perjantai 20. huhtikuuta 2018

Liikenneraivo 2


Netistä luen autokoulunopettajan selvittävän hänen kokemuksiaan liikenneraivosta. Roikutaan takapuskurissa, huudellaan ja kiilataan. Uutisissa kerrotaan jopa erityisistä autokoulujen oppitunneista nuorten opettamiseksi suhtautumaan rauhallisesti kanssaliikennöitsijöiden tunteenpurkauksiin. Vielä autokoulunopettaja selvittää tilanteen johtuvan heikossa kunnossa olevista liikenneväylistä. Eikä vaan autokoulunopettajat ole huolissaan vaan myös liikenneturvallisuusviraston asiantuntijat. Näin kuuluu sanoneen Jussi Pohjonen, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija: ” – Ajan henki tuntuu olevan aggressiivinen: ei huomioida muita autoilijoita, kiihdytellään, ohitellaan ja pujotellaan liikenteessä.”

Liikennemiehenä minua kiinnostaa tuo keskustelu. Kuuntelin juuri autoradiota. Kuuntelijat soittelivat ja kertoivat omasta raivostaan. Erityisesti raivoa esiintyi pyöräilijöitä ja jalankulkijoita kohtaan. Ne kun eivät tiedä mitään liikennesäännöistä tai eivät välitä tietää. Kadunylittäjät kulkevat sivulleen katsomatta kännykkää näpytellen suojatiellä, pyöräilijät poukkoilevat vuoroin ajoradalla, vuoroin pyörätiellä ja vuoroin jalkakäytävällä, koirankuljettajat eivät huolehdi suojateistaan jotka pitkien remmiensä sallimina poukkoilevat missä milloinkin. Rekkakuskit pahoittelivat ”kiireisten kauppamatkustajien” bemariraivoa maanteillä.  Todellakin puheista päätellen taidamme olla melkoisessa kaaoksessa.

Ryhdyin nyt mietiskelemään omaa elämääni. Sain ajokortin vuonna 1952 ja olen sen jälkeen ollut osana tuota ”raivoympäristöä”. Niin, siitä on 65 vuotta. Kummallista, ensimmäisenä tule mieleeni minun liikenneraivoni Savonlinjan legendaarisen perustajan ja omistajan itsensä liikenneneuvoksen pidettyä Mikkelin matkakeskuksen avajaisissa kunnianarvoisan vihkiäispuheensa. Hän oli antanut minulle pideltäväksi kuohuviinilasinsa puheensa ajaksi. Kun kuuntelin hänen kielteistä puhettansa uuden matkakeskuksen laadusta, sain miltei raivokohtauksen, teki mieli heittää hänen lasinsa lattiaan. Hillitsin kuitenkin raivoni.

Mieleeni tuli myös liikennöitsijöiden raivo, kun joukkoliikennettä ryhdyttiin yhteiskunnallistamaan.  Linja-autoliiton puheenjohtaja Kauko Sällälä sanoi haastattelussa Helsingin Sanomille 28.9.1969 näin kuivasti: ”Meidän on pakko nostaa kädet pystyyn, kun liikennekysymyksiin aletaan sotkea politiikkaa. Järjen ääni ei enää silloin kuulu.” Nyt en kuitenkaan puhu kotikutoisesta politiikkaraivosta vaan aivan oikeasti liikenneraivosta.

Olen aiemmin kirjoittanut blogin liikenneraivosta. Se on tässä: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/09/liikenneraivo.html

Jäljellä on vain yksi keino – kansalaistottelemattomuus
Suomessa Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistön ry:n liikennemanifesti oli aikansa radikalismia. Sekin oli eräänlaista liikenneraivoa. Nythän syytteet liikenneraivosta ovat suuntautuneet nimenomaan autoilijoiden raivoon pyöräilijöitä ja jalankulkijoita vastaan. Silloin taas aikanaan Enemmistö suuntasi suorasuuntaustulta autoilijoita vastaan. Teksti tuntui silloin kovalta, nythän se tuntuu osalta normaalia sometekstiä tai lautakuntatekstiä tai kaupunkistrategiaa. Ruotsalaiset lääkärit ehdottivat jopa kansalaistottelemattomuutta vastavoimana auton pakkovallalle. Ruotsi oli keskustelukulttuuriltaan vielä Suomea kiihkeämpi. Medicinska Föreningens Tidskriftin numerossa 7-8 vuonna 1968, julkaistiin ruotsalaisten lääkäreiden liikennemanifesti, josta poimintoja:
”Autojen ahdistamat joukot, jalankulkijat, polkupyöräilijät, nouskaa sortajianne vastaan! Pelastakaa autoilijat, jotka levittävät haisevia pakokaasujaan, hikoilevat rasvoissaan ja kalkkeutuvat verisuonitauteihinsa. Kaupunkisuunnitelmien teettäjät, edustustilien lihottamat hallintovirkamiehet, vapisevat jo. Ahdistakaa heitä hullujen koirien tavoin! Tahdotko, että kaupunkisi muuttuu Los Angelesin kaltaiseksi? Tyydytkö asumaan lähiöiden getoissa vain siksi, että suurpääomien limusiinit saavat parkkipaikan keskustassa ja riistäjät keskeisiä toimitiloja? Jos olet toista mieltä, sinulla on vain vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin kehitykseen. Voit vain äänestää olemassa olevia puolueita. Suurpääoman omistajat rakentavat kaupungin, byrokraatit ja teknikot apureinaan. Elinkeinoelämän toivomukset ratkaisevat. Poliitikot, joiden on vastuu, puhuvat muista asioista.”

Raivon kohteet ovat muuttuneet. Ennen vanhaan kansalaisjärjestöt raivosivat kaduilla jatkuvasti lisääntyvää autokansaa vastaan. Nyt autoilijat raivoavat pyöräilijöitä ja jalankulkijoita vastaan ja erityisesti vielä toisiaan vastaan.

Onko liikenneraivo todellinen ilmiö?
Mitä on liikenneraivo? Kansainväliset tutkijat erottelevat toisistaan liikenneraivon ja aggressiivisen ajamisen. Liikenneraivo on kansainvälisen käsityksen mukaan rikollinen teko. Aggressiivinen liikennekäyttäytyminen ei suinkaan moneltakaan osalta ole rikollista. Olen yrittänyt löytää tutkimuksia aggressiivisesta liikennekäyttäytymisestä Suomessa. En niitä nyt heti ensiyrittämällä löytänyt Ruotsistakaan. Löysin kyllä haastattelutietoja, joissa Ruotsin poliisit kertovat olevansa huolissaan yleisen ajotaidon heikkenemisestä. 70% haastatelluista poliiseista oli sitä mieltä, että ajotaito on viime vuosina heikentynyt, 20% piti tilannetta muuttumattomana ja viimeiset 10% uskoivat ajotaidon parantuneen. Luulisi tuon ajotaidon laadun näkyvän liikenneonnettomuustilastoissa. Vertasinkin nyt Suomen ja Ruotsin liikenneonnettomuustilastoja viime vuosilta.

Kun katselee näitä kippuroita, havaitsee onnettomuustilastojen olevan alaspäin menossa. Liikenneturvallisuus on jatkuvassa kasvussa. Se on ylöspäin menoa. Etenkin Suomen osalta onnettomuuslukujen lasku tuntuu vakaalta ja määrätietoiselta.  Ruotsissa liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä asukasmäärään verrattuna on selvästi Suomea suurempi. Kun Ruotsissa vuonna 2016 loukkaantui 187 henkeä 100000 asukasta kohti, Suomessa luku oli 107 (101) loukkaantunutta 100000 asukasta kohti. 100000 autoa kohti luvut olivat 345 ja 149 (139). (Suluissa olevat luvut ovat Suomen tilasto vuodelta 2017). Kuolleiden määrässä Ruotsi on puolestaan reilusti Suomea parempi. 100000 asukasta kohti Ruotsissa kuoli 2,7 henkeä, mutta Suomessa 4,7 (4,1) henkeä. Automäärään verrattuna kuolinluvut olivat 5,0 ja 6,5 (5,6). Suomessa on menty 2016-2017 reilusti parempaan suuntaan. Liikenneraivon lisääntyminen ja sen seurauksena onnettomuuksien määrän kasvu ei näy näistä luvuista. Päinvastoin.

