Venematkalla Salon torille

Nämä kesäblogit menevät helposti matkailun ja vanhojen kirjojen puolelle. Niin tämäkin. Kauniina elokuun alun päivänä hyppäsimme Busteriin ja suuntasimme keulan kohti Salon toria. Halusin tietää hieman enemmän Salosta ja sen torista. Niinpä avasin kesämökin kirjahyllystä kaksi kirjaa. Ne ovat V.J. Kallion Salon historia, Salon seudun Sanomalehti Oy:n kirjapaino, 1940 ja Kari Alifrostin Salon ja Uskelan historia 1869-1980, Gummerus Kirjapaino Oy 1996. Käytin tietysti tapani mukaan myös Google Earth satelliittikuvia saadakseni selville hämäläisten jokireittejä rannikolle ja nimenomaan Saloon.

Saloon tultaessa ohitetaan Angelniemi puolelta tai toiselta riippuen siitä kummalta puolelta Kemiönsaarta reitti kulkee. Me tulimme itäpuolelta Strömman kanavalta. Teijo jää oikealle. Vartsalan jälkeen aukeaa Halikonlahti. Silloin heräävät muistot Salon seutukaavasta vuodelta 1973.

Salon seutukaavaa tehtiin Lassi Iharvaaran ja Matti Taustin johdolla. Mukana oli useita alan hahmoja: Aulis Tenkanen, Seppo Sanaksenaho, Heikki Kaila, Mårten Bondestam, Ahti Haukkavaara, llkka Pätäri, Pekka Rytilä ja Paavo Uusitalo muiden muassa. Meidän firmamme suunnitteli tieliikennettä. Mukana oli Teuvo Kolunen. Sisäasiainministeriö vahvisti 1.7.1973 Salon seutukaavan ensimmäiseksi osaksi valtakunnallista "vaiheseutukaavojen" kokoelmaa. Seutukaavassa ehdotettiin moottoritie rakennettavaksi Salon eteläpuolelta. Tuossa se nyt olisi moottoritien silta edessäni.

Joensuun kartano on hallinnut Saloa vuosisatoja. Rikalassa oli aikanaan Halikonjoen muinainen kauppapaikka. Jokien madaltuessa satama siirtyi vähitellen Uskelanjoen puolelle.  Nykyisin rautatieasema, tori ja satama sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan. Salonjoen varsi on Meriniityn teollisuusaluetta. Halikonselällä oli seutukaavan 1973 moottoritielinjaus.

Nyt ajetaan pitkin Salonjokea

Salon tori sijaitsee Salonjoen ja Uskelanjoen varrella. Joki vaihtaa nimeään torin kohdalla. Tori ja joki ovat hieno yhdistelmä. Mietin missä Suomen kaupungeissa tämä on onnistunut toteutumaan. En keksi. Auttakaa minua, jos tiedätte samanlaisen intiimin yhteyden.

Salonjoki torilta meren rantaan on noin 3,4 kilometrin pituinen.  Sen varrella on vain pienteollisuutta ja hieman suurempaakin. Ei lainkaan asutusta.

Oikeastaan ihmetyttää, mutta sitten kun muistaa jokiin laskeneet viemärit ja veden laadun menneinä aikoina tämän ymmärtää. Ei kukaan halunnut asua kloaakkien varrella. Nykyisin joki on hiljainen. Ei edes kauniina lauantaipäivänä näy yhtään liikkuvaa venettä. Torin laidalle on kiinnittynyt vain yksi vene. Minun ja Liisan paatti. Joki on vanhoista ajoista madaltunut. Ennen aikaan sinne seilasi jopa suuriruhtinaan huvipursi. Sinne seilasivat myös matkustajalaivat eri linjoilla. 1899 rakennettiin rautatiesilta joen yli. Suurten riitojen jälkeen se päätettiin tehdä kääntösiltana, koska kaupunkilaiset halusivat säilyttää vanhan sataman torin läheisyydessä. Rautatien tulo paikkakunnalle muutti liikenteen muodot. Ihmiset siirtyivät laivoista junaan. Niin tekivät tavaratkin. Vuonna 1918 tehtiin uusi silta punaisten räjäytettyä vanhan sillan. Silta tehtiin kiinteänä. Junalla tulevien ystävien hakeminen asemalta onnistuu veneellä mainiosti, sillä rautatieaseman etäisyys joen rannasta on vain 200 metriä.  Juhlaa.

