Venäjältä kuuluu salaperäinen humina!

Mikä on Venäjä? Mitä on Venäjä? Kysymykset eivät saa vastauksia. Tai vastauksia on niin paljon ja ne ovat niin erilaisia, etteivät ne tuo asiaan ymmärrettävän totuuden häivääkään. Näkökulma on useimmiten yksipuolinen. Takuuvarmasti molemmat maailman voimakkaimman valtion presidenttiehdokkaat ovat Venäjästä hyvin pihalla - tai sitten yhtä aikaa oikeassa ja väärässä. Hillary Clinton sanoo: “US should use 'military response' to fight cyberattacks from Russia and China. On erikoista miten cyberin kotimaa uhkaa uusia yrittäjiä sodankäynnillä.” Donald Trump sanoo: “Wouldn't it be nice if we actually got along with people? Wouldn't it be nice if we got along with Russia?" On mielenkiintoista miten presidenttiehdokas on havainnut “get along” -politiikan suuret arvot. Siinä olisi kyllä hieman järkeä. Sitä ei ole Aleppon neuvottelujen katkaisemisessa.

Whatabout?

Enemmän kuin Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden retoriikkaa ymmärrän Erkki Tuomiojan sanomisia. Arvioidessaan Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raporttia hän sanoi: ”Tämä raportti ei todellakaan syyllisty minkäänlaiseen ’whataboutismiin’. Se ei pysähdy miettimään tai edes kuvaamaan niitä seikkoja, jotka ovat voineet johtaa Venäjän toimimaan, kuten se on tehnyt. Aidompi akateeminen tutkimus lähestyisi aihetta myös vertailevan suurvaltatutkimuksen näkökulmasta, jolloin esimerkiksi se miten Yhdysvallat aikoinaan reagoi Castron valtaannousuun Kuubassa ja neuvosto-ohjusten sijoittamiseen maahan voisi antaa perspektiiviä sille, miten Venäjä näkee Ukrainan toimet. 

Kirjoitinpa tuosta Ukrainasta kaksi vuotta sitten blogin. Kaikki näytti jämähtäneeltä jo silloin ja tilanne jatkuu.
http://penttimurole.blogspot.fi/2014/09/kihlaajat-lannesta.html

”Kunnioitusta, sitä me tahdomme ja toivomme”

Luen juuri Maarit Tyrkön kivaa kirjaa ”Tyttö ja nauhuri”, WSOY. Siinä hän kertoo sieppaamastaan keskustelusta ETYK:in puutarhajuhlien aikaan: Gerhard Schmidt sanoi Leonid Brežneville: ”Mutta tehän olette maailman rikkain maa, mitä te vielä toivotte?” Brežnev vastasi: ”Emme ole rikkaita… Mutta täyttä kunnioitusta, sitä me tahdomme ja toivomme.” Siinäpä se on. Kunnia!

Moskovan suunnasta katsottuna tilanne näyttää uhkaavalta. Vanhan Varsovan liiton alue on kuvassa violetilla. Silloinen linnoitus länttä ja Natoa vastaan kulki punaisten kolmioiden mukaan. Suomenkin länsirannalla kulki aikoinaan YYA-linnoitus. Nyt Nato-alueen raja on sinisten lippujen mukainen. Miltä vaikuttaisi jos Ukraina liittyisi Natoon? Sen kertoo valkoisten pikku-kolmioiden linnoitus. Linja lähestyy akselivaltojen valloitusrajaa toisen maailmansodan alkuvaiheessa vuonna 1942 (turkoosi viiva). Entäs jos niitä sinisiä lippuja vielä siroteltaisiin pitkin Suomen rajaa? Ja tilannekuvaa täydentäisi Turkin sotilasliittolainen Azerbaijan -sekin paha! Vihreä linja on juuri tuo rintama, jonne Saksa ja akselivaltiot Suomen ohella pääsivät etenemään rajujen taistelujen avulla. Siinäpä se on lipuilla merkitty muistin virkistämiseksi. Kyllä tässä on aihetta Putinin stressiin

Kadonnut mahti?

Alussa kysymys kuului mitä on Venäjä ja mikä on Venäjä? Venäjä vaatii kunnioitusta. Niin sanoi jo Brežnev. Siihen aikaan kunnioitusta ja pelkoa taisi olla roppakaupalla nykyistä enemmän. Nyt kunnia ja sen mukana mahti näyttää lähes menetetyltä. Erityisesti sen havaitsee karttaa katsomalla. Länsiblokki on pystynyt hankkimaan takaisin omaan ja Naton vaikutuspiiriin aiemmin Varsovan liittoon kuuluneet 117 miljoonaa kansalaista, joukossa vielä Neuvostoliittoon ”vapaaehtoisesti liittyneet”, mutta sittemmin itsenäistyneet Baltian maiden kansalaiset.  Jokainen ymmärtää tuossa valtavan kunnian menetyksen. Olivathan nuo kansalaiset vapautettu Hitlerin kuristusotteesta yli 20 miljoonalla uhrilla. Uhreista puolet oli siviilejä.  Kadotettua kunniaa hankitaan nyt pommittamalla syyrialaisia siviilejä. Onko niin että aiempien sotien uhrien järkyttävä määrä sokaisee mittakaavaa. Toisen maailmansodan pommituksissa kuolleiden määrä oli noin 2 miljoonaa ihmistä. Hampurin yhden viikon pommituksissa sai surmansa 40000 ihmistä. Syyriassa lasketaan pommituksissa kuolleiden määräksi noin 10000 ihmistä. Pommituksissa kuolee pääosin siviilejä, naisia ja lapsia. Kenraalien mielestä uhrien määrä on varmaankin normaali - нормальный.

Kuva kertoo valtavasta voimapelistä. Varsovan liiton mahdista on siirretty verettömällä ”vallankumouksella” lähes puolet toisiin käsiin. Samalla koko kyseinen liitto on hävinnyt. Ei ihme että kunniasta on kysymys. Miettikää miltä olisi Moskovan silmin näyttänyt jos Nato-koriin olisi vielä kellahtanut Ukrainan 45 miljoonan asukkaan potti.

Toisen maailmansodan aattona Neuvostoliiton asukasmäärä oli noin 170 miljoonaa henkeä. Nykyisen Venäjän osuus oli 110 miljoonaa asukasta. Sodan päätyttyä jotkut maat valloitettuna liittyivät osaksi Neuvostoliittoa. Näitä maihin kuuluivat mm. Baltian maat. Suuret maat kuten Puola, Itä-Saksa, Tšekkoslovakia, Romania, Albania ja Bulgaria liittyivät Varsovan liittoon ja kasvattivat puolustusyhteisön taustalla olevan väkimäärän 260 miljoonaan. Sitten tapahtui voimasuhteiden muutos kun entiset sosialistimaat lisättynä Itä-Saksan väestöllä liittyivät Natoon. Oli tapahtunut valtaisa veretön vallansiirto, sillä 45 % entisen mahtiryhmittymän kannattajista oli vaihtanut puolta.

Putin varmaankin rypistää otsaansa kun hän tarkastelee karttapalloa.  Sinisellä on vanha Varsovan liitto.  Oranssilla Aasian menetetyt valtiot. Punaisella Valko-Venäjä ja Ukraina. Eräästä asiasta hän kuitenkin voi olla tyytyväinen. Kaikki muu kerran vallattu tai vaikkapa vain vastaanotettu - se on menetetty, paitsi on kolme paikkaa jotka Venäjä on saanut pitää. Ne ovat Suomelta napatut valkoisella merkityt Petsamo, Salla ja Laatokan Karjala. Olisiko kannattanut olla hereillä silloin kun oli ainutkertainen mahdollisuus? No jos ei muuta haluttu niin olisi voitu ainakin ottaa tuo Jäämeren yhteys. No anteeksi, on niitä alueita vielä Kaliningrad eli entinen ylpeä Königsberg sekä viipaleet Narvassa ja Petserissä. Pitääkö mennä kauemmaksi ja lähemmäksi nykyaikaa? Silloin voimme lisätä luetteloon Ossetian, Abhasian ja Krimin. Mutta ne ovatkin ”Neuvostoliiton sisäisiä asioita” Puolassa siirrot olivat tietysti valtaisia. Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat Puola menetti, Sleesiasta ja Pommerista tuli kuitenkin hieman korvausta. Mutta silti nuo Suomen valkoiset täplät – ne panevat ihmettelemään.

Nyt juuri kreivin aikaan, kun pitäisi ymmärtää jotain Venäjästä, julkistettiin kolmikon Ahtisaari – Iloniemi - Ruokanen teos nimeltä Miten tästä eteenpäin. Hesarin lehtihaastattelun mukaan Iloniemi tuntuu sanovan: ”Kun Venäjä on vahvimmillaan, se pyrkii laajentumaan. Mutta heikkokin Venäjä on ongelma, koska osoittaakseen olevansa suuri ja vahva, se käyttäytyy hankalasti.” Venäjän toimet Ukrainassa ja Syyriassa eivät Iloniemen mielestä ole yhden miehen aikaansaannoksia.  ”Venäjä on kautta historian ollut vahvojen johtajien käsissä ja maassa on aina ollut eristäytymisen piirteitä.”  Ruokanen ihmettelee maailman tilaa: ”Nyt meillä on tsaristis-imperialistis-ortodiksinen Venäjä, kapitalistis-konfutselainen Kiina ja sharialakia korostavia muslimimaita. Ei tällaisesta ollut aavistustakaan 25 vuotta sitten.”

Muuttumattomuus ja kärsimys – seurauksena yksilökaiho

Jos eivät maailman nykyjohtajat sen paremmin kuin ”maailmanparantajien kolmikkokaan” ymmärrä Nyky-Venäjää, sen ymmärsi Ilmari Iki-Kianto – jo 100 vuotta sitten.  Siinä on pääosassa kaiho. Kaiho on perivenäläinen sisältö musiikissa, runoudessa, kirjallisuudessa - ja elämässä. Kianto sen tiesi ja sen myös vaistosi rajanpinnan asukkaana. Kiannon sanat ovat runoutta - lause lauseelta, sivulause sivulauseelta. Hän sanoo, että vuosituhansien muuttumattomuus on siittänyt aste asteelta kypsyvän kärsimyksen. Tuo kärsimys on Kiannon mukaan ”miljoonien molekyylien yksilökaiho!”

Ilmari Kianto poron pulkassa matkalla Venäjän Karjalaan totuutta etsimään. Siinä hän ajellessaan ja piippua tuprutellessaan tunsi tuon yksilökaihon ja kuuli salaperäistä huminaa. Se kuuluu nytkin.

Ilmari Kianto sanoi sanomisensa tsaarinajan yksinvaltaisesta Venäjästä. Nyt Venäjä on putinajan yksinvaltainen Venäjä. Päteekö Kiannon analyysi nykypäivään? Kianto kirjoittaa vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta vuosituhansiin toimineesta yhteiskunnasta. Jos näin on, niin silloin teksti voidaan tulkita yleispäteväksi, tähän aikaa sopivaksi.

Olen kirjoittanut kansalliskirjailijastamme parikin juttua.

http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/matka-monikulttuurisuuden-kiehuvaan.html

http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/miljoonien-molekyylien-yhteinen.html

Kuuluu salaperäistä huminaa

”Niin ikään porolla lähestyessä kotimaan hiljaista rajalinjaa, selän takana tsaarin koko mahtava valtakunta, viriää matkailijan sielussa kummallinen, juhlallinen tunnelma. Hänen sielussaan kangastelee ääretön tasapinta, jolla määrättyjen perintölakien näkymättömille perustuksille järjestetty yhteiskunta elää ja toimii vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta vuosituhansiin. Tätä ääretöntä elämän massaa ei voi äkkiä muuttaa eikä mullistaa, molekyyli tukee kiinteästi toista molekyyliä. Niitä on myriadi ja vaikka yksi miljoona jostakin syystä levottomasti liikahtaisikin, niin pian taas kaikki on samassa tasapinnassa, eikä raateleva voima pääse kerralla kuohuttamaan koko massaa.

Mutta, tämä vuosituhansia paikoillaan päilyminen on siittänyt aste asteelta kypsyvän kärsimyksen, joka kohoaa kuin sininen raskas savu ylös lepäävästä massasta: miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho! Se liitää, leijailee ilmassa ikään kuin harmaja havukka, se soittaa kuulumattomia säveleitä ilman kielillä, se kummittelee pimeässä yössä aivan kuin yhteen pisteeseen tuijottava pöllö. Kaikki on hiljaa alhaalla, mutta salaperäinen humina kuuluu – ylhäältäkö? alhaisuuden alapuoleltako? mistä? ei kukaan oikein tiedä, mutta se kuuluu...”

Kuuletko tuon huminan?