keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ihmistä ei voi suunnitella - kiveä voi


Professori Pentti Murole on kirjoittanut laajan teoksen yhdyskuntasuunnittelun murroksesta toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Hän käsittelee suomalaisen suunnittelun todellisuutta omasta näkökulmastaan - säästämättä byrokratiaa osin kovaltakin kritiikiltä. Suunnittelu ja sen perusteella tehdyt päätökset liittyvät vahvasti ajan kuvaan ja aikalaisten arvoihin. Juuri tämä arvomaailman muutos on kirjan mielenkiintoinen osa.


Pentti Murole kertoo lähes 60 vuoden ajalta suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden ajatusmaailmasta - hän kutsuu kollaasimaisia kuvauksia tarinoiksi. Tarinat liittyvät kaupunkien rakentamiseen, tiestön kehittämiseen, raideliikenteen asemaan, liikenneturvallisuuden parantamiseen ja  joukkoliikenteen selviämiskamppailuun – kaikki nämä tapahtumat autoistuvan yhteiskunnan pyörteessä. Kirja kertoo myös laajasti suomalaisten suunnittelijoiden vientipyrkimyksistä ja menestyksen hetkistä.
Kirjassa on lähes 500 sivua ja henkilöviitteitäkin on puolitoistatuhatta. Kirja on myös kuvakirja, sillä se sisältää runsaat 1600 kuvaa. Kirjan toimitus ja taitto on Pentti Murolen käsialaa.

Kirjan on kustantanut Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. Pääsponsorina on Rakennustuotteiden Laatu Säätiö.

Kirjan hinta on 60 euroa + toimituskulut. Tilaa kirja verkkokaupasta >>