maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kehärata 2 - näin oli ennen, kuinkas nyt?

Kehäradan todellisuus Vantaankoskelta Tikkurilaan kiinteytyi suunnitteluprosessissa, joka alkoi Ratahallintokeskuksen ja Vantaan kaupungin tilaamalla yleissuunnitelmalla marraskuussa 2002. Suunnittelutyöstä vastasi konsulttiryhmä JP-Transplan Oy (Jaakko Pöyry) ja LT-Konsultit Oy. Alikonsultteina olivat Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja Arkkitehtitoimisto Pekka Salminen Oy (asemat). Jaakko Pöyry -yhtiöt hoitivat kalliotekniikkaa ja talotekniikkaa. Projektipäällikkönä toimi DI Raimo Vuori LT-Konsultit Oy:stä. Asemien suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Jussi Murole ja Arttu Suomalainen. Muita vastuullisia olivat: tunnelijärjestelmät: ins. Magnus Långstedt ja DI Matti Venelampi, sillat: DI Veli-Pekka Pulliainen sekä ympäristösuunnittelu: maisema-arkkitehti Veli-Markku Uski. Työtä täydensi konsultin edustajista koottu Asemaryhmä ja kunnan erillistilauksella toiminut Konseptiryhmä. Nämä työryhmät onnistuin saamaan vedettäväkseni. Tehtävänä olivat asemien maankäyttösuunnitelmien tarkastelu, liikenteen arviointi ja asemien mitoitus sekä siihen liittyvät konseptit. Kerronpa nyt tässä blogissani hieman suunnittelusta, jota tehtiin ennen varsinaista toteutussuunnittelua.

Yleissuunnittelu-vaiheessa välittömästi Kehäradan varteen arveltiin olevan mahdollista sijoittaa 810000 k-m2 asuinpinta-alaa ja 2800000 k-m2 toimitilaa. Asukkaina tämä olisi noin 20000 asukasta ja työpaikkoina noin 100000 työpaikkaa. Asukasmäärä on surullisen vaatimaton. Sitä voi korvata vain tarmokas täydennysrakentaminen muualla Kehäradan 20 asemaseudulla

Kehäradan ongelmana ovat lentokentän melualueen tuomat rajoitukset asumiselle. Asumista voi sijoittaa vain oheisessa yleiskaava-illustraatiossa (20007) merkityille punaisille alueille. Suurin osa alueista eli siniset alueet sopivat vain työpaikoille. Yleiskaavakuvan yhteydessä arvioitiin asukkaita voitavan sijoittaa alueelle jopa 40000 ja työpaikkoja 60000. Kivistön suuralueella asuu nykyisin noin 9000 asukasta ja tulevaisuuden suhteen on esitetty haaveita noin 30000 asukkaan määrästä. Myyrmäen suuralueen väkiluku saattaa olla lähitulevaisuudessa noin 55000 asukasta, Kivistön suuralueella asunee noin vuonna 2025 noin 20000 asukasta, Aviapoliksen suuralueella noin 25000 asukasta ja Tikkurilan suuralueella 30000 asukasta. Näin siis Vantaalla Kehäradan vaikutusalueella saattaisi asua 130000 asukasta. Helsingissä Kehäradan varrella asukkaita on pääradan varrella noin 150000 ja Haagan Malminkartanon suunnalla noin 60000 asulasta. Pasilan seuduilla asukkaita on nyt noin 10000, mutta tulevaisuudessa ehkä 20000. Helsingin niemellä voitaneen heittä kehiin luku 50000. Näin siis saadaan koko Kehäradan vaikutusalueen väestöksi 280000 asukasta. Karkeasti sanoen Vantaan osuus on siten kähes puolet koko revohkasta. Ihan hyvä!

Suunnittelu alkoi Vantaankosken asemalta, samalla tehtiin asemien konsepti
Vantaankosken asema on ollut käytössä vuodesta 1991 saakka. Vantaankosken tärkeys kasvoi kun alueelle tuli Helsingin Sanomien lisäksi mm. Jaakko Pöyryn komea toimitalo. Arkkitehti Janne Söderlund sai tilaisuuden tehdä talon Suomen kansainvälisesti menestyneimmälle konsulttifirmalle. Paikalla oli jo ennestään Aatos Erkon ylpeys Sanomala. Erkko myös suunnitteli Pekka Helinin kanssa mahtavaa kraaterimaista ”forumia” aseman päälle. Muita huipputoimijoita oli mm. Vaisala Oy. Hieman yllättäen Vantaankoskesta, tuolla korvessa ja vielä etäisyyden päässä varsin ihanasta koskesta, kehittyi korkean teknologian tyyssija. Miksi?? Ei kai se tuo rata voinut olla, vai oliko sittenkin? Muistot palaavat: sieltä Vantaankosken harjanteelta myös varhainen oppi-isäni Kalevi Eranti oli ostanut tontin Kunnallistekniikka Oy:n tulevaa toimitilaa varten. Tosin siihen aikaan 60-luvun alussa rataa tuskin haaveiltiinkaan ja paikkakin oli harjanteella, kosken yläpuolella. Loppujen lopuksi lankomieheni asusteli ränsistyneessä talossa vuokralaisena, eikä varsinainen hanke koskaan toteutunut. Eranti taisi lopuksi rahapulassaan myydä tontin pois, piti ostaa uusi lentokone ilmakuvauksia varten.
  
Miksi nämä suurmiehet ihastuivat Vantaankoskeen. Miksi he eivät rakentaneet hankkeitaan Ruoholahteen tai Keilaniemeen? Rata, oliko siinä maaginen syy? Vai oliko se sittenkin brutaalisti vain moottoriteiden risteys. Ei, kyllä olen varma siitä, että junayhteys lentoasemalle oli kansainvälisten toimijoiden aivosoluissa heidän valitessaan toimitilojen sijaintipaikkaa.

Nyt Kehäradan myötä Vantaankosken asema uudistettiin entistä ehommaksi. Suurta kraateria tai forumia ei tullut, ei tullut muitakaan kansirakennelmia. Tuli normaali pinta-asema vielä kehitysvaiheessa olevien kortteleiden keskelle, mutta kehitys kehittyy.

Vantaankosken asema valmistui Kehäradan asemista ensimmäisenä. B&M:n arkkitehtitiimissä työpiirustusten laatimisen hoiti ansiokkaasti Juha Pajakoski, ja vielä uskalsivat panna hieman piristävää väriäkin asemalaiturille!

Vantaankosken aseman suunnitteluvaiheessa oli myös päätettävä koko Kehäradan asemien mitoitus. Päätös keskilaiturista oli luonnollinen, sillä kehämäisen liikenteen vuoksi oli käytännöllistä että matkustaja voi valita junan kumpaan suuntaan tahansa samalta laiturilta. Anteeksi, nykyään pitää sanoa välilaituri, näin ovat liikenneviraston kieliviisaat päättäneet.  Aluksi tutkittiin myös joustavuutta siirtyä radalla myöhemmin metroliikenteeseen. Tämä todettiin kuitenkin vaikeaksi, sillä virroittimien lisäksi myös junapituudet olivat tyystin erilaiset. Laiturikorkeus oli tietysti suurin ongelma.  Metron laituri on korkeudella 1050 mm kiskonjalasta ja rautatieasemilla korkeus on 550 mm.

Asemakonsepti oli ensin ratkaistava
Asemakonseptiin liittyi laiturin leveys, liukuportaiden sijoitus, hissit, katosten tukemistapa, huoltotilat ja erityisesti kysymys ramppiyhteydestä laiturille. Asemakonseptin suunnittelu tapahtui Kehäradan yleissuunnittelun yhteydessä.  Arkkitehtuurikonseptin alikonsulttina ja tekijänä oli Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. Toimiston johdon suosiollisella tuella kuvia teki silloinen arkkitehtiylioppilas Janne Teräsvirta. Minä projektin vetäjäksi autuaasti nimitettynä ajoin intohimoisesti kahden pilarin laiturikonseptia. Se oli suorastaan fixidea. Perusteena oli looginen mitoitus- ja rakennesysteemi, jolla voitaisiin välttää monenlaiset yhden pilarin käyttöön liittyvät vippaskonstit. Onneksi tilaaja uskoi konsulttiansa, eikä turvautunut vanhaan traditioon.

Laiturikatoksen ja muiden laitteiden sovittaminen keskipilariin vaatii kikkailua, siitä haluttiin eroon. Sitten löydettiin hieno ratkaisu kaksois-pilariratkaisusta. Portaat, hissit ja katokset asettuvat luontevasti. Köpiksen metro toimi hyvänä innoittajana. Ratkaisu on nyt Kehäradan pinta-asemilla todellisuutta. Minähän olin ja olen erityisen tyytyväinen, toivottavasti muutkin. Mutta oikean ratkaisun näki jo kuvasta, ilman komiteatyöskentelyä.

Vehkalan asema
Vantaankoskelta pohjoiseen sijaitsee Vehkalan aseman. Onnetonta on, ettei näitä sinänsä hienoja seutuja voitu käyttää asuntojen rakentamiseen. Syynä on lentomelu. Alun alkaen alueelle piti kehittää merkittävää liiketoimintaa. Tunnetun rakennusurakoitsijan Kaupunki K3 suunnitelmassa alueelle kaavailtiin laajaa liiketoimintakeskusta ja asuntokortteleita.  Oliko se Veikko Kauppila? Sitten astuivat kuvaan brittiläiset liikemiehet. He lupautuivat rakentamaan merkittävän Outletin ja Retail Parkin. Kyseessä oli jotain uutta Suomen mittakaavassa. Minäkin taisin olla Matti Maren johdolla Vantaan päättäjille uskonvahvistusta antamassa.

”Kaupunki K3” lienee nimen perusteella psykologista jatketta Wartiaisen  K 2 -suunnitelmalle Tikkurilan ja lentokentän välillä. Laajat liike- ja asuinkorttelit kuolivat pois pääasiassa lentomelun kurimuksessa. Hei, ystävät, jos tunnistatte tämän suunnitelman isännän, kertokaa minulle, oliko se Veikko Kauppila vai?

Seuraava yritys oli brittiläisen liikemiesryhmän mahtava elokuvakeskus ja Outlet – Retail Park. Hommassa oli mukana myös Matti Mare. Minäkin olin mukana hanketta suunnittelemassa ja muutenkin intoilemassa. Hanke kuoli pois. Bisnes ei ottanut tulta, vaikka myönteisiä periaatepäätöksiä kunnallispoliitikkojen taholta tulikin.

Viimeisin Vehkalan kehitelmä, ennen nykytodellisuutta, oli tällainen komea kaariviritelmä. Olivatko ne liito-oravat tuossa kaaren keskellä? Kun asutusta ei voinut laittaa, tehtiin liikekortteleiden lennokas kaavio, liito-oravien reviirejä suojellen. Kuvan teki Janne Teräsvirta B&M Oy:stä.

Todellisuus astui kuvaan, kun ensin hyväksyttiin Vehkalan työpaikka-alueen yleissuunnitelma vuonna 2012. Vehkalan työpaikka-alue 1 asemakaava on päivätty marraskuulle 2013. Allekirjoittajana ovat Lea Varpanen ja Veli-Pekka Ristimäki. Konsulttina työssä oli A-Insinöörit. Nyt toteutetun aseman Vehkalaan on piirtänyt Aihio-arkkitehdit Tampereelta. Pudottiin näköjään kelkasta.

Petas
Vehkalan jälkeisten liito-oravametsien jälkeen olimme Petaksessa. Taisi olla Skanska, joka suunnitteli mahtavaa Retail Park’ia kehäradan varteen. Suunnitelma oli kiinnostava, olihan elintärkeää kehittää elinkeinotoimintaa kun asuntojen suhteen ei ollut ratkaisua. Retail Park’in suuri koko antoi mahdollisuuksia mielenkiintoiselle korttelirakenteelle.

Keimolan asuntoalue, Petaksen Retail Park ja Kivistön alue muodostivat komean komposition. Erityisesti korostui kävelypromenadi moottoritien alitse Kivistöön. Hienointa tuon promenadin suhteen oli korkeustaso. Se ei suinkaan sukella moottoritien alta vaan kulkee luonnollisessa tasossa. Nykytodellisuudessa tuosta tärkeäksi tunnistetusta yhteydestä ei oikein löydy jälkeä.  Kivistön kauppakeskus oli tuolloin sijoitettu Vanhan Hämeenlinnantien ja moottoritien väliin. Petaksen aseman itäpuolelle sijoitimme ”Megamunan”. Se oli Janne Teräsvirran ideoima urheiluhalli, monitoimiareena ja konserttisali. Huippujuttu mielestämme!

Kun vanhoja mietitään, ei liene syytä unohtaa Playa Arkkitehtien kanssa tehtyä ideointia Kivistön portiksi. Vastaanottavina tilaajina olivat asemansa velvoittamina Heikki Pajunen ja Lea Varpanen. Taisivat myös Gilbert Koskela ja Reijo Sandberg viihtyä paikalla. Kiitos kaikille heille kivoista hetkistä. Tuntui, että silloin oli ”suunnittelun läiskettä”. Vasemmalla näkyy Kivistö, sieltä liikekorttelit ylittäisivät moottoritien ja muodostaisivat Kivistön portin. Nyt jäämme vain odottamaan milloin aika on kypsä.

Kivistö
Kivistö oli Marja-radan ratkaisun tärkein lukko. Kivistön suunnittelussa korostui ”kestävään kehitykseen” tähtäävä prosessi. Alueen tulevaisuus liittyi tavoitteisiin asuntotuotannon kehittämiseksi sekä Marja-radan ja sen liityntäliikenteen toteuttamistapaan.  Nämä periaatteet näyttävät olevan nytkin erityisen hyvin voimissaan. Panin ne tähän, ettei joku luule kaikkea kestävää vasta nyt keksityn.

Meidän konseptiryhmämme työ visioi seuraavanlaisia mahdollisuuksia:
• Alueen kehittäminen vaatii suunnittelullista innovaatiota ja organisatorista kiinteyttä – molempia yhdessä, ei erikseen .
• Alueesta voi muodostua suomalaisen ja vantaalaisen kaupunkisuunnittelun saavutus.
• Alueella tulee voida kokeilla tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja.
• Alueen ”brändi”, lupaus paremman elämän palvelutuotteesta tulee kirkastaa, visualisoida, kokonaistaa.
• Alueella tulee noudattaa ”Design for All” - ”kaupunki kaikille” suunnitteluperiaatteita.
• Alueen kehittämisessä on monia vaiheita, alussa tavoitteet ja kustannukset suhteutettuna, sitten suunnittelun ja toteuttamisen yhteisinnovaatio, sitten rakennuttamisen organisaatio ja viimeiseksi
mutta ei vähimpänä elinkaariohjattu laaturakentaminen.

Nämä kuvat olivat minulle symboleja Kivistön kehittämisestä. Olin aivan varma, että juuri tuollaisena se toteutuu. Ei toteutunut! Toivottavasti tulee vieläkin parempaa. Muuta en voi sanoa.

Nytpä sitten ollaan tuon viimeisen lauseen loppuosassa. Kehärata ja Kivistön asema ovat valmiita käyttöönotettaviksi. Asuntomessualue on valmistumassa. Ensimmäisissä kortteleissa pannaan lapiota maahan. Suuri kauppakeskus on aluillaan. Leonhard Lapinin maalaukset fillaritunnelin kyljessä odottavat kulkijoita kokemaan ihmiselämää kehdosta hautaan. Muuten aika uskomaton juttu tuo pikafillaritunneli! Liisa Ilveskorven ja Mikko Rikalan betonitaide ryhtyy juhlistamaan ohikiitäviä junia. Ja me odotamme.

Valitettavasti vielä ei voida lopullisesti ryhtyä onnittelemaan kaikkia mukana olleita. Kaupungin tekeminen on vasta aluillaan. Mutta ei kai se enää pieleenkään voi mennä?

Kivistön kaupunki rakentuu Hennun ja Trevin kilpailuvoiton viitoittamana. Korttelisuunnittelijat tuovat ratkaisuihin omia suolojaan. Yleensä reaalimaailma normittaa ja yhdenmukaistaa. Mittakaava on vaarassa levähtää. Puistot ja vihermaailma kasvavat hitaasti. Suuret ideat ovat vaarassa muuttua haaveiksi. Näin ei tule käymään Kivistössä? Lupaatteko? Asukkailla on tässä vaiheessa mahdollisuus hieman vaikuttaa. Katselin Kivistöön liittyviä asukkaiden nettisivuja. Oli kiva nähdä tuo ihmisten halu tietää ja sitä kautta vaikuttaa. Katso esimerkiksi: http://www.marjaverkko.fi/

Lopuksi ryhdyin katselemaan Skanskan ja NCC:n kauppakeskusprojektia Kivistön aseman äärellä. Keskuksen suunnitellaan kehittyvän kahdessa vaiheessa. Ensin rakennettaisiin noin 30000 k-m2. Keskus pysyisi suurin piirtein Vanhan Hämeenlinnantien itäpuolella. Keskuksen yhteyteen syntyisi myös 28000 k-m2:n asuinkortteli. Toisessa vaiheessa keskus laajenisi moottoritien sivuun. Moottoritieltä luulisi alueelle tulvivan aamuruuhkassa paljon liityntäliikennettä. Sen luulisi kiinnostavan myös kauppakeskusta. Suunnitelmista ei ole aivan selvästi näkyvissä tuo ilmiö. Bussiliikenteen liityntäterminaali näyttää olevan paikallaan, mutta onko niin, ettei näin mahtavan projektin yhteydessä bussimatkustajille saada säältä suojattuja odotustiloja? Käykö tässä sama mikä näyttää käyneen Tikkurilan mahtiprojektin yhteydessä? No, siellä on kyllä katto, mutta seinät puuttuvat! Täällä ei näytä olevan kattoa sen paremmin kuin seiniäkään.


Tämä juttu jatkuu vielä Tikkurilaan saakka, kunhan aika on kypsä. Sillä välin voitte katsoa Rakennuslehden videon ja kuulla sieltä Auri Häkkisen selostuksen ratahomman tilanteesta noin kuukausi sitten.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kehärata avataan hetsillään!

Ei olisi Kehärataa ilman Martinlaakson rataa
Miten Haaga-Vantaan toteuttaminen ja erityisesti Martinlaakson radan toteuttaminen sai alkunsa? Kuka tai ketkä olivat asian takana ja kuka tai ketkä sopivat ensiaskeleista? Varmaa on se, että ratkaiseva päätös tehtiin kolmen miehen komiteassa. Mukana olivat Teuvo Aura, silloinen Postipankin pääjohtaja, mutta samanaikaisesti Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja edistyspuolueesta, Lauri Lairala, Vantaan kaupunginjohtaja, kokoomukselainen vaikuttaja, sekä Esko Rekola, juuri VR:n pääjohtajaksi nimitettynä, aiemmin valtionvarainministeriön budjettipäällikkönä toiminut suurvaikuttaja. Sihteerikseen toimikunta otti nuoren miehen metrotoimistosta. Hän oli dipl.ins. Jouko Rantanen, metrotoimiston rakennusosastolta. Jouko kertoo toimikunnan työskennelleen muodollisuuksia vailla. Oli kolme miestä, jotka olivat tottuneet käyttämään valtaa. Kolme miestä, jotka eivät tarvinneet neuvonantajia. Asia oli heillä hallussa. Tavoitteena oli sopia Helsingille ja Vantaalle tärkeästä kehittämiskohteesta ja sen liikenteen järjestämisestä. Raideliikenne oli tavoitteen keskeinen osa. Rahoitus oli pääkysymys. VR oli lopettamassa kannattamattomia rataosia eri puolella Suomea. Nyt olisi rakennettava uusi rata ja löydettävä sille rahoitus. Tämä oli pääjohtaja Rekolan tuska. Hän pystyi kuitenkin puhumaan valtion rahoista ja VR:n rahoista kuin omistaan. Komitea sopi, että kaupungit ja VR rahoittavat Martinlaakson radan. Komitea päätti myös radan ja asemien standardista sekä liikennöinnin hoitamistavasta. Päätös Suomen ensimmäisestä kaupunkijunaradasta tehtiin valtioneuvostossa vuonna 1970 ja rakentaminen alkoi ennätysnopeasti seuraavana vuonna. Samalla sovittiin, että valtio ei tule osallistumaan metron rahoitukseen. Rahojen jaossa Helsinki jäi Vantaata huonommalle. Asiassa ei ollut mitään uutta. Näin oli Rekolan mielestä aina käynyt, niin kävi tiestön kehittämisen suhteen ja kaiken suhteen. Helsinki oli rikas ja mahtava, Vantaa ja Espoo köyhiä ja kykenemättömiä. Martinlaakson rata valmistui sitten vuonna 1975 usealla kuukaudella viivästyneenä. Vantaankoskelle pääsivät matkustajat vasta vuonna 1991. Niin kuin nyt Kehäradalla ollaan tiukoilla myös Martinlaakson radalla osa asematöistä, eli Kannelmäen ja Haagan asemat olivat myöhässä. Vantaa maksoi radasta 18 %, Helsinki 52 % ja Valtionrautatiet 30 %. 

Yhteislaukaus Martinlaaksossa. Vasemmalla Särökari ja oikealla Lairala ja Lindblom. Kuka on tuo pelkästään katsoja? Kertokaa jos tiedätte. Saman radan varrella Lassilassa oli ammuntojen suhteen tiukempaa. Siellä jouduttiin kaatamaan nelisenkymmentä rintamamiestaloa, eivätkä korvaukset tahtoneet selvitä, niinpä rintamamies, entinen konekiväärimies, lupasi tuoda paikalle kovempaa kalustoa, jos ei asia selviä suotuisasti. Lopulta rintamamiesten kanssa päästiin sopimukseen korvausten tasosta.

Martinlaakson rakentaminen alkoi 4.12.1968 juhlavalla alkupamauksella, jonka käynnistivät Helsingin maalaiskunnan johtaja Lauri Lairala, ARAVA:n pääjohtaja Olavi Lindblom sekä päärahoittajapankin SKOP:n pääjohtaja Onni Särökari. Koko Myyrmäen ja Martinlaakson rakentamisen mitoitus perustui vuonna 1968 syntyneeseen ideaan raideyhteyden vetämisestä Huopalahdesta pohjoiseen. Uuden radan varteen aiottiin rakentaa 130 000 asukkaan yhtenäinen nauhakaupunki Kivistöön saakka.

Punainen viiva
Etsitäänkö Marja-radan, alias Kehäradan sankareita? Se olisi sen arvoista, onhan tämä rata suomalaisen suunnittelun ja päätöksenteon eräs suuri saavutus. Kehärata ei suinkaan ole ikivanha asia, mutta ei uutuuttaan kiilteleväkään. Jussi Kautto muistelee törmänneensä Kirsti Kasnion piirtämään ratakuvaan vuodelta 1972. Jussi oli silloin Vantaan uunituore yleiskaava-arkkitehti. Soitan Kirstille ja haluan varmistaa piirustuksen alkuperän. Kirsti myöntää tehneensä tämän ansiokkaan innovaation. Hän piirsi ”yhdysradan” vaihtoehtoineen ajan tapaan teipillä. Kirsti käytti punaista teippiä. Musta teippi oli tuohon aikaan yleisintä, mutta voihan värillä ilmaista sosiaalista tahtoa. Nykyään Kirsti on kuuluisa linnan juhlien vaatettaja. Hän on vaihtanut punaisen teipin silkkiin ja satiiniin.

Maankäyttöä ei tuossa vaiheessa varsinaisesti piirretty, piirrettiin vain rata. Muna ja kana ilmiön oletettiin toimivan. Kautto sanoo vastustaneensa rataa vuoden 1978 yleiskaavavalmistelussa. Monet vastustivat vielä tuolloin ja sitä ennen Vantaan poikittaista kehittämistä lentokentän (makkaran) alueella. Mikko Mansikka kuului ennen-vastustajiin. Hän kertoi Vantaan kaupunkisuunnittelun muisteluseminaarissa 60-luvun ajatuksistaan näin: ”Maakysymys oli kunnassa poliittisesti herkkä asia. Minut miltei erotettiin, kun en suostunut sijoittamaan makkaran alueelle rakentamista. Sillä kohtaa maa oli vielä kunnan omistamaa. Perustelin kielteistä kantaani tärkeällä seudullisella vihervyöhykkeellä. Makkaran olimme muuten keksineet nimeksi Kehä kolmosen työpaikkavyöhykkeelle talouspäällikkö Erkki Veräjänkorvan kanssa. Nimi lievensi mielikuvaa kunnan jakaantumisesta kahtia toiminnallisesti erillisiin osiin ja korosti poikkisuunnan yhteyksiä. Ja sitä paitsi, alueella toimi Elannon makkaratehdas.”
  
Helsingin maalaiskunnan periaatteellinen maankäyttömalli vuodelle 2000 Arkkitehtitoimisto Salonen-Savela -suunnitelman mukaan. Makkaraa ei juuri ollut. Sen sijaan lentokentän länsipuolella kulki merkittävän laaja seudullinen viherkäytävä Vantaan jokea seuraillen.

Happamia sanoi kettu marjasta
Vantaalla käsiteltiin Kehätien teollisuusalueen yleiskaavaa eli ”Kettukaavaa”. Marja-radalla oli pari vaihtoehtoa Kehä III:a seuraten.  Suositukseksi valittiin pääosin pohjoispuolinen, kehää kuitenkin läheisesti seuraava linjaus. Yhdysradasta laadittiin tämän jälkeen ensimmäinen yleissuunnitelma vuonna 1981. Suunnitelman mukaiset aluevaraukset piirrettiin vuoden 1983 yleiskaavaan. Aluevarausten säilyttäminen oli kuitenkin vaikeata, koska radan todennäköisyys oli epämääräinen. Heikki Turunen, Vantaan kaupungin yleiskaavainsinöörinä, teki todennäköisyyslaskelmia radan mahdollisen siirtämisen ja kehän parantamisen vuorovaikutuksesta ja riskikustannuksista. Pienimmältä riskiltä näytti aluevarauksista luopuminen. Jos sitten kuitenkin tulee, niin tutkitaan uudelleen! (Muuten viisasta, varautumiset menevät yleensä aina pieleen.)

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen ryhdyttiin taas toimeen. Ilaskiven selvityksessä 1989 ehdotetulle laajalle kehittämiselle Kivistön pohjoispuolella Vantaa viittasi kintaalla. Syntyi tilaus ratalinjalle Vantaankoskelta Kivistön kautta lentoasemalle ja edelleen Hiekkaharjuun. Asiasta päätettiin laatia tarveselvitys.  Mukana oli Vantaan kaupungin ja VR:n lisäksi myös Ilmailuhallitus. Vuonna 1992 valmistuneessa selvityksessä ratalinja siirtyi kehän varrelta pohjoiseen kohti Kivistöä. Vantaan yleiskaava 1992 täsmensi ratalinjavarauksen myös itäosilta Koivukyläntien varteen. Näin syntyivät edellytykset silloiselle Asolan, nykyiselle Leinelän asemalle.
  
Vuonna 1990 laaditussa Savonradan esisuunnitelmassa esitettiin Lentorata Järvenpään kautta oikoradalle. Kuvassa pilkistelee myös Marja-rata eli Kehärata. Onpa vielä näkyvissä myös aiempi idea Kehä III vartta kulkevasta ratalinjasta.

Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan Marja-rata pääsi vuonna 1994. Noina aikoina, usko radan nopeaan toteuttamiseen, oli kuitenkin heikko. Moni uskoi länsimetron ajavan edelle. Kukaan ei uskonut raideliikenteen renessanssiin, jonka seurauksena molempia suurhankkeita toteutetaan samanaikaisesti.


Suunnitelmat muhivat erilaisten vaiheiden kautta. Tällainen ajatus tuntui tulevaisuuden todellisuudelta Simo Järvisen ja meikäläisen suunnitelmissa vuodelta 1991.

No, jatketaan sankareiden etsimistä
Joku väittää Veikko Saartoa (SKDL) radan vahvaksi sankariksi. Hän oli liikenneministerinä kolmeen otteeseen (1970–1971, 1977–1979 ja 1979–1982). Väite ei ole väärä, sillä Saarto oli mukana kuntasuunnittelun asiaa valmistelevassa toimikunnassa radan syntyvaiheissa.

Minä ja Liikennetekniikka Oy saimme myös jo alkuvaiheessa panna käpälämme ratasuunnitteluun. Heikki Turunen ja Matti Holopainen tekivät silloin seutukaavaliitolle selvityksen ratalinjauksesta. Silloin myös keksittiin radalle nimi: "Marja-rata". Nimen keksi Matti Holopainen kansionsa selkämyksestä: "MARtinlaakson radan JAtkaminen".

80-luvun alussa yleiskaavaa kehiteltäessä väitettiin Marja-radan sijaitsevan liian pohjoisessa, se haluttiin siirtää Kehä III:n varteen. Tällainen rata merkittiin yleiskaavaluonnokseen. Tuossa vaiheessa Espoo teki kielteisen metropäätöksen ja tämä pani tuulta Vantaan purjeisiin. Radalle syntyi konkretiaa. Vantaa voisi ehtiä ennen Espoota. Ratalinjausta haluttiin tarkistaa. Kaavoituspäällikkö Liisa Harjun mielestä Marjarata ei olisi tarpeen Kehätien alueella, sillä uusien liikekeskusten tulo perustuu joka tapauksessa henkilöauton käyttöön. Tällä hän tarkoitti kehitteillä olevaa Aviapolista. Harjun mielestä linja voitaisiin siirtää pohjoisemmaksi.

Liikenneministeri Pekka Vennamo tuki radan rakentamista: ”Marja muodostaisi hyvän poikittaisyhteyden pääkaupunkiseudun liikenteeseen, auttaisi lentoaseman liikennejärjestelyissä ja loisi lenkin, jolla kalustokin saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Marja ei ole liikennetaloudellisesti yhtä kannattava kuin länsimetro, mutta pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä on nyt pakko kehittää.” (Näin siis ministeri antoi merkittävän tukensa Hesarissa 2.12.1988).

Aatos Erkko rakensi Sanomalaa ja suunnitteli suurta areenaa Vantaankosken aseman päälle. (Olimme muuten mukana tässä Pekka Helinin arkkitehtuuroimassa hankkeessa, tai ainakin sen jatkokehittelyssä). Luokkatoveri Aatos Erkon mielestä Vantaan tulisi vapautua kylämentaliteetista: ”Vantaa on Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tarvitsee elävät ja arvokkaat, myös viihteen ja kulttuurin palvelut.” (HS 2.12.1988). Myös Erkko lupasi kiirehtiä omaa aikatauluaan, jos valtio ja Vantaa saisivat päätöksen aikaiseksi. Paineet kasvoivat, Vantaa ei halunnut kylämentaliteettia.

Vihattu raportti - kehärata kakkosoptiona
Pääkaupunkiseudun rakentamismahdollisuudet -selvityksessä eli ns. Ilaskiven mietinnössä otettiin kantaa Marja-rataan. Ilmestymisvaiheessaan, vuonna 1989, raportti oli vihattu. Suorastaan synnillinen. Sitä vihasivat Helsingin kollegakaupunginjohtajat, sitä vihasi erityisesti Vantaan kaupunginjohtaja, sitä vihasivat kaupunkisuunnittelun virastopäälliköt, sitä vihasi muiden naapurikuntien johto, sitä vihasivat johtavat kaavoitusvirkamiehet, sitä vihasivat liikennesuunnittelijat, sitä vihasivat jopa tilastomiehet. Rakastiko sitä kukaan? Kyllä - tekijöidensä lisäksi urakoitsijat, jotka toivoivat pääkaupunkiseudun kasvun saavan vauhtia. Elettiin samanlaista aikaa muin nytkin. Asuntoja ei syntynyt tarpeeksi.
  
Ilaskivessä raideliikenteen runkona oli suora tunneliyhteys Pasilasta lentokentän kautta Tuusulaan ja edelleen korkeajännitelinjojen käytävää pitkin, maan pinnassa, Järvenpäähän ja Jokelaan. Tästä rata kaartui pääradalle. Oikorataa ei vielä ollut kuvitelmissa. Tärkein maankäyttöä tukeva raideyhteys oli rengasmetro Mellunmäestä Tikkurilaan ja edelleen Martinlaakson radalle. Ideana oli Martinlaakson radan muuttaminen metroksi. Marja-rata oli suunnitelmassa optiona.

Marja-radan toteuttamista pidettiin realistisena vain silloin, jos Marja-Vantaa alueen maankäyttö saadaan voimakkaasti kehittymään. Ilaskiven paperissa kehärataan perustuva Marja-Vantaa oli moninkertaisesti nykyistä Kivistöä laajempi ja kehäratakin kulki Kivistön pohjoispuolelta.

Ilaskiven selvitysmiestehtävässä vuodelta 1989 Marja-rata oli toisena optiona. Kehämetro ja suora rata lentokentän kautta pohjoiseen olivat pääoptioita. Marja-optiossa rata piirrettiin suuren kaupunkimuodostelman keskeiseksi tekijäksi. Kehä IV oli tärkeä osa asetelmaa. Lentokentän melualueen ulkopuolelle oli tehtävissä todellista kaupunkirakentamista. Tähän ei Vantaa rohjennut tarttua. Kuvassa näkyy Kivistön pohjoispuolinen laaja kaupunkirakentaminen, Vantaanjoen varren Kartanonkoski, Tammiston kaupunginosa sekä Aviapolis.

Vantaa tekee vastasuunnitelman
Vantaa reagoi kaupunginjohtaja Pirjo Ala-Kapeen johdolla voimakkaasti Ilaskivi-suunnitelmaa vastaan. Kun ehdotus liitteineen saapui kuntaan lausunnolle, päätettiin pikaisen vastasuunnitelman laatimisesta. Muistiossa kritisoitiin erityisesti konsulttityötä siitä, että vaikka uudet alueet oli suunniteltu raideliikenteen varaan, ne olivat Helsinkiin suuntautuvia, Vantaan yhdyskuntarakenteesta irrallisia yksiköitä. Lisäksi ne sijaitsivat maastollisesti hankalissa paikoissa, jotka luontaisesti sopivat paremmin virkistysalueiksi.

Vantaan vastasuunnitelmassa todettiin vuoden 83 yleiskaavan tarjoavan rakentamismahdollisuudet n. 16000 asunnolle, että lisäksi on tarjolla kaksi uutta aluetta: Tammisto-Pakkala ja Marja-Vantaa. Marja-Vantaan katsottiin kuitenkin olevan vielä ikään kuin tulevaisuuden reservi, joka otetaan käyttöön, mikäli seudun kasvu sitä edellyttää. ”

Marja-radan ja sittemmin uudelleen ristityn Kehäradan kehittelyssä oli monia vaiheita. Oheisessa kuvassa esiintyvät tärkeimmät niistä. Kuvassa ei kuitenkaan näy päänavausta, eli Kirsti Kasnion 70-luvun alussa punaisella teipillä piirtämää ratalinjausta. Mutta siinä näkyy keltaisella viivalla Ilaskiven selvitysmiestehtävässään, vuonna 1989, esittämä pohjoinen Marja-rata, punaisella merkityn laajan maankäyttökehityksen ympäröimänä. Eteläisin vaaleansinisellä merkitty Kehä III:a seuraava linjaus oli Vantaan yleiskaavaluonnoksessa 80-luvun aikana. Valkoisella viivalla on osoitettu Kehäradan YVA:n kolme vaihtoehtoa vuodelta 2001. Lopullisen linjauksen asemat ja asemavaraukset on merkitty palloilla. Viimeisin suunnitelma kiteytyi vuonna 2010. Ilaskivi-raportin ajatus Kehä IV -väylästä näkyy ohuena keltaisena viivana lentokentän pohjoispuolella. Etelässä Tammiston - Kartanonkosken alue on toteutunut Ilaskiven raportin suositusten mukaisena, lukuun ottamatta Helsingin puolella sijaitsevaa Nisulan aluetta. Joenvarsikaupunkia ei muodostunut. Kaupungit kääntävät joelle selkänsä. Tällä hetkellä mietintämyssyssä oleva Pasilasta lentokentälle ja Keravalle johtava Lentorata voi tarjota mahdollisuuden palvella Jumbon aluetta suoralla raideyhteydellä keskustaan. Kunhan se vain mietittäisiin oikealla tavalla. Nyt juuri ei siltä näytä.

Hyötyjät pelkäävät hintalappua - aikansa
Suunnitteluvaiheessa monet sellaiset, joiden toivoisi osallistuvan keskusteluun, ja jotka tulevat hyötymään, ovat tarkoituksella hiljaa. Miksi? No, laskun pelossa tietysti. Niinpä Finnair epäili toistakymmentä vuotta sitten pääjohtajansa suulla Marja-rataa. Näin sanottiin: ”Valtiollisen lento-yhtiön mielestä kaavailtu Marja-rata on huono ratkaisu lentoaseman joukkoliikenteen hoitamiseen ja että suora yhteys Helsingistä lentoaseman kautta Keravalle olisi parempi”. (Tekniikka & Talous, 6.11.2003.) Tähän halusi Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen kommentoida: "Tulevaisuuden raideliikenteen visioita on myös selvitetty. Vuonna 2002 valmistui YTV:n ja Liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta selvitys: 'YTV 2050 Raideliikenteen pitkän tähtäyksen visiot Helsingin seudulla'. Siihen sisältyi suurnopeusrata Helsingistä lentoaseman kautta pohjoiseen. Visiossa arvioitiin, että hanke toteutuisi aikaisintaan vuonna 2025 ja maksaisi vähintään kaksi kertaa Marja-radan verran. Suurnopeusradan toteuttaminen liittyy ensisijaisesti kysymykseen siitä, missä määrin kotimaan lentoliikennettä halutaan korvata suurnopeusjunilla ja onko se taloudellisesti yleensäkään mahdollista. Euroopassa nopeat radat yhdistävät useiden miljoonien asukkaiden metropoleja. Meillä sellaisia ei ole. Marja-radalla ja lentoaseman suurnopeusradalla tulee olemaan eri rooli. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on luotava raideliikenneyhteys, ensin Marja-radan avulla, ja aikanaan mahdollisesti myös suurnopeusradan avulla. On hyvä molemmille hankkeille, että vuoropuhelua käydään ja asioita selvitetään."

Kehärata on toimiva palvelurengas
Kehäradan saadessa vauhtia, suunnittelua täydennettiin informaatiota ja havainnollisuutta lisäävillä selvityksillä. Tilaajana oli YTV:n Niilo Järviluoma. Yksi näistä selvityksistä oli kehäradan "matkustajasimulointi". Työn tarkoituksena oli ajattelun mobilisointi. Mobilisaattorina oli Mari Siikonen. Hänen mallillaan rata voitiin matkustaa ranskalaisena liikemiehenä, näkövammaisena opiskelijana, 12-vuotiaana sellistinä tai eläkeläisryhmänä. Huomatkaa: juna kulki koko renkaan Helsingistä lentokentän kautta takaisin lähtöpisteeseensä. Kiva juttu, mutta oliko siitä hyötyä? Kiireiset arkkitehdit ja insinöörit eivät kovin helposti nosta katsettaan kohti unelmia. Chronos-aika puree.

RANSKALAINEN LIIKEMIES
On joulukuu. Kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Sataa räntää. Lentokoneen kuulutuksessa on sanottu lämpötilan olevan +1C. Olen pukeutunut ajattelemattomasti. Asiallinen pukuni on toimiva Pariisissa tähän aikaan vuodessa, mutta ei täällä. Pikkukenkäni eivät paljoa lätäköissä seisoskelua kestä. Olen muuten menossa Nokialle Ruoholahteen. (Hupsista niin aika muuttuu, ei ole enää Nokiaa Ruoholahdessa jos ei ole Keilaniemessäkään!)


Asemat odottavat matkustajia – pian! Tässä blogissa oli vain menneisyyden haamuja. Kohta voidaan kirjoittaa liikenteestä. Silloin toteutuu kymmenien vuosien haave. Palataan asiaan, sitten kun tiedetään miltä tuntui.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Olisi sanottava: ”hyvä maa”!

Taloustieteilijät, liikenneviisaat ja muut viisaat puhuvat jatkuvasti Suomesta saarena ja siten logistisesti invalidisoituneena. Samoin puhutaan Helsingistä niemiaseman vammauttamana. Väittäisin saariasemasta ja niemiasemasta olevan paljon etua. Samalla kun ne eristävät ne myös suojaavat ja samalla synnyttävät rakennetta.  Näitä miettiessäni ja Suomen erilaisia arviointeja penkoessani törmäsin amerikkalaisten kehittämään ”Good Country Indexiin”.



”Hyvän maan indeksi”
Simon Anholt, kehittäjä sanoo indeksin olevan hyvin yksinkertainen. Sen tarkoitus on mitata kunkin maan panosta ihmiskunnan hyväksi ja myöskin sitä, mitä maa ottaa muilta pois. Indeksi pyrkii osoittamaan onko maa yhteiskunnan nettoluotonantaja, tai onko se planeetan taakka, tai jotain siltä väliltä. Good Country Index ei mittaa sitä mitä maat tekevät kotona, sen sijaan indeksi pyrkii asettamaan kysymyksiä siitä, miten maat voivat tasapainoilla oman maan kansalaisille suunnattujen velvollisuuksien ja muuhun maailmaan kohdistuvien velvollisuuksien välillä. Anholtin mukaan tässä on ihmiskunnan tulevaisuuden ja planeetan terveyden dilemma. Hän sanoo vielä, että hyviä maita voi syntyä vain jos vaadimme niitä poliitikoiltamme, yrityksiltämme, yhteisöiltämme ja itseltämme.


Klikkaa tuohon alle, voit kuunnella ja katsella Simon Anholtin hienon puheen (suomeksi tekstitettynä) TED-luentosarjassa:

Niinpä siis aloitamme Suomen kansainvälisen aseman tarkastelun Simon Anholtin Good Country Indexin perusteella.  Yllätys on oikeastaan aikamoinen. Listan kärjessä on kaksi saarivaltiota. Irlanti on ykkösenä ja Suomi kakkosena. Kärjestä löytyy muitakin saarivaltioita. Sijalla 5 on Uusi Seelanti ja sijalla 7 on Yhdistyneet kuningaskunnat. Siis kymmenen parhaan maan joukossa on neljä saarivaltiota. Voisiko tästä päätellä jotain myönteistä saariaseman ja lievän eristyneisyyden suhteen. Ehkä onkin parempi hieman eristäytyä kuin hulvattomasti kasautua -vastoin kasautumisteoreetikkojen toisenlaisia väitteitä.

Simon Anholtin Good Country Index tarkastelee maailman maita seitsemän eri aihion kannalta. Kussakin aihiossa on useita alakriteereitä. Tiede ja teknologia: Kansainväliset opiskelijat, journalismin vienti, kansainväliset julkaisut 2009, Nobel palkinnot, patentit. Kulttuuri: Luovien tavaroiden vienti, luovien palvelujen vienti, UNESCO:lle annettu tuki, liikkumisen vapaus, lehdistön vapaus. Ksv. rauha ja turvallisuus: Rauhanturvajoukot, osuus UN rauhanturvajoukoista, rajut ksv. konfliktit, aseiden vienti, internet turvallisuus 2009. Maailmanjärjestys: Hyväntekeväisyys, vastaanotettujen pakolaisten määrä, tuotettujen pakolaisten määrä, väestön kasvu, YK sopimusten allekirjoitukset. Planeetta ja ilmasto: Biokapasiteetti 2009, vaarallisten jätteiden vienti 2011, orgaaniset vesien saasteet 2007 (BOD), CO2 emissiot, muut kasvihuonepäästöt. Vakavaraisuus ja tasa-arvo: Kaupan vapaus, YK:n vapaaehtoisia ulkomailla, reilun kaupan markkinaosuus, suorat ulkomaiset investoinnit, kehitysapu.


Indeksin aineistossa on 125 maata. Nyt tarkastelemme voittoisaa kahtatoista maata. Suomi sijoittuu kahdentoista aihion kisassa neljä kertaa 12 parhaan joukkoon. Kaksi kertaa oltiin vielä 18 parhaan joukossa. Olen hieman virittänyt myös Ruotsi-Tanska-Suomi maaottelua. Älkää muuten kysykö minulta miksi Kypros hakkaa Suomen tieteessä ja teknologiassa tai miksi Egypti ja Nigeria ovat eniten kansainväliseen rauhaan panostavia maita tai miksi Ghana, Malesia ja Sambia ovat vakavaraisuuden ja tasa-arvon huippumaita. Nämä tulokset johtuvat käytetyistä kriteereistä. Sitä paitsi en katsele tätä Anholtin tabelia totuutena, katson sitä mielenkiinnosta. Suomi oli siis nyt kakkonen maailman kaikista maista. Tämän ihmiset lukevat, eivät sen perusteluita.

Mahtava kunniataulukko. Suomi kakkosena Irlannin jälkeen. Saarivaltiot jylläävät. Kun varmaankin kiinnostut tarkemmista perusteista klikkaa tuohon: http://www.goodcountry.org/overall

HDI – inhimillisen kehityksen indeksi
Bruttokansantuotetta kehityksen mittarina on kovasti kritisoitu. Sen ei sanota kuvaavan kehitystä kansalaisten kannalta. Muiden erilaisten indeksien lisäksi on sitten keksitty HD-indeksi. Indeksin on kehittänyt UNDP eli Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma. Erityisesti HDI:ssä pyritään ottamaan huomioon se, miten taloudellinen tulos on pystytty kääntämään koulutukseen ja terveyteen ja siten inhimillisen kehityksen ”korkeampiin sfääreihin”. Komponenteina HDI-mittarissa ovat odotettavissa oleva elinikä, aikuisten koulutuksen keston keskiarvo ja koulunsa aloittavien lasten odotettavissa olevan koulutuksen kesto, sekä ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote.  Tarkemmin voit perehtyä indeksiin täällä: http://hdr.undp.org/en/content/human-development-index-hdi
  
UNDP:n kehittämä HDI, Human Development Index, yhdistelee elinajanodotteen, koulutusmahdollisuudet ja väestön ostovoiman. Näin syntyneellä indeksillä luokitellaan maan kehittyneisyyttä. Suomi on jälleen Euroopan maista kärkisijoilla. Tosin pohjoismaisessa maaottelussa jäämme jumboksi. Euroopan HDI- tilastossa olemme 15. maailman tilastossa olemme 24.
 Mihin maahan kannattaisi syntyä?
“Mihin sinun tulisi syntyä” –indeksi mittaa maan arvoja seuraavilla tekijöillä: Bruttokansantuote, elinajanodote, avioliittojen pysyvyys, poliittinen vapaus, työllisyysaste, ilmasto, turvallisuus murhien ja rikosten suhteen, sosiaalinen osallistuminen, korruptioaste ja naisten osallistuminen politiikkaan. Viimeisin mittaus oli vuodelta 2013, joten tilanne saattaa olla jo muuttunut.

Kaikkea keksitään, mutta tämä indeksi tuntuu aika mielenkiintoiselta. Vastaako tämä myös maahanmuuton tavoitteita? Minne kannattaisi syntyä tai minne kannattaisi pyrkiä? Pohjoismaat ovat hyvin sijoittuneita. Saaret näyttävät hyvin menestyneiltä. Tässä löydät indeksin perusteita:

Maailman parhaat yliopistot
Siirrytään uusiin aiheisiin. Etsitään parhaita opinahjoja. Saattaa olla aiheellisesti kritiikin alaista ryhtyä luokittelemaan maailman yliopistoja. Oikein tai väärin, näitä tilastoja kuitenkin maailman opiskelijat tutkivat, kovinkaan paljon välittämättä siitä mitkä ovat luokittelun hämäräperäiset kriteerit.
  
Yliopistoranking on asia joka herättää varmaankin kiivasta keskustelua. Ei kuitenkaan nyt oteta tuota keskustelua liian vakavasti. Kunhan ihmetellään. Maailman sadan parhaimman yliopiston joukkoon mahtuu Helsingin yliopisto sijaluvulla 73. Lundin yliopisto on sijalla päälle 100, siinäpä vahingoniloa. Upsala pesee kuitenkin Helsingin sijaluvulla 60. Eräässä toisessa arvioinnissa Tukholman Teknillinen Korkeakoulu hakkaa kirkkaasti Aalto yliopiston. Edellinen pääsee sijalle 110 kun Aalto on sijalla 177. Asukasta kohti laskettuna Suomi on kohtuullisen hyvässä asetelmassa. 2-5 miljoonaa asukasta yhtä huippuyliopistoa kohti on Euroopassa normiluku. Jenkeissä on 10 miljoonaa asukasta per huippuyliopisto, Saksassa ja Ranskassa 20 miljoonaa ja Kiinassa 500 miljoonaa asukasta per maailmantason huippuyliopisto.


Rakennusinsinöörinä jäi hieman kiinnostamaan opiskelupaikkojen ranking. Löytyykö meidän Aaltomme rakennusinsinöörikoulutuksen listoilta? Löytyi kyllä, Aallon arvioitiin olevan sijalla 187 maailman yliopistoista rakennusinsinöörikoulutuksen laadussa. Jos laatua haluaa, pitäisi mennä MIT:n hoteisiin. Koulutus siellä maksaa 44000 USD vuodessa. Euroopassa Delftin yliopisto oli hyvänä maailman kakkosena rakennusinsinöörikoulutuksessa. Opiskelu siellä maksaa 18000 USD vuodessa.

Euroopan paras arkkitehtuurikoulu ei ole Suomessa
Halusin vielä katsoa kansainvälisiä arkkitehtuuriyliopistoja.  Massachusetts Institute of Technology (MIT),  UCL (University College London) ja Delft University of Technology ovat kansainvälistä kärkeä. Aalto yliopisto näyttäisi olevan noin sijalla 53. Chalmers ja Lund ovat tiukasti tuntumassa.
  
Euroopan parhaat arkkitehtuuriyliopistot sijaitsevat tämän arvion mukaan Lontoossa, Delftissä ja Zurichissä. Tukholman Tekniska Högskolan vetää pohjoismaisen ykkössijan. Aalto on toisena Chalmersin ja Aalborgin tiukasti seuraamina.

Euroopan parhaat opiskelijakaupungit, Helsinki pinnalla
Kun nyt on yliopistot analysoitu ja Suomi siinä suhteessa havaittu kansainvälisesti melkoisen näkymättömäksi voidaan katsoa mitä opiskelijat ajattelevat Helsingistä.


Helsinki pääsee Euroopan parhaiden opiskelukaupunkien joukkoon, ja maaotteluhengessä mikä tärkeintä, ennen Tukholmaa. Köpis kyllä voittaa Helsingin selvällä marginaalilla. Helsingillä on sama pistemäärä kuin Berliinillä. Tätä on pidettävä mielenkiintoisena saavutuksena. Kun Irlanti hakkaa Suomen Good Country Indexillä, niin näyttää myös Dublin hakkaavan kirkkaasti Helsingin opiskelijakaupunkina.


Olisiko vielä lähes vihonviimeiseksi lopuksi esitettävä kahden kaupallisen journalistiikan toimijan luokittelu maailman kaupungeista. Helsinki on Economistin mukaan maailman kahdeksanneksi asuttavin kaupunki. Onnittelen itseäni. Tai mitä tuo ”liveability” nyt merkitsee? Haluaisin koko ajan ajatella, että sanaan sisältyisi jotain ”eläväistä”. Monocle-julkaisu on taas laittanut Helsingin ”Elämän laatu” -luokituksessaan maailman viidenneksi! Nämä ovat mahtavia juttuja.

Selkäreppumatkailija Euroopan kalleimmassa paikassa – lähes!
Selkäreppumatkailu on mielenkiintoinen indikaattori maan kustannustasosta. Siksipä laitetaan vielä tähän kaiken huipuksi Euroopan kaupunkien selkäreppumatkailun kustannusluokittelu. Suomi on monissa edellä olevissa vertailuissa pärjännyt loistavasti. Lähes aina pistesijoilla ja ”hyvänä maana” mahtavasti hopeamitalistina, mitä nyt koulutus ja yliopistot lyövät hieman tyhjää. Opiskelupaikkana ja elinpaikkana Helsinki kuitenkin on huippua. Mutta nyt lopussa tulee paljon puhuttua kustannustasoa pahasti indikoiva tilasto. Suomi on selkäreppumatkailijan matkailumaan lähes Euroopan kallein paikka. Venetsian ja Lontoon kanssa samassa kategoriassa.
  
Varsinaisesti vihonviimeisenä esitetään tämä selkäreppumatkailijan Euroopan päivähinta eräissä kaupungeissa. Hintaan sisältyy majoitus, ateriat, juomat, liikenne ja sisäänpääsymaksut. Helsingissä majoitus maksoi 25 euroa, ateriat 24 euroa, liikenne 4 euroa, juomat ja huvit 18 euroa ja sisäänpääsyt 8 euroa per päivä.  Helsingissä päiväkustannuksiksi tuli 89 euroa. Vertailun vuoksi Varsovassa samat päiväkustannukset olivat 31 euroa. Hieman harmittaa, että pohjoismaisessa vertailussa jäimme jumboksi. Helsingissä on sama selkäreppuilijan kustannustaso kuin Venetsiassa. Tarkempia tietoja näät klikkaamalla:


lauantai 30. toukokuuta 2015

Pietarista Varsovaan – Helsingin kautta?

Pieni välipala jatkoksi edelliseen blogiini, anonyymin kommentoijan innoittamana. Hän kirjoitti: ”Ensiksi tulisi saada Pietarin-Tallinnan-Baltit-Berliinin välille nopea junayhteys. Sitten voidaan miettiä Helsingin kytkemistä siihen tunnelin avulla, silloin laskelmat olisivat realistisemmat ilman helsinkiläisten omia mielipiteitä ja propagandaa.”

Miten pietarilaiset pääsevät junalla Keski-Eurooppaan? Tässäpä onkin mielenkiintoinen kysymys. Nyt kun anonyymi puuttui kommentissaan tähän asiaan, kiinnostuin niin paljon, että laskin teoreettisia matka-aikoja Pietarista eri reittejä Varsovaan. Varsova ei ole Euroopan sydämessä. Sieltä Berliiniin on 500 km ja Pariisiin 1500 km. Mutta nyt tarkastelin kuitenkin vain matkaa Varsovaan. Yksi rata kulkee Minskin kautta. Sen pituus on 1350 km. Vilnan kautta kulkee 1190 km yhteys, joka sitten käyttäisi loppuosallaan Rail Balticaa. Pietarista voisi myös ajaa Tallinnaan ja jatkaa sieltä Rail Balticaa Varsovaan. Matkaa tulisi 1330 km. Ja tietysti Helsingin kautta pääsisi Tallinnaan joko laivalla tai pitkin tulevaisuudessa ehkä rakennettavaa Tallinnan tunnelia. (Vaikka en siihen uskokaan!). Matkan pituus on 1490 km. Kilometrit eivät kuitenkaan ratkaise vaan matka-aika. Laskeskelin matka-aikoja olettaen Helsinki-Pietarin vielä hieman nopeudessa kohenevan. Pietari-Tallinna radan oletin parannettavaksi 150 km/h tasolle. Rail Baltica olisi 250 km/h ja matkanopeus jopa 200 km/h. Minskin ja Vilnan radat kohennettaisiin siten että matkanopeus olisi 100 km/h. Pietari –Moskova-Varsova olisi aitoa suurnopeusrataa. Näin sitten sain oheisen kuvan mukaisia matka-aikoja. Vaihtoaikoja on jotenkin huomioitu. Tilanne on mielenkiintoinen. Kaikkia reittejä käyttäen syntyisi sopiva yhden yön makuuvaunumatka. Tai sitten aamulähtö ja illalla perillä. Jopa Helsingin reitti olisi tuossa aitona kilpailijana – ja siellä on jotain jo olemassa, ei vain kuvitelmissa - Allegro. Mutta kaiken ehtona on, että tuo Rail Baltica syntyy!


Mahdolliset matka-ajat syntyvät vain mittavien rakennustöiden jälkeen. Ehkä kuva voisi kertoa tilanteesta vuonna 2050. Kunhan sodat on sodittu, aseiden kalistelu on lopetettu ja ryhdytty rauhan töihin. Silloin kun Venäjä on osa Eurooppaa.

torstai 28. toukokuuta 2015

Äimän käkenä, Tallinnaan tunnelissa!

Matkustelin autolla sähkön vetämänä kohti Kemiönsaarta. Vatulointi ja iterointi olivat vielä täydessä käynnissä. Rauhallisen ajomatkan ja radionkuuntelun keskeytti haastattelu koskien Tallinnan tunnelia. Toimittajilla on ollut tuskallinen aika. Tavallisesti haastatteluista nauttivat suorakurkut ovat nyt olleet Sipilän käskystä vaiti. Niinpä toimittajat kääntyvät oppositiossa syrjään työnnettyjen ja hiljaisuudesta masentuneiden puhehaluisten puoleen. Yleensä kysytään sitä, mitä haastateltavat arvelevat kolmen koplan nyt olevan tekemässä.

Tupu, Lupu ja Hupu vatulointivauhdissa.

No, kysymättäkin on selvää, etteivät Haglundit, Räsäset, Niinistöt tai Arhinmäet, eivätkä heidän perässäkulkijansa tätä voi tietää. Mutta voihan vanhoista jutuista kysyä. Niinpä siis toimittaja kysyi Tallinnan tunnelista ja Emma Kari, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Helsingistä ryhtyi hehkuttamaan. Hän vaati välittömiä päätöksiä, kunhan lisäselvitykset vielä vahvistavat muutamaa kuukautta sitten valmistuneen konsulttityön johtopäätökset.

Emma Kari Tallinnan tunnelin apostolina
Tallinnan tunneli on Emma Karin mielestä Suomen tulevaisuuden ykköskysymyksiä. Blogissaan 5.4 Emma Kari mainitsee Tallinnan tunnelista: ”Helsinki-Tallinna-tunneli olisi kokoluokaltaan valtava projekti, mutta kytkisi Helsingin ja koko Suomen aivan eri mittakaavassa eurooppalaiseen junaverkkoon. Samoin Helsingin ja Tallinnan jo nyt yhteenkietoutuneet alueet hyötyisivät projektista.” http://www.city.fi/blogit/emma-kari .

Hieman siis varovasti alkuun, mutta radiohaastattelussa hän laskettelee aivan täysillä, tosiasiat ja järjen käytön unohtaen. Miksi Emma Kari olet niin kiihkeä asiasta, jota et näköjään ole kerinnyt lainkaan mietiskellä?

Näin kertovat Emma Karin sanomisista Ylen sivut ja radiossa kuultu teksti oli yhtä ja samaa: –On täysin selvää, että tätä pitää viedä täydellä höyryllä eteenpäin. Esiselvitys toi esiin, että jatkotyötä kannattaa ehdottomasti tehdä. Jos hanke ei etene, niin ei se meille ainakaan hyvä asia olisi, sanoo vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari. Kari jopa näkee, että heikko taloustilanne antaisi syitä tunnelin toteuttamiseksi, vaikka sen hinnaksi arvioitiin selvityksessä 9-13 miljardia euroa. – Juuri huonossa taloustilanteessa tämän tyyppiset investoinnit toisivat meille parempia kasvumahdollisuuksia. Tunneli toisi meidät huomattavasti lähemmäksi Keski-Eurooppaa, parantaisi liikenneyhteyksiä ja olisi hyväksi taloudelle.”

Emma Kari ei ole ainoa, moni muukin arvostamani henkilö näyttää yhtyneen samaan kuoroon

SDP:n Osku Pajamäki ryhtyy vertailemaan Helsingin keskustatunnelia ja Tallinnan tunnelia. Hän näyttää sanoneen: ”Helsinki-Tallinna -tunneli on suhteessa kannattavampi hanke kuin esimerkiksi Helsingin kantakaupunkiin suunniteltu keskustatunneli.”

Kokoomuksen Lasse Männistö todistaa: ”Tunneli nostaisi Suomen logistiset yhteydet aivan uudelle tasolle. Kun emme voi sijainnille ja maantieteelle mitään, niin meidän täytyy tehdä kaikki voitava jotta linkitymme kansainväliseen yhteyteen ja Euroopan talousalueeseen. –Pidän erittäin perusteltuna, että jatkoselvitykset toteutettaisiin hankkeen osalta alkavalla vaalikaudella, vaikka toteuttaminen olisi vuosikymmenten päässä.”

Pitipä minun vielä tarkistaa Ode Soininvaaran blogista löytyykö sieltä samanhenkistä paatosta. Löytyi kyllä 100 % mutuviisautta.



Blogi 19.8.2008: ”Ykkösaamussa keskusteltiin tänään mahdollisuudesta ja tarpeesta rakentaa rautatietunneli Helsingistä Tallinnaan. Molemmat keskustelijat vertasivat sitä kanaalitunneliin ja arvioivat, ettei tunnelista voi tulla kannattavaa, kun ei Kanaalintunnelistakaan tullut. Näitä ei voi verrata. Kanaalitunneli survottiin liejuun, Tallinnan tunnelia varten tarjolla on ehjää kalliota. Siksi sen hinta on ehkä kymmenesosa kanaalintunnelista. Lähempi vertauskohta voisi olla Päijänne-tunneli. Rautatietunneli olisi urakkana ehkä tuplasti Päijänne-tunnelin kokoinen.”

Kyllä mutua löytyi lisääkin, blogi 13.1. 2011: ”Nyt kannattaa ottaa vakavaan tarkasteluun Helsinki-Tallinna –tunneli, jonka hinnaksi on alustavasti arvioitu kolme miljardia. Jos tunneli on näin edullinen, se kannattaa rakentaa ehdottomasti. Jos matkustajamääräksi oletetaan varovaisesti kymmenen miljoonaa henkeä vuodessa, ovat pääomakustannukset vaivaiset parikymppiä matkustajaa kohden. Ja päälle vielä se tavaraliikenne.”

