En pääse irti nykypäivästä!

Vanhat kuumenevat hitaasti. He jarruttelevat ja kaartelevat. Ei vanhan sovi liikaa innostua. Etenkin tulevaisuudesta keskustelu on hyvin vaarallista puuhaa. Nuorena on varaa vielä erehtyä, mutta vanhana ei ole enää aikaa korjata erehdystään. Siksi on parasta olla erehtymättä. Muutoinhan perinnönjakajat käsittelevät täysin oman etunsa mukaisesti arvokkaaksi tarkoitettua perintöä – raadellen sen palasiksi ja jakamalla palat. Tuon tempun jälkeen ei kokonaisuutta ole enää hahmotettavissa. Tuota katkeraa kohtaloa on vanhan varottava. Siksi on parasta välttää rohkeutta.

Vanha on tietysti huomattavasti paljon kauempana tulevaisuudesta kuin nuori. Nuori tunkeutuu tulevaisuuteen ehkä kahden sukupolven verran. Vanhalla on taas etunaan menneisyyden tuntemus tai useasti kyllä menneisyyden unohdus. Jos tuntemusta on, sen luulisi antavan momenttivartta tulevaisuuden ennustamiseen. Kuinka kaukana tulevaisuus muuten on? Suunnittelumaailman tulevaisuus on yhdestä kahteen sukupolveen. Ennusteet laaditaan tavallisimmin yhden sukupolven aikaetäisyydelle. Kaikki perustuu investointituotteiden elinkaareen.  

Viisaat ovat sanoneet, ettei tulevaisuutta voi tutkia. Tutkiminen edellyttää havaintoja. Niitä ei ole. Nykyisyydessäkin on paljon hämäräperäistä. Kaiken sen bisneksen, byrokratian ja politiikan käsittämättömän koneiston ulkopuolella on kansa, joka yrittää tirkistää median kautta kaikkea sitä minkä voisi olettaa tapahtuvan. Tiede ja taide ovat lähes kuulumatonta taustakohinaa. Kaiken yllä piirtelee kuvioitaan musta käsi.

Ihmiselläkö 40-vuotiaana vain jäännösarvo?

Sukupolven mittainen ajanjakso soveltuu ns. sosioekonomiseen hyötyjen ja kustannusten laskentaan. Sosio-sanan voisi tuosta termistä kyllä poistaa, sillä laskenta tarkastelee vain investointeja ja niistä saatavia hyötyjä. Hyödyt ovat usein aikasäästöä. Aikasäästöstä maksetaan keskimääräistä työajan palkkaa. Optioiden osuus ei ole päässyt tätä palkkasummaa nostamaan. Laskennassa laitteiden ja rakenteiden käyttöikä on ratkaisevassa asemassa. Infrastruktuurin, kuten teiden ja katujen sekä maan alla sijaitsevien johtoverkostojen käyttöiäksi lasketaan yleensä 30-40 vuotta. Tunnelit, sillat ja raideyhteydet kuoletetaan 40-50 vuodessa. Junat ja raideliikennevälineet voivat elää 40-vuotiaiksi. Laskennallisen käyttöiän jälkeen saattaa vielä jäädä laskennassa huomioitavaa jäännösarvoa. Nyt on kyllä olemassa outoja ilmiöitä, sillä 40 vuoden ikäiset julkiset rakennukset eivät suinkaan ole vain saneerauskunnossa vaan myös purkukunnossa.

Kaiken kaikkiaan, yhdyskuntasuunnittelu tarkastelee maailmaa hyvin lyhyellä tulevaisuuden perspektiivillä. Keskenään kommunikoivat ihmiset sentään kattavat aikaa lähes kaksisataa vuotta ja meidän kaupunkimmekin täyttävät jopa satoja vuosia. Outo juttu: sukulaispoikani täytti juuri 30 vuotta, hänellä on varsinainen elämä alullaan - kaikki vielä edessä.  Yhteiskunnan kone-organismissa tuon ikäiselle lasketaan jäännösarvoa – työ tehty.

  

Tulevaisuudenteossa on paljon palikoita. Useimmat niistä eivät ole rahaa eivätkä ainetta. Suurin osa niistä on henkeä. Onpa niissä mukana myös ihmissuvun aineeton perintö. Tulevaisuuteen katsominen ei ole helppoa. On nähtävä samanaikaisesti sekä henki, että asiat. Niille ei ole yhteisiä mittareita.

Vaimoni poika, biologi ja lastenhoitaja, kriittinen ihminen tietoineen, hän kysyi minulta miten nuo yhteiskuntataloudelliset laskelmat on verifioitu empiirisesti todellisuuteen. Hänen mukaansa ne eivät voi olla tiedettä, jos niille ei ole tieteellisesti ja tilastollisesti mitattua todistusaineistoa. No hän on idealisti ja perfektionisti.  Hän ajattelee että asiat ovat ainakin osittain totta. Ehkä päiväkodin lastenhoitajana on ajateltava niin. Minä olen taas ilmeisen selkeä boheemi. En usko että mikään on totta. Sataprosenttisen varma olen siitä, että ns. yhteiskuntataloudelliset laskelmat ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät väittämät ovat ehdottoman epätotta.

Etsin oppikirjaa – löydän, mutta väsähdän!

Etsin oppikirjaa nykypäivän todellisuuden ja viisauden ymmärtämiseksi. Ahaa! Sellainen voisi olla Ode Soininvaaran blogi. Päätän ryhtyä tutkimaan hänen mielipiteitään ja ”hang around” kommentaattoreiden mielipiteitä. Ode on juuri viime viikkoina julkaissut toistakymmentä blogia kaupunkisuunnittelun tiimoilta. Sarjaan kuuluu 7 blogia teemalla ”Ihanteellinen yhdyskuntarakenne” ja 3 blogia teemalla ”Huh mikä energiatulevaisuus?” Lisäksi hän on julkaissut useita erityisesti Helsingin kaupunkisuunnitteluun liittyviä blogeja, viimeisimpinä: ”Helsinkiin 60 000 asukkaan kaavavaranto?”, ”Onko väärin suosia lapsiperheitä kaavoituksessa?” sekä ”Helsingin seudun asuntopula ei ole määrällinen vaan laadullinen”. Olipa vielä kiinnostava ehdotus kiinteistöveron suhteen: ”Oden vaaliohjelma: laki kiinteistöveron asteittaisesta korottamisesta”.

  

Ode Soininvaaran blogi on eräs kaupunkisuunnittelu laajimmista oppikirjoista tällä haavaa. Ymmärtääkseni paremmin tulevaisuuden kaupunkia ryhdyin studeeraamaan oikein perusteellisesti hänen viimeaikaisia blogejaan ja niihin tulleita kommentteja. Kopioin ne wordiin ja sivuja kertyi muutamia satoja. Ryhdyin analysoimaan viisauksia. Sitten väsähdin. 

Kohti metropoleja ollaan pyrkimässä. Se ei ole pelkästään asemakaavoitusta. Vaikka joskus siltä tuntuu, kun juttuja kuuntelee!

”Tulevaisuuden kaupunki”

Miksi ryhdyin nyt tätä haikailemaan. No, ryhdyin tätä haikailemaan, koska Tulevaisuuden tutkimusseura kutsui minut pitämään esitelmää aiheesta ”Tulevaisuuden kaupunki”. Kysymyksessä oli Tutun ”kesäsemma” Tampereella. Miksi minut? Kuka mahtoi ehdottaa? Enhän ole tutkija. Tuossa seurassa vain tutkijat ovat arvossa. Minulla taas on tullut tavaksi väittää, että tutkijoita kyllä sopii tuottaa, mutta suunnittelijoita todella varsinaisesti tarvitaan. Tutkijat nimittäin hellivät trendejä, suunnittelijat taas särkevät vanhoja trendejä ja luovat uusia. Siinä vissi ero!  Joka tapauksessa kutsu imarteli minua.

  

Paha väite! Ympäristö syntyy suunnittelemalla ja tekemällä. Se ei synny tutkimalla. Tarvitaan siis suunnittelijoita.

Ystäväni Eero Paloheimo havaitsi minut kutsutuksi. Hän seuraa seuran toimintaa. Olihan hän suunnilleen perustajajäsen, vaikka väittää suututtaneensa Pentti Malaskan perusteellisesti - juuri perustamisvaiheessa.. Miksi? No, Eero oli väittänyt seuran suunniteltua nimeä mahdottomaksi. ”Tulevaisuutta ei voi tutkia, siitä ei ole mitään havaintoja”. Tästä Malaska äityi. Eero, vielä kantansa varmistaakseen - tiedusteli Suomen kielitoimistolta nimiehdotuksen tulkintaa. Toimisto oli ehdottanut paremmaksi nimeksi ”Tulevaisuustutkimuksen seuraa”. Mutta tästä on aikaa. Nyt olemme tässä hetkessä. Olemme Eeron kanssa minun uudessa sähköautossani matkalla Tampereelle.

  

Tässä kuvassa Eero istuu junassa punaviiniä maistellen. Tämä kuva ei kuitenkaan ole jutun Tampereen matkalta. Se on eräältä toiselta yhteiseltä matkaltamme. Kuva nyt kuitenkin on tässä, koska Eero on selvästi tirkistämässä tulevaisuuteen – aina yhtä innostuneena.

Niin, siis Eero havaitsi minut esitelmöitsijäksi.  Hän pelästyi. Hän pelkäsi minun varastavan hänen suuret ideansa. Aivan sen mukaisina kuin hän oli ne julkaissut artikkelissaan ”Eco-valley as a Fundamental Element for Eco-cities”, teoksessa: Eco-cities, Sharing European and Asian Best Paractices and Experiences, Konrad Adenauer Stiftung 2014. Tuon kirjan hän nimittäin lahjotti minulle juuri viikkoa ennen esitelmääni. Eero arveli minun kostavan. Kostavan mitä? No, sen kun olin väittänyt vuosikymmenet sitten Eeron varastaneen minun ideoitani koskien tulevaisuutta.

Auton liikkuessa sähkön voimalla äänettömästi kohti Mansea hän kysyi mitä olin hänen artikkelistaan napannut - nyt juuri parin tunnin päästä pidettävään esitelmään? Sanoin: ”En ole vielä kerinnyt lukea tuota käänteentekevää artikkeliasi”. Eero vaikutti pettyneeltä! En ollut lukenut! Miten siis olisin voinut varastaa ajatuksia? Leikki leikkinä. Me ollaan Eeron kanssa parhaita kavereita!

Esitelmä sitten pidettiin Tampereen ihanassa ”vanhassa kaupungissa” – kapitalistien ihmisille jättämässä perinneympäristössä. Minua olivat vastaanottamassa seuran puheenjohtaja professori Sirkka Heinonen ja tutkija, dosentti , FT Osmo Kuusi. Molemmat ovat merkittäviä tulevaisuudentuntijoita. Tilaisuuden ohjelmassa oli useita tulevaisuudessa käyneiden luentoja. Hetkinen -tuo oli ilkeästi sanottu, anteeksi! ”Kesäseminaarin” ongelmana olikin se, ettei koko seminaari oikein päässyt irti nykypäivästä. Eerokin väitti minun esitykseni ainoaksi (AINOAKSI!) virheeksi sen, että en päässyt irti nykypäivästä.

Seminaarin ohjelmasta löydät muuten lisätietoja tästä: http://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2014/06/kesasemmaohjelma2014-esite.pdf

Homma hoidossa! Robottiautot, SimCity, ruutukorttelit ja nelikopterit sen tekevät.