Nykyajan FB-maailma on vanhalle tallaajalle vieras. Entisaikaan
haluttiin pitää kotiasiat salaisuutena. Nyt on toisin. Nyt ihmiset haluavat
”jakaa” tavaransa ja tunteensa yhdessä koettaviksi. Minä en ole sortunut naamakirjan uhriksi, tai
totta puhuen olen ihan vähän. Minulla on siellä yksi ystävä, sen on
tyttärenpokani Teemu. En kuitenkaan kirjoita sinne tai lue sieltä mitään. En
edes tiedä salasanaani. Saatat kysyä, onko tuossa mitään ylpeilyn aihetta? No
eipä liene. Nyt olen kuitenkin päättänyt paljastaa kaikelle kansalle minun
salaiset harrastukseni joulun ja loppiaisen välillä. Niihin kuuluu etupäässä syöminen
liittyen joulun viettoon Pakilassa ja uudenvuoden viettoon Tallinnassa.
Juomisesta en aio tarkemmin tehdä selkoa. Siinä joutuu helposti juopon
kirjoihin.
Olemme joutuneet kulinarismin koekaniineiksi. Ei niin,
etteivätkö kulinaariset kotikeittiönautinnot olisi olleet meidän perheemme
vakiotavaraa, mutta nyt nuorempi polvi on ryhtynyt tositoimeen. Onhan tälle
asialle hieman perinteitä. Kaikki alkoi silloin kun tyttärenpoikani Teemu
kilpaili Master Chefin ensimmäisessä jaksossa. Hän putosi loppukahinoissa
kakkoseksi. Tämän jälkeen hän on kehittänyt taitojaan harjoittamalla oman
sähköinsinöörintyönsä ohella cateringpalvelua.
Vähintään pari kertaa vuodessa olemme saaneet nauttia hänen upeista Fine
Dining tuotteistaan. Viimeisimmästä kesäateriasta teinkin blogin: http://penttimurole.blogspot.com.ee/2017/08/illallinen-ruohikolla-teemun-tapaan.html
Koekaniineiksi
kanihöystöllä
Nyt olemme siis koekaniineita. Kokkeina ovat harrastelijat.
Kanit ovat kotoisin Saran farmilta Kemiönsaarelta. Ne ovat kasvaneet mahtavan
ukkokanin valvonnan alla luomuruokaa syöden. Aatonaaton kokkaajiksi olivat
valikoituneet Timppa ja Eemeli. Timppa on kokenut ruoanlaittaja. Eemeli, Liisan
tyttärenpoika on taas meidän uusi 14-vuotias kokkikandidaattimme. Hän katsoo
innokkaasti ruokavideoita. Sanoo oppivansa niistä ja sanoo ei katsovansa
reseptejä.
Aatonaaton
alkuruokana oli kylmä kurkkukeitto, pääruokana nautiskelimme kanihöystöä eli
kanipataa, höysteenä oli uunissa haudutettu pinaattikikhernepata. Maukasta
kania täydensi kokkien leipoma tuoreen herkullinen pita-leipä. Jälkiruokana
söimme suussa sulavaa appelsiinihalvaa. Aterian innoittajana oli kokkien,
Timpan ja Eemelin juuri käymä Marttojen Lähi-Idän ruokakurssi.
Jouluaaton ateria
oli hieman tavallista vaatimattomampi. Olihan joulupöydässämme tänä vuonna vain
neljä ihmistä. Edellisten vuosien ankeriaat on nyt unohdettu niitä kohdanneen
kadon vuoksi. Alkuruokana oli Liisan taikoma
Julies-tattivuoka. Pääruokana nautiskelimme kauppahallista pienen etsinnän
jälkeen löytynyttä kinkkurullaa. Se oli minun toivomukseni. Kinkut ovat nykyään
rasvattomia. Vanhan kansan mies haluaa rasvaa maiskuteltavaksi. Höysteenä oli
kunnon omatekoista lanttulaatikkoa ja sienisalaattia. Jälkiruokana maistelimme karamellisoituja päärynöitä.
Joulupäivänä
keskityimme perinteisiin kalaruokiin. Liisan valmistamat silakka, siika ja lohi
ovat jokajouluisia herkkuja. Nyt erikoisuutena oli maanmainio lohicarpaccio. Aivan
ihana! Jälkiruokana saimme maistella
mielettömän hyvää konjakkiluumua mantelinlastuilla ja vaniljakastikkeella.
Tallinnassa uuden vuoden
aattona
Oleskelumme vaihtui Pakilan huvilamiljööstä Tallinnan
Toompean mäelle. Uusi vuosi Toompealla
on muodostunut jo lähes perinteeksi.
Kaikki on niin helppoa. Matka ilotulituksen katselupaikalle on 30
metriä. Niin, siis nythän menin sitä
katsomaan. On Viron itsenäistymisen 100-vuotisjuhlavuosi. Ilotulitus ”Kurkistus
keittiöön”-tykkitornin äärellä antaa erikoisen hienot puitteet räiskeen
katselemiselle. Viime vuonna valitin tätä pauketta ja rytinää. Kuuntelin siinä
pommitusten ääniä. Nyt hyväksyin tuon jytinän symbolina itsenäisyyden ilolle. Presidentti
piti uudenvuodenpuheensa Vapautuksen aukiolla, konsertin jälkeen. ennen
puoltayötä. Koko mäki oli täynnä väkeä.