Lennart Meri kirjoittaa

Merillä on purjehdittu aikojen alusta. Lennart Meri teki hienon kirjan purjehduksesta viikinkiaikana.  Kirjoitin siitä blogissani: http://penttimurole.blogspot.com/2013/12/ultima-thule-lennart-meri-haaveilee.html  Jos sinulla on vähänkin ylimääräistä aikaa lue tuo blogi. Se on hyvää pohjustusta tälle kertomukselle.

Lennart Meri kuvaa kirjassaan muinaista merireittiä. Silloin kuvittelivat Varsinais-Suomen rannikon yhdeksi Britannian kahdestatoista saaresta. Turun seudun nimi oli Berrice. Hän myös kertoo arabitieteilijä Al Idrisin tietäneen saaristomerellä olevasta amatsonien saaresta. Kuka tietää?

Salon seutu oli hämäläisten kauppapaikka

Palaan nyt kuitenkin hieman lähiaikaan eli puolen vuosituhannen takaisiin vanhoihin aikoihin. 1500-luvulla ja jo sitä ennen Halikonjoen ja Uskelanjoen on todettu olleen hämäläisten kauppatie merelle. Yhteydet kulkivat Somerolle ja edelleen Tammelaan ja sieltä Härkätietä Hämeenlinnaan. Rikala Halikonjoen varrella oli merkittävä muinainen kauppapaikka. ”Hämäläise tuliva sin kans kaupoil, sitä varten Kuusjoel on viel Hämäläisten kyläkin hämäläisten korterpaik.” On vielä vanha kehtolaulukin, jota äidit lauloivat lapsilleen isien ollessa hiiliajossa:

”Heija houva Toramäen Touva,

Rekjo rautta, Kajalan kautta,

Vintilän alta, Hähkänän puolta,

Salon tuolta, Kärkän alta.”

Uskela ja Halikko olivat otollisia kauppapaikkoja hämäläisille. Hornien suku hallitsi kulkureittejä. Heillä oli useita kartanoita pitkin Uskelanjoen ja Rekijoen vartta aina Ypäjälle saakka. Hämäläiset halusivat ilmeisesti vältellä Turun reittiä, sillä turkulaiset pyrkivät jatkuvasti vaikeuttamaan Kemiön seudun kauppayhteyksiä Tallinnaan ja Tukholmaan. Matka Salon kautta Tallinnaan oli huomattavasti lyhyempi. Kartassa näkyvät laivareitit Tallinnaan ja Tukholmaan valkoisella, jokireitit rannikolta sisämaahan sinisellä ja Hämeen Härkätie sekä Suuri Rantatie – Kuninkaantie keltaisella.

Tarkemmin katselemalla nähdään hämäläisten kauppareitti Tammelasta Somerolle ja Haaliin ja edelleen Saloon (Uskelaan ja Halikkoon). Joki- ja puroreittejä on useita, Halikonjoen ja Uskelanjoen kautta. Jokia ja puroja pääsee aivan Someron kulmille. Someron ja Tammelan välissä joki(puro)haarat hipovat toisiaan.

Aleksanteri II halusi tehdä Salosta kaupungin

Salon maat olivat Joensuun kartanon maita. Tilaa hallitsi 1300-luvulta Hornien suku ja 1700-luvun lopulta Armfeltien suku. Tilan peri sitten von Knorringien suku. He myivät kartanon vuonna 2001 ”Buntan” poika ”Nalle” Wahlroosille. Wiurilan kartano kuului myös 1700-luvun lopulta Armfeltien suvulle. Kartanonherroilla ja rouvilla oli sanansa sanottavana Salon kauppalan ja sittemmin kaupungin kehityksessä. Kun salolaiset yrittivät saada kylästään tai epävirallisesta kauppalastaan kaupunkia, kartanonherrat vastustivat. Ilmeisesti he pelkäsivät oman määräysvaltansa rajoittumista. Aleksanteri II oli kuitenkin eri mieltä. Hän, eli ”Me Aleksander Toinen Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas, ym., ym., ym.”, antoi Armollisen määräyksen Salon kaupungin perustamisesta vuonna 1856. Tämä määräys kuitenkin peruttiin hänen itsensä toimesta. Sen sijaan hän määräsi kauppaoikeuksien lisäämisestä: ”Usiammat semmoiset hyvämaineiset henget, jotka todistuksilla saattavat näyttää taitavansa tyydyttävästi lukea laskea ja kauppiaskirjoja hoitaa, siellä saavat kauppaa tehdä, jos vain kauppalan kassaan maksavat läänin Kuvernöörin määrättävänä olevan vuotuisen ulosteon.” Toiseksi hän määräsi että ”kaikilla niillä hantvärkkäreillä, käsikeinoilioilla, vapriikin isännillä ja taidemiehillä, jotka mainitun kartanon luvalla asettuvat kauppalaan, pitää olevan valta elinkeinoansa harjoittaa”. Lisäksi hän määräsi, että kauppalassa saavat maakunnan asukkaat ”myödä ja kaupaksi tarjota semmoisia tavaroita ja tuotteita, joilla asetuksen mukaan maalla saadaan kauppaa käydä”.

Salon kauppala paloi heinäkuussa 1887

Uusi Suometar kirjoitti: ”Tänään noin klo 11. e.p.p. syttyi täällä karvari Luhrin ulkohuonerivi palamaan, josta valkea levisi eriomaisen nopeasti vienon tuulen ja kuumuuden vallitessa niin laajalle, että muutaman tunnin kuluessa oli kokonaista 16 taloa raunioina. Joen yli vievä siltakin oli vaarassa. Sähköjohto ja telefooni tulivat kohta alussa käyttämättömiksi.” Paloa sammuttamaan saapui Turusta myös höyrylaiva Salo mukanaan vapaaehtoista sammutusväkeä ja yksi ruisku. Kuvernööri kreivi Creutz lahjoitti palovahinkoa kärsineiden hyväksi 300 markkaa, maasihteeri Rydman 25 markkaa ja kreivi Aug. Armfelt suuremman määrän ruisjauhoja. Palon vahinkojen arveltiin olleen 600000 markkaa. Salon kauppala julistettiin itsenäiseksi heti palon jälkeen. Maat lunastettiin valtion rahoilla ja sitten myytiin huutokaupalla.  Ensimmäinen asemakaava laadittiin vuonna 1888.

Salon laivaliikenne oli vuosisadan vaihteessa vilkasta. Kuvassa vuodelta 1904 joenvarren satama on täynnä pieniä purjepaatteja. Salosta purjehdittiin Tallinnaan ja Tukholmaan. Vientituotteita oli suolasilakka, terva, tuohi, traani, vuodat, voi ja kuivattu kala. Tukholmaan vietiin myös halkoja ja puuastioita. Tuontitavarana oli kangasta, ruista, maltaita, hamppua ja käsineitä. Tärkeä tuontitavara oli suola. Suolaa tarvittiin kalojen säilömiseen ja muutenkin ruuan höystämiseen. Jos ei suolaa saatu kalastajien saalis pilaantui. Turkulaiset keinottelivat suolan hinnalla. Kun suolaa tarvittiin, suola loppui ja hinta nousi. Tämän vuoksi saariston, Uskelan ja Halikon kauppamiehet halusivat suoria yhteyksiä meren yli.

Ensimmäinen rautatiesilta Uskelanjoen yli rakennettiin vuonna 1899. Silta tehtiin kääntösiltana, sillä asukkaat vaativat sitkeästi korkeidenkin alusten pääsyä satamaan. Punaisten räjäytettyä sillan uusi silta tehtiin kiinteänä ja satama siirtyi sillan eteläpuolelle. Nykyinen silta rakennettiin vuonna 1993.

Mainitsin palon yhteydessä Salo-laivan. Laiva liikennöi Uusikaupunki-Turku-Salo linjaa. Laiva oli rakennettu vuonna 1875. Vuonna 1916 saksalainen Zeppelin pommitti Maarianhaminaa ja laivasta särkyivät ikkunaruudut, porsliinit ja lasit. Vuonna 1918 punaiset upottivat ja polttivat Turussa 14 höyrylaivaa, Salo vaurioitui ja poistettiin liikenteestä.

 

Salon rautatieasema

Museovirasto on noteerannut Salon asemanseudun ja vanhan kauppalamiljöön valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. He kirjoittavat: ”Salon rautatieaseman ympäristö lukuisine rakennuksineen on lajissaan yksi parhaiten säilyneitä alueita. Bruno Granholmin suunnittelema Salon asemarakennus on Turun radan ainoa IV luokan tyyppipiirustusten mukaan rakennettu asemarakennus ja siksi rataosan asema-arkkitehtuurin kannalta merkittävä. Laajaan asemakokonaisuuteen liittyy Mariankadun varren uusrenessanssi- ja jugendrakennusten miljöö, joka kuvastaa Salon kauppalan perustamisen jälkeistä rakennustapaa.

Pääosa Salon rautatieaseman rakennuskannasta on aseman perustamisen ajalta vuosilta 1898-1899. Asemarakennus, jossa on alun perin ollut ravintola ja asemapäällikön asunto, on säilyttänyt hyvin alkuperäiset piirteensä. Asemapuiston alueella on kaksoisvahtitupa ja siltavahdin tupa talousrakennuksineen sekä asema-aukion reunalla kolme varastorakennusta. Järeä sirpalesuoja eli vara-asema vuodelta 1940 on graniittilohkareista ladottu rakennelma keskellä asemapuistoa.”

Akseli Gallen-Kallela maalasi Salossa Akan ja kissan

Blogia tehdessä törmää yllättäviin juttuihin. Yksi niitä on Gallen-Kallelan Akan ja kissan syntypaikka. Minun on pakko soittaa luokkatoverilleni Aiville. Akseli oli hänen isoisänsä. Aivi kertoo: ”Kaksikymppinen Akseli tapasi mummon ollessaan maalaamassa Salon lennätinlaitoksen johtajan vänrikki Adam Ernest Axel Lindencronan muotokuvaa. Akseli ihastui mummon olemukseen. Hän oli jo aiemmin maalannut Poika ja varis –teoksen. Maalaukset edustivat uutta realismia. Mummo ei ensiksi suostunut malliksi, mutta kun kuuli palkkiosta, mieli muuttui. Mummo ei tervehtinyt ketään. Kaikki tunsivat hänet. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Emmä mittä muut kerkkis tekemäänkä sit”.

Akka ja kissa on Akseli Gallen-Kallelan öljymaalaus vuodelta 1885. Hän maalasi kuvan torpparintytär Karolina Lindströmistä. Karoliinaa kutsuttiin paikkakunnalla Lammasmummoksi. Gallen-Kallela itse luonnehti Lammasmummoa näin: "Omituinen pikkukaupungin originaali. Hänellä ei ollut kotiakaan, vaan hän nukkui yönsä ladoissa, aitoissa ja ullakoilla missä milloinkin, joskus ulkona pientareella”.