Onni – onko sitä ilman kärsimystä?

Eino Leino kehottaa ihmistä kätkemään onnensa: ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. Hän sanoo, ettei onni kärsi katseita ihmisten. Hän kehottaa onnen löytäneitä käymään korpeen ja hiljaa iloitsemaan onnestaan. Arvelin myös löytäväni jotain mielenkiintoista onnesta Pentti Saarikoskelta. Kahlasin läpi hänen kaikki runonsa. Hänen runokokoelmastaan ”Onnen aika” vuodelta 1971 löytyi vain yksi runo, jossa esiintyi sana onni. Se kuuluu näin:

”Raitiovaunu meni puiston läpi,

aina oli syksy,

ja ilma, aina yhtä kaunis,

sitä minä muistelen onnen aikana!”

Vaikka Pentti Saarikoski ei onnesta kirjoittanutkaan ja Eino Leinokin onnen käski kätkemään, päätin kuitenkin suorittaa pikahaastattelun selvittääkseni onnen merkitystä ystävieni ja perheenjäsenteni joukossa. Otos ei nyt ollut kovinkaan kummoinen. Se oli vain 27 ihmistä. Joukossa oli vanhoja ja nuoria. Vähemmän keski-ikäisiä. Jos nyt Suomen kansan mielipiteet voi selvittää päälle tuhannen hengen otoksella niin kai tuo otos sitten riittää minun seurapiirini mielipiteiden kartoittamiseksi. Kysymys kuului: ”mainitse kolme tärkeintä asiaa jotka tekevät sinut onnelliseksi.” Soittelin siis ystävilleni, lapsilleni ja lastenlapsilleni, soittelinpa vielä lastenlastenlapsilleni. Vanhimmat heistä ovat jo siinä iässä, että pystyvät analysoimaan onneaan. Ilona (6v) sanoi nukketeatteriesityksen tuottavan suurta onnea koululeikin lisäksi. Lotta (6v) taas kertoi suurimman onnen lähteen olevan isin ja äidin jälkeen askartelun. Lastenlapsistani 8-vuotias Paavo näki suurimman onnen tulevan pelaamisesta ja pyöräilystä. 13-vuotias Niilo taas sai eniten onnea ja iloa perheestä ja ystävistä, tennis tuli vasta toisella sijalla. Hän oli muuten ainoa nuorista, joka mainitsi hyvän ruoan yhdeksi onnen lähteeksi. Antti (13v) taas käänsi asian päälaelleen. Hänen onnensa koitui siitä, ettei suuria huolia ollut näkyvissä. Huolista hän mainitsi köyhyyden ja kuoleman. Suuren onnen hän kokee silloin kun koulu loppuu. 16-vuotias Eemeli lataa vastaukset nopeasti ja jämäkästi. Hän mainitsee onnen lähteiksi läheiset, kodin ja toimeentulon.  Hän, Antti ja Lotta olivatkin ainoita, jotka mainitsivat toimeentulon ja siihen liittyvän köyhyyden. Monille toimeentulon epävarmuus onkin suuri onnen este näinä päivinä.

Nyt kivutaan jo aikuisväestön pariin. Pienten lasten äidit korostavat onnen lähteinä lapsia, parisuhdetta ja ystäviä. Elämän tasapaino ja elämän merkityksellisyys työn kautta nousevat kakkossijalle. Aika luonnollista. Perhe-elämä täyttää elämän. Oma itse työn kautta on kuitenkin vahvana onnen tekijänä. Mitä sanovat isät? Ovatko onnen tekijät samassa järjestyksessä? Isät vastaava lähes samoin kuin puolisonsa. Ehkä se on tasa-arvoa, jota tavoittelemme.

Miten onnen läikähdykset sitten kohtaavat isovanhempia. Tilalle tulee jotain muuta. Elämäntyö painaa päälle. Ylpeys tehdyn työn merkityksestä tuottaa onnea. Terveys korostuu. Luonto mainitaan usein. Saunan lämpökin mainitaan. Onni pienistä arkipäivän asioista korostuu. Monet mainitsevat vapaudesta. Vapaudesta työtä tehdessä ja vapaudesta töistä vapauduttua. Joku kaipaa vapautta liikkua ja tavata ihmisiä ja asioita. Koronavankila ei miellytä. Kautta linjan, kaikilla ikäluokilla koti, perhe ja ystävät ovat tärkein onnen lähde. Nyt voit sanoa ihmettelyäni tavanomaiseksi turhan tutkimiseksi. Olet varma, että noinhan se menee. Minä en ollut varma. Otokseni oli tietysti harhainen. Siinä kaikki ovat hyväosaisia. On monia eläkeläisiä.  Ei ehkä ollut suuri yllätys, että perhe- ja ystäväkeskeisyys onnen tuottamisessa on noin mahtava. Vaikka joskus tuntuu, ettei nykypäivän kapulayhteiskunnassa edes tunneta perheenjäseniä elävinä ajattelevina olentoina, sillä kaikki kiinnostuksen kohde on kapulan sisällä. Haastattelussa ei muuten kukaan Paavoa lukuun ottamatta maininnut kapulaa suurimman onnen lähteeksi.

  

Minun pikahaastatteluni kohdistui perheeseeni ja ystäväpiiriini. Otos on harhainen. Siinä on mukana 27 ihmistä. Lapsia on 6 kpl, työikäisiä 8 kpl ja eläkeikäisiä 13 kpl. Lapsilla ja eläkeikäisillä oli hienoinen yliedustus kansan yleiseen ikäjakoon verrattuna. Mukana ei ole sairaita, työttömiä, velka-ahdingossa olevia sen paremmin kuin huumeriippuvaisia, onnettomia, yksinäisiä tai rahattomia. Runsas kolmannes näistä ihmisistä saa onnen läikähdyksiä perheestä, kodista ja ystävistä. Ihmiset ovat tärkein asia onnen lähteenä. Ajattelin luonnon nousevan korkeammalle, nyt luonto sai 8 % osuuden. Harrastukset ovat tärkeät. Yksi mainitsi tanssin, toinen laulun.  Pienet hetket, vapaus liikkua ja ruoka pääsivät tilastoihin. Muihin sisältyi kivoja onnen hetken tuottajia, kuten sauna, hyvät kirjat sekä lämmin kevätilma. Kukaan ei maininnut kaupunkipöhinää tai känniä onnen tuottajana. Perjantaipullo on menettänyt entisen merkityksensä. Yksi sentään mainitsi hyvän viinin. Yhdyn tuohon – oliko se ystäväni Seppo.

  

Tulipa vielä ikäluokittain katsottua onnen lähteiden eroja. Perhe ja ystävät ovat kaikilla tärkeitä. Eläkeikäiset jo hieman löysäilevät, mutta ei paljon. Lapsilla onni tulee harrastuksista ja hyvästä ruoasta. Työikäiset jakavat onnen lähteensä monelle asialle. Itse työelämä ei tässä kuitenkaan kovasti korostu. Eläkeläiset enemmänkin miettivät työsaavutuksiaan ja niistä saatuja onnen hetkiä. Eläkeikäiset ovat muuten ainoita, joille luonto korostuu onnen lähteenä.

Onnea ei tunnista ilman kärsimystä

Onnen vastapooli on paha olo, sairaus, onnettomuus, puute ja hätä. Kaksikymmentä vuotta sitten haastattelin sukulaisiani. Kysymys kuului silloin: ”mitkä ovat suurimmat ihmisten murheet tulevaisuuden suhteen?” Tärkeimmiksi murheiksi nousivat rahan puute, yksinäisyys, terveys, huoli nuorisosta, alkoholismi ja asuntojen saatavuus. “EN PYSTY TÄYTTÄMÄÄN MUIDEN ODOTUKSIA”, siinäpä oli vielä yksi tärkeä murhe. Sodan uhka tuli esiin vain vanhimpien ja nuorimpien murhemaailmassa.  Päästöjä tai joukkoliikennepalvelujen heikkenemistä pidettiin silloin varsin vähäpätöisinä murhemaailman uhkina.

http://penttimurole.blogspot.com/2018/10/suomi-auttaisiko-musta-saara.html

Suurperheeni lapset ja vanhukset listasivat ihmisten murheet. Tämä tapahtui noin 20 vuotta sitten. Listasta tuli niin hyvä, että kyllä se tuntuisi yhtä tieteellistä tutkimusta tai väitöskirjaa vastaavan. Raadollinenhan tuo lista on, kun se alkaa rahan puutteella. Sitten tulevat yksinäisyys ja terveys. Niitä ei voi rahalla ostaa tai korvata. Onko tällainen murhelista nyt vieläkin olemassa? Juuri tällä hetkellä kaiken fokuksessa on terveys. Ehkä suhteettomasti, mutta kaikkien hyväksynnällä. Meillä on kriisi. Kriisit eivät ole tähän mennessä kuuluneet yhteiskunnallisiin skenaarioihin. Tämän jälkeen tulevat kuulumaan. Joskus mustat joutsenet nousevat lentoon välittämättä meistä tai meitä hallitsevista markkinoista.  