Tein vielä selkeämmät kuvat Ruotsin ja Suomen vertailusta. Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä suhteessa asukaslukuun on laskenut molemmissa maissa hyvin samankaltaisesti. Suomessa on kuitenkin vuonna 2016 kuolemaan johtavia onnettomuuksia suhteellisesti 74% enemmän kuin Suomessa.  Vuonna 2017 mentiin jälleen parempaan suuntaan. Liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä on taas Ruotsissa 74% suurempi suhteessa asukasmäärään. Jos kuvaa tarkastelee aggressiivisen liikennekäyttäytymisen kannalta – jonka sanotaan olevan nousussa – on todettava, ettei Suomen tilasto todista tällaisen ilmiön 
olemassaoloa.

Näistä eri maiden tilastoista ei nyt voi olla aivan varma. Kotimaankin tilastoissa vuodesta 1980 vuoden 2016 loppuun Tilastokeskuksen mukaan oli 16843 liikenneonnettomuuskuolemaa, kun poliisin tietoon oli tullut 14936 kuolemaa. Loukkaantumisten suhteen Tilastokeskus kertoo 330846 loukkaantumisesta kun poliisin tietoon oli tullut 247243 loukkaantumista. Vakuutusyhtiöt puolestaan ovat maksaneet vuoden 1980 jälkeen korvauksia 3,6 miljoonasta liikennevahingosta.
  
Katsoinpa sitten vielä lämpimikseni liikennevakuutuksesta korvattujen onnettomuuksien määrää suhteessa asukaslukuun ja autokantaan. Ajattelin sieltä löytyvän aggressiivisten kuskien kaasujalan tai rattikädenjälkeä. Ei sieltäkään. Näyttää korvattujen onnettomuuksien suhteellinen määrä pysyneen asukaslukuun verrattuna hyvin tasaisena. 1990-luvun laman kohdalla on selvä painauma, josta on vakioiduttu 1980-luvun lopun tasolle. Autoa kohti korvattujen onnettomuuksien määrä on ollut jatkuvassa laskussa.  Pientä kärsimistä havaitaan vuodesta 2014 vuoteen 2016. En usko sitä merkiksi liikenneraivon lisääntymisestä.

Kohdistuuko liikenneraivo onnettomuuksien muodossa erityisesti kevyen liikenteen harjoittajia vastaa vai autoilijatko vain tappavat toisiaan. Tämä kysymys pakottaa vielä kaivamaan esiin onnettomuustilastoja kulkutavoittain.

Kuvien tilasto osoittaa kuolemaan tai loukkaantumiseen johtaneiden liikenneonnettomuuksien uhrien kulkutapaa. Suomen tilaston jakaumassa ovat mukana kaikki loukkaantumiset, Ruotsin tilastossa ovat mukana vain vakavat loukkaantumiset. Henkilöautoilijat matkustajineen ovat selkein uhriryhmä. Heidän osuutensa jakaumassa on noin 60% uhreista. Kevyen liikenteen yhteisosuudessa ei voi havaita merkittävää lisäystä. Absoluuttisesti onnettomuuksien uhrien yhteismäärä on vuodesta 2003 vuoteen 2017 vähentynyt Ruotsissa 53% kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden osalta ja Suomessa 35% kuolleiden ja kaikkien loukkaantuneiden osalta.

Kansainvälisiä tutkimuksia aggressiivisesta ajamisesta

USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa 78% haastatelluista autokuskeista ilmoitti viimeisen vuoden aikana joutuneensa aggressiiviseen ajotilanteeseen. Yleisimpiä tapoja olivat takapuskurissa roikkuminen (51%), toiselle kuljettajalle huutelu (47%) ja torven soittelu aggression osoituksena (45%). Kolmasosa kuljettajista myönsi tehneensä vihaisia eleitä toisille kuljettajille. 4% kuljettajista sanoi hypänneensä autosta ulos ”opettamaan” toista kuljettajaa. 3% myönsi tarkoituksella kolhineensa kiistapuolen autoa.

Amerikkalaiset tutkivat liikennekäytöstä ikäryhmittäin. Oikeastaan tilanne on yllättävänkin tasainen. Vain yli 75-vuotiaat ovat hieman rauhoittuneet. Kaikissa aggression kategorioissa 25-39-vuotiaat hermostuvat eniten. Naiset ovat miehiä rauhallisempia. He eivät törmää tahallaan toisen autoon eivätkä tule ulos ajoneuvosta rähjäämään. Sen sijaan takapuskurissa roikkumisessa ja huutelussa he ovat lähes miesten veroisia. Nyt uskotaan paljon pahaa nuorista liikenteessä. Itse asiassa alle 18-vuotiaat näyttävät käyttäytyvän hyvin samalla tavoin kuin naiset ryhmänä.

Itävaltalaiset tutkijat tarkastelivat haastateltujen liikennekäyttäytymistä haastatellun omien tapojen kannalta verrattuna haastateltujen arvioon muiden käyttäytymisestä. Tämä on mielenkiintoista. Syyllisisyys on toisissa omaa itseä suurempi ja jopa motivaatio omaan aggressioon johtuukin juuri muiden käyttäytymisestä. Kun noin 30% kuljettajista myöntää ajavansa ylinopeutta moottoriteillä ja ajavansa keltaisilla liikennevaloilla, niin he epäilevät muista yli 70 prosentin tekevän samoin. Jos 21% kuljettajista myöntää tekevänsä ilmeitä tai eleitä, niin haastateltujen mielestä muista kuljettajista tällaisia tekee 50%. Jos haastatelluista 7% myöntää ohittavansa huolettomasti pyöräilijöitä eikä pysähdy aina suojatiellä jalankulkijan havaitessaan, niin muista kuljettajista tämän virheen tekee 45%.


Nuoret eivät huomaa itse olevansa syy
Pennsylvaniassa Villanova yliopiston tutkijat julkaisivat vuonna 2016 analyysinsä aggressiivisen ajamisen osuudesta liikenneonnettomuuksiin. He korostavat, ettei tämä tutkimus rajoitu vain ”liikenneraivoon”, jonka tyyppiset teot ovat rikollista toimintaa, vaan määritelmän mukaan tutkimus kattaa "the operation of a motor vehicle in a manner that endangers or is likely to endanger persons or property.” Pennsylvanian tutkimusalueella asuu 3,9 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2014 alueella tapahtui 33000 liikenneonnettomuutta, joista 45% on seurausta aggressiivisesta ajamisesta. Tutkijat arvioivat sosioekonomisten kustannusten olevan 1 miljardi euroa tuona vuonna.  Asukasta kohti tämä tekee 260 euroa ja onnettomuutta kohti 69000 euroa. Alueella tapahtui 229 kuolonkolaria, joista puolet oli seurausta aggressiivisesta ajamisesta. Aggressiivisen ajamisen onnettomuuksista 98% johtuu kuljettajan toiminnasta. Vain 2% johtuu ympäristöstä tai tieoloista. Jalankulkijoiden osuus onnettomuuksien syistä on 0,2%. Tärkein syy onnettomuuksiin oli liian suuri tilannenopeus, Tutkimuksessa nuorten ajatusmaailma oli kiinnostuksen kohteena. Nuoret eivät pitäneet suuria nopeuksia tärkeänä syynä, Myöskään kännykkään näpelöinti ei heidän mielestään ollut tärkeä syy. Ei myöskään juovuksissa tai huumeissa ajaminen. Nuoret nostivat tärkeimmiksi syiksi alituisen kaistanvaihtamisen ja takapuskurissa roikkumisen. Tutkijoiden mukaan he eivät havainneet olevansa itse se tärkein syy.


