Uutisia Libyasta – ovatko talomme hajalle pommitettuja?

Libyasta tuli minun kohtalon paikkani. Matkustin ensimmäisen kerran tuohon maahan vuonna 1976. Silloin olimme saaneet vihiä Tripolin liikennesuunnitelman tarjouspyynnöstä. Maassa oli vuonna 1969 tehty vallankumous. Hymyilevä eversti Muammar Gaddafi oli upseeritovereineen kaapannut vallan kuningas Idrisin lomaillessa Italiassa. Suomalaiset olivat jo perustamassa sillanpääasemaa maahan 1960-luvun lopulla. Vuorineuvos Aarne J. Aarnio ja ministeri Väinö Leskinen olivat takuumiehinä kun jo manalle menneet ystäväni Lassi Iharvaara ja Matti Tausti yrittivät saada alkuun suurta ”New Town” -suunnitelmaa Benghasiriin Tripolin pohjoispuolelle. Neuvottelut olivat jo pitkällä kun vallanvaihdos katkaisi prosessin ja osallistuneet ryhtyivät nuolemaan haavojaan. Minun mennessäni maahan 7 vuotta myöhemmin kaupunki oli täynnä uuden vallan julisteita.  ”Partners not Wage Workers” oli idea maan tulevasta demokratiasta.

Saimme työn ja pitkäaikainen ”libyalaisuus” sai alkunsa. Mitkä olivatkaan ne luvut? Ainakin olen käynyt maassa 240 kertaa. Olen asunut maassa muutaman vuoden. En vakituiseen, mutta edestakaisin matkustellen. Teimme vientiyhtiömme Devecon Oy:n kautta maahan kymmeniä projekteja. Vuosien mittaan liikevaihtoa oli 60 miljoonaa euroa.  Suurimmat suunnittelu- ja valvontayöt olivat Ras Lanuf -öljyteollisuuden uusi kaupunki Sirten lahden rannalla, Jufran hallintokeskus erämaan keitaalla 300 kilometriä Välimeren rannikolta, sekä Sirten hallintokeskus -nykyiseltä nimeltään Ouagadougou kongressikeskus. Tuollainen nimi syntyi Libyan tavoitellessa Afrikan yhdysvaltojen pysyvää johtoasemaa. Rikas Libya toimikin Afrikassa sponsorina monissa hankkeissa. Eversti Gaddafi oli myös tunnetusti Nelson Mandelan tukija ja myös ystävä.

Olen kirjoittanut Libyasta useissa blogeissani.  Viimeisimpiä niistä ovat:

http://penttimurole.blogspot.fi/2013/11/perkele-saatana-mister-murole.html

http://penttimurole.blogspot.fi/2016/06/soitan-libyaan-ali-vastaa.html

Ouagadougoun viimeiset vaiheet

Monet ystäväni kyselevät meidän Libyan kohteistamme. Ovat ne nyt kaikki hajalla? Ovat ystävät tallella? Oletko käynyt maassa? Mitä on tapahtunut?

Kirjoitin pari kuukautta sitten puhelinsoitostani Alille. Hän oli meidän Sirten ja Jufran töistämme vastaava tilaajan edustaja. Nuori mies, 28- vuoden ikäinen, silloin kun hän valitsi meidät Sirten kongressikeskuksen suunnittelijoiksi.  No, valitsi ja valitsi. Olihan siellä isommat päättäjät, mutta ei se päätös olisi tapahtunut ilman Alin suositusta. Ali on Misuratan kaupungista. Misurata on ollut keskeisessä asemassa Libyan sisäisissä taisteluissa. Minä kirjoitan tätä blogia Alin sisaren kutoman maton päällä. Matossa on kuvioina meidän Libyaan piirtämiämme asemakaavoja. Olen kuin lentävällä matolla, joka kiidättää minut ajatuksissani Alin luokse ja Libyan rakennuskohteiden luokse – siis meidän ikiomien rakennuskohteidemme luokse.

Jotkut ovat pitäneet misuratalaisia maan pelastajina. Jotkut taas varmaan pitävät heitä tuhoavina vallan tavoittelijoina. Libya on heimoyhteiskunta.  Nyt kesäkuussa alkaneessa hyökkäyksessä misuratalaiset joukot yrittivät puhdistaa Sirten kaupungin siellä majaansa pitävistä ISIS-ryhmittymistä.  Alkuun eteneminen näytti menevän hyvin, mutta sitten homma pysähtyi. Libyalaiset pyysivät apua länsivalloilta. He saivat apua. Yhtyneiden kansakuntien taustoittamat joukot olivat valmiina. Brittiläiset tulenjohtoa hoitaneet kommandot yhdessä amerikkalaisten hävittäjien kanssa tuhosivat puolustuksen keskeiset pisteet, olivat ne sitten sala-ampujia tai yksittäisiä tuliasemassa olevia hyökkäysvaunuja. Uutisissa amerikkalaisten sanottiin pommittaneen rajusti ISIS-joukkojen tukikohtia. Päätukikohta oli meidän kongressipalatsimme. Se uutinen kylmäsi. Vaikka toisaalta tiesinkin, etteivät täsmäpommit tuhoa rakennuksia, ne vain tekevät reiän kattoon ja polttavat kaiken sisällä. Ihmiset kuolevat kuin kärpäset, talot säilyvät. Karmeata logiikkaa.

Kuvassa on Sirten keskusta. Gaddafin surmapaikka oli tierummussa vasemmalla ylhäällä. Meidän ”ikiomat” kohteemme ovat kongressikeskus kuvan oikeassa alakulmassa ja Sirt Bay Hotel kuvan keskellä, Ne sekä suunniteltiin Suomessa että rakentaminen valvottiin suomalaisten toimesta. Pelkän työmaavalvonnan kohteena olivat keskustan kerrostalokorttelit sekä jätevedenpuhdistamo. Valvontatehtävissä Sirtessä oli parhaimmillaan toistakymmentä suomalaista insinööriä. Valvonta ei tarkoittanut pelkkää valvontaa vaan myös aktiivista osallistumista kohteen suunnitteluun.

Keskustellessani Alin kanssa pyysin häntä lähettämään valokuvia Sirtestä ja erityisesti kongressikeskuksesta. Olivathan voiton saaneet valloittajat kotoisin pääosin hänen kotikaupungistaan. Hän lupasi pyytää tuttaviltaan kuvia. Vielä hän vakuutti meidän ”yhteisen hankkeemme” olevan ehjän.  Vain pintavaurioita. Nyt, juuri eilen, kuvia rupesi tulemaan.

Siinä se on – meidän ponnistelujemme tulos ja ylpeyden aiheemme 90-luvulta. Me katselimme aikanaan rakennusta suurella ihastuksella ja ylpeydellä.  Olihan se meidän aikaansaannostamme. Nyt nuoret sotilaat kastelevat taloa  ihmetyksellä. Reikiä seinissä! Ovatko ne Naton täsmäpommien synnyttämiä? Vai singolla räiskittyjä? Miksi niitä on räiskitty katonrajaan ja ilmastointikonehuoneisiin?

Kuka otti kuvat ja koska?

No, eivät ne Alin lähettämät kuvat nyt taida olla tuttavien ottamia, mutta joidenkin ottamia kuitenkin. Osassa kuvia on nurkassa Libyan uuden hallinnon lipulla varustettu tunnus.  Edustavatko ne sitten hallinnon virallista kantaa. Kaivoin myös netistä vanhempaa kuvakantaa. Monet kuvat kertovat tarinaa ja räiskettä silloin kun koalitio Naton tukemana valloitti Sirten Gaddafin joukoilta. Se tapahtui lokakuussa vuonna 2011. Gaddafi tapettiin sirteläiseen tierumpuun 20. lokakuuta 2011.  Jotenkin säälittää tuon miehen alentava kohtalo. Miten ”suuret” diktaattorit viitsivät kuolla noin alentavasti? Jos on sisua tappaa, pitäisi olla myös sisua kuolla!

ISIS harjoitti hirmuvaltaansa Sirtessä pari vuotta. Sirtessä oli ISIS-porukan ristiinnaulitsemispaikka liikenneympyrässä lähellä Gaddafin surmapaikkaa.  Päitä katkottiin keskustan torilla. Olimme joskus piirtäneet torille maalattavat vihreät kuviot. Niittenkö päällä? Joka tapauksessa nyt kaupunki on misuratalaisten hallussa. Kaupunki vapautui Isiksen komennosta pari kolme viikkoa sitten. Nyt on tarkoitus katsoa missä kunnossa meidän kongressikeskuksemme on kaiken ammuskelun jälkeen.

Sirten kongressihalli on mahtava rakennus. Ylempi kuva on satelliittikuva noin vuodelta 2004. Alempi kuva on rakennuksen 1 kerroksen pohjapiirustus vuodelta 1993. Talon pituus on 340 metriä ja leveys 80-140 metriä. Sen korkeus on 30 metriä ja kerrospinta-ala 43 000 kerrosneliömetriä. Suuressa salissa on 4 500 istumapaikkaa ja neljässä pienemmässä salissa yhteensä 2 800 istumapaikkaa.

Tekijät esiin

Rakennuksen pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Jussi Jauhiainen CJN Oy:stä. Hänen lähimpiä apulaisiaan olivat arkkitehdit Kari Somma ja Jalo Virkki. Rakennesuunnittelusta vastasi DI Raimo Nurminen Ekono Oy:stä.  LVI-suunnittelun päävastuullisena oli DI Harri Ripatti. Sähkösuunnittelua johti ins. Reijo Sarkkinen. Talon sisutuksen ja kalusteet suunnitteli Hannele Helkama-Rågård.  Infran suunnittelua tehtiin DI Markus Saaren johdolla. Piha-alueet suunnitteli Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja maisemasuunnittelua hoiti maisema-arkkitehti Veli-Markku Uski. Projektipäällikkönä kotimaassa toimi DI Markku Piispanen ja Libyassa se taisin olla minä itse. Rakentamista valvoi DI Esa Laihonen. Ja paljon, paljon muita.

Ylemmässä kuvassa on rakennuksen pienoismalli. Elettiin vuotta 1994. Se oli sijoitettu tilaajan rakennuttaja-organisaation ODAC:in toimistoon Sirtessä. Alemmassa kuvassa on satelliittikuva. Se on todellisuutta. Emme kuitenkaan tässäkään kuvassa voi arvioida taistelujen jälkien määrää, sillä kuva on ajalta ennen Gaddafin vallasta syöksemistä, luultavasti vuodelta 2004. Talo on erittäin taitavasti suunniteltu. Valtava massa jakautuu sympaattisiin yksiköihin. Jauhiaisen Jussi ansaitsisi tästä talosta suuremmankin kiitoksen kuin minkä minä juuri nyt tässä annan.

Miltä näyttää? Näyttää siltä että VIP sisäänkäynnin puolella on seinässä reikiä. Niitä on sekä pääsalin ”näyttämön” puoleisessa kaarevassa seinässä että kupukattoisen ”Presidential Meeting Room’in” seinässä. Misuratalaistaistelijat ihmettelevät. Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten. Oikean puolen kuva on Jussi Tiaisen ottama. Hän teki laajan kuvasarjan meidän libyalaiskohteistamme – aina turvallisuuspalvelun tarkasti sivusta seuraamana. Ihmettelivät miten valokuvan ottaminen kestää aina niin kauan. Heiltä se olisi vain yksi räpsähdys.

Kupolikattoinen ”Presidential Meeting Room” näyttää mustalta. Tsekkiläinen kristallikruunu on kyllä paikallaan. Tämä tuho taisi olla olemassa jo Gaddafia vastaan käydyn taistelun jälkeen. Oikea kuva on suunnittelun aikainen mallikuva. Hannele Helkama-Rågårdin suunnittelemat huonekalut ovat mallikuvassa paikallaan, mutta todellisuuskuvassa ne ovat löytäneet tiensä parempiin huoneisiin.

YK:n avulla Gaddafin kukistaneet taistelijat juhlivat pääsyään kongressikeskuksen suureen ”Lobbyyn”.  Tämä tapahtui vuonna 2011.  Oikealla juuri valmistunutta aulatilaa vuodelta 1997.

Jatkoa edelliselle kuvalle. Osaatko arabiaa? kerro minulle mitä kaiteisiin on kirjoitettu. Vasemmassa kuvassa rojun seassa Hannelen huonekaluja.

Suuren salin muoto on puoliympyrä. Se sai alkunsa Leptis Magnan roomalaisesta teatterista. Istuimme teatterin katsomossa - yritimme ymmärtää mittakaavaa ja yritimme ymmärtää akustiikkaa. Olisiko se tässä? Se oli siinä! Saliin mahtuu 4 500 henkeä. Näyttämö on puolipyöreä ja laskeutuva. Oli tehtävä Afrikan Unionin päämaja, oli myös haaveita EU:n Välimeren yhteistyöstä ja sitä varten tarvittavista kongressitiloista. Tuli Ouagadoukou ja sisällissota. Sali vallattiin ensin NATO:n avulla Gaddafilta, sitten NATO:n avulla ISIS-poppoolta. Pienissä kuvissa näkyy salin käyttöä Isiksen uudellenkoulutuskeskuksena. Salin nykykunnosta ei ole kuvia. Ainakin seinissä on reikiä.

VIP-sisäänkäyntiin oli sijoitettu edelliselle hallitsijalle symbolinen beduiiniteltta tai oikeammin katos. Oikealla ylhäällä näkyy Gaddafin kukistumisen ajalta punaiset matot lattialla. Toisessa kuvassa on nykyinen tilanne. Siivottu on. Kaiteissa ja pilareissa on singon jälkiä.

Kongressikeskukseen kuului kuvassa esiintyviä ministeriöille tarkoitettuja rakennuksia 16 kappaletta. Ylempi kuva kertoo yhdestä rakenteilla olevasta talosta. Näiden talojen suunnittelu oli tehty Italiassa. Suunnittelutoimistoa johtava bulgarialainen naisarkkitehti oli Alvar Aallon suuri ihailija. Rakentamisen valvonta oli uskottu suomalaisille insinööreille. Yläkuvassa talo on vielä aivan ehjä. Alemmassa kuvassa palmut ovat kasvaneet Veli-Markku Uskin osoittamiin paikkoihin. Puistossa on Mari Siikosen taiteilema  haaroittuvaa wadia kuvaava suihkulähde. Mutta talossa on ammuksien jälkiä. Ehkä siellä on surmattu sala-ampujia ohjusiskuilla.

Miksi?

Tilanne on hyvinkin merkillinen. Ihminen, minä, olen erittäin kiinnostunut rakennuksista ja vielä paikoista joilla ne sijaitsevat. Kaikki ihmiskohtalot, elämä ja kuolema, niistä ei ota selvää, niistä ei kukaan kerro. Nuoret miehet taistelevat ja kuolevat ”minun” rakennusteni seinien sisällä ja seinien ulkopuolella. Kansainväliset mahtikoalitiot suuntaavat huippumoderneista suihkukoneista kauko-ohjattuja ammuksia ”minun” taloni seinien läpi.  Hirmutekoihin pyrkivät organisaatiot pitävät kokouksiaan ”minun” taloni neuvotteluhuoneessa. He päättävät viedä viattomia ihmisiä tuonne läheiselle uimarannalle ja katkaista heidän kaulansa. Olin siellä juuri muutama vuosi sitten uimassa?