Töölönlahti kierroksessa, osa 3

Kamppi – Töölönlahti aatekilpailu 1986, synnytystuskia

Mattikoo Mäkinen, arkkitehti ja sittemmin rakennushallituksen pääjohtaja (1985-1994) oli keskustakilpailua ajamassa. Hän muistelee: ”Oli kevättalvea 70-luvun lopulla. Kävelimme Kimppi Mikkolan kanssa jäätä pitkin Suomenlinnaan. Kimppi ilmaisi huolestumisensa siitä, mitä siellä Töölönlahdella oikein tapahtuu. Sen oli pakko olla vuosi 79, kun siinä käveltiin. Ryhdyin katselemaan asiaa. Minä olin silloin kaupungin julkisivutoimikunnan jäsen. Minut oli asetettu ikään kuin oikeistolaisena siihen hommaan, kun Kimpillä taas oli vasemmistolaisen rooli. Tasapainotimme siis poliittisesti toisiamme.”

Mattikoo jatkaa:

”Niin, sitten Hedman pyysi minut puhumaan arkkitehtipäiville otsikolla Helsingin keskusta arkkitehdin silmin. Se arkkitehti olin minä - johtuen julkisivulautakuntahommasta. Esitelmässäni heitin jalon ajatuksen keskustakilpailusta. Yllätys oli, että seuraavana päivänä useat päivälehdet julkaisivat suurena uutisena tekemäni ehdotuksen kilpailun järjestämisestä. Kun pääsin aamulla töihin Valiolle, Hedman tulee puhelinlankaa pitkin raivona minun kimppuuni. Sitten pari päivää myöhemmin soittaa vanha opettajani Mörri, joka moittii minua pahan kerran virkamiesten toimiin sotkeutumisesta. Sitten vielä soittaa Ruusu. Hän taisi hieman olla Elissan takana, kun hän moitti minua. Asia meni sitten hiljaiseksi joksikin aikaa. Kaupunki ei halunnut kilpailua, koska Kamppi oli jo puolisalaisesti jaettu eri gryndereille. Ilaskivi vastusti yleisönosastokirjoituksessa kilpailua. Hän oli sitä mieltä, että ainakin Kampilla on päästävä rakentamaan heti. Ilaskiven kannanotto viittasi johonkin, mitä oli sovittu rakennusoikeuksien jaosta.

Sitten alkoi tapahtua. Ilaskivi kutsui minut SAFA:n edustajana keskusteluun keskellä kesää 1981. Minulla oli takanani SAFA:n hallituksen päätös kilpailun suosittamisesta. Yhdessä puheenjohtajan palstan pakinassa olin lisäksi vinoillut Helsingin kaupunginjohtajille ja johtaville poliitikoille.

No, kun minut oli ensin toruttu kirjoittelustani, päästiin vihdoin asiaan. Ilaskivi, adjutantteinaan apulaiskaupunginjohtaja Pentti Pusa ja nuori insinööri Reijo Korhonen, esitti kilpailun järjestämistä. Ilaskivi sanoi kaupungin olevan valmis kilpailuun, jos sopivalta taholta tulisi esitys. Arkkitehtiliitto osoittautui sopivaksi tahoksi. Rakennusinsinööriliitto piti saada tähän mukaan. Olin sopinut asiasta Risto Ruson kanssa. Hän oli Rakennusinsinööriliiton puheenjohtaja. Rakennusinsinööriliiton osuus sitten kuivui pois. Syy tuntematon tai salainen."

Kilpailu sitten järjestettiin, mutta vasta vuonna 1986. Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana ylipormestari Raimo Ilaskivi ja jäseninä virastopäällikkö Lars Hedman, kaupunginvaltuutettu Timo Honkala, arkkitehti Leif Sundström, apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomioja, apulaisosastopäällikkö Mikko Mansikka, neuvotteleva virkamies Pekka Tuomisto, rakennusneuvos Seppo Westerlund sekä SAFA:n valitsemina tuomareina arkkitehtiprofessorit Vilhelm Helander ja Timo Penttilä. Muiden pohjoismaiden nimeämänä ammattijäsenenä palkintolautakuntaan kuului vielä Anders Tengbom SAR. Pekka Pietarila oli palkintolautakunnan sihteerinä.  Palkintolautakunta sai työnsä päätökseen. Tuloksena oli kuitenkin nahkapäätös: kolme voittajaa tai kolme hävinnyttä – kuinka vaan. Timo Penttilä oli raivoissaan. Hän teki eriävän mielipiteen ja esiintyi harvinaisen kovin sanoin julkisuudessa. Hän kirjoitti :

”Helsingin keskustasuunnitelma säälittävän avuton

Kolme vuotta sitten liitin Kamppi-Töölönlahti arkkitehtikilpailun palkintolautakunnan pöytäkirjaan jyrkän eriävän mielipiteen ja ennustin että jos kaupunkisuunnitteluvirasto jatkaa alueen suunnittelua kaikkien muiden jäsenten haluaman tasapeli pohjalta, tuloksena on suunnitelma, joka olisi itse kilpailussa sijoittunut alimpaan luokkaan. Tämä suorasukainen väite leimattiin katteettomaksi herjaukseksi. Kuitenkin se on osoittautunut todeksi. Kovan punnertamisen jälkeen syntyneestä ehdotuksesta ei voi sanoa muuta kuin, että se on säälittävän avuton…” Kirjoittamishetkellä oli nähtävissä Töölönlahden osayleiskaavan luonnos joka oli kaupunkisuunnitteluviraston kehitelmä ja kompromissi kilpailun voittajien jatkotöistä.

 

 Kolme ehdotusta palkittiin tasa-arvoisina: vasemmalla Jan Söderlund +, keskellä Arto Sipinen + ja oikealla Ilmo Valjakka +. Kaikissa ehdotuksissa suositeltiin rakennettavaksi kansi rautatiealueen yli. Söderlundin ja Valjakan kannet ovat viherkansia, Sipisellä kansi on rakenteellinen. Kaikissa kolmessa ehdotuksessa on myös kehitelty ajatusta eduskuntatalon aukiosta. Sipisellä aukio on viety kannella Mannerheimintie yli.

Tavoitteet, jotka jäivät toteutumatta

Kilpailuohjelmassa oli laajasti määritelty tavoitteita alueen kehittämiseksi. Mainittakoon nyt eräitä (mainitsen nuo erityisesti siksi, että ensimmäistä lukuun ottamatta mikään niistä ei ole nykypäivän todellisuutta!):

·         Eduskuntatalon eteen ei toteuteta suuria monumentaalisia rakennus- tai akselisommitelmia. Rakennus on jo sijaintinsa puolesta hallitseva. Ympäristöä täydennetään matalilla jalustamaisilla rakennuksilla ja terasseilla.

·         Linja-autoterminaalit rakennetaan niin, että tilat ovat helposti löydettävät, etupäässä maan pinnalla ja päivänvalossa. Linja-autoterminaalit ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja. Kehityskelpoinen on ratkaisu, jossa lähtölaiturit ja yleisötilat liittyvät puistomaiseen ympäristöön.

·         Liikenne ratkaistaan puistokaduilla. Maanalaisia ratkaisuja pitää välttää.

·         Rautatienkatu halutaan muuttaa puistokaduksi, joka yhdistää Töölönlahden ”läntisiin rantapuistoihin”.

·         Töölönlahdelta pohjoiseen oltiin valmiita hyväksymään puistokatu, joka seuraa Töölönlahden rantaa.

·          Liikenteen aikataulullisesti kriittisimpänä hankkeena pidettiin Mannerheimintien alittavaa, Kampin ja Töölönlahden yhdistävää, väljien torien avulla toteutettavaa kevytliikenneyhteyttä.

Lopputoteamuksena palkintolautakunnan pöytäkirja sanoo: ”Kilpailu osoittaa, että Kampin- Töölönlahden alueen ratkaisu, suureksi osaksi väljänä ja avoimena, eri kaupunginosia yhdistävänä julkisena kaupunkitilana, sekä Helsingin niemen sisäosien ja Kampin avautuminen ja liittäminen Töölönlahden maisematilaan Mannerheimintien kohdalla, ovat edelleen tärkeitä ja kehittämiskelpoisia ratkaisuperiaatteita."

Kunniamaininta tuo pelkkää kunniaa

Voittajilla on aina helppo hymyillä – ja pistää palkintorahat taskuunsa. Toista se on kunniamaininnan saajilla. Tulee pelkkää kunniaa. Näin kävi meillä Reijo ”Jallis” Jallinojan kanssa. Näin jälkikäteen arvioituna ehdotus olisi kyllä ansainnut hieman suurempaa arvonantoa – kun sen itse pääsee sanomaan.

 

Reijo ”Jallis” Jallinojan ryhmä sai kunniamaininnan. Minä muun ryhmän mukana. Minun mielestäni tuo fantastisen helisevä ehdotus olisi ansainnut palkintosijan – näin kun itse pääsee kissan häntää nostamaan.

Millaisia ehdotuksia palkittiin?

Toiko keskustan aatekilpailu esiin jotain liikenteen kannalta kiinnostavaa? Sortuihan edellinen Aallon keskustasuunnitelma juuri liikenteen ratkaisemattomiin ja ylimitoitettuihin ongelmakohtiin. Nyt voittaneissa ehdotuksissa tai mikseipä kaikissa palkituissa ehdotuksissa liikenne oli lakaistu maton alle. Näin tehdään tietoisesti - siis aina kilpailuissa, tai melkein aina. Miksi? Liikenneratkaisut ovat kalliita, miltei aina lähtökohdiltaan tavoitteellisia ja ylimitoitettuja, ne ovat kaavaratkaisusidonnaisia ja siten etukäteen vaikeasti määriteltäviä. Ne ovat osa samaa ajattelua, samaa piirustusta. Liikenneratkaisua ja kaavaratkaisua ei voi toisistaan irrallaan määritellä.

Mielellään kysyykin olisiko kilpailun järjestäminen yhdistettynä arkkitehti- ja insinöörikilpailuna, Matti K. Mäkisen ja Risto Ruson ajaman malliin mukaan, tuonut paremmin tutkittuja vaihtoehtoja? Ei sittenkään! Jos näin olisi tehty, byrokratian liikenteestä vastaavat olisivat maksimoineet liikenteen vaatimukset ja tehneet ratkaisujen mahdollisuudet irrationaalisiksi ja liikenneratkaisun haittojen kätkemiseen keskittyviksi. Liikenteen etukäteisellä määrittelyllä olisi myös suljettu pois nyt lunastettuja tai palkittuja ratkaisumalleja. 

Esimerkkejä: Rata-alueiden huimanvoimakas kattaminen olisi tullut kielletyksi. Silloin olisi pudotettu kaikki kolme voittajaa. Raiteiden täysin mahdollinen siirtäminen eteläpäästään aseman U:n ulkopuolelle olisi pudottanut kaksi lunastettua ehdotusta. Aseman siirtäminen Pasilaan olisi tietysti eliminoitu ja mielenkiintoinen lunastettu ratkaisu olisi tipahtanut. Kaikista palkituista tai lunastetuista olisikin jäänyt jäljelle vain yksi ehdotus. Tai olisivatko nämä ehdotukset sitten liikennemääritysten seurauksena muotoutuneet Töölönlahden ja Kampin paremmaksi todellisuudeksi. Ei mitenkään. Kohtaamme Pandoran lippaan. Jos kilpailussa kaikki eri intressiryhmien vaatimukset pannaan samaan lippaaseen, syntyy Pandoran lipas, jota ei voi avata! Kilpailujen järjestämisen syy on juuri tämä! Onnittelen Suomea ja SAFAa kilpailuinstituutiosta. Kampin ja Töölönlahden aatekilpailun tulos oli kuitenkin kyseenalainen. Kilpailun palkintolautakunnan tavoitteista ei juuri mikään toteutunut.

 

Havaitaan, että niin Aalto kuin keskustakilpailun palkitut tekijätkin, ehkä Sipistä lukuun ottamatta, hyödynsivät Töölönlahtea suurella varovaisuudella. Alvarin tyhjä tila oli jäänyt sinne kummittelemaan.

 

Nyt toteutettavan suunnitelman näkymä Linnunlaululta on lähinnä puisto tai metsä. Onko tämä nyt se  Timo Penttilän kuvaama ”säälittävän avuton”? Se on ainakin todellisuutta.

Arto Sipinen työryhmineen teki kiinnostusta herättäneen ehdotuksen

Arto Sipinen työryhmineen teki ehdotuksen nimeltä Pro Finlandia 1. Alvar Aallon oppien jälkeläisenä Sipisen ehdotuksessa huokuu ”alvarismi”. Nyt kun olemme legoista tehneet tuo Töölönlahden, katselen sitä mielenkiinnolla. Miltä tuo tuntuisi? Toteuttaisiko se kilpailuohjelman vaatimukset? Toteuttaisiko se jotain, mikä ei nyt toteudu? Ryhmitys on tiukka. Töölönlahdenkadusta muodostuu urbaani katu lähes Oiva Kallion ja Elsi Borgin malliin. Finlandian edessä on vesiallas ja ”versaillespuisto”. Rakennukset peilautuvat veteen. Lasipalatsi on paikallaan. Mannerheimintien yli johtaa Eduskuntatalon aukiona kansi, joka laskeutuu Töölönlahden tasoon. Eduskuntatalon vastapoolina on suurehko julkinen rakennus. Nykyisen musiikkitalon paikalla on paviljonkirakennus. Radan päällä ja Kaisaniemen puiston reunassa on vahvaa rakentamista. Rata ylitetään laajaa kansimuodostelmaa pitkin.. Rautatiekadun leikkauksessa, pikkuparlamentin paikalla on puistosysteemi, joka yhdistää Kampin ja Töölönlahden Aallon ajatuksen malliin. Rautatienkatu on poistettu Eduskuntatalon kulmalta.

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja virastopäällikkö Lars Hedman pitivät ehdotusta kehityskelpoisena. Vain kansirakenteiden laajuutta arvosteltiin. Näin Sipinen sai tilaisuuden kehitellä ehdotustaan. Ehkä siinä on aiheita nykyiselle toteutukselle kansirakentamista lukuun ottamatta. Mutta kovin hempeätä ja puistomaista on tulossa. Bingo! Olisin valinnut Sipisen.

 

Pro Finlandia 1, Arto Sipinen työryhmineen.

Jan Söderlund työryhmineen loi voimakasta kaupunkitilaa

Jan Söderlund työryhmineen sai palkintolautakunnalta seuraavan tuomion: ” Ehdotus palkitaan kehityskelpoisesta kokonaisratkaisusta, joka hyvin vastaa kilpailun keskeisiä tavoitteita. Ehdotuksessa on luotu voimakas kaupunkitila ja kokonaishahmo erityisesti Kampissa ja eduskuntatalon edustalla. Rautatieaseman pohjoispuolella oleva alue on tutkittava uudestaan, mutta se on mahdollista ehdotuksen muiden ratkaisujen puitteissa.”

 

Ilmo Valjakkaa työryhmineen kehuttiin vahvasta kokonaisotteesta

Ehdotus palkitaan suurpiirteisestä kokonaisotteesta ja erityisesti Töölönlahden alueen omaperäisestä ja kehityskelpoisesta kaupunkirakenteesta ja rantakatuideasta, sekä selkeästä puistokatuihin perustuvasta katuverkosta. Ehdotus oli kuitenkin palkintolautakunnan mielestä ylimitoitettu ja edellytti kehittämistä siten, että kerrosalaa ja osittain myös rakennusoikeuksia pienennetään, katuverkko rakennetaan maan tasoon kansirakenteita välttäen ja rautatien länsipuolelle esitetyt korttelit ratkaistaan niin, ettei rata-aluetta tarvitse laajasti kattaa.

 Reijo Jallinoja työryhmineen sai kunniamaininnan maisematilasta

Ehdotukselle annetaan kunniamaininta johdonmukaisesta maisemallisesta otteesta. Kaupunginosien välistä avointa maisematilaa sisälahtien ympärillä on täydennetty ja se on tuotu Kampille asti. Lisäksi Mannerheimintien johtaminen eduskuntatalon editse kaarevana puistokatuna, johon Rautatiekadut liittyvät, on kehityskelpoinen ajatus eduskuntatalon edustan järjestämiseksi.

Kilpailun jälkeen seurasi tyypillinen ihmettelyvaihe

Kaikki kolme palkittua saivat kuitenkin tilaisuuden kehitellä ehdotustaan. Lars Hedman uskoi ilmeisesti voivansa yhdistellä näistä ehdotuksista lopullisen pohjan Töölönlahden osayleiskaavaksi. Asiaa vauhditti Milanon Triennaleen 1988 valmistellut kolme ehdotusta miljoonakaupungin keskustaksi. Pia Ilonen rakensi tuon näyttelyn.

 

Arto Sipisen jatkotyö oli esillä Milanon Triennalessa 1988. Hän oli poistanut eduskuntatalon edessä olevan Mannerheimintien kannen, lisäksi hän oli pienentänyt tuntuvasti Töölönlahdenkadun varren rakennusmassoja. Radan yli kuitenkin vielä mentiin – minun mielestäni kivasti, päätteenä Kaisaniemessä kaksi julkista rakennusta. Kanava-aihetta oli vahvasti kehitelty niin Finlandian edessä kuin Kaisaniemen puistossakin. Myös Söderlundin ja Valjakan työt olivat Milanossa. Oikealla olevassa kuvassa nyt toteutumassa oleva Töölönlahti – vertailun vuoksi.

Tuomiojan rooteli ottaa kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaluonnoksen syyniin 1991

Oli aika tarttua Töölönlahden tyhjiöön. Keskustan aatekilpailusta oli vasta 4 vuotta. Kilpailun voittajat olivat tehneet jatkoselvityksiä kaupunkisuunnitteluviraston toimeksiannosta. Mitään suurta ja selkeätä ei keksitty. Arto Sipisen ehdotus lienee ollut jatkotöistä eniten pinnalla. Nyt oli jälleen aika byrokratian puhua. Monen kertaan kilpaillut arkkitehtuurikohteet, ja yhtä lailla ilmeisen talousspekulaation väistämättömät kohteet, olivat taas vaihteeksi antautumassa byrokratian tiukan huomaavaiseen lähentelyyn.

 Kaupunkisuunnitteluvirasto ja kaupunkisuunnittelulautakunta olivat laatineet ja päättäneet osayleiskaavaluonnoksesta. Osayleiskaavaluonnos oli vaatimaton kompromissi keskustakilpailun ratkaisuista. Liikenteellisesti uutta ja määrätietoista oli useampitasoinen liikennetunneli Liisankadulta Rautatiekatujen leikkaukseen.

Kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomiojan rooteli epäili ratkaisua. Kaiken epäilyn takana taisikin olla nainen. Hän oli apulaiskaupunginjohtajan lakimies ja kaupunginsihteeri Marjatta Raunila-Härmälä. Hän ja Tuomioja halusivat keskustelukierrosta ja kontrollikierrosta ennen ehdotuksen viemistä kaupunginhallitukseen.

Kaupunginkanslialla oli mahdollisuus tehdä tällainen operaatio – arvattavasti tuskallinen – mutta toivottavasti hyödyllinen. Kun konsulttia tarvittiin, tilaisuutemme aukeni. Meikäläisen raskas aamu, kärisevä ääni ja tiukkapipoiset mielipiteet eivät säikäyttäneet Tuomiojaa. Kamppi-Töölönlahti- osayleiskaavan pikainen tarkistustyö tilattiin syyskuun alkupäivinä 1990. Työhön kuului lausunto keskustan linja-autoterminaaleista, arvio osayleiskaavan liikennejärjestelmästä ja aikataulu investointien ajoituksesta.

Töölönlahden osayleiskaavan tarkistus kaupunginkanslian ja Erkki Tuomiojan toimeksiannosta synnytti mediakohun. Pääsin syntipukiksi. Tulevaisuus toteutui Kampin osalta Pekka Korpisen modifioimassa muodossa hienolla tavalla – vaikkakin vastoin aiempia tavoitteita. Töölönlahti jäi odottamaan. Kamppi toteutui vain 14 vuotta osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen. Töölönlahdella aikaa tullee kuluneeksi parisenkymmentä vuotta. Asiat menivät hyvin putkeen, kun ajattelemme aikaa Saarisen ja Jungin ajatusten hetkestä Töölönlahden täyttämiseksi nykypäivän rakentamisen konseptiin.

Työtä tehtiin laajan sidosryhmäjoukon siivittämänä. Huolimatta suuresta keskustelijajoukosta, tai juuriko sen vuoksi, raportti toteaa, että yhteistyötä kaavoituksen, arkkitehtuurin ja liikennesuunnittelun välillä olisi kehitettävä. Vaaditaan myös toteutusosapuolta mukaan prosessiin. Näin säästettäisiin aikaa ja vältettäisiin turhaa tekemistä. Ehdotettiin myös sellaisen valmisteluorganisaation luomista, jossa vastuut on määritelty ja jossa työskentely tapahtuu intensiivisen ryhmätyön muodossa, parhaita asiantuntijoita käyttäen, kaupungin päätöksentekijöiden periaateratkaisujen pohjalta.

Jotenkin ankealta tuntuu jälkeenpäin luettuna tämä teksti: ”On joutunut havaitsemaan yllättävän paljon yhteistyön puutetta, jonka seurauksena eräät kantaa ottavat suunnitelmat ovat irtautuneet todellisuudesta. Nyt työn luovutushetkellä lienee oikeus toivoa kaupunkisuunnittelulta lempeää kättä. Helsinki on sentään se perintö, jonka me jätämme tuleville sukupolville.”

Ehdotetun ratkaisun tunnelivastaisuus innoitti Jeja-Pekka Roosin mahtavaan jeremiadiin: ”Murole sai selvitellä ajatuksiaan, joista ilmeni että liikenneasiantuntija on, kuten asiantuntijat yleensä, tiukasti fiksoitunut yhteen ainoaan keppihevoseen, joka tavallisesta maallikosta tuntuu lähinnä järjettömältä. Murolella tämä periaate on tunnelikauhu. Hänen mielestään tunnelit ovat loukkaus helsinkiläistä kohtaan." Jeja-Pekka jatkaa: ”Murole on idiootti, joka tekee liikenneväylistä miellyttäviä. ”

Origo kirjoitti pakinassaan ”Kaksi kivaa kaverusta”: ”Lopulliset päätökset Kamppi-Töölönlahti-alueen suhteen ovat viivästyneet. Tämä ei sinänsä ole paha asia. Siitä on kuitenkin seurannut se, että kaikenlaiset hanttapulit ja saalistajat ovat lähteneet liikkeelle, joko omasta aloitteestaan tai peräti kaupungin maksamina konsultteina. Kaupunginkanslia on tilannut Liikennetekniikka Oy nimiseltä putiikilta liikennesuunnitelman aluetta varten. ”

Hedman kieltäytyi, ensin allekirjoitti Tuomioja, lopullisen allekirjoituksen teki Korpinen

Kaupungin johdossa tapahtui suuria muutoksia. Kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkyys siirtyi arkkitehti Paavo Perkkiölle alkuvuodesta 1991. Tuomiojan virkakausi oli päättymässä heinäkuun puolessa välissä. Hän siirtyi Eduskuntaan. Ylipormestari Raimo Ilaskivi oli jäämässä eläkkeelle toukokuun lopulla. Osayleiskaava porisi omassa kattilassaan. Se oli menossa kaupunginhallituksen käsittelyyn toukokuussa. Oli odotettavissa, ettei Tuomioja olisi enää virassa kun asiaa käsitellään valtuustossa.

Hufvudstadsbladet haastattelee virastopäällikkö Paavo Perkkiötä. Paavo toivoo nyt suunnittelurauhaa: "Han tycker att det skulle vara dags att få slut på det sorgespel som det senaste året kännetecknat planeringsprocessen." Perkkiö sanoo: "Tuomiojan osayleiskaavassa on riittävästi pelivaraa yksityiskohtaisen kaavoituksen mahdollistamiseksi. Liikenteen suhteen on kuitenkin vakavia eroja liikennesuunnitteluosaston ja Tuomiojan osayleiskaavan välillä."

Mitä nämä ”vakavat” erimielisyydet olivat? Asia on hyvin yksinkertainen. Osayleiskaavassa ei haluttu sitoa eduskuntatalon edessä olevien aukiotilojen rakentamista maanalaiseen tunnelimaailmaan. Jos tunneli kuitenkin välttämättä viraston kannan mukaan tehtäisiin, se olisi tehtävä syvätunnelina. Näin ehdotimme siinä vaiheessa. Olimme todella paneutuneet asiaan DI Ragnar Wikströmin kanssa. Ragnar hallitsi Helsingin pohjat. Korpinen piti syvätunneliajatusta kelvollisena, virasto ei. Nyt on sitten jälleen asiaan törmätty, kun Helsingin Sanomat 21.7.2013 valittelee keskustakirjaston nousevaa hintaa ja kirjoittaa syyksi keskustatunnelin maanalaiset varaukset.

 

Tuomioja säikähti keskustatunnelin ja maanalaisen Asema-aukion bussiterminaalin suunnitelmia, hän halusi kevennystä ajatteluun ja tekoihin. Hänen kanssaan oli vauhdikasta työskennellä, sehän näkyy jo kuvastakin.

Tuomiojan muutokset osayleiskaavan eivät olleet kovin suuret. Virastopäällikkö Hedman kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta näin muutettua osayleiskaavaa. No eipä sitä Perkkiökään allekirjoittanut. Tämä johti sitten sellaiseen harvinaiseen prosessiin, että apulaiskaupunginjohtaja Tuomioja lupasi allekirjoittaa valtuuston hyväksymän osayleiskaavan. Korpinen sen sitten lopuksi allekirjoitti. Korpinen sanoo: ”Asemakaavan allekirjoittaa ammattimies, useimmiten arkkitehti. Yleiskaava ei vaadi asiantuntijan allekirjoitusta. Minähän sitten lopuksi allekirjoitin Kampin – Töölönlahden osayleiskaavan. Sitähän oli sen verran peukaloitu kaupunginkanslian toimistossa juristien voimin, ettei kukaan ammattiarkkitehti suostunut sitä allekirjoittamaan.”

Korpisen ideat keskittyivät Kamppiin. Töölönlahdella piirreltiin ”Korpisen nurmikkoa” jo ennen Korpista. Nurmikko oli vastaveto ystävämme Paavo Perkkiön ajamalle kansiratkaisulle. Taisivat nuo ihanat naiset Marjatta ja Kaarin olla jo nurmikkoa ajamassa.

 

Oheisessa kuvassa näkyvät Tuomiojan prosessissa suositellun osayleiskaavaratkaisun periaatteet. ”Korpisen nurmikko” ulottui Postitalolle. Poikittainen liikenneväylä johdettiin katuna Rautatiekadulta Kaisaniemenrantaan. Tunneli merkittiin varauksena katkoviivalla rautatieaseman pohjoispuolelle, se ajateltiin toteutettavaksi syvätunnelina. Satamarata oli vielä paikallaan, mutta rataleikkaukseen ehdotettiin junan mahdollisesti poistuessa raitiotielinjaa. Radan päälle ehdotettiin rakentamista välittömästi rautatieaseman pohjoispuolella – sinne tehtäisiin radat ylittävä galleria.. Muu ajateltu rakentaminen näkyy kuvassa oikealla.

Korpisen vahvan otteen ansiosta juna liikahti. Hän keskittyi kuitenkin Kamppiin. Töölönlahti sai jäädä lepäämään. Valtion ja kaupungin välinen maanvaihtosopimus prosenttisuhteineen vaikutti alueiden kehittämiseen. Ne juonittelivat, jotka osasivat juonitella - ja niin juoniteltiin, yhteiseksi hyväksi. Tuo sopimus taisi muuten olla ystäväni Matti Väisäsen käsialaa. Hän oli siitä kovasti ylpeä.

Korpinen sanailee syntymäpäivilläni vuonna 2004 Töölönlahden suunnittelusta: ”Odotukset oli saatava alas ja oli uskottava siihen, että vain yksi rakennus saadaan aikaiseksi. Tilanne oli jotenkin rauhoitettava. Raivopäiset, kunnianhimoiset arkkitehdit halusivat asettua jokainen vuorollaan kehään, kamppaillessaan oman suunnitelmansa puolesta ja samalla kuolemattomuudestaan. Tarvittiin rauhaa ja uutta uskottavuutta. Uskottavuutta vei myös se, ettei meidän koneistommekaan aivan tosissaan kehittänyt näitä suunnitelmia. Kun hommia oli 150 vuotta tehty, eikä mitään oltu saatu aikaiseksi, uskottiin että mappiinhan ne jäävät. Uskottavuutta lähdettiin sitten kehittämään etsimällä jotain konkretiaa. Alvar Aalto oli esittänyt ajatuksen, että uutta suurempaa aluetta kehitettäessä on hyvä olla joku pilottirakennus, jolla voidaan luoda tuntuma todelliseen tilanteeseen.

Kiasma sopi erittäin hyvin tällaiseksi starttaajaksi. Kiasman kilpailu järjestettiin vuonna 1992. Kilpailuehdotuksia tuli 516 kappaletta. Voittajaksi valittiin yhdysvaltalainen Steven Holl. Kiasma on tietysti suuri mestariteos. SAFA oli suositellut, että kilpailuun ei saa kutsua ehdokkaita Euroopan ulkopuolelta, koska he eivät ymmärrä arkkitehtuuriperinnettämme. Minä juonittelin opetusministerin kanssa kilpailuun mukaan kaksi kutsuttua ulkoeurooppalaista: Steven Holl ja Kazuo Shinohara tulivat mukaan ja saivat ensimmäisen ja toisen palkinnon kilpailussa. Mutta muistatteko, mikä kiista asiasta syntyi? Julkisessa sanassa, laman aiheuttama syvä työttömyys, oli vähemmän kiinnostavaa, kuin ulkomaisten arkkitehtien mestarointi Suomen arkkitehtuurikulttuurin kentällä.

Toinen kiistan aihe oli kokonaisvaltaisen suunnitelman vaatimus. Oltiin siis sitä mieltä, ettei edes Kiasmaa voi rakentaa ilman kokonaisvaltaista Töölönlahden kattavaa suunnitelmaa. Tämä liittyi erityisesti kansiratkaisujen ennakointiin. Kaavoittajapiireissä kansia vaadittiin Aallon kansiratkaisun hengessä. Tämä oli vastakkaista ajamalleni nurmikkoidealle. Strategianani oli sellainen ajatus, että kivikaupunkia voidaan turvallisesti rakentaa Kiasman, Sanomatalon ja VR:n hotellin osalta. Puutarhakadun pohjoispuolisella Töölönlahden alueella puisto olisi dominantti ja rakentaminen olisi talojen sijoittamista puistoon. Tätä strategiaa eivät viraston ammatti-ihmiset hyväksyneet, ja se oli jopa pilkan kohteena.”

Musiikkitalon kilpailu järjestettiin kaksiosaisena vuosina 1999-2000. Arkkitehtikilpailun voitti turkulainen arkkitehtitoimisto LPR-Arkkitehdit Oy. Suunnittelua hoiti arkkitehti Marko Kivistö. Hän sanoo Tekniikka ja Talous –lehden haastattelussa: ”Suunnittelun alkaessa tilanne oli sellainen, että makasiinien – jotka sittemmin paloivat – alue ja ympäristö eivät muodostaneet yhtenäistä kokonaisuutta. Alueen eheyttämiseksi musiikkitalon ulkoasu istutettiin Töölönlahden vihreään puistomassaan verhoamalla talo patinoidulla vihreällä kuparilla. Rakennus päättää vihermassan samankorkuisena ja samanlinjaisena”, Kivistö kuvailee. Musiikkitalo myös jättää avoimen kaupunkikuvan eduskuntatalon eteen, ja eduskuntatalolle jää väljät näkymät. Tärkeä kaupunkikuvallinen elementti on Kivistön mukaan talon L:n muotoinen lasinen massa, joka sisältää avoimia toimintoja. ”Ulkotilan ja sisätilan rajaus on tehty mahdollisimman läpinäkyväksi. Tässä ei ole suunniteltu vain yhtä taloa, vaan on tehty palapelin puuttuva osa”, Kivistö kiteyttää.

