Vanhojen jahkailu on vanhojen työtä. No, onpa sitä ollut
vanhoja valtioiden ohjaksissa. Minkä ikäinen hän nyt olikaan, meidän
presidenttimme Juho Kusti Paasikivi viimeisenä presidenttiyden päivänään? Hän
oli 86-vuotias, kun kätteli uuden presidentin eli Urho Kekkosen. Edellinen
presidenttimme C. G. E. Mannerheim oli 78-vuotias luovuttaessaan
presidenttiyden Paasikivelle. Kekkonen puolestaan allekirjoitti oman
eroanomuksensa 82-vuotiaana. Minkä ikäinen oli Stalin kuollessaan
aivoverenvuotoon. Hän oli 74 vuotias. Kuoli siis nuorena. Winston Churchill
lausui kuolemattomat sanansa verestä, hiestä ja kyyneleistä 65-vuotiaana.
Jaltan konferenssissa istuessaan Stalin oli 67-vuotias, Churchill 70-vuotias ja
Roosevelt 63-vuotias. Mao Tsetung johti kulttuurivallankumousta 73-vuotiaana,
ui myös Jangtse-joessa samoihin aikoihin ja kuoli 83-vuotiaana. Adenauer oli
varsinainen ikäpresidentti, hän oli Saksan liittokansleri vielä 87-vuotiaana.
Kuka on ollut vanhin valtionjohtaja? No,
ainakin juuri vastikään sivuun potkittu Robert Mugabe oli vielä 94-vuotiaana
rattailla, vaikka suitsista taisi pidellä hänen nuori vaimonsa. Legendaarinen Nelson
Mandela oli vallassa vielä 81-vuotiaana. Meidän elämäämme vaikuttavat nykyiset päämiehet
ovat nuoria. Vladimir Putin on 65-vuotias ja Donald Trump 71-vuotias - kuitenkin
jo molemmat eläkeiän ohittaneita. Adolf Hitler oli muuten iältään vain
50-vuotias hänen aloittaessaan toisen maailmansodan. Hitleriä lukuun ottamatta
maailman asiat ovat olleet eläkeläisten käsissä. Tämä on erikoista. Jotain
ristiriitaa tässä on. Kyllä normaalit liikkeenjohtajat ja pankkiirit pannaan
virastaan, kun he saavuttavat eläkeiän. Työmarkkinajärjestöt sinnittelevät
pitääkseen eläkeiän mahdollisimman alhaalla. Uskovat ihmisten kaipaavan
vanhuuden lepoon samassa iässä, kun maailman mahtimiehet vasta valmistautuvat
suuriin tekoihinsa. Armeijassa eläkeikä on reilusti alle 60 vuotta. USA:ssa 20 vuoden palvelun jälkeen sotilaat
saavat 50% palkastaan ja täyden terveydenhoidon loppuelämäkseen. Useimmat
sotilaat ja aliupseerit siirtyvät eläkkeelle 45-vuotiaina. Muutoin Euroopassa eläkeikä on lähes
yhtenäinen: miehet 65-vuotiaina ja naiset useassa maassa 63-vuotiaina.
Miten tähän eläkejupakkaan
jouduin?
No, kaikki alkoi siitä, kun vaimoni Liisa sanoi meidän
elävän loisina. Elämme loisina, kun puoliltapäivin kevätauringon loisteessa
nautimme pikkulounasta, emmekä tee mitään. Hän sanoi omaatuntoansa soimaavan.
Hän oli juuri noussut läppärinsä äärestä tehtyään jo parit aamutunnit
taitelijaseuran näyttelyyn liittyvää pöytäkirjanpitoa ja sitten toiset kaksi
tuntia Atskin yhteisen kurssijulkaisun käsikirjoitusta. Nyt lounaan jälkeen
olisi jatkettava tulevan grafiikanteoksen valmistelua. Painotöihin voisi ryhtyä,
kunhan ensin saadaan asentaja säätämään pienen henkilöauton hintaista prässiä
ja kunhan saadaan putkimies asentamaan uusi happoallas rikkihappoliuotteita
varten.
