Hitaat syövät nopeat?

Kirjoitin pari vuotta sitten blogin aiheena ”poliitikot puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sähköautoista”, siteerasin siinä Jaan Krossia hänen kirjastaan ”Pietarin tiellä”, WSOY, 1993. Hän kirjoitti: ”Valta pyörittää meitä kaikkia. Ei vain aina niin läpinäkyvällä tavalla. Vallan kohteliaisuus, vallan laillisuudentavoittelu, vallan moraalisuus – kaikkihan se on pelkkää teatteria… Ettekö vielä ole nähnyt sen lävitse? Ei valta halua olla kohtelias, ei laillisuusmielinen, ei moraalinen. Valta haluaa olla vallassa. Ja pysyä vallassa.”

Jaan Kross ei kirjoita meidän ajastamme. Hän kirjoittaa tsaarienaikaisesta hallinnosta 1700-luvun keskivaiheilla. Minua kiinnostaa hallinnon sielu. Onko Krossin kuvaamassa silloisessa hallinnossa jotain samankaltaisuuksia nykyiseen menoon? Jutun lopussa oli kappale nimeltä ”Harakan räpistelevä lento”. Siinä ei kirjoitettu meidän liikenneministerimme räpistelystä vaan isommista asioista.

Berend Falck, kirjan sankari pohtii: ”Mitkä ovat kohtaloita määräävien tapahtumien tuntomerkkejä ja mittapuita? Niitä mittapuita ei ole olemassa inhimillisten oletusten ulkopuolella, ja ne taas arvatenkin perustuvat historian kokemuksiin. Mutta se, mitä me oletamme tapahtumien tulevasta vaikutuksesta, on toisen kokemuksen mukaan väärääkin väärempi, liian usein väärä jotta vastuuntuntoisempi suhtautuminen yleensä saattaisi uskoa mihinkään eteenpäin viittaavaan. Sillä liian usein tapahtumat, joita me niiden sattuessa tuskin huomaamme, osoittautuvat perästä päin läheistemme tai meidän itsemme olemassaolon tienhaaroiksi ja vedenjakajiksi. Mutta tapaukset jotka tuntuvat muuttavan toiseksi, ellei sentään valtakuntien niin ainakin maakuntien ja kaupunkien elämänkulun, eivät muuta tosiasiassa maailmaa sen enempää kuin harakan räpistelevä lento.”

Siinäpä se. Asioitten merkityksen ja tulevan vaikutuksen arviointi tänään on vaikeata. Joku pitää odotuksia, tavoitteita ja keinoja väärääkin väärempinä, joku taas uskoo niihin kuin pukki sarviinsa. Vasta kun nykyisyys on selkämme takana, näemme totuuden. Ja sekään ei välttämättä ole koko totuus.

Edellisessä blogissani käsittelin saksalaisen sosiologin Hartmut Rosan ajatuksia. Yksi niistä jäi pyörimään mielessäni. Hän puhui hitaista ja nopeista sosiaalisen sektorin ilmiöistä, hän sanoi hitaiden ja nopeiden ilmiöiden synkronoinnin tuottavan vaikeuksia. Toisaalta hän sanoi, että nykytilanteessa kaikki on liian hidasta: talous on liian hidas, kulttuuri on liian hidas ja sielukin on liian hidas. Tämä rupesi kiinnostamaan. Mitkä muutoksista ovat tai voivat olla nopeita ja mitkä taas ovat auttamattoman hitaita?  Hän vaatii taloudellista vallankumousta, poliittista reformia ja kulttuurista vallankumousta. Jussi Pallasmaa taas vaatii Pekka Korpisen kanssa käymässään kirjeenvaihdossa entiselle kyseenalaiselle polulle palaamisen sijaan teknillis-taloudellis-kulttuurista strategiaa.

Niin, siis kysymys oli ilmiöiden hitaudesta tai nopeudesta. Enhän minä pysty arvioimaan globaalia strategiaa, enkä edes Suomen strategiaa teknillis-taloudellis-kulttuurisesti. Yritän kuitenkin ymmärtää jotain käytännön asioita, sellaisia joista olen aiemmin blogeja väsätessäni kerännyt tietoja. Mitä niitä nyt olisi muutosilmiöitä: väestönkasvu, elintaso, CO2-päästöt, koulutus, urbanisaatio, liikenne, elinikä, onnellisuus? Olisiko näistä toisiinsa hyvinkin kietoutuvista ”mittareista” luokiteltavissa nopeita ja hitaita ilmiöitä? Ja voisiko tarkemmin arvioida kunkin ilmiön aikaan ja paikkaan liittyviä hitausvoimia?

Joskus tein tällaisen kuvan yhteiskuntasirkuksesta. Sirkuksen varsinaisen koneiston osat ovat bisnes, byrokratia ja politiikka. Bisneksentekijöitä ovat suunnittelijat, tutkijat, rakentajat, rahoittajat ja kiinteistötaitajat, byrokraateissa on inkrementalisteja, modernisteja, strategeita ja säilyttäjiä, politiikassa ovat enemmistö, vähemmistö ja yhden asian uskojat, useat vain odottavat seuraavia vaaleja.   Bisnes kehittää rahantekokonsepteja, mutta myös tuottaa lähes kaiken tarpeellisen, byrokratia yrittää olla nuorekas, seuraa trendejä, eksyy joskus polulta, mutta on ainoa, jonka vastuulle on annettu tulevaisuus, politiikka keskittyy joidenkin johtohahmojen ympärille, muut odottavat seuraavia vaaleja, poliitikot ovat kuitenkin takaamassa kalleimman, eli demokratian. Media ja some muodostavat kansalle ainoan tirkistysreiän, jonka kautta voi tarkastella koneen toimintaa. Se, mikä reiästä näkyy, ei ole totta. Mikään ei ole totta! Tiede ja taide joutuvat pelkän taustakohinan osaan tässä tuntemattoman totuuden etsinnässä.

Olkoon tämä sirkus nyt alkukuvana nopeiden ja hitaiden etsinnässä. Yleisesti väitetään nopeiden syövän hitaat. Mahtaneekohan tuo totuus päteä makroilmiöihin. Nopeat ovat herhiläisinä, moittivat hitaita. Bisnes on nopea, se moittii hidasta byrokratiaa. Politiikka on myös nopea, sen elinaika on vaaleista vaaleihin. Budjetintekijät sanovat, ettei istuntokausi sovi budjetin aikajaksoksi. Meilläkin tehdään nyt 12 vuoden Liikenne 12 -suunnitelmaa. Ministeri Harakka sanoo sen olevan pitkä, mutta myös laaja. Toteaa kuitenkin, ettei maailma ole sittenkään valmis. Uskoo kuitenkin olevansa menossa valoa kohti. Onko kysymyksessä nopea vai hidas prosessi?

Väestönkasvu

Väestönkasvu on perusongelma hitaiden kategoriassa. Väestö kasvaa hitaasti, 1 % vuodessa, mutta sen pysäyttäminen ei onnistu edes 80 vuodessa. YK:n ”medium variant” ennustaa väestön kasvavan 11 miljardiin ihmiseen vuoteen 2100 mennessä. Kasvu on syntyneiden ja kuolleiden erotus. Alueittain mukaan tulee siirtolaisuus. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on nyt 1,1 miljardia asukasta. Heillä syntyy vuosittain 39 miljoonaa lasta ja kuolee 9 miljoonaa ihmistä. Väki lisääntyy joka vuosi 30 miljoonalla uudella afrikkalaisella. Se on kolmannes koko maailman väestönkasvusta. Tutkijat sanovat erityisesti uskonnollisten syiden Afrikassa estävän perhesuunnitteluohjelmien toteuttamista. Suuri perhe on turva vanhemmuuteen. Ongelmat heillä ja meillä ovat vastakkaisia. Heillä on liikaa nuoria, joille ei löydy työtä eikä toimeentuloa. Meillä on taas liikaa vanhuksia joille ei löydy hoitajaa eikä hoidon maksajaa. Heillä ei ole rahaa ja hyvinvointia. Meillä on niitä molempia, mutta jakautuvat epätasaisesti.

