keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Robottiautot ja maahanmuutto – kaikkea siltä väliltä!

Suuret trendit mylläävät lähes kaaosmaisesti ajatusmaailmaamme. Kaikki – melkein kaikki – tuntuvat uskovan robottiautoihin, monet uskovat korkeaan rakentamiseen, joku uskoo lentäviin autoihin – aivan tosissaan. Hyvin paljon tehdään pyöräilyn eteen, meidän kaupungeistamme uskottaisiin voitavan tehdä Kööpenhamina tai Amsterdam. Kaiken lisäksi talousteoreetikot uskovat asuntotuotannon lisäämisen alentavan asuntojen hintoja. Ja vielä uskotaan kaupungin tiivistämisen lisäävän kansainvälistä kilpailukykyä. Nämä asiat tulevat vastaan ikään kuin totuuksina. Jatkuvasti. Toimittajat niitä lanseeraavat ja poliitikot niitä lanseeraavat. Niitä lanseeraavat myös tutkijat. Suunnittelijat ovat hieman ihmeissään. Olisiko tuohon uskomista? Saadaanko niitä asemakaavamääräyksiä nyt taipumaan noihin yleiskaavoittajien haaveisiin? Urakoitsija kiemurtelee kohtuuhintaisuuden, autopaikkojen, esirakentamisen ja kaavamääräysten ristiaallokossa. Tietää kyllä mitä talo itsessään maksaa. Se on sen pari tonnia neliöltä. Ja sitten pitäsi tehdä vielä tuote joka menee kaupaksi. Suuren paradigman muutoksen keskellä on päässyt unohtumaan asunnon tarvitsijoiden genetiikka ja sen mukana kulttuuri. Unohtunut on myöskin asunnon elinkaaren ketju omistajien suhteen. Onhan niin, että esim. Helsingissä, jossa rakennetaan 4500 asuntoa vuodessa, omistajaa vaihtavia käytettyjä asuntoja on 7200 vuodessa. Vuokralaisia on 47 %:ssa asunnoista. He vaihtavat asuntoa – jaa, en löytänyt tuollaista lukua.

Nousevat trendit, laskevat trendit – siinä jossain välissä mennään?

Missä järjestyksessä nyt edetään? No edetään siinä järjestyksessä mikä tuohon alkuun tajunnanvirtana syntyi. Ehkä ei ole parempaa järjestystä kuin tajunnanvirta. Ruoanlaitossa resepti kertoo tarkasti oikean työjärjestyksen. Onnistuneet raaka-aineet ja hyväksi tunnettu tekotapa takaavat makunautinnon. Ruoanlaitossa ei yleensä harjoiteta vuorovaikutusta. Kokki on pääsuunnittelija ja hän tekee muilta kyselemättä. Hän luo. Syöjät sitten nauttivat, makuhermot ja näköhermot välittävät ja tunnistavat syöjän onnea. Yksinsyöjä saattaa kokea nautinnon suuren pöydän nautiskelijoista poiketen. Yhtä kaikki. Tuo kaikki käy nopeasti. Kaupunki myös luodaan. Kaupunkia luodaan jatkuvasti. Kaupungin tekeminen on prosessi. Kokkeja on ehkä usean vuosisadan ajalta. Kaikki on äärimmäisen hidasta. Niin on sen nautiskelukin. Nautiskellaan yhdessä ja yhä enemmän yksin. Nyt yhtäkkiä olemme tilanteessa jolloin kehittämisessä nähdään käännepisteitä. Pata porisee, mutta sinne heitetään äkkiä ja arvaamatta uusia aineksia. Ollaan viimeisen hetken edessä. Jos emme nyt muuta reseptiä, olemme tuhon omia! Näin pyrkivät sanomaan – tekoviisaat.

Robottiautot
Jotenkin melko typerästi tämä kaikki alkaa näistä ajovimpaimista. Mutta ne tuntuvat olevan niin lähellä uudistajien sydäntä, suorastaan kaupunkivallankumouksen ytimessä. Nyt sitten lähden järjestelmällisesti teilaamaan näitä sydämenasioita.  Täysautonomisen auton rintamalta kuuluu huonoja uutisia. Googlen porukassa on tapahtunut suurimittaista henkilökunnan katoa. Se kertoo sisäpiiritietoa missionin epäonnistumisen uhasta. Vai tuntuuko luonnolliselta että väki lähtee sen vuoksi että heillä on liiaksi palkkaa, vapaa hieronta, gourmet kahvia, ilmainen lastenhoito sekä mainiot bonukset? Puoliautonomiset autot taas kehittyvät huimaa vauhtia. Yhä uusia apulaitteita tulee kuljettajien käyttöön. Itsekin nautiskelen aktiivisen vakionopeussäätimen toiminnasta. Moottoritiellä on hyvä huristella jalat tukevasti lattialla. Jarrutus ja kaasutus hoituvat automaattisesti. Ja hätäjarrutuksen tueksi vilkuttaa valo BREAK. Henkilöautojen suhteen on hieman sama dilemma kuin junienkin suhteen. Koko järjestelmää ei voida automatisoida silloin kun ihminen on pelissä mukana inhimillisine erehdyksineen.  Olosuhteet ovat myös liiaksi säiden armoilla, yksi jäätynyt vaihde tai hyvä räntäsade sotkee koko laajan systeemin. Silloin automatiikka pysäyttää armottomasti kaiken. Vaikka metron automatisaatio meillä surkeasti töppäiltiinkin ovat maailman automatisoidut metrot esimerkkinä automaation toimivuudesta – suojatuissa olosuhteissa. Siis lopuksi kaikki ruusuiset kuvitelmat kumoava väite: Meillä ei tule koskaan olemaan toiminnassa täydellistä robotisoitujen autojen liikennejärjestelmää!
  
Googlen väki on eroamassa. Elon Musk sanoo Teslan automaattiauton olevan pian totta. Tesla on muuten ainoa auto joka pystyy moottoritiellä jonkinlaiseen automaattiohitukseen. Mutta nyt kun Musk keskittyy tunneleiden poraamiseen  saattavat autot jäädä vähemmälle huomiolle. Muuten sokean miehen autoajelu on tämän päivän robottibanalistiikkaa. Lue vanha blogini näistä automaation ihmeistä. http://penttimurole.blogspot.com.ee/2013/06/google-driverless-car-ajoneuvokas.html  ja http://penttimurole.blogspot.com.ee/2016/11/robottiautot-ja-tietamattomyyden.html

Lentävät autot
Nyt olemme saaneet jälleen lukea ja kuulla ja katsella lentävien autojen olevan meidän ostoslistallamme aivan muutaman vuoden päässä. Dubaissa ovat jo palkkaamassa taksikuskeja kiinalaisten kehittämiin lentäviin takseihin. 60-luvulla kuvittelimme vakavissamme raskaiden kuljetusten siirtyvän ilmapallokuljetuksiin. Neuvostoliitossa uskottiin helkoptereiden suoriutuvan kuljetustehtävistä ja tiet voitiin jättää tekemättä. Ne ovat paljolti vieläkin tekemättä. Lentävät autot poistavat kaupungin liikenneruuhkat. Niin ajatteli muiden ohella jopa kuuluisa arkkitehtiprofessorimme Aarne Ervi astuessaan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikön virkaan. Mitä mahtaa ajatella ystävämme Mikko Aho hänen nyt tarttuessaan Helsingin uuden kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja kiinteistöjä ohjaavan jättiviraston ohjaussauvaan. Nostaako kaupunkiympäristömme virasto meidän liikenteemme taivaalle?    Minä voin vastata tuohon:  Lentävät kamerat ja lentävät ostoskassit ovat leikkiä ja harrastelua. Mikään meidän tulevaisuudessamme ei tuota niin halpaa energiaa että me voisimme liikkua lentämällä. Surisevat koppakuoriaiset taivaalla voivat olla suosittua rahakkaiden leikkiä, ne eivät ole mummojen ja pappojen kauppakasseja. Lentävät autot eivät tule olemaan jokanaisen ja jokamiehen kulkuneuvo, ei maalla eikä kaupungeissa, ei meillä eikä muualla.

Drone, se on suomeksi käännettynä kuhnuri, tai kyllä se nyt näissä yhteyksissä tarkoittaa miehittämätöntä ilma-alusta tai tiedustelulennokkia. Nyt ovat kiinalaiset lanseeranneet markkinoille taksikuhnurin. Se on tarkoitettu surisemaan meidän kaupungeissamme. Tässä laitteessa potkurit pyörivät sähköllä. Toimintasäteeksi ilmoitetaan 40-50 km. Mukaan mahtuu yksi henkilö ja läppäri. Ajatteletko tämän laitteen ratkaisevan meidän liikkumisongelmamme, vai uskotko enemmän Elon Muskin Hyperloopiin? Minä en usko kumpaankaan.

Ylikorkea rakentaminen
Somessa näen tavan takaa nuorten ihmisten (niin epäilen, todisteet puuttuvat) lausuvan myönteisiä kannanottoja korkean rakentamisen puolesta. Helsingin suunnitelmakartat täyttyvät pikkumanhattaneista. Suunnittelun ideologit, etupäässä taloustieteilijät, Ode Soininvaaran johdolla, he haluavat tiivistää ja ja lisätä korkeutta. Muutamia vuosia sitten suosittu tiivis ja matala on hävinnyt muistojen galleriaan. Nyt on vaihdettu tiiviiseen ja korkeaan. Rakentamisen ammattilaiset toppuuttelevat korkeuden suhteen. Korkeat talot tulevat kalliiksi. Rakennuskustannus neliötä kohti saattaa olla puolitoistakertainen normaaliin verrattuna. Kummallista, tonttihinnan, esirakentamisen tai kunnallistekniikan vähenevä osuus kerrosneliötä kohti ei tunnu vaikuttavan asunnon hintaa alentavasti. Lisäkustannuksia tulee hisseistä, porrashuoneista, palonkestosta sekä sammutusjärjestelmistä. On jopa kuulunut pelastuslaitosten suunnasta sellaista, etteivät he voi taata ylikorkeiden rakennusten palonsuojelua. Tarvitaan talokohtaisesti omaa henkilökuntaa.  Korkeat talot eivät ole lapsiperheiden taloja. Lapset eivät voi yksin liikkua sisään tai ulos. Hissiä saavat käyttää vain teinit. Esiteinit joutuvat kävelemään. Ajatelkaa pikkuista raskaan repun kanssa nousemassa 25. kerrokseen. Huutoyhteys hiekkalaatikolle – vanha kriteeri - se ei enää olekaan validi. Nykyään pienilläkin lapsilla on kännykät. Sitä paitsi lapset ovat päiväkodeissa ja äidit töissä. Vanha maksimi kahdeksan kerrosta ei siis enään päde. Huutoetäisyys oli 8 kerrosta. Totuus on kuitenkin ettei ylikorkealla rakentamisella voi hoitaa kuin marginaalia asuntotarpeesta. Se on kallista rakentamista. Se tuhoaa miljöön.  Siitä on luovuttava. Ja siitä luovutaan. Kiinalaiset eivät siitä luovu, mutta me luovumme. En silti ole aivan kategorinen. Jos joku rakentaa sellaisia korkeita taloja kuin Edu Kairamon ja Kyösti Levomäen Itäkeskuksen torni – nyt asunnoiksi muutettuna, sallin niitä valittuihin paikkoihin – harkitusti. Tuossa talossa 80 neliön asunnon neliöhinta tuntuu olevan 6000:-. Matalammissa uudisrakennuksissa samalla seudulla neliö tuntuu maksavan 5000:-. Aivan Edun tornin naapurista saa käytetyn asunnon hintaan 3500:-/m2. Kalasataman 35 kerroksen tornissa uuden kaksion hinnat pyörivät kuudessa tonnissa neliöltä. Ne ovat vuokratontilla. Hermannissa saisi saman kokoisen vanhan asunnon hintaan 4000 tonnia neliöltä.  

