sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Poliitikot puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sähköautoista


Saavuin Kemiönsaarelle Liisan autokuskina talvisään juuri muotoutuessa. Täällä on rauha asettua kaikenlaisten ulkoisten ärsykkeiden ulkopuolelle. Joskus jopa bloginaiheet ovat hukassa, jos ei satu olemaan sellaista kirjaa josta tekee mieli kertoa muillekin. No, onhan minulla parikin kirjaa, joita haluaisin mainostaa. Toinen kirja on väitöskirja. Se on Eva Johanssonin tekemä. Se koskee Alvar Aaltoa ja hänen innoittajiaan, niin kuin hänen työnsä ilahduttamia ihmisiäkin. Teos on valtavan laaja ja perusteellinen. Ihailtavaa työtä. Se ei kuitenkaan ole romaani, jonka hetkessä lukisi. Niin, se on hyvin hitaasti oleskellut katseltavana minun olinpaikkojeni läheisyydessä. Katson sitä aina kuin salaa kurkistaen, hennomatta oikein kouraista sitä luettavaksi. Unilukemiseksi se ei sovellu. Liian suuri ja painava. Tulette kuitenkin lähiaikoina saamaan kirjasta pienen katsauksen. Minun kohtaamiseni maestron kanssa oli niin lyhyt, vain yhden työn mittainen, ettei se voi antaakaan minulle oikeutta suurempaan analyysiin ja ikään kuin tietäviin puheisiin. Sen sijaan voisin referoida eräitä muita joululahjakirjoja. Mitä sanoisitte Lasse Lehtisen kekkoskirjasta tai Hararin Homo Deus -tarinasta. Viimeksi mainittu on ainakin ajankohtainen kertoessaan itsensä tekoälyllisestä jumalihmisestä. Mitä, ei kai se voi Homo olla.  Mikä se sana on, joka on kone latinaksi - sanaa ei ole. Itse asiassa Karl Marx oli ensimmäinen filosofi, joka käytti sanaa kone. Hän sanoi "Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen." 

No, odotan sanomistanne ja kerronkin hieman Jaan Krossin kirjasta ”Pietarin tiellä”. Kross on aivan fantastinen kertoja. Sen varmaan tiedätkin, sillä uskon sinun tutustuneen veljesmaamme – tai kaksoismaako se nykyään on – uuden ajan kansalliskirjailijan ihmeellisiin teoksiin. Hänen taitonsa tarinoida on miltei uskomaton. Tässä kirjassa hän kertoo nuoresta miehestä, Berend Falckista, joka Tiesenhausenin Rakveren kartanon kotiopettajana rakastuu kylän nuoreen toiselle luvattuun naiseen ja ryhtyy Rakveren kaupungin pikkuköyhälistöporvariston oikeuksia puolustamaan. Hän joutuu siinä vielä työnantajaansa kartanonrouvaa vastustamaan ja etsimään keinoja pääsystä vaikuttamaan keisarinnan laajamittaisiin virkakoneistoihin.  Tarinan on yksinkertainen mutta niin monivivahteinen. Mikään ei ole yksinkertaista ja suoraviivaista. Kaikki on soutamista ja huopaamista. Omien ajatusten välillä ja myös sanojen asettelussa toisten ihmisten kanssa. Kross osaa tuon edestakaisin jauhamisen hurman. Kirja imee puoleensa. Jopa yöllä herätessä pehmeän kirjava kerronta pakottaa unohtamaan lumivyöryn alle joutuneet kadotetuksi tuomittujen hetken tunteet ja kaivoon pudonneen miehen tunteet. Loppu! Ei mitään mahdollisuutta! Huomasit, olen suljetun paikan kammoinen. Taas hetkeksi joudun pudistelemaan noita kuviteltuja tunteita mielestäni.

Jaan Kross: ”Valta pyörittää meitä kaikkia. Ei vain aina niin läpinäkyvällä tavalla. Vallan kohteliaisuus, vallan laillisuudentavoittelu, vallan moraalisuus – kaikkihan se on pelkkää teatteria… Ettekö vielä ole nähnyt sen lävitse? Ei valta halua olla kohtelias, ei laillisuusmielinen, ei moraalinen. Valta haluaa olla vallassa. Ja pysyä vallassa.”

Jaan Kross ei kirjoita meidän ajastamme. Hän kirjoittaa tsaarienaikaisesta hallinnosta 1700-luvun keskivaiheilla. Minua kiinnostaa hallinnon sielu. Onko Krossin kuvaamassa silloisessa hallinnossa jotain samankaltaisuuksia nykyiseen menoon? Tuo kiinnostaa varsinkin siksi että olin juuri katsonut ISTV-kanavalta yllättävän värikkään ja hienosti johdetun keskustelun ilmastonmuutoksesta. Keskustelun tyyssijana oli Vanha ylioppilastalo. Tilaisuus oli Maaseudun tulevaisuuden ja MTK:n järjestämä. Siinä suomalaiset puoluejohtajat pantiin keskustelemaan aikamme kuumasta aiheesta. Oliko siinä heijastuksia Krossin hallintomaailmasta?

Vanhan ylioppilastalon keskustelijat
Annoin jossain vaiheessa pisteitä suomalaisten esitelmänpitäjien taidoista. Se tapahtui toisessa historiallisessa ympäristössä Säätytalolla. Tilaisuus oli Rakennusinsinööriliiton juttu. Parhaat pisteet menivät politiikassa kouliintuneille Kai Mykkäselle ja Ritva Viljaselle. Sana oli hallussa. Byrokraatit jäivät pistesijoille. Nyt ylioppilastalolla keskustelijoina oli Suomen politiikan aatelisluokka. Vain Antti Rinne puuttui. Häntä tuurasi jopa jonkinlainen suosikkini Sanna Marin Tampereelta. Miksi suosikkinani on tamperelainen? No, onhan Tampere isoisäni ja isänsukuni kotipaikka ja minun pommitusaikainen yhden lukukauden koulukaupunkini. Tampereen tekemiset ja poliitikotkin ovat siksi kiinnostavia. Aatelia hänkin, Sanna Marin.

Ylioppilastalon keskustelun vetäjinä olivat Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg. He osasivat asiansa.  No, miksipä ei, edustivathan he molemmat maaseudun tulevaisuutta. Kummallista miten hyvin puoluejohtajat pärjäsivät. Heidän puheissaan oli jopa huumorin väläyksiä. Se on harvinaista. Suomalaiset eivät yleensä keksi puheeseensa piristyksiä brittien ja jenkkien tapaan. Ollaan niin saksalaisia.

Päästöjen vähennys on kuuma ja tärkeä aihe.  Vasen kuva kertoo päästöjen kehityksestä. Metsien hiilinielu näyttäisi syövän 25 milj. tonnia Suomen 60 milj. tonnin vuotuisista CO2-päästöistä. Tulevaisuuden haasteet ovat kovat.  Päästöt olisi saatava kolmasosaan. Silloin olisimme jo positiivisella puolella. Metsät söisivät kaikki päästöt ja hieman jäisi muualtakin syötävää.

Lentoveroa ei kannateta, potku omaan nilkkaan sanoo Orpo
Mitkä olivat pääkysymykset? Uutislähteiden mukaan pääkysymykseksi nousi metsähakkuiden määrä. Onko hyvä hakata 80 milj. kuutiota vuodessa tai enemmän? No siinä paikkeilla tai vähän yli oli puoluejohtajien kanta. Tässä Sanna Marin mokaili ja sai nuhteita muilta. Hän vetosi asiantuntijoiden ristiriitaisiin kantoihin, eikä sen vuoksi halunnut sanoa yhtä eikä toista eikä kolmattakaan. (Tämä muuten tulee Krossin kirjasta, hän käyttää jatkuvasti ja moneen kertaan tätä virolaisille tyypillistä sanontaa.)

Toinen laajasti uutisoitu keskustelunaihe oli lentovero. Ihmettelen vain, miten 6-40 euron lentovero matkaa kohti voisi vaikuttaa lentomatkojen määrään. Ihmettelen myös miten tällaisilla pennosilla koottu rahasto voisi riittää ilmastonmuutoksen torjuntaan yleensä missään muodossa. Sipilä siitä puhui. Maailmassa tehdään muuten vuodessa yli 40 milj. lentoa ja ainakin 4 miljardia lentomatkaa. Jos jokaisesta matkasta saataisiin tuo 40 euroa tulisi siitä 160 miljardia vuodessa. Onhan se aikamoinen summa, mutta ei sillä vielä ilmastonmuutosta torjuta. Globaali torjunta maksaa nimittäin 2000 miljardia euroa vuodessa. Mutta saataisiin hyvinkin rahaa lentoliikenteen omien päästöjen hoitamiseen esimerkiksi metsänistutuksilla. Lentoliikenne kyllä sanoo, että jo 6 euron vero katkaisisi heidän selkärankansa. Suomalaiset tekivät Maailmanpankin mukaan vuonna 2015 15 milj. lentomatkaa. Siitä kertyisi Sipilän rahastoon 6 eurolla per matka 90 milj. euroa ja 40 eurolla per matka 600 milj. euroa.

Lentoliikenteen päästöt ovat suuri huolen aihe. Lentoliikenteen kasvu matkustajakilometreissä on viime vuosina ollut huima 5-8 %. Tällä hetkellä siviili-ilmailu tuottanee lähes 1 miljardi tonnia CO2 päästöjä vuodessa. Ennusteiden mukaan nämä päästöt kasvavat vuoteen 2050 mennessä 3 miljardiin tonniin vuodessa. Lentoliikenne lupaa puolittaa CO2 päästöt vuoteen 2050 mennessä. Lentoliikenne ei ainoastaan synnytä CO2-päästöjä. Syntyy myös NOx ja vesihöyrypäästöjä, lisäksi nokea ja partikkeleita. Vesihöyry näkyy taivaalla juovina. Epäillään, että näin syntyy cirrus-pilviä. Nämä juovat ovat niitä joita Risto Isomäki ajatteli voitavan käyttää napaseutujen pilvien vähentämiseen talvisaikaan. (Katso   https://penttimurole.blogspot.com/2018/12/matkalla-helvettiin.html ).

Lentoliikenne on kuitenkin ylpeä siitä, että moderni matkustajakone kuluttaa polttoainetta 3 litraa sadalla matkustajakilometriä kohti, eli siis saman kuin moderni pienikulutuksellinen henkilöauto. Ilmailuteollisuus ei ole huolissaan lentoliikenteen CO2 päästöistä. Heidän laskelmiensa mukaan ilmailun päästöt ovat vain 2 % maailman ihmisten synnyttämistä CO2 päästöistä. Tiedemiehet arvioivat tämän luvun voivan nousta 4 %:in. Lentoliikenteen CO2 päästöt ovat 12 % kaikista liikenteen päästöistä, kun autoliikenteen päästöt ovat 74 %. Lentoliikenne lupaa parantaa polttoainetalouttaan. Tehostamista tapahtuu biopolttoaineiden avulla. Tärkeimmät biopolttoaineiden lähteet tulevat olemaan Algae -levä, Jatropha -kasvi sekä Carmelina –kasvi. Lentoteollisuuden edustajat arvioivat biopolttoaineen osuuden olevan parin prosentin luokkaa tämän vuosikymmenen lopulla. Mika Anttonen on puolestaan sitä mieltä, että kaikki alle tunnin lennot pitäisi kieltää. Eipä hän myöskään näytä uskovan biopolttoaineisiin eikä sähköautoihin, sen sijaan hän uskoo Saharan metsitykseen. Seuraavassa tutkimme puoluejohtajien mielipiteitä näistä asioista.

Lentoliikenteen CO2 päästöt matkustajakilometriä kohti ovat samaa tasoa henkilöautoliikenteen kanssa. Risteilylaivat ovat samaan luokkaan kuuluvia suurpäästäjiä. Punaiset viivat ovat minun kuvaan lisäämiä raja-arvoja. http://penttimurole.blogspot.com/2013/06/turismi-tourism-turismo.html

Toivossa elämme, -sähköautot?
Nyt pääsenkin omiin asioihini. Keskustelun aiheena olivat sähköautoilu ja hieman kaupungistuminen. Sähköautoista toivotaan pelastusta ilmasto-ongelmiin. Ministeriö julkaisi raportin autoilun muutoksista. Ensimmäinen ministeriön tavoite on, että henkilöautojen suoritteen eli ajoneuvokilometrien kasvu taittuu vuonna 2025, minkä jälkeen henkilöautolla ajettujen kilometrien määrä ei enää kasva. Raideliikenteen, linja-autoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn yhteenlaskettu matkustussuorite puolestaan halutaan kaksinkertaistaa vuoteen 2045 mennessä. Yhdyskuntasuunnittelun halutaan olevan kestävän liikkumisen ytimessä, ajatellaan että se parhaimmillaan ohjaa kulkemaan jalan, pyörällä, kimppakyydillä tai julkisella liikenteellä. Kun vähäpäästöisten liikkumispalveluiden tarjontaa näin parannetaan, saadaan tai ainakin toivotaan saatavan yksityisautoilulle vaihtoehtoja. Vielä sanotaan tämän koskevan erityisesti kaupunkiseutuja.
Puoluejohtajien vaalitentissä kysyttiin heidän kantaansa sähköautoilun suhteen.  Petteri Orpo oli sitä mieltä, ettei ministeriön tavoite ole mahdollinen. Myös Sampo Terho epäili tavoitetta. Jussi Halla-ahon mielestä tavoite on täysin epärealistinen. Li Andersson oli huolissaan käytettyjen sähköautojen saatavuudesta. Sanna Marin halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Hän arveli sähköisten tai vähäpäästöisten autojen määräksi vuonna 2030 750000 kappaletta eli 28 % henkilöautokannasta. Nythän niitä on hybridit mukaan luettuna 1,5 % henkilöautokannasta. Täyssähköautoja on tuskin vielä nimeksikään. Niitä on 2000 kappaletta. Pekka Haavisto oli Sannan linjoilla. Hän uskoi nopeaan muutokseen. Työsuhdeautoista on aloitettava. Tarkistin työsuhdeautojen määrän Suomessa. Se on 80000 kappaletta. Se on 3 % henkilöautokannasta. Työsuhdeautojen sähköistäminen ei näytä kyllä riittävän alkua pitemmällä. Juha Sipilä kertoi omista autoistaan. Hän kertoi tarjolla olevan puukaasuautosta sähköautoon. Sanoi rakentavansa itselleen biokaasuauton. Sähköauto ei ole hänen mielestään ongelmaton. Uskoi biokaasuun. Ruotsalaisten Blomqvist ei tinkisi ministeriön sähköautotavoitteista. Sanoi tarvitsevansa kaksi autoa. Sari Essayah uskoi kaasuautojen ja sähköautojen yhdistelmään. Niitä pitäisi myydä 70000 kappaletta vuodessa. Oli myös huolissaan vanhojen autojen romutuksesta. Minne ne joutuvat? Nyt ladattavia hybridejä ja sähköautoja myydään 4000 kappaletta vuodessa. Kaasuautoja lienee ajossa 4000 kappaletta. Vuonna 2017 liikenteeseen tuli tuhatkunta uutta kaasuautoa. Paavo Väyrynen julisti ladattavien hybridien nimeen. Ei usko sähköautotavoitteisiin. No, voisiko tästä laskea puolueiden sitoutumista. Jos karkeasti laskisi, niin havaitsisi puoluejohtajien uskon sähköisen tavoitteen saavuttamiseen varsin heikoksi. Enemmänkin uskottiin biokaasuun.

Oli myös hauskaa puhetta siitä, että jumalan selän takana asuvilla tulisi olla oikeudenmukainen ja myös tuettu oikeus henkilöautoiluun – siellä kun ei ole muuta tarjottavaa. Li Andersson, Pekka Haavisto ja Sanna Marin uskoivat liikennejärjestelmän muutokseen. Se toteutuisi kaupunkiseuduilla - heidän seuduillaan. Ihmiset siirtyisivät autoilusta joukkoliikenteeseen, polkupyörän selkään ja ryhtyisivät kävelemään. Nyt olisi kysyttävä kuinka suuri osa suomalaisista asuu Leo Kososen ja SYKE:n määrittelemillä jalankulkuvyöhykkeillä ja kuinka suuri osa joukkoliikennevyöhykkeillä? Myöskin voi kysyä ikääntyneiden asumisympäristöstä nyt ja tulevaisuudessa. Voisi myös haikailla erilaisista muista tulevaisuuden kuljetuspalveluista – kuten paljon puhutuista robottiautoista. Muuten kukaan puoluejohtajista ei maininnut tätä liikenteen ihmelääkettä, saatikka että kukaan olisi puhunut hyperloopista!

Ministeriön tavoitteena on 670 000 sähköautoa ja 130 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja 2 miljoonaa sähköautoa ja 250 000 kaasuautoa vuonna 2045. Raskaassa kalustossa vastaavat tavoitteet ovat 7 000 sähkö- ja 6 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja 42 000 sähkö- ja 22 000 kaasuautoa vuonna 2045. He ovat rohkeita autokannan uudistumisen suhteen. Ja päästöttömyyden suhteen. He eivät puhu mitään robottiautoista. Minä lisäsin kuvaan omasta päästäni nekin. Laitoinpa sinne myös hybridejä. Muutos olisi raju. LVM puhuu lisäveroista ja autonkäyttömaksuista. Muutos vaatii veronmaksajien huomattavaa panostusta. Toteutuakseen muutos edellyttäisi vahvaa tukea autonkäyttäjille, ei lisäveroja. Tästä aiheesta poliitikot keskustelivat.

Pienen analyysin paikka
Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,7 matkaa päivässä. Matkan keskipituus on 15 km. Matkoista tehdään 22 % kävellen, 8 % pyörällä, 9 % joukkoliikenteellä ja 61 % henkilöautolla. Jalankulkumatkan keskipituus on 1,6 km, pyörämatkan 3,3 km, joukkoliikennematkan 15 km ja henkilöautomatkan keskipituus 20 km. Haja-asutusalueella asuvien matkan keskipituus on 20 km, kun taas Helsingin keskustassa asuva selviää 12 kilometrillä. Onko erityisiä matkalaisia joiden uskoisi mieluisasti ottavan käyttöön uuden liikkumisajatuksen? Jättäisivät henkilöauton pois käytöstä ja siirtyisivät kävelijöiksi, pyöräilijöiksi tai joukkoliikenteen käyttäjiksi? Paljonko sitten on niitä jotka kokonaan luopuvat henkilöautosta ja/tai jotka eivät sitä koskaan hanki. Paljonko heitä pitäisi olla, jotta muutos tuntuisi päästöissä? Muuttaako kaupungistuminen liikkumistapoja? Paljonko kävely. ja joukkoliikennealueiden väestö lisääntyy ja paljonko haja-asutusalueiden väestö vähenee? Miten on ikääntymisen laita, lisääkö se henkilöauton käyttöä vai vähentääkö se sitä? Kivoja kysymyksiä. Ne liittyvät poliitikkojen tavoitteenasetteluun. No minä teen nyt omaksi huvikseni yhden pikku analyysin.

