keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Yksi todellinen suurkaupunki – Helsinki, by Risto Jarva 1967

Risto Jarva teki vuonna 1967 Pertti Maisalan käsikirjoittaman lyhytfilmin: ”Kaupungissa on tulevaisuus”. Arkkitehti ja suunnittelukollega Pertti Maisala hehkutti: ”Tänään tehdyt ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Täytyykö meidän kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen, että joudumme itse elämään köyhässä, hermostuttavassa, epäterveellisessä ja ikävystyttävässä ympäristössä? Ketä meidän on syytettävä kaupunkiemme vioista? Valittujen johtajien vastuu on suuri. Mutta syytteet saamme kohdistaa itseemme. Sillä demokratiaan pyrkivässä yhteiskunnassa vastuu on jokaisen.” 

Pertti Maisala hehkutti lisää, hän uskoi kollektiiviliikenteeseen: ”Virkeät ja eteenpäin pyrkivät ihmiset siirtyvät suurempien mahdollisuuksien luo, kaupunkiin ja yhä suurempiin kaupunkeihin. Eikä tämä rajoitu vain valtakuntien sisälle. Jotta parhain osa väestöstämme ei hakeutuisi muualle, meidän on pystyttävä luomaan Suomeen edes yksi todellinen suurkaupunki, Helsinki. ” 

 

Risto Jarvan filmi ei suoranaisesti näytä tulevaisuuden urbanisaation mallia. Mutta voisi hyvin kuvitella, että mahdollisuuksien kaupunki muistuttaisi Elsi Borgin ja Oiva Kallion käsitystä Helsingin keskustasta vuodelta 1927.

Isot pojat säikähtävät
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, poikansa isä - Tatu Vanhanen, hän taisteli vastaan. Hän puolusti väljää asumista. Lieneekö ajatus sitten siirtynyt geeneissä isältä pojalle? Myös Otto-Iivari Meurman säikähti filmin sanomaa. Hän oli varmaan jo hieman perussäikähtänyt 60-luvun nuorison protesteista ja elämäntavasta. Otto Iivari kirjoittaa Uudessa Suomessa: ”Uusi elokuva on saanut nykypäivän yleistyneen protestin luonteen, jota sävyttää innostuneiden nuorten tekijäin käsitys elämästä. Valitettavasti näkemys on jäänyt kovin yksipuoliseksi siinä kohden mitä kaupungin asukkaiden elinympäristöltä olisi vaadittava.  Tietenkin kaupungin on pyrittävä tuottamaan tyydytystä eteenpäin ryntäävälle nuorisollekin, mutta myös kaupungin muita asukkaita on koetettava parhaimmin palvella heille sopeutuvalla elinympäristöllä, minkä ohella on muistettava kaupungin tehtävä valtakunnassa ja kansansa elämässä.”

Näissä suhteissa filmi antoi julistusta, jota Mörri ei pitänyt kypsänä - eikä tavoitteeksi ”kelpoitettavana”. Harkinnalta puuttui vakavuus, mitä elämä Mörrin mielestä edellytti. Tuohon aikaan Pariisissa mellakoitiin. Nuoriso kirjoitti seinäkirjoituksia. Ehkä yleinen hermostuneisuus yhteiskunnalliseen kehitykseen kiihotti kunnioitettua maestroa eikä hän siis voinut ”kelpoittaa” näitä Jarvan ja kumppanien synnyttämiä kuohuja, eikä näitä Pariisin seinäkirjoituksiakaan:

”katukivi on kaiken ajattelun päätepiste”
”olkaa realisteja – vaatikaa mahdottomia”
”te kuolette hyvinvointiin”
”betoni kasvattaa välinpitämättömyyttä”
”täytyy systemaattisesti tutkia sattumaa”
”pallo pelaajille”
”jumala ei ole konservatiivi”
”toiset uskovat rakkauden voimaan, toiset luokkataistelun voimaan”
”tavarat ovat oopiumia kansalle”
”työtätekevät ihmiset ikävystyvät kun heillä ei ole työtä, ihmiset, jotka eivät tee koskaan työtä eivät ikävysty ikinä”
”onko rikkaus sitä, että tyytyy köyhyyteensä”

Oikeastaan ihmetyttää Mörrin tiukka kannanotto. Olihan filmissä ihmisten ja autojen vilinää nopeutetuissa kohtauksissa hengästymiseen saakka, mutta ei siinä mitään kulttuurivallankumousta ollut. Ei vähääkään. Filmissä puhuttiin maapallon tulevasta 40 miljardista ihmisestä, jotka voitaisiin teoreettisesti asuttaa Skandinaviaan - jos kaikkialle tehtäisiin kunnon kaupunkia. Filmissä puhuttiin myös siitä, että Suomi pitäisi asuttaa vain lounais- ja eteläkulmastaan. Lappi, saaristo ja Järvi-Suomi jäisivät erämaaksi ja vapaa-ajan tyyssijoiksi. Mutta filmissä ei puhuttu mistään sellaisesta konkretiasta kaupunkirakentamisen suhteen, jonka olisi pitänyt asemakaavaopin emeritusprofessoria ärsyttää.

 
Jarvan, Salosen ja Maisalan tulevaisuudessa Eurooppaan muodostettaisiin voimakkaasti urbanisoituneita kaupunkinauhoja. Maapallon väkiluku saattaisi nousta 40 miljardiin asukkaaseen. Kartta Suomesta osoittaa väestön muuttoa etelärannikolle sekä maastamuuttoa Ruotsiin ja kohti Eurooppaa. Lappi jäisi luonnon reservaatiksi.

Kapitalismin käpälänjäljet
Ylioppilaslehdessä Sakari Toiviainen sanoi, että uudet kaupunginosat metsien keskellä ovat ”kapitalismin kauniita käpälänjälkiä:” Noin sanoen hän muuten siteerasi Pentti Saarikosken vuonna 1962 kirjoittamaa runoa ”Mitä tapahtui todella”: [...] Kun linnun sisällä on valoa se lentää / metsän päällä / haikara satua / lattialla on vääntynyt metallikirjain / uudet kaupunginosat metsien keskellä / ovat kapitalistisen yhteiskunnan / kauniita käpälänjälkiä [...].

Urbaanin hengen uho
Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan tiedotussihteeri Jorma Aaltonen ymmärsi yskän toisella lailla. Hän ajatteli Hakan bisneksiä ja kirjoitti komeasti ja yleispätevästikin: ”Tästä filmistä uhoaa sitä urbaania henkeä, joka puuttuu lähiöistämme. Filmin positiivisimmat asiat ovat mielestäni sen kaupunkiystävällisyys, kansainvälisyys ja Helsingin metropoliajatus. Me emme vielä tajua sitä, mikä merkitys Helsingillä on ainoana suurkaupunkinamme. Meidän on muistettava, että Helsinki on vasta pikkukaupunki suurten metropolien rinnalla ja vasta sikiöasteella kehityksessään. En usko, että väljyyttä voidaan kaupungeissa ylläpitää, mutta yksityiselämää voidaan suojata myös tiiviissä elämänympäristössä. Tiivis keskittyminen on kaupungille välttämätön. Toisaalta taas ulkoilualueet, meillä koko Lappi, tulevat tuomaan väljyyttä elämään.”

Helsingin yleiskaavan visio 2050 toteuttaa kirjaimellisesti filmin tekstiä: ”Lähekkäiset kaupungit kasvavat kiinni toisiinsa. Liikenneväylät liittävät ne yhteen. Tiheimmin asutuille seuduille muodostuu yhtenäisiä kaupunkiketjuja tai verkkoja.”

Väestö keskitettävä Etelä- ja Lounais-Suomeen
Filmin loppumanifesti on kova: Jaakko Salonen, Pertti Maisala, Jaakko Ylinen ja Risto Jarva julistavat: ”Kaupungit laajenevat ja uusia perustetaan ilmastollisesti suotuisille alueille. Lähekkäiset kaupungit kasvavat kiinni toisiinsa. Liikenneväylät liittävät ne yhteen. Tiheimmin asutuille seuduille muodostuu yhtenäisiä kaupunkiketjuja tai verkkoja, jotka voivat ulottua yli maanosien. Räjähdysmäinen väenlisäys on saattanut ajankohtaiseksi laskelmat maapallon tarjoamista mahdollisuuksista. On arvioitu, että se pystyy pitämään elossa vielä 40 miljardia ihmistä. Nyt tarvitaan pikaisia yleismaailmallisia toimenpiteitä ihmiskunnan yhteisedun nimissä, syntyvyyden rajoittamista, koulutusta ja suunnitelmia maapallon tilan ja luonnonrikkauksien käytöstä.  Arvioitu 40 miljardin asutus tiiviinä kaupunkina mahtuisi Pohjois-Euroopan alueelle. Tiiviinä maanviljelysasutuksena se puolestaan peittäisi kaikki maapallon asutukselle soveliaat alueet ja luonnonmaisemia jäisi vain autiomaihin ja arktiselle alueelle."


Filmin tekijät haluavat keskittää Suomen väestön etelä- ja lounaisrannikolle. Lappi ja Itä-Suomi tyhjennettäisiin. Miksei myös Keski-Suomi. Yläreunan pikkukuva kertoo superurbanisoituneesta Skandinaviasta. Venäjää tai Baltiaa ei siihen aikaan otettu talkoisiin mukaan. Päämäärä on esitetty oikealla.

Teksti jatkuu: "Mikä merkitys Suomella voi olla tulevaisuudessa?  Suomi ei ole karu, eikä kovin syrjäinenkään maa. Eteläisemmät osat ovat nykyisenä lämmitettyjen asuntojen aikakautena täysin mahdollisia tiiviin kaupunkiasutuksen muodostumiseen. Maassamme on eurooppalaisittain katsoen jäljellä vielä erinomaisia luonnonmaisemia. Eikö kansainvälinen velvollisuutemme tulevia sukupolvia kohtaan olisi säästää virkistysalueeksi mahdollisimman suuri osa Lappia, saaristoa ja Järvi-Suomea? Tulevaisuuden loma-alueina nämä alueet olisivat tuottavampia kuin vain alitehollisen maanviljelyksen ja hajalleen sijoitetun teollisuuden käytössä. Vastoin nykyistä hajasijoitusta ja kehitysaluetoimintaa, olisi syytä enemmän suosia väestön keskittämistä Etelä- ja Lounais-Suomeen. Sitä puoltavat useimmat taloudelliset, tekniset ja kulturellit näkökohdat. Maamme väkiluku on liian pieni ja välimatkat liian pitkiä. Luonnollinen kehitys tapahtuu kohti keskitystä.”

Filmi päättyy sanoihin: ”Kaikki mitä ymmärrämme kaupunkimaistumisella kytkeytyy koko ihmiskunnan kulttuurikehitykseen, johon me kaikki olemme erottamattomasti sidottuja.  Tähän kehitykseen jokainen meistä voi osallistua totuttamalla itsensä ja kasvattamalla lapsensa ennakkoluulottomaan ja kanssaihmisiä ymmärtävään ja heidän erilaisuuttaan kunnioittavaan elämäntapaan, monipuoliseen, rikkaaseen ja inhimilliseen kaupunkielämään."

Risto Jarvan dokumentista Kaupungissa on tulevaisuus ei ole valitettavasti videota You Tubessa eikä YLE:n Elävässä arkistossa. (Miksiköhän muuten, sehän on hieno filmi?) Jarva teki kuitenkin vuonna 1960 filmin tulevaisuuden melko makeasta elämästä. Filmin nimi on Ruusujen aika. Siitä tässä traileri.


1 kommentti:

  1. Ylellä ei taida olla oikeuksia Jarvan tuotantoon. Lyhytelokuva löytyy Onnenpeli dvd:ltä, jota voi lainata Helsingin kaupunginkirjastosta.

    VastaaPoista