tiistai 17. huhtikuuta 2018

Eläkeläiset (loiset) maailmanmatkalla Syyriasta Etiopiaan ja Libyasta Sri Lankaan


Vanhojen jahkailu on vanhojen työtä. No, onpa sitä ollut vanhoja valtioiden ohjaksissa. Minkä ikäinen hän nyt olikaan, meidän presidenttimme Juho Kusti Paasikivi viimeisenä presidenttiyden päivänään? Hän oli 86-vuotias, kun kätteli uuden presidentin eli Urho Kekkosen. Edellinen presidenttimme C. G. E. Mannerheim oli 78-vuotias luovuttaessaan presidenttiyden Paasikivelle. Kekkonen puolestaan allekirjoitti oman eroanomuksensa 82-vuotiaana. Minkä ikäinen oli Stalin kuollessaan aivoverenvuotoon. Hän oli 74 vuotias. Kuoli siis nuorena. Winston Churchill lausui kuolemattomat sanansa verestä, hiestä ja kyyneleistä 65-vuotiaana. Jaltan konferenssissa istuessaan Stalin oli 67-vuotias, Churchill 70-vuotias ja Roosevelt 63-vuotias. Mao Tsetung johti kulttuurivallankumousta 73-vuotiaana, ui myös Jangtse-joessa samoihin aikoihin ja kuoli 83-vuotiaana. Adenauer oli varsinainen ikäpresidentti, hän oli Saksan liittokansleri vielä 87-vuotiaana. Kuka on ollut vanhin valtionjohtaja?  No, ainakin juuri vastikään sivuun potkittu Robert Mugabe oli vielä 94-vuotiaana rattailla, vaikka suitsista taisi pidellä hänen nuori vaimonsa. Legendaarinen Nelson Mandela oli vallassa vielä 81-vuotiaana.  Meidän elämäämme vaikuttavat nykyiset päämiehet ovat nuoria. Vladimir Putin on 65-vuotias ja Donald Trump 71-vuotias - kuitenkin jo molemmat eläkeiän ohittaneita. Adolf Hitler oli muuten iältään vain 50-vuotias hänen aloittaessaan toisen maailmansodan. Hitleriä lukuun ottamatta maailman asiat ovat olleet eläkeläisten käsissä. Tämä on erikoista. Jotain ristiriitaa tässä on. Kyllä normaalit liikkeenjohtajat ja pankkiirit pannaan virastaan, kun he saavuttavat eläkeiän. Työmarkkinajärjestöt sinnittelevät pitääkseen eläkeiän mahdollisimman alhaalla. Uskovat ihmisten kaipaavan vanhuuden lepoon samassa iässä, kun maailman mahtimiehet vasta valmistautuvat suuriin tekoihinsa. Armeijassa eläkeikä on reilusti alle 60 vuotta.  USA:ssa 20 vuoden palvelun jälkeen sotilaat saavat 50% palkastaan ja täyden terveydenhoidon loppuelämäkseen. Useimmat sotilaat ja aliupseerit siirtyvät eläkkeelle 45-vuotiaina.  Muutoin Euroopassa eläkeikä on lähes yhtenäinen: miehet 65-vuotiaina ja naiset useassa maassa 63-vuotiaina.

Miten tähän eläkejupakkaan jouduin?
No, kaikki alkoi siitä, kun vaimoni Liisa sanoi meidän elävän loisina. Elämme loisina, kun puoliltapäivin kevätauringon loisteessa nautimme pikkulounasta, emmekä tee mitään. Hän sanoi omaatuntoansa soimaavan. Hän oli juuri noussut läppärinsä äärestä tehtyään jo parit aamutunnit taitelijaseuran näyttelyyn liittyvää pöytäkirjanpitoa ja sitten toiset kaksi tuntia Atskin yhteisen kurssijulkaisun käsikirjoitusta. Nyt lounaan jälkeen olisi jatkettava tulevan grafiikanteoksen valmistelua. Painotöihin voisi ryhtyä, kunhan ensin saadaan asentaja säätämään pienen henkilöauton hintaista prässiä ja kunhan saadaan putkimies asentamaan uusi happoallas rikkihappoliuotteita varten.

Tämä miespuolinen loinen yrittää puolestaan tutkia entisen työelämän muistoihin liittyvien eräiden Aasian ja Afrikan maiden ja kaupunkien kehityskulkuja kolmenneljänkymmenen vuoden takaa nykypäivään. Niin, tämä blogini aikookin nyt tarkastella mitä maailmalla on tapahtunut ajan kuluessa, kun niistä toivorikkaista vuosista on tultu tämän päivän maailmaan. Ovatko toiveet toteutuneet?

Olen valinnut tarkastelun kohteeksi sellaisia paikkoja, jotka olivat minulle henkilökohtaisia. Tai ehkä vielä sellaisia paikkoja joiden suhteen minulla on mahdollisuus verifioida maan ja paikan tilaa. Joihinkin paikkoihin olen jo aiemmissa blogeissani viitannut tai niistä tarkemmin kertonut. Mutta kertaus on opintojen äiti.

Ensin yleiskatsaus väestönkasvuun ja talouteen

Ostovoimakorjattu tulotaso per capita esimerkkimaissamme osoittaa dramaattista eriarvoisuutta. Jopa niin suurta että jouduin jättämään kaaviosta pois Kuwaitin ja Saudi Arabian.  Kuwaitilaisen ostovoimakorjattu kansantulo on 30-kertainen afrikkalaiseen verrattuna ja kaksinkertainen suomalaiseen verrattuna. No, tämä per capita on melkoisen harhaanjohtava, sillä monissa öljymaissa lähes kaikki työtätekevät ovat siirtolaisia ilman kansallisuutta. Kaikissa kohdemaissamme Libyaa ja Zimbabwea lukuun ottamatta kansantulo on ollut nousussa. Libyan romahdus tapahtui, kun maan diktatuuri kukistettiin ja maahan saatiin hallitsematon tila.

Syntyvyyden tai naisten hedelmällisyysluvun kehittyminen on ollut kehitysmaakohteissamme dramaattinen. Siis lähes dramaattisen hyvä! Punaiset arabimaiden viivat kertovat Algerian, Libyan, Egyptin, Syyrian ja Saudi Arabian pudonneen yli seitsemästä lähelle kolmea. Irak on yllättäen pitänyt syntyvyyden korkealla – turvattomuus pitää yllä korkeaa lapsilukua. Etiopia, Sambia ja Zimbabwe eivät ole vielä saaneet asioita kuntoon, vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kiinan vuoden 1960 hedelmällisyysluku oli lähes 6 ja vuonna 2015 se oli 1,6 lasta per nainen. Samalla kulmakertoimella ovat pudonneet myös Sri Lanka ja Vietnam.  Niissä ollaan nyt tasolla 2. Suomessa luku on 1,7.



Tein vääryyttä Afrikalle kun en heti laittanut tätä kuvaa CO2 päästöistä näkyville. Suomi on ollut aina CO2 päästöjen tuottajamaiden ykkösluokkaa. Tällä hetkellä Kiinan, Venäjän ja Libyan välimaastossa.



Sri Lankan Colombon keskussairaalan ensiapuosastolla on hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta
Soitan Jussi Annanpalolle, hän on vastikään palannut talvilomalta Colombosta vaimonsa Anikan kanssa. He kaksi olivat suunnittelijoina ratkaisevassa roolissa kun Colombon keskussairaalan Emergency Department rakennettiin suomalaisten kehitysapuna. Rakennettiinpa vielä ortopediasairaala. Rakennustyöhön sisältyi vielä laaja koulutusprojekti suomalaisten toimesta. Tätä kaikkea muistetaan hyvällä jatkuvasti toimivassa laitoksessa. Ensiapuyksikössä on hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta menneinä 25 vuotena. Tuosta ansiokkaasta projektista 25 vuoden takaa on nyt julkaistu muistokirja sairaalan väen toimesta.
  
Muistellaan vielä mitä Kari Karanko, suurlähettiläs emeritus ja Colombon veteraani - Suomen suurlähetystön perustaja elokuussa 1980 – mitä hän sanoikaan Colombon keskussairaalan projektista. Hän sanoi: ”Colombon keskussairaalan suunnittelu ja rakentamisen valvonta sekä henkilökunnan kouluttaminen on yksi suomalaisen kehitysyhteistyön helmiä. Satunnainen kävijä kohtaa sairaalassa vielä tänäkin päivänä asialleen vihkiytyneitä ja erinomaisesti koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia, joiden kiitollisuus Suomea kohtaan on suorastaan hämmentävää. Osaamisen vienti suunnittelun ja valvonnan sekä pitkäaikaisen henkilöstön kouluttamisen alueella on ollut vahvuutemme kehitysyhteistyössä. Sitä tarvitaan edelleen.”

Kirjoitin tästä projektista aikanaan blogin. Siitä selviää tarkemmin tehdyn työn luonne: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/05/jaipurin-raaja.html

Jussi kertoo tilanteen Sri Lankassa olevan nyt rauhaisa. Armeija kukisti kovalla kädellä tamilivähemmistön taistelijat vuonna 2009  Suomi taas aikanaan lopetti kehitysavun juuri samaisten taistelujen takia. Hallinto on maassa kuitenkin sekaisin. Päätöksiä ei kuulemma synny. Korruptio vaivaa. Liikenne on vanhan tavan mukaan kaoottista. Vuonna 2017 liikenteessä kuoli  3000 ihmistä. Liikenteen ovat vallanneet kolmipyöräiset tuktukit eli ”threewheelerit”. Kaikki kynnelle kykenevät hankkivat taksiluvan ja yrittävät tehdä bisnestä. Niin kai se meilläkin pian on kun taksiliikennettä voi harrastaa mönkijöillä ja kolmipyöräisillä. Kiinalaiset ovat ottaneet Colombon investointikohteekseen. Colombon keskustaan rajoittuvalla merialueella tehdään laajoja täyttöjä, tarkoituksena rakentaa uusi kaupunginosa ”Financial City” -kiinalaiseen tyyliin. Kauppakamarin johtaja ehdottaa täytemaaksi jätevuoria kaupungin kaatopaikoilta. Uudesta pilvenpiirtäjäkaupunginosasta pitäisi tulla ”uusi Singapore”-vapaakauppaoikeuksineen, tai sitten uusi ”Canary Wharf” Lontoon malliin. Kerrosalaa syntyyisi 1,5 milj. kerrosneliömetriä ja asuntoja 800000 asukkaalle.

Haluan tietää myös Etiopiasta
Siellä oli pitkään pääministerinä Tampereelta valmistunut dipl.ins. Hailemariam. Hänet on nyt syrjäytetty. Soitankin ystävälleni Markku Piispaselle. Hän on Etiopian veteraani. Aloitti jo vuonna 1969 Haile Selassien aikana. Hän toimi silloin nuorena miehenä valtakunnan teknisenä johtajana. Aarno Ruusuvuori piirsi rakennuksia ja Paavo Mänttäri oli remmissä mukana. Sittemmin 1990-2000-luvuilla Markku hoiteli useita projekteja  Etiopiassa. Yksi oli Bahir Darin yleiskaava, jonka tekijöinä olivat Hennu Kjisik ja Trev Harris. Markku on juuri palannut pitkältä sairaalareissulta elävien kirjoihin. Hän kertoo ajatuksissaan ryhtyneensä kuvittelemaan maailmanjärjestystä, jossa Newtonin lait eivät ole voimassa. Ehkä kuulemme siitä myöhemmin. Nyt Markku kertoo Etiopiasta tänään. Hän sanoo marxilaisuuden jälleen nousseen sekasortoa aiheuttavaksi tekijäksi. Mielenosoituiskulkueet ovat täyttäneet kadut ja pysäyttäneet bisneksenteon. Edellinen pääministeri oli julistanut sotatilalain. Uusi pääministeri yrittää nyt rauhoittaa tilanteen.

