Raporttiarkeologiaa 1, Helsingin yleiskaava 1960

Kirjoitin blogissani raporteista, jotka täyttävät hyllyt ja valtaavat huonetilat. Kirjoitin niiden kohtaloista firmamuuton hetkellä. Tavara on tarpeetonta. Ketään ei kiinnosta. Päämääränä on energiajätteen polttouuni. Kirjoille ja raporteille käy samoin kuin tekstiileille – polttouuniin. Menneisyyttä kuvataan yksinkertaisilla trendeillä. Joku sanoo 50-luvun olleen lähiöiden rakentamista. Siinä kaikki. 60-luvulla taas monistettiin Ruotsin miljoonaohjelman mallia sokeasti seuraamalla. Siinä kaikki. 70-luvulla agendalla oli aravarakentaminen, puolet asunnoista tehtiin aravana. Siinä kaikki. 80-luvulla Arkkitehti-lehti kuulemma hyväksyi vain modernismin ja pienen mittakaavan, oli vaatimuksissaan ehdoton. Siinä kaikki. 90-luvulla alkoi ankara lama, silloin vaadittiin kulukuria ja suurta mittakaavaa. Siinä kaikki. Uuden vuosisadan ensimmäisellä kymmenyksellä arvoon arvaamattoman nousi tiivis ja matala. Siinä kaikki. 10-luvulla valtaan nousi vihreys ja ahneus. Siinä kaikki.

Leikkiä ja rakkautta

No, leikkisäähän tämä kaikki paradigmojen asettelu on. Jos suunnittelusta on leikki kaukana, silloin peli on menetetty. John Huizingan mukaan leikki liittyy lakiin, sotaan, runouteen, filosofiaan ja taiteeseen. Hän ei mainitse kaupunkisuunnittelua leikkivän ihmisen (Homo Ludens) tehtäväkenttänä, mutta se taitaa sisältyä useampaankin noista, ainakin lakiin, filosofiaan ja taiteeseen.  Alvar Aalto puhui leikkivästä ihmisestä. Tuli siitä jopa kuuluisaksi kansainvälisyyteen saakka. Hänen arkkitehtuuristaan löytyy tuo ihminen, hän itse. Leikki kiehtoo meitä. Sana puuttuu kuitenkin nykyajan raporttijargonista. Kyllä sieltä puuttuu myös sana rakkaus. Tuon sanan tarvetta Roger Wingren yritti todistaa minun edelliseen blogiini lähettämässään kommentissa. Niin, jos nyt asetettaisiin uusi imperatiivi? Ei se ehkä uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin pääse, mutta jos se pääsisi ajatteluun. Siis mikä? No, kaikissa suunnitteluraporteissa tulisi löytyä kappale jossa käsiteltäisiin leikkiä ja rakkautta ihmiselämän ja hänelle luotavan ympäristön perustekijöinä. Ei vain maankäyttöä, kerrosalaa, liikennettä tai viherkäytäviä. Rakkautta ja leikkiä. Maistuvatko sanat omituisilta? Voiko niitä numeroistaa tai monetarisoida? Voiko niiden avulla laskea hyötykustannusta? Tunnistaako sosiaalisten vaikutusten analyysi näitä sanoja? Voisiko niille saada puolueiden tukea lautakunnan äänestyksissä? Miten on bisneksen ja byrokratian laita?

Nyt nykyisyydestä menneisyyteen. Tämä blogi käsittelee raporttiarkeologiaa. Saatan etsiä, millaisia sanoja kirjoitettiin noihin viime vuosikymmenien raportteihin. Olivatko ne vain tyyliä ”siinä kaikki”? Etsin niitä tuolta ajalta jolloin olin itse pelissä mukana. Se lisää mukaan tunnetta, ei tarvitse ikään kuin siteerata historiankirjaa, pystyy etäjälkivuorovaikuttamaan.

Minkä raportin valitsen ensin? Voinko yhdessä blogissa käsitellä kokonaista puolta vuosisataa? En tietenkään. Tämä on kyllä venytettävä vuosikymmeniksi kerrallaan. Tai voisiko paria vuosikymmentä yhdistää? Haastavalta näyttää - nykyistä kieltä käyttääkseni. Minulla on tuossa kasassa viitisentoista raporttia ja muutama kirja. Ne ovat niitä jotka pelastin energiatuotannosta. Niitä hivelee käsissään. Ne olivat joskus monille tärkeitä. Itselleni ne olivat ilman muuta tärkeitä. Miksi muuten niitä olisin säästänyt. Nyt valitaan. Valitsen ensin Helsingin yleiskaavan vuodelta 1960. Se on harmaa kangaskuvioisella kannella varustettu kovakantinen 95-sivuinen kirja. Se on 50-luvun tuote. Siis tuo paradigmaltaan lähiörakentamisen vuosikymmeneksi kuvattu aikakausi. Löytyykö sieltä sanoja rakkaus tai leikki? Varmaan ei, mutta sieltä täytyy löytyä tukuittain asumalähiöitä. Ajan pahamaineista ympäristörikollisuutta. Olen jo valinnut seuraavankin arkeologian kohteen. Tiedoksi vain teille, joita ei Helsingin yleiskaavaehdotus 1960 kiinnosta. Se on Olli Kivisen Hämeenlinnan yleiskaava.

Helsingin yleiskaava 1960

Aloitan lukemisen hivelemällä noita sivuja. Silloin kun raporttia yleiskaava-arkkitehti Olof Steniuksen johdolla Katariinankadulla tehtiin, olin töissä sylttytehtaalla. Siksi se tuntuu omaltakin historialta, vaikkei minulla ollut mitään tekemistä tuon teoksen kanssa. Kunhan seurasin sivulta, kun Stenius touhukkaasti eteni kartalta toiselle. Hän oli puuhakkuudessaankin miellyttävä ihminen. Tuloksena syntyi 95-sivuinen teos hienoine karttaliitteineen. Tämäkö se oli se ympäristörikos, joka synnytti sen huonoksi mainostetun asumalähiöiden Helsingin? Asemakaavapäällikkö Väinö Tuukkanen kirjoittaa esipuheessa ensimmäisen syyn yleiskaavan uudistamiseen olevan Töölönlahden alueen ratkaisutarpeen. Olihan keskustelu Töölönlahden täyttämisestä ja rautatieaseman siirrosta vellonut jo ennen sotia. Tuukkanen jatkaa toiseen syyhyn: ”Toinen syy yleiskaavasuunnitelmien uudelleen tutkimiseen oli se, että kauan esillä ollut kysymys laajojen esikaupunkialueiden liittämisestä Helsinkiin tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun liitoskysymystä koskeva, seikkaperäinen selvitys oli julkaistu vuonna 1936. Yleiskaavatyöt jouduttiin kuitenkin sodan puhjetessa vuonna 1939 lykkäämään toistaiseksi ja monet syyt vaikuttivat siihen, että kesti vielä pitkän aikaa sodan jälkeenkin ennen kuin työhön voitiin ryhtyä.” Tuukkanen mainitsee esipuheessaan myös liikenneselvitykset ja tutkimukset elinkeinoelämän ja teollisuuden aluetarpeista.

Raportin ensimmäinen luku koskee geologiaa ja ilmastoa. Voi havaita ilmaston lämpenemisen olleen havaittu ilmiö jo siihen aikaan. Vuosisadan alusta 50-luvulle mennessä keskilämpötila oli noussut 0,9 astetta. Mitään ilmastonmuutosta ei varsinaisesti tiedostettu. Sademäärät olivat puolen vuosisadan aikana hieman vähentyneet.

Eliel Saarisen Suur-Helsinkisuunnitelma hahmotteli Helsingin rakenteen. Se oli myös vahvasti vuoden 1960 yleiskaavaehdotuksen pohjana. Kuvassa näkyvät nykyiset pääväylät orientoitumisen helpottamiseksi. Siinähän ne ovat lähes Elielin määrittelemillä paikoilla.

Kaavakehitystä Kockesta Ehrenströmiin, Jungiin ja Saariseen

Aiemmasta asema- ja yleiskaavoituksesta todettiin kaavakehitys Kocken (1811) kaavasta Ehrenströmiin (1812-1817) ja vuoden 1875 kaavaan. Kallion ja Sörnäisten asemakaavat valmistuivat 1890-luvulla. Vuosisadan vaihteen jälkeen valmistuivat Töölön ja Eiran kaavat. Ensimmäinen yleiskaava syntyi Bertel Jungin toimesta 1911. Eliel Saarinen valmisteli Munkkiniemi-Haagasuunnitelmaa. Julkaisuun sisältyi Jung-Saarisen uudistettu yleiskaavaehdotus (1913). Eliel Saarisen laatima Suur-Helsingin yleiskaava julkaistiin vuonna 1918.

Raportti kertoo: ”Eliel Saarisen suunnitelma on ilmaus harvinaisesta avarakatseisuudesta. Hän oli täysin selvillä siitä, että mereen pistävällä niemellä sijaitseva Helsinki tulevaisuudessa joutuisi kamppailemaan vaikeitten liikennepulmien kanssa. Suur-Helsinkiä koskevassa suunnitelmassa näkyy hänen pyrkimyksensä asunto- ja työalueiden hajasijoituksella ja joustavilla liikenneyhteyksillä luoda edellytykset enemmän tai vähemmän itsenäisten esikaupunkialueiden syntymiselle. Suunnitteluperiaate, joka on yhtä pätevä tänään kuin neljä vuosikymmentä sitten.”

Vuonna 1932 laadittiin sitten kaupungin asemakaavaosaston Saarisen suunnitelmaa tarkentava yleiskaava. Aseman paikasta ryhdyttiin riitelemään. Oiva Kallio voitti Postitalon seutua koskevan kilpailun ja ehdotuksen perusteella päätettiin vuonna 1927, että asema jää paikalleen. Saarinen ei tästä pitänyt, hänen mielestään rautateiden laajentaminen vaarantaa keskustan kehittämisen. Asemakaavaosastolla syntyi kaksi vaihtoehtoista yleiskaavaa. Sitten tuli sota ja keskeytti asemakaavakiistelyt. Sodan jälkeen oli uuden yleiskaavan aika. Siitä on juuri tarinamme.

Hurja väestöennuste

Väestön kehitys on laajasti tutkittu aihe. Mielenkiintoista. Osattiinko kasvua ennustaa? Ja minkälaista? Asiaan paneudutaan perusteellisesti. Vuosisadan alusta 50-luvun puoliväliin syntyneiden enemmyys vastaa 18 % kasvusta, muuttovoitto 65 % ja alueliitokset 17 %. Yleiskaavan tekohetkellä vuonna 1957 luonnollinen väestönkasvu oli 3300 henkeä ja muuttovoitto 6600 henkeä. Miten on nyt? Vuonna 2018 luonnollinen väestönkasvu oli 1200 henkeä ja muuttovoitto 3700 henkeä. Luvut kertovat väestöpaineen olevan nyt huomattavasti Tuukkasen ja Steniuksen aikoja vähäisempi. Yleiskaavaraportissa kirjoitetaan muuttavan väestönosan olevan rakenteellisilta tuntomerkeiltään erikoista, normaalista asujaimistosta poikkeavaa. Maahanmuutto ja alkuperä ei silloin tuonut uusia tuntomerkkejä. Niitä toi muuttajien ikärakenne. Valtaosa muuttajista oli työikäisiä nuoria. Tämä teki väestöennusteen tekijän mietteliääksi. Ei ollut helppoa tehdä ennustetta. Ennustajat päätyivätkin sitten Helsinkiin, jossa vuonna 1980 asuisi 750000 asukasta. Koko Helsingin ja lähi- ja äärialueen muodostamalle seudulle tulisi 1050000 asukasta. Seudun muodostivat tuon aikaisissa laskelmissa pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi Kirkkonummi, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Vihti ja Sipoo.

Yleiskaavaraportin väestöennuste on mielenkiintoinen. Vuodelle 1980 Helsinkiin ennustettiin 750000 asukasta. Seudun asukasmäärän ennustettiin kasvava yli miljoonaan. Todellinen väestönkasvu jäi näistä ennusteista huimasti. Helsinki ei ole vieläkään saavuttanut tuota maagista lukua. Seudulla asukasmäärä saavutettiin vuonna 2000.

Raportti jatkaa elinkeinoelämän kehityksen ennusteilla. Työpaikkoja oli silloin 240000, nyt niitä on 400000. Raportti toteaa palveluelinkeinojen kasvun ja teollisuusväestön pienemisen. Osuivatko luvut oikeaan? Teollisuuden palveluksessa oli 50-luvulla noin 32 % työvoimasta, nyt luku on 5 %. Terveys- ja sosiaalipalvelut työllistivät 50-luvulla 10000 henkeä, nyt luku on lähes 60000. Kaiken kaikkiaan palvelutyöpaikat muodostavat nykyään 75 % työpaikoista, kun niiden osuus 50-luvulla oli 30 %. Kaupan työpaikkamäärä on pysynyt jotenkin samoilla halsseilla. Yleiskaavan aikaan heitä oli 40000 nyt 56000. Yleiskaavan aikaan ei tiedetty mitään siitä 10 % työvoimaisuudesta joka harjoittaa informaatiota ja viestintää. Itse asiassa elinkeinoelämän kehityksestä ei sitten tulekaan ennustetta. Se tehdään aluekohtaisena ”paikallistamisena”.

Lattialla kontaten

Yleiskaava 1960 maankäyttösuunnitelmaa ja raideliikennesuunnitelmaa valmisteltiin kirjaimellisesti lattialla kontaten. Kaksi rytöä miestä, esikaupunkiliikennejohtaja Reino Castren ja yleiskaavapäällikkö Olof Stenius konttasivat suurten karttojen päälle ja piirsivät raideliikenteen verkostokaupunkia. Uudet asumalähiöt syntyivät raideliikenteen asemien ympäristöön. Raportti kertoo: ”Uusien periaatteiden päätarkoituksena oli jakaa kaupunki sellaisiin pienempiin osiin, joiden koko luo parhaat mahdolliset edellytykset ”community spirit’in – yhteenkuuluvaisuuden tunteen kehittymiselle. Näitä yksikköjä kutsuttiin nimellä ”neighbourhood units” – asumalähiöt.”

Uusi Suomi julkaisi etusivullaan syyskuun 21. päivänä vuonna 1958 Helsingin yleiskaavoituksesta tai oikeammin sen inventointivaiheesta kertovan artikkelin. Siinä puhutaan uudesta syntymässä olevasta ihmistyypistä. Se on ”tietty esikaupunkilaisuuden tyyppi”. Siinä puhutaan myös ihannelähiöistä: ”Yleiskaavan mukaisessa tulevaisuuden Helsingissä puistoalueet erottavat toisistaan sekä asumalähiöt että työalueet. Ns. ihannelähiö on sellainen, jonka asukasmäärä pysyttelee 5 000-15 000 asukkaan välillä. Meillä on kuitenkin alueita, kuten Malmi-Tapanila, joista aikaisemmasta asutuksesta johtuen ei voi saada syntymään ihannelähiöitä, vaan joissa, kuten juuri edellä mainitussa, tulee olemaan n. 30 000-35 000 asukasta. Pohjois-Munkkiniemi, jonka asukasmäärä pysyttelee 13 500 asukkaana, sen sijaan on ihannelähiö.” Steniuksen ja Castrenin kartassa oli esikaupunkialueilla 28 asemaa. He laskivat asemien vaikutuspiiriin mahtuvan 275000 henkeä. Esikaupunkien silloisen asukasluvun 139000 ennustettiin kasvavan tasolle 427000. Kantakaupungissa asui yleiskaavan tekoaikaan 280000 asukasta, asukasluvun oletettiin säilyvän saman suuruisena 1980. Näin siis, Leo Kososen määritelmien mukaan jalankulkukaupungissa ja joukkoliikennekaupungissa olisi asunut 550000 asukasta eli 73 % Helsingin tulevasta asukasluvusta. Aika hienoa suunnittelua. Miksi sitä nykyään on niin moitittu?

Yleiskaavassa esitettiin asemakaavaosastolla vuonna 1953 laadittu raideliikennejärjestelmän suunnitelma. Rengasmetro ajoi Käpylän kautta Maunulan ja Pirkkolan välistä Eliel Saarisentietä Huopalahden asemalle ja sieltä edelleen Huopalahdentien ja Munkkiniemen kautta keskustaan. Rata tuli maanpinnalle Kustaa Vaasantiellä ja painui taas tunneliin Paciuksenkadulla. Radalla oli haara Kaarelaan. Itämetro ja länsimetro olivat paikallaan. Asumalähiöt suunniteltiin asemien vaikutuspiiriin.

Muotoilu askarruttaa

Yleiskaavaraportti pohtii asuntoalueiden muotoilua: ”Ihmisten perin vaihteleva käsitys siitä mitkä tekijät lisäävät viihtyisyyttä, tekee nykyisen esikaupunkialueiden suunnittelun hyvin arkaluontoiseksi tehtäväksi. Viimeksi kuluneina vuosikymmeninä on kokeiltu miltei kaikkia ajateltavissa olevia asemakaavatyyppejä. Jotkut kaupunkisuunnittelijat suosivat vapaata ryhmittelyä, kun taas toiset pyrkivät enemmän tai vähemmän suljettuihin pihamuodostelmiin. Molemmilla on etunsa.”  

Maunula oli ensimmäinen asumalähiö vuodelta 1953. Se oli Hilding Ekelundin suunnittelema. Hän kehitti ajatuksen luonnonmaiseman ja rakentamisen yhteydestä. Rakennusten harkitulla sijoittelulla ja massoittelulla tavoiteltiin kaupunkimaisuutta, mutta samalla ihmisläheisyyttä.

Vilhelm Helander: ”Ekelundin Maunula on lähiörakentamisen parhaita toteutuksia, urbaanimpi kuin hienoja yksittäisiä rakennusryhmiä käsittävä, mutta hajanainen Tapiola. Ekelundin arkkitehtuurissa on läpikäyvänä pyrkimyksenä yhteisöelämää kannustavien muotojen luominen.

Esikaupunkialueiden ja nukkumalähiöiden asukasmäärä kiinnostaa. Miksi se silloin ennustettiin ja mitä se on nyt? Yleiskaava 1960 ennustaa esikaupunkien asukasmääräksi 427000 asukasta. Kantakaupungin asukasmääräksi ennustetaan 283000 asukasta. Yhteensä tästä saadaan 712000 asukasta. Todellinen asukasmäärä vuonna 1980 oli 484000 asukasta. Nyt esikaupungeissa asuu 431500 asukasta ja kantakaupungissa 207300 asukasta. Yhteensä siis 638800 henkeä. Uusi yleiskaava uskoo kantakaupungin asukasluvun nousevan 45000 asukkaalla. Jos samoja alueita vertaillaan ja unohdetaan Östersundom tarkoittaisi tämä, että esikaupunkialueilla tuleva kasvu olisi 120000 asukasta.

Elinkeinoissa muutos palveluyhteiskuntaan

Yleiskaavaraportti käsittelee laajasti elinkeinojen sijoittumismahdollisuuksia. Markettien tuloa ei tunnisteta. Erityisesti kannetaan huolta asumalähiöiden tulevista palveluista. Kauppakamari sanoo että 5000 asukkaan lähiöön tulisi sijoittaa 1-2 täydellisen elintarvikeliikkeen lisäksi 2 kemikaalikauppa ja lyhyttavaraliikettä, paperikauppa, taloustarvikekauppa, sähkö- ja radioliike, kukkakauppa, kahvila-baari, parturi-kampaamo sekä jalkinekorjaamo.  12000-13000 asukkaan lähiössä palveluvarustukseen tulisi vielä lisätä 2 pankkikonttoria, rautakauppa, pesula, kirjakauppa, valokuvaus- ja optiikkamyymälä sekä huonekaluliike. Mallina lähiön ostokeskuksesta esitetään kuva Antero Pernajan piirtämästä Munkkivuoren ostoskeskuksesta. Sehän onkin vielä paikallaan alkuperäisessä asussaan.

Yleiskaavaan liittyy vuonna 1954 laadittu keskusalueen maankäyttöehdotus. Kuvassa valkoisella näkyvät ehdotetut varaukset satamalle, teollisuudelle ja rautateille. Ne ovat valtavia. Keltainen on liike-elämän työaluetta, punainen hallinnon. Vihreät kuvaavat puistoja, sekä urheilu- ja huvialueita, Yleiskaavan arvioima tuleva liikekeskus on rajattu turkoosilla viivalla.

Keskustan asuminen ja työpaikat ovat erityisen tutkimusprojektin kohteena. Tulevan liikekeskuksen alueella oli tutkimushetkellä 43000 asukasta. Vuonna 1980 asukasmäärän arvellaan putoavan 20000 henkeen. Huoneistoala oli 50-luvulla 18 m2 per asukas. Vuonna 1980 tämän arvellaan kohoavan 25 nettoneliöön per asukas. Konttori- ja virastoalaan odotetaan valtaisaa lisäystä. Kasvua olisi 20 vuodessa 2,7 kertaiseksi. Siihen aikaan töitäkin tehtiin tiiviisti. Konttoripinta-alaa oli 10 h-m2 per työntekijä ja teollisuuspinta-alaa 7 h-m2 per duunari.

Teollisuuden kehitystä arvioidaan ja lopuksi todetaan arvion teko liian vaikeaksi. Lopuksi päädytään siihen, että teollisuuden palveluksessa olisi kantakaupungissa 35000 henkeä ja esikaupungeissa 95000 henkeä. Tämä on hurja luku, kun sitä vertaa teollisuuden palveluksessa olevien määrään tänään. Heitä on noin 25000.

Yleiskaavaraportissa on runsaasti kauniita kuvia. Vasemmalla on yleiskaavaehdotuksen julistama ”vanha kaupunki”, oikealla on Pirkkolan urheilupuisto Sirenien voittaneen kilpailuehdotuksen mukaisena.

Viheralueet, koulut, lastentarhalaitokset….

Yleiskaavaraportissa käsitellään vielä viheralueita, kouluja, lastentarhalaitoksia, sosiaalihuoltoa ja sairashuoltoa sekä lopuksi teknillistä huoltoa. Päätiet ja henkilöliikenne ovat omien kappaleidensa aiheita. Liikenne-ennuste oli laadittu talviarkipäivän huipputunnille 16 vuonna 1992. Henkilöautotiheyden arveltiin kasvavan silloisesta 47 ha/1000 as. vuoden 1992 400 ha/1000 as. tasolle. Seudulla asui ohjetilanteessa 1,1 milj. asukasta ja Helsingin kaupungissa 720000 asukasta. Julkinen liikenne busseilla ja kuorma- ja pakettiautoliikenne arvioitiin niin suuriksi, että yleiskaavan esittämillä ajokaistoilla 13 % matkustajista voisi käyttää henkilöautoa ruuhkatuntina. Tästäpä sitten etenivät MetroCastrenin suunnitelmat metron kehittämiseksi.

Helsingin yleiskaavaehdotus 1960 kaikessa komeudessaan. Olivatko sen teossa mukana leikki ja rakkaus? Sitähän alussa penättiin. Leikistä en ole aivan varma. Kyllä sitä kovasti vakavissaan tehtiin. Mutta rakkaus merelliseen, puistojen valtaamaan Helsinkiin, sitä kyllä oli. Mutta, mutta, lähes kaikki rannat olivat satamatoimintojen käytössä. Kehitys ja rakkaus ovat ilmeisesti kehittyneet!