perjantai 3. huhtikuuta 2020

Koronakriisi hallitsee, viisikko hillitsee


Nyt ei ole muita aiheita. Poliitikotkin varmaan kärvistelevät, kun eivät pääse harjoittamaan tavanomaista esilläoloa. Tai kyllä se taitaa olla poliitikoillakin harvojen etuoikeus. Mitä nyt useimmat vain kotikylän kunnantalolla pääsevät kertoilemaan tarinoita tapaamistaan kuuluisuuksista. Oliko ilkeästi sanottu? Ei ollut tarkoitus, sillä olen omassa elämässäni pitänyt poliitikkoja suuressa arvossa. Heidän kauttaan on voitu toteuttaa muutosta, joka on usein ollut byrokratian jäykkyyden ja ennen päätettyyn sitoutumisen vuoksi mahdotonta. Kirjoitin kyllä joskus näin ilkeästi: ”Byrokratia suunnittelee suunnittelua. Suunnittelu ei saa rikkoa mitään jo suunniteltua. Jo suunniteltua pidetään itseisarvona, vaikka se tosiasiassa onkin tuhansiksi sirpaloitunut meteoriittien joukko. Sitä pitää koossa byrokratian luoma vetovoimakenttä. Vetovoimakentän koossapitävä voima on päätösten verkko. Päätösten verkko ei ole taidokas kuin hämähäkinseitti, se on sotkuinen, epäorgaaninen ja äkäinen kuin syöpä, itseään ruokkiva ja kaiken elinvoiman tuhoava. Byrokratia etsii tukea politiikasta sitouttamalla päätöksenteon verkkoonsa. Politiikka on näennäisvallan sirkusteltta, jossa byrokratia toimii hyväntahtoista esittävänä pellenä ja pääbyrokraatit silinterihattuisina
sirkustirehtööreinä. Businesslobby esiintyy sirkuksessa taikurin, käärmenaisen tai trapetsitaiteilijan hahmossa. Byrokratialle businesslobbyn taituruus on kuin Draculalle haapaseiväs, katsojat saattavat hämmentyä ja kiinnostua. Eikä syyttä, tähän pyritäänkin - sitten kun tempun taika selviää, on jo myöhäistä.” Tuo nyt oli niin ilkeätä, että eräs byrokraattiystäväni sanoi ystävyytemme poikki. Meidän nykyinen viisikkomme on kyllä saanut minulta tukea. Ovat päättäväisiä ja uskaltavat. Ja vielä nimikaimastaan poiketen kaikki naisia. Ehkä nyt onkin toisin?

Minulla sentään on helppoa, kun vain itseni kanssa keskustelen. Ystäväni Eerokin tuossa juuri sanoi panevansa blogini talteen, jotta ei sitten tarvitsisi kirjaa ostaa, jos ja kun sen joskus teen. Lukemattomina ovat tallessa. Hyvä tietää, jos ne joskus pilvestä katoavat. On varmuuskopiointi suoritettu. Kirjaa en kuitenkaan tee. Yksi kirja riittää. Se on turvallisesti tallessa pilven longalla. Oletko katsonut? Jos et niin klikkaa tuohon: Näköispainos tästä >>

Kirjoista puheen ollen, teimmehän me Eero Paloheimon toimittamana kirjan vuonna 1973. Sen nimi oli ”Ympäristösuunnittelun kysymyksiä”. Kirjan kirjoittajina oli iso joukko sen hetken nuoria ja nuorekkaita vaikuttajia. Emme tienneet mitään kasvihuoneilmiöstä. Moni muukin asia oli toisin. Minua kiinnostaa nimien muistelu, ei niinkään ajatusten.  Nimet säilyvät, ajatukset muuttuvat ja vanhenevat. On vain joitain kuolemattomia ajatuksia. Muuten yllättävän vähän. Niin, ne kirjoittajien nimet olivat: Kirmo Mikkola, Ilppo Kangas, Sigurd Slätis, Juha Talvitie, Simo Jaatinen, Väinö Suonio, Maija Kairamo, Martti Linkola, Ilkka Koivisto, Jaakko Ylinen, Kai Linnilä, Eero Paloheimo ja Pentti Murole. Montako vielä tunsit? Yli puolet nimistä on vielä elossa.

Lymyääkö vastuu?
Minä kirjoitin niinkin mystisestä asiasta kuin suunnittelijan vastuu. ”Suunnittelun vastuuttomuutta ja helpon tien valitsemista osoittaa se, ettei suunnittelujärjestelmään oteta määrätietoisesti mukaan sellaisia uusia kysymyksiä, joissa ongelmat ovat jo kärjistyneet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaaliympäristön ja vapaa-aikaympäristön suunnittelu kaavoituksen yhteydessä. Yhteistyötä tarvittaisiin nuoriso-, terveys-, sosiaali-, ympäristö- ja poliisiviranomaisten kanssa. Valitettavasti tällaisen yhteistyösuunnittelun nimi puuttuu virallisen suunnittelujärjestelmän sisällysluettelosta. Eräs keskeinen kysymys on yksilöiden ja yhteisön etujen ristiriita. Nyt yhteiskunnan keskimääräistä kokonaisetua ja tehokkuutta optimoiva päätöksentekoprosessi johtaa vähemmistöryhmiä ja poliittista edustusta vailla olevia ryhmiä (esim. lapset) syrjivään tavoitteenasetteluun ja investointipolitiikkaan.  Tällä tarkoitan, etten ole varma onko suunnitteluteknokratian määrittelemä kokonaisetu aina sama kuin yksilöiden etujen summa.” Taitaa olla vieläkin osittain ratkaisematta ja uusia vähemmistöjäkin on syntynyt, ja suuriakin, kuten me vanhat. Verrattuna tuohon vanhaan aikaan 50 vuotta sitten, emme keskustelleet yksinäisyydestä, syrjäytymisestä tai homeongelmista. Tiesimme kyllä työttömyydestä ja maaltamuutosta. Lapsia syntyi yli 60000 vuodessa. Urheilussa saimme kultaa ja kunniaa, Viren juoksi Münchenissä kaksi kultaa ja Vasala kruunasi 1500 metrin kultamitalilla. Olin katsomassa Frei Otton huimaavalla stadionilla. Eipä niitä kannata unohtaa myöskään suomalaisen taideteollisuuden mitalisateita – tosin pääasiassa 50-luvulla.

Luovuimmeko mahdollisuudesta luoda tulevaisuutta?
Erkki Laatto kirjoitti vuonna 1970 artikkelin otsikoituna: ”Yhteiskuntamme suunnittelusta 1970-luvulla”. Laatto sanoo suunnittelun olevan sosiaalinen prosessi, jonka aikana yhteiskunnan arvot ja tavoitteet ovat jatkuvassa muutostilassa: ”Olemme nykyisin ehkä liiankin taipuvaisia näkemään suunnittelun pelkästään tulevaisuutta koskevana ennustamisena. Jos rajoitamme suunnittelun ennustamiseksi, kavennamme tietoisesti näkemyksemme kenttää ja rajoitamme sen vain vallitseviin näkymiin ja olemassa oleviin instituutioihin. Muovaamme silloin näkemyksemme tulevaisuudesta sen perusteella, minkä tiedämme mahdolliseksi vallitsevan teknologian perusteella.” Laatto sanoo tällaisen tulevaisuuden kuvan olevan – ei muuta kuin nykytilanteen ekstrapolointia. Tämä lähestymistapa on hänen mukaansa omiaan edesauttamaan ekstrapoloidun tulevaisuuden toteuttamista: ”Silloin ihmiset ikään kuin luopuvat mahdollisuuksistaan luoda tulevaisuutta.”

Olemmeko laboratoriossa?
Keskustelen muutoksen mahdollisuudesta. Ajattelun muutoksesta ja tekojen muutoksesta. Kysyn Liisalta. Liisa sanoo ensimmäisen muutoksen liittyvän herkkyyteen. Ihmiset ovat herkistyneet kuulemaan heikkoja signaaleja. Tähän asti olemme uskoneet kaiken jatkavan kulkuaan vääjäämättömällä voimalla ja jatkuvuudella – mikään ei muutu. Nyt havaitsemme olevamme laboratoriossa. Nyt kokeillaan muutosta. Tämä laboratorio on koe. Ehkä se on ihmiskunnan pelastuksen koe. Jostain tämä koe meille putkahti juuri kriittisellä hetkellä. Se ei ole koe koronan voittamiseksi. Se on koe ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Liisa jatkaa mietiskelyään meidän ajattelumme muutoksen suhteen. Hän sanoo asioitten nyt muuttuvan perusteellisesti suhteessa varhaiskasvatukseen, kouluun ja terveydenhuoltoon. Lisää siihen sosiaalihuollon. Ihmiset jotka toimivat näissä ammateissa ovat avainhenkilöitä. He ovat meidän yhteiskunnallemme ja meidän elämällemme huomattavasti tärkeämpiä kuin juristit, arkkitehdit tai insinöörit. Heidän työhönsä sisältyy ihmisten kohtaaminen. Lasten kohtaaminen – se on avainjuttu. Itse asiassa se on meidän koko tulevaisuutemme. Tai ei itse asiassa, vaan juuri täsmälleen. Sairaiden kohtaaminen on hieman muuta. Se on turvallisuutta. Nuo ihmiset ovat kutsumusammatissa. Niin sanovat itse, vaikka nyt koronan aikaan jotkut sanovat katuvansa ammatinvalintaansa. Minulla on sairaalakokemuksia. Minä sanon, että he ovat valkoisia perhosia, pikkuapolloja. Heillä on käsittämätön motivaatio.


