Kotimaan matkailua Kotka-Karhulaan syöverin keskellä

Kotimaan matkailu on noussut suosituksi harrastukseksi nyt koronan estäessä tehokkaasti aurinkorannoilla lekottelun ja muutenkin lämmönetsinnän. Onko turismi muuten pääosin lämmönetsintää? Luulisi että meidän saunamaassamme lämpöä saa riittävästi, eikä ihoa tarvitse mennä polttamaan etelän sannoille. Vai onko se väri, jota etsimme? Haluammeko näyttää etelänmaalaiselta? Emmehän yleensä kovin paljon tykkää näistä paljon puhutuista mutakuonoista. Eriasia kuitenkin näyttää olevan, jos oma kuono mutaantuu.  Sitä ei yleensä tapahdu kotimaan matkailussa. Nyt juuri kuulin matkailuun perehtyneen professorin puhuneen ihmisen ikävästä vieraan paikan luo. Ehkä tosi juttu, tuollainen ikävä. Siis se on juuri paikka ja ehkä ilmasto, ei niinkään vieraan paikan ihminen.

Toukokuussa 2020 kansainväliset matkailuasiantuntijat arvioivat matkailun tilannetta.  Sitä arvioitiin kotimaan matkailun ja kansainvälisen matkailun osalta erikseen.  39 % asiantuntijoista arvioi kansainvälisen matkailun alkavan elpyä vasta vuonna 2021, 34 % uskoi elpymisen alkavan jo vuoden 2020 lopulla. Kotimaan matkailun uskottiin elpyvän nopeammin. 45 % uskoi sen alkavan elpyä jo alkusyksystä. Kansainvälisten turistimatkojen määrä on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana noin 5 % vuodessa. Ainoat negatiivisen kasvun vuodet aiheuttivat SARS epidemia vuonna 2003 ja lama 2008. Viime vuonna maailman turistijärjestön pääsihteeri hehkutti turismin olevan parhaiten maailman kriisejä kestävä elinkeinomuoto. Hän ei osannut arvata pandemian tuhoisia vaikutuksia juuri tämän tyyppisellä alalla. Vuoden 2020 toteutunut ja ennustettu turistimatkojen romahdus tulee olemaan kansainvälisten skenaarioiden mukaan miinusta 58-78 %. Määrällisesti arvioivat tämän tarkoittavan vuonna 2019 toteutuneen 1,5 miljardin saapumisen supistuvan 0,6-0,3 miljardiin reissuun. Vuonna 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä todellinen pudotus oli 67 milj. turistisaapumista ja sen laskettiin merkitsevän 80 miljardin euron menetyksiä vientituloissa. Tämä tarkoittaa yhtä saapumista kohti hieman päälle tonnin euroissa. Tässä laskelmassa ovat mukana lennot, majoitus ja kulutus matkakohteessa.

Matkailuihmiset sanovat pandemian yllättäneen maailman. Totta, mutta eikö sellaisen mahdollisuudesta todellakaan ollut mitään kriisiskenaarioita? No, ei. Sellaiset ikävät skenaariot kun eivät kuulu osaksi tulevaisuuden suunnittelua. Matkailu sanoo olevansa ensimmäinen kärsijä. Akuuttia vaihetta on autettu. Mutta toipumista ei voi tapahtua avustuksilla, se voi tapahtua vain liiketoiminnan kannattavuuden avulla. Kuluttaja eli asiakas tule olemaan avainasemassa matkailu- ja ravintolapalvelujen elpymisessä. Puhuvat viisaat exit-strategioista. Puhuvat yllättävän paljon matkustajien peloista terveyden suhteen. Ihmettelevät milloin asiakkaat heräävät koomasta. Kukaan ei tiedä miten valtiot tulevat toimimaan. Jopa palvelumuotoilu uudessa terveystilanteessa on nostettu avainasemaan. Niinpä varmaan onkin. Onkohan meidän firmassamme jo huomattu tuo bisnesidea? Asiantuntijat sanovat että sitten kun rokotus on keksitty ja pöly laskeutunut, sitten nähdään. Sitä ennen vain ihmetellään maailmaa, jonne putoamme. Rakennemuutoksia odotetaan. Puhuvat jopa virtuaalisesta matkailusta. Liikematkailun arvelevat vähenevän. Kaikki on perustettava uudestaan ja katsottava itse kunkin paikka maailmassa. Kotimaan kysyntä asettuu avainasemaan markkinoiden avaamisen vaiheessa. Muuten matkailuasiantuntijatkin näyttävät puhuvan sotakassasta, kun ministerit panevat kovia piippuun etulinjassa. Kovin menevät puheet sotaisiksi, vaikka kysymyksillä ei ole mitään yhteyttä. Suomessa on koronaan kuollut runsas 300 henkeä. Talvisodan kolmessa kuukaudessa vainajia tuli 27000 henkeä ja haavoittuneita yli 40000.

Kotimainen vapaa-ajan matkailukysyntä ennen koronaa vuonna 2019 oli noin 8,7 mrd. euroa, ulkomainen matkailukysyntä 5,0 mrd. euroa ja suomalaisten ulkomaanmatkailun kotimaan kysyntä 2,4 mrd. euroa. Tuossa viimeksi mainitussa luvussa taitaa olla mukana myös bisnesmatkat. Nyt koronan iskettyä romahdus on tuntuva. Vuonna 2020 aiempi normi 16 miljardia romahtaa 5 miljardiin. Kauanko elpyminen kestää? Arvoitus. Palaanko se vanhaan? Arvoitus. Mitä käy 60000 työpaikalle? Arvoitus.

Saksa, Britannia ja Norja ovat matkailun suhteen vahvasti miinuksella. Miinusmaihin kuuluu Suomikin, sillä matkailutuloja saatiin noin 3 mrd. edestä, kun suomalaiset polttavat rahaa matkailuun noin 5 mrd. ulkomailla, saldoksi jää 2 miljardia. Tilastokeskuksen yliaktuaari Johannes Kolu pohtii blogissaan matkailun romahduksen vaikutuksia. Hän sanoo blogissaan mm. näin: ”Matkailun vähenemisellä on laajat taloudelliset vaikutukset myös Suomessa. Matkailusta elävät yritykset ovat tiukoilla. Matkailu­toimialoilla työskenteli 142 100 henkeä vuonna 2018. Matkailutulojen romahdus näkyy myös koko talouden tasolla. Matkailu­tilinpidon mukaan matkailu aikaansaa 2,7 prosenttia Suomen bkt:sta. Arvonlisällä mitattuna matkailu on samansuuruinen esimerkiksi metsäteollisuuden kanssa. Matkustustaseella on merkittävä vaikutus Suomen vaihtotaseeseen. Vuonna 2019 vaihtotase oli 1,8 miljardia alijäämäinen. Jos matkustustase olisi ollut tasapainossa ja muut erät pysyneet samoina, vaihtotase olisi ollut hieman plussalla. Ulkomaan matkailun vähenemisellä on myös positiivinen vaikutus kotimaiseen kysyntään. Jos ulkomaan matkailu vähentyy pidemmäksi aikaa, menee iso osa matkailuun kulutetusta rahasta kotimaisten hyödykkeiden kulutukseen, kuten kotimaan matkailuun. Tämä voisi auttaa myös Suomen taloutta toipumaan korona­viruksen taloudellisista vaikutuksista.”

Suomi oli vuonna 2018 EU maista se maa jossa tehtiin eniten turistimatkoja asukaslukuun nähden. Yli 15-vuotiaista suomalaisista 91 % teki ainakin yhden turistimatkan vuoden aikana. EU:n keskiarvo oli 64 %. Suomalaisten matkoista 75 % suuntautui kotimaahan ja loput ulkomaille. Kaikissa EU 27 maissa keskimäärin kotimaahan suuntautuvien turistimatkojen osuus oli 70 %. Suomalaiset viettivät ulkomailla 12 yötä yli 15 vuotiasta kohti vuonna 2018. Suomalaisten matkailu on korkealla tasolla. Suomi oli EU 27 maista seitsemännellä sijalla. Viro oli muuten Suomen jälkeen kahdeksantena. Luxembourg ja Ruotsi olivat kärkimaita. Yli 15-vuotiaat suomalaiset tekivät vuonna 2018 EU:n tilaston mukaan 10 miljoonaa turistimatkaa ulkomaille.

Nyt kotimaan matkalle

Olisiko niin että tarpeellinen tilastopohja on nyt luotu tämän blogin varsinaiselle sanomalle? Sanoma on kotimaan matkailu.  Oikeastaan aika yllättävää miten kotimaan matkailu on noussut parrasvaloihin nykyisessä tilanteessa. Miten niin yllättävää? No, siksi ettei kotimaan matkailua niinkään tule ajateltua kiinnostavana matkailuna. Sitähän suomalaiset sahaavat valtateitään miljoonia kilometrejä vuodessa kesämökin ja kotipaikan väliä. Mutta että suunnitellusti ja tietoisesti kotimaan matkailua. Jos olisi karavaanari sitä olisi saattanut ajatella, mutta kun ei. Nyt on ajateltava. Tai juurihan me teimme pitkästä aikaa tällaisen matkan. Se oli eräänlainen testi. Se oli leffakerhon matka Karhulaan ja Kotkaan. Kotkassa kävin ensimmäistä kertaa elämässäni. Karhulan kanjonin kyllä tunsin. Olin ajanut kanjonia pitkin ja ajatellut TVH:n insinöörikollegoja, jotka 1960-luvulla saivat tämän ihmeen aikaiseksi.

Kaikki sai alkunsa, kun ystävämme Marja Rosenberg keksi kutsua leffakerhon retkelle kotikaupunkiinsa Karhulaan. Tai kauppala se taisi aikoinaan olla, ennen pakkoliitosta Kotkan saarikaupunkiin. Karhula on Marjan koulukaupunki ja kotikaupunki ja sellaisena ilmeisen rakas, jopa ylpeänä esiteltäväksi.

Karhulan tori

Ensimmäinen kohteemme oli Karhulan tori. Aivan mieletön paikka. Väkeä oli torin täydeltä. Koronakauden turvaväleistä ei ollut tietoakaan. Tori sijaitsee Karhulan kuuluisan tiekanjonin äärellä. Paikassa joka oli tuhoon tuomittu kanjonin syntyhetkellä. Tai olihan silloin ajatuksissa kanjonin kattaminen. Asemakaavalainsäädäntö ei tosin tuntenut mahdollisuutta rakentaa yleisen tien päälle taloja. Tällainen kehitysvaihe syntyi vasta Hämeenlinnan kannen toteutuessa. Nyt ainakin tuo tori toimi täysillä. Leffakerholaiset eivät muistaneet tällaista tori-iloa nähneensä muualla Suomessa – jos ulkomaillakaan. Tai dementiako vaivaa? Tuomio osoittautui suorastaan vääräksi. Eläväinen paikka todisti sen.

Karhulan lasitehtaat

Meidän kesäretkemme ensimmäiseksi teollisuuskohteeksi oli ohjelmoitu Karhulan lasitehtaan ympäristö. Itse tehdasta ei enää ole. Paikalla on kuitenkin elinvoimaisen tuntuinen teollisuuspuisto. Teollisuushistoria kauppoineen ja omistajanvaihdoksineen on niin sekavaa hommaa, ettei siitä pysty järkevästi kirjaa pitämään. William Ruuth kuitenkin tehtaan perusti 1880-luvulla ja me kävelimme hänen nimikkokadullaan. Katu on todella tunnelmallinen, kadun varrella työläisasunnot ja takapihalla varastot ja makit. Kadun poikkikatu on Antti Ahlströminkatu. Antti pani pystyyn Ahlströmien teollisuuskonsernin, hän osti Karhulan tehtaan ennen vuosisadan vaihdetta. Tehdas aloitti toimintansa talouslasin tuottajana jo Ruuthin aikaan. Pian ryhdyttiin tekemään ikkunalasia. Lasia vietiin paljon Pietarin markkinoille.

Jokainen vanhempi suomalainen muistaa Karhulan lasipurkit. Ja jos ei niitä purkkeja sinänsä niin ainakin tuon komean karhu-merkin. Sotien jälkeen Ahlström taisi olla Suomen suurin yritysrypäs. Silloin toimitusjohtaja oli Harry Gullichsen. Jo ennen sotia oli yhdessä Iittalan tehtaan kanssa aloitettu menestyksekäs taidelasin valmistus. Aino Aallon lasituotteet saivat Milanon triennaaleissa kultamitalin vuonna 1932. Alvar Aallon Savoy-maljakot valmistuivat Karhulan lasitehtaalla 1936. Tapio Wirkkala oli yksi Karhulan suunnittelijoita Timo Sarpanevan ohella. Taidelasin kultakausi kuoli yhdessä suomalaisen designmenestyksen kuoleman myötä ja Karhulan tehdas ryhtyi kaljapullojen valmistajaksi. Sekin toiminta päättyi amerikkalaisen ostajan lopetettua homman kannattamattomana. Se on kummallista, ettei kaljapulloja kannata valmistaa. Kaljaa juodaan Suomessa 400 milj. litraa vuodessa. Sehän on lähes 90 litraa yli 15-vuotiasta suomalaista kohti, eli 200 pulloa vuodessa yli 15-vuotiasta asukasta kohti. Kaljana muuten menee puolet kaikesta alkoholista. Hohhoijaa! Eihän olutta enää paljoakaan pullosta juoda, taitaa alumiinitölkki rapsahtaa. Pullojen tuotanto loppui silloin, niin kuin sanomalehtipaperin tuotanto uhkaa loppua nyt.

Pytingit ja Alvarin liikekulma

1890-luvulla rakennetut paanuvuoratut työväenkasarmit eli pytingit liittyivät matkanjohtajan perhehistoriaan. Marjan isoisä oli asunut yhdessä näistä. Nyt tulee pieni anekdootti. 1980-luvulla talot olivat purkutuomion partaalla. Marja oli epätoivoinen. Hän toimi silloin Espoon joukkoliikennetoimistossa. Hannu Penttilä oli Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja ympäristöministeriön yli-insinööri. Marjan toiveena oli Karhulan talojen pelastuminen. Hannu taas toivoi parempaa joukkoliikennettä alueelleen. Löysivät toisensa. Marja kehitteli joukkoliikennettä Espoossa ja Hannu pelasti paanutaloja Karhulassa. Oliko paha? Ne pelastuivat meidän iloksemme. Paanutaloista kivenheiton päässä on kaksi Alvar Aallon suunnittelemaa liike/asuintaloa. Jotenkin sympaattinen kadunkulma.

Sunila

Kotkan ja Karhulan arkkitehtuurikeskustelu suuntautuu vahvasti Sunilan sellutehtaaseen ja Sunilan asuntoalueisiin. Niissä toimi arkkitehtina Alvar Aalto. Meillä oli oppaana asuntoalueisiin tutustuttaessa arkkitehti Rurik Wasastjerna. Hän on ansioitunut arkkitehtuurin tietokirjailija, saanut Kaakkois-Suomen taidepalkinnon 2015 sekä Vuoden museojulkaisu -palkinnon 2016. Julkaisu oli nimeltään: ”Kolme tehdasta, yksi kunta – Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö 1850–1959”. Vuonna 2011 hän julkaisi teoksen nimeltään ”Muutakin kuin rautatieristeys”, se palkittiin vuoden parhaana taidekirjana. Rurik Wasastjerna on asunut Sunilassa parikymmentä vuotta ja osallistunut alueen suunnitteluun, kehittämiseen ja ylläpitoon. Hän ei ole kovin toivorikas.  On sitä mieltä, että vain Sunilan saaminen maailmanperintökohteeksi voi turvata alueen. Suomessa on neljä rakentamiseen liittyvää maailmanperintökohdetta. Suomenlinna ja Vanha Rauma nimettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1994. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas liitettiin luetteloon 1996. Suomen osalta luettelossa ovat vielä Sammallahdenmäen hautaröykkiöalue Raumalla 1999, Struven 1800-luvun alun kolmiomittauspisteet 2005 sekä Merenkurkun saaristo 2005. Sunila sopisi mielestäni erinomaisella tavalla maailmanperintökohteeksi. On vain toivotettava sitkeyttä hankkeen ajajille. Tarkoituksena onkin saada useampia kohteita Aallon töistä tälle listalle. Maailmanperintökohteita oli vuonna 2019 nimetty 167 maassa 1121 kappaletta. Listalla esiintyvät tunnetut arkkitehtisuuruudet, heidän joukkoonsa Alvarimme sopii itseoikeutetusti.

Olen muuten kirjoitellut pari blogia Alvar Aallon töistä. Tai oikeastaan enemmänkin, sillä pääsinhän hänen avustajakseen Töölönlahden ”miljöösuunnitelmaan” vuonna 1971. Siitähän olen tietysti juttua vääntänyt enemmänkin. Tässä malliksi:

http://penttimurole.blogspot.com/2013/05/alvar-aalto-ja-www.html

http://penttimurole.blogspot.com/2019/09/paimion-parantolassa-asiat-edistyvat.html

http://penttimurole.blogspot.com/2013/07/toolonlahti-kierroksessa-osa-2.html

Sellutehdas toimii

Sunilan sulfaattisellutehdas perustettiin vuonna 1936. Ahlströmin johto palkkasi Alvar Aallon tehtaan arkkitehtisuunnittelijaksi. Aalto oli siinä vaiheessa hankkinut kannuksensa toteuttamalla Turun Sanomien toimitalon, joka valmistui vuonna 1930, Paimion parantolan, joka valmistui vuonna 1933 sekä Viipurin kirjaston, joka valmistui vuonna 1935. Tehdas rakennettiin pääosin vuosina 1936-1938. Aalto oli mukana tehtaan laajennusten suunnittelijana 50-luvulle saakka. Aallon Noormarkkuun suunnittelema Villa Mairea, Harry ja Maire Gullichsenin asunto, valmistui Sunilan ensimmäisten vaiheiden jo toteuduttua vuonna 1939. Tehtaan suunnitteluun liittyy eräs mielipide, joka kiinnostaa. Olin 60-luvulla tekemässä Valkeakosken yleiskaavaa arkkitehti Heimo Kautosen kanssa. Rakennustoimikunnassa oli Yhtyneiden Paperitehtaiden edustajana tehtaiden rakennuspäällikkö Martti Tiitola. Hän muisteli Sunilan aikoja. Piti Alvar Aaltoa teollisuussuunnittelun huippuarkkitehtina. Aalto oli kehottanut insinöörejä piirtämään koneet parhaaseen järjestykseen ja lupasi sitten piirtää niille kuoret. Tehtaan ja asuntoalueen toteutuksessa olivat Gullichsenin ja Aallon ohella vahvasti mukana hankkeen vetäjänä Lauri Kanto ja teknisenä johtajana Aulis Kairamo.

Sunilan asuntoalue

Sunilan asuntoalue valmistui vaiheittain. Ensimmäiset talot tulivat asumiskuntoon vuonna 1937. Ensimmäisinä valmistuivat toimitusjohtaja Lauri Kannon asuma Kantola sekä johtavien virkailijoiden ja työnjohtajien rivitalot Rantala ja Mäkelä sekä työväen pienkerrostalot Mäntylä ja Honkala. Vuonna 1939 valmistui viisi rivi- ja kerrostaloa, lämpökeskus sekä muutama tehdasvalmisteinen pientalo Ahlströmin tuotantoa. Talot edustivat aikanaan uusinta uutta. Lämmin vesi, sisävessa, yhteissaunat ja pesutuvat. Tehtaan työläisille muutos oli suuri. Asunnot olivat pääosin pieniä kaksioita, keittokomerot ajoivat keittiön asiaa. Nyt asuntojen kauppaaminen tuottaa vaikeuksia. Hinnat ovat alhaalla. Kuvassa näkyvä kolmikerroksinen terassitalo edustaa Aallon työväenasuntosuunnittelun huippua. Alakerran yksiöillä on oma pieni etupihatasanteensa, keskikerroksen ja kolmannen kerroksen kaksioilla sisäänkäynnit ovat mäen puolelta. Kakkoskerroksen asunnoilla on kunnollinen terassi, yläkerran asukkailla pitkä parveke.

Katselin tilastoja tällä hetkellä myynnissä olevista Sunilan asunnoista. Keskihinta pyörii viidensadan euron tasolla neliöltä. Asukaskannasta myös valitellaan. On kuulemma liikaa spurguväkeä. Ja liikaa sijoittajien vuokra-asuntoja. Ongelma ei ole helposti ratkaistava. Päältä ja pihalta katsottuna kaikki näyttää hyvältä. Ristiriita.

Mäntylässä ja Honkalassa on 45 m2 kaksioita ja 30 m2 yksiöitä. Talot valmistuivat 1939. Vuosina 2002–2003 taloihin tehtiin mittava LVIS-saneeraus, jonka yhteydessä asuntoihin on rakennettu ajanmukaiset kylpyhuoneet vanhojen wc-tilojen paikalle. Alemmassa kuvassa näkyy kaksi savupiippua. Hoikempi on tehtaan piippu. Sitä on kyllä jouduttu alkuperäisestä mitastaan hieman katkaisemaan. Toinen piippu on asuntoalueen vanhan lämpökeskuksen kylmillään oleva piippu. Se rapistuu. Olisi saatava rahaa korjaustöihin. Mistä?

Matka päättyi Kotkansaarelle

Meidän matkamme sisälsi vielä paljon muuta mukavaa. Teimme kumiveneellä retken Kymijoen itäiseltä haaralta eli Korkeakoskenhaaralta Sunilan tehtaan ja Hietasen sataman välistä Kotkansaaren pohjoispuolitse Merimuseon ohittaen Kymijoen varsinaiselle suistoalueelle Keisarinsatamaan. Ehkä veneessä oli jossain kätkössä pelastusliivit, mutta meidän iloinen ikäihmisporukkamme ei tuntunut sellaisista ylellisyysvälineistä huolta kantavan. Sen sijaan saimme kuulla Mika Huusarin iloista merihenkistä haitarinsoittoa. Mika on jazzhanuristien ykkönen. Kotka on merikaupunki, satamakaupunki ja teollisuuskaupunki ja mikä ettei, sijaitseehan kaupunki saaressa. Karhulalaiset tuntuvat kutsuvan kotkalaisia saarelaisiksi. Otetaan se nyt kehuna. Ei muistella vanhoja, kuten Karhulan kauppalan ja Kymen kunnan pakkoliitosta Kotkan kaupunkiin vuonna 1977. Minun elämässäni saapuminen Kotkansaarelle oli ensimmäinen kerta. Kaupunki vaikutti erittäin miellyttävältä. Mittakaava keskustassa oli hyvä. Tuntui siltä kuin olisi ollut ulkomailla - positiivisessa mielessä. Niin ja vielä tuo mahtava veistostaiteen kavalkadi Keskuskadulla. Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen on tehnyt loistavaa työtä. Mukana on ollut monia muitakin. Uskomatonta. Onnittelut.

Tässä merenkäyntiä. Tehdas ohitettiin komeasti Hietasen sataman puolelta. Toiselta puolelta tehdasta voi katsella insinöörien saunalta. Tehtaan putkihässäkät hämmensivät ja ihastuttivat. Joku leffakerholaisista, olikohan se Ottman, totesi puunjalostusinsinöörin olevan liikenneinsinööriä viisaampi, tämä hyväksyttiin, vaikka pääosa kerholaisista onkin liikennehässäköiden kanssa elämänsä työskennellyt. Toinen vastaava huomio tapahtui ohittaessamme kesäsatamassa olevat kaksi monitoimijäänsärkijää. Mahtavia otuksia. Laivainsinööritkin pääsivät ylempään kategoriaan. Pian alitimme sillan. Siltainsinöörit jäivät liikenneinsinöörien kanssa samalle tasolle. Taustalla siintää Merikeskus Wellamo. Loistava pytinki.

Kotkan poikii ilman siipii

Minne seuraavaksi – kotimaan matkailu kiehtoo

Leffakerhon kesäretki ja Karhula-Kotkaan tutustuminen oli aivan mainio juttu.  Päätteenä oli vierailu Merimuseoon. Oivallisen opastuksen höystämänä tutustuimme Karhulan ja Iittalan kansainvälistä mainetta saavuttaneeseen lasituotantoon ja lopuksi katsoimme Ruotsinsalmen meritaistelun kulkua rajulla tavalla esittäneen animaation. Minulle ja Liisalle ja tietääkseni koko leffakerholle kotimaan matkailu oli saavuttanut merkittävän kulminaation. Tästä aiotaan jatkaa. Eräs asia vain Marjan ansiokkaasti johtamalla retkellä unohtui. Se oli leffan katsominen. Nyt on suunnitteilla matka Pietarsaareen - ensi keväänä. Ottaakohan ystävämme Roger meidät vastaan? Ottaa tietysti. Ohjelmassa tulee olemaan elokuvaa, jatsia ja kaupunkihistoriaa. Se on ainakin toiveissamme.