Syrjäytyminen, yksinäisyys, vakava sairaus, vuodepotilaaksi joutuminen, työttömyys, rahattomuus, alkoholismi, huumeet, homeesta kärsiminen, asunnottomuus ja rasismin kohteeksi joutuminen ovat nyt tavallisimmin puhuttuja ihmistä kohtaavista kärsimyksistä. Nyt meillä on uusi kärsimysnäytelmä. Ennen kuulumattoman dramaattinen kaikkine toimineen. Vedin sitten tukasta arvioita listan mukaisista ongelmista kärsivien määrästä. Eihän noita asioita voi suoraan verrata, onnettomuudet myös usein kasautuvat, mutta teen tämän epätieteellisen tarkastelun vain asian havainnollistamiseksi itselleni. En osannut siihen mitenkään järjellisesti sijoittaa koronasyndroomaa.

Onni on oikeastaan ihmeellinen asia. Onnea on se, ettei ole mitään erikoista menossa. Asiat ovat hyvin, kun mitään ei tapahdu. No news, good news. Onnettomuuden pelko ja sellaisen mahdollisuus häälyy aina taustalla. Ei mitään erikoista onnea uskalla toivoakaan, jotta tilanne ei rikkoutuisi. Haastattelussani esiin tullut ajatus: ”kaikki on hyvin”, kuvaa onnea. Onnettomuus iskee syvän haavan. Se ei ehkä koskaan parane, silloin ”kaikki on hyvin” -tapainen suuri onni saattaa olla lopullisesti menetetty.

Onko onnesta aihetta runoksi?

Vaikka Saarikosken runoudesta vedin vesiperän onnen suhteen päädyin kuitenkin ihmettelemään onnea muiden viisaiden sanomana. Tavan mukaan aloitin antiikin filosofeista. Aristoteles sanoi onnellisuuden olevan kaikkien ihmisolentojen suurin halu ja pyrkimys. Hänen mielestään onnellisuuden tila voidaan saavuttaa hyveiden kautta, niitä kun itsessään viljelee. Tavalliset viisaat sanovat onnen lähteiksi läheiset ihmissuhteet, työnteon kokemukset ja hyvän menneisyyden. He uskovat rahalla ja materialistisilla asioilla olevan vähän tekemistä onnen kanssa. Uskovat näitä asioita hellivien ihmisten olevan vähemmän onnellisia kuin muut. Onnen mittaria ei kuitenkaan ole keksitty. Tuosta rahasta ja onnesta ei nyt varsinkaan ole aivan varmaa tietoa. Aleksis Kivi kirjoitti: ”Tosin ei ole köyhyys rikos eikä häpeä, mutta kuitenkin kuorma raskas, ja rikas onneansa kiittäköön.” Françoise Sagan taas kirjoitti: “Rahalla ei voi ostaa onnea. Mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin bussissa.” Eino Leino kirjoitti runossaan ”Onnen kulta”, tällaisia säkeitä:

”---

Nyt maailma paljon on edistynyt!

Ei juhla-onni nyt riitä,

nyt onnea arkeenkin tahdotaan,

joka päivälle osansa siitä.

Nyt maailma paljon on edistynyt!

Tosin vieläkin juodaan ja syödään,

mut onnen kulta se myntätään

ja ostetaan ja myödään.

Ja ihmiset ovat niin iloiset

ja lyövät lompakoitaan:

“Kas, täällä se onni on oikea,

kun vaan sen oikein hoitaa!

-----”

Edith Södergran runoili onnesta. Hän kirjoitti runonsa Vägen till lyckan 24-vuotiaana vuonna 1916. Hän kirjoitti onnesta, joka tulee tiedostamatta, sitä ei voi etsiä ja löytää, mutta kun se tulee, silloin on oltava valmiina avaamaan salaovi.

”Det skall vara obegripligt

hur det underbara sker, -

ingen väg till lyckan finnes,

ingen lycklig stigen minnes

som till lyckans lönndörr för

------”

Ystäväni Roger Wingren, hän on minulle kirjanoppinut. Kysyn aina häneltä neuvoa – asiassa kuin asiassa. Nyt hän valistaa minua sanomalla onnen tulevan vain kärsimyksen kautta. Hän komentaa kysymään Liisalta naisen kärsimyksestä suuren luovuuden hetkellä – synnytyksessä. Liisa sanoo, ettei synnytysprosessin keskellä ajattele onnea sen paremmin kuin ikuisuutta. Sitä vaan toivoo, että tämä kärsimys loppuisi pian. Mutta toden totta, onnen hetki on se, kun saa lapsen rinnoilleen. Kysyin sitten kirjanoppineeltani, haluaako hän siis kohdata jatkuvasti kärsimystä voidakseen olla luova. Ei, ei, hän sanoo. Hän ei pidä kärsimyksestä! Mutta on silti luova. Tässä on jokin ristiriita. Tätä ristiriitaa on nyt mentävä ratkomaan keskuspuiston pyöräteille. Siinä on edessä onnen hetki ilman kärsimystä.

Hyvää koronaviikkoa!

Kuolemisen sijaan iloisempiin asioihin – syntymiseen!

Nyt ilmassa roikkuu kysymys muutoksesta. Muuttuuko jokin elämässämme koronan jälkiseurauksena? Muuttuuko talous? Loppuuko globalisaation talousvallankumous? Saako kapitalismi siipeensä? Siirrymmekö etätyöhön? Väheneekö lentoliikenne? Ryhtyvätkö ihmiset lomailemaan kotimaissaan? Muuttuvatko ihmiset pysyviksi kesämökkiasujiksi? Pelottaako superurbanismi ja tiivis asuminen? Eikö hissiin eikä bussiin enää haluta mennä? Lisääntyykö syntyvyys? Niin, tuo syntyvyys, se nyt kolahti. Olin joskus ajatellut, ja tiedän että muutkin sitä ovat ajatelleet, että syntyvyys Suomessa pitäisi saada nousuun. Ajattelin silloin syntyvyydellä voitavan turvata suomalaisten talous ja elämä, kestävyysvajeesta tai liiasta vierasmaalaisten tulvasta puhumattakaan. Ystäväni Eero Paloheimo kuunteli esitystäni. Hän sanoi kaiken muun olleen hyvä, mutta tuo syntyvyyden lisääminen, se oli paha. Tämä tapahtui viisi vuotta sitten. Silloin suomalaisten syntyvyys oli hyvällä tolalla. Suomessa syntyi lapsia muiden skandinaavisten maiden ja Ranskan tapaan reilusti. Toista olivat Italia, Espanja, Viro ja monet vanhat itäblokin maat. Siitä hetkestä viidessä vuodessa ovat ajat muuttuneet. Suomi on tipahtanut näiden huonon syntyvyyden maiden joukkoon. Tästäpä aloitin taas pienen tilastorumban.

  

Meidän tilastomme osoittavat kirkkaasti kehityksen suunnan. Syntyvyys on jatkuvassa laskussa. Nyt kysyy toisiko korona jotain positiivia vaikutuksia lapsenteon maailmaan. Lapsia syntyy yleensä kahden ihmisen rakkaustemppujen kautta. Koko mediamaailma on tulvillaan seksiä. Se on yleensä paljasta naispintaa ja pornoa. Jopa meidän kotikanaviltakin sellaista voi nähdä. Ei kai seksi paha asia ole, mutta se ei nyt näytä kiihottavan lasten tekoon. Miten olisi, jos koronan takia kotona olevat innostuisivat tuohon miellyttävään ajanvietteeseen? Vai oletko sitä mieltä, ettei seksi olekaan ajanvietettä? Onko se vain perustarve?

Syntyvyys koko maailmassa on laskenut tasaisesti. Se on hyvä asia. Vuosina 1961-1962 oli maailmantilastossa kummallinen hypähdys ylöspäin. Ehkä se on jokin tilastovirhe. Ruotsissa syntyneiden määrä on oudosti vaihdellut. Miksi syntyneiden lasten määrä nousi reilusti vuosina 1983-1990? Miksi se taas romahti seuraavina kahdeksana vuotena? Sitten syntyneiden määrä on jatkuvasti noussut. Nyt se reilusti Suomen yläpuolella. Ranskalaiset ovat koko tarkastelujakson ajan tehneet enemmän lapsia kuin suomalaiset. Suomalaisten syntyvyys ryhtyi romahduslinjalle 2011. Se eroaa selvästi vertailumaiden kehityksestä. Miten maailman onnellisimpien asukkaiden maassa juuri syntyvyys on romahtanut. Vanhan perinteisen käsityksen mukaan juuri lapset tuovat onnea ja iloa.

Antiikin filosofit eivät olleet lasten tuomasta onnesta ja ilosta niinkään varmoja. Sokrates väitti lasten rakastavan ylellisyyttä, heillä on huonoja tapoja, haastavat auktoriteetteja, eivät kunnioita vanhempiaan, rakastavat lässytystä ruumiinharjoitusten sijaan. He ovat tyranneja eivätkä perheidensä palvelijoita. Eivät edes nouse seisomaan, kun vanhemmat astuvat huoneeseen. He vastustavat vanhempiaan, juttelevat omiaan seurassa, ahmivat herkut pöydässä, ristivät jalkansa ja tyrannisoivat opettajiaan. Aristoteles ei myöskään ollut varma lasten hyvyydestä.  Hän väitti heidän olevan huvittelun halussaan hillittömiä. Lapset ovat patologisesti heikkoja, fyysisesti suhteettomasti kehittyneitä ja ennen kaikkea järjettömiä. Näin sanoi Aristoteles.

Näistä filosofien sanoista huolimatta lapset ovat tarpeellisia ja hyviä olemassa, eivätkä aivan kaikessa juuri noin hillittömiä kuin antiikin filosofit väittävät. Näyttävät nykyään kasvavan ja viisastuvan aivan ilman vielä minunkin lapsuuteni aikaista koivuniemen herraa ja minun opettajani antamaa valintaa: luunappi tai kotimuistutus.

Hohhoijaa! Syvemmälle tilastoihin!

Maailman onnellisimpia!

Suomi on jo kolme kertaa putkeen valittu maailman onnellisimmaksi itsensä tuntevaksi kansaksi. Rakkaat helsinkiläiset ovat valinneet itsensä maailman onnellisimman kaupungin asukkaiksi. Onko onni oikea käsite kuvattaessa ihmisen hyvää oloa. Kun ajattelee onnea, havaitsee sen olevan normitila, arkea satunnaisilla juhlilla elävöitettynä. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset, ne ovat vanhalle mahtava juttu. Joku toinen taas kokee hyvinvointia juuri vapaudestaan, ei ole näitä harmeja. Vain onnettomuus erottelee onnettoman perusnormionnellisen onnettomasta Onnen värähdykset ovat pieniä ja lyhytaikaisia, palautuvat nopeasti. Onnettomuus, läheisen menetys tai raiteilta suistuminen, ne ovat syviä ja pysyviä, koskaan täysin palautumattomia. Onnellisuuden sijasta tulisikin mitata onnettomuuden vähäisyyttä Sanoisimme Suomen olevan vähiten onneton kansa ja helsinkiläisten vähiten onnettomia kansalaisia. Ihmettelepä tuota: https://worldhappiness.report/

Syntyvyys

Ajattelin katsella asiaa pitkällä perspektiivillä. Trendiviiva on harvinaisen suoraviivainen. Sota-ajat kohottivat syntyvyyttä melkoisesti, mutta suurten ikäluokkien muodostaminen ja lapsenteko sitten laantui ehkäisypillerin markkinoille tulon siivittämänä suureen pudotukseen. Lapsia ryhdyttiin tekemään harkinnan mukaan. Minun nuoruuteni aikoina lapsia tahtoi syntyä vahingossa. Ja niin se taisi olla jo aiemminkin. Minun Selma-mummuni kertoi aina rukoilleensa, kun isänsä kömpi vaimonsa Marin viereen. Rukoili ettei lisää lapsia tulisi hänen hoitoonsa. No, kuusi niitä tuli vanhimman tyttären hoitoon. Mutta tämähän tapahtui jo 1890 luvulla. Silloin syntyi vuosittain yli 30 lasta tuhatta asukasta kohti.

Hieman suomalaisen lapsituotannon faktoja

Vuonna 1773 Ruotsin valtiossa peruttiin kahvin kieltolaki, mutta viinan kotipoltto kiellettiin. Näillä asioilla ei ollut vaikutusta syntyvien määrään valtakukunnassa. Se pysytteli tasolla 22000 elävänä syntynyttä lasta vuodessa eli 40 lasta 1000 asukasta kohti. Vuonna 1788 syttyi Kustaa III sota Venäjän ja Ruotsin välille. Oli myös Anjalan liitosta kysymys. Syntyvyys laski 34 lapseen per 1000 asukasta, mutta nousi heti sodan jälkeen. Vuonna 1805 tapahtui suurempi muutos, kun syntyneiden lasten määrä putosi 39>29/1000 asukasta. Kysymyksessä oli Suomen sota ja maamme siirtyi Venäjän yhteyteen. Seuraava syntyvyyden pudotus tapahtui 1829. Turun yliopisto kyllä siirrettiin Helsinkiin Turun palon jälkeen, mutta se tuskin oli syy suomalaisten syntyvyyden laskuun 38>30 lasta/1000 asukasta. Varsinaista syytä syntyvyyden vähenemiselle noina vuosina en löytänyt. Sitten taas kiikuteltiin ja kaakuteltiin vuoteen 1866. Syntyvyys romahti 39>25. Mitä tapahtui? Alkoivat suuret nälkävuodet. Suomen väestöstä 8 % kuoli. 1869 oltiin jo taas normaaleissa puuhissa ja lapsia syntyi lähes 60000 vuodessa. Vuodet 1910-1919 olivat rauhatonta aikaa ja syntyvyys putosi 32>20 lasta/1000 asukasta. Kapinan jälkeen noustiin nopeasti vakiintuneelle alaspäin suuntaavalle trendille. Talvisodan alkaessa 1939 maassa syntyi 78000 lasta eli 21 lasta per 1000 asukasta. Talvisodan aikana lapsimäärä putosi 65000:en, mutta siitä noustiin. Jatkosodan aikana syntyi 75000 lasta vuodessa. Mutta sodan päätyttyä räjähti. Vuonna 1945 lapsia syntyi jo 96000 ja vuonna 1946 syntyi 107000 lasta. Liisakin tuossa vierellä ihmettelee miten hänen lentäjä-ässä isänsä ja sairasjuna hoituri-äitinsä tekivät kolme lasta sotavuosina ilman asuntoa, ilman rahaa ja ilman varmuutta tulevaisuudesta. Sama linja jatkui vuoteen 1949. Lapsia syntyi 28 tuhatta asukasta kohti. Normaalille trendiuralle palattiin vuonna 1962. Pudotus jatkui. Öljykriisin aikaan 1973 syntyi 12 lasta per 1000 asukasta. Pudotus vuodesta 1947 oli jatkuva ja jyrkkä. Vuosittain syntyneiden lasten määrä oli pudonnut lähes puoleen 108168>56787. Aika tasainen 63000 vuosittaisen elävänä syntyneen kausi jatkui vuoteen 1995. Sitten syntyvyys lipsahti 54000 lapsen vuositasolle vastaten 11 lasta/1000 asukasta. Viimeinen romahdus on nyt tosiasia. Lapsia syntyi vuonna 2018 vain 47577, vuonna 2019 vain 45 597.

Syntyykö lapsia enemmän maahanmuuttomaissa?

Maahanmuuttajat tekevät enemmän lapsia kuin kantaväestö. Tämä on fakta. Hedelmällisyysluku maahanmuuttajilla on noin 10 % kantaväkeä korkeampi. Olin varma, että kuvio on erittäin selkeä. Keräsin Maailmanpankin tilastoista eräiden maiden siirtolaisväestön osuuden ja syntyvyyden ja tein siitä seuraavan taulukon.

  

Lasten syntymisen määrä suhteutettuna siirtolaisväestön osuuteen koko väestöstä osoittaa siirtolaisuuden vaikutuksen väestön kasvuun. Kuvaa tarkastellessa havaitsee riippuvuuden olevan hyvin vähäisen, mutta kuitenkin olemassa.

  

Tässä vielä toinen kuva, joka osoittaa Suomen ja Ruotsin eron ulkomaalaisperäisten äitien synnyttämien lasten määrän suhteen. Suomessa heidän osuutensa on 14 % kaikista syntyneistä, Ruotsissa 31 %.

Vielä asian valaisemiseksi tämäkin kuva. Siinä on kymmenkunta maata elävänä syntyneiden lasten tekotahdista matalimman tason ja korkeimman tason mukaan. Oikeastaan otin tämän kuvan mukaan siksi että Suomikin pääsee esille. Maailman onnellisin kansa on maailman kymmenen surkeimman synnyttäjäkansan joukossa.

Mutta mitä nyt?

Tänään oli Hesarissa juttu Suomessa syntyneiden määrän yllättävästä noususta. Tämän vuoden helmikuussa lapsia syntyi osapuilleen 3400 henkeä. Luku on 340 lasta suurempi kuin vuosi sitten. Asiantuntijat mietiskelevät toimittajan haastaessa syitä ja seurauksia. Kerrotaan syntyvyyden yleensä nousevan nousukauden myötä. Kriisit pudottavat syntyvien määrää, mutta kriisien jälkeen tulee rekyyli. Tuossa aiemmin näytetyt tilastokippurat osoittavan heilahtelun voiman. Nyt pitkään jatkuneesta alamäestä tutkijat eivät näytä saavan selvää. Outoa, eikö näin tärkeää asiaa ole mallinnettu, kaikkien onnellisuusmallinnusten ohella? Asialla on suuria pitkän tähtäyksen vaikutuksia. Mitä sitten koronaepidemia vaikuttaa? Kaikki on epävarmaa. Mistään ei oikeastaan tiedetä mitään. Tässä tiedon puutteessa olisi hyvä ryhtyä lapsen tekoon. Ne joilla siihen vielä on mahdollisuus. Täällä meillä.

Kuolemmeko nyt koronaan?

Nyt vertaillaan koronaan kuolleiden määrää tartuntoja saaneiden määrään. Tilaston sanotaan olevan emävale. Minä haluan tietää paljonko sairauksiin ja muihin syihin väkeä yleensä kuolee maailmassa. Kaivanpa esiin viimeisimpiä tilastoja. Tänä vuonna on tähän mennessä kuollut 13 miljoonaa ihmistä. Vuoden lopussa tänä vuonna kuolleita tulee olemaan 57 miljoonaa. Tärkeimmät kuolinsyyt ovat sydän- ja verisuonitaudit sekä diabetes. Kaikki me pelkäämme syöpää. Tähän päivään mennessä vuonna 2020 syöpään on kuollut 1,8 milj. ihmistä. Tilastot kertovat näitä asioita päällekkäin ja sekaisin. Tupakkaan on kuollut 1,1 milj. henkeä ja alkoholiin 0,5 milj. henkeä. Varmaan moni tupakkaan kuolleista oli myös syöpään kuolleita. Influenssaan kuolleita on ollut tähän mennessä 110000 henkeä. Koronatilastot kertovat nyt koronaan kuolleen 11000 henkeä. Se on siis 10 % kaikista flunssaan kuolleista.  Liikenneonnettomuuksiin on tänä vuonna menehtynyt 300000 henkeä. Se on 27 kertainen määrä koronatapauksiin verrattuna. Se on järkyttävää. Mutta mitään paniikkia ei synny.

Sotiinko kuoltiin vai kulkutauteihin?

Sodissa kuolemista tai kulkutauteihin kuolemista saatettiin kansojen piirissä pitää tarpeettomana kuolemisena. Hallitusherrojen mielestä asia oli ainakin sotien suhteen toisin. Sota oli osa valtion taloudellista toimintaa. Voitetulla sodalla tai alistetulla siirtomaalla oli valtiontalouden kannalta kiinnostavia hyötyjä. Häviöön ei kukaan sotaan lähtijä uskonut. Nyt ei tietenkään ole näin. Ajat ovat muuttuneet. Ai, niinkö? Miksi valtiot käyttävät kansantulostaan 3 % armeijoihin? Miksi maailmassa armeijat kuluttavat 2000 miljardia euroa vuodessa? Joku siis luulee jonkun tavoittelevan jotain. Asiat eivät olekaan muuttuneet. Puhutaan siis sodista ja kulkutaudeista.

  

Kuvassa on tappamisen mestareita vuosisadoittain kuvattuna. Siinä kuninkaat ja keisarit kilpailevat tautien kanssa. Heti ensisilmäyksellä näkee suurimman tappajan. Se on musta surma. Sille eivät mahtimiehet pärjänneet. 1200-luku oli Tsingis Khanin ja Hulagu Khanin heiniä. 1300-luvulla Timur Lenk mestaroi.Sodissa kuoli 100 miljoonaa, mutta rutto nappasi 200 miljoonaa.  1400-luvulla hieman rauhoituttiin, mutta 1500-luvulla espanjalaiset ryhtyivät Kaarlen V johdolla valloittamaan atsteekkien maita. Sodat kestivät 200 vuotta ja vainajia syntyi 35 miljoonaa.  Silloin puhkesivat myös kulkutaudit eurooppalaisten tuontitavarana.  Niihin kuoli puolet atsteekkiväestöstä. Samoihin aikoihin Kustaa II Adolf, meidän kuninkaamme kävi 30-vuotista sotaa ja väkeä tuli surmattua 6 miljoonaa. Ludvig IV Aurinkokuningas ja hänen edeltäjänsä kävivät Ranskassa uskonsotia, joissa syntyi 3 miljoonaa vainajaa. Rutto teki säännöllisiä vierailuja, mutta ei saanut aikaan muuta, kuin miljoonien uhrilukuja. Kummallista että 1700-luku oli noin rauhallista. Olihan silloin Suuri Pohjan sota, hattujen sota, perimyssotia Euroopassa, Amerikan itsenäisyysjulistus ja Ranskan vallankumous, vielä Britannia valtasi Intian, mutta tilastoissa ei näy miljoonalukuja. Kunnes 1800-luvulla alkoi tapahtua. Kiinassa Qinq dynastia säilytti valtansa, mutta sodassa tuli 60 miljoonaa ruumista. Kunnes sitten saavumme ennätykselliselle 1900-luvulle.  I maailmansota, Venäjän vallankumous ja II maailmansota nostivat vuosisadan sodissa kuolleiden määrän yli 120 miljoonan. Tautien jumalatkaan eivät olleet toimettomia sillä 1918-luvun maailmaan iski Espanjan flunssa, joka tappoi 80 miljoonaa ihmistä. Siinä kenraalit jäivät tappiolle. AIDS 2015 kilpailu myös ansiokkaasti sotapäälliköiden kanssa, sillä taudin uhrien määrä kohosi 36 miljoonaan. Kaksintaistelu kenraaleiden ja kulkutautien välillä päätyi lähes tasatulokseen. Kenraalit taisivat jäädä kuitenkin hieman voitolle. Virusten jälkeläiset ja kenraalien jälkeläiset eivät kuitenkaan näytä jättävän meitä rauhaan.

Nyt saa puhua kuolemasta

Outoa miten kuolemasta keskustelu on tullut nyt yhtäkkiä sallituksi puheenaiheeksi. En usko, että edes sota-aikana näin avoimesti ennusteltiin seuraavien viikkojen aikana kuolevien määrää. Siihen olisi sensuuri puuttunut. Arkkipiispakin sai tilaisuuden Sannikassa lausua mielipiteitään elämästä ja pakollisesta kuolemasta. Hän tosin kyllä muistutti iankaikkisen elämän mahdollisuudesta. Elämä ei sittenkään tähän koronaan pääty. Mutta sehän on vain tarjolla oikeasti uskoville. Arkkipiispa puhui muuten erittäin hienosti. Täysi kymppi! Taisi sataa kirkon laariin.

Nyt kun tämä kuolemisesta puhuminen onkin tullut sallituksi, niin puhutaan sitten siitä. Ja kysytään lopuksi todennäköisyyttä tulla kuolleeksi juuri koronaviruksen tappamana. Meillä kuolee vuosittain noin 54000 ihmistä. Ennen sotia kuoli noin 48000 ihmistä vuodessa. Sodat nostivat kuolleisuuden 70000 vainajaan vuodessa. Silloin kuoli paljon nuoria ihmisiä. Nyt kuolleista pääosa on 80-90 vuotiaita. Heitä kuolee noin 18500 vuodessa. 70-80 vuotiaita kuolee 12000 vuodessa. Yli 90 vuotiaiden kuolleiden määrä on 13500 vuodessa. 70-80 vuotiaista kuolee 2 %, 80-90 vuotiasta 7 % ja yli 90-vuotiaista vuosittain kuolee 26 %. Kaikki lopuksi kuolevat. Tämä on elämän ja kuoleman laki.

Meidän väestöstämme 72 % on alle 60 vuotiaita. 60-70 ikäisiä on 13 %, 70-80 ikäisiä 9 %, 80-90 ikäisiä 5 % ja yli 90 vuotiaita 1 % väestöstä. Vain yksi tuhannesta alle 60 vuotiaasta voi odottaa kuolevansa tulevana vuonna. 60-70 vuotiasta 10 tuhannesta kokeen tämän kohtalon, 70-80 vuotiailla 24 tuhannesta tulee kuolemaan, 80 -90 vuotiaat, minun ikäluokkani, voi odottaa 74/1000 kuolemaa. Yli 90 vuotiaista neljännes ryhmästä kuolee vuosittain, siis 260 tuhannesta. Niin kai tiedostatte, että jokainen vanhusikäryhmistä kasvaa vuosittain.

Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, minä mutustelen

Asettelin alussa kysymystä siten että haluaisin ymmärtää millaisen kuoleman todennäköisyyden lisäyksen koronavirus tuo meidän jokapäiväiseen elämäämme. Me olemme kuulleet ennusteita. Arvelen niitä olevan poliittisesti katsoen vaikea julkituoda. Jos katselemme nyt pahinta Euroopan tuhoaluetta Lombardiaa, voisimme vaikka vertailla. Jos nyt siis niin pahasti kävisi kuin pahimmalla alueella näyttää. Siellä ne minunkin sukulaiseni kärvistelevät tiukassa kotiarestissa. Lombardiassa on 10 miljoonaa asukasta. Tähän mennessä alueella on kuollut 3100 ihmistä ja 1100 ihmistä on tehohoidossa. Minulla on edessäni ikäryhmittäin tehty kansainvälisten tutkijoiden ennuste, joka arvelee kuolleiden määrän voivan kohota yhteen tuhannesosaan kansasta, tai tarkemmin sanottuna 0,8 ihmistä tuhannesta menehtyisi tähän sairauteen. Kaikkiin muihin, epänormaaleihin tai normaaleihin kuolemansyihin menehtyy kymmenkertainen määrä eli yksi sadasta kansalaisesta vuosittain. Korona iskee eri lailla eri ikäryhmiin. Me kuulemme ministereiden suusta jatkuvasti tarinaa yli 70 vuotiaista riskiryhmänä. Italialaisen tutkijaryhmän toimesta on selvitetty koronakuoleman kohdistumista eri ikäryhmiin. Korona on lempeä 0-60 vuoden ikäisille, 0,2 tuhannesta kuolee, 60-70 vuotiailla uhka non 1,4/1000, 70-80 vuotiailla 3/1000, 80-90 vuotiailla 4,2/1000 ja yli 90 vuotiailla 1,3/1000, yli yhdeksänkymppisillä on jo useita muitakin syitä kuolla niin jää tuo suhde alhaiseksi. Jos tekisimme ennusteen Lombardiassa ja Suomessa kuolevien määrästä Italian luvuilla saisimme tulokseksi että, Lombardiassa koronakuolemien katto tulisi olemaan 8000 henkeä eli nykyisten uhrien määrän runsas kaksinkertaistuminen. Suomessa kuolonuhrien määrä – jos siis näiden ennusteiden mukaan mennään – olisi 4000 henkeä. Suomi ja Italia ovat vanhusten maita. Britanniassa väestö on nuorempaa. Käytetyllä laskuopilla Britannian uhrimäärä tulisi olemaan 15-20 % suhteellisesti meitä ja Italiaa alhaisempi.

  

Aioin aloittaa sanalla ennuste, mutta havaitsin sen olevan liikaa sanottu, sillä tämä on vain eläkeläisen dementiantorjuntaa eikä tämä perustu terveystieteelliseen asiantuntemukseen eikä ennuste ole ennuste se on pikemminkin mutuste. Mutuste siis kertoo Suomea uhkaavan pahimmassa tapauksessa kuvioon keltaisella tolpalla merkitty koronakuolemien määrä. Koronakuolemat olisivat tämän tuhoavan pahan mutusteen toteutumisen myötä 4400 kuolemaa. Se on osa kuolemista, noin 7 % yhden vuoden kuolemista. Erityissuojeluksessa olevat yli 70-vuotiaat vastaavat 59 % korona kuolemista vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain 15 %. He muuten vastaavat 78 % kaikista kuolemista.

Miksi olla niin pessimistinen, että uskoo Pohjois-Italian tilanteen eskaloituvan Suomeen. Italiassa (66/1 milj. asukasta) ja Espanjassa (25/1 milj.) sairauteen kuolleiden määrä on hurja verrattuna Kiinaan (2/1 milj.) tai Etelä-Koreaan (2/1 milj.). Mieluummin ei odottaisi pahinta. Uskoisi vain suosiolla, että viranomaisten matalin skenaario voidaan saavuttaa. Se tulee olemaan mahtava ponnistus. Se saa täyden tukensa tältä karanteenimieheltä, joka katselee valtaisaa ulkoilijajoukkoa, joka kulkee pitkin keskuspuistoa. Tulee mieleen sota-aikojen mottimetsään lähtö. Sinne pikkupoikakin pääsi mukaan katsomaan naisten motintekoa. Nyt tämä on jälleen naisten käsissä. Kiitos teille mahtaville tyypeille, niin tekijöille kuin päättäjille.

Korona haukkaa palan kansantaloudesta – kuinka suuren?

Koronavirus on aiheuttamassa maailman suuren kriisin. Onko tämä suuri kriisi? Miten kriisejä mitataan? Mitataanko niitä kuolleiden määrällä vai markkinalikviditeetillä? Nykyistä kriisiä verrataan vuoden 2008 talouskriisiin. Sen alkusyy oli Yhdysvaltojen asuntomarkkinakriisi. Sitä ei verrata ruton aiheuttamaan kriisiin tai sotien aiheuttamiin kriiseihin. Ruton tiedetään alkaneen Euroopassa vuonna 1345. Se tuli Kiinasta. Yhdysvaltojen presidentti twiittailee nykyäänkin ”kiinan viruksesta”. Voiko nykyistä kriisiä verrata 30-luvun alun talouslamaan? Talouslaman alkusyy oli liian rahan tulo markkinoille ja siitä syntynyt asunto- ja pörssikupla. Yhdysvalloista se alkoi.  Sieltähän se alkoi myös Lehman Brothers kriisi 2008. Syyt samat. Nyt olemme terveyskriisissä. Ystävämme Tapani ”Susi” Launis lähetti juuri viestin, jossa hän sanoi meidän nykyisen kriisimme johtuvan maailman biodiversiteetin vähenemisestä. Valtionvarainministeriön asiantuntija sanoo meidän olevan suossa, jossa jalka ei löydä kovaa pohjaa. Pankkimies sanoo, että suurin isku tulee talouden kiinni panemisesta. Sanoo keskuspankkien toimien pelästyttäneen sijoittajat. Epäilevät salaliittoteoriaa. Raha ei tapa virusta. Velkaantumista pelätään. Elvytystä pannaan liikkeelle. Trump ehdottaa rahan jakamista köyhille kansalaisille. Painokoneet vaan höyryämään.  Perustulon kaltaista apua tarjoaa. Valtionvarainmies puhuu rekyylistä. Hän uskoo tai toivoo talouden pomppaavan kriisin päätyttyä. Pankkimies sanoo, että nyt on keskitytty liiaksi Kiinaan. Uskoo pidemmän aikavälin muutokseksi Kiinan alihankinnan  siirtymisen muualle. Toimittaja kysyy, peruutetaanko nyt globalisaatiota. Hieman näin, ainakin vähän, uskoo pankkimies. Kauppasodat jatkuvat. Huoltovarmuus ryhtyy kiinnostamaan. Vaihtoehtoja halutaan. Suomen skenaario on jyrkkä pudotus muutaman kuukauden aikana. Sitten pompahtaa. Hallituksen tavoitteet voidaan nyt unohtaa. Rakennepolitiikkaa tarvitaan. Syntyvät velat on hoidettava aikanaan. Fokus on siirtynyt. Epävarmuus on nyt jotain aivan toista kuin hallituksen muodostamisen alkuaikoina. Kaikki on sumussa.

Onko kansantulo jokin mittari. Onko se heilahdellut aiempien suurten kriisien seurauksena. Vilkaistaan hieman tilastoja. Otin nyt käsittelyyn Britannian GDP-tilastot vuodelta 1260 saakka. Onko ihmisten ja valtakuntien kansantuotteesta tietoja vuosisatojen takaa? Eipä tainnut olla tilastomiehiä paikalla, mutta historioitsijat ovat tällaisen tilaston konstruoineet. Minun tarkoitukseni oli ihmetellä ruton eli mustan surman ja mahdollisten muiden pandemioiden vaikutuksia kansantuloon.  Samalla tietysti on tarkoitus tarkastella muiden kriisien, sotien ja lamojen vaikutuksia. Ajattelin myös Britannian olevan sopiva tarkastelukohde historian pitkässä putkessa.

Musta surma

Rutto tuli maailmaan Kiinasta. Epäilleen ruttoa levittäneiden rottien tulleen mongolien mukana heidän suurella valloitusretkellään. Jotkut uskovat jyrsijöiden levinneisyyttä edesauttaneen vuosisadan alun lämpimän periodin. No, sen jälleen tulikin sitten pikku jääkausi. Ilmastonmuutosta elettiin ruton saapumisen aikoihin. Timur Lenk vetäytyi Euroopasta 1290 ja rutto saapui Euroopan rajoille 1348. Se valloitti Euroopan viidessä vuodessa. Tautiin kuolleita koko maailmassa oli erilaisten arvioiden mukaan 75-200 miljoonaa ihmistä. Europalaisista kuoli noin puolet. Maailman silloinen hieman vajaa puolen miljardin väestö väheni siten tuntuvasti. Rutto jäi hieman kytemään ja iski sitten useita kertoja pienemmillä epidemioilla. Euroopan väestö saavutti vasta 200 vuoden kuluessa ruton aikaisen tason. Suomi säästyi tältä alkusurmalta. Rutto hiipi Suomeen vasta 1700-luvun alussa. Vaikka Tallinna oli pantu karanteeniin, nykypäivän tavoin, rutto iski 2500 helsinkiläiseen ja tappoi heistä puolet. Venäläiset tulivat sitten paikalle ja Helsinki poltettiin omien toimesta maan tasalle. Mitään ei ole siitä Helsingistä säilynyt meidän päiviimme.

Rutto tai Helsinki eivät nyt ole tämän blogin aiheita. Puhdetyön kohteena ovat nyt kansantuotteen muutokset kriisin sattuessa. Kriisejä ovat tietysti sodat ja sairaudet.

  

Ensimmäisenä piirsin Britannian kansantuotetta kuvaan kippuran ja tarkastelin suurennuslasilla ruton aikaa 1300-luvun puolessa välissä. Olipa siinä hommaa, piti naputella 900 vuoden luvut jostain Excel-failista. Eivät nykyään anna näitä tilastoja suoraan kopioitavaksi. Haluavat rahastaa. Hämmästyin. Kansatulo pomppasi nousuun. Heti tajusin: kun väki väheni puoleen, niin tietysti kansantuote per asukas tuplaantui. Maatalousyhteiskunnassa vilja kasvoi ja kyläseppiä riitti auran ja miekan takomiseen ruton jälkeenkin ja laivat seilasivat. Rutot ja sodat, niitäkin käytiin yhtenään omalla saarella tai muita eurooppalaisia vastaan, puhumattakaan siirtomaasodista, ne eivät hetkauttaneet kansantuotetta. Heilahteluja kylläkin tapahtui jopa 30 % tasolla, mutta palautuminen oli nopeaa. Yleensä syynä oli sota tai huono sato. Muutos tapahtui vasta teollistumisen alettua. Alkoi jyrkkä nousu. Englannin kansantuotteen ensimmäinen suuri romahdus oli I maailmansota. Pudotus oli 29 %.

Rupesin sitten tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin 1900-lukua. Valitsin kohdemaiksi Suomen, Britannian ja Saksan. Tarkastelu kohdistui erityisesti ensimmäiseen maailmansotaan 1918-1919, talouslamaan 1930, toiseen maailmansotaan 1939-1945, öljykriisiin 1973, talouslamaan 1990 sekä talouslamaan 2008. Kippurat kertovat Suomen tiestä. Ennen sotia ja sotien jälkeenkin oltiin alamaissa verrattuna vertailukohteisiin. Saksa romahti hävityn sodan jälkeen mutta teki talousihmeen. Vuodesta 1975 Suomi pysyi Britannian tahdissa ja meni sitten ohikin 2005 vaiheilla. Vuonna 2008 romahti ja nyt olemmekin taas läheisiä kilpasiskoja. Saksa viilettää.

Kun romahtaa milloin palaudutaan?

Minua kiinnostavat talousromahdusten suuruus ja kesto. Siitähän meillä puhutaan. Jos nyt talous ja kansantuote putoaa vuoden tasolla 7 % niin kauanko kestää sen saattaminen ennalleen. Tätä asiaa on mielenkiintoista verrata vanhoihin tilastoihin. Eipä kai nuo luvut ole aivan vertailukelpoisia, talouselämän rakenteet ovat muuttuneet, mutta eivät ne nyt niin vertailukelvottomia ole, etteikö niitä voisi vertailla.

Lisää kuvateksti

Ensimmäisen maailmansodan ja oman sisällisotamme vaikutukset olivat meillä suuri, kansantulo putosi 26 %. Britanniassa ja Saksassa vaikutukset olivat niissäkin suuret 22 % ja 15 %. Maailmanlama iski 30-luvun alussa. Suurin kansantuotteen pudotus oli Saksassa 18 %. Kaikki me ihmettelimme Saksan miljoonien arvoisia seteleitä ja postimerkkejä. Niitä merkkejä oli varmaan jokaisen sota-ajan lapsen postimerkkikansiossa.

Toinen maailmansota piti kansantuotetta yllä sodan aikana, mutta sodan jälkeen tapahtui pudotus. Saksassa se oli dramaattinen 64 %. Suomi säästyi sotakorvauksien siivittämänä 10 prosentin pudotukseen, Britanniassa pudottiin 15 %. Öljykriisistä seurasi Suomessakin kovia rajoituksia. Oli säästettävä energiaa kaikin keinoin. Vaikutus kansantuotteeseen oli kuitenkin vähäinen. Itse asiassa GDP ei vuositasolla lainkaan pudonnut, mutta jäi moneksi vuodeksi paikalleen. Suomi koki sitten 1990-laman todella vakavana, kansantuote tipahti 12 %. Vertailukumppanit pystyivät hoitamaan asian yhden ja neljän prosentin pudotuksilla. Vuonna 2008 iski Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta lähtenyt talouskriisi. Suomi putosi 9 %, Britannia ja Saksa molemmat 5 %.

Kuinka kauan kestää toipuminen? Sitä kysytään. Kai se riippuu siitä, kuinka paljon elvytetään, paljonko lainaa otetaan, mutta eniten se sitten riippuu kulutuksen ja sitä seuraavan tuotannon kasvusta. Katsotaan nyt noista kansantuotekippuroista, miten nopeasti on saavutettu vanha kriisiä edeltävä taso. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannissa kesti 15 vuotta sotaa edeltävän tason saavuttaminen. Suomessa ja Saksassa palautumisaika oli vain pari vuotta. Suuri maailmanlama 1930-luvun alussa pudotti Saksassa kansantuotetta 18 %, mutta palautuminen tapahtui jo 1934. Sama tapahtui Suomessa ja Britanniassa. Toinen maailmansota oli suuri koettelemus Saksan taloudelle. Kansantuote romahti kolmannekseen sodanaikaisesta ja sitä edeltäneestä tasosta. Kansantuotteen kasvu sotaa edeltäneelle ajalle vaati aikaa. Se vaati 10 vuotta, sillä vasta 1955 tuotanto saavutti sotaa edeltäneen tason niin Saksassa kuin Britanniassakin. Öljykriisi 1973 ei tuonut kansantuotteeseen suoranaista pudotusta. Suomessa kuitenkin tuli 7-8 vuoden stagnaatio. Kehitys pysähtyi. vertailumaissa pysähdys oli vain 3 vuotta. Lama 1990 iski eniten Suomeen. Nousu-uralle pääsy kesti Saksalla 2 vuotta, Britannialla 3 vuotta ja Suomella 6 vuotta. Silloin oltiin samalla tasolla kuin laman iskiessä. Viimeinen koettelemus ennen koronaa oli 2008 lama. Saksan 5 % pudotus kurottiin kiinni 2 vuodessa, britit ovat nyt tuolla tasolla 11 vuoden takaisella tasolla, Suomella tason kiriminen kiinni kesti 4 vuotta.

Mitä tästä nyt opimme. Saatamme oppia senkin, ettemme milloinkaan saavuta nykyistä hyvinvoinnin ja kulutuksen tasoa. Vuoden 2008 tason saavutimme vuonna 2011. Esimerkit osoittavat kolmen talouslaman osalta palautumisen tapahtuneen eri maissa eri nopeudella. Saksa on aina ollut nopein palautuja. Suomi ja Britannia toipuvat hitaammin.

Tämä kuva kertoo palautumisnopeudesta historian aikana. Jos kansantuotteen pudotus on ollut alle 10 % palautuminen entiselle tasolle on tapahtunut 2-7 vuodessa. Jos pudotus on ollut 10-20 % palautumiseen on mennyt 5-12 vuotta. Sodista palautumisen tai talouskriiseistä palautumisessa ei sinänsä ole suuria eroja. Voit moittia tällaista vertailua epätieteelliseksi. Komponentteja on paljon En väitäkään tämän olevan  mitään taloustieteilijän viisautta. Tämä on vain tilastojen ihmettelyä. Voidaanko tästä vetää johtopäätöksiä? No ainakin sen verran voi, että kriiseistä ei selvitä nopeasti. Koronaviruksen tapauksessa on puhuttava ainakin neljästä tai viidestä vuodesta. Siinä on pakertamista. Miten käy meidän rakkaiden poliitikkojemme ja someviisaidemme kun joutuvat vaihteeksi keskittymään yhteiseen ponnistukseen. Terveyttä kaikille. Seuraavassa blogissani aionkin hieman tarkastella meidän todennäköisiä kuolinsyitämme, näin koronan ylikorostumisen aikoina.

Henkilöauto ja ilmastointikoje - kaksi hyvää pahaa!

Elämme outoa aikaa. Meidät vanhat on komennettu kotiarestiin. Nyt kun sähköpyöräni jäi Tallinnaan, enkä pääse sitä hakemaan, niin epätavallisen talvikevään liikuntakin jää jalkapuolelta tekemättä – kun mitä nyt autolla. Fysioterapeuttikin soitti ja ilmoitti ettei heillä vastaanoteta vanhuksia. Tässä siis ollaan ja jatketaan vanhaa toimintaa. Kirjoitetaan mistä sattuu.

  

Nyt on otettu käyttöön myös uusi liikennemerkki.

Jatkan siis vielä näitä jaarituksiani ilmastonmuutoksista ja päästöitä. Aloitan sillä että CO2-päästjen synnystä käydään keskustelua aina hieman kotiinpäin vetäen. Kun Helsinki puhuu kasvihuonekaasujen päästöistään, käsitellään asiaa siten että helsinkiläisten syömän ruoan ja muiden helsinkiläisten kotimaasta hankkimien hyödykkeiden valmistuksen päästöt jäävät valmistuspaikkakunnan kontolle. Kun suomalaiset käsittelevät päästöjään ulkomailta hankittujen tuotteiden osalta niidenkin hankintojen valmistuksen päästöt jäävät asiaomaisen maan kontolle. Taloustieteilijät puhuvat tuotantopäästäistä tai alueellisista päästöistä ja toisaalta kulutuksen päästöistä. He pohtivat kuinka asiaa pitäisi käsitellä. Jotkut ovat ehdottaneet valmistuksen päästöjen ja esimerkiksi kuljetusten päästöjen jakamista puoliksi valmistusmaan ja käyttäjämaan välille. Näin ei meillä menetellä, eikä yleensäkään menetellä. Vedetään kotiinpäin. Seuraava kuva osoittaa miten tuotantopohjaiset ja kulutuspohjaiset luvut eroavat.

Suomalaisten kulutuspohjainen (sisältää tuonnin, mutta ei vientiä) CO2e -päästöjen määrä on noin 12 tonnia asukasta kohti. Yleisesti käytetty alueellinen eli tuotannon päästö (sisältää viennin, mutta ei tuontia) on puolestaan noin 9 tonnia kasvihuonekaasuja vuodessa. Ruotsissa luvut ovat 7 ja 4 tonnia CO2e -päästöjä vuodessa. Erona on siis, tuodaanko vai viedäänkö päästöjä. Outoa että ruotsalaisten kulutus ja elämäntyyli ovat noin paljon suomalaisia säästeliäämpää. Syynä lienevät Ruotsin vähäisemmät energiantuotannon päästöt. Kuvaan on vielä merkitty maailman päästöjen määrä asukasta kohti. Sitä kuvaa luonnollisesti vain yksi viiva, menevät tuonnit ja viennit tasan.

CO2-päästöjen erilaiset laskentatavat alkavat olla meikäläiselle hepreaa. Yritän opiskella mutta ei tahdo tarttua kaaliin. Tässä on esimerkkinä Ruotsin päästöt erilaisilla laskutavoilla. Meillä Tilastokeskus ilmoittaa kulutuspohjaisten kasvihuonepäästöjen olevan 30 % yleisesti käytettyä tuotantopohjaista tai alueellista laskentaa suurempia. Our World in Data kertoo Ruotsissa (2016) tuon eron olevan 60 % ja Suomessa 50 %.

https://ourworldindata.org/co2-and-other-greenhouse-gas-emissions

Konkreettisesti henkilöautojen suhteen puhumme nollapäästöisistä sähköautoista, vaikka meidän pitäisi puhua polttoaineiden valmistuksen päästöjen lisäksi autojen valmistuspäästöistä. Silloin sanoisimme sähköautojen päästöiksi 65 grammaa kilometriltä, jos sähkö tuotettaisiin tuuli-, tai aurinkovoimalla, jos taas sähkö tuotettaisiin Suomen tai EU:n keskimääräisellä sähköenergian tuotantotavalla, puhuisimme 175 grammasta kilometrillä. Jos taas haluaisimme unohtaa auton valmistuksen päästöt, käyttäisimme lukuja 10 ja 110 grammaa kilometriltä.

Autokalkulaattori

Nyt juuri havaitsin suomalaisten tutkijoiden kehittäneen aivan erinomaiselta vaikuttavan kalkulaattorin henkilautojen päästöjen laskemiseksi. Ilmastopaneelin tilaaman hankkeen tekijöinä ovat Tampereen ja Helsingin yliopistot tutkijat sekä Suomen ympäristökeskus. Löydät kalkulaattorin tästä osoitteesta: https://www.ilmastopaneeli.fi/autokalkulaattori/ . 

Kun olin blogissani esittänyt jostain keräämiäni tietoja autojen päästöistä nyt ja tulevaisuudessa ja kun olin äimistellyt autojen valmistuksen päästöjen määrää ja niiden puuttumista laskelmista sainkin nyt tilaisuuden tarkistaa olinko puhunut potaskaa. Kalkulaattori laskee nyt myytäviä autoja, tulevaisuutta tarkastellessa joutuu spekuloimaan ja uskomaan niin energiantuotannon kuin autojenkin energiatehokkuuden paranevan. Muuten tavoitteet jäävät saavuttamattomiin.

Laskin kalkulaattorilla keskikokoisten keskimääräautojen kilometripäästöt viiden, kymmen ja viidentoista vuoden aikana. Päästöihin sisältyy autojen valmistus, polttoaineen valmistus sekä pakoputkipäästöt. Vuosittain päästöjen ennustetaan vähenevän polttoainetehokkuuden osalta. Kalkulaattori arvioi keskikokoisten autojen valmistuksen päästöt autotyypistä riippuen. Ladattavilla hybrideillä ja hybrideillä valmistuksen CO2e -päästö on 5,9 tonnia, sähköautoilla 6,5 tonnia ja tavallisilla bensa-, kaasu-, yms. autoilla 5,4 tonnia. Valmistuksen päästöiksi tulee kymmen vuoden aikana 40-60 grammaa per kilometri. Keskikokoisten sähköautojen käytön päästöt ovat kymmenen vuoden ja 140000 kilometrin jälkeen 68 g/km, ladattavilla hybrideillä 129 g/km, hybrideillä 165 g/km, bensa-autoilla 211 g/km, kaasuautoilla 140 g/km ja etanoliautoilla 197 g/km.

Kuvassa kalkulaattorin käyttämät päästöt eri ajoneuvotyypeille, sekä toisessa kuvassa vertailua minun aiempiin laskelmiini.

Vertailin kalkulaattorin päästölaskelmia aiemmin soveltamiini globaalin autokannan oletettuihin päästöihin ja jouduin toteamaan olleeni optimistinen. Olin pitänyt koko autokannan bensa-autojen päästötasona 204 g/km. Nyt kalkulaattori sanoo uusien bensa-autojen päästöksi 280 g/km. Tässä on siis myös autojen valmistus mukana eli 60 g/km käyttöpäästöjen päälle. Lisäksi siinä on polttoaineen valmistuspäästöjä 50 g/km. Pakoputkipäästöt ovat siten 170 g/km. EU:n tilastot taas sanovat uusien Euroopassa myytyjen autojen päästöiksi 120 g/km. Ilmeisesti on niin että tilastot puhuvat vain pakoputkipäästöistä. Nehän ovat juuri dieseleillä ja bensa-autoilla keskimäärin 120 g/km. Sittenkin jää selvittämätöntä rakoa. Kalkulaattorilla ei voi myöskään tunkeutua tulevaisuuteen, sillä se laskee samaa autoa romutukseen saakka. Parempi niin kuin että teeskenneltäisiin liian optimistisilla lukemilla.

Kun nyt tässä jälleen toteaa maailman autokannan kehityksen ja sen päästöjen oletetun muutoksen herää pessimismi. Se ei nyt ihmettelyllä parane. Onkin aika siirtyä toiseen pessimismin aiheeseen. En nyt kehota lihansyönnin välttämiseen tai pyöräilyn lisäämiseen, en aio puhua etätyön käänteentekevästä vaikutuksesta kasvihuonepäästöihin, en myöskään kehota kotikaranteenin jatkamiseen koronan jälkeen vaan kirjoitan ilmastoinnista ja maailman kasvavasta jäähdytysbuumista. Onko tällaisesta aiheesta syytä kirjoittaa nyt pandemian riehuessa ja maailman ihmisten huolen keskittyessä terveyteensä. No, ehkä ei, mutta voihan siitä jäähdytyksestä kirjoittaa lämpimikseen.

Jäähdytys kuumentaa maailmaa

Joku sanoo kylmän olevan energiadebatin Tuhkimon. Jäähdytyksen energian käyttö on ohittamassa lämmityksen. Nykyisin maailmassa on puolitoista miljardia ilmastointikonetta. Valtaisa pääosa on ikkunayksiköitä tai jaettuja yksiköitä, joissa kompressori sijaitsee ulkoseinällä ja puhallin huoneen seinällä. Sellaisia yksiköitä, lämpöpumppuja suomalaisetkin kiinnittävät asuntojensa seinille ja parvekkeille. Haluavat viilennystä muutaman kesän kuumana päivänä ja uskovat myös lämmityskustannusten alenevan. Lähes kaikissa autoissa on nykyään ilmastointi.

Ilmastointilaitteet kuluttavat maailman sähkön tuotannosta 5 %. USA:ssa osuus on 10 % ja Kiinassa 7 %. Kuumina päivinä jäähdytys edustaa puolta koko sähkön käytöstä. Kiina valmistaa 70 % asuntokohtaisista ilmastointilaitteista.  Shanghain talouksissa split unit on 80 prosentilla. Jotkut viisaat arvioivat ilmastointikoneiden määrän kasvavan 4,5 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tästähän tulisi lähes 3 prosentin kasvu vuodessa. Niin me kai muistamme autoja olevan myös yksi miljardi kappaletta. Automäärän kasvu on viime vuosina ollut 3 % vuodessa. Jatkuvalla 1,5 % kasvulla vuonna 2050 maailmassa olisi 1,6 miljardia henkilöautoa. Niistä varmaan ainakin kahdessa kolmasosassa olisi ilmastointilaite joka ei sisälly mainittuun 4,5 miljardin lukuun.  Sellainen laite on tämän ihmisen elämään tullut vasta 15 vuotta sitten, vaikka autolla on ajeltu jo 65 vuotta. Auton lämmitys polttomoottoriautossa tapahtuu moottorin lämmöllä. Minun ladattavassa hybridissäni se kuitenkin tuntuu. Kesällä akkujen ollessa täynnä ensimmäisen kymmenen kilometrin ajo kuluttaa 1 litraa sadalla, talvella kuluu 6 litraa sadalla. Sen jälkeen kulutus tasaantuu normaaliksi. Ilmastointilaite nostaa kulutuksen samalle tasolle. Se lisää polttoaineen kulutusta noin yhdellä litralla sadalle kilometrille. Sähköautoissa myös lämmitys kuluttaa sähköä. Ilmastointi tai lämmitys nostavat sähköautojen energiankulutusta 20-30 %. Heittämällä arvauksen maailman autojen ilmastoinnin kasvihuonekaasuista havaitsee sen kuitenkin olevan vähäinen, ehkä 15 milj. tonnia vuodessa. Käyttöaika on niin pieni, sillä autot seisovat parkkipaikalla suurimman osan päivästä ja ilmastoinnin vaativaa säätäkin on rajoitetusti. Ei siis syyllistetä tästä asiasta.

Ilmastoinnin valtava kasvu on herättänyt paljon keskustelua. Kasvua tapahtuu nimenomaan kehittyvissä maissa. Jotkut syyttävät länsimaisia arkkitehteja, joiden väitetään tuoneen lasitalot ja muut kuumaan ilmastoon soveltumattomat mallit maailmalle. Sanotaan etteivät he ymmärrä perinteistä rakentamista. Muistuttaa hieman meidän keskusteluamme koneellisesta ilmanvaihdosta versus painovoimainen ilmanvaihto. Totean nyt vain tähän, etteivät asunnoissa käytetvt split unit’it suinkaan vaihda ilmaa, mutta se on toinen juttu. Jotkut taas sanovat ilmastointibuumin olevan katastrofaalinen kehittyvien maiden sähkön tuotannolle. Sen sanotaan myös olevan katastrofi ilmaston muutoksen kannalta. Ilmaston ongelmana ovat myös HFC kaasut.  Jotkut taas sanovat ilmastoinnin olevan juuri se keino jolla kehitysmaat nousevat. Ilmastointikone onkin usein ensimmäinen investointi ennen auton nostoa.

Katsotaanpa nyt kaiken päätteeksi ilmastointikoneiden vaikutusta maailman CO2-päästöihin ja verrataan niitä, mihinkä muuhun kuin henkilöautoihin. Havaitaan samankaltaisuus. Molemmat ovat asioita joita ihmiset haluavat omistaa. Ja tekevät niin. Näiden kahden ihmisten toivetuotteen ja omistuksen kohteen yhteiset CO2-päästöt vastaavat noin 10 % kaikista globaaleista päästöistä. Tulevaisuudessa henkilöautojen päästöt kaiken toiminnan tuloksena hieman laskevat. Ilmastoa kuitenkin halutaan viilentää ja päästöjen yhteissumma nousee. Ihmisen mukavuudenhalu on tärkeä tekijä, kun viemme maailmaa kohti epävarmaa tulevaisuutta.