Joka aamu, joka päivä, joka ilta, he kohtaavat sinut ilolla, hymyllä, antavat sinulle ihmisarvon. Tämän he tekevät raadollisen työnsä kaupanpäällisinä. Sosiaalityöntekijät kohtaavat syrjäytymistä ja onnettomuutta, rahan puutetta ja yksinäisyyttä. Siinä ei hymy auta. Mutta he auttavat, tekevät parhaansa, usein ilman kiitosta. Pitäisikö ihmisen työlle olla jokin hyvyysindeksi? Sillä olisi arvoa palkkoja määriteltäessä. Jos sellainen olisi, niin olisi helpompaa perustella varhaiskasvatustyön, opetustyön ja terveydenhoito- ja sosiaalityön palkka-arvoa.

Kyselen myös tyttäreltäni hänen arviotaan muutoksesta. Hän puhuu läheisyydestä, sen lisääntymisen mahdollisuudesta. Nyt uuden kokemuksen kautta vanhemmat ovat joutuneet tutustumaan lapsiinsa muun ohella myös koulutyön suhteen. Ehkä myös vastavuoroisesti. Myös ikääntyneet havaitaan. Heitä ei voi mennä katsomaan. He joutuvat olemaan yksin. Eivät voi tavata lastenlapsiaan eivätkä lastenlastenlapsiaan saatikka ystäviään. Liian vähäiselle se oli ilmeisesti jäänyt jo aiemminkin ihmisten kiireiden takia. Mutta nyt kun se on kokonaan kielletty herää kaipaus. Ajatus ryhdistäytyä. Muuttaa tapojaan. Lisätä velvollisuuksiaan.

Paavo, minun lastenlapseni 7v soitti minulle juuri. Hän tekee koulutyötään. Hän kysyy mikä oli minun lempikappaleeni lapsena. En muistanut. Mutta sitten välähtää: Mikki Hiiri merihädässä. Nythän meillä kaikilla on merihätä. Mikki Hiiri pelastui ja lauloi ”hiuli hei, huolta nyt ei”. Suomen joutsen oli hänet pelastanut. Ehkä voimme pian laulaa samoin. Odotamme joutsenta kuin valkoista laivaa.
  


Onko ilmastonmuutos nyt joutunut taka-alle?
Minun oli tarkoitus nyt tarkastella liikenteen ja liikkumisen muutosmahdollisuuksia. Olen jo valmistellut henkilöliikennetutkimuksen tabeleita ihmetelläkseni muutosmahdollisuuksia. Ympäristöministerimme on juuri kertonut raideliikenneinvestointien ja kotien energiasäästön tavoitteista ilmastonmuutoksen suhteen. Kertoo investointien mahdollisuudesta elvyttää taloutta. Kun noita liikenteen tabeleita tarkastelee, tulee aina pessimistiksi, vaikka pitäisi kannustaa muutokseen. Ihmeitä täytyisi tapahtua. Ilmastopaneelin edustajat listaavat toimenpiteitä. Heidän listassaan ovat raideliikenteen parantaminen ja kevyen liikenteen väylät, latauspisteet ja tankkauspisteet biokaasulle, sähköä olisi saatava lisää, hankintoja olisi tehtävä energiaviisaasti, öljylämmityksestä olisi luovuttava ja panostettava maalämpöön ja jopa sähkölämmitykseen, vanha auto olisi vaihdettava sähköautoon tai muutettava kaasukäyttöiseksi, turpeesta tulisi luopua, mutta puumassaan ei saisi siirtyä, terveydenhuoltoon ja taidealaan pitäisi satsata, kun ihmiset toivon mukaan eivät enää matkusta tai kuluta entiseen tapaan. Ilmastopaneeli vielä sanoo: löysätä ei saa! Tärkeitä juttuja. Tuo kohta jossa toivotaan ihmisten vähentävän matkustamista, sehän kiinnostaa ammatillisesti. Mitä matkustamista tulisi vähentää? Työmatkoja vai ostosmatkoja, mökkimatkoja vai treenikyyditsemisiä? Pakolla vai vapaaehtoisesti? Tämä juttu jääkin seuraavan blogin aiheeksi. Liisa jäi kiinnostuneena odottelemaan ilmastopaneelin taidealaan kohdistuvia toimenpiteitä

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Pan – karjaise jo!


Maailman menoon on tullut nyt niin erikoinen ilmiö, ettei sellaista kukaan ole onnistunut ennustamaan. Kilpaillaanhan näistä ennusteista. Varmaan jos joku olisi tällaisen virusennusteen julkistanut hänet olisi pantu suurten ennustajien kuolemattomaan joukkoon. Ei se kuolemattoman maineen kannalta niin huono paikka olisi ollut. Siellä on Nostradamuksen lisäksi merkittäviä väärinennustajia. Wikipedia tietää maailmassa esitetyt lähes 200 maailmanlopun ennustetta. Ennusteiden laatijoissa on useita tunnettuja nimiä. Myös eräät uskontokunnat, Jehovat kärjessä, ovat olleet innokkaita toivottamaan itsensä ”ylöstempaisuun”. Kristoffer Kolumbus (1451-1506) laski maailmanlopun vuoteen 1658. Martti Luther (1483-1546) arvioi maailmanlopun vuodeksi 1600. Isaac Newton (1643-1727) ennusti Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 2060. Jotkut tulkitsevat Nostradamuksen antaneen meille aikaa vuoteen 3797. Mayat antoivat vielä enemmän aikaa, sillä maailmanloppu olisi vasta vuonna 8077. Joukko tiedemiehiä puhuu sentään 5 miljardista vuodesta – joten ei nyt aivan välitöntä hätää näyttäisi olevan. Näistä maailmanlopun ennusteista kirjoittelin blogissani http://penttimurole.blogspot.com/2018/02/maailmanloppu-ja-bang-nyt-on-kylla.html

Kirjoitin 2013 jutun ajan salpietarista. Havukka-ahon ajattelija puhui ajan salpietarista. Matti Mäkelä kirjoitti: ”Maailma ei ole dramaattinen paikka, maailma on Kouvola ja Hamina puoli neljän aikaan lauantaina iltapäivällä.” Minä kirjoittelin blogissani epälineaarisen kehityksen todennäköisyydestä. Kirjoittelin kriisiskenaarioista. Tapani mukaan vaadin niitä mukaan yhteiskuntasuunnittelun prosesseihin. Kirjoittelin myös siileistä ja ketuista. Arvelin silloisten valtaa pitäjien Kataisen ja Urpilaisen olevan siilejä. Joukkoon meni myös filosofi Himanen. Siili tietää vain yhden ison asian. Ketuksi taas arvelin Timo Soinin, oppii koko ajan lisää. Kettu tietää monta asiaa. Arvelin myös Sauli Niinistön ketuksi. Nyt sitten juuri pari päivää sitten kettu esitti siileille nyrkkiä ajattelun avuksi. Ikään kuin pääesikuntaa. Ei oikein uponnut. Tuo juttuni oli vuodelta 2013. Silloin monista asioista ajateltiin eri tavalla, muun muassa kaupunkikehityksestä. Monista asioista myös nykyiseen malliin. Mutta silloinkaan kukaan ei puhunut kriisin mahdollisuudesta. Oli niin. Nyt on tilanne toinen. Maailman suurkaupungitkin näyttävät Kouvolalta tai Haminalta puoli neljän aikaan lauantaina iltapäivällä.

Tämäpä nyt pakotti pohdiskelemaan kriisien olemusta. Nyt meillä on todellakin menossa kriisi. Ehkä ei vain tavanomainen kriisi vaan suorastaan paniikki. Paniikki on syntynyt ihmisten pelosta terveytensä suhteen. Jopa omaiset täytyy jättää muovisäkkeihin yksin kuolemaan ilman läheisen kosketusta ja käden puristusta. Saavatko edes viimeistä siunausta ja synninpäästöä? Onko tämän vertaista ollut ennen? Nyt kaivetaan esiin Daniel Defoen Ruttovuosi tai ilomieliset etsivät käsiinsä kirjahyllyn nurkkaan pölyttyneen Decameronen. Ainoa joka on tunteeton, se on kaupallinen televisio, joka monilta kanaviltaan tunkee eetteriin toinen toistaan typerämpää tositelevisiota häävalmisteluista tekorakkauskehitelmiin höystettynä mainoksilla ja monimuotoisella rikoksenteolla. Sannikka kyllä ilahduttaa, hienojen uutis- ja ajankohtaisihmisten ohella.

