tiistai 17. helmikuuta 2015

Aika – khronos vai kairos?

Aika on merkillinen veitikka. Aristoteleen mukaan aika ei ole sama asia kuin muutos, mutta silti aikaa ei ole olemassa ilman muutosta. Koska nyt - hetkeen liittyy tapahtumia ennen ja jälkeen, hän päätyy määritelmään, jonka mukaan "aika on liikkeen luku aikaisemman ja myöhemmän mukaan". Yhteiskuntasuunnittelussa ajan mittaus on keskeinen hyötyjen ja kustannusten parametri. Elämme kuitenkin muutosta, sillä jopa Rakennusinsinööriliitto RIL julistaa uusimmassa ROTI:ssaan hyötykustannussuhteen olevan menneiden talvien lumia. Olemme siis ehkä luopumassa ajan mittaamisesta ja ajansäästöjen hinnoittelusta kansantaloudellisena hyötymittarina.  Mikä voisi olla aikaa parempi mittari? Ja mitä olisi mitattava. Kyllä, sielun ja ruumiin hyvinvointi olisi se periaatteessa oikea mitattava, jos näin on - tulisi keksiä hyvinvoinnille mittari. Ilman mittaria ei voi mitata. Joku on sitä mieltä, että onnellisuus indikoi parhaalla tavalla sitä tavoiteltua hyvinvointia. Mitataanko onnellisuutta rahalla ja elintasolla vai mitataanko sitä rakkauden määrällä? Elintasolle ja kansantuotteelle olisi kyllä mittari, mutta rakkaudelle sitä ei näytetä keksityn, päätellen jopa siitä että kaikkein vahvimmin rakkauteen sitoutuvat organisaatiot ovat kautta historian osoittautuneet hyvin riitaisiksi ja sotaisiksi. Uskovat vihollisen murhaamisen avaavan paratiisin portit. Se ei kertone rakkauden olennaisesta tuntemuksesta. (Et kai luullut minun nyt viittaavan yksinomaan muslimeihin?)
  

Jos ja kun yritämme kartoittaa polkuamme läpi kulttuurien viidakon kohti sielun ja ruumiin hyvinvointia ja jos olemme onnistuneet pääsemään tolkulle suhteestamme aineettomaan, suhteestamme luontoon ja suhteestamme ihmisyyteen ja jos YMMÄRRÄMME MITÄ MERKITSEE SOSIAALINEN TASA-ARVO olemme lähellä arvoituksen ratkaisua. Arvoituksen ongelmana on kuitenkin se, että ratkaisun avaimia on kolme: aika, merkitykset ja raha. Rahalla voidaan saada hyötykustannusta, merkityksistä voidaan teoriassa tehdä sopimus, mutta mitä teemme ajan kanssa?

Makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi
”Maassamme tapahtuva yhteiskunnallinen kehitys on mittakaavassaan kriisiluokkaa. Puoli Suomea tyhjenee, huoltosuhde ylittää kestokyvyn, uskotaan siirtolaisuuden pelastavan – sitä ei kuitenkaan käytännössä ole. Asuminen vaatii reformia, tukijärjestelmät uudistamista. Palvelujärjestelmä edellyttää haja-asutusalueiden joukkoliikennejärjestelmää, maan runkoverkko tehostettua raideliikennettä ja järkevää logistiikkaa. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto vaativat ehdottomasti suurimmat resurssit. Edessä oleva kriisi on vähäisempi kuin historiamme suuret kriisit. Se on kuitenkin tämän hetken makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi!  Mitä? Onko tuo kirjoitettu tästä päivästä? Ei, se on kirjoitettu Rakennusinsinööriliiton 70-vuotispäiville jo kymmenen vuotta sitten, mutta se tuntuu sopivan tähän päivään. Tarkoittaako se, että aika ei tuokaan muutosta. Että muutosta ei tapahdu. Luin kyllä tänään Hesarista, ”Kamala luonto” sarjakuvasta niin! Siihen on uskottava.
  


Kamala luonto sen tietää: ”Kaikki mitä on tapahtunut tai tapahtuu, tapahtuu jatkuvasti uudestaan.”

Suunnitelma vai 60 sekunnin satu?
Suunnittelija optimoi ja simuloi, uskoo muutokseen. Hän laskee vaikutuksia ja tutkii ympäristömuutoksia. Hän laatii indikaattoreita sosiaalisesta tasa-arvosta ja vaatii uusia tutkimuksia. Hänen todistusaineistonsa muuttuu yhä vaikeaselkoisemmaksi. Arvot ja raha sekoittuvat oudolla tavalla markkinatalousteorioihin. Suunnittelija on toivorikas. Hänen laskelmansa on aina saatavissa hyväksyttäviksi. Niinhän lainatkin muuttuvat saataviksi kunhan niitä tarpeeksi kauan voidaan pitää avoimina.

Jotkut pitävät luovuuden taikavoimaa suurena mahdollisuutena. Voitaisiinko tulevaisuutta siten luoda tekemällä suuri keksintö tai suuri suunnitelma? Kyllä, jotkut uskovat 60 sekunnin sadun mahdollisuuteen. Sellaiseksi ei riitä robottiauto tai edes maailman kaikkien moottoriteiden bulevardisointi. Sellainen voisi olla äkillinen maailmanrauha, tai sitten suuri sopimus kasvihuoneilmiön lannistamisesta. Tai ehkä voitaisiin keksiä maailman jäätyneiden pääomien siirtäminen kansainväliseen kehitykseen. Ja kaiken huippuna joku luova guru tai profeetta keksii miten maailman väestönkasvu pysäytetään. Kaikki tuo on mahdollista. Ihmiset voivat siitä päättää, eikä kukaan siinä prosessissa köyhdy – päinvastoin, tosin jotkut rikastuvat hitaammin.

Aika ratkaisee
Aika se tuossakin ratkaisee. Ei kuitenkaan ajan määrä tai nopeus. Aikaa emme voi myydä tai ostaa. Silti aika on ainoa hyödyke, joka ei koskaan lopu. Ajasta meillä ei ole pulaa. Ainoa asia mistä voimme itse päättää on se tapa millä käytämme meille annettua aikaa. Siis se millaista aikaa haluamme elää. Aikaa on kahta lajia. Khronos on se aika, jota mittaamme. Kiireaika, joka on rahaa. Time is money! Tulevaisuuttamme ei voi rakentaa ikuisuuteen saakka tätä aikaa käyttämällä, emmekä voi sitä edes optimoida tätä aikaa soveltamalla, saatikka että voisimme sitä pohtia vain tätä aikaa kuluttamalla. Tarvitsemme tähän toisenlaista aikaa. Se on rakkausaika kairos, jonka toivomme viipyvän. Se on aika kiireaikojen välissä. Hidas aika. Tulevaisuutemme pohdintaan onkin varattava hidasta aikaa – rakkausaikaa.

Jaakko Hämeen-Anttila näyttäisi käsittelevän kirjassaan ”Mare Nostrum”, Länsimaisen kulttuurin juurilla, Otava, 2012, ajan pysähtyneisyyttä. Hän korostaa tieteen kehityksen olleen nykäyksittäistä, ei jatkuvaa. Hän sanoo tieteen kehityksessä olleen suvantoja ja taantumusta ja uskoo sellaisen olevan mahdollista myös tulevaisuudessa. Hän kysyy ja vastaa: ”Onko kulttuurin kehittyminen jatkuvaa voimakasta nousua?  Tieteellisen tiedon määrä tuntuu kasvaneen viime aikoina lähes eksponentiaalisesti, mutta se on samalla muuttunut yhä vaikeammin hallittavaksi. Ulkopuolisesta tarkkailijasta voi tuntua, että tiede on irtautunut todellisuuden havainnoinnista ja siirtynyt suhteellisen spekulatiiviseksi ja todellisuudesta vieraantuneeksi tutkimukseksi. Teorioiden rakentaminen toisten, vielä todistamattomien teorioiden varaan tuo mieleen keskiajan skolastisen tutkimuksen. Myöskään maailmankuvaamme oleellisesti muokkaavia suuria tieteellisiä uudistuksia ei viime aikoina ole juuri tapahtunut. Ehkä hillitön tieteellinen toimeliaisuus vain peittääkin alleen sen, ettei mitään todellista suurta kehitystä ole enää tapahtumassa.”

Aika arkielämässä, Suomessa ja muualla
Ilkka Niiniluoto puhuu ”Tieteessä tapahtuu 2000” -tilaisuudessa, arkielämän ajasta: ”Filosofiset teoriat aikakokemuksesta omalta osaltaan kuvailevat ajan roolia arkielämässä. Ihminen jäsentää omaa elämänkaartaan aikaan liittyvien termien ja kiinnekohtien avulla. Kullakin tehtävällä, kylvämisellä ja niittämisellä, on oma aikansa. Silti väliaikaista kaikki on vaan, kun ajan hammas nakertaa. Eteenpäin virratessaan aika voi olla armas tai armoton, suosiollinen tai lahjomaton. Me haluamme muistaa menneisyyttä ja ennakoida tulevaisuutta, olla aikaamme edellä – mutta samalla elää kiihkeästi ajan tasalla, sormi ajan valtimolla. Siksi meillä on kiire: on aina liian vähän aikaa, vaikka välillä odottavan aika käykin pitkäksi ja sitä pitää viettää, kuluttaa, jopa tappaa. Aika on myös rahaa, ostettava ja lahjoitettava hyödyke, jonka hinta tuntuu vain kasvavan mitä lähemmäksi" reaaliaikaa" medioiden välittämä kommunikaatio pääsee."

Lähdinkin hieman talvipäivän viihdykkeeksi tutkimaan ajankäytön tilastoja eri maissa ja kulttuureissa. Aikaa tutkitaan kansainvälisesti koordinoiduilla ajankäyttötutkimuksilla. Tutkimustulokset ovat periaatteessa saman kaavan mukaan tehtyjä. Eroja on kuitenkin ikäryhmien määrittelyssä ja osin tekemisen kuvauksissa. Kansainvälisesti hommia hoidetaan ja koordinoidaan YK:ssa. Jos kovasti kiinnostaa niin tästä löytyy linkki sivustoille Euroopan ja Yhdistyneiden kansakuntien tutkimusaineistoon.

  


Euroopan maissa ajankäytön jakautuminen on melkoisen vakioinen. Mielenkiintoista on havaita, että ansiotyö ja kotitaloustyö ovat suurin piirtein samansuuruisia eli 3 tuntia vuorokaudessa per 20-74 –vuotias.

Aloitin tämän ”tieteellisen” tutkimuksen tarkastelemalla ajankäytön muutosta ajassa. Siihen löytyy aineistoa mm. Suomesta ja USA:sta. Kehittyvien maiden ajankäyttö olisi ollut erityisen kiinnostava vertailukohde, mutta aineisto on hyvin vähäistä. Lapset ja nuoret olisi ollut hyvinkin kiinnostava kohde. Tällaisen tiedon saannissa oli kuitenkin vaikeuksia koska tutkitun väestön alaikäraja vaihteli voimakkaasti. Vain erittäin harvoissa kohdemaissa oli tutkittu lapsia. Myös vanhukset oli useissa tutkimuksissa jätetty ”väestön” ulkopuolelle. Näin ollen siis tutkimustuloksissa on aina yksilöllisiä piirteitä. Mutta, koska tämä on vain ajankulua en ota suurempia paineita, suhtaudun asiaan mentaliteetilla ”oli kiva tietää suunnilleen”.
  

Suomalaisten ajankäytössä korostuu yksinolon lisääntyminen. Ei ihmekään, sillä vanhusväestö lisääntyy ja yksinasuvia on puolet väestöstä. Yleistä keskimääräistä tilastoa katsellessa havaitsee radion, tv:n ja tietokoneen käytön merkittävimmäksi muutostekijäksi. Työn osuus ajasta on hieman vähentynyt.

Suomalaisten yksinolo on lisääntynyt
Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan yksin oleminen on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Koko väestön tasolla valveillaoloajasta vietettiin yksin noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Yksinolon lisääntyminen on nähtävissä sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksin viettivät aikaa 65 vuotta täyttäneet naiset. 10–14-vuotiaat lapset olivat yksin keskimäärin 3 tuntia 53 minuuttia valveillaoloajasta. Tämä on puoli tuntia enemmän kuin 10 vuotta sitten. Sekä tytöillä että pojilla yksin vietetyn ajan määrä on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana.

Ajanvietto perheen kanssa on vähentynyt. Perheen kanssa oleminen on vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana sekä miehillä että naisilla ja lähes kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti naisilla ajanvietto yhdessä perheen kanssa oli vähentynyt lähes kaikissa ikäryhmissä viimeisen.

Vanhemmat viettävät lastensa kanssa entistä vähemmän aikaa
Vanhemmat, erityisesti äidit, viettivät vähemmän aikaa alle 10–vuotiaiden lastensa kanssa kuin 10 vuotta sitten. Alle 10–vuotiaiden lasten kanssa vietettiin aikaa noin viisi ja puoli tuntia valveillaoloajasta, kun vielä 10 vuotta sitten vanhemmat viettivät lastensa kanssa aikaa kuusi tuntia valveillaoloajasta. Vaikka äidit viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin isät, he viettivät kuitenkin lastensa kanssa vähemmän aikaa nyt kuin 10 vuotta sitten. Isät viettävät lastensa kanssa aikaa huomattavasti enemmän viikonloppuna kuin arkipäivinä, kun taas äideillä erot arjen ja viikonlopun välillä eivät ole yhtä suuret.

Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän yksin
Suomalaiset tekivät kotitöitä keskimäärin hieman yli kolme tuntia vuorokaudessa. Yhdessä perheenjäsenen kanssa kotitöitä tehtiin hieman yli tunti. Vapaa-ajan viettäminen yksin on lisääntynyt. Perheenjäsenten kanssa vapaa-aikaa vietettiin 23 prosenttia vapaa-ajasta. Kymmenen vuotta sitten kolmasosa vapaa-ajasta vietettiin perheen kanssa. Tuttavien kanssa vapaa-aikaa vietettiin keskimäärin tunti 15 minuuttia ja yhdessä perheenjäsenten ja tuttavien kanssa hieman alle puoli tuntia vuorokaudessa.

Hieman kansainvälisyyttä
Seuraavassa esitän eräitä kansainvälisiä vertailuja lähinnä tilastokuvien muodossa.
  
 Kun pannaan rinnakkain USA:n ja Suomen tilasto havaitaan lähes uskomaton samankaltaisuus. Näyttää myös siltä, että jenkeissä ei mikään ole muuttunut kun on kuljettu läpi Lehman Brothers –kriisin nykypäivään.



Kehittyvät maat kiinnostavat, mutta tutkimuksia on vähän. Tässä on kuitenkin pari grafiikkaa. Pakistanin tilasto on vuodelta 2008 ja Etelä-Afrikka vuodelta 2000. Pakistanin tilastossa vertailin kaupunkilaisten ja maalaisten, sekä naisten ja miesten osallisuutta ajankäyttöön. On mielenkiintoista havaita, että naiset ja miehet osallistuvat työntekoon hyvin samalla tavoin, kun kotitaloustyö lasketaan työnteoksi. Afrikkalaisten tilasto on tehty 6 vuotta apartheidin purkamisen jälkeen. Siinä on väestö jaoteltu afrikkalaisiin, värillisiin, intialaisiin ja valkoisiin. Työn osuus ajankäytöstä on suurempi valkoisilla ja intialaisilla. Toisaalta lapsia on enemmän afrikkalaisilla. Kyllä, oikeassa olet – eihän näistä kuvista ota selvää. Jos ei selviä niin klikkaa tuonne annettuihin linkkeihin niin ryhtyy selviämään.
   

Vielä hieman kiinnosti tuo pakistanilaisten vapaa-ajan käyttö. Onko miehissä ja naisissa tuossa muslimimaassa suuri ero? Onko maaseudulla ja kaupungilla suuri ero? Nukkuminen on melkoisen vakioista toimintaa. Maaseudun miehet osallistuvat yhteiseen kylän toimintaan merkittävästi. Muuten maalaiset ja kaupunkilaiset, miehet ja naiset käyttävät 1200 vapaa-aikaminuuttiaan hyvin samalla tavalla. Jopa juoruilussa ollaan samoissa minuuteissa.




Vielä vihonviimeisenä tabelina USA:n miesten ja naisten työnjako ajankäytössä. Koko tämä harjoitustyö osoitti ihmisten olevan arkipäivässään hyvin samanlaisia – jos sitä ajankäytöllä mitataan. Miehillä ja naisilla on aika vakiintunut työnjako kulttuurista riippumatta. Tämä kaikki antaa pienen fragmentin toivoa maailman tulevaisuuden suhteen. Ainakin meille annettua aikaa käsittelemme samalla tavalla.

torstai 12. helmikuuta 2015

Hatustavetoa

Nyt olen jälleen kyllästetty niin uneen sekoittuvilla väestöennusteilla kuin masentavilla kannanotoilla ennusteiden luomien tarpeiden toteuttamisen haasteista. Niin, mistä haasteista on kysymys? No, rakentamisesta, rakentamisesta. Tämän kaiken kansainvaelluksen ja massamuuton toteutumisen edellytyksenä on rakentaminen. Asuntojen rakentaminen, työtilojen rakentaminen, koulujen rakentaminen, päiväkotien rakentaminen, vanhainkotien rakentaminen, terveyskeskusten ja sairaaloiden rakentaminen, vankiloiden rakentaminen, urheiluhallien rakentaminen ja valtaisan kauppamaailman rakentaminen, se nyt vähintään tarvitaan. Nämä vielä tarvitsevat teitä, rautateitä, raitioteitä, lentokenttiä, tunneleita, viemäreitä, vesijohtoja, kaukolämpöä, kaukokylmää, voimalaitoksia, muuntajia, puistoja, leikkikenttiä, satamia, rautatieasemia, ratapihoja ja mielettömästi parkkipaikkoja.

Suomea ja erityisesti Etelä-Suomea koskevat väestöennusteet ovat vaihdelleet. Vuonna 2002 tehdyn ennusteen mukaan Uudenmaan asukasluvun piti olla vuonna 2050 noin 1,75 milj. asukasta. Vuoden 2008 ennuste kasvatti vuoden 2050 asukasluvun Uudellamaalla 1,91 milj. asukkaaseen. Tämän hetkisen ennusteen mukaan saatetaan päätyä tasolle 2,1 miljoonaa asukasta. Kaupunkiseudut kehittyvät, varsinainen vihreä maaseutu hiljakseen tyhjenee – mutta ei kuitenkaan aivan hälyttävästi.


On tietysti täydellistä pelleilyä tehdä ennusteita sadaksi vuodeksi. Yritykset ja pörssiyhtiöt ennustavat korkeintaan pariksi vuodeksi – jos niinkään pitkälle, kunhan kvarttaaliksi. Minä nyt kuitenkin ennustan lähes sadaksi vuodeksi. Jotkut puhuvat Helsingistä tämän nykyisen kehitystrendin ratkaisijana. Kunhan nyt bulevardit jne. Helsinki ei kuitenkaan ole tässä prosessissa ratkaisijan asemassa. Marginaalissa.


Loppuuko rakentaminen?
Paljonko meidän on rakennettava tulevaisuudessa? Joskus, 15 vuotta sitten tilastokeskus arvioi Helsingin seudun ja koko Suomen väkiluvun kääntyvän laskuun. Silloin ajateltiin, ettei enää tarvitse rakentaa. Kunhan kunnossapidetään vanhaa rakennuskantaa. Nyt on tilanne jälkeen muuttunut. Nyt on maassa voimakas sisäinen muuttoliike, mutta vielä voimakkaampi on maahanmuuton aiheuttama väestön lisäys. Tilastokeskus sanoo, että vuonna 2014 74 % väestönkasvusta oli maahanmuuton aiheuttamaa. Meidän on siis rakennettava lisää rakennuskantaa sekä maahanmuuttajille, että maassamuuttajille. Maassamuuttajistakin merkittävä osa on maahanmuuttajia.


Niin, tällainen se oli se edellisen blogin tulevaisuusvisio - yläkanttiin.  Älkää hermostuko tuosta ”kanta” ja ”siirtolaiset”, kunhan nyt indikoin vaiettuja asioita. Monikulttuuriväestö tulee joka tapauksessa lisääntymään. Se lisääntyy niin, että joka kolmas uusimaalainen ja joka neljäs suomalainen ovat lisämauste meidän jo ennestäänkin monikulttuurisen slaavilaisgermaanisugrilaiseen yhteiskuntaamme. Hei, luuliko joku, että olemme jotain arjalaisiin verrattavaa ”puhdasta rotua”?

Edellisessä blogissani tein hatustavetoennusteen vuoden 2014 trendien mukaan. Siinä päädyin koko maan väestössä tasolle 7, 4 miljoonaa asukasta vuonna 2100. Tilastokeskuksen vuoden 2060 väestöennuste ekstrapoloituna tulevaisuuteen antaisi noin 6,8 miljoonaa asukasta. Nyt kun tässä hieman tarkastelen rakentamisen tarvetta, laitoin viisarin tasolle 6,8 miljoonaa. Onko rakentamisvauhtia kiihdytettävä vai voidaanko sitä hillitä? Mikä se vauhti on ollut? Tein kuvan. Se kertoo rakentamisen vauhdin kasvaneen tasosta ennen sotia. Saattanee olla niinkin, että 20-luvun ja 30-kuvun rakentamisesta tilastot ovat puutteellisia. Heti sotien jälkeen rakennettiin noin 0,6 k-m2 asukasta kohti vuodessa. 60-luvulla tahti nousi 1 kerrosneliömetriin per asukas vuodessa ja huippu saavutettiin 70- ja 80-luvuilla. Silloin rakennettiin 1,8 k.m2 vuodessa asukasta kohti. Huimaa touhua! Rakentaminen sitten romahti 90-kuvun laman seurauksena tasolle 1,2 k-m2 per asukas ja vuosi. Viimeisin lama teki vielä kuopan 2009 – tasolla.
  


Sotien jälkeen kamppailtiin köyhyyden kanssa ja rakentamistahti oli 0,6 kerrosneliötä per asukas ja vuosi. Rakentaminen oli kiivaimmillaan 70-luvulla ja 80-luvulla.  Nykyisin taso on 1 kerrosneliömetriä per asukas ja vuosi. Helppo muistaa! Asuntoja tuosta volyymistä on noin 70 %.



Kuva näyttää rakentamisen vuosivolyymiä. Heti sotien jälkeen rakennettiin 2,5 milj. kerrosneliötä vuodessa. Huippukautena 1970-1990  rakennettiin yli 8 miljoonaa kerrosneliötä vuodessa. Asunnoista 70-luvulla 40 % oli kerrostaloja. Sittemmin osuus pieneni noin 25 %:iin. Kuva kertoo sen tosiasian, että yhdyskuntarakentaminen ei ole pelkkää asuntorakentamista.



Tämä ei ole tiedettä. Mutta, jos tulevaisuuden kasvavassa Suomessa rakennettaisiin samaan tahtiin kuin viimeisen kolmen vuoden aikana niin tilanne näyttäisi tällaiselta. Vuosittain rakennettaisiin 8 miljoonaa kerrosneliötä. Se on 30 miljardin pieti. Lisäksi rakennetaan infraa. Se on ehkä noin5 miljardin pieti. Näyttää siltä että rakentajien tehtävät eivät ole päättyneet.

On muotia sanoa: hyvät ja huonot uutiset!
Rakentamisen kannalta kaikki näyttää hyvältä. Ja nyt juuri olen tulossa Rakennustiedon Forumista lähes masentuneena. Tilaisuudessa kuuntelin seuraavaa polvea. Esitelmöitsijänä oli Matti Kruus. Hän on kurssitoverin, siltasuunnittelija Jorma Kruusin poika – isänsä poika. Samaa näköä ja oloa on.  Muistuvat opiskeluajat mieleen noita kasvoja katsellessa. Hän piti hienon ja jopa tunteellisen, havahduttavan esitelmän. Hän sanoi rakentamistalouden ja rakennuttamisen ja lähes kaiken rakentamiseen liittyvän opetuksen käytännössä päättyneen. No, on sitä hieman Tampereen Teknillisessä Yliopistossa, mutta Otaniemessä se on päättynyt. Matti Kruusin tärkeänä teemana oli ihmisten yhteistyö. Hän siteerasi: ”Keskeinen ja ratkaiseva toimija organisaatiossa on syvälliset taidot ja tiedot omaava oman alansa ammattilainen, joka osaa tehdä yhteistyötä.”

Kun tässä suunnittelijana on joskus tullut moitittua rakennuttajakonsulttien asenteita ja ihmeteltyä sitä, että tilaajat lymyävät rakennuttajakonsulttiensa takana, sainkin nyt kuulla Matilta, että rakennuttajakonsultti onkin vain ja ainoastaan rakennuttajan, tilaajan, käden jatke. Hän ei voinut lainkaan ymmärtää tiedotusvälineissä esiintyneitä juttuja, joissa rakennuttaja ja rakennuttajakonsultti ovat eri mieltä. Tämä on Matin mielestä mahdoton tilanne. Hän ei kyllä lainkaan maininnut sellaista tilannetta, jossa suunnittelija on rakennuttajakonsultin kanssa eri mieltä. Voiko sellaista tapahtua?  


Robottisurffausta, tuo kadonnut surffaaja ei ole Lauri Palojärvi.

Lisää vettä rakentajan myllyyn pani vanha surffikaverini Lauri Palojärvi. No, Laurin kanssa surffaaminen kyllä rajoittui yhteen kertaan myrskyisellä merellä Lautsikan länsirannalla – masto katkesi. Sitä ennen oli kyllä käyty tepastelemassa märkäpuvuissa firman väkeä ”hurmaamassa”. Lauri oli ammattilainen ja minä harrastelija. Lauttasaaren ympärisurffauksessa olin yleensä viiden viimeisen maaliin tulleen joukossa. Lauri taas oli yleensä viiden parhaan joukossa. Ja siihen väliin mahtui suurina surffausvuosina toista tuhatta kasvoa.

Rakennusala, oletko valmiina?
Asiaan! Lauri puhui johtamisesta rakentamisen viennissä ja vientiteollisuudessa. Esitys pohjautui osaksi hänen väitöskirjaansa. Lauri kaipasi pätevää johtamista mm. Juncker / Kataisen 315 Mrd. euron elvytyspakettiin. Suomalaisella johtamisella olisi sauma. Minun kommenttini: European Investment Bank on varmaan avainasemassa ja kukapa siellä on varapääjohtajana? Nyt on junasta vauhdissa hypänneillä mahdollisuus hyvitykseen. On vedettävä raa’asti kotiinpäin! Rakennusala: oletko valmis?

Palojärvi mainitsi vielä ydinvoimalaitokset ja teollisuuden jättihankkeet, pilvenpiirtäjät, kelluvat kaupungit ja Koillisväylän. Vieläpä Lauri uskoi Venäjän Karjalasta avautuviin hankkeisiin. Viheliäiseltä rakennusviennin alamäeltä saattaisivat pelastaa ”viheliäiset” hankkeet Haitissa, Sudanissa, Länsi-Afrikassa, Afganistanissa jne.

Kolmantena ja viimeisenä esitelmöi Tampereen TTY:n professori Kalle Kähkönen. Hänen iskusanansa oli MUUTOS. Muutosjohtamisen lähtökohta on huomion kiinnittäminen  oleellisiin asioihin – tolkun saaminen. Kaikki palvelee muutosta. Toimintaympäristön muutoksen ajureita ovat Hyvösen mukaan digitalisaatio, asiakaskeskeisyys ja palveluliiketoiminta, julkisen sektorin uudistuminen ja resurssiviisaus. Hän kertoi alkavasta tutkimusprosessista. Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta en oikein saanut tolkkua.

ROTI
Nyt sattui sitten Suomen rakennusinsinööriliiton ROTI – prosessin julkistaminen. Juuri nyt. Se tapahtui Säätytalolla. Lisäksi esityksen voi katsella suorana netistä. Suoran lähetyksen katsojia näytti olevan parhaimmillaan kokonaista 46 henkeä. Esittäminen pyöri hieman liian keskeisesti Teemu Vehmaskosken ympärillä. Hänellä on kyllä hyvä esitystapa ja miellyttävä ääni, mutta karisma ja särmä puuttuvat. Lisäksi puuttuu ikään kuin tuo ”kokemus”. Se on huono asia. Se mitä Teemu sanoo, siitä ei synny tiedotusvälineisiin lööppejä eikä keskustelupalstoille dialogia. Rakennettu ympäristö on ROTI:n mukaan 74 % kansallisvarallisuudesta, 63 % investoinneista ja 41 % energian loppukäytöstä. Kuitenkaan tämä ympäristö ja siitä käytävä keskustelu ei yllä kansalliseen keskusteluun - puhumattakaan poliittisesta keskustelusta. Ei se nyt ainakaan johda murto-osaankaan keskustelusta oluen myynnistä kaupoissa. Ja siihen kaikkeen mediamyllytykseen ja tahalliseen vääristelyyn mikä tuohon asiaan liittyi.



Rakennusala on tärkeä. Se on vähintään yhtä tärkeä kuin olut. RIL:in ROTI – ohjelmalle olisi saatava vähintään murto-osa olutkeskustelun julkisuudesta. Missä ovat nykyajan Kauko Rastaat ja Tane Mäkiset? Tai ainakin ne tyypit joilla voisi olla yhteys vaikuttajiin. Se on se ainoa tapa.


RIL julkaisi asiantuntijapaneeleiden arviot rakentamisen nykytilasta. Todistukset ovat kaikilla alueilla samaa seiskan tasoa. Viisi vuotta sitten oltiin hyvin kahdeksikon tasolla. Ja nyt alaspäin mennään kuin lehmän häntä. Digitaalisuus on nykyajan mantra. ROTI:ssa digitaalisuus oli ensimmäistä kertaa arvioinnin kohteena. Siinä tuli surkea 6 ½. Palvelualustat, ohjelmat ja tietoliikenneyhteydet olivat hyvällä tolalla, mutta suurimmat puutteet olivat tiedonhallinnassa ja rajapinnoissa. ”Kokonaisuus ontuu, kansainvälisyys on avain, rakennusalan ohjelmistot ovat nyt keskittyneet suunnitteluun ja rakennuttamiseen, palvelut ovat vasta orastamassa, käytettävyys korostuu", näin.sanoi Mikko Hyytinen esitellessään digitalisaation tilaa.




Hyvää ja huonoa

Hyvää oli se, että Suomessa riittää rakentamista. Huonoa on se, että rakentajilta puuttuu koulutus. Alalta puuttuu kansainvälisyys ja vienti. Opetuksessa kansainvälisyys ärsyttää. Miksi? Niinkö se on?

perjantai 6. helmikuuta 2015

100 vuoden ennuste!

Kalle Silfverberg, Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies kirjoittaa 5.2. Näkökulma-palstalla: ”Helsinki pelkää keskustan voittoa”. Hän sanoo pelon olevan puserossa. ”Täkäläiset kolme suurta, kokoomus, Sdp ja vihreät pyörittävät jo kauhuskenaarioita” Hän myös siteeraa Hannu Oskalaa, Helsingin vihreiden puheenjohtajaa: ”Linjaukset ovat sodanjulistus Helsingille ja koko Helsingin seudulle”. Kalle Silfverberg monen muun ohella uskoo lain metropolihallinnosta kariutuneen. Hän sanoo länsimetron jatkeen rahoituksen olleen kokoomuksen ja demareiden viimeinen lahja pääkaupunkiseudulle. Marja Salmelan toimittamana voin lukea myös Hesarin nettisivuilta tammikuun lopulta uutisen jonka mukaan Antti Kaikkonen lupaa repiä auki MAL-sopimuksen ja vähintäänkin lykkäävän Pisaran toteuttamista. Näyttää muuten saman uutisen mukaan Ode Soinivaarakin laittavan Raide-Jokerin Pisaran edelle. Kaikkonen sanoo vielä puoltavansa Malmin kentän säilyttämistä nykyisessä käytössään. Mielenkiintoista. Noinhan juuri minäkin tekisin. Kehittäisin metropolihallintoa uuteen malliin, suunnittelisin Pisaran uudelleen, sitä odotellessa voitaisiin rakentaa Raide-Jokeri, samaan pakettiin kuuluisi Pasilan kokonaissuunnittelu ja huoltoratapihan kattamisen tai kallioon siirtämisen tutkiminen, näin voitaisiin välttyä ylenmääräiseltä bulevardisoinnilta. Ja kaiken lisäksi säilyttäisin Malmin kentän. Hohhoijaa! Täytyykö tässä ruveta ensimmäistä kertaa elämässä keskustalaiseksi? No ehkä muuten kyllä, mutta kun olen tehnyt lupauksen aina vaaleissa äänestää sukulaista, jos sellainen on ehdolla. Ja nyt on, mutta hän ei ole kepulainen.



Sormet
Kerroin tässä aiemmin olevani täysin pihalla näissä metropolihallinnoissa ja metropolikaupungeissa puhumattakaan sotealueista ja ervoista. Päätin siis valistaa itseäni ja mennä julkisiin valistustilaisuuksiin ja erilaisiin kissanristiäisiin, joissa viisautta jaetaan. Omina eväinäni oli vain tuo lonkalta heitetty ajatus verkostokaupungista. Sitähän olen tietysti valmis jankuttamaan ja nyt Kepun oletetun vaalivoiton ja uudenlaisen maakunta-ajattelun myötä näen valoa tunnelissa. Miten se olikaan se minun jankutukseni?

No, jotenkin näin: ” MAL-sopimus astui voimaan vuoden 2013 alussa. Tässä ei todella ole mitään pahaa - pelkkää hyvää. Mutta onko tämä jotenkin järkevää suuresti mainostetun verkostokaupungin toimintaa ajatellen? Miksi Lohja on ulkopuolella, miksi Riihimäki ei ole mukana, mitä sitten sanotaan Porvoosta? Todellinen verkostokaupunki kaipaa solmupisteitä. Se ei synny ”nukkumaesikaupungeista” tai ”jälkimaaseudusta”. Miksi siis Lahti ja Hämeenlinna eivät ole tässä yhteistyössä? Olen kysynyt tätä asiaa monessa blogissani. Olen myös kysynyt sitä erinäisissä luennoissani. Mutta kukaan ei vastaa. Tulee sellainen tunne, että kysyn jotain aivan omituista. Eihän tällaisia kysymyksiä voi esittää. Kaikki on sovittu, eikä mitään jo sovittua voi muuttaa. Varsinkin kun se mitä on sovittu, on vaivalla matkaansaatettu. Erityisesti kuitenkin kummastelen sitä, että miksi kaikissa esittelytilaisuuksissa aina pyydetään kommentteja tai kysymyksiä, kun niihin ei kuitenkaan haluta vastata?”



Tässä on se kuva sormikaupungista. Värillisellä on Harvian metropoli mallia 1946. Sinisellä on Uudenmaan raja. Valkoisella on MAL-alueen raja. Harmaa kuvaa laajennettua metropolia.

Siinä toivossa, että joku lukisi ja vaikkapa valistaisi minua omasta todennäköisestä ajatusharhastani, laitan tähän linkin tuohon blogiini viime marraskuulta. http://penttimurole.blogspot.fi/2014/11/nyt-kiihdytetaan-kenen-mandaatilla.html  Se kirjoitettiin Kansallismuseon auditoriossa pidetyn HSL:n MASUSEMINAARIN jälkeen. Lisäksi laitan tähän vielä uudelleen samassa blogissa esittämäni kuvan. Miksi uudelleen? Siksi, että havaitsin netistä eräiden lahtelaisten poliitikkojen haikailevan Helsingin metropolialueen osaksi. Harvinaisen järkeviä ihmisiä. Keitä he ovat?

Riihimäki, Hämeenlinna ja Lahti, laajan metropolialueen radanvarsikaupungit?
Demareiden kansanedustaja Lahdesta, Mika Kari näyttää jo 4-5 vuotta sitten puhuneen Lahdesta metropolialueen osana. Elokuussa 2014 hän kirjoittaa blogissaan: ” Päijät-Hämeen kunnat esittivät aiemmin yksimielisesti toiveensa kuulua Uudenmaan erityisen vaativan sairaanhoidon palveluiden piiriin. Muissakin palveluissa alueemme asukkaiden luontainen asioimissuunta on kohti Uuttamaata, ei kohti Tamperetta. Kyse ei ole vain tärkeiden terveyspalveluiden järjestämisestä, vaan myös Päijät-Hämeen asemasta Suomen kartalla. Olemmehan jo nyt osa pääkaupungin metropolialuetta, eikö niin?” http://www.mikakari.fi/blogi/?p=2 

Aiemmin hän kirjoitteli tällaista: ”Tässä tilanteessa Lahden ja koko ympäröivän seudun on yhdessä pysyttävä tarjoamaan pääkaupunkiseudun kasvulle vaihtoehto. Meiltä löytyy kohtuuhintaista ja tarvittaessa korkeatasoistakin asumista, vaikka järvien rannoilta, sekä palveluita joita voi löytää vain yli 100 000 asukaan kaupungeista. Sellaisena, oikeana kaupunkina, olemme ensimmäinen kehä III:ta pohjoiseen lähdettäessä.” 
Hän kysyy: ” Vaikka metropolipolitiikka asiatasolla kuuluukin vain pääkaupunkiseudun kunnille, olisi mielekästä pohtia miten metropoliseudun lähiympäristö voisi palvella pääkaupunkiseudun kasvupaineiden puskurina. Eduskuntavaalien jälkeen koottavan uuden hallituksen toivoisin nykyistä monipuolisemmin pohtivan mm. sitä, miten esim. Riihimäki, Hämeenlinna ja Lahti radanvarsikaupunkeina voisivat nykyistä tehokkaammin liittyä osaksi toimivaa metropolia.” Järkevää puhetta!

Metropoleista ja kaupunkialueiden kilpailukyvystä näyttää puhuvan myös valtiotieteiden tohtori Timo Aro. Hänellä on mielenkiintoista tilastografiikkaa Suomen kaupunkiseutujen kehityksestä. Esimerkiksi tämä: http://www.slideshare.net/fullscreen/TimoAro/lahden-ketteryys-ja-kilpailukyky/14



Sote-alueet tämänhetkisen suunnitelman mukaisina. Ovat ilmeisesti ja toivottavasti nuuttumassa,

Kaikenkirjavuus kevään trendinä
Tästäpä kaikesta innostuneena ryhdyin hieman tarkastelemaan tilastoja. En kylläkään tieteellisesti vaan aivan kvasitieteellisesti. Mutta muistammehan sen, ettei tulevaisuudentutkimus ole tiede. Mitään empiiristä tutkimusaineistoa tulevaisuudesta ei ole olemassa. Meillä on kyllä käytettävissämme tilastotieteilijöiden salainen ase. Se on trendi. Ja niinpä sitä käytetäänkin yhdyskuntatutkimuksessa aivan hulvattomasti. Sillä viitoitetaan jopa vuosisadan päässä olevia tulevaisuuksia. Teollisuus ja kauppa ovat hieman viisaampia. Heillä trendit ovat kvartaalin mittaisia. He myös luovat trendejä. Muodissa trendi ei ole ”määrätietojen avulla laskettavissa oleva suunta” vaan se on ”leimallinen piirre muodissa tai käyttäytymisessä” – kaikenkirjavuus kevään trendinä – kuten nyt keväällä 2015”. Trendiä eivät siis päätä ostajat vaan myyjät. Se ei myöskään ole suunta, se on täysin epälineaarinen prosessi. Toisin on meidän kaupungeissamme ja yhteiskuntatieteissä. Siellä näyttää hallitsevan ikuinen jatkuvuus. Täydellinen muutoksettomuus. Ja niinpä minä nyt sitten alan tutkijoiden tapaan otan pari trendiä, toinen on 10 vuoden trendi, sillä katselen Suomea ja maakuntia ja erityisesti Uuttamaata. Ja toinen on 1 vuoden trendi. Sillä sinkoan itseni sadan vuoden päähän.


Trendit ovat kuulemma tällaisia.

Kaikella on syynsä – jopa ennusteen ihmettelyyn
Yksi syy on se, että ystäväni Pentti Lahtonen moitti minua. Hän sanoi blogeissani aina olevan KAUPUNKI, KAUPUNKI, KAUPUNKI. Hän asuu koiransa kanssa Ulvilassa. Hän ihmetteli maaseudun tulevaisuutta. Kirjoita jotain maaseudusta! Minuakin on ihmetyttänyt puhe maaseudun tyhjenemisestä. Onko se totta? Ja onko se pääkaupunkiseutu, joka muun Suomen tyhjentää? Pääkaupunkiseudun tai onko sitten merkillisen epämuodostelman, eli MAL-alueen kasvusta puhutaan räjähdysmäisenä. Päätän siis valistaa itseäni. Koska en hyväksy tuota MAL:lia, tarkastelen sen sijaan Uuttamaata. En hyväksy myöskään Uuttamaata, haluan siihen Hämeenlinnan ja Lahden sormet, mutta helpottaakseni tilastollista suoritustani tarkastelen nyt Uuttamaata ja muuta Suomea. Kysymys siis oli: tyhjeneekö muu Suomi Uudellemaalle? Kysymys ei ollut: tyhjenevätkö haja-asutusalueet kaupunkiseuduille?
  


Vuosina 2000-2011 väestö on kasvanut suhteellisesti eniten Oulun kehyskunnissa (2 % vuodessa). Toiseksi eniten kasvua tuona aikana on ollut Kirkkonummella (1,7 %). Metropolialueen kasvu oli 1 % vuodessa, kun se Helsingissä oli 0,7 % vuodessa. Espoo kasvu (1,5 %) oli lähes sama kuin Oulun kasvu. Tampere, Jyväskylä, Vantaa ja Kerava kasvoivat noin 1 % vuodessa. Väestön kasvu tuona kymmenvuotiskautena oli koko maassa 0,4 % vuodessa ja Uudellamaalla 1 % vuodessa.



Vuosi 2014 on nyt minun kaiken kattavan trendiennusteeni lähtökohta. Siitä aion singahtaa vuoteen 2100. Tuona armoitettuna vuonna muualla Suomessa kuin Uudellamaalla nettomuutto maan sisällä valui Uudellemaalle. Heitä oli noin 5000 henkeä. Luonnollinen väestönkasvu eli syntyneiden ja kuolleiden erotus oli muutama sata ihmistä – miinusmerkkinen. Siirtolaisuus oli ainoa kasvutekijä. Muun Suomen väestö kasvoi lähes 10000 siirtolaisella. Tämä on kasvua 0,2 %. Uudellamaalla kasvu oli 1,2 %. Tämä tarkoittaa lähes 20000 henkeä. Heistä 8000 oli maahanmuuttajia ja 6500 luonnollista väestönkasvua eli syntyneiden ja kuolleiden erotus.


Suhteellinen väestönmuutos muualla Suomessa vuonna 2014 oli 2,2 asukasta lisää tuhatta asukasta kohti, kun se Uudellamaalla oli 12 asukasta lisää 1000 asukasta kohti. Uudenmaan nettoväestön-muutoksesta 5/1000 oli siirtolaisuutta, 4/1000 oli luonnollista kasvua ja 3/1000 oli muualta maasta muuttaneita.








Uudenmaan väestönkasvu näyttää valtaisalta, kun sitä vertaa muihin Suomen maakuntiin. Uusimaa kasvoi lähes 20000 asukkaalla vuonna 2014. Kaikki muut maakunnat, eli muu Suomi yhteensä, kasvoi 3500 asukkaalla. Uudenmaan loppusaldosta siirtolaisuutta oli 8000 henkeä eli 42 %. Muun Suomen loppusaldosta siirtolaisuus oli 9000 henkeä eli 260 %.



Onko Uusimaa ainoa kasvava maakunta? Tämä nyt kiinnostaa. Uusimaa on kyllä vahvimmin kasvava maakunta. Kasvua on lähes 13 uutta asukasta per 1000 olevaa asukasta. Mutta on muitakin kasvavia maakuntia. Tasolla 6-8 uutta asukasta per 1000 olevaa asukasta ovat Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa sekä Keski-Pohjanmaa. Kauaksi ei jää myöskään Varsinais-Suomi. Pohjanmaalla synnytään enemmän kuin kuollaan. Sisäistä maassamuuttoa kasvutekijänä ei Uudenmaan lisäsi näytä olevan muualla kuin Pirkanmaalla - no mitä nyt nimeksi Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Sisäinen muutto on katastrofaalista Kainuussa, Kymenlaaksossa ja Lapissa. Väki lähtee muualle hommiin. Etelä-Savossa olisi hyvä harjoittaa hieman enemmän makuuhuonehommia. Siirtolaisuus on ainoa plussamerkkinen väestötekijä suurimmassa osassa maakuntia. Ylivoimaisesti suurimmat siirtolaisuudella väkilukua kasvattavat maakunnat ovat Uusimaa ja Pohjanmaa.

100 vuoden ennuste - kvasitiedettä
Ryhdyin nyt laatimaan lupaamaani mahtavaa 100 vuoden ennustetta. Tyhjeneekö Suomi vai täyttyykö se? Siirtolaisuuden suhteen oli lähtökohtana suunnilleen vuoden 2014 nettosiirtolaisuus, joka oli koko maassa 17400 henkeä. No itse asiassa laskin tuon tulevaisuuden luvun 1000 henkeä pienempänä. Uudellemaalle muuttajia saatiin 7200 henkeä eli 5 henkeä per 1000 asukasta ja muualle maahan 8800 henkeä eli 2,4 henkeä per 1000 asukasta. Vuosien mittaan sitten siirtolaisuus kasvaisi. Suhteessa väkilukuun se säilyisi kuitenkin samana kuin nyt. Vuonna 2100 siirtolaisia saapuisi Uudellemaalle 16000 henkeä (netto) vuodessa. Siirtolaisten lähtömääränä pidin Uudellamaalla 160000 henkeä ja muualla Suomessa 140000 henkeä. Luonnollinen väestönkasvu ja maassamuutto olivat ennusteessani Uudellamaalla 7 henkeä per 1000 asukasta vuodessa ja vastaavasti muualla Suomessa 2,4.

Tässä on tämä täysin teoreettinen ja kvasitieteellinen ennuste Suomen väkiluvun kasvusta. Siirtolaisten määrä kasvaa ennusteen mukaan vuosittain suhteellisesti samalla määrällä kuin heitä nytkin nettona saapuu. He sekaantuvat kantaväestöön ja integroituvat. Heidän syntyvyytensä asettuu samalle tasolle keskiarvoväestön kanssa. Siten tässä kaaviossa esitetty ”siirtolaisten” määrä ei tarkoita oikeasti mitään. Näyttäisi kuitenkin siltä että vuonna 2100 Uudellamaalla joka kolmannella ihmisellä olisi "vierasta verta", vastaava luku muualla Suomessa olisi joka neljäs. Jostain syystä koko Suomi ei tunnu valuvan Uudellemaalle.-Uudenmaan väestö kyllä kasvaisi kaksinkertaiseksi, yli 3 miljoonaan asukkaaseen. Muu Suomi pienenisi 0.5 miljoonalla asukkaalla 3,7 miljoonasta 3,2 miljoonaan. Ilman siirtolaisuutta väestö säilyisi tämän mukaan vakiona. Se edellyttää kuitenkin lasten tekoa nykyistä aktiivisemmin. Mitenkähän se onnistuu vanhusyhteiskunnalta?

  
Vielä hännän huipuksi vertailu viralliseen totuuteen. Panin tuohon kuvaan Tilastokeskuksen Suomen väestöennusteen vuoteen 2060 sekä Uudenmaan väestöennusteen vuoteen 2040. Lisäksi siinä näkyvät näiden ennusteiden trendiviivat vuoteen 2100. Minun ennusteeni ovat suoria viivoja muuttumattomaan tulevaisuuteen. Ne eivät ole totta, eivätkä yritä olla totta. Ne ovat pelleilyä. Mutta myöskään Tilastokeskuksen ennusteet eivät ole totta. Mikään ei ole totta, kun tulevaisuudesta puhutaan.

Opinko jotain?
Opin kuitenkin jotain. Havaitsin, ettei ole aivan todennäköistä se, että Suomi tyhjenee. Eikä myöskään se, että Suomi muuttuu siirtomaaksi. Vielä opin sen, että Uudenmaan olisi hyvä laajentaa reviiriään. Todennäköistä kasvua pitää hillitä ja aluetta pitää laajentaa. Ai, siksikö että tuo 3,5 miljoonaa ihmistä ei mahdu Uudellemaalle. No ei siksi ainakaan. 3,5 miljoonaa Uudellamaalla tarkoittaa 380 asukasta neliökilometrillä. Se on puolet Espoon tai Vantaan nykyisestä väestötiheydestä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Management by Perkele - ruoskalla menestykseen!

Olin nyt sitten viisastumassa Metropoliseuran tilaisuudessa. Sain osallistua vaikka en kuulu seuraan. Paikalla oli mm. Jussi-Pekka Alanen. Häntä olin siteerannut edellisessä blogissani. Hän julisti aikanaan johtajuuden puutetta metropoliasioita käsiteltäessä. Näin hän sanoi: ”Metropoliuudistus tarvitsee vahvaa poliittista tahtoa ja johtoa.”  Hän kysyy: ”Missä kaikki johtajat piileksivät?” Suomen Tasavallan hallitusta on myös syytetty johtajuuden puutteesta. Pääministeri on esittänyt konsensusta purettavaksi. Konsensus on hänen mukaansa syy päättämättömyyteen. Ei ilmeisestikään ole olemassa hyviä kompromisseja. Eikä myöskään pystyviä johtajia. Näin sanovat. Kyselenpä hieman johtajuuden perään.


  
Whiplash on nyt hyvin korkealle arvostettu elokuva. Suomalaiset elokuva-arvostelijat takovat neljää ja viittä tähteä. Meidän elokuvakerhomme takoi arvosanaksi lähes nelosen. Se oli ennätysmäistä. Filmin luulisi olevan suomalaisille mieluisa, sillä siinä sovelletaan suomalaiseksi miellettyä johtamistapaa Management by Perkele. 




Johtajuutta oppimassa
Hyväksi sattumaksi olinkin juuri edellisenä iltana käynyt elokuvakerhon kanssa katsomassa elokuvaa nimeltä Whiplash. Filmi ohjaaja on Damien Chazelle. Se kertoo johtamisesta jazzin vahvasti höystämänä. Filmiä on sanottu sadistiseksi. Kukaan ei ole kuitenkaan puhunut kiusaamisesta. Filmissä musiikkiopiston pyöveliltä näyttävä opettaja havaitsee nuoren rumpalin lahjakkuuden. Hän päättää panna nuoren miehen lahjakkuuden kehitysuralle ruoskan iskuin. Johtamistapa muistuttaa suomalaista, kansainvälisesti tunnettua johtamistapaa, Management by Perkele.




Trailerista hieman esimakua, siis klikkaa:
Whiplash TRAILER 1 (2014) - J.K. Simmons, Miles Teller Movie HD

Filmi ja sen päänäyttelijät on nimetty palkintoehdokkaiksi useilla filmialan forumeilla. Jotkut ovat kritisoineet filmiä siinä tarjoillusta filosofiasta: raivokas harjoittelu tekee mestarin. Meidän elokuvakerhossamme filmi sai ennätyspisteet. Arvosanaksi tuli äänestyksessä 3,8/5.

Otteita arvostelusta huonosta hyvään: - nukuin tai siis lepäsin, antoi ihmisen levätä, - tarina ei ole totta, ei ihmistä voi ruoskimalla valmentaa = väärä message, - oli vähän liian kovat ennakko-odotukset ja tuntui sen vuoksi vähän ohuelta, yhden asian jutulta, - tuolla koutsauksella syntyy murhanhimoisia muusikoita, - paljonko voi stressata, että suoritus vielä paranee, missä katkeaa, - eikö kannustamalla pääsisi parempaan?, - ei ohut vaan paksu, kuvaus nykyisen suomalaisen työelämän, varsinkin mediamaailman muutostilasta ja johtamisen osaamattomuudesta, - oli niin intensiivinen, että annoin eka kertaa viitosen, - kouluttaja sadistinen, vaikka pyrkikin hyvään tulokseen, löytämään huiput ja vaatimaan heiltä täydellistä suoritusta, harjoitusta ja harjoitusta, ei saa luovuttaa, - mielimusiikki jazz, lempisoitin rummut, paras jazzkappale Caravan = ei voi antaa kuin vitosen, - hyvä elokuvana, hyvät näyttelijät, hyvä musiikki,  intensiivinen toteutus; eri asia sitten onko tuollainen rääkkikoutsaus oikein?

Johtopäätös: näin hyvän arvostelun jälkeen filmiä voi todella suositella. Hyvät ystävät – se on nyt leffareissu!

MbP johtamistyylinä
Elina Martikka kirjoittaa säteilyturvakeskuksen Alara-lehden pääkirjoituksessa vuonna 2010:
”Jos joku ajattelee, että MbP-tyyli (Management by Perkele) olisi pelkkää käskyttämistä, niin ei se ole. Se kuvastaa suomalaista suoraviivaisuutta ja jämäkkyyttä. Siinä tuntuu sitoutuminen ja vastuullisuus. Kaikista asioista ei voi keskustella loputtomiin, jotta jokainen loppujen lopuksi on tyytyväinen ”yhdessä tehtyyn päätökseen”. Täydellisessä konsensuksessa vastuukin on yhteinen − ja mitä olemmekaan oppineet jaetusta vastuusta.

Pauli Vuorio kirjoittaa Aamulehti - blogissa vuonna 2009: ”Kun Nokia aikoinaan valloitti Ruotsia, sikäläiset mediat kuvasivat Kari Kairamon ja muiden nokialaisten johtamistyyliä ilmaisulla management by perkele. Sanonta jäi elämään suomalaisiin medioihin ja bisnes-slangiin, irtaantuen alkuperäisestä yhteydestään. Ruotsalaiset talouslehdet käyttivät nimittäin ilmaisua positiivisessa mielessä. Itsetunnon voimistaminen ja porkkanan voima on parempaa kuin keppi ja nujertaminen. Ylläkuvatulla tavalla tulkittuna management by perkele -tyylillä on kuitenkin voimaa ja positiivinen vaikutus oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla tehtynä. Management by perkele on kuollut, mutta eläköön management by perkele. ”



Professori Eriksson on ollut aktiivisesti mukana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa: Johtajuus, valta ja pelko.  Hän näyttää epäilevän  MbP - metodiikan voimaa johtamismenetelmänä hän  epäili sen kampittavan erityisesti tietoyhteiskuntaa. Minusta tuo koko pelko-käsitteen pyöritys  tuntuu hieman oudolta. Onko todella pelolla johtamista? Ehkä tuohon klikkaamalla viisastuu: http://aikalainen.uta.fi/2009/06/30/pelko-syo-tyoyhteisoa/

Vähemmistökansan oikeudet uhattuina by Linus
Kun tätä johtamista ja puuttuvia johtajia haikailin, törmäsinkin suomalaisen innovaation suurmestariin, eli Linus Torvaldsiin. Tai en kyllä häneen fyysisesti, vaan hänen vuoden 2013 sähköpostikeskusteluunsa aiheesta ”Management by Perkele”. Linus näyttää olevan tuon johtamistavan vankkumaton kannattaja. Olenkin tähän näytteeksi laittanut hieman otteita tuosta kiivaasta keskustelusta. Siinä aluksi Linus antaa huutia ohjelmakehittäjille ja sitten Sarah antaa huutia Linukselle loukkaavasta käytöksestä ja tähän Linus vastaa vaatien Sarahia kunnioittamaan suomalaista vähemmistökansaa.




Sarah Sharp hyökkää Linuksen kielenkäyttöä vastaan. Hän ilmoittaa lakkaavansa olemasta kiltti tyttö. Linus puolustelee kielenkäyttöään ja vetoaa suomalaiseen kulttuuriin. Hän myös käskee googlettamaan: ”Management by Perkele”.

Linuksen viesti ohjelman kehittelijöille alkaa näin: ”What the F*CK, guys? There aren't enough swear-words in the English language, so now I'll have to call you perkeleen vittupää just to express my disgust and frustration with this crap.”

Sarah kirjoittaa: “Olen vakavissani. Linus, olet yksi pahimmista loukkaajista ja ärsyttäjistä. Väheksyt ihmisiä puheissasi ja revit julkisesti hajalle heidän tunteensa.”

Linus vastaa: ”Niin teenkin. Ja teen sen osaksi (enimmäkseen) siksi, että olen se mikä olen ja osaksi siksi, että rehellisesti sanoen inhoan olla hienosteleva tai ”kiva”. Linus selittelee suomalaisuutta: ”Sarah, ensiksikään minulla ei ole käytettävissä monia johtamisen työkaluja. Toiseksi en usko tarpeeseen olla kohtelias tai poliittisesti korrekti. Please, ole suvaitsevainen myös minun kulttuuriani kohtaan. Haluatko todella loukata vähemmistöä? Suomalaiset ovat todella vähemmistö, verrattuna melkein mihin maahan tahansa. Jos haluat puhua kulttuurisesta hienotunteisuudesta, niin jatketaan. Mutta minun kulttuuriini sisältyy kiroilu. Minusta sinun pitäisi havaita, ettei sinun moralisointisi (high horse) ole kovinkaan korkealla tasolla.

Linus Torvalds pitää internetin kautta kommunikointia luonteeltaan kaikkea muuta kuin hienovaraisena; "On the internet, nobody can hear you being subtle, and I mean it. And because it's damn hard to read people over email, I think you need to be *more* honest and *more* open over email. I'm generally nicer in person. Not always.”


Linus Torvalds Guided Tour of His Home Office

”Oma poika” Pekka korostaa tietämättömyyden hallintaa
Muistan kun ”oma poikani” Pekka Kettunen puhui aikanaan silliparvijohtamisesta.  Asia kai liittyi enimmäkseen ryhmätyöhön. Silliparvi kuulemma kääntyy nopeammin kuin valas. Enpä tiedä. Olisi ehkä paha jos olisimme silliparvia. Seuraisimme aina johtajaa. Sehän tarkoittaisi, ettei luova dialogi ole mitään. Kunhan pysytään yhdessä ja samanmielisinä. Tällaista johtamista juuri Hitler harjoitti – ja onnistui kammottavalla tavalla. Mekin olimme parvessa mukana. Samaan pyrkii pieni mies itäisiltä mailta.

Löytääkseni jotain Pekan sanomaa ryhdyin penkomaan nettiä ja sieltä löytyikin Pekan kolumniinsa kirjoittamaa. Jotain joka oli kiinnostavaa. Keskisuomalaisen kolumnissa vuonna 2001 Pekka kirjoittaa tietämättömyydestä strategiseen johtamiseen liittyen. Kolumnin nimi on: ”Murrosjohtajuus ja tietämättömyyden hallinta.” Näin hän kirjoittaa, pistääkö omiaan, vai jostainko nappaa? En tiedä, mutta hyvältä kuulostaa.

”Maailma ja elämän ongelmat ovat tulleet monisäikeisiksi. Siksi menestyksekkäät organisaatiot on järjestettävä niin, että ne oppivat tietämyksen rinnalla hallitsemaan tietämättömyyttä. Pyörteisessä maailmassa ja uutta luovassa tilanteessa tarvitaan aavistuksia, intuitiota, arvailua, tapailua ja luovuutta. Asioihin vaikuttavat muuttujat joudutaan määrittelemään uudelleen ja sanomatta jääneitä oletuksia on opittava kyseenalaistamaan. Näissä tilanteissa tarvitaan tietämättömyyden hallintaa, johon vanhakantainen organisointi ei sovellu.”
  


Pekan muotokuva paljastettiin Jyväskylässä syyskuussa 2011. Joku oli kysynyt taiteilija Juhani Petäjäniemeltä, mitä merkitsee maalauksen yläkulmassa oleva kirkkaan keltainen alue. Kaupunginjohtaja Andersson vastasi taiteilijan puolesta: ”Valoa ja varjoa. Kontrastia.” Hieno kuva!

Pekka sanoo ja lainaa viisauksia: ”Löyhästi toisiinsa kytkeytyvät organisaatiot voivat joskus olla tehottomia, mutta niiden kiistaton vahvuus on joustavuus. Murrosjohtajuutta pohtiessaan Wallin ja Ramirez korostavat, että joustava organisaatio arvostaa improvisointia enemmän kuin ennusteita, kiinnittää enemmän huomiota mahdollisuuksiin kuin rajoituksiin, keksii ratkaisuja mieluummin kuin lainaa niitä, kannattaa tilapäisyyttä enemmän kuin pysyvyyttä, arvostaa väittelyä enemmän kuin hiljaisuutta, rohkaisee epäilemään mieluummin kuin poistamaan epäilyjä, tekee jatkuvasti kokeiluja mieluummin kuin etsii lopullisia ratkaisuja ja hakee ristiriitoja sen sijaan, että pyrkisi hautaamaan niitä.”

Lopuksi tuli takapotku
Elokuvakerhon tilaisuudessa joku heitti herjan. Hän sanoi minun käyttäneen johtamisessa samaa menetelmää kuin filmin sadistiseksi väitetty orkesterinjohtaja. Kysyin Liisalta mitä hän tuosta ajatteli? ”No, totta se on!” Mutta ehkä se johtui innostuksesta, ei suinkaan johtamisesta tai tietoisesta metodista. Vai mitä Harri Leppänen kirjoittikaan toukokuussa vuonna 1978 Tripolissa: ”Ajattelin kuinka ajattelin, että näinhän siinä sitten käypi. Että rahat loppuvat innostuksen keskellä kesken. Ja että tappiota tulee. Kaikki johtuu siitä, ja vain siitä, ettei Pentti Murole osaa kontrolloida Pentti Muroletta. Ihmistä eteenpäin kuljettava voima on samalla hänelle raskas taakka. Sinun taakkasi on Sinun innostuksesi. Se että innostut lupaamaan ja tavoittelemaan enemmän kuin itse asiassa on rahkeita. Ja siitä tulee tappiota. Ja usein kelvokasta työtä, ideoita enemmän kuin ehditään ja kyetään toteuttamaan. Hyvä veli, koetapa taakkasi kantaa. Minä yritän omaani.”