Tehdään pika-analyysi asumismuutosten ja teknologiamuutosten vaikutuksesta liikenteen päästöihin. Jos olet nykyliikenteestä erityisen kiinnostunut, saatat katsella minun blogistani henkilöliikennetutkimuksentietoja alueiden ja paikkakuntien eroista. Havaitset mm. sen ihmeen, että pohjoisessa pyöräillään huomattavasti enemmän kuin etelässä. Helsingissä ajetaan pyörällä 7 % matkoista, kun Oulussa luku on 16 % ja Joensuussa 13 %. LVM:n työryhmä haluaa kaksinkertaistaa pyöräilyn ja kävelyn suoritteen. Kysymys kuuluu, onko sillä mitään vaikutusta. Kävelyn ja pyöräilyn matkakilometrisuorite koko Suomessa on 7,5 milj. km päivässä. Se on 3,9 % koko suoritteesta. Minun urbanisaatioennusteeni ja henkilöliikennetutkimuksen aluetyyppikohtaisten matkalukujen mukaan se nousisi 4,4 %:in  tulevaisuudessa. Ei kaksinkertaiseksi. Mutta siinähän se on se asennemuutos. Onko sitä? Suuri se olisi. Muistuttaisi vanhoja sota-aikoja.
Katso
  
Suomen kansasta haja-asutusalueilla asuu 50 %, jalankulkualueilla asuu 20 % ja joukkoliikennealueilla loput 30 %. Ikäihmisten osalta haja-asutusalueiden osuus on noin 30 % ja jalankulkualueiden osuus samoin 30 %. Tämän kertoo Ympäristökeskuksen raportti. Voisiko olettaa, että nykyinen ikäihmisasuminen muuttuisi tulevaisuuden todellisuudeksi. Sanotaan niin! Haja-asutusalueilla asuisi 30 %, joukkoliikennealueilla asuisi 40 % ja jalankulkualueilla asuisi 30 % Suomen kansasta. Vaikuttaako hyvältä? Tutkimukset kertovat suomalaisten matkatottumuksista. Alempaan kuvaan on piirretty sinisellä tolpalla nykyinen arkipäivän matkasuorite. Suomalaiset kävelevät päivittäin 4,1 milj. kilometriä ja ajavat pyörällä 3,4 milj. kilometriä. Joukkoliikenteellä matkustetaan 12 milj. kilometriä. Henkilöauto on liikkumismuodoista ylivoimainen. Autot kulkevat päivittäin 127 milj. kilometriä ja matkustajat 172 milj. kilometriä. Kuvan oranssit tolpat kertovat kulkemisen muutoksista väen asettuessa urbaanimpaan olotilaan. Patikointi, pyöräily ja joukkoliikenne lisääntyvät. Henkilöautoliikenne vähenee. Minun pika-analyysini mukaan tuossa hämäräperäisessä tulevaisuuden tilanteessa kävelyn matkasuorite olisi lisääntynyt 6 %, pyöräilyn 11 %, joukkoliikenteen 28 % ja henkilöautoliikenne olisi vähentynyt 6 %. Tämä vaikutus olisi siten urbanisaation aiheuttama. Liikkumista on kuvattu käyttämällä nykyisiä tunnuslukuja jalankulkualueilla, joukkoliikennealueilla ja haja-asutusalueilla. Mitään asennemuutosta ei ole huomioitu – vain ihmisten muuttaminen tiiviimmille alueille.

CO2 -päästöt
Päästöt ovat oleellinen juttu puhuttaessa ilmastonmuutoksesta. Havaitsimme urbanisaation pienen vaikutuksen suoritteisiin - oikeasuuntaisen, mutta suhteellisen vähäisen. On löydettävä ruutia muualta. Sitä löytyy teknologiasta? Palataan siihen. Löytyykö sitä asenteista – se hieman epäilyttää. En tunnista tuntemassani ihmisjoukossa, en nuorissa enkä eläkeläisissä, keski-ikäisistä puhumattakaan tätä järisyttävää ilmiötä. Tiedän kyllä kriisitilanteen. Jos polttoainehanat sulkeutuvat ja sähköä saa vain pari tuntia päivässä. Silloin on kriisi. Miehet ja osa naisistakin lähtevät rintamalle. Väki evakuoidaan maaseudulle. Koulut ja yliopistot toimivat puoliteholla. Kaikki muuttuu. Tavoite saavutetaan. Mutta normaalioloissa?

Siinä näkyy meidän noiduttu ongelmamme. Toteuttaako tavoite tavoitteet? EI helpolla! Kriisi toteuttaa!











Liikenteen päästöt vähenevät urbanisaation vaikutuksesta. Urbanisaatiota huomattavasti suurempi merkitys on teknologialla. Ajoneuvokannan laatu muuttuu radikaalisti. Sitähän me kaikki toivomme. Minun laskelmani mukaan urbanisaatiolla on näissä talkoissa huomattavasti teknologiaa pienempi merkitys. Laskin vertailun nykyisillä lähtökohdilla. Muutin nykyliikennettä urbanisaatiolla ja erikseen teknologialla. Urbanisaatio lisää joukkoliikenteen päästöjä 28 % ja vähentää henkilöautoliikenteen päästöjä 6 %. Teknologia taas leikkaa joukkoliikenteen päästöjä jopa 70 % ja henkilöautoliikenteen päästöjä 50 %. Kun puhumme muutoksesta, voimme keskittää koko huomiomme teknologiaan. Urbanisaatio, kaupunkien kehittäminen ja tiivistäminen vaikuttavat kyllä kaupunkitalouteen ja palveluiden saatavuuteen, ehkä myös kilpailukykyyn, mutta ne eivät ansaitse aivan niin suurta huomiota liikenteen CO2- päästöjen vastaisessa taistelussa.

Tämä kuva esittää pika-analyysin tuloksen tieliikenteen osalta kokonaisuudessaan. Jos tulevaisuus olisi vuonna 2050 päästöjä olisi vähennettävä vuoden 2005 tasosta 80 %. Nykytasoon verrattuna se tarkoittaa noin 70 % vähennystä eli päästöjä saisi olla 4 milj. tonnia. Minun kuvassani ollaan 5,5 miljoonassa. Ehkä minun kuvassani tulevaisuus onkin vuodessa 2040.

”Harakan räpistelevä lento”
Sanna Marin joutui syytettyjen penkille hänen vaatiessaan johdonmukaista tietoa. Hän ei hyväksynyt asiantuntijayhteisön tarjoamaa ristiriitaista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Ristiriidatonta tietoa ei ole olemassa. Tätä ei Sanna ole vielä oppinut. Toiset puoluepomot todistivat poliitikon joutuvan tekemään päätöksiä juuri nyt olevan tiedon valossa. He olivat oikeassa. Jos totuutta odottaa ei voi koskaan päättää. Lopetankin tämän jutustelun Jaan Krossin pohdiskeluun. Siitähän olin tämän kaiken aloittanut. Hän pohtii Berend Falckin hahmossa: ”Mitkä ovat kohtaloita määräävien tapahtumien tuntomerkkejä ja mittapuita? Niitä mittapuita ei ole olemassa inhimillisten oletusten ulkopuolella, ja ne taas arvatenkin perustuvat historian kokemuksiin. Mutta se, mitä me oletamme tapahtumien tulevasta vaikutuksesta, on toisen kokemuksen mukaan väärääkin väärempi, liian usein väärä jotta vastuuntuntoisempi suhtautuminen yleensä saattaisi uskoa mihinkään eteenpäin viittaavaan. Sillä liian usein tapahtumat, joita me niiden sattuessa tuskin huomaamme, osoittautuvat perästä päin läheistemme tai meidän itsemme olemassaolon tienhaaroiksi ja vedenjakajiksi. Mutta tapaukset jotka tuntuvat muuttavan toiseksi, ellei sentään valtakuntien niin ainakin maakuntien ja kaupunkien elämänkulun, eivät muuta tosiasiassa maailmaa sen enempää kuin harakan räpistelevä lento.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti