Olen tässä ollut hieman niin kuin hiljaa ja kuunnellut
syksyistä metsän huminaa täältä keskuspuiston laitamilta. Olen katsellut
näköpiirissäni olevia purettavaksi joutuvia kaarikattoisia jäähalleja ja
ihmetellyt juuri muutama kuukausi sitten uimahallin toiselle puolelle annettua
tennishallin suunnitteluvarausta. Eikö näitä asioita mitenkään onnistuttu
yhdistämään? Aivan tuntuu siltä, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee.
Tuosta tennishallista kirjoittelinkin ihmettelyni ja protestini: http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/keskuspuisto-poikki-mutta-ei-ehdoitta.html
Niin, tietääkö oikea käsi mitä vasen tekee? Tätä on nyt
pakko ryhtyä ihmettelemään. Nykyajan mainosihmisillä tuntuu olevan muotina
kysyä firmoille tai kaupungeille symboleja. He kysyvät: jos firmasi (tai
kaupunkisi) olisi eläin, niin mikä eläin se olisi? Vihaan tuota eläinvertailua.
Mutta kun nyt puhuin oikeasta ja vasemmasta kädestä niin kai sitä on pakko
ajatella Helsinkiä kädellisenä oliona, organismina. En kuitenkaan ajattele Helsinkiä yksinäisenä
haahuilemassa, irti ympäristöstään, naapurikunnistaan, maakunnastaan tai koko
valtakunnasta – saatikka että se olisi irti Suomenlahdesta ja koko maailmasta.
Ajattelen Helsinkiä ja sen käsiä, ruumista ja varsinkin päätä joka tietää - osana
tätä kaikkea. Ajattelen mielelläni kotikaupunkiani ikään kuin ajattelijana,
ohjaajana, jopa filosofina, arvokkaana viisaana jonka neuvoja muut haluavat
kuunnella. Mutta ei, nyt ei todellakaan näytä siltä. Helsinki on
poliitikkojensa ja virkamiestensä kautta omaksunut rasavillin poikaviikarin
otteet. Joskus ne otteet ovat jopa sällimäisiä, heikolle ja sorretulle
luonteenomaisia - ehkä ainoita mahdollisia, mutta Isolle ja vahvalle
sopimattomia.
Niin, tarkoitan sitä, että kotikaupunkini virkamiehet
eivät ole osoittaneet sellaista taidokkuutta ja asiantuntemusta jota olisin
toivonut, eivätkä kaupunkimme johtavat poliitikot toimi arvokkaalla tavalla
maamme johtavan kunnan demokratian viisaina säätelijöinä, vaan toimivat
itsekkäinä siltarumpupoliitikkoina ja markkinoiden sekä kasvun apostoleina.
Pöytä puhtaaksi, menikö
oikein?
Mihin minun arvosteluni oikeastaan kohdistuu? Onko
tällaisella arvostelulla mitään konkretiaa? Joudun tutkimaan itseäni ja tätä tunnelmaa.
Arvostelu minun osaltani koskee tietysti maakäyttö- ja liikennepolitiikkaa.
Konkreettisesti se koskee väärien asioiden korostumista ja toisaalta monen
oikean asian unohtumista. Se koskee ennen kaikkea kasvua ja mitoitusta. Olen monessa yhteydessä valittanut ajattelun
seisovaa vettä ja vaatinut pöydän puhdistamista. Nyt kun ilmeisesti jonkin
ihmeellisen taikavoiman avulla vettä on saatu virtaamaan ja pöytää on
puhdistettu, olenkin vastahangassa. Että tietäisin mikä korventaa katselen
asiasta kirjoittamiani blogeja aikajärjestyksessä.
Ensin tulee vastaan vuoden 2014 lopun teksti ”Potemkinin kylät vai todellista kaupunkia”.
Blogissa on linkki ääninauhaan, jossa minua haastattelee YLEn Jussi Putkonen. https://soundcloud.com/pentti-murole
. Siinähän suorastaan kehutaan bulevardiaatetta. Näin pitkästä aikaan
kuunneltuna siinähän tuntuu olevan paljon muitakin hyvä ajatuksia. Blogi
kirjoittaa numeroista näin: ”Bulevardisuunnitelman raideliikennehankkeet
vaativat siten HLJ 2015 haluamien hankkeiden lisäksi 2,3 MEUR. Vuotta kohden
tämä tekee 60 miljoonaa euroa HLJ:ssä raideliikenteeseen määritellyn noin 200
miljoonan vuosieuron päälle. Onko se paljon? Se on historiallisen paljon, mutta
se ei ole absoluuttisesti paljon – jos kaupunki kasvaa. Tätähän minä juuri epäilen, ettei se kasva! Tähän on
löydettävä parempia vastauksia! Vastaaminen on vastuun kantamista.”
Siinäkö ne ovat ne
nykyajan potjomkinit? Panin vielä kuvaan omankin naamani vuoden 1989 muistoksi.
Toisessa blogissa ihmetellään: ”Määräkö kasvaa vai laatu?” Siinä moititaan kasvuideologiaa: ” Olen
kautta koko ammattihistoriani marissut yhteiskunta- ja taloustieteilijöiden
puutostautia Suomessa. Nyt heitä on alkanut löytyä. Mutta en näytä olevan
tyytyväinen heidän johtopäätöksiinsä. Tutkijat Laakso ja Loikkanen ovat yksiä
tämän meidän uuden ja kritiikittömän ajatteluprosessimme alkuunpanijoita – niin
kuvittelen. Juuri nyt kun olisi löydettävä keinoja kasvun hillitsemiseen ja
alueellisesti tasaisempaan elinmahdollisuuksien jakamiseen he julistavat
tarvetta luoda lisää kasvua Helsingin seudulle. He ovat ikään kuin löytäneet
viisastenkiven. Kiven jalous perustuu uskoon kiven tiiveydestä. He julistavat
kaupungin tiiveyden olevan kilpailukyvyn ja innovaation sampo.
Seuraavassa blogissani kysyin: ”Bulevardit – kolmas kohtuuhintaisuuden kuolemansynti.” Näin se
meni: ”Tuoreessa Hesarin jutussa Anni Sinnemäki tunnustautuu uskovansa
bulevardeja tarvittavan koko Suomen pelastustoimissa. No, sitten vastavoimana
ja kyseenalaistajina vielä soppaan pistävät kauhansa ystäväni Mari Vaattovaara
ja Anssi Joutsiniemi. He kirjoittavat Hesarissa: ”On kyseenalaista synnyttääkö
Helsingin kantakaupungin välittömään läheisyyteen rakentaminen toivottuja
kasautumisetuja?” Nyt ryhdyn innostumaan.
Olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Olenhan tähän asti
haikaillut bulevarditeoriaa vastaan sellaisena kuin se on nyt lanseerattu. Olisin
halunnut tuon hyvän teorian mukaiset suunnitelmat paremmin paikkoihin
sovitettuna ja paremmin suunniteltuina – ilman haihattelua ja suurta uhoa.
Ilman sellaista väittämää, että juuri bulevardit ratkaisevat Helsingin
kasautumisen.”
Anni Sinnemäki,
sanavalmis, iloinen ja tehtäväänsä vihkiytynyt ihminen, hän tunnustautuu
bulevardien puolustajaksi. Hän ei tunnustaudu bulevardien tyrijäksi. Kuka ne
muuten sitten tyri? Edmund N. Bacon sanoi kaupunkirakentamisen olevan
”kansantaidetta”. Kansan taiteeseen
kuuluu talonpoikaisjärki. Helsingissä on alueita, joita voi täydennysrakentaa
ja alueita joita voi tiivistää, mutta kaiken sen pitää tapahtua viereisten
alueiden ehdoilla. Harmonia on sääntö jota ei voi rikkoa. Kontrapunkti on hyvä
asia, pieni disharmonia virittää tunnelmaa. Hotelli Torni ei riko
helsinkiläistä siluettia. Edun torni Itäkeskuksessa on hieno juttu, nyt
asunnoiksi muuttuneena. Mutta tornimetsästä meillä on huono esimerkki esim.
”kaksoiskaupungissamme” Tallinnassa – maan huippuarkkitehtien käsissä
syntynyttä epäonnistumisten sarjaa. Emme kai halua tätä? Ja vain sillä
perusteella, että on synnytettävä kasoja?
Maaliskuussa 2016 kirjoitin blogin nimeltä ”Keskuspuisto ei kuulu joukkoon.” Keskuspuisto
nousi Hämeenlinnanväylän bulevardisoinnin myötä minun maailmassani
ykkösaiheeksi. Olenhan Keskuspuiston
tyypillinen NIMBY. Aluksi olin valmis antamaan hieman periksi yleiskaavan
vaatimuksille ja ikään kuin hieman neuvottelemaan. Mutta sitten havaitsin
kaavan laatijat täysin tinkimättömiksi. He myötäilivät ja tinkivät
vaatimuksistaan Keskuspuiston kiinteistöjalostuksessa vain silloin kun
havaitsivat liito-oravien jo varanneet tietyt rakentamiseen aiotut alueet.
Silloin lopetin itsekin myönnytykset. Niin, kai havaitsit tämän täydelliseksi
unennäöksi. Enhän minä neuvotellut kuin itseni kanssa.
Jos nyt leikkisimme
Uutisvuotoa ja kysyisimme mikä näistä keskuspuistoista ei kuulu joukkoon? Oikea
vastaus on Helsingin keskuspuisto, sillä se on näistä ainoa, jota aiotaan
käyttää rakentamiseen. No, ei tietenkään kokonaisuudessaan, mutta vain
osittain. Siinä kiinteistökehityksessä ovat kuitenkin lähes kaikki neliömetrit
liikaa. Kuvassa on neljä keskuspuistoa samassa mittakaavassa. Helsingin
keskuspuisto on niistä laajin 6,5 km2. Bois de Boulogne Pariisissa ja New
Yorkin Central Park ovat saman suuruisia 3,6 km2. Berliinin Tiergarten on
näistä pienin 2,6 km2.
Seuraavan blogin otsikko oli ”Keskuspuisto ja BULEXIT”. Yleiskaava ei ollut vielä saanut
valtuuston siunausta. Oli vielä mahdollisuus ikään kuin vaikuttaa. Vihreiden,
demareiden ja kokoomuksen troikka oli kuitenkin rajussa vauhdissa. En voinut
olla ihailematta sitä tarmoa ja ennakkoluulottomuutta, jolla tuota uudenlaista
kaupunkikaavaa on työstetty. Siihen sisältyy valtaisa määrä raportointia.
Mukana oli satoja henkilöitä. Sivuja aineistossa löytyy tuhansia. Minusta
tuntuu, että vain Unto Valtasen johtama metrotoimisto on aikanaan pystynyt
vyöryttämään vastaavan määrän materiaalia silloisen metropäätöksen tueksi
Helsingin valtuustossa. Nykyään vain kaikki on helpompaa. Olemme sähköisessä
maailmassa. Raportit leijuvat pilvessä. On helppo laskea sanoja. Sanojen
määrästä selviää merkityksiä. Mitä havaitsen? Havaitsen ensin sanat joita ei
lainkaan mainittu. Niitä ovat mm. talousalue ja MAL-alue. Maakuntakaava
mainittiin sentään kerran. Seutu mainittiin muuten jopa 22 kertaa. Muita tähän
aiheeseen tarpeettomaksi osoittautuneita sanoja ovat olleet maahanmuutto,
pakolaiset, monikulttuurisuus ja muuttoliike. Rahoitus mainitaan sentään 10
kertaa, mutta budjetti vain 3 kertaa. Opetus ja koulutus mainitaan vaivaiset 2
kertaa. Kumma kyllä nykyajan kaiken mantra kilpailukyky saa sekin vain 3
mainintaa. No, jos näistä asioista ei puhuta niin mistä sitten puhutaan? Eniten
sanoja saavat viherympäristö, virkistys ja puistot. Näitä sanoja mainitaan 150
- 200 kertaa kutakin. Vaikuttaa siis siltä, että tämä yleiskaava pyrkii
erityisesti suosimaan ja kehittämään viher- ja virkistysympäristöä. Outoa?
Juuri ahneudesta viheralueiden hyödyntämisen suhteen tämä kaavaehdotus on
saanut eniten kritiikkiä, ja kuitenkin tekstissä kaikki näyttää toiselta. Vai
onko kysymyksessä vain harkittu harhautus? Tai itseänikö vain harhautan?
Marraskuun 1. päivä 2016 kirjoitin blogin ”Mistä ihanat vaikutelmat- uuteen
yleiskaavaan?” Helsingin valtuusto oli tehnyt yleiskaavapäätöksen 26.
lokakuuta. Harvoin on Helsingin maankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa nähty
kokoomuksen, demareiden ja vihreiden valta-akselia tai pitäisikö sanoa
kiertokankea. Ja vielä niin että asiantuntijalautakunnassa vasemmistoliittokin
oli akselia pyörittämässä. Tämän valta-akselin vahvaa vääntömomenttia ei mikään
saanut jarrutettua. Se oli saavuttanut ilmeisesti aivan vahingossa tämän vahvan
liikkeen ja jatkoi sitä vääjäämättömästi. Kaikki päättyi valtuuston 471
minuuttia kestäneeseen yleiskaavakeskusteluun ja Vartiosaarikeskusteluun.
Yleiskaavakeskustelussa käytettiin 140 puheenvuoroa. Vartiosaarikeskustelussa
puheenvuorojen määrä oli 32. Äänestyksiä koko revohkaan mahtui 54 kappaletta.
Lopuksi yleiskaava hyväksyttiin äänin 55-30. Vartiosaari taas päätettiin
rakentaa äänin 44-40. Olin ajattelun pysähdystilassa. Tuntuu kuin olisin
menettänyt merkityksiä. Se veti hiljaiseksi. Onneksi riitti muuta mietittävää.
Niissä mietteissä on voinut siirtää hetkeksi takaraivoon hävityn taistelun
melskeet. On joutunut miettimään,
pettikö taktiikka vai pettikö politiikka. Niin, saatat kysyä mitä hävittiin?
Hävittiin Malmin lentokenttä ja hävittiin keskuspuiston desanttikukkula ja muut
Hämeenlinnanväylän reuna-alueet. Joukon jatkona hävittiin vielä Vartiosaari ja
Ramsinniemi. Mitä saatiin tilalle? Saatiin tilalle asuntomaata noin 30000
asukkaalle. ”Voitetuista asukkaista” suurin osa eli 20000 asukasta voidaan
sijoittaa Malmin lentokenttäalueelle. Keskuspuistoon Hämeenlinnanväylän varteen
mahtuu noin 7000 asukasta ja Vartiosaarelle noin 6000 asukasta. Malmin,
keskuspuiston ja Vartiosaaren rakentaminen olisi noin 15 % yleiskaavan
kasvutavoitteesta. Mahtava voitto. Pyrrhoksen voitto – mielestäni.
Helsingin kaupungin
asukaslukutavoite on ruoska joka ajaa maankäyttöratkaisuun. Helsinki on osa
MAL-aluetta, joka taas on osa koko Suomea. Ajattelin hahmottavani itselleni
tuota tilannetta piirtämällä tämän kasvun paradoksin kokonaisuudessaan samalle
kuvalle
Ensimmäinen maaliskuuta 2018 ilmestyi blogi: ”Hallintoa ja oikeutta keskuspuistolle ja
bulevardeille.”
Yleiskaavasta valitettiin ja valitukset joutuivat
Helsingin hallinto-oikeuden myllyyn. Käsittely päättyi 30.5.2018. On tunnettua,
etteivät insinöörit ja juristit oikein tule toimeen keskenään. Tai tulevat
kyllä toimeen, mutta eivät ymmärrä toisiaan. Mutta kai se on niin että kun
insinöörit eivät saa kommentoida arkkitehtuurin estetiikkaa niin juristit eivät
saa kommentoida luonnon arvoja. He joutuvat kommentoimaan vain prosessin
lainmukaisuutta. Näin kävi yleiskaavavalitusten osalta koskien
keskuspuistoa. He kumosivat kaavan.
Suurkiitos! He kumosivat myös moottoriteille ehdotetut bulevardikadut. Siinä
kumoamispäätöksessä he kuitenkin käyttivät abstrakteja arvoja. He kumosivat
bulevardit tekemättömien selvitysten puutteessa. He eivät hyväksyneet sitä,
että selvityksiä tehdään päätöksen jälkeen, ne pitää tehdä ennen ratkaisua. Tuo
sopii jotenkin insinöörin logiikkaan. Mutta logiikan ankaruus sanoo senkin,
ettei tulevaisuutta voi ennustaa eikä tulevaisuuta voi tieteellisesti tutkia,
sitä kun ei ole olemassa.
Ylempi kuva näyttää
sinisellä säilyneet bulevardit ja punaisella sulaneet bulevardit. Alempi kuva näyttää
bulevardien ja Malmin osalta hallinto-oikeuden päätöksen kokonaissaldon asukas-
ja työpaikkamäärissä. Luvut eivät varmaan tarkasti täsmää yleiskaavan lukuihin
sillä olin tehnyt oman arvioni bulevardien suhteen. Laskelmani lähtökohtana oli
kaikkien bulevardien yhteenlaskettuna työpaikka- ja asukaslukuna 80000. Malmi
sitten päälle 25000 asukasta ja työpaikkaa. Näistä yhteensä lähtisi 40000 ja
jäljelle jäisi 60000. Sanoiko Ode Soininvaara 75000 ihmisen kodin
hävinneen. Minun laskelmieni mukaan koti
meni 30000 asukkaalta. Sekään ei ole totta, sillä bulevardien kumoaminen ei
tarkoita kaiken rakentamismahdollisuuden poistamista nyt bulevardeiksi
nimetyiltä alueilta. Ehkä siis oikeasti koti meni 20000 asukkaalta. Heidän
täytyy nyt muuttaa Östersundomiin.
Korkein hallinto-oikeus
kumosi kaupunkibulevardit ja suojasi Keskuspuiston
Nyt olemme sitten jälleen uudessa tilanteessa. Korkein
hallinto-oikeus otti Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä koskevat valitukset
käsittelyyn ja antoi päätöksen 8.11.2018. KHO seurasi alemman oikeusasteen
päätöksentekoperiaatteita. Kaupunkibulevardit kumottiin neljän valtaväylän
osalta. Kaupunkibulevardeja koskeva
tavoitelähtöinen vaikutustenarviointi sekä kaupunkibulevardien seudullisia
vaikutuksia koskeva selvitys eivät vakuuttaneet. Ruuhkamaksujärjestelmää ei
saada aikaan yleiskaavapäätöksellä eikä kaupunkibulevardien
raitiovaunujärjestelmän toteutumista oltu ajoitettu muuhun rakentamiseen. KHO
vielä toteisi ettei seudullisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita
autoliikenteen vähentämisen ja ruuhkautumisen välttämisen suhteen voi toteuttaa
kaavoituspäätöksillä. Niinpä KHO ei katsonut olevan aihetta muuttaa
hallinto-oikeuden päätöstä, jolla on kumottu Länsiväylää, Turunväylää,
Hämeenlinnanväylää ja Lahdenväylää koskevat kaupunkibulevardimerkinnät sekä
mainittujen väylien varrelle rajautuvat C2-, A1-, A2- ja A3-alueet.
Keskuspuiston osalta KHO piti voimassa Helsingin
hallinto-oikeuden ratkaisun, jolla kumottiin Hämeenlinnanväylän C2-, A2- ja A3-merkinnät bulevardin
molemmilta puolilta yhden pikselin eli 100 metrin levyiseltä alueelta. Korkeimman
hallinto-oikeuden mukaan yleiskaavaratkaisua ei voida pitää maakuntakaavassa
osoitetun maankäytön täsmentymisenä tai hyväksyttävänä poikkeamisena
maakuntakaavasta. KHO ei myöskään pitänyt Kaupunginhallituksen valituksessa
mainittua ja kaavaselostukseen sisällytettyä Keskuspuiston länsireunan
toiminnallista ja maisemallista tarkastelua sen yleispiirteisyyden vuoksi perusteena
arvioida asiaa toisin.
Iloinen ja odottava
Minä olen tietysti hyvin iloinen Keskuspuiston osalta. En
anna nyt itseäni edes häirittävän puheilla puiston tehohakkuista. Puistoa voi
hoitaa ja sitä varmaan täytyykin hoitaa. Ainoa asia mitä en hyväksy on puiston
käyttö kiinteistöjalostukseen. Bulevardien osalta olen odotuskannalla. Olen
kaupunkibulevardien kannattaja. En ole kuitenkaan yleiskaavassa esitettyjen
tehobulevardien kannattaja. Liikennevalot kannattaa siirtää kohti Kehä ykköstä
ja liittymätyypit kannattaa muodostaa kompakteiksi. Myös Kehä I itsessään tulee
liittää osaksi bulevardisuunnittelua. Eräiltä osin Kehä kannattaisi rakentaa viaduktina
estevaikutuksen poistamiseksi.
Tässä on minun
toiveitteni Kehä I Pakilan kohdalla. Ei melua, ei estevaikutusta.
Positiiviset lasit?
Edessä on paljon mielenkiintoisia asioita. Suunnittelun
on astuttava ikään kuin tasaiselle. Sellainen hurmahenkisyys ja kaikki voittava
innostus mikä esiintyi bulevardien hulvattomassa maakäyttösuunnittelussa, aivan
kuin jatkuvana visioideointina, se ei ole lopputuote. Nyt nämä suunnitelmat
saivat sellaisen aseman aivan kuin vahingossa. Ne sokaisivat kaupunkisuunnittelun
ihmeeseen hurmaantuneet poliitikot. Ennen aikaan oli tapana, että lautakunnissa
istui suurten rakennusliikkeiden edustajia tai ainakin alan jonkinlaisia
asiantuntijoita kirvesmiehistä pääjohtajiin. Jopa juristit siellä istuivat. Asiantuntijat
sitten painoivat jarrua, jos hurmahenki pääsi yllättämään. Nyt joskus vaikuttaa
siltä, että lautakuntapaikat ovat kasvuaateidealistien hallussa. Mitä
hurjempaa, mitä korkeampaa ja mitä tiiviimpää, sitä peukutetaan. Tunneli sinne
ja tunneli tänne – rahasta ei väliä. Kohtuuhintaista hinnasta riippumatta.
Määrä ratkaisee, ei laatu. Ei voi kieltää, oli siinä melkomoista hulluutta ja
sen tuomaa hauskuutta. Mutta nyt, saanko
pyytää. Nyt uusi harkinta kehiin. Yleiskaavan ideologisten kärkihankkeiden
kaatuminen hallintojuristien voimin antaa tilaisuuden ja käskee tähän. Se on
monelle karvas kalkki. Mutta se on seurausta itsepäisyydestä ja harhautuneesta kasvujohtamisesta
- myös yli-intoutuneesta politikoinnista. Kaikki mikä tapahtui, tapahtui
onneksi vain ihmismielissä ja paperilla. Tämän harjoituksen voimin kohti kansalaisyhteiskuntaa.
Suosittelen positiivisia laseja.
PS. Kun tätä asiaa on nyt tullut väännettyä ja
käännettyä, niin paninpa tuohon listan asiaan liittyvistä blogeistani:
Hei Pentti!
VastaaPoistaOlen iloinen, kuten sinä, että keskus-puisto säilyi toistaiseksi.
Mutta, kun olet kaupunki bulevardien kannalla ja uskot niiden toimivuuteen, hyvä näin.
Mutta niiden kaupunki bulevardien (sisään-tulojen) ympärillä pitäisi olla toimiva asuin-ulkoilu-kauppakeskus ympäristö.
Jotta niistä kaupunki bulevardeista ja niiden ympäristöstä ei muodostu 70-luvun "nukkumalähiöitä".