Venäläiset turistit tapaavat valloittaa Tallinnan pakkasukon
vierailuaikaan. Myös vironvenäläiset suosivat Toompean mäkeä juhlahumussa. Se
antaa tunteen entisestä mahdista. Ihmiset ottavat selfie-kuvia marmorikyltin
kanssa, jossa kerrotaan Pietari Suuren vierailusta Tallinnassa 1711. Silloin
virolaiset alistuivat yli 200 vuodeksi tsaarin valtaan. Suomessa alkoi
isonvihan sortokausi. Vuonna 1918 Viro sai itsenäisyyden yhden sukupolven
mittaiseksi ajaksi. Sitten seurasi kaksi sukupolvea tsaarien jälkeläisten
kurimuksessa. Nyt on aihetta juhlia. Presidentin juhlapuheen jälkeen tapahtuu
kummia. Ihmisten ei annetakaan laulaa maammelaulua: Mu isamaa, mu önn, mu rööm… Syyttelevät
tapojen häväistyksestä nuorta viehättävää presidenttiä. Sanovat häntä ”Orissaaren sienestäjäksi – mikähänennimensänytolikaan?” Kehuvat (!?!?) sitten jopa Putinin uudenvuodenpuhetta.
Sanovat sen olleen puhetta kansan sydämeen. Ja sitten vielä kehuvat Rigan
uudenvuoden yötä. Siellä 120000 ihmistä sai laulaa Latvian kansallislaulun
yhdessä ja sydämestä. Viron laulukansalta laulut jäivät nyt jotenkin niin kuin
vahingossa tai vaatimattomuutta laulamatta. Minä kuitenkin onnittelen Viron
presidenttiä. Hänen nimensä on Kersti Kaljulaid. Onnittelen myös kaikkia
virolaisia. Heidän on todella syytä olla ylpeitä ja iloisia niin maastaan kuin
presidentistään.
Uudenvuodenaaton
illallinen syötiin kahdeksan hengen voimin. Aluksi syötiin punakaalisalaattia
ja viiriäisen muna, sitten seurasi punajuurijogurttikukka, seuraavaksi tuli
portobello-sieni ja sienikastike, sitten syötiin kalalautanen joka sisälsi
kampasimpukkaa, tonnikalaa, kurkkuvaahtoa, kurkkusuikaleen,
palsternakkapyreetä, hernepyreetä, merileväsalaattia, mätiä sekä nuudeleita,
liharuokana oli naudan filee, punaviinikastiketta, bataattikurpitsapyreetä,
vihannessekoitus sekä hillottuja punasipuleita, jälkiruokana oli täytetty
kirsikka-ananas ja piparmintun lehtiä. Nämä kaikki ainekset ovat kokki-Eemelin
minulle tarkasti luetteloimia.
Valokuvakilpailu vanhassa
kaupungissa
Eräs perinteinen ohjelma Tallinnassa on ollut
valokuvauskilpailun järjestäminen nuorille. Ensimmäinen kilpailu taisi olla
vuonna 1997. Silloin kuvat otettiin minun upouudella digikamerallani, jossa oli
muistina 1 megan korppu. Kuvat sitten printattiin paperille. Nyt kaikilla oli
älypuhelimensa, joissa muistia oli vähimmillään 18 gigaa. Parhaimmillaan ehkä
120 gigaa. Kuvat laitettiin puhelimista salaisuus säilyttäen minun koneelleni arvostelua
varten.
Kilpailu on yleensä järjestetty lapsille, mutta joskus
siihen ovat mukaan tunkeutuneet myös vanhemmat. Niin kävi tänä vuonna.
Kilpailijoita oli yhteensä viisi, kaksi aikuista ja kolme nuorta miestä. Kaksi
nuorinta Antti ja Niilo muodostivat kuitenkin yhteisen kuvaustiimin. Näin
kilpailijoina olivat Liisa, Lalla, Eemeli ja kahden hengen nuorisotiimi. Minä
toimin kaikkivaltiaana jurynä. Kilpailusarjoja oli kolme: 1. katumiljöö, 2.
Katudetalji ja 3. Julkinen rakennus. Kaikille luvattiin tossurahana
kahdenkympin palkkio. Varsinaisen palkinnon sanottiin olevan tässä blogissa
tapahtuva tulosten julkistaminen.
Kilpailutulokset
Kuvat sarjassa
katumiljöö palkittiin siten että Liisan kuva lempikadultaan Aidalta sai
ykköspalkinnon. Suomalaiskarjalainen graniittinen katukivi hehkuu Lallan 2.
palkinnon saaneessa kuvassa. Eemeli nappasi kolmannen sijan kuvallaan Pikk-kadulta.
Detaljisarjan
voitto meni Liisalle. Hän kuvasi Lai-kadulla Linnateatterin portaanpylvään ja
ikkunan. Omenat kuvassa näyttävät oikeilta. Ovatko ne sitä? Parasta käydä
katsomassa. Liisa sanoo panostaneensa tähän kilpailuun. Se näkyy. Toisen
palkinnon sai Lallan löytämä hauskanveikeä ovenkolistin. Virnistelee tulijalle.
Kolmas palkinto meni Antin ja Niilon löytämälle hienolle ovipaneelille. Eemeli
sai lunastuksen modernimman ajan katutaiteesta.
Julkinen rakennus
oli hyvinkin luonnollisesti kirkko. Lallan ensimmäisen palkinnon saaneessa
kuvassa kirkko oli taka.alalla. Kuvaa dominoivat Tallinnalle tyypilliset
kattomuodot, vindskaapit ja korsteenit. Nigulisten kirkontorni häälyy
taustalla. Hieno kuva tammikuun sumussa. Naiset jylläävät. Liisa voitti toisen
palkinnon Olavisten kirkontornin jylhällä nousulla lähikadun korttelia uhmaten.
Nuoret miehet Antti ja Niilo ottivat hienon kuvan sumuun nousevasta Nigulisten
tornista. Lunastus koitui Eemelin kuvalle Aleksanteri Nevalaisen kirkosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti