minäkin olin heistä kiinnostunut – mutta he olivatkin meidän ihania OMIA tyttöjämme. Heillä oli tavoite: oli saatava aikaan katuvalaistuksen menestystuote.
Galax-valaisin oli tällainen tuote, niin teknisesti kuin esteettisesti. Valaisinta myytiin tasaisesti parin vuosikymmenen ajan etenkin Pohjoismaissa, mutta myös Baltiassa ja Turkissakin. Ehkä vaativin paikka, jossa Galax vieläkin toimii, on Tallinnan sataman aallonmurtajien päässä sijaitsevat huomiovalot. Galax on myös varmuudella firmamme paras royalty-tuote, sillä suunnittelijoiden (Liisa ja Sirpa) ja firman yhteen lasketut royalty-tuotot olivat noilta vuosilta 1992-2007  yhteensä lähes 30 000 euroa.

Galax 8420 valaisimen  valmistaja oli Thorn AB Järnkonst Malmösta (Suomessa Elektroskandia) ja muotoilijoina Liisa Ilveskorpi ja Sirpa Laitinen.

Galaxit Tallinnan sataman aallonmurtajan nokassa – jo toistakymmentä vuotta, laatu puree.
Valo vaikuttaa hyvinvointiin
Valaistussuunnittelijat suunnittelevat visuaalisia elämyksiä. He vahvistavat ja tuottavat mielikuvia. Valolla nostetaan esiin tai peitetään. Valo ja valonlähteet ovat osa kaupunkikuvaa. Valo vaikuttaa hyvinvointiin. Valaistus lisää kaupunkitilojen käytettävyyttä ja kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta. Valolla voi olla myös kielteisiä piirteitä. Sillä saatetaan luoda sirkusta ja tuhota harmoniaa. Harmoniassa voi ja saa, tai tuleekin olla kontrapunkti, disharmonia, se vahvistaa harmoniaa. Siis pieni sirkuskin on sallittavissa, mutta vain juuri ja juuri!
Meidän valoisia naisiamme on pitkä lista. Luettelen eräitä: Liisa Ilveskorpi, Sirpa Laitinen, Pia Salmi ja Reija Pasanen. Mukaan mahtuu yksi loistava mieskin. Hän on Mikko Rikala. Reija tosin jätti meidät, niin Mikkokin. Nyt on uusia miehiä ja naisia valon sielua tavoittelemassa.

Hillitty valo luo ihmeitä, Uutelan kanavalla valo loistaa salaperäisesti B&M:n ja WSP:n siltaluomuksissa
Valkeus vanhalla kouluajan kiipeilykalliolla
Temppeliaukion puistosuunnitelman teki maisema-arkkitehti Kati Teperi. Hänen työtoverinaan valaistussuunnittelussa oli taiteen maisteri Pia Salmi. Molemmat itseoikeutetusti meidän ihania naisiamme. Työtä teetti rakennusvirastossa maisema-arkkitehti Lotta Kontula. Lotta on Eero Kontulan tytär ja hänkin meillä aikoinaan työskennellyt vähintään yhtä ihana taitonainen. Pia Salmi kertoo näin: "Temppeliaukion puistoalueiden valaistuksen ydinajatuksena oli suunnitella puiston käyttöä palveleva valaistus kallion olemusta kunnioittaen. Kallion muodot korostuvat valaistuksessa luonnollisina, luoden paikkaan lisää juhlavuutta."

Temppeliaukion valon suunnitelmakuva viehättää minun silmääni jo kuvana. Siinä se on valaistuna minun kouluaikainen kiipeilykallioni.
Jyväskylän Kauppakatu, Kettusen Pekan ylpeys
Jyväskylän Kauppakadulla Sirpa Laitisen suunnittelema valaisin ihastutti ja vihastutti. Nykyään vain ihastellaan (vasen kuva) - mainittakoon että Elissa Aalto ei antanut lupaa Alvar Aallon valaisimen käyttöön kun sitä häneltä pyysimme – vai oliko asialla Alvarin museo kaikessa viisaudessaan.  Kun sitten meidän ja Sirpan ikioma valaisimen protomalli oli pystytetty luonnollisessa mittakaavassa Kauppakadulle, paikalliset arkkitehdit olivat kauhuissaan. Kaupungininsinööri Osmo Rosti kuunteli tätä arvostelua ja tuli sarkastisesti siihen tulokseen, että teoksen pitää olla hyvä, kun siitä noin paljon keskustellaan – ja hyväksyi sen!