Puolessa onnettomuuksissa syynä ovat kuskien heikot hermot
Niin tässä onkin aiheellista tehdä johtopäätöksiä. Aggressiivista ajamista ja kulkemista esiintyy.  Ihmiset ovat hermostuneita. Kun he eivät voi työpaikalla eikä kotona purkaa aggressioitaan – omia sellaisiaan – niin luonteva paikka on liikenne. Pienetkin asiat panevat hermosolut punaiselle. Työpaikalta juuri poistunut ja työtovereitaan ystävällisesti hyvästellyt ihminen muuttuu krokotiiliksi. Tuo hidastaa liikaa töyssyllä, tuo ajaa 30 alueella kolmeakymppiä, pitäisi ajaa vähintään kolmeaviittä, tuo pysähtyy suojatien edessä, vaikka jalankulkija olisi selvästi ollut valmis odottamaan, tuo nuori mies laahustaa suojatiellä tahallaan vaikka on tervejalkainen, miksi tuo nuori äiti työntää lastenvaununsa suojatielle ja näpyttelee samalla kännykkäänsä katsomatta ensin vasemmalle ja sitten oikealle, remonttireiskat pakuissaan, ne todella ärsyttävät, eikö poliisia löydy niiden hulvatonta menoa sakottamaan, ja taas lycramies vaihtaa ajoradalta jalkakäytävälle punaisen palaessa. Nämä ovat autoilijan ajatuksia, ajatuksia on kaikilla muillakin. Niitä ei vain ole vielä vaivauduttu tutkimaan.

Ensimmäinen osa johtopäätöstä on, ettei liikenneonnettomuustilastoissa oli havaittavissa liikenneraivon aiheuttamaa onnettomuuksien kasvua. Ihmisten päässä kuitenkin keittää. Kansainväliset tutkimukset osoittavat puolet liikenneonnettomuuksista olevan aggressiivisen ajamisen seurausta. Aggressiiviseen ajamiseen liittyvien onnettomuuksien syynä on 98 prosentin osuudella kuljettaja itse, hänen heikot hermonsa!

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Eläkeläiset (loiset) maailmanmatkalla Syyriasta Etiopiaan ja Libyasta Sri Lankaan


Vanhojen jahkailu on vanhojen työtä. No, onpa sitä ollut vanhoja valtioiden ohjaksissa. Minkä ikäinen hän nyt olikaan, meidän presidenttimme Juho Kusti Paasikivi viimeisenä presidenttiyden päivänään? Hän oli 86-vuotias, kun kätteli uuden presidentin eli Urho Kekkosen. Edellinen presidenttimme C. G. E. Mannerheim oli 78-vuotias luovuttaessaan presidenttiyden Paasikivelle. Kekkonen puolestaan allekirjoitti oman eroanomuksensa 82-vuotiaana. Minkä ikäinen oli Stalin kuollessaan aivoverenvuotoon. Hän oli 74 vuotias. Kuoli siis nuorena. Winston Churchill lausui kuolemattomat sanansa verestä, hiestä ja kyyneleistä 65-vuotiaana. Jaltan konferenssissa istuessaan Stalin oli 67-vuotias, Churchill 70-vuotias ja Roosevelt 63-vuotias. Mao Tsetung johti kulttuurivallankumousta 73-vuotiaana, ui myös Jangtse-joessa samoihin aikoihin ja kuoli 83-vuotiaana. Adenauer oli varsinainen ikäpresidentti, hän oli Saksan liittokansleri vielä 87-vuotiaana. Kuka on ollut vanhin valtionjohtaja?  No, ainakin juuri vastikään sivuun potkittu Robert Mugabe oli vielä 94-vuotiaana rattailla, vaikka suitsista taisi pidellä hänen nuori vaimonsa. Legendaarinen Nelson Mandela oli vallassa vielä 81-vuotiaana.  Meidän elämäämme vaikuttavat nykyiset päämiehet ovat nuoria. Vladimir Putin on 65-vuotias ja Donald Trump 71-vuotias - kuitenkin jo molemmat eläkeiän ohittaneita. Adolf Hitler oli muuten iältään vain 50-vuotias hänen aloittaessaan toisen maailmansodan. Hitleriä lukuun ottamatta maailman asiat ovat olleet eläkeläisten käsissä. Tämä on erikoista. Jotain ristiriitaa tässä on. Kyllä normaalit liikkeenjohtajat ja pankkiirit pannaan virastaan, kun he saavuttavat eläkeiän. Työmarkkinajärjestöt sinnittelevät pitääkseen eläkeiän mahdollisimman alhaalla. Uskovat ihmisten kaipaavan vanhuuden lepoon samassa iässä, kun maailman mahtimiehet vasta valmistautuvat suuriin tekoihinsa. Armeijassa eläkeikä on reilusti alle 60 vuotta.  USA:ssa 20 vuoden palvelun jälkeen sotilaat saavat 50% palkastaan ja täyden terveydenhoidon loppuelämäkseen. Useimmat sotilaat ja aliupseerit siirtyvät eläkkeelle 45-vuotiaina.  Muutoin Euroopassa eläkeikä on lähes yhtenäinen: miehet 65-vuotiaina ja naiset useassa maassa 63-vuotiaina.

Miten tähän eläkejupakkaan jouduin?
No, kaikki alkoi siitä, kun vaimoni Liisa sanoi meidän elävän loisina. Elämme loisina, kun puoliltapäivin kevätauringon loisteessa nautimme pikkulounasta, emmekä tee mitään. Hän sanoi omaatuntoansa soimaavan. Hän oli juuri noussut läppärinsä äärestä tehtyään jo parit aamutunnit taitelijaseuran näyttelyyn liittyvää pöytäkirjanpitoa ja sitten toiset kaksi tuntia Atskin yhteisen kurssijulkaisun käsikirjoitusta. Nyt lounaan jälkeen olisi jatkettava tulevan grafiikanteoksen valmistelua. Painotöihin voisi ryhtyä, kunhan ensin saadaan asentaja säätämään pienen henkilöauton hintaista prässiä ja kunhan saadaan putkimies asentamaan uusi happoallas rikkihappoliuotteita varten.

Tämä miespuolinen loinen yrittää puolestaan tutkia entisen työelämän muistoihin liittyvien eräiden Aasian ja Afrikan maiden ja kaupunkien kehityskulkuja kolmenneljänkymmenen vuoden takaa nykypäivään. Niin, tämä blogini aikookin nyt tarkastella mitä maailmalla on tapahtunut ajan kuluessa, kun niistä toivorikkaista vuosista on tultu tämän päivän maailmaan. Ovatko toiveet toteutuneet?

Olen valinnut tarkastelun kohteeksi sellaisia paikkoja, jotka olivat minulle henkilökohtaisia. Tai ehkä vielä sellaisia paikkoja joiden suhteen minulla on mahdollisuus verifioida maan ja paikan tilaa. Joihinkin paikkoihin olen jo aiemmissa blogeissani viitannut tai niistä tarkemmin kertonut. Mutta kertaus on opintojen äiti.

Ensin yleiskatsaus väestönkasvuun ja talouteen

Ostovoimakorjattu tulotaso per capita esimerkkimaissamme osoittaa dramaattista eriarvoisuutta. Jopa niin suurta että jouduin jättämään kaaviosta pois Kuwaitin ja Saudi Arabian.  Kuwaitilaisen ostovoimakorjattu kansantulo on 30-kertainen afrikkalaiseen verrattuna ja kaksinkertainen suomalaiseen verrattuna. No, tämä per capita on melkoisen harhaanjohtava, sillä monissa öljymaissa lähes kaikki työtätekevät ovat siirtolaisia ilman kansallisuutta. Kaikissa kohdemaissamme Libyaa ja Zimbabwea lukuun ottamatta kansantulo on ollut nousussa. Libyan romahdus tapahtui, kun maan diktatuuri kukistettiin ja maahan saatiin hallitsematon tila.

Syntyvyyden tai naisten hedelmällisyysluvun kehittyminen on ollut kehitysmaakohteissamme dramaattinen. Siis lähes dramaattisen hyvä! Punaiset arabimaiden viivat kertovat Algerian, Libyan, Egyptin, Syyrian ja Saudi Arabian pudonneen yli seitsemästä lähelle kolmea. Irak on yllättäen pitänyt syntyvyyden korkealla – turvattomuus pitää yllä korkeaa lapsilukua. Etiopia, Sambia ja Zimbabwe eivät ole vielä saaneet asioita kuntoon, vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kiinan vuoden 1960 hedelmällisyysluku oli lähes 6 ja vuonna 2015 se oli 1,6 lasta per nainen. Samalla kulmakertoimella ovat pudonneet myös Sri Lanka ja Vietnam.  Niissä ollaan nyt tasolla 2. Suomessa luku on 1,7.



Tein vääryyttä Afrikalle kun en heti laittanut tätä kuvaa CO2 päästöistä näkyville. Suomi on ollut aina CO2 päästöjen tuottajamaiden ykkösluokkaa. Tällä hetkellä Kiinan, Venäjän ja Libyan välimaastossa.



Sri Lankan Colombon keskussairaalan ensiapuosastolla on hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta
Soitan Jussi Annanpalolle, hän on vastikään palannut talvilomalta Colombosta vaimonsa Anitan kanssa. He kaksi olivat suunnittelijoina ratkaisevassa roolissa kun Colombon keskussairaalan Emergency Department rakennettiin suomalaisten kehitysapuna. Rakennettiinpa vielä ortopediasairaala. Rakennustyöhön sisältyi vielä laaja koulutusprojekti suomalaisten toimesta. Tätä kaikkea muistetaan hyvällä jatkuvasti toimivassa laitoksessa. Ensiapuyksikössä on hoidettu 2,5 miljoonaa potilasta menneinä 25 vuotena. Tuosta ansiokkaasta projektista 25 vuoden takaa on nyt julkaistu muistokirja sairaalan väen toimesta.
  
Muistellaan vielä mitä Kari Karanko, suurlähettiläs emeritus ja Colombon veteraani - Suomen suurlähetystön perustaja elokuussa 1980 – mitä hän sanoikaan Colombon keskussairaalan projektista. Hän sanoi: ”Colombon keskussairaalan suunnittelu ja rakentamisen valvonta sekä henkilökunnan kouluttaminen on yksi suomalaisen kehitysyhteistyön helmiä. Satunnainen kävijä kohtaa sairaalassa vielä tänäkin päivänä asialleen vihkiytyneitä ja erinomaisesti koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia, joiden kiitollisuus Suomea kohtaan on suorastaan hämmentävää. Osaamisen vienti suunnittelun ja valvonnan sekä pitkäaikaisen henkilöstön kouluttamisen alueella on ollut vahvuutemme kehitysyhteistyössä. Sitä tarvitaan edelleen.”

Kirjoitin tästä projektista aikanaan blogin. Siitä selviää tarkemmin tehdyn työn luonne: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/05/jaipurin-raaja.html

Jussi kertoo tilanteen Sri Lankassa olevan nyt rauhaisa. Armeija kukisti kovalla kädellä tamilivähemmistön taistelijat vuonna 2009  Suomi taas aikanaan lopetti kehitysavun juuri samaisten taistelujen takia. Hallinto on maassa kuitenkin sekaisin. Päätöksiä ei kuulemma synny. Korruptio vaivaa. Liikenne on vanhan tavan mukaan kaoottista. Vuonna 2017 liikenteessä kuoli  3000 ihmistä. Liikenteen ovat vallanneet kolmipyöräiset tuktukit eli ”threewheelerit”. Kaikki kynnelle kykenevät hankkivat taksiluvan ja yrittävät tehdä bisnestä. Niin kai se meilläkin pian on kun taksiliikennettä voi harrastaa mönkijöillä ja kolmipyöräisillä. Kiinalaiset ovat ottaneet Colombon investointikohteekseen. Colombon keskustaan rajoittuvalla merialueella tehdään laajoja täyttöjä, tarkoituksena rakentaa uusi kaupunginosa ”Financial City” -kiinalaiseen tyyliin. Kauppakamarin johtaja ehdottaa täytemaaksi jätevuoria kaupungin kaatopaikoilta. Uudesta pilvenpiirtäjäkaupunginosasta pitäisi tulla ”uusi Singapore”-vapaakauppaoikeuksineen, tai sitten uusi ”Canary Wharf” Lontoon malliin. Kerrosalaa syntyyisi 1,5 milj. kerrosneliömetriä ja asuntoja 800000 asukkaalle.

Haluan tietää myös Etiopiasta
Siellä oli pitkään pääministerinä Tampereelta valmistunut dipl.ins. Hailemariam. Hänet on nyt syrjäytetty. Soitankin ystävälleni Markku Piispaselle. Hän on Etiopian veteraani. Aloitti jo vuonna 1969 Haile Selassien aikana. Hän toimi silloin nuorena miehenä valtakunnan teknisenä johtajana. Aarno Ruusuvuori piirsi rakennuksia ja Paavo Mänttäri oli remmissä mukana. Sittemmin 1990-2000-luvuilla Markku hoiteli useita projekteja  Etiopiassa. Yksi oli Bahir Darin yleiskaava, jonka tekijöinä olivat Hennu Kjisik ja Trev Harris. Markku on juuri palannut pitkältä sairaalareissulta elävien kirjoihin. Hän kertoo ajatuksissaan ryhtyneensä kuvittelemaan maailmanjärjestystä, jossa Newtonin lait eivät ole voimassa. Ehkä kuulemme siitä myöhemmin. Nyt Markku kertoo Etiopiasta tänään. Hän sanoo marxilaisuuden jälleen nousseen sekasortoa aiheuttavaksi tekijäksi. Mielenosoituiskulkueet ovat täyttäneet kadut ja pysäyttäneet bisneksenteon. Edellinen pääministeri oli julistanut sotatilalain. Uusi pääministeri yrittää nyt rauhoittaa tilanteen.

Markku kertoo myös kiinalaisten investoreiden tuhoavan moottoriteillään kaupungin keskustaa. Nettiä katselemalla voinkin nähdä mahtavien viaduktien halkovan kaupunkia. Kun ihmettelen kansantulon nousua, Markku väittää lukujen kuvaan tilannetta liian otimistisina. Nousu johtuu enemmänkin valuuttakurssien muutoksista. Etiopialaiset tuttavat kuvaavat tilanteen heikentyneen. Heidän elintasonsa ei ole parantunut, pikemminkin laskenut.

Etiopiasta puhuttaessa en voi unohtaa Tarja Lainetta, Vantaan nykyistä kaavoitusjohtajaa.
Kehitysyhteistyössä epäonnistuminen ei ole ehdottomasti välttämätöntä. Tarja Laine oli Lalibelan kirkkokaupungissa johtamassa kehitysyhteistyöprojektia 1990-luvulla. Kävimme tuossa kaupungissa Markun kanssa Tarjan jo poistuttua tehtävistään. Se minkä kuulimme ja näimme purkautui minun Tarjalle 1990-luvulla lähettämässä kirjeessä:


hei tarja
lalibelan excursio on nyt tehty
elämys oli täydellinen
fantastinen maisema
ystävälliset ihmiset
uskomaton kirkkomaailma
ihanat kylät pyöreine olkikattoisine taloineen
tarja, wonderful woman
jokaisen tuntema, kaikkien kunnioittama
kylän henki
jeru, autonkuljettajasi, joka lähetti kortin
oppaamme abebe, komiteasi jäsen
joka opasti meitä neljän tunnin ajan kaikkien kirkkojen läpi
hotellin ikkunasta kuuntelin kirkkolaulua aamukuudesta lähtien
menimme vielä kirkkoon puoli kahdeksan aikaan aamulla loppuseremonioihin
näin myös varastetun ristin, joka oli juuri saatu takaisin
perusteellinen tutustuminen mercatoon
kaljahetki keskusaukion kuppilassa
vierailu abeben talossa, sisaren tekemät etiopialaiset lätyt makoisilla perunoilla
ravintoloitsija sophie, joka halusi sinun näkevän ravintolansa
söimme siellä auringonlaskussa ihanan etiopialaisen aterian
kurssittamasi, nyt ethiopian airlinesin palveluksessa oleva mies, joka hyvällä englannilla
puhui lämmöllä sinusta
nuori poika shimeles femtaw, jonka kirjeen tulet saamaan
lukemattomat ihmiset
heistä jokainen tuntee tarjan
ja kaikki haluavat hänet takaisin
kirkossa ihmiset rukoilevat tarjan hyvinvointia
näin he sanovat
aviomiehesi ja lapsesi, kaikki tunnettuja ja kaikki kaivattuja
oli ihmeellistä olla paikassa, jossa ihmisen olemus, lähimmäisenrakkaus ja työ elävät
sinä tarja
olit tuottanut tällaisen kulttuurisen ja inhimillisen vuorovaikutuksen
tunsin suurta (ansaitsematonta) ylpeyttä, kun voin kertoa sinut nyt olevan meillä
rakas tarja, olen harvoin voinut kokea jotain tällaista
nyt kun tulen suomeen toivon että voit kertoa kaiken ja kaikesta
myös muille meidän ihmisillemme
pyydän suorastaan anteeksi, etten ole ymmärtänyt
kiinnostua, kysellä enemmän, oppia
….pena
 Syyria on yhteinen probleemamme
Asiat Syyriassa ovat kaaoksessa. Soitan Sate Zakikille. Hän syyrialainen joka on asunut Suomessa jo vuosikymmeniä. Hän oli Deveconin ”suuruuden aikoina” armoitettu kääntäjämme. Hän hallitsi arabiankielen vivahteet ja eroavuudet eri arabimaissa. Libyalaiset asiakkaamme tuijottivat hänen tekstejään lumoutuneina: ”tämä on niin kaunista”. Arabille kirjoituksen kauneus ja runollisuus on usein tärkeämpää kuin tekstin sisältö. Nyt siis soitin hänelle. Halusin kuulla analyysin Syyrian tilanteesta. 

Adel ja Naeem Syyriasta asuvat nyt Taalintehtaalla. He ovat innokkaita grafiikan oppipoikia. Poissa kotoaan. Kuitenkin isänsä kanssa.

Sate on surullinen. Hän sanoo syyrialaisilla olleen suuren kapasiteetin. He olivat hyvin koulutettuja. Hän syyttää heikkoa johtajuutta. Hänen mielestään johtajuus ja hallinto epäonnistuivat. Sitten tavallinen kansa nousi kaduille toivoen muutosta. Heidän mielenosoiuksensa murskattiin brutaalilla tavalla. Mielenosoitukset lähtivät moskeijoista – hän sanoo. Mutta toteaa samalla moskeijoiden olleen ainoa paikka yhteiskunnaliseen keskusteluun. Ei ollut puolueita eikä politiikkaa. Oli vain mafiaan verrattava valta-asetelma. Ymmärtämätön hallinto suorastaan pakotti kansan radikalisoitumaan. Silloin monet ulkopuoliset näkivät mahdollisuutensa. Iran, hizbollah, jihadistit ja suurvallat sotkeutuivat peliin. Hän kertoo Homsin kaupungista, siellä on 24 kaupunginosaa, nyt niistä on 13 raunioina. Hän kysyy kolmatta vaihtoehtoa. Eikö ole muita vaihtoehtoja kuin Bassar tai jihadistit? Hänen mielestään on. Kukaan ei vain uskalla sitä kertoa. Kaikki pelkäävät, vaikka sotatoimet ovat nyt lähes päättyneet. Ehdotan kansainvälistä apua Marshall-avun tapaan jälleenrakentamisen aloittamiseksi. Hän toteaa sellaisen avun mahdottomaksi niin kaun kuin maassa vallitsee kontrolloimaton harvainvalta. Sate ei usko asioiden muuttuvan paremmiksi vielä vuosikausiin.  Näin surullinen on tilanne lukuisten sunnittelukohteidemme tutuksi tehneessä rakastetussa Syyriassa. 

Olen blogeissani kertonut Syyriasta:

Ali Libyasta vastaa aina, soitan hänelle
Ali Aburowais oli nuori arkkitehti, kun hän tilasi meiltä isoja töitä Libyaan. Nyt hän on jo keski-ikäinen mies ja neljän lapsen isä. Hänen poikansa syntyi, kun työt olivat aluillaan. Nyt poika on 23-vuotias ja opiskelee Tripolin yliopistossa taloustieteitä. Niin, todellakin opiskelee. Libyan koulut ja yliopistot ovat olleet suljettuja länsivaltojen aloitettua iskunsa Gaddafia vastaa. Maa on edelleen kaaoksessa. Hallitusta ei ole, tai niitä on kaksi. Osa maasta taitaa vielä olla militian avustamassa ”heimohallinnossa” – ei kenkään maana. Ali on kuitenkin toivorikas – niin kuin aina. Asiat muuttuvat hiljakseen. Taisteluja ei enää käydä. Hän on ehkä liian toiveikas. Tilanne on sama kuin Syyriassa. Maan ja heimojen yhtenäisyyden saavuttaminen on monimutkainen juttu. Tiedämme ja muistamme oman maamme henkisen tilan kansalaissodan jälkeen. Yhtenäinen Suomi syntyi vasta talvisodassa. Aikaa oli kulunut yksi sukupolvi. Se on varmaan vähimmäisaika yhtenäisyyden ja luottamuksen palautumiseen. Sama koskee Afganistania, Somaliaa, Irakia ja monia muita kansalaissotia käyneitä maita. Olemme kehittäneet länsimaisella viisaudella ympärillemme lukemattomia ruutitynnyreitä.
Eräs toinen ystäväni Libyasta ilmoitti, että nyt on turvallista. Hän sanoi järjestävänsä viisumin koska tahansa. Tiesulut ovat poistuneet, voimme lähteä katsomaan vanhoja paikkoja. Uskallanko?

Afrikka – murheenlapsemme
Afrikan väestönkasvu on hallitsematon. Maanosan taloudessa on nähtävissä kasvun merkkejä. Kehitysavun tarkoituksenmukaisuudesta kiistellään. Oikeastaan siitä ei paljoakaan kannattaisi kiistellä. Niin vähäistä se on sodankäynnin tai siihen valmistautumisen tai sen torjumisen  varojenkäyttöön verrattuna.

Soitan kuitenkin asiantuntijalle. Olen hänet jo aiemminkin tässä blogissa maininnut. Hän on Kari Karanko. Hän tuntee Afrikan. Kysyn häneltä mitä olisi Afrikalle tehtävä. Minulla oli tuossa alun kippuroissa näkyvillä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta vain Sambia ja Zimbabwe. Sambiaan olimme aikoinaan konsultoimassa Kariba North -voimalaitosta. Siellä en ollut paikan päällä. Zimbabwen teillä olen taas runsaasti ajanut tehdessämme Feasibility Studya Mutaren valtatien kehittämisestä. Minusta silloin ainoat suuremmat liikennevälineet jotka valtateillä liikkuivat, olivat kaljankuljetusrekat. Tanssin myös innokkaasti jiveä paikallisen kaunottaren kanssa. Hän oli opettaja. Opettajan ammatti oli mielestäni tärkein ammatti tuossa maassa ja muutenkin. Minun opettajaystävättäreni lopetti opetustyönsä ja siirtyi isänsä linja-autofirmaan sihteeriksi. Hän ei kestänyt opettamista koulussa, jossa oli 700 oppilasta, joka oli Rhodesian aikaan rakennettu 200 oppilaalle, jossa ei ollut yhtään jalkapalloa annettavaksi pelivälineeksi, ei myöskään ollut kyniä eikä paperia. Kaiken lisäksi kaikki vessat olivat aina tukossa, eikä kraanoista tullut vettä.

Ihrahim indeksi
Niin, soitin Kari Karangolle. Hän puhui vaaleista. Afrikan maissa järjestetään kyllä vaaleja kansanjohtajien valitsemiseksi. Kansainväliset tarkkailijat toteavat vaalit rehellisiksi tai melkein rehellisiksi. Vaaleissa valitut lupaavat paljon. Kun he siten pääsevät valtaan mikään ei muutu. Vaikka kansantulo nousee niin tulokset eivät näy kansan elämässä. Kari kehottaa tutkimaan Mo Ihrahim indeksiä. Tuossa indeksissä Mo Ibrahim säätiö tutkii hallintoa ja määrittelee hallinnon laadun sen mukaan, miten kansalaisille tarjotaan poliittista, sosiaalista ja taloudellista yleistä hyvää ja palveluja. IIAG-indeksissä maan suoriutumista velvollisuuksistaan mitataan neljällä pääkomponentilla.  Ne ovat: turvallisuus ja oikeusvaltio periaate, osallistuminen ja ihmisoikeudet, kestävä talous ja inhimillinen kehitys.
Indeksi löytyy osoitteesta: http://mo.ibrahim.foundation/iiag/  

Indeksi tarjoaa mielenkiintoista puhdetyötä Afrikasta kiinnostuneille. Minä en ryhdy sen paremmin indeksiä esittelemään. Kunhan panin oheen meidän työkohteenamme olleista Afrikan maista viisi karttaa Ibrahim-indeksin tiedoista vuodelta 2017.

Ibrahim indeksi kertoo tällaisia trendejä valittujen valtioiden osalta. No, minun valikoimani on hieman rajoitettu, mutta antakaa anteeksi – nämä ovat minun kiinnostukseni kohteita. Yleinen hallinto on rappiolla Libyassa ja Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on Sambiassa. Tilanne paranee Algeriassa, Egyptissä, Keniassa ja Zimbabwessa. Hyvinvointi on rappiolla Libyassa ja Mosambikissa. Varoituksen merkkejä on Etiopiassa ja Sambiassa. Algeriassa tilanne huononee.  Tunisia on nostamassa nenää pinnalle.  Egyptissä, Keniassa ja Zimbabwessa mennään kohti parempaa. Ihmisoikeudet ovat lamassa Egyptissä ja Sambiassa.  Vaaran merkkejä havaitaan Libyassa. Nenä on nousemassa pinnalle Keniassa ja Mosambikissa. Tilanne paranee Algeriassa, Etiopiassa ja Zimbabwessa. Opetus on huonossa jamassa Libyassa. Algeriassa ja Etiopiassa tilanne heikkenee. Varoituksia kuuluu Sambiasta, Mosambikista ja Zimbabwesta. Nokka nousuun Tunisiassa.  Tilanne paranee Egyptissä ja Keniassa. Terveydenhuollon taso on heikkenemässä Etiopiassa, Keniassa ja Sambiassa. Varoituksen ääni kuuluu Algeriasta ja Zimbabwesta. Terveydenhuolto paranee Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä ja Mosambikissa. 

Ja kunnialliseksi lopuksi kuva  Ibrahim-trendi-indeksistä  koko Afrikassa. Punaisella värillä osoitetaan rappiolla oleva hallinto, joka on entisestään huonontunut.  Pieni oranssi Eritreassa osittaa rappion hidastuvuutta. Suuret alueet päiväntasaajan Länsi-Afrikassa kertovat vaaran merkeistä. Mali, Etelä-Afrikka ja Madagaskar keltaisella värillä näyttävät taistelevan hyvään suuntaan. Parempaan suuntaan ovat menossa Algeria, Marokko, Tunisia, Egypti, Senegal, Guinea-Bissau, Norsunluurannikko, Togo, Nigeria, Sudan, Kongon Demokraattinen Tasavalta, Tansania, Uganda, Kenia, Somalia, Zimbabwe ja Namibia.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Sodan jumalat uskontojen suojeluksessa


Sodan jumalat ovat jälleen kiihkeässä väittelyssä. Keihäänkärkiä hiotaan ja linkoja ladataan. Istuessani kevään kirkkaassa auringonpaisteessa ortodoksien pääsiäispäivänä kuunnellen Aleksanteri Nevalaisen kirkon kellojen iloista kilinää ja satunnaista vakavampaa kuminaa ja lukiessani samalla käteeni liimautuneesta puhelimesta sodanjumalien keskustelua päätin hieman syventyä uskonsotien historiaan.

Antiikin sodan jumalia olivat Kreikan Ares ja jumalatar Athene. Rooman sodan jumala oli Mars. Nykyajan sodan jumalat ovat ihmisiä. He keskustelevat, mutta sittenkin murhaavat. Nyt puhutaan jatkuvasti tekoälystä. Se on nykyajan jumalien apukeino, heiltä kun puuttuvat nuo entisajan singulaariteetit.


Pääsiäinen Toompean mäellä ihastuttaa
Ehkä se johtuu ympäristöstä, henkien havinasta tai sitten se johtuu oudosta rauhasta ja yön hiljaisuudesta. Ortodoksien pääsiäisyö ei kuitenkaan ole hiljainen. Kirkonkellot pauhaavat keskiyöllä. Silloin on avattava ikkuna ja kuunneltava tai mieluummin käveltävä 150 metriä ja oltava osa mahtavaa tunnelmaa. En ole uskovainen enkä voi osallistua iloon Kristuksen ylösnousemuksesta konkreettisessa mielessä. Nuo ihmiset kirkon ympäri kävellessään pääsiäisyönä iloitsevat minulle täysin virtuaalisesta tapahtumasta 2000 vuoden takaa. Minä taas iloitsen nähdessäni nuo hartaat ihmiset ja hymyilevät papit heidän joukkonsa edessä. Iloitsen myös kansanpaljouteen sulautuvien lasten ilosta heidän saadessaan mahdollisuuden osallistua keskiyön taianomaiseen tapahtumaan. Ainoa asia josta en yön juhlahetkellä voi iloita on parkkeerattujen autojen tulva, joka lähes tukkii juhlallisen kulkueen tien. Toinen asia ehkä joka hieman ihmetyttää on kirkon kiertäminen vain yhden kerran. Minulla on muistot hartaiden ortodoksimaiden kirkonkierrosta kolmeen kertaan. Eräs pääsiäisyö Kyproksella jäi ikuisesti mieleeni. Kirkko kierrettiin kolmeen kertaan. Miksi kolmeen kertaan? Syynä on Pyhä kolminaisuus. Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Aleksanteri Nevalaisen kirkon kellot helisevät uskovien iloa. Kirkon tornissa olevat ristit kertovat puolikuun alistamisesta.

Uskovaiset ja jumaluus
Joudun pakostakin miettimään asian ydintä. Mikä voi olla kaiken rationaalinen perusta ja syy? Maailmassa on 6,5 miljardia uskovaista. 


87% kaikista maailman ihmisistä uskoo korkeampaan voimaan joka voi auttaa ja tukea meitä ja suorastaan päättää meidän kohtalomme. No, tuo luku on uskontokuntiin kuuluvien lukumäärä. Toinen juttu on, kuka uskoo ja mihin. Maailman suuret sodat ja etniset puhdistukset ovat useimmiten uskontojen tukemia ja siivittämiä. Suomessa niin kuin muuallakin maailmassa kansojen vaaleilla valitut johtajat, niinkuin itse itsensä valinneet diktaattoritkin pyytävät kansalleen ja itselleen korkeimman siunausta. Vain harvoissa diktatuureissa johtaja itse on jumala. Näin oli Rooman valtakunnassa keisari Julius Caesarin julistettua itsensä jumalaksi, Kiinan suuret keisarit olivat jumalia. Jumaluus oli myös Führerin Saksassa ja ilman muuta myös Leninin ja Stalinin Neuvostoliitossa. Mao Tsetung lienee pitänyt itseään jumalan veroisena. Japanin Hirohito ja hänen seuraajansa ovat joka tapauksessa ihmistä ylempänä – lähellä jumaluutta. Japanissa keisareiden jumaluus poistettiin vuonna 1945.

Antiikin monumentit
En ehkä ole kiinnostunut niinkään kaukaisen esihistorian haudoista ja polttohautauksen yleistymisestä. On vaikea tietää noiden menojen uskonnollisesta funktiosta. Uskon kyllä asioiden liittyneen kuolemanjälkeiseen elämään ja esi-isien läheisyyteen. Insinöörinä kiinnostavat tietysti rakennukset ja tässä tapauksessa temppelit. Ensimmäiset temppelilöydöt ovat Turkista. Vanhin löydetty ja tutkittu kohde on Göbekli Tepe Anatoliassa, lähellä nykyisen Syyrian rajaa, nykyisten pakolaisleirien tuntumassa. Hiilitutkimusten avulla on arvioitu näiden rakenteiden syntyneen vuosina 8000-10000 eaa.
Euroopassa ensimmäisiä merkkejä Stonehengen temppelistä syntyi 3100 eaa. Samoihin aikoihin rakennettiin Newgrangen mahtava käytävähauta Irlannissa. Lopulliseen tilaansa Stonehenge valmistui noin 1600 eea.

Muinainen Lähi-Itä on ollut organisoidun uskonnon ja sotalaitoksen kehto. Sumerilaisten Inanna, taivaan kuningatar päätyy sisarensa surmaamaksi manalaan. Sisar kuitenkin herättää hänet kolmen päivän kuluttua henkiin ja hän pääsee takaisin hoitamaan tehtäviään rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalattarena. Sota ja rakkaus, nekö ovat aina kuuluneet yhteen? Inannan aatteellisia seuraajia olivat Babylonian Istar ja kreikkalaisten Astarte. Raamatussa Tuomarien kirjassa kerrotaan israelilaistenkin sortuneen näihin vähäpukeisiin kaunottariin. ”Mutta israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja palvelivat baaleja ja astarteja ja Aramin jumalia, Siidonin jumalia, Mooabin jumalia, ammonilaisten jumalia ja filistealaisten jumalia, ja he hylkäsivät Herran eivätkä palvelleet häntä.”

Minolaisuus ja Kreetan kulttuuriaarteet kiehtovat mieltä. Tai kyllä ne kauhistuttavatkin. Olet kai lukenut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä Minotauruksen kauhukertomusta? Se imee mukaansa. Venetsialaiset hallitsivat tätä saarta vuosina 1200-1700. Tuo hallituskausi on jättänyt jälkiään. Niitä ovat jättäneet myös ottomaanien 200 vuoden aika, bysanttilaisten 800 vuoden aika ja roomalaisten 500 vuoden aika. Knossoksen palatsi rakennettiin ensimmäiseen asuunsa 3000 eaa. Maanjäristys tuhosi palatsin ja nykyiset palatsin kivet ja muurit syntyivät noin 1500 eaa. Kuningas MiIonos oli Knossoksen palatsin rakentaja. Hän oli Zeuksen ja foinikialaisen prinsessa Europan lapsi. Zeus sai Europan koukkuunsa tekeytymällä meren vaahdosta muodostuneeksi häräksi. Europa innostui härän kauneudesta ja hyppäsi selkään. Tuloksena syntyi Minos, Knossoksen hallitsija. Olisiko noista vanhoista valloitusajoista jokin salaperäisen jumalallinen kytkentä nykypäivään?


En laittanut tähän Gizan pyramidin kuvaa, sillä Saqqara-pyramidi rakennettiin ensimmäisenä vuonna 2600 eaa. Stonehenge ja Knossoksen palatsi syntyivät samoihin aikoihin. Hieman yllättää, että maya-pyramidi on 3000 vuotta Saqqaraa myöhempi teos. Olmekkien kulttuuri oli kuitenkin voimassa nykyisessä Meksikossa jo 1000 vuotta eaa.

Indus-joen sivilisaation myötä tämä alue on ollut uskontojen ”kehittämiskeskus”. Hinduismi syntyi ja levisi 2000-luvulta eaa. alkaen. Hindulaisia temppeleitä ei ole jäljellä ajalta ennen ajanlaskun alkua. Ehkä eräs tunnetuimpia hindutemppeleitä on vuoden 1100 eaa. tienoilla rakennettu Anchor Wat Kambodsassa.

Buddhalaisuus lähti nousuun puolitoista vuosituhatta myöhemmin eli 500-luvulla eaa. Prinssi Siddhartha Gautama eli Buddha itse syntyi vuonna 560 eaa. Hänen mukaansa ihminen kärsii niin kauan, kun hän on takertunut maailmaan.  Vaikea tietää mihinkä muuhunkaan sitä takertuisi! Vanhin buddhalainen temppeli ”stupa” on Sanchissa, Intiassa. Se rakennettiin 240 eaa.

Konfutselaisuus syntyi perustajansa Konfutsen myötä 500-luvulla eaa. Uskonto tai siveysoppi oli jatkoa kiinalaiselle Shang Zou –perinteelle, joka oli ollut olemassa jo 2000 vuotta. Oppi piti ihmissuhteita pyhyyden manifestina. Aikanaan sitten Mao piti konfutselaisuutta syynä Kiinan heikkouteen ja kehitti uusia sääntöjä.

Sokrates epäonnistui jumalsuhteessaan
Vuonna 399 eaa. Sokrates tuomittiin kuolemaan, koska hän tuomion mukaan: "Epäonnistuu tunnustamasta Kreikan kaupunkien jumalia" ja esittää "uusien jumalien" käyttöönottoa.

Aristoteles eli 300 eaa, hän oli Platonin oppipoika. Hän oli rationaalinen sekularisti. Hänen lukuisat kirjansa keskittyivät yhtä lailla luonnon, kuin ihmisenkin monimuotoisuuteen. Jumalat eivät tainneet olla hänen erikoisen kiinnostuksensa kohteena. Hänen hyveensä ja tavoitteensa oli ihmisen onnellisuus. Hän oli sitä mieltä, että politiikan ja etiikan pitäisi olla yhtä. Olisi hyvä sääntö tällekin päivälle.  Hänen jälkeensä eri uskonnot, kristinusko ja islam esimerkkeinä ovat etsineet yhteyttä Aristoteleen viisauteen. Useimmiten kai nämä ”löydetyt” yhteydet ovat lähinnä väärennöksiä. Kristinusko varsinaisesti levisi puoli vuosituhatta Aristoteleen jälkeen ja Muhammed syntyi 800 vuotta hänen jälkeensä. Joten kaukaa oli selityksiä haettava. Toisaalta ikuisia ovat Aristoteleen sanat: ”Jumala on ylin ja ikuinen olento, niin että Jumalalle kuuluu elämä ja iankaikkisuus. Sillä se on, mitä varten Jumala on.” Viisaat ovat sanoneet, että sekularismi ja järki tuottavat hyvinvointia ja onnellisuutta, uskonnot ja myytit taas tuottavat sotaa ja onnettomuutta.

Sodat ja uskonto
Siitäpä innostuin omaksi ilokseni tai surukseni hieman tutkailemaan sotien historiaa ja niiden liittymistä uskontoon. Sotien tai historian kirjojen tuntemien ”suurten” sotien määrä on melkoinen. Minä sain luettelooni näitä suuria sotia noin 200 kappaletta. Assyrialaiset olivat ensimmäinen sotilasvaltio. Kuinka ollakaan, että ensimmäinen historiankirjojen tunnistama sota Mesopotamiassa 2450 eaa. oli sekin uskonsota. Jumala oli käskenyt. Antiikin suuret sodat käytiin pääasiassa Kreikan ja Persian välillä. Silloin ei sotien pontimena olleet niinkään uskonnot. Oli kysymyksessä valta ja erityisesti rikkaudet. Jumalia oli riittävä määrä kaikkien onneksi. Niiden arvovallasta ei ollut tarvetta taistella ja tappaa. Mutta kyllä heilläkin kaikilla oli sodanjumalansa voittoa siivittämässä. Kreikassa oli sodan jumala Ares ja sodan ja viisauden jumalatar Athene. Persialaisilla oli kymmenittäin jumalia. Sodasta huolehti Burijas.

Antiikin aikana ennen Jeesus Nasaretilaisen syntymää oli mahtavia kulttuureja. Monijumalaisuus vallitsi eikä siitä saanut aikaiseksi varsinaisia uskonsotia. Sotia kuitenkin käytiin. Niistä suurimpia olivat Kreikan ja Persian monisatavuotinen taistelu hegemoniasta. Muita merkittäviä sotia olivat peloponessolaissodat Ateenan ja Spartan välillä 430-luvulla eaa., sekä puunilaissodat Rooman ja Karthagon välillä 246-146 eaa.  Oli vielä kolme pyhää sotaa Delfoin oraakkelin ympärillä.
Mooses sai Siinailla 10 käskyä noin vuonna 1400 eaa. Egyptin Akhenaten yritti samaan aikaan perustaa monoteismin valtakuntaansa, mutta epäonnistui. Kolme uskontoa antiikin ajoilta syntyi ja jäi voimaan. Ne ovat hinduismi 2000 eaa., konfutselaisuus 470 eaa. ja buddhismi 250 eaa.

Pyhät sodat Delfoin oraakkelin omistuksesta
Kun uskonsodista puhutaan niin nuo antiikin pyhät sodat kiinnostavat.  Ensimmäinen pyhä sota käytiin noin vuonna 711 eaa. Oli kysymys Kirran kaupungin ja Delfoin kaupungin kiistasta oraakkelin hallinnasta ja asiakkaiden vuorojärjestyksestä. Kirralaiset olivat erikoistuneet ryöstelemään läheiseen Delfoin kaupunkiin kuuluisan oraakkeli Pythian luo matkaavia pyhiinvaeltajia. Oraakkeli puhui suuremmalla suulla, hän puhui itsensä jumala Apollon suulla. Delfoilaiset päättivät kostaa. He onnistuivat myrkyttämään linnoitettuun kaupunkiin johtavan vesijohdon. Kemiallisen sodankäynnin myrkkynä käytettiin kasvia nimeltä Vaaleajouluruusu (Helleborus niger). Kaupunki ja sen asukkaat tuhottiin. Siitäpä Pyhä Sota numero 1.

Ensimmäinen pyhä sota voitettiin kemiallisella sodankäynnillä. Nykypäivänä käyttävät samoja konsteja. Vaaleajouluruusu oli myrkkykasvi, jolla Delfoin linnoituksen juomavesi myrkytettiin. Voimakas vatsatauti lamautti puolustuksen.

Toinen pyhä sota alkoi vuonna 449 ja kesti kymmenen vuotta. Kaksi kaupunkivaltiota oli jälleen riidoissa, Fokis ja Delfoi. Kysymys oli samaisesta Delfoin oraakkelista ja oikeastaan oikeudesta ohittaa oraakkelin puheille pyrkivät jonossa. Tällainen oikeus annettiin oraakkelia tukeneille kaupungeille. Ateenalaiset syyttivät delfoilaisia liiallisesta Persia-ystävällisyydestä ja kaappasivat alueen itselleen tai luovuttivat sen fokislaisille. Spartalaiset tulivat väliin ja antoivat kaupungin taas sen asukkaille. Kun Spartan pojat sitten lähtivät omille mailleen, itse Perikles oli valtaamassa kaupunkia takaisin ja luovutti sen Fokis’in hallintaan. Tilanne kuitenkin päätyi rauhanteossa siihen, että Delfoi sai itsenäisyyden 421 eaa. Pyhyyttä kerrakseen.

Kolmannen pyhän sodan taistelut koskivat jälleen samaista oraakkelia. Historia on epävarma, sillä lähteitä pidetään valehtelijoina. Itse Demosthenes joutuu tällaisen pilkan kohteeksi: ”Jotkut valehtelijat, joista tiedetään, etteivät he ole koskaan puhuneet totta, jos oli vähänkään heidän intressissään valehdella”. Varmasti tiedetään, että sotaa käytiin vuosina 356–346 eaa. Syynä oli fokislaisille määrätty sakko, Vastakkain olivat Makedonian kuningas, Theeban tukemana ja silloin oraakkelia ja Apollon temppeliä hallinneet.  Sodittiin jälleen pyhästi 10 vuotta ja sitten väsähdettiin. Se oli kolmas Pyhä Sota.
Erikoista että Pyhän Sodan nimet on annettu juuri näille kolmelle kreikkalaissodalle puoli vuosituhatta ennen ajanlaskun alkua. Pyhyyttä näissä sodissa ei juuri ollut.

Ajanlaskun alun jälkeen oli vielä hiljaista uskonsotien suhteen. Kunhan Rooma kahistelee Juudean kanssa sekä saksalaisten heimojen kanssa pohjoisessa. Kiinassa tapahtui kyllä merkittävä 7 miljoonaa uhria vaatinut Keltaisen turbaanin kapina. Hunnien hyökkäys Eurooppaan vuonna 395 oli tavallaan uskonsodan tapainen. Olivathan siinä vastakkain kristityt ja ”mikä lienee ollut hunnien uskonto”. 

Hunnit aiheuttivat suurta kaaosta lähes 50 vuoden ajan, kunnes vetäytyivät Chalonin taistelun jälkeen 541. Kuvassa on keltaisella hunnien valtaamat alueet sekä punaisella kolmiolla Chalonin taistelupaikka

Arabisaatio, muslimisaatio ja ”uusi aika”
Arabisaatio ja muslimisaatio alkoi vuoden 633 jälkeen. Profeetta Muhammad oli saanut Mekan vallattua vuonna 630. Parin vuoden päästä hän sitten kuoli eikä voinut nähdä tulevaa maailmanvalloitustaan.   Ensin Rashidun kalifaatti valtaa Mesopotamian, Persian ja Egyptin 632-661. Sitten Umayad kalifaatti valtaa Intian, P-Afrikan ja Espanjan 661-750. Bysantti käy muslimeja vastaa jatkuvaa sotaa 633-1035. Espanjan muslimisodat alkavat heti valloituksen jälkeen 711 ja jatkuvat vuoteen 1492. Mesopotamiassa Arabimuslimien kalifaatti oli vallassa aina vuoteen 990 saakka. Tämän jälkeen valtaan tulivat turkkilaiset ja mongolit vaihtelevalla kokoonpanolla. Ottomaanit ottivat alueen komentoonsa vuonna 1534. Istanbulin sulttaanien valtakausi kesti lähes 400 vuotta, ensimmäiseen maailmansotaan 1917.  Silloin alkoi brittien kontrolloima monarkia, jota kesti vuoteen 1958. Nyt sitten ovat asiat kauttaaltaan enemmän sekaisin kuin koskaan historian aikana. Onko uskonnoilla sormensa pelissä? On!

Ajanlaskun alusta vuoteen 1900 tapahtui itse asiassa kaikki se, jolla maailman uskontoreviirit valloitettiin. Kristinusko oli Rooman valtakunnassa levitellyt siipiään kaikessa rauhassa ja vuonna 380 siitä tuli valtionuskonto. Profeetta Muhammed astui kehiin vuonna 632 valloittamalla Mekkan. Kalifaattien valloitusretket laajentavat muslimien vallan Intiasta Espanjaan ja kaikkeen sen välillä. Välimeri oli nimeltään Rauhan meri. Sen pohjoispuolella olivat ”sodan maat”. Lähes 2000 vuoden aikana sodissa ja valloituksissa kuoli arviolta 300 milj. ihmistä. Olen arvioinut uskonsodiksi kaavion vihreällä merkityt sodat. Uskonsodissa kuolleita oli 50 miljoonaa, se on siis 17% kaikista kuolleista.

Viimeisen runsaan sadan vuoden aikana sodissa on kuollut noin 200 miljoonaa ihmistä. Suurin kuolemantili tuli luonnollisesti toisesta maailmansodasta: 80 milj. kuollutta ja ensimmäisestä maailmansodasta 20 milj. kuollutta. Varsinaisia uskonsotia oli useita, mutta uskonsodissa kuolonuhrien määrä oli noin 3% kaikista kuolleista. 1900-luku ei selvästikään ollut uskonsotien aikaa, vaikkakin vuosisadan lopulla Afganistan ja Kaksoisvirran maat yhdessä Afrikan rauhattomuuksien kanssa synnyttivät kaaviossa näkyvät vihreät kentät.

Tulinko tästä kaikesta johonkin mieltä ylentävään johtopäätökseen? Yllätyinkö jostain tässä historian pienessä kertaustuokiossa? Auttoiko Toompean mäen Aleksanteri Nevalaisen kirkon kilinä minua ymmärtämään? Suurimmat ihmisuhrit on saatu aikaiseksi ideologisissa sodissa. Ystäväni Eki Siivonen täsmensi asian sanomalla Stalinin tappaneen levittääkseen kommunismia, Hitlerin tappaneen levittääkseen fasismia ja USA:n tappavan levittääkseen demokratiaa ja vapautta. Kun sodissa on historian aikana kuollut ehkä 500 miljoona ihmistä, niin uskonsotien osuus saattaisi olla noin 100 miljoonaa ihmistä.  Uskonoppineet eivät ole pystyneet pitämään kantta kiinni. Muistelen aina erään suuren islamilaisvaltion suurlähettilään neuvoa nuorelle vienti-insinöörille. Hän sanoi uskonoppineille siunaantuvan valtaa vain ehkä kerran 500 vuodessa. Silloin kun valta tulee niin, silloin se on otettava!

Ensimmäisen maailmansodan alkukahinat tapahtuivat Balkanin sodissa. Venäjä, Ranska, Saksa, Itävalta-Unkari ja Iso-Britannia yrittivät pitää kantta kiinni. Ei, sieltä kiehuvasta padasta purkautuivat sodan voimat. Onko tilanne muuttunut?