Markku kertoo myös kiinalaisten investoreiden tuhoavan moottoriteillään kaupungin keskustaa. Nettiä katselemalla voinkin nähdä mahtavien viaduktien halkovan kaupunkia. Kun ihmettelen kansantulon nousua, Markku väittää lukujen kuvaan tilannetta liian otimistisina. Nousu johtuu enemmänkin valuuttakurssien muutoksista. Etiopialaiset tuttavat kuvaavat tilanteen heikentyneen. Heidän elintasonsa ei ole parantunut, pikemminkin laskenut.

Etiopiasta puhuttaessa en voi unohtaa Tarja Lainetta, Vantaan nykyistä kaavoitusjohtajaa.
Kehitysyhteistyössä epäonnistuminen ei ole ehdottomasti välttämätöntä. Tarja Laine oli Lalibelan kirkkokaupungissa johtamassa kehitysyhteistyöprojektia 1990-luvulla. Kävimme tuossa kaupungissa Markun kanssa Tarjan jo poistuttua tehtävistään. Se minkä kuulimme ja näimme purkautui minun Tarjalle 1990-luvulla lähettämässä kirjeessä:


hei tarja
lalibelan excursio on nyt tehty
elämys oli täydellinen
fantastinen maisema
ystävälliset ihmiset
uskomaton kirkkomaailma
ihanat kylät pyöreine olkikattoisine taloineen
tarja, wonderful woman
jokaisen tuntema, kaikkien kunnioittama
kylän henki
jeru, autonkuljettajasi, joka lähetti kortin
oppaamme abebe, komiteasi jäsen
joka opasti meitä neljän tunnin ajan kaikkien kirkkojen läpi
hotellin ikkunasta kuuntelin kirkkolaulua aamukuudesta lähtien
menimme vielä kirkkoon puoli kahdeksan aikaan aamulla loppuseremonioihin
näin myös varastetun ristin, joka oli juuri saatu takaisin
perusteellinen tutustuminen mercatoon
kaljahetki keskusaukion kuppilassa
vierailu abeben talossa, sisaren tekemät etiopialaiset lätyt makoisilla perunoilla
ravintoloitsija sophie, joka halusi sinun näkevän ravintolansa
söimme siellä auringonlaskussa ihanan etiopialaisen aterian
kurssittamasi, nyt ethiopian airlinesin palveluksessa oleva mies, joka hyvällä englannilla
puhui lämmöllä sinusta
nuori poika shimeles femtaw, jonka kirjeen tulet saamaan
lukemattomat ihmiset
heistä jokainen tuntee tarjan
ja kaikki haluavat hänet takaisin
kirkossa ihmiset rukoilevat tarjan hyvinvointia
näin he sanovat
aviomiehesi ja lapsesi, kaikki tunnettuja ja kaikki kaivattuja
oli ihmeellistä olla paikassa, jossa ihmisen olemus, lähimmäisenrakkaus ja työ elävät
sinä tarja
olit tuottanut tällaisen kulttuurisen ja inhimillisen vuorovaikutuksen
tunsin suurta (ansaitsematonta) ylpeyttä, kun voin kertoa sinut nyt olevan meillä
rakas tarja, olen harvoin voinut kokea jotain tällaista
nyt kun tulen suomeen toivon että voit kertoa kaiken ja kaikesta
myös muille meidän ihmisillemme
pyydän suorastaan anteeksi, etten ole ymmärtänyt
kiinnostua, kysellä enemmän, oppia
….pena
 Syyria on yhteinen probleemamme
Asiat Syyriassa ovat kaaoksessa. Soitan Sate Zakikille. Hän syyrialainen joka on asunut Suomessa jo vuosikymmeniä. Hän oli Deveconin ”suuruuden aikoina” armoitettu kääntäjämme. Hän hallitsi arabiankielen vivahteet ja eroavuudet eri arabimaissa. Libyalaiset asiakkaamme tuijottivat hänen tekstejään lumoutuneina: ”tämä on niin kaunista”. Arabille kirjoituksen kauneus ja runollisuus on usein tärkeämpää kuin tekstin sisältö. Nyt siis soitin hänelle. Halusin kuulla analyysin Syyrian tilanteesta. 

Adel ja Naeem Syyriasta asuvat nyt Taalintehtaalla. He ovat innokkaita grafiikan oppipoikia. Poissa kotoaan. Kuitenkin isänsä kanssa.

Sate on surullinen. Hän sanoo syyrialaisilla olleen suuren kapasiteetin. He olivat hyvin koulutettuja. Hän syyttää heikkoa johtajuutta. Hänen mielestään johtajuus ja hallinto epäonnistuivat. Sitten tavallinen kansa nousi kaduille toivoen muutosta. Heidän mielenosoiuksensa murskattiin brutaalilla tavalla. Mielenosoitukset lähtivät moskeijoista – hän sanoo. Mutta toteaa samalla moskeijoiden olleen ainoa paikka yhteiskunnaliseen keskusteluun. Ei ollut puolueita eikä politiikkaa. Oli vain mafiaan verrattava valta-asetelma. Ymmärtämätön hallinto suorastaan pakotti kansan radikalisoitumaan. Silloin monet ulkopuoliset näkivät mahdollisuutensa. Iran, hizbollah, jihadistit ja suurvallat sotkeutuivat peliin. Hän kertoo Homsin kaupungista, siellä on 24 kaupunginosaa, nyt niistä on 13 raunioina. Hän kysyy kolmatta vaihtoehtoa. Eikö ole muita vaihtoehtoja kuin Bassar tai jihadistit? Hänen mielestään on. Kukaan ei vain uskalla sitä kertoa. Kaikki pelkäävät, vaikka sotatoimet ovat nyt lähes päättyneet. Ehdotan kansainvälistä apua Marshall-avun tapaan jälleenrakentamisen aloittamiseksi. Hän toteaa sellaisen avun mahdottomaksi niin kaun kuin maassa vallitsee kontrolloimaton harvainvalta. Sate ei usko asioiden muuttuvan paremmiksi vielä vuosikausiin.  Näin surullinen on tilanne lukuisten sunnittelukohteidemme tutuksi tehneessä rakastetussa Syyriassa. 

Olen blogeissani kertonut Syyriasta:

Ali Libyasta vastaa aina, soitan hänelle
Ali Aburowais oli nuori arkkitehti, kun hän tilasi meiltä isoja töitä Libyaan. Nyt hän on jo keski-ikäinen mies ja neljän lapsen isä. Hänen poikansa syntyi, kun työt olivat aluillaan. Nyt poika on 23-vuotias ja opiskelee Tripolin yliopistossa taloustieteitä. Niin, todellakin opiskelee. Libyan koulut ja yliopistot ovat olleet suljettuja länsivaltojen aloitettua iskunsa Gaddafia vastaa. Maa on edelleen kaaoksessa. Hallitusta ei ole, tai niitä on kaksi. Osa maasta taitaa vielä olla militian avustamassa ”heimohallinnossa” – ei kenkään maana. Ali on kuitenkin toivorikas – niin kuin aina. Asiat muuttuvat hiljakseen. Taisteluja ei enää käydä. Hän on ehkä liian toiveikas. Tilanne on sama kuin Syyriassa. Maan ja heimojen yhtenäisyyden saavuttaminen on monimutkainen juttu. Tiedämme ja muistamme oman maamme henkisen tilan kansalaissodan jälkeen. Yhtenäinen Suomi syntyi vasta talvisodassa. Aikaa oli kulunut yksi sukupolvi. Se on varmaan vähimmäisaika yhtenäisyyden ja luottamuksen palautumiseen. Sama koskee Afganistania, Somaliaa, Irakia ja monia muita kansalaissotia käyneitä maita. Olemme kehittäneet länsimaisella viisaudella ympärillemme lukemattomia ruutitynnyreitä.
Eräs toinen ystäväni Libyasta ilmoitti, että nyt on turvallista. Hän sanoi järjestävänsä viisumin koska tahansa. Tiesulut ovat poistuneet, voimme lähteä katsomaan vanhoja paikkoja. Uskallanko?

Afrikka – murheenlapsemme
Afrikan väestönkasvu on hallitsematon. Maanosan taloudessa on nähtävissä kasvun merkkejä. Kehitysavun tarkoituksenmukaisuudesta kiistellään. Oikeastaan siitä ei paljoakaan kannattaisi kiistellä. Niin vähäistä se on sodankäynnin tai siihen valmistautumisen tai sen torjumisen  varojenkäyttöön verrattuna.

Soitan kuitenkin asiantuntijalle. Olen hänet jo aiemminkin tässä blogissa maininnut. Hän on Kari Karanko. Hän tuntee Afrikan. Kysyn häneltä mitä olisi Afrikalle tehtävä. Minulla oli tuossa alun kippuroissa näkyvillä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta vain Sambia ja Zimbabwe. Sambiaan olimme aikoinaan konsultoimassa Kariba North -voimalaitosta. Siellä en ollut paikan päällä. Zimbabwen teillä olen taas runsaasti ajanut tehdessämme Feasibility Studya Mutaren valtatien kehittämisestä. Minusta silloin ainoat suuremmat liikennevälineet jotka valtateillä liikkuivat, olivat kaljankuljetusrekat. Tanssin myös innokkaasti jiveä paikallisen kaunottaren kanssa. Hän oli opettaja. Opettajan ammatti oli mielestäni tärkein ammatti tuossa maassa ja muutenkin. Minun opettajaystävättäreni lopetti opetustyönsä ja siirtyi isänsä linja-autofirmaan sihteeriksi. Hän ei kestänyt opettamista koulussa, jossa oli 700 oppilasta, joka oli Rhodesian aikaan rakennettu 200 oppilaalle, jossa ei ollut yhtään jalkapalloa annettavaksi pelivälineeksi, ei myöskään ollut kyniä eikä paperia. Kaiken lisäksi kaikki vessat olivat aina tukossa, eikä kraanoista tullut vettä.

Ihrahim indeksi
Niin, soitin Kari Karangolle. Hän puhui vaaleista. Afrikan maissa järjestetään kyllä vaaleja kansanjohtajien valitsemiseksi. Kansainväliset tarkkailijat toteavat vaalit rehellisiksi tai melkein rehellisiksi. Vaaleissa valitut lupaavat paljon. Kun he siten pääsevät valtaan mikään ei muutu. Vaikka kansantulo nousee niin tulokset eivät näy kansan elämässä. Kari kehottaa tutkimaan Mo Ihrahim indeksiä. Tuossa indeksissä Mo Ibrahim säätiö tutkii hallintoa ja määrittelee hallinnon laadun sen mukaan, miten kansalaisille tarjotaan poliittista, sosiaalista ja taloudellista yleistä hyvää ja palveluja. IIAG-indeksissä maan suoriutumista velvollisuuksistaan mitataan neljällä pääkomponentilla.  Ne ovat: turvallisuus ja oikeusvaltio periaate, osallistuminen ja ihmisoikeudet, kestävä talous ja inhimillinen kehitys.
Indeksi löytyy osoitteesta: http://mo.ibrahim.foundation/iiag/  

Indeksi tarjoaa mielenkiintoista puhdetyötä Afrikasta kiinnostuneille. Minä en ryhdy sen paremmin indeksiä esittelemään. Kunhan panin oheen meidän työkohteenamme olleista Afrikan maista viisi karttaa Ibrahim-indeksin tiedoista vuodelta 2017.

Ibrahim indeksi kertoo tällaisia trendejä valittujen valtioiden osalta. No, minun valikoimani on hieman rajoitettu, mutta antakaa anteeksi – nämä ovat minun kiinnostukseni kohteita. Yleinen hallinto on rappiolla Libyassa ja Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on Sambiassa. Tilanne paranee Algeriassa, Egyptissä, Keniassa ja Zimbabwessa. Hyvinvointi on rappiolla Libyassa ja Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on Etiopiassa ja Sambiassa. Algeriassa tilanne huononee.  Tunisia on nostamassa nenää pinnalle.  Egyptissä, Keniassa ja Zimbabwessa mennään kohti parempaa. Ihmisoikeudet ovat lamassa Egyptissä ja Sambiassa.  Vaaran merkkejä havaitaan Libyassa. Nenä on nousemassa pinnalle Keniassa ja Mosambikissa. Tilanne paranee Algeriassa, Etiopiassa ja Zimbabwessa. Opetus on huonossa jamassa Libyassa. Algeriassa ja Etiopiassa tilanne heikkenee. Varoituksia kuuluu Sambiasta, Mosambikista ja Zimbabwesta. Nokka nousuun Tunisiassa.  Tilanne paranee Egyptissä ja Keniassa. Terveydenhuollon taso on heikkenemässä Etiopiassa, Keniassa ja Sambiassa. Varoituksen ääni kuuluu Algeriasta ja Zimbabwesta. Terveydenhuolto paranee Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä ja Mosambikissa. 

Ja kunnialliseksi lopuksi kuva  Ibrahim-trendi-indeksistä  koko Afrikassa. Punaisella värillä osoitetaan rappiolla oleva hallinto, joka on entisestään huonontunut.  Pieni oranssi Eritreassa osittaa rappion hidastuvuutta. Suuret alueet päiväntasaajan Länsi-Afrikassa kertovat vaaran merkeistä. Mali, Etelä-Afrikka ja Madagaskar keltaisella värillä näyttävät taistelevan hyvään suuntaan. Parempaan suuntaan ovat menossa Algeria, Marokko, Tunisia, Egypti, Senegal, Guinea-Bissau, Norsunluurannikko, Togo, Nigeria, Sudan, Kongon Demokraattinen Tasavalta, Tansania, Uganda, Kenia, Somalia, Zimbabwe ja Namibia.

4 kommenttia:

  1. Terve, Pena!
    Olet aivan oikeassa. Valtavasti resursseja hukataan siinä, että täydessä iskussa olevia kokeneita ihmisiä pannaan eläkkeelle turhan nuorina. Ymmärrän kyllä, että palomiehet eivät jaksa savusukeltaa yli kuusikymppisinä, mutta sellaisissa tehtävissä olevia ihmisiä, jotka vielä jaksaisivat tehdä henkistä työtä paljon nykyistä pitempään, on nykyään valtaosa esimerkiksi suomalaisista. Norjassa tämä ymmärrettiin. Siellä oli jo viime vuosituhannen loppupuolella yleinen eläkeikä 68 vuotta ja töitä sai tehdä vielä muutaman vuoden sen päälle.
    Koko eläkkeellelähtö pitäisi uudistaa siten, että yksilölliset kyvyt otetaan huomioon. Jos muutamat yksilöt johtavat kokonaisia valtioita lähennellessään 90 vuotta, niin eikö helpompia ja vähemmän vastuullisia hommia voisi myös tehdä yleisesti yli 63 vuoden iässä? Reformi mullistaisi koko kansantalouden ja Suomi voisi taas alkaa lyhentää valtionvelkaa, kuten teimme vuoteen 2008 asti.
    Eki

    VastaaPoista
  2. Terve Pena
    Sinulle tuli kirjoitusvirhe ”loiset” piti kai olla ”Iloiset”
    Terveisin Pekka

    VastaaPoista
  3. Lisäkommentti: Kun 65 vuoden eläkeiästä päätettiin lähes sata vuotta sitten, harva eli niin pitkään. Miksi ei ole otettu missään muodossa huomioon, että keskimääräinen elinikä on siitä kasvanut 20 vuotta? Eläkeikää voitaisiin nostaa vähitellen vaikkapa vain puolet siitä, 75 vuoteen!

    VastaaPoista