Leon ystävät kaupunkiuudistuksen äärellä

Olin tilaisuudessa jonka nimi oli “Leo Kosonen & ystävät: Uudistuksia 2020-luvun kaupunkeihin”. Tilaisuus pidettiin Demoksen tiloissa, Einari Teräsvirran  suunnittelemassa ja vuonna 1955 valmistuneessa kirjastoaulassa. Tilaisuuden aloitti Leon tytär Kaisa Kosonen toivottamalla meidät tervetulleiksi. Kaisa on Greenpeacen ilmastovastaava.

Hän kysyi aluksi miksi olimme siellä? Vastaan siihen nyt ensi alkuun omalta osaltani. Olen kirjoittanut Leon kudoksista yhden blogin ja aikaan kuuluvista viimeaikojen diplomitöiden ja väitöskirjojen lähdeviitteistä Leon kudoksiin liittyen toisen blogin. Olen tunnustanut, etten koskaan varsinaisesti ylen innostunut Leon kudoksista. Pidin liikenteen ylikorostumista liiallisena. Saatoin myös äkkipikaisesti ajatella Leon hypänneen väärälle alalle. Olihan minua itseänikin syytetty arkkitehtuurin käsittelystä ilman sen alan koulutusta. Taisi olla jopa arvostamani Arkkivahti, joka minua siitä kerran syytti. Leo sitten reagoi blogeihini piirtämällä minun ja Simo Järvisen vanhoihin kaupunkikaavioihin omat vyöhykkeensä tai kudoksensa. Se tuntui kivalta vuorovaikutukselta. Ja siinähän on yksi syy miksi olin tässä tilaisuudessa. Tunnen olevani Leon kaveri.

http://penttimurole.blogspot.com/2016/07/leo-ja-kaupunkikudokset.html

http://penttimurole.blogspot.com/2017/03/kesytetty-riita.html

Kaisa esitti vielä muitakin kysymyksiä:

Millaisia työkaluja 2020-luvun tutkimus ja kaupunkisuunnittelu tarjoavat ilmastohaasteeseen, erityisesti kaupunkien ja alueiden autoriippuvuuden purkamiseen?

Miten ratkaisut saadaan leviämään aiempaa nopeammin?

Miten tapahtuvat uudistukset 2020-luvun kaupungeissa?

Leo piti avajaisesitelmän. Esitelmän virallinen nimi kuului näin: Kaupunkikudosten ajattelutapa ja sen taustalla olevan teorian synty, kehitys ja viime vuosien edistysaskeleet. Hän kertoi tietysti jalankulkukaupungeista, joukkoliikennekaupungeista ja autokaupungeista. Ne, ja kaupunkien kudosajattelu ovat olleet viime vuosina Leon työn ja harrastuksen kohteena. Tai itse asiassa jo melko kauan, sillä Leo julkaisi ideoitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1993. Silloin hän esitti Kuopion skeeman. Leo on saanut idealleen kantavuutta. Suomen ympäristökeskus on soveltanut hänen järjestelmäänsä ja Leo on ollut kehittämistyössä aktiivisesti mukana kansainvälisyyttä myöten. Nyt hän pääsi kertomaan tarinaansa meille, hänen ystävilleen. Varsinaisesti ei tullut poikkipuolista sanaa. Eräs nuori kuulija kyllä hieman kritisoi pyöräkaupungin käsitteen puuttumista. Ehkä aiheesta, onhan pyöräily nyt vahvasti fokuksessa. Kukaan puheenvuoron kommentoijista ei maininnut robottikaupungista ja automaattiautoista. Sellainen tuli kyllä esiin panelisti Raine Mäntysalon kommentissa myöhemmin.

Leo puhui paradigman muutoksesta

Hänen mukaansa 1970-luvulla tehtiin sekalaista joukkoliikenne- ja autokaupunkia. Mainitsi jopa minutkin niiden tekijänä. 1990-luvulla etsittiin parannuksia ongelmakohtiin ja tehtiin lisää autokaupunkia. 2100-luvulla on tiivistämishankkeita ja uudistuksia kaupunkikudoksittain. 2020-luvulla eletään muutoksen paradigmaa, ollaan valmistautumassa siirtymiseen 2030-luvun paradigmaan. 2030-luvulla tapahtuu joukkoliikennekaupungin nousu ja kehitetään muutoinkin kudosten kestävyyttä  ja tasapainoa – autokaupunki sopeutuu muuhun kaupunkikudokseen. Mallina muutokseen siirtymisestä Leo esitteli Kuopion skeeman kehittelyä. Hän sanoi kudosmallin toimineen hyvin päätöksentekijöitä vakuutellessa. Sai itsensä ymmärretyksi ja päätöksiä syntyi. Erityisen hyvinä esimerkkeinä hän mainitsee Särkilahden bussikaupunginosan siltoineen sekä Saaristokadun. Hän kertoo myös menestyksellisestä jalankulkukaupunkiuudistuksesta Kuopion torilla ja sen ympäristössä. Kuopion satamanrannan rantakaupunki on hänen mielestään loistava saavutus. Sekin lienee kävelykaupunkia.

Katselen Kuopion Mualiman navan maisemia Google Earthista. Hienolta vaikuttaa. Toke Korhosen Vinjettikin näyttää saaneen edustalleen kävelykadun ja julkisivuillensa uudistusta.

Leo on intohimoinen aatteensa kannattaja. Kun katselen kolmea Aalto-yliopiston diplomityötä ja yhtä väitöskirjaa ja teen niistä lähdeviitteiden mestariluokan, havaitsen Leon olevan lähdeviitteiden antajana pronssisijalla. Hänen eteensä menevät Ristimäki ja Newman. Loistavaa. Esityksen jälkeen jäi pohdittavaa. Nyt sitä olisi sovellettava pienen kaupungin problematiikkaan. olenhan jo päässyt aiemmin kertomasta, että minun pitäisi kirjoittaa essee Pietarsaaren kaupungin rakentamisen ja erityisesti keskustauudistuksen sisältöä käsittävään ohjelman. Eläkeläisen puuhat ovat rajoitettuja. Se ei kuitenkaan rajoita hankkeiden kokoa. Nytkin on vielä ajatuspajassa menestyvän pikkukaupungin lisäksi Saharan metsitys. Siihen ei Leon kudoksilla ole kuitenkaan suurempaa vaikutusta. Pysytään aiheessa.

Leon esityksen jälkeen oli paneelikeskustelun vuoro.

Panelistit vasemmalta katsottuna ovat Linda Wiksten, arkkitehti, Kaupunkiympäristön toimiala, Helsingin kaupunki, Pasi Mäenpää, tutkija, kaupunkisosiologian dosentti, Helsingin yliopisto, Mari Siivola, yleiskaavapäällikkö, Vantaan kaupunki, Raine Mäntysalo, Strategisen kaupunkisuunnittelun professori, Aalto yliopisto, Ville Helminen, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus (SYKE) sekä puheenjohtajana, Aleksi Neuvonen, tutkija, Demos Helsingin perustaja. Paneelin jälkeen oli vielä luvassa Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, tunnetun vihreän tietoarkkitehdin Otso Kivekkään puheenvuoro. Odotin mielenkiinnolla ja panin nauhurin päälle.

Nappaan nyt tähän panelisteilta muutaman mielipiteen, kun olin pannut kännykän nauhurin päälle. Kaikilta osin puheen sisällön tulkitseminen ei varmaan mene prikulleen oikein, tule väärinymmärryksiä. Mutta tämä on kai normaalia, niin käy aina kun toinen toista tulkitsee. Tilaisuuden luonteen mukaisesti saattoi odottaa suoria kommentteja Leo Kososen ja viranomaisten soveltamaan kaupunkikudosteemaan. Niin ei nyt aivan käynyt. Kaikki puhuivat ikään kuin omiaan. Tosin minä en siitä kärsinyt, eikä ilmeisesti kukaan muukaan Leon ystäväjoukosta. Asiat ja teemat versovat. Mitä sitten sanottiin? Mari Siivola sanoi Raine Mäntysalon maalailleen. Katsotaanpa ensin hieman Rainen maalituksia. Hän puhui älykaupungeista ja itseohjautuvista autoista. Ennakoi datajärjestelmän kehittämistarpeita ja nollatoleranssia onnettomuuksien suhteen. Sanoi kaikkien haluavan Maas-markkinoita. Ne lisäisivät kilpailukykyä vetovoimaa. Kaupunkien liikennejärjestelmät muuttuvat. Joukkoliikennekaupunki ja autokaupunki sekoittuvat keskenään, syntyy omaehtoinen autokaupunki ja pienten ajoneuvojen liikkumispalvelukaupunki -transit city. Raine korosti maankäyttösuunnittelun ja liikennesuunnittelun integraation tarvetta. Kertoi hyvistä työpajoista hengessä ”yhtäjalkaa”. Hänellä on suuria odotuksia valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman suhteen. Uskoo suunnitelman avaavan hyödyllisiä yhteistyömuotoja mm. sen asian pohtimisessa miten Lentorata tai Suomirata vaikuttavat vanhojen asemakaupunkien kehitykseen. Oli huolissaan Tikkurilasta.

Mari Siivola Vantaan yleiskaavapäällikkönä sanoi panevansa jalat tukevasti maahan. Hän sanoi viimevuosien kasvuvoiman häkellyttävän. Kestävä kehitys on suunnittelua viitoittamassa. Ymmärrys asiasta on kuitenkin puutteellinen. Mitä ja miten olisi toimittava, se on epävarmaa. Mitään järkyttäviä aluevaltauksia ei ole tekeillä. Kehäradan yhteydessä tutkittiin joukkoliikennekaupunkia. Nyt innostuksen aiheena on ratikkalinjaus. Rainen robottiautopuheenvuoroon viitaten hän kertoi Vantaalla olevan tavoitteena lihasvoimainen liikenne. Mari oli erittäin iloinen seudullisen suunnittelun nykytilasta. Mahtoiko tarkoittaa MAL-yhteistyötä? Marilla olivat jalat reippaasti maassa.

Pasi Mäenpää on sosiologi. Hän tutkii yhteiskunnan ja ihmisten itseorganisoituvia yhteisöjä. Hänen mielestään hallinnon tulisi ymmärtää tämä neljäs yhteiskunnan sektori ja sopeutua sen vaatimuksiin. Hän puhui esityksessään ruokapiireistä, kontaktipaikoista ja jakamistaloudesta. Hän epäili kaupunkikudosten ja yhteisöllisten piirien syntymisen yhteyksiä. Sanoi ettei komennus kaavoittaa tuonne yhteisöllisyyttä onnistu. Yhteisöllisyys syntyy kaavasta huolimatta tai ei synny. Pasi oli nyt mielensä pahoittaja. Hän ei uskonut nykymenon tuovan muutosta. Vaati radikaalia toimia, epäili nykyisen touhun olevan turhaa työtä. Kertoi vielä käyttäneensä MYdieseliä luullen sen koituvan ilmaston hyväksi. Ja pettyi.

Linda Wiksten sanoi Helsingin kasvavan 9000 asukkaalla vuodessa, uusia alueita ei enää ole, joten pitää tiivistää. Yleiskaava haluaa raideliikenteen verkostokaupunkeja, itsessään houkuttelevia, radikaalisti uudistuvia. Vanhat lähiöt eivät tuota mitään. Urbaania elämää ei synny. Segregaatio on meillä onnistuttu torjumaan, ei ole sorruttu Tukholman virheisiin. Segregaation torjunta ja ilmastonmuutoksen torjunta liittyvät Lindan mukaan toisiinsa. Ovat kytköksissä hän sanoo. Mietiskelen itsekseni, ehkä, ehkä ei.

Ville Helminen pohdiskeli Leon kudoksia ja totesi monessa pienessä kaupungissa olevan vain autokaupungin. Joukkoliikenne on niin heikkoa, ettei varsinaista joukkoliikennekaupunkia voi syntyä eikä synny.

Aleksi Neuvonen sanoi paneelin lopuksi kaupungeilla olevan vaikeuksia sopeutua. Kaupunkisuunnittelu joutuu jatkuvasti sopeutumaan ja korjaamaan ajattelutapojaan. Kaikki me, kaupunkisuunnittelun ohella joudumme kysymään, olemmeko jonkun uuden äärellä?

Yleisöpuheenvuorossa Matti Tapaninen kertoi tilaisuudesta, jossa määriteltiin vuosikymmenten ajan paradigmat:

 

1950 asumalähiöt

1960 monistaminen ruotsalaisten mallin mukaan

1970 arava agendalla, puolet aravaa

1980 modernismin vaaliminen, pieni mittakaava, vaihtoehdottomuus

1990 laman aika, kulut kuriin, suuria yksiköitä

2000 tiivis ja matala

2010 vihreys ja ahneus

Välikeskusteluna oli vielä puheenvuoro MaaSista. Kaikki ei etene kuin Strömsössä. Mutta sitten tuli loppupuheenvuoron aika. Lavalle astui regulaattori Otso Kivekäs.

Otso mutusteli puheensa aluksi saamaansa regulaattori-titteliä. Kertoi sitten kaupungin näkemisestä: miten kaupungin näkee, miten sen ajattelee, miten sen suunnittelee ja miten sitä tehdään. Hän piti tärkeänä mahdollisuutta pystyä puhumaan kaupungista ymmärrettävästi.  Otson mielestä Leon teoriat ja teemat lisäävät juuri tätä mahdollisuutta. Otso on kiinnostunut tematiikasta. Myös kaupunkibulevardien sanan etymologia kiinnostaa. Otso puhuu uudesta kaupunkikudoksesta silloin kun rakennetaan bulevardikaupunki, 20000 uutta asukasta, ratikka, uusi keskusta – kaikki muuttuu, vanhasta tehdään uutta. Lopuksi Otso toteaa Leon ajatuksilla olevan suuren vaikutuksen, kaupungista puhutaan, on käsitteitä millä puhua, kaupunkia ymmärretään. Että puhutaan, se on tärkeätä, sanoi Otso Kivekäs. Tuohon voisi yhtyä, sanon minä. 

PS. Ystäväni Roger Wingren Pietarsaaresta lähetti minulle kommenttinsa blogiin. Siihen liittyy kuva jota ei voi liittää kommenttiin. Laitanpa sen nyt tähän blogin perään. Roger siteerailee Paavalia ja Salomoa. Hän on huolissaan, ettei sana rakkaus esiinny missään strategioissa.

Om jag talar både arkitekters, ingenjörers, sociologers och politikers språk, men saknar kärlek, är jag bara ekande brons, en skrällande symbal.

Och om jag hade en gåva att genomskåda samtiden och se in i framtiden, och känner alla hemligheterna och har hela kunskapen, och om jag har all tro så att jag kan förflytta berg, men saknar kärlek, är jag ingenting

Kärleken upphör aldrig.... kunskapen den skall förgå. Ty vår kunskap är begränsad, och gåvan att analysera och genomskåda samtiden och se in i framtiden är begränsad.

Så här skriver Salomo:

våldsam såsom döden är kärleken

obarmhärtig såsom dödsriket dess brinnande iver,

dess pilar brandpilar, -

en låga, åh, från HONOM!

De många vattnen mäktar inte utsläcka kärleken,

strömmarna kan inte svämma över den.

Om en man ville giva all rikedom i sitt hus för kärleken,

man skulle håna, håna honom.

Sen takia menen takaisin yhteiseen kuvaan, siis David Bohmista eteenpäin.