maanantai 14. heinäkuuta 2014

Venetsian Biennale 2014 – Afrikka fokuksessa!

"Suhtautumistamme Afrikkaan leimaa jättimäinen kollektiivinen valhe. Sille on ominaista, että kaikki valehtelevat ja kaikki tietävät, että kaikki valehtelevat. Lisäksi kaikki tietävät, että kaikki tietävät senkin, että kaikki valehtelevat."

Tämä on ystäväni Eero Paloheimon tekstiä Afrikasta. Hän kirjoitti vuonna 2007 kirjan ”Tämä on Afrikka”, WSOY, 2007. Minun suhtautumiseni Afrikkaan alkoi kouluaikojen Ambomaan lähetyssaarnaajista. Sitten asia unohtui kunnes 70-luvulla Afrikka tuli pieneksi osaksi ammatillista todellisuutta. ”Meidän miehillämme” Markku Piispasella ja Jussi Hintikalla ja oli laajaa Afrikan kokemusta. Zimbabve taisi olla Saharan eteläpuolisen Afrikan ensimmäinen ja ainoa maa, jossa itse toimin. En siis ole mustan Afrikan tuntija missään mielessä. Sen sijaan Pohjois-Afrikasta tuli parin vuosikymmenen kiinteä työkohde. Libya, Tunisia ja Algeria tulivat tutuiksi – osaksi elämää.




Afrikka, 1 miljardi asukasta, väestö kasvaa 20 miljoonalla asukkaalla vuodessa, maanosassa on 58 valtiota.

Afrikka fokuksessa
Nyt Afrikka on pinnalla. Kaikkien kohtalot liittyvät Afrikan kohtaloon. Voiko Afrikka kukoistaa? Onko Afrikka tuomittu jatkuvaan ”kehittyvän” maanosan asemaan? Voiko Afrikan väestönkasvu asettua siedettäviin rajoihin? Voiko Afrikan maiden elinkeinoelämä ja poliittinen elämä vapautua korruptiosta? Tuovatko kiinalaiset uusina siirtomaaisäntinä maahan itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta? Voidaanko demokratiaa tuoda mantereelle säkissä kantamalla? Eeron kirjassa päädyttiin esittämään vain yhtä kehitysyhteistyön muotoa: massiivista koulutusta. Minusta Eero oli väärässä. Kaikki asiat ovat tasapainotilassa. Yhteen asiaan satsaamalla kokonaisuus ei kohene. Kaiken on tapahduttava samanaikaisesti.

Pohjoismaat ovat ylpeitä aikaansaannoksistaan kehitysyhteistyössä. Aikanaan myös siirtomaavaltiot hehkuttivat uhrauksiaan siirtomaiden hyväksi: ”Me lähetämme parhaat nuoret miehemme….” Siirtomaavaltioiden saavutukset ja yhtä lailla nykymaailman kehitysyhteistyön saavutukset ovat varsin kyseenalaisia. Institutionaaliset kehitelmät eivät tunnu toimivan. Rakennusten, kylien ja kaupunkien perinteinen ekologia on unohdettua kansatiedettä. Slummit kasvavat – ne ovat ”bottomless pit”. Sisällissodat ja heimosodat ja köyhien sota rikkaita vastaan on jatkuvaa todellisuutta. Kehitysmaastrategeilla on sormi suussa. Raha ei tätä ratkaise – ja sehän on ainoa mitä rikkailla mailla on tarjota.

On keskityttävä muistelemaan
Muistelu ei kylläkään auta kehitysmaiden nykytodellisuutta. Se saattaa myös entistään masentaa ja halvauttaa. Eurooppalaiset muistelevat omaa nerouttaan! Afrikkalaiset havaitsevat olleensa oppipoikina. Oppi on hukassa! Avussa ei ollut mitään vikaa?! Kaikki vika on meissä!

Venetsian Biennale
Kari Silfverberg lähetti valitulle joukolle kutsun keskustelemaan norjalaisten näyttelyn järjestäjien kanssa Venetsian Biennalen Pohjoismaisen paviljongin näytteillepanosta kuluvan kesän näyttelyyn: Nordic Models in East Africa. Näyttely on osa Rem Kolhaasin kuratoimaa kokonaisuutta ABSORBING MODERNITY 1914-2014. Pohjoismaisen paviljongin näyttelyn kokoaja ja toteuttaja on Norjan kansallinen taiteen ja arkkitehtuurin museo. (Tosin näyttelyn esitteessä mainitaan myös Suomen arkkitehtuurimuseo ja Ruotsin arkkitehtuuri- ja designkeskus). Kari kirjoittaa: ”Teemavalinnan taustalla näyttää olevan ajatus pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin ja -ajattelun vahvasta roolista kehitysyhteistyössä itäisen Afrikan kumppanimaiden kanssa. Mukana kuviossa on kyseiseen aikakauteen liittyvä vahva modernisaation ja kehitysuskon taustavire. Norjalaisten oletuksena on, että hyvinvointiyhteiskuntamalliin liittyvät kehityskäsitykset ovat olleet vahvasti mukana myös siinä kehitysyhteistyössä, joka liittyi arkkitehtuuriin ja rakentamiseen sekä seutu- ja kaupunkisuunnitteluun.”
  


Näyttely pidetään norjalaisen Sverre Fehnin suunnittelemassa ”Pohjoismaiden paviljongissa”. Fehn voitti arkkitehtikilpailun vuonna 1958 ja rakennus toteutettiin vuonna 1962. Näyttelyllä on arvoisensa puitteet. Näyttelyn kuraattorina on Nina Berre. Näyttelyn virallinen nimi on ‘forms of freedom. african independence and nordic models’

Aihe on kiinnostava, joskin suppea, se keskittyy vain kolmeen maahan: Tansania, Kenia ja Sambia. Aihetta olisi laajempaan. Itä-Afrikassa on brittiläisen siirtomaavallan ja italialaisen siirtomaavallan arkkitehtuurivaikutteita. Länsi-Afrikassa taas ranskalaiset vaikutteet ovat vallalla. Sama pätee Pohjois-Afrikan keski- ja länsiosiin Tunisiasta Marokkoon. Afrikkalaisen perinteen ja maurilaisen perinteen jalanjäljet ovat pohjavireenä. Islamin maissa ns. islamilainen arkkitehtuuri on ikään kuin hyväksyttyä ja tavoiteltavaa arkkitehtuuria. Se on sekoitustyyli, joka on vienyt hienolta arkkitehtuuriperinnöltä siivet. Kun siihen vielä sisältyy ikään kuin jotain pyhää ollaankin eksyksissä. Ulkomaiset suunnittelijat toimivat sekavassa viitekehyksessä. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen mielenkiintoista kartoittaa ja tutkia viime vuosikymmeninä Afrikkaan tehtyä/vietyä/kannettua rakentamista ja sen ohessa arkkitehtuuria. Ja erityisen mielenkiintoista on tarkastella suomalaisten osuutta tässä prosessissa. Ajattelemmehan kuuluvamme johonkin mystiseen maailman arkkitehtuurieliittiin. 

Venetsian biennalen arkkitehtuurinäyttely on laaja. Rem Kolhaas on kuratoinut näyttelykokonaisuuden ABSORBING MODERNITY 1914-2014.  Venetsian biennaleen kuuluu myös pohjoismainen paviljonki Nordic Pavilion, ”pavilion at giardini” jossa esitetään pohjoismaiden 1960- ja 1970-luvuilla kehitysapuna Tansaniaan. Keniaan ja Sambiaan viemää suunnittelua ja arkkitehtuuria.


Kari Karanko, emeritus suurlähettiläs on aina ollut kiinnostunut suomalaisesta rakennuskulttuurista kehitysyhteistyössä. Kari Karanko lähettää Kari Silfverbergin kutsun edelleen mm. minulle. Hän kirjoittaa: ”Kokonaisuudessaan 1960-luvulta alkanut arkkitehtuurin ja aluesuunnittelun osaamisen tiedon vienti oli osa maittemme (aluksi Etiopia ja Suomi ja sitten Suomi ja Tansania sekä myöhemmin SADEC-hankkeiden myötä myös Mosambik) välisen kehitysyhteistyön suunnittelulinjaa, johon liittyi kaupunkisuunnittelu, alueellinen suunnittelu ja hieman pienemmässä mittakaavassa suunnitteluvälineistön kehittäminen (mm. rakentamisen standardit) sekä kaikkeen liittyvä koulutus. Erityiset arkkitehtuurin koulutuskurssit Tansaniassa ja sittemmin Teknillisen korkeakoulun arkkitehtikoulutus kehitysmaille olivat merkittäviä. On myös huomattava että Keniassa ja Tansaniassa yhteispohjoismaiset hankkeet pitivät sisällään varsin paljon rakennussuunnittelua ja rakentamisen valvontaa. En ole ihan varma missä määrin nostamme esille UN Habitatin kanssa harjoitetun yhteistyön, mutta siitäkin voisi muutaman sanan sanoa. Olihan Suomi merkittävän panostuksen antajana mm. Istanbulin Habitat-kokouksessa. Tiedän, että tällainen laajentaminen ja revittely ei oikein tunnu sopivan Kari Silfverbergille, mutta otan sen riskin, että laajennan myös norjalaisten näkemystä yhteistyömme laaja-alaisuudesta vaikka haluavatkin keskittyä vain rakennuksiin, joita jotkut pohjoismaalaiset ovat aikaansaaneet Afrikassa!”

Valitettavasti Kari Karangon toiveet eivät täyttyneet. Suomalaisten merkittävät talonrakennuskohteet Itä-Afrikassa jäivät nyt tällä erää näyttämättä. Erityisesti toivomuksissa oli Aarno Ruusuvuoren Development Center Building  Addiksessa. Etiopian olisi suonut muutenkin kuuluvan tuohon maalistaan. Mutta näin ei käynyt ja moni suomalaisten kiinnostava projekti putosi.

Kari Karanko muuten kirjasi sähköpostiviestissään suomalaisten toiveita seuraavasti:
”Suomalaisosaamisen kokonaisuutta pyritään selvittämään laajemmin. Tämän vuoksi tavoitteenamme on vielä kevään 2014 aikana koota alueen suunnitteluun osallistuneiden joukko keskustelemaan kokemuksistaan ja mahdollisesti valmistelemaan julkaisua "Suomalaisesta suunnittelun kehitysyhteistyöstä Itä-Afrikassa". Monia osaamiseen ja rakentamiseen liittyvää innovaatiota on matkan varrella kertynyt ja on syytä myös kunnioittaa tämän alan osaajia muutoinkin kuin pienellä fragmentilla Venetsian Biennalessa.”

Viisaasti sanottua!

Biennale on hieno saavutus - kaikesta huolimatta


Venetsian biennalen pohjoismaista kehitysmaasuunnittelua esittävä näyttely on norjalaisten Nina Berren ja Gro Bonesmon kuratoima. Päätekijänä on Norjan arkkitehtuurimuseo. Niinpä arkkitehtuurin symboliksi oli valittu norjalaisten suunnittelema Kenyatta kongressikeskus. Vaikea ymmärtää miksi!










Pohjoismaisen paviljongin esitteessä kirjoitetaan: paviljonki valaisee tapaa, jolla pohjoismaat olivat mukana kehittämässä juuri itsenäistyneitä Tansaniaa, Keniaa ja Sambiaa; paikalliset johtajat halusivat kehittää vapautta ja pohjoismaat uskoivat heidän hyvinvointiyhteiskuntamallinsa soveltuvan vientituotteeksi näihin maihin.

Oheisista linkeistä voit perehtyä näyttelyyn ja norjalaisten näytteilleasettajien mielipiteisiin:



Biennale Architettura 2014 - Absorbing Modernity: 1914-2014. Nordic Pavilion





2 kommenttia:

  1. Tervetuloa mukaan keskustelemaan myös 19.9. tämän päivän pohjoismaisista projekteista kehitysyhteistyökontekstissa!

    Mouthful of Meetings
    South of North Virtual Dinner
    19th of September, 17.00 - 20.00
    Corderie dell’Arsenale, Stage D, Venice Biennale

    ”Mouthful of meetings” is a moderated conversation focusing on socioeconomic sustainability in current and future development collaboration. It brings together contemporary Nordic and African architecture practices and institutions with focus on socially committed architecture. The event adds a contemporary layer to the Nordic Pavillion exhibition 2014, ”Forms of Feedom. African Independence and Nordic Models”.

    The questions arising from the challenges of the current and future collaboration will form the base of the discussion. How to enable an honest communication between all stakeholders in order to create an open dialogue for evaluation? What kind of architectural qualities are going to be relevant in the next 20 years?

    http://www.southofnorth.info/

    VastaaPoista
  2. No niin Pena,

    Ollaan tultu takaisin sateisesta ja salamoivasta Venetsiasta. Olin väärässä. Lisädiversiteetti olisi todennäköisesti tehnyt näyttelyn sietämättömäksi. Mielestäni vaikutti siltä että norjalaisnaiset tiesivät mitä tekivät. Ovat selvästikin ihan hyviä näyttelyntekijöitä. Sverre Fehnin paviljonki näytti hienolta, ulkopuolella liehuivat Suomen, Norjan, Ruotisn ja Sambian liput. Monitoreista pystyi seuraamaan mm. Kaundan entoruragen vierailua Norjassa, mm. illallista Olavin kanssa kunikaanlinnassa, jossa Sambialaiset pyysivät saada esittää yhteislaulua. Kaundan todella komea baritoni toimi loistavasti. Paviljongin katon lävistävät vanhat puut oli hienosti otettu mukaan kokonaiskompositioon. Piirustus- ym. materiaalia oli runsaasti mutta ei hengästyttävän paljon. Suomalaisten kollegojen nimiä oli esillä ihan sopivassa määrin.

    Kokonaisuudessaan Biennale oli mielestäni jopa yllättävän viihdyttävä. Suosittelen lämpimästi. Minulle oli uutta se että Rem Koolhaas kuitenkin tuntui olevan ihan huumorintajuinen mies. Jotenkin luulin asian olevan toisin. Eräät yhteiset tuttavat myöskin kovasti yrittivät todistella ennakkoluuloni vääriksi. Kai se on sitten uskottava.

    terveisin
    Hennu

    VastaaPoista