Olin Suomen arkkitehtiliiton järjestämässä tilaisuudessa
luovuttamassa kirjakauppias Juha Saarikoskelle SAFA-ansiomerkkiä. Kyse on yhden
kilon painoisesta messinkikuutiosta 5 cm kanttiinsa. Tuostapa voidaan laskea
messingin ominaispaino. No, ei tarvitse laskea, se on 8,5 g/cm3. Ja
laskutoimitus antaa tuon kokoisen kuution painoksi juuri sen yhden kilon. Olen
itsekin saanut tuon painava kuution. Se tapahtui 70 v. synttäreilläni 15 vuotta
sitten. Niinpä nyt pääsin punnitsemaan ja valokuvaamaan tuon ikioman kuutioni –
omansahan Juha vei mukanaan. Montako tuollaista kuutiota on jaettu? Arkkitehtiliiton
sivustojen mukaan SAFA-ansiomerkkejä on jaettu vuodesta 2002 alkaen noin 40
kappaletta. Ja nyt sitten on selvitettävä, millaisen joukon osaksi arvostettu
ystävämme Juha Lauri Florentin
Saarikoski pääsi. Selaan läpi tuon nelikymmenpäisen luettelon. No, joukko
on kyllä mahtava. On suuri kunnia seisoa tuon joukon osana. Erikoisen hauskaa
oli havaita kirjakauppias ISÄ Juha Saarikosken saaneen tuon palkinnon jo
13.6.2002. Poika ei siis ole isäänsä pahempi. Isän palkintoperusteena oli
seuraava teksti: “SAFA-ansiomerkki ja SAFA-jäsenmerkki pitkäaikaisesta ja
tuloksellisesta toiminnasta arkkitehtuurikirjallisuuden levittäjänä.”
Tässä se on. Yhden
kilon painoinen messinkikuutio 5 cm kanttiinsa. Painaa enemmän kuin miltä
näyttäisi painavan. Niinpä sitten voimme sanoa SAFAn luovuttamaa palkintoa
painavaksi kannanotoksi.
Näin siinä sanottiin, arkkitehtiliiton hallitukselle
tehdyssä anomuksessa: ”Esitämme SAFAn hallitukselle, että Saarikoski Juha Lauri
Florentin / Keski-Töölön Paperikauppa Oy myönnettäisiin Arkkitehtuurin
ansiomerkki, koska hän on ansiokkaalla tavalla edistänyt rakennustaiteen
tavoitteita paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Isä ja
poika Saarikoskien pitkäaikainen työ arkkitehtuuri-, design- ja taidekirjojen
tiedottamisessa, välityksessä ja kirjoihin liittyvässä henkilökohtaisessa palvelussa
on ainutlaatuista.”
Varsinaisen
ansiomerkin luovutuspuheen piti SAFAn puheenjohtaja Hanna Helander. Minä,
vaikka en olekaan safalainen, sain kunnian pitää ns. epävirallisen juhlapuheen.
Kuvassa etualalla onnellisen oloinen sankari ja taustalla iloisia
juhlavieraita.
Mennäänpä sitten minun
puheeseeni Juha Saarikoskelle
”Olen saanut kunnian puhua sinulle Juja. Nykyaikaiseen
tapaan etsin netistä Keski-Töölön paperikauppaa koskevaa aineistoa. Löydän netistä yhden viiden tähden
arvostelun vuodelta 2012. Teksti alkoi lauseella: ”Keski-Töölön Paperikauppa on
ihmeellinen ja ihana yllätys Töölössä Korjaamon kupeessa.”
Juhlien jälkeisenä
päivänä käyn ikkunan takaa ottamassa nämä valokuvat. Kauppa on lauantaisin
suljettu. Tunnelma kuitenkin huokuu
kadulle jopa suljettujen ovien ja ikkunoiden läpi.
Puhe jatkuu: ”Sitten löysin nuoren naisen kirjoituksen
vuodelta 2008: ’Minulla on niin monta visiota. Niihin kuuluu Töölö ja
kirjakauppa ja koira ja freelancerointi ja luovuus ja onni ja taide ja tyyli ja
seksi ja kotimaisen kirjallisuuden ja estetiikan kymmenvuotisiksi venyviä
opintoja omaksi huviksi ja kirjakaupan nurkassa pieni lava ja paljon työtä ja
viintä ja paljon vapautta. Tiedän että arki on oikeasti ihan kakkaa, ei siitä
tuommoista tule. Mutta vielä vähemmän ilman visioita, sanokaa minun sanoneen. Tiedättekö
Keski-Töölön Paperikaupan? Se on Ruusulankadulla ja inspiroivin liike
Helsingissä. Palvelu on mahtavaa, valikoima huima. Kyseessä ei siis tarkkaan
ottaen ole paperikauppa vaan designiin, arkkitehtuuriin ja graafiseen
suunnitteluun erikoistunut kirjakauppa. Haluaisin elämästäni sellaisen kuin
Keski-Töölön Paperikauppa ja siellä työskentelevä vanha setä.’
Näin iloisesti
kertoi tuntematon hahmo. Olipa tuo hauskasti sanottu - millaista hän elämältään
halusi!?!
No, jatkoin sitten puhettani, minun muistoni ovat lähinnä
isästä, ei niinkään pojasta - vaikka molempien nimeen olen vannonutkin: ”Minulla on muistoja isästäsi. Näen
hänen päänsä kurkistavan huoneeni ovenraosta. Kokous keskeytetään. Saarikoski
saapuu kirjapinoineen. Alkaa mielenkiintoinen hetki. Ei, ei, tämähän on
arkkitehtuuria. Löytyykö ympäristöä, löytyykö liikennettä, löytyykö kaupunkia.
Aina löytyy ostettavaa. Mieluisaa. Painomusteelta tuoksuvaa. Ajan henkeä, mutta
myös menneisyyden kiehtovaa havinaa.
Kerran laitoin
eteeni kasan kirjoja ja kuvia joita olin käyttänyt hahmottaakseni tulevaisuuden
luuloteltua maailmankuvaa. Kuka nämä kirjat oli kantanut minun työhuoneeseeni?
No, se kyllä tiedetään. Hän oli se ensimmäinen SAFA-ansiomerkin saanut
kirjakauppias. Siihen aikaan hän oli vielä Suomalaisen Kirjakaupan
myyntitykkinä.
”Ajattelen,
onko minulla jokin sellainen kirja vieläkin kotona, jonka onnistuin siirtämään
firman hyllystä omaan yksityiseen hyllyyni. Onneksi pelastui joitakin muistojen
teoksia. Yksi niistä on Edmund Baconin Design
of Cities. Se oli liikenneinsinöörille mannaa. Bacon herätti ajatuksen
kaupunkitilan kokemisen ja liikkeen yhteydestä. Tila ja aika olivat toisiaan
täydentäviä käsitteitä. Puhuttiin kokemuskaupungista ja elämysarkkitehtuurista.
Liikkuva katsepiste kulki tilassa. Arkkitehtuuria määriteltiin tilakokemuksen
jatkuvuuden kautta. Ja tässä nimenomaan nopean liikkeen kautta. No oli monia
muita ja mieleenpainuvia teoksia, kaikki isäsi tai sinun kauttasi.”
Puhe jatkuu: ”Puhuimme
Liisan kanssa sinusta ja isästäsi. Liisa kertoo miehistä, jotka kävelivät ovesta sisään kainalossaan luovan
suunnittelun impulssit. Syntyi valtava kuhina. Porukkaa ryntäsi paikalle.
Joku juoksi pomon puheille kysymään ostolupaa. Mikä on maksimi? Ryhdyttiin
tutkimaan kirjakasaa. Mikä ihmetys! Siinä olivat juuri ne kirjat, jotka nyt
olivat ajankohtaisia. Suunnittelija ei tiennyt niitä tarvitsevansa. Ja siinä ne
olivat edessä pöydällä. Nyt on tilaisuus kosketella kirjaa. Tuntea sen tuoksu.
Hivellä kädellään kuvia. Tunnet luovuuden virtauksen. Liisa muista yhden
erityisen hetken. Pöydälle asettui kirja julkisten tilojen opastuksesta. Miten
se voi olla siinä? Se oli maagista. Sitä tarvittiin juuri sinä hetkenä.
Saarikoski, isä ja poika pelastivat tilanteen ja panivat
asiat kirjojensa kautta uuteen asentoon. Toivat uuden impulssin. Kirjan
merkitys on erilainen. Se ei ole somevirtaa. Kysymys ei ole joko tai. Kirja on
olento. Se on ainetta. Se on itsenäinen ja muuttumaton. Se pysyy. Kirjan tuoja
on kulttuurityöntekijä. Sinä Juha olet kulttuurityöntekijä. Itsenäinen ja
samalla isäsi työn jatkaja. Onnittelut Sinulle.”
Kiitos taas Pena
VastaaPoistaOlin aivan hämmästyksestä lyöty, kun sinä kerrot, että Saarikoski = hänen kauppansa on olemassa. Ennenhän hän (isä Saarikoski) kävi ovelta ovelle läpi kaikki arkkitehtitoimistot ja myi kirjoja minullekin vähintään kirja ja käynti.
Hieno blogikirjoitus!
Benito