keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Vastuu on vastausten antamista


Kunnioitettu manan majoille siirtynyt ystäväni Mattikoo Mäkinen, rakennushallituksen pääjohtaja ja arkkitehtuurin vaikuttaja kommentoi vuonna 2014 blogiani Comon kaupungista kirjoittamallaan runolla jossa on totta tosiaan aukikirjoitettuna monia ajankohtaisia ongelmia. Mainitaanpa siinä siipirikko mäkikotkamme, joka nyt hänkin on joutunut jättämään sen, joka hänen ihanassa aforismissaan oli ihmisen parasta aikaa – elämän.

Mattikoo sanoi yhden asian puuttuvan meidän kaikkivoivassa yhteiskuntapolitiikassamme, se on vastuu. Näin hän kirjoitti:

TASAPUOLEN TAKAPUOLI
Kun ruma sana sanotahan niin kuin se on

kvartaalitalous
kulutusyhteiskunta
työllisyys ja hyvinvointi
pätkätyö ja pahoinvointi
työttömät ja syrjäytyneet
vähäosaiset ja muut
mutiaiset puukko ja puntari
juntit ja alkoholistit
sosiaali

mitä siitä olethan sen arvoinen
onhan meillä hanki ja jää
halla ja yö kaiken yllä
siipirikko mäkikotka
arvojohtajuus
työryhmät sekä
EU YK WTO ja kohta NATO

ankarat käskyt kohtalon
kansallisen menestyksen strategia
yhteistyö ja yrittäjyys
kumppanuus ja elinkaari
menestys
kilpailukyky
hyväosaiset
optiot ja Kiina…
yksi on joukosta poissa
se ruma sana
vastuu.



Mattikoo oli hallintomies, mutta myös huippuunsa arkkitehti ja suunnittelija. Suunnittelijan mahdollisuus kantaa vastuuta syntyy luottamuksesta. Luottamus luo varmuuden antaa vastauksia. Vastauksien antaminen on vastuun kantamista. (Vastuu – vastaus, ansvar – svar, responsibility – response, verantwortung – antwort, responsabilità – risposta, responsabilité – réponse, ответственность – ответить) Jotkut vastaukset vaikuttavat pieniltä. Ne saattavat liittyä katukiveen. Silloin on parasta muistaa: Kun pidät kädessäsi katukiveä, sinulla on kädessäsi koko kaupunki.

Muistellaan vastuuta
Risto Jarva teki vuonna 1967 Pertti Maisalan käsikirjoittaman lyhytfilmin: ”Kaupungissa on tulevaisuus.” Näin sanoo Pertti Maisalan käsikirjoitus: ”Tänään tehdyt ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Täytyykö meidän kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen, että joudumme itse elämään köyhässä, hermostuttavassa, epäterveellisessä ja ikävystyttävässä ympäristössä? Ketä meidän on syytettävä kaupunkiemme vioista? Valittujen johtajien vastuu on suuri. Mutta syytteet saamme kohdistaa itseemme. Sillä demokratiaan pyrkivässä yhteiskunnassa vastuu on jokaisen.” Pertti Maisala hehkuttaa lisää, hän uskoo kollektiiviliikenteeseen: ”Virkeät ja eteenpäin pyrkivät ihmiset siirtyvät suurempien mahdollisuuksien luo, kaupunkiin ja yhä suurempiin kaupunkeihin. Eikä tämä rajoitu vain valtakuntien sisälle. Jotta parhain osa väestöstämme ei hakeutuisi muualle, meidän on pystyttävä luomaan Suomeen edes yksi todellinen suurkaupunki, Helsinki. ”

Mikko Mansikka kirjoittaa Sormista ja makkaroista vuoden 2005 Heurekan luentosarjassa. ”Huomasin kyllä, että virkamiehellä, vaikkei hän olekaan erottamaton, on valtaa ja vastuuta. Runebergin maaherran henki elää vielä. Virkamiesmoraali punnitaan etenkin rakennusoikeutta jaettaessa. Yritykset lahjoa ja uhkailla minua olivat sinänsä vähäpätöisiä, mutta tunsin joskus liikkuvani ohuen laavakuoren päällä. Kuntavuosieni jälkeen olen ihaillut etenkin pienten kuntien virkamiehiä ja – naisia. He toimivat usein ankarassa paineessa päättäjien ja asukkaiden välissä. Hyvien kaavoitusperiaatteiden puolustaminen vaatii rohkeutta ja sitkeyttä.”

Pentti Polvisen ja Wilbur S. Smithin yhteinen toimisto työsti ns. suurta liikennetutkimusta 60-luvun alkupuolelta. Työ valmistui 1968. Työn tekijät lienevät kysyneet itseltään ja me kysymme nyt toisiltamme, miten lopputulos sai sen muodon ja ne ratkaisut? Onko työn teettäjillä vastuu lopputuloksen sisällöstä vai onko se yksin konsultin heiniä? Ja ketkä olivat vastuussa? Raportin allekirjoittajina tuttuja virkamiesnimiä meille sen ajan ihmisille. Aarne Ervi, Reino Castrén, Väinö Skogström, Väinö Suonio, Antti Koivu, Pentti Lehtomäki, Kaj Nyman, Antero Aarvala, Lars Hedman.

Asko Salokorven mielestä demokratisoimispyrkimyksen pahin vihollinen on auto. Hän kirjoitti teoksessa ”Alas auton pakkovalta” vuonna 1969 seuraavia sanoja: ”Se on luonut uuden luokkajaon. Se siirtää kansantuloa köyhiltä rikkaille. Auto on kilpailuyhteiskunnan tiukka ote jäsenistään; se lietsoo veljen veljeä vastaan, pojan isää vastaan. Auton hegemonian turvaamiseksi lainsäätäjä ja tulkitsija on asettunut voimakkaamman puolelle heikkoa vastaan ja siirtänyt vastuun auton aiheuttamista onnettomuuksista niiden uhrille, jalankulkijalle ja pyöräilijälle.”

Ruotsin Medicinska Föreningens Tidskrift kirjoitti vuonna 1968: ”Jos olet toista mieltä, sinulla on vain vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin kehitykseen. Voit vain äänestää olemassa olevia puolueita. Suurpääoman omistajat rakentavat kaupungin, byrokraatit ja teknikot apureinaan. Elinkeinoelämän toivomukset ratkaisevat. Poliitikot, joiden on vastuu, puhuvat muista asioista.”

60-luvun puolestavälistä metron suunnittelupäällikkönä toimineen Olli Laineen mielestä kaupunkisuunnittelussa asiat kulkevat kuitenkin hitaasti. Valtuustossa työtilaisuuksien turvaaminen ja asuntotoiminta asettuvat liikennekysymysten edelle. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kaupungin johdon on kannettava vastuunsa. Vastuun kantamisen tulisi ottaa huomioon terve kaupunkikehitys. Tasapainotetussa kaupunkisysteemissä liikenteen työnjako tulisi hoitaa joukkoliikenteen ja yksityisauton kesken.

Vuonna 1971 julkaistiin Eero Paloheimon toimittama kirja ”Ympäristönsuunnittelun kysymyksiä”.  Minun osakseni tuli artikkeli: ”Suunnittelijan ja päätöksentekijän vastuu”. Otanpa tähän muutaman otteen:

           
Kirjoitin esimerkiksi tiedonvälityksen ongelmasta. Vastuuperiaatteen toteuttaminen ilman kirkasta tietoa asioista on näennäistä. Ihmisympäristön suunnittelua koskevassa päätöksenteossa asiat ovat hyvin monimutkaisia lainsäädännön, sopimustekniikan tai päätöksentekoprosessin monivaiheisuuden takia. Piirustusten muodossa esitettävät asiakirjat ylittävät inhimillisen käsityskyvyn rajat, varsinkin, kun esitystekniikka on usein täysin ala-arvoista. Ammattimiesten tulisi vaivautua selittämään maallikoille asioiden todellinen sisältö, muotoseikkojen ja kirjoituspöytäviisauden sijaan. Tiedonvälityksessä virkamiehiltä luottamusmiehille on "jäävuori-ilmiö"; päätöksenteko joudutaan tekemään pienen näkyvän osan perusteella. Tämä tosiasia säilyttää todellisen vastuun suunnittelijalla.

Viittasin arveluttaviin suunnittelumenetelmiin: suunnittelijat ovat viime vuosina kehittäneet arsenaalikseen monia ns. menetelmiä, joiden väitetään palvelevan vaihtoehtojen vertailua ja valintaa. Tällaisia ovat mm. erilaiset painotetut pistelaskumenetelmät, tulevaisuuden ennustamiseen liittyvät trendimenetelmät, erilaiset aluevertailumenetelmät, sekä käytettyyn aikaan, kilometreihin tai kustannuksiin perustuvat suoritevertailumenetelmät. Yhteistä näille menetelmille on sektorikohtaisuus, mikä tekee tulokset harhaanjohtaviksi ja asettaa päätöksentekijät kokonaisuudesta irrotetun tiedon eteen. Tämä johtaa esteettisten arvostusten ja talonpoikaisjärjen käytön arveluttavaan heikkoon asemaan. Tekovaihtoehtojen esittely ja näennäistä tietoa sisältävät vertailumenetelmät tulisi asettaa omaan arvoonsa.

Sitten olivat käsittelyssä konsultit. Konsultin sanottiin olevan huono isäntä, mutta hyvä renki. Konsultti voi tehtävän luonteen mukaan olla teknikko, taiteilija, psykiatri tai pelkkä harjakauppias. Konsultti voi myöskin olla poliittinen. Yleensä kuitenkin poliittisuus hämärtyy teknokratian poliittiseen paradoksiin. Konsultin vastuu tavoitetason suunnittelussa on sama kuin ihmisen tai joukon vastuu. Konsultti luo uusia tarpeita, Tämä on kiistämätöntä. Jos tarpeettomia tuotteita myydään, vastuu on yhteinen ostajalla ja myyjällä.


Puhutaan futurologiasta tulevaisuuden mahdollisuuksien systemaattisena analyysinä. Varoitetaan trendiajattelusta. Tulevaisuuden suunnittelussa erityisen keskeisenä osana tulisi olla ihmisen fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen tilan eli "kokonaisterveyden" asettamien rajaehtojen määrittely ja huomioon ottaminen. Tekniikan mahdollisuuksien analyysi eriytyneenä tutkimusalueena tuottaa helposti suunnitelmia ja tulevaisuuden kuvia, joissa saavutettavat yhteyskitkaa minimoivat hyödyt ylikorostuvat eikä haittoja huomata, koskivatpa ne sitten ympäristön fysikaalisia tai kemiallisia ominaisuuksia, yhteiskunnan sosioekonomista asemaa tai yksilön psykofysiologista tilaa.

Lopuksi vielä viite asioihin joita ei ole. Suunnittelun vastuuttomuutta ja helpon tien valitsemista osoittaa se, ettei suunnittelujärjestelmään oteta määrätietoisesti mukaan sellaisia uusia kysymyksiä, joissa ongelmat ovat jo kärjistyneet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaaliympäristön ja vapaa-aikaympäristön suunnittelu kaavoituksen yhteydessä. Yhteistyötä tarvittaisiin nuoriso-, terveys-, sosiaali-, ympäristö- ja poliisiviranomaisten kanssa. Valitettavasti tällaisen yhteistyösuunnittelun nimi puuttuu virallisen suunnittelujärjestelmän sisällysluettelosta. Eräs keskeinen kysymys on yksilöiden ja yhteisön etujen ristiriita. Tällä tarkoitan, etten ole varma onko suunnitteluteknokratian määrittelemä kokonaisetu aina sama kuin yksilöiden etujen summa.

Tällaista siis mietittiin 50 vuotta sitten. Olisiko vastuu tullut ajan mittaan hoidettua? Ovatko menetelmät kehittyneet, puhutaanko asioista totta, onko tiedonvälitys saavuttanut talonpoikaisjärjen tason, onko yhteiskunnan kokonaisedun havaittu olevan sama kuin yksilöiden etujen summa, ovatko lapset, vanhukset ja muut vähemmistöryhmät saaneet ansaitsemansa puheenvuoron? Näin oli ennen.

Ennen oli ennen, nyt on nyt!
Yhteiskunnallinen vastuu on nyt otsikoissa. Vastuun epäonnistunut toteuttaminen on johtanut anteeksipyyntöihin. Anteeksipyytäjinä ovat kansainväliset pörssiyhtiöt. Olemme antamassa kilpailuttamisen ja yksityistämisen kautta juuri nyt yhä suuremman vallan itsemme ulkopuolelle. Olemme siirtymässä selkeästä lähivallasta mystiseen kaukovaltaan. Yuval Noah Harari kirjoittaa kirjassaan Homo Deus, Huomisen lyhyt historia,(Bazar, 2015)  monin sanoin yhteiskunnan virtuaalisista ylärakenteista, jotka ovat lähellä jumaluutta tai taikauskoa. Ne ovat ihmisen ymmärryksen ulkopuolella, täysin saavuttamattomia. Sellaisia ovat mm. kansainväliset mielenvaikuttamisen suuryhtiöt kärjessä Google ja Facebook. Voit saada tahtomasi, mutta jos kysyt jotain, sinulle ei vastata. Vastuu on vastausten antamista. Kuka vastaa? 

Hän sanoo mm. näin: "2000-luvun alussa liberalismia ei uhkaa filosofinen ajatus jonka mukaan ’ei ole olemassa vapaita yksilöitä’. Pikemminkin sitä uhkaa konkreettinen teknologia. Käyttöömme tulvii kohta äärimmäisen hyödyllisiä laitteita, työkaluja ja rakenteita jotka eivät ota huomioon yksittäisten ihmisten vapaata tahtoa. Pystyvätkö demokratia, vapaat markkinat ja ihmisoikeudet selviämään tästä kaikesta?” Häneltäkään ei onnistu tuo vastaaminen. Ainoa johon voimme luottaa, on algoritmi. Sekään ei vastaa.

En ole Harari enkä yhteiskuntapoliitikko. En ole myöskään sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ongelmien tuntija. En myös todellakaan ymmärrä sote-uudistuksen sielunelämää. Joudun turvautumaan tuttavieni ja ystävieni mielipiteisiin. Ystäväni, Ruotsissa toimiva suomalainen lääkäri oli juuri Helsingissä lääkäripäivillä. Hän pitää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää hyvässä arvossa. Erityisesti hän puhuu vertailevasti naapurimaan ja meidän johtotason pätevyydestä – meidän eduksemme. Hän kuunteli poliitikkojen perusteluita muutoksen tarpeesta. Hän epäili poliitikkojen ymmärrystä. Tai sitten se oli tietämättömyyttä. Sanoi joutuneensa vaikeuksiin miettiessään ketä voisi kevään vaaleissa äänestää!

Insinööreille luvataan huimaa tulevaisuutta: noiduttu ympyrä!
Olen insinööri. Luulen ymmärtäväni jotain tekniikasta. Harari lupaa konkreettisen teknologian olevan meidän suurin uhkamme. Siis tekoäly ja algoritmi ovat uusia tunteettomia jumaliamme. Minun ajatukseni liikkuvat teknologian matalissa sfääreissä. Olen jopa niin suuri optimisti, että uskon ihmisen voittavan tuon nousevan maailmansodan kyborgeja vastaa. Siis alas ja matalalle! Olen useissa kirjoituksissani perään kuuluttanut sosiaalitieteiden ja teknologiatieteiden yhteistä tutkimus- ja ratkaisuprosessia. Jossain vaiheessa EU:n viisaiden strategiana oli näiden tieteenalojen yhtyminen. En kuitenkaan näe toivottua ilmiötä. Kaupunkien kasvua ja tiiveyttä yllyttävänä tekijänä mainitaan kilpailukyky. Liikenneinvestointien kasvattaminen erityisesti rautatieliikenteen osalta nähdään tärkeänä. Yhtenä perusteena ovat ilmastonmuutoksen päästövähennykset. Ilmeisesti tarkoituksena on lisätä myös transitoliikennettä haaveillun Jäämeren yhteyden avulla. Nyt kai se sitten hieman romuttui uusimman raportin kautta. Toivottavasti myös Tallinnan tunnelin osalta älytään panna jäitä hattuun. On perusteilla yhtiöitä EU:n edellyttämän kilpailun aikaansaamiseksi. Infrayhtiön osalta luvataan sen säilyvän valtion omistuksessa. Ei haluta sortua Britannian tai Ruotsin virheisiin. Tämä kaikki vaikuttaa kiintoisalta, joskin joltain osin arveluttavalta. Erityisenä pyrkimyksenä on rahoituksen lisääminen. Rahoitusta etsitään eläkevakuutusyhtiöiltä. Sitä etsitään myös kunnilta ja ehkä tulevilta maakunnilta. Jotenkin nuo kaikki ovat yhteisiä rahoja. Ministeri kuitenkin sanoo etteivät ne ole mistään pois. Päästövähennykset kasvuhuoneilmiön torjunnassa ovat tärkeällä sijalla. On suunnitteilla ajoneuvokannan jättimäinen muutos. Kirjoitin asiasta pari blogia. Väitin että kysymyksessä on noiduttu ympyrä. Pata porisee. Toivon sopankeittäjiltä järkeä. Toivon että myös lukevat tuon Mattikoon runon hitaasti ja ajatuksella.


Pari juttua vielä

John Barrow (s. 1952) on brittiläinen matemaatikko. Hän esittää kirjassaan Impossibility, ranskalaisbelgialaisen matemaatikon David Ruellen (s. 1935) idean ilmiöistä ja niiden ennustettavuudesta. Barrow toteaa: "A universe simple enough to be understood is too simple to produce a mind capable of understanding it”. Ruellen kuvio sanoo yhteiskuntatieteiden, talouden ja rahoituksen olevan kuin ilmasto tai elävät olennot. Niitä ei voida analysoida tai ennakoida. Perustavien laskelmien epävarmuus on erittäin suuri. Ilmiöt ovat myös monimutkaisia. Näkymätön käsi pitää valtaa.  Tämä on muuten yksi minun lempikuvioistani. Uskon siihen.

Yhteiskunnan hallintorakenteet ja toimintarakenteet ovat molemmat muutoksessa. Ennen byrokratia hallitsi. Hariri kirjoittaa byrokratian hallinneen lukutaidon ja laskutaidon avulla. Kansa oli pimennossa, He uskoivat hallinnon ja hallitsijan jumalaiseen voimaan. Bisnes ja politiikka olivat byrokratian tiukassa kontrollissa. Asiat ovat muuttuneet. Jumalalliset hallitsijat ovat hävinneet. (Ei aivan!) Byrokratia on keskittynyt ja tullut globalisaation sitomaksi. Toiminta on kilpailun kautta yksityistetty tai yksityistynyt. Toimijoita on kuin sieniä sateella. Kaikki mahdollinen yksityistetään. Pian myös hautausmaat. Muistosi, sanasi ja tekosi tallennetaan pilveen ikuisten jälkipolvien ihailtavaksi. Vain omaisuutesi jää tänne alas. Media on avannut kansalle tietoaukon. Media on itsekin bisnestoimija. Moniin aateryhmiin jakautunut kansa tirkistelee. Ei kuitenkaan saa mitään selvää. Politiikka toimii tiiviissä yhteydessä bisneslobbyn kanssa. Usein aloitteet uudistuksista tulevat bisneslobbylta, ja siirtyvät poliitikkojen kautta byrokratian toimeenpantaviksi. Netti-informaatio eli some muodostaa uuden totuuden. Se on sirpaloitunut. Sitä ei todellisuudessa ole. Se on suuri tunkio. Mutta tunkion metaani, palava voima antaa energiaa poliittisille ilmiöille.

Mitä ihmettä? Tämän olemme tienneet jo vuosia. Emme tahdo löytää tarvittavaa yhteistyötä. En muuten ole aivan varma siitä kumman tieteenalan probleema tai ratkaisu on fokuksen ulkopuolella. Vai ollaanko jossain jo fokuksessa? Molemmat tieteenalat kaikkine liitännäisineen olisi kuitenkin sinne saatava samanaikaisesti. Vastuu ja vastauksien antaminen edellyttävät sitä. Onko vastauksia tulevaisuuden ongelmiin? Ei ehkä sittenkään. Kaikki on vain suurta arvausta. Kriisi uhkaa. Kaikki sen haluavat siivota mielestään. Ehdotan tieteenalojen yhteistä kriisianalyysiä nyt alkaa päälle. Siinä voisi opetella yhteistyötä ja hybridiä.

Muuten, jos roomalaisen sotilasleirin paikalle rakennetun kaupungin olemus jaksaa kiinnostaa, on siinä siirtolaisasiaa, mutta on myös hevosten parkkeerausongelmaa, lue tästä: http://penttimurole.blogspot.com/2014/10/como-kuinka-como.html 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti