Memento Illusia

Meillä sota-ajan lapsilla on muistoissamme sodan ankaruus. Yöt pommisuojassa, lentokoneiden jyrinä, ilmatorjuntatulen räiske ja pommien hirvittävät, ujeltavat äänet. Ne eivät poistu mielestä. Ajattelen sotaa käyvien maiden lapsia, Bagdadin lapsia, Groznyn lapsia, Kabulin lapsia, Damaskoksen lapsia, Homsin lapsia ja lapsia kaikissa paikoissa, joissa vallan ja rahan himo johtavat sisarten ja veljien tappamiseen – viattomien lasten tappamiseen.

Miksi tämä alkupuheenvuoro?

Siksi, että vuonna 1944 Yrjö Kokko julkaisi jotain, joka leijui meidän sota-ajan lasten satuna, uskona hyvään ja sadun mahdollisuuteen – juuri silloin kun pelkäsimme toisenlaista - pahan tulevaisuutta. Pessi ja Illusia on tuon kirjan nimi (WSOY 1944). Vaikka kirjan kerrottiin olleen suunnattu aikuisille, ajattelin itse sen olevan lapsille. Yrjö Kokon ihanat luontokuvat kiehtoivat, mutta eniten kiehtoi tarina keijukaisesta, joka sateenkaarta pitkin maan pinnalle saavuttuaan rakastui peikkopoika - Pessiin. Illusian oikea nimi oli Illusioni, mutta koska hän oli niin pieni, nimi lyhennettiin Illusiaksi. Pessi-peikon oikea nimi oli taas Pessimisti. Sodan raivotessa Illusia ja Pessi selvisivät metsän väen avulla. Karmivaa oli kun ristilukki puri poikki Illusian siivet, eikä hän enää voinut lentää. Tarina päättyi onnellisesti - vaiko onnettomasti – Pessi ja Illusia saivat lapsen, se oli karvaton ja siivetön – se oli ihminen. Tuo uusi ihminen saattoi olla Yrjö Kokon unelma historian suurimman ihmistuhon jälkeen uudelleen syntyvästä ihmisestä.

Lue tästä linkistä Yrjö Kokon tykkitulen keskellä tapahtunutta kirjoittamisen tarinaa: http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=186

Taidenäyttely Brinkkalan ullakolla

Kemiönsaaressa, Tjudan pedagogiossa, työskentelevä taiteilijaryhmä oli järjestänyt vuonna 2012 Turussa taidenäyttelyn Pessin ja Illusian teemasta. Näyttely oli mielenkiintoinen ja herkkä. Mutta nyt en puhu siitä näyttelystä, se oli ja meni.

Nyt puhun jostain, joka tapahtui tänään, Turussa, Brinkkalan ullakkogalleriassa, ihanan Suurtorin äärellä. Puhun eskarilaisista, joista tuli taiteilijoita - oikeiden taiteilijoiden kanssa yhteistyössä. He siis järjestivät taidenäyttelyn nimeltä Memento Illusia. He eivät ajan kohu-taiteilijoiden tapaan kopioineet toisten töitä, vaan tekivät kaiken itse – omasta mielikuvituksestaan. Minä muuten seuraavassa kopioin valikoiden taitelijoiden tekemää selostusta lasten taiteen tekemisestä.

Lapset tutkivat Pessin ja Illusian maailmaa -metsää

Lähtökohtana lasten metsäretkelle olivat Pessin ja Illusian tarinan siivittämät mielikuvat, fantasiat, ilmiöt ja tapahtumat, sekä lasten aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset luonnosta.

Kuten Illusia, lapsiryhmät tutustuivat metsän salaisuuksiin kurkistamalla suurennuslasilla havujen ja heinien siimekseen. He löysivät sieltä ötököitä, pieniä satumaisia keijuja ja komeita kotkia. Eräs poikaryhmä löysi metsän siimeksestä Pessin lisäksi myös metsätraktorit, suuret tukkipinot ja metsätyökoneet. Toisten lasten kuvissa eläimet saivat suurta huomiota. Jokaisen lapsen kokemus oli erilainen ja luontonäkemys yksilöllinen.

Jonna, jo 16-vuotias, maalasi tämän ihanan öljyvärityön Illusiasta

Lapsille luontosuhde muodostuu kokemuksista ja elämyksistä, tiedosta ja toiminnasta. Taide on lapsille luontainen ja oivallinen tapa lähestyä erilaisia ilmiöitä ja hahmottaa ympäröivää todellisuutta. Tutustumalla kuvanteon tekniikkaan, työskentelemällä taiteilijoiden ateljeessa ja yhdistelemällä erilaisia materiaaleja lapsen oma taidekuva vahvistuu. Samalla muistiin piirtyy uudenlainen jälki siitä mitä on nähnyt ja kokenut. 

Sara maalaa lasten teosta painovärillä, lasten ohjeiden mukaan väritettynä.

Lapset kuvittavat – taiteilijat jalostavat

Näyttelyn teokset ovat hyvin monipuolisia, ne koostuvat piirustuksista, metalligrafiikasta, keramiikasta, maalauksista sekä teatterinukeista. Tällaista toteuttamismaailman monipuolisuutta ei olisi voitu toteuttaa ilman ohjausta ja vuorovaikutusta. Lasten kanssa työskentelivät ryhmittymän taiteilijat: Inge-May Koskelin, Sari Kippilä, Lotta Leka, Aino Toivettula, Petra Kallio, Sara Ilveskorpi, Juha Kortevuori, Liisa Ilveskorpi ja Leila Larrio. Pienet taiteilijat taas olivat 4-17 -vuotiaita kemiöläisnuoria, nuorimmat olivat Pjonkiksen päiväkodista.

Petra ja Liisa prässillä, Petra ihailee painettua lasten teosta.

Minulla oli tuossa lasten työnteossa tai vuorovaikutustyönteossa yksi erityisen kiinnostuksen kohde. Se oli - ja on - alumiinilevyille tehtyjen lasten teosten muuttaminen paperiplansseiksi. Muistuttaahan se jotenkin yhdyskuntasuunnittelun prosessia. Ihmiset ajattelevat fantasioita, tekevät vuorovaikutusta ja antavat kommentteja. Jonkun on siitä päästävä eteenpäin On saatava aikaa suunnitelma tai kaava tai kuva. Pelkkä fantasia, esineellistettynäkään ei sovellu asiakirjaksi.

Alkuperäisteos näyttelyssä.

Nyt lapset toteuttivat ”veistoksen”, fantasian, se koostui männynkävyistä, kanervista, lehdistä, kukista, ruohoista, täydennettynä alumiinilevylle kuivaneulalla raaputetuilla kuvilla ja teksteillä. Pojilla piirretyt oliot olivat usein ötököitä ja monstereita. Tytöt taas keskittyivät Illusia-prinsessoihin. Lapset saivat myös määritellä painettavissa vedoksissa käytettävät värit. Tytöillä värit olivat pinkkiä, kultaa ja vaaleata sinistä. Pojat taas suosivat tummanpuhuvia värejä. Nämä pyöreälle levylle tehdyt kolmiulotteiset ”veistokset” olisivat sinänsä olleet monen äidin ja isän toivetaideteoksia kodin seinällä. Ne myös olivat niin hienoja, että monen plankkumaalarin työt olisivat jääneet pahasti varjoon.

Nyt astuivat kuvaan ”oikeat” taiteilijat. He maalasivat lasten teokset määrätyillä painoväreillä. Ja sitten levyt pantiin suureen käsikäyttöiseen prässiin. Vedokset olivat ihania. Niitä nyt ihastelin Brinkkalan ullakolla. Suosittelen!

Pieni taiteilija tarkastelee teostaan.

Pieni Illusia tanssii.