Helteen kaikottua tuuli ulvoo ladon seinissä. Ladon
seinässä jokin lauta on irronnut. Kovassa tuulenpuuskassa irronnut lauta
kolahtelee ja paukahtelee. Pitäisi ehkä laittaa kintaat käteen. Mutta miten
sitten kirjoittaa? Tässä hytistessä muistuipa mieleeni ystäväni Kari Karanko,
hän halusi tietää minun kesäaskareistani. Hän oli innostunut Ilpo Aarnialan
blogissa http://hulluarkkitehti.fi/ esitetystä
kuvauksesta saarella tekemisen riemuista. Ja minäkin olen saarella. Voin
vakuuttaa, etten tee juuri mitään, nyt luen kirjaa nimeltä ”Nykyaika”. Jaa,
eilen sain kyllä Busterin vesille ja kävin Salon keskustassa, torin laidalla.
Siellä jouduin seuraamaan paikallista ”chick fight’ia”. Ei ollut kivaa,
valkopää hakkasi punapäätä. Näyttää siltä, että Salon kaunis jokivarsi
houkuttelee paikallisia nuorisojuoppoja aikaa viettämään. Edessäni on kirja,
jossa Gustav Bang kertoo nykyajasta vuonna 1908. Yksi hänen laajan teoksensa
aihe on alkoholismi. Hän arvelee alkoholismin kasvun johtuneen teollisesta
vallankumouksesta ja sen seurauksena syntyneestä työväestön kurjistumisesta.
Salon jokitörmällä ryyppäävät eivät vaikuta varsinaisesti kurjalistolta, Ajat
ovat muuttuneet.
Gustav Bang
(1871-1915) oli tanskalainen historioitsija ja poliitikko. Hän oli
kansankäräjien sosiaalidemokraattinen edustaja vuosina 1910-1915. Bang
kirjoitti teoksen nimeltä Vor tid. Gunnar Lindström teoksen sitten suomensi
nimellä ”Nykyaika” ja WSOY kirjan painoi alkuteoksen julkaisuvuonna 1908. Ruotsissa
kirja julkaistiin vasta kolme vuotta myöhemmin. Oltiinko hieman varovaisia,
olihan Bang opinnäytetyönään katedraalikoulussa tutkinut vanhan aateliston
kaatumista Euroopassa. Toisaalta Suomen ensimmäisessä yksikamarisessa
eduskunnassa, joka valittiin vuonna 1907, Venäjän keisarin suojeluksessa, oli
vahva demarienemmistö eli 37 % edustajapaikoista. Demarius oli silloin vahvaa
ideologista valuuttaa.
Mies muinaisuudesta kokee
nykypäivää
Kirja alkaa kuvitelmalla miehestä joka näkee tuntemattomaksi
muuttuneen maailman: ”Mikä meistä näyttää vallan jokapäiväiseltä, ja mihin me
tuskin kiinnitämme huomiotamme, se täyttäisi tuon muinaisuuden miehen
valtavalla ihmettelyllä: tulitikku, jonka raapaisemme, öljylamppu tai
kaasuliekki, jotka sytytämme, postimerkki, jonka kiinnitämme kirjekuoreen,
kynänvarsi, jolla kirjoitamme, polkupyörä, jolla ajaa hyräytämme maantietä
pitkin, sähkölamppu, jolla valaisemme katumme, automobiilit ja sähkövaunut,
jotka kiitävät läpi kaupungin, telegraafi ja telefooni, höyrylaiva, joka kulkee
suoraan vastatuulta, juna, joka mennä puhaltaa pitkin kiskoja kymmenen
peninkulman vauhdilla tunnissa, fonograafi ja valokuvauskone –kaikki ne
näyttäisivät hänestä yhtä kummallisilta kuin ’tuhannen ja yhden yön’
kertomukset.”
Akseli Gallen-Kallelan
vuonna 1907 Yrjö Weilinin
autoliikkeelle piirtämä Bil-Bol automainos saattoi autorakastajat hurmioon. Ensimmäisen
Suomessa myönnetyn ajokortin sai kuvan teettäjä Yrjö Weilin samana vuonna 1907.
Autot olivat vielä illuusio - ei todellisuus. Bang ei kirjassaan aavista
autoistuimisen invaasiota, hän uskoo polkupyörään ja rautateihin. Niinhän mekin
– tänään!
Unien maailmaksi arvioidaan myös mies höyry- tai
sähkökoneiden äärellä, samoin kuin maaseutu itsesitovine leikkauskoneineen ja
höyrypuimakoneineen, puhumattakaan uusista viljelytavoista. Kirjoittaja epäilee
muutosta niin voimakkaaksi, että jo parinkymmenen vuoden kuluttua voitaisiin
lentää ilmojen halki tai että ilmasta voitaisiin erottaa elantoainetta, kuten
kivihiilitervasta oli mahdollista erottaa väriaineita.
Kirjassa on kuva
elonleikkuukoneesta. Pikkupoikana, maalla, kesälomalla, sotien aikaan, juuri
tuollainen elonleikkuukone oli minun ihailemani laite. Itse pääsin silloin vain
haravakoneen pukille. Elonleikkuukone oli isojen poikien työkalu. Sen toimintaa
ei voinut olla ihailematta. Kuinka haravat pyyhkivät leikkuupöydältä viljan
sidottavaksi lyhteiksi ja sitten kykkään pantavaksi.
Wrightin veljekset
suorittivat ensimmäisen hallitun 39 minuutin moottoroidun lennon vuonna 1905.
Tämä kuva on Bangin kirjasta. Bleriot ylitti Kanaalin vuonna 1909, mutta se
olikin kirjan kirjoittamisen jälkeen.
Yhteiskunnallinen muutos
oli Bangin pointti
Bangin mielessä on muitakin asioita, joita tämä
muinaisuudesta tullut mies ei voisi ymmärtää: ”vaihtelevaiset liikeolot,
sosialistien vaalivoitto, anarkistinen pommiräjähdys, mielenosoituskulkueet
kahdeksantuntisen työpäivän hyväksi, lakot palkan korottamiseksi, kysymykset työnpuutteen
poistamiseksi, paljastukset amerikkalaisten trustien toiminnassa, yleinen
vaalioikeus ja naisasia, sairausapukassat ja huvilasiirtolat suurkaupunkien
ympäristössä, vegetarismi ja yleinen maailmankieli, urheilujuhlat ja
siirtolaislaivat.”
Bangin kirjassa
kuvattu Cunard linjan RMS Mauretania laskettiin vesille vuonna 1907. Alus voitti
Atlantin ylityksen sinisen nauhan 20 vuodeksi vuonna 1909. Ennätysnopeus oli 26
solmua. Noihin aikoihin höyrylaivat kuljettivat rapakon yli noin 1,3 miljoonaa
siirtolaista vuodessa. Viime vuonna USA vastaanotti yksi miljoona laillista siirtolaista.
Vertailun vuoksi Välimeren ylittäjiä Lampedusaan on ollut lähes 0,2 miljoonaa
henkeä vuonna 2014. Tuo Lampedusan luku on hirvittävän suuri.
Sivistyselämä luo uuden
ihmisen
Kirjoittaja toteaa kaiken tämän uuden, ja muinaismiehelle
käsittämättömän, olevan vuosisadan sivistyselämän luomaa. ”Sivistyselämä” on
luonut myös uudenlaisen ihmisen. Gustav Bang on huolissaan aikansa ihmisen
levottomasta eteenpäin pyrkimisestä, hermostuneesta kilpailusta, kovaäänisestä
häikäilemättömyydestä. ”Aika on kallis, joka hetki on käytettävä, pitkät
sisältörikkaat kirjeet supistuvat yhä lyhykäisemmiksi ja saavat väistyä nopeasti
ja huolimattomasti kirjoitettujen postikorttien sekä katkonaisten ja suppeiden
sähkösanomien tieltä. Paksut monisidoksiset teokset, jotka muinaisajan ihmiset
yhä uudestaan ottivat alas kirjahyllyltä niihin syventyäkseen vaihtuvat nykyään
ohkasiin pikkukirjasiin, aikakauskirjoihin ja sanomalehtiin, jotka tänään
luetaan ja huomenna heitetään tuleen.”
Kohti tulevaisuutta
Selatessani Googlesta Bangia koskevia tietoja törmäsin ”Kohti
tulevaisuutta”-nimiseen blogiin. Sen oli vuosi sitten kirjoittanut Liisan tytär
Lalla. Kirja oli siis ollutkin meillä maalla jo edelliskesästä. Lalla näytti
olleen kovasti positiivisella tuulella maailman menon suhteen: ”Kirjaa lukiessa
mielen valtasi jonkinlainen hämmentynyt kateus: millaistahan on ollut elää
aikana, jolloin oli itsestään selvää, että kaikki muuttuu moninverroin
paremmaksi, luultavasti jo omana elinaikana.” http://blogit.image.fi/sininenkirjahylly/kohti-tulevaisuutta/
Siirtomaanälkä
Nykyaikana puhutaan alituiseen ja paljon
kulutusyhteiskunnan tavaran paljoudesta. Aihe ei näytä olevan aivan uusi, sillä
Bang epäilee siirtomaiden muodostamisen päämotiiviksi markkina-alueiden
laajentamisen. Näin hän kirjoittaa: ”Nykyajan yhteiskunnat ähkyvät niiden
tavaramäärien painosta, jotka lakkaamatta pinoutuvat päällekkäin saamatta
ostajia tarpeeksi nopeasti ja kyllin runsaasti. Yhä raskaammin ne painavat
yhteiskunnan harteita, ja kun vihdoin ylituotannon nousuvesi kohoaa yli rajojensa,
käy hävityksen kauhistus kerta kerralta voittamattomammaksi. –Ja kaikki nämä
seikat ne yhdessä vaikuttavat sen, että siirtomaanälkä vanhoissa
sivistysvaltioissa kasvamistaan kasvaa. On niin turvallista tietää, että tuolla
kaukana, valtamerten toisella puolella, on yhteiskuntia, taattuja
markkinapaikkoja, joihin voidaan lähettää kaikki liikenevät rautatiekiskot ja
pumpulikankaat, sementtitynnyrit ja tulitikkupakat, ampuma-aseet ja väkijuomat
sekä kaikellaiset muut tuotteet.”
Bang päätyykin sellaiseen johtopäätökseen, että aiempi siirtomaapolitiikka,
jolla hamuttiin ”kultaa, hopeata, maustimia,
jalokiviä, väriaineita ja hienoja kehruuaineksia”, oli nyt muuttunut. ”Nykyään
on aivan päinvastoin; nyt täytyy Euroopan ensi sijassa saada omille
rikkauksilleen markkinapaikkoja muissa maanosissa, jotta taloudellinen elämä
kotimaassa keskeytymättä ja säännöllisesti saattaisi jatkua.”
Siirtomaita etsittiin ja niistä kilpailtiin. Kiina oli
merkittävän spekulaation kohde. Venäjän ”karhuvaltion” lisäksi Saksa, Englanti,
Ranska ja Yhdysvallat hamusivat hajoavaksi oletetun jättivaltion siirtomaita.
Mutta sitten pelikentän valtasi Japani. Bang kirjoittaa: ”Mutta – kuten sanottu
– siirtomaiden perustamiseen on valkoihoisilta jo nyt kaikki mahdollisuus
riistetty. Itä-Aasia keltaiselle rodulle
muodostuu tällä taholla muuri, joka nyt on kohonnut Euroopan suurvaltojen
tielle.”
Kiina oli menetetty, mutta ”musta maanosa” oli noussut
Euroopan suurvaltojen siirtomaapolitiikan temmellyskentäksi. ”Intohimoisesti
ovat suurvallat kaikilta puolilta hyökänneet tämän rikkaan saaliin kimppuun. Se
hirmuvalta, jonka alaiseksi siirtomaiden alkuasukkaat joutuvat, johtuu aivan
luonnollisella tavalla nykyvaltioiden kauppapyyteistä.” Bang uskoo kuitenkin
Afrikan kansojen ”vielä luovan vieraan ikeen niskoiltansa ja perustavan,
itsenäisiä riippumattomia yhteiskuntia”. Hän kirjoittaa: ”Kymmenen tai
kahdenkymmenen vuoden kuluttua on ehkä täällä kohonnut voima, joka kykenee
murtamaan valkoihoisten vallan sekä kohottamaan vaatimusta Afrikan säilyttämisestä mustalle rodulle.”
Ei ihme, että Bang
oli Afrikasta huolissaan. Afrikka jaettiin Berliinin kongressissa vuonna 1884. ”Nykyajan” kirjoittamishetken tilanne näkyy
oikeanpuoleisessa kuvassa. Ainoa itsenäinen afrikkalainen maa oli käytännössä Abessinia
eli Etiopia. Kongressin koollekutsujana oli Saksan Otto von Bismarck . Kongressiin osallistuivat Saksan lisäksi
Itävalta-Unkari, Belgia, Tanska, Ranska, Yhtyneet kuningaskunnat, Italia,
Hollanti, Portugali, Espanja, Ruotsin ja Norjan unioni, Ottomaanien valtakunta
ja Yhdysvallat. Kongressissa jaettiin ”lailliset oikeudet” valtaan ja
omistukseen. Afrikkalaisilta ei näitä
oikeuksia juuri kyselty. Sovittiin myös kaupan harjoittamisesta ja
markkina-alueista.
Vaellustyö
Bang on kiinnostunut laajasti ajan tuomasta muutoksesta.
Hänen otsikoitaan 330 -sivuisessa teoksessa ovat mm.: suurteollisuus, sokeri,
paperi, petrooli, tavaraliike, työnjako, amerikkalaiset trustit, keltainen
vaara, juutalaiset, väestökysymys, itsemurhat, spiritismi, anarkismi, suurlakko
ja sosialismi. Ja tässä oli vain neljännes kaikista otsikoista. Minä valitsen
nyt vain harvoja ja valittuja. Yksi niistä on vaellustyö. Nyt työperäisen
maahanmuuton luvattuna aikana on hyvä katsoa sadan vuoden takaisia ilmiöitä.
Bang kirjoittaa yhteiskunnan muuttuneen alati lainehtivaksi mereksi, jossa
levottomuus ja epävakaisuus ovat tartuttaneet koko yhteiskunnan. Muinaisten
kansainvaellusten jälkeen on tullut uusia vaellusten muotoja. Bang käsittelee
niistä kahta. Toinen on kiinalaisten kulien massiivinen vaellustyö ja toinen on
itä-eurooppalaisten maatyömiesten vaellustyö.
Vaikka Bang
äimisteleekin kiinalaisten kulien vaellustyötä, hän näkee samalla nykypäivään. Arvioidessaan
maailman talousmahtien kehitystä vetää hän rohkeasti esiin uskonsa Kiinan
tulevaisuuteen. Ehkä aikaa vain kului enemmän kuin hän olettikaan.
Kiinalainen kuli on Bangin mukaan ”uudenaikaisen
vaellustyön paras perikuva”. ”Tuhansin he näin lähtevät vieraisiin maihin
elukoiden tavoin, yhteensullottuina suurten höyrylaivojen kuumiin ja haiseviin
ruumiin. He ovat solmineet välikirjoja, joita he vain puoleksi ymmärtävät,
mutta jotka kytkevät heidät orjatyöhön. He joutuvat valkoihoisten pilkan ja hävyttömyyksien
esineeksi, minne tahansa tulevatkin. Suurin osa heistä menehtyy, ja niistäkin,
jotka palaavat, ovat useimmat tuberkuloosin tai sukupuolitautien taikka
opiumimyrkytyksen tartuttamia."
Kaikille ei kuitenkaan käynyt näin huonosti.
Kaliforniassa kiinalaisväestö lisääntyi rajusti, jopa 40000 kiinalaisella vuodessa. Työteliäinä tunnetut kiinalaiset menestyivät liike-elämässä niin
hyvin, että paikalliset ”valkoihoiset” alkoivat vaatia maahanmuuttorajoituksia.
Niitä toteutettiinkin 1880-luvulla ja myöhemmin.
Nyt yritetään
padota siirtolaisvirtoja Eurooppaan. Vuonna 1924 USA:ssa padottiin
siirtolaisvirtoja erityisesti Aasiasta, Itä-Euroopasta ja Etelä- Italiasta.
Kuva oikealla kertoo USA:n maahanmuuton kehityksestä.
Maatyömiesvaeltajat edustavat Bangin mukaan ”alhaisempaa,
vähemmin kehittynyttä sivistystä, vastakohtana korkeammalle ja kehittyneemmälle
sivistyskannalle, joka vallitsee niissä maissa mihin hän lyhytaikaisilla
vaelluksillansa poikkeaa.” Kuitenkin,
toisaalta, hän pitää hyvänä asiana että länteen Saksan sydänmaille, Hollantiin
ja Tanskaankin saapuvat itä-saksalaiset ja puolalaiset työntekijät sitten
vievät mukanaan ”sivistystä” kotiseuduilleen. Hän sanoo, että vaellustyön
seurauksena väestö kohoaa porrasta ylemmäksi sivistyksessä. Melkoisen suoraviivaista
tuo kielenkäyttö!
Rautatiet
Selvää lienee, että Britannian ensimmäiset rautatiet
tulevat itseoikeutetusti mainittua. Niistä kyllä jo kerroinkin
keksintöblogissani http://penttimurole.blogspot.com/2015/06/nyt-pitaisi-keksia-jotakin.html
. Kertauksen vuoksi toistan otteen ”Nykyaika” teoksesta: ”Teollisuus ja kauppa
kehittyivät tarunomaista vauhtia, ja uusien liikennevälineiden tarve kävi päivä
päivältä yhä tuntuvammaksi. Maanteitä parannettiin, kanavia rakennettiin –
mutta se ei riittänyt. Varsinkin tuotti kivihiilen kuljetus vaikeuksia. Vuosi
vuodelta ahmivat tehtaiden höyrykoneet yhä suurempia hiilimääriä. Oli sentähden
välttämätöntä keksiä uusi, mukavampi ja halvempi kuljetustapa. Tässä oli
tehtävä, jonka täytyi tulla ratkaistuksi, ja se tulikin. Vuonna 1814 onnistui
insinööri Stephensonin rakentaa kone, joka todellakin kykeni vetämään perässään
hiilivaunuja pitkin kiskoja. Ja nyt seurasivat edistykset ehtimiseen toinen
toistaan, kunnes höyryvaunu 1820-luvun keskivaiheilla ja loppupuolella sivuutti
kuolleen kohdan ja muodostui käyttökuntoiseksi liikennevälineeksi.” Kirja
hehkuttaa rautateiden globalisoivaa vaikutusta: ”Saman kuvan, joka kohtaa meitä
pienoiskoossa kullakin rautatieasemalla, voimme havaita jättiläiskoossa, kun
luomme silmäyksen yli koko maailman. Yhtäläinen kehitys tapahtuu kaikkialla,
toinen maa toisensa jälkeen joutuu uudenaikaisen tuotantoelämän piiriin, pääsee
vuorovaikutukseen muun maailman kanssa, vastaanottaa vieraita tavaroita ja
lähettää itse omat tavaransa vieraisiin maihin”.
”Kahdennenkymmenennen
vuosisadan juna” kiitämässä kahdessakymmenessä tunnissa New Yorkista Chicagoon
(150 peninkulmaa). Vasen yläkuva on Bangin
kirjasta. Eipä ole matka paljoa nopeutunut, sillä nykyisin nopein junayhteys
kestää 19 tuntia 5 minuuttia, matkanopeudeksi tulee noin 80 km/h. Kysymyksessä
on kuitenkin yöjuna, joten aikataulu on sopeutettu järkeviin saapumis- ja
lähtöaikoihin.
Jos nykyään
matkustaa junalla rannikolta rannikolle matka kestää 63 tuntia ja
matkanopeudeksi tulee sama 80 km/h. Oletko matkustanut Amerikassa tällaisella
Amtrak-junalla? Jos olet, tiedät junan huutavan yhtenään tasoristeyksille
saavuttaessa. Juna ei vihellä vaan se ulvoo. Sota-ajan lapset tietävät tuon
junan ulvaisun, niin tekivät Neuvostoliiton veturit Suomen radoilla Porkkalaan
liikkuessaan.
USA:n nopein juna
kulkee länsirannikolla Bostonista New Yorkiin ja Washingtoniin. Matkanopeus on
129 km/h ja junan huippunopeus 240 km/h. Juna on nimeltään Acela. Se on
teknisesti lähellä TGV-junia amerikkalaisin turvallisuus poikkeamin.
Kirja kertoo juuri valmistuneesta Siperian radasta, mutta
myös radasta Egyptistä Etelä-Afrikkaan: ”Molemmat avaavat pääsyn tavattoman
laajoihin maa-alueihin, joiden asujaimisto on hajaantunut ja alhaisella
sivistyskannalla, mutta joiden luonnolliset rikkaudet ovat aivan pohjattomat.
Mitä seurauksia onkaan oleva siitä eurooppalaisesta siirtolaistulvasta, joka
asettuu näiden ratojen ja niiden sivuraiteiden varsille? Siperiasta vyöryy
tavattomia paljouksia viljaa ja voita maailmanmarkkinoille, ja Afrikan kirjava
monimuotoisuus halpahintaisia luonnontuotteita virtaa yli Euroopan! Rautateiden
vallankumouksellinen tulevaisuudentoiminta kohdistuu varsinkin kaukaisiin
seutuihin, joissa uudenaikainen kapitalistinen sivistys on vielä vain heikosti
kehittynyt, Itä- ja Etelä-Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Keski-Afrikkaan, ja
juuri näistä seuduista niiden leviäminen tätä nykyä edistyykin ripeimmin
eurooppalaisten ja pohjois-amerikkalaisten pääomien kannattamina, ne kun
toivovat täältä löytävänsä halpoja raaka-aineita tuotantoansa varten ja uusia
markkinoita tuotteilleen.”
Afrikassa on paljon
rautateitä. Viime vuosikymmeninä kiinalaiset ovat satsanneet rautatieverkon
kehittämiseen. Bangin mainitsema ”keltainen vaara” on todellinen. Kiinalaiset
ovat huomanneet juuri sen minkä Bang kirjoittaa eurooppalaisten aikanaan
havainneen: tuotteille tarvitaan markkinoita ja Afrikassa asuu 1 miljardi
ihmistä. Siksi on satsattava vaikka lahjana, rahat palaavat. Vasemman käden
kuvassa keltaisella näkyvät nykyiset rautatiet, oikealla on suunniteltu ja
osittain rakenteilla oleva rataverkko. Kairosta Kapkaupunkiin johtavasta
rautatiestä kylläkin tolpanväli puuttuu. Viimeisin kiinalaisten hoidossa oleva
rata rakennetaan Mombasasta Nairobiin (600 km) ja edelleen Ugandaan, Ruandaan
ja Burundiin. Uusi rata korvaa vanhan brittien 1898 rakentaman kapearaiteisen radan. Rakennuskustannukset ovat 7 milj. euroa per km. Kiina rahoittaa 90 % kustannuksista.
Suurkaupungit
Gustav Bang joutui olemaan epävarma monesta asiasta.
Lähes kaikista asioista – niin oli maailma muutoksessa. Sosialistina hän joutui
myös etsimään työväen asemaan liittyvää totuutta. Venäjän vallankumous oli
vielä vuosien päässä, vaikka olihan vuoden 1905 ”melkein vallankumous” jo
nähtävissä. Suurkaupungit on selvästi aihe, johon liittyy ristiriitaisia
tunnelmia. Kaupungin ylistys on mahtipontista, mutta myös varjot ovat tummia.
Hän kirjoittaa: ”Suurkaupunki on se paikka, jossa nykyaikainen elämä esiintyy
oleellisimmassa ja rikkaimmassa muodossaan. Se on ikäänkuin aivokeskusta, jossa
yhteiskunnan hermot yhtyvät, jossa kaikki ulkoa tulevat vaikuttimet pukeutuvat
aatteiksi ja josta uudet ajanvirtaukset saavat alkunsa. Suurkaupungin elämä
hermostuneine kiireineen ja kovaäänisine meluineen, läpättävine
raitiotiekelloineen ja sihisevine telefoonilankoineen on kuva aikamme
voimakkaasti tykkivästä elämästä.” Hän kirjoittaa häikäisevästä valosta. Tämä
kaupungin häikäisevä valo luo uuden ihmisrodun. ”Ihmisiä, joiden henkeen ympäristö,
väestön kirjava kokoomus, elämän huumaava vauhti, suurkaupungin omituinen henki
painavat leimansa, ihmisiä, jotka tulevat reippaammiksi ja eloisammiksi,
uusille vaikutelmille alttiimmiksi, uusiin aatteihin taipuvammiksi.
Suurkaupungin alin
kerros, kuva Gustav Bangin kirjasta. Liisa muuten voihkii katsoessaan kirjan
grafiikkaa. Kuvateksti on seuraava: Jos voisi radium-säteillä ottaa valokuvan
kaikesta mitä on rakennettu nykyisen suurkaupungin alle, kymmenienkin metrien
syvyyteen, saisi jokseenkin tämän kuvan. Siinä on putkirautateitä, kahdessakin
kerroksessa, on vesi- ja lokaviemäreitä, kaasu- ja sähköjohtoja kirjavassa
sekamelskassa.