Aikamme kriisit
Mitkä nyt sitten ovat aikamme kriisit? Voiko niitä verrata toisiinsa? Onko joku kriiseistämme selkeästi toista vakavampi? Vaikuttavatko kriisimme talouteen? Miten? Talous on ollut pakolaiskriisin keskiössä. Pakolaisten hoito ja kotouttaminen maksavat liikaa – näin sanovat populistipoliitikot. Toiset taas sanovat heitä tarvittavan ikääntyvän yhteiskunnan sellaisiin töihin jotka eivät länsimaista ihmistä kiinnosta – orjatöihin. Ilmastonmuutos on suuri tuntematon. Se ei oikeastaan tunnu kriisiltä lainkaan. Se ei vaikuta meidän jokapäiväiseen leipäämme eikä lisää meidän syntejämme, kunhan hieman kierrätämme. Miehet saattavat kiinnostua käytetyn ladattavan citymaasturin ostosta Ruotsista. Sehän ei ole synti, että auto tuottaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin entinen dieselkosla. Köyhyys ja nälkä, erityisesti liittyen ilmastonmuutokseen, tulviin ja puhtaaseen veteen, ne mainitaan eräinä maailman makrokriiseinä. Terrorismi on tietysti tämän päivän kriisi ja sodan uhka, erityisesti Lähi-Idän konfliktit, Ukraina, Pohjois-Korea, Kiinan meri ja Israel-Palestiina, tässä eräitä. Ja nyt sitten meidän yhteinen koronamme.

Herää kysymys mitkä näistä kriiseistä ovat ihmisten käsissä? Vai ovatko ne kaikki ihmisten käsissä? Vai ovatko ne kaikki sittenkin markkinoiden käsissä? Joku tuntee ajattelevan niiden olevan jumalien käsissä. Tekoälykään ei tunnu tuovan meille ratkaisua, puhumattakaan naamakirjasta tai Googlesta. Nyt päivitellään sosiaalisen median missinformaatiota ja kehotetaan kansaa uskomaan vain luotettavia lähteitä. Sopisiko ratkaisuksi Niinistön ”maailmannyrkki”? Pantaisiin maailma nyt korona-asennon harjoituksen jälkeen uuteen asentoon.

Näitä miettiessä ajattelin hieman katsastaa paria kriisiä. En lainkaan puutu siihen suurimpaan. Ihmettelen itsekseni pakolaiskriisiä ja koronakriisiä.

Pakolaiskriisi
Asukaslukuun nähden eniten rekisteröityjä pakolaisia on Libanonissa. Heitä on 1 miljoona. Se tarkoittaa 210 pakolaista tuhatta asukasta kohti. Toiseksi eniten heitä on Jordaniassa 700000 henkeä eli 90 pakolaista 1000 asukasta kohti. Sitten tulee Tsad, 400000 pakolaista eli 32/1000 asukasta. Absoluuttisesti eniten pakolaisia on Turkissa. Heitä on 3 miljoonaa eli 23/1000 asukasta. Ruotsissa rekisteröityjä pakolaisia on 230000 eli 15/1000 asukasta. Euroopan maista Norja on kakkosena, 60000 pakolaista eli 9 pakolaista per 1000 asukasta. Seuraavaksi tulevat Sveitsi, Itävalta ja Hollanti. Absoluuttisesti eniten pakolaisia Euroopan maista on Saksassa. Heitä on 700000. Ranskassa pakolaisia on 300000. Suomessa vuonna 2016 rekisteröityjä pakolaisia oli 18000. Se on 2,2 pakolaista 1000 asukasta kohti. Virossa pakolaisten määrä oli 320 henkeä, Latviassa 349 ja Liettuassa 1300.

Maailmassa on 25 miljoonaa pakolaiseksi luokiteltua ja rekisteröityä ihmistä. Pakolaisia ja kotimaassaan sisäisiä pakolaisia on maailmassa 60 miljoonaa.  Eurooppa ei suinkaan kanna pakolaisongelman suurta vastuuta, sillä EU-maiden osuus on vain 10 % koko rekisteröityjen pakolaisten määrästä.

Saksa käytti vuonna 2018 21 mrd. euroa pakolaisten avustuksiin. Se on 8 % liittovaltion budjetista. Elon laskuopin mukaan yhtä miljoonaa pakolaista kohti tämä tarkoittaisi 20000 euron panostusta pakolaista kohti vuodessa. Suomi saa tiettävästi EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastolta 10000 euroa vastaanotettua pakolaista kohti. 2015 tienoilla Saksaan saapuneista pakolaisista 70 % on vielä työttömiä. Saksalaisten arvion mukaan kestää 14 vuotta ennen kuin kolme neljännestä on mukana työelämässä. Saksassa parhaiten työllistyneitä ovat pakistanilaiset, eritrealaiset ja nigerialaiset (40 %). Minua yllättää se, että syyrialaiset ja irakilaiset ovat vain 28 % työllistymistasolla. Ovatkohan saapuneet nuoret miehet herrasväkeä jotka eivät luuttuun tai lapioon tartu? Pakolaisten maahanmuutolla näyttää olevan vaikeata ratkaista työvoimavajetta. Saksalaisissa yliopistoissa opiskelevien pakolaisten määrä on nyt noin 30000. Aika pieni osuus sekin. Nyt ponnistellaan kovasti pakolaisten kielitaidon ja koulutuksen kehittämiseksi, sillä Saksa tarvitsee puoli miljoonaa siirtolaista vuodessa ikääntyvän yhteiskunnan työvoimapulan poistamiseen.

Pakolaiskriisi rasittaa eri maita eri tavalla. Libanon ja Jordania ovat pahimmin rasitettuja. On vaikea ymmärtää miten ne pärjäävät. Länsimaista Ruotsi on ykkösvastaanottaja suhteessa asukaslukuunsa. Kun Ruotsissa on 15 rekisteröityä pakolaista 1000 asukasta kohti Suomessa vastaava luku non 2,2. Kaikille lienevät tuttuja Syyrian, Afganistanin ja Etelä-Sudanin valtaisat pakolaisvirrat. Pakolaisia tuottavat maailman köyhimmät maat.

Verrattuna Suomeen tämä tarkoittaisi, että Suomessa tarvitsemme 35000 siirtolaista vuodessa. Tämä ei siis tarkoita pakolaisia vaan siirtolaisia yleensä. Suomen nettomaahanmuutto on nykyään tasolla 18000 ihmistä vuodessa. Turvapaikkahakemuksen perusteella Suomessa myönnetään vuosittain pari tuhatta oleskelulupaa. Pakolaiset eivät ratkaise ainakaan Suomen työn tarpeen ongelmaa. Pakolaiset tuottavat joskus ongelmia, mutta pakolaisuus ei ole meidän kriisimme. Pakolaisuus tai kansainvaellukset ovat kuitenkin köyhien maiden ihmisten kriisi. Se on myös pakolaistulvan kohteeksi joutuneiden maiden kriisi.

Koronakriisi
Koronaviruksen leviäminen ja siitä aiheutuneet ennenaikaiset kuolemat ovat säikäyttäneet maailman. Maailmassa on kuollut tänä vuonna 15 miljoonaa ihmistä. Yksi 350 kuolleesta on kuollut koronaan. Koronaan kuolleita, tai siis korona on ollut osasyynä kuolemaan, on ollut 40000 henkeä. Koronakuolemat ovat keskittyneet. Italian 10 milj. asukkaan Lombardiassa on kuollut koronaan 7000 henkeä. Lombardiassa kuolee vuosittain 100000 henkeä eli 0,1 % kaikista siellä asuvista. Keksimäärin kuolleita on normaalioloissa 280 henkeä päivässä. Nyt yksistään koronaan kuolleita on ollut huippupäivinä 450 henkeä.  Tämä on sairaanhoidolle ilmeinen kriisi. Espanjassa kuoli vuonna 2018 puoli miljoonaa ihmistä, keskimäärin 1300 ihmistä päivässä. Nyt koronaan on kuollut 8200 ihmistä, viime päivinä 1000 ihmistä päivässä. Tämä on lähes kestämätöntä. Kiinan 11 miljoonan asukkaan Wuhanissa kuolee koronaan tällä hetkellä noin 10 ihmistä päivässä. Normaali kuolleisuus Wuhanissa on 250 henkeä päivässä. Uusia tartuntoja on havaittu, mutta tilanne on paranemaan päin. Kansalaiset puhuvat kuitenkin hautausmaille viedyistä tuhansista uurnista ja väittävät tilannetta vääristellyksi.

Koronakriisi on vakava juttu. Sitä ei pitäisi vähätellä, vaikka hieman mieli tekisi. Ei se onneksi kuitenkaan johda samaan minkä teki vuoden 1918 influenssa. Siihen kuoli 50 miljoonaa ihmistä eli 3 % maapallon väestöstä. Vertailun vuoksi I maailmansota tappoi 7 miljoonaa ihmistä. Nyt ehkä selviämme alle sadasosalla uhreista. Ehkä prosenttiluku voisi olla 0,005 %. Onko tämä toiveajattelua?

Espanjalainen influenssa vuosina 1918-1920 tappoi 20-70 miljoonaa ihmistä 1,8 miljardin ihmisen maapallolta. Se iski erityisesti lapsiin ja nuoriin. Sen jälkeen eri flunssat ovat tappaneet 1-3 milj. ihmistä kukin. Normiflunssa tappaa joka vuosi noin 400000 ihmistä. Nyt meillä on koronaan kuolleita 40000 henkeä. Korona ei ole normiflunssa. Onko kukaan uskaltanut tehdä ennustetta? Ei!

