Walpurin viettoa meillä ja muualla

Riemuisa walpuri on jälleen vietetty Pakilan tanhuvilla. Syntyi keskustelua vapun alkuperästä. Oliko se ystäväni Ray Ottman, joka halusi aiheesta blogia. Hänen mielestään ihmisten ja ystävien elämään liittyvät jutut ovat usein tilasto-blogeja mielenkiintoisempia. Elämä on monisäikeinen juttu. Tilastot ovat faktaa. Tilastoista on helppo kirjoittaa. Nyt kuitenkin aion kertoa vapuista. Omistani ja yhteisistä. Mutta ensin pala vapun historiaa.

Vappu on vanhassa perinteessä kokkojuhla

Meidän pihallamme on poltettu kokkoa vain kerran. Satoi ja oli kylmää, niin kuin juuri tänä vappuna. Olli Lehtovuori sen kokon sytytti ja oli kokkomestarina. Pihanurmikkoon paloi laaja ympyrä. Nyt kun Ooken kanssa aattopäivänä puhuimme vapusta, hän sanoi taas laittavansa kokon. Liisa sen kuitenkin kielsi, ei halunnut pihalle hiiltynyttä mustaa aukkoa.  Ties kenet se olisi sisuksiinsa imaissut.

Vapun aikaan karja pääsee viheriöivän ruohon äärelle. On aihetta juhlaan.

Vappu eli walpuri on saanut nimensä Walburga-neidosta, joka 700-luvulla autteli kirkonveljiä saksalaisten käännytystyössä. Hänestä sitten leivottiin pyhimys. Hän kuoli 1.5. 779 ja siinä walpurin päivämäärän sanotaan asettuneen kohdalleen. Entisaikaan keltit polttivat kokkotulia karjan laitumelle pääsyn kunniaksi. Savu hedelmöitti karjan. Walpurin ajankohta määräytyi vuodenaikakellon varttikohtaan eli kevätpäiväntasauksen ja juhannuksen puoliväliin. Germaanit juhlivat walpuria noitien ja taikuuden juhlana. Noidat lentävät yleensä tietojemme mukaan pääsiäisenä, mutta myös Walpurgisnacht-yönä noidat lehahtivat Blocksberg-vuorelle odottamaan itseänsä paholaista. Ruotsissa oli noitien paikkana Blåkulla ja olihan meilläkin Kyöpelinvuoremme. Blåkullassa noidat tanssivat paholaisten ja itse saatanan kanssa. Myös seksiä harrastettiin, mutta sanovat saatanan peniksen olleen aivan kylmän ja sperman olleen vettä ja kaiken lisäksi tempun tuloksena syntyi sammakoita. Miten se nyt olikaan Urjalan taikayö, oliko samaa meininkiä? Martti Innasen taikayössä kuului kuitenkin varstojen ryske ja riemut olivat aittojen orren alla. Ei siis ollut kysymyksessä vapunaika vaan viljankorjuun aika.

Heinätorin afääri

Työväenjuhlana vapunpäivä sai alkunsa traagisista tapahtumista Chicagossa toukokuun alussa 1886. Työläisten unioni järjesti mielenosoituksia kahdeksantuntisen työpäivän saavuttamiseksi. Tilaisuus Heinätorilla 3.5.1886 muuttui ammuskeluksi erään mielenosoittajan heitettyä pommin kohti poliiseja. Seitsemän poliisia kuoli ja useita siviilejä ammuttiin. Pomminheittäjä pakeni maasta. Oikeudenkäynnin irvikuvana mainittu tuomioistuin tuomitsi seitsemän ”anarkistia” hirtettäviksi. Nämä miehet olivat pääosin saksalaisia ja skandinaavisia maahanmuuttajia.  Heitä kutsuttiin myöhemmin Heinätorin marttyyreiksi. ”Haymarket Affair”- jälkipuinti yhdisti työväenliikkeitä kansanvälisesti. Vaatimukset 8-tunnin työpäivästä kiihtyivät.

Chicagon Heinätorin kokouskutsu oli kirjoitettu sekä englanniksi että saksaksi. Ensimmäisessä kutsussa työläisiä pyydettiin aseistautumaan, kuvan kutsussa tämä kehotus oli poistettu.

Toinen internationaali

Euroopassa Toinen Internationaali perustettiin Pariisissa vuonna 1889 sosialististen työväenpuolueiden yhteistyöelimeksi. Kokous esitti heti alkuun työväen kansainväliseksi juhlapäiväksi ensimmäistä toukokuuta. Internationaalia johdettiin Brysselistä. Itse setä Lenin oli hallituksessa, mutta vasta vuoden 1905 jälkeen. 

Kahdeksantuntinen työpäivä tuli vähitellen todeksi USA:ssa vuosisadan vaihteeseen mennessä. Euroopassa asia toteutui ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Helsingin kirjatyöntekijät ilmoittavat kotisivuillaan viettäneensä vappujuhlia jo vuonna 1890. Ne olivat kai ensimmäiset laatuaan. Raittiusliikkeen puolesta järjestettiin työväen vappukulkueita enne sotia. Itsenäisyyden jälkeen työväen vapunviettoa vartioitiin etsivän poliisin toimesta ankarasti. 30-luvulla ammattiyhdistysten punalippujen käyttö oli kielletty. Työväen vappukulkueita järjestettiin sitten sodan jälkeen. Ensin ne olivat yhteisiä demareilla ja kommareilla. Sittemmin tiet erosivat. Ylioppilaslakit vappukulkueessa ryhtyivät yleistymään 1960-luvulla.  Kulkueisiin saattoi osallistua Helsingissä lähes 20000 ihmistä.

Vappumarssit olivat kansanjuhlaa. Väkeä oli tuhansittain. Jotkut katselivat muristen vierestä.

Simo Ristan kuvassa 1970-luvulta teekkarit naureskelevat ohikulkevaa työväenmarssia. Niin se vaan oli. Teekkareiden arvomaailma oli kovasti ylimielinen yhtä lailla teollisuustyöväkeä kuin maalaisiakin kohtaan. Järjestettiin lapiomarsseja maalaisia vastaan ja mielenosoituskulkueita yleislakkolaisia vastaan.

Ensimmäinen toukokuuta on nykyisin työn juhlapäivä ja vapaapäivä lähes kautta maailman. Vain pohjoisamerikkalaiset ovat irrottautuneet Haymarketin tapahtumista. Heillä Labour Day vietetään 1. syyskuuta. No, juuripa olin yhteydessä ystäväämme Risto Jounilaan. Hän elelee paraikaa Uudessa-Seelannissa.  Siellä työn juhlapäivä on lokakuussa. Vappuna juhlitaan puolustusvoimia. No, kyllähän se näinkin käy, kunhan juhlitaan.  Suomessa vappu on liputuspäivä ja tuon armoitetun päivän virallinen nimi on ”Suomalaisen työn päivä”. Virallisessa nimessä ei puhuta mitään keväästä tai ylioppilaista. Vappu tuli Suomessa sallituksi työväen juhlapäiväksi sodan jälkeen vuonna 1944. Liputuspäiväksi se tuli vuonna 1979. 

Minä aion nyt puhua ylioppilaista. Vuoden 1954 teekkarina ajattelen omia vappujani. Mutta sitä ennen muutama sana ylioppilasvapun syntymähistoriasta.

Miten on sitten ylioppilaiden vappu?

Ensimmäiselle toukokuuta löytyy monia juhlan aiheita. Helsingin ylioppilaat juhlivat Kaisaniemessä Cajsa Wahlundin syntymäpäivää. Cajsalla oli ravintola silloisessa Seurapuistossa nykyisessä Kaisaniemessä 1800-luvun alkupuoliskolla. Nykyinen ravintolarakennus on kokenut muodonmuutoksia historiansa aikana, mutta se lienee vanhin Helsingissä säilynyt ravintola. Ylioppilaat nauttivat Cajsan vieraanvaraisuudesta ja saivat luottoa juoma- ja ruokalaskuilleen.

Ravintola Kaisaniemi Cajsan aikoihin. Täällä Cajsa kestitti ylioppilaita syntymäpäivänään 1.toukokuuta. Cajsa syntyi Ruotsissa vuonna 1771 ja kuoli 1843.

Lunta huusin katolle

Skandinaviassa ylioppilaslakki tuli käyttöön noin 1850. Suomessa joku sanoo valkolakin tulleen käyttöön jo 1810-luvulla keisari Nikolai I määräyksestä. Hän ilmeisesti halusi merkata mellastelevat ylioppilaat näkyvällä merkillä. Tiedäpä tuosta. Teekkarilakki tuli nykyisessä muodossaan käyttöön vuonna 1893. Tupsusta kiisteltiin, mutta kun sen havaittiin miellyttävän naisia, siihen päädyttiin. Näin minäkin varmaan ajattelin vuonna 1954, kun olin saanut tupsulakin. Olin rakastunut bussin 52 rahastajaan. Olin ujo poika, en koskaan puhunut hänelle mitään. Seisoin vain takasillalla ja ihailin häntä. Kun sitten vappuaamuna sain tupsulakin sovitin heti ensimmäisen matkani tuon rahastajan vuorolle. Hän hymyili, emme silloinkaan puhuneet. Olin varma, että tupsu vaikutti. Tänä vappuna saimme tutustua uunituoreeseen tupsulakkiin Matiaksen päässä. Vertailimme sitä isoisän kotsaan. Hieman on kutistunut. Matias ei onneksi ole rahastajaan rakastunut, hänellä on rakastettuna ihana Ella.

Teekkarivappujen tarinoista ei muista mitään

Teekkarivappuihin sisältyy monia tarinoita. Useimmiten niistä ei kuitenkaan muista mitään. Yhden muistan, sen, kun teekkarien autokerhon kalunpäänä olin oikeutettu kruisailemaan kerhon Land Rover –jeepillä pitkin ja poikin vappuhulinaa Espalla ja muualla. Koppi oli tietysti suurella työllä riisuttu ja koimme avoauton ihanuutta.  Uskoimme myös tupsulakkiemme voimalla vetävämme kaduilla liikkuvien sulotarten katseita. Alanko kertoa lukuisista teekkarivapuista Polin suojissa? Olin siellä virkamiehenä NeKuStOn kopissa eli sen ajan ns. DJ:nä useita vuosia. En ala, kun en muista. Kerron sen sijaan muutamalla sanalla ja kuvalla Pakilan vapuista. Ne vaput alkoivat, kun Liisan kanssa ryhdyimme välttämään vapun ulkoisia rasituksia järjestämällä pihakokoontumisen vapunpäivänä. Näin olemme aina heränneet vapunpäivän aamuna pää kirkkaana ja odotuksen vallassa. Pian he saapuvat – kaverit ja ystävät. Tätä on jatkunut 20 vuotta. Sehän on lähes sukupolvi. Ovatko kaikki jäljellä? Onko aika muuttunut?

Pakilan walpurit

Kaikki eivät ole jäljellä. Heitä on tapana hieman muistella. Ei hiljaisella hetkellä – se ei sovi railakkaaseen vapunviettoon. Mutta ajatuksella. Kirjoitan nyt tähän nuo muistellut persoonat: Eero Valjakka, Ragnar Wikström, Jukka Isotalo, Risto Bono, Kai Turula, Teuvo Kolunen ja Mattikoo Mäkinen. Eero toimi laulunjohtajana useita vuosia. Hän oli mahtava. Hänen bassonsa kaikui kumeana yli kaiken melun. Hän lauloi kaikki sopivat ja sopimattomat laulut Horst Wesselistä Sorron yöhön – kaikilla mahdollisilla kielillä. Hänellä oli sanavarasto korvan juuressa: ihana Mellu. Ragnar Wikström osallistui juhliin koiransa kanssa. Hän edusti hienoa ruotsalaissuomalaista viisuperinnettä laulamalla ”dricka flottskaja”. Risto Bono oli loistava laulumies. Hänen erikoisuutenaan oli Venäjän kieli ja tietysti teekkarilaulut. Kai Turula, hän oli oopperamiehiä, mutta myös vappulaulannan aimo osallistuja. Jukka Isotalo oli laulumies vailla vertaa. Ja sitten saksalaiset sonetit Mattikoon herkästi esittäminä. Niistä vaadittiin aina uusintaa. Teuvo ei tainnut olla kuorolaisia. Häneltä kuitenkin voimme oppia kaiken rautateistä.

Walpurin viettoa 15 vuotta sitten.

Elävä joukko on muuttunut. Aiemmin juhlapihaa kansoittaneet puoliaikuiset lapset olivat olennainen osa juhlakansaa. Oli myös runsain joukoin leikki-ikäisiä. Jouduin jopa poliisiteipillä suojaamaan nousevia kielonoraita vellovalta lapsijoukolta. Nyt vain Kiikka ja Kerkko toivat lapsensa mukaan. Niin ja oli myös Empun Malva. Isot lapset ovat jääneet pois näistä juhlista jo aikoja. Mutta ei valiteta. Ydinporukka oli tallella. Satoi vettä. Oli pakko vetäytyä sisätiloihin. Naapurini professori Osmo oli nyt toista kertaa. Osmo on yhdeksänkymppinen juhlija. Ensimmäisenä paikalle saapui viennin veteraani Markku ja sai mukaansa vaimonsa, runollisen Iiriksen. Luokkatovereita en ole juuri kutsunut, heidät tapaan kuukausittain Strindbergillä, mutta Antti, hän saapui ihailemani Tarjan kanssa jo alkusateissa. Joukkoa täydensivät samoilla hetkillä Harry ja hänen rakastettu Arja-vaimonsa. Istuin pihalla saudiviitassa. Vieraita pääsi vilahtamaan sisään keittiön ovesta. En päässyt heidän saapumistaan noteeraamaan. No kyllä pihalle vielä saapuivat Timo ja hänen ”naapurintyttönsä”. Saapui vielä Elli ja Jore - 35 vuotta LT:ssä – siinä rekordi. Saapui vielä Jussi – tuo vanha tanssitaituri – kolmella jalalla. Ja odotettu vieras, minun vaaliehdokkaani Kiikka, Veronika, hän saapui Tahiran ja Empun kanssa. Vihdoin päätin siirtyä lämmittelemään. Ihmettelin tuota väkipaljoutta, kun en meinannut sisään mahtua. Eemeli ja Antti hoitivat narikkapalvelua ja juomatarjoilua. Liisa oli jo järjestelemässä silakka-, nieriä-, salaatti-, juusto-, ja tavanomaista vappuateriaansa. Talossa oli väkeä. Tuossa pyörii Niilo, tuossa Rami, tuossa Marita, tuossa Ykä, tuossa Suoma, tuossa Eero, Tuossa Silja, tuossa Elina, tuossa Jukka, tuossa Saara, tuossa Pate, tuossa Matti, tuossa Jikki, tuossa Lalla, tuossa Pei, tuossa Petri ja tuossa Lenkku. Vielä jälkijunassa tulivat Ray ja Raija ja heidän imussaan Laura ja Antti. Kaikkia en nyt muista. Anteeksi unohdetut.

Walpurin viettoa tällä viikolla.

Maailma muutoksessa?

Walpurin loppumietteet liittyivät yhteiskunnan muutokseen tai meidän ihmisten muutokseen. Olemme erilaisia kuin ennen. On syntynyt uusi aika. Vanhaan aikaan, ennen telkkaria, nuoret ja vanhat kokoontuivat samaan huoneeseen. Haluttiin kuulla tarinointia. Nyt juuri sanotaan meidän elävän tarinoiden aikaa. Nyt kyllä puhutaan viisastelevasti narratiiveista, vaikka meillä on sivistyssanakirjan mukaan tuohon tarkoitukseen kaksi hyvää sanaa: tarina ja kertomus. Sanovat vanhustenkin kaipaavan tarinaa. Aivan kuin omassa elämässä ei olisi tarinaa kerrakseen. Sille tarinalle ei vain ole kuulijoita. Vasta sitten kun vanhus on häipynyt pilveen, kadutaan puhumattomuutta. Miksi ei kysytty? Miksi ei nauhoitettu? Miksi ei kuvattu? Kaikilla nykyihmisillä pitää olla ja tuntuu olevan oma tarinansa. Mutta se on jossain muualla. Ei siinä ihmisjoukossa joka on näköpiirissä. Se on kuitenkin käden ulottuvilla. Se on tuossa pienessä kapulassa muiden ulottumattomissa. Mutta näin ei onneksi ollut meillä walpurina 2018.