Jyväskylän Kauppakatu iltavalaistuksessa. LED-raidat valaisinpylvään kyljessä oli tarkoitettu jouluvalaistukseen – ne otettiin kuitenkin heti kokoaikaiseen värivalokäyttöön!
Pietarsaaren valaisimet ovat luomutuotetta, ne valmistettiin paikallisella konepajalla
Pietarsaari oli Roger Wingrenin maailmaa. Hänelle me kaikki halusimme tehdä parastamme. Sirpa Laitisen parasta oli tämä Pietarsaarelaisten ikioma ja uniikki kävelykadun valaisin, joka vielä valmistettiin paikallisella konepajalla standardiosista. Minusta tuo nykyaikainen valaisin on historiallisessa ympäristössä ihanan kaunis. Yksi asia kuitenkin hieman harmittaa, se on rakenteellinen harmin aihe: huomaatteko kuinka valaisintolppa hieman käyristyy valaisimen painosta – ärsyttää kun sitä aina katsoo, muut eivät sitä huomaa, paitsi nyt sen kaikki tietävät, kun tyhmästi blogissani turhaa tietoa levitän!



Pietarsaaren Kanavapuistikon valaisin, paikallisesti valmistettuna ”luomutuotteena” on Sirpan diplomityö -  arvosanalla oivallinen.
Avaruusalus maan päällä - Eila Hiltusen toivomalla tavalla
Saimme merkittävän tehtävän. Oli valaistava Sibelius-monumentti. Tilaajana oli Helsingin Energia. Innostuneet valon siskot, Liisa Ilveskorpi ja Sirpa Laitinen, suunnittelivat koevalaistuksen. Heidän ideanaan oli luoda valon ja varjon leikkiä ja samalla korostaa Sibelius-veistoksen kolmiulotteisuutta. Sateisena syysiltana sähkömiehet asentavat koevalaistusta paikalleen. Johtoja vedetään ja lamppuja siirrellään. Miesten varjot heijastuvat tummiin puihin. Tunnelma on dramaattinen. Elettiin jännittynyttä odotusta. Itse Grande Dame, kuvanveistäjä Eila Hiltunen, oli tulossa tarkastamaan valaistusta. Räntää pursui taivaalta. Varjot häälyivät. Taksi ajautui lähemmäksi patsasta. Eero Metso, katuvalaistuksen päällikkö, seurassaan Sirpa ja Liisa, seisovat asennossa, odottaen kiihkeästi veistäjän kommentteja. Taksin ikkuna aukeaa. Eila Hiltunen kohottautuu ikkunaan. Hän säikähtää valojen ja varjojen liikettä ja kiljahtaa: "Kuka täällä hiippailee, mitä täällä tapahtuu? Tämä on väärin, lähden pois!" Sirpa sai kuitenkin mennä autoon selittämään. Kuvanveistäjä leppyi ja kutsui kolmikon kotiinsa. Muisteltiin Jeddan rantabulevardin liikenneympyrän suurta veistosta ja muita hänen uransa huippukohtia. Kahvit oli katettu tyylikkäisiin pyhäkuppeihin. Sibelius-monumentin pienoismalli seisoi keskellä huonetta. Se välkkyi teräksenkirkkaana. Myös kuvanveistäjän idea valaistuksesta oli teräksenkirkas. Veistoksen tuli valaistuna näyttää "juuri laskeutuneelta, kirkkaana säteilevältä, avaruusalukselta." Toinen tarkastuskierros paikan päällä kruunasi saavutetun yhteisymmärryksen. Suunnittelijat hyrisivät.

Eila Hiltusen Sibelius-monumentti ”hehkuu kuin juuri laskeutunut avaruusalus”, se oli hänen visionsa.
Tikkurilan värikartta koskessa Erkki Rantalan siunaamana
Saavuimme delegaationa vastaanottamaan Vantaan kaupungille tehdyn valaistussuunnitelman ykköspalkintoa. Palkinto oli vuoden 2003 valaistuskohde: Tikkurilan asemaympäristö ja Tikkurilankosken puistoalue Vantaalla. Alan organisaatiot olivat valinnan tehneet. Mukana olivat suunnittelijat Liisa Ilveskorpi, Mikko Rikala ja Reija Pasanen. Mukana oli myös sähkösuunnittelusta vastannut Risto Tähtinen. Itse asiassa en pitänyt tuosta koskeen tehdystä Tikkurilan värikartasta. Olisin halunnut kosken kuohuvan yksivärisenä. Ei ehkä samean ruskeana, vaan kuohuvan kirkkaana. Palkinto kuitenkin tuli minun haluistani piittaamatta.