10.4.2014 Helsingin Uutisissa Ode vielä tarkentaa: ” Tunnelin kustannusarviot vaihtelevat viiden ja kymmenen miljardin euron välillä. 4 prosentin korolla ja 20 miljoonalla matkustajalla viiden miljardin lainan korot olisivat matkustajaa kohti 10 euroa. Jos pääoma kuoletettaisiin 30 vuodessa, siitä tulisi lipunhintaan toinen kymppi. Päälle tulevat liikennöintikustannukset, jotka vastaavat junalippua Helsingistä Hämeenlinnaan: noin 20 euroa matkalta. Kun summaan lisätään sijoittajan ruhtinaallinen voitto, 10 euroa, matkan hinnaksi tulisi noin 50 euroa. Jos kustannukset tuplaantuisivat kymmeneen miljardiin, Tallinnaan pääsisi tunnelin kautta noin 70 eurolla. – Ja siihen vielä hillitön määrä tavaraliikennettä päälle, Soininvaara hihkuu. Suomenlahden tunneli ei ole vain Tallinnan- vaan myös Keski-Euroopan tunneli.
Idea tunnelin rakentamisesta perustuu EU:n kaavailemaan Rail Baltica -ratayhteyteen, joka yhdistäisi Tallinnan ja Berliinin vuonna 2024. – Jo se mahdollisuus, että Helsingistä pääsisi yöjunalla Berliiniin, on huikea. Vaikka Tallinna–Helsinki-tunneli vaikuttaa koulumatematiikalla järkevältä investoinnilta, Soininvaara ei usko, että se toteutuu. Ei sellaisia rahoja koskaan löydy.”

Hyvä Ode. Järjen sana tuli viimeisessä lauseessa.

Millainen investointiohjelma raiteisiin?
Nyt kohta tiedämme enemmän uuden hallitusohjelman kaavailuista tulevan investointiohjelman suhteen. Tätä kirjoitettaessa oli tietoa vain lähivuosina perusväylänpitoon pantavasta 1,5 miljardista. Se on hyvä alku. Sain juuri ennen vaaleja tilaisuuden pitää esitelmän Prorautatiet ry:n ”vaalitilaisuudessa” ”Mistä rahat rautateihin? Silloin panin rautatieinvestoinnit omaan suosikkijärjestykseeni. Ensin Seinäjoki- Oulu kokonaisuudessaan valmiiksi (sen olemme jo velkaa Kempeleen miehelle), sitten päärata Tampereelle ja muut peruskorjaukset, Esa-rata Lohjan kautta olisi seuraavana vuorossa, mutta lentokentän kautta, sitten Lentorata Pasilasta Keravalle. Tämän jälkeen olisi aika harkita uudelleensuunniteltavaa Pisaraa. Sitten seuraisi suuri vatulointi. Tehdäänkö Kotkan rata Pietariin, tehdäänkö Jyväskylän-Savon rata Lahdesta Heinolan kautta pohjoiseen vai satsataanko Lapin poikittaisrataan Kolarista Pelkosenniemelle, Sodankylään, Kemijärvelle ja Sokliin. Tai olisiko sittenkin ollut vaihtoehtona kaikkien edellä sanottujen hylkääminen ja rahat olisi sijoitettava Tallinnan tunneliin. Tätä näyttävät toivovan Emma Kari ja kumppanit. Summat ovat nimittäin samaa luokkaa. No, ei unohdeta pääkaupunkiseudun 200 miljoonaa vuodessa, ja muistetaan vielä Tampereen ja Turun pikaraitiotiet pikkurahoina 300 miljoonaa per kappale.

Tallinnan tunneli on joko tai!
Siis vielä, unohtamalla Tallinnan tunneli saadaan kaikki nämä Suomen tärkeät radat tehtyä! Vai ajattelitteko todella, että EU maksaa Tallinnan tunnelista meille lahjana sen kannattavuuden edellyttämän 8-10 miljardia euroa, sen lisäksi että Rail Balticaan saadaan lahjana 6 miljardia euroa ja kaikki tämä nyt alkaneella hallituskaudella? On siinä Eurooppa-ministeri Timo Soinilla haastetta.
  
Tässä saattaisi olla aika realistinen ohjelma ratainvestoinneiksi. Valtion radoilla investoitaisiin 250 miljoonaa euroa vuodessa. Isoista hankkeista pantaisiin ensin pakettiin Lentorata ja Esarata. Kumpi ensin? Molempiin voisi saada jopa 20 % EU-rahaa. Sitten vasta Pisara – 2030-luvulla. Lapissa aloitettaisiin Kemijärveltä Pelkosenniemeen ja sitten poikittaisradalla Kevitsa-Kolari ja/tai Pelkosenniemeltä Sokliin. Sokli yhdistettäisiin Kouteroon. Vuonna 2050 saattaisi olla aika suurnopeusradalle Keravalta Kotkaan ja Venäjälle. Sitten harkittaisiin Tallinnan tunnelia vai tehdäänkö ensin Jyväskylän rata Heinolan kautta Lahteen? Helsingin seudulla pannaan heti alulle Raide-Jokeri. Tampere ja Turku myös toteuttaisivat omat pikaraitiotiehankkeensa. Espoon kaupunkirata kannattaisi ilman muuta aloittaa, sitten kun rahaa on.

Euroopan TEN-verkoissa Suomi liittyy muuhun Eurooppaan kahta reittiä. Skandinavia – Välimeri reitti lähteen Pietarista ja Kotka-Haminasta, kulkee Helsingin ja Turun/Naantalin kautta Tukholmaan ja Malmöön, siitä edelleen Hampuriin, Nürnbergiin, Innsbruckiin, Veronaan, Roomaan ja edelleen Napolin kautta Sisilian Palermoon. Helsinki kytkeytyy myös Tampereen kautta Luleåån ja edelleen Tukholmaan. Pohjanmeri – Baltia reitti kulkee Tallinnasta Varsovan kautta Berliiniin ja edelleen Hampuriin, Rotterdamiin ja Brysseliin/Antwerpeniin. Nämä reitit kietoutuvat tietysti muhin TEN – käytäviin. Käytäviä on yhteensä yhdeksän kappaletta: Baltia-Adrianmeri, Pohjanmeri-Baltia, Välimeri, Itä-Keski-itä, Skandinavia-Välimeri, Rhein-Alpit, Atlantti, Pohjanmeri-Välimeri ja Rhein-Tonava.

Euroopan TEN – verkkojen kuvassa esiintyvät myös tärkeimmät yhteysnuolet Venäjälle ja muualle itään. Suomessa noteerataan myös TEN-verkon pohjoinen yhteys. Emma Karin ja muiden Tallinna-tunnelin kiihkoilijoiden toivoma Baltia-Pohjanmeren yhteys on tumman punaisella värillä. Violetilla on esitetty Skandinavia-Välimeri käytävä. Suomen TEN-T ydinverkkoihin kuuluvat rantarata Helsingistä Turkuun, päärata Helsingistä Tornioon sekä itärata Keravalta Vaalimaalle. Lisäksi verkossa on satamarata Kouvolasta Kotkaan ja Haminaan. Oikealla olevaan satelliittikuvaan on merkitty eräitä keskustelun alaisia ratayhteyksiä – noin mittakaavan vuoksi. Siinä esiintyy turkoosilla värillä Ruotsin mahtava Botniabanan, Turun ESA-rata, Kerava-Porvoo-Kotka-Luumäki rata, Lahti-Jyväskylä-Savonrata-yhdistelmä, Tampereen läntinen ohitus sekä Lapin poikittaisradat. Näkyypä kuvassa myös Rail Baltican alku.

Tallinnan tunnelia ei ole ilman Rail Balticaa. Rail Baltica ei ole läpihuutojuttu. Radan pituus Viron , Latvian ja Liettuan alueella on 728 km kaksoisraidetta. Vuonna 2011 tehty tutkimus arvioi hinnaksi  3,7 miljardia euroa. Tämä tietää 5 miljoonaa euroa per kilometri. Halvalta vaikuttaa. Sanoisin hinnaksi tulevan vähintään 9 miljoonaa euroa kilometriltä. Tämä tietäisi koko touhun hinnaksi noin 7 miljardia euroa. Maat edellyttävät EU:n rahoituksen olevan (vanhalla hinnalla) 85 %. Puolan puolella rataa Varsovaan saakka on 250 km. Siitä suuri osa seuraa vanhaa ratalinjaa, joten se saataneen rakennettua 1,5 miljardilla eurolla. Jos ajattelee rautatieyhteyttä Etelä-Suomesta Berliiniin, matka Ruotsin ja Tanskan kautta on täsmälleen sama kuin Varsovan kautta eli 1600 km. Pariisiin mennessä Rail Baltican kautta matka on 500 km pidempi kuin Tukholman kautta.Tämän vuoksi jotkut ovat esittäneet Ahvenanmeren alittavaa tunnelia ja yhteyttä Ruotsin kautta Baltiaa parempana vaihtoehtona. Ainakin se olisi halvempi. Ei silti, minä kannatan Rail Balticaa, vaikka en kannatakaan Tallinnan tunnelia.


Jos ajatukset Tallinnasta, Tallinnan tunnelista ja Rail Balticasta sekä tehdystä uusimmasta selvityksestä vielä jaksavat kiinnostaa klikkaa: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/02/tallinnan-tunneli-ja-hybridi-ihmiset.html  -jos et ole aiemmin jaksanut tuohon blogiin perehtyä. Sitä ei ainakaan Emma Kari ole tehnyt. Miten surullista voikaan olla blogistin elämä.