Lauri Nordberg suunnittelemassa ulkoilureittiä, minä testaan

Ystäväni Lauri Nordberg lähetti postia. Hän kertoi suunnitelleensa ulkoilureittiä haagalaisille. Hän korosti lähivirkistysalueiden merkitystä erityisesti ikäihmisille. Kaikki tämä korostaa lähivirkistysalueiden merkitystä: ”Ihmisillä pitää olla riittävästi ja vaihtelevia ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksia myös kotinsa lähettyvillä.” No, minähän olen sellainen ja nyt kun olin edellistä blogiani varten piirrellyt satelliittikuvalle keskuspuiston ihmeellistä maailmaa ja saanut aikaan tuon kuvan kaupunkipuistojen dinosauruksesta innostuin Laurin ideasta niin paljon, että päätimme Liisan kanssa lähteä tutustumiskierrokselle.

Ensin hieman tuosta ulkoilureittisuunnittelija Laurista.

Hän on munaisuuteni miehiä, kunnes keskuspuistovaikuttamisen yhteydessä taas yllättäen hänen törmäsin vuonna 2016. Elossa oli ja voimissaan, vaikken hänestä ollut vuosiin kuullutkaan. Taisimme oikein halata vai olkapäällekö vain taputtelimme jälleennäkemisen ilosta. Lauri tai Lasse, joskus myös kielenkäytössämme Lars, hän oli tärkeä tekijä. Hän oli 22 vuotta kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen. Hänen lautakunta-aikanaan vuosina 1970-1992 tehtiin roppakaupalla päätöksiä ja toteutettiin mahtava määrä Helsingin asioita. Mainitaanpa nyt vaikkapa Haaga-Vantaa -suunnitelma vuodelta 1970, Helsingin jalankulkututkimus 1971, Alvarin toinen yritys Töölönlahden suhteen 1972, metron pintarata 1974, Rautatieaseman metroaseman suunnittelusota 1974, Vuosaaren ensimmäinen satamasuunnitelma 1975, metrodebatti 1981, Kamppi-Töölönlahti aatekilpailu 1986, Haaganväylä kontra Pasilan orsi 1988, Ilaskiven mietintö 1989, metro Espooseen Töölön kautta 1991, Töölönlahden osayleiskaava 1991 ja Helsingin yleiskaava 1992. Hetkinen nämähän ovat sellaisia asioita joihin minäkin olin osallistunut. Lauri Nordberg itse muistelee erääksi tärkeimmäksi vaikuttamiskohteekseen kantakaupungin rakennusoikeuksien määrittelyn 1980-luvulla.

Enemmistö ry:n perustajajäsen

Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö perustettiin vuonna 1969. Lauri oli Enemmistö ry:n perustajajäsen. Paljolti juuri enemmistöpiirit julkaisivat samana vuonna pamfletin Alas auton pakkovalta, 1969 Tammi, Helsinki.  Kirjan kirjoittajiin kuuluivat mm. Asko Salokorpi (34), Leena Maunula (29), Lauri Nordberg (30), Leif Sundström (33), Jorma Mänty (32) ja Pentti Tuovinen (28). (Suluissa ikä kirjoittamishetkellä).

Lauri Nordberg, silloin kaupunkiliiton juristi, kirjoitti liikennepolitiikasta: ”Entä jos todetaankin, että ennustettu kehitys nykyisellä suuntauksella johtaa lähestulkoon katastrofiin ja joka tapauksessa ihmisten muiden tarpeiden ja toivomusten kannalta kestämättömään tilanteeseen? Eikö silloin ole syytä pyrkiä muuttamaan kehitystä, ohjaamaan sitä sellaiseen suuntaan, että epäkohdilta vältytään? Nordberg kirjoittaa myös tulonsiirroista: ”Tapa, jolla autoa omistamaton väestönosa pannaan maksamaan autoilun kustannuksia – veronmaksajina, kuluttajina ja asunnonostajina – muistuttaa suuresti tulonsiirtoja. Erona on vain se, että kun olemme tottuneet siihen, että tulonsiirrot normaalisti tapahtuvat rikkailta köyhille, tapahtuukin tässä päinvastoin.” Nordberg lopettelee kirjoitustaan kannanotoilla moniarvoiseen yhteiskuntaan ja kirjoittaa: ”Juhlapuheissa puhutaan valinnan vapaudesta ja moniarvoisesta yhteiskunnasta, mutta vaatimukset ’vaihtoehtoisesta kaupungista’, autoista vapaasta yhteiskunnasta, tyrmätään edistyksen vastaisina tai epärealistisena haihatteluna. Miksei valinnan vapautta todella toteuteta? Miksei kymmenen autolähiön rinnalle rakenneta edes yhtä kollektiivilähiötä, jossa ihminen olisi vapaa sekä autosta, että auton aiheuttamista kustannuksista? Kysyntää tällaiselle alueelle kyllä olisi. On suuri joukko vanhuksia, joille eläminen autoliikenteen keskellä tuottaa ahdistusta ja vaivaa, on lapsiperheiden vanhempia, joille lasten turvallisuus on tärkeämpi kuin oman statuksen korostaminen, on nuoria, joiden varat tai halu eivät riitä auton hankkimiseen.” Keksipä nuori juristi Lauri Nordberg vielä idean katujen kulmiin asetettavista tungosmittareista.

Ratikkamies vastustaa Vihdintien bulsaratikkaa

Lauri Nordberg oli ja on intohimoinen ratikkamies. Nyt hän kuitenkin vastustaa Vihdintien bulevardisuunnitelmaan liittyvää ratikkalinjaa. On jopa joutunut julkiseen sanaharkkaan liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkosen kanssa. Aikanaan hän asettui voimakkaasti poikkiteloin Töölön kautta Espooseen kulkevaa metrolinjaa vastaan. Arveli sen tuhoavan ensin Munkan ratikkalinjan ja sitten vievän mennessään koko raitiotieliikenteen Tukholman tai Köpiksen tapaan. Vuonna 1981 tehdyssä televisiohaastattelussa hän meni jopa sanomaan, että jos nyt äänestettäisiin metrosta hän menisi jopa äänestämään sitä vastaan. Silloin kun metrosta vuonna 1969 päätettiin ei Lauri kylläkään ollut äänestäjien joukossa. Juttelin Laurin kanssa tänään. Hän sanoo tällä hetkellä kannattavansa Töölön metroa Pisaran sijaan. Olemme siis samoilla linjoilla. Mutta uskooko meitä kukaan? Eipä juuri. Meidät on siirretty syytinkiin.

Lauria huolestutti tiivistämishysteria

Vuonna 1994 Arkkitehtilehti esitti vaikuttajille kysymyksiä Helsingin kasvusta. Yksi kysymyksistä kuului: "Onko Helsingin seudun tilanne nähtävissä luonnonlakina, jolle ei ole mitään tehtävissä?” Yksi vastaajista oli varatuomari Lauri Nordberg. Hän vastasi: ”Tällä hetkellä huolestuttaa eniten se tiivistämishysteria, joka on päässyt vallalle kaupunginjohtajien ja johtavien luottamusmiesten piirissä. Lienee selvää, että työpaikkojen sullominen Helsingin seudulle on edullista liike-elämälle. On kuitenkin erehdys luulla, että se olisi taloudellista. Usein ainoa esitetty kysymys on: onko osayleiskaavan kerrosalan maksimi nyt varmasti saavutettu? Toinen ikävä piirre on lautakunnassa vallalle päässyt rohmuamismentaliteetti. Pyritään hankkimaan omaa puoluetta lähellä oleville liikeyrityksille lisää rakennusoikeutta ja muita asemakaavallisia etuja. Asemakaavasta on tullut kauppatavaraa. Uusia toimistotaloja ei yksinkertaisesti kannata rakentaa. Tämä on seikka, jota kaiken voittavan kasvun apostolit eivät tosissaan ole ottaneet huomioon. Itä-Pasila kuitenkin jo nousee. Sitä voidaan pitää kokeiluna. 1960-luvun kompaktikaupunki-ideologian yhtenä huipentumana."  Niin, tuohon aikaan Lauri näytti olleen huolestunut lähinnä työpaikkarakentamisesta, nyt on huoli enemmänkin asukaslukutavoitteista.

Minä boikottiin

Lauri eli ”Lasse” oli päättämässä Itäkeskuksen Kauppakartanontien alueesta. Minä olin laatinut liikennejärjestelmävaihtoehdot. Ehdotin valittavaksi vaihtoehdon, jossa liikenne vietäisiin lenkkinä Itäväylän vartta ja Kauppakartanontiestä tehtäisiin kävely- ja pyöräilybulevardi. Liikennesuunnitteluosasto kannatti toista eli nyt toteutunutta ratkaisua. Olin lobbailemassa lautakunnan eteisaulassa. Selostin Laurille ajatustani. Virastopäällikkö Lars Hedman astui aulaan ja näki mitä oli tapahtumassa. Lautakunta päätti ”huonomman” vaihtoehdon puolesta. Seuraavana päivänä soi puhelin. Lars Hedman ilmoitti minun nyt olevan puoli vuotta boikotissa kaupungin hommien suhteen. Poliitikkojen kanssa keskustelu ei ole sallittua! Onneksi nyt eläkeläisenä voi keskustella kenen kanssa tahansa.

Vihdoin ”laurinlenkille”

Lauri Nordberg asuu Etelä-Haagassa. Hän on aktiivi Pro Haaga -seurassa. Seura on seurannut huolestuneena Vihdintien bulevardikaupunginosan suunnittelua. Huoli on kohdistunut erityisesti Riistavuoren puiston tulevaan kohtaloon. Pro Haaga seura onkin valmistelemassa ehdotusta ulkoilureitiksi. Ehdotettu lenkki kulkisi Haagan puistosta tai Riistavuoren puistosta Pohjois-Haagan ja Kannelmäen läpi Mätäojan varteen ja palaisi Vihdintien vartta takaisin. Valtaosa reitistä kulkee metsässä tai puistossa. Pohjois-Haagassa, Lassilassa ja Kannelmäessä se osin sivuaa 1960-1990 luvuilla rakennettuja alueita, mikä antaa sille urbaanista leimaa ja mahdollisuuden tarkastella tuon ajan kaupunkirakentamista. Näin Pro Haaga seura esittää ulkoilureitin varaamista tai oikeammin säilyttämistä myös niillä alueilla jotka ovat kaavoitusuhan alaisena. Onko kysymyksessä protesti kaavoitusaikeita vastaan vai onko kysymys jo olemassa olevan ulkoilureitin viitoittamisesta ja paikoin pienistä parannuksista?

Sähköpyörän selkään

Päätän lähteä tutkimusmatkalle. Eilen jo teimme ensimmäisen kierroksen Liisan kanssa auringonpaisteessa. Nyt on 3 astetta kylmää ja tuulta ja ajoittain raekuuroja. Hyppään sisukkaana pyörän selkään ja lähden katsastamaan – onhan minun saatava Laurille oikeat kilometrit. Ne häneltä puuttuvat. Kohde ei ole kaukana. On ylitettävä vain keskuspuisto ja ollaankin jo Laurin kartalle piirtämän reitin keskuspuiston haaralla, joka johtaa Hämeenlinnanväylän yli kulkevalta sillalta vanhan Pohjois-Haagan ja uuden asemanseudun välistä kiertäen Aino Acktén puiston länsipäähän, paikkaan jossa Kehärata kulkee pitkällä sillalla laakson yli. Silloin löydät jotain joka järkyttää ja muistuttaa.

Siinä rhodopensaiden keskellä on hautamuistomerkki. 1918 paikalle haudattiin 25 saksalaisten satunnaisotannalla teloittamaa haagalaista – joka kolmas valittiin rivistä. Väitettiin haudassa olleen myös Viron varapääministerin Juri Vilmsin ja hänen kahden toverinsa ruumiit. Hauta kaivettiin ylös ja ruumiit vietiin Viroon. Myöhemmin päätelmää on väitetty virheelliseksi. Väärät ruumiit. Jotkut sanovat Vilmsin tulleen teloitetuksi itsensä von der Golzin toimesta Töölön sokeritehtaalla. Muitakin versioita on. Hautalaattaakin on muutettu. Paikalla on hyvä hetkeksi pysähtyä ja ajatella ihmisten hulluutta. Ja pysähdyttävä on. Sitä helpottaa paikalla oleva penkki.

Kohti Lassilaa

Matka jatkuu alikulkutunnelin läpi Lassilaan. Omakohtaisia muistoja. Vuonna 1968 hiihtelin maisemissa. Oli tekeillä Martinlaakson radan suunnittelu ja alueen kaavoitus. Työtä tehtiin yhdessä Kirmo Mikkolan ja Erkki Juutilaisen kanssa. Kaupunginosa sai muotonsa. Omat muistot mielessä tärkeimpinä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Lehdistössä oli otsikko, joka väitti kysymyksessä olevan ekologisen itsemurhan. Kaupunkia tehtiin ja nyt jälleen tehdään. Lassilan läpiajo tuntuu miellyttävältä, eikä Kannelmäkikään ole kaupunkiympäristönä huono.

Mitä kaupungista toivottiin tai kuviteltiin ja mitä siitä loppujen lopuksi tuli? Se on mielenkiintoista. Nyt kuljen juuri noiden paikkojen liepeillä. Professori Viljo Holopainen, metsähallituksen ylijohtaja kirjoitti: ”Helsingin kaupunki etenee melkein kellon tarkkuudella kohti Manhattan-tyyppistä kaupunkikuvaa, jossa liikenne, vallankin metro, sähkörata ja moottoritiet ym. liikenneteknilliset ja -taloudelliset tekijät ovat määrääviä. Ihmisten liikunnan ja yleensä ulkoilun tarve sekä raittiin ilman ja viihtyisyyden turvaaminen ovat taka-alalla.” Kuvassa vasemmalla ylhäällä Jaakko Salosen ja kumppaneiden visio Pohjois-Haagan ja tulevan Lassilan liitoskohdasta. Tuostahan juuri pyöräilin. Vasemmalla alhaalla ja keskellä Kimppi Mikkolan visio Pohjois-Haagan rautatieaseman seudusta. Oikealla ”laurinlenkin” kulkua Lassilan maiseman läpi.

Nyt pyöräilen Kippuntapolkua ja kohta nousen Kehä I:n ylittävälle sillalle. Matka jatkuu Klaneettipolkua Kannelmäen ruutukortteleiden välitse mahtavalle linnoituskukkulalle. Mäki on täynnä kallioon louhittuja juoksuhautoja. Kohteet XX:4 ja XX:6 kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Nämä kaksi puolustusasemaa ovat hyviä esimerkkejä vuoden 1915 linnoittamistavasta. Kohteissa on edustavassa kunnossa olevia muurattuja kivirakenteita.  Lisäksi puolustusasemissa on säilyneitä jäännöksiä harvinaisista katetuista taisteluhautarakenteista. 

Mäeltä on jyrkkä lasku Mätäojan varteen. Siinä kohtaan laajan virkistyspuiston. Puistoalue on osa Malminkartanon jätemäen huipulta Vuosaaren jätemäen huipulle johtavaa tärkeää poikittaista viherkäytävää. Puistoalue on mahtavimmillaan Kannelmäen ja Lassilan kohdalla supistuen sitten väliaikaisesti Kaupintien kohdalla, kunnes Vihdintien itäpuoliset kallioiset ja metsäiset mahtimäet johdattavat laajaan Aino Acktén puistoon.

Miksi Mätäojan varressa on näin laaja lähes keskuspuistoon verrattava viheralue? Alkusyynä on se, että 60-luvun lopun kaavarungossa moottoritie kulki Vihdintien itäpuolella pitkin Mätäojaa (valkoiset viivat). Valtavat erotasoliittymät Kehä I:n risteyksessä ja Kehä II:n varautumisen kohdalla Helsingin ja Vantaan rajalla Malminkartanon jätemäen pohjoispuolella, sekä tien suoja-alue Lassilan ja Kannelmäen kohdalla olivat laajan viheralueen synnyinsanoja. Riistavuori ja siitä pohjoiseen jatkuvat kalliot olivat myös Tampereelle suuntaavan moottoritien suoja-alueina. Kuvassa näkyy punaisena Vihdintien bulevardin suunnittelualue sekä tummalla viivalla ehdotettu ”laurinlenkki”.

Siirtolapuutarhat suojeluksessa

Nyt jatkan Mätäojaa seuraten etelään. Ohitan ison siirtolapuutarha-alueen ja muistelen sitä, kuinka aikanaan vuonna 1969 Ilaskiven mietintöä tehtäessä siirtolapuutarhat saivat erityisen suojeluksen. Hänen määräyksensä mukaan rakennusmahdollisuuksia tutkittaessa nimenomaan siirtolapuutarhat piti jättää rauhaan. Nyt en aivan jätä, sillä pyöräilen pitkin siirtolapuutarhan käytävää ja ihmettelen sitä miten paljon kaikenlaista aitaa ja romua näille muuten ihastuttaville alueille kertyy. Siirtolapuutarhan jälkeen ylitetään Kaupintie suojatietä pitkin. Se taitaakin olla ainoa vilkas tasoristeys koko lenkillä.

Nyt siirrytään metsään. Tällä alueella korttelirakentamista suunnitellaan noin 120 metrin leveydeltä. Puistoa jäisi 60 metrin verran radan varteen. Kaikki nykyiset raitit jäävät korttelirakenteen alle. Komean kallion päältä kulkee tie alas Aino Acktén puistoon, ”laurinlenkin” risteyskohtaan. Nyt alitan rantaradan ja ajelen Riistavuoren puistoon. En ole käynyt siellä aiemmin. Olen vain lukenut Lauri Nordbergin kuvauksia vuoren ja puiston erinomaisuudesta. Kaikki on totta mitä hän sanoo. Tunnelma on dramaattinen. Raekuuro yllättää juuri vuoren laella. Tiet ovat hienot ja metsä uhkea. Bulevardisuunnitelmassa Riistavuori on pääosin rakentamisaluetta. Korttelirakenteen leveys vaihtelee 60-120 metriin. Puistoaluetta jäisi 30-130 metriä. Uusi korttelirakenne yhtyisi olemassa olevaan.

Arvaan kaavoittajien ongelmat
On helppo nakki rakentaa Vihdintien reunasta 60 metrin kortteli. Mutta sitten noustaan kallioille.  Niitä ei voi louhia Vihdintien tasoon. Olisi noustava terassimaisesti ylös mäkiä ja kalliokumpuja. Seurata maaston muotoja. Syntyisi hienoa kaupunkia, mutta ei tehokasta umpikorttelikaupunkia. Sitä mitä nyt halutaan. Onko 60 metrin korttelipötkö kaupunkia? Osayleiskaavan alustavissa korttelirajauksissa kadut kulkevat kalliohuipuilla. Onko se mahdollista? Näitä miettiessä poljen alas Haagan kuuluisalle liikenneympyrälle. Sehän on Eliel Saarisen 1918-suunnitelman yksi kahdesta merkittävästä liikenneympyrästä. Toinen on Koskelantien ja Mäkelänkadun ympyrä ja toinen tämä.

Haagan liikenneympyrä tai Vihdintien liikenneympyrä, miksi sitä kutsuttaneenkaan, on klassikko. Vaimoni Liisa sanoo kyllä sitä kaikin keinoin välttävänsä. Vaikka kaavat olivat ennakoimassa ympyrää jo vuosisadan alusta, rakennustöihin päästiin vasta 1960-luvulla. Ympyrä avattiin liikenteelle 1964. Ylemmässä kuvassa oikealla on Jung-Saarisen yleisasemakaava 1911. Alemmassa kuvassa Pro Helsingfors vuodelta 1918. Saarisella katuympyrän ulkohalkaisija oli noin 150 metriä, kun nykyisen ympyrän ulkohalkaisija on juuri se sama 150 metriä. Sehän on lähes Place de l'Étoilen eli nykyisen Place de Charles de Gaullen riemukaaren ympyrän kokoinen, Champs-Élysées ympyrän ulkohalkaisija on 165 metriä.  Alkuperäinen rakennettu 60-luvun Vihdintien ympyrä oli kaksikaistainen, myös kevytliikennealitukset puuttuivat, nykyisin kaistoja on pääosin kolme. Saarisen ympyrässä ajoradan leveys oli 30 metriä. Se on sama kuin riemukaaren ympyrässä. Kaistoja on kahdeksan. Eliel Saariseen non aina hauska verrata nykypäivän suunnitelmia. Eliel rakensi Riistavuoren lähes täysin, hänellä oli Riistavuoressa mahtava pääterakennus Talin suunnasta tulevalle kadulle. Muutoin puistot olivat paikoillaan. Aino Acktén puisto, sekä Mätäojan varsi olivat puistoina. Kirjoitin muuten joskus noista jutuista: http://penttimurole.blogspot.com/2018/11/bulevardisuunnittelun-kiintoisa.html

Olen ohittanut Haagan liikenneympyrän. Olenko jotain mieltä ympyrän viimeaikaisista suunnitelmista? Ovat kesken. En sano mitään. Joskus myöhemmin. Jatkan vain polkemista ja päädyn SYK:n rakennuksen äärelle. En ole koskaan käynyt sisällä, enkä mene. Harmittaa niin Nervanderinkadulta lähtö. Varsinaiselle ”laurinlenkille” matkaa on kertynyt 8 km, lisäksi vielä omat liityntämatkat. Todellakin Lauri toivoo parempaa opastusta. Enää en sitä tarvitse. Nyt osaan, mutta ensimmäisellä kierroksella eksyin pari kertaa. Joku muu saattaisi tarvita. Hyvä aloite. Olen itse aikanani tehnyt Helsingin liikennesuunnittelua, eläkeaikanani olen sitä arvostellutkin. Nyt en arvostele vaan ihmettelen. Ihmettelin jo edellisessä blogissani keskuspuiston ihanuutta. Nyt ihmettelen Haagan, Lassilan ja Kannelmäen loistavia viheralueita, ”laurinlenkkiä” ja kaikkia muita lenkkejä. Pyydän myös herkkää mieltä ja taitavaa kättä bulevardisuunnittelijoille. Nuo Riistavuoren kalliot eivät ole tarkoitettu räjäytettäviksi.