Tikkurilan koski kohisee kirjavana – Tikkurilanko väreissä?
Paikalle saapui myös Vantaan legendaarinen kaupunginjohtaja Erkki Rantala. Hän oli jo päättänyt erota kaupunginjohtajan virasta ja kirjoittanut eroanomukseensa: "Olen kaivannut henkisesti vahvempaa, puolueitten yhdessä linjaamaa poliittista johtajuutta, selkeitä poliittisia kannanottoja, joiden perusteella voi riittävästi varautua tulevaa varten." Tätä tukea hän ei ollut löytänyt Vantaan poliittisesta johdosta.
Keskustelu aaltoilee valosta valomerkkiin. Rantala muistelee kauttaan Linjebuss Ab:n palveluksessa - ennen kaupunginjohtajakauttaan. Hän kertoo myös yhteisistä Paikallisliikenneliiton seminaareista. Jäi mieleen: "Hei pojat, Muroleella on piikki auki - pojat baariin!"  Baarissa oltiin takuulla valomerkkiin saakka.

Valomerkit kertovat vuosikymmenten työstä - työ jatkuu...

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Nastat vai kitkat

Kimi Räikkönen vaihtaa formulakisoissa renkaita kolmekin kertaa 300 kilometrin matkalla. Vaihto on tarkkaa puuhaa, sillä väärät renkaat sateen sattuessa saattavat leikata lopputuloksesta kymmenkunta sekuntia. Se vie voiton. Ralliautoilijoilla on mukanaan kasoittain renkaita. He vaihtavat aona oikean renkaan kelin mukaan. Suomalainen autoilija vaihtaa renkaita kaksi kertaa vuodessa. Suuri osa rapistelee nastarenkailla vielä pitkälle vapun jälkeen. Heillä on vapaus valita. He ovat yksilöitä. Tallimääräyksiä ei tarvitse kuunnella. Ja tallimääräyksiä ei ole. Suomen viranomaisten kiinnostus nastojen käytön välttämättömiin rajoituksiin ei ole toistaiseksi herännyt, paitsi nyt, kun Helsingin kaupunki astuu Pekka Isoniemen johdolla areenalle. Toivottavasti!

Oma kohtalo Kehä I:n vaikutuspiirissä
Kehä I:n lähistöllä melu huumaa. Kierrän omaa taloani ja yritän löytää meluttoman paikan talon takaa. Tuo ei onnistu, sillä minulle tarjottu kaukomelu kiertää nurkan. Keskustelu on vaikeaa, vaikka etäisyys tiehen on puoli kilometriä. Kynnet purevat tietä. Melu ilkkuu tien viereen rakennettuja meluaitoja, hyppää niiden yli ja lähentelee, raiskaa meitä, tien läheisyydessä asuvia. Huumaavaa nastarenkaiden tehostamaa melua täydentävät tonnikaksisatasten kyykkypyörien riipivät kiihdytyskiljahdukset ja rekkakuskien keskikaistaetenemisen äänen ja pölyn raivo.
Tietä käyttää runsaat 100 000 ihmistä päivässä. Heillä on näennäinen kiire. He lähtevät liikkeelle keskimäärin 3 minuuttia liian myöhään. Siksi heidän pitää ajaa 8-kympin alueella 9-kymppiä - ehtiäkseen ajoissa. Melu on eksponentiaalisessa suhteessa nopeuteen. Samoin nastarenkaiden irrottama aines. Tuossa aineksessa on salaperäisen kavala PM 10 -komponentti. Tuota ainesta irtoaa Kehä I:n asvaltista Pakilan ja keskuspuiston kohdalla kilometrin matkalla noin 5 tonnia vuodessa. Urat kasvavat ja vesiliirto vaanii – kesällä. Myös joku muu asia vaanii, se on urautumisesta johtuvat tietyöt - niitä en rakasta tippaakaan. Nyt en ajattele valtion ja kuntien rahapussia vaan itseäni.
Tiedän ratkaisun Kehä I:llä: Alennetaan nopeus 60 kilometriin tunnissa, päällystetään pehmeällä asvaltilla ja kielletään nastarenkaat. Kustannukset: Ei lisäkustannuksia. Hyödyt: Kaikki 100 000 päivittäistä tienkäyttäjää ja melun saastuttamat tien varrella asuvat 60 000 ihmistä saavat paremman elämän ja kaikki ehtivät ajoissa määränpäähän.
Nastarengas tai hokkirengas on suomalainen keksintö
Suomen nastarengashistoria alkoi 50-luvun lopulla Kelhun ”partarenkaista”. Niitä käyttivät rallimiehet tai itse asiassa ST-miehet, ralli ei vielä tuohon aikaan ollut huippulaji. Käytettyihin rengasrunkoihin valettiin tiheä tappimainen pinnoite, jossa tappien sisään valettiin teräksinen metallikierukka. S. P. J. Keinänen oli nastarenkaiden innovaattori. Hän kehitti ”keinäshokin”, jossa kovametallinen perforoitu kierukka valettiin renkaan nastan sisään. Systeemistä ei tullut menestystuotetta. Keinäsillä ei juuri voinut ajaa asfaltilla, eipä juuri muillakaan nastoilla, nopeuden noustessa ropisi niin, että tuskin puhetta kuuli. Pikku hiljaa nykyisen nastarenkaan tyyppiset ”Tikka”- tai ”Kometa”- nastat valtasivat alaa. Aluksi nasta oli raskas 3-4 grammainen, myöhemmin se kevennettiin 1,1 grammaan.
1950- luvun lopulla hokeilla varustetuilla renkailla mainostettiin saavutettavan sama turvallisuus kuin kesärenkailla kesäkelillä. Teekkarit testasivat vuonna 1962 jarrutusmatkoja jäällä nopeudesta 50 km/h. Nastarenkailla liu’uttiin 24 metriä, talvirenkailla 54 metriä ja kesärenkailla 58 metriä. Järeä nasta osoitti tehonsa. Tuosta samasta jäällä jarruttamisen tehosta nastarenkaiden vapaan käytön kannattajat puhuvat tänäänkin. Talvirenkaista Nokian Hakkapeliitta nousi Monte Carlon rallin myötä huipputuotteeksi.. Itse pidin parhaimpana talvirenkaana Michelin X teräsvyörengasta. Sillä voi ajaa kesät talvet. Nykyään käytän M+S renkaita. Ei tarvitse hötkyillä keväällä ja syksyllä.

Michelin X, teräsvyörengas, joka oli sen ajan teekkarin talvirengas, ajotaito oli kunniassaan.
Nokian Hakkapeliitta oli ensimmäinen pureva talvirengas, mutta kului auttamattoman nopeasti: klikkaa tuohon http://www.hakkapeliitta75.com/en/

Nasta – tutkimuksen tulokset julkistetaan
Unioninkadun juhlahuoneiston luentosali pullisteli kiinnostuneita, kun Helsingin kaupungin rakennusvirasto yhdessä tutkimuskumppaneidensa kanssa järjesti NASTA - projektin tiedotustilaisuuden. Jokaisen pidetyn esityksen jälkeen oli tilaisuus keskusteluun. Eniten äänessä oli viran puolesta Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen. Hän kyseenalaisti nastarenkaista luopumisen tai ainakin esitettyjen tutkimustulosten relevanssin. Autoliiton nettisivuilla hän sanoi täsmällisesti näin: ”Katujen huonon kunnossapidon seurauksia ei pidä sälyttää tietyn autoilijaryhmän syyksi. Herää kysymys, ovatko viime talvina rahat menneet lumenpoistoon ja keväällä tyhjä kassa näkyy huonona katujen puhdistamisena? Pitääkö pölylle löytää syyllinen muualta, kun omat hommat on hoidettu huonosti?” Myös rengasmyyjien edustajat murisivat.



PM 10 on pahin terveyttä vahingoittava pienhiukkaspäästö. Nasta-tutkimus sanoo nastarenkaiden irroittavan pääosa PM 10-saasteesta. Milanossa 50 mikrogramman päästöraja ylittyy kymmeninä päivinä vuodessa vaikka nastarenkaita ei käytetä. Helsingin päästöt ovat huomattavasti pienempiä - nastarenkaillakin.

No, totta puhuen, jos tieteellistä pitävyyttä arvioidaan Helsingissä tehtyjen tutkimusten osalta Pasi Nieminen ja Autoliitto ovat oikeassa. Eiväthän nuo selvitykset todista vedenpitävästi nastojen irrottaman PM 10 terveysvaikutuksista tai nastojen raapiman pölyn osuutta haitallisissa pienhiukkasissa. Tutkimuksia lisäämällä joudutaan kuitenkin samaan akateemispopulistiseen kierteeseen kuin turvavöistä tai kattonopeudesta keskusteltaessa 70-luvulla. Tuolloin Kekkonen jyrähti ja porukka meni ruotuun. Jyrähtäisikö Niinistö nyt?
1970-luvun tapahtumasarjaa, Kekkosen jyrähdyksen jälkeen monet uudistukset astuivat voimaan. Vuonna 1978 voimaan astuneella talvirengaspakolla ei näytä olevan kovin dramaattisia vaikutuksia liikenneonnettomuuksien määrään.
Nasta-tutkimuksen tuloksia ja raportteja löytyy seuraavasta osoitteesta: http://www.nasta-tutkimusohjelma.fi/
Mallia Saksasta tai Japanista
Nastarenkaiden täyskieltoon Euroopassa ovat menneet Saksa, Portugali ja Espanja. Nastoilla ei saa ajaa Sveitsin moottoriteillä. Monilla Keski-Euroopan vuoristoseuduilla talvirenkaat tai lumiketjut ovat pakollisia huonon ajokelin vallitessa. Oslossa ja Bergenissä on nastarengasmaksu. Oslossa maksu on vajaa 4 euroa päivässä ja 150 euroa kaudessa. Pääkatukohtaisia nastarengaskieltoja on Tukholmassa, Göteborgissa ja Uppsalassa. Talvirenkailla tai nastarenkailla ajavien nopeusrajoituksia sovelletaan eräissä Euroopan maissa. USA:ssa nastarengaskielto on 10 osavaltiossa, 33 osavaltiota soveltaa Suomen tapaan aikarajoitusta ja 7 osavaltiota sallii nastojen käytön ilman rajoituksia. Japanissa nastarenkaiden käyttö kiellettiin vuonna 1991.
Mikä on siis kohtalomme Suomessa? Kun keskustelumme nyt hetken porisee ja viranomaisetkin saavat herätyksen, uskon että lopulta poliitikot tarttuvat asiaan ja viisaiden teknikoiden ja juristien avustuksella syntyy ”kestävän kehityksen” vaihtoehto. Nastarenkaiden käyttö kielletään eteläisissä maakunnissa ja pohjoisten maakuntien autolle säädetään nastamaksu. Mutta, ehkä, jotta innovaatiolle jäisi tilaa: automaattisesti kitkan mukaan säätyvien hybridi-nastarenkaiden osalta – sitten kun sellaisia tulee markkinoille – nastarengasmääräystä ei sovelleta.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Säälittävää, Arto Nyberg ja Pekka Himanen

Vihattuani ensin Nybergiä, hänen aiempien esitystensä johdosta, olen nyt ollut pitkän aikaa hänen ohjelmastaan kiinnostunut. Enhän nyt ole ollut Nybergin aivan varaukseton katsoja, mutta vakiokatsoja kuitenkin. Ruben Stillerin lisäksi Arto Nyberg on ollut varsin siedettävä katsottava. Hän innostaa ihmiset puhumaan. Revolverijournalismin hän voisi jättää muille – hän on jutustelija. Anna Kaisa Hermusen väitteistä huolimatta myös Tuomas Enbuske täytti minun vaatimukseni. Anna-Kaisasta taas vanhat muistot ovat kieltämättä sekavat.

Suuri odotus, Himanen Nybergissä
Nyt odotin mielenkiinnolla Himasta Nybergissä. Olin pari kertaa sattunut luennonpitäjäksi juuri ennen Himasta tai hänen jälkeensä. Hän väitti ohjelmassa luennoineensa vähintään kymmenelle tuhannelle. Pitää varmaan paikkansa - kymmenillekin tuhansille. Minulla oli häneen pieni luennoitsijatuntuma. Ei varauksettoman ihaileva, sillä olinhan joutunut hänen ”kilpailijakseen”. Hänellä oli vain yksi tai kaksi teemaa, joiden ympärillä hän pyöri. Moniselitteisyys ja moniarvoisuus, selittämättömyys – ne eivät vyyhteytyneet, niin kuin oikeassa elämässä. Tämä rasitti minua, se antaa kuvan ratkaisun olemassaolosta. Hän muistuttaa siinä mielessä ystävääni Eero Paloheimoa. Eerokin uskoo, että on olemassa ratkaisu – tässä ja nyt. Minä taas uskon enemmän Einsteinilaiseen teoriaan. Kun oppilaat kysyivät häneltä: Herra professori, miksi teidän tenttikysymyksenne ovat jälleen samat kuin edellisinä vuosina? Hän vastasi: Kysymykset ovat joka vuosi samat, mutta vastaukset ovat joka vuosi eri! Himanen on siis mahdottoman tehtävän edessä: Mission impossible! Hän ymmärtää varmaan paremmin, kun sen sanoo englanniksi. Nybergin ohjelmassa hän nimittäin sanoi kaikki tärkeät ”anekdoottiaforisminsa” englanniksi.

Barrows’in arvio eri tieteenalojen ennustettavuudesta. Taloustieteet ja sosiaalitieteet ovat täysin ennustettavuuden ulkopuolella.
Takaisin ohjelman odotukseen, jopa Liisan ihanan lammaskyljyksen ajoitus oli laadittu Nybergin odotuksessa. Olin myös hieman esivalmistautunut kuulijana. Olinhan tutkinut netissä Himasen Sinisen Kirjan ajatuksia ja blogissani niitä jo hieman siteeraillutkin – puolikielteisessä mielessä. Hän nimittäin kirjoitti: ”Meidän on haettava aktiivisesti uusia luovan talouden alueita. Vaikka ei pidä fiksoitua liikaa joihinkin tiettyihin aloihin, Suomen kannalta hyvä mahdollisuus ovat tietoyhteiskuntakehityksen toisessa vaiheessa nousussa olevat isot alat eli kulttuuri ja hyvinvointi". Himasen paperi jatkaa: ”Kyse on tuottavuuden lisäämisestä innovatiivisuudella eli teknologisten ja prosesseja (verkostomaista organisaatiota) koskevien innovaatioiden yhdistelmällä.” En pitänyt tuosta ”talous”-sanasta, enkä tuosta normijargonista, tai sitten en ymmärtänyt.
Syntyykö puhdistus?
Arto Nybergin majakan valo tavoittaa aluksi Marja Ylipään, tuon ihanan naisen, joka nostaa haastattelijansa hyvään lähtöasetelmaan. Ja nyt sitten hetken päästä tuo loistava luennoitsijaguru pääsisi suorittamaan puhdistuksen. Toivoin sitä todella vilpittömästi. Hän karistaisi yltään – Nybergin avulla – tuon naurettavan hankintakeskustelun ja siirtäisi fokuksen itse asiaan. Asiahan on sinivalkoisen Suomen selviytymistaistelu. Hän pistäisi myös järjestykseen tilausmenettelyn Katais-syytteet. Kyllä kai nyt Suomen valtakunnassa pääministeri saa tilata valitsemaltaan asiantuntijalta vaivaisen vajaan miljoonan euron selvityksen ilman Brysselin hankintalakien trikkejä. Neuvottelumenettely on sallittu tilaustapa – kaikkea ei tarvitse kilpailuttaa. Se on fakta. Neuvottelumenettelyssä tilaaja määrittelee hinnan.
 Katainen, valitsitko sittenkin väärin?
Himanen saapuu studioon valkoisessa kaulahuivissa. Keikarin näköisenä, mutta valmiiksi alistuneena – vailla taistelutahtoa, kasvot harmaana, silmät sikkaraisina. Kaikki se loisto, joka hehkui studiossa Marja Ylipään haastattelun aikana on sammunut. Ykkösjuontaja ja ykkösfilosofi ryhtyvät takertelemaan. Kumpikaan ei ole valmistautunut. Nyberg haluaa hieman läpsiä, Himanen on lähes puhevikainen. Ajatukset takkuavat. Filosofilta ei tule yhtään selkeätä ajatusta. Nyberg vääntää vanhaa tarinaa hankinnasta. Kaivaa esiin asiattomuuksia Himasen ryyppyreissulta. Nyberg sanoo, etteivät ryyppyreissut olisi sallittuja henkilölle, joka tekee selvityksiä veronmaksajien rahoilla. Hän itse ei pysty esittämään asiallisia kysymyksiä, vaikka toimiikin veronmaksajien rahoilla. Ei kysy sanaakaan asiasta. Himanen etsii Suomen kansan ymmärrystä, haluaa rentulle ruusun. Hän ei kuitenkaan ole Irwin. Ruusuja ei heltiä. Miten tämä on mahdollista? Maan kaksi kuviteltua huippumiestä totaaliflopissa. Surullista! 
Katainen, valitsitko väärin?

Himanen, jos sinua on epäoikeudenmukaisesti kohdeltu, laita viesti tuonne, paikka on Venetsiassa, Dogen palatsissa. Teksti kuuluu: "Secret denunciations against anyone who will conceal favors and services or will collude to hide the true revenue from them."