Tämä miespuolinen loinen yrittää puolestaan tutkia
entisen työelämän muistoihin liittyvien eräiden Aasian ja Afrikan maiden ja
kaupunkien kehityskulkuja kolmenneljänkymmenen vuoden takaa nykypäivään. Niin,
tämä blogini aikookin nyt tarkastella mitä maailmalla on tapahtunut ajan kuluessa,
kun niistä toivorikkaista vuosista on tultu tämän päivän maailmaan. Ovatko
toiveet toteutuneet?
Olen valinnut tarkastelun kohteeksi sellaisia paikkoja,
jotka olivat minulle henkilökohtaisia. Tai ehkä vielä sellaisia paikkoja joiden
suhteen minulla on mahdollisuus verifioida maan ja paikan tilaa. Joihinkin paikkoihin
olen jo aiemmissa blogeissani viitannut tai niistä tarkemmin kertonut. Mutta
kertaus on opintojen äiti.
Ensin yleiskatsaus
väestönkasvuun ja talouteen
Ostovoimakorjattu
tulotaso per capita esimerkkimaissamme osoittaa dramaattista eriarvoisuutta. Jopa
niin suurta että jouduin jättämään kaaviosta pois Kuwaitin ja Saudi Arabian. Kuwaitilaisen ostovoimakorjattu kansantulo on
30-kertainen afrikkalaiseen verrattuna ja kaksinkertainen suomalaiseen
verrattuna. No, tämä per capita on melkoisen harhaanjohtava, sillä monissa
öljymaissa lähes kaikki työtätekevät ovat siirtolaisia ilman kansallisuutta. Kaikissa
kohdemaissamme Libyaa ja Zimbabwea lukuun ottamatta kansantulo on ollut
nousussa. Libyan romahdus tapahtui, kun maan diktatuuri kukistettiin ja maahan
saatiin hallitsematon tila.
Syntyvyyden tai
naisten hedelmällisyysluvun kehittyminen on ollut kehitysmaakohteissamme
dramaattinen. Siis lähes dramaattisen hyvä! Punaiset arabimaiden viivat kertovat
Algerian, Libyan, Egyptin, Syyrian ja Saudi Arabian pudonneen yli seitsemästä
lähelle kolmea. Irak on yllättäen pitänyt syntyvyyden korkealla – turvattomuus pitää
yllä korkeaa lapsilukua. Etiopia, Sambia ja Zimbabwe eivät ole vielä saaneet
asioita kuntoon, vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kiinan vuoden 1960
hedelmällisyysluku oli lähes 6 ja vuonna 2015 se oli 1,6 lasta per nainen.
Samalla kulmakertoimella ovat pudonneet myös Sri Lanka ja Vietnam. Niissä ollaan nyt tasolla 2. Suomessa luku on
1,7.
Tein vääryyttä Afrikalle kun en heti laittanut tätä kuvaa CO2 päästöistä näkyville. Suomi on ollut aina CO2 päästöjen tuottajamaiden ykkösluokkaa. Tällä hetkellä Kiinan, Venäjän ja Libyan välimaastossa.
Tein vääryyttä Afrikalle kun en heti laittanut tätä kuvaa CO2 päästöistä näkyville. Suomi on ollut aina CO2 päästöjen tuottajamaiden ykkösluokkaa. Tällä hetkellä Kiinan, Venäjän ja Libyan välimaastossa.
Sri Lankan Colombon keskussairaalan ensiapuosastolla on
hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta
Soitan
Jussi Annanpalolle, hän on vastikään
palannut talvilomalta Colombosta vaimonsa Anikan kanssa. He kaksi olivat suunnittelijoina
ratkaisevassa roolissa kun Colombon keskussairaalan Emergency Department
rakennettiin suomalaisten kehitysapuna. Rakennettiinpa vielä ortopediasairaala.
Rakennustyöhön sisältyi vielä laaja koulutusprojekti suomalaisten toimesta.
Tätä kaikkea muistetaan hyvällä jatkuvasti toimivassa laitoksessa. Ensiapuyksikössä
on hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta menneinä 25 vuotena. Tuosta ansiokkaasta
projektista 25 vuoden takaa on nyt julkaistu muistokirja sairaalan väen
toimesta.
Muistellaan
vielä mitä Kari Karanko,
suurlähettiläs emeritus ja Colombon veteraani - Suomen suurlähetystön perustaja
elokuussa 1980 – mitä hän sanoikaan Colombon keskussairaalan projektista. Hän
sanoi: ”Colombon keskussairaalan suunnittelu ja rakentamisen valvonta sekä
henkilökunnan kouluttaminen on yksi suomalaisen kehitysyhteistyön helmiä.
Satunnainen kävijä kohtaa sairaalassa vielä tänäkin päivänä asialleen
vihkiytyneitä ja erinomaisesti koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia, joiden
kiitollisuus Suomea kohtaan on suorastaan hämmentävää. Osaamisen vienti
suunnittelun ja valvonnan sekä pitkäaikaisen henkilöstön kouluttamisen alueella
on ollut vahvuutemme kehitysyhteistyössä. Sitä tarvitaan edelleen.”
Kirjoitin
tästä projektista aikanaan blogin. Siitä selviää tarkemmin tehdyn työn luonne: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/05/jaipurin-raaja.html
Jussi
kertoo tilanteen Sri Lankassa olevan nyt rauhaisa. Armeija kukisti kovalla
kädellä tamilivähemmistön taistelijat vuonna 2009 Suomi taas aikanaan lopetti kehitysavun juuri
samaisten taistelujen takia. Hallinto on maassa kuitenkin sekaisin. Päätöksiä
ei kuulemma synny. Korruptio vaivaa. Liikenne on vanhan tavan mukaan
kaoottista. Vuonna 2017 liikenteessä kuoli 3000 ihmistä. Liikenteen ovat vallanneet
kolmipyöräiset tuktukit eli ”threewheelerit”. Kaikki kynnelle kykenevät
hankkivat taksiluvan ja yrittävät tehdä bisnestä. Niin kai se meilläkin pian on
kun taksiliikennettä voi harrastaa mönkijöillä ja kolmipyöräisillä. Kiinalaiset
ovat ottaneet Colombon investointikohteekseen. Colombon keskustaan
rajoittuvalla merialueella tehdään laajoja täyttöjä, tarkoituksena rakentaa
uusi kaupunginosa ”Financial City” -kiinalaiseen tyyliin. Kauppakamarin johtaja
ehdottaa täytemaaksi jätevuoria kaupungin kaatopaikoilta. Uudesta
pilvenpiirtäjäkaupunginosasta pitäisi tulla ”uusi Singapore”-vapaakauppaoikeuksineen,
tai sitten uusi ”Canary Wharf” Lontoon malliin. Kerrosalaa syntyyisi 1,5 milj.
kerrosneliömetriä ja asuntoja 800000 asukkaalle.
Haluan tietää myös Etiopiasta
Siellä
oli pitkään pääministerinä Tampereelta valmistunut dipl.ins. Hailemariam. Hänet
on nyt syrjäytetty. Soitankin ystävälleni Markku
Piispaselle. Hän on Etiopian veteraani. Aloitti jo vuonna 1969 Haile
Selassien aikana. Hän toimi silloin nuorena miehenä valtakunnan teknisenä
johtajana. Aarno Ruusuvuori piirsi rakennuksia ja Paavo Mänttäri oli remmissä
mukana. Sittemmin 1990-2000-luvuilla Markku hoiteli useita projekteja Etiopiassa. Yksi oli Bahir Darin yleiskaava,
jonka tekijöinä olivat Hennu Kjisik ja Trev Harris. Markku on juuri palannut
pitkältä sairaalareissulta elävien kirjoihin. Hän kertoo ajatuksissaan
ryhtyneensä kuvittelemaan maailmanjärjestystä, jossa Newtonin lait eivät ole
voimassa. Ehkä kuulemme siitä myöhemmin. Nyt Markku kertoo Etiopiasta tänään. Hän
sanoo marxilaisuuden jälleen nousseen sekasortoa aiheuttavaksi tekijäksi. Mielenosoituiskulkueet
ovat täyttäneet kadut ja pysäyttäneet bisneksenteon. Edellinen pääministeri oli
julistanut sotatilalain. Uusi pääministeri yrittää nyt rauhoittaa tilanteen.
Markku
kertoo myös kiinalaisten investoreiden tuhoavan moottoriteillään kaupungin
keskustaa. Nettiä
katselemalla voinkin nähdä mahtavien viaduktien halkovan kaupunkia. Kun
ihmettelen kansantulon nousua, Markku väittää lukujen kuvaan tilannetta liian
otimistisina. Nousu johtuu enemmänkin valuuttakurssien muutoksista. Etiopialaiset
tuttavat kuvaavat tilanteen heikentyneen. Heidän elintasonsa ei ole parantunut,
pikemminkin laskenut.
Etiopiasta
puhuttaessa en voi unohtaa Tarja
Lainetta, Vantaan nykyistä kaavoitusjohtajaa.
Kehitysyhteistyössä
epäonnistuminen ei ole ehdottomasti välttämätöntä. Tarja Laine oli Lalibelan
kirkkokaupungissa johtamassa kehitysyhteistyöprojektia 1990-luvulla. Kävimme
tuossa kaupungissa Markun kanssa Tarjan jo poistuttua tehtävistään. Se minkä
kuulimme ja näimme purkautui minun Tarjalle 1990-luvulla lähettämässä
kirjeessä:
hei
tarja
lalibelan
excursio on nyt tehty
elämys
oli täydellinen
fantastinen
maisema
ystävälliset
ihmiset
uskomaton
kirkkomaailma
ihanat
kylät pyöreine olkikattoisine taloineen
tarja,
wonderful woman
jokaisen
tuntema, kaikkien kunnioittama
kylän
henki
jeru,
autonkuljettajasi, joka lähetti kortin
oppaamme
abebe, komiteasi jäsen
joka
opasti meitä neljän tunnin ajan kaikkien kirkkojen läpi
hotellin
ikkunasta kuuntelin kirkkolaulua aamukuudesta lähtien
menimme
vielä kirkkoon puoli kahdeksan aikaan aamulla loppuseremonioihin
näin
myös varastetun ristin, joka oli juuri saatu takaisin
perusteellinen
tutustuminen mercatoon
kaljahetki
keskusaukion kuppilassa
vierailu
abeben talossa, sisaren tekemät etiopialaiset lätyt makoisilla perunoilla
ravintoloitsija
sophie, joka halusi sinun näkevän ravintolansa
söimme
siellä auringonlaskussa ihanan etiopialaisen aterian
kurssittamasi,
nyt ethiopian airlinesin palveluksessa oleva mies, joka hyvällä englannilla
puhui
lämmöllä sinusta
nuori
poika shimeles femtaw, jonka kirjeen tulet saamaan
lukemattomat
ihmiset
heistä
jokainen tuntee tarjan
ja
kaikki haluavat hänet takaisin
kirkossa
ihmiset rukoilevat tarjan hyvinvointia
näin
he sanovat
aviomiehesi
ja lapsesi, kaikki tunnettuja ja kaikki kaivattuja
oli
ihmeellistä olla paikassa, jossa ihmisen olemus, lähimmäisenrakkaus ja työ
elävät
sinä
tarja
olit
tuottanut tällaisen kulttuurisen ja inhimillisen vuorovaikutuksen
tunsin
suurta (ansaitsematonta) ylpeyttä, kun voin kertoa sinut nyt olevan meillä
rakas
tarja, olen harvoin voinut kokea jotain tällaista
nyt
kun tulen suomeen toivon että voit kertoa kaiken ja kaikesta
myös
muille meidän ihmisillemme
pyydän
suorastaan anteeksi, etten ole ymmärtänyt
kiinnostua,
kysellä enemmän, oppia
….pena
Asiat
Syyriassa ovat kaaoksessa. Soitan Sate
Zakikille. Hän syyrialainen joka on asunut Suomessa jo vuosikymmeniä. Hän
oli Deveconin ”suuruuden aikoina” armoitettu kääntäjämme. Hän hallitsi arabiankielen
vivahteet ja eroavuudet eri arabimaissa. Libyalaiset asiakkaamme tuijottivat
hänen tekstejään lumoutuneina: ”tämä on niin kaunista”. Arabille kirjoituksen
kauneus ja runollisuus on usein tärkeämpää kuin tekstin sisältö. Nyt siis
soitin hänelle. Halusin kuulla analyysin Syyrian tilanteesta.
