Hallitusohjelmarumbaa ilmastosta ja liikenteestä, verotus hajottamassa kuviota

Saimme juuri nähdä Sitran tuottaman ohjelman verotuksen uudistamisesta ja siinä ohessa ilmastopolitiikan hoitamisesta. Nyt vierivät isot kivet. Asiantuntujat kuten Sixten Korkman sanovat kysymyksessä olevan vuosien työn. Sitä työtä ei hallitusohjelmaa valmisteltaessa voida tehdä. Kysymyksessä ovat vielä veronalennukset niin kansalaisille kuin yrityksillekin.  Juuri tästä ennen vaaleja puhuttiin. Kokoomus esitti veroleikkauksia, demarit ja vasemmistoliitto taas esittivät veronkorotuksia. Molemmat kyllä muistivat sanoa veronkorotusten tulevan vain rikkaille, ei köyhille. Minä en aio pistää lusikkaani Sitran suuren uudistuksen soppaan. En myöskään kykene siihen. Se on nimittäin soteen verrattava asia. Sillä asialla saa hyvin seuraavan hallituksen lyömään kintaat tiskiin kolmen troikan hallituksen tapaan. En suinkaan usko, että Rinteen juristijohtaminen tuottaisi Sipilän insinöörijohtamista parempia tuloksia monipolvisen kokonaisuuden ratkaisussa. Kun nyt edellisessä blogissani kerroin 70-luvun liikennepolitiikan mittavista uudistuksista parlamentaarisen yhteistyön kautta, niin sanon uskovani, että Sitran uudistuksen myrkynsyöttäminen kansalle on hieman samanlainen juttu. Kun Berner ryhtyi syöttämään kansalle markkinatalousmyrkkyä, kepu lysähti. Parlamentaarinen liikennekomitea syötti aikanaan kansalle erittäin pahanmakuista myrkkyä. Se oli kattonopeuksia ja turvavöitä. Parlamentaarinen liikennekomitea sai kuitenkin työnsä tehdyksi ja paljon muutoksia aikaan. Kaikki perustui parlamentaariseen yhteistyöhön. Klaus Klaudekopteri Bremerin ja muiden moottoritoimittajien ankara vastustus ja mediajulkisuus ei pystynyt rikkomaan poliitikkojen yhtenäistä rintamaa. Asiat olivat kiperiä ja sanan säilä heilui. Komitean sihteerit valittiin silloin poliittisin perustein - ammatti-ihmisiä kuitenkin. Nyt on uusien komiteiden ja uusien komiteasihteereiden aika. Sihteereiden työstä tulokset paljolti riippuvat. Hyvin valmisteltu asia johtaa toteutukseen. Huonosta valmistelusta saatetaan päätyä kriisiin. Kaivanpa nyt jälleen esiin nuo aiemmassa blogissani käsitellyt vaalilupausohjelmat. Katselen ilmastonmuutosta ja liikennepolitiikkaa. Aion tarkastella eroja aikatauluissa ja numeroissa.

Aiemmassa blogissani päättelin, että nyt on menossa ilmastovaalit. Ilmastonmuutokseen liittyvää sanastoa tuli suhteellisesti eniten vihreiltä, mutta muillakin – perussuomalaisia lukuun ottamatta. Ilmastonmuutoksen osuus sanoista oli suurin yksittäinen aihe. Toiseksi tärkein asiaryhmä oli sote.  Perussuomalaiset eivät kuitenkaan pitäneet sotea lainkaan esillä. Eniten sotea ovat hehkuttaneet kokoomus, demarit ja keskusta, mutta vasemmisto ja vihreät hengittävät niskaan. Liikenteestä käyttää suhteellisesti eniten sanoja vasemmistoliitto. Muut ovat kuitenkin samoilla halsseilla. Persut ja keskusta ovat vähiten kiinnostuneita liikenteestä. Maahanmuutto ei tunnu kiinnostavan muita puolueita kuin perussuomalaisia. Vähäiselle jäävät myös biopolttoaineet.

Verot nousevat keskiöön

Kun nyt Sitran selvityksen jälkeen verot ovat nousemassa tärkeimmäksi keskusteluaiheeksi laitoin vielä kuvan, jossa esiintyy ”vero”-sanan esiintymistiheys kyseisissä vaaliohjelmissa. SDP on esittänyt kestävän kehityksen arvonlisäveroa, jonka avulla ohjataan kulutusta vähähiiliseen ja ekologisesti kestävään suuntaan, mm. palveluihin. Kepu taas sanoi, että yrittäjien verotusta ei saa kiristää, vaan sitä voidaan maltillisesti keventää esimerkiksi yrittäjävähennystä korottamalla. Ansiotulojen verotuksen keventämisvara on kohdennettava pieni- ja keskituloisiin. Vihreät haluavat valmistella verouudistuksen, jossa siirretään verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristön kuormituksen verotukseen ja torjutaan veronkiertoa. Vihreät haluavat vielä kompensoida – muiden tavoin - ympäristö- ja kulutusverojen vaikutukset pienituloisille tulonsiirtojen ja tuloveron alennusten kautta. Työn ja yrittämisen sijaan kokoomus haluaa verottaa enemmän päästöjä ja haittoja. He käyttäisivät verotusta ilmastonmuutoksen torjuntaan. Perussuomalaiset haluavat laskea sähköveroa teollisuuden eduksi ja kotitalouksien verotusta kansalaisten eduksi. Perussuomalaiset haluavat myös vähentää polttoaineiden, myös lämmityspolttoaineiden, sekä polttomoottoriautojen verotusta. He ovat erityisen huolissaan verotulojen valumisesta maahanmuuttajien hyväksi. Vasemmistoliitto kannattaa hyvätuloisten kovempaa verottamista perustulojärjestelmän luomiseksi. He haluavat myös progressiivisuutta pääomatulojen verotukseen, varallisuusveroa ja lahja- ja perintöveron tiukentamista. He haluavat myös vakuutuskuorten, holding-yhtiöiden ja muiden vastaavien omistusjärjestelyiden veroetuja poistettavaksi.

Mikä asia muodostuu hallitusneuvotteluiden kiistaksi? Onko se liikennepolitiikka tai onko se ilmastopolitiikka? Tai onko se sittenkin veropolitiikka? Nyt yhtäkkiä näyttääkin siltä, että veropolitiikasta tuleekin se varsinainen erottava tekijä. Pääsevät piinaamaan Anttia, kaiken vanhan muistaen.

Onko avoimuus politiikanteon ongelma?

Nobelistimme Holmström sanoi Saska Saarikosken haastattelussa jotain nykyisen politiikanteon ongelmista: ”Liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta”. Toisessa haastattelussa hän puhuu taloustieteiden ongelmista. Monissa asioissa juuri taloustieteilijöiltä kysytään suunnitellun uudistuksen tulosta. Ensin hän sanoo: ”Taloustiede on vaikea ala. Taloudessa on paljon asioita, joita en vieläkään ymmärrä.” Sitten hän puhuu kansalaisista ja yhteiskunnasta: ”Ihmisten voi olla vaikea käsittää, että se mikä voi olla yksittäiselle ihmiselle hyväksi, voi olla vahingollista kansantaloudelle. Otetaan esimerkiksi säästäminen. Se voi olla perusteltua joillekin, mutta jos kaikki säästävät, se on vahingollista kansantaloudelle, koska tulee taantuma.” Holmström korostaa, että taloustiede ei ole luonnontiede, mutta talousteoriaa tarvitaan jäsentämään kokeilla saatuja tuloksia. Ei ole siis lainalaisuuksia, jotka pätisivät samanaikaisesti erilaisissa olosuhteissa. Hän jatkaa: ”Taloustieteeseen perehtymättömät saattavat silti kysyä, mitä hyötyä on teoriasta, jos sillä ei voida estää vaikkapa yhteiskuntia ravistelevia talouskriisejä.” Ja vastaa: ”Kriisit ovat aina erilaisia. Siksi niitä ei voi ennustaa. Ymmärrämme kuitenkin yhä paremmin, miten kriiseistä päästään eroon. Se oli arvokasta edellisessä kriisissä.” Eipä siis taida edes nobelististamme olla apua hallitusohjelman muotoilussa.

Mitä tuo saattaisi tarkoittaa? Tarkoittaisiko se sitä, että paketti pitäisi saada valmiiksi ennen sen julkista raatelua. Jos se päästään raatelemaan pienissä osissa prosessin kuluessa, tapahtuu lopulta se mikä Sipilän sotelle ja maakuntauudistukselle tapahtui, vaikka sitä oli kannattamassa hitaasti hupeneva eduskunnan enemmistö.

Ilmastoa ja liikennettä

Minä tyydyn nyt tarkastelemaan vain ilmastopolitiikkaa ja liikennepolitiikkaa, vaikka ne eivät yksin irrallaan olekaan ”toimikelpoisia” tarkastelukohteita. Kun tarkennetaan ilmastonmuutoksen ja liikenteen alueita vaaliohjelmissa mainittujen avainsanojen suhteellisen esiintymisen perusteella, havaitaan päästöistä olleen puhetta kaikissa vaaliohjelmissa. Päästö-sanan mainitsevat kaikki. Jotkut kerran, jotkut useammin. Energiaverosta uskalsivat puhua vain vasemmistoliitto ja demarit. Hiilinegatiivinen ja hiilineutraali olivat kaikkien muiden paitsi kokoomuksen ja perussuomalaisten käyttämiä käsitteitä. Hiilinieluista puhuivat eniten vihreät ja keskusta, myös vasemmistoliitto ja demarit. Päästökauppa mainittiin demareiden, vasemmistoliiton ja vihreiden tekstissä

Voiko näiden muutamia sanoja koskevan kvasianalyysin perusteella arvioida jotain hallitusohjelman ongelmakohdista. Ei todellakaan, ei ainakaan esteitä hallitusyhteistyöhön. Eihän kukaan tässä vastusta mitään. Kysymys on vain ajoituksesta No, tietysti on kysymys energiaverotuksesta ja päästökaupasta. On tietysti kysymys yritystukien poistosta. Viime hallituksen kunnianhimoinen yritys yritystukien setvimiseksi ja poistamiseksi meni mynkään. Saavutetun edun poistaminen, pienenkin, se ei tahdo onnistua ilman vastakauppoja. Outoa ettei edes kokenut kehäkettu Mauri Pekkarinen tempussa onnistunut, vaikka teollisuudelle oli annetta kikyä kepin kanssa ja ilman.

Jos nyt uuteen hallitukseen olisi yhteen sovitettava demareiden arvoille sopivia puolueita niin eroa syntyy lähinnä aikataulutavoitteissa. Hiilineutraalisuuden suhteen demarit pyrkivät tuohon valtakunnallisten hiilidioksidipäästöjen ja metsien hiilinielun väliseen tasapainotilaan vuonna 2035. Kokoomus puhuu vuosikymmenestä 2040. Vasemmistoliitolle sopiva aika olisi 2030-luvun alkupuoli. Vihreät ovat kunnianhimoisia, he haluavat vuotta 2030. On tehtävä kahta asiaa. Päästöjä on saatava pienenemään ja hiilinielua kasvamaan.

Suomen CO2 –päästöt ovat tällä hetkellä noin 55 milj. tonnia vuodessa. Metsien hiilinielu syö hiilidioksidia 25 milj. tonnia. Erotus on siten 30 milj. tonnia CO2. Tämä erotus täytyisi saada nollaan, silloin olisimme hiilineutraali. Jotkut ovat ennustaneet päästöjen vähenevän siten että vuonna 2050 olisimme päästöissä kolmanneksessa nykyisestä eli tasolla 20 milj. tonnia. Metsien ja peltojen hiilinielua onnistuttaneen kasvattamaan tasolle 30 milj. tonnia. Tämä kehitys tarkoittaisi hiilineutraaliutta vuonna 2039.

Puolueilla on tavoitteita joiden mukaan hiilineutraalisuus toteutuisi välillä 2030-2045. Tässä 0n kaksi ryhmää. Vihervasemmisto yhdessä RKP:n kanssa uskoo aikaan 2030- 2035. Kokoomus, kristilliset ja kepu olisivat tyytyväisiä 10-15 vuotta myöhäisempään ajankohtaan. Ovatko nämä tavoitteet sopeutettavissa? Mikä olisi hallitusohjelman vuosiluku? Se ei ole yhdentekevä luku. Ydinvoimaa olisi saatava lisää. Tuulivoima vaatisi rajua lisäystä. Maalaiset ja metsänomistajat pitäisi saada biotalouden päälle. Etanolin tuotantoa olisi lisättävä. Metsiäkin olisi hoidettava uudella hiilimyönteisemmällä ja samalla monimuotoisuusmyönteisemmällä tavalla. Jos joku luuli, että tämä olisi helppo nakki – hän erehtyy. Jompikumpi iso porvaripuolue tarvitaan hallitukseen. He ovat kaukana demareiden ja vihreiden vuosiluvusta. Jos hallitukseen otettaisiinkin perussuomalaiset, heiltä vaadittaisiin takinkääntöä. Ehkä se oikea hallitusyhteistyövuosi olisi juuri tuo missä käyrät leikkaavat, eli vuosi 2039?

Liikenteen suhteen on kahdensuuntaisia tavoitteita

Rahaa tarvitaan liikenteen sujuvuuden parantamiseen. Nopeutta halutaan lisää niin radoilla kuin maanteillä. Toisaalta halutaan siirtää ihmisiä henkilöauton jakkaralta pyörän selkään ja joukkoliikenteeseen. Liikenne on myös hyvä veronmaksaja. Olisiko niin että valtion kassaan kilahtaa joka vuosi 5 miljardia riihikuivaa. Liikenteen on vähennettävä CO2-päästöjä kolmannekseen nykyisestään. Päästöjä vähennettäessä verotulot pienenevät. Minullakin eilen, kun ajelin Pakilasta Lauttasaareen ja takaisin kulutus oli 1,9 litraa sadalla. Ei siitä paljoa bensaveroja irtoa.  Kaikki ratkaisut ovat nollasummapeliä. Keskustelu velloo. Kuorma- ja pakettiautoliikenne on voimakkaassa kasvussa. Jakamistalous ja nettikauppa vievät meitä tavarankuljetusyhteiskuntaan. Tieliikenteen tavarankuljetuksen CO2-päästöt ovat yli kolmannes kaikista tieliikenteen päästöistä.  Henkilöautojen päästötalkoissa ratkaisuksi on tarjottu kaupunkien tiivistämistä ja sähköautoihin siirtymistä. Whim uskoo autonomistuksen siirtyvän vuokrakalustoon. Minun laskelmani jakamistalouden suhteen ovat pessimistisiä. Ne uskovat liikennekustannusten nousuun palvelutarjonnan parantuessa, oli sitten kysymys ubereista tai whimeistä. Lue vaikka: http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/nostan-sinulle-hattua-sampo-ja-whim.html .  

Tiivistämällä raavitaan pintaa, radat eivät ratkaise ongelmaa

Kaupunkien tiivistäminen voi olla hyvä asia, mutta sillä ei ratkaista liikenteen ekologiaongelmaa. Sitä ei myöskään ratkaista panostuksella raideliikenteeseen. Lue vaikka minun blogini http://penttimurole.blogspot.com/2019/03/raideliikenne-vanhentunutta-teknologiaa.html tai    http://penttimurole.blogspot.com/2019/01/poliitikot-puhuvat-ilmastonmuutoksesta.html . Nyt viime aikoina retoriikka on korostanut vähäpäästöisiä autoja yleensä. Puhetta on ollut myös työsuhdeautoista. On kuviteltu niiden uusiutumisen tuovan sähköautoja markkinoille. Toppuuttelen hieman. Työsuhdeautoja on vain 80000. Se on 3 % meidän henkilöautokannastamme. Vain pieni osa työsuhdeautoista on nykyisten sähköautojen hintaluokassa. Työsuhdeautoilu sinänsä on hieman arveluttava ilmiö. No, onhan se ikään kuin veronkiertoa autottomiin työtovereihin verrattuna.  

Mitkä ovat liikenteen lähestymiskysymykset hallituskokoonpanoa muodostettaessa? Jotenkin se on helppoa. Mutta katsotaan ensin, miten vaaliohjelmat keskustelevat. Perussuomalaisia lukuun ottamatta noin kolmannes vaaliohjelmien sanoista puhuu tieliikenteestä ja yksityisautoilusta. Puolesta ja vastaan. Raideliikenteestä suhteellisesti eniten puhuvat kokoomus ja vasemmisto.  Myös demareilla ja vihreillä raideliikenne puskee esiin. Keskusta ei ole raiteista innostunut, puhumattakaan että perussuomalaiset siitä puhuisivat. Joukkoliikenne on vahvasti demareiden ja keskustan agendalla. Sitä eivät unohda myöskään vihreät ja vasemmisto. Ruuhkamaksut ovat vaikea aihe. Vihreät ja vasemmisto uskaltavat sen mainita.  Muut vaikenevat. Biopolttoaineet ovat keskustalle tärkeä aihe. Myös vasemmisto, vihreät ja demarit ovat asiasta innostuneita. Ja lopuksi sähköautot. Vihreille tärkeä juttu, myös hieman demareille. Muut jättävät mainitsematta. Onko tässä asetelmassa esteitä hallitusyhteistyölle? No ei mitenkään. Kaikista liikenneasioista voidaan hyvin sopia.

Sähköautot pelastuksen enkeleinä?

Keskustelu sähköautoista on käynyt kuumana, kun puolueiden johtohahmot ovat kokoontuneet. Ministeriön tai oliko se VTT:n laatima tutkimus, on asetettu kyseenalaiseksi. Petteri Orpo oli sitä mieltä, ettei ministeriön tavoite ole mahdollinen. Myös Sampo Terho epäili tavoitetta, mutta hänen mielipiteellään ei enää ole arvoa. Jussi Halla-ahon mielestä tavoite on täysin epärealistinen. Li Andersson oli huolissaan käytettyjen sähköautojen saatavuudesta. Sanna Marin halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Pekka Haavisto säesti Sannaa. Erityisesti Sanna halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Hän arveli sähköisten tai vähäpäästöisten autojen määräksi vuonna 2030 750000 kappaletta eli 28 % henkilöautokannasta. Nythän niitä on hybridit mukaan luettuna 1,5 % henkilöautokannasta. Täyssähköautoja on tuskin vielä nimeksikään. Niitä on 2000 kappaletta.

Olen ihmetellyt autokannan muutosta ja päästöjen vähenemistä. Oletan autojen myynnissä tapahtuvan suuren käänteen viiden vuoden sisään. Vuonna 2030 myytävistä autoista 80 % olisi vähäpäästöisiä. Niistä noin kaksi kolmannesta täyssähköautoja. Tämä tarkoittaa, että Suomen autokannassa vuonna 2030 olisi 5 % sähköautoja (230000 sähköautoa) ja 24 % vähäpäästöisiä autoja sähköautot mukaan luettuna (610000 vähäpäästöistä autoa). Tällainen kehitys tarkoittaisi, että henkilöautoliikenteen pakoputkipäästöt vähenevät vuoteen 2030 mennessä nykyisestä 10 milj. tonnista 8 miljoonaan CO2-tonnin ja vuoteen 2050 mennessä 5 milj. CO2-tonniin. Tämähän ei meille riitä. Noiduttu ympyrä tosiaankin. Näissä minun päästölaskelmissani ei ole mukana autojen elinkaaripäästöjä, ei suinkaan, mukana ovat vain auton käytössä syntyvät päästöt. Onko niin että sähköautojen valmistuspäästöt jätetään jenkkien, kiinalaisten sekä muiden autontuottajamaiden taakaksi. Ne eivät meihin liity. Jos nyt kuitenkin haluaisimme ajatella kokonaisvastuuta ja ottaisimme kontollemme ostamiemme autojen elinkaaripäästöt tulisi vuoden 2030 CO2-päästöiksi 11 milj. tonnia ja vuonna 2050 olisimme tasolla 9 milj. tonnia. Tästä ei kukaan puhu.

Liikenteen päästöistä vaaliohjelmat eivät paljoa puhuneet

Vasemmistoliitto uskoi voivansa tehdä Suomen liikenteen päästöttömäksi vuonna 2045. Demarit linjasivat vähäpäästöisten autojen tavoitteeksi vuonna 2030 yhteensä 750000 autoa. Liikenteen päästöjen vähentämisestä demarit puhuvat yleisellä tasolla. Vihreät haluavat kieltää muiden kuin nollapäästöisten autojen myynnin vuoden 2030 jälkeen. Kirjoittavat nollapäästöisistä, eivät puhu mitään elinkaaripäästöistä. Korostavat tukia sähköisten ajoneuvojen ostajille mukaan luettuna sähköpyörät. Keskusta kirjoittaa ihmisten oikeudesta ajaa tulevaisuudessakin autolla, hyvän makuisen ruoan syömisen lisäksi. Perussuomalaiset sanovat Suomen olevan promilletoimija päästöjen suhteen. Ehdottavat päästöjen vähentämistä siellä missä ne syntyvät.

  

Tässä vielä hieman laajempi laskelma. Sähköntuotanto on oletettu puhtaaksi, ajoneuvojen elinkaaripäästöjä ei ole huomioitu, kuvassa vielä tavarankuljetus sekä teillä että raiteilla. Edellisiin kuviin verrattuna henkilöautoliikenteen päästöt ovat tässä laskelmassa 10 milj. tonnia (laskentatavasta johtuen).  Kaavion mukaan nykyisestä 17 miljoonasta kokonaistonnista päästään vuonna 2030 11 miljoonaan tonniin ja vuonna 2050 ollaan 5 miljoonassa tonnissa CO2.  Nämä eivät ole seuraavan hallituksen hallitusohjelmamurheita, ne ovat pitkän tähtäyksen juttuja. Vuoteen 2030 hallitus ehtii jo vaihtua pari kertaa. Tällä hallituksella on kuitenkin alkuunpanijan rooli. Jos asiat halutaan panna liikkeelle, kaikkien täytyy olla sitoutuneita. Jos joku vähättelee ilmastoasiaa ja panee kapuloita rattaisiin, hän/se/puolue on sopimaton ns. muutoshallitukseen

Murinaa lentoverosta

Poliitikot ovat selkeästi ilmoittaneet lentoveron kansainväliseksi kysymykseksi. Meidän puolueistamme lentoveroa haikailevat vaaliohjelmissaan demarit, vasemmistoliitto ja vihreät. Vasemmistoliitto lupaa lentoveron avulla ohjata ilmastonmuutoksen kustannuksia erityisesti suurituloisille paljon lentäville. SDP kannattaa lentoliikenteen päästöohjauksen vahvistamista laajentamalla päästökauppa koskemaan kaikkia lentoliikenteen päästöjä, He aikovat selvittää lentoveron tai -maksun käyttöönottoa. Vihreät haluavat edistää raideyhteyksien luomista Eurooppaan ja vähentää lentämistä ottamalla käyttöön lentovero. Olikohan tuossa piilotuki Tallinnan tunnelille?

Hätä käsissä!

Lopuksi palaan Eero Paloheimon hätähuutoon. Hän kaipasi poliitikkoja, jotka tarttuisivat isoihin asioihin. Isoilla asioilla hän tarkoitti globaalia katastrofiin johtavaa tilannetta.  Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa. Suomella on tilaisuus toimia. Mikä olisi oikea toimintasektori? Suomi on metsien maa. Suomessa on sekä tietoa että kokemusta metsien hoidosta. Nyt olisi aika lanseerata tätä tietoa maailmalle. Suomi voisi esittää käänteentekevän strategian maailman metsien suhteen. Strategian jonka Eurooppa ottaisi omakseen. Outoa että metsät voisivat meidät pelastaa. Näin kuitenkin on. Siis hyvä hallituksemme – tuleva sellainen: On isojen tekojen aika - pienten kansallisten tekojen rinnalla.