Ylikorkeata rakentamista ei voi puoltaa kohtuuhintaisuudella. Sitä ei voi myöskään puolustaa mainosihmisten keksimillä korulauseilla, jotka liittyvät vaikkapa Tapiolan puutarhakaupunkiin: ”Muodoltaan pyöreät tornit täydentävät alueen omaleimaista asuntorakentamista, mikä on ollut ympäristölle tunnusomaista puutarhakaupungin syntyajoista lähtien. Vaihtelevat tornien korkeudet tuovat kaupunkikuvaan elävyyttä.”

Corbusier sovitti Ville Contemporaine -suunnitelmaa Pariisin keskustaan julkaisemalla Plan Voisin -suunnitelman vuonna 1925. Corbusier suunnitteli kaupungin valon ja terveyden ideologialla. Tutkimukset ovat sittemmin osoittaneet hänen syvärunkoiset pilvenpiirtäjäkaupunkinsa hyvin epäedulliseksi valon kannalta. Vanha perinteinen umpikorttelikaupunki on parempi. Kiinalaiset ja Kauko-Itä, mukaan luettuna Gulfin öljymaat ovat innostuneet Corbun opeista.  Me olemme nyt päässeet samaan innostukseen. Toivottavasti me siitä pian luovumme. Tulokset eivät vastaa odotuksia.

Pyöräilykaupunki
Kaupunkiuudistajien haave on tehdä meillekin Kööpenhamina tai Amsterdam. Etäisysyyksiltään, maastoltaan ja mittakaavaltaan, se ei ole mahdollista. Kaupungit ovat rakenteeltaan erilaisia. Me emme voi puristaa etäisyyksiä läheskään samalle tasolle kuin ne ovat näissä esimerkkikaupungeissa. Emme saa etäisyyksiä verrannollisiksi edes ansiokkaalla baanojen rakentamistouhulla. Emme Mechelininkadun emmekä Hämeentien polkupyöräistämisellä. Emme myöskään pääväylien bulevardisoimisella.  Kaikki mitä pyöräilyn hyväksi tehdään on ihanaa. Olen itsekin innokas sähköpyörailijä. Helsingistä ei voi kuitenkaan tulla tekemälläkään ympärivuotista pyöräilykaupunkia Köpiksen tai Amsterdamin malliin.

Liikkuminen Kööpenhaminassa on tunnetusti pyöräilypainotteista. Tässä kuvassa näkyy kaupunkirakenne ja kulkutapajakaumat. Asukasluvut ovat yllättävän samansuuruisia. Vain asukastiheyksissä on eroa. Köpiksen kunnan 600000 asukasta asuvat tiheydellä  6900 asukasta per km2. Helsingissä 630000 ihmistä asuu puolella tiheydellä eli 2900 asukasta per km2. Kevyen liikenteen osuus matkoista on samansuuruinen. Ainoa ero on se, että tanskalaiset eivät juuri kävele ja että helsinkiläiset eivät juuri pyöräile. Joukkoliikenneosuus ja autoilun osuus ovat kutakuinkin samansuuruisia. Keltaiset alueet osoittavat suurin piirtein kerrostaloasutuksen sijoittumista. Helsinki on Köpikseen verrattuna hyvinkin räjähtänyt.

Kohtuuhintaiset asunnot
Saan jatkuvasti lukea kohtuuhintaisten asuntojen tarpeesta. Asuntojen tarve on ilmeinen. Yhteiskunta tukee asunnontarvitsijoita. Suomessa myydään vuosittain 100000 asuntoa. Niistä 60000 on vanhoja, käytettyjä asuntoja. Lähes 40000 on uusia asuntoja. Uusista yhteiskunnan tukemia ARA-asuntoja on noin 8000.  Asuntomarkkinat ovat tällä hetkellä noin 17 miljardia euroa vuositasolla. Helsingin osuus näistä kaupoista on noin 21 % eli runsaat 3 miljardia euroa.

Helsingissä myytävän vanhan kerrostaloasunnon keskihinta on 4200 €/m2. Halvimmillaan Helsingistä saa vanhan asunnon Jakomäestä tai Kontulasta. Siellä ne maksavat 2000 €/m2. Uudesta asunnosta joutuu maksamaan keskimäärin 5300 €/m2. Kalleimmat asunnot löytyvät Eirasta ja Kaivopuistosta. Hintaa on 7000 €/m2. Hinnat putoavat muualla maassa rajusti. Uudenmaan ulkopuolella käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat ovat 1500 €/m2 ja uusien asuntojen hinnat 2800 €/m2. Haarukkaa siis löytyy kohtuuhintaiselle asumiselle kaikkialla – jopa Helsingin sisällä.

Minä uskon saavutettavuuden määräävän asunnon hinnan. Eräs vanhojen aikojen ykkösväittämä – ainakin minulla – on, että kaupunkialueella asumiskustannusten ja liikennekustannusten summa on vakio. Näin siis rikas tai lainahanojen lähellä oleva perhe voi ostaa asunnon Eirasta ja elellä ilman autoa ja ajaa raitiovaunulla torille. Köyhempi joutuu ostamaan asunnon puoleen hintaan Järvenpäästä tai Lohjalta, mutta joutuu sitten panemaan perheensä liikekannalle, autoihin, busseihin ja juniin. Kustannusten summa on vakio. Tästä seuraa se, että hyvän saavutettavuuden alueella ei voi olla ”kohtuuhintaista” asuntoa ilman että yhteiskunta tukee asunnon ostajaa aivan samoin kuin se tukee joukkoliikenteen käyttäjää. Eräät asiantuntijat sanovat juuri asuntojen tukemisen Hitas-tyyppisellä järjestelyllä nostavan asuntojen hintoja. Kirjoittelinpa rahankäytöstä liikkumiseen ja vertailin sitä muuhun:

Asuntoja myydään 100000 kpl vuodessa. Näistä 60000 asuntoa on vanhoja ja 40000 uusia. Koko maassa uusista asuntoaloituksista neljännes on omakotitaloja. PKS:n osuus koko asuntokaupasta on noin 44 %, Helsingin tästä noin puolet.  Bisnes on nyt 17 miljardia vuositasolla. Vertailun vuoksi kotitaloudet käyttävät liikenteeseen yhteensä 24 mrd euroa vuodessa. Autoja ostetaan vuodessa 10 miljardilla eurolla. Uusia autoja ostetaan 120000 kpl ja käytettyjä autoja 500000 kpl vuodessa.

Pääsenpä nyt sitten lopuksi väittämään ettei asunnon hinnan kohtuullistamista voi rakennuskustannuksia halventamalla synnyttää. Talon rakentaminen maksaa noin 2000 euroa neliömetriltä. Tontin hinta nousee paikasta riippuen lähes saman suuruiseksi kuin rakennuskustannus. Lisäksi tulevat erilaiset esirakennuskustannukset ja vaikkapa erityiset joukkoliikenneinvestoinnit. Muuten lueskelin juuri Rakennusteollisuuden VTT:ltä tilaamaa rakentamisen verotusta koskevaa selvitystä. No, siitä selviää että verot muodostavat asunnon hinnasta lähes puolet. Suurimpana pottina arvonlisäverot. Ja kylläpä kai siinä asunnon ostoon tarvittavan rahan tienaamisessa on verottajalla iso käpälänsä mukana. Teoriassa asunnon hintaa pystyttäisiin parhaiten kohtuullistamaan verotusta keventämällä. Mutta hupsista, silloin tulisivat ”bernerit”. Suuri markkinahäiriö.

Loppukaneettina siis väitän ettei asuntojen ostohintojen ”halpuuttaminen” ole mahdollista lisäämällä tiivistä ”kansiautopaikka-asumista” korkean saavutettavuuden alueilla. Halpuutusta syntyy laajentamalla ”metropolialuetta” ja parantamalla joukkoliikenteen tehokasta vaikutusaluetta.

Kulttuuri ja kotoutuminen
Suomi kasvaa maahanmuuton kautta. Suomen kantaväestö vähenee. Koko maassa ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut runsaalla 20000 asukkaalla vuodessa ja suomalaistaustainen vähentynyt noin 5000 asukkaalla vuodessa. Helsinki imee ulkomaalaistaustaisia. Viime vuosina Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut 5000 asukkaalla vuodessa ja suomalaistaustainen väestö  3500 asukkaalla vuodessa. Saldo on kasvua 8500 asukkaalla vuodessa. Koko maan saldo on kasvua 25000 asukkaalla vuodessa. PKS:n ulkopuolisessa Suomessa ulkomaalaistaustaisen väestön määrä on tällä hetkellä 4 % koko väestöstä. PKS:n alueella se on 14 %.

Mielenkiintoinen kippura kertoo Suomen väestön muutoksesta. Helsinkiä ja muuta pääkaupunkiseutua myöten suomalaistaustainen väestö näyttää miinuskasvua. Koko kasvu on maahanmuuton varassa. Tilastoissa ei valitettavasti vielä näy vuotta 2016. Helsingin väestönkasvun kuva ei näytä kovinkaan huolestuttavalta. En tarkoita huolestuttavuutta siksi että pelkäisin ulkomaalaistaustaisia. He voivat olla ilmeinen rikkaus. Suoranaista rodunjalostusta. Huolestun siksi ettei asumisen strategioissa eikä yleiskaavoissa lainkaan tunnu näkyvän tämä muutos. Olen joskus aiemmin kirjoittanut ulos ihmetykseni siitä, ettei koko laajassa päätöksenteossa olleessa tarkistetussa Helsingin yleiskaava-aineistossa esiinny kertaakaan sanaa maahanmuutto, pakolaisuus, monikulttuurisuus tai muuttoliike.

Lisää kippuroita väestönkasvusta. Muistelen aikaa kun suunnittelimme Vantaan pääkaupungiksi Koivukylän  ”New Townia”. Silloin tutkimme kaikkea mahdollista. Erityisenä aiheena olivat mm. koulumatkat ja kevyt liikenne. Ainoa asia josta emme silloin tienneet mitään ja siksi sen tutkimusaineistostamme unohdimme oli monikulttuurisuus. Nyt juuri Koivukylän päiväkodeissa on tusinan verran kansallisuuksia. En edes tiedä mitä olisimme tehneet, jos silloin olisimme arvanneet tällaisen muutoksen olevan tulossa.  En osaa nytkään sanoa mitä olisi tehtävä, jotta monitaustaisuus voitaisiin parhaiten ottaa huomioon.  Kuitenkin nämä kippurat kertovat jostain merkittävästä.

Nuo muut asiat vaikuttavat niin selkeiltä. Maahanmuuton ja väestön kulttuurien suhteen olen ymmällä. Kotouttaminen laajasti ymmärrettynä ei voi onnistua eikä sen kuulu onnistua. Sen voi havaita jo suomalaisen siirtolaisuuden hitaasta kotoutumisesta. Vieläkin taidetaan Michiganin haaleissa muistella siirtolaisuuden ikimuistoisia alkuaikoja. Erityistä oli amerikkalaisessa lehdistössä mainittu suomalaisten työmiesten itsepäinen mieltymys ammattiyhdistysliikkeeseen ja sitä kautta pahamaineisuus kunnon kapitalismin kannalta. Pekka Kettunen kerran esitelmässään kehotti harkitsemaan Amerikoissa menestyksen saavuttanutta ajatusta antaa latinosiirtolaisten asettua yhteen oman näköisilleen asuntoaluille China Townien tapaan.

Katutaidetta puolivälissä latinokaupunkia ja puolalaiskaupunkia

Asuimme Liisan kanssa Brooklynnissä pari kuukautta. Meistä pohjoiseen oli puolalaiskaupunki, etelässä olivat latinokaupunki ja juutalaiskaupunki. Minusta kaikki toimi hienosti. Jotkut tätä pitävät katastrofina. Ei tuo Rinkeby nyt suurelta menestykseltä näytä. Jotain mystistä tässä on. Sitä epävarmuutta asioiden tietämisessä lisää viimeistä edellisessä blogissani mainittu tanskalaisten shariajuttu. Niin, haluan ehkä sanoa että asia olisi nostettava agendalle. Ja ottaa keskusteluun mukaan näitä tulokkaita. Heitä on jo paljon. Ja he muodostavat koko kasvun. He ovat kuitenkin heterogeninen ryhmä. He eivät ole yksi ryhmä. Heidän keskuudessaan ymmärtämättömyys, itsekkyys ja rasismi saattavat – ja ovatkin – kantaväestöä kovempana - aivan pinnalla. Tehtävä ei siis ole helppo. Vai luulitteko maahanmuuton nyt päättyneeksi? Maailman rauhoittuneeksi?


torstai 16. helmikuuta 2017

Trump – aidanrakentajien eliittiä?

Meksikon aita ei suinkaan ole aitojen maailmassa uniikki. Meksikon aita on kuitenkin Donald Trumpin retoriikassa uniikki. Hän on aivan ilmeisesti pyrkimässä suurten aidanrakentajien kunniakkaaseen joukkoon.

Näin hän sanoi: “Minä rakentaisin mahtavan vallin, ja kukaan ei rakenna valleja paremmin kuin minä, uskokaa minua, ja minä rakennan sen uskomattoman halvalla – minä rakennan mahtavan, mahtavan vallin meidän eteläiselle rajallemme. Ja minä panen Meksikon maksamaan sen vallin. Kuulkaa sanojani!”

Tämä vaikuttaa varsin kirkolliselta. Päätin tästä innostuneena sitten hieman ihmetellä maailman aitaprojekteja. Niitä löytyi yllättävän paljon. Aiemmin olin jo käsitellyt suuria ”muureja”. Nyt puhun aidoista.  Jätin myös Berliinin muurin toiseen kertaan – vaikka se olikin historiallinen aita.

Aidoilla on pituuseroja, mutta on myös laatueroja. Joskus ne ovat pelkkää piikkilankaa, joskus todellisia ”linnoituksia”. Maailman kaikkein köyhimmät maat ovat tarvinneet rajoilleen aitoja. Sellaisia ovat Bangladesh, Länsi-Sahara, Syyria, Zimbabve ja Meksikko. Rikkaammat tarvitsevat suojaa köyhyyttä vastaan. Terrosristien kulkureitit ovat muualla.

Espanjan/Marokon ja Länsi-Saharan ennätysmäiset aidat ja vallit
Länsi-Sahara on yksi meidän nykymaailmamme aidatuista alueista. Alue on aikanaan ollut Espanjan alusmaana. Suuri Afrikan jako toimitettiin vuonna 1884, hyvissä ajoin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Jako suoritettiin Saksan keisari Otto von Bismarckin johtamassa kokouksessa, jossa läsnä olivat mm Itävalta-Unkari, Belgia, Tanska, Ranska, Yhtyneet kuningaskunnat, Italia, Hollanti, Portugali, Espanja, Ruotsin ja Norjan unioni, Ottomaanien valtakunta ja Yhdysvallat. Mitähän nuo skandinaavitkin siellä tekivät, eivät kuitenkaan saaneet ”laillisuuden” jaossa mitään käteensä? Kongressissa jaettiin nimittäin ”lailliset oikeudet” valtaan ja omistukseen. Afrikkalaisilta ei kysytty.

Suurimmat palat Afrikkaa sovittiin jaettavaksi briteille ja ranskalaislle. Belgia sai Kongon ja Italia osan Libyaa sekä paloja Eritreassa ja Somaliassa. Saksan osaksi tulivat Tansania, Namibia ja Kamerun. Portugali nappasi Angolan ja Mozambikin. Espanjalle ei paljoa herunut. Sen osaksi jäivät vain Länsi-Sahara ja rannikkokaupungit Melilla, Ceuta sekä muutamia saaria.

Espanjan saamassa Länsi-Saharassa asui silloin ehkä 100000 henkeä. He olivat paimentolaisia , berbereitä. Erilaisten itsenäistymispyrkimysten jälkeen ja varsinkin Marokon, Algerian ja Mauretanian itsenäistyttyä 1960-luvun alussa, YK määräsi Espanjan luopumaan reservaatistaan. Espanja ehdottikin autonomiaa, mutta sitten Marokko ja Mauretania ryhtyivät omimaan aluetta. Myös alueen asukkaita ”edustanut” Polisarion sissiliike Algerian päämajastaan käsin vaati aluetta omaan hallintaansa. Marokko oli saanut parhaan jalansijan alueelle ja sai vielä tukea länsimaiden lisäksi mm. Israelilta ja Saudi-Arabialta. Polisario jäi heikolle hapelle. Marokko sitten turvautui nykyaikana levinneeseen villitykseen ja ryhtyi rakentamaan miinoitettua hiekkavallia estääkseen sissien liikeen. Vallia rakennettiin 1980-luvulla yhteensä lähes 3000 kilometriä. Google Earthista voi seurata muurin kulkua ja sen varrelle rakennettuja pikku linnoituksia. Näitä muurien reunustamia ja muutamalla kivirakennuksella varustettuja kohteita on noin 2-3 kilometrin välein. Useat näyttävät olevan hiekkadyynien alle hautautuneita. Mahtava aitaprojekti sinänsä. Samalla se on maailman pisin miinakenttä. Maailman huippua. Ehdotammeko Trumpille opintomatkaa?

Länsi-Afrikassa aidan rakentajina ovat kunnostautuneet Espanja ja Marokko. Marokossa aidat on rakennettu erottamaan toisistaan Espanjaan kuuluvat rannikkokaupungit ja Eurooppaan pyrkivät maahanmuuttajakandidaatit.Tällaisia aitoja on parikymmentä kilometriä. Ne ovat tehokkaan näköisiä korkeita kaksoisaitoja piikkilankoineen ja valvontalaitteineen.  Länsi-Saharassa aita tai valli pyrkii pitämään Polisarion sissit poissa Marokon hallitsemalta rannikkoalueelta. Tämä aita ei ole uskon aita. Se on poliittinen aita. Mutta mahtava rakennelma se on. Pituutta kertyy monista eri kehitysvaiheista ja versioista noin 3000 km. Nyt miehitetty ja valvottu ”Minurso” aita linnoituksineen on 1300 kilometrin mittainen. Se on myös miinakentällä vahvistetu.

Belfastin muurit erottelivat katolisia ja protestantteja
Aidoilla tai muureilla on historiansa. Pohjois-Irlannissa rakennettiin katolisten ja protestanttien välisten kahakoiden hillitsemiseksi ”rauhan linjoja” tai ”rauhan muureja”. Ensimmäiset muurit rakennettiin vuonna 1969. Muurit osoittautuivat hyödyllisiksi ja niitä laajennettiin, niin että niitä on nyt noin 34 km. Viime vuosina on käyty keskustelua muurien purkamiseksi. Yllättäen ilmeni, että ihmiset olivat niiden antamaan ”turvaan” tottuneet ja ehdotettu purkaminen lykättiin vuodelle 2023.

Belfastin muurit ovat 8 metrin tai tarkemmin 25 jalan korkuisia. Tämä taitaa olla kansainvälinen standardi sillä Israelin muurit,  Marokon muurit ja Meksikon muurit ovat omaksuneet tämän saman mitan.

Uzbekit vaarana naapureilleen
Aitauutisia maailmalta kuuluu on kuulunut enemmänkin. Kazakstan rakenteli 35 kilometrin aitaa Uzbekistanin rajalle tarkoituksena estää islamistien tunkeutuminen maahan. Turkmenistanista kuului myös huhuja 1700 kilometrin piikkilanka-aidan rakentamisesta Uzbekistanista tulevien torjumiseksi.

Vuonna 2001 Turkeministanin kuulu presidentti Saparmurat Niyazov, hän jonka kultainen patsas kääntyi (Huom! Ei enään!) aina auringon suuntaan, hän lausui: “Meidän on rakennettava tämä aita, 1700 kilometriä. Se on tehtävä valmiiksi tämän vuoden loppuun. Me tarvitsemme sen välttääksemme riidat ja estääksemme rikollisia saapumasta maahamme. Koska olemme itsenäisiä valtioita emme voi enää pitää rajojamme avoimina!”  Vaikuttaa tutunomaiselta tekstiltä. Onko tuo todella Niyazov?

Afrikan ”karja-aitoja”
Botswanan ja Zimbabven välinen 500 kilometrin mittaiseksi suunniteltu aita on tunnettu afrikkalaisaita. Aidan rakentaminen aloitettiin botswanalaisten toimesta. Mugaben maan meno pelotti rikkaamppia ja menestyksekkäitä botswanalaisia. Aidan tarkoitus oli poikkeuksellisesti pitää kurissa sekä ihmisiä että eläimiä. Piikkilanka-aita lienee helposti läpikuljettava, eikä sillä taida olla läheskään tuota aiottua pituuttakaan.

Intian ja Pakistanin Line of Control 740 km
Intian ja Pakistanin välinen Line of Control on hyvä esimerkki tehokkaasti toimivasta aidasta tai muurista – kuinka vain. Linjan tarkoitus on estää salakuljetusta ja pakistanilaisten separatistien maahantunkeutumista. Linja on pituudeltaan 740 km. Aidan rakentaminen alkoi 1990-luvulla ja se saatiin täysin valmiiksi vuonna 2004. Aidassa on kaksi 2,4-3,7 metrin korkuista aitarakennelmaa ja kolmella kiekolla rakennettu piikkalankaeste. Aita on varustettu elektronisilla liikkeentunnistimilla ja lämpökameroilla. Aitojen väli on miinoitettu. Pakistan on vastustanut aitaa, mutta YK on sen hyväksynyt.

Intialaisten rakentama Jammun ja Kashmirin aita erottelee toisistaan intialaisia ja pakistaneja. Uskonto ja raha ovat erottelevia tekijöitä. Indo-Pak raja on kaiken kaikkiaan pituudeltaan 3200 km. Koko raja, eli käytännössä 2000 km aidattavissa olevaa rajaa, aiotaan aidoittaa vuoteen 2020 mennessä. Kuten kuvasta näkyy alue on hyvin vuoristoista. Nyt aitaa on runsaat 700 km. Raja on kauttaaltaan valaistu. Öisessä satelliittikuvassa rajan oranssi valo hehkuu astronauteille.

Palestiinalaiset aidan taakse
Israelin ja Palestiinan Länsirannan ”yhteinen” aitaprojekti on edennyt vauhdilla. Aidan rakentaminen aloitettiin Ariel Sharonin aikaan vuonna 2001. Oikeastaan aidan alkusanat lausui Isak Rabin  jo 1990-luvun alussa. Hän tuli päämisteriksi vuonna . Aita seuraa ”Vihreätä linjaa” tai sitten Länsirannan rajaa. Israelilaisten mielestä kysymyksessä turvallisuusaita terroristien pitämiseksi ulkopuolella. Palestiinalaisten mielestä  se on apartheid-aita tai rodullisen erottelun aita. Outoa tuo rodullinen erottelu. Eikö se ole niin, että juutalaiset ja palestiinalaiset ovat lähinnä rodullisesti serkkuja? Kyllä, geneettiset tutkimukset osoittavat että juutalaisten lähimpiä sukulaisia ovat palestiinalaiset, Israelin beduiinit ja druusit. Suku on pahin, tämä tiedetään. Ollaan jakamassa yhteistä perintöä.

Israelin aitaprojekti kietotuu Länsirannan palestiinalaisalueiden ympärille. Ne eivät ole Israelia. Ne ovat miehitettyä aluetta. Kenen maata? Siinäpä kysymys. Israel valloitti alueen arabien tyhmyyksissään aloittaman kuuden päivän sodan aikana 1967. Kuten kuvasta näkyy palestiinalaiset ovat jotuneet varsin ahtaalle entisessä kotimaassaan. Länsirannalla entisessä Transjordaniassa (muistan koulusta) asuu 1,6 miljoonaa palestiinalaista ja neljännesmiljoona juutalaista siirtokuntalaista.

Suuri kansainvälinen kohu on nyt päällä. Israelin parlamentti Knesset on juuri hyväksynyt lain jonka perusteella Israel voi pakkolunastaa Länsirannalla palestiinalaisten maita. Asiasta riidellään israelilaisten kesken. Joku sanoo lakia varaslaiksi. Länsirantalaisilla ei ole äänioikeutta  parlamenttiin, mutta silti hallinto katsoo oikeudekseen pakkolunastaa maita miehittämillään ”ulkomailla”.  Tämä on kai sitten kansainvälisen oikeuden vastaista. Pakkolunastaa maita ”ulkomailta”. Netanjahu pidätteli lakia peläten Obaman reaktiota, mutta nyt Trumpin aikaan uskotaan USA:n tukeen ja laki vietiin päätettäväksi. Aitoja tarvitaan siis lisää.

Insinöörinä aidan rakenne kiinnostaa. Vaikuttaa siltä että aitojen rakenteessa on tapahtumassa yhdentymistä. Olisko niin että joku on oikeasti tehnyt aidalle tyyppipiirustukset. Aidoilla on kyllä eroja riippuen sijainnista. Kaupunkialueilla halutaa tehdä betoniaitaa, kun taas maaseudulla suositaan tuplaverkkoaitaa. Israelin ohjeissa vuodelta 2013 sanotaan näin: ”Turvallisuusaita on monikerroksinen komposiittirakenne, joka koostuu usesita elementeistä: ”Oja ja kuuden piikkilankakerän muodostama pyramidi itäpuolella, länsipuolella pelkkä piikkilanka. Polku joka mahdollista Israelin turvallisuusvoimien liikkumisen aidan molemmin puolin. Keskellä aita jossa on tunkeutujan elektroninen tunnistus detektoreineen. Aidan kanssa samansuuntainen hiekkavyöhyke jalanjälkien havaitsemiseksi.Aidalla on kuitenkin variaatioita. Betoniaita on 8 metrin korkuinen. Vartitornit ovat jo 12 metrin korkeudessa.

Aidan rakentaminen alkoi toisen intifadan aikaan vuonna 2000. Aidan pituus on tällä hetkellä noin 700 km. Aita on YK:n yleiskokouksen tuomitsema äänin 150-6. Tämä tapahtui vuonna 2004 kansainvälisen oikeuden ensin tuomittua aidan. Yhdysvallat ei tuominnut aitaa. Myös Australia oli aidan kannalla.

Israelin aidan ”founding father” on Yitzak Rabin. Hän oli pääministerinä 1992-1995. Ariel Sharon pani sitten toimeksi. Hän rakensi virka-aikanaan 2001-2006 350 km aitaa. Olmertin aikana oli varovaista. Nykyinen pääministeri Netanjahu on jatkanut operaatiota ja kaksinkertaistanut aitojen määrän.


Trump rakentamassa ”mahtavan vallin”
Trump sanoi rakentavansa mahtavan vallin. Keskustelussa saa jopa sen kuvan että USA:n nykyinen presidentti olisi aidanrakentamisen varsinainen ”founding father”. Totuudellinen liioittelu menee tässä tosiasioiden edelle. Mutta, toisaalta, Trumpista voi tulla oiva mies tähänastisten aitamiesten joukkoon. Hänestä tulee sellainen, jos hän rakentaa nykyisen 1000 kilometrin lisäksi loputkin aidattavasta osuudesta. Rio Grandea ei voi aidata, joten aidattavaksi jää ehkä toista tuhatta kilometriä, ja vielä vanhan aidan parantelua. Meksikon aita ei siis ole uusi asia. Sitä ovat olleet rakentamassa useat USA:n presidentit.

Jos nyt jostain ottaa selvää, niin tosiasia on, että Meksikon raja-aidan varsinainen rakentajamaestro oli George Bush Jr.  Isä-Bush jo aloitteli San Diegossa parillakymmenellä kilometrillä. Clinton kyllä osoittautui aidanrakentajaksi, mutta hän ei saanut aikaan aitaa juuri 100 kilometriä enempää. Varsinaisina ”perustajaisinä” olivat Richard Nixon ja isä-Bush. Barack Obama sitten presidenttikautenaan hillitsi. Hänen tiliinsä ei juuri aitakilometrejä tullut.

Vuonna 1990 USBP eli USA:n rajavartiosto alkoi rakentaa aitaa San Diegon seudulla. 20 km pituinen aita rakennettiin erityisesti laitonta maahanmuuttoa ja huumesalakuljettajia torjumaan. Aita oli osa USA:n lanseeraamaa ohjelmaa nimeltä ”Prevention Through Deterrence”. USA:n presidentti tuohon aikaan oli George Bush vanhempi. Hän oli ennen presidenttikauttaan ollut Richard Nixonin ”War on Drugs” –ohjelman johdossa. Nixon julisti tuon ohjelman vuonna 1970.

George Bush nuorempi ajoi läpi asetuksen turvallisuusaidasta vuonna 2006. Asetuksen mukaan aita olisi 1100 km pituinen. Asetus salli myös tämän aidan lisäksi ajoneuvoesteiden ja tarkastuspisteiden rakentamisen. Lisäksi oli mahdollista käyttää elektronisia laitteita ja satelliitteja kontrollin parantamiseksi.  Kongressi hyväksyi aidan tekemiseen 1,2 miljardin euron budjetin. Kriitikot sanoivat aidan vaativan 6 miljardia taalaa. Aitaa ryhdyttiin rakentamaan. Havaittiin kuitenkin, että laittomat tulijat olivat löytäneet uusia reittejä. Vuonna 2006 tehtiin esitys kaksinkertaisen aidan rakentamiseksi. Ehdotus ei mennyt läpi. Vuonna 2009 aitaa oli tehty 860 km. Vuonna 2010 senaattiin tuli uusi ehdotus aidan laajentamiseksi 600 kilometrillä.

Vuonna 2011 Barack Obama sanoi aidan tulleen käytännössä toteutetuksi. Aitaa oli syntynyt 800 mailia. Se ei kuitenkaan ollut kaksinkertaista aitaa niin kuin väitettiin asetuksen 2006 tarkoittaneen. Kaksinkertaista aitaa oli vain 80 km. Lisäksi huomattava osa aidasta oli vain autojen esteeksi tarkoitettuja pollareita. Vuonna 2012 aidan tilannetta tutkittiin ja havaittiin ettei töitä oltu saatettu loppuun vuoden 2006 asetuksen mukaisesti. Syyksi sanottiin riittämättömät resurssit. Rahaa ei ollut tullut lisää tuon 1,2 miljardin päälle.

Rajalla toimii kuitenkin valtava määrä agentteja. Heidän määränsä sanotaan olevan 3200 kilometrin mittaisella rajalla 22000 henkeä. Kanadan 9000 km rajalla selvitään 2000 agentilla. Meidän 1300 kilometrin rajalla, paljonko lienee ”agentteja”? Hieman toista tuhatta luulisin. Kilometriä kohti agentteja olisi Meksikon rajalla 9 henkeä, Kanadan rajalla 0,2 henkeä ja meidän itärajallamme ehkä 1 rajamies per kilometri – jos kaikki asettuisivat jonoon työvuoroista välittämättä.

Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vaalikamppailun aikaan aitakeskustelu kuumeni. Trumpista tuli aidan apostoli. Hillary taas vähätteli aidan merkitystä. Hän oli kuitenkin kannattanut aitaa. Totuuden etsijät havaitsivat Bill Clintonin rakentaneen 500 km aitaa. Todellisuudessa Bill Clinton rakensi vain toistasataa kilometriä.

George Bush nuorempi, hän se oli aidanrakentaja. Aitaa syntyi 800 kilometriä. Obaman aikana aitaa rakennettiin varovaisesti lisää. Hillary oli tätä tukenut. Nyt ryhdyttiin riitelemään siitä, kuinka suuri ero pituudessa on nykyisen presidentin ehdottamalla aidalla verrattuna hänen kilpailijansa kannattamaan aitaan. Todetaan ettei eroa ole paljoa. Ota tästä kaikesta selvää! Näyttää siltä että “totuudellista liioittelua” esiintyy puolella, jos toisellakin. Totta on kuitenkin se, että kaikki presidentit Nixonista alkaen ovat olleet aitaamisen kannalla. Toisaalta kaikki ovat tienneet, ettei tuollainen fyysinen aita ole pysyvä ratkaisu sen paremmin maahanmuuttoon kuin huumeiden salakuljetukseenkaan. Vai miten se asia onkaan? Miksi nuo vanhanaikaiset aidat ovat niin suosittuja? Ovatko ne sittenkin tehokkaita? Berliinin muuri on ehkä kuuluisin ”aita”. Se kaadettiin. Belfastissa rakensivat aitoja omien kansalaistensa uskontoriitojen vuoksi. Siihen ei tarvittu islamisteja, omat kristityt saivat tämän aikaan. Belfastin aidat on päätetty purkaa. Miksi espanjalaiset vahvistavat aitoja Marokossa olevien  kaupunkiensa ympärillä? Miksi Marokko vahtii tuhansien kilometrien maavallia Länsi-Saharan erämaissa? Miksi intialiset haluavat pitää miinoitetulla aidalla pakistanit bangladeshit ulkopuolella? Mistä on kysymys Botswanan ja Zimbabven rajalla? Saudit juuri rakentavat aitaa Jemenin rajalle – muslimeita kahta puolta rajaa. Heillä on myös suuri muurinsa Irakin rajalla. Miksi unkarilaiset, itävaltalaiset, bulgaarit ja serbit aitaavat omia rajojaan?

Aitoja tehdään maavalleista ja piikkilangasta. Aitamuurien pituudesta päätellen piikkilankatehtailijoilla on hyvä bisnes. Osa muureista on hyvin teknillisesti korketa laatua. Berliinin muuri oli tässä ”genressä” aloitteen tekijä. Israelilaisten muuri palestiinalaisia päin, Saudien muuri Irakia päin ja turkkilaisten muuri Syyriaa päin ovat teknisesti viimeisen päälle. Sellaisia ovat myös Melillan ja Ceutan muurit marokkolaisia päin. Botswanassa riittää pelkkä piikkilanka. Sellainen ei riitä jenkkien muurissa meksikolaisia päin.

Trumpin muurin kustannukset ovat keskustelun keskiössä. Tiedetään muurin tulevan hinnaltaan halvemmaksi, jos meksikolaiset työntekijät sen rakentavat ja jos meksikolaiset sementtifirmat toimittavat materiaalin. Muurin rakentaminen olisi sitten meksikolaisten bisnes. Kustannuksista kiistellään. Alkuperäinen raha oli Bushin hallinnon aikaan 1,2 mrd euroa. Jossain väitetään että rahaa kuitenkin kului 4 mrd. Mistä lienee löytynyt? Sillä tehtiin aitaa 900 kilometriä. No paljonhan tuosta aidasta on vain pelkkiä teräspollareita autoilun estämiseksi. Nyt lisäaidan arvellaan maksavan jotain 8 miljardin ja 12 miljardin välillä. Sehän on ”peanuts” USA:n kokoiselle valtiolle. Miksi siitä kiistellään? Jos on tehtävä muuri, niin tehdään muuri! Sillä siisti! Meidän Länsimetromme hinnalla rakentaisi jo 500 km uutta aitaa helpompiin kohteisiin. Meidän Tallinnan tunnelimme maksaa saman verran kuin koko Trumpin ajattelema muurin parannus ja pidennys ja me puhumme siitä ikään kuin tosissamme.


MOT. Trumpilla ei pitäisi olla mitään huolta – vaikka ei tuolla aidalla Guinnesin ennätyskirjaan päästäkään!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kaurismäestä Sharian kautta Carmeniin

Kuluneen viikon aikana olen ollut tilaisuudessa saada erilaisia esittävän taiteen annostuksia. Joutuu miettimään liittyvätkö ne jollain erityisen vaikuttavalla tavalla meidän aikaamme tässä ja nyt? Tai toisaalta olisiko hyvä, että ne veisivät edes hetkeksi meidän ajatuksemme tästä ajasta? No, vatuloidaan hieman.

Kaurismäen filmin trailerista kaapattu kuva Khaledin ja Mazdakin keskustelusta: ”Mutta älä hymyile kadulla, koska sinua voidaan luulla hulluksi.” Tässä linkki traileriin: https://vimeo.com/197280717

Ensimmäinen sarjassamme oli Aki Kaurismäen uusin teos: Toivon tuolla puolen. Sympaattisen oloinen perfektionistilta vaikuttava herrasmies hylkää Koskenkorvaa aamiaisella nautiskelevan papiljottipäisen vaimonsa. Herrasmies aloittaa uuden elämän. Uusi elämä tarvitsee alkupääoman. Hän saa sen vanhojen herrojen korttipeliluolassa. Katsojan odotuksista huolimatta vieressä kyttäävä nahkatakkimies ei surmaa häntä. Eipä tietenkään, silloinhan juoni katkeaisi. Mies ostaa ravintolan ja saa kokin, portsarin ja tarjoilijattaren kaupan päälle. Ravintola elää markka-aikaa. Ravintola tarjoaa lihapullia muusilla ja anjoviksia perunoilla hintaan 9 markkaa annos. Turvapaikkaa anova nuorehko syyrialaismies astuu kuvioon. Hän soittaa ihanasti ud-luuttua. Hän on Alepposta. Se säväyttää. Olenhan ajatellut niin paljon tuota puolituttua kaupunkia. Hänellä on irakilainen kaveri. Vielä tutumpaa minulle on arabikaverusten käyttäytyminen keskenään. Heidän pitkälliset tervehdysseremoniansa: Ahlan wa sahlan, masa il-kheer, kiif haalek, saiaara kwais, familia kwais, saalem aleikum, mafii mushkila, In shaa Allah. Sellaista kohtaamista ei meillä ole. On vain: moi! Ei ole myöskään kädenlyönnin raikuvaa läimäystä, eikä kosketusta olkapäähän tai hyvää rutistusta molemmin käsin. Ei myöskään partaista poskea vastaan poskea. Hieman haikeata – meiltä puuttuu tuo taito ja lämpö. Toisaalta meillä on avoimuutta tuntemattomia kohtaan. Sellaista ei kuulu noiden syyrialaispoikien tai irakilaispoikien työkaluvarastoon. Luottamus kohdistuu vain luotettaviksi luokiteltuihin. Siinä luokittelussa ei uskonnolla ole tekemistä. Olen kokenut tämän. Tuntui hyvältä, kun nuoret arabiasiakkaani aikoinaan kutsuivat ”opettajaksi”.

Takaisin Kaurismäkeen. Ottavat luuttua soittavan syyrialaispojan ravintolaan töihin paperittomana. Paikalle saapuu suomalaishakkeri joka tulostaa laitteellaan henkilökortin hintaan 1000 markkaa. Nahkapäät kuitenkin hyökkäävät ja lopuksi iskevät stiletin syyrialaispojan mahaan. Poika selviää iskusta ja ravintolaa pitävä sympaattinen perfektionisti organisoi pojan sisaren salakuljetuksen Baltiasta Suomeen. Siinäpä yksinkertaisuudessaan ”kaikki” mitä tapahtui. Oliko tarinaa, oliko opetusta, oliko draamaa, oliko sanomaa? Elokuvakerho vaikutti olevan hyvinkin kaurismäkeläistä sakkia. 1-5 asteikolla pisteiden keskiarvoksi tuli 3,4. Minä annoin kakkosen. Viittaa siihen, etten ollut ymmärtänyt tarinaa, opetusta, draamaa enkä sanomaa. Surullista minun kannaltani. Sanon vielä, että filmi oli juuri sellainen kuin toivon viihteen olevan: ei liikaa tarinaa, ei opetusta, ei suurta draamaa eikä varsinakaan sanomaa! Liisalta tuli kolmonen.

Sharialaki ja kotoutuminen
Pian, parin päivän päästä katsoimme televisiosta tanskalaisen dokumentin islamistien kotoutumisesta. (Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa) Dokumentissa salaisesti toimineet muslimireportterit vierailivat piilokameroineen Tanskan moskeijoissa ja teeskentelivät haluavansa neuvoja aviollisiin ongelmiinsa. Vaimo halusi lähteä ja mies halusi naida. Kun vaimo vastusteli, mies iski päin korvia. Imaamit useammassakin moskeijassa antoivat yksimieliset ohjeensa. Ohjeita antoivat myös naispuoliset moskeijoiden ”naispaimenet”.

Ohjeet olivat yksimieliset ja selkeät. Mies on perheen pää. Miehellä on oikeus lyödä naista, jos hän kieltäytyy seksistä. Miehellä on oikeus naiseensa. Uskovaiset eivät voi eivätkä saa noudattaa Tanskan lakia tässä asiassa. Sharialaki kulkee yli maallisten lakien.

Mahdollisesta avioerosta päättää sharianeuvosto. Sellainen kolmen miehen neuvosto kokoontuikin. He eivät myöntäneet naiselle eroa. Tätä kauhistelivat Liisa ja ystäväni naiset. Puhuttiin myös moniavioisuudesta. Rikkaat arabit sanovat, ettei heilläkään ole varaa pitää montaa vaimoa. Vaimoja on nimittäin Koraanin mukaan kohdeltava tasapuolisesti. Parempi siis erota ja ottaa uusi kuin yrittää mahdotonta. Näin meillä tehdään. Tunnettua on, että miehen ero on huomattavan helppoa. Tarvitsee vai sanoa kolme kertaa: Olet erotettu. Sillä siisti. Väittävät että, kun sanoo ”Fii settiin alf dahia” niin onnistuu kerralla.

Arabimaiden yleisen rahvaanomaisen käytännön mukaan, jos mies naisen erottaa, lapset jäävät yleensä naiselle 18-vuotiaaksi saakka. Äidin suku hoitaa homman. Uudelleen voi mennä naimisiin. Mahdollisesti äkkipikaista erottamistaan katuva mies ei kuitenkaan voi mennä entisen vaimonsa kanssa naimisiin, jos nainen ei ole välillä ollut naimisissa jonkun toisen miehen kanssa. Tämä toimenpide on luonut oman ammattikuntansa. Näin tietävät kertoa. Palveleva mies, väittävät usein sokeiksi vanhuksiksi, hän nai maksua vastaan naisen ja sitten erottaa hänet. Niinpä nainen onkin vapaa uuteen liittoon entisen miehensä kanssa.  Jos nainen sattuu olemaan rikas saattaa olla, ettei asiamies häntä erotakaan ja sitten nainen on jumissa.

Vielä näistä veljistämme muslimeista. Pojan täyttäessä 18 vuotta isä hakee poikansa pois. Tytöistä ei kai ole niin paljon väliä. Elatusmaksuja ei ole, mutta nainen saa pitää sen kullan ja korut jotka hän häälahjana sai. Minun tuntemissani maissa tuo kullan määrä normaali-ihmisillä saattoi olla 1-2 kg.  Kylläpä kai ne myötäjäiset olivat prinsseillä toista luokkaa.

Kaikkea teettävät nuo avioliittolait. Suomessa vuoden 1889 laki salli vaimon hallita ansioitaan ja irtainta omaisuuttaan, mikäli tehtiin erillinen avioehto. Minun mummuni äiti meni leskeksi jäätyään oikeuteen vuonna 1899 perinnönjakoa varten. Hän oli ottanut mukaansa holhoojana naapurin isännän. Käräjäoikeuden tuomari, olikin itse Juho Kusti Paasikivi nuorena auskultanttina, sitten ilmoitti naisella olevan oikeuden edustaa itse itseään. Mummon äiti ei sitten tarvinnut holhoojaa perinnönjaossa. Suomessa oli muuten vuoteen 1930 saakka sellainen laki, että täysivaltaiset naiskansalaiset olivat yksityiselämässään ja perhe-elämässään miehensä edusmiehisyyden alaisia eli rinnastettavissa osittain alaikäisiin lapsiinsa. Mutta siitä on aikaa. Jopa niin paljon että sen jälkeen me eurooppalaiset kristityt saimme aikaan maailmansodan, jossa sai surmansa 80 miljoonaa ihmistä. Toisen sijan saavutti Tsingis Khanin väki. He pystyivät surmaamaan kymmeniä miljoonia hekin. Muslimit ovat muuten näissä kansainvälisissä surmatöissä surkeasti hännillä meistä parempiuskoisista.

Siinä se on Juho Kusti Paasikiven allekirjoittama Asikkalan käräjäoikeuden paperi vuodelta 1899. Sanoo ettei Suomessa nainen enää tarvitse holhoojaa perintöasioita hoitaessaan.

Rakkauden tilastot
Koska tuossa tanskalaisdokumentissa avioero sai pääroolin, on pakko hieman katsoa meidän avioerotilastojamme. Onko totta se mitä Kimmo Kiljunen sanoo? Hänhän sanoo, että meillä maahanmuutto on huomattavalta osaltaan rakkauspohjaista. Väite on mielenkiintoinen. Kyllähän me tiedämme nämä paljon puhutut venäläisvaimot ja thaimaalaisvaimot puhumattakaan paljon puhutuista uimarannoilta noudetuista tunisialaispojista tai marokkolaispojista tai mainitsemattakaan paljon puhuttuja ghanalaispoikia tai nigerialaispoikia. Paljonko heitä on? Teinpä noista ilmiselvästi oleskelulupa-potentiaalisista pikku taulukon.

Anteeksi nyt ihanat naiset! En tällä syyllistä tai väitä että kukaan olisi mennyt naimisiin oleskeluluvan vuoksi, rakkaudesta varmaan ja aina, mutta kun kiinnosti, niin katsoin. Kaikista naisten tuona aikana 1987-2015 solmimista avioliitoista ulkolaisen kanssa 25 % on solmittu muslimien kanssa. Miehillä samana aikana muslimiavioliittoja on 5 %. Miesten morsiamista lähes 20 % on buddhalaisia. Miehillä ulkomaalaisten kanssa solmittujen avioliittojen määrä vuosina 1987-2015 oli 41800 liittoa, kun luku naisilla oli 38000 liittoa. Veri siis vetää sukupuolesta riippumatta. Olisihan tuon voinut panna päikseen, mutta ei ole kelvannut. Ihme muuten etteivät nuo maahanmuutosta huolestuneet hommamiehet lainkaan puutu näihin miesten naimakauppoihin.

Suomessa solmitaan vuodessa noin 22000 uutta avioliittoa. Avioerojen määrä on lähes kummallisen tasainen, noin 13000 eroa vuodessa. Paljon puhuttu suomalaisten naisten avioituminen ulkolaisten kanssa on suhteellisen vähäistä. Kymmenen vuotta sitten tällaisia avioliittoja oli 5,1 %, vuonna 2015 niitä oli 7,6 % kaikista avioliitoista. Avioeroja tapahtuu noin 1,3 %:ssa avioliitoista vuosittain - jos molemmat ovat suomalaisia. Jos mies on ulkolainen eroja on vuosittain 4 %:ssa. Miehet menevät ulkolaisten kanssa naimisiiin hieman enmmänkin kuin naiset. Vuonna 2015 oli kuitenkin pooikkeus, sillä miehet menivät ulkolaisten kanssa avioon 1875 kertaa ja naiset 1951 kertaa. Historiallisesti ottaen avioeroisuus on dramaattisesti lisääntynyt. Vuonna 1966 avioeroja tehtiin 4500 kpl, kun niitä nyt tehdään 14000 kpl vuodessa. Suomessa tehdään vuosittain lähes 10000 maahanmuuttoanomusta perhesuhteiden perusteella. Näistä lumeliittoiksi on paljastunut muutama sata – vain murto-osa paljastuu.

Suomalaiset naiset tykkäävät eri kansallisuuksista kuin suomalaiset miehet.  Ainakin avioliittotilastoista voisi päätellä tällaista. Uskonto ei kai tuossa paljoa vaikuta, sillä naisista 25 % on ottanut aviomiehekseen muslimin. Miehillä taas muslimien osuus vaimoista on 5 %, mutta buddhalaisten lähes 20 %.

Ihana ja petollinen Carmen
Pääsinpäs eroon näistä avioliittotilastoista. Minun piti vielä kertoa kolmannesta ”kulttuurishokista” - positiivisessa mielessä sanottuna. Se oli toissapäiväinen ooppera. Kysymyksessä oli Carmen. Aihe sopii päivän teemaan. Bizet sävelsi oopperan vuonna 1875. Libreton kirjoittajat saivat idean Prosper Mérimée novellista nimeltä Carmen. Hänen taas sanotaan saaneen inspiraation Aleksandr Puskinin runosta ”Mustalaiset”. Siinä mustalaistyttö Zemfira hurmaa ”lainkuuliaisen” poikasen nimeltä Aleko. Kaikki päättyy kun Aleko mustasukkaisuudessaan surmaa Zemfiran ja hänen uuden rakastajansa. Ooppera oli ja on ylistys mustalaiskulttuurille. Saattaa olla juuri sen vuoksi että ooppera herätti alussa kielteisiä asenteita. Kai tuollainen ooppera voitiin tehdä vain Ranskassa? Ei kai Espanjassaa olisi voinut tehdä oopperaa jossa  mustalaiskulttuuri jyrää ja vieläpä häpäisee Guardia Civilin. Andalusialaiset mustalaissalakuljettajat paukauttavat hengiltä ja huijaavat kunniakkaita karabinieerejä. Siinä kolmikolkkahattu tricornio vain heilahtaa. Espanjassa kuitenkin mustalaiskulttuuri oli ja on arvossaan. Flamenco on eräs tuon kulttuurin symboli. Tämä ”mustalaisuus” on monikansallisuutta. Se on sekoitus maurilaisuutta, juutalaisuutta ja roma-paikallisuutta. Hän, ken on Sevillassa käynyt, on sen voinut havaita. Vai onko? Kun kävin Sevillassa kymmenen vuotta sitten, etsin kuumeisesti paikkaa jossa voisin kuunnella annoksen muistoja Manitas del Platan kitarasta ja laulusta, sekä nähdä loisteliasta flamencoa. (Totta puhuen Manitas on ranskalainen). Ajattelin Andalusian keskuksen ja Carmenin kuvitteellisen tapahtumapaikan olevan juuri sen paikan, jossa tämä kaikki virtaa ja valtaa mielen ja sielun.  Petyin. Löysin vain yhden teatterin, jossa esitettiin turistiohjelmaa – jonkinlaista flamenco-potpuria.


Manitas de Plata - Por el camino de Ronda

Nyt siis odotin Carmenin palauttavan minulle mieleen jotain tuosta 60-luvun Manitas-hurmasta. Mielessäni haihatteli myös jokin yhteys ja epäilys monikulttuurisuuden dilemmaan. Mustalaiset, juutalaiset, arabit, suomalaiset, tataarit, kiinalaiset, saamelaiset, voiko heistä jokin ”kotoutua” ja muuttua ja sulautua näkymättömäksi - osaksi enemmistöä ja massaa? Ajattelin Carmenia mustalaisjoukkoineen, vapaan rakkauden aatteineen, sehän ei olisi edes mahdollista! Miten tuo joukko hyväksyisi suhteet sinne ja tänne? Oli sitten kysymyksessä karabinieerikorpraali tai loistelias matadori. Ooppera oli koominen. Oliko se silloin epätodellinen ja siksi koominen? Nykymenossa se tuntuu olevan realistinen, edustavan verismoa – totuutta. Rakkaus on ohimenevää tavaraa. Habaneerassa rakkauden sanotaan olevan mustalaisen lapsi. Rakkaus on kapinallinen lintu, jota kukaan ei voi kesyttää. Rakkaus ei ole koskaan noudattanut lakia. Mikään ei auta, ei uhkaus eikä rukous. Harvinaisen totta. Oliko Carmen loistavasti laulava paholaismainen portto vai oliko hän uhrautuva palvelutyöntekijä jonka sisäisenä missiona oli tehdä mahdollisimman monta miestä onnelliseksi? Escamillo, matadori, hän sanoi ettei Carmen voi puolta vuotta kauempaa yhtä miestä rakastaa! Sitä jäin miettimään.

Savonlinnan Carmenin nettisivuilla kirjoittivat Carmenin olevan ilkikurinen, miehiä kumartamaton - feministinen ikoni. Siinä sanottiin, ettei Carmen piittaa romanttisen rakkauden pakkopullasta, saati sitoutumisen ja yksiavioisuuden edessä matelemisesta. Carmenia ei myöskään kiinnosta miesten maailman nurjien lakien noudattaminen. Näin sanoivat. Kuvassa on ensimmäisen Carmenin mainos Pariisista vuodelta 1875. Ihanko feministiltä näyttää? Kaivoin sitten esiin wikipediasta feministin määritelmän: “Feministi ajaa naisille samanlaisia sosiaalisia, laillisia, poliittisia ja taloudellisia oikeuksia kuin miehilläkin on.” En juuri tätä huomaa ihastuttavassa Carmenissa. Miltei olen juuri häneen rakastumassa.

Kansallisoopperan Carmenissa itse Carmen pukeutuu haalareihin. Hänet on ”nykyaikaistettu”. Karabiniereillä on päässään tricornio, karabinieerien kolmikolkkahattu. He ovat kuin ennen. Myös  vanhan ajan hyvä tyttö Micaëla on puettu menneen ajan vetimiin. Tässä on selvä ohjauksellinen yhteys Kaurismäen filmiin. Kulisseissa kuvataan samanaikaisesti nykypäivää ja menneisyyttä. Kummallista että hyvä on nykypäivää ja paha menneisyyttä. Onko se niin?

Carmenia esittävä ruotsalainen Katija Dragojevic laulaa loistavasti. Nimestä päätellen hänenkin perheensä on kokenut maahanmuuton ongelmat ja ilot. Muutkin laulavat hienosti. Niin tekee ennen kaikkea surkean hahmon ritari Don Jose. Hänkin on ruotsalainen.  Liisa moittii köntysmäiseksi, minä en tuollaista huomaa. Suosikkini Mari Palon ääni tosin joskus häviää miltei kuulumattomaksi. Minulla herää epäilys. Onko laulajilla mikit ja tuleeko ääni vahvistimista? Siksikö se tuntuu niin yllättävän vahvalta? Näyttämön sivussa olevissa suurissa vahvistinbokseissa palaa valo. Ehkä olenkin ollut lapsellinen. Olin aina kuvitellut kuulevani oopperassa luonnollista akustista ääntä. Nytkö Carmen petti myös minua? Olin juuri rakastumassa häneen.


”Rakkaus on kapinallinen lintu, jota kukaan ei voi kesyttää, sitä on turha kutsua jos se haluaa kieltäytyä.

torstai 2. helmikuuta 2017

Rajojen kirot

Muurit tai linnoitukset ovat nykyaikaisen sodankäynnin keinoissa mennyttä aikaa. Kuitenkin me joudumme seuraamaan aitojen rakentamista ”vihamielisten” ihmisten torjumiseksi. Aitoja rakentavat Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu. Aitojen rakentelupuuhassa ovat myös Euroopan maat. On suorastaan kaksimielistä syyttää yksin näitä kahta miestä. Eurooppalaiset maat, EU:n jäsenmaat, ovat rakentamssa 1200 kilometriä aitoja ehkä noin puolella miljardilla eurolla.  Aitoja rakentavat mm. itävaltalaiset, unkarilaiset, kreikkalaiset ja serbialaiset. Norjalaisllakin oli aidanrakennusaikeita. Ovatko ne rauenneet? Vai ovatko siirtolaisiksi pyrkijät nyt väliaikaisesti siirretty Välimerelle? Näissä mietteissä ryhdyin tutkiskelemaan aitojen rakentamisen menneisyyttä ja syitä niihin. Ajauduin kuitenkin omille rajoille ja linnoitustöihin. Tässäpä sitten kaksiosainen katsaus rajojen kirouksesta.

Laitan kuitenkin ennen Suomen rajoille ajautumista tähän alkuun suurten muurinrakentajien ryhmäkuvan.

Qin Shi Huangdi, Qin dynastian hallitsija 250 eaa.  oli ensimmäisen Kiinan muurin rakentaja, Rooman keisari Trajanus 100 rakensi Limes Romana rajalinnoituksen, Hongwu Emperor 1398 rakensi Ming dynastian suuren Kiinan muurin, Paul von Hindenburg 1917 rakensi oman nimisensä linjan, Joseph Joffre 1930, hän oli Maginot-linjan luoja, Adolf Hitler 1938 rakensi Siegfried-linjan, Ariel Sharon 2002 pani alulle palestiinalaisten aitaamisen, Donald Trump 2017 on vastikään liittynyt muurinrakentajien veljeskuntaan.

Mannerheim-linja 130 km
Mannerheim-linja ei ollut suinkaan aita vaan se oli 130 kilometrin pituinen linnoitusvyöhyke Karjalankannaksella. Venäläinen Mannerheim-linjasta kertova dokumentti mainitsee linjan suunnittelijoiksi kaksi entistä venäläistä upseeria: kenraaliluutnantti Carl Gustav Mannerheimin ja everstiluutnantti Oscar Enckellin. Oikein olikin, Mannerheim ylipäällikkönä heti itsenäistymisen jälkeen tilasi suunnitelman ja Enckell yleisesikunnan päällikkönä toimi pääsuunnittelijana. Oscar Enckell oli muuten meikäläisten ikäisille tutuksi tulleen ulkoministerimme Carl Enckellin veli. Hän sitten joutui eroamaan tehtävästään, koska jääkäriupseerit eivät hyväksyneet ”venäläisupseeria” korkeaan sotilasasemaan. Siihen aikaan ei kuitenkaan tainnut olla kaksoiskansalaisuutta. Mannerheimia eivät kuitenkaan erottaneet! Oli muitakin suunnittelijoita, työssä luotettiin kansainväliseen asiantuntemukseen, sillä ensimmäisen suunnitelman laati kaksi ruotsalaista upseeria ja toisen parannetun suunnitelman saksalainen upseeri. Enckell perusti linnoittamisen ajatuksen kasematteihin, joista ammuttavalla tulella katettiin paljaaksi hakatutut alueet. Linjasta 80 km oli maalinjaa ja 60 km vesistön takaista linjaa. Suuri osa maalinjasta oli suomaata. Niinpä venäläisessä dokumentissa sanovat tuolla alueella taistelun olleen vaikeata koska huopatossut kastuivat ja sitten jäätyivät. Mannerheim-linjalla oli bunkkereita, konekivääripesäkkeitä ja korsuja yli 600 kappaletta. Kivilohkareista muodostettuja panssarisesteitä oli 136 km ja piikkilankaesteitä 330 km. Venäläisessä dokumenttifilmissä esitetään linija mannergejma 1940 - Mannerheim linja: https://www.youtube.com/watch?v=GFmSiaogmzo&t=29s   

Sanovat kansainvälisten sota-asiantuntijoiden pitäneen Mannerheim-linjaa valloittamattomana. Neuvostoliiton taistelujoukoilla ei dokumentin mukaan ollut tietoa miljoonalinnakkeiden olemassaolosta – tai niistä ei välitetty. Ajateltiin että Helsinkiin voisi marssia ilman sen kummempia esteitä. Ajateltiin myös, että Suomen kansa ottaa vastaan vapauttajat onnellisina hurraten.

Mannerheim-linja oli pituudeltaan 130 kilometriä. Venäläiset dokumentaristit sodan ajalta pitivät sitä maailman vahvimpana linnoituksena. Erityisesti ”miljoonabunkkerit” olivat valloittamattomia. Linja kuitenkin murtui helmikuussa 1940.

Talvisodassa Mannerheim-linjalla taisteltiin. Taipaleenjoella taisteltiin aluksi. Siellä ei ollut miljoonalinnakkeita. Neuvostoliiton joukkoja johti armeijakomentaja Vladimir Davydovits Grendahl. Suomen puolella taisteli hänen poikansa Boris Gröndahl. Neuvostodokumentin mukaan puna-armeijan menetykset Taipaleenjoella olivat 20000 miestä. Suomalaisia arvioitiin kuolleen 5000. Vuoden vaihteessa 1939/1940 Neuvostoliiton joukkojen johto vaihdettiin ja joukot moninkertaistettiin. Marsalkka Timosenko tuli johtoon. Vanhaa johtoa teloitettiin. Timosenko yritti läpimurtoa Summan kohdalta. Hänellä oli 50 tykkiä kilometriä kohti. Helmikuun 1 päivänä tykistö aloitti tulensa. Mannerheim-linjalle ammuttiin 300000 kranaattia vuorokaudessa. 14. tammikuuta Mannerheim määräsi joukot vetäytymään ja nimikkolinja jätettiin. 13. maaliskuuta 1940 päättyi 105 päiväinen talvisota. Rauha oli tehtävä. Luvattua apua Ranskasta ja Britanniasta ei tullut. Ruotsi ja Norja eivät avanneet rajojaan apujoukkojen läpikulkuun Narvikista Tornioon. Ehkä kuitenkin juuri Ranskan ja Britannian lupaukset vaikuttivat Stalinin päätökseen. Ehkä nuo joukot eivät todellisuudessa olleet tulossa Suomea puolustamaan vaan Jällivaaran rautamalmia ja Petsamon nikkeliä varjelemaan.

Venäläinen dokumentti esitteli Mannerheim-linjaa välirauhan ajalta neuvostoarmeijan räjäytettyä kaikki pelätyt miljoonabunkkerit. Kuvassa venäläisiä valloittajia Poppius-bunkkerin jäänteitä tutkimassa.

Salpalinja 1200 km
Salpalinja on yksi Euroopan pisimpiä linnoitettuja puolustuslinjoja. Linja ulottui Virolahdelta Petsamoon. Linjan pituus oli 1200 km. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1940. Jatkosodan aikana töitä jatkettiin hitaanlaisesti, ajateltiin kai Suomen rajan siirtyvän Vienan merelle. Sitten kun rakennustyöt saivat varsinaisesti vauhtia, työmaalla oli 35000 työntekijää. Muistan hyvin, kun rakentajateekkareiden ja RIL Senioreiden yhteisessä tilaisuudessa rakennusneuvos Anton Ortamo kertoi tästä Suomen suurimmasta rakennustyömaasta. Muita suurimpia olivat Riihimäki-Pietari rautatietyömaa, Suomenlinna ja Karjalan siirtolaisten asuttaminen. Tilaisuudessa oli yhtenä puhujana myös itse Veikko Vennamo. Hänestä pieni totuudellinen anekdootti: Minun sukulaismieheni oli agronomina töissä Vennamon johtamassa asutusorganisaatiossa. Hän kysyi johtajaltaan neuvoa maan ottamiseen ja jakamiseen liittyviin vaikeuksiin: miten olla tasapuolinen? Vennamo sanoi tasapuolisuuden toteutuvan silloin kun maan saaja ja sen luovuttaja ovat tyytymättömiä. Tämä neuvo oli kuulemma sitten aina mielessä töitä tehdessä. Ehkä siinä onkin suomalaisuuden ydin: kaikkien tasapuolinen tyytymättömyys takaa yhteisen onnen.

Salpalinjan koko pituus oli sama kuin Suomen koko pituus. No mutkat huomioon ottaen linjan pituus oli 1200 km. Salpalinjalla oli yli 700 teräsbetonikorsua, puisia linnoitteita 3000 kpl, panssariesteitä yli 200 kilometriä ja piikkilankaesteitä 300 km. Taisteluhautojen pituus oli yli 350 kilometriä. Salpalinja onkin eräs parhaiten säilyneitä vahvoja linnoitusketjuja toisen maailmansodan ajoilta. Linnoitustöiden johtajana ja suunnitelman tekijänä oli kenraaliluutnantti Edvard Hanell, jääkäriupseeri, mutta myös Teknillisen Korkeakoulun miehiä. Kuvassa ylhäällä tähystyskuvun asennus, alemmassa kuvassa testataan panssariesteen toimivuutta sotasaaliiksi otetulla T 34 ”Sotka” panssarivaunulla. Tuota vaunua pidettiin yhtenä maailmansodan parhaimpana sotakoneena.

Linnoituksen rakennuskustannuksiksi on arvioitu silloisessa rahassa 2,5 mrd. markkaa. Se lienee nykyrahassa noin 0,6 mrd. euroa. Rahaa kului vuonna 1941 noin 5 % valtion budjetista.  Ruotsi muuten avusti Suomea Salpalinjan rakentamisessa 1000 vapaaehtoisen rakentajan lisäksi 10 %:lla rakennuskustannuksista. Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Siihen kyllä varauduttiin jatkosodan lopussa, mutta rauha tuli ja linja jäi kokonaisuudessaan Suomen puolelle.

Kiinan muuri 3000 km
Kiinan varsinainen muuri on 3000 kilometriä, mutta Kiinan muureja on paljon enemmän. Kaikkien muurien yhteispituus lienee noin 9000 kilometriä. Monet muureista on rakennettu pohjoisesta maahan tunkeutuvia mongoleja vastaan. Kiinan muurilla on siis selviä identiteettiyhtäläisyyksiä Trumpin ihannoiman Meksikon muurin tai oikeammin aidan kanssa. Sillä on myös identiteettiyhteys palestiinalaisten loitalla pitämiseksi rakennettujen Israelin ja Palestiinan aitojen ja muurien  kanssa.

Tältä näyttää mies joka rakensi ensimmäisen Kiinan muurin: Qin Shi Huangdi, ensimmäinen “emperor”. Jotain yhdennäköisyyttä siinä on. Se tapahtui jo 250 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Hänen tiliinsä pannaan Suuren Muurin lisäksi vielä Lingqu kanava, joka yhdisti kaksi tärkeätä vesireittiä, sekä tulvapato ja kastelujärjestelmä Sechuaniin Min joen varteen. Hän oli suuri insinöörirakentaja. Hän pyrki kuolemattomuuteen ei vaan tekojensa kautta vaan myös elämässä. Alakuvassa on laiva, jolla hän matkusti kuolemattomuutta etsimään. Ei onnistunut – hän kuoli viidenkympin iässä.

