Pietari, Katariina ja rakastettu Lisette

Pilvi, runoiljaystävämme oli meillä Toompealla ja kirjoitti ihanan runon hevosesta nimeltä Lisette. Lisette ei ole mikä tahansa hevonen. Lisette oli Pietari Suuren lempihevonen. Ja nyt runoilijaystäväni Pilvi Pääkkönen päästi Lisetten lentoon.

Pultavan taistelu koitui kohtalokkaaksi Kaarle XII voittamattomalle karoliiniarmeijalle. Lisette oli Pietari Suuren lempihevonen. Pilvi kertoo runossaan Lisettestä, joka tässä taistelun jälkimainingeissa sotkee jalkoihinsa kentälle menehtyneitä. Pilvin runossa Lisette ei vie meitä onneksi taistelukentälle vaan Toompean kaduille ja kattojen, kirkkojen ja tornien ylle.

Ken suurennuslasi kädessään

kumartuu yli kuvakirjan tään

tutut kadut on hällä edessään

ja Rutun mukulakivet nää

ja tallin suuri ovi –

nyt meluta ei sovi!

Kuule! Jossain hevonen hirnahtaa

se laukkaa jo hurjasti tallissaan

sieltä halki vuosisatojen

laukkaa luoksesi Lisette – hevonen

Ja kun sen selkään uskaltaa

ja Toompean katuja karauttaa

pian kavion kopse vaimenee

kun Lisette siipiään levittelee

Se nousee ylle kattojen

ja ympäri kirkkojen, tornien

se lentää muutaman kierroksen

sitten vielä kerran hirnahtaa:

OI IHANAA, OI TALLINNAA!

Kuulet kumun kaupungin kellojen,

tunnet kupeet Liseten hikisen

ja kujilla, kaduilla, portailla

näet menneen maailman hahmoja

Ja jos nostat katseesi kirjasta,

on hetken aivan hiljaista

ovat sammuneet kaikki valot,

isäntäväki ja takasta halot

Ja savun haikea tuoksu tuo

mieleesi menneet ajat nuo

Tahdot Liseten luo, tahdot Liseten luo!

Sä avaa kirjasta aukeama

pian kuulet tuttua kopsetta!

ÄITÄH! LUULETAJA PILVI PÄÄKKÖNEN

Lisette

Pilvin runossa Lisette on pääolento. Haluankin hieman kertoa tuosta hevosesta. Kaikki mitä kerron, on tietysti faktojen sitomaa fiktiota. Jos sanoisin, ettei minulla ole mitään kirjallisia tai suullisia todisteita siitä oliko Lisette todella Pietarin mukana silloin kun hän joulukuussa 1711 saapui ensimmäiselle voittajavalloittajan kunnianarvoiselle vierailulle Tallinnaan, niin sinä lukijani saattaisit lähes menettää mielenkiintosi Lisette-hevosta ja sitä mukaa Pilvin runoa kohtaan. Sitä en missään tapauksessa halua, joten yhdymme unennäköön ja hennonsumuiseen kuvitteluun.

On myös totta

Se että Lisette hevonen asui minun nykyisessä talossani Toompean mäellä on totta. Myös se on totta, että Pietari I asui kauniin vaimonsa Katariinan kanssa minun seinäni takana, eli juuri siinä talossa, jossa nyt kuuntelen Aleksander Dormidontovin kertomusta – sekin on totta. Vielä pienenä syrjähyppynä kerron että kertoja Aleksander oli Eestinmaan ja Tallinnan ensimmäinen hippi – totta kaikki.

Tarina alkaa petturi von Schlippenbachista

Talon omistajana – siis Tallinnan nykyisen Lossiplatsilla sijaitsevan Postimajan ja talon takapihalla olevan minun taloni omistajana oli entinen Ruotsin Kaarle XII Pultavan joukoissa toiminut kenraali Wolmar Anton von Schlippenbach (1653–1721). Hän oli Pultavan hävityn taistelun jälkeen joutunut venäläisten vangiksi ja sitten aatelismiehenä ystävystynyt voittajansa eli Pietari I:n kanssa. Ruotsalaiset pitivät ja ehkäpä vieläkin pitävät häntä petturina. Oli kai syytäkin, sillä Pietarin Tallinnan vierailun jälkeen hän liittyi tsaarin joukkoihin, nimitettiin kenraaliluutnantiksi ja sai paronin arvon ja vielä läänitykset Kuurinmaalta. Hän oli myöhemmin harjoittamassa lisää petturuutta tsaarin oikeusneuvostossa, sillä hän oli tuomitsemassa kuolemaan ruotsalaisia sotavankeja suojelleen Siperian kuvernöörin. Kaiken lisäksi ja ruotsalaisten kiusaksi hän antoi Suuren Pohjan sodan historiaa kirjoitettaessa Pietarin skribenteille salaisia historiatietoja Ruotsin armeijan toimista sodan aikana.

Ruotsin suurvalta-asema 1600-luvun lopulla oli 15-vuotiaana kuninkaaksi tulleen Kaarle XII käsissä. Se hupeni ja Pietari I korjasi potin. Pietari valloitti Viron vuonna 1710, ensivisiitti kuitenkin tapahtui joulukuussa 1711. Suomessa Pietarin joukot häärivät kauhua herättävällä tavalla vuosina 1714–1721. Oli isonvihan aika. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjä sai tai paremminkin otti oheiseen karttaan vaalean vihreällä merkityt alueet, Viron, Liivinmaan, Inkerin ja Karjalan. Varsinaisesti Pietari alun alkaen tavoitteli vain Inkerinmaata. Olihan hän aloittanut Pietarin linnoituksen Sankt Pieterburgin rakentamisen vuonna 1703. inkeriläiseen Nevanlinnaan. Kaupungin nimi ei siis tule Pietarista itsestään vaan pyhimys Pietarista.

Katariina ja Pietari Tallinnassa

Niinpä niin, tällainen entisen isänmaansa ja meidänkin isänmaamme petturi ja Suuressa Pohjan Sodassa suomalaisia ja erityisesti pohjalaisia kaltoin kohdelleen Venäjän armeijan tuleva kenraaliluutnantti oli tämä Schlippenbach, jonka talossa siis nyt Pultavan voittaja ja Viron valloittaja vietti kaksi visiittiviikkoaan Tallinnassa. Kenraalin asunto oli osoitteessa Schlossplatz 4. (Lossiplats 4). Sehän sattuukin olemaan sama osoite kuin Murolen Tallinnan residenssillä, Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Murolen residenssin varsinainen sisäänkäynti on Rutu-kadun puolella. Tuon kadun nimi oli saksalaisaikaan ja ruotsalaisaikaan ja vielä Pietarin aikaan Eilgasse –kiirekatu. Varsinaisesti kiirekadun nimen nykyinen Rutu tänava sai siksi, että vanhaan aikaan kadulle oli majoittuneena lähettejä – kullereita. Tältä pikkukadulta oli myöskin alkanut Tallinnan suuri tulipalo vuonna 1674 eli miehen ikä ennen Pietarin ensivierailua. Väittävät piikatyttöjen heittäneen tuhkaa pihalle ja siitä palo ryöpsähti. Saattaisiko tuo kadun nimi sittenkin johtua tulipalon aiheuttamasta melkoisesta kiireestä?

Pietari I vierailusta on muistolaatta Lossiplats 4 oven pielessä, postimajan seinässä. Minulla on muuten avain siihen oveen. Kyltissä ei mainita Pietarin vaimoa Katariinaa, joka nousi tsaarittareksi Pietarin kuoltua 1725. Hän tosin itsekin kuoli kaksi vuotta Pietarin jälkeen. Tämä Katariina ei suinkaan ollut Katariina Suuri vaikka olikin sukuaan protestantti ja puolalaisen talonpojan tytär. Isän väitettiin olevan ruotsalainen upseeri. Hän oli muuten palvelijattarena ja pesula-apulaisena upseerien perheissä ja ajautui sitten Pietarin läheisyyteen. siitä syntyi rakkaus. Aluksi he elelivät susiparina, vaikkakin heillä oli jo lapsia. Virallisesti he avioituivat Katariinan onnistuttua lahjomaan jalokivillään Turkin sulttaanin ja vapauttamaan heidät Pruthin hävityn taistelun jälkimainingeissa vuonna 1711. Tallinnaan tullessaan he olivat jo virallisesti naimisissa.

Kuusikujaa pitkin juhlakulkueessa Tallinnaan

Pietari saapui Tallinnaan kuusikujaa pitkin joulukuun 13 päivänä vuonna 1711. Kujan olivat rakentaneet Tallinnan porvarit kunnioittaakseen uuden hallitsijan ensivierailua. Hän viihtyi kaupungissa ja hänen kerrotaan kuljeksineen ympäriinsä. Vaimon Katariinan toimista ei ole tietoa. Lisette oli tallissa minun nykyisessä olohuoneessani. Hän – hevonen - oli nirso ruoan suhteen ja vaati isäntää ruokkimaan itseään. Niinpä hevonen laihtui aina silloin kun isäntä oli matkoillaan. Näin ei onneksi tapahtunut Rutu-kadulla. Katu saattoi siihen aikaan olla nykyistä hieman alempana, mutta asemakaava ja talojen seinälinjat ovat peräisin jo 1400-luvulta – joten paikka on kyllä tiedossa, korkeustaso hieman epävarma.

Pietari asusteli kauniin Katariinansa kanssa von Schlippenbachin talossa joka esiintyy oikeanpuoleisessa 1600-luvun loppupuolen mallikuvassa. Hänen käydessään paikalla Nevski katedraali ei ollut edes unelmissa. Sehän valmistui vasta 200 vuotta myöhemmin. Eilgassea pitkin Lisette vietiin talliin. Eilgasse on minun katuni.

Pietari Suuren patsas syntyi Katariina Suuren toimeksiannosta 1782. Kuvanveistäjä oli ranskalainen Etienne Maurice Falconet. Hevosen nimestä en saanut selvyyttä. Oliko esikuvana ollut Lisette? Olihan hevonen sentään (surkean huonosti) täytettynä pietarilaisessa museossa – ja on vielä nytkin. Toisaalta Pultavan taistelukuvassa Lisette on komeimmillaan. Lisette muuten pelasti isäntänsä hengen hyppäämällä sivuun saapuvan luodin tullessa kohti. Pikkukuvassa näkyy pietarilaisessa museossa Lisette itse ja tsaari - myöhemmin imperaattori eli keisari - Pietarin lempikoiran pää. Senkin nimi oli Lisette. Samanniminen oli myös Pietarin rakastajatar Lisette.

Lisette oli Akhal-Teke

Koska tuo Pilvin runo kehittää kaiken hurman tuon hevosystävämme Liseten lentoon ”yli kaupungin, ylle kattojen ja ympäri kirkkojen, tornien” haluan esitellä tuota hevosta hieman tarkemmin: Pietari I ihastui tuohon hevoseen ensisilmäyksellä ja risti sen rakastajattarensa mukaan Lisetteksi.  Väitetään, että hevonen oli Kaukasiasta Karabahin vuoristoalueelta. Pietarin aikaan se oli armenialaisten ja azerien asuttama Karabahin itsenäinen kaanikunta. Tunnettehan paikan. Se on Vuoristo-Karabah, jonka armenialaiset valloittivat Azerbaijanilta 90-luvun alussa. Lisette sanotaan olleen kotoisin tuolta alueelta.

Mutta, on toinenkin teoria. Tuo äskeinen taitaa olla väärä.  Se väittää hevosen olleen turkmenistanilaista huippurotua Akhal-Teke. Luulen että Lisette oli todellakin Akhal-Teke. Pietarin isä, Venäjän tsaari Aleksei rakasti noita hevosia, miksei siis poikakin. Nykyisin Pietarin rakastama hevonen on siis surkeasti täytettynä pietarilaisessa museossa, eikä tuosta täytetystä konista voine päätellä enää elinajan jalosukuista rotua – ei myöskään kuolinaikaa. Lisetten tullessa Tallinnaan se oli 14-15 -vuotias - siis, jo täysikäinen hevoseksi. Lisette oli oikullinen ja vaati paljon huolenpitoa. Se ei suostunut syömään kuin Pietarin itsensä ruokkimana. Hevonen oli nääntyä kuoliaaksi isäntänsä matkojen aikana kotitallissaan ruokkijan puuttuessa. Niinpä onkin lähes historiallisesti todistettu, että Pietarin itsensä on täytynyt käydä kauroja antamassa - minun olohuoneessani.

Jos sinua sattuu vielä kiinnostamaan nuo samaiset seudut Toompean mäellä, etkä muista lukeneesi kummituksesta Eilgassen seutuvilla, niin ole hyvä ja klikkaa tuohon:

http://penttimurole.blogspot.se/2014/03/eilgasse-katson-ikkunasta.html

Eilgasse näyttää ”tallin” ikkunasta katsottuna varsin kiireettömältä.

Tallinnan kissanhäntä

Minne haluan ajella Tallinnassa, jos nyt haluan suunnata sähköpyöräni jonnekin? Haluanko ajella Vapaudenaukiolle eli Vabaduse väljakulle, vilkaistakseni sisään Kunstihoonen alanurkan pikkubaariin nähdäkseni jonkun tuttavan, vaikkapa ystäväni Leonhard Lapinin. Hän on juuri saattanut laskeutua työhuoneeltaan kadun tasolle juodakseen kupposen teetä, tai olisiko hän valmis jopa pieneen viininautintoon. Viimeksi kun hänet näin tuossa paikassa hän tarjosi minulle lasillisen tai kaksi. Nyt voisin suorittaa vastapalvelun. Kertoisin samalla Kehäradan taidepalkinnosta ja näyttäisin mukanani tuomasta betonialan lehdestä kuvan hänen palkitusta teoksestaan muiden palkittujen ohella. Ei, en nyt pysähdy baarin kulmalle ja tuskin Leo olisi paikallakaan, onhan nyt Suur Reede - Pitkäperjantai. Jatkaisinko matkaa Raatihuoneentorille, Raekoja platsille istahtaakseni torinkulmalle högveinille ja nähdäkseni ystäväni Ain Valdmanin tulossa virkahuoneestaan torille. Hän olisi kiiruhtamassa kaupungintalolle ottaakseen osaa johonkin merkittävään kokoukseen – hänet pysäyttäisin. Kai hänellä nyt olisi aikaa ainakin pikkusikarin verran. Ain on kuitenkin puhkusel – lomapäivällä.

Kaiken aikaa olen matkalla Kissanhäntään, ystäväni, malta se hetki. Mietin matkalla tuon puun ja tuon tornin ikää. Tornista olen varma, Pikk Hermann rakennettiin nykyiseen korkeuteensa 1400-luvun lopulla. Puu näyttää hyvin vanhalta. Ehkä se istutettiin silloin kun linnoitus lakkasi olemasta linnoitus. Siitä on aikaa 160 vuotta.

Pitkäperjantai - Suur Reede on Virossakin lomapäivä, vaikka pääsiäispäiviä -  lihavõtted ei olekaan kuin yksi pääsiäissunnuntai. Mikael Agricola muuten keksi tämän meidän suomalaisen sanamme pääsiäinen paastosta pääsyn merkiksi. Virolaiset taas viettävät lihan ottamista eli lihavõtted. Viron ortodoksit eli oikeauskoiset, õigeusklikit, he viettävät pääsiäistä vasta vappuna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäinen on silloin kautta koko oikeauskoisen maailman. Sivumennen sanoen Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä samaan aikaan meidän muiden kanssa – miksipä ei, mutta kummallista sekin – missä ovat perinteet? Minua muuten kiehtoo tuo ortodoksien pääsiäisyön pitkä messu ja siihen liittyvä kirkon kierto kolmeen kertaan. Mielessäni pyörii Kyproksella vietetty pääsiäisyö ja intensiivinen kirkonkierto. Tosin en ymmärrä miksi viimeksi kun seurasin Aleksanteri Nevalaisen katedraalin kiertoa Toompealla vuosi sitten, kirkko kierrettiin vain yhden kerran? Ihanaa muuten kun ortodoksien sivulla kutsuvat Aleksander Nevskin katedraalia tuolla Nevalaisen nimellä.

Italian sukulaisilta kuulen katolisten pääsiäinen olevan samaan aikaan kuin meilläkin. Heillä tosin pitkäperjantaita ei vietetä vapaapäivänä. Eikä heillä ole myöskään toista pääsiäispäivää – vain pääsiäissunnuntai. Ekumenia ei siis nyt toimi ainakaan pääsiäisen vieton suhteen, eipä taida juuri muutenkaan toimia, sillä kristillisillä kirkoilla on perustavia ja ratkaisemattomia mielipide-eroja. Riidat taitavat kuulua kirkolliseen perinteeseen.

Torit tuhon kourissa

En siis tapaa tuttaviani Tallinnan koleanpuoleisilla kaduilla. On suunnattava johonkin kiintoisaan paikkaan aivan yksin. Se paikka ei ole rautatieaseman, Balti jaaman takana sijaitseva venäläinen tori, sillä tämä mielenkiintoinen tori on nyt uudistuksen ja remontin alla. Melko todennäköisesti tälle ihanalle perinnetorille tapahtuu sama katoaminen kuin aikanaan Kadakatorille. Kyllä kai te kaikki muistatte vanhoihin kasvihuoneisiin majoittuneen Kadaka turg’in. Sinne bussit kuljettivat väen suoraan satamasta. Ei ole eikä tule entisenlaista Kadaka turg’ia eikä entisenlaista Jaama turg’ia.

Vanha kunnon Jaama turg on nyt rakennustöiden kourissa. Arkkitehtitoimisto Koko Tallinnasta on laatinut uudistussuunnitelman. Toimisto on tehnyt muutamia mielenkiintoisia töitä. Parhaana esimerkkinä Lennusadam – suosittu uusi merimuseo, kiinnostavina esimerkkeinä Fahle-talo, Kogerin vanhan tehtaan päälle rakennettu asuintalo, jonka voisi kuvitella olevan lähes esikuva nyt Helsingissä EKE:n Jätkäsaaren bunkkerin päälle rakennettavalle asuintalolle virkistyskeskuksineen. Rotermanin uudet vanhan talon päälle rakennettavat nappulat ovat myös kiinnostavia. Tuota Vabaduse väljakun härveliä olen kyllä hieman ihmetellyt, mutta ei kai se ole varsin huonokaan yritelmä tässä monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden kaupungissa.

Pysähdys torilla

Minulla ei ole pitkä matka Kassisabaan. Se on tämän hetkinen kiinnostuksen kohteeni. Ei, silti se on ollut kiintoisa paikka jo kaikkina Tallinnan vuosina. Matkalla hieman mutkittelen, haluan ajaa Vapaudenaukion ja Raatihuoneen torin kautta. Näen joukon vanhan mallin asetakkeihin sonnustautuneita nuoria mieheä. Jotain on tapahtumassa. Lisää väkeä kokoontuu Vapaudenaukiolle. Torille ryhdytään asettelemaan kynttilöitä. Onko niitä yli 20000? Torilla muistettiin 67 vuotta sitten tapahtunutta virolaisten kyyditystä Siperiaan.

Maaliskuun 25 päivänä vuonna 1949 Neuvostoliitto karkotti 22000 virolaista Siperiaan. Koko Baltiasta karkotettujen määrä oli samaisena vuonna 95000 henkeä. Moni jäi matkalle. Hengissä säilyneistä virolaisista suurin osa vapautui vuonna 1958. Viimeiset pääsivät kotiin vasta vuonna 1965. Joku puhujista siteerasi Tuglasia. Hän oli vaikeina hetkinä sanonut: "Olemmeko nyt kadottamassa viimeisenkin optimismin?" Ja jatkoi: "Meidän yksilöllinen elämämme voi vuosikymmenten palossa loppuakin, mutta näin ei käy koko kansalle. Kansa jatkaa elämässään suoraa vuosisataista linjaa eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen.“         

                          

Kissanhäntä, se on kaupunginosan nimi

Nimi on saanut alkunsa saksalaisten Katzenschwantz kissanhännistä. Kissanhänniksi kutsuttiin maalinoitusten ulkoporteilta johtavia teitä. Maavalli oli nimeltään kissa. Kassisaba on hieman yli kolmen tuhannen asukkaan „tiivis ja matala“ alue Toompean juurella, pohjoisen puolella. Silloin kun Tallinna vielä muodostui kahdesta „linnasta“, tämä pohjoisen puoleinen linna toimi Toompean linnan kasvimaana ja palvelusväen asuma-alueena.

Yläkuva esittää näkymää Kassisabalta Toompealle  noin vuodelta 1670. Kartta 1860-luvulta osoittaa Toompean linnalle kuuluneet alueet. Siinä Kassisaba on harvaan asuttuna, mutta keskeisenä alueena. Talot ovat keskittyneet lähinnä Paldiski maanteen ja A. Adamsoni tänavan varteen Silloisilta nimiltään kadut olivat Baltischportsche ja Armenstrasse, sittemmin 1881 Falcksparkstrasse. Tallinnan maalinnoitus poistettiin virallisesta maalinnoitusten luettelosta vuonna 1857.

Kassisaban alue luovutettiin Tallinnan raadin toimesta saksalaiselle ritarikunnalle vuonna 1348 karjalaitumeksi sekä heinä- ja vihannesmaaksi. Tällä alueella ei siten vallinnut vanhoina vuosina Hansakaupunkien Lubeckin oikeus. Siellä oli oma Toompean tai Saksan Ordun oikeus. En ole nyt kuitenkaan sotkeutumassa kaikkeen tuohon vanhaan. Haluan katsoa miltä Kassisabassa nyt juuri tänään näyttää.

Yläkuvassa on näytetty Tallinnan keskikaupungin teemasuunnittelun miljöösuojelun kohteet. Vanhan kaupungin muinaismuistosuojelun alue on harmaalla värillä. Ruskealla värillä merkityt alueet ovat miljöösuojelun kohdealueita. Kassisaban alue on suojeltua aluetta. Rakennukset on luokiteltu sen mukaan ovatko ne rakennuksina suojeltavia tai ovatko ne miljöökokonaisuuden osana suojeltavia. Kartan punaiset rakennukset ovat rakennuksina arvokkaita. Värin vaaletessa korostuun miljööllinen suojeltavuus. Harmaat rakennukset ovat 1960-luvulla tai sen jälkeen rakennettuja.

Kerroksellisuus kiehtoo

Kassisaba ei ole mikään varakkaiden alue. Ei vanhastaan eikä varsinaisesti nytkään. Siellä ei ole yhtään komeata puistokatua eikä alueen sisäistä puistoa. Kadut ovat yksinkertaista ruutukaavaa. Se mikä Tallinnan vanhoilla asuntoalueilla viehättää on kerroksellisuus. Se sama juuri viehättää Kassisabassa. On ehkä joitain rakennuksia 1800-luvulta, mutta selkeästi näkyvät 1900-luvun alun tsaarinajan koristeelliset puutalot – monet aivan ränsistyneessä kunnossa, mutta silti useimmat asuttuina. Itsenäisen Eestin ajasta muistuttavat erityisesti kivirakenteisella porrashuoneella varustetut „Tallinna majat“. 30-luvun tuotteina sekaan pulpahtaa pari ihanan valkoiseksi rapattua funkistaloa. Koidu kadun stalininaikaiset kolmikerroksiset sympaattisen oloiset rakennukset ovat päässeet vain keltaisella väritettyjen miljöörakennusten statukseen.  Osana kaupunkikuvaa ovat sitten uuden itsenäisyyden ajan modernit puutalot. Tilanteen ihanaa karheutta korostavat rinnakkain nököttävä, miltei pystyyn nukahtanut vanha pitsiverhoinen 15-luvun kauhtunut talonpahanen vieressään samalta ajalta peräisin oleva viimeisen päälle hienosti kunnostettu uudelleensyntynyt. Aluksi ajattelee että pitsiverhojen takana asuu joku mummo 20-luvulta, kunnes ajattelee omaa ikäänsä ja havaitsee itsensä syntyneeksi 30-luvulla – silloin tajuaa hetkeksi realiteetit ajan suhteen. Niitä mummoja ei juuri enään ole – vain verhot ovat jääneet muistoksi.

Villardi tänavan varrella asustelee ihana talo. Valitettavasti tuleva remontti hävittää myös nuo puhuvat seinät. Tallinnassa kuuntelen erityisen hiljaisuuden vallitessa seinien sanomaa. Se on harvinaista kuultavaa. Suomessa puhuvat seinät ovat peittyneet lohkeilevan lateksin alle – jos niitä enää onkaan?

Koidu tänavan stalinilaismiljöö on parempi kuin ajan muistot. On muuten mielenkiintosta että suuruudenhullun Stalinin aikana rakennusten mittakaava pysyi ihmisen koossa. Vasta Hrutsov ja elementtiteollisuus räjäyttivät pankin.

Virolaiset arkkitehdit osaavat puurakentamista ja uuden sovittamista vanhaan. Uusi ei pöyhkeile, se asettuu harmoniaan. Ei aina, mutta täällä vaatimattomuuden ja tyylikkyyden Kassisabassa kyllä. Siksi kai haluan usein käydä täällä kiertelemässä. Täällä ei sinänsä ole mitään. Ei ihmisiä kadulla, ei kauppoja eikä kapakoita. No kyllä kai sentään Kassisabasta löytyy yksi baari ja yksi kauppa. Juuri tuo hälinän puute kai tänne jalgrattaan johtaa.

Pikkuvisiitti Kassisaban kaduille avaa ovia ja sulkee niitä. Siinä pääsiäisen uudellensyntymistä. Hyvää Pääsiäistä!

Terrorismin pikkupirut

Belgian terrori-iskut järkyttävät. Kymmeniä ihmisiä on menettänyt henkensä ja satoja on loukkaantunut. Loukkaantuneiden joukossa on myös suomalaisia. Suurin osa kuolleista on kristittyjä. Joukossa lienee myös muslimeita, muitakin kuin itsemurhapommittajat. Sankaritekoina terrorismia pitävät hyvin monet ihmiset maailmassa – nuoret ja vanhat. Se on kammottavaa ja se on väärin. Miksi terrorismia harjoitetaan? Miksi teko koetaan niin arvokkaaksi, että sen eteen kannattaa uhrata elämänsä? Siis kaikki mitä ihmisellä tässä elämässä on. Elämän jälkeen ei ole mitään. Ei edes tilaisuutta nähdä miten maailma muuttui tuon uhrauksen jälkeen. Olette eri mieltä? Sanotte että elämän jälkeen tulee ylösnousemus ja tuhatvuotinen valtakunta. Ja että terroristit joutuvat ikuiseen tuleen. Itse he ajattelevat pääsevänsä paratiisiin nauttimaan palmun juurelle sonnustautuneiden gasellisilmäisten neitojen hoivaa. Neidot ovat täysin puhtaita ja verettömiä. Huurit, nuo täydelliset kaunottaret tarjoilevat heille raikasta viiniä ihanan mirhamin tuoksun hivellessä heidän taivaallista hajuaistiaan.

Persialaiset kivipiirrokset tuhannen vuoden takaa esittävät Profeetta Muhammedin vierailua paratiisissa ja helvetissä. Paratiisissa on hieman ahdasta, helvetissä väljempää.

Heidän uhriensa suhteen, ja meidän suhteen, jotka pelkäämme heidän uhrikseen joutumista, tilanne saattaa olla epävarma. Useimmat meistä kristityistä ja useimmat muslimeista, niin kuin myös juutalaisista, eivät ole niinkään sataprosenttisen varmoja paratiisin olemassaolosta. Ja vaikka uskoisivatkin paratiisin olemassaoloon, heiltä puuttuu tutkittu ja varmistettu tieto paratiisin olosuhteista. Tästä kertoi jo Mika Waltari romaanissaan Mikael Karvajalka. Hän kertoi Turun tuomiokapitulin pappisopettajan kertoneen Mikaelille tietojen paratiisista olevan hyvin puutteellisia. Tämä johtui siitä, ettei kirkon tutkijoilla vielä ollut aikaa perehtyä riittävästi paratiisin olosuhteisiin. Sen sijaan kirkon oppineet tutkijat olivat selvittäneet täysin perusteellisesti olosuhteet helvetissä. Siitä lienee osoituksena mm. Danten tietoisuus helvetin tasoista. Hän kävi siellä Vergiliuksen kansa ja havaitsi alimman helvetin 9 piirissä neljännellä kehällä olevan hyväntekijänsä pettäneitä. He olivat peittyneet kokonaan jään alle erilaisissa vääntyneissä asennoissa. Tällaista kohtaloa ainakin minä toivon terroristeille. Ovatko terroristit hyväntekijänsä pettäneitä? Olemmeko me noiden ihmisten hyväntekijöitä? Miksi he saapuivat meidän nurkkiimme? Miksi he eivät pysy kotonaan? Siellä heitä ei tarvitsisi erityisesti kotouttaa.  Asia ei taidakaan olla aivan yksinkertainen. Ehkä ei olekaan kysymys uskonnosta? Ehkä taustalla on muita voimia? Saattaisiko olla niin, että uskontoa tässä käytetään vain heikkouskoisten höynäyttämiseen? Vahvauskoiset sitten uskovat rahaan ja valtaan? Mitä se Spengler oikein sanoikaan?

Oswald Spengler: "Jokainen näistä näyttelijöistä, jokainen yksittäinen kulttuuri suorittaa oman muunnoksensa draamassa. Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi. Yksityiset draamat tosin toteuttavat kehityskulun, jonka erikoisuutena on elimellinen johdonmukaisuus, eikä tämä ole mitään muuta kuin kohtalon logiikkaa. Mutta kokonaisuudella, ihmisyyden monituhatvuotisella näytelmällä ei ole mitään kantavaa aatetta, enemmän kuin ihmisyydellä itsellään on suunnitelmaa tai päämäärää. Eine erhabene Zwecklosigheit – ylevä päämäärättömyys."

ISIS - terrorismin harrastelija

No kysytään sitten ovatko juuri muslimit terroristeja? Ajatellaan meidän aikaamme. Tai ajatellaan minun aikaani. Sinä lukijani voit olla vielä liian nuori ajattelemaan aikaa.  Onko nyt menossa jotain historiallista ja ainutlaatuista? Onko tämä ennen näkemätöntä? Voiko meidän aikaamme verrata johonkin ennen tapahtuneeseen?

  

Halusin varmistaa tietoisuuttani juuri kun olin tätä tekstiä viimeistelemässä. Olihan yöpöydälläni kesken lukemisen Jaakko Hämeen-Anttilan teos Islamin miekka, 0tava, 2012. Uskoisi sieltä löytyvän jotain ajankohtaisempaa kuin nuo Spenglerin mietteet. Hämeen-Anttilan teksti, juuri nyt terrorismin hetkellä – se hieman kirpaisee. Hän kirjoittaa: ”2000-luku ei ole kääntänyt 1600-luvun lopussa alkanutta tilannetta toisin päin. Länsimaat ovat edelleen hyökkääjän roolissa, ja islamilaiset maat, tai pikemminkin yksittäiset radikaalit ryhmittymät islamilaisessa maailmassa, ovat kyenneet tekemään vain satunnaisia iskuja, jotka monella tavalla jäävät Afganistanin ja Irakin miehitysten varjoon… Afganistanin ja Irakin miehitykset nähdään oikeutettuina, ellei peräti amerikkalaisen sotapropagandan mukaisesti jalona ristiretkenä, jonka tarkoituksena on viedä demokratiaa sorretuille kansoille, aivan samoin kuin siirtomaaisännät toivat kristinuskon valoa siirtomaihin.” Ettäkö mekin syyllisiä?

Muistellaan terrorismia pahalla

Kai muistatte, että Hampurin pommituksessa yhdessä aallossa kuoli 40000 ihmistä? Kai muistatte senkin, että Hitler tapatti systemaattisesti viiden vuoden aikana 6 miljoonaa juutalaista. Ettehän ole sitäkään unohtaneet, että Stalin hoiteli miljoonia kansalaisiaan 30-luvulla, ennen toista maailmansotaa – ”rauhanomaisesti”. Siinä ohessa meni suomalaisia kommunismiin uskovia noin 6000 henkeä.

Muistattehan vielä senkin, että Viipurin vapauttamisen jälkeen, vuonna 1918, suojeluskuntalaiset panivat viipurilaiset siviiliryssät vaimoineen ja lapsineen muuria vasten, ja teloittivat mennen tullen ensi alkuun 200 ihmistä, myöhemmin saman verran lisää. Saatoitteko unohtaa Kambodian Pol Potin uhrit, heitä oli yli miljoona oman maan kansalaista? Tai muistuiko mieleen Hiroshima? Siinä kuoli kerralla 100000 naista, lasta ja miestä ja myöhemmin paljon lisää. Nagasakin pommi tappoi kerralla 50000 siviiliä. Tai oletteko sitä mieltä, että sodassa saa tehdä mitä vain, terrorismia on vain rauhanaikainen toiminta. No olkoon. Sitten muistutan Ruandan ja Jugoslavian etnisistä puhdistuksista. Ruandassa tapettiin lähes miljoona syytöntä ihmistä ja Jugoslavian hajoamissodissa sai surmansa neljännesmiljoonaa ihmistä. Pohjois-Irlannissa tapettiin irlantilaisten toimesta lähes 4000 irlantilaista ihmistä. He olivat kaikki, tappajat ja tapetut kunniallisia kristittyjä - no toiset olivat katolisia ja toiset olivat protestantteja. Irlannista tuli muslimimaailmalle malli ja esimerkki. Ensimmäiset arabiterroristit taidettiin kouluttaa irlantilaisten toimesta. Suomeakin kutsuttiin sympatialla ”Firlandaksi” ja luultiin ”Irlandaksi”. Hyviä ihmisiä oltiin. Missään noissa edellä kuvatuissa tapahtumissa muslimit tai islamistit eivät olleet tappajia.  Kaikki nuo tappamistalkoot olivat terrorismia pahimmillaan - ne eivät olleet sotaa! No, tämä nyt sen vuoksi että maailmassa on tällä hetkellä senlaatuinen asenne, että sodat ovat jotenkin terveitä ja eettisiä, terrorismi on taas pahaa ja epäeettistä. Tämän pahan ja epäeettisen alkujuureksi epäillään nyt islamia.

Kuka sanoo totuuden terrorismista? Aristoteleen mukaan: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.” Kuulostaako selkeältä?

Jos minä saan toivoa terroristien tulevaisuutta, päätyisin Danten seitsemännelle tasolle. Kuvassa Dante ja Vergilius tarkastelevat tuomittujen olosuhteita. Dante ei kuitenkaan mainitse syntien joukossa terrorismia. Ehkä sana oli vielä keksimättä. Nuo olosuhteet olisi kuitenkin saatava laajemmin tiedoksi terrorismista kiinnostuneille.

Kamikazeista jihadisteihin

Muslimit ovat kiistatta tehneet suurimman osan sotien jälkeisistä terroriteoista. Muslimit ovat myös erikoistuneet itsemurhaiskuihin kamikaze-lentäjien viitoittamalla tiellä. Kamikaze -lentäjille uskoteltiin heidän muuttuvan jumaliksi kuollessaan. Samaa uskovat islamin itsemurhapommittajat ja marttyyrit. Kaiken lisäksi myös lähisukulaisille on taattu pääsylippu paratiisiin. Kamikaze-lentäjät tuhosivat tai vaurioittivat useita satoja amerikkalaisten aluksia. Heidän iskuissaan kuoli 5000 amerikkalaissotilasta. Amerikkalaiset eivät lainkaan kertoneet kotirintamalla kamikaze-lentäjien toiminnasta. Sillä pelättiin olevan suuri psykologinen vaikutus kotirintaman taistelutahtoon. Sama pätee terrorismiin – terrorismi on puhtaasti psykologista sotaa.

Itsemurhapommittaja syöksynässä Zero-koneella kohti jumaluutta II maailmansodassa. Vaikuttaa siltä etteivät muslimit sentään kaikkea ole keksineet.

Sodan viimeisinä päivinä kolme kamikaze-joukkoja johtanutta amiraalia suoritti oman kuolemanlentonsa. He eivät halunneet antautua vangeiksi. Mukanaan heillä oli kullakin oma samurai-miekkansa. He pyysivät anteeksi miehiltä, jotka olivat lähettäneet turhaan kuolemaan. Omat tekonsa he arvelivat sovitusuhriksi miehilleen ja näiden omaisille. He halusivat tuhkansa mereen. No sinnepä se mereen joutui. Näin he uskoivat pääsevänsä miestensä seuraan ikuisuudessa. Ehdotanpa tuota samaa niille, jotka rahoittavat terroritoimintaa siviilejä kohtaan ja lähettävät miehiään turhaan kuolemaan.

Pelon pikkupirut

Ihmetteletkö että harjoitan sarkasmia terrorismin kustannuksella. En kuitenkaan pilaile terrorismin onnettomien uhrien ja heidän omaistensa kustannuksella. Suren heidän puolestaan. Haluan pilailla terroristien kustannuksella. Haluan ilmaista nauravani heidän toiminnalleen. He, nuo pienet pikkupirut, he palvelevat pelkoa. Ja juuri pelko ruokkii terrorismia. Pelkoa synnytetään rahan ja vallan vuoksi. Pelkoa haluavat ne, jotka kaiken taustalla rahoittavat terrorismin. Terrorismi ei ole yksilön spontaania raivoa. Se on tarkkaan suunniteltua bisnestä. Pelon avulla yritetään saada terrorismia käyttävien klikkien hallintaan öljylähteitä ja muita rahan ja vallan lähteitä. No, siis pyrkimys sattuu olemaan sama kuin minkä vuoksi meidän eurooppalaisamerikkalainen klikkimme on halunnut alistaa öljylähteet omaan hallintaansa jo siinä vaiheessa kun asia hyväksi havaittiin. Meidän ei tosin tarvinnut käyttää naurettavan heikkovaikutteista terrorismia. Meillä oli varaa lähettää paikalle kunnon kaaderit. PS. Miksi nuo viisaasti oppineet mullahit niin harvoin itse ryhtyvät panosvyön kantajiksi?

ISIS on juuri julkaissut videon joka esittelee ”paholaisten liittouman”. Suomen lippu on siinä yhtenä 60 paholaisen joukossa. Videossa sanotaan, että sitten kun lippuja on 80, tapahtuu pyhien kirjoitusten mukainen tuho, jossa kaikki vastustajat palavat poroksi – me siinä muiden mukana.

Terroriteot järkyttävät, mutta ne eivät ole massamurhan välineitä

Terrorismissa surmansa saaneita on viime vuosikymmeninä ollut 500 - 1000 henkeä kymmenvuotiskausittain. Yhteensä näitä varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella kuolleita on noin 10000 henkeä 50 vuoden ajalta. Aluksi lentokoneiden kaappaukset ja tuhoaminen olivat yleisiä. Kaiken kaikkiaan vuoden 1960 jälkeen lentokoneissa ja lentokentillä surmattiin 830 henkeä. Vuonna 2001 traaginen syyskuun mustista mustin päivä 11.9 nosti kerralla kymmenvuositilaston yli 4000 surmansa saaneeseen. Nyt parina vuotena ISIS- kalifaatin teloitukset, Boko Haramin teloitukset Nigeriassa, Bagdadin jatkuvat pommi-iskut ja viime vuoden Pariisin rankka terrori-isku ovat pitäneet nyt elettävän vuosikymmenen tason korkealla. Siihen surullisen masentavan lisän toivat Brysselin iskut. Niin, nyt siis puhutaan terrorismista. Syyrian sodassa on kuollut kyllä 250000 ihmistä, mutta se ei ole virallisen kielenkäytön mukaan terrorismia jos sotaa käyvät osapuolet kaikkia sotaetiikan sääntöjä noudattaen listivät toisiaan. Siviiliuhreja Syyriassa on noin 70000.

Maailmassa kuolee vuosittain murhissa noin 6 ihmistä 100000 asukasta kohti, itsemurhissa vastaava luku on 8, ja liikenne-onnettomuuksissa kuolee 10 ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. Varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella siviileihin ja ulkopuolisiin kohdistuvaan terrorismiin kuolee 0,01 ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. On melko yllättävää miten terrorismi koetaan niin suurena yhteiskunnallisena uhkana kuin se koetaan. Me julistamme sotia terrorismia vastaan, kun vastaavasti sotia ei julisteta itsemurhissa tai liikenneonnettomuuksissa kuolemista vastaan, saatikka murhissa kuolemista vastaan. On 600 kertaa todennäköisempää että sinut murhataan, kuin että joudut terrorismin uhriksi ja 1000 kertaa todennäköisempää, että kuolet liikenneonnettomuudessa. Helpottaako?

Arabikevät muuttui arabisyksyksi

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten strategien suunnitelmat muslimimaailman pakkodemokratisoimiseksi ovat epäonnistuneet - ja vielä aivan surkealla tavalla. Nyt mietitään miten tilanne voitaisiin palauttaa. Mistä löytyvät ne itsekkäät johtajat, jotka keräävät taivaan tuuliin hajonneen vallan yksiin käsiin. ISIS ja kalifaatit ovat osa tällaista yritystä. Vallan uudelleen jakoon uskovat juuri pelkäämämme terroristit. Heitä ei saa pelätä.  Tämän näyttävät myös Brysselin asukkaat havainneen. Uudistan pyyntöni: Hyvät sodan osapuolet, voitteko ryhtyä neuvottelemaan rauhasta? Sodan rahoilla voidaan tehdä huikea määrä rauhan työtä. Ja sen verran voi kaupanteossa sananvapaudessakin tinkiä, että jätetään sovinnolla virtuaaliolennot Herran rauhaan - jos se on rauhan hinta. Voitte jopa tukea ystäväni Eero Paloheimon suurta aatetta armeijoiden yhdistämisestä pallomme pelastamiseen. Klikkaa: http://unite-the-armies.org/fi

Bulevardit – kolmas kohtuuhintaisuuden kuolemansynti

Nyt jatkuu sarjamme 4 kohtuuhintaisen rakentamisen kuolemansyntiä. ”Tunnettu rakennusvalvontamies" syytti minua neljästä kuolemansynnistä. Kaksi niistä on jo käsitelty. Ensimmäinen oli väestönsuojien rakentamispakko. Toinen oli autopaikkojen rakentamispakko. Molempien syntyhistoriaa käsiteltiin blogeissani aivan viime aikoina. Nyt siirrytään käsittelemään kolmatta kohtuuhintaisuuden tuhoavaa kuolemansyntiä. Se on bulevardit. Liitynkö jotenkin tähän ilmiöön? Onko minulla ollut tekemistä tämänkin asian kanssa? Ja miten niin bulevardirakentaminen olisi kohtuuhintaisuuden vihollinen? Lukuisia bulevardeja käsitteleviä raportteja lukiessa havaitsee juuri päinvastaisia todistuksia. Lukuisissa kasvua puoltavissa kirjoituksissaan ja esitelmissään arvostetut kumppanukset Loikkanen ja Laakso ovat todistaneet kasautumisilmiön autuuden. Mitä enemmän kasautuu, sitä paremmin menee – näin he todistavat. Helsingissä ei ole riittäviä kasoja. Olisi saatava lisää. Tämän ajatuksen on sitten omaksunut kansanliikkeen olemuksella ystävämme Aaltotutkija Särelä. Hän haluaa lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Näitä teorioita tukee vaikutusvaltansa huipulla oleva ystäväni Ode Soininvaara. Ode juuri kertoi esitelmässään RILin senioreille, että hänellä on nyt kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana huomattavasti enemmän valtaa kuin kansanedustajana (ja/tai ministerinä)? Hän haluaa lisätä Helsingin kaupungin asukaslukua ainakin 860000:een tai ehkä mieluummin miljoonaan. Odea säestävät muut kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet. He kaikki ovat sitä mieltä että kaupungin tulee kasvaa ja kasautua.

Bulevardien kanssa saranapuolelta läpi oven, miksi?

Tuoreessa Hesarin jutussa Anni Sinnemäki tunnustautuu uskovansa bulevardeja tarvittavan koko Suomen pelastustoimissa. No, sitten vastavoimana ja kyseenalaistajina vielä soppaan pistävät kauhansa ystäväni Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi. He kirjoittavat Hesarissa: ”On kyseenalaista synnyttääkö Helsingin kantakaupungin välittömään läheisyyteen rakentaminen toivottuja kasautumisetuja?” Nyt ryhdyn innostumaan.  Olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Olenhan tähän asti haikaillut bulevarditeoriaa vastaan sellaisena kuin se on nyt lanseerattu. Olisin halunnut tuon hyvän teorian mukaiset suunnitelmat paremmin paikkoihin sovitettuna ja paremmin suunniteltuina – ilman haihattelua ja suurta uhoa. Ilman sellaista väittämää, että juuri bulevardit ratkaisevat Helsingin kasautumisen. Olisin halunnut keskityttävän bulevardien muuttamiseen katumaisiksi väyliksi – siis oikeasti muuttamaan niiden luonnetta liikenneväylinä – heti, ja sitten vähitellen kehittämään kunkin bulevardin ominaisia maankäyttöratkaisuja.  Ei, nyt lähdettiin soitellen sotaan. Ei arvostettu Liikenneviraston oven raottamista Raija Merivirran emännöimän projektin kautta. Katso: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/12/potemkinin-kylat-vai-todellista.html

Ei, haluttiin mennä saranapuolelta läpi oven ja nyt ovat sitten Liikennevirasto ja LVM ja vielä naapurikunnat nihkeinä vastustajina kielteisine lausuntoineen. Ja kaiken lisäksi vielä oman kaupungin monet lautakunnat -  yksimielisinä vastustamassa. Miksi tällainen rokkistarataktiikka?

Anni Sinnemäki, sanavalmis, iloinen ja tehtäväänsä vihkiytynyt ihminen, hän tunnustautuu bulevardien puolustajaksi. Minä olen kriittinen – nykyiseen hulvattomuuteen, vaikka olenkin bulevardien tunnustautunut ”founding father”. Ehdotan samaa asennetta mahdolliselle tulevalle ylipormestarille.  Kaupunkisuunnittelu on liian tärkeä ja liian tarkka asia mutuhutkittavaksi. Se sopii politiikkaan, ei virkamiestyöhön. Edmund N. Bacon sanoi kaupunkirakentamisen olevan ”kansantaidetta”.  Kansan taiteeseen kuuluu talonpoikaisjärki. Huomasitteko - fanitan Annia!

Olipa kivaa kun ystäväni Mari ja Anssi ryhtyivät Hesarin Vieraskynässä kirjoittamaan tiiviin rakentamisen harhateistä. En kuitenkaan usko myöskään Oke Lehtovuoreen. Hän sanoo Helsingin olevan täyteenrakennettu. Helsingissä on alueita, joita voi täydennysrakentaa ja alueita joita voi tiivistää, mutta kaiken sen pitää tapahtua viereisten alueiden ehdoilla. Harmonia on sääntö jota ei voi rikkoa. Kontrapunkti on hyvä asia, pieni disharmonia virittää tunnelmaa. Hotelli Torni ei riko helsinkiläistä siluettia. Edun torni Itäkeskuksessa on hieno juttu, nyt asunnoiksi muuttuneena. Mutta tornimetsästä meillä on huono esimerkki esim. ”kaksoiskaupungissamme” Tallinnassa – maan huippuarkkitehtien käsissä syntynyttä epäonnistumisten sarjaa. Emme kai halua tätä? Ja vain sillä perusteella, että on synnytettävä kasoja?

Pieni Raamattu

Edmund N. Baconin kirjasta, Design of Cities, 1967, Thames & Hudson, muodostui minulle pieni raamattu. Raamatuksi teos muodostui aikana jolloin Alvar Aalto piirteli ensimmäistä versiotaan Töölönlahdesta, keskustaan tultiin hänen suunnitelmissaan kuusikaistaista Vapaudenkatua pitkin, aikana jolloin Smith-Polvisen viisaat ryhtyivät virittäytymään Helsingin moottoriväyläverkon luomiseen ja Helsingin rantojen tuhoamiseen, aikana jolloin New Yorkissa Jane Jacobs ja Robert Moses kävivät taistelua kaupungin ja liikenteen suhteesta toisiinsa ja siinä samassa kaupungin olemuksesta, aikana jolloin Raumalla kaupunginhallitus oli päättänyt Vanhan Rauman katerpillaroimisesta, aikana jolloin Katajanokan kanava pelastettiin suunnitellulta moottoriväylältä, aikana jolloin Puu-Käpylä oli päätetty hävittää ja aikana jolloin Pariisin kaupunki päätti kieltää korkean rakentamisen Montparnassen tornin kauhistuttamana.

Ajatukset liikkumisesta kaupunkia muokkaavana voimana ja suunnittelijan arvomaailman lähteenä olivat liikenne-suunnittelijalle ihanaa luettavaa. Bacon herätti ajatuksen kaupunkitilan kokemisen ja liikkeen yhteydestä. Tila ja aika olivat toisiaan täydentäviä käsitteitä. Puhuttiin kokemuskaupungista ja elämysarkkitehtuurista. Liikkuva katsepiste kulki tilassa. Arkkitehtuuria määriteltiin tilakokemuksen jatkuvuuden kautta. Kirja oli niin tärkeä ja sen teesit vaikuttivat nuoren insinöörin mieleen. Tässä Paul Kleen kuvassa taitaa esiintyä juuri sellainen kaupunki-ilmiö, joka oli sen hetken ihanne. Minunkin. Olinhan kirjoitellut, että kaupungin tulisi olla ”happening”.  Nyt kun suunnittelijat tuntuvat kautta linjan olevan samaa mieltä, olen itse ryhtynyt horjumaan.

Kaupunki ”kansantaiteena”

Mutta kun Bacon kirjoittaa kaupungin kokemisesta kansantaiteena – se on kiihottavaa. Sitä ei nykypäivä ole ryhtynyt horjuttamaan. Bacon kirjoittaa liikkeestä, ajan dynamiikasta ja muutoksesta. Paul Kleen piirroksissa ilmenee hänen mukaansa liikkeen konsepti, etenemisen kirkkaat linjat paikasta toiseen, kaikki kudottuna yhdeksi verkostoksi. Tähän on lisätty kohtaamispaikat, paikat jotka kukkivat, rikastavat ja antavat levon hetken. Nämä paikat ovat tärkeitä ja niihin saattaa liittyä arkkitehtuurin suuria ilmiöitä, mutta ne voidaan ymmärtää vain suhteessa liikkeeseen - paikkaan saavuttaessa tai kuviteltaessa sieltä poistumista. Bacon sanoo, että liikkeen arkkitehtuuri ja pysähdyksen arkkitehtuuri, nämä kaksi elementtiä yhdessä, muodostavat kaupungin taideteoksena.  Hän puhuu kaupungista "kansantaiteena". Sellaisena kaupunkisuunnittelun tuote on kaikkien ihmisten koettavissa, ilman koulutusta, tasa-arvon pohjalta. Hän uskoo että kaupunkisuunnittelulla voitaisiin luoda demokraattisen yhteiskunnan suuri ilmaus elämästä. Elämästä, joka on meille yhteinen. Hän kysyy: "Voimmeko murtautua ulos sirpaleisesta lähestymisestämme tähän ongelmaan ja alkaa nähdä kaupunki yhtenä kokonaisuutena, käsitellä kaupunkia täydellisenä organismina? "

Baconin kirjassa oli kaksi maailmaa: kurinalainen renessanssimaailma ja vapaus, johon ollaan pyrkimässä. Näin hän kirjoitti: "Kristallimaisen säännölliset geometriset muodot ja symmetriset säteittäiskaupungit soveltuivat renessanssin ajatukseen yksilökeskeisestä maailmasta, joka kuvasi yksilöä eräänä ajan hetkenä. Tällainen ajattelu ei sovellu kaupungin kokemiseen kokonaisuutena, eikä kaupungin kokemiseen suhteessa pitkäjänteiseen kasvuun ja aikaan.”

Uutta ajattelua

Bacon penäsi suunnitteluun uutta ajattelua. "Kaupunkisuunnittelun tehtävänä on luoda harmonista ympäristöä asukkailleen siitä hetkestä, kun he heräävät aamulla siihen hetkeen, kun he menevät levolle illalla. Liike tilan läpi luo elämysten jatkuvuuden. Kokemus on riippuvainen tilojen luonteesta ja muodosta. Liikkumisen systeemistä muodostuu näin avain arkkitehtuuria organisoivana voimana. Jos suurten ihmismäärien käyttämälle reitille pystytään luomaan harmonisen liikkumisen kokemusympäristö, on luotu onnistunutta kaupunkisuunnittelua. Tätä mieltä oli Edmund N. Bacon. Runollista eikö totta? Olemmehan ajatelleet liikkumisen ja varsinkin moottoriajoneuvoilla liikkumisen jopa pahan siemenenä.  Bacon vielä julistaa ”kansantaiteensa” puolesta: "Kaupunkisuunnitelman vahvuuden ei tulisi nojata hallintoon ja auktoriteetteihin vaan kykyyn vaikuttaa kasvuun”.

Kyky vaikuttaa kasvuun

No tuossapa tärppäsi ja särähti aika hyvin. Helsingin uusi yleiskaavavisio ajaa samoja tavoitteita. Yritän nyt etsiä tuollaisia lauseita.

■       ”Helsingissä on käynnissä yleiskaavan laa­dinta. Siinä varaudutaan Helsingin kasvuun nykyisestä 620 000 asukkaan kaupungista noin 860 000 asukkaan kaupungiksi vuo­teen 2050 mennessä. Myös Helsingin seutu kasvaa, sillä seudun väkimäärän arvioidaan kasvavan 1,3 miljoonasta asukkaasta kahteen miljoonaan. Yleiskaavan valmistelussa on vahvasti esillä kantakaupungin laajentami­nen muuttamalla moottoritiemäisiä sisääntu­loväyliä vähitellen urbaaneiksi pääkaduiksi, eli kaupunkibulevardeiksi.” (Kaupunki-bulevardit Helsingissä http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/esitteet/esite_2015-4_fi.pdf )

■       ”Bulevardivaihtoehdoissa käytetyssä yleiskaavan mukaisessa maankäyttöskenaariossa maankäytön kasvu keskittyy voimakkaasti kaupunkibulevardien ympäristöön. Lopputilanteessa 2050 Etelä- ja Pohjois-Haagan, Lassilan, Pirkkolan ja Maunulan alueilla on noin 20 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa enemmän kuin BAU-skenaariossa (noin 70 000 asukasta ja 30 000 työpaikkaa).”

■       Tulevaisuudessa selkeimpiä kantakaupun­gin laajentamismahdollisuuksia tarjoavat moottoritiemäisten sisääntuloväylien var­ret. Uusien bulevardien varsille olisi mah­dollista rakentaa asuntoja, toimitilaa, puis­toja tai muita palveluja kaupunkilaisille. Väylät muuttuvat urbaaneiksi bulevardika­duiksi. (http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/esitteet/esite_2015-4_fi.pdf )

Kasvua minun kotinurkillani

Minua kiinnostavat nuo kotiseutuni ja erityisesti minua kiinnostaa Hämeenlinnan väylän varsi. (Hämeenlinnan väylän kaupunkibulevardiselvitys). Niin siis tuon raportin mukaan kasvua olisi Hämeenlinnan väylän vaikutusalueella asukasluvussa 29 % ja työpaikat kasvaisivat kolminkertaisksi. Melkoinen mullistus minun kotiseudullani! Alueeseen liittyy niin paljon omaa suunnitteluhistoriaa. Tosin siihen liittyy myös omaa elämänhistoriaa: pikkupoika-aikojen hiihtelystä 40-luvulla, Haaga-Vantaan suunnitteluun 70-luvulla ja sitä kautta nykypäivän sähköpyöräilyyn keskuspuiston raiteilla. Ensimmäinen primitiivireaktio kohdistui Pirkkolan urheilupuiston osittaiseen rakentamiseen ja desanttikukkulan, kuten myös kummitustorpan kivijalan hävittämiseen. No, taidan olla ainoa jäljellejäänyt joka noita vanhoja muistelee. Se nyt on vain niin että nykyajan sukupolvi haluaa kantakaupungin tänne keskuspuistoon. (Sanoo etuoikeutettu joka asuu vihatussa Pakilassa ja vielä aivan puistoon rajoittuvalla tontilla). Ei silti, silloin kuin yhdessä Kimppi Mikkolan ja Jude Juutilaisen kanssa kaavoitimme Pohjois-Haagan Lassilan aluetta ja paikalta piti lunastettaman muutamia rintamamiestaloja, eikä lunastushinnasta päästy oikein sopimukseen, ilmoitti rintamamiehiin kuulunut entinen konekiväärimies tuovansa seuraavaan kokoukseen raskaampaa kalustoa. Siitäpä sitten kaupunki pelästyi ja myöntyi ja hinnat asettuivat kohdalleen. Nykyaikana meillä ei ole kotinurkkiin piilotettuna tuota raskaampaa kalustoa, eikä ole sen käyttökokemuksiakaan, joten jäämme tässä avuttomina vuorovaikutusjoukkojen ja digitaalikomppanioiden ylijyräämiksi poteroihimme, avuttomina ja hiljaa.

Haaga-Vantaan suunnittelu kohtasi tiukkaa vastarintaa. Helsingin sanottiin olevan matkalla kohti ympäristökatastrofia. Samalta kai se nykysuunnittelijoista tuntuu kuin meistä silloin – kun NIMBY hyökkää. Kritiikki on kestettävä ja siihen on vastattava. Joskus on oltava valmiita ottamaan askel taakse.

Näinkö se on vai toisinko?

Taasko minä jouduin tähän bulevardikierteeseen? Olenhan kirjoittanut asiasta jo useita blogeja. Inissyt täältä poterostani. En ole tosin saanut pienintäkään vuorovaikutusruisketta. Se tullee jälki-ilmoituksena, sitten kun ollaan jo ”implementoimassa” – Sipilän terminologiaa käyttääkseni. Vuorovaikuttajien tehtävänä lienee aikoinaan kertoa vahingon jo peruuttamattomasti tapahtuneen.

Otinpa siis jälleen esille kaikkinaiset bulevardeja kuvaavat raportit. Luin myös kollegojeni Timo Kärkisen ja Teemu Holopaisen ansiokasta raporttia nimeltään:  ”Kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen vaikutusten arviointi”. Se löytyy osoitteesta: http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/yos_2014-25.pdf . Se on mainio ja innovatiivinen selvitys. Voi vain onnitella tilaajia ja tekijöitä.

Tuossa kuvassa se näkyy se minun kotikontuni ja desanttikukkula ja minun pyöräilyreittini ja kummitustalon kivijalka. Osmo Lappo kirjoitti juuri Pirkkolan vanhan Elannon tuhoavasta yleiskaavavision tiivistyshankkeesta suojellussa ympäristössä. Hän kirjoitti: ”Näpit irti Pirkkolasta”. Minä kirjoitan: ”Näpit irti Keskuspuistosta”. No, on siellä sellaisiakin paikkoja joita voisi rakentaa, ettei nyt aivan näin absoluuttisesti. Mutta nyt elämme liioittelun strategioissa hyvässä ja pahassa – joten liioiteltava on, muuten ei tule kuulluksi. Vai mitä Ode?

Ratkaisevatko bulevardit Helsingin kasvun ja kasautumisen?

Ryhdyin siis hieman studeeraamaan näitä potentiaalisia bulevardialueita. Mittasin kartalta alueiden pinta-alat neliökilometreissä ja laskin niille kerrosalat ja asukasluvut. Vertailin sitten näitä lukuja yleisesti puhuttuihin ja yleiskaavavisiossa kirjoitettuihin ja havaitsin sen mitä olin pelännytkin. Bulevardien varteen rakentamalla ei saadakaan sellaista kasautumaa kuin on yleisesti puhuttu. Ja jos keinotekoisesti tehtäisiin, niin kasat tulisivat väärään paikkaan – useimmiten. Bulevardiaate on siis mielestäni hyvä. Lähdetään tästä. Mutta bulevardeilla olevan rakentamistehokkuuden tulee olla jossain harmonisessa suhteessa ympäröivään kaupunkiin. Bulevardin kaistaleesta ja pätkästä ei voi luoda itsenäistä ”pikkumanhattania”. Olisiko jossain bulevardin varrella paikka tällaiselle ilmiölle? No, on jossain: esimerkiksi Itiksessä keskustan läpi mentäessä tai jossain Herttikan metroaseman seudulla tai Käpylän aseman seudulla, mutta ei sellaista keskusilmiötä voi minne tahansa heittää. Useissa kohdin bulevardialueet ovat kapeita yhden tontin kaistaleita. Niihin ei kaupungin tekeminen ole helppoa.

Eivät meillä bulevardit ole vailla esikuvia. Eliel Saarinen, Elsi Borg ja Oiva Kallio jo aikoinaan hahmottelivat Töölönlahden bulevardeja. Tuossa olisi hyvin kasautunut.

Pentin pikalaskelma

Laskin siis näitä potentiaalisia alueita ja arvioin niille mahtuvan asukasluvun määrää. Laskin kerrosalasta 80 % asunnoille. Kivijalkoihin sijoitin tavoitteiden mukaisesti maksimimäärän toimintaa.  Sain kivijalkoihin 4 % kokonaiskerrosalasta. Asuntokerrosalana per asukas käytin 40 k-m2. Se on alle Helsingin keskiarvon 42 k-m2 per asukas. Aluetehokkuutta iteroin hieman eri tasoilla ja sovelsin tasoa ea= 0,7. Korttelitehokkuus tässä keskiarvotarkastelussa noussee tasolle ek=1,0  ja tonttitehokkuus noussee tasolle et= 1,2. Tämä on siis keskiarvoa. Jossain on korkeampaa, joissain matalampaa. Huimaa! Näillä eväillä laskettuna bulevardinvarren alueellinen asukastiheys nousee hyvin korkeaksi. Minun pikalaskelmassani tiheydeksi tuli 14000 asukasta per km2. Missä olisi tuollaisia tiheyksiä? Niitä on Etu-Töölö, Kruununhaka, Katajanokka, Kamppi, Alppiharju ja Linjat. Kelvannevat kantakaupungiksi! Tosin Torkkelinmäessä ja Punavuoressa päästään vielä suurempiin asukastiheyksiin. Noilla huipputiheyden alueilla asuu yli 20000 asukasta neliökilometrillä. Se on sama tiheys kuin Pariisin 4. Arondissement tai Manhattanin Greenwich Village.

Kuvassa esiintyy Helsingin alueiden vuoden 2014 asukas- ja työpaikkatiheyksiä. Kuvaan on piirretty minun tässä laskelmassa käyttämäni bulevardien keskimääräinen asukas ja työpaikkatiheys. Se on huiman korkea. Se on todella ”kantakaupunkia” bulevardien varrella.

Pikalaskelma lupaa bulevardeille 40000-50000 asukasta

Minun pikalaskelmassani (tämä on vain dementian torjuntaa ja harrastelua, siinä saattaa olla ratkaisevia väärinkäsityksiä) on käytetty valkoisen nuolipylvään mukaista asukastiheyttä bulevardeilla. Se on niinkin huima kuin 14000 asukasta alueneliökilometrillä. Sillä tavoin laskien kaikkien esitettyjen bulevardien yhteinen asukasluku huitelee tasolla 60000. Tämän luvun saavuttaminen on erittäin suurten ponnistusten ja investointien takana. Pikemminkin uskoisin kaikkien bulevardien yhteenlasketun asukasluvun, silloin kun ne kaikki oletetaan tehdyiksi eli vuonna 2050 olevan 40000 asukasta. Ne eivät siis ole ratkaisu Helsingin kasautumisteoreetikoille. Mutta niissä on muuta hyvää!

Tässä kuvassa on esitettu minun pikalaskelmani tulokset bulevardeille mahdollisesti mahtuvista asukkaista. Nyt saattaa sitten kysyä itseltään: kannattaako niitä harkita ja suunnitella?

Kuolemansyntiin viittaava johtopäätös

Nyt sitten jos uskoisi noita omia laskelmiaan ja sitten joku kysyisi kannattaako niitä ajatella toteutettavaksi? Minun vastaukseni on ilman muuta KYLLÄ. Ohjelmani on tosin hieman nykysuuntauksesta modifioitu.  Tarjoilenpa tässä eräitä ajattelun sääntöjä. Jos joku haluaa tietää mitä tarkoitan niin konsultoin ilmaiseksi. Tässä:

■       Keskuspuistoon ei kosketa, jos hipaistaan niin korvataan parannetulla melusuojauksella ja/tai korvaavilla viheralueilla muualla

■       Hämeenlinnan väylän länsipuolella on hyvä täydentää nykyistä rakennetta

■       kaikilla sisääntuloteillä Kehä I sisäpuolella toteutetaan bulevardiuudistus:

■       nopeudet lasketaan 60 km/h

■       liittymätyyppejä tarkastellaan, osa muutetaan tasoliittymiksi

■       erinäisten Kehä I eritasoliittymien tyyppi muutetaan, ennen kaikkea Tuusulantien liittymä ja Hämeenlinnan väylän liittymä ja liittymän pinta-alaa supistetaan paralelliväylämuutoksin.

■       bussipysäkit ja bussikaistat uudistetaan supistettujen liittymäalueiden sallimissa puitteissa

■       kevyen liikenteen yhteydet pitkin ja poikin uudistetaan

■       varaudutaan mahdollisiin raitioteihin

■       Kehä I kytketään bulevardiuudistukseen, Kehä rakennetaan osin viaduktille ja varustetaan ”meluputkella”

■       bulevardikatujen varren kaavoitusta kehitellään yleisesti

■       bulevardirakentaminen aloitetaan Vihdintiellä ja Laajasalontiellä, muissa kohteissa toteutetaan bulevardien liikenteellistä uudistusta yhteistyössä valtion kanssa

■      sitten  kun on ensin näissä harjoittelukohteissa hyvin opeteltu ymmärtämään ympäristövaikutuksia, markkinoita ja raideliikenteen yleisiä kehitysresursseja - ryhdytään tositoimiin muuallakin.

Siinä huristellaan putkessa pitkin Kehä ykköstä vuonna 2050. Minun vanhimmat lastenlapseni siirtyvät silloin eläkkeelle ja minun lastenlastenlapseni lähestyvät uhkaavasti neljääkymppiä. Bulevardin varrella skeittaillaan.