Vasen kuva kertoo syntyvyydestä miinus kuolleisuudesta, siis väestön lisäyksestä. Maailma on onnistunut 60 vuodessa pudottamaan kasvun 2 prosentista 1 prosenttiin. EU on tehnyt saman 1 prosentista nollaan. Kiina on pudottanut kasvun 3 %>0,5 %, Intia 2,5 %>1,5 % ja Pohjois-Amerikka 1,4 %>0,4 %. Kaikesta huolimatta tulevaisuus näyttää huonolta. YK:n väestöennuste oikeanpuoleisessa kuvassa kertoo, että vuoteen mennessä 2050 kaikki maanosat kasvavat. Sitten alkaa lievä kutistuminen, paitsi että Saharan eteläpuolinen Afrikka räjäyttää pankin. Pallomme väkiluku nousee vuonna 2100 yli 11 miljardin. On myös High ja Low variantit. Melkoinen haarukka. Väestötiede ei ole mikään tarkkuustiede.

Toinen kuva. Tässä ongelma näkyy selkeämmin. Kasvua on vielä tällä vuosikymmenellä kaikkialla. Kymmenessä vuodessa väkiluku kasvaa yli 800 miljoonalla. Puolet kasvusta tule Saharan eteläpuolelta. Toinen puoli pääosin Intian seutuvilta. Vasta vuoden 2050 jälkeen kasvu muualla laantuu, mutta Afrikka kasvaa lähes 500 miljoonalla asukkaalla kymmenessä vuodessa. Eikä kasvu laannu edes vuosisadan viimeisellä kymmenyksellä. Mitä olet mieltä, onko tämä ratkaistavissa kehitysavulla tai ymmärtävällä keskustelulla? Ei, se ei ratkea muulla, kun Afrikan omilla toimilla. Talouden kasvulla ja koulutuksella. Vain sillä tavalla syntyvyys laantuu.  Vai onko tämä juuri se sama kasvun välttämätön spiraali, joka on johtanut meidät ”kaaokselliseen” nykytilaan? Vai ovatko kansainvaellukset ainoa ratkaisu? Voitasiko sitten meidän työikäisen väestön pulaa korvata sillä, että tuotaisiin työikäistä väkeä Afrikasta? Nyt Afrikassa on työikäisiä 0,63 miljardia henkeä. Vuonna 2100 Afrikassa on YK:n medium variant -ennusteen mukaan 2,7 miljardia työikäistä. Euroopassa taas työikäisten määrä on tällä hetkellä 0,5 miljardia henkeä ja vuonna 2100 heitä olisi 0,35 miljardia. Jos työikäisten osuus haluttaisiin pitää nykytasolla eli 66 % väestöstä lisää mahtuisi vain 60 miljoonaa maahanmuuttajaa Afrikasta. Eurooppa (ml. Venäjän federaatio) ei siis ratkaise Afrikan asiaa. Ratkaisumahdollisuus on marginaalinen. Heidän ratkaisunsa on Afrikassa.

Ehkä tämän synkän jutun joukkoon mahtuu vielä pieni tarina. Edesmennyt suurlähettiläs emeritus ystäväni kertoi ostaneensa paikalliseen suurlähetystöön 200 kordarin paketin ja asetti sen kaikkien vapaaseen käyttöön. Muutaman päivän päästä paketti oli tyhjä ja hän marssi apteekkiin täydennysostoksille. Kun toinenkin paketti oli tyhjä, oli taas mentävä apteekkiin. Silloin apteekkiväki kerääntyi ihailemaan ostajan mahtavaa vitaliteettia.

Toinenkin tarina: minulla oli Libyassa töissä algerialainen yhden lapsen pariskunta. Kysyin heiltä ehkäisystä ja liiallisesta lapsenteosta maassaan. He kertoivat, ettei maaseudulla nainen voi mennä yksin apteekkiin, mies tarvitaan mukaan kontrolloimaan. Mies ei hyväksy ehkäisyä. Niin, mies taitaakin olla ongelman juurisyy. Niin, riittäkö asian ratkaisuun naisten koulutus. Ja saadaanko miehet ymmärtämään? Epäilys herää.

Väestönkasvun muutosmahdollisuus kuuluu sarjaan hitaita prosesseja. Meillä Suomessa hedelmällisyys eli naisten elinaikanaan synnyttämien lasten keskimääräinen lukumäärä oli vuonna 1900 Afrikan nykyisellä tasolla, eli 4,7 syntymää per nainen. Siitä kesti 43 vuotta, kunnes hedelmällissyysluku saavutti sotien aikana vuonna 1943 tason 2,1. Sitten se kyllä ponnahti juuri kriisiaikaan suurten ikäluokkien syntyyn, kun hedelmällisyysluku ponnahti tasolle 3,5. Maailmassa se on nyt 2,4. Voisiko Afrikassa odottaa samaa kehitysvauhtia? Ennusteiden mukaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa hedelmällisyysluku olisi 2,0 vuonna 2100. Heillä siis kestäisi 80 vuotta sama prosessi, joka meillä kesti runsaat 40 vuotta. Afrikkalaisiako nyt maailman väestökatastrofista syytetään?

Ystäväni Eero Paloheimo sanoo Kiinan yhden lapsen politiikan olleen merkittävin ympäristöteko maailmassa. Nyt pääsen häntä hieman oikaisemaan. Ilo sekin. Maon kulttuurivallankumous alkoi vuonna 1966 ja päättyi vuonna 1976. Yhden lapsen politiikka astui voimaan vuonna 1979. Kiinalaisten hedelmällisyysluku oli suurimmillaan kulttuurivallankumouksen alkaessa. Ja se putosi romahdusmaisesti kulttuurivallankumouksen kestäessä 6,3>3,0. Yhden lapsen politiikka vuoden 1979 jälkeen pudotti hedelmällisyysluvun sitten Suomen tasolle 1,8 tai hieman sen alle vuoteen 1993 mennessä. Se taisikin olla Maon kulttuurivallankumous, joka on maailman suurin ympäristöteko. Vuonna 2021 säädettiin Kiinassa laki, joka sallii kolme lasta.

Hedelmällisyysluku alkaa voimakkaasti nousta maissa, joissa kansantulo on alle 6000 USD per capita. Sellaisissa maissa asuu maailmassa 1,6 miljardia ihmistä. Keskimääräinen hedelmällisyysluku näissä maissa on 4,0. Huippuina ovat Niger, Somalia ja Kongo. 1 miljardi alhaisen tulotason ihmisistä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, puoli miljardia etupäässä Pakistanissa ja Bangladeshissa. Pakistanissa hedelmällisyysluku on korkea 3,5, mutta Bangladeshissa vain 2,0. Kriisimaissa syntyvyys on korkea, esimerkkinä 40 miljoonan asukkaan Afganistan jossa hedelmällisyysluku on 4,3. Bangladeshin parantuneen tilanteen sanotaan johtuneen voimalla toteutetusta laajasta perhesuunnitteluohjelmasta, johon maan hallitus lujasti sitoutui.

Mikä keinoksi väestön liikakasvuun?

Kysymys kuuluu, mikä keinoksi? Afrikan maissa koulutuksella on selvä korrelaatio hedelmällisyyslukuun. Kahden vuoden keskimäärisellä naisten koulutustasolla hedelmällisyysluku on 6 tai yli (esimerkkinä Niger), 10 vuoden koulutustaso johtaa hedelmällisyyslukuun 3,5 (esimerkkinä Etelä-Afrikka). Tutkijat ovat havainneet juuri koulutustason korreloivan parhaiden hedelmällisyyden laskun kanssa. Koulutustason nostaminen on hidas prosessi. Onko nopeampia? Tutkijat kiistelevät YK:n ja muiden organisaatioiden tarjoamista perhesuunnitteluohjelmista. Parhaimmissa tapauksissa laajoilla ohjelmilla, jotka sisälsivät neuvonnan lisäksi ehkäisykeinojen tarjontaa (pillerit, kondomit, ruiskeet, kierukat ja sterilisaatio) saavutettiin parissa vuodessa 1,0-1,5 pudotus hedelmällisyydessä. WHO sanoo ehkäisypalvelujen tarjonnan 700 miljoonalle kehitysmaan naiselle maksavan 6 miljardia euroa vuodessa. Toimintaa tulisi rahoittaa entistä tehokkaammin myös ao. maiden osalta, mutta se edellyttäisi enemmän opetusta, työpaikkojen luomista, tehokkuutta tulojen luomisessa ja verojen keräyksessä, ja kaiken lisäksi verojen korotusta. Syntyykö lisää hitausvoimia. Muuten, jos ongelmasta todella noin vähällä rahalla selvittäisiin, niin olisi pantava lisää rahaa tuuttiin. Hyödyt ovat uskomattomat. Hyötykustannussuhde ylittää muunlaiset investointikohteet. Minä uskon vakaasti afrikkalaisten itse hoitavan ongelmansa. Heilläkin on hyvä laskupää.

Ilmastonmuutoksen torjunta, nopea vai hidas?

Ilmastonmuutos on toinen maailman suuri kriisi väestönkasvun lisäksi. Maat asettavat hiilineutraalisuuden tavoitteita. Joku sanoo puheiden olevan pelkkää blaa blaata. Jotkut uskovat pyöräilyn pelastavan katastrofilta. Jotkut taas sanovat urbanisaation olevan osa ongelman ratkaisua. Jotkut puhuvat metsien istutuksista, jotkut taas sähköautoista. Lihansyönnistä luopumiseen uskotaan suurena hyppäyksenä, vegaanien määrä kasvaa. Voiko kulutusjuhlista luopua? Ja riittäkö se, että luovuttaisiin? Taloja eristetään paksuilla villoilla, toisaalta ilmastointikoneet tekevät kauppansa kautta maailman, riippumatta siitä onko talossa mitään eristyksiä, kunhan saa viileyttä. Tavaraa kuljetetaan, nettikauppa vähentää ostosmatkoja, mutta pakettiautot pyörivät jakelutehtävissä. Tuulimyllyt pyörivät, lämmön ja sähkön varastointia kehitetään, biopolttoaineiden riittävyys herättää kysymyksiä. Vety, sekö ratkaisee? Miten priorisoida? On säästettävä ja tuotettava. On päätettävä ja tutkittava. On käytettävä rahaa ja säästettävä rahaa. Pandemia sekoittaa kuviota. Antaa myös uskallusta uuteen. Velanotto tuntuu rahan panemiselta pankkiin. Velat muuttuvat saataviksi. Onko ihminen enää kuvioissa mukana? Onko tälle olemassa ratkaisukaavaa? Regressioanalyysiä tai sumean logiikan ratkaisua? Auttaisiko tekoäly ja big data? Liian monta tuntematonta?  Vai onko luotettava viisikon tilanneälyyn? Omalta osaltamme? Mutta kuka maailmasta huolehtii? Ennen uskottiin Jumalan huolehtivan, nyt usko on mennyt. Kuka sitten? Sitä ei kukaan tiedä.

Jos nyt tässä blogissa ryhtyisin noita ilmastonmuutoksen nopeita ja hitaita etsimään sivuja tulisi aivan liikaa. Nytkin jo väsähdit tuohon väestönkasvuun. Jatketaan seuraavassa blogissa.

Miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho

Iki-Kianto kertoi aikanaan Venäjän puolelta Suomen puolelle porolla ajellessaan kuulevansa jotain: ”Se oli miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho! Se liitää, leijailee ilmassa ikään kuin harmaja havukka, se soittaa kuulumattomia säveleitä ilman kielillä, se kummittelee pimeässä yössä aivan kuin yhteen pisteeseen tuijottava pöllö. Kaikki on hiljaa alhaalla, mutta salaperäinen humina kuuluu – ylhäältäkö? alhaisuuden alapuoleltako? mistä? ei kukaan oikein tiedä, mutta se kuuluu...”

Nyt juuri aivan tällaiselta nykytila kuulostaa: miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho! Kuuletko mitään?