Muureja rakenneltiin kautta Kiinan historian. Ming dynastian aikaan 1400-luvulla rakennettiin Kiinan pohjoisrajalle selkeästi juuri mongoleja ja mantsuja torjuva muurin. Kiinan muuri pysyi eurooppalaiselle tuntemattomana 1600-luvulle saakka. Muurista oli tosin tullut huhuja, kun marokkolainen tutkimusmatkailija Muhammed Ibn Battula oli kertonut saaneensa tietoja muurin olemassaolosta. Hän piti muuria Koraanissa mainittuna Aleksanteri Suuren muurina. Tämän muurin sanottiin tulleen rakennetuksi torjumaan Gogin ja Magogin villejä kansoja. Nämä kansat tarkoittanevat hunneja ja tataareja. Niin, kaipa se oli heitä torjumaan mihin kiinalaiset muureja tarvitsivat läpi historiansa. Juutalaiset pitivät omissa kirjoissaan Gogin ja Magogin kansoja Jumalan kansojen vihollisina ja Messias tulisi heidät päivien lopussa tuhoamaan. Kristityt pitivät Gogia ja Magogia Saatanan liittolaisina. Ei ihme että kiinalaiset muuriansa tarvitsivat. Nykyään kyllä jotkut näyttävät pitävän islamisteja ja ISIS:tä Gogin ja Magogin valtakuntana. Mutta logiikka pettää siinä, että tuo valtakunta oli olemassa jo kauan ennen ensimmäistä islamistia.

Kuvassa Aleksanteri Suuren väki ajalla 300 eaa.  Aleksanteri rakentaa muuria Gogia vastaan. Itse Taivaiden ja Maan Herra oli Hesekielin mukaan lupautunut tuhoamaan Gogin ja Magogin. Se tapahtuisi Messiaan astuessa maan päälle.

Tarkennetaanpa vielä Hesekielin tekstiä: ”Vuoret luhistuvat, pengermät sortuvat, ja kaikki muurit murenevat maan tasalle. Minä nostan kaikilla vuorillani miekat Gogia vastaan, ja kaikki kohottavat miekan ja käyvät toistensa kimppuun -- näin sanoo Herra Jumala. Minä panen täytäntöön Gogin tuomion. Minä lähetän ruton ja vuodatan verta, minä syöksen hänen päälleen ja kaikkien hänen joukkojensa ja kaikkien häntä seuraavien kansojen päälle rankkasateita ja raekuuroja, tulta ja tulikiveä. Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni, annan kaikkien kansojen tuntea, kuka minä olen. Ne tietävät silloin, että minä olen Herra.”

Hesekiel kirjoitti juttunsa 600 eaa. Aleksanteri Suuri eli 300 vuotta myöhemmin, ennen ajanlaskun alkua hänkin.  Muhammed perusti islamismin 600-luvulla. Tshingis Kahnin porukka hyökkäsi kohti Kiinaa ja Eurooppaa  vasta 1200 luvulla. Joten hieman on vaikeata kytkeä yhteen näitä asioita loogiseksi tapahtumaketjuksi.  Mutta se on totta että Kiinan muureja rakennettiin yli 2000 vuoden ajan. Jonkun puolesta ja joiltakin turvaksi.

Rakenteellisesti vanhat muurit ovat maavalleja ja kaivantoja. Vasta Ming dynastian aikaan 1400 luvulta alkaen tehtiin kivestä ladottuja rakennelmia. Kiinan muurissa oli tuolloin 25000 vartiotornia. Väitetään muurin olevan ainoa ihmisen rakentama laite, joka on avaruuslentäjien havaittavissa.

1600-luvun alussa muuri avattiin sisäisten valtataistelujen vuoksi ja matshurialaiset pääsivät Pekingiin ja kukistivat Ming-vallan jäänteet. Syntyi 250 vuotta kestänyt Qing dynastia. Muurin rakentaminen lopetettiin. 1800-luvun lopulla eurooppalaiset, japanilaiset ja muut Kiinan ulkopuoliset voimat ryhtyivät vehkeilemään
Kiinassa. Tätä meritse tullutta tunkeutumista ei voitu muureilla estää. Kiinan ”muurien jälkeinen” aika on ollut vaiherikasta valtataistelua ja suurta draamaa. Mutta se onkin eri juttu.

Tässä hieman muurien mittakaavaa. Ylivoimaisesti laajin muurien ja aitojen vuosituhantinen kompleksi on Kiinan muuri kaikkine variaatioineen. Ei Meksikon aitakaan ole pituuden puolesta mikään pikku juttu. Suomen Salpalinja pärjää pituudessa hyvin Siegfried-linjalle ja Maginot-linjalle. Israelin aidat ja muurit käpertyvät pienelle alueelle vaikka pituutta tuleekin satoja kilometrejä.

Limes Romana
Maailman kulttuuriperintökohteeksi itseoikeutettu Rooman valtakunnan raja on ehkä pisin varustettu ja linnoitettu “rajamuuri”. Se suojasi Rooman valtakuntaa villeiltä pohjoisen heimoilta. Varustetun rajan pituus on 5000 kilometriä. Se on siis pisin tunnettu yhtenäinen linnoitusketju tai suojamuuri tai aita – miten vaan. Rooman rajalinnoitus oli vahvimmillaan Trajanuksen ja Septimus Severuksen aikaan vuosina 100-200 AD. Linja on tullut tunnetuksi sen päästyä maailmanperintökohteeksi ja saksalaisen järjestön ”Deutsche Limeskommission” ryhdyttyä aktiivisesti kunnostamaan ja esittelemään kohteita rajalinjan varrelta. Esille on kaivettu legionan leirejä, linnoituksia, torneja, rajatie, estejärjestelmiä ja linjaan liittyviä siviilikohteita.
http://www.deutsche-limeskommission.de/  . Vastaava kohde on Englannissa Skotlannin etelärajalla sijaitseva 120 kilometrin mittainen paremmin säilynyt Hadrianuksen valli.

Limes Romana eli Rooman valtakunnan varusteltu raja on ehkä maailman pisin linnoitettu rajalinja. Pituutta on noin 5000 km. Se oli laajimmillaan noin vuonna 200 jaa. Saksan toisen maailmansodan kahta puolta rakentama Siegfried-linja Sveitsin rajalta Hollannin rajalle oli 700 kilometrin pituinen.  Ranskan vahva mutta hyödyttömäksi jäänyt Luxemburgin rajalta Sveitsin rajalle ulottunut Maginot-linja oli 400 kilometrin mittainen superlinnoitus. 

Sigfried muuri ja Maginot linja
Eurooppalaiset eivät ole olleet Pekkaa pahempia muurinrakennuspuuhissaan. Minua kiehtoo erityisesti Tallinnan muurivarustus. Onhan siellä näihin päiviin  säilyneen muurin pituus 1,9 km ja vartiotornien ja tykkitornien määräkin on 20 kpl. Alkuun Tallinnassa asuessani opettelin jopa kaikkiejn tornien nimet ulkoa. Nyt olen jo useimmat unohtanut. Kaupunginmuureja löytyy monesta paikasta, mutta harvoin niin hyvin säilyuneitä kuin naapurissamme. Mutta nyt emme puhu niistä. Puhumme  ”pitkistä muureista”.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen jälkeen saksalaiset ja ranskalaiset rakensivat välirajalleen muuria. Saksan ensimmäinen muuri oli nimeltään Hindenburg-linja tai Siegfried-linja. Se oli pituudeltaan 160 km. 1930-luvulla Hitler rakennutti laajemman Siegfried-linjan jonka pituus oli 700 km. Molemmilla linjoilla taisteltiin. Hindenburg-linja murtui syksyllä 1918. Ensimmäinen maailmansota sitten päättyi samana vuonna. Sotilaita kuoli 10 miljoonaa ja haavoittui 20 miljoonaa. Ei siinä paljon muurit auttaneet. Tappaa piti ennen kuin asiat selvisivät.

Hitlerin Siegfried-linja eli Westwall aiheutti liittoutuneiden joukoille suuria tappioita 2 maailmanoidan loppumetreillä. Sodan alkuvaiheissa linja tuli kuuluisaksi ranskalaisten ja saksalaisten kissa ja hiiri leikeistä valehyökkäyksineen. Sodan lopussa paikat olivat totiset. Amerikkalaiset onnistuivat ensimmäisessä läpimurrossaan lokakuussa 1944. Lopullisesti Siegfried-linja kukistui vuoden 1945 alussa. Linjan valloitus vaati 140000 amerikkalaisen hengen. Saksalaiset eivät julkaisseet tappioitaan. Toinen maailmansota päättyi 2.9.1945.

Ranskan jättimäinen muuri sai nimen Maginot linja. Linja rakennettiin vuosina 1930-1935. Varsinainen idean isä oli marsalkka Joseph Joffre. Hän sa idean ajettua läpi, vaikka nuoremmat miehet kuten Charles de Gaulle sitä vastustivat. Linjalla oli kymmenittäin maanalaisia linnoituksia ja kaiken lisäksi maanalainen rautatie. Linjalla ei kuitenkaan varsinaisesti taisteltu eikä sillä voitu estää Saksan armeijan siirtymistä Ranskan alueelle. Hitlerin armeija nimittäin kiersi linnoituksen Belgian kautta. Saksalaiset sitten miehittivät linnoituksen Vichyn rauhanteon jälkeen 1940.

Atlantin valli 4000 km
Vielä on yksi suuri muuri. Se on Atlantin valli eli  ”Atlantikwall”. Hitler linnoitti Atlantin vallia Norjasta Espanjaan saakka. Linnoitusketjua rakennettiin Fritz Todtin johdolla. Todt oli rakennusinsinööri joka ideoi muun muassa Saksan uuden rautatiesysteemin Breitspurbahn, jossa raideleveys oli 3,5 metriä. Atlantinvallin rakennustöissä oli 700000 ihmistä. Norjan rannikkoa mukaan laskematta linnoitusketjun pituus oli 2000 km. Jos Norja lasketaan mukaan, pituutta tuli kaksinkertainen määrä. Rannikkolinnoituksen puolustuksessa oli puoli miljoonaa sotilasta. Liittoutuneet iskivät saksalaisten yllätykseksi Normandiaan. Atlantin valli murtui. Tämä tapahtui kesän 1944 kuluessa. Pariisi vallattiin syksyllä. Saksa oli kahden tulen välissä. Venäläiset lähestyivät Saksan vanhoja rajoja idästä. Hitlerin tuomiopäivän kellot soivat.

Hitler tutkimassa Atlantin voittamatonta vallia. Niin hän varmasti tuossa vaiheessa uskoi. Niin kaikki muurintekijät ovat uskoneet. Voittamatonta ja ylittämätöntä vallia ei historiasta hevin  löydy. Eivät kestäneet edes Jerikon muurit.

Meksikon aita 3000 km ja Israelin aidat 600 km

Viimeisenä tuotteena on meidän lähes jokapäiväisenä keskustelumme ja katselumme aiheena Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin Meksikon aita. Se on rakennettu meksikolaisten torjumiseksi. Israelin rakentamat aidat palestiinalaisten torjumiseksi ovat myös jatkuvan keskustelun aihena. Molemmat aitaprojektit ovat tämän hetken kuumaa tavaraa. Nyt juttu menee kuitenkin sen verran överiksi, että palaan näihin projekteihin seuraavassa blogissani.