Onko nyt panikoiduttava?
Koronaviruksen suhteen on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nekin vastaukset jotka tulevat ovat luokkaa ”ei tietoa”.  Onko suhtautumisemme siis paniikki? Paniikki on muuten kreikkalaisen Pan-jumalan voimakkaan huudon luoma pelästystila. Jumalien taistellessa maallisia tai taivaallisia vihollisia vastaan pelästytti Pan huudollaan vastustajat pakoteille. Heille syntyi paniikki. Pan ei suinkaan tehnyt temppuaan panhuilulla, sehän oli Panin kehittämä soittoväline. Yleensä Pan kyllä harrasti bakkanaalisia menoja kauniiden naisten ja muiden ystäviensä kanssa. Huutoon hän äityi vasta vaaran uhatessa. Tarvitaanko siis nyt Pania ja paniikkia? Koronan suhteen olemme jo panikoituneet. Me siis osaamme sen! Greta Thunberg vaatii ihmisiä panikoitumaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Jotkut hieman räpyttelevät silmiään. Mitään ei tehdä. Nyt on jokapäiväisiä tiedotustilaisuuksia monen ministerin voimin koronasta. Milloin he aloittavat ilmastonmuutoksesta?  Onko nyt aika uskoa Gretaa? Kriisit ovat todistaneet olemassaolonsa.

Vai ovatko asiat nyt lopullisesti niin kuin manalle menneen ystäväni Mattikoon Wienissä havaitsemaa Fleischmarktilla sijaitsevan keskiajalta toimineen Griechenbeisl-kapakan seinälause kertoo: “Mancher will angesehn sein als habe er noch kein Wasser getrübet, hat abert wol eine längere Zeit mit dem ganzen Hindern drin gesessen.” ”Moni tahtoo uskoa, ettei vielä koskaan ole mitään vettä samentanut, vaikka onkin jo pitemmän aikaa istunut siinä koko perseellään”.

Maailmantalous perustuu luottamukseen?
Soitan viisastumisen toivossa ystävälleni Pekka Korpiselle. Hän kertoo minulle globaalin rahapolitiikan ihmeellisyyksistä. Kertoo valtioiden rahan ja yksityisen rahan vuorovaikutuksesta. Valtioiden rahapolitiikka on varsinaisesti pyrkinyt inflaation estämiseen. Inflaatio ei kuitenkaan ole uhannut viime vuosina. Korpisen mielestä Kiinan ja Intian miljardi halpaa ja työteliästä käsiparia ovat syöneet maailman inflaation. Valtioiden rahaa on tässä maailman suuressa rahapussissa noin 10 %. Valtion raha on konkretiaa, yksityinen raha on luottamusta. Joskus luottamus pettää. Yksityinen raha innostuu liikaa takomaan tuohta ja silloin syntyy pankkikriisi. Pekka sanoo, että joskus taloustieteiden ymmärtäminen ei auta vaan ahneus ajaa kriisiin. Olisi tutkittava ihmisluontoa. Valtiot taas voivat elvyttää painamalla lisää seteleitä. Se on virkamiesten puuhaa. Rahapolitiikka ja politiikan politiikka ovat toisistaan erotettuja. Hän pohtii ottaisiko yksityinen raha mieluummin vastaan veronkorotuksia vai valtion lainapapereita. Uskoo viimemainittuun. Amerikkalaiset ovat nyt päättäneet iskeä tiskiin 2000 miljardia. Suomeen verrattuna tämä tarkoittaisi 30 miljardin panostusta. Tähän suuntaan ollaan menossa. Pekka ei ole varsinaisesti huolissaan. Arvelee 1990-1993 laman kokemusten perusteella valtion velan tulevan lähivuosina Suomessa hyppäämään nykyisestä 60 prosentista bruttokansantuotteesta noin 100 prosenttiin eli lähemmäs nykyistä euromaiden keskiarvoa.  Uskoo rahan riittävän, vaikkei uskokaan suureen rekyyliin viruksen tultua torjutuksi. Ryhdyn nyt miettimään koronan kustannuksia, meidän globaalia laskuamme. Voisiko sitä jotenkin verrata sotien ja muiden kriisien hintalappuun. Mitä maksaisi maailman kansantuotteen 10 % pudotuksen saattaminen entiselle tasolle? Joku toivoo, että nyt tapahtuisi muutos. Ettei sitä nyt sinne pitäisikään nostaa. Mutta tuo ihmisluonto. Joku kysyy voisiko koronasta pääsemisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan taistelua jotenkin yhdistää? Hyviä kysymyksiä ilman vastauksia, mutta kiinnostavia.


En voi olla suorittamatta tavanomaista asioiden suhteellistuttamista. Mitä kriisit maksavat, sitä kysyn itseltäni. Auttaisiko tieto koronan sijoittamiseen oikeaan mittasuhteeseen?

Tämä laskelma on nyt täynnä arvauksia.  Ilmastonmuutoksen torjunnan rahoituksen arvellaan vaativan 2000 mrd. euroa vuodessa. Sota terrorismia vastaan Afganistanissa ja Irakissa (pääosin) on maksanut 300 miljardia vuodessa. Syyrian sota puolestaan 50 miljardia vuodessa. Maailman köyhyyden torjuntaan on joku viisaudessaan esittänyt 200 mrd. vuodessa. Se tuntuu hyvin vähäiseltä. Pakolaiskriisi vaatii 100 mrd. vuodessa. Entäs sitten korona? No, arvataan 300 mrd. vuodessa ainakin parin vuoden ajan. Päälle vielä lainoitusta ja takuutukea 5000 miljardia.

Kuolleiden määrä on meille rahaa konkreettisempaa. Korona tulee ehkä surmaamaan tavanomaisen jokavuotisen flunssa määrän parin vuoden aikana eli 200000 uhria vuodessa.  Syyrian sodassa kuoli 30000 ihmistä vuodessa ja sodassa terrorismia vastaan 40000 henkeä vuodessa. Köyhyyteen, nälkään ja niistä aiheutuviin sairauksiin kuolee arvioiden mukaan 9 miljoonaa ihmistä vuodessa. Se on muuten 16 % kaikista maailman kuolemista. Ilmastonmuutoksesta kertovat arviot puhuvat puolesta miljoonasta kuolleesta vuodessa. Ne varmaankin sisältyvät osittain sanottuun 9 miljoonaan. Jos osallisia ajatellaan niin sodat ovat tietysti ykkösenä. Sodissa terrorismia vastaan Irakissa ja Afganistanissa on kuollut noin 1 % väestöstä. Vertailun vuoksi suomalaisia kuoli II maailmansodassa 2,5 % väestöstä ja saksalaisia 13,5 % väestöstä.
Ilmastonmuutoksen torjunta on keskittynyt tähän mennessä energiatuotantoon. Kehittyvät maat ovat olleet fokuksessa. Rahaa on kai liikkunut 100 miljardin euron tietämissä. Arviot ilmastonmuutoksen pysäyttämisen vaatimista vuosittaisista investoinneista ovat 2000 miljardin luokkaa. Tämä siis olisi hakusessa. Maailman metsitys on yksi tehoavista keinoista. Muistat ehkä lukeneesi minun blogistani Saharan metsityksen haavetta metsittää 80 vuoden aikana 500 miljardilla vuodessa 6 milj. neliökilometriä Saharaa ja poistaa viidennes maailman CO2-päästöistä.

Pannaan sodat pakettiin ja ryhdytään tositoimiin
Jos sodat terrorismia vastaan voitaisiin panna pakettiin ja muutenkin rakentaa mieluummin kuin rikkoa niin vuodessa jäisi ylijäämää suurimman kriisimme eli ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ilmastonmuutokseen kuolee jo nyt asiantuntijoiden arvion mukaan 500000 ihmistä vuodessa. Köyhyyteen kuolee ennen aikaisesti 9 miljoonaa henkeä vuodessa. Korona on hoidettava ja se hoidetaan. Sen tultua hoidetuksi maailma voi keskittyä tärkeimpään. Ehkä siihen silloin on uskallusta. Ainakin meidän Sannamme uskaltaa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Onni – onko sitä ilman kärsimystä?


Eino Leino kehottaa ihmistä kätkemään onnensa: ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. Hän sanoo, ettei onni kärsi katseita ihmisten. Hän kehottaa onnen löytäneitä käymään korpeen ja hiljaa iloitsemaan onnestaan. Arvelin myös löytäväni jotain mielenkiintoista onnesta Pentti Saarikoskelta. Kahlasin läpi hänen kaikki runonsa. Hänen runokokoelmastaan ”Onnen aika” vuodelta 1971 löytyi vain yksi runo, jossa esiintyi sana onni. Se kuuluu näin:

”Raitiovaunu meni puiston läpi,
aina oli syksy,
ja ilma, aina yhtä kaunis,
sitä minä muistelen onnen aikana!”