Asemahotellin kilpailu oli osa Töölönlahden kilpailuhistoriaa: Korpinen sanailee tästä kilpailusta railakkaaseen sävyyn: ” Oikeastaan näistä neljästä vain yksi on epäonnistunut. Se on tämä VR:n hotelli. Olin itse siinä juryssä ja kaikki ehdotukset olivat surkeita, niin kuin yleensä kilpailuissa. Voittaja oli kuitenkin ainoa, joka edes jollain tavalla kunnioittavasti kohteli Eliel Saarisen rautatieasemaa, joka on ainoa Suomen jugendarkkitehtuurin teos, joka tunnetaan Euroopassa ja maailmalla. Hotellin DDR:läinen lamelli on taas jotain sellaista, jota ei suurin surminkaan toivoisi kantakaupunkiin. Niin se vain on, koulutuksessa on ollut puutteensa!”

 

Vasemmassa kuvassa Kiasma ja Musiikkitalo kääntävät kylkeä eduskuntatalolle – kääntyykö Siren haudassaan? Oikealla on kiva näkymä junalaitureilta asema-aukiolle – oliko Korpinen väärässä hotellin epäonnistumisen suhteen?

Kilpailujen sarjassa tärkeänä komponenttina oli Töölönlahden puisto. Töölönlahden puisto onkin nyt nimeltään Finlandiapuisto. Erilasten teemapuistojen ja torien lisäksi Finlandiapuistoon kuuluvat Helsingin Musiikkitalo, konsertti- ja kongressikeskus Finlandia-talo, Kansallisooppera, Kaupunginmuseo sekä Nykytaiteen museo Kiasma. Arvatenkin keskustakirjasto tulee olemaan tärkeä osa Finlandiapuistoa. Toimistotalojen rakennusoikeutta on noin 75 000 k-m2 ja keskustakirjaston pinta-alaksi tulee 14 000 k-m2, musiikkitalolla on kerrosalaa noin 28 000 k-m2.

Alueen kadut ja torit maksavat noin 30 milj. euroa ja puistot vesialtaineen noin 20 milj. euroa. Pysäköintitalo on maksanut noin 30 milj. euroa. Kokonaisuudessaan investoinnit ovat noin 300 milj. euroa. Infran ja puistojen osuus on ymmärrettävästi tällaisella alueella hyvin korkea.

 

Kirjastokilpailu on ehkä menestyksekkäin Töölönlahden alueen kilpailuketjussa. Alueelle syntyy Kiasman lisäksi edes yksi rakennus  joka ei edusta meille tyypillistä ”laatikkoarkkitehtuuria”. Se ei myöskään ole WAU, josta olen erityisen iloinen. Onnea vaan ALA:n väki, vaikken suinkaan teidän repertuaarianne jokaisen projektin osalta gillaakaan.

Viisas raati arvostelee Arkkitehdissa

Arkkitehti – lehden raati ryhtyy arvostelemaan Töölönlahtea. (Arkkitehti 1/2013) Keskustelun pääaiheeksi nousee koko Töölönlahden merkitys ja toimivuus julkisena tilana. Mihin on sadan vuoden suunnittelun jälkeen päästy?

Katkelmia Paula Holmilan kirjoittamasta kriitikoiden keskustelusta:
”Se on nyt sitten tässä, kriitikot toteavat jokseenkin yhdestä suusta, sillä loppu Töölönlahden rakentamisessa häämöttää. Vaikka toimistorivin rakentamisesta on ollut tieto jo pitkään, kaupunkilaiset ovat havahtuneet todellisuuteen vasta nyt. Raadin mielestä toimistotalokokonaisuudesta olisi pitänyt järjestää yleinen arkkitehtuurikilpailu. Keskustelu kilpailuista, korkeuksista, julkisivumateriaalista ja asumisesta olisi kuitenkin pitänyt käydä aikaisemmin, nyt se on myöhäistä vaikuttamisen kannalta.”

Raati ei ole lainkaan ihastunut siitä, mitä toimistotalojen rivistä on nähtävissä ja pääteltävissä, joskin arkkitehtisuunnittelun tasoa pidettiin sinänsä huolellisena ’perushyvänä’.

”Vuosikymmeniä kuviteltiin mahtipontisesti, että Töölönlahdesta tulisi uusi itsenäisyyden ajan keskusta autonomian aikaa edustavan Senaatintorin rinnalle. Nyt on selvää, ettei näin käynyt. Mikä sitten on Helsingin ydinkeskusta? Mieltävätkö nuoret sen Kamppiin? Vai onko keskusta rautatieaseman ja Stockmannin välissä? Vai vieläkin Kauppatori ja Senaatintori ympäristöineen? Töölönlahti se ei ainakaan ole. Töölönlahdesta tuli vain yksi uusi kaupunginosa lähellä keskustaa. ”

Raati on häijy. Menikö kaikki näin huonosti?  Nyt on tilaisuus kommentoida.