Adel ja Naeem Syyriasta asuvat nyt Taalintehtaalla. He ovat innokkaita grafiikan oppipoikia. Poissa kotoaan. Kuitenkin isänsä kanssa.
Sate on
surullinen. Hän sanoo syyrialaisilla olleen suuren kapasiteetin. He olivat
hyvin koulutettuja. Hän syyttää heikkoa johtajuutta. Hänen mielestään johtajuus
ja hallinto epäonnistuivat. Sitten tavallinen kansa nousi kaduille toivoen
muutosta. Heidän mielenosoiuksensa murskattiin brutaalilla tavalla.
Mielenosoitukset lähtivät moskeijoista – hän sanoo. Mutta toteaa samalla moskeijoiden
olleen ainoa paikka yhteiskunnaliseen keskusteluun. Ei ollut puolueita eikä
politiikkaa. Oli vain mafiaan verrattava valta-asetelma. Ymmärtämätön hallinto
suorastaan pakotti kansan radikalisoitumaan. Silloin monet ulkopuoliset näkivät
mahdollisuutensa. Iran, hizbollah, jihadistit ja suurvallat sotkeutuivat
peliin. Hän kertoo Homsin kaupungista, siellä on 24 kaupunginosaa, nyt niistä
on 13 raunioina. Hän kysyy kolmatta vaihtoehtoa. Eikö ole muita vaihtoehtoja
kuin Bassar tai jihadistit? Hänen mielestään on. Kukaan ei vain uskalla sitä
kertoa. Kaikki pelkäävät, vaikka sotatoimet ovat nyt lähes päättyneet. Ehdotan
kansainvälistä apua Marshall-avun tapaan jälleenrakentamisen aloittamiseksi. Hän
toteaa sellaisen avun mahdottomaksi niin kaun kuin maassa vallitsee
kontrolloimaton harvainvalta. Sate ei usko asioiden muuttuvan paremmiksi vielä
vuosikausiin. Näin surullinen on tilanne
lukuisten sunnittelukohteidemme tutuksi tehneessä rakastetussa Syyriassa.
Olen
blogeissani kertonut Syyriasta:
Ali Libyasta vastaa aina, soitan
hänelle
Ali Aburowais
oli nuori arkkitehti, kun hän tilasi meiltä isoja töitä Libyaan. Nyt hän on jo
keski-ikäinen mies ja neljän lapsen isä. Hänen poikansa syntyi, kun työt olivat
aluillaan. Nyt poika on 23-vuotias ja opiskelee Tripolin yliopistossa
taloustieteitä. Niin, todellakin opiskelee. Libyan koulut ja yliopistot ovat
olleet suljettuja länsivaltojen aloitettua iskunsa Gaddafia vastaa. Maa on
edelleen kaaoksessa. Hallitusta ei ole, tai niitä on kaksi. Osa maasta taitaa
vielä olla militian avustamassa ”heimohallinnossa” – ei kenkään maana. Ali on
kuitenkin toivorikas – niin kuin aina. Asiat muuttuvat hiljakseen. Taisteluja
ei enää käydä. Hän on ehkä liian toiveikas. Tilanne on sama kuin Syyriassa. Maan
ja heimojen yhtenäisyyden saavuttaminen on monimutkainen juttu. Tiedämme ja
muistamme oman maamme henkisen tilan kansalaissodan jälkeen. Yhtenäinen Suomi
syntyi vasta talvisodassa. Aikaa oli kulunut yksi sukupolvi. Se on varmaan
vähimmäisaika yhtenäisyyden ja luottamuksen palautumiseen. Sama koskee Afganistania,
Somaliaa, Irakia ja monia muita kansalaissotia käyneitä maita. Olemme
kehittäneet länsimaisella viisaudella ympärillemme lukemattomia
ruutitynnyreitä.
Eräs toinen ystäväni Libyasta ilmoitti, että nyt on turvallista. Hän sanoi järjestävänsä viisumin koska tahansa. Tiesulut ovat poistuneet, voimme lähteä katsomaan vanhoja paikkoja. Uskallanko?
Eräs toinen ystäväni Libyasta ilmoitti, että nyt on turvallista. Hän sanoi järjestävänsä viisumin koska tahansa. Tiesulut ovat poistuneet, voimme lähteä katsomaan vanhoja paikkoja. Uskallanko?
Afrikka – murheenlapsemme
Afrikan väestönkasvu on hallitsematon. Maanosan
taloudessa on nähtävissä kasvun merkkejä. Kehitysavun tarkoituksenmukaisuudesta
kiistellään. Oikeastaan siitä ei paljoakaan kannattaisi kiistellä. Niin
vähäistä se on sodankäynnin tai siihen valmistautumisen tai sen torjumisen varojenkäyttöön verrattuna.
Soitan kuitenkin asiantuntijalle. Olen hänet jo
aiemminkin tässä blogissa maininnut. Hän on Kari Karanko. Hän tuntee Afrikan.
Kysyn häneltä mitä olisi Afrikalle tehtävä. Minulla oli tuossa alun kippuroissa
näkyvillä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta vain Sambia ja Zimbabwe. Sambiaan
olimme aikoinaan konsultoimassa Kariba North -voimalaitosta. Siellä en ollut
paikan päällä. Zimbabwen teillä olen taas runsaasti ajanut tehdessämme
Feasibility Studya Mutaren valtatien kehittämisestä. Minusta silloin ainoat
suuremmat liikennevälineet jotka valtateillä liikkuivat, olivat
kaljankuljetusrekat. Tanssin myös innokkaasti jiveä paikallisen kaunottaren
kanssa. Hän oli opettaja. Opettajan ammatti oli mielestäni tärkein ammatti
tuossa maassa ja muutenkin. Minun opettajaystävättäreni lopetti opetustyönsä ja
siirtyi isänsä linja-autofirmaan sihteeriksi. Hän ei kestänyt opettamista
koulussa, jossa oli 700 oppilasta, joka oli Rhodesian aikaan rakennettu 200
oppilaalle, jossa ei ollut yhtään jalkapalloa annettavaksi pelivälineeksi, ei
myöskään ollut kyniä eikä paperia. Kaiken lisäksi kaikki vessat olivat aina
tukossa, eikä kraanoista tullut vettä.
Ihrahim indeksi
Niin, soitin Kari
Karangolle. Hän puhui vaaleista. Afrikan maissa järjestetään kyllä vaaleja
kansanjohtajien valitsemiseksi. Kansainväliset tarkkailijat toteavat vaalit
rehellisiksi tai melkein rehellisiksi. Vaaleissa valitut lupaavat paljon. Kun
he siten pääsevät valtaan mikään ei muutu. Vaikka kansantulo nousee niin
tulokset eivät näy kansan elämässä. Kari kehottaa tutkimaan Mo Ihrahim indeksiä.
Tuossa indeksissä Mo Ibrahim säätiö tutkii hallintoa ja määrittelee hallinnon
laadun sen mukaan, miten kansalaisille tarjotaan poliittista, sosiaalista ja
taloudellista yleistä hyvää ja palveluja. IIAG-indeksissä maan suoriutumista
velvollisuuksistaan mitataan neljällä pääkomponentilla. Ne ovat: turvallisuus ja oikeusvaltio periaate,
osallistuminen ja ihmisoikeudet, kestävä talous ja inhimillinen kehitys.
Indeksi löytyy osoitteesta: http://mo.ibrahim.foundation/iiag/
Indeksi tarjoaa mielenkiintoista puhdetyötä Afrikasta
kiinnostuneille. Minä en ryhdy sen paremmin indeksiä esittelemään. Kunhan panin
oheen meidän työkohteenamme olleista Afrikan maista viisi karttaa
Ibrahim-indeksin tiedoista vuodelta 2017.
Ibrahim indeksi kertoo
tällaisia trendejä valittujen valtioiden osalta. No, minun valikoimani on hieman rajoitettu, mutta antakaa anteeksi – nämä ovat minun kiinnostukseni kohteita. Yleinen
hallinto on rappiolla Libyassa ja Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on
Sambiassa. Tilanne paranee Algeriassa, Egyptissä, Keniassa ja Zimbabwessa. Hyvinvointi on rappiolla Libyassa ja
Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on Etiopiassa ja Sambiassa. Algeriassa
tilanne huononee. Tunisia on nostamassa
nenää pinnalle. Egyptissä, Keniassa ja
Zimbabwessa mennään kohti parempaa. Ihmisoikeudet
ovat lamassa Egyptissä ja Sambiassa.
Vaaran merkkejä havaitaan Libyassa. Nenä on nousemassa pinnalle Keniassa
ja Mosambikissa. Tilanne paranee Algeriassa, Etiopiassa ja Zimbabwessa. Opetus on huonossa jamassa Libyassa.
Algeriassa ja Etiopiassa tilanne heikkenee. Varoituksia kuuluu Sambiasta,
Mosambikista ja Zimbabwesta. Nokka nousuun Tunisiassa. Tilanne paranee Egyptissä ja Keniassa. Terveydenhuollon taso on heikkenemässä
Etiopiassa, Keniassa ja Sambiassa. Varoituksen ääni kuuluu Algeriasta ja
Zimbabwesta. Terveydenhuolto paranee Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä ja
Mosambikissa.
Ja kunnialliseksi lopuksi
kuva Ibrahim-trendi-indeksistä koko Afrikassa.
Punaisella värillä osoitetaan rappiolla oleva hallinto, joka on entisestään
huonontunut. Pieni oranssi Eritreassa
osittaa rappion hidastuvuutta. Suuret alueet päiväntasaajan Länsi-Afrikassa
kertovat vaaran merkeistä. Mali, Etelä-Afrikka ja Madagaskar keltaisella
värillä näyttävät taistelevan hyvään suuntaan. Parempaan suuntaan ovat menossa
Algeria, Marokko, Tunisia, Egypti, Senegal, Guinea-Bissau, Norsunluurannikko,
Togo, Nigeria, Sudan, Kongon Demokraattinen Tasavalta, Tansania, Uganda, Kenia,
Somalia, Zimbabwe ja Namibia.
Terve, Pena!
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa. Valtavasti resursseja hukataan siinä, että täydessä iskussa olevia kokeneita ihmisiä pannaan eläkkeelle turhan nuorina. Ymmärrän kyllä, että palomiehet eivät jaksa savusukeltaa yli kuusikymppisinä, mutta sellaisissa tehtävissä olevia ihmisiä, jotka vielä jaksaisivat tehdä henkistä työtä paljon nykyistä pitempään, on nykyään valtaosa esimerkiksi suomalaisista. Norjassa tämä ymmärrettiin. Siellä oli jo viime vuosituhannen loppupuolella yleinen eläkeikä 68 vuotta ja töitä sai tehdä vielä muutaman vuoden sen päälle.
Koko eläkkeellelähtö pitäisi uudistaa siten, että yksilölliset kyvyt otetaan huomioon. Jos muutamat yksilöt johtavat kokonaisia valtioita lähennellessään 90 vuotta, niin eikö helpompia ja vähemmän vastuullisia hommia voisi myös tehdä yleisesti yli 63 vuoden iässä? Reformi mullistaisi koko kansantalouden ja Suomi voisi taas alkaa lyhentää valtionvelkaa, kuten teimme vuoteen 2008 asti.
Eki
Terve Pena
VastaaPoistaSinulle tuli kirjoitusvirhe ”loiset” piti kai olla ”Iloiset”
Terveisin Pekka
Siis iloiset loiset!
PoistaLisäkommentti: Kun 65 vuoden eläkeiästä päätettiin lähes sata vuotta sitten, harva eli niin pitkään. Miksi ei ole otettu missään muodossa huomioon, että keskimääräinen elinikä on siitä kasvanut 20 vuotta? Eläkeikää voitaisiin nostaa vähitellen vaikkapa vain puolet siitä, 75 vuoteen!
VastaaPoista