perjantai 18. tammikuuta 2019

Raiskaus - päivän teema!


Nyt pyöritään vaaleja edeltävissä tunnelmissa. Poliitikot joutuvat asettelemaan sanojansa siten, ettei ketään loukata. Tutkimukset ja raportit ja strategiat skenaarioista puhumattakaan eivät saa sijaa lupausten ja ajatusten epätasapainotilassa. Halusin hieman selvitellä itselleni nykyistä huoltamme lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siihen kaikki puolueet ovat aiheesta tarttuneet. Rakkauden sijaan raiskauksesta on tullut päivän teema. Ruben Stiller kyseli radiossa itseltään, olivatko perussuomalaiset olleet sittenkin yhden kerran oikeassa. Nyt olemme syyllistämässä valtaisalla pauhulla maahanmuuttajia. Tilastot osoittavat siihen olevan aihetta. Teot on leimattu kulttuurin väärinymmärtämisellä. Jotkut sanovat vääräuskoisten hyväksikäytön olevan uskonnon mukaan suorastaan sallittua ja kannustettavaa - ei ainakaan synnillistä. Siitäkö on kysymys? Minä en usko tuohon. Kokemukseni erityisesti nyt syntilistalla olevissa arabimaissa on sellainen, että nuoret olivat tiukassa kurissa, eikä nyt meillä esiintyvää käyttäytymismallia missään tapauksessa hyväksyttäisi heidän kotimaassaan. Meillä on kuitenkin nyt sellainen tilanne, että nuo nuoret pojankoltiaiset ja miehenpuolikkaat ovat yksin – keskenään - ilman päälle katsovia vanhempia, isoäitejä, enoja, setiä. Syntyy väkisin omaa miesten armeijoiden käyttäytymiskulttuuria. Nainen on nuoren miehen haaveiden kohde. Oma puoliso on tavoitteena. Oma puoliso ja perhe. Täällä ei siihen näytä olevan mahdollisuuksia. Joudutaan harhapoluille ja rikoksentekoon. Lainsäädännöllä suojellaan erityisesti lapsia. Syyllistäminen tulee yksipuoliseksi. Uhria ei haluta syyllistää. Eikä lain mukaan saakaan syyllistää. Hyväksikäytetty ei ole osasyyllinen. Hyväksikäyttäjä on yksin syyllinen. Kuitenkin teot ovat usein molemminpuolisia – ainakin aluksi. Ei suinkaan kaikki, mutta ainakin osa. Ehkä suhde on aluksi uhrin puolelta oletettu kahdenväliseksi romanttiseksi suhteeksi. Mutta sitten oletettu ”rakastettu” tuo paikalle kaverinsa ja alkaa joukkoraiskaus. Tässä kaikki romahtaa. Tyttö on luullut olevansa rakastettu, mutta huomaakin äkkiä olevansa prostituoitu.

Huuto Edvard Munch 1893

Liisa, vaimoni muistelee ajatuksiaan koulutyttönä. Komeat ulkomaalaiset pojat – silloin kun niitä harvoin näki - olivat ihailtuja. He ohittivat komeudellaan ja käytöksellään omat reppanat luokkatoverit. Tuo ei ollut konkretiaa – se oli ajatuksen vilistystä. Eihän niitä komeita poikia ollut lähiympäristössä. Ne olivat kuvitelmissa. Nyt on tilanne toinen. Haastateltavat nuoret kertovat Oulun kauppakeskuksessa tapahtuneesta seurustelusta ulkomaalaisten kanssa. Ei tarvitse mennä Ouluun saakka. Vetovoimaa löytyy. Vieras kulttuuri kiinnostaa.

Syyllisten tilastointia
Suomalaisia syyllisiä on paljon. Tämän päivän Hesarissa kerrotaan maassamme havaittuja poliisin tietoon tulleita seksuaalirikosepäilyjä vuonna 2018 olleen 2700 kappaletta. Lapsiin kohdistuvia rikosepäilyjä havaittiin 800 kappaletta. Kaikista rikoksista 26 % oli ulkomaalaisten tekemiä. Lapsiin kohdistuvista rikoksista 20 % tuli ulkomaalaisten kontolle. Ulkomaalaisia on Suomen väestöstä 4,5 %.  Ulkomaalaistaustaisia on 8 %. Vierasta kieltä puhuvia on 6,4 %. Pakolaisia lienee maassa 20000 henkeä, se on taas 0,4 % väestöstä. Turvapaikan hakijoita on viiden vuoden aikana ollut noin 50000. Heistä 11000 on saanut turvapaikan ja 7000 oleskeluluvan. Perheenyhdistämisestä on tehty 7500 myönteistä päätöstä. Viiden viime vuoden aikana Suomen kansalaisuuden sai 4600 somalia, 2800 irakilaista, 1800 afgaania ja 1200 iranilaista. Heidän osuutensa kaikista kansalaisuuden saaneista on 22 %. Ota näistä luvuista selvää. Määritelmät ja käsitteet menevät usein sekaisin.

Poliisilla on yksityiskohtaisia tilastoja seksuaalirikoksista tai niiden epäillyistä. Lapsiin kohdistuvat seksuaaliset teot tai yritykset korostuvat yllättävässä määrin. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien kuvien lähettely on epäillyistä rikoksista pienessä osassa. Todellisuudessa niin aikuisten kuin lastenkin käytössä on hipaisun päässä pornografista aineistoa tuutin täydeltä. Asiat jotka ennen internetiä olivat tabuja ovat nyt omassa puhelimessa. Niitä katsellaan. Niitä katsellaan runsaasti. Tulee mielikuva, että se kaikki on jotenkin normaalia. Varoitus: Kun kerrat klikkaat pornosivustoa, olet merkitty, sinut tunnetaan, saat jatkuvia viestejä Karatiinoilta ja Monicoilta. Mistä tiedän? Koska saan niitä viestejä.

Tilastoa tutkimalla havaitsee ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten, siis poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosepäilyjen – jäävuoren huipun – kohdistuvan erityisesti irakilaisiin ja afgaaneihin. Syyllisyyttä jaetaan erityisesti muslimeille. Suomalaista syyllistä tunnutaan jotenkin pidettävän vähemmän syyllisenä kuin ulkomaalaista. Mikä on totuus? Herää tarve tutkia tilastoja. Tilastojen tutkiminen johtaa kuitenkin helposti harhateille. Rikosten ja erityisesti seksuaalirikosten tunnistaminen eri maissa on hyvin eri tasolla. Maailmantilastoa johtaa Etelä-Afrikka (132). (Suluissa oleva luku on raiskauksia vuodessa per 100000 asukasta). Ruotsi on maailmantilastossa sijalla kuusi (64). Yhdysvallat pääsee sijalle 14 (27). Suomen sija on 29 (15). Keskimäärin EU:ssa raiskausten luku on 10 raiskausta vuodessa 100000 asukasta kohti. Muslimimaista suurin luku on Bangladeshissa 10. Venäjällä luku on 3, Turkissa 1,5 ja Egyptissä 0,3. Jo nämä luvut kertovat tilastopohjan hataruudesta tai seksuaalirikoskäsitteen vaihtelevuudesta. Syteen tai saveen mutta, kaikesta väärinymmärryksen mahdollisuudesta huolimatta haluan katsella eurooppalaisia ja suomalaisia lukuja.

Kun näyttää siltä, että raiskausten määrä kytketään vahvasti maahanmuuttajiin, halusin hieman katsella kansainvälisiä tilastoja. Onko maahanmuuton ja raiskausten välillä korrelaatiota? Kuvioihin on merkitty EU:n maiden vuoden 2017 tilanne. Joku voisi sanoa, että trendiviiva osoittaa - jos ei paljoa niin ainakin hienoista -  viitettä siihen, että raiskaukset lisääntyvät, kun turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy. Raiskaustilastot ovat kuitenkin niin poikkeavia eri maissa, että totuutta tuosta ei saa irti. Havaitaan kuitenkin Suomen olevan trendiviivan linjassa.

EU:n raiskaustilastoissa Ruotsi on ykkösmaa. Siellä on tilastoitu eniten raiskauksia asukaslukuun nähden. Seuraaviksi tulevat Islanti, UK, Norja ja Belgia. Suomi on tilastoissa kuudentena ja Ranska Suomen tasolla. Ruotsissa kirjataan raiskauksia yli kolminkertainen määrä Suomeen nähden ja Englannissa kaksinkertainen määrä. Siirtolaisten määrä asukaslukuun nähden on näissä maissa miltei tasan 10000 siirtolaista per 100000 asukasta. Suomi on hieman alapuolella, meillä on 8000 siirtolaista 100000 asukasta kohti. Turvapaikanhakijoihin nähden tilanne on erilainen. Islannissa ja Englannissa turvapaikanhakijoiden määrä on suhteessa vähäinen, Itävallassa se on hyvin korkea. Näistä kuvista ei voi suoraan havaita ilmiötä. Sen voi varmuudella havaita, että raiskaustilastot eri maissa eivät ole samalla tavalla laadittuja. Ei edes sitä voi sanoa, että ortodoksit eivät lainkaan raiskaa, katoliset raiskaavat keskimääräisesti ja protestantit paljon – vaikka siltä näyttäisi.

On tämä melkoisen uskomaton taulukko. Vertailin poliisin tilastoista löytyvää seksuaalirikoksista epäiltyjen määrää koko maassamme asuvan ao. taustaväestön määrään (oranssi tolppa) sekä maassamme oleskelevien 20-35 vuotiaiden miesten määrään (sininen tolppa). Tämä tilasto on kuitenkin harhainen siksi että maassamme on turvapaikanhakijoita ja paperittomia joita ei ole tilastossa. Minä lisäsin Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten ryhmiin 50 % ja siitä tuli tuo kuva. Se hieman paransi heidän arveluttavia tilastojaan. Hieman teoreettisesti, mutta kuitenkin vertailulukuina Suomen tapahtumista voimme havaita, että tuhannesta suomalaismiehestä kolme syyllistyy seksuaalirikokseen, kun somaleista, iranilaisista ja virolaisista sen tekee 4, venäläisistä 7, afgaaneista 16 ja irakilaisista 25.  Koko asianomaisen väestön suhteen meillä on suuri venäläistaustainen väestö. Väestöön kuuluu paljon naisväkeä ja ikääntynyttä väkeä. Tämä näkyy koko kansanryhmää kohti lasketussa luvussa, joka on suomalaisiakin parempi (oranssi viiva).

Tämä tilastototuus on myös hyvin hämmentävä. Siinä ikään kuin lukee että muslimien lisääntyvä osuus väestöstä lisää raiskauksia. Varsinaisissa muslimimaissa ei tilastoida raiskauksia. Tai niitä ei tilastojen mukaan ole. Raiskauksia tapahtuu tilastojen mukaan eniten hyvinvoivissa länsimaisissa demokratioissa, maissa joissa on merkittävä sukupuolten tasa-arvo.

Hieman avioliitoista
Vuonna 2017 ulkomaan kansalaisen kanssa naimisiin menneiden suomalaisten naisten puolisot olivat useimmin Irakin, Turkin, Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian kansalaisia. Irakin kansalaisten kanssa solmittujen avioliittojen määrä yli kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Vuonna 2017 se oli 340 avioliittoa irakilaisten miesten kanssa. Suomaliset miehet naivat saman vuonna 60 irakilaista naista. Kaikkiaan vuodesta 1990 irakilaisten kanssa on solmittu 2200 avioliittoa, virolaisten kanssa 3300 avioliittoa, afgaanien kanssa 750 avioliittoa ja somalien kanssa 1700 avioliittoa. Tässä ovat mukana keskinäiset avioliitot. 

Grafiikka kertoo suomalaisten naisten suosituimmat ulkomaiset aviokumppanit alkuperämaan mukaan. Irakilaisilla on tässä ylivoimainen ykkössija. Turkki oli aiemmin ykkönen, nyt se on jäänyt kakkoseksi. Turkkilaisten kanssa solmittiin vuonna 2017 vain 120 avioliittoa, kun irakilaisliittoja oli runsas 300.

Aika mennyt ei koskaan palaa
Kaiken tämän ihmettelyn jälkeen on pakko pohtia hieman omaa nuoruuttaan. Ajat olivat erilaiset. Gregory Pincus ja Carl Djerassi kehittivät ehkäisypillerin tuotantovalmiiseen muotoon vuonna 1960. Tämän jälkeen muuttui elämä. Lapset eivät tämän jälkeen syntyneet tulevan yhteiselon airuina ja rakkauden peruspilarina. Lapset ryhtyivät syntymään suunnitelman mukaan. Viisikymmenluvulla solmituista avioliitoista päättyi eroon noin 10 %. Ehkäisypillerin jälkeisinä vuosikymmeninä eroon on päättynyt 45-50 % avioliitoista. Syntyi myös avoliittokulttuuri. Moraalikäsitykset muuttuivat. Minä elin nuoruuttani ennen tuota kaiken muuttavaa pilleriä.  Tytöt pelkäsivät raskaaksi tulemista. Luuletko ettei silloin oltu toisistamme kiinnostuneita seksuaalisesti. Tietysti oltiin. Mutta varsinaisesti se alkoi vasta lukioluokilla. Se ei kohdistunut pikkutyttöihin. Kyllä kai silloin suudella osattiin ja haluttiin myös tutustua toisen vartalon hienoihin ilmiöihin. Rakastuttiin myös tulenpalavasti. Vierasmaalaiset olivat jo silloin vaarana. Minun tyttöystäväni rakastui chileläiseen - tai äitikö pakotti? Minä jäin lehdellä soittelemaan. Sainko jo silloin trauman? Siihen aikaan valtaosa tytöistä halusi kuitenkin jättää temppujen tekemisen naimisiinmenon jälkeen. No, ei se useinkaan aivan niin mennyt. Kun ajattelen kavereitani, havaitsen suurimman osan saaneen ensimmäisen lapsensa förskottina. Niin kävi minullekin. Kun sitten tämä ensimmäinen, tyttäreni, saavutti pikkunaisen iän, oli isän pelko hirmuinen kaikesta mitä saattaa tapahtua. Ehkä kuitenkin pelkäsin enemmän huumeita kuin raiskaavia kingejä. Pelkäsin kuitenkin. Yritinkö puhua, yritinkö valistaa? En. Kyllä se valaistus oli sittenkin itse nähtävä. Ja onneksi näki.

Römpän ukko minussa haluaisi kysyä noiden uhreiksi joutuneiden tyttösten omaa vastuuta. Eihän nyt näytä olevan kysymys puskaraiskauksista. Tavataan, seurustellaan, päästetään kotiin, suudellaan, lähetetään viestejä, lähetetään kuvia! Mutta sittenkin, he ovat lapsia, vaikka teeskentelevät olevansa pikkunaisia. Nuo miehet ovat aikuisia roistoja. Mitä heidän päässään liikkuu? Mistä on kysymys? Joku viisas amerikkalainen mies sanoi joskus 1800-luvun lopulla: “Pahat miehet eivät toiveidensa toteuttamiseen tarvitse muuta, kun sen että hyvät miehet ovat näkemättä mitään, eivätkä tee mitään.”

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Poliitikot puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sähköautoista


Saavuin Kemiönsaarelle Liisan autokuskina talvisään juuri muotoutuessa. Täällä on rauha asettua kaikenlaisten ulkoisten ärsykkeiden ulkopuolelle. Joskus jopa bloginaiheet ovat hukassa, jos ei satu olemaan sellaista kirjaa josta tekee mieli kertoa muillekin. No, onhan minulla parikin kirjaa, joita haluaisin mainostaa. Toinen kirja on väitöskirja. Se on Eva Johanssonin tekemä. Se koskee Alvar Aaltoa ja hänen innoittajiaan, niin kuin hänen työnsä ilahduttamia ihmisiäkin. Teos on valtavan laaja ja perusteellinen. Ihailtavaa työtä. Se ei kuitenkaan ole romaani, jonka hetkessä lukisi. Niin, se on hyvin hitaasti oleskellut katseltavana minun olinpaikkojeni läheisyydessä. Katson sitä aina kuin salaa kurkistaen, hennomatta oikein kouraista sitä luettavaksi. Unilukemiseksi se ei sovellu. Liian suuri ja painava. Tulette kuitenkin lähiaikoina saamaan kirjasta pienen katsauksen. Minun kohtaamiseni maestron kanssa oli niin lyhyt, vain yhden työn mittainen, ettei se voi antaakaan minulle oikeutta suurempaan analyysiin ja ikään kuin tietäviin puheisiin. Sen sijaan voisin referoida eräitä muita joululahjakirjoja. Mitä sanoisitte Lasse Lehtisen kekkoskirjasta tai Hararin Homo Deus -tarinasta. Viimeksi mainittu on ainakin ajankohtainen kertoessaan itsensä tekoälyllisestä jumalihmisestä. Mitä, ei kai se voi Homo olla.  Mikä se sana on, joka on kone latinaksi - sanaa ei ole. Itse asiassa Karl Marx oli ensimmäinen filosofi, joka käytti sanaa kone. Hän sanoi "Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen." 

No, odotan sanomistanne ja kerronkin hieman Jaan Krossin kirjasta ”Pietarin tiellä”. Kross on aivan fantastinen kertoja. Sen varmaan tiedätkin, sillä uskon sinun tutustuneen veljesmaamme – tai kaksoismaako se nykyään on – uuden ajan kansalliskirjailijan ihmeellisiin teoksiin. Hänen taitonsa tarinoida on miltei uskomaton. Tässä kirjassa hän kertoo nuoresta miehestä, Berend Falckista, joka Tiesenhausenin Rakveren kartanon kotiopettajana rakastuu kylän nuoreen toiselle luvattuun naiseen ja ryhtyy Rakveren kaupungin pikkuköyhälistöporvariston oikeuksia puolustamaan. Hän joutuu siinä vielä työnantajaansa kartanonrouvaa vastustamaan ja etsimään keinoja pääsystä vaikuttamaan keisarinnan laajamittaisiin virkakoneistoihin.  Tarinan on yksinkertainen mutta niin monivivahteinen. Mikään ei ole yksinkertaista ja suoraviivaista. Kaikki on soutamista ja huopaamista. Omien ajatusten välillä ja myös sanojen asettelussa toisten ihmisten kanssa. Kross osaa tuon edestakaisin jauhamisen hurman. Kirja imee puoleensa. Jopa yöllä herätessä pehmeän kirjava kerronta pakottaa unohtamaan lumivyöryn alle joutuneet kadotetuksi tuomittujen hetken tunteet ja kaivoon pudonneen miehen tunteet. Loppu! Ei mitään mahdollisuutta! Huomasit, olen suljetun paikan kammoinen. Taas hetkeksi joudun pudistelemaan noita kuviteltuja tunteita mielestäni.

Jaan Kross: ”Valta pyörittää meitä kaikkia. Ei vain aina niin läpinäkyvällä tavalla. Vallan kohteliaisuus, vallan laillisuudentavoittelu, vallan moraalisuus – kaikkihan se on pelkkää teatteria… Ettekö vielä ole nähnyt sen lävitse? Ei valta halua olla kohtelias, ei laillisuusmielinen, ei moraalinen. Valta haluaa olla vallassa. Ja pysyä vallassa.”

Jaan Kross ei kirjoita meidän ajastamme. Hän kirjoittaa tsaarienaikaisesta hallinnosta 1700-luvun keskivaiheilla. Minua kiinnostaa hallinnon sielu. Onko Krossin kuvaamassa silloisessa hallinnossa jotain samankaltaisuuksia nykyiseen menoon? Tuo kiinnostaa varsinkin siksi että olin juuri katsonut ISTV-kanavalta yllättävän värikkään ja hienosti johdetun keskustelun ilmastonmuutoksesta. Keskustelun tyyssijana oli Vanha ylioppilastalo. Tilaisuus oli Maaseudun tulevaisuuden ja MTK:n järjestämä. Siinä suomalaiset puoluejohtajat pantiin keskustelemaan aikamme kuumasta aiheesta. Oliko siinä heijastuksia Krossin hallintomaailmasta?

Vanhan ylioppilastalon keskustelijat
Annoin jossain vaiheessa pisteitä suomalaisten esitelmänpitäjien taidoista. Se tapahtui toisessa historiallisessa ympäristössä Säätytalolla. Tilaisuus oli Rakennusinsinööriliiton juttu. Parhaat pisteet menivät politiikassa kouliintuneille Kai Mykkäselle ja Ritva Viljaselle. Sana oli hallussa. Byrokraatit jäivät pistesijoille. Nyt ylioppilastalolla keskustelijoina oli Suomen politiikan aatelisluokka. Vain Antti Rinne puuttui. Häntä tuurasi jopa jonkinlainen suosikkini Sanna Marin Tampereelta. Miksi suosikkinani on tamperelainen? No, onhan Tampere isoisäni ja isänsukuni kotipaikka ja minun pommitusaikainen yhden lukukauden koulukaupunkini. Tampereen tekemiset ja poliitikotkin ovat siksi kiinnostavia. Aatelia hänkin, Sanna Marin.

Ylioppilastalon keskustelun vetäjinä olivat Jouni Kemppainen ja Niklas Holmberg. He osasivat asiansa.  No, miksipä ei, edustivathan he molemmat maaseudun tulevaisuutta. Kummallista miten hyvin puoluejohtajat pärjäsivät. Heidän puheissaan oli jopa huumorin väläyksiä. Se on harvinaista. Suomalaiset eivät yleensä keksi puheeseensa piristyksiä brittien ja jenkkien tapaan. Ollaan niin saksalaisia.

Päästöjen vähennys on kuuma ja tärkeä aihe.  Vasen kuva kertoo päästöjen kehityksestä. Metsien hiilinielu näyttäisi syövän 25 milj. tonnia Suomen 60 milj. tonnin vuotuisista CO2-päästöistä. Tulevaisuuden haasteet ovat kovat.  Päästöt olisi saatava kolmasosaan. Silloin olisimme jo positiivisella puolella. Metsät söisivät kaikki päästöt ja hieman jäisi muualtakin syötävää.

Lentoveroa ei kannateta, potku omaan nilkkaan sanoo Orpo
Mitkä olivat pääkysymykset? Uutislähteiden mukaan pääkysymykseksi nousi metsähakkuiden määrä. Onko hyvä hakata 80 milj. kuutiota vuodessa tai enemmän? No siinä paikkeilla tai vähän yli oli puoluejohtajien kanta. Tässä Sanna Marin mokaili ja sai nuhteita muilta. Hän vetosi asiantuntijoiden ristiriitaisiin kantoihin, eikä sen vuoksi halunnut sanoa yhtä eikä toista eikä kolmattakaan. (Tämä muuten tulee Krossin kirjasta, hän käyttää jatkuvasti ja moneen kertaan tätä virolaisille tyypillistä sanontaa.)

Toinen laajasti uutisoitu keskustelunaihe oli lentovero. Ihmettelen vain, miten 6-40 euron lentovero matkaa kohti voisi vaikuttaa lentomatkojen määrään. Ihmettelen myös miten tällaisilla pennosilla koottu rahasto voisi riittää ilmastonmuutoksen torjuntaan yleensä missään muodossa. Sipilä siitä puhui. Maailmassa tehdään muuten vuodessa yli 40 milj. lentoa ja ainakin 4 miljardia lentomatkaa. Jos jokaisesta matkasta saataisiin tuo 40 euroa tulisi siitä 160 miljardia vuodessa. Onhan se aikamoinen summa, mutta ei sillä vielä ilmastonmuutosta torjuta. Globaali torjunta maksaa nimittäin 2000 miljardia euroa vuodessa. Mutta saataisiin hyvinkin rahaa lentoliikenteen omien päästöjen hoitamiseen esimerkiksi metsänistutuksilla. Lentoliikenne kyllä sanoo, että jo 6 euron vero katkaisisi heidän selkärankansa. Suomalaiset tekivät Maailmanpankin mukaan vuonna 2015 15 milj. lentomatkaa. Siitä kertyisi Sipilän rahastoon 6 eurolla per matka 90 milj. euroa ja 40 eurolla per matka 600 milj. euroa.

Lentoliikenteen päästöt ovat suuri huolen aihe. Lentoliikenteen kasvu matkustajakilometreissä on viime vuosina ollut huima 5-8 %. Tällä hetkellä siviili-ilmailu tuottanee lähes 1 miljardi tonnia CO2 päästöjä vuodessa. Ennusteiden mukaan nämä päästöt kasvavat vuoteen 2050 mennessä 3 miljardiin tonniin vuodessa. Lentoliikenne lupaa puolittaa CO2 päästöt vuoteen 2050 mennessä. Lentoliikenne ei ainoastaan synnytä CO2-päästöjä. Syntyy myös NOx ja vesihöyrypäästöjä, lisäksi nokea ja partikkeleita. Vesihöyry näkyy taivaalla juovina. Epäillään, että näin syntyy cirrus-pilviä. Nämä juovat ovat niitä joita Risto Isomäki ajatteli voitavan käyttää napaseutujen pilvien vähentämiseen talvisaikaan. (Katso   https://penttimurole.blogspot.com/2018/12/matkalla-helvettiin.html ).

Lentoliikenne on kuitenkin ylpeä siitä, että moderni matkustajakone kuluttaa polttoainetta 3 litraa sadalla matkustajakilometriä kohti, eli siis saman kuin moderni pienikulutuksellinen henkilöauto. Ilmailuteollisuus ei ole huolissaan lentoliikenteen CO2 päästöistä. Heidän laskelmiensa mukaan ilmailun päästöt ovat vain 2 % maailman ihmisten synnyttämistä CO2 päästöistä. Tiedemiehet arvioivat tämän luvun voivan nousta 4 %:in. Lentoliikenteen CO2 päästöt ovat 12 % kaikista liikenteen päästöistä, kun autoliikenteen päästöt ovat 74 %. Lentoliikenne lupaa parantaa polttoainetalouttaan. Tehostamista tapahtuu biopolttoaineiden avulla. Tärkeimmät biopolttoaineiden lähteet tulevat olemaan Algae -levä, Jatropha -kasvi sekä Carmelina –kasvi. Lentoteollisuuden edustajat arvioivat biopolttoaineen osuuden olevan parin prosentin luokkaa tämän vuosikymmenen lopulla. Mika Anttonen on puolestaan sitä mieltä, että kaikki alle tunnin lennot pitäisi kieltää. Eipä hän myöskään näytä uskovan biopolttoaineisiin eikä sähköautoihin, sen sijaan hän uskoo Saharan metsitykseen. Seuraavassa tutkimme puoluejohtajien mielipiteitä näistä asioista.

Lentoliikenteen CO2 päästöt matkustajakilometriä kohti ovat samaa tasoa henkilöautoliikenteen kanssa. Risteilylaivat ovat samaan luokkaan kuuluvia suurpäästäjiä. Punaiset viivat ovat minun kuvaan lisäämiä raja-arvoja. http://penttimurole.blogspot.com/2013/06/turismi-tourism-turismo.html

Toivossa elämme, -sähköautot?
Nyt pääsenkin omiin asioihini. Keskustelun aiheena olivat sähköautoilu ja hieman kaupungistuminen. Sähköautoista toivotaan pelastusta ilmasto-ongelmiin. Ministeriö julkaisi raportin autoilun muutoksista. Ensimmäinen ministeriön tavoite on, että henkilöautojen suoritteen eli ajoneuvokilometrien kasvu taittuu vuonna 2025, minkä jälkeen henkilöautolla ajettujen kilometrien määrä ei enää kasva. Raideliikenteen, linja-autoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn yhteenlaskettu matkustussuorite puolestaan halutaan kaksinkertaistaa vuoteen 2045 mennessä. Yhdyskuntasuunnittelun halutaan olevan kestävän liikkumisen ytimessä, ajatellaan että se parhaimmillaan ohjaa kulkemaan jalan, pyörällä, kimppakyydillä tai julkisella liikenteellä. Kun vähäpäästöisten liikkumispalveluiden tarjontaa näin parannetaan, saadaan tai ainakin toivotaan saatavan yksityisautoilulle vaihtoehtoja. Vielä sanotaan tämän koskevan erityisesti kaupunkiseutuja.
Puoluejohtajien vaalitentissä kysyttiin heidän kantaansa sähköautoilun suhteen.  Petteri Orpo oli sitä mieltä, ettei ministeriön tavoite ole mahdollinen. Myös Sampo Terho epäili tavoitetta. Jussi Halla-ahon mielestä tavoite on täysin epärealistinen. Li Andersson oli huolissaan käytettyjen sähköautojen saatavuudesta. Sanna Marin halusi työsuhdeautot sähköisiksi. Hän arveli sähköisten tai vähäpäästöisten autojen määräksi vuonna 2030 750000 kappaletta eli 28 % henkilöautokannasta. Nythän niitä on hybridit mukaan luettuna 1,5 % henkilöautokannasta. Täyssähköautoja on tuskin vielä nimeksikään. Niitä on 2000 kappaletta. Pekka Haavisto oli Sannan linjoilla. Hän uskoi nopeaan muutokseen. Työsuhdeautoista on aloitettava. Tarkistin työsuhdeautojen määrän Suomessa. Se on 80000 kappaletta. Se on 3 % henkilöautokannasta. Työsuhdeautojen sähköistäminen ei näytä kyllä riittävän alkua pitemmällä. Juha Sipilä kertoi omista autoistaan. Hän kertoi tarjolla olevan puukaasuautosta sähköautoon. Sanoi rakentavansa itselleen biokaasuauton. Sähköauto ei ole hänen mielestään ongelmaton. Uskoi biokaasuun. Ruotsalaisten Blomqvist ei tinkisi ministeriön sähköautotavoitteista. Sanoi tarvitsevansa kaksi autoa. Sari Essayah uskoi kaasuautojen ja sähköautojen yhdistelmään. Niitä pitäisi myydä 70000 kappaletta vuodessa. Oli myös huolissaan vanhojen autojen romutuksesta. Minne ne joutuvat? Nyt ladattavia hybridejä ja sähköautoja myydään 4000 kappaletta vuodessa. Kaasuautoja lienee ajossa 4000 kappaletta. Vuonna 2017 liikenteeseen tuli tuhatkunta uutta kaasuautoa. Paavo Väyrynen julisti ladattavien hybridien nimeen. Ei usko sähköautotavoitteisiin. No, voisiko tästä laskea puolueiden sitoutumista. Jos karkeasti laskisi, niin havaitsisi puoluejohtajien uskon sähköisen tavoitteen saavuttamiseen varsin heikoksi. Enemmänkin uskottiin biokaasuun.

Oli myös hauskaa puhetta siitä, että jumalan selän takana asuvilla tulisi olla oikeudenmukainen ja myös tuettu oikeus henkilöautoiluun – siellä kun ei ole muuta tarjottavaa. Li Andersson, Pekka Haavisto ja Sanna Marin uskoivat liikennejärjestelmän muutokseen. Se toteutuisi kaupunkiseuduilla - heidän seuduillaan. Ihmiset siirtyisivät autoilusta joukkoliikenteeseen, polkupyörän selkään ja ryhtyisivät kävelemään. Nyt olisi kysyttävä kuinka suuri osa suomalaisista asuu Leo Kososen ja SYKE:n määrittelemillä jalankulkuvyöhykkeillä ja kuinka suuri osa joukkoliikennevyöhykkeillä? Myöskin voi kysyä ikääntyneiden asumisympäristöstä nyt ja tulevaisuudessa. Voisi myös haikailla erilaisista muista tulevaisuuden kuljetuspalveluista – kuten paljon puhutuista robottiautoista. Muuten kukaan puoluejohtajista ei maininnut tätä liikenteen ihmelääkettä, saatikka että kukaan olisi puhunut hyperloopista!

Ministeriön tavoitteena on 670 000 sähköautoa ja 130 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja 2 miljoonaa sähköautoa ja 250 000 kaasuautoa vuonna 2045. Raskaassa kalustossa vastaavat tavoitteet ovat 7 000 sähkö- ja 6 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja 42 000 sähkö- ja 22 000 kaasuautoa vuonna 2045. He ovat rohkeita autokannan uudistumisen suhteen. Ja päästöttömyyden suhteen. He eivät puhu mitään robottiautoista. Minä lisäsin kuvaan omasta päästäni nekin. Laitoinpa sinne myös hybridejä. Muutos olisi raju. LVM puhuu lisäveroista ja autonkäyttömaksuista. Muutos vaatii veronmaksajien huomattavaa panostusta. Toteutuakseen muutos edellyttäisi vahvaa tukea autonkäyttäjille, ei lisäveroja. Tästä aiheesta poliitikot keskustelivat.

Pienen analyysin paikka
Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,7 matkaa päivässä. Matkan keskipituus on 15 km. Matkoista tehdään 22 % kävellen, 8 % pyörällä, 9 % joukkoliikenteellä ja 61 % henkilöautolla. Jalankulkumatkan keskipituus on 1,6 km, pyörämatkan 3,3 km, joukkoliikennematkan 15 km ja henkilöautomatkan keskipituus 20 km. Haja-asutusalueella asuvien matkan keskipituus on 20 km, kun taas Helsingin keskustassa asuva selviää 12 kilometrillä. Onko erityisiä matkalaisia joiden uskoisi mieluisasti ottavan käyttöön uuden liikkumisajatuksen? Jättäisivät henkilöauton pois käytöstä ja siirtyisivät kävelijöiksi, pyöräilijöiksi tai joukkoliikenteen käyttäjiksi? Paljonko sitten on niitä jotka kokonaan luopuvat henkilöautosta ja/tai jotka eivät sitä koskaan hanki. Paljonko heitä pitäisi olla, jotta muutos tuntuisi päästöissä? Muuttaako kaupungistuminen liikkumistapoja? Paljonko kävely. ja joukkoliikennealueiden väestö lisääntyy ja paljonko haja-asutusalueiden väestö vähenee? Miten on ikääntymisen laita, lisääkö se henkilöauton käyttöä vai vähentääkö se sitä? Kivoja kysymyksiä. Ne liittyvät poliitikkojen tavoitteenasetteluun. No minä teen nyt omaksi huvikseni yhden pikku analyysin.

Tehdään pika-analyysi asumismuutosten ja teknologiamuutosten vaikutuksesta liikenteen päästöihin. Jos olet nykyliikenteestä erityisen kiinnostunut, saatat katsella minun blogistani henkilöliikennetutkimuksentietoja alueiden ja paikkakuntien eroista. Havaitset mm. sen ihmeen, että pohjoisessa pyöräillään huomattavasti enemmän kuin etelässä. Helsingissä ajetaan pyörällä 7 % matkoista, kun Oulussa luku on 16 % ja Joensuussa 13 %. LVM:n työryhmä haluaa kaksinkertaistaa pyöräilyn ja kävelyn suoritteen. Kysymys kuuluu, onko sillä mitään vaikutusta. Kävelyn ja pyöräilyn matkakilometrisuorite koko Suomessa on 7,5 milj. km päivässä. Se on 3,9 % koko suoritteesta. Minun urbanisaatioennusteeni ja henkilöliikennetutkimuksen aluetyyppikohtaisten matkalukujen mukaan se nousisi 4,4 %:in  tulevaisuudessa. Ei kaksinkertaiseksi. Mutta siinähän se on se asennemuutos. Onko sitä? Suuri se olisi. Muistuttaisi vanhoja sota-aikoja.
Katso
  
Suomen kansasta haja-asutusalueilla asuu 50 %, jalankulkualueilla asuu 20 % ja joukkoliikennealueilla loput 30 %. Ikäihmisten osalta haja-asutusalueiden osuus on noin 30 % ja jalankulkualueiden osuus samoin 30 %. Tämän kertoo Ympäristökeskuksen raportti. Voisiko olettaa, että nykyinen ikäihmisasuminen muuttuisi tulevaisuuden todellisuudeksi. Sanotaan niin! Haja-asutusalueilla asuisi 30 %, joukkoliikennealueilla asuisi 40 % ja jalankulkualueilla asuisi 30 % Suomen kansasta. Vaikuttaako hyvältä? Tutkimukset kertovat suomalaisten matkatottumuksista. Alempaan kuvaan on piirretty sinisellä tolpalla nykyinen arkipäivän matkasuorite. Suomalaiset kävelevät päivittäin 4,1 milj. kilometriä ja ajavat pyörällä 3,4 milj. kilometriä. Joukkoliikenteellä matkustetaan 12 milj. kilometriä. Henkilöauto on liikkumismuodoista ylivoimainen. Autot kulkevat päivittäin 127 milj. kilometriä ja matkustajat 172 milj. kilometriä. Kuvan oranssit tolpat kertovat kulkemisen muutoksista väen asettuessa urbaanimpaan olotilaan. Patikointi, pyöräily ja joukkoliikenne lisääntyvät. Henkilöautoliikenne vähenee. Minun pika-analyysini mukaan tuossa hämäräperäisessä tulevaisuuden tilanteessa kävelyn matkasuorite olisi lisääntynyt 6 %, pyöräilyn 11 %, joukkoliikenteen 28 % ja henkilöautoliikenne olisi vähentynyt 6 %. Tämä vaikutus olisi siten urbanisaation aiheuttama. Liikkumista on kuvattu käyttämällä nykyisiä tunnuslukuja jalankulkualueilla, joukkoliikennealueilla ja haja-asutusalueilla. Mitään asennemuutosta ei ole huomioitu – vain ihmisten muuttaminen tiiviimmille alueille.

CO2 -päästöt
Päästöt ovat oleellinen juttu puhuttaessa ilmastonmuutoksesta. Havaitsimme urbanisaation pienen vaikutuksen suoritteisiin - oikeasuuntaisen, mutta suhteellisen vähäisen. On löydettävä ruutia muualta. Sitä löytyy teknologiasta? Palataan siihen. Löytyykö sitä asenteista – se hieman epäilyttää. En tunnista tuntemassani ihmisjoukossa, en nuorissa enkä eläkeläisissä, keski-ikäisistä puhumattakaan tätä järisyttävää ilmiötä. Tiedän kyllä kriisitilanteen. Jos polttoainehanat sulkeutuvat ja sähköä saa vain pari tuntia päivässä. Silloin on kriisi. Miehet ja osa naisistakin lähtevät rintamalle. Väki evakuoidaan maaseudulle. Koulut ja yliopistot toimivat puoliteholla. Kaikki muuttuu. Tavoite saavutetaan. Mutta normaalioloissa?

Siinä näkyy meidän noiduttu ongelmamme. Toteuttaako tavoite tavoitteet? EI helpolla! Kriisi toteuttaa!











Liikenteen päästöt vähenevät urbanisaation vaikutuksesta. Urbanisaatiota huomattavasti suurempi merkitys on teknologialla. Ajoneuvokannan laatu muuttuu radikaalisti. Sitähän me kaikki toivomme. Minun laskelmani mukaan urbanisaatiolla on näissä talkoissa huomattavasti teknologiaa pienempi merkitys. Laskin vertailun nykyisillä lähtökohdilla. Muutin nykyliikennettä urbanisaatiolla ja erikseen teknologialla. Urbanisaatio lisää joukkoliikenteen päästöjä 28 % ja vähentää henkilöautoliikenteen päästöjä 6 %. Teknologia taas leikkaa joukkoliikenteen päästöjä jopa 70 % ja henkilöautoliikenteen päästöjä 50 %. Kun puhumme muutoksesta, voimme keskittää koko huomiomme teknologiaan. Urbanisaatio, kaupunkien kehittäminen ja tiivistäminen vaikuttavat kyllä kaupunkitalouteen ja palveluiden saatavuuteen, ehkä myös kilpailukykyyn, mutta ne eivät ansaitse aivan niin suurta huomiota liikenteen CO2- päästöjen vastaisessa taistelussa.

Tämä kuva esittää pika-analyysin tuloksen tieliikenteen osalta kokonaisuudessaan. Jos tulevaisuus olisi vuonna 2050 päästöjä olisi vähennettävä vuoden 2005 tasosta 80 %. Nykytasoon verrattuna se tarkoittaa noin 70 % vähennystä eli päästöjä saisi olla 4 milj. tonnia. Minun kuvassani ollaan 5,5 miljoonassa. Ehkä minun kuvassani tulevaisuus onkin vuodessa 2040.

”Harakan räpistelevä lento”
Sanna Marin joutui syytettyjen penkille hänen vaatiessaan johdonmukaista tietoa. Hän ei hyväksynyt asiantuntijayhteisön tarjoamaa ristiriitaista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Ristiriidatonta tietoa ei ole olemassa. Tätä ei Sanna ole vielä oppinut. Toiset puoluepomot todistivat poliitikon joutuvan tekemään päätöksiä juuri nyt olevan tiedon valossa. He olivat oikeassa. Jos totuutta odottaa ei voi koskaan päättää. Lopetankin tämän jutustelun Jaan Krossin pohdiskeluun. Siitähän olin tämän kaiken aloittanut. Hän pohtii Berend Falckin hahmossa: ”Mitkä ovat kohtaloita määräävien tapahtumien tuntomerkkejä ja mittapuita? Niitä mittapuita ei ole olemassa inhimillisten oletusten ulkopuolella, ja ne taas arvatenkin perustuvat historian kokemuksiin. Mutta se, mitä me oletamme tapahtumien tulevasta vaikutuksesta, on toisen kokemuksen mukaan väärääkin väärempi, liian usein väärä jotta vastuuntuntoisempi suhtautuminen yleensä saattaisi uskoa mihinkään eteenpäin viittaavaan. Sillä liian usein tapahtumat, joita me niiden sattuessa tuskin huomaamme, osoittautuvat perästä päin läheistemme tai meidän itsemme olemassaolon tienhaaroiksi ja vedenjakajiksi. Mutta tapaukset jotka tuntuvat muuttavan toiseksi, ellei sentään valtakuntien niin ainakin maakuntien ja kaupunkien elämänkulun, eivät muuta tosiasiassa maailmaa sen enempää kuin harakan räpistelevä lento.”

maanantai 7. tammikuuta 2019

Selkäviikot ja reikäleivät


Nyt meillä olivat ja menivät kolmen kuninkaan juhlat. Niin sanovat virolaiset ja monet muunmaalaisetkin. On kysymys kolmesta kuninkaasta, jotka tulivat Betlehemiin tuomaan lahjoja syntyneelle lapselle, tulevalle kuninkaalle ja messiaalle. Me olemme useimmiten nähneet nuo kuninkaat tiernapojissa eli tähtipojissa. Yksi kuningas oli Aasiasta, yksi Euroopasta ja yksi Afrikasta. Joskus joukossa pyöri myös kyttyräselkäinen kiinalainen rahaa keräämässä. Paikalle he kuitenkin saapuivat Syyrian suunnasta Damaskoksen tietä. Legenda sanoo heidän olleen persialaisia maageja.  On muitakin selityksiä. He toivat lahjoinaan kultaa, mirhaa ja suitsukkeita. Suomessa tiernapojat taidettiin myös jossain vaiheessa asettaa rasistiseen valoon. Afrikan kuningas, kun oli kuvattu mustaksi. Joku väittää Suomen ensimmäisenä tiernapoikana olleen itse Johan Ludvig Runeberg. Se tapahtui vuonna 1810 Pietarsaaressa. Hän oli silloin kuusivuotias. Muuten Ruotsi otti vaakunaansa kolme kruunua juuri näiden itämaan tietäjien kunniaksi. Globaalius ei ollut silloinkaan vierasta. Tsaarivallan suosiolliseksi kunnioittamiseksi tiernapoikien laulun suomalaiseen versioon lisättiin Keisari Aleksanteri, Suomen suuriruhtinas. Itsenäisyyden aikana Aleksanteri ehdotettiin muutettavaksi Mannerheimiksi. Näin ei kuitenkaan tehty.

Näinhän siinä tiernapoikien laulussa sanotaan:

”Katsokaatte nyt tuota Murijaanein kuningasta
kuinka sen pitää rukoileman Herootesta
ja lankeeman hänen etehensä polovillensa.

Nyt te ootte nähäneet tuon Murjaanein kuninkaan
kuinka sen piti rukoileman Herootesta
ja lankeeman hänen etehensä polovillensa.”

Ja sitten:

”Keisari Aleksanteri Suomenmaan suuri ruhtinas,
hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrängin
hän kääntää, kaataa kaikki vihollisen maat.
Siis kaikki kansamme riemuitkaa,
kun olette päässeet vaivoista.”

Kolme itämaiden tietäjää toivat lapselle kultaa, mirhamia ja suitsukkeita. Joku sanoo kullan merkinneen kuninkuutta, mirhamin uhrikuolemaa ja suitsukkeen rukousta. Tietäjien nimet vaihtelevat. Joku väittää heidän olleen Nuubian ja Arabian kuningas Melchior, Tarsiksen kuningas Kaspar ja Saaban kuningas Balthasar. Tarsiksen sijainti on epäselvä. Tutkijat kiistelevät siitä. Sanovat siellä olleen kaivoksia joita foinikialaiset hyödynsivät. Siis sen aikaisia dragonmainareita. Sardinia on ehdolla. Saaban kuningas Balthasar taas oli Etiopiasta. Hän oli tuo murjaanikuningas. Nyt juuri ovat löytäneet Saaban kuningattaren kultakaivoksen Pohjois-Etiopiasta. Siis mainareita hekin.

Onko Kaptahiin uskomista?
Vanhat sanoivat loppiaisesta alkavan selkäviikot ja reikäleivät tai olisiko Nuutinpäivästä, kun joulun ilot ovat päättynet. Toiset puhuvat härkäviikoista. Minun härkäviikkojani enteiltiin jo joulun alla, kun menin terveyskeskukseen vuositarkastusta varten. Paikalle osui nuori naislääkäri. Hän tiedusteli alkoholin käyttöäni. Sanoin juovani puoli pulloa viiniä päivässä. Hän kauhistui. Minä hieman hämmästyin. Olinhan uskonut Mika Waltarin Sinuhesta Kaptahin kertomuksen viinin iloista. Näin Kaptah kertoilee: ”Myös on kapakanisännän ammatti varmin ja luetettavin kaikista ammateista, sillä ihmisen jano pysyy samana, mitä hyvänsä tapahtuu, ja vaikka faraoiden valta vapisisi ja jumalat kaatuisivat istuimiltaan, eivät kapakat ja viinituvat kävisi sen tyhjemmiksi kuin ennen. Sillä ihminen juo viiniä iloonsa, ja suruunsa hän juo viiniä, menestyksessään hän ilahduttaa sydäntään viinillä ja pettymyksensä hän hukuttaa viiniin. Hän juo viiniä ollessaan rakastunut ja hän juo viiniä, kun hänen vaimonsa lyö häntä. Viiniin hän turvautuu, kun epäonnistuu liikeasioissaan, ja viinillä hän valelee voittonsa. Eikä edes köyhyys estä ihmistä juomasta viiniä, sillä sitä uutterammin hän työskentelee voidakseen värjätä köyhyytensä viinillä.” Näin siis kertoi Kaptah ja lohduttanee kaikkia tekoälyä pelkääviä krouvareita. Heidän ammattinsa säilyy ajan kuohuissa.

Tällaiseksi sitä tulee, kun viiniä liiaksi siemailee!

Matti Jurvan laulukin kertoo viinistä ja heilasta. Kaikki on vain väliaikaista.

Hurma viinin, mi mieltäsi nostattaa,
Se on vain väliaikainen.
Ja heili, joka helyt sulla ostattaa,
Se on myös väliaikainen.
Tämä elomme riemu ja rikkaus,
Sekä rinnassa riehuva rakkaus,
Ja pettymys tuo - totta tosiaan -
Väliaikaista kaikki on vaan!

Kaikki on siis vain väliaikaista. On tehtävä lupaus. Viinin juontia on kaiketi vähennettävä. Epävarmaa on miten silloin käy ilon ja rakkauden. Surun ja muistelun.

Eemelin loppiaislohdutus
Selkäviikot eivät kuitenkaan vielä loppiaisena olleet käsillä, kun teinikokkimme Eemeli loihti Toompean mäen juhla-aterian.

Prosciutto-kinkkuun kääritty papaija chilillä ja balsamicolla sekä litsi-shotti

Suuhun räjähtävä mausteisella keitolla täytetty pastanyytti.

Kombu-merilevä pohjainen kurpitsakeitto tarjottuna kokonaisessa kurpitsassa.

Päivän kokeilu oli kokonaisena takassa paahdettu munakoiso, jossa maistuu vivahteikas koivun savu. (Tämä kuva on nyt hyvin vaatimaton verrattuna ihanan erikoiseen makuun ja valmistuksessa käytetyn takkatulen loisteeseen).

Tonnikalaa mustilla ja valkoisilla seesam-siemenillä, retiisin iduilla, pikkelöidyillä retiiseillä ja salottisipuleilla.

Tiikerirapua yrttivoilla, pikkelöidyllä tomaatilla ja salaattisekoituksella.

Tarjosipa Eemeli vielä itse leivottua herkullista leipää ja sopivasti suolattua yrteillä maustettua voita.

Loppuherkkuna Erik Bryggmanin näyttely Soolaladussa
Tallinnan uusi vuosi ja loppiaisaattona päättynyt vierailu sisälsi myös Erik Bryggmanin arkkitehtuurinäyttelyn Soolaladun arkkitehtuurimuseossa. On kiintoisaa ja mieluisaa että virolaisilla on näin kaunis ja käytännöllinen museorakennus. Me kun Helsingissä kärvistelemme oman museomme kanssa. Valmista ei tule. Komiteat vain istuvat. Ja että aikanaan Rakennusinsinööriliittokin luovutti yhteisen hankkeen kehittelystä.  Nyt kuitenkin olimme Viron Arkkitehtuurimuseon näyttelyn avajaisissa. Näyttelyn kuraattorina oli tutuksi tullut Mikko Laaksonen Turusta. Hän on Bryggman instituutin asiamies. Mikko avasi näyttelyselostuksensa hienosti räägimällä eesti keelt. Näyttelyn graafisena tekijänä oli Noomi Narjus. Soolaladun kolmannen kerroksen vinttitila tarjosi näyttelylle hienot puitteet. Kuohuviinipulloja poksauteltiin. Hieno päätös Tallinnan viikolle.

Soolaladun rakennus on hieno näyttelytila. Bryggmanin paneelit olivat arkkitehtuurinäyttelyiden normaalin käytännön vastaisesti selvälukuisia ja kolmikielisiä. Kiitos siitä.  Työteliäitä härkäviikkoja kaikille!

perjantai 4. tammikuuta 2019

Haikailen Vihdintien ja Tuusulanväylän bulevardeja


Muisteluni palaavat aina vuoteen 1989 kun Simo Järvisen kanssa saimme Raimo Ilaskiveltä tehtäväksi selvityksen pääkaupunkiseudun rakentamismahdollisuuksista. Silloin esitimme ajatuksen Kehä I:n sisäpuolisten pääväylien muuttamisesta kaduiksi. Emme käyttäneet sanaa bulevardi. Ideana oli mahdollisuus rakentaa katujen varrelle. Siis Mikko Ahon käyttämää sanontaa lainatakseni: siirtää liikennevaloja lähemmäksi kehätietä. Nopeutta pudotettaisiin, istutettaisiin puita ja rakennettaisiin kevyen liikenteen väylät. Emme kuitenkaan uneksineet ratkaisevamme asuntotuotannon ongelmia näiden katujen varrella. Helsingin uuden yleiskaavan kunnianhimoisena ajatuksena oli tällainen ratkaisu. Kolmasosa tulevasta asuntotuotannosta oli tarkoitus sijoittaa uusvanhojen pääkatujen varrelle. Tämä aie kaatui juristien järkeilyyn. Sitä edesauttoi väylien hallitsijan eli valtion tieviranomaisten kanta. Kaupunki oli kaiketi unohtanut neuvotella heidän kanssaan. Meikäläiset vanhan polven suunnittelijat olimme tottuneet tievaltion mahtiin. Maksajaa kannattaa kuunnella. Näin intoa puhkuva byrokratia erehtyi ja laki puhui.  Jäljelle jäi neljä bulevardia. Nyt kaupunki on julkaissut Vihdintien ja Tuusulanväylän bulevardien suunnitteluperiaatteet. Kirjoittelinkin jo hieman noista: https://penttimurole.blogspot.com/2018/11/bulevardisuunnittelun-kiintoisa.html

Minä olen haikaillut monessa blogissani bulevardikaupunkien mitoituksen perään. Olen syyttänyt suunnittelijoita ylimitoituksesta. Nyt kun ovat nuo kaksi bulevardia tekeillä, on hieman rauhallisempaa kiihkottomasti ihmetellä suunnittelijoiden tulevia haasteita. Miten niin kiihkottomasti? Kiihkottomasti siksi, ettei tarvitse tuosta keskuspuistosta nimbyillä.  En tee tätäkään blogia kenenkään kiusaksi. En halua kiusata Mikkoa enkä Marjaa. En myöskään halua kiusata Reettaa. Saatikka että haluaisin kiusata kaupunkiympäristölautakunnan arvoisia jäseniä. Minä teen näitä vain omaksi ilokseni. Kiusaan korkeintaan itseäni. Mutta teen niitä omasta tahdostani. Kukaan ei minua komentele tai ahdistele. Olen eläkeläinen. Tämä on dementian torjuntaa. Saatan sillä säästää kaupunkini rahoja, kun eivät joudu täyttämään minulla terveydenhuollon kipeästi kaivattuja muistisairaspaikkoja. Säästö se on pienikin säästö.

Mittakaavan tarkistuksia
Ryhdyinkin valistamaan itseäni pienillä kuvasovituksilla käyttäen minulle suotuja keinoja kuten Power Pointia ja Google Earthia. Onhan minulla tiedossa, että suunnittelijat ovat bulevardihankkeissa tavoitelleet suuren maailman asukastiheyksiä. Puhutaan kirkkain otsin yli 25000 asukkaan ja työpaikan määrästä neliökilometrillä. Helsingissä sellaisia alueita ovat Torkkelinmäki (30000+5000), Linjat (17000+8000), Punavuori (20000+14000) ja Krunika (13000+13000). Tihein alue Helsingissä on Kamppi. Siellä on 13000 asukasta ja 27000 työpaikkaa neliökilometrillä

Laitoin tähän alkajaisiksi kuvan selvittääkseni itselleni eräiden tuttujen hankkeiden mittakaavaa. Siinä on tehtyjä tai tekeillä olevia hankealueita ja/tai kaupunginosia. Numerot kertovat alueen nykyisen tai suunnitellun asukasluvun. Hieman hurjalta tuntuu, että Tuusulanväylän bulevardille mahtuisi Jätkäsaaren asukasluku tai enemmän kuin Kallahden ja Aurinkolahden yhteenlaskettu asukasluku, ja että Vihdintien bulevardille mahtuisi Latokartanon tai Koivukylän asukasluku. Tai että sinne mahtuisi reilusti enemmän kuin Arabianrantaan tai Hernesaareen.

Kuvassa on keltaisella tolpalla suunniteltujen bulevardien asukastiheydet ja sinisellä tolpalla olemassaolevien alueiden tiheyksiä. Myös työpaikkojen lukumäärä täydentää tolppia. Helsingissä vain Torkkelinmäki ja Punavuori olisivat asukastiheydeltään suurempia kuin bulevardit. Bulevardeilla oltaisiin melko tarkaan Linjojen ja Krunikan tasolla.

Tässä on muutamia alueita, joiden asukastiheys on noin 13000-20000 asukasta neliökilometrillä. Alueilla on myös työpaikkoja, yleensä sijainnista riippuen 6000-14000 työpaikkaa neliökilometrillä. Tunnistatteko? Siinä on vasemmalla ylhäällä Etu-Töölö, oikealla pala Kalliota, vasemmalla alhaalla Punavuori ja oikealla Kruununhaka. Minusta nämä ovat hienoja kaupunginosia. Ne ovat nykyisin myös lapsiperheiden suosiossa. En kuitenkaan rakentaisi näitä kaupunkeja stereotypiana kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, jossa tyhjää maata löytyy. En rakentaisi tällaista kaupunkia bulevardeille.  Saattaisin rakentaa tällaista kaupunkia Pasilaan. Sinne en taas rakentaisi nyt muodissa olevia tornighettoja. Katson joka päivä ohiajaessani pelolla Triplaa. Toivon parasta, pelkään pahinta. En todellakaan tiedä. Helsinki oli meren ja metsien matala kaupunki. Onko se muuttumassa ja miksi?

Viheryhteydet
Kyllä nämä bulevardisuunnitelmat askarruttavat muunkin kuin ylimitoituksen suhteen. Ne askarruttavat monestakin syystä. Yksi syy on tärkeän viheryhteyden katkeaminen. Sekä Vihdintien että Tuusulanväylän bulevardialueiden läpi kulkee yleiskaavaan merkitty poikittainen viheryhteys.  Se on merkitty yleiskaavan viheryhteyskarttaan nimellä Malminkartanon huippu – Vuosaaren huippu. Se on yhteys joka johtaa Malminkartanosta Länsipuisto-nimellä kapeikossa Vihdintien itäpuolella Mätäjoen varteen ja Kaupintien eteläpuolella Aino Acktéen puiston ja Alppiruusupuiston kautta Haagan ammattikoululle, työläästi koulun ohittaen ja jatkaen Keskuspuistoon ja edelleen Maunulanpuistoon josta se pääsee tunkeutumaan Maunulan ja Metsälän välisestä 80 metrin metsäisestä raosta Tuusulanväylän varteen Suursuonraitille ja siitä edelleen 60 metrin rakosessa nykyisen meluaidan varjossa Patolan pohjoispuoliseen metsään ja edelleen vanhan Toivolan koulukodin maisemissa Henrik Sohlbergin puiston kautta Toivolanpuistoon tai Itsenäisyyden puistoon ja  Vantaan rantaan. Tämä yhteys on Helsingin uudessa yleiskaavassa merkitty tärkeäksi viheryhteydeksi. Se on uhattuna molemmilla bulevardialueilla. Yleiskaava sanoo tällaisen yhteyden kulkevan joko puistossa tai metsävyöhykkeellä. Nyt vaikuttaisi siltä, että Helsingin ainoa poikittainen viheryhteys joutuu aivan tavalliselle jalkakäytävälle tai olisiko suorastaan baanalle? On kysymyksessä todellakin ainoa poikittainen viheryhteys! Liikenteessä korostetaan nykyisin poikittaisyhteyksien tarvetta. Se on oikein. Viheryhteyksien suhteen tällaista tarvetta ei näytä olevan. Vantaan joen varrella sellainen on, mutta se tuskin on kovin keskeinen sijainti ja sekin katkeaa Silvolassa, kun Vantaan joki suuntaa pohjoiseen. On eteläisempikin viherkäytävä joka ikään kuin kulkee Vallilanlaaksosta Pasilan läpi Pikku-Huopalahteen. On vaikea nähdä missä tuo viherväylä oikeasti kulkee Pasilassa.

Poikittainen viheryhteys Malminkartanon huipulta Vuosaaren huipulle on osoitettu kulkevaksi Vihdintien bulevardialueen ja Tuusulanväylän bulevardialueen läpi. Vihdintiellä asia voitaneen jotenkin hoitaa, mutta Tuusulanväylän bulevardilla tilanne on nykyaikaista puhekieltä käyttäen ”hyvinkin haasteellinen”.

Kuvassa vasemmalla on tuo haasteellinen paikka. Voiko sanoa, että siinä menee Helsingin tärkein poikittainen viherväylä? No, Ode ja Otso, vastatkaa. Tämä kysymys on ystävällismielinen, se ei ole vihamielinen, mutta se on vihreällä kuorrutettu.

Verrataan oikeisiin bulevardeihin
Ajattelinpa hieman kokeilla uusien bulevardialueiden sijoittamista vaikkapa Pariisin perinteisille bulevardialueille. Tein sen mittakaavan vuoksi. Laittelin Vihdintien bulevardin Pariisin Riemukaaren eli Place de Charles Gaulle –aukiolle, eli entiselle l’Etoile –aukiolle. Onhan Vihdintiellä liikenneympyrä, joka on kooltaan suurin piirtein Pariisin suuren ympyrän kokoinen.

Pariisin Riemukaaren ympäristössä korttelitehokkuus ek=3 ja tonttitehokkuus et=5. Nämä lukemat tarkoittavat, että yhden neliökilometrin alueella on yhteenlaskettu asukkaiden ja työpaikkojen määrä noin 75000 henkeä. Tällaisia tiheyksiä ei Helsingissä esiinny. Suurimmat tiheydet ovat Kampissa 40000, Punavuoressa 34000 sekä Torkkelinmäessä ja Linjoilla 35000 asuin- ja/tai työpaikkaa neliökilometrillä. Etu-Töölön yhteenlaskettu asukas- ja työpaikkaluku on 19000 as. ja tp./km2. Helsingin lähiöissä ollaan tiheyslukemissa 5000-10000 as. ja tp./km2. Bulevardeille on kaupunkisuunnittelijoiden laskelmissa tarjottu 23000 as. ja tp./km2. Vihdintien bulevardin tapauksessa tämä tarkoittaisi 10000 asukasta ja/tai työpaikkaa. Korttelitehokkuus Vihdintiellä olisi silloin ek=1,3, kun Riemukaarella liikuttaisiin lukemassa ek=3.
  
Tuusulanväylän bulevardin tipautin itsensä bulevardien äidin tai isoäidin eli Georges-Eugène Haussmanin mukaan nimetyn bulevardin päälle. Kuvassa näkyy keskellä ooppera. Bulevardilla ovat mm. Lafaeytten ja Printempsin tavaratalot. Haussmanin bulevardi viilettää suorana. Tuusulanväylän bulevardi hieman mutkittelee. Haussmanin kortteleissa korttelitehokkuus on ek=2,7 ja tonttitehokkuus et=4. Tuusulanväylän korttelipinta-alaa on noin yksi neliökilometri. Haussmanin tehokkuudella Tuusulanväylän bulevardille saataisiin 60000 asukasta ja/tai työpaikkaa. Todellisuudessa suunnittelijat puhuvat ja kirjoittavat nyt noin 18000 asukkaasta ja 5000 työpaikasta. Minun pikalaskelmillani Tuusulanväylän bulevardilla ek=0,9 ja et=1,5. Etu-Töölössä vertailuluvut ovat ek=1,4 ja et=2,3. Pariisissa ollaan siis lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin Etu-Töölössä ja lähes kolme kertaa tehokkaampia kuin Tuusulanväylän bulevardilla.

Tuusulanväylän bulevardi Mannerheimintielle asetettuna ulottuu Eteläisen Hesperiankadun Lallukan kortteleista Tullinpuomiin. Bulevardin pituus on 2 kilometriä. Tuusulanväylän bulevardi on repaleisempi ja sisältää kapeita suikuloita. Pituutta on 3,7 km. Eteläinen kärki on kuvassa Mechelininkadulla hieman Hesperiankadulta etelään ja pohjoiskärki lähellä Hakamäentietä. Kuvassa on vertailun vuoksi Etu-Töölön rakennetut korttelialueet. Bulevardien tiheyslaskelmissa on tonttimaata oletettu olevan 60 % korttelimaasta. Noin yhtäkkiä ajateltuna bulevardien tiheydet vaikuttavat suurilta, mutta mahdollisilta.

Paninpa leikilläni palan Töölöä Vihdintien bulsan mittakaavaan. Sinne näyttäisi mahtuvan Töölöä Vänrikki Stoolinkadun Kristuksen kirkolta Tullinpuomiin saakka. Eri asia on miten paljon asukkaat tulevat valittamaan Riistavuoren puistometsän katoamisesta. Liikenneympyrä säästäminen tavalla tai toisella oli blogin aiheena: https://penttimurole.blogspot.com/2018/11/bulevardisuunnittelun-kiintoisa.html

Halusin vielä leikkiä. Laitoin molemmat bulevardirajaukset Töölön päälle. Vihdintien bulevardi ulottuu Hesperiankadulta Tullinpuomille.  Tuusulanväylän bulevardi haroo Sibeliuspuistolta Hakamäentielle.

Haasteita riittää
Bulevardisuunnittelijoilla on mahdollisuuksia. Heillä on myös kovia haasteita. Tämän ihmettelyn jälkeen tulin melkomoisen myönteiseksi Vihdintien bulevardin suhteen. Myös sen jatkon suhteen Huopalahdentielle. Esitetyt asukas- ja työpaikkaluvut ovat kuitenkin äärimmäisen kunnianhimoisia. Tai siis niihin ei kyllä sisälly kunniaa, himoa kyllä. Jos Etu-Töölön. Kruununhaan tai Punavuoren mattoa levitetään kapealle kaistaleelle ilman läheisiä puistoja tai merenrantaa, saatetaan joutua ahdistavaan tilaan. Tämä pätee molempiin hankkeisiin. Tuusulanväylän bulevardi on huomattavasti Vihdintietä vaikeampi tapaus. Metsälän teollisuusalueen muuttaminen asutukselle on tietysti helppo nakki. Mutta mihin nuo kaikki yrittäjät ja pajat joutuvat? Naapurikuntiin? On tavoitteiden kannalta ristiriitaista, jos asutuksen tiivistäminen johtaa yrittäjien ajamiseen ulos ja kauemmaksi. Olisi yhtä lailla keskityttävä toimitilarakentamisen tiivistämiseen. Käpylän aseman kehittäminen ja toimitilarakentamisen laajentaminen on hyvä juttu. Maata vain puuttuu. Tuusulan bulevardialueella on osoitettu kapeita korttelirimpsuja Pakilantien/Käskynhaltijantien sillalta pohjoiseen. On säälittävää, jos meidän suurisuuntainen kaupunkirakentamisemme joutuu turvaamaan tällaisiin 100 metrin levyisiin korttelikaistaleisiin. Vaikuttaa siis siltä, etten lainkaan usko Tuusulanväylän bulevardisoinnin menestykseen, vaikka uskonkin Pasilan alueen tulevan kehittämisen menestykseen. Siihen taas liittyy paljon mielenkiintoista. Jos en nyt usko Olli Hakasen rautatiehankkeiden kokonaisuudistukseen uskon kuitenkin Pohjois-Pasilan rautateiden huoltotilojen siirtymiseen kallioluoliin (tai kannen alle) ja alueen vapautumiseen asumisen ja liiketoiminnan käyttöön.

Ja tässä lopuksi minun vanha kuvani Pasilan tulevaisuudesta.

PS. Eilen eteeni hypähti nettiuutinen Vesterbackan ja Vapaavuoren nokkapokasta. Nämä bulevardijutut ovat todella peanuts verrattuna Tallinnan tunnelin huuhailuun. Ylipormestarimme näyttää olevan ainoa henkilö joka lausuu tätä nykyä järjen ja epäilyksen sanoja tunnelin tulevaisuudesta ja sen rahoituksesta. Hän on myös sanonut, että ainoa oikea paikka tunnelille on Helsingin keskustan alta kulkeva vaihtoehto. Kirjoittelinkin tuosta asiasta blogia vuosi sitten: http://penttimurole.blogspot.com/2017/12/tunnelinporaajat-vauhdissa.html   Ystäväni Tero Vanhasen piirtämä kaupunki Helsingin matalalle on todella huuhaa juttu. Sinnekö kiinalaiset majoittuisivat talvilomaa pitämään? Kiinalaiset rakentavat kyllä rautateitä Afrikkaan. Siellä heillä on suuria suunnitelmia afrikkalaisen maatalousmaan valjastamisesta Kiinan turvaksi. Suomi ja Tallinnan tunneli ei sellaisia bisnesetuja tarjoa.