Vaikka Pentti Saarikoski ei onnesta kirjoittanutkaan ja Eino Leinokin onnen käski kätkemään, päätin kuitenkin suorittaa pikahaastattelun selvittääkseni onnen merkitystä ystävieni ja perheenjäsenteni joukossa. Otos ei nyt ollut kovinkaan kummoinen. Se oli vain 27 ihmistä. Joukossa oli vanhoja ja nuoria. Vähemmän keski-ikäisiä. Jos nyt Suomen kansan mielipiteet voi selvittää päälle tuhannen hengen otoksella niin kai tuo otos sitten riittää minun seurapiirini mielipiteiden kartoittamiseksi. Kysymys kuului: ”mainitse kolme tärkeintä asiaa jotka tekevät sinut onnelliseksi.” Soittelin siis ystävilleni, lapsilleni ja lastenlapsilleni, soittelinpa vielä lastenlastenlapsilleni. Vanhimmat heistä ovat jo siinä iässä, että pystyvät analysoimaan onneaan. Ilona (6v) sanoi nukketeatteriesityksen tuottavan suurta onnea koululeikin lisäksi. Lotta (6v) taas kertoi suurimman onnen lähteen olevan isin ja äidin jälkeen askartelun. Lastenlapsistani 8-vuotias Paavo näki suurimman onnen tulevan pelaamisesta ja pyöräilystä. 13-vuotias Niilo taas sai eniten onnea ja iloa perheestä ja ystävistä, tennis tuli vasta toisella sijalla. Hän oli muuten ainoa nuorista, joka mainitsi hyvän ruoan yhdeksi onnen lähteeksi. Antti (13v) taas käänsi asian päälaelleen. Hänen onnensa koitui siitä, ettei suuria huolia ollut näkyvissä. Huolista hän mainitsi köyhyyden ja kuoleman. Suuren onnen hän kokee silloin kun koulu loppuu. 16-vuotias Eemeli lataa vastaukset nopeasti ja jämäkästi. Hän mainitsee onnen lähteiksi läheiset, kodin ja toimeentulon.  Hän, Antti ja Lotta olivatkin ainoita, jotka mainitsivat toimeentulon ja siihen liittyvän köyhyyden. Monille toimeentulon epävarmuus onkin suuri onnen este näinä päivinä.

Nyt kivutaan jo aikuisväestön pariin. Pienten lasten äidit korostavat onnen lähteinä lapsia, parisuhdetta ja ystäviä. Elämän tasapaino ja elämän merkityksellisyys työn kautta nousevat kakkossijalle. Aika luonnollista. Perhe-elämä täyttää elämän. Oma itse työn kautta on kuitenkin vahvana onnen tekijänä. Mitä sanovat isät? Ovatko onnen tekijät samassa järjestyksessä? Isät vastaava lähes samoin kuin puolisonsa. Ehkä se on tasa-arvoa, jota tavoittelemme.

Miten onnen läikähdykset sitten kohtaavat isovanhempia. Tilalle tulee jotain muuta. Elämäntyö painaa päälle. Ylpeys tehdyn työn merkityksestä tuottaa onnea. Terveys korostuu. Luonto mainitaan usein. Saunan lämpökin mainitaan. Onni pienistä arkipäivän asioista korostuu. Monet mainitsevat vapaudesta. Vapaudesta työtä tehdessä ja vapaudesta töistä vapauduttua. Joku kaipaa vapautta liikkua ja tavata ihmisiä ja asioita. Koronavankila ei miellytä. Kautta linjan, kaikilla ikäluokilla koti, perhe ja ystävät ovat tärkein onnen lähde. Nyt voit sanoa ihmettelyäni tavanomaiseksi turhan tutkimiseksi. Olet varma, että noinhan se menee. Minä en ollut varma. Otokseni oli tietysti harhainen. Siinä kaikki ovat hyväosaisia. On monia eläkeläisiä.  Ei ehkä ollut suuri yllätys, että perhe- ja ystäväkeskeisyys onnen tuottamisessa on noin mahtava. Vaikka joskus tuntuu, ettei nykypäivän kapulayhteiskunnassa edes tunneta perheenjäseniä elävinä ajattelevina olentoina, sillä kaikki kiinnostuksen kohde on kapulan sisällä. Haastattelussa ei muuten kukaan Paavoa lukuun ottamatta maininnut kapulaa suurimman onnen lähteeksi.
  
Minun pikahaastatteluni kohdistui perheeseeni ja ystäväpiiriini. Otos on harhainen. Siinä on mukana 27 ihmistä. Lapsia on 6 kpl, työikäisiä 8 kpl ja eläkeikäisiä 13 kpl. Lapsilla ja eläkeikäisillä oli hienoinen yliedustus kansan yleiseen ikäjakoon verrattuna. Mukana ei ole sairaita, työttömiä, velka-ahdingossa olevia sen paremmin kuin huumeriippuvaisia, onnettomia, yksinäisiä tai rahattomia. Runsas kolmannes näistä ihmisistä saa onnen läikähdyksiä perheestä, kodista ja ystävistä. Ihmiset ovat tärkein asia onnen lähteenä. Ajattelin luonnon nousevan korkeammalle, nyt luonto sai 8 % osuuden. Harrastukset ovat tärkeät. Yksi mainitsi tanssin, toinen laulun.  Pienet hetket, vapaus liikkua ja ruoka pääsivät tilastoihin. Muihin sisältyi kivoja onnen hetken tuottajia, kuten sauna, hyvät kirjat sekä lämmin kevätilma. Kukaan ei maininnut kaupunkipöhinää tai känniä onnen tuottajana. Perjantaipullo on menettänyt entisen merkityksensä. Yksi sentään mainitsi hyvän viinin. Yhdyn tuohon – oliko se ystäväni Seppo.
  
Tulipa vielä ikäluokittain katsottua onnen lähteiden eroja. Perhe ja ystävät ovat kaikilla tärkeitä. Eläkeikäiset jo hieman löysäilevät, mutta ei paljon. Lapsilla onni tulee harrastuksista ja hyvästä ruoasta. Työikäiset jakavat onnen lähteensä monelle asialle. Itse työelämä ei tässä kuitenkaan kovasti korostu. Eläkeläiset enemmänkin miettivät työsaavutuksiaan ja niistä saatuja onnen hetkiä. Eläkeikäiset ovat muuten ainoita, joille luonto korostuu onnen lähteenä.

Onnea ei tunnista ilman kärsimystä
Onnen vastapooli on paha olo, sairaus, onnettomuus, puute ja hätä. Kaksikymmentä vuotta sitten haastattelin sukulaisiani. Kysymys kuului silloin: ”mitkä ovat suurimmat ihmisten murheet tulevaisuuden suhteen?” Tärkeimmiksi murheiksi nousivat rahan puute, yksinäisyys, terveys, huoli nuorisosta, alkoholismi ja asuntojen saatavuus. “EN PYSTY TÄYTTÄMÄÄN MUIDEN ODOTUKSIA”, siinäpä oli vielä yksi tärkeä murhe. Sodan uhka tuli esiin vain vanhimpien ja nuorimpien murhemaailmassa.  Päästöjä tai joukkoliikennepalvelujen heikkenemistä pidettiin silloin varsin vähäpätöisinä murhemaailman uhkina.


Suurperheeni lapset ja vanhukset listasivat ihmisten murheet. Tämä tapahtui noin 20 vuotta sitten. Listasta tuli niin hyvä, että kyllä se tuntuisi yhtä tieteellistä tutkimusta tai väitöskirjaa vastaavan. Raadollinenhan tuo lista on, kun se alkaa rahan puutteella. Sitten tulevat yksinäisyys ja terveys. Niitä ei voi rahalla ostaa tai korvata. Onko tällainen murhelista nyt vieläkin olemassa? Juuri tällä hetkellä kaiken fokuksessa on terveys. Ehkä suhteettomasti, mutta kaikkien hyväksynnällä. Meillä on kriisi. Kriisit eivät ole tähän mennessä kuuluneet yhteiskunnallisiin skenaarioihin. Tämän jälkeen tulevat kuulumaan. Joskus mustat joutsenet nousevat lentoon välittämättä meistä tai meitä hallitsevista markkinoista.  

Syrjäytyminen, yksinäisyys, vakava sairaus, vuodepotilaaksi joutuminen, työttömyys, rahattomuus, alkoholismi, huumeet, homeesta kärsiminen, asunnottomuus ja rasismin kohteeksi joutuminen ovat nyt tavallisimmin puhuttuja ihmistä kohtaavista kärsimyksistä. Nyt meillä on uusi kärsimysnäytelmä. Ennen kuulumattoman dramaattinen kaikkine toimineen. Vedin sitten tukasta arvioita listan mukaisista ongelmista kärsivien määrästä. Eihän noita asioita voi suoraan verrata, onnettomuudet myös usein kasautuvat, mutta teen tämän epätieteellisen tarkastelun vain asian havainnollistamiseksi itselleni. En osannut siihen mitenkään järjellisesti sijoittaa koronasyndroomaa.

Onni on oikeastaan ihmeellinen asia. Onnea on se, ettei ole mitään erikoista menossa. Asiat ovat hyvin, kun mitään ei tapahdu. No news, good news. Onnettomuuden pelko ja sellaisen mahdollisuus häälyy aina taustalla. Ei mitään erikoista onnea uskalla toivoakaan, jotta tilanne ei rikkoutuisi. Haastattelussani esiin tullut ajatus: ”kaikki on hyvin”, kuvaa onnea. Onnettomuus iskee syvän haavan. Se ei ehkä koskaan parane, silloin ”kaikki on hyvin” -tapainen suuri onni saattaa olla lopullisesti menetetty.

