Keskuspuisto – Olli Lehtovuoren tekosia!

Kirjoittaessani pari viikkoa sitten julkaistua blogiani Helsingin keskuspuistosta en ajatellut ystävääni Ollia. Tiesin kyllä Olli Lehtovuoren ja Letevä-toimiston (Lehtovuori-Tegelman-Väänänen) aikaansaannoksista, mutta en nyt ajatellut kirjaimellisesti keskuspuiston enimmäistä kehittämissuunnitelmaa Ollin tekosena. Kun soittelen Ollille ja kerron blogistani, hän sanoo: ”Minä sen tein vuonna 1969”. Toppuuttelen hieman, sanon että johan se oli Helsingin yleiskaavassa 1960.  Ja olivathan jo Bertel Jung ja Eliel Saarinen asialla. Olli on sitkeä: ”Minä tein sen Aarne Ervin tilauksesta”. Nyt ehdotan Ollille pikaista visiittiä. Minulta kestää polkea hänen luokseen noin 8 minuuttia. Olen jo matkalla!  Alkaa ihana papereiden hipelöinti!

Kaikki alkaa suunnitelmakarttojen hipelöinnillä. Ollin kanssa puhe ensin aina suuntautuu yhteisiin projekteihin. Puhutaan Porvoon Kevätkummusta ja Janakkalan ”metsäpihakujista”. Kun näistä muisteloista nytkin päästiin, pureuduttiin rajusti keskuspuistoon.

Aluksi kyllä vietettiin hiljainen hetki sille epäjohdonmukaiselle logiikalle, joka tuntuu viitoittavan helsinkiläistä päätöksentekoa.. Esimerkkinä tästä on keskuspuistoon valmistunut Jokeri II bussiliikenteen tunneli ja siihen liittyvä laajamittainen katu-uudistus. Niin, mikä vika tuossa nyt on? No meidän kahden mielestä oli järjetöntä tehdä tuollaisia megainvestointeja keskuspuiston säästämiseksi, kun samanaikaisesti suunnitellaan laajamittaisesti keskuspuiston ja muidenkin puistokäytävien likvidoimista rakennusmaaksi. Bussien olisi voinut antaa ajaa puiston läpi aivan kuten ne ajavat Pohjois-Haagan keskeisen puistoalueen läpi Eliel Saarisen tietä pitkin. Tai aivan samoin kuin Kehä I, Metsäläntie ja Pirkkolantie kulkevat keskuspuiston läpi. Sopivasti sijoitetut alikulkukäytävät olisivat hyvin ratkaisseet muutaman bussin liikkumisen keskuspuistossa. Rahaa olisi säästynyt 30 milj. euroa ja sillä rahalla olisi voitu rahoittaa keskuspuiston suojaamista melulta todella kriittisillä alueilla pitkin Kehä ykköstä ja Hämeenlinnan väylää – tai mitä muuta hyödyllistä nyt keksittäisiin. No, oliko sarkasmia? Vai niin, että vikaan meni?  

Nyt päästiin asiaan eli keskuspuiston ensimmäiseen käyttösuunnitelmaan

Lehtovuoren työn tilaajana, silloin kauan sitten, vuonna 1968 oli kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavaosasto. Katsotaan tuota aikaa. Aarne Ervi oli astunut virastopäällikön virkaan vuonna 1965. Alvar Aalto oli esitellyt Helsingin kaupunginvaltuustolle keskustasuunnitelmansa jo vuonna 1961. Suunnitelma taidettiin lopullisesti hyväksyä sitten vuonna 1966. Siispä Olli Lehtovuoren Töölönlahdella esiintyivät Aallon terassitorit. Tosin tuohon samaan aikaan H 67-ryhmä kaupunkisuunnitteluvirastossa Kale Hietasen johdolla viimeisteli omaa keskustasuunnitelmaansa. Siinä terassitorit jo hävitettiin. Alvarin mukaan hänen entisen alaisensa suunnitelmassa hiiviskeli mastodontteja.   Smith-Polvinen koalitio aloitti liikennesuunnittelutyötänsä vuonna 1965 ja sai sen valmiiksi vuonna 1968. Suunnitelmaa ei koskaan käsitelty kaupunginvaltuustossa. Valtuusto päätti metrosta vuonna 1969. Seutukaavaliitto esitteli vuonna 1968 Lars Hedmanin johdolla ns. sormisuunnitelman Kööpenhaminan mallin innoittamana. Silloin suunnitelmassa esiintyi ensimmäistä kertaa nyt muotiin tulleet pikselit.

