Pysäköintiä autottomille

Pienet (tärkeät) asiat synnyttävät valtaisan keskustelun. Suuret kaupunkisuunnittelun kohtalonkysymykset ovat liian vaikeita keskusteltavaksi. Ihailen Ode Soininvaaran blogin keskustelua. Yksi viimeisimmistä koski asukaspysäköinnin järjestämistä. Laskelmieni mukaan mielipiteitä kertyi Jätkäsaaren asukaspysäköinnin kirvoittamana runsaat puolitoistasataa kappaletta. Ode antoi kymmeniä vastauksia. Selvisikö asia? No ei! Asian luulisi olevan helposti hoidettavissa – mutta ei. Asemakaavamääräysten ja rakennustapaohjeen soveltaminen ei onnistu autottomien eduksi. Autottomien on maksettava osa autopaikoista. Olin itse aikoinaan vuonna 1962 perustetun Sisäasiainministeriön Autopaikkatoimikunnan sihteeri. Todistimme silloin autopaikkojen rakentamisen tulevaisuudessa välttämättömäksi. Autopaikkavaatimusten tekohetkellä autoja oli reilusti alle 100/1000 asukasta. Perhekoko oli suuri. Joka neljännellä perheellä oli auto. Meidän ennusteemme arveli automäärän Suomessa kohoavan tasolle 500/1000 asukasta. Kaupunkikeskustoissa ehdotettiin mitoittavaksi automääräksi 350/1000 asukasta. Emme kuitenkaan arvanneet perhekoon dramaattista pienenemistä, silloin Helsingissä 3,0 (koko maa 3,3), nyt 1,8 (koko maa 2,1), emmekä asumisväljyyden dramaattista kasvua, silloin 27 k-m2/asukas, nyt 50 k-m2/asukas. Helsingin keskustakortteleissa autotiheys on kuitenkin nykyisin juuri tuo runsaat 300 autoa/1000 asukasta. Nyt puolella perheistä on yksi tai useampia autoja. Alkuperäisessä normiehdotuksessa suosituksenamme oli 1 autopaikka 90 asuinhuoneistoalaneliömetriä kohti. Tuohan olisi vastannut 1 ap/120 k-m2. Komitea halusi sitoa normin myös asuntojen lukumäärään ja lisättiin tuo kohtalokas vähimmäisvaatimus 1 ap per asunto. Nuo normit olivat hienoviilausta, ratkaisevaa olisi ollut - ja vieläkin on: järjestelmä. Autopaikkatoimikunta ehdotti isompiin kaupunkeihin perustettavaksi kunnallisen pysäköintitaloyhtiön, jotka sitten möisivät parkkipaikkojen vapaaksiostoa rakentajille. Tällöin rakentajan olisi ollut mahdollista vapautua täysin autopaikkavelvollisuuden omakohtaisesta toteuttamisesta. Pysäköintiyhtiö olisi vastannut ”säädetyn” tarpeen tyydyttämisestä liikennepolitiikan mukaisesti. Tämä ei Suomessa toteutunut. Syntyi nykyinen markkinatilanne. Kukin kiinteistö ratkaisee parkkipaikkojen rakentamisen yksilöllisesti. Tapahtui juuri se mitä pelättiin. Byrokratian ja politiikan myllyssä asiat jäivät puolitiehen. Edettiin helpomman kautta vaikeampaan. Toisin oli Göteborgissa. Siellä kunnallinen pysäköintilaitos perustettiin 70-luvulla. Yhtiö on täysin kaupungin omistama. Yhtiö hoitaa 139 000 pysäköintipaikkaa ja omistaa 39 000 pysäköintipaikkaa.. Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli 25 milj. euroa ja voitto 14 % liikevaihdosta. Yhtiö toimii ajan hengessä. Pysäköinnin hoidon tavoitteiksi on asetettu: • Pysäköintipolitiikka tukee kaupungin kestävää kasvua. • Pysäköintipolitiikka suosii tasa-arvoisesti pyöräpysäköintiä ja autopysäköintiä. • Pysäköintipolitiikka asettaa ympäristön kaikessa suhteessa pysäköinnin edelle. • Pysäköintipolitiikka toimii julkisen liikenteen kehittämisen ja pyöräilyn hyväksi. Göteborgin ideologiasta emme autopaikkatoimikunnan aikoihin osanneet vielä uneksia. Osaammeko nytkään? Noihin kohtalonkysymyksiin palataan myöhemmin.