Virolaiset juhlivat tänään itsenäisyyden 100-vuotispäivää.
Saapuessani Tallinnaan näin yllätyksen. Se on mainostolppiin kiinnitetty
juhlavuoden tai juhlapäivän tunnus tai mainos. Merkki on hieno. Siinä on kuvattu innovatiivisella
tavalla, sekä 100-vuotinen historian ajanjakso, että kaiken alkuvuosi. Mutta
sisältyypä tuohon merkkiin myös hieman ajattelemattomuutta tai sitten
huolimattomuutta. Mutta palataan siihen vasta tärkeiden asioiden jälkeen. Olen
kirjoittanut Virosta ja Tallinnasta useita blogikirjoituksia. Ne ovat pitkältä
ajalta ja olen itsekin oppiläksyni unohtanut. Erityisesti Viron itsenäistymiseen
ja uudelleenitsenäistymiseen liittyvät asiat ovat nyt juuri tänään
ajankohtaiset. Niinpä keräsin muutamia kuvia teksteineen tähän Viron historian
pikaoppitunniksi - omaksi ilokseni, eikä toivottavasti muillekaan haitaksi.
100 vuotta sitten
Manifest kõigile
Eestimaa rahvastele päivättiin Tallinnassa 24. helmikuuta 1918. Päätös
tehtiin maapäivillä 21.2 ja manifesti luettiin ensimmäistä kertaa kansalle 23.
helmikuuta Pärnun Endla-teatterin edustalla. Itsenäisyyspäiväksi tuli 24.
helmikuuta. Siitä hieman kiisteltiin, mutta päivämäärä säilyi siitä huolimatta,
että manifestin päivämäärä olikin 21. helmikuuta 1918. Kuvassa Pärnun
juhlijoita. Toisessa kuvassa esiintyvät vapautuskomitean jäsenet Konstantin
Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik. Jüri Vilms – kuka hän oli? Hän oli Viron
varapääministeri, mutta miksi hän lähti jäitä pitkin Suomeen ammuttavaksi? Kuka
hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä
tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat
ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Taisi olla itse kreivi von
der Goltz, ”Saksan kenraali Suomessa”, joka teloitusmääräyksen antoi. Asiasta
on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on kiitollinen mitä
mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet. (Lue vaikka: Jaan
Kross: Kuningasajatus. Suomennos Juhani Salokannel. Helsinki: WSOY, 1994).
99 vuotta sitten
Viron ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlintaa Tallinnassa
24. helmikuuta 1919. Se oli siis itsenäisyyden ensimmäinen vuosipäivä.
Itsenäisyys oli kuitenkin suhteellista, sillä jo 25. helmikuuta eli yhtä päivää
manifestin julkaisemisen jälkeen saksalaiset valtasivat Tallinnan. Vallassa oli
Konstantin Pätsin III väliaikainen hallitus. Ensimmäinen varsinainen hallitus
syntyi toukokuussa 1919. Otto Strandman oli pääministerinä. Kahden seuraavan
vuoden aikana hallitus vaihtui viisi kertaa.
Tuossa vaiheessa ei Rudiger von der Goltzia oltu vielä voitettu. Voitto
tuli vasta juhannusaattona. Bolshevikit voitettiin Narvassa sitten vuoden
lopulla ja rauha tuli vasta 2. helmikuuta 1920.
Kuva tapahtumasta on silloiselta Peterin torilta eli nykyiseltä Vabaduse
väljakulta. Saksalainen nimi torille oli Heinätori ja kommunistiaikaan nimenä
oli Voiton aukio. Nyt se on Vapauden aukio.
Taustakahinoita
Ennen Baltian maiden itsenäistymistä vuonna 1918
vehkeiltiin ja sodittiin. Virolla oli yhden päivän itsenäisyys 24.1.1918.
Sitten Saksa miehitti Viron ja Baltian. Alueen maanomistajat (saksalaiset ja
venäläiset) olivat Venäjän vallankumoussodan vuoksi huolissaan
tulevaisuudestaan. Saksan tuella he yrittivät muodostaa Baltian yhtyneen
herttuakunnan (Vereinigtes Baltisches Herzogtum). Alue olisi ollut Saksan
suojelualue. Kuvassa keskimmäisenä haaveksitun saksalaisherttuakunnan
mustavalkoinen ristilippu. Homma kuitenkin meni myttyyn, sillä maat pyrkivät
oikeaan itsenäisyyteen. Saksaan ei luotettu, mutta vielä vähemmän
bolsevikkeihin. Saksan sotilashallinto luovutti siviilivallan Konstantin Pätsin
hallitukselle. Saksan oli kuitenkin menettämässä pelin ensimmäisessä
maailmansodassa. Virossa se toteutui, kun kreivi von der Goltz, taisteltuaan
ensin bolsevikkeja vastaan, käänsikin aseensa virolaisia vastaan - omien
strategioidensa ohjaamana. Hänen pyrkimyksenään oli muodostaa Pietariin
saksalaishallinto Venäjän valkoisen armeijan tuella. Saksalaisten sitten luovuttaessa punaiset
saivat jalansijaa, kunnes voimavirta kääntyi ja Viro taisteli Englannin ja
Suomen aseavun tukemana itsenäisyyden. Se toteutui lopullisesti Tarton rauhassa
2.2.1920. Olivathan siellä paikalla myös suomalaiset vapaaehtoiset: 3800
henkeä. Kuvassa oikealla suomalaisia
vapaaehtoisia saapuu Tallinnaan 1918. Vasemmalla virolaisten
rekrytointijuliste. Ja vielä herttuakunnan lipun seurassa bolsevikkien ja Viron liput.
Tarton rauhansopimukset
Tartossa solmittiin rauhansopimuksia. Viron osalta se
tapahtui pitkällisten vaiheiden jälkeen 2.2.1920, siis jo ennen Suomen ja
Neuvosto-Venäjän välistä sopimusta. Neuvottelujen loppuun saattamista sotki
odotus Venäjän valkoisen armeijan menestyksestä. Sitä toivoivat Britannia ja
Ranska. Viron vapaustaistelijoiden voitokkaat suoritukset Narvan suunnalla
toivat sitten ratkaisun. Sopimuksessa Viro sai neuvoteltua omaan alueeseensa
liitettäväksi Narvan itäpuolella noin 10 km leveän alueen ja Petserissä noin 20
km levyisen alueen. Yhteensä näillä alueilla asui noin 80000 asukasta -
käytännössä venäjänkielistä väkeä.
Vuonna 1944 Neuvostoliitto siirsi kyseiset alueet osaksi omaa
territoriotaan. Sosialistisen Viron oli tähän tyydyttävä. Itsenäistymisen
jälkeen virolaiset ryhtyivät vaatimaan Tarton rauhan rajoja. Vihdoin vuonna
2014 saatiin rajasopimus tehtyä. Venäjä
piti omana pitämänsä.
Suomen osalta Tarton rauhansopimuksen teko oli
nihkeämpää. Rauhasta päästiin vihdoin sopimukseen 14.10.1920. Suomen kanssa
sovittiin Petsamon kuuluvan Suomelle (punainen alue). Suomen tuli korvauksena
antaa Neuvosto-Venäjälle vihreällä merkityt Repolan ja Porajärven kunnat.
Keltaisella merkityt Laatokan Karjala ja Kannas sekä pohjoisessa oleva
Itä-Sallan alue kuuluivat Suomelle. Suomi oli Tarton rauhan jälkeen
laajimmillaan. Myöhemmin seuraavien
sotien seurauksena kaikki värillä merkityt alueet menetettiin. Suomi ei koskaan
rauhan tultua ja ystävyyden vallitessa ryhtynyt penäämään takaisin kerran
sovittuja Tarton rauhan rajoja. Ei edes tuota elintärkeäksi muuttuvaa Petsamoa.
Sinimustavalkoinen
Lippu on symboli Viron itsenäisyydelle. Sinimustavalkea
nousi ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin huipulle 12. joulukuuta 1918. Lippu
poistettiin 21. heinäkuuta 1940 neuvostoliittolaisten miehitettyä maan. Seuraavana
päivänä sinimustavalkea pantiin takaisin yhdessä punalipun kanssa. Se sai olla
ylhäällä viikon päivät, sitten se katosi.
Saksa valtasi Tallinnan 28. elokuuta 1941, silloin ei tainnut vaihtua
kuin punalippu hakaristilippuun. Vuonna 1944 sinimustavalkea pääsi torniin
jälleen kahdeksi päiväksi. Tämä ihme tapahtui 20-22. syyskuuta. Silloin oli
hakaristilippu laskettu, sinimustavalkea liehui 2 päivää ja punalippu nousi
tilalle. Punalippuvaihetta kestikin sitten 45 vuotta kunnes sinimustavalkea
nousi Pitkän Hermannin huippuun 24.helmikuuta 1989. 20. elokuuta 1991
Neuvostoliiton maahanlaskujoukot aikoivat vallata Tallinnan televisiotornin.
Samana iltana Viron tasavallan korkein neuvosto päätti, että Viro ei kuulu enää
Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon ja että se on itsenäinen
tasavalta. Samana päivänä Moskovassa alkoi elokuun vallankaappausyritys. Viro
oli ollut 50 vuotta eri suuntiin viittoilevien diktaattoreiden ja heidän
lakeijoidensa sätkynukke. Nyt odottamatta ja yllätyksellisesti se oli
itsenäinen valtio. Viittoilu oli päättynyt.
Soomepoisid
Metsakalmistun hautausmaalla on laaja Soomepoisid-
sankarihautausmaa. Se tuo mieleen Suomeen jatkosodan aikana saapuneet 3200
virolaista vapaaehtoista. He ottivat osaa mm. Kannaksen torjuntataisteluun.
Suomen valmistellessa Moskovan välirauhaa (19.9.1944) ja saksalaisten
aloitellessa vetäytymistänsä Virossa, jalkaväkirykmentti 200:n virolaiset
vapaaehtoiset palasivat elokuussa 1944 saksalaisten suostumuksella Viroon. He
palasivat kotimaahansa taistelemaan vanhaa vihollistaan vastaan. Erikoisuutena
mainittakoon, että Tallinaan 18.9.1944 muodostetun Otto Tiefin pikahallituksen
eli itsenäisen Viron Tasavallan hallituksen alaisuudessa toimineet Soomepoisid
pitivät esikuntanaan Pühavaimun kirkkoa. Tiefin hallituksen ikä oli 5 päivää. Virosta
tuli osa Neuvostoliittoa. Noina aikoina Pikk Hermanin tornissa liehui Viron
sinimustavalkea parin päivän ajan.
Isemajandav Eesti ja tankeille STOI!
Viron uuden
itsenäisyyden aikaansaamiseen osallistuivat ratkaisevina hahmoina Siim Kallas,
Tiit Made, Edgar Savisaar ja Mikk Titma. He julkaisivat vuonna 1987 Eestin
omatalousohjelman (Isemajandav Eesti). Se oli alkua itsenäisyydelle. Edgar
Savisaar, IME-ryhmän jäsen, Tallinnan edellinen kaupunginjohtaja ja taannoinen keskustapuolueen
puheenjohtaja, hän oli itsenäisyysneuvottelujen aikaan Viron pääministeri ja
suuri tekijä uudelleenitsenäistymisen neuvottelijana. Hän joutui sittemmin
viha/rakkaus –suhteeseen kansansa kanssa väitettyjen venäläissympatioiden
vuoksi.
Kaikki alkoi siitä, kun Viron neuvostotasavallan korkein
neuvosto julisti maan suvereeniksi marraskuussa 1988. Toukokuussa 1990 maan
nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Mutta itsenäistyminen? Se oli Janajevin ja
kumppaneiden vallankumousyritys elokuussa 1991, joka avasi tämän ikkunan. Boris
Jeltsin oli tehnyt äkkivisiitin Tallinnaan 13. tammikuuta 1991. Samana päivänä
Vilnan TV tornilla sai surmansa 15 ihmistä. Silloin Venäjän Federaatio ja
Baltian maat allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jossa tunnustettiin
itsemääräämisoikeus, sovittiin keskinäisestä avunannosta ja tuomittiin
verenvuodatus. Neuvostoliiton suhteen asiat olivat auki, Gorbatshov haikaili ja
panssarit pyörivät Tallinnan kaduilla. Tammikuun 18. päivänä virolaiset
ryhtyivät rakentamaan barrikadeja Toompealle.
Sinetin ja lukon löi 20.8.1991 Boris Jeltsin, hän sanoi Toompeanmäen
juurelle ja televisiotorneille ryhmittyneille tankeille STOI! Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.
elokuuta 1991. Virallisesti Neuvostoliitto lakkasi olemasta 21. joulukuuta
1991.
Itsenäistymisen prosessi
Tämä koko Viron itsenäisyyteen johtanut taistelu kaikkine
vaiheineen oli niin hankala hahmottaa, että oli oikein taas insinöörimalliin
tehtävä asiasta aikajanakaavio- näin prosessikaavioiden kultaisena aikana.
Riigikogu 24.2.2018
Tämä pikahistoriikki kuva aikaa itsenäisyydestä
uudelleenitsenäistymiseen saakka. Se ei kuvaa nykypäivää eikä uudelleenitsenäisyyspäivän
ja nykypäivän välistä huimaa jaksoa. Ainoa mikä tässä on nykypäivää, se on kuva
Riigikogusta itsenäisyyspäivän aattona. Toivotan virolaisille HEAD VABARIIGI
AASTAPÄEVA!
Pimeydestä valoon!
Kun nyt jälleen olen kotona Toompealla, otan kirjahyllystä
mustakantisen kirjan. Mikä se on? Yllätys, se onkin Leonhard Lapinin
“Pimeydestä valoon - virontaiteen avantgarde neuvostomiehityksen aikaan”. Kirja
on Otavan kustantama ja Jouko Vanhasen suomentama vuodelta 1996. Esipuheessaan
Leo kirjoittaa: “Kun aamulla idästä nousee kultainen sirppi ja illalla punainen
vasara laskee mailleen länteen, kun unissa lyövät sielustasi korttia Marx, Engels,
Stalin ja Lenin, kun Breznev korkkaa sinulle pullon pontikkaa ja Gorbatsov
kaataa lasiin viinakuponkeja…. “Vielä hän kirjoittaa: “Olen keskittynyt
dramaattiseen miehittäjän ja avantgarden suhteeseen, jossa miehittäjä ei
esiinny verisenä pyssyniekkana vaan laajempana järjestelmänä, eikä avantgarde
ole ryhmä kellariboheemeja vaan taiteellista uudistumista ilmentävä prosessi.“ Siinäpä
se, miehittäjän kasvot saattavat muuttua hetkittäin, mutta taustalla piilee
järjestelmä, jonka takana on valta ja raha. Juuri se järjestelmä, joka tälläkin
hetkellä lymyää meidän kriisiemme taustalla – kaikissa ilmansuunnissa. Viron
historia on ollut yhtä haastetta. Sitä suuremmalla syyllä sanon uudelleen HEAD
ISESEISVUSPÄEVA!
PS. Tuosta hienosta emblemistä
ja merkistä puhuen tuo innovatiivisuuden julistus hieman romahti, kun havaitsin
merkin olevan täsmälleen identtinen amerikkalaisen lumilautavalmistajan jo
vuosia käytössä olleen merkin kanssa. Ikävä että tällainen pikkuasia sotkeutuu
näin hienoon asiaan. Mutta siis nämä identiteettivarkaudet ja tekijänoikeusepämääräisyydet ovat asioita joihin tulisi suhtautua huolella. Vaikka kyllä kai mille tahansa firmalle on markkinointietua jos joku arvovaltainen valtio valitsee tunnuksekseen firman logon. Vai onko? Ehkä se riippuu valtiosta? Viro nyt ainakin on pelkkää hyvää!