Ne olivat Kalle-Heikki Narisen silloista nykyaikaa.  Kaupungilla Reijo Jallinoja kumppaneineen suunnitteli Pasilan yleiskaavaa. Siinä taisi olla mukana myös ystävämme Jouko Kajanoja. Oi niitä aikoja . hienot muistot! Olli Lehtovuoren keskuspuiston kuvassa on luonnollisesti tämän yleiskaavan aihioita ja varsin futuristisia sellaisia – varsinkin liikenne on suorastaan huimaa. Timo ja Tuomo Suomalainen saivat Haagan ammattikoulun valmiiksi vuonna 1967. Koulu esiintyy luonnollisesti keskuspuiston laidalla.

Itse en keskuspuiston tekoon osallistunut, vaikka myöhemmin Ollin kanssa paljon yhteistä löytyikin. Omana viitekehyksenä tuohon aikaan olivat Lahden ja Tampereen liikennesuunnitelmat. Rauman yleiskaava yhdessä Risto Sammalkorven kanssa valmistui sekin vuonna 1969. Paljon oli menossa asioita – hyviä, mutta myös ällistyttäviä, kun peruutuspeiliin katsotaan

Yleensä aina Ollin kanssa lämmittelemme muistelemalla Porvoon Kevätkummun ideologiaa – tukivarsia ja sen semmoisia. Nyt tutkimme erikoisen tarkasti Veikko Vaskon ansiokkaasti ylläpitämiä kokousmuistioita.

Keskuspuiston käyttösuunnitelma

Lehtovuoren keskuspuiston suunnittelutyöhön osallistuivat kiinteistövirasto, geotekninen toimisto, nuorisotoimisto ja eräät oppilaitokset.  Lehtovuori haluaa korostaa, että työn tilaajana oli nimenomaan virastopäällikkö Aarne Ervi. Lehtovuoren toimistossa työtä olivat puurtamassa arkkitehti Seija Pietilä ja arkkitehtiylioppilaat Tuomo Hahl ja Eeva Raaste. Lehtovuori oli luontoaktivisti jo ennen tätä suunnittelutyötä. Hän on Nuuksion nuuskinut järvi järveltä ja kallionkieleke kallionkielekkeeltä. Hän on tutkinut Sipoon korven hiidenkirnut ja Vantaanjoen uoman. Hänen kajakkinsa on ollut käytetty kulkuneuvo Helsingin vesireiteillä, niin merellä kuin joella. Lehtovuoren laatimassa keskuspuiston kehittämissuunnitelmassa verrataan Helsingin keskuspuistoa Pariisin Bois de Boulogne -puistoon ja  Amsterdamin Harlen-Mermeer-Folderin puistoalueeseen. Lehtovuori sanoo keskuspuiston virkistysalueeksi joka toiminnallisesti aktivoituna ja kuntoon saatettuna muodostaa valtakunnallisesti vetovoimaisen, pääkaupungille uutta luonnetta antavan suurelementin.

Tarkastellaanpa hieman lähemmin tuota historiallista paperia. Tai tuota paperia emme voi kuitenkaan tarkastella tässä tietokoneen tai älypuhelimen ruudulla. Paperi oli nimittäin alkuperäiskoossaan 6 metriä pitkä. Siksipä olen piirtänyt Ollin kuviot Google Earth’iin ja siinä ne sitten viipaloinut sopiviin osiin.