Onko onnesta aihetta runoksi?
Vaikka Saarikosken runoudesta vedin vesiperän onnen suhteen päädyin kuitenkin ihmettelemään onnea muiden viisaiden sanomana. Tavan mukaan aloitin antiikin filosofeista. Aristoteles sanoi onnellisuuden olevan kaikkien ihmisolentojen suurin halu ja pyrkimys. Hänen mielestään onnellisuuden tila voidaan saavuttaa hyveiden kautta, niitä kun itsessään viljelee. Tavalliset viisaat sanovat onnen lähteiksi läheiset ihmissuhteet, työnteon kokemukset ja hyvän menneisyyden. He uskovat rahalla ja materialistisilla asioilla olevan vähän tekemistä onnen kanssa. Uskovat näitä asioita hellivien ihmisten olevan vähemmän onnellisia kuin muut. Onnen mittaria ei kuitenkaan ole keksitty. Tuosta rahasta ja onnesta ei nyt varsinkaan ole aivan varmaa tietoa. Aleksis Kivi kirjoitti: ”Tosin ei ole köyhyys rikos eikä häpeä, mutta kuitenkin kuorma raskas, ja rikas onneansa kiittäköön.” Françoise Sagan taas kirjoitti: “Rahalla ei voi ostaa onnea. Mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin bussissa.” Eino Leino kirjoitti runossaan ”Onnen kulta”, tällaisia säkeitä:

”---
Nyt maailma paljon on edistynyt!
Ei juhla-onni nyt riitä,
nyt onnea arkeenkin tahdotaan,
joka päivälle osansa siitä.

Nyt maailma paljon on edistynyt!
Tosin vieläkin juodaan ja syödään,
mut onnen kulta se myntätään
ja ostetaan ja myödään.

Ja ihmiset ovat niin iloiset
ja lyövät lompakoitaan:
“Kas, täällä se onni on oikea,
kun vaan sen oikein hoitaa!
-----”

Edith Södergran runoili onnesta. Hän kirjoitti runonsa Vägen till lyckan 24-vuotiaana vuonna 1916. Hän kirjoitti onnesta, joka tulee tiedostamatta, sitä ei voi etsiä ja löytää, mutta kun se tulee, silloin on oltava valmiina avaamaan salaovi.

”Det skall vara obegripligt
hur det underbara sker, -
ingen väg till lyckan finnes,
ingen lycklig stigen minnes
som till lyckans lönndörr för
------”

Ystäväni Roger Wingren, hän on minulle kirjanoppinut. Kysyn aina häneltä neuvoa – asiassa kuin asiassa. Nyt hän valistaa minua sanomalla onnen tulevan vain kärsimyksen kautta. Hän komentaa kysymään Liisalta naisen kärsimyksestä suuren luovuuden hetkellä – synnytyksessä. Liisa sanoo, ettei synnytysprosessin keskellä ajattele onnea sen paremmin kuin ikuisuutta. Sitä vaan toivoo, että tämä kärsimys loppuisi pian. Mutta toden totta, onnen hetki on se, kun saa lapsen rinnoilleen. Kysyin sitten kirjanoppineeltani, haluaako hän siis kohdata jatkuvasti kärsimystä voidakseen olla luova. Ei, ei, hän sanoo. Hän ei pidä kärsimyksestä! Mutta on silti luova. Tässä on jokin ristiriita. Tätä ristiriitaa on nyt mentävä ratkomaan keskuspuiston pyöräteille. Siinä on edessä onnen hetki ilman kärsimystä.
Hyvää koronaviikkoa!

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kuolemisen sijaan iloisempiin asioihin – syntymiseen!


Nyt ilmassa roikkuu kysymys muutoksesta. Muuttuuko jokin elämässämme koronan jälkiseurauksena? Muuttuuko talous? Loppuuko globalisaation talousvallankumous? Saako kapitalismi siipeensä? Siirrymmekö etätyöhön? Väheneekö lentoliikenne? Ryhtyvätkö ihmiset lomailemaan kotimaissaan? Muuttuvatko ihmiset pysyviksi kesämökkiasujiksi? Pelottaako superurbanismi ja tiivis asuminen? Eikö hissiin eikä bussiin enää haluta mennä? Lisääntyykö syntyvyys? Niin, tuo syntyvyys, se nyt kolahti. Olin joskus ajatellut, ja tiedän että muutkin sitä ovat ajatelleet, että syntyvyys Suomessa pitäisi saada nousuun. Ajattelin silloin syntyvyydellä voitavan turvata suomalaisten talous ja elämä, kestävyysvajeesta tai liiasta vierasmaalaisten tulvasta puhumattakaan. Ystäväni Eero Paloheimo kuunteli esitystäni. Hän sanoi kaiken muun olleen hyvä, mutta tuo syntyvyyden lisääminen, se oli paha. Tämä tapahtui viisi vuotta sitten. Silloin suomalaisten syntyvyys oli hyvällä tolalla. Suomessa syntyi lapsia muiden skandinaavisten maiden ja Ranskan tapaan reilusti. Toista olivat Italia, Espanja, Viro ja monet vanhat itäblokin maat. Siitä hetkestä viidessä vuodessa ovat ajat muuttuneet. Suomi on tipahtanut näiden huonon syntyvyyden maiden joukkoon. Tästäpä aloitin taas pienen tilastorumban.
  
Meidän tilastomme osoittavat kirkkaasti kehityksen suunnan. Syntyvyys on jatkuvassa laskussa. Nyt kysyy toisiko korona jotain positiivia vaikutuksia lapsenteon maailmaan. Lapsia syntyy yleensä kahden ihmisen rakkaustemppujen kautta. Koko mediamaailma on tulvillaan seksiä. Se on yleensä paljasta naispintaa ja pornoa. Jopa meidän kotikanaviltakin sellaista voi nähdä. Ei kai seksi paha asia ole, mutta se ei nyt näytä kiihottavan lasten tekoon. Miten olisi, jos koronan takia kotona olevat innostuisivat tuohon miellyttävään ajanvietteeseen? Vai oletko sitä mieltä, ettei seksi olekaan ajanvietettä? Onko se vain perustarve?


Syntyvyys koko maailmassa on laskenut tasaisesti. Se on hyvä asia. Vuosina 1961-1962 oli maailmantilastossa kummallinen hypähdys ylöspäin. Ehkä se on jokin tilastovirhe. Ruotsissa syntyneiden määrä on oudosti vaihdellut. Miksi syntyneiden lasten määrä nousi reilusti vuosina 1983-1990? Miksi se taas romahti seuraavina kahdeksana vuotena? Sitten syntyneiden määrä on jatkuvasti noussut. Nyt se reilusti Suomen yläpuolella. Ranskalaiset ovat koko tarkastelujakson ajan tehneet enemmän lapsia kuin suomalaiset. Suomalaisten syntyvyys ryhtyi romahduslinjalle 2011. Se eroaa selvästi vertailumaiden kehityksestä. Miten maailman onnellisimpien asukkaiden maassa juuri syntyvyys on romahtanut. Vanhan perinteisen käsityksen mukaan juuri lapset tuovat onnea ja iloa.

Antiikin filosofit eivät olleet lasten tuomasta onnesta ja ilosta niinkään varmoja. Sokrates väitti lasten rakastavan ylellisyyttä, heillä on huonoja tapoja, haastavat auktoriteetteja, eivät kunnioita vanhempiaan, rakastavat lässytystä ruumiinharjoitusten sijaan. He ovat tyranneja eivätkä perheidensä palvelijoita. Eivät edes nouse seisomaan, kun vanhemmat astuvat huoneeseen. He vastustavat vanhempiaan, juttelevat omiaan seurassa, ahmivat herkut pöydässä, ristivät jalkansa ja tyrannisoivat opettajiaan. Aristoteles ei myöskään ollut varma lasten hyvyydestä.  Hän väitti heidän olevan huvittelun halussaan hillittömiä. Lapset ovat patologisesti heikkoja, fyysisesti suhteettomasti kehittyneitä ja ennen kaikkea järjettömiä. Näin sanoi Aristoteles.

Näistä filosofien sanoista huolimatta lapset ovat tarpeellisia ja hyviä olemassa, eivätkä aivan kaikessa juuri noin hillittömiä kuin antiikin filosofit väittävät. Näyttävät nykyään kasvavan ja viisastuvan aivan ilman vielä minunkin lapsuuteni aikaista koivuniemen herraa ja minun opettajani antamaa valintaa: luunappi tai kotimuistutus.

Hohhoijaa! Syvemmälle tilastoihin!

Maailman onnellisimpia!
Suomi on jo kolme kertaa putkeen valittu maailman onnellisimmaksi itsensä tuntevaksi kansaksi. Rakkaat helsinkiläiset ovat valinneet itsensä maailman onnellisimman kaupungin asukkaiksi. Onko onni oikea käsite kuvattaessa ihmisen hyvää oloa. Kun ajattelee onnea, havaitsee sen olevan normitila, arkea satunnaisilla juhlilla elävöitettynä. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset, ne ovat vanhalle mahtava juttu. Joku toinen taas kokee hyvinvointia juuri vapaudestaan, ei ole näitä harmeja. Vain onnettomuus erottelee onnettoman perusnormionnellisen onnettomasta Onnen värähdykset ovat pieniä ja lyhytaikaisia, palautuvat nopeasti. Onnettomuus, läheisen menetys tai raiteilta suistuminen, ne ovat syviä ja pysyviä, koskaan täysin palautumattomia. Onnellisuuden sijasta tulisikin mitata onnettomuuden vähäisyyttä Sanoisimme Suomen olevan vähiten onneton kansa ja helsinkiläisten vähiten onnettomia kansalaisia. Ihmettelepä tuota: https://worldhappiness.report/

Syntyvyys
Ajattelin katsella asiaa pitkällä perspektiivillä. Trendiviiva on harvinaisen suoraviivainen. Sota-ajat kohottivat syntyvyyttä melkoisesti, mutta suurten ikäluokkien muodostaminen ja lapsenteko sitten laantui ehkäisypillerin markkinoille tulon siivittämänä suureen pudotukseen. Lapsia ryhdyttiin tekemään harkinnan mukaan. Minun nuoruuteni aikoina lapsia tahtoi syntyä vahingossa. Ja niin se taisi olla jo aiemminkin. Minun Selma-mummuni kertoi aina rukoilleensa, kun isänsä kömpi vaimonsa Marin viereen. Rukoili ettei lisää lapsia tulisi hänen hoitoonsa. No, kuusi niitä tuli vanhimman tyttären hoitoon. Mutta tämähän tapahtui jo 1890 luvulla. Silloin syntyi vuosittain yli 30 lasta tuhatta asukasta kohti.

