keskiviikko 20. tammikuuta 2021

15 minuuttia ja unelmakaupunki

Pariisin pormestari Anne Hidalgo on julistanut “Yhteisen Pariisin” tai ”Läheisyyksien kaupunki” -hankkeen. Yksi miljardi euroa on tarkoitus käyttää katujen, torien ja puistojen kaunistamiseen.  Jokaiseen kortteliin asetetaan vastuuhenkilö asukkaita palvelemaan. Sääntöjä rikkoville annetaan sakkoja. Tehdään 15 minuutin kaupunkia.

Ode Soininvaara kirjoittaa blogissaan 15 minuutin kaupungista: ”Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat kaikki epäonnistuneet alakeskusten kehittämisessä. Itäkeskus, Malmi, Tikkurila, Myyrmäki, Leppävaara ja Matinkylä nyt esimerkiksi. Sen sijaan, että alakeskuksista olisi tehty toimivia pikkukaupunkeja, niitä on tehty nukkumalähiöitä kauppakeskuksen ympärille ilman mitään kaupunkiin liittyvää katuelämää.” No, olenhan minäkin ollut mukana noista joissakin, ainakin nyt Malmi, Tikkurila ja Matinkylä. Voisin kyllä luetella listan muitakin, mukana olleista ja sivusta seuratuista.  Joskus luulin kompaktikaupunkiaatteen pelastavan. Ei pelastanut.  Ode jatkaa: ”Ainoat onnistuneet ’lähiöt’ ovat Kerava, Järvenpää ja Hyvinkää. Ne ovat onnistuneita, koska ’lähiöllä’ on oikeus päättää omista asioistaan.” https://www.soininvaara.fi/2020/12/11/miksi-tampereen-seudulla-menee-niin-hyvin/


Tällainen periaatteellinen muutos on 15 minuutin strategien haaveissa. Kulkemisen kolmio olisi käännettävä kärjelleen. Onhan tämä propagandistinen. Ja mahdoton. Symbolinen. Mutta mihin asteeseen se olisi todellisuudessa mahdollinen? Alla on kuva, jossa esiintyy henkilöliikennetutkimuksen matkalukuja sekä ”yleispätevä” illuusio vartin kaupungista.

Vartin kaupungeissa löytyy

On nyt pakko hieman ottaa kantaa. On nimittäin aika monta paikkaa tuossa Oden listassa, joissa on tullut itse oltua mukana. Puolustaudun. Mitä vikaa on Malmin torissa. Sitä tehtiin aikanaan yhdessä ”Samurai” Hokkasen kanssa. Mittakaava on oikea. Malmi on 15 minuutin kaupunkia

Miten niin Matinkylä on epäonnistunut. Miten niin siellä ei ole mitään kaupunkiin liittyvää katuelämää? Oletko käynyt siellä? Espoolaiset pitävät sitä parhaana alueena ja sinä sanot sen epäonnistuneen. Minä protestoin. Matinkylä, Kuitinmäki ja Olari yhdessä ovat onnistunutta kaupunkia. Joukkoliikenne pelaa, raitit ja pyörätiet ovat paikallaan, keskusostari on yksi seudun parhaita. Vihreys on silmiinpistävää. Katupuut rehottavat. No, myönnetään, vaikka Simo Järvisen Ruomelan raitille aikanaan rakennettiin paljon tilaa kivijalkaliikkeille, on niistä osa nyt käytännössä vailla aiottua toimintaa. Alue on kuitenkin 15 minuutin kaupunkia.  Tikkurila kiinnostaa, se on poikkeava. Se ei ole metsälähiö vaan vanhalle asemanseudulle hiljakseen rakentunut yhteisö. Teimme Tikkurilaan katusuunnitelmia 60-luvulla. Jukka Syvälahti niitä piirteli. Kylä koostui pienistä omakotitaloista. Oli sentään muutama kerrostalokin. Minusta Tikkurilan kehitys identiteettiä ja kotikylähenkeä uhkuvaksi kaupunginosaksi on mielenkiintoista. Koivukylästä suunniteltiin Vantaan pääkaupunkia, Tikkurila kuitenkin peri voiton. No, otetaan käsittelyyn vielä nuo kehutut Kerava ja Järvenpää. Nehän tulivat tutuiksi. Kävelykadut ja keskustan kehittäminen olivat molemmissa kaupungeissa kirkkaana mielessä. Joskus syntyi epätoivoa, mutta ylös noustiin. Keravalla maamme pisin kävelykatu valmistui 80-kuvun alussa, sitten alueet laajenivat. Järvenpäässä kävelypainotteinen Sibeliuksenkatu muuttui kävelykatu Janneksi vuonna 2001. Loistavaa työtä. Keravalla primus motoreina olivat Arimo Hermalahti, Risto Kostia ja Raimo Hänninen. Alullepanon taisi tehdä Heikki Komokallio. Järvenpäässä Sibeliuksenkadun kehittämistä ajoi Juhani Koivusaari. No eivät nyt mitenkään yksin nämä henkilöt, mutta he esiintyivät suunnittelijalle isäntäväkenä. Molemmissa kaupungeissa pääosa asukkaista asuu alle kilometrin etäisyydellä keskustasta. Sehän tarkoittaa vartin kaupunkia.

Milano rakentaa pyöräkaistoja Corso Buenos Airesille

Olemme saaneet lukea koronan pahoin kohtelemien kaupunkien liikennemuutoksista ja ajatuksista “mitä koronan jälkeen”. Milano on yksi koetelluista kaupungeista. Tälläkin hetkellä sisarenpoikani Carlo joutuu viemään lapsensa yksi kerrallaan ulkoilemaan. Vain kaksi ihmistä saa olla yhdessä. Milanon liikenteestä vastaava tirehtööri Marco Granelli on esittänyt meidänkin lehdistössämme ajatuksiaan tulevasta liikennepolitiikasta. Ihmiset pelkäävät joukkoliikennettä ja autojen yhteiskäyttöä. Tämä on suuri vaara, sillä se johtaa yksityisautojen lisääntyvään käyttöön, tilanteen palautumiseen ja ylittymiseen – ehkä. Nyt on toimittava. Milano varaa katutilaa pyöräkaistoille, suosii potkulautoja ja muuta mikroliikennettä. Saumaton liityntäliikenne ja matkaketjut ovat fokuksessa. Sähköpyörämarkkina ja laajennettu kaupunkipyörätoiminta ovat kehitteillä. Uusien nopeusrajoitusten (30 km/h) uskotaan parantavan turvallisuutta. Jopa Greta Thunberg on julkisesti kehunut milanolaisia. Milanossa puheet ja pienet teotkin keskittyvät liikenteeseen. Siellä ei juuri puhuta 15 minuutin kaupungista, siten kuin Pariisissa.

Hidalgon haaveena läheisyyksien kaupunki

Toiselle kaudelleen Pariisin kaupunginjohtajaksi valittu Anne Hidalgo on vahva kaupunkipoliitikko. Hänen suuri ideansa on “La Ville des Proximites” – läheisyyksien kaupunki. Ideana on luoda naapurustoja joissa asukkaiden palvelut ovat 15 minuutissa saavutettavissa. Työpaikat, ruoka, virkistys, vihreä kaupunkitila, asunnot, terveydenhuolto, pienet kaupat ja palvelut sekä paljon muuta tulisi voida tavoittaa ilman henkilöautoa, pääasiassa kävellen tai pyörällä. Nyt kun pandemia on perusteellisesti muuttanut ihmisten elämäntyyli, on oikea aika ryhtyä toimiin. Pariisin pormestari sanoo että 20 vuodessa liikumme pääosin joukkoliikenteellä, pyörällä tai jalan. Elämä muuttuu autoaikoihin verrattuna rauhallisemmaksi. Luonto ottaa paikkansa kaupungissa. On nurmikoita asfalttibulevardeilla ja vihreitä toreja jokaisessa naapurustossa. Pian voimme uida Seinessä ja luoda muutenkin tulevaisuuttamme yhdessä yrittäjien, käsityöläisten ja taiteilijoiden kanssa. Yhdessä he luovat kaupunkielämän uutta verenkiertoa. Pariisi kieltää dieselien myynnin 2025 ja polttomoottoriautojen myynnin 2030. Vanhojen autojen ajo kaupunkiin tulee kielletyksi aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan.

50 vuotta sitten avattiin pitkin Seinen oikealla rannalla rantamuuriin soviteltu moottoriväylä Voie Georges Pompidou. Se oli osa vuonna 1967 laadittua Pariisin moottoritiesuunnitelmaa. Ainoa osa joka keskustassa toteutettiin. Nyt Anne Hidalgo on saanut kolmen vuoden oikeustaistelujen jälkeen väylän pysyvästi muutettua jalankulun ja pyöräilyn käyttöön. Joku ilkeämielinen kysyy, että missä ne ovat ne pyöräilijät ja jalankulkijat? 

Yhteinen Pariisi -ajattelu esittää ihanteena tällaisen kadun. Mitä siellä näemme? Ajoradalta on poistettu autoliikenne. Sijalla on kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Tavarapyörät roolissaan.  Perinteinen parkkikaista toisella puolella katua on istutettu, on kukkia, ruohoa ja puita. Toisen puolen parkkikaista on varattu ravintolapöydille ja fillariparkkeeraukseen. On myös pientä korjaustoimintaa. Kivijalkakaupat kukoistavat. Pariisissa on 20 kaupunginosaa (arrondissement). Niiden väkiluku on pienimmillään noin 20000 ja suurimmillaan 200000.  2,2 miljoonan asukkaan kaupungin tiiveys on 21000 asukasta neliökilometrillä. 100000 asukkaan kaupunginosan halkaisija on 1,2 kilometriä. Mikä olisi sopiva halkaisija ”läheisyyksien kaupungille”? 100000 asukasta on sopiva. Kävellen siinä ja siinä kerkeäisi laidalta keskustaan vartissa. jos panisi töppösiin liikettä.


Autojen tuulilasiin kiinnitettävät tarrat osoittavat ajoneuvon iän ja päästötason. Ennen 1996 rekisteröidyt henkilöautot, ennen 1997 rekisteröidyt pakettiautot, ennen 2000 rekisteröidyt moottoripyörät ja kuorma-autot sekä ennen 2001 rekisteröidyt bussit eivät saa ajaa kaupungissa aamukahdeksan ja iltakahdeksan välillä.

