Digiloikka - mustaan aukkoon?

Kirjoittaminen digitalisaatiosta on jäänyt minun osaltani kesannolle. Aihe on nyt niin huumaavassa vireessä, että olen pelännyt näppien palamista jos tarttuisin noin polttavan kuumaan aiheeseen. Digitalisaatio tuntuu ratkaisevan Suomen kohtalon. Hallitus on luonut viiden kohdan ohjelman digitaalisen Suomen rakentamiseksi. Digitaalisuudesta toivotaan ja uskotaan tulevan myös viennin veturi. Tuo sana on ollut minulla mielessä ja kielellä, mutta ymmärryksen ulkopuolella.

Sain kuitenkin yllättäen kimmokkeen kirjoittaa aiheesta, tai oikeammin mietiskellä aihetta, kun kävin Kemiön Tjudassa Teija Purasen Konstrundan näyttelyssä. Hän tekee työtään leikkaamalla paperista kankaiden kuosimalleja. Ne ovat ihanan kauniita. Niissä on materiaa ja myös materian tuntu. Niitä voi kosketella. Niitä tekee mieli hivellä. Hänen näyttelyssään näin käsinkirjoitettuja paperilappuja. Niissä oli viestejä koskien digitaalisuutta. Yksi niistä on tuossa vieressä. Teksti työnsi minut aiheeseen. Viesti osui hermoon. Ajattelin näyttää Teijan töitä tässä samassa blogissa. Kuvat ovat tuossa napautuksen päässä. Mutta en sittenkään tee sitä. Pelkään sanoman sekoittuvan. Nyt puhutaan Suomen digitalisaatiosta. Seuraavassa blogissa - tai myöhemmin, näytetään Teijan ihania käsintehtyjä kuvia ja myös näytteitä hänen luomastaan digitaalisesta aineistosta.

Digitalisaatio on tämän hetken taikasana

Yritän miettiä milloin se tuli markkinoille. Tutkin ensin omaa tulevaisuusennustettani vuodelta 1970. Puhuttiinko silloin digitalisaatiosta? Ei puhuttu. Silloin viestintään liittyviä tulevaisuudenkuvia olivat mm. väri-tv, näköpuhelin, stereo-tv, telefax-sanomalehti ja telefax-yhteys keskustietokoneeseen. Internetistä ei tietysti ollut tietoakaan tuohon aikaan, mutta suurena keksintönä oli juuri tullut markkinoille kuvan siirron mahdollistama telefax. Erityisesti kiehtoi tuo ajatus mahdollisuudesta siirtää kuvia. Se olisi jotain vallankumouksellista telexin jälkeen.

Liikenteeseen liittyvinä tulevaisuuden kuvina kirjasin ennusteeseeni mm. seuraavia: kansainvälinen jumbolentoliikenne ja yliäänikoneet matkustajaliikenteessä, jokamiehen lentokoneet, pintaliitäjät rannikoiden matkustajaliikenteessä, tavarankuljetusta helikoptereilla ja sitä täydentämässä automaattiset tavarankuljetusjärjestelmät. Sähköautot olivat itsestään selvyys. Autoteollisuus lupasi täyttä sähköautoistumista jo vuodeksi 1980. Metron arveltiin siirtyvän laajemmin kumipyöriin, myös ilmatyynymetrosta uneksittiin. Kävelijöiden etenemistä auttamaan kuvittelin liikkuvia jalkakäytäviä. Tilauksessa olivat myös ”nojatuoliradat” kaupunkikeskustoissa. Digitalisaatio ei ollut 1970-luvun sana. Ei sitä ollut myöskään robotiikka - roboteista kyllä uneksittiin, mutta ei autoina. Juuri autoistumisen suurina vuosina ajatus yksityisauton korvautumisesta ”kollektiivitaksilla” oli mahdoton. Se olisi suorastaan loukannut jokaisen miehen perusoikeutta ajaa omilla rattaillaan.

Jotain tuosta 70-luvun ennusteesta toteutui. Todellakin telefax yhdistyi keskustietokoneeseen ja meillä on internet ja digitalisaatio. Lentoliikenteessä on edetty ennusteen mukaisesti jumbojen osalta. Sähköautonkin piti olla osa todellisuutta jo 80-luvulla. Näin autoteollisuus lupasi! Yliäänikoneet pääsivät jopa tuotantoon ja toimintaan, mutta bisneskonsepti jouduttiin hylkäämään. Ihmisillä ei sittenkään ollut niin kiire suhteessa hintaan. Tämä on ihmeellistä. Miksi niin kävi? Jokin raja tuli vastaan matkustusmarkkinoilla. Jotain rajoja saattaa olla meidänkin edessämme. Nyt taulukkoon olisi lisättävä esineiden internet ja robottiautot. Olisiko vielä laitettava kryptovaluutat. Tai tuleeko ”Knitcoin”? Jos et ole varma lue: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/07/valuuttavallankumous-bitcoineista.html

Onko rajaa?
Minusta se raja on robottiautoistuminen. Ei niin etteivätkö autot kulkisi ”automaattiteillä” automaattisesti. Eikä ehkä niinkään – joskus vuonna 2050 – että kaikilla autoilla tulisi olla robotiikkakyvyt, mutta niin että kaikki liikkuisivat kollektiivitakseilla ja yksityisautoista täysin luovuttaisiin. Siihen en lainkaan usko. Yksityisauton omistus ja omalla autolla liikkuminen ovat väestönkasvun kehitysmaissakin niin atavistinen toive ja työnteon motiivi ettei sitä voi kukkahattupuheilla poistaa ja tehdä olemattomaksi. Toisaalta autot eivät mahdu maailman kaupunkeihin. Ajelin juuri Tukholmassa turistikierroksella taksilla tunnin pari. Ei siellä kerta kaikkiaan voi huvikseen omalla autolla tai vuokratulla autolla ajella sightseeing merkeissä. Mutta, robottiautot eivät pelasta kaupunkeja ruuhkilta. Jos kaikki nykyisin henkilöautolla ajavat siirtyisivät robottiautoihin, liikenne vähenisi noin 20 %.  Parkkipaikkojen määrä kyllä vähenisi noin puoleen. Se olisi hyvä. Mutta että robottiautoilla ratkaistaisiin suurkaupunkien liikenneongelma – NO WAY!

Kaupunkien liikenneongelmat ratkaistaan vain ja ainoastaan toimivalla joukkoliikenteellä. Digitalisaation lupaus voi olla väärä tai se voi johtaa harhaan. Muutos on tapahtumassa ja se on suuri ja jatkuva. Ensisijassa muutos on sosiaalinen. Vasta toissijaisesti se on digitaalinen. Vai onko uskottava Markku Pääskystä, joka kirjassaan Vastaavuuksia kirjoitti kaiken olevan jo tehty: ”Syntymä ja kuolema, onnettomuus ja siunaus, voitto ja häpeä, pysyvyys ja rappio, ihmissuvun kohtalo, joka on kaikkivoipaisten kolmevuotiaan lapsen tasolla olevien jumalten käsissä. Mitään ei ole tekeillä, kaikki on jo tehty ja se vallitsee, taivaan ja maan, ihmisten ja jumalten neliyhteys, runouden ja vuosituhansien takaisen teknologian liitto sekin.”

On monia asioita, joita pidettiin itsestään selvyyksinä 60-luvulla. Jopa Jörn Donner kirjoitti pintaliitäjistä rannikkoseutujen kulkuneuvona. Aarne Ervi uskoi jokamiehen lentokoneisiin kaupunkiliikenteen ratkaisijana. Yliäänikoneet ja helikopterilla suoritettavat raskaat kuljetukset olivat osa tulevaisuuden strategiaa. Liikkuville jalkakäytäville varattiin tila Martinlaakson junilta metroaseman kautta perunatorille. Monorail oli Saksaan rakennetun koeradan turvin ehdotonta tulevaisuutta. Buckminster Fuller oli ajan filosofi. Hän puhui "Avaruuslaiva Maasta" ja peitti Manhattanin geodeettisella kuvullaan ja pani meidät uneksimaan, elettiin vuotta 1962.

Digitalisaation musta aukko

Luen liikenne- ja viestintäministeriön nettisivuilta ministeriön tiedotetta koskien Liikennekaaresta annettuja lausuntoja. Törmään siellä oman entisen firmani lausuntoon. Arvelen Jorma Mäntysen kirjoittaneen seuraavat sanat: ”Kehityksen aikajänteillä on omat lainalaisuutensa. Vaikka teknologia, digitalisaatio sen osana, on voimakas muutosajuri, ei pidä jättää huomiotta muita muutosvoimia, kuten taloudellisia ja poliittisia sekä ympäristön asettamia reunaehtoja. Infrastruktuuri ja ihmisten asenteet ovat varsin hitaasti muuttuvia, kun taas teknologian muutos on nopeaa ja hallitsematonta. Ihmisten tarpeiden ymmärtäminen nyt ja tulevaisuudessa on kaiken kehittämisen avain. Jakamistalous on uusi ilmiö, joka voi levitä tiettyjen väestöryhmien keskuudessa varsinkin kaupunkiseuduilla, mutta ei välttämättä koske suuria massoja. Erityisesti täytyy olla tietoinen, että tiettyjä kehityskulkuja ei voida nopeuttaa ja jos halutaankin, se vaatii suuria rahallisia resursseja. Hyvä kysymys voi olla vaikka se, mihin automaation asteeseen pyritään, millä nopeudella ja millä resursseilla?”

Mäntynen, hän lopuksi kysyy jotain ja se on asiaa. Minusta on aivan älyttömän tärkeätä että kysytään. Eikä vain hehkuteta. Olet jo tekstistä huomannut että minua ottaa päähän tämä nykyinen ylikuuma hehkutus. Saattaa olla että se osoittaa minun aivojeni olevan lopullisesti kuivumassa. Toisaalta sain ajokortin uusimista varten tarvittavassa Montreal testissä erittäin hyvät pinnat. Se kertoo siitä, ettei dementia ole vielä täysin minua vallannut.  Mutta se minua nyt ihmetyttää, etten millään ymmärrä sitä mistä nyt puhutaan, kun puhutaan digitalisaation tulva-aallosta. Tekeekö kukaan Nooakin arkkia? Hyppäisin sinne.

Printtaa heti

Mäntynen ei kirjoittanut mitään digitalisaation ”mustasta ajasta” Hän ei myöskään maininnut informaation ”mustaa aukkoa”. Digitalisaation hurmahenget eivät myöskään mainitse siitä mitään. Siitä kuitenkin mainitsee Googlen varapresidentti Vint Cerf. Hän kysyy mitä tapahtuu silloin kun nykypäivän hi-tech tietovarastot muuttuvat tulevaisuuden lerpuiksi. Hänen mielestään historiamme kirjoitus tulee muodostumaan voittamattomaksi probleemaksi, jos varastoimme kirjamme, valokuvamme ja dokumenttimme digitaaliseen muotoon. ”Olemme välinpitämättömästi ja tiedostamatta heittämässä bittimuodossa kaiken sen tiedon minkä historioitsijat tuhannen vuoden päästä tarvitsisivat informaation mustaan aukkoon.”

Ryhdy printtaamaan Se on ainoa keinoa säilyttää valokuvasi! Muutoin digitalisaatio tuhoaa ne.

Pommiko räjähti?

Petri Jalasto, hyvä ystävä ja kollega, hän kirjoittaa kolumnissaan Tie- ja Liikenne-lehdessä ajattelun vallankumouksesta: ”Keväällä liikenne- ja viestintäministeriö sitten räjäytti pommin ehdottamalla liikennepolitiikan suunnanmuutosta hallinto- ja politiikkakeskeisestä suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmästä markkinaohjautuvaan digitalisaatiota ja mahdollisesti tulevaisuudessa robotiikkaa hyödyntävään MaaS-aikaan.”

Seuraavaa linkkiä klikkaamalla voit tutustua näihin virkavallan ajatuksiin.

http://www.liikennevirasto.fi/documents/20473/57184/Liikennepalvelunanettiin.pdf/502690ef-a8a2-4de2-ac64-bb387609e1da

Jalasto kirjoittaa ministeriön pyrkivän antamaan ihmisten valinnoille nykyistä suuremman roolin lisäämällä liikenteen markkinaehtoisuutta. Ministeriö sitten tyytyisi reguloimaan suurempia vääristymiä. Hän epäilee ministeriön nyt yrittävän soveltaa liikenteeseen aiemmin menestyksellä tehtyä puhelin- ja telemarkkinoiden avaamista kilpailulle. Palvelu parani ja hinnat halpenivat. Nyt sovellettaisiin samaa konseptia liikenteeseen. Kansa luopuisi yksityisautosta, siirtyisi yhteiskäyttöisiin robottiautoihin, Kännykällä voisi ostaa kaikki liikennepalvelut pakettihintaan. Oli sitten lentomatka Kanarialle tai fillarimatka leffaan. Leffalippukin tulisi siinä samalla. Systeemi hoitaisi maalaiskylän mummolle yhteiskuljetuksen S-Marketiin, silloin kun tulijoiden määrä on digitalisoinnin avulla tiedossa ja kauppias asettaisi käyttöön oman subventionsa - ehkä. K-kauppias saattaisi tarjota vielä halvemman kuljetuksen. Digitalisaation avulla pääsisimme sittenkin ilmaiselle lounaalle?  Jaa, kyllä kauppiaat kuitenkin taitavat vaatia yhteiskunnan subventiota asiakkaidensa matkoille – ja ilmaiset lounaat jäisivät unelmaksi.

Digitalisaatio mittaa hallituksen uudistuskyvyn? Kansliapäällikkö Pursiainen sanoo tien olevan digitaalipalvelun alusta. Minä väitin  joskus tien olevan muutakin: "Tieympäristö ei ole vain tekniikkaa. Tie on paljon muuta kuin liikenneväylä. Se on virta, saavutettavissa oleva paikka tai tulevaisuus. Tie yhdistää ihmisiä ja tavaroita, mutta se yhdistää myös tunteita. Tien yhdistävyys on osa meidän tajunnanvirtaamme ja aineetonta perintöämme."

Hallitus on asettanut digitalisaation tehtäväksi muuttaa meidän elämäämme. Roboteista tulee meidän käsiämme ja jalkojamme. Lopuksi robotit korvaavat meidän aivomme? Vihdoin meitä ei ehkä tarvita lainkaan? Liikenne- ja viestintäministeriö näyttää olevan hyvin kiinnostunut robotisaatiosta. Kaunopuheinen ministerimme on vahva mielipidejohtaja. Häntä tukee innostunut kaarti asiasta vakuuttuneita virkanaisia ja virkamiehiä niin ministeriöstä kuin liikennevirastosta.. Hauskaa ja hieman erikoista että naiset ovat nyt digitalisaation vahvoja airuita.  Miehet, niin kuin minäkin, tuntuvat hieman haikailevan vanhaa hevosmiehen rooliaan.

Viiden kohdan ohjelma

■       Edistetään esineiden internetiä

■       Rakennetaan liikenteen digitaalisten palveluiden kasvuympäristö

■       Laaditaan tietoturvastrategia, jolla lisätään luottamusta internetiin ja digitaalisiin toimintatapoihin

■       Lisätään robotiikan hyödyntämistä ja kehitystä Suomessa

■       Lisätään suurten tietoaineistojen (massadata) hyödyntämistä ja massadataan perustuvaa liiketoimintaa Suomessa sekä käynnistetään ns. omadataan perustuvia kokeiluja

Kiitos Sampo! Ostan heti! Mikä on tilinumero?

Digitalisaation ensimmäisenä asteena on matkalippu jolla kaikki liikkumispalvelut saadaan kiinteään hintaan. Seuraavaksi ajoneuvomme muuttuvat ”autonomisiksi” roboteiksi. emme enää omista autoa. Ajamme kollektiivissa. Kaikki me varmaan jo odotamme innokkaina uusimuotoisia formulakisoja. Silloin seuraamme robottiformuloiden kiehtovaa kilpa-ajoa.

Tulevaisuutemme tarina

Esineiden internet - robotiikan ryydittämänä - helpottaisi äärettömän kiihottavalla tavalla meidän jokapäiväistä elämäämme. Kauppaan mennessämme ilmoittaisimme kaupan robotisoidulle ostoskorille valmiiksi ruokareseptimme koodin ja näin porkkanat, perunat ja kukkakaalit muine höysteineen lisättynä lampaan kyljyksillä hyppäisivät meidän robottikoriimme, joka sitten etsisi ulkopuolella odottavan nelikopteriin, joka lennättäisi ostoksemme meidän kotioveemme yhdistettyyn kylmä-, pakastin- ja lämpökaappiin. Robottikäsi kaappaisi  tuotteet kaappeihin hyvässä järjestyksessä. Sieltä nämä internoidut ruokatarvikkeet tulisivat oikein ajoitettuina tyhjiöputkistoa myöten keittiömme syöttöalustalle - ruoan valmistusta varten. Ihminen ei luonnollisestikaan osallistuisi ruoanvalmistuksen tapaiseen tuottamattomaan työhön. Ruoka valmistuisi kotitalousrobotin hellässä huolenpidossa. Koko perhe voisi sillä välin keskittyi liikunnallisiin harrastuksiin läheisellä kaupunkibulevardilla Pokemon Go -pelin merkeissä.

Pelaaminen keskellä bulevardin monitoimiympäristöä on täysin turvallista, sillä robotisoidun liikenteen ohjausjärjestelmä on tietoinen Pokemonien esiintymisestä ja supertietokone laskee ja varautuu jo ennakolta pelaajien tuleviin liikkeisiin ja huolehtii robottiraitiovaunujen, robottikuorma-autojen ja robottihenkilöautojen, sekä myös sähköisten hoverlautojen ja skeittilautojen niin kuin myös yksipyöräisten segway-kloonien (swegway, swagway) turvallisesta ohjauksesta ja pysäyttämisestä - Pokemon-metsästäjien tehdessä nykykäsityksen mukaan arvaamattomia liikkeitään. Digitalisoidussa ympäristössä mikään ei ole arvaamatonta. Kaikki voidaan ennakoida ja koko ongelma liikenneturvallisuudesta on poispyyhkäisty. Niin sanovat robotisoidun liikenteen asiantuntijat. Ja me uskomme heitä – niin kuin muitakin lobbareita.

MaaS--palveluun tulee hyvällä syyllä liittää myös individuaaliset kevytkulkemisen välineet.

Niin, myös kävelijät on varustettu automaattisilla liikkeenpysäyttäjillä ja askelkoordinaattoreilla. Olette kai ymmärtäneet että ns. inhimillinen vapaa liikkuminen on digitalisaatiourbanismissa täysin kiellettyä. Yksikin inhimillisellä logiikalla toimiva olio voi saattaa tekoälyn ohjaaman toiminnan pois tolaltaan. Mikään elämässä tai liikenteessä ei jää kaikkivoivalta robotiikalta hoitamatta. Liukas keli tai jääpolanne eivät haittaa menoa. Myös Pokemonit varustetaan virtuaalisilla liukuesteillä. Näin voidaan säilyttää samankaltainen liikkeen dynamiikka virtuaaliolennoilla, niiden metsästäjillä ja muuten vain autonomisesti liikkuvilla.  Heillä kaikilla on samantyyppinen kitkanrajoitusautomatiikka - nastat työntyvät automaattisesti kengänpohjista

Liikenteen hidastuminen tai lisääntyvä matka-aika menettävät robotiikan tultua merkityksensä. Ihmiset keskittyvät vapaa-aikatyöhön, jolla ei ole lainkaan tuotannollista sisältöä. Aikaa ei silloin tarvitse mitata tai hinnoitella. Robotit suunnittelevat itsensä ja rakentavat itsensä. Digitalisoituneessa maailmassa ne myös huoltavat itsensä. Aivan samoin kuin ne huoltavat meidät vanhuksina. Erityisesti pupujussin näköiset laulavat hoitorobotit olivat aiemmin suuressa suosiossa. Nyt citykanien invaasion jälkeen pupurobotit ovat menettäneet suosiotaan. Suosioon ovat nousseet erityisesti Saimaan norpat. On myös havaittu suurta innostusta julkkishahmoja kohtaan. Meillä myös erityisesti politiikan hahmot ovat suosittuja, edellyttäen että heillä on hyvä laulutaito. Asuntoviranomaiset ovatkin jo heränneet. Onko robotin kanssa asuminen todella yksinasumista vai tulisiko tilastointiin ottaa mukaan digitalisaation voimin syntynyt robottikanta

Robottien arvellaan olevan vahvasti mukana tulevaisuuden hoitoalalla. A-studiossa esiteltiin taannoin silmiä vilkuttelevaa norppaa – siitä kuulemma vanhukset pitävät. Jotkut väittävät robottien toimivan myös seksiterapeutteina ja jopa tehokkaina seksikumppaneina. No, onhan ihmisillä nykyään jo avattarensa – ne kertovat toisesta minästä – siitä oikeasta?

Ongelmaksi on muodostunut myös robottien romuttaminen – anteeksi hautaaminen. Viranomaiset ovatkin jo harkinneet robottien hautausmahdollisuutta omalle hautausmaalle.  Robotiikan ja digitalisaation ilosanoma on myös suosiollinen kasvaneen seksuaaliaktiviteetin mallimaassa. Nyt robotit tarjoavat mahdollisuuden ehdottoman mieluisaan turvaseksiin. Tilastot osoittavatkin ihmisten jo paljolti luopuneen parinkymmenen vuoden takaisesta itsetyydytyksestä, kun heillä on nyt yksinäisyyden sijaan  uusi uskollinen ystävä. Ministeriö onkin nyt erityisen tyytyväinen siitä, että robotisaatio on näin ottanut merkittävän askeleen sosiaalisen käyttäytymisen sektorille. Aiemmin robotisaatiota pidettiin lähinnä taloudellisen kilpailukyvyn mahdollistajana, mutta nyt siis on tehty jo valtava loikka ihmisen sisimpään. Kaiken kaikkiaan, siis antautukaamme täysin rinnoin uuteen maailmaan. Niin, siis noin vuonna 2050.