Aloitamme etelästä. Töölönlahden alueella näemme Aallon terassit ja rakennukset vesipeiliin heijastumassa. Aalto sano tästä: ”Helsingin tapauksessa esimerkiksi Töölönlahden ja Hesperian puiston muodostaminen eräänlaiseksi pienoisidylliksi ei voi viedä onnelliseen ratkaisuun, pikemminkin miltei koomilliseen sävyyn, jos suurkaupungin ehdottomaan sydämeen ikään kuin leikiten muodostettaisiin karjalaisen metsälammen epäonnistunut kopio ja muunnelma.” Ja hän sanoi vielä: ”Olen sijoittanut osan rakennuksista osittain veteen. Ne on sinne yhtä helppoa rakentaa kuin muuallekin. Sillä tavoin saadaan tasapaino vesipeilin ja takana olevan Hesperian puiston välille. Ja rakennukset viihtyvät veden ja vihreän välillä – niin kuin oikein onkin. Helsinki rakentaa kongressitalon, tulee ooppera, kaupunginkirjasto, museon rakennuksia, kaikki ne muodostavat yhdessä kansalaisille ja vieraille esitettävän kaupungin kasvojen yhteissumman.” Ollin suunnitelmassa Kaisaniemen puistoon esitetään vanhan tradition mukaan uimahalli-kylpylää ja keinojäärataa. Kylpylä pitäisi kai rakentaa vanhalle Villensaunan kylpylän paikalle, siihen missä nyt on allas. Töölönlahdelle ja Eläintarhanrantaan Olli ehdottaa kulttuuripuistoa.. Linnunlaulun puolella rautatiealueen kasvattaminen nappaa huvilat unhojen maille. Valtaisa Vapaudenkatu kuljettaa 4+4- kaistaisena autoilijat keskustaan. Eltsun kentästäkin väylä tuntuu silpaisevan palasen. Stadionin seudulle Ollilla on ohjelmassa monia asioita: urheilun lisäksi akvaario, planetaario, kivimuseo ja luonnontieteellinen harrastuskeskus. Kasvitieteellinen puutarha siellä jo onkin, mutta pitäisikö laajentaa?

 Pasilassa on melkoisen hurjaa liikennehäsäkkää. Aiemmin kaikki suuret väylät kohtasivat Pasilassa ja haukkasivat siten keskuspuistosta suuren palan. Näin oli 1960 Helsingin yleiskaavassa, Pentin diplomityössä,  Alvar Aallolla ja Smith-Polvisella. Nyt Jallinojan yleiskaavassa suuri ”liikenteenjakaja” siirtyi ratapihan sivuun ja antoi tilaa Länsi-Pasilan ”kaupunkikoneelle”. Keskuspuisto on nyt leveyssuunnassa voimissaan. Poikittaissuunnassa sen katkaisevat perinteinen Tilkanmäen alle johtava poikittaisorsi sekä Hakamäentien paikkeilta viistoon Turunväylälle suuntautuva pääväylä. Hämeenlinnan suuntaan lähdetään nykyisen jäähallin kohdalta diagonaalisesti. Tuusulantielle viiletetään radan vartta. Lahdentielle mennään Kumpulan läpi. Huomatkaa keskuspuistoa molemmin puolin rajaava keltaisella merkitty ajoyhteys busseille ja/tai henkilöautoille - pienine parkkipaikkoineen pitkin matkaa. Rautateille oli esitetty yhdyskolmiorataa, jolloin osa liikenteestä olisi hoidettu heilurina ilman ajoa keskustaan. Aseman paikkaa ei tässä suunnitelmassa näkynyt. Keskuspuistosuunnitelmassa Olli Lehtovuori kirjasi Pasilan kohdan toiminnoiksi Laakson alueella lasten liikennepuiston ja pienoiseläintarhan. Ruskeasuon alueelle oli sijoitettu ratsastuskeskus ja koiraurheilukeskus.

Pasila oli melkoisen hurjaa rakennetta vuoden 1970 yleiskaavassa. Se oli Olli Lehtovuoren keskuspuistosuunnitelman lähtökohta. Kuvassa näkyy hieman evoluutiota. Oikealla ylhäällä on 1950-luvun käsitys Helsingin liikenneverkosta ja Pasilan ”liikenteenjakajasta”.. Vasemmalla on A. Aallon suunnitelman aikainen käsitys Vapaudenkadusta ja Pasilan risteyksestä. Keskellä on 1970-yleiskaavan Pasila.

Maunulasta pohjoiseen edetään ilman suurempia liikenteestä aiheutuvia häiriöitä. