Iseseisev Eesti!

Tulen Helsingistä Tallinnaan Viron itsenäisyyspäivän iltana – yömyöhällä. Luen Viron suurlähettilään Margus Laidren Hesariin kirjoittamaa tekstiä. Hän haaveilee yhteisestä pohjolasta. Kiintoisaa tekstiä, mutta pohjolan nykyisetkin maat ovat niin kaukana toisistaan. Virolaiset ovat kuitenkin parhaita tuttuja – jotenkin, vähän. Onnea itsenäisyyspäivänä! Liisa odottaa minua. Hänellä on ollut vivahteikas päivä. Se oli Viron itsenäisyyspäivä. Hän haluaa kertoa näkemästään. Päivä oli tehnyt vaikutuksen. Kaikki alkoi aamusella. Tai se kaikki alkoi jo iltasella kun lumiaurat ja suolausvehkeet jyräsivät tuntikaupalla Toompean mäellä puhdistaakseen kadut ja jalkakäytävät päivällä sataneesta lumesta. Katujen piti olla puhtaita kun juhlat alkoivat aamukymmeneltä Tuomiokirkossa.  Ensin paikalle marssivat ylioppilaat vihreissä lakeissaan askeleet laulun siivittäminä.  Sitten saapui kirkkokansa kengät kiiltävinä, miehet valkoisine kaulahuiveineen, naiset tyylikkäissä talvitakeissaan. Kaduilla parveili tavallista kansaa – lapset mukana. Monilla oli käsissään Viron pienoisliput. Kaikki vaikuttivat vilpittömän iloisilta. Olihan itsenäisyyspäivä. Onkohan Viron presidentti amerikkalaisuudellaan saanut tartutettua kansaan iloisuuden kun itsenäisyyttä juhlitaan. Ainakin hänen suudelmansa itsenäisyysjuhlien tanssiaisissa oli lähes ranskalaisamerikkalaisen intohimoinen. Sellaista ei olisi voinut tapahtua meidän pressanlinnan tanssiaisissa. Ei meidän vakavien juhlien ilmapiirissä.  Muuten Toompealla ei ollut näkyvissä myöskään kuokkavieraita pyörätelineitä heittelemässä.

Toomas Hendrik Ilves herättää mielipiteitä. Häntä pidetään liian vapaamielisenä. Puhuu nyt pakolaisista ja avioliittolaista myönteisesti. Hänen tuore vaimonsa on viehättävä. Pari vaikuttaa ilmeisen rakastuneelta. Intohimoinen suudelma juhlatanssiaisissa tämän todisti.

Paraati kansanhuvina

Liisan päivä kului aluksi paraatin kurkistelulla Vapauden aukion kansoitetuilta rinteiltä. Joku sanoi venäläisten naureskelleen paraatia, jossa on yksi tankki, yksi lentokone ja muutama venäläisvalmisteinen ohjus. Sanoivat jonkun kysyneen missä on Viron armeija. Joku oli siihen vastannut: ”Se kuulemma juuttui hissiin!”  No Liisa kertoo paraatia kestäneen reilusti toista tuntia. Paikalla oli runsaasti sotakalustoa. Oli myös amerikkalaisia sotilaita taisteluajoneuvoissaan. Monen harmiksi paikalla oli myös ”mustanahalisia”. Pienistä harmeista huolimatta paraati oli kuin suuri kansanjuhla, Jotenkin tuli mieleen Eläintarhanajot ennen vanhaan. Sinne mentiin joukolla, koko perheen kanssa, mitä nyt samanaikaiset äitienpäivät hieman häiritsivät Otto Brandtin ja Curt Lincolnin voittokulkua.

Paraati otettiin vastaan Vapauden aukiolla. Tämä aukio on nähnyt monenlaisia tapauksia ja paraateja. Kuvassa itse ”Isä Aurinkoinen” tarkkailee paraatia samaisella torilla seitsemisen-kymmentä vuotta sitten. Taustakuvassa juuri eilispäivä.

Liisa ihastuu juhlista

Varsinaiset juhlat alkoivat Estoniassa. Liisa oli haltioissaan. Hän seurasi televisiosta juhlien kulkua. Juhlissa oli esillä kuvin ja sanoin maan 98-vuotinen itsenäisyys. Tulkinta on mielenkiintoinen. Oliko maa itsenäinen neuvostotasavaltana? Ei silti, noin minäkin sanoisin. Ainakin Suomen kannalta näin oli, koska Suomi ei koskaan tunnustanut kommunistisen Viron olemassaoloa. Voimassa oli vanha tunnustus helmikuulta vuonna 1920. Tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg päätti silloin Viron suurlähettilään Oskari Kallaksen erityisestä pyynnöstä tunnustaa Viron itsenäisyyden de jure ensimmäisenä valtiona maailmassa. Suomi oli mielestään tunnustanut Viron de facto jo toukokuussa 1918. Suomalaiset sanoivat: Lähettämällä Viroon diplomaattisen pysyvän edustajan Suomi "tosiasiallisesti kohtelee Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona".

Suomen diplomaattista toimintaa Virossa kuvaa hienolla tavalla ulkoministeriön julkaisema kirja Kohtu 4. Sen on kirjoittanut erittäin elävän ansiokkaasti Jussi Pekkarinen. Seuraava netistä löytynyt teksti kertoo lyhyesti eräitä asioita Suomen diplomatiasta Virossa itsenäisyyden jälkeisinä aikoina. Ei se veljeskansojen välillä niin helppoa ollut, niin kuin ei usein veljienkään kesken. Tästä linkistä löydät mielenkiintoisia faktoja Suomen edustajista Virossa itsenäisyyden jälkeisinä aikoina.

http://www.finland.ee/public/default.aspx?nodeid=40606&contentlan=1&culture=fi-FI

Juhlista piti kerrottaman. Liisa kertoi erityisesti ihastelleensa Estonia teatterissa pidetyn tilaisuuden innovatiivisuutta ja hienoa henkeä. Heijastetut kartat kertoivat Euroopan rajojen jatkuvasta liikkeestä. Se oli menneisyyttä. Heräsi ajatus: onko liike nyt pysähtynyt – ikuisuudeksi? Tilaisuuden ohjelma oli Liisan mielestä taiteellinen ja kulttuurinen elämys. Katossa ja seinillä kieppuvien kuvien lisäksi Liisa oli ihastunut hurmaavaan laulajattareen. Tekstissä vilahtelivat Viivi Luik, Deborah Vaarandi ja Lydia Koidula monen muun runoilijan ohella.

Ystäväni Peeter on taas eri mieltä. Hän kritisoi juhlien synkkää tunnelmaa. Hän sanoi laulujen olleen enemmänkin hautajaislauluja kuin syntymäpäivälauluja.  Hän sanoi konsertin ainoaksi iloiseksi tapahtumaksi Stalinin aikaisen kansantanssin. Oliko se virolaisten parasta aikaa? Itsenäisyydestä molemmat olivat varmuudella samaa mieltä, mutta sen kunniaksi pidetyn seremonian suhteen mielipiteet erosivat.

Miekkailija, Klaus Härön tekemä filmi esitettiin Viron itsenäisyyspäivänä. Olemme nähneet filmin elokuvakerhossamme. Se sai hyvin korkeat pisteet. Nyt se esitettiin Virossa, niin kuin meillä Tuntematon sotilas – itsenäisyyspäivänä. Tämä on mielenkiintoista. Siitä voi olla ylpeä. No, Härön filmit ovat aina olleet suosikkejani. Oliko se nyt Pappi Jaakoppi, joka sai elokuvakerhon parhaat pisteet aikanaan. Hyvä Härö! Hyvä eestiläiset!

Juhlien jälkeen alkoivat sitten tanssit. Liisa oli hieman pettynyt. Hän kuvitteli toiveikkaasti jo virolaisten tämän jättäneen väliin. Mutta todellisuus sai sitten hyvän kympin. Presidentin pusuineen. Erityisesti kymppiä tuli tyylikkyydestä pukeutumisessa. Myös paljon kauniita kansallispukuja. ”Ei yhtään ylilyöntiä!”

Presidentin puhe Presidentti Ilves piti tavan mukaan itsenäisyyspäivän puheen. Viron poliittista elämää liikuttavat tällä hetkellä pakolaiset ja samaa sukupuolta olevien avioliittolaki. Onpa kaduilla nyt nähty ensimmäiset Odinin sotilaat. Näiden henkisten kahakoiden välissä presidenttikin joutuu luovimaan. Hän lausui puheensa lopuksi seuraavat sanat:

”Me tavoittelemme Viroa, jossa oppitunteina käytetään menneisyyden onnistumisia, eikä vain kapeasti historiallista epäoikeudenmukaisuutta ja kansaa kohdanneita kärsimyksiä. Haluamme oppia siitä missä Viro on pärjännyt muita paremmin.  Innovatiivinen ja luomiskykyinen ajattelu, urhea tekeminen. Toteutuneet visiot, eikä vain visioista keskustelu.

Avoimuus tekee Viron isommaksi, ahdasmielisyys pienemmäksi. Emme ole pieniä. Me voimme tulla toimeen isoina. Me tulemme toimeen. Me kestämme. Tärkeintä on ettemme pelkää, ettemme ole kahden vaiheilla, että emme lukitse itseämme menneisyyteen.

Valinta rohkeuden ja pelon välillä, valinta suuruuden ja pienuuden välillä, valinta tulevaisuuden ja menneisyyden välillä, niistä me päätämme vain itse. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Head iseseisvuspäeva! Elagu Eesti!”

Kolme itsenäisyyden juhlaa

Virolaisten kaksi tärkeintä juhlaa ovat itsenäisyyspäivä ja juhannus. Tai oikeastaan niitä juhlia onkin neljä: Juhannus ja voitonpäivä ovat yksi kokonaisuus. Uudelleenitsenäistymisen päivä on 20. elokuuta. Varsinainen itsenäisyyspäivä on juuri nyt tänään. Itsenäisyyspäivät liittyvät usein itsenäisyyssotaan, vapaussotaan, vallankumoukseen tai sisällissotaan. Virossa juhannuksena vietettävä voitonpäivä liittyy meillä sankarina tunnettuun saksalaiseen kenraali Rudiger von der Goltziin.  Meillä kun von der Golz vapautti Helsingin punaisista, niin Virossa voitto hänen joukoistaan vapautti Viron. Golz joutui myös epäillyksi Viron vapapääministerin teloituksesta Suomessa. Vai oliko tämä vain Jaan Krossin fiktiota?

Tässä on linkki aiempaan blogiini:

http://penttimurole.blogspot.com.ee/2015/12/itsenaisyyspaiva-kaksi-puhelinsoittoa.html

Varsinainen itsenäisyyspäivä Virossa - sehän taas määrittyi, ei suinkaan Neuvostoliiton kanssa solmitun rauhan mukaan, vaan itsenäisyysjulistus oli annettu jo 23. helmikuuta 1918 Pärnun itsenäisyysmanifestin nimellä. (Manifest kõigile Eestimaa rahvastele ). Viralliseksi se tuli seuraavana päivänä ja siitä tuli Viron itsenäisyyspäivä.

Tämä koko Viron itsenäisyyteen johtanut taistelu kaikkine vaiheineen oli niin hankala hahmottaa, että oli oikein taas insinöörimalliin tehtävä asiasta aikajanakaavio- näin prosessikaavioiden kultaisena aikana.

Virolaiset siis juhlivat itsenäisyyttä ennenkuin se oli varsinaisesti saavutettu. Se ei kuitenkaan ole tavattoman ihmeellistä. Suomessa itsenäisyys julistettiin 4. joukuluuta 1917 Svinhufvudin senaatin toimesta. Mutta sisällissota/vapaussota/kapina/veljessota oli vielä käymättä. Sota käytiin  27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Suomen tulevana itsenäisyyspäivänä joulukuun 6. päivä 1917 Suomen eduskunta hyväksyi itsenäisyysesityksen, joskin hieman kitsaasti äänin 100-88. Vastaan äänestivät sosialidemokraatit, jotka halusivat neuvotella Neuvosto-Venäjän kanssa. Porvarit halusivat tehdä yksipuolisen ratkaisun. He voittivat äänestyksessä.  Virossa käytiin sama keskustelu. Osa puolueista kannatti neuvotteluja, mutta enemmistö kannatti itsenäisyyden julistusta vaikka taistellen. Viro joutui sitten aika pitkään, huomattavasti meitä kauemmin,  taistelemaan sekä saksalaisia että venäläisiä vastaan ennenkuin Tarton rauha rauhoitti tilanteen.

Manifest kõigile Eestimaa rahvastele päivättiin Tallinnassa 24. helmikuuta 1918. Päätös tehtiin maapäivillä 21.2 ja  manifesti luettiin ensimmäistä kertaa kansalle 23. helmikuuta Pärnun Endla-teatterin edustalla. Itsenäisyyspäiväksi tuli 24. helmikuuta. Siitä hieman kiisteltiin, mutta päivämäärä säilyi siitä huolimatta että manifestin päivämäärä olikin 21. helmikuuta 1918. Kuvassa Pärnun juhlijoita. Toisessa kuvassa vapautuskomitean jäsenet Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik.

Kansa juhli Viron itsenäisyysjulistusta Pärnussa 23. helmikuuta 1917. Viron varapääministeri Juri Vilms lähti jäitä pitkin Suomeen huhtikuun lopulla. Matkalla hänet ammuttiin. Kuka hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Valokuvassa teloittajilla on suomalaisten suojeluskuntalaisten käsivarsinauhat. Olihan tuo matka lähes yhtä ihmeellinen kuin Rudolf Hessin matka Englantiin toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Vilms taas teki tovereineen matkan Suomeen Viron itsenäisyyden syntyhetkellä – itse asiassa kuukauden verran itsenäisyysjulistuksen jälkeen.  Asiasta on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on ollut kiitollinen mitä mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet.

Viron ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlintaa Tallinnassa 24. helmikuuta 1919. Se oli siis itsenäisyyden ensimmäinen vuosipäivä. Itsenäisyys oli kuitenkin suhteellista, sillä jo 25. helmikuuta eli yhtä päivää manifestin julkaisemisen jälkeen saksalaiset valtasivat Tallinnan. Vallassa oli Konstantin Pätsin III väliaikainen hallitus. Ensimmäinenn varsinainen hallitus syntyi toukokuussa 1919. Otto Strandman oli pääministerinä. Kahden seuraavan vuoden aikana hallitus vaihtui viisi kertaa.  Tuossa vaiheessa ei von der Goltzia oltu vielä voitettu. Voitto tuli vasta juhannusaattona. Bolshevikit voitettiin Narvassa sitten vuoden lopulla ja rauha tuli vasta 2. helmikuuta 1920.  Tapahtuma oli silloisella Peterin torilla eli nykyisellä Vabaduse väljakilla. Saksalainen nimi torille oli Heinätori ja komministiaikaan nimenä oli Voiton aukio. Nyt se on Vapauden aukio.

Krossin fiktio on mahtavaa luettavaa

Ihailemani Jaan Kross kirjoittaa Jüri Vilms’istä kirjassaan: Kuningasajatus. (Suomennos Juhani Salokannel, Helsinki, WSOY, 1994.)  Vilms oli Itsenäisyyden julistaneen Pelastuskomitean jäsen. Krossin romaani on ihana. Siinä on romaanin luonteeseen kuuluen fiktiota ja kuolemaantuomittujen yksinpuhelua juuri ennen kaiken loppua. Puhetta, joka muutaman minuutin päästä tapahtuvan teloituksen vuoksi taatusti jäi muistiin kirjoittamatta. Puhujina ovat Juri Vilms Töölön sokeritehtaan takapihalla – von der Golzin henkilökohtaisesti tuomitsemana. Teloituksen todistusaineistona käytetyssä valokuvassa teloittajat ovat kylläkin suomalaisia suojeluskuntalaisia. Mutta kuva onkin väärennetty ja manipuloitu. Toisena puhujana tai paremminkin mietiskelijänä oli kirjan minäkertoja – esikuvanaan saksalaisten vuonna 1942 teloittama nuori oikeustieteilijä Alexander Looring. Hän oli erehtynyt keräämään tutkimustyössään laajan aineiston Jüri Vilmsin viimeisestä matkasta jäitä pitkin Suomeen ja siellä hänelle ja hänen matkaseurueelleen koituneesta karusta kohtalosta. Kerätty tieto olisi ollut kuolemanrangaistuksen arvoista yhtälailla punaisten kuin saksalaistenkin arvomaailmassa. Olihan sen taustalla Viron itsenäisyys.

Jaan Kross kertoo virolaisuudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Hän on unelmakirjoittaja. Montako Krossin kirjaa olet lukenut?

Lapin viisautta miehitysajan avantgardesta

Kun nyt olen Toompean mäellä ja sain Krossin kirjan toistamiseen luetuksi otan umpimähkään kirjahyllystä iltalukemiseksi mustakantisen kirjan. Mikä tuo on? Yllätys, se olikin Leonhard Lapinin “Pimeydestä valoon“, Virontaiteen avantgarde neuvostomiehityksen aikaan. Kirja on Otavan kustantama ja Jouko Vanhasen suomentama vuodelta 1996.

Esipuheessaan Leo kirjoittaa: “Kun aamulla idästä nousee kultainen sirppi ja illalla punainen vasara laskee mailleen länteen, kun unissa lyövät sielustasi korttia Marx, Engels, Stalin ja Lenin, kun Breznev korkkaa sinulle pullon pontikkaa ja Gorbatsov kaataa lasiin viinakuponkeja – sellaisesta elämästä en ole kuullut kerrottavan yhtään mitään“.

Vielä hän kirjoittaa: “Olen keskittynyt dramaattiseen miehittäjän ja avantgarden suhteeseen, jossa miehittäjä ei esiinny verisenä pyssyniekkana vaan laajempana järjestelmänä, eikä avantgarde ole ryhmä kellariboheemeja vaan taiteellista uudistumista ilmentävä prosessi.“ Siinäpä se, miehittäjän kasvot saattavat muuttua hetkittäin, mutta taustalla piilee järjestelmä, jonka takana on valta ja raha. Juuri se järjestelmä, joka tälläkin hetkellä lymyää meidän  kriisiemme taustalla. Kuvittelitko sen olevan uskonto?

Nyt ryhdyn soittelemaan Leolle ja kysyn mitä mieltä hän on tällä hetkellä. Palataan asiaan.

PS. Kehäradan taide sai Suomessa ympäristötaiteen palkinnon noin kuukausi sitten.Radan varressa on useita teoksia. Yksi niistä on  Leonhard Lapinin  Kivistön aseman fillariraitilla oleva satakunta metriä pitkä seinämaalaus. Kukaan ei tullut ilmoittaneeksi tästä palkinnosta taiteilijalle. No ilmoitetaan se tässä nyt. Ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Home ja fysiikan lait ihmisen kimpussa

Rakennusfysiikan lait ovat samat ja muuttumattomat. Kaikki muu saattaa muuttua ja liikkua ja elää, mutta ei fysiikka. Näin sanoo ystäväni Sami Lampinen, rakennesuunnittelija. Uskon tuohon fysiikan muuttumattomuuteen. Mutta, energiansäästön ja sisätilaterveyden muuttujia näyttäisi olevan muuallakin kuin insinööreille tehdyissä normeissa ja työtekijöille tehdyissä työtapaselostuksissa. Muuttujana on ensinnäkin ihminen. Ihminen on kompleksinen olento, niin mielen suhteen, kuin terveydenkin suhteen. Espanjan kouluissa on enemmän homeita kuin Suomen kouluissa. Espanjalaislapset eivät kuitenkaan sairastu homeesta. Maria sanoi espanjalaisten uskovan hometta olevan vain juustossa. Tämän vuoksi lapset sairastavat homealtistumista alituisena flunssana. Taudin yhteyksiä koulun sisäilmaan ei juurikaan tunnisteta. Suomessa tietoisuus on olemassa, mutta tieto ja ymmärrys puuttuvat ja se on paha, sanoo Maria.  Maria Nordin on sisäilmaekspertti ja arkkitehti. Hän on muuten vanhan tuttavani, Kirsti Nordinin lapsenlapsen kanssa naimisissa. Terveisiä Kirstille. Nyt siis liikutaan entisaikojen työkavereiden lastenlasten sfääreissä. Alanko tulla vanhaksi?

Yllätys, yllätys, home on todellakin kansainvälinen ongelma. Luulitteko sen olevan aivan kotikutoinen juttu? Ei. Googlettamalla löytyy 130 miljoonaa tärppiä sanalle ”mold”. Jos hakuun yhdistetään sana ”buildings” löytyy 24 miljoonaa tärppiä. Kuvat homehtuneista asumuksista ja kouluista noilla rakennushomeen kansainvälisillä sivuilla ylittävät meidän pahimmat kauhukuvamme. Emme siis ole ongelman kanssa yksin.

Homeesta kärsivien ryhmä on Suomessa suuri. Työttömien ryhmä on suurin, toiseksi suurin kärsivien ryhmä ovat sisäilmasta oireilevat. Heitä on arviolta 200000 henkeä. Jostain olin tuon luvun näkevinäni. Onko totta?

Sisäilmasta oireilevien määrä on siis hyvin suuri. Meillä ja muualla. Eläkeläisenä kun on aikaa, niin päätin hieman lueskella asiaan liittyvää aineistoa sekä ottaa annostuksen seminaariseerumia. Olin kyllä hieman salaa valmistautunut asiaan. Tein sen lukemalla Rakennuslehdestä mahtavan hyvän Seppo Mölsän laatiman blogikirjoituksen kommentteineen: http://www.rakennuslehti.fi/blogit/hyva-sisailma-ei-synny-siiloajattelulla/

Nyt nauttimaan hometietouden seminaariseerumia?

Nyt viime viikolla sain suuren annoksen tietoisuutta. Saman viikon aikana sitä tuli kolminkertaisena annostuksena. Ensin alkuun ystäväni Mer Arkkitehtien ihanat naiset järjestivät seminaarin. Mer Arkkitehtien seminaarissa käytiin ison joukon myötä hyvää keskustelua. Siitä voi lukea tästä: http://www.merarkkitehdit.fi. Keskusteluissa kirjattiin ”Mitä tulisi tehdä” –kohteita. Kolme mitalistia olivat:

1. Energialainsäädäntöön saatava helpotuksia U-arvoille, kun tehdään massiivirakenteilla (direktiivi antaa mahdollisuuden + yksiaineinen rakenne jo itsessään ”lämmönottolaite”, mitä ei oteta huomioon, koska ei osata laskea).
2.  Lämpöhäviön tasauslaskelma pois, ei toimi.
3. Materiaaleille tuoteselostepakko.

Ensimmäinen annostus oli paketissa. Sitten menin Pikkuparlamenttiin oppimaan lisää aiheesta. Tahti paranee ja annostus kasvaa, mutta siitä muutaman rivin viiveellä.

Kolmas annostus tuli yllättäen. Ajattelin kaikesta viisastuneena ihmetellä omia talojani. Niitä on kaksi Helsingissä ja yksi Tallinnassa. Miksi niissä ei ole hometta? Tätä miettiessäni tapaan Libyan muisteloiden merkeissä kahta vanhaa ystävääni ja kollegaani, maanmittari Harrin ja rakentaja Pärttylin. Molemmat kertovat taloistaan. Harri sai Olarin talostaan pahan oireilun. Talo meni laajaan korjaukseen ja sitten myyntiin. Syynä olivat vuodot räystäältä rakenteisiin ja homehtuminen. Pärttyli ei saanut oireilua, mutta koko huippuarkkitehdin piirtämä omakotitalo meni purkuun. Oli halvempaa rakentaa uusi talo kuin korjata vanha. Syynä oli tiiliseinän läpi puurakenteisiin ja tuulensuojalevyihin tunkeutunut kosteus ja homehtuminen. Homeet kai sitten tulivat koneellisen ilmanvaihdon myötä sisätiloihin. Niin, siis miksi minun taloissani ei ole hometta?

Kaksi taloa Pakilassa ja yksi Toompealla. Taloissa on vanha rakennustapa, massiivirakenteet, joskus syksysateiden jälkeen vettä tihkuvat sokkelirakenteet– mutta ei hometta! Onko pelastuksena painovoimainen ilmanvaihto? Ja täydellisesti puuttuvat höyrysulkumuovit? Mutta hintana korkea kaukolämmön kulutus?

No, puhutaan näistä kolmesta talosta

Minulla on Helsingissä kaksi taloa Pakilassa ja yksi talo on Toompean mäellä. Ne sopivat esimerkeiksi suuresta lämmitysenergian kulutuksesta. Toinen Pakilan taloista on rakennettu vuonna 1931 ja toinen vuonna 1932. Molemmat on tehty pystyhirrestä - isoisällä oli tällainen rakennustapa. Hän ne talot teki. Hän rakensi kaikki tekemänsä talot pystyhirrestä. Maassa tapitetut hirsielementit nostettiin pystyyn seinälle. Ulos pantiin tervapahvi ja rappaus, sisälle pinkopahvi. Toinen talo tehtiin käytetyistä kierrätetyistä hirsistä ja toinen uusista, mutta hyvin kuivatuista. Alkujaan toinen talo rapattiin tikkujen päälle. Alla oli tervapahvi. Toinen talo taas rapattiin insuliittilevyn päälle. Nurkissa oli hieman kanaverkkoa varmistamassa.

Tällaiselta se näytti vanhan talon hirsipinta. Päälle naulattiin kovavilla ja sitten saksalainen ohutrappaus. Hyvin on toiminut nyt alkaneen uuden elinkaaren ensimmäiset 20 vuotta. Vieressä näkyy toinen taloista. Se on ainakin vielä ilman talvitakkia. Suositteletteko?

Myöhemmin revin sitten insuliittilevyt pois ja hirsien päälle kiinnitettiin 5 cm:n kovavilla ja sen päälle rappaus. Toinen on sellaisenaan. Molemmissa taloissa on puurakenteinen yläkerta ja purueristeet. Jääpuikoissa löytyy. Kellarit olivat alkuun puolikylmiä, nyt lämpimiä – mutta eristeet puuttuvat. Toisen talon alimman vaakavarvin alta oli huopakaistale unohtunut, joten rappausta uusittaessa oli osa hirsistä vaihdettava. Tallinnan 60-luvulla vanhaan rakenteeseen ympätty laajennus on kokonaan kiveä, siis oikeata massiivirakennetta, pieni osa betonia ja siporexia. Yläkerta on puurakenteinen kattokerros ”vindskaapi”-ikkunoilla. Vanhavirolaiseen tyyliin eristeitä ei juuri ole. Sielläkin kehittyy ansiokkaasti jääpuikkoja.

Lienee oletettavaa, että vanhat talot kuluttavat paljon energiaa. Vinhan kaavio näyttäisi osoittavan että uudet rakennukset kuluttavat vähintään yhtä paljon tai enemmänkin. Hän olettaa sen johtuvan ilmanvaihtolaitteiden suuresta energiankulutuksesta. Menikö oikein, vai käsitinkö väärin? Laitoinpa vertailun vuoksi professori Vinhan esittämään koulujen ja päiväkotien energiankäyttöä kuvaavaan kaavioon omat Helsingin taloni. Sinne näyttävät asettuvan. Koneellista ilmanvaihtoa ei ole, joten sähköä säästyy. Nykyaikaisen asunnon kulutuksen pitäisi kai laskelmien mukaan asettua tuonne 100 kwh/brm2, joten ylimääräistä makselen joka vuosi 1500:- per talo. Onko se paljon kun ei ole hometta?

Mitä minun pitäisi tehdä näille taloille jos haluaisin pienentää Pakilan talojen tai Tallinnan talon kaukolämpölaskua? Vuodessa nuo talot kuluttavat 2000-3000 euroa per talo perus- ym. maksuineen. Kaikki kolme taloa ovat tavalla tai toisella suojeltuja. Pakilassa on kylläkin vain kaupunkisuunnitteluviraston suojelukehotus. Tallinnassa on vielä tiukempaa. Ulkoasua ei siis voi muuttaa. Ikkunat kyllä liimapaperilla teipataan aina talven tullen. Sisällekö siis eristeitä? Ei, siitä Vinha varoittelee. Taitaa olla niin että pitää hieman käännellä termostaattia ja tyytyä onnelliseen kohtaloon.

Juulia Mikkola havainnollistaa kastuvuutta

Mer Arkkitehtien tilaisuudessa meikäläinen maallikko ryhtyi erityisen tarkasti kuuntelemaan arkkitehti Juulia Mikkolan juttua. Hän puhui kosteusasioista ja hygroskooppisuudesta jotenkin järkeenkäyvällä tavalla. Luulin siis ymmärtäväni – ainakin vähän. Näin hän sanoi: ”Jos hengittävyysasia tuntuu epäselvältä, kannattaa lukea esim. Panu Kailan Talotohtoria; siellä asia on selitetty juurta jaksain.  Lyhkäisesti se menee näin: Hengittävyys on samaa kuin tekstiileissä; sellainen, joka imee itseensä vettä (eikä vaatteessa hiosta, vaan tuntuu kuivalta kosteanakin, kuten esim. silkki ja villa, joissa vesi imeytyy kuitujen sisään), on hengittävää.  Sellainen, joka kastuu vain pinnaltaan (kuten nailonsukka tai mineraalivilla, jotka siis kastuvat jokaisen yksittäisen kuidun pinnalta) ei hengitä, vaikka läpäisee sekä ilmaa että vesihöyryä.” Olikohan tuossa havainnollinen selitys sille, että minä en käytä lumitöissä hienoa niin sanottua hengittävää Gore-tex –takkia, joka käytännössä kastuu likomäräksi, vaan panen päälleni kunnon pässinpökkimän?

Juulia, Kirmon veljentytär jatkaa: ”Rakennusteollisuudessa hengittävyys koetetaan ymmärtää tahallaan väärin vesihöyrynläpäisevyytenä (jota mitataan vesihöyrynvastuksella), mutta todellisuudessa hengittävyys on siis kastuvuutta (jota mitataan vedenimukyvyllä).  Muovit saattavat läpäistä vesihöyryä, mutta ne eivät kastu eivätkä siten siirrä vettä kosteammasta kuivempaan.  Tämän takia ne esimerkiksi maaleina hidastavat aivan olennaisesti rakenteen kuivumista.  Mineraalivilla kastuu vain kuitujen pinnalta, ja koska materiaali ei tasaa kosteutta, se kuivuu erittäin hitaasti.  Lisäksi sen eristyskyky romahtaa, kun se kostuu.  Kipsi on vain mitenkuten hengittävää, sillä se pystyy sitomaan itseensä hyvin vähän vettä; se kastuu märäksi vesitilkasta, kun taas puukuitulevy pystyy sitomaan itseensä ehkä kymmenkertaisen määrän vettä kostumatta vielä haitallisesti.”

Tässä Julia Hertellin kirjoittelemassa kaaviossa  ovat esitettynä ne asiat jotka tulivat esille Mer Arkkitehtien istunnossa. Koosteesta selviää ainakin yksi asia: ollaan tekemisissä suuren kompleksin kanssa. Ei näytä löytyvän yhtä ongelmaa ja sille ratkaisua.

Anders kysyi: eristämmekö rakennuksemme hengiltä?

Menen Pikkuparlamenttiin kuuntelemaan arkkitehti ja kansanedustaja, Ericinpoika ja Gunnelinpoika Anders Adlercreutzin organisoimaa keskustelutilaisuutta. Tilaisuuden nimi oli ”Eristämmekö rakennuksemme hengiltä?”  Piti keskusteltaman energiatehokkaasta rakentamisesta. Keskustelussa olivat mukana yli-insinööri Jyrki Kauppinen Ympäristöministeriöstä, mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen Helsingin yliopistosta, rakennusfysiikan professori Juha Vinha Tampereen teknillisestä yliopistosta ja arkkitehti Lars-Erik Mattila, juuri diplomityöllään tunnettuutta hankkinut nuori arkkitehti..

Nyt sain varsinaisen tietopaketin. Tieto oli niin moniselitteistä ja laajaa, että loputkin ymmärryksestä katosi. Samin propagoimat fysiikan lait muodostivat taustakohinan. Seminaari oli vallan mainio. Suorastaan mahtava. Luennoitsijat olivat kaikki parhaasta päästä. Huippuina noteerataan professori Mirja ja arkkitehti Lars-Erik. Huom! Kaikki erilaisten seminaarien järjestäjät: jos haluatte huippuunsa viritettyjä luennoitsijoita ja keskustelijoita pyytäkää noita kahta!

Tampereen teknillisen yliopiston professori Juha on tunnettu eristysintoilun kriitikko. Hän jatkaa samaa rataa edellisen Tampereen proffan eli Ralf Lindbergin viitoittamalla tiellä. Oli muuten mielenkiintoista ja outoa miten railakkaasti hän röykytti nykyisiä eristysohjeita ja loi merkitseviä katseita nyt tykityksen alle joutuneeseen yli-insinööri Jyrkiin. Minusta tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta kun kuulen insinöörikollegojen välistä debattia. Sitä olen tässä turhaan kaipaillut. Nyt sitä tuli.

Puhujat yksi kerrallaan laittoivat pöydän puhtaaksi

Oli hieman samanlainen tunnelma kuin vikkeläsanaisia poliitikkoja kuuntelisi. Aina seuraava puhuja saattoi edellisen puheet arveluttaviksi. Kauppinen aloitti ja hänen puheensa tuntui oikein viisaalta. Sitten tuli Vinhan vuoro. Hän pisteli niin tanakkaa tekstiä, että moni Kauppisen arvokkaan rauhallisesti esittämä asia muuttui epäilyttäväksi ja suorastaan huitaisemalla päätellyksi. Vinhan esitys sai uskomaan, että asiat olisivat rakennusinsinöörien hallinnassa, mitä nyt LVI-miehet ja naiset sotkevat peliä koneillaan. Yliopiston professori Salkinoja-Salonen avasi sitten aivan uusia ovia ja ikkunoita. Hän pyyhkäisi hetkessä insinöörien puheet ulos agendalta. Ihmisen immunologian kannalta välttämättömät mikrobit on Suomessa desinfioitu kuoliaiksi. Jäljelle ovat jääneet toksiset aineet. Ne jylläävät. Ja kaiken lisäksi homeelle altistuneen ja työkykynsä menettäneen ihmisen täytyy tunnustautua mielenvikaiseksi tai ainakin luulosairaaksi saadakseen sairaseläkkeen. Viimeisenä pöydän puhdisti nuori Mattila. Hän jätti edelliset puhujat omaan arvoonsa. Hän vaati siirtymistä takaisin massiivirakenteisiin ja painovoimaiseen ilmanvaihtoon. Niinpä tämä hieno esitelmäsarja puhdisti pöydän moneen kertaan.

Professori Juha Vinha kehottaa pitelemään suitsista

Juha Vinha, professori Tampereen teknillisestä yliopistosta, hän oli huolestunut monista asioita. Hän sanoi vaarana olevan, että uusien energiamääräysten vuoksi rakenteiden kosteustekninen toiminta heikkenee, sisäilman laatu voi heikentyä, esteettisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteuttaminen vaikeutuu ja tekniset järjestelmät monimutkaistuvat ja niiden toiminta tai viat voivat aiheuttaa energiankulutuksen lisäystä tai kosteusriskejä rakenteisiin. Lisäksi vielä kustannukset lisääntyvät ja taloudellisuus heikkenee. Hän sanoi että hyvin ilmatiivis rakennuksen ulkovaippa voi nostaa ilmanvaihdon synnyttämät paine-erot liian suuriksi, jolloin syntyy ongelmia niihin vuotokohtiin, joita vaipparakenteisiin aina jää.

Professori Vinhan mielestä ilmanvaihto tulisi ehdottomasti säätää oikein! Tavoitteena on hyvin pieni alipaine, sillä jos vaipparakenteissa on homevaurioita, mikrobit ja niiden aineenvaihduntatuotteet pääsevät isomman paine-eron seurauksena helpommin sisäilmaan.

Vaipan tulisi olla ehdottoman tiivis, mutta käytännössä tiivistysten tekeminen luotettavasti on osoittautunut hyvin haasteelliseksi! Hän oli vielä huolissaan siitä, että kouluissa tai muissa palvelurakennuksissa pääilmanvaihto säädetään usein pienemmälle poissaoloaikoina. Sisäilman laadun kannalta ongelmana ei usein ole ilmanvaihdon vähäisyys, vaan liiallinen alipaine ja ilmaa vuotavat vaurioituneet rakenteet sekä likaiset korvausilmareitit.

Tuossa Vinhan puhuessa tuli mieleen Rakennuslehden juttu, jonka mukaan Suomen Yliopistokiinteistöjen johtava asiantuntija Mervi Huhtelin oli kertonut yliopiston omistaman 400 kiinteistön energialaskun olleen muutama vuosi sitten noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. He päättivät pyrkiä 6 %:in säästöön energialaskussa. Tämä oli 0,6 miljoonaa euroa vuodessa. Hän sanoi yhden kohteen sisäilmaongelman hoitamisen maksavan vaikkapa arviolta 6 miljoonaa euroa. Siinä hupenisi kymmenen vuoden säästöraha. Tämä antaa perspektiiviä sille, kannattaako säästää niin, että sisäilman laatu vaarantuu. Silloin säästöt voivat hyvin helposti muuttua menoiksi. Näin oli sanonut Mervi Huhtelin
Blogi tässä:
.http://www.rakennuslehti.fi/blogit/energiaa-ei-kannata-saastaa-terveyden-kustannuksella/

:Professori Mirja Salkinoja-Salonen ehdottaa mutakylpyjä

Hän kertoo biosideista joita käytetään Suomessa rakennusten desinfiointiin, ”mikrobittomaksi siivoukseen” ja sisäilmaongelmatilojen saneerausaineina, käsidesi-suihkeina, tekstiiliraikastin suihkeina ja hajujen poistoon. Niillä käsitellään julkisia tiloja, liikuntatiloja, hoitolaitoksia, asuntoja, päiväkoteja, toimistoja. Hän kertoo myös vertailevasta sairastuvuustutkimuksesta Venäjällä, itärajan tuntumassa ja Suomen puolella samoilla vyöhykkeillä. Suomalaiset sairastavat, venäläiset ovat terveitä! Sitten hän täsmentää koulujen sisäilmatutkimuksen tietoja. Hän puhuu EU-tutkimuksen opetuksista: ”Suomalaisen koulun homeiden ja bakteereiden muodostama sisätilamikrobisto on HITEA tutkimuksen valossa mitättömän vähäinen hollantilaisiin ja espanjalaisiin kouluihin verrattuna. Mutta mikä erikoista: Suomessa on selvästi enemmän terveyshaitoista johtuvaa oireilua. Tämä kyseenalaistaa professori Mirjan mukaan terveyshaittaoireilun kytkennän ”homeisiin”. Hänen mielestään mikrobeilla ja ihmisillä saattaisi olla yhteinen syy terveysongelmiin. Syynä olisivat eläviä soluja tuhoavat haitta-aineet. ”Antakaa lastenne leikkiä mudassa” sanoi professori esitelmänsä lopuksi.

Nämä kuvat ovat professori Mirjan aineistosta kaapattuja. Olen lisännyt sinne vain Suomen ja Venäjän liput. Ylemmät kuvat kertovat lasten sairastelusta allergioihin. Alemmissa kuvissa on yleisesti käytettyjä purkkeja, jotka sisältävät mikrobeja ja homeita tuhoavia aineita. Oikealla alhaalla esiintyy toksisia homeita, joiden rakkulat särkyvät ja tavara leviää ilmavirtauksen kuljettamana huoneilmaan.

Arkkitehti Lars-Erik Mattila uskoo nuoruuden voimalla u-käännökseen

Kehuin jo tuossa Lars Erikin puheenvuoroa. Esitys ei ollut yksin asiana kiinnostava. Se oli tietynlaisena performanssina kiinnostava. Mikä sarkastinen tyyli! No mennään asiaan. Hänen otsikkonsa on: ENERGIATEHOKKUUTTA YMPÄRISTÖN, KANSANTERVEYDEN JA KANSANTALOUDEN KUSTANNUKSELLA

Hän sanoo, ettei rakentamisen ympäristövaikutuksia voi arvioida hetkellisen energiankulutuksen tai kasvihuonekaasupäästöjen perusteella. Hän näyttää tutkimustuloksia tai skenaarioita, joiden mukaan passiivitalojen ja matalaenergiatalojen kokonais- CO2 päästöt yksikköä kohden 50 vuoden elinkaaren päättyessä ovat samaa tasoa kuin nykyisen rakennuskannan tulevat päästöt ja samalla selvästi korkeammat kuin korjattujen rakennusten päästöt.

Onko tämä totta? Mattilan esityksen mukaan erityisesti uudisrakennuksen materiaalit ja rakentaminen tuovat heti alkuun hyvin korkean kielteisen ympäristövaikutuksen suurten päästöjen muodossa. Tätä vaikutusta ei uudisrakentamisen energiasäästö sen elinkaaren aikana pysty kompensoimaan. Nykyinen rakennuskanta keskimäärin pystyy samaan päästötasoon seuraavan 50 vuoden aikana vaikka energiankulutus sinänsä on selkeästi korkeampi.

Tämä oli Mattilan haave: YKSINKERTAINEN, YLLÄPIDETTÄVÄ, YMPÄRISTÖLLE HAITATON, KESTÄVÄ, MASSIIVIRAKENNE, KEVYESTI PROSESSOITU, VIKASIETOINEN, KOSTEUTTA SITOVA, HIILIDIOKSIDIA LÄPÄISEVÄ, MYRKYTÖN, LAITTEISTA RIIPPUMATON, PITKÄAIKAISTESTATTU. Minulla on juuri tuollaiset talot, mutta joudun pulittamaan energiasta yhden talon osalta tonnin puolitoista vuodessa liikaa ihannetasoon verrattuna. Homeremonttia en kuitenkaan suostu tekemään. Tyydyn onneeni. Täytynee jättää muutama Alkossa käynti väliin.

Energiaa, hometta ja epätietoisuutta – kuinkas ennen?

Olen uppoutunut toivottoman kiinnostavaan aiheeseen. Pääsin mukaan hienoon pienoisseminaariin, jonka järjestivät Mer Arkkitehtien tarmokkaat naiset Julia, Jenni ja Paula. He olivat kaikki vahvasti sisäistäneet tarpeen ymmärtää energian, homeen ja terveyden kolmisointua. Minulle tuottaa vaikeuksia hahmottaa tuota ongelmaa. Sen tiedän että ongelma ei ole pieni. Se on kansallisen tason ongelma ja sellaisena varsin suuri. Jossain väitettiin homeen valtaamia asuntoja tai rakennuksia olevan Suomessa satoja tuhansia. Homeelle altistuvia ihmisiä olisi joidenkin lähteiden mukaan lähes miljoona ja homeesta oireilevia olisi neljännesmiljoona henkeä. Suuri energiankulutus rakennetuissa tiloissa on huolen aiheena.  Energian kulutus ja sen seurauksena kasvihuonekaasujen päästöt ovat Suomessa maailman kärkiluokkaa. Rakennusten lämmitys ja ilmanvaihto Suomessa vievät 37 % käytetystä energiasta. Tätä energian käyttöä, niin kuin muutakin energiankäyttöä olisi tavoitteiden mukaan pienennettävä asteittain neljännekseen. Tai tarkemmin sanottuna olisi pienennettävä nimenomaan ilmastonmuutokseen vaikuttavia CO2-päästöjä.  Suomen energiankäytössä CO2-päästöistä rakennukset (käyttö ja rakentaminen) aiheuttavat noin 40 %, liikenne aiheuttaa 20 % ja teollisuus 40 %. Suomessa on muutaman vuoden takaiset ohjeet rakennuksien eristepaksuuksien lisäämiseksi. Niitä noudatetaan uudisrakennuksissa.

Suomi on energiankulutuksen johtavia maita. Olemme maailmantilastoissa kuudentena. Sellaisiin suorituksiin emme nykyään pysty edes Mäkäräisen voimin ampumahiihdossa.

Energian kulutus ja kasvihuonepäästöt ovat tiukassa korrelaatiossa. Me emme suinkaan ole kehuttavassa asemassa. Kysymys kuuluu: miten kiistanalaiset eristeet vaikuttavat Suomen lipun siirtymään tuossa viereisessä kaaviossa?

Lisää villoja

Lisäeristämisen vaikutukset rakennusten sisäilmaongelmiin ovat nousseet alan kuumaksi perunaksi. Kukaan ei tunnu tietävän missä on villakoiran ydin. Jotkut ajattelevat koneellisen ilmastoinnin olevan ongelmien syy. Koneisiin uskovat sanovat että koneet ovat sinänsä hyvät, mutta käyttäjät säätävät ne väärin. Myös suodattimet jäävät puhdistamatta tai niitä puhdistetaan väärillä aineilla. Toiset sanovat, että eristepaksuus pitää rakennuksen ulkopinnan kylmänä ja näin homeet ryhtyvät muhimaan. Jotkut ovat sitä mieltä, että Suomessa koulurakennukset ovat homeen pelossa niin puhtaaksi desinfioidut, että kaikki tarpeelliset terveyttä ylläpitävät mikrobit ovat kuolleet ja vain myrkylliset ovat jäljellä.

Valtakunnan rakennuskannasta 62 % on asuntoja. Tämä kanta kasvaa uudisrakentamisen myötä 1 % vuodessa. Muiden rakennusten osalta kasvu on ollut 2 % vuodessa, mutta hidastumassa. Jos energiansäästöjä aiotaan saavuttaa uudisrakentamisen kautta, on se melkoinen ikuisuusprojekti. Uudisrakentamista voisi tulevaisuudessa olla noin 8-9 milj. k-m2 vuodessa. Siitä 5 milj. k-m2 voisi olla asuntoja. Mukana ovat pakolaisten asunnot.

Ohjeita pukkaa

On olemassa koulukunta, joka vaatii palaamista massiivirakenteisiin ja painovoimaiseen ilmanvaihtoon. Ympäristöministeriö kehittelee lisäohjeita. Kriitikot sanovat että ohjeiden noudattaminen on käytännössä mahdotonta. Ohjeiden laatijat puolustautuvat. He sanovat, että jos suunnitellaan oikein ja rakennetaan oikein ja käytetään oikein, niin silloin ei tule ongelmia. Joku sanoo, taisi olla itse kaikkien tuntema talotohtori, joka sanoi, että väärin rakennettujen talojen rakentajat tulisi saattaa oikeuteen ja sitä kautta vastuuseen. Sanktioita olisi lisättävä. Sitten kysytään kemikaaleista. Joku epäilee rakennusmateriaalien sisältävän kemikaaleja, jotka koneellisen ilmanvaihdon luona voimakas alipaine imaisee huonetiloihin. Tähän vastaa asiantuntija, yliopiston tutkijaprofessori. Hänen mielestään on päin mäntyä, että rakennuksiin liittyvää eristysasiaa, materiaaliasiaa, kemikaaliasiaa, ylläpidon asiaa ja terveysasiaa käsitellään kolmessa ministeriössä. Hän kysyy miksi meillä vain ympäristöministeriö yksin käsittelee asiaa, joka kuuluu selvästi myös sosiaali- ja terveysministeriön sekä elinkeinoministeriön vastuualueeseen?    

”Homeita on toki aina ollut, mutta uudet rakennustavat ja materiaalit ovat luoneet otollisen ympäristön aiempaa myrkyllisemmille mikrobeille ja lisänneet huimasti haitallisten rakennusmateriaalien tuottamien yhdisteiden määrää. Sairastuneiden vahvasti kasvava määrä kertoo siitä, että suuntaa on muutettava. Olemme luoneet rakennuskulttuurin, jota ihmiselimistö ei kestä.” Näin kirjoitetaan Homepakolaiset ry:n nettisivuilla

Suunnittelijoiden yhteistyö – ongelmako?

Mitä tästä on sanottava? Siunatuksi lopuksi ihmiset puhuvat suunnittelijoiden yhteistyöstä. Nyt ei kuulemma ole lainkaan toimivaa yhteistyötä arkkitehtien, konstruktöörien ja LVI-insinöörien kesken. No, ei se aina hyvää ole ennenkään ollut. Muistan kun ystäväni Edu Kairamo jo vuosia sitten – vielä eläessään - valitteli sitä, ettei konstruktöörin kanssa enää voi punaviinipullon ääressä pohdiskella rakenteiden ja arkkitehtuurin suurta sinfoniaa. Sanoi nuoren insinöörin kertoneen olevansa kustannusohjattu. Hänpä sitten soitti Juvan Ekille. Ekillä riitti aikaa ja uusi ratkaisu syntyi siltä yhdeltä istumalta. Kiitos punaviinin! Nyt näköjään haluavat purkaa Edun piirtämän fasaadin Itiksessä. En usko että sitä ainakaan energiamääräysten takia puretaan, vaikka eipä se kyllä niitä täytäkään.

Kaikki on katoavaista – jos annamme sen tapahtua. Ainakaan niin ei tulisi tapahtua energiamääräysten vuoksi. Vai mitä, ystäväni Edu Kairamo?

Jom kippur -sota sen aloitti

Tämä asia on nyt minun epäselvässä mielessäni paisunut sellaiseksi että blogista tulee kaksiosainen. Nyt on erilainen aika kuin silloin, kun öljykriisi iski Suomeen ja koko maailmaan. Mutta kriisien polttopiste on Lähi-idässä, samoilla alueilla kuin silloinkin. Vuonna 1973 käytiin Jom Kippur -sota. Egyptin, Syyrian ja Irakin muodostama miljoonan miehen armeija 4500 panssarivaunulla ja 1000 taistelukoneella vahvistettuna hyökkäsi Israelin kimppuun idästä ja lännestä. Israel onnistui 400000 miehellä, 1500 panssarivaunulla ja 600 taistelukoneella pysäyttämään hyökkääjän. Yhdysvallat tosin avusti Israelia ilmasillalla. Sota oli suuri arvovaltatappio ja henkinen tappio arabeille. Minun toimistossani harjoittelijana ollut nuori egyptiläisinsinööri sanoi: ”Me egyptiläiset olemme tuollaisia. Jos sota tule, me kuolemme kuin kärpäset”. Israelin Moshe Dayan ja Ariel Sharon olivat ihailtuja sotasankareita. Egyptin Hosni Mubarak ja Anwar Sadat nuolivat haavojaan. Arabit ja erityisesti OPEC:in arabimaat tekivät vastaoffensiivin ja nostivat rajusti öljyn hintaa. Siitä aiheutui Suomeenkin tuntuvasti vaikuttanut öljykriisi. Sitä on nyt syytä hieman muistella. Olihan öljykriisin seurauksena melkoisen dramaattisia toimenpiteitä. Ne tulivat yhtäkkiä ja ennustamatta. Toimenpiteet olivat sitten sen mukaisia.

Hallituksen energiansäästöohjelma

Kauppa- ja teollisuusministeri Jan-Magnus Jansson julkisti hallituksen energiansäästöohjelman 18.12.1973. Aluksi hän totesi Suomen olevan energian suhteen tuonnin varassa. Öljyn osuus energian kokonaiskulutuksestamme oli yli 50 %. Hän piti tyydyttävänä sitä, että olemme saaneet pääosan öljystä Neuvostoliitosta. Muualta ulkomailta on kuitenkin hankittava puolet energiasta. Hänen mukaansa ei voitu tietää, miten öljyn hinta kehittyy. Neuvostoliittokin oli siirtymässä maailmanmarkkinahinnoitteluun. Viennin ja muun teollisuustuotannon ylläpitäminen oli välttämätöntä.  Säästöihin oli ryhdyttävä. Säästöt kohdistuisivat energian käyttöön kokonaisuudessaan. Teollisuuden säästörajoituksiin suhtauduttiin kuitenkin varovaisesti. Pelättiin työttömyysvaikutuksia. Kuluttajien säästöihin suhtauduttiin kovemmalla kädellä. Teollisuuden energiankulutus oli tuolloin 50 % koko kulutuksesta, lämmitykseen käytettiin 35 % ja liikenteeseen runsas 10 % energiasta. Eiväthän nuo luvut juuri paljoakaan eroa nykyisestä jakaumasta. Energiasäästöistä 5-6 % arveltiin syntyvän lämmityksestä, 5 % ilmanvaihdon pienentämisestä ja 1 % liikenteestä. Yhteensä pyrittiin runsaan kymmenen prosentin säästöihin.

Sodat ovat olleet kriisien syy – harvoin ratkaisu. Öljykriisi vuonna 1973 oli sotien seurausta.

Kiinteistöjen energiankulutusta oli vähennettävä tuntuvasti. Asuntojen ja toimistojen korkeimmaksi lämpötilaksi säädettiin 20 astetta. Myymälöissä ja työtiloissa oli pärjättävä 18 asteella. Varasto- ja teollisuustiloissa ylin sallittu lämpötila oli 16 astetta. Autotallien lämmitys kiellettiin kokonaan. Mainosvaloja ei saanut käyttää liikkeen ollessa suljettuna. Kiinteistöihin kohdistuvilla säästöillä arveltiin saavutettavan valtaosa säästötavoitteesta.

Liikenneministeriö asetti koko maata koskevan nopeusrajoituksen. Kattonopeudeksi tuli 80 km tunnissa. Kaduilla ja julkisilla paikoilla katuvalaistusta rajoitettiin, moottoriteillä valot sammuivat. Turhaa liikennettä oli vältettävä, niin vapaa-aikana kuin työaikana. Osa ohjeista oli kategorisia määräyksiä ja osa vapaaehtoisia suosituksia. Ministeri Jansson uskoi suomalaisten velvollisuudentuntoon ja vapaaehtoisuuteen. Kieltojen sumassa myös harrastusilmailu kiellettiin. Mukana meni myös purjelento. Charter-lentoja aiottiin vähentää. Rajoitusten kestosta ministeri Jansson ei halunnut esittää arvailuja. Määräykset ulottuisivat ensi vaiheessa kevääseen saakka.

·        asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

·        myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

·        varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

·        autotallien lämmitys kielletty

·        lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

·        lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

·        autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

·        liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

·        moottoriteitä ei saa valaista

Energiapula televisiokeskustelussa

TV 1 Ajankohtaistoimitus järjesti Arto Tuomisen ja Arvi Lindin juontamana ”Energiapula”-keskustelun heti ohjelmajulistusta seuranneena päivänä. Keskustelijoina olivat kauppa- ja teollisuusministeri Jan-Magnus Jansson, osastopäällikkö, dipl.ins. Antero Aarvala liikenneministeriöstä, teollisuusneuvos Leo Neuvo kauppa- ja teollisuusministeriöstä, dipl.ins. Kaarlo Kirvelä Voima- ja polttoainetaloudellinen yhdistys Ekonosta ja johtaja Usko Santavuori Esso Oy:stä.

Vasemmalta keskustelijat: Neuvo, Aarvala, Santavuori, Tuominen, Kirvelä ja Lind.

Keskustelu olikin äärimmäisen asiallisilla linjoilla. Politiikkaa siihen ei sisältynyt lainkaan. Tilanne ymmärrettiin. Se oli vakava ja väistämätön. Energiahuollon heikoiksi kohdiksi todettiin sähkön saanti ja osa öljyhankinnoista. Sähköverkkoa pidettiin erityisen heikkona lenkkinä. No, eipä se sähköverkko ole poistunut agendalta vaikka vuosia on kulunut jo lähes kaksi sukupolvea. Energiakriisi arvioitiin pysyväksi olotilaksi. Tuohon aikaan ei luonnollisestikaan tunnistettu mitään kasvihuoneilmiötä. Uusista energialähteistä uskottiin hiileen ja atomivoimaan. Hiilivarantojen arveltiin riittävän 500 vuodeksi. Loviisan atomivoimala oli valmistumassa. Atomivoiman käytöstä teollisuusneuvos Neuvo korosti erityisesti hinnan halpuutta. Neuvo sanoi ydinvoiman maksavan vain neljänneksen öljyyn verrattuna. Keskusteltiin myös pitkään palavan kiven ja palavan hiekan käytöstä öljytisleenä. Tähän erityisesti Usko Santavuori asetti suuria toiveita. Mielenkiintoista että jo silloin ennakoitiin noita öljyvaroja. Teollisuuden energian turvaamiseksi teollisuusneuvos Neuvo piti tärkeänä vesialtaiden rakentamista Kemijoen ja muiden voimalaitosjokien varteen. Maakaasun käyttö oli kuitenkin toiveita herättävää, erityisesti teollisuuden energianlähteenä. Toimintansa aloittaneen Neuvostoliiton kaasuputken virtaamaa toivottiin silloisesta kolminkertaiseksi.

  

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/energiakriisi-vuonna-1973

Pula-aika ovella – tästä oltiin varmoja

Keskustelun kiinnostava pääkysymys oli energian säästäminen. Yleisö kysyi, tuleeko nyt pula-aika 30-luvun tapaan? Keskustelijat sanoivat näin olevan. Kaikki keskustelijat olivat liikuttavan yksimielisiä muutosten tarpeesta. Muutoksen tuli tapahtua elämäntavoissa ja elämänasenteissa. Neuvo sanoi: ”Tällaista hulluutta ei voi jatkaa!” Jansson sanoi: ”On pyrittävä valikoivaan taloudelliseen kasvuun!” Kaarlo Kirvelä korosti erityisesti ilmastoinnin kielteistä osuutta energian käytössä. Hänen mielestään koneellista ilmastointia olisi vähennettävä. Hän väitti ihmisten mukavuudenhalun lisänneen koneellisen ilmastoinnin energiakustannuksia. Kirvelä vaati myös teollisuudelta asennemuutosta. Teollisuus kulutti tuolloin 50 % energiasta. Kaarlo Kirvelä sanoi teollisuuden tottuneen rationalisoimaan halvan energian pohjalta. Nyt oli rationalisointisysteemi muutettava siten, että energiaa korvataan pääomalla. Suomessa ei kuitenkaan pidetty toivottavana teollisuustuotannon supistamista Ison-Britannian malliin työviikkoa lyhentämällä.

Liikenne kiinnosti kansalaisia – niin kuin nytkin

He kysyivät, miksi Suomessa ei voida järjestää porrastettua nopeusrajoitusta Ruotsin tapaan. Myös liikennelentäjät olivat huolissaan palkanmaksustaan. Jäärata-autoilijat pelkäsivät ajotaidon katoavan. Muutoin liikennerajoituksiin suhtauduttiin ihmeen rauhallisesti. Liikenneministeriön osastopäällikkö Antero Aarvala uskoi ihmisten vähentävän autoilua ja toivoi siirtymää joukkoliikenteeseen. Hän arveli polttoaineen kulutuksen laskevan 5 %. Tähän ei kuitenkaan öljyteollisuuden edustaja uskonut. Hänen mielestään kulutus vähenisi vain 0,3 %. Yleisökysymyksissä tiedusteltiin ryhdytäänkö Suomessa eräiden muiden maiden tapaan rajoittamaan autoilijoille myytävää polttoaineen määrää. Ruotsissa oli siirrytty systeemiin, jossa polttoainetta myytiin korkeintaan 100 litraa seitsemän viikon ajalle. Tämä merkitsi käytännössä päivittäiseksi ajomatkaksi 20 kilometriä! Tähän ei harvaan asutussa Suomessa haluttu mennä. Myös autottomat sunnuntait olivat hallituksen kaavailujen ulkopuolella. Antero Aarvala mainitsi myös nopeusrajoituksen vähentävän liikennekuolemia. Siinä hän olikin harvinaisen oikeassa, sillä kuolemat vähenivät vuoden 1974 aikana 200 hengellä ja loukkaantuneet lähes 2 000 hengellä. Suunta jatkui.

Televisiot kiinni yhtenä päivänä viikossa

Yksi televisiopäivää kuluttaa energiaa 600 000 kWh. Arto Tuomisen televisio-ohjelman aikana 600 000 katsojaa kulutti sähköä 30 000 öljylitran verran. Televisio-ohjelmien katkaisemista yhtenä päivänä viikossa ei kuitenkaan pidetty välttämättömänä osana suurta elämänmuutosta. Miten olisi nyt?

Paskanpuhetta vai viihdettä?

Olen omalla alallani penännyt debattia. Minua harmittavat kaikenlaiset esitelmätilaisuudet, joissa luennoitsijat paasaavat silmät lähes puoliksi kiinni ja suu vain puoliksi auki oman jargoninsa tai sitten lukevat vakaasti paperista - ehkä jonkun avustajan kirjoittaman tekstin painovirheineen. Viimeksi mainittu tapahtuu yleensä tosin vain harvoille ja valituille virkamiehille tai ministeritasoisille luennoitsijoille. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa totuus. Kirjoitinhan juuri vastikään blogissani ministeristä, joka puhuu kivenkin hunajaksi. Katso: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/01/liikenne-arvossa-arvaamattomassa.html

Isoa kuvaa hahmottamassa

Muistan myös aina vanhoilta ajoilta silloisen ministeri Matti Puhakan (SDP). Hän tuli Aulangon seminaariin puhumaan liikenneturvallisuudesta liikenneministerin virkanimikkeen antamalla pätevyydellä. Koulutukseltaan hän oli työteknikko. Tämä oli hänen ensimmäinen ministerikautensa Kalevi Sorsan IV hallituksessa. Katsoin vierestä kun hän tuli ulos virka-autostaan. Hän esitteli muistiinpanonsa. Ne olivat pienellä paperinpalasella. Niitä oli juuri automatkalla hät’hätään kyhätty. Niin hän sanoi. Ajattelin mitä ajatella kuuluu. Mutta yllätys, yllätys! Ministeri Puhakan esitelmä teki vaikutuksen. Se oli ehdottomasti paras esitelmä liikenneturvallisuuteen vihkiytyneiden ihmisten esitelmäpaljouden joukossa. Puhakka myös osoitti kokonaisuuden hahmottelukyvyn hallintaa. Se taitaa olla ratkaisevan tärkeä ominaisuus esitelmän pitäjällä.  Tarkoitan kokonaisuuden hahmotelmaa kaikkine variaatioineen. Sellaista johon muut voivat tarttua ja löytää siitä uusia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden ituja – ehkä. Nykyisessä kielenkäytössä tuota hahmotelmaa variaatioineen, kontrapunktit mukaan luettuna, sitä kutsutaan muotisanalla: ISO KUVA. Meidänkin ministerimme ja muut vakiopuhujat muistavat aina mainita tuon sanan tai nuo kaksi sanaa. Vai ovatko nuo sanat sulautumassa yhdyssanaksi? Kohta varmaan puhutaankin isokuvasta.

Isokuva sen kun suurenee ajan mukana. Ennen vanhaan isokuva oli kurkistus omasta avaimenreiästä. Nyt isokuva ylittää käsityskyvyn rajat. Toisaalta kun katsoo kreikkalaisten filosofien mietteitä, havaitsee meidän elävän ateenalaisten aikaa. Sokrates kuuluu sanoneen näin: ”Tiedän vain sen, etten tiedä.”

Puhumisen mestareita

Debatti olisi hyvä asia. Dialogi. Britannian parlamentissa tuo näyttää onnistuvan, Siinä eivät puhu vain sanat – mukana on myös kehon kieli. Puhe ja vastapuhe sinkoilevat. Heti, välittömästi.  Ajauduin nyt ajattelemaan suuria puhujia. Puheissa pitäisi kuulemma olla kolme asiaa. Jos on enemmän, niitä on liikaa, mutta vähempikään ei riitä - silloin asiaa on liian vähän. Mietin. Kyllä yksikin asia riittää. Vai mitä sanotte näistä maailman kuuluisimmista puheista:

Aiskhylos: ”Sodassa ensimmäinen uhri on totuus.”

Voltaire 1700-luku: ” En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se. ”

Winston Churchill 1940: ” Koskaan aiemmin näin moni ei ole ollut kiitollisuudenvelassa näin harvoille.”

Albert Einstein:” Peace cannot be kept by force. It can only be achieved by understanding.”

John F Kennedy 1961: "Älkää kysykö mitä teidän maanne voi tehdä teidän hyväksenne, kysykää mitä te voitte tehdä maanne hyväksi.”

Martin Luther King Jr.1963: “I have a dream."

Urho Kekkonen 1975: “Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan.”

Ronald Reagan 1987: "Mr. Gorbachev, tear down this wall!"

Sauli Niinistö, valtiopäivien avajaisissa vuonna 2016, oli huolissaan meistä; ”Että jos jotain maailmalla ihmettelevät niin sitä etteivät nuo suomalaiset saa enemmän irti itsestään, vaikka liki kaikki on kohdallaan,”

Sokrates ja Alkibiades olivat molemmat sotasankareita. He olivat myös puhujia. Sittemmin Sokrates keskittyi filosofiaan ja tuomittiin lopuksi kuolemaan nuorison villitsemisestä.  Alkibiades sanoi persialaissotien pakolaisongelmiin liittyen: ”Oikeaa isänmaanrakkautta ei osoita se, joka luopuu kaikesta vastarinnasta, kun hänet on vastoin oikeutta karkotettu, vaan se joka kiihkeästi yrittää voittaa takaisin menettämänsä.” Jean-Baptiste Regnaultin kuvassa vuodelta 1781 Sokrates repii ystäväänsä Alkibiadesta pois maallisista huveista.

Miksi kelvotonta kielenkäyttöä?

Mikä antoi kimmokkeen tälle puheenaiheelle? No, useitahan niitä kimmokkeita nyt tälle viikolle mahtui. Olen joko tulossa hyvin vanhaksi tai sitten minulta jäävät tärkeät piiloviestit havaitsematta. Mistä siis on kysymys. No, siitä on kysymys, että haluaisin sensuroida paskan puhumista. Kysyn tarkoitusta sille, että suositussa ”Uutisvuoto”-ohjelmassa Rovaniemen ”Sauli Niinistö” vääntää presidenttimme valtiopäivien avajaispuheesta hakkaraisvitsiä ja lopuksi sulloo nämä miehet henkisesti samaan pakettiin. Ketä naurattaa? Tai että Tuusulan ”Paavo Väyrynen” lopsauttelee suustaan mulkkujuttuja ja Silvia Modig niitä naureskellen kuuntelee lähietäisyydellä.  Ei edes paukauta korville. Toista olisi tehnyt Marianne Laxén. Hän olisi vähintään vaatinut anteeksipyyntöä.

Uutisvuodossa otetaan esiin Venäjän ja Suomen liput ja pilaillaan kusipäiden Venäjästä. Yleleaksin sinänsä loistavassa ohjelmassa, jota Krisse Salminen ihanasti juontaa, sorrutaan harvemmin hölmöyksiin, mutta nyt eilen kyllä.

Kusipäitä ja kivespusseja

Suomen Yleisradiossa kuulemma ei saisi käyttää kusipää-nimitystä venäläisistä, sen oli nimeltä mainittu toimittaja todistanut jossain toisessa ohjelmassa. Kusipäisyyden korostaminen olisi taas sallittua Maikkarilla, minkä samainen toimittaja oli todeksi väittänyt. Onko tässä mitään järkeä? Kyllä kai valtion televisiolta voisi edellyttää viihdeohjelmissakin sivistynyttä kielenkäyttöä? Jos on jotain tiedotettavaa, menisi se paremmin perille ilman paskanpuhetta.  Yleleaksin Tellervo von Appelgren ”muistelee” samaisena iltana eli juuri eilen, sähkönsiirtoyhtiön vastasyntyneen toimitusjohtajan suurikokoisia kiveksiä. Onko tällaisilla paskanpuheilla edistettävissä yleistä yhteisymmärrystä vai ovatko ne vain sananvapauden rajojen testausta? Jos nyt ei tullut katseltua noita kahta huippusuosittua esitystä, niin tästä klikkaamalla ne löytyvät:

Uutisvuoto: http://areena.yle.fi/1-2807217

Yleleaks: http://areena.yle.fi/1-2664190

Ovatpa ajat muuttuneet sitten valtakunnansovittelija Jorma Reinin ja kumppaneiden kikkelikorttien. ”Tupolevin veljesten” eli tulopoliittisen sopimuksen miespuolisten neuvottelijoiden Lapin seminaarista tasa-arvoasiamies Marianne Laxénille lähettämä ja kansliaministeri Ilkka Kanervan perille toimittama ranskalainen postikortti aiheutti kiivaan mediapelin, tasa-arvokeskustelun ja anteeksipyyntöjen vaatimuksen.

Reini sitten pyysi anteeksi, mutta tempulla taisi jäädä polttomerkki. Oltiinko silloin turhantärkeitä? No kysyn, koska silloin pidin tuota vain tuhmana vitsinä. Siinä ei pilailtu kenenkään yksilön kustannuksella. Tai no, ehkä vieläkin pahempaa? Juuri sitä samaa mistä Uutisvuodossa ”puolipuhuttiin”.

Katso tuosta kun valtakunnansovittelija Reini pyytää anteeksi. Vaikuttaa vilpittömältä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/07/20/kikkelikortti-kirvoitti-keskustelua-tasa-arvon-tilasta-suomessa#media=81404

Lisää ärsyyntymistä

Alkusysäys tähän kiukutteluun tuli A-talk puheohjelmasta jossa käsiteltiin homeopatiaa. Keskustelijoina olivat lääkäri Liisa, hunk-tanssija Jani, lääkäri Markku ja lähihoitaja Teemu.  Oli siis puhe homeopatiasta. Lääkäri Liisa oli myös homeopaatti. Hunk-Jani oli syöpään sairastuttuaan hoitanut itseään homeopaattisesti eli uskomuslääketiedettä käyttäen. Hups! Nyt kun kirjoitin noin, lääkäri Markku suuttuisi. Homeopatialla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa, ei lääkkeiden eikä tieteen kanssa, se on puhdasta puoskarointia. ”Lasi kraanavettä ei ole lääke”, sanoo lääkäri Markku. Tieteessä taas tulisi vertailevin tutkimuksin osoittaa hoidon teho ja vaikutukset. Mitään tällaista tieteellistä tutkimusta ei sisälly homeopatiaan. Näin sanoo lääkäri Markku. Lähihoitaja Teemu säestää.   

Se mikä erityisesti kummastuttaa ”oikeiden” lääkäreiden puheissa, olivatpa he sitten lääkäreitä tai lähihoitajia, on ihmisen henkisen elämän tietoinen kieltäminen. Suurin osa ihmisistä uskoo ”korkeampiin voimiin”. He uskovat myös rukouksen voimaan. Tämähän on uskomushoitoa normaaleimmillaan.  Miksi nuo lääkärit eivät puhuneet mitään tällaisesta puoskaroinnista? Mitä se sanoikaan Einstein: "God does not care about our mathematical difficulties. He integrates empirically."

Lääkäri Markku siirtyy asemasodasta hyökkäykseen. Lähihoitaja Teemu toimii aseenkantajana. Hän ehdottaa lääkärinoikeuksien riistämistä lääkäri Liisalta. Perusteena on puoskarointi. Arkkiatri esiintyy videolla. Hän on samaa mieltä puoskareista. Hän ei hyväksy enkelihoitoa, vyöhyketerapiaa, reiki-hoitoa, lymfaa ja muuta mahdollista puoskarointia. No, jos teitä kiinnostaa tuo varsinainen asia niin klikatkaa tähän: http://areena.yle.fi/1-3073419 . Minua kiinnostaa lähinnä tuo tapa puhua näistä asioista. Voisiko vaatimaton toivomus toteutua? Puhukaa ikään kuin kanssaihmisinä – vaikka olettekin eri mieltä. Lynkkausmentaliteetti tuollaisissa keskusteluissa heijastuu kuulijoihin. He saattavat ajatella sen olevan nykysuomen normaali keskustelutapa. Vihapuheen sikiö.

Kuka olisi paras puhuja?

Hypätään taas alkuperäiseen aiheeseen. Ajattelen nyt omaa lähipiiriäni. Muistan kun aikanaan odotimme Pekka Tarjanteelta suuria puhujan lahjoja. Ajattelimme, että hänen politiikkaan menonsa tuo taivaalle uuden tähden. Olihan hän teekkarimaailman suuria esiintyjähahmoja. Petyimme. Poliittinen karisma ei näytä olevan sukua teekkarikarismalle. Toinen ihminen jolta odotin huumaavaa esiintymistä Jyväskylän kesässä vuonna 1967, hän oli ystävämme Annika Piha. Hän oli valmistautunut suomimaan ”pinnallisen taiteen” ja ”kerskailutavaroiden” muotoilua yhdessä Severi Parkon ja Antti Nurmesniemen kanssa. Erityisesti odotimme Annikalta kuivan kirskuvaa tekstiä. Hän sitten olikin sanoissaan pyöreä. Hän sanoi: ”Olisi aiheellista jättää pari vitriiniä rakentamatta ja pari mitalia hakematta.” Ehkä ymmärsi, että tällä ruoskinnalla suomalainen huippumuotoilu vähitellen katoaakin - niin kuin katosikin!  Taas pettymys. Vahva taiteilijakarisma ja keskustelukarisma ei tarkoittanut puhujakarismaa. Annikan lisäksi odotimme puhetta Severi Parkolta. Severi oli hyvä puhuja.   Hän sanoi: ”Viimeisen 10 vuoden aikana olemme salanneet epäkohtia, tuhlanneet miljoonia valheen peittämiseen, käyttäneet rahat edustukseen, laiminlyöneet koulutuksen ja tutkimuksen, riidelleet arvovallasta. Me olemme tuottaneet statussymboleita ja pönkittäneet alan ja ammattikunnan statusta.”   Hän liikuttui itse omasta karismastaan. Melkein itki puhuessaan. Se ei mene kaikkeen kansaan. Ei ainakaan minuun. Nurmesniemi, kansainvälinen maestro, hän oli vaisu myös. Hän sanoi: ”Muotoilija ei ole kuluttajan luottamusmies vaan palvelee lehdistön luomia myyttejä luksuskodeista ja kerskatuotteista.”  

Etsii, etsii…

Eero! Paloheimon Eero. Siinä meillä puhuja. Joskus aina kuvittelin itseäni hyväksi puhujaksi, Eeroakin paremmaksi. Mutta ei, kyllä Eero saa pistepotin. Yleisö taputtaa, mutta ei herkisty. Hyvän puhujan täytyisi vielä tuokin tehdä.

Sitten bingo! Se etsitty puhuja on kyllä ystäväni Roger Wingren. Puhumatta paras!. Mutta nyt puhujanäyte:

"Perkeleellä on tieto ihmisen hengestä, lähteekö se ylöspäin vain putoaako se maahan, pohtii entinen suuri rakentaja, kaupungin rakentaja, ihmisen talojen rakentaja, herrojen palatsien rakentaja ja Herran temppelin rakentaja Salomon. Ja sitten hän sanoo: ”Siis minä näen, ettei mikään ylitä sitä, että ihminen iloitsee työstään, sillä tämä on hänen osuutensa. Kukaan ei pysty saattamaan häntä takaisin näkemään sitä mitä sen jälkeen on tapahtunut. Eli siitä jää se, että olimme iloisia kun teimme työtä.

Tyydytys on aina katoavaista, onni on aina katoavaista. Goethe sanoi itsestään, ettei hän ole ollut yhtäkään kokonaista päivää täysin onnellinen, koska onni johtaa haluttomuuteen ja vahingoittaa ihmishenkeä. Post coitum omne animals triste est, yhdynnän jälkeen kaikki eläimet ovat surullisia. Kylläinen päivä ei ole näin ollen päivistä suurin, suurin päivä on janon päivä. Näin sanoo ruotsalainen runoilija Karin Boije. Den mätta dagen den är aldrig störst, den största dagen är en dag av törst. Siis maailman rakastaminen tarkoittaa toivoa siitä, että on mahdollista rakastaa maailmaa, että tehtäisiin kaikki sen vuoksi että sitä voitaisiin rakastaa.”