 Pariisissa kaupungin asukastiheys on korkea. 20000 asukasta neliökilometrillä on kyllä meilläkin kaupunkiympäristölautakunnan kasvuideologien tavoite, mutta saavutettavissa vain joillakin uusilla alueilla. Jos ajattelisi Lauttasaaren unelmakaupungiksi eli vartin kaupungiksi ja katsoisi mitä palveluja ja kauppoja siellä on, saisi ehkä mallin unelmakaupungille. Voisi sitten verrata Lauttasaarta vaikkapa Heinolaan, Pietarsaareen tai Forssaan. Vertaisiko vielä Keravaan tai Järvenpäähän. No, katsotaan, mutta kuunnellaan ensin, millaiseksi Liisa sanoo entisen kotikaupunkinsa.

15 minuutin kaupunki - kotikaupunkini

Mitä siellä oli suomalaisessa pikkukaupungissa, 15 minuutin kaupungissa, 50- ja 60 luvuilla? Olisiko siihen tilastoa. Löytyisikö Statfin-tilastoa? Ei helposti löydy. On turvauduttava elävään tietokirjaan. Hän istuu vieressäni.

On juuri saanut valmiiksi pari vedosta monotypiaa. Yksi niistä kuvaa kaupungin hautausmaata. Juuri siitä kaupungista haluan tietää. Se on Liisan kotikaupunki. Mikä kaupunki? Sitä en kerro. On tilaisuus arvata.

Liisan kotikaupunki oli tyypillinen 15 minuutin kaupunki.  Hän eli siellä nuoruuttaan. Teini-ikään tultuaan hän halusi sieltä pois. Jonnekin isompaan. Opiskelemaan. Mutta kaikki oli sopivaa ja hyvin, kun hän oli vielä koulussa. ”No, kerro nyt millainen oli 15 minuutin kaupunki.” Liisa kertoo: Meidän kaupungissamme oli kaksi leffaa. Oli yksi kirjasto, lähes kaikki kirjat tuli luetuksi. Ensin lasten osasto, sitten iän salliessa loputkin. Oli kahviloita, joista yksi oli nuorison oma paikka. Taisi olla Oululainen. Blunkka piti tanssikurssia seurahuoneella. (Tuttu mies, oli minunkin tanssiopettajani, sanoo haastattelija.) Talvisaikaan keskustassa sijaitseva luistinrata oli huippukohde. Musiikki soi. Ympyrää mentiin. Kesällä uikkula liukumäkineen oli ihana ajanviettopaikka. Torielämä oli vilkasta. Kaupungin kaksi anniskeluravintolaa eivät vielä kuuluneet nuorison repertoaariin, olivat kuitenkin olemassa.  Erikoisliikkeitä oli kivijaloissa pitkin kahta pääkatua. Kioskeja oli kaksi. Elintarvikkeet ostettiin osuuskaupasta tai funkistalon kaupasta torin varrelta. Rautatieasema, tietysti. Siellä syntyi kaukokaipuu. Satamastakin lähti laiva isompaan kaupunkiin. Kaikki nämä paikat 15 minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Koulut tietysti, ja sairaala, poliisiasema ja paloasema. Asiaankuuluvasti. Mutta myös opettajaseminaari vieraspaikkakuntalaisine poikineen. Hurmaavaa. Tenniskenttä ja urheilukenttä olivat kivenheiton päässä. Siinä olivat myös taidemuseo ja kaupunginmuseo. Mitään ei puuttunut. Tuliko ravirata ja leirintäalue mainittua? Ehkä on vielä mainittava kirjakauppa ja radioliike. Olisiko nyt kaikki? No, ei, harju ja harjulla sijaitseva harjupaviljonki ja lintutalo lintulammella jäivät mainitsematta. Niin myös kirkko ja hautausmaa keskellä kaupunkia. Keskustassa oleva korkea rautatiesilta oli kaunotar. Kaunotar ja hirviö, sillä se oli myös joillekin murheen murtamille kohtalon paikka. Sekin 15 minuutin kaupungissa. Saat arvata missä oltiin. Tarkistaakseni vielä tilannetta soitin hyvälle kaverilleni. Koska tämä on nyt salaisuus en paljasta hänenkään kaupunkinsa nimeä. Luin hänelle Liisan kaupungin toimintaympäristön. Juuri niin. Juuri samoin. Ja kaikki 15 minuutin päässä. Satamakin. Ja mitään siitä ei ole kadonnut.

Unelmakaupunkia etsimässä

Itse asiassa nyt tulikin ohjelmoitua oikea ja tavoiteltava kaupunkimuoto. Se tuli nyt hahmotettua jo valmiiseen 15 minuutin kaupunkiin.

Keräsinkin tässä aikanaan eräiden suomalaisten 15 minuutin kaupunkien tietoja, silloin kutsuin niitä unelmakaupungeiksi, kun en vielä tuntenut tätä uutta käsitettä. Mutta ei nimi kaupunkia pahenna. Suuruuden laki on tehokkuus. 15 minuutin unelmakaupungin kannalta pienuus ei ole tehokkuutta. Niinpä kokonaiskerrosala saman asukasmäärän palvelemiseen on pienessä kaupungissa suurempi. Mutta silti kaikki on 15 minuutin päässä.

Keskimäärin Helsingissä asuntojen osuus alueiden kokonaiskerrosalasta on 50 %. Liikerakennuksia ja julkisia rakennuksia on kolmannes kerrosalasta. Loppu on teollisuutta ja muita rakennuksia. Enimmillään asuntojen osuus on 70 % ja vähimmillään keskisessä Helsingissä 34 %. Jos nyt ajattelemme 15 minuutin unelmakaupunkia, niin meillä on hyvät oikean kokoiset kohteet työn alla. Ne ovat Kalasatama (25000 asukasta ja 10000 työpaikkaa), Jätkäsaari (21000 asukasta + 6000 työpaikkaa) tai Hernesaari (7600 asukasta ja 3000 työpaikkaa) miksei myös Pasilan seutuville rakentuva Keski-Pasila (13000 asukasta ja 7000 työpaikkaa). Jotta syntyisi 15 minuutin kaupunkia asuntopinta-alan pitäisi olla korkeintaan 60 %, liiketilaa ja palvelutilaa pitäisi olla 15 %, julkista palvelutilaa 10 % ja teollisuus- ja muuta tilaa 15 %. Edellytykset ovat olemassa, koska kaikissa näissä esimerkkikaupunginosissa työpaikkamäärät ovat lähes oikeassa suhteessa asukasmäärään, kunhan vain kivijalkaliikkeille syntyy riittävästi joustavaa tilavarausta. Avainjuttuna on se, miten tiloja voidaan jakaa, yhdistää ja laajentaa. Sama avainjuttu kuin asunnoissa. Miten voitaisiin kehittää joustavuus asuntojen yhdistelyssä tai jakamisessa suurempiin tai pienempiin kokonaisuuksiin sivuasuntoperiaatteella? Näkeekö joku sellaista pyrkimystä?

Mitä siellä kaupunginosassa pitäisi olla?

Jos ajatellaan yksiköiden määrää ja arvioidaan tulevaa tarvetta nykyisten tilastojen perusteella voidaan väittää hyvään 15 minuutin kaupunginosaan 20000 asukkaalle tarvittavan  yksi kirjasto, yksi terveysasema, kolme lääkäriasemaa, 4 koulua, 12 päiväkotia, yksi uimahalli, 20 sisäliikuntatilaa, 2 uskonnollista kokoontumistilaa, yksi posti, kaksi apteekkia, yksi viinakauppa, yksi Kelan toimisto, 6 päivittäistavarakauppaa, 50 vähittäiskauppaa tai erikoisliikettä sekä 30 ravintolaa, kioskia tai kahvilaa. Lisäksi vielä urheilukenttä, pelikenttiä ja leikkipuistoja puhumattakaan varsinaisista viheralueista alkaen taskupuistoista suurempiin kokonaisuuksiin. Tori ja siihen liittyvä kävelykatu, ne ovat ehdottomia.   Kaiken kaikkiaan toimipisteitä tai erityisiä paikkoja tulee tehdä 150 yksilöityä kappaletta jokaiseen 15 minuutin kaupunginosaan. Laittakaapa checklista kuntoon.

En ole kirjoittanut mitään liikenteestä. Onko se itsestään selvää? Liikenne ei yksin hoidu pyöräteillä.  Nyt puhutaan mikroliikenteen laajasta kirjosta. Mitä se voisi tarkoittaa? Ja mitä tarkoittaa Kivistöstä kuuluva puuskutus autopaikkojen puutteesta? Ihmiset sanovat muuttavansa pois, koska tilanne on mahdoton. Ovatko asiat nyt hallinnassa? Toisen blogin aihe.

Vihreys voimissaan

Pariisilaisten toimia katsellessani havaitsen, että meidän oma Lahtemme voitti tänä vuonna Euroopan Vihreä Pääkaupunki -palkinnon. Juryyn Lahti oli tehnyt vaikutuksen erityisesti havaitsemalla asioihin vaikuttamisen kiireelliseksi ja pyrkimällä hiilineutraaliksi vuonna 2025. Tämä kunnianhimoinen tavoite on 10 vuotta edellä Suomen virallista 2035 tavoitetta ja 25 vuotta edellä Euroopan 2050 visiota. Palkinnon jälkeisenä aikana Lahti lupaa panna toimeen uuden kaupunkipyöräsysteemin, rakentaa luontopolkuja, ottaa käyttöön sähköbusseja, osallistua tieteelliseen tutkimukseen luonnon terveysvaikutuksista, saada Salpausselkä mukaan UNESCO:n geopuisto-ohjelmaan, osallistua rakennusten 0-päästö tutkimukseen, kehittää päästöneutraaleja ruokapalveluja ja vielä kaiken päälle luoda tusinoittain yritys- ja kansalaisjohtoisia Vihreä Pääkaupunki -hankkeita. Tässä vielä lahtelaisten ohjelmajulistusta: https://greenlahti.fi/wp-content/uploads/2020/11/Ohjelma_netti_p%C3%A4iitetty.pdf .

Kaiken lisäksi Suomeen tuli toinenkin EU:n ympäristödirektoraatin jakama palkinto. Se on European Green Leaf 2021. Saajana oli Lappeenrannan kaupunki. Lappeenrannan sanottiin olevan korkealla kaikissa vihreän kaupungin indikaattoreissa.  Kaupungissa on maailmanluokan ympäristötutkimusta suorittava yliopisto ja kaupunki oli ensimmäisenä starttaamassa yksistään uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköntuotantoa.

Onnea Lahdelle ja Lappeenrannalle. Ne ovat molemmat olleet merkittäviä paalupaikkoja minun elämässäni. Mutta ovatko ne 15 minuutin kaupunkeja? Haasteita riittää. Sitä kohti.

lauantai 16. tammikuuta 2021

Pyhästä lehmästä uhrilampaaksi?

Hesarin Uutisguru, pikku tietokilpailu kysyi: ”Mikä oli pelkästään bensiinillä tai dieselillä käyvien autojen prosenttiosuus Suomessa vuonna 2020 myydyistä uusista autoista?” Vastauksia oli kolme vaihtoehtoa: a) 40,4, b) 60,6 ja c) 80,8. Ilman muuta ja epäilemättä vastasimme Liisan kanssa molemmat 80,8 %. Vastaus oli väärä. Oikea vastaus on uutisgurun mukaan 60,6 %. Nyt on asia tarkistettava. Voiko muutos olla todella noin nopea? No, siinäpä olikin sellainen juttu, että ”itselataavia” hybridejä ei ollut laskettu bensa- tai dieselautojen joukkoon. Kyllähän nuo hybridit pelkästään bensalla tai dieselillä kulkee. Sähköä ei niihin ulkopuolelta tuoda. Oikea vastaus olisi sittenkin ollut 80 %. Mutta asia on kyllä kiinnostava, nyt kun autojen CO2 ekvivalenttipäästöjen vähentäminen on tärkeä osa kasvihuoneilmiön torjuntaa. Kaikkialta ei vielä ole saatavissa koronavuoden 2020 tilastoja, mutta Suomesta on. Käytetään nyt niitä mitä on saatavissa.

Globaalisti henkilöautojen CO2-päästöt ovat noin 3,4 mrd. tonnia, EU 27 maissa noin 0,4 mrd. tonnia ja Suomessa 0,005 mrd. tonnia. Henkilöautojen määrä koko maailmassa on 1000 milj. kappaletta, EU:ssa 300 milj. kpl. ja Suomessa 2,7 milj. kappaletta. Tästä kun jakolaskulla laskee yhden henkilöauton vuosi CO2 ekv -päästön saa luvuksi maailmassa 3,4 CO2ekv tn/auto, Euroopassa 1,3 CO2ekv tn/auto ja Suomessa 1,7 CO2ekv tn/auto.

Vuonna 2020 maailmassa myytiin 65 miljoonaa henkilöautoa. EU:ssa lisättynä Britannian ja Norjan myynnillä myytiin 15,4 miljoonaa henkilöautoa. Koronavuoden myynti näyttää olleen 15 % alle normaalitason. Uusien autojen keskipäästöt olivat 148 gCO2/km. Suomessa myytyjen autojen keskipäästö oli 115 gCO2/km. Autokannan kehityksen suhteen maastureiden (SUV) osuus EU:ssa oli vuonna 2019 jopa 38 %. Näiden myytyjen autojen keskipäästö oli 134 gCO2/km. Plug-in (PHEV) ja täyssähköautojen (BEV) osuus lisääntyi 3,5 %. Norjassa täyssähköautojen osuus vuonna 2019 oli 56 %. Se on hurja saavutus. Ruotsissa sähköautojen osuus oli 12 % ja Hollannissa 16 %. Erityisesti vuonna 2019 ja 2020 sähköisten tai osittaissähköisten henkilöautojen osuus myydyistä autoista on lisääntynyt hurjasti. Se on mielenkiintoista ja lupaavaa, sillä Suomessa on asetettu sellaisia tavoitteita, että sähköisten autojen määrän pitäisi vuonna 2030 olla 700000 kpl. Taitaa sisältää hybridit. Nyt ladattavia hybridejä on 40000 kpl ja täyssähköautoja on 8500 kpl. Pitkä matka.

Autoalan tiekartassa esitetty kuva osoittaa hauskalla tavalla sähköautojen määrän vaihtelevia ennusteita vuodelle 2030. Ladattavan hybridin omistajana voin todeta, ettei minun autollani, tai sen kaltaisilla saavuteta valtakunnallisia päästötavoitteita. On turvattava täyssähköautoihin. Olisi myös vältettävä puhumista 0-päästöisistä sähköautoista.

Ollaanko polulla vai eksyksissä?

Mitä tapahtuu ajosuoritteiden ja ajoneuvokannan suhteen ja mitä tapahtuu ajoneuvokohtaisten päästöjen suhteen? Suomessa on tavoitteena puolittaa liikenteen CO2ekv-päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030. Vuonna 2045 päästöjen pitäisi olla nolla. Nyt törmätään ensimmäiseen ongelmaan. Puolet 2005 tasosta? Mikä oli tuo taso. Kaivan netistä. Tilastot näyttävät hieman eroavan toisistaan. Joku tilasto sanoo, että vuonna 2005 henkilöautojen, pakettiautojen, kuorma-autojen ja bussien päästöt olivat 9 milj. CO2ekv tonnia. Tämä päästömäärä olisi saatava puoleen vuoteen 2030 mennessä. Toinen ennuste sanoo luvun olevan 12 CO2ekv tonnia. Jos päästöt olivat suuria vuonna 2005 saadaan tietysti helpompi tavoite vuodelle 2030. Arvotaan nyt näistä. Liikutaan maantieliikenteen osalta tavoitteen raja-arvoissa 4,5-6 milj. CO2ekv tonnia. Minä olen tehnyt oman ajatusmallini niin että vuonna 2030 päästöt ovat 6 milj. CO2ekv tonnia ja vuonna 2045 3,8 milj. CO2ekv tonnia. Miten tähän päästään?

Maaliikenteen päästöjen kehityksestä on erilaisia tilastoja. Joskus on vaikea ymmärtää tilastojen eroja. On myös ennusteita ja tavoitteita.  Tärkein tavoite lienee valtioneuvoston puolitustavoite. Vuoden 2005 (12 tnCO2ekv) päästöt on puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on siis 6 tnCO2ekv.  Vuoden 2020 päästöistä ei ole vielä selvyyttä, mutta vuoden 2019 päästöt olivat 10,2 tnCO2ekv. Vuoden 2019 päästöjä olisi siis leikattava 42 %. Jos uskotaan koronan leikanneen päästöjä 15 % on leikkaustarve vuoden 2020 tasosta vain 31 %.  Vuoden 2045 tavoite on nollapäästöt. Se on hämärä tavoite. Onko sellaista olemassa? Minun pikkumallini ei pääse millään nollaan.

 

Puristaminen 6 miljoonan tonnin CO2ekv-päästöihin vuoteen 2030 mennessä edellyttää ajosuoritteen kasvun pysäyttämistä sekä yksikköpäästöjen rajua pudotusta. Henkilöautojen keskipäästöjen pitäisi minun hatustavetomallini mukaan pudota 111>78 gCO2/km, pakettiautojen 176>123 CO2/km ja kuorma-autojen 803>534 gCO2/km. Vertailun vuoksi uusien henkilöautojen keskipäästöt vuonna 2020 olivat NEDC 103 gCO2/km tai WLTP 123 gCO2/km. Mittaustapojen muutokset sekoittavat laskelmat ja pään. Sen tekee myös ajosuoritteen äkkipyssäys.

Nyt tarkastellaan henkilöautoliikenteen päästöjä

Päästöjen vähentämiseksi on siis kaksi keinoa: pienentää ajosuoritetta ja/tai pienentää ajoneuvokohtaisia yksikköpäästöjä. Kumpi vaikuttaa enemmän? Jos pitäisimme ajosuoritteen nykytilassa, emme siis sallisi kasvua, mutta luottaisimme teknologiaan ja vähentäisimme yksikköpäästöjä trendin mukaisesti noin 3,5 % vuodessa (henkilöautot 111 gCO2/km > 78 gCO2/km) olisimme vuonna 2030 onnistuneet vähentämään henkilöautoliikenteen päästöjä vuoden 2005 lähes 7 miljoonasta CO2ekv tonnista noin puoleen. Silloin ensimmäinen tavoite olisi saavutettu. On kaksi muttaa, pystytäänkö ajosuoritteen kasvu pysäyttämään ja pystytäänkö 10 vuodessa henkilöautojen ja raskaan liikenteen kilometripäästöjen vaadittuun leikkaamiseen. Nyt on pakko katsoa miten ajoneuvokanta voi muuttua niin että tuollainen päästöjen pudotus voisi tapahtua. On tietysti mahdollista sallia autokannan kasvu ja suoritteen kasvu, mutta silloin päästöjä ei saada teknologiakehityksen avulla puolittumaan. Jotenkin tässä ajattelee tavoitteen olevan liian kova ja sen saavuttamiseen on käytettävä vippaskonsteja. Yksi konsti on luvata liikaa yksikköpäästöjen suhteen. Toinen vippaskonsti on manipuloida suoritteita.

Henkilöautojen osuus CO2-päästöistä on 52%. Se mistä puhutaan, on juuri henkilöautoliikenne. Se koskee suoraan kansalaisia. Tehdään nyt sitten niin mekin. Jätetään tavaraliikenne muiden huoleksi. Viime vuosina uusia henkilöautoja on rekisteröity Suomessa noin 115000 kappaletta vuodessa. Käytettynä on tuotu maahan runsas 40000 henkilöautoa vuodessa. Rekisteristä poistuu vuosittain 125000 henkilöautoa.  Henkilöautokanta on siten kasvanut 30000 henkilöautolla vuodessa. Vuosittaiset vaihtelut ovat suuria. Koronavuonna uusia ja käytettyinä tuotuja rekisteröitiin 140000 ja rekisteristä poistui 100000 henkilöautoa.

Laskelmassa oletetaan bensa- ja dieselautojen (ml. itselataavat hybridit) osuuden myydyistä henkilöautoista putoavan nykyisestä 80 %:sta 15 %:in. Plug-in hybridit lisäävät aluksi osuutta tasolle 47 %,  joka osuus sitten vuosikymmenen lopulla supistuu. Sähköautojen osuus nousee vuonna 2030 kolmannekseen.  Biokaasujen bulkin säästämme lentoliikenteelle ja raskaalle liikenteelle.


Alkaneelle vuosikymmenelle on asetettu hurjia tavoitteita. Päästöjen leikkaaminen edellyttää miltei pientä ihmettä. Minun laskuharjoituksessani henkilöautokannan kasvu ja ajosuorite pysäytettiin 2,7 miljoonaan autoon. Vaikka tulevalla vuosikymmenellä vuoteen 2030 saakka myytäisiin rajusti vähäpäästöisiä autoja olisi niiden osuus kaikista henkilöautoista tavoitevuonna 24 %. Määrä saattaisi olla 650000 plug-in tai sähköautoa. Sähköautoja saattaisi olla 215000.

Henkilöautoliikenteen päästövähennykset edellyttävät autokannan kasvun pysäyttämistä. Autoja saisi myydä 90000 kpl vuodessa mukaan luettuna käytettynä maahantuodut. Myynti ja käytettyjen maahantuonti on nykyisin 155000 henkilöautoa. Rekisteristä poistuu vuodessa 125000 henkilöautoa. Kannan nykyinen kasvu 30000 on siis saatava nollaan. Muuten eivät oletetut teknologiamuutokset erilaisten henkilöautojen päästökehityksessä riitä leikkaamaan päästöjä tavoitteen mukaisesti. Kuvassa on henkilöautoliikenteen oletettu päästökehitys vuoteen 2030 mennessä. Henkilöautoliikenteen päästöt laskevat vuoden 2005 tasosta 6,7 milj. CO2ekv tonnia vuoteen 2030 tasolle 3,2 milj. CO2 ekv tonnia.

Maanteiden ja katujen tavaraliikenne

Tavaraliikenteen suorite koostuu erilaisista ajoneuvoista, pakettiautoista, jakeluautoista, kuorma-autoista ja perävaunuyhdistelmistä. Jos henkilöautot onnistutaan panemaan ruotuun, on jäljellä puolet maantieliikenteen päästöongelmasta. Se on tavaraliikenne. Henkilöautoliikenne on Suomen kokonaiskilometrisuoritteesta 81 % ja kuorma-autoliikenteen suoriteosuus on 7 %. Henkilöautoliikenteen päästöt ovat maantieliikenteen kokonaispäästöistä 50 % ja raskaan liikenteen päästöt vastaavasti 30 %. EU on asettanut tavoitteeksi raskaan liikenteen 30 % CO2ekv-päästövähennyksen vuoteen 2030 mennessä verrattuna 2019 päästötasoon. Tämä koskee uusia rekisteröitäviä autoja. Minä olen tässä laskelmassa käyttänyt samansuuruista vähennystä. Biokaasu vähentää voimakkaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Päästötaso saattaa olla sama kuin sähköautolla. Riittääkö biokaasua kuorma autoille? Maakaasun käyttö vähentänee päästöjä 15 %. Autoalan tiedotuskeskuksen arviossa kaasu-autojen ja sähköautojen osuus on kuitenkin hyvin pieni. Suurempaa siirtymää tarvitaan. Siihen halutaan valtion tukea.  Niinpä se on kaiken kanssa. Kun päästöille ei ole mitään sanktioita bisnestä kannattaa pyörittää halvimmalla tavalla päästöt unohtaen. Vai joutuuko joskus päästöistä maksamaan? Kuorma-auto tupruttaa hiilidioksidia 1 kilon kilometrillä. Henkilöauto pääsee kymmenesosalla. Päästökaupan hintojen mukaan yksi tonni hiilidioksidia on 40 euron väärtti. Raskaalla kuorma-autolla tuosta saadaan 4 senttiä per kilometri. Aika halvalta vaikuttaa. Ei taida johtaa suuriin uudistuksiin ilman pakkokeinoja.

Ennusteen mukaan noin kolmannes ensirekisteröitävistä pakettiautoista olisi vuonna 2030 sähkö- tai kaasukäyttöisiä. Ladattavien hybridien osuuden on arvioitu jäävän selvästi pienemmäksi kuin henkilöautokannassa. Maa- ja biokaasun sanotaan yleistyvän raskaiden yli 16 tonnin kuorma-autojen polttoaineena nopeammin kuin sähkö. Nesteytetty bio- ja maakaasu (LNG) ovat potentiaalisia vaihtoehtoja. Nesteytettyä kaasua käyttävän kuorma-auton hinnat ovat kuitenkin vielä toistaiseksi 20–30 prosenttia tavanomaista korkeampia. Kun näitä käyttövoimaennusteita tarkastele syntyy epäilys: voidaanko päästöjen puolittamiseen tähtääviä tavoitteita mitenkään saavuttaa. Poliittinen säpinä asian ympärillä viittaa vaikeuksiin.

Kalastamassa tyhjää?

Kirjoittelin pari kuukautta sitten blogin, jossa kerroin ruotsalaisen liikennetalousprofessorin Maria Bratt Börjessonin mielipiteistä. https://penttimurole.blogspot.com/2020/11/ruotsi-ja-suomi-kohti-kilometriveroa.html Hän epäili sitä mahtaako liikenne olla juuri se paikka jossa voi helpolla saada leikkauksia kasvihuonekaasujen tuotantoon. Hänen mielestään säästöjä löytyisi muualta helpommin. Mistä?

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Suon kuivaaminen oli Trumpin haaveena, kuoliko kurki ennen kuin suo kuivui?

Kyllä nyt on ihmeteltävää. Aloitetaan siitä miksi Capitol kukkulalla tapahtunutta kutsutaan. Tuleva presidentti sanoi sen olevan kapina. Sanoi vielä sen olevan iljettävää. Monet senaattorit sanoivat sen olevan kaappaus, petos. Tai sellaisen yritys. Taloon tunkeutunutta väkeä ja sen edessä vellonutta väkeä kutsuttiin väkijoukoksi, jos ne olisivat olleet muita kuin valkoisia, heitä varmaan olisi kutsuttu roskaväeksi. Heitä kutsuttiin pettureiksi ja roistoiksi. Jotkut kutsuivat heitä alkuun protestoijiksi tai ekstremisteiksi, mutta sitten kiristivät kantaa ja ryhtyivät kutsumaan heitä kotimaan terroristeiksi. USA:n julkisen palvelun radioverkko NPR ilmoitti ohjeenaan omalle henkilökunnalleen: ”me emme kutsu Capitolille hyökänneitä ihmisiä protestoijiksi – he ovat ’pro-Trump ekstremistejä’ ja mitä he tekivät, on ’kapina’.” Itse he näyttävät pitävän itseään oikeustaistelijoina demokratian puolesta, patriootteina ja heroisteina. He ovat mielestään kunniakkaita antikommunisteja ja vastavallankumouksellisia. Osalla heistä oli vielä ”ylevämmät” päämäärät, he tunsivat osallistuvansa yhdessä Donald Trumpin kanssa salaiseen sotaan saatanaa palvovia pedofiilejä vastaan. Pedofiilien suosiman lapsikaupan ykkösnimiksi mainitaan Barack Obama, Hillary Clinton ja George Soros. Trumpin kannattajien sanottiin mellakoivan tai hulinoivan. Jotkut taas väittävät niiden jotka hulinoivat olevan jotain muuta kuin oikeita republikaaneja. Puolet republikaaneista näyttivät pitävän hulinointia hyväksyttävänä mielenosoituksena. Siis Halla-ahon tapaan. (Tulkitsinko oikein, jos en niin pyydän tavan mukaan anteeksi.) Siis demokratian ilmiönä. Ota tästä ihmismielestä selvää.

Minun piti oikein katsella Aatua ja Trumpia puhumassa. Halusin panna heidät yhtä aikaa puhumaan. Elkeet ovat samat. Olisin sitten jakanut videon. Eivät kyvyt riittäneet. Tässä kuva. Ehkä, ja varmaan hyvinkin epäoikeudenmukainen. Ei Trump mikään Aatu ole. Trump kyllä kannatta Proud Boys porukkaa, jolla on natsielkeitä ja vihaa Antifa-porukkaa, jolla on vasemmistoradikaaleja ja antifasistisia elkeitä. Puhujana Aatu on ykkönen.

Onko tämä ensimmäinen kerta?

Berliinissä, Hitlerin masinoimassa valtiopäivätalon tuhopoltossa vuonna 1933 salaliittolaisten sanottiin olevan kommunisteja. Niinpä niin, juurihan tänään sain lukea Hesarista trumpistin mielipiteen: Capitolilla mellakoineet eivät olleetkaan trumppilaisia, vaan he olivat vasemmistoradikaaleja, Antifan väkeä. Ympäri käydään, yhteen tullaan.  

Etsiskelin netistä valtiopäivätaloja vastaan tehtyjä hyökkäyksiä. Yllättäen niitä ei ole kirjattu moniakaan. Sotia ei lasketa. Intian parlamenttiin suunnattu itsemurhahyökkäys vuonna 2001 on tunnettu tapaus. Vuonna 1993 samaa parlamenttia kohtaan oli marssinut askeettien ja munkkien johtama tuhansien ihmisten joukko. Heitä taisikin olla satoja tuhansia. He halusivat lain, jolla estetään lehmien teurastaminen. Gandhi sai lopulta kaadettua asiaan liittyvät lakiehdotukset ja pihviteollisuus peri voiton. Äskettäin Beirutissa hyökättiin parlamenttitaloon tarkoituksella saattaa sataman räjähdyksen johdosta syylliset vastuuseen.

No, ainakin yksi hyökkäys parlamenttia vastaan tapahtui naapurimaassamme. Se oli vuosi 1993.  Venäjän vasta valittu presidentti Boris Jeltsin ja Venäjän parlamentti eli duma joutuivat napit vastakkain. Duma ei hyväksynyt presidentin talousuudistuksia. Mitäpä tuossa, lähetettiin tankit torille ja ryhdyttiin tulittamaan parlamenttia. Pian sieltä tuli ulos nöyriä kansanedustajia.

  

Tilanne Capitolilla oli kerta kaikkiaan käsittämätön. Poliisi päästi porukan sisään rakennukseen, tai taipui ylivoiman edessä. Valtavaa väen vellontaa pitkin käytäviä, huutoa, metelöintiä ja joka toisella puhelin kädessä ja video päällä. Selfiet myös suosiossa. Sisällä talossa senaattorit pelastettiin bunkkeriin, saliin jääneistä osa penkkien alla makaamassa, osa muoviset ”kaasunaamarit” päässä. Siviilipukuiset poliisit ojentelivat käsiaseitaan niin kuin parhaassa gangsterileffassa. Käytävällä, mielenosoittajien yrittäessä särkeä ovea poliisi antoi heille tietä, mutta oven takaa näkyi käsi ja pistooli. Videolla näkyy, kuinka liipasinta painettiin ja laukaus osui oven edessä olleeseen melko rauhallisesti touhunneeseen naiseen. Täysin tarpeeton uhri.

Onko suon kuivaaminen ympäristörikos?

Itsevaltiaat näyttävät vetävän puoleensa salaliittoja. Trump ei nyt aivan itsevaltias ollut, vaikka homma joskus siltä näytti. Salaliitot ovat häneen kuitenkin liimautuneet. Salaliitot tai niiden vastustajat, salaliittoja nekin. Trump kehuskeli itseään suon kuivattajana. Minkä suon? Trumpin mielestä suo oli Valkoisen talon ja hallinnon ympärillä yleensä. Suossa pesivät kaiken maailman tyhjäntoimittajat ja nuoleskelijat. Trump ei kuitenkaan tuota kuivatusta itse keksinyt. USA:n politiikassa sen ensin keksi vuonna 1903 sosiaalidemokraattisen puolueen organisoija Mr. Gaylord. Hän kirjoitti: ”Sosialistit eivät tyydy tappamaan vain muutamia hyttysiä jotka nousevat kapitalismin suosta, me haluamme kuivata suon.” Presidentti Reagan halusi myös kuivata suon. Vuonna 1983 hän halusi poistaa ja poistikin Yhdysvaltojen hallinnosta merkittävän osan byrokratiaa. Syyskuu 11. 2001 terrori-iskujen jälkeen puolustusministeri Donald Rumsfeld lähetti lentotukialuksen Välimeren itäosiin ja lupasi kuivata suon jossa terroristit asuvat. Vuonna 2006 Nancy Pelosi, tultuaan valituksi edustajahuoneen puheenjohtajaksi 10 vuoden republikaanijohdon jälkeen lupasi kuivata suon. Vuonna 2016 oli Donald Trumpin vuoro kuivata suo. Hän twiittasi halunsa tehdä hallinto jälleen rehelliseksi. Saipa sitten twiittinsä runsaasti tykkäyksiä. Tuliko se hallinto sitten rehelliseksi? Ovat väittäneet Trumpin hallinnon levittäneen runsaasti väärää tietoa. Toisaalta Trump sanoo 90 % hänestä kertovien mediajuttujen olevan vääristeltyjä. Suonkuivaajissa siis löytyy.

Meilläkin Seitsemän Veljestä kertoo poikien halusta Sompionsuon kuivaamiseen. Veljekset eivät lannistu, vaikka halla vie viljan: he kuivaavat Sompion suon. Kalevala taas kertoo, kuinka Kullervo Kalervon poika kosti emännälle kivisen leivän, kun lähti suolle paimeneen. Ilmarin emäntä oli pannut kiven leipään. Siitä Kullervo suuttui ja noitui lehmät susiksi. Tulivat sekä muori että Ilmarin emäntä petojen syömiksi. Aineksia salaliittoteoriaan siinäkin. Suo on tärkeä osa suomalaista identiteettiä. Kaikki muistavat Tuntemattoman sotilaan suot joiden yli ajateltiin mentävän niin että heilahtaa. Linnan toinen suurteos, Täällä pohjantähden alla, alkaa sanoilla ”Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi.” Suo oli kuivattava ja torppa rakennettava.

 Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Suolt' on orja sarven saanut, tuonut torven liettehestä.

Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä;

saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän!"

 

Lonkui päivä lounahasen, kiertyi keski-illoillensa,

kulki kuusikon tasalle, lenti lehmäslypsykselle.

Tuo pahainen paimen raiska, Kullervo, Kalervon poika,

ajoi kontiot kotihin, susikarjan kartanolle.

Vielä neuvoi karhujansa, susillensa suin puheli:

"Repäise emännän reisi, pure puoli pohkeata,

kun tulevi katsomahan, lyykistäikse lypsämähän!

Nyt suon kuivaaminen on tullut lähes ympäristörikollisuuden alalajiksi. Nyt pikemminkin pitäisi jo kaivetut suo-ojatkin uudelleen täyttää ja turvetuotanto lopettaa. Ehkä nyt on lopetettava myöskin tuon suon kuivaamisen vertauskuvallinen käyttö.

Onko jokin toinen agenda?

Nyt taitaa olla toisten agendojen tai salaisten agendojen aika. Mitä ne ovat ja mistä ne ovat tulleet? Ennen vanhaan toisista agendoista puhuttiin kyllä kännipäissään ja selvinkin päin. Piiri oli kuitenkin pieni. Asia oli parasta pitää omana tietonaan. Nyt kaikki on toisin. Nyt harrastetaan joukkoistumista ja voimaantumista. Joukkoistamiselle pitää keksiä agenda. Joku viisas tutkija sanoo politiikan joukkoistamisen olevan vuorovaikutuksen prosessi. Sanoo vielä, että ensimmäiset dialogit voivat olla hapuilevia, ensimmäiset päätökset kulmikkaita. Joukkoistamisen pitäisi teorian mukaan tukea demokratiaa. Nyt tuntuu siltä, että joukkoistaminen on mennyt vääriin käsiin ja seurauksena vienyt kansaa toisille agendoille ja johtamattomaan joukkopsykoosiin. Päämäärät ovat hämärästi yhteiset, nykyisen vallan kumous, miten? Se on kuitenkin kiireessä jäänyt ratkaisematta. Nyt ei ole aikaa odottaa. Kadulle ja barrikadeille! Arabikevät on esimerkki internetjoukkoistamisen tuhoista. Katteettomat lupaukset tyhjästä syntyvälle muutokselle huumasivat joukot. Nyt juuri pari päivää sitten twiittijohtoinen joukko valtasi Capitolin kukkulan. Heitä kutsutaan nimellä ”domestic terrorists”. Joukkoistamista parhaasta päästä. Joku valtaukseen osallistunut nainen sanoi valtavasti voimaantuneensa.

Tuhosiko Trump USA:n talouden?

Jotain Trump on varmaan tehnyt väärin, kun ei saanut toista presidenttikautta, vaikka sellainen on ollut jo vakio kolmen edellisen presidentin suhteen. Niin, siis ennen tätä viimeistä törttöilyä. Hän itse on kertonut talouden olevan loistavassa vedossa. Pitääkö se paikkansa, koronakatastrofista huolimatta? Katsotaan harrastelijamaisesti muutamia lukuja. Katson ensin, miten kotitalouksien varallisuus on kehittynyt Clintonin, Bushin, Obaman ja Trumpin aikana. Ihmettelen myös sitä, miten 1 % rikkaimpien ja 50 % köyhimpien omistus on muuttunut. Ovatko rikkaat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet? Jenkeissä 1 % rikkaimmista kotitalouksista omistaa 30 % kotitalouksien varallisuudesta. Suomessa luku lienee noin 15 %. Paljonko 50 % köyhemmän pään kotitalouksista Suomessa omistaa? Ei löydy aivan tällaista lukua, mutta 40 % omistaa 7 % ja 60 % omistaa 14 %. Omistus on Suomessa ja Euroopassa kovasti erilainen jenkkeihin verrattuna. Voisiko tämä olla syy katuvaikuttamisen herkkyyteen? Katsotaan vielä yksi indeksi. Niitä riittää. Sosiaalisen edistyksen indeksissä (Social Progress Index 2020) Suomi on 163 maailman valtion joukossa kolmonen, Norja on ykkönen ja Tanska kakkonen. Yhdysvallat on sijalla 29. Minusta tässä olisi hieman tutkittavaa. Otinkin jo noita tilastoja esille ja ajattelin ilahduttaa teitä muutamalla Excel-kaaviolla. Don’t worry, myöhemmin, joskus toiste.

Yhdysvalloissa vaurain 1 % kotitalouksista omistaa 30 % kotitalouksien kokonaisvarallisuudesta. Köyhemmästä päästä 50 % kotitalouksista omistaa 2 % kokonaisvarallisuudesta. Rikkaimman 1 % osuus on pysynyt samalla tasolla kaikkien neljän viimeisimmän presidentin aikana. On tosin ollut alamäkiäkin erityisesti presidenttien vaihdoksien jälkeen. Trump näyttää hoitaneen asiat hyvin. Outo tuo tipahdus koronan alettua ja sitten hyppäys kolmannella neljänneksellä. Köyhimmän 50 % osuus on kasvanut ensin Obaman sitten Trumpin aikana. Trumpin aloittaessa se oli 1,2 % ja lopettaessa 2,0 %. Mitäs tästä sanotte?

USA:n bruttokansantuote asukasta kohti on kasvanut vuosien mittaan tasaisesti noin 3 % vuodessa. Vuoden 2009 lama aiheutti ainoan laskuvuoden. Trumpin ensimmäisenä presidenttivuotena kasvu oli 1,3 % ja vuonna 2019 3,6 %. Vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä pudotusta oli -5 %, toisella neljänneksellä -25 % ja kolmannella neljänneksellä nousua 35 %. Ei tämäkään ennuste viittaisi Trumpin talouspolitiikan ratkaiseviin munauksiin. Pikemminkin päinvastoin. Jossain muualla mentiin vikaan. Oli korona ja olivat suuret teoriat.

Joku viisas Yhdysvaltojen tuntija sanoi televisiossa mielenosoittamisen kuuluvan yhdysvaltalaisen demokratian ominaisiin piirteisiin. En tiedä siitä, mutta parin kuukauden oleskelu New Yorkissa paljasti, että kulkuekulttuuri oli voimissaan. Tässä kiva kuva siitä, kun kreikkalaiset siirtolaiset viettivät omaa kansallista juhlapäiväänsä. Halutaan esiintyä ja halutaan tehdä siitä karnevaalia. Jotain sellaista esiintymishalua kuvastavat nuo Trumpin sarvipäät ja MAGA-väki. Mutta sairaalla tavalla.

Sunnuntaipäivä. Aurinko paistaa keväisesti. 5th Avenuella on tapahtumassa jotain: lippuja liehuu, kadunvarrella paljon perheitä, lastenvaunuja. Alkamassa on kreikkalaisten kansallispäiväparaati. Se onkin yllättäen mahtava tapahtuma, kulkue kestää tunteja, aina vain tulee lisää kulkuetta sivukaduilta. Juhlan tuntua, kulkueessa ovat kaikki: silmäätekevät, poliitikot, papit, koulut, lastentarhat, urheilujärjestöt, ladyjen klubit (turkit päällä), tanssikoulut, jopa nuoret teinit. Valtava innostus, kaikki hymyilevät ylpeästi, selkä suorana, jalkakäytävällä toinen mokoma kreikkalaisia katselemassa, lippuja heiluttamassa, huutelemassa tutuille (”hei tuohan on meidän naapurin tyttären serkku…”). Täällä ollaan ylpeitä omasta taustasta. Tuntuu hyvältä. Ei mitään kotouttamisohjelmia kansallistunnon kustannuksella! Täällä on tilaa kaikille, kukaan ei ole toista aidompi amerikkalainen.

155 miljoonaa ääntä

Valittu presidentti sanoo saaneensa 81 miljoonaa ääntä, hävinnyt entinen presidentti sanoo saaneensa 74 miljoonaa ääntä. Tilastot sanovat samaa. Tosin entinen presidentti väittää, että hänen ääniänsä varastettiin. Miten? Se ei selviä. Hävinnytkin sai mielettömästi ääniä. Miltei puolet äänistä. Ajattelen firmaa. Jos siellä äänestettäisiin neljän vuoden välein toimitusjohtajasta. Ja jos puolet porukasta olisi verisesti erimielisiä tyypistä, niin mitä siitä johtamisesta tulisi? Ei mitään. Olisi kai vaihdettava henkilökunta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Robottikoirat

Mitä tässä nyt teen? Katselen robottikoirien touhuilua. Tiesitkö? Nyt voit ostaa robottikoiran Boston Dynamics yhtiöltä. Sinulla täytyy olla 70000 euroa kahisevaa. Eipä paljoa, vain yhden katumaasturin hinta.  Mitä koira tekee? Koira kävelee neljällä jalalla, koira istuu ja makaa. Koira avaa oven. Koira osaa tanssia musiikin tahdissa. Se kantaa selässään kymmenen kiloa. Koiralla on edessään lupaava tulevaisuus. Se saattaa pian päästä avaruuteen. NASA tutkii koiran käyttämistä Marsissa. Siellä se tutkisi luolia joissa astronautit voisivat asua. Ja tutkisi muutenkin Marsin asioita juoksentelemalla ympäriinsä. Koira nimittäin kulkee huomattavasti nopeammin kuin tähän asti käytetyt Marsin mönkijät. Koira juoksee 10 km/h, kun mönkijä mönkii vain 0,2 kilometriä tunnissa. Taitaapa jokin robottikoirien kehittelyversio ylittää juoksunopeudessa jo maailmanennätysmies Usain Boltin, juoksee nimittäin 45 km/h. Tällaista kiirettä ei varmaan toistaiseksi ole Marsissa, sillä matkakin sinne kestää 7 kuukautta. Raketti tiettävästi laukaistiin heinäkuun lopussa ja perillä pitäisi olla helmikuun viimeisenä päivänä. Tarkennetaan vielä, että koiria ei nyt ole matkassa. Ehkä niitä on silloin jo laumoittain, kun Elon Musk kuljettaa paikalle ensimmäiset marsmatkailijansa, jotka sitten ryhtyvät rakentamaan aivan oikeita taloja, ettei tarvitse luolissa asua. Muskin SpaceX avaruuslaivan miehittämätön ensimmäinen lento on tarkoitus suorittaa vuonna 2024. Pian sen jälkeen alkaisi varsinainen avaruusmatkailu.

Robottikoirat ovat tähän saakka olleet leluja jotka oppivat tekemään muutamia temppuja. Kävelemään, istumaan, haukkumaan ja vilkuttamaan silmää. Nyt on astuttu askel oikeiden robotisoitujen nelijalkaisten suuntaan. NASA on koirista kiinnostunut ja Amerikan armeija on niistä kiinnostunut. Armeijalla onkin kehitettynä BigDog, 150 kg kuormaa kantava robottimuuli. Mitä onkaan salaisia aseita.

 Opin sauna

Teknologia kehittyy lähitulevaisuudessa nopeasti ja uudet sovellukset otetaan ripeästi käyttöön. Meillä ja maailmassa teknologian kehityksen arvellaan noudattavan tutkimusyhtiö Gartnerin hype -käyrää. Uuden (2018) hype -käyrän mukaan tekoäly (AI) ja muut uudet digitekniikat määrittävät taloudellis-teknologista kehitystä lähivuosina. Gartner ennustaa tekoälyn laajentuvan lähes kaikille toimialoille samalla kun erilaiset älyrobotit ja tekoälypohjaiset palvelut kasvavat eksponentiaalisesti seuraavan 10 vuoden aikana. Yhä useampi asia automatisoidaan, tuotanto ja toiminta hajautuu, vuorovaikutus tapahtuu etänä tai virtuaalisesti. Itseajavista ajoneuvoista, koneille puhumisesta, räätälöidyistä sovelluksista ja muista tekoälyappeista tulee arkipäivää. Kaikki tämä merkitsee sitä, että avoin ja osallistava keskustelu teknologian vaikutuksista ja siihen vaikuttamisesta on tärkeää. Ja kun yhä useampi asia tapahtuu verkossa, robottiavusteisesti tai erilaisilla digitaalisilla alustoilla, niin uudenlaisten teknologiataitojen haltuunotosta muodostuu kansalaistaito. Ai, näinkö se on? Nyt kun ei lainkaan näitä taitoja ole esimerkiksi meikäläisellä, niin miten tuo nyt kansalaistaidoksi muuttuisi kymmenessä vuodessa? Ja vaadittu keskustelu, sehän taas edellyttäisi käsitteiden ymmärtämistä. Kansalla taitaa olla edessään opin sauna.

Odotukset ovat usein suuremmat kuin aika ja teknologia sallivat. Gartnerin hypetys-kurva osoittaa ajatuksen teknologioiden innovatiivisesta laukaisusta kohti toteutuneiden ideoiden harvalukuisuutta. Tässä viimeisimmässä kurvassa miltei kaikki on tekoälyä. Muu teknologia väistyy tai omaksuu. Sanaa robotiikka ei muuten lainkaan käytetä. Se sisältyy kokonaiskäsitteeseen. Näin myös ilmastonmuutoksen torjunta. Pandemia on sentään huomioitu sosiaalisen eristämisen teknologioissa. Ihmisen vaikutus on ikään kuin olematon. Ihminen on välikappale. Ilman ihmistä ei saavuteta singulariteettia, mutta kun se on saavutettu, silloin ihminen siirtyy syrjästäkatsojaksi. Tästä linkistä voit tutustua Gartneriin: http://www.gartner.com/technology/research/hype-cycles/

Viisi vuotta sitten ihmettelin blogissani silloista hype-kurvaa ja sille piirrettyjä elementtejä. Klikkaa tuohon, jos kiinnostaa: http://penttimurole.blogspot.com/2015/01/maarako-kasvaa-vai-laatu.html

Eduskunnan tulevaisuusvaliokuntakin on laatinut aikanaan Osmo Kuusen johdolla omia visioitaan teknologiamuutoksista. Tässä: 

http://penttimurole.blogspot.com/2013/12/eduskunnan-tulevaisuusvaliokunta.html


Uusinta hype-kurvaa katsoessa tuntuu lähes oudolta, miten kaikki keskittyy teknologiaan ja erityisesti tekoälyyn. No, onhan sitä tullut itsekin väitettyä teknologiaa suurimmaksi muutosvaikuttajaksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen. Ihminen, vaikka onkin keskiössä, ei suostu muuttamaan käyttäytymismallejaan. Ei suostu muuttamaan syömistapojaan eikä muita kulutustapojaan, ei suostu luopumaan mistään vapaaehtoisesti - vain pakolla. Kun pakko tulee, silloin luovutaan. Nyt pandemia-aikana luovutaan kuolemanpelossa, mutta suurelta osin komennettuna. Sota-aikoina on jouduttu luopumaan kuolemanpelossa, mutta myös erityisesti puutteen vuoksi.

Kaljulaid sanoo robottiyhteiskunnan tarvitsevan humanismia

Lueskelen iltalukemistona Matti Klingen päiväkirjamerkintöjä teoksesta Mannerheimin unet, Siltala, 2020. Nyt tässä teknologiahypen keskellä oli mielenkiintoista löytää Klingen päiväkirjamerkintä siitä mitä oli kuullut Viron presidentin Kersti Kaljulaidin sanoneen hänen tultuaan vihityksi 6.2.2020 Svenska Handelshögskolanin kunniatohtoriksi Viron digitalisaatiokehityksen ansioilla. Klingen mukaan Kaljulaid oli sanonut näin: ”Emme tarvitse niinkään tekniikkaa, uudet tehtävät tulevat vaatimaan ihmisenä olemista. Kyllä lapset oppivat nopeasti uuden tekniikan mahdollisuudet, mutta robotisoituva yhteiskunta tarvitsee etiikka, poliittista filosofiaa, sosiologiaa, historiaa ja monipuolista humanismia.” Minusta tuo oli aivan mahtavasti sanottu!

Vallankumouksia peräjälkeen

Minua kiinnostaa se, miten teknologiakehitys vaikuttaa kaupunkeihin ja erityisesti kaupunkisuunnitteluun. Otetaan ensin historiakertaus. Ensimmäinen teollinen vallankumous tapahtui 1800-luvun vaihteessa. Höyryvoima ja vesivoima johtivat koneiden käyttöön. Alkoi urbanisaatio, syntyi työväenluokka. Toinen teollinen vallankumous keskittyi ajalle 100 vuotta myöhemmin. Sähkövoima, radio, puhelin, lennätin ja rautatiet supistivat maailmaa. Syntyi mahtavia kaupunkeja. Kolmas teollinen vallankumous kehittyi toisen maailmansodan jälkeen. Siinähän minäkin ja lähes kaikki muutkin teistä olitte vaikuttamassa ja osallistumassa. Maaseutu tyhjeni. Syntyivät moottoritiet ja autoyhteiskunta. Digitaalisen vallankumouksen lapsena syntyi Internet. Sekin tapahtui vasta niin myöhään kuin 1990, silloin alkoi WorldWideWeb. Asiat muuttuivat. Tiedonvälitys muuttui. Vanhat telexit ja faksit joutuivat romukoppaan. Nyt on alkanut neljäs teollinen vallankumous. Niin viisaat sitä kutsuvat.  Asiaan kuuluvat robotiikka, tekoäly, nanoteknologia, kvanttilaskenta, bioteknologia, esineiden internet, 5 G, 3 D -tulostus ja autonomiset ajoneuvot. Tässä hieman tarinaa:

http://penttimurole.blogspot.com/2016/09/digiloikka-mustaan-aukkoon.html

http://penttimurole.blogspot.com/2018/12/tekoaly-vie-vanha-vikisee.html   

http://penttimurole.blogspot.com/2018/03/tekoaly-huijareiden-ja-armeijoiden.html  

Joka vuosi, kun mennään eteenpäin asiat tuntuvat muuttuvan. Ennusteet tulevaisuudesta sen mukana. Tulevaisuuden ennustaminen on kysytty taito. Ilmankos, eletäänhän nyt muutoksen aikaa. Somepalstojen myötä olemme saaneet valtaisan joukon keskustelijoita, kriitikoita, asiantuntijoiksi itsensä tuntevia. He pyörivät kuin herhiläiset kuningatarmuurahaisen ympärillä. Onko tuossa sitten jotain pahaa? Ei pahaa! Joskus turhaa! Usein aivan älytöntä! Teenkö itsekin samaa? No, kyllä. Kirjoitan blogeja. Lähetän joskus viestejä. Meneekö perille? Ei mene! Vuorovaikutus toimii vain yhteen suuntaan.

Tekoäly kaavoittajana

Nyt korostetaan lähes kaikkialla asukasosallistumisen autuutta suunnitteluun. Digitaaliajan firmat ovat tämän huomanneet ja tarjoavat alustoja asukasvuorovaikutukseen. Ehkä niin voisi syntyä 60 sekunnin suunnitelmia. Suorastaan älykkäitä suunnitelmia älykästä kaupunkia varten. Havainnollistamisesta puhutaan loppumattomiin. Virtuaalimallit ja 3 D-tulostukset ovat kauppatavaraa. Videosovitteet kertovat kaupunginosan ihanasta tulevaisuudesta. Vain puiden korkeus on säädettävä. Ollaanko ensi vuodessa vai ollaanko jo 30 vuoden päässä. Silloin rungot ovat 15 sentin paksuisia. Eikä tämä tule riittämään. Jaa, miten on porukan kuteiden kanssa, ovatko älyvaatteita? Kohta ei tarvita asukkaita sen paremmin kuin suunnittelijoitakaan.

Kolmiulotteinen kaupunkimalli, kannattiko sitä tuosta tehdä, kysyy Römpän ukko.

Nyt opetetaan tekoäly suunnittelijaksi. Asukkaiden mielipiteet on kerätty BigData-fileisiin ja sinne on tilaajakin voinut koodata tavoitteistonsa ja hupsista: 2 sekuntia ja kaavaehdotus on valmis. Ystäväni Roger Wingren Pietarsaaresta, hän ei usko tekoälyyn kaavoittajana. Hän sanoo, ettei tekoäly koskaan voi tehdä taiteen tai luomisen ensimmäistä askelta. Se ei koskaan ymmärrä mitä merkitsee samanaikaisuus, kohtaaminen ja kokoaminen. Luovassa prosessissa tämä voimakuvio tulee aktivoida ja näin saada luotua persoonallisuutta muovaava kaupunkiyhteisö, rikassisältöinen ja tasapainoinen kokonaisuus, jolle on ominaista voimakas yhteishenki ja vahva identiteetti. Tällaista luovan prosessin voimakuviota tekoäly ei Rogerin mukaan älyä.


Tekoälyyn pohjautuvilla alustoilla pyritään erityisesti tutkimaan ja ohjaamaan kaupan sijoittumista ja jopa valikoimien laatua. Kaikki potentiaaliset asiakkaat ja kaikki potentiaaliset tuotteet otetaan peliin mukaan. Toimiihan se niinkin. Tässäkin IBM Metro Pulse -ohjelmassa on taustalla itse tekoälyn huippu ”Dr. Watson”. Hänpä on myös tarjoutunut väsymättömäksi työntekijäksi sairaaloihin ja rahamaailman laitoksiin. Uskon Dr.  Watsoniin, mutta toivon ettei ”hänestä” koskaan tule Helsingin johtavaa kaupunkisuunnitteluhahmoa. Olen niin vanhakantainen, että uskon enemmän virkamiehiin ja erityisesti poliitikkoihin. Uskon heidän säilyttävän aivoissaan edes pienen lohkon tunneälyä. Se puuttuu Dr. Watsonin tai hänen klooniensa aivolohkoista. Meilläkin näyttää olevan eräs kaupunkisuunnittelun suunnitteluyritys joka sanoo tekoälyn olevan uusi sähkö. Se on oikein sanottu. Sähkö on luonnonilmiö ja energia. Siltä puuttuu äly ja tunne. Luovalle ihmiselle jää pieni mahdollisuus.

Haasteista tullaan selviämään

En ole umpipessimisti. Pelkään pahinta, mutta toivon parasta. Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka torjuntaan me kaikki osallistumme yhdessä. Torjunta vaatii vallankumouksen ajattelussa ja käyttäytymisessä. Digitaalinen vallankumous ei siihen riitä. Kasautuminen koskee kielteisenä suurkaupunkeja, sekään ei tule tuhoamaan koko elinympäristöämme. Ylikorkea rakentaminen ei myöskään ole yleinen uhka. Mitä nyt pilaa muutamia paikkoja niin ympäristön kuin tulevien asukkaidenkin kannalta ja sitten havaitaan sen iskunkestävyys eli resilienssi hyvin heikoksi. Robotisaation sanotaan uhkaavan työpaikkoja. Uhka ei ole todellinen. Työn luonne muuttuu. Robottikoirat ovat tervetulleita Marsiin. Yksi ongelma voi olla monttöörien löytäminen koko robottiarsenaalille. Mutta tehkää vain lisää koiria. Kyllä ne ekologisempia ovat kuin oikeat lemmikkimme. Työn muutos on vahva virta. Teollinen työ muuttuu palvelutyöksi ja paljolti vapaa-aikatyöksi. Vapaa-aikatyö tulee olemaan yhteisöllisen tekemisen valtavirtaa. Se voi olla harrastustoimintaa, mutta se voi olla myös organisoitua yhteisöapua ja naapuriapua, auttamista. Se on myös opiskelua ja itsensä kehittämistä. Se on ilomme. Ikääntyminen ei ole katastrofi. Vanhat ovat yhä nuorempia. Heille ei riitä vanhusosa. Heille kuuluu osallistumisosa. Ja huomattavasti nykyistä suurempi työosa – työn ilo, eikä pelkkä oleminen.  Urbanisaatio liittyy ikääntymiseen. Kaupunki voi vastata haasteeseen. Palvelujärjestelmän ja liikkumisjärjestelmän uudistuminen parantavat elämisen edellytyksiä. Nämä ovat haasteitamme. Meitä tarvitaan! Haasteisiin on vastattava. Me vastaamme. Vai ajattelitko tekoälyn kehittelevän vastauksia?



Robotit – ratkaisu?

Tuliko nyt mitenkään selväksi robottikoirien vaikutus meidän tulevaisuuteemme? No, ei! Eräs asia tuli kuitenkin selväksi. Tekoäly toimii, sillä robottikoirien mainoksia tunkee minun puhelimeeni. Ne olivat huomanneet minun kiinnostukseni. Tiedän sen kestävän noin puoli vuotta. Kestetään. Hetkinen, mikä tuolta ilmestyi puhelimeeni? Suomi jälleen maailman onnellisin maa 2020. Sehän on vanha juttu jo maaliskuulta 2020. Siinä arvioidaan kansantuloa, eliniänodotetta, anteliaisuutta, sosiaalista tukea, vapautta ja korruptiota. Siinä ei puhuta mitään tekoälystä. Kummallista.  Eikö tekoäly kuulukaan onnellisuuteen?



lauantai 2. tammikuuta 2021

Teemu Lipasti muistoissani

Teemu, mieluisa ystäväni on nyt saanut osakseen meille kaikille varatun kohtalon. Hän on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Teemu liittyy minun elämääni vuosien takaa. Ne olivat vuosia 60-luvun toisella puoliskolla ja 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Sitten yhteiset polut erosivat, ilman syytä, kohtalon oikuista. Teemu syntyi 19.2.1940 ja oli tutustuessamme 26-vuotias. Hän oli valmistunut Taideteollisesta oppilaitoksesta eli Atskista vuonna 1965, suorittamalla graafisen taiteen loppututkinnon. Minä törmäsin Teemuun erilaisissa riennoissa, jotka keskittyivät erityisesti Arkkitehtitoimisto Juutilainen, Kairamo, Mikkola, Pallasmaan iloiseen maailmaan. Maailmaa parannettiin hyvin usein ravintola Savannassa, niin myös ravintola Keitaassa, Tehtaankadulla. Sielläkö tapasin Teemun ensimmäistä kertaa? Vuonna 1966 olimme tekemässä arkkitehtitoimiston kanssa Tapiolan keskustan suunnittelua. Siitä saimme Hertzeniltä piiskaa. Sitten pidettiin vuonna 1967 SAFA:n emännöimä ja isännöimä seminaari nimeltä ”Mitä opimme Tapiolasta?”.  Oli hieman salaisena tarkoituksena rökittää maestro von Hertzeniä.

Minua pyydettiin esitelmöimään ja minä pyysin Teemua kuvaamaan. Oli saatava aineistoa esitelmää varten. Teemun sarjakuva on päivätty 2.9.1967. Matka alkoi 4. Linjalta, Teemun asuinpaikoilta ja suuntautui Sitikalla huristellen Länsiväylää Tapiolaan. Ympyrä oli vielä paikallaan ja näköpiirissä Revellin taskumatit. Kamera räiskyi ja maisemaa liikennemerkkeineen tallentui. Joku ryhtyi ärjymään, kuvia oli riittävästi. Oli käännettävä keula kohti kaupunkia ja ravintola Savannaa. Syötiin silakat ja suunnattiin kohti Haagaa. Piki vastaanotti vieraat kielen lipaisulla ja ilta jatkui tavanomaisesti saunassa. Illan päätteeksi Teemu pani sohvalle pitkäkseen.

Opimmeko jotain Tapiolasta?

Seminaari sitten pidettiin. Se olkoon oheiskertomus, Teemu kun ei siihen tainnut osallistuakaan. Murole ärjyi esitelmässään, väitti ettei Tapiola ole kaupunki: ”Kaupunki-sana on väärä, epämääräisyydessään törkeä, sillä kaupungeissa on olennaista se mikä Tapiolan lähiöstä puuttuu, korttelijärjestelmän yksityisten ja julkisten tilojen selvästi hahmottuva erottuminen, katujärjestelmän organisaatio, jalankulku- ja autoliikenteen tilojen erottaminen, erilaisten toimintojen jatkuva muutosprosessi." Näistä puutteista kerättiin Teemun kameralla kattava valokuva-aineisto.

Kirsti Nordin jatkoi seminaarissa samaan tyyliin: ”Tyypillisiä Tapiolan institutionaalisen ideologian piirteitä ovat hermeettisyys, organisatorinen eristäytyminen, organisaation muuttuminen sosiaaliseksi tosiasiaksi, raivoisa vastarinta jokaista kritisoimisyritystä vastaan, iskusanat, tunteisiin, perinteisiin, toiveisiin vetoaminen ja teorian epämääräisyys – sekä pyrkimys ihmisen hallitsemiseen asioiden hallitsemisen sijasta.”

Samaisena vuonna Teemu piirsi kannen Pietarsaaren liikennesuunnitelma-raporttiin. Elokuussa 1967 Teemu toi kantta tilaajan syyniin. Kuvassa esiintyy kokoontaitettava fillari, Teemun kulkuneuvo, itsensä taiteilijan piirtämänä. Kansi hyväksyttiin kiitoksin. Autot olivat valtaamassa aukiot ja tilat. Ne oli pysäytettävä. Autojen rekkareissa näkyy maakunnan tunnus, Vaasan lääni. Nuo rekkaritunnukset osoittivat kuljettajan kotipaikan ja antoivat aihetta niin varovaisuuteen kuin liikenneraivoonkin. Maalaisia opetettiin ainakin Helsingissä.

Keidas oli keitaamme

Tavaksi oli tullut tämä tarina. Ravintolan nimi on Keidas. Reppu pannaan naulaan ja pyörä taitetaan kokoon. Antimien jälkeen ja valomerkin tullessa pyörä Sitikan takakonttiin ja kohti Haagaa. Saunaan. Piki mukaan. Joskus synkät mietteet uhkaavat. Missä Laura? Sohva ottaa omakseen. Aamulla kahvi virkistää.

Juhlat Ilkantiellä

Juhlissa oli tuohon aikaa vallalla ”poikkitieteellisyys”. Taiteilijat, graafikot ja arkkitehdit parveilivat yhdessä. Joukkoon mahtui sentään mukaan pari insinööriäkin. Kukapa muu kuin Eero Paloheimo kuului kalustoon. Kerran oli taas juhlat Ilkantiellä, Mormonikirkon naapurissa. Siellähän minä asuin. Teemu oli Lauransa kanssa vieraiden joukossa. Paikalla olivat Pihan pariskunta, Kairamon pariskunta ja oliko vielä joitain muitakin. Oli kyllä, mutta muisti pettää.

Teemu tarttui tapansa mukaan kynään. Juomana on ajan muodin mukaan UZO. Piki tapansa mukaan kärkkymässä herkkuja. Kaikki muistavat Annikan pinkin puseron. Siinä oli läpinäkyvä tasku. Taskussa kumisukka. Sitä ei tarvittu. Väki tanssii. Irwin pauhaa. Suudellaan. Huone tyhjenee. Teemu jää yksin. Mustasukkaisuus syttyy. Pilvi tulee sydämen päälle.

Teemu havainnollistaa liikennetutkimuksia

Tampereella tehdään liikennetutkimusta. Vuosi oli 1969. Ajattelimme olevamme informaatioyhteiskunnassa. Klotoiditeknikoiden päiden seasta nousi integraaliteknikoita. Saavutettavuus ja vetovoimafunktiot nousivat kunnioitettuun asemaan. Nyt väittely siirtyy väylien teknologiasta yhteiskuntataloudelliseen optimiin. Siirrytään astetta korkeammalle ajattelussa ja teoissa. Nyt oli mallinnettava ja mallinnuksen pohjaksi tarvittiin tutkimuksia. Tutkimuksissa taas oli käännyttävä kansan puoleen. Oli haastateltava. Kansalaiset tarvitsevat havainnollista informaatiota.  Näin uskoimme. Kukapa muu kuin Teemu Lipasti sitä tekemään.

Teemun kuvat olivat alalla uutta. Ne olisivat tänä päivänä ajan hermolla. Joskus ihmetyttävät raporteissa nykyään hyvin usein esiintyvät hömppäkuvat. Aivan kuin ei ymmärrettäisi sitä minkä Teemu, jo pioneerina ymmärsi.

Alas auton pakkovalta

Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö perustettiin vuonna 1969. Paljolti juuri enemmistöpiirit julkaisivat samana vuonna pamfletin Alas auton pakkovalta, 1969, Tammi, Helsinki.  Kirjan kirjoittajiin kuuluivat mm. Asko Salokorpi (34), Leena Maunula (29), Lauri Nordberg (30), Leif Sundström (33), Jorma Mänty (32) ja Pentti Tuovinen (28). Teemu Lipasti teki kirjan kuvitusta ja erityisesti sen ärhäkän kannen. Hän oli silloin 29-vuotias. Nuoriahan nuo kaikki olivat. Aivan lähes tuntuu kummallisesti siltä, etteivät nuoret ole nykyään vihaisia, ehkä Greta Thunbergia lukuun ottamatta. Ei ainakaan yhtä vihaisia kuin Teemun kansikuvakoira.

Teemu Libyassa

Teemu Lipasti oli Libyan Benghazin Garyonis yliopistossa grafiikan ja kuvataiteen opettajana vuosina 1983-1986. Ihmeellinen tuo opetusprosessi. Olli Kivinen kärkihahmona ja Jouko Koskinen varsinaisena toteuttajana. Heikki Tegelman loppuaikojen nokkamiehenä. eikki Tegelman loppuaikojen Hei19 opettajina toiminutta suomalaista oli mukana 6 vuoden aikana. Monia tuttuja. Teemu Lipasti yhtenä heistä. Loppuaikoina tuli kurinpalautusta, kun valtionjohtaja Gaddafia kohtaan tehtiin yksi monista murhayrityksistä. Sitä eivät tosin tehneet Garyoniksen opettajat. Viimeinen suomalainen joka lähti Benghazista kotiin, taisi olla juuri Teemu. Minulla oli jotain vispilänkauppaa yliopiston kanssa ennen projektin alkua. Minusta se oli hieno juttu. Minä en kuitenkaan lähtenyt kotiin vielä tuossa vaiheessa. Lähdin sieltä 15 vuotta myöhemmin. Loppu diktaattorille ja hänen luomalleen diktatuurille tuli kuitenkin juuri Benghazista lähteneistä mielenosoituksista. Valitettavasti Libyan arabikevät ei johtanut demokratiaan tai muuhun vastaavaan. Johti pysyvään kaaokseen

Vielä eräs herkkä juttu

Minun lastenlapsistani kaksi ovat nimeltään Teemu ja Laura. Miksikö näin? No, siksi että minun noihin kuvattuihin aikoihin kymmenen ikäinen tyttäreni ihaili niin suunnattomasti Teemua ja hänen silloista tyttöystäväänsä Lauraa, että päätti antaa tuleville lapsilleen nämä nimet. Ja toteutti lupauksensa Teemun osalta 13 vuotta myöhemmin ja Lauran osalta 14 vuotta myöhemmin. Teemun Lipastin 1967 piirtämä kuva kertoo vierailusta Linnanmäellä. Voitettiin kampa ja pommitettiin vedenneitoja. Ilmakivääriammunta tuotti ohilaukauksia. Pääasia että tykättiin, se oli kaikkien välistä.

Äärettömyyden äärellä

Teemun tunsin hänen nuoruutensa ja oman nuoruuteni vuosina. Siitä on aikaa puoli vuosisataa. Sitten yhteytemme katkesivat. Oliko siihen jokin syy? Ei järjellistä syytä. Aika ja puuhat ja sattuma estivät kohtaamista. Ajatus vanhasta ystävyydestä häälyi ajatusten taustalla. Toive kohtaamisesta sattuman oikusta oli mielessä. Se ei toteutunut. Paitsi ehkä kerran, huoltoaseman pihassa. Sähköpostit vaihdettiin. Niin kuvittelin. Nyt kaikki äkkiä muuttui. Kun yritin poistaa Teemun nimeä sähköpostilistaltani, havaitsin yllätykseksi, ettei siellä esiintynyt lainkaan nimeä teemu.lipasti@. Kuviteltu yhteyteni oli kuvitelma. Jäähyväiskuvassa minun vieraskirjastani napattuna Teemu on piirtänyt itsensä suuren äärettömyyden äärelle.  Tuon kuvan aikana tuo tyhjyys taisi olla kuvitelma menetetystä rakkaudesta. Nyt se tyhjyys on suuri tuntematon.