Hieman suomalaisen lapsituotannon faktoja
Vuonna 1773 Ruotsin valtiossa peruttiin kahvin kieltolaki, mutta viinan kotipoltto kiellettiin. Näillä asioilla ei ollut vaikutusta syntyvien määrään valtakukunnassa. Se pysytteli tasolla 22000 elävänä syntynyttä lasta vuodessa eli 40 lasta 1000 asukasta kohti. Vuonna 1788 syttyi Kustaa III sota Venäjän ja Ruotsin välille. Oli myös Anjalan liitosta kysymys. Syntyvyys laski 34 lapseen per 1000 asukasta, mutta nousi heti sodan jälkeen. Vuonna 1805 tapahtui suurempi muutos, kun syntyneiden lasten määrä putosi 39>29/1000 asukasta. Kysymyksessä oli Suomen sota ja maamme siirtyi Venäjän yhteyteen. Seuraava syntyvyyden pudotus tapahtui 1829. Turun yliopisto kyllä siirrettiin Helsinkiin Turun palon jälkeen, mutta se tuskin oli syy suomalaisten syntyvyyden laskuun 38>30 lasta/1000 asukasta. Varsinaista syytä syntyvyyden vähenemiselle noina vuosina en löytänyt. Sitten taas kiikuteltiin ja kaakuteltiin vuoteen 1866. Syntyvyys romahti 39>25. Mitä tapahtui? Alkoivat suuret nälkävuodet. Suomen väestöstä 8 % kuoli. 1869 oltiin jo taas normaaleissa puuhissa ja lapsia syntyi lähes 60000 vuodessa. Vuodet 1910-1919 olivat rauhatonta aikaa ja syntyvyys putosi 32>20 lasta/1000 asukasta. Kapinan jälkeen noustiin nopeasti vakiintuneelle alaspäin suuntaavalle trendille. Talvisodan alkaessa 1939 maassa syntyi 78000 lasta eli 21 lasta per 1000 asukasta. Talvisodan aikana lapsimäärä putosi 65000:en, mutta siitä noustiin. Jatkosodan aikana syntyi 75000 lasta vuodessa. Mutta sodan päätyttyä räjähti. Vuonna 1945 lapsia syntyi jo 96000 ja vuonna 1946 syntyi 107000 lasta. Liisakin tuossa vierellä ihmettelee miten hänen lentäjä-ässä isänsä ja sairasjuna hoituri-äitinsä tekivät kolme lasta sotavuosina ilman asuntoa, ilman rahaa ja ilman varmuutta tulevaisuudesta. Sama linja jatkui vuoteen 1949. Lapsia syntyi 28 tuhatta asukasta kohti. Normaalille trendiuralle palattiin vuonna 1962. Pudotus jatkui. Öljykriisin aikaan 1973 syntyi 12 lasta per 1000 asukasta. Pudotus vuodesta 1947 oli jatkuva ja jyrkkä. Vuosittain syntyneiden lasten määrä oli pudonnut lähes puoleen 108168>56787. Aika tasainen 63000 vuosittaisen elävänä syntyneen kausi jatkui vuoteen 1995. Sitten syntyvyys lipsahti 54000 lapsen vuositasolle vastaten 11 lasta/1000 asukasta. Viimeinen romahdus on nyt tosiasia. Lapsia syntyi vuonna 2018 vain 47577, vuonna 2019 vain 45 597.

Syntyykö lapsia enemmän maahanmuuttomaissa?
Maahanmuuttajat tekevät enemmän lapsia kuin kantaväestö. Tämä on fakta. Hedelmällisyysluku maahanmuuttajilla on noin 10 % kantaväkeä korkeampi. Olin varma, että kuvio on erittäin selkeä. Keräsin Maailmanpankin tilastoista eräiden maiden siirtolaisväestön osuuden ja syntyvyyden ja tein siitä seuraavan taulukon.
  
Lasten syntymisen määrä suhteutettuna siirtolaisväestön osuuteen koko väestöstä osoittaa siirtolaisuuden vaikutuksen väestön kasvuun. Kuvaa tarkastellessa havaitsee riippuvuuden olevan hyvin vähäisen, mutta kuitenkin olemassa.
  
Tässä vielä toinen kuva, joka osoittaa Suomen ja Ruotsin eron ulkomaalaisperäisten äitien synnyttämien lasten määrän suhteen. Suomessa heidän osuutensa on 14 % kaikista syntyneistä, Ruotsissa 31 %.

Vielä asian valaisemiseksi tämäkin kuva. Siinä on kymmenkunta maata elävänä syntyneiden lasten tekotahdista matalimman tason ja korkeimman tason mukaan. Oikeastaan otin tämän kuvan mukaan siksi että Suomikin pääsee esille. Maailman onnellisin kansa on maailman kymmenen surkeimman synnyttäjäkansan joukossa.

Mutta mitä nyt?
Tänään oli Hesarissa juttu Suomessa syntyneiden määrän yllättävästä noususta. Tämän vuoden helmikuussa lapsia syntyi osapuilleen 3400 henkeä. Luku on 340 lasta suurempi kuin vuosi sitten. Asiantuntijat mietiskelevät toimittajan haastaessa syitä ja seurauksia. Kerrotaan syntyvyyden yleensä nousevan nousukauden myötä. Kriisit pudottavat syntyvien määrää, mutta kriisien jälkeen tulee rekyyli. Tuossa aiemmin näytetyt tilastokippurat osoittavan heilahtelun voiman. Nyt pitkään jatkuneesta alamäestä tutkijat eivät näytä saavan selvää. Outoa, eikö näin tärkeää asiaa ole mallinnettu, kaikkien onnellisuusmallinnusten ohella? Asialla on suuria pitkän tähtäyksen vaikutuksia. Mitä sitten koronaepidemia vaikuttaa? Kaikki on epävarmaa. Mistään ei oikeastaan tiedetä mitään. Tässä tiedon puutteessa olisi hyvä ryhtyä lapsen tekoon. Ne joilla siihen vielä on mahdollisuus. Täällä meillä.



sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Kuolemmeko nyt koronaan?


Nyt vertaillaan koronaan kuolleiden määrää tartuntoja saaneiden määrään. Tilaston sanotaan olevan emävale. Minä haluan tietää paljonko sairauksiin ja muihin syihin väkeä yleensä kuolee maailmassa. Kaivanpa esiin viimeisimpiä tilastoja. Tänä vuonna on tähän mennessä kuollut 13 miljoonaa ihmistä. Vuoden lopussa tänä vuonna kuolleita tulee olemaan 57 miljoonaa. Tärkeimmät kuolinsyyt ovat sydän- ja verisuonitaudit sekä diabetes. Kaikki me pelkäämme syöpää. Tähän päivään mennessä vuonna 2020 syöpään on kuollut 1,8 milj. ihmistä. Tilastot kertovat näitä asioita päällekkäin ja sekaisin. Tupakkaan on kuollut 1,1 milj. henkeä ja alkoholiin 0,5 milj. henkeä. Varmaan moni tupakkaan kuolleista oli myös syöpään kuolleita. Influenssaan kuolleita on ollut tähän mennessä 110000 henkeä. Koronatilastot kertovat nyt koronaan kuolleen 11000 henkeä. Se on siis 10 % kaikista flunssaan kuolleista.  Liikenneonnettomuuksiin on tänä vuonna menehtynyt 300000 henkeä. Se on 27 kertainen määrä koronatapauksiin verrattuna. Se on järkyttävää. Mutta mitään paniikkia ei synny.

Sotiinko kuoltiin vai kulkutauteihin?
Sodissa kuolemista tai kulkutauteihin kuolemista saatettiin kansojen piirissä pitää tarpeettomana kuolemisena. Hallitusherrojen mielestä asia oli ainakin sotien suhteen toisin. Sota oli osa valtion taloudellista toimintaa. Voitetulla sodalla tai alistetulla siirtomaalla oli valtiontalouden kannalta kiinnostavia hyötyjä. Häviöön ei kukaan sotaan lähtijä uskonut. Nyt ei tietenkään ole näin. Ajat ovat muuttuneet. Ai, niinkö? Miksi valtiot käyttävät kansantulostaan 3 % armeijoihin? Miksi maailmassa armeijat kuluttavat 2000 miljardia euroa vuodessa? Joku siis luulee jonkun tavoittelevan jotain. Asiat eivät olekaan muuttuneet. Puhutaan siis sodista ja kulkutaudeista.
  
Kuvassa on tappamisen mestareita vuosisadoittain kuvattuna. Siinä kuninkaat ja keisarit kilpailevat tautien kanssa. Heti ensisilmäyksellä näkee suurimman tappajan. Se on musta surma. Sille eivät mahtimiehet pärjänneet. 1200-luku oli Tsingis Khanin ja Hulagu Khanin heiniä. 1300-luvulla Timur Lenk mestaroi.Sodissa kuoli 100 miljoonaa, mutta rutto nappasi 200 miljoonaa.  1400-luvulla hieman rauhoituttiin, mutta 1500-luvulla espanjalaiset ryhtyivät Kaarlen V johdolla valloittamaan atsteekkien maita. Sodat kestivät 200 vuotta ja vainajia syntyi 35 miljoonaa.  Silloin puhkesivat myös kulkutaudit eurooppalaisten tuontitavarana.  Niihin kuoli puolet atsteekkiväestöstä. Samoihin aikoihin Kustaa II Adolf, meidän kuninkaamme kävi 30-vuotista sotaa ja väkeä tuli surmattua 6 miljoonaa. Ludvig IV Aurinkokuningas ja hänen edeltäjänsä kävivät Ranskassa uskonsotia, joissa syntyi 3 miljoonaa vainajaa. Rutto teki säännöllisiä vierailuja, mutta ei saanut aikaan muuta, kuin miljoonien uhrilukuja. Kummallista että 1700-luku oli noin rauhallista. Olihan silloin Suuri Pohjan sota, hattujen sota, perimyssotia Euroopassa, Amerikan itsenäisyysjulistus ja Ranskan vallankumous, vielä Britannia valtasi Intian, mutta tilastoissa ei näy miljoonalukuja. Kunnes 1800-luvulla alkoi tapahtua. Kiinassa Qinq dynastia säilytti valtansa, mutta sodassa tuli 60 miljoonaa ruumista. Kunnes sitten saavumme ennätykselliselle 1900-luvulle.  I maailmansota, Venäjän vallankumous ja II maailmansota nostivat vuosisadan sodissa kuolleiden määrän yli 120 miljoonan. Tautien jumalatkaan eivät olleet toimettomia sillä 1918-luvun maailmaan iski Espanjan flunssa, joka tappoi 80 miljoonaa ihmistä. Siinä kenraalit jäivät tappiolle. AIDS 2015 kilpailu myös ansiokkaasti sotapäälliköiden kanssa, sillä taudin uhrien määrä kohosi 36 miljoonaan. Kaksintaistelu kenraaleiden ja kulkutautien välillä päätyi lähes tasatulokseen. Kenraalit taisivat jäädä kuitenkin hieman voitolle. Virusten jälkeläiset ja kenraalien jälkeläiset eivät kuitenkaan näytä jättävän meitä rauhaan.

Nyt saa puhua kuolemasta
Outoa miten kuolemasta keskustelu on tullut nyt yhtäkkiä sallituksi puheenaiheeksi. En usko, että edes sota-aikana näin avoimesti ennusteltiin seuraavien viikkojen aikana kuolevien määrää. Siihen olisi sensuuri puuttunut. Arkkipiispakin sai tilaisuuden Sannikassa lausua mielipiteitään elämästä ja pakollisesta kuolemasta. Hän tosin kyllä muistutti iankaikkisen elämän mahdollisuudesta. Elämä ei sittenkään tähän koronaan pääty. Mutta sehän on vain tarjolla oikeasti uskoville. Arkkipiispa puhui muuten erittäin hienosti. Täysi kymppi! Taisi sataa kirkon laariin.

Nyt kun tämä kuolemisesta puhuminen onkin tullut sallituksi, niin puhutaan sitten siitä. Ja kysytään lopuksi todennäköisyyttä tulla kuolleeksi juuri koronaviruksen tappamana. Meillä kuolee vuosittain noin 54000 ihmistä. Ennen sotia kuoli noin 48000 ihmistä vuodessa. Sodat nostivat kuolleisuuden 70000 vainajaan vuodessa. Silloin kuoli paljon nuoria ihmisiä. Nyt kuolleista pääosa on 80-90 vuotiaita. Heitä kuolee noin 18500 vuodessa. 70-80 vuotiaita kuolee 12000 vuodessa. Yli 90 vuotiaiden kuolleiden määrä on 13500 vuodessa. 70-80 vuotiaista kuolee 2 %, 80-90 vuotiasta 7 % ja yli 90-vuotiaista vuosittain kuolee 26 %. Kaikki lopuksi kuolevat. Tämä on elämän ja kuoleman laki.

Meidän väestöstämme 72 % on alle 60 vuotiaita. 60-70 ikäisiä on 13 %, 70-80 ikäisiä 9 %, 80-90 ikäisiä 5 % ja yli 90 vuotiaita 1 % väestöstä. Vain yksi tuhannesta alle 60 vuotiaasta voi odottaa kuolevansa tulevana vuonna. 60-70 vuotiasta 10 tuhannesta kokeen tämän kohtalon, 70-80 vuotiailla 24 tuhannesta tulee kuolemaan, 80 -90 vuotiaat, minun ikäluokkani, voi odottaa 74/1000 kuolemaa. Yli 90 vuotiaista neljännes ryhmästä kuolee vuosittain, siis 260 tuhannesta. Niin kai tiedostatte, että jokainen vanhusikäryhmistä kasvaa vuosittain.

Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, minä mutustelen
Asettelin alussa kysymystä siten että haluaisin ymmärtää millaisen kuoleman todennäköisyyden lisäyksen koronavirus tuo meidän jokapäiväiseen elämäämme. Me olemme kuulleet ennusteita. Arvelen niitä olevan poliittisesti katsoen vaikea julkituoda. Jos katselemme nyt pahinta Euroopan tuhoaluetta Lombardiaa, voisimme vaikka vertailla. Jos nyt siis niin pahasti kävisi kuin pahimmalla alueella näyttää. Siellä ne minunkin sukulaiseni kärvistelevät tiukassa kotiarestissa. Lombardiassa on 10 miljoonaa asukasta. Tähän mennessä alueella on kuollut 3100 ihmistä ja 1100 ihmistä on tehohoidossa. Minulla on edessäni ikäryhmittäin tehty kansainvälisten tutkijoiden ennuste, joka arvelee kuolleiden määrän voivan kohota yhteen tuhannesosaan kansasta, tai tarkemmin sanottuna 0,8 ihmistä tuhannesta menehtyisi tähän sairauteen. Kaikkiin muihin, epänormaaleihin tai normaaleihin kuolemansyihin menehtyy kymmenkertainen määrä eli yksi sadasta kansalaisesta vuosittain. Korona iskee eri lailla eri ikäryhmiin. Me kuulemme ministereiden suusta jatkuvasti tarinaa yli 70 vuotiaista riskiryhmänä. Italialaisen tutkijaryhmän toimesta on selvitetty koronakuoleman kohdistumista eri ikäryhmiin. Korona on lempeä 0-60 vuoden ikäisille, 0,2 tuhannesta kuolee, 60-70 vuotiailla uhka non 1,4/1000, 70-80 vuotiailla 3/1000, 80-90 vuotiailla 4,2/1000 ja yli 90 vuotiailla 1,3/1000, yli yhdeksänkymppisillä on jo useita muitakin syitä kuolla niin jää tuo suhde alhaiseksi. Jos tekisimme ennusteen Lombardiassa ja Suomessa kuolevien määrästä Italian luvuilla saisimme tulokseksi että, Lombardiassa koronakuolemien katto tulisi olemaan 8000 henkeä eli nykyisten uhrien määrän runsas kaksinkertaistuminen. Suomessa kuolonuhrien määrä – jos siis näiden ennusteiden mukaan mennään – olisi 4000 henkeä. Suomi ja Italia ovat vanhusten maita. Britanniassa väestö on nuorempaa. Käytetyllä laskuopilla Britannian uhrimäärä tulisi olemaan 15-20 % suhteellisesti meitä ja Italiaa alhaisempi.
  
Aioin aloittaa sanalla ennuste, mutta havaitsin sen olevan liikaa sanottu, sillä tämä on vain eläkeläisen dementiantorjuntaa eikä tämä perustu terveystieteelliseen asiantuntemukseen eikä ennuste ole ennuste se on pikemminkin mutuste. Mutuste siis kertoo Suomea uhkaavan pahimmassa tapauksessa kuvioon keltaisella tolpalla merkitty koronakuolemien määrä. Koronakuolemat olisivat tämän tuhoavan pahan mutusteen toteutumisen myötä 4400 kuolemaa. Se on osa kuolemista, noin 7 % yhden vuoden kuolemista. Erityissuojeluksessa olevat yli 70-vuotiaat vastaavat 59 % korona kuolemista vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain 15 %. He muuten vastaavat 78 % kaikista kuolemista.

Miksi olla niin pessimistinen, että uskoo Pohjois-Italian tilanteen eskaloituvan Suomeen. Italiassa (66/1 milj. asukasta) ja Espanjassa (25/1 milj.) sairauteen kuolleiden määrä on hurja verrattuna Kiinaan (2/1 milj.) tai Etelä-Koreaan (2/1 milj.). Mieluummin ei odottaisi pahinta. Uskoisi vain suosiolla, että viranomaisten matalin skenaario voidaan saavuttaa. Se tulee olemaan mahtava ponnistus. Se saa täyden tukensa tältä karanteenimieheltä, joka katselee valtaisaa ulkoilijajoukkoa, joka kulkee pitkin keskuspuistoa. Tulee mieleen sota-aikojen mottimetsään lähtö. Sinne pikkupoikakin pääsi mukaan katsomaan naisten motintekoa. Nyt tämä on jälleen naisten käsissä. Kiitos teille mahtaville tyypeille, niin tekijöille kuin päättäjille.