Alkoi sota terrorismia
vastaan
Tapahtumat vyöryivät. Sukellusvene Kursk upposi
Jäämerellä 2001, 118 miehistön jäsentä menehtyi. Syyskuun 11. päivänä 2001
alkoi terrorismin vastainen sota, Manhattanilla kuoli lähes 3 000 ihmistä maailmanhistorian
uskomattomimmassa terroriteossa. Moskovalaiseen teatteriin kohdistuneessa
panttivankidraamassa 2002 kuoli 170 ihmistä. Liittouma hyökkäsi Irakiin 2003,
sodassa kuolleita vähintään 150 000 henkeä, pääasiassa siviilejä,
amerikkalaisia sotilaita kuoli 4500. Madridissa räjähtivät junapommit 2004,
iskussa menehtyi lähes 200 ihmistä ja loukkaantui runsaat 2000 ihmistä.
Beslanin koulukaappauksessa 2004 kuoli 330 panttivankia, joista lähes 200
lasta. Intian valtameren tsunamissa vuonna 2004 kuoli lähes 300 000 ihmistä,
joukossa 179 suomalaista. Lontoon joukkoliikennevälineisiin kohdistuneessa
terrori-iskussa 2005 kuoli 56 ihmistä. New Orleansin hurrikaani tappoi vuonna
2005 lähes 2 000 ihmistä. Israelin ja Libanonin Hizbollahin välisessä
konfliktissa vuonna 2006 yli 1000 kuollutta.
Islamistit iskivät hotelliin Mumbaissa 2008, lähes 100 kuollutta. Haitin
maanjäristys vuonna 2010, seurauksena yli 220000 kuollutta.
Maailmassa kuoli 10 vuoden aikana noin 400 miljoonaa
ihmistä ja syntyi noin 900 miljoonaa ihmistä. Terrorismissa kuoli noin 4000
ihmistä. Se on 0,01 promillea kaikista kuolleista. Luonnonkatastrofeissa kuoli
puoli miljoonaa ihmistä. Se on 1,3 promillea kaikista kuolleista. Sodissa kuoli
noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Se on 3,8 promillea kaikista kuolleista.
Liikenneonnettomuuksissa kuoli kymmenen vuoden aikana noin 10 miljoonaa
ihmistä. Se on 25 promillea kaikista kuolleista. Murhissa kuolee 0,1% ja
itsemurhissa 0,2% kaikista kuolemista. Nämä kaikki väkivaltaiset kuolemat ovat
yhteensä 3,3 prosenttia kaikista kuolemista.
Palstamillimetrit
ja media-aika keskittyivät terrorismissa kuolleisiin tuhansiin ihmisiin,
sodissa ja luonnonkatastrofeissa kuolleisiin satoihin tuhansiin ihmisiin.
Palstamillimetrit ja media-aika eivät kiinnostu liikenteessä kuolleista
miljoonista ihmisistä.
Lamasta nousuun ja pudotus
uuteen lamaan
Vuosikymmen oli lamasta nousua ja uuteen lamaan
vajoamista. Omassa elämässä muutos oli suuri, sillä firma myytiin
ruotsalaiselle Jakobson & Widmarkille. Murole matkasi toimitusjohtajan
huoneesta palo-oven taakse sikaria polttelemaan. Vientityöt olivat päättyneet.
Tulevaisuus oli tullut lähemmäksi. Salamana taivaalta iski kuitenkin Niilo
Järviluoman tilaama YTV:n raideliikenteen visiointi vuodelle 2050. Kerrankin
jotain, jossa perspektiivi asettui lähes oikealle aikaetäisyydelle. Tilaisuus
haastoi, odotukset tilaajan piirissä taisivat olla suuret. Tuloskin tuotti
keskustelua. Se tuotti myös näkökantojen jäykistymistä ja vanhoihin
taisteluhautoihin kaivautumista. Kuntien johdon taholla ilmaistiin mielipiteitä
joissa ei ollut liikkumavaraa. Ajatus prosessista, joka olisi voinut jatkua,
osoittautui mahdottomaksi. Tai jatkuihan prosessi. Pääkaupunkiseudun
liikennejärjestelmäsuunnitelmat jatkoivat järkähtämättä omaa ennen viitoitettua
polkuaan. Tärkeintä oli määritellä inkrementalistisesti seuraavan viiden vuoden
projektit. Pitkän tähtäyksen strategia jäi avoimeksi ja strategian
maantieteellinen kattavuus jäi suppeaksi. Minusta se on nytkin sitä. Erilaiset
projektit vyöryvät ikään kuin kaaoksena. Täytyykö sanoa muotisana: isokuva
puuttuu.
Tuntemattomia ovat sosiaaliset
rakenteet ja kulttuuri
Raidevisiossa väitin sosiaaliset rakenteet ja kulttuurin
tuntemattomiksi tekijöiksi. Rakentelin väitteen tueksi erinäisiä trendinomaisia
muutosilmiöitä. Olipa siinä yksi positiivinenkin muutos meissä. Se oli tuo viimeisenä
mainittu kuvitelma kansalaisista ja kansalaisyhteiskunnasta.
- Kansainvälistyminen - säilyäkseen nykyisen kokoisena pääkaupunkiseutu tarvitsee 3 000 uutta maahanmuuttajaa vuodessa.
- Eriarvoistuminen – ihmisten elinehdot muuttuvat ja sosiaalitaloudellinen epätasa-arvo lisääntyy.
- Byrokratisoituminen – markkinatalous ei tunnu pysäyttävän hallintokoneistojen laajentumista.
- Monikulttuuristuminen – nuoret ovat jo nyt jakautuneet elämäntapakulttuurin heimolaisuuteen.
- Väestön ikääntyminen – harmaiden panttereiden ”kolmas elämä” muuttaa opiskelua, viihdettä ja kulttuuria.
- Lapset ja perhe – ”uusioperheily” vie lapset syvemmälle virtuaalimaailmoihin ja tunnesiteet korvautuvat aikuisten ostamalla urheilulla, viihteellä, tavaralla..
- Rahan loppumaton puute – raha jakautuu epätasaisesti, mutta sen suhteen vallitsee yhteinen loppumaton puute.
- Työn muuttuminen tekotyöksi – työ muuttaa luonnettaan, yhä suurempi osa työstä on ”tekotyötä”, joka ei tähtää tuotantoon, vaan vapaa-ajan mielekkääseen kuluttamiseen.
- Viihteen maksullisuus – kaupallinen viihde, maksettu urheilu, subventoitu korkeakulttuuri ”disneyfioivat” identiteettiämme, pian olemme osa maailmaa?!
- Kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen – kansalaiset näkevät yhteiskunnan ongelmat ja haluavat auttaa lähimmäisiään. (Oli siis jotain positiivistakin!)
Luen blogeista kansan viisaita
mielipiteitä?!?
Ryhdyin tarkistamaan suosituimmista poliittisten blogien
listoista kansalaisten lukuinnostuksen suuntaa. Ajattelin että siellä jos missä
voin nyt löytää tarinaa pahojen trendien taivuttamisesta oikeaan suuntaan -
hyvistä pahoiksi. Voisin lukea vastatrendin ilmiöt myönteisinä kirjoituksina
kansainvälistyminen eduista, eriarvoistumisen pysähtymisestä, byrokratian
supistumisesta, monikulttuurisuuden rikkaudesta, harmaiden panttereiden
panoksesta yhteiskunnan hyväksi, vanhempien uudesta osallisuudesta lastensa
toimiin, rahan kaikkivaltiuden joutsenlaulusta, vapaa-aikatyön autuudesta sekä
vielä viihteen ja kulttuurin monipuolistumisesta.
Mutta ei.
En löydä kirjoituksista myönteisyyttä. Mikään ei näytä
menevän oikeaan suuntaan. Kaikki on suorastaan toteutumassa taianomaisesti -
pahan merkeissä. Mutta siis nuo kirjoitukset? Ne keskittyvät yhteen
huolenaiheeseen. Ei näytä olevan kuin yksi huoli. Se on tuo pahanilmanlintu –
maahanmuuttaja. Mikään muu ei kiinnosta.
Meissä itsessämme, ”kantiksissa” – niin kuin me näytämme itseämme kutsuvan, ei
ole mitään huolestuttavaa. Tuntuu siltä kuin kaikki nuo ei-toivotut trendit
olisivat juuri maahanmuuttajien aikaansaamia, kehittämiä ja ylläpitämiä. Melkoista
voimaa ja vallankäyttöä tuolta marginaaliselta ihmisryhmältä!
Tässä kuvassa on Laura
Silvennoisen analysoimana suomalaiset nuorisoheimot parinkymmenen vuoden takaa.
Kysymys kuuluu, pystyykö katujen heimolaisuus sulattamaan itseensä ja
monikulttuurisuuteensa vielä lisää heimoja ja ennen kaikkea mamuja? No,
tietysti pystyy ja täytyy pystyä. Jos ei pysty niin perinteinen
monikulttuurinen karpaasihenki on hävinnyt. Silloin on kaikki muukin menetetty.
Länsimetro valmistuu
etuajassa
Minä olen insinööri. Ehkä pitäisi pidättäytyä oman alan
asioihin ja oman alan trendeihin. Niin, siis tuolloin vuosisadan alussa
laadittiin visiota. Länsimetro ei ollut vielä vaiheessakaan, sillä Espoon
kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen oli ihastunut Strassbourgin raitiovaunuun.
Hänen mielestään metro ei tullut kysymykseenkään. Hän kaivoi pöytälaatikostaan
esiin valokuvan ja esitti Espoon tulevan raideliikennevälineen kuvan.
Raidevisiossa
etsittiin ”isoa kuvaa”. Tullaanko pääkaupunkiseudun raideliikenne perustamaan ensisijaisesti
paikallisjunille, metrolle tai raitiovaunuille? Asia on vieläkin ratkaisematta.
Yhdistelmä on hyvä, mutta vanhana ”metromiehenä” kannatan vieläkin
metropainotteisuutta. Nythän siihen on sopiva aika, kun tällä mielipiteellä voi
juhlistaa koko ammatti-ikäisen haaveeni toteutumista.
Vantaalla taas ihmeteltiin Marja-radan kanssa. Ilaskiven
selvityksessä olimme ehdottaneet rengasmetroa ja lentokenttärataa ykkösoptiona,
Marja-rata tuli vasta kakkosena. Tarveselvityksen valmistuessa vuonna 2001
vaikutti aivan siltä, ettei Vantaan maankäytönsuunnittelu ottanut rataa aivan
vakavasti. Vuoden 2003 alussa hyökkäsinkin sitten Vantaan kaavoitusjohtaja
Jukka Kullbergin ja katupäällikkö Heikki Pajusen kimppuun. Missiona oli
konkretisoida asioita. Keinona esittelin maankäyttökonseptien,
rakennuttamiskonseptien ja teknisten toimintakonseptien kehittämisen. Teimme
tarjouksen yhdessä Pöyryn rakennuttajainsinöörien sekä Pekka Salmisen ja
B&M arkkitehtitoimistojen kanssa. Vantaankosken Sanoma Oy:n projektin
osalta myös Pekka Helin oli mukana joukkueessa. Vantaalaiset ottivat
tarjoutumisemme vastaan ja alkoi mielenkiintoinen suunnitteluprosessi. Samanaikaisesti
Finnair kampitti Marja-rataa. Valtiollisen lentoyhtiön mielestä kaavailtu
Marja-rata oli huono ratkaisu lentoaseman joukkoliikenteen hoitamiseen - suora
yhteys Helsingistä lentoaseman kautta Keravalle olisi parempi. (Tekniikka &
Talous, 6.11.2003.) Tähän halusi Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
kommentoida: "Marja-radalla ja lentoaseman suurnopeusradalla tulee olemaan
eri rooli. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on luotava raideliikenneyhteys, ensin
Marja-radan avulla ja aikanaan mahdollisesti myös suurnopeusradan avulla."
Päätökset syntyivät, valtio sitoutui maksamaan valtaosan
hankkeen kustannuksista. Vantaa oli myös maksumiehenä kolmanneksen osuudella. EU
kantoi myös pienen roponsa kekoon. Marja-radan rakentamisprosessi nytkähti
käyntiin, rakennussuunnittelu valmistui vuonna 2008 ja louhinnat alkoivat
vuonna 2009 ja rata valmistuikin heinäkuussa 2015 – vuoden myöhässä
suunnitellusta aikataulusta. Rata oli 18 km:n mittainen ja maksoi 800 milj.
euroa. Raidevisiossa valmistumisajankohdaksi oli arvioitu vuosi 2010. Rata piti
saada valmiiksi ennen Heikki Pajusen eläkkeelle lähtöä. Tässä epäonnistuttiin.
Se oli se glykooli, jota lentokonemiehet olivat valuttaneet maahan
vuosikymmeniä. Riskianalyysin
tehokkuutta osoittaa, ettei tällaista pikku yksityiskohtaa havaittu ennakkoon. No,
tähän olemme tottuneet. Siitä kertoo myös oheinen kuva.
Kustannusarvioilla
on vaikeuksia onnistua. Kehäradan kustannusarvio oli nykyrahassa mitattuna
pitkään tasolla 400 milj. euroa. Se toteutui kaksinkertaisena. Länsimetro oli
puolestaan pitkään eri kustannusarvioissa samalla 400 milj. euron tasolla,
mutta nousi sitten päätösvaiheessa tuplaksi. Todellisuus on sitten
kolminkertainen. Raidejokeri on pitkään keikkunut 200 miljoonassa. Nyt odotamme
totuuden pian paljastuvan. Kaikki ovat muuten hyviä hankkeita ja maksavat sen
minkä oikeasti maksavat. Sillä ei kuitenkaan näytä olevan paljoakaan tekemistä
päätöksentekovaiheessa käsillä olleiden kustannusarvioiden kanssa.
Raidevisio sijoitti Raidejokerin ennen Länsimetroa. Metrolla
oli kaksi vaihtoehtoa Pasilasta Munkan kautta Espooseen tai Ruoholahdesta Lauttasaaren
kautta Espooseen. Nuo vaihtoehdot tulivat
siihen Espoon pikaraitiotiehuuman vuoksi. Jonnekin sekin oli laitettava. Yllättävän
nopeasti pikaratikasta luovuttiin huolimatta ystävämme Anteron kiivaista
ponnistuksista. Raidevisiossa Raidejokeri oli aikataulutettu vuodelle 2015 ja
Länsimetro vuodelle 2020. Nyt olemme todistamassa ihmettä tapahtuvaksi.
Länsimetro nitkahtaa liikkeelle viikon päästä tämän kirjoittamisesta. Siis jopa
vuotta aikaisemmin kuin mitä aikanaan raidevisiossa arvelin. Tämän perusteella
voisi jopa todeta Länsimetron valmistuneen kahta vuotta etuajassa. Hinta tosin
on hieman noussut.
Vuoden 2004 raidevisiossa on paljon asioita jotka ovat
toteutuneet. Kehärata ja Länsimetro ovat
valmistuneet. Monia raitiotielinjoja on suunnitteilla. Minä odottelen
innokkaana – sitten aikanaan – kehärataliikenteen
korvaamista metrolla ja Pisaran korvaamista U-metrolla. Ainakin sitä kannattaisi
tutkia, jos ajan hengen mukaan kustannustehokkuuteen pyritään. Muutakin on.
Lentorata tietysti, se on toiveiden tynnyrissä. Mutta vieläkin unohtaisin Tallinnan tunnelin tulevien sukupolvien
pohdittavaksi.
Trendien paulat
synnyttävät lyhytjänteistä ajattelutapaa
Trendit ovat taipuvaa tavaraa. Trendien syntyvyys ja
kuolevuus on suuri ja elinikä varsin lyhyt. Trendiajattelu perustuu
lineaariseen maailmankuvaan. Maailma ei kuitenkaan ole lineaarinen ilmiö. Sitä
ei ole myöskään tekniikka. Muutokset eivät ole samanaikaisia, eivätkä
samansuuntaisia. Muutoksista tyypillinen oli viime vuosikymmenen IT-boomi, joka
synnytti langattomuuden ja internetin. Se ei kuitenkaan synnyttänyt
paperittomuutta ja etätyötä. Niitähän eniten odotettiin.
Eräät trendit näyttävät pysyviltä megatrendeiltä. Ihmiset
haluavat omistaa yhä suuremman asunnon, yhä paremman auton ja vieläpä kesämökin.
Heillä on jatkuva kuluttamisen tarve. Yhteisöllisyys heikkenee kaupungistumisen
myötä ja entinen perheyhteisö korvautuu aateheimolaisuudella. Ihmiset näyttävät
kärsivän yksinäisyydestä ja tarinan puutteesta, ihmissuhteiden
arkipäiväisyydestä ja unelmien toteutumattomuudesta. Vanhukset joutuvat
unohdetuiksi – he eivät osaa näissä asioissa neuvoa. Hehän toivovat jatkuvuutta
ja rakkautta, ei tarinaa ja unelmaa. He käyvät tarpeettomiksi ja
samanaikaisesti enemmistöksi. Me olemme he.
Suunnittelija on uuden tuntemattoman edessä.
Tulevaisuutta ei ole koskaan voitu ennustaa. Ei voi nytkään. Ihmiskunnan
historian megatrendit viittaavat kriisin todennäköisyyteen. Maapallon
väestöräjähdyksen megatrendi on kuitenkin kääntymässä hyvään suuntaan.
Muunlaiset kriisit ovat odottamassa. Joku ennalta arvaamaton niistä toteutuu ja
sysää asiat uuteen asentoon. Suunnittelussa kriisinkestävyys on osa ratkaisun
valintaa. Suunnittelijoiden tehtäväkenttä muuttuu innovatiivisesta
rakennustaiteesta ja taitorakentamisesta yhteiskunnallisten järjestelmien
optimointiin
Maassamme tapahtuva yhteiskunnallinen kehitys on
mittakaavassaan kriisiluokkaa. Puoli Suomea tyhjenee, huoltosuhde ylittää
kestokyvyn, uskotaan siirtolaisuuden pelastavan – sitä ei kuitenkaan
käytännössä ole. Asuminen vaatii reformia, tukijärjestelmät uudistamista.
Palvelujärjestelmä edellyttää haja-asutusalueiden joukkoliikennejärjestelmää,
maan runkoverkko tehostettua raideliikennettä ja järkevää logistiikkaa.
Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto vaativat ehdottomasti suurimmat resurssit.
Edessä oleva kriisi on vähäisempi kuin historiamme suuret kriisit. Se on
kuitenkin tämän hetken makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi.
Suunnittelija optimoi ja simuloi. Hän laskee vaikutuksia ja tutkii
ympäristömuutoksia. Hän laatii indikaattoreita sosiaalisesta tasa-arvosta ja
vaatii uusia tutkimuksia. Hänen todistusaineistonsa muuttuu yhä
vaikeaselkoisemmaksi. Arvot ja raha sekoittuvat oudolla tavalla markkinatalousteorioissa.
Muuten tämä edellä luettu teksti ei ole tältä päivältä. Se on vuodelta 2004.
Suomen Rakennusinsinööriliitto täytti silloin 70 vuotta ja minulla oli kunnia
olla yksi juhlapuhujista. Silloin trendit eivät näyttäneet selvää polkua
tulevaisuuteen, vaikka lama oli ohitettu ja nousu alussaan.
Nyt ovat asiat paremmalla
tolalla. Viisaat sanovat, että nämä ongelmat ratkeavat pelillistämisen,
automaation, robotisoitumisen ja digitalisaation myötä. Uskotko?
minua kosketti erityisesti toteamuksesi: “…ihmiset näyttävät kärsivän yksinäisyydestä ja tarinan puutteesta...”.
VastaaPoistaTietty nuo terroristijutut sun muut on hirveitä asioita, mutta niistä on tullut nykyaikana lähes yleistä viihdettä. Vaikka ei saisi. Mielestäni ihmiset ovat jo turtuneet toistuviin terroristiuutisiin. Elämä kuitenkin jatkuu...
Tarinoiden ja hyvien sellaisten puute, aiheuttaa toivottomuutta ja huonoa oloa. Sen vuoksi pitää enemmän keskittyä paremman nykypäivän rakentamiseen. Kertoa tarinoita, jotka koskettavat ja antavat uskoa jatkuvuuteen. Minä muistan vieläkin sinun tarinasi sillan kaiteesta ja sen yksityiskohdasta, joka säilyi kirkkaana ihmisten hieraistessa/koskettaessa siihen ohimennessään. Pieniä kohtia ympäröivässä maailmassa, jotka laukaisevat vaistonvaraisen toiminnan. Nykyisin kaupungilla kävellessäni kiinnitän huomiota näihin ”koskettelupintoihin”, jotka merkitsevät ihmisille jotakin.
Länsimetro käynnistyy ja kasvaa, Raide-Jokeri lähtee rakentumaan ja samoin Kruunusillat. Helsingin seutu kasvaa ja kehittyy...pyöräilyn tärkeyden arvostaminen on erittäin hyvä juttu. Toivottavasti kehittyminen johtaa uusiin tarinoihin, jotka antavat jatkuvuutta meidän lapsile. Tarttumapintoja lähiympäristöön. Lasten liikkumismahdollisuuksien ja -vapauden aikaansaanti kaupunkiympäristössä on jatkuva haaste ja mahdollisuus. Omien lasten liikkuminen Tapiolassa oli aina melko vapaata ja mahdollisuuksia tarjoavaa.
Täällä Aucklandissa ei tohdi päästää Meretteä (13v) yksin pyöräilemään ja kävelemään lähiympäristön katuverkkoon, sillä autot ajavat lujaa ja pyöräteitä ei käytännössä ole. Toki hän menee itsekseen koulubussiin, jolloin on ylitettävä yksi katu.
Aucklandin katuverkolla kuolee keskimäärin yksi ihminen viikossa liikenneonnettomuudessa. Turvallisuus on huono korkeiden ajonopeuksien ja suurien autoliikennemäärien vuoksi. Minua hämmästytti kun luin yhtä suunnitelmaraporttia, jossa oli tilasto 17km katujaksosta 5 vuoden ajalta. Siellä oli 10 kuolemantapausta, joista 5 kpl yhdellä kadulla. Ajoneuvot olivat menettäneet hallintansa, vaikka nopeusrajoitus on 50km/h!? Paikallisessa ajokulttuurissa on siis paljon työmaata...
Terv. Risto J. Auckland, New Zealand
Hienoa Risto, muistat vielä tuon hautausmaan aidan kiiltävän messinkinupin jota isoäidin äiti oli koskettanut. Onpa outoa tuo heikko liikennekulttuuri Uudessa Seelannissa ja Aucklandissa. Kansainvälisissä tilastoissa UUsi Seelanti on Latvian ja Serbian tasolla 8 kuolemalla per 100000 asukasta. Suomessa suhteellinen kuolemanluku on puolet tästä. Kansainvälisillä tilastoissa hyvästä päästä laskien Suomi on sijalla 18 ja Uusi Seelanti sijalla 38. On siis parantamisen varaa sanoo Pena joka huomenna aamulla jälleen menee ihmettelemään Tehtaankadun koulujen kampanjaa liikenneympäristönsä puolesta. Siitä ei tunnu paljoakaan huolestuvan ystävämme Reetan porukka. Sanovat asioiden olevan mainiolla tolalla. Vanhemmat vain hötkyilevät.
Poista