Viipurin kirjasto, Alvar Aalto ja WWW

Viipurin kirjasto on nuoren Alvar Aallon suurtyö. Hän voitti kirjastokilpailun vuonna 1927. Aallon kilpailuehdotuksen nimimerkki oli WWW – aikaansa edelläkö? Tyyliltään rakennus edusti pohjoismaista klassisismia. Aikaa kului ja tontti vaihtui. Myös Aallon tyyli suuntautui kansainväliseen modernismiin ja kirkkaaseen funktionalismiin. Bauhaus oli tehnyt tehtävänsä. Turun Sanomien lehtitalo valmistui vuonna 1930 ja Paimion parantola vuonna 1933. Viipurin kirjaston rakentamispäätös tehtiin vuonna 1933 ja talo vihittiin vuonna 1935. Outoa muuten ajatella tuota ajan virtaa. Minä synnyin vuonna 1934, sain tilaisuuden työskennellä Aallon kanssa vuonna 1971, tuolloin maestro oli vanha mies, mutta minun synnyinaikaani hän jo toteutti suuria mestariteoksia.

Sarja 30-luvun mestariteoksia: Turun Sanomat, Paimion parantola ja Viipurin kirjasto.

Suomalaiset perääntyivät Viipurista pakokauhun vallassa. Pääesikunta oli tehnyt virhepäätelmiä. Viipuri menetettiin 20.06.44 lähes taistelutta. Tämä saattaa olla tapahtumasarja, jonka vuoksi kirjasto säilyi lähes vaurioitta. Kaupunkisodassa rakennuksen tuho olisi ollut lähes varma. Tuho sellaiseen pisteeseen, että tiilet olisi käytetty ”parempiin tarkoituksiin”.

Viipurin kirjasto sodanjälkeisessä tilassa käyttämättömänä ja korjaamattomana.

Sodan jälkeen rakennus oli kymmenen vuotta käyttämättömänä. Se oli pahasti raunioitunut korjaustöiden alkaessa vuonna 1955. Rakennusta oli tarkoitus käyttää edelleen kirjastona. Neuvostoliittolaisilla arkkitehdeillä ei ollut käytössään rakennuksen alkuperäisiä piirustuksia ja rakennusmateriaalista oli huutava pula.

Neuvostoliittolaiset arkkitehdit tekivät rakennuksen korjaamisesta tällaisen suunnitelman – se oli Stalinin aikaa vuodelta 1953. Kun Stalinista aika jätti, havaittiin myös että alkuperäisen arkkitehtuurin mukainen korjaus oli taloudellisempi vaihtoehto.

Tähtäimeksi otettiin talon restaurointi, tavoitteena alkuperäinen käyttö ja alkuperäinen loisto. Vasemmalla yläkuvassa Aino Aalto, Alvar Aalto ja Aarne Ervi.

Leningradista Viipuriin1980-luvulla määrätty nuori arkkitehti Sergei Kravchenko havaitsi rakennuksen arkkitehtonisen arvon. Hän taisi olla Neuvostoliitossa ensimmäinen modernin arkkitehtuurin ”arkeologi”. Hän avasi rakennuksen seiniin outoja aukkoja. Ne olivat rakenteiden tutkimusta varten. Rakennuksen korjausta intomielisesti ajaneesta ympäristöministeriön yliarkkitehti Mikko Mansikasta tuli sittemmin Sergein yhteistyökumppani ja kaveri.  Sergei sittemmin emigroitui Israeliin ja hänestä tuli Israelin armeijan eversti.

Mikko Mansikka kirjoittaa Sergeistä: ”Kun kävin ensimmäisen kerran Sergein kanssa kirjastossa, se muistutti sveitsinjuustoa. Sergei tutki rakennusta kuin koepaloja ottava lääkäri. Hän halusi kuoria neuvostoliittolaiset kerrokset Aallon rakenteiden päältä. Hänen ja potilaan välillä oli empaattinen hoitosuhde. Taudin laatu tuli määritellä tarkasti eikä peittää kosteusvaurioita kosmeettisilla kertakorjauksilla. Kun konepelti oli avattu, ei tutkimuksista tahtonut tulla loppua.”

Soppa kiehuu ja sikaarit savuavat, Mikko Mansikka ja Sergei Kravchenko.

Mikko Mansikka ja Jussi Rautsi halusivat tutkia rakennuksen korjausmahdollisuuksia. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Lauri Tarasti oli turistimatkalla havainnut rakennuksen tilan ja antoikin ensimmäisen pikku määrärahan tilanteen selvittämiseksi. Tämä tapahtui vuonna 1989 – vielä Neuvostoliiton aikaan. Ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen suhtautui hankkeeseen myötämielisesti. Kaikki eivät niin ajatelleet. Ystäväni Olli Lehtovuori piti hankkeen kannalta välttämättömänä valtioden välistä yhteistyötä, hän ei uskonut avustusstrategiaan, toisaalta hän kannatti ensisijaisesti Kizin kirkkojen korjausta suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä, Laila Hosia ympäristöministeriöstä uskoi korruption estävän hankkeen toteutumisen, myös kansliapäällikkö Numminen taisi asettaa Valamon luostarin rahoittamisen etusijalle.

Suomen tasavallan presidentille esitettiin vetoomus: ”Pyydämme Teitä vaikuttamaan siihen, että Alvar Aallon kirjasto saisi neuvostoliittolaisessa luokituksessa sille kuuluvan kansainvälisesti merkittävän rakennuksen aseman. Toivomuksemme on myös, että kirjaston varsinaiset restaurointityöt voitaisiin suorittaa osana suomalais-neuvostoliittolaista kaupallista yhteistyötä.” Tuolloin presidentti ei vielä reagoinut. Sen tekivät myöhemmät presidentit, sillä Martti Ahtisaari otti ansiokkaan halukkaasti vastaan Viipurin kirjaston kansainvälisen kunniakomitean puheenjohtajuuden ja Tarja Halonen teki varsinaisen manööverin vakuuttamalla ystävänsä Vladimir Putinin rahoittamaan restauroinnin hamaan loppuun.  Putinin ukaasi 44-7296 päivämäärällä 29.12.2010 siirsi Viipurin kirjaston pankkitilille 255 miljoonaa ruplaa. Mutta nyt menimme asioiden edelle.

Kustannusarvio joka piti paikkansa

Tekninen tutkimus rakennuksen korjausmahdollisuuksista tehtiin vuonna 1992 Insinööritoimisto Magnus Malmbergin toimesta. Risto Paatela allekirjoitti tilannearvion: Rakennuksen todettiin olevan lähellä tuhoutumista, mutta silti täysin korjattavissa. Kaikki rakennusosat vaativat perusteellista kunnostusta. Kellarikerroksen vesiongelmiin ja kattoihin kiinnitettiin erityistä huomiota. Malmbergin toimisto teki myös kustannusarvion. Arvio oli loistava - vieraan maan olosuhteisiin tehtynä, ilman suunnitelmia. He arvioivat kustannuksiksi 40 miljoonaa markkaa eli 6,6 milj. euroa. Tänä vuonna toteutuu juuri tuo summa, kun rakennus kaikkineen valmistuu.

Työ aloitettiin kahden valtion ja monien lahjoittajien rahoituksella

Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 ja vuoropuhelua voitiin käydä paranevassa hengessä. Uuden tilanteen rohkaisemana Elissa Aalto, Aallon toimistossa työskennelleiden Aalto Klubi ja Suomen ympäristöministeriö tekivät vuonna 1992 aloitteen kansainvälisestä kampanjasta kirjaston pelastamiseksi. Samana vuonna perustettiin myös Viipurin kirjaston restaurointiyhdistys.  Yhdistyksen puheenjohtajina toimivat Kristian Gullichsen ja Erik Adlercreutz. Varojen kerääminen vieraassa maassa sijaitsevan kirjaston korjaamiseksi oli tietysti idealistien puuhaa. Nyt tuo idealismi kantaa hedelmää: kirjasto valmistuu täysin saneerattuna ja kalustettuna tämän vuoden lopulla.

Nuo mahtavat miehet restauroidussa lukusalissa: Hans Dahlborg, Kristian Gullichsen, Casimir Ehrnroth ja Eric Adlercreutz, Nordea on huomattava restauroinnin rahoittaja.

Mistä rahat tulivat?

Joku tässä väitti, että suomalaiset veronmaksajat ovat tämän hankkeen rahoittaneet. Väärin! Suomen valtion osuus hankkeen rahoituksesta on ollut noin 200 000 euroa. Rahan pääasialliset lähteet 15 vuoden aikana ovat olleet:

Suomesta noin € 600 000:-, tästä siis Suomen valtion osuus noin € 200 000:-

Venäjältä noin € 1 100 000:-, rahoittajina Venäjän Federaation kulttuuriministeriö, Leningradin seudun kulttuurikomitea ja Viipurin kaupunki

Venäjältä vuonna 2010 silloisen pääministeri Putinin hoitama ratkaiseva loppurahoitus € 6 500 000:-

Kansainvälisiltä lahjoittajilta saatiin noin € 400 000:-.

Merkittäviä yksittäisiä ulkomaisia rahoittajia olivat Comitato Italiano Aalto / Viipuri, Alvar Aalto Sällskapet, Ruotsi, Getty Foundation, USA ja World Monuments Fund, USA .

Miten kaikki voi onnistua?

Nyt etsimme sankareita. Tai ehkä löydämme sankarittaria. Heitä on kaksi: kirjaston johtaja Tatjana Svetelnikova  ja Suomen restaurointiyhdistyksen sihteeri Maija Kairamo. Nämä kaksi naista tekivät suurtyön – tarmolla ja ennen kaikkea asiantuntemuksella. Heidän oli taisteltava byrokratiaa vastaan ja rahoituksen puolesta. Heidän oli vältettävä rakentamiseen liittyvät salakarit ja saatava raha perille oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Kaikessa he onnistuivat. Molemmat ansaitsisivat työn sankarittaren tittelin. . Putinin ukaasilla no 482 päivämäärällä 17.5.2006 Tatjana Svetelnikovalle myönnettiinkin arvostetun kulttuurityöntekijän arvonimi. Maijalla tuo kunnianosoitus on vielä saamatta. Pannanpa putkeen! Työn sankarikin on nimettävä. Hän on arkkitehti ”Tapsu” Mustonen. Mies on käynyt Viipurissa tänäkin vuonna 33 kertaa. Hän on suunnitellut ja ohjannut, ollut todellinen ”kontrollimesu” laadun suhteen. Näin on saatu onnistumaan se kaikki, mitä monet pitivät mahdottomana.

Sankarittaret, nuo ihanat naiset, Tatjana Svetelnikova ja Maija Kairamo.

Kirjastosali ja taustalla piileskelevä sankari, Tapio Mustonen.

Tarkempia tietoja restauroinnista saat tästä linkistä http://www.alvaraalto.fi/viipuri/restorat.htm

Jos haluat katsoa venäläisten sivustoa kirjastosta klikkaa http://aalto.vbgcity.ru/excursion_eng

Voit katsella virtuaalisia rakennusmassoja tästä videosta http://www.youtube.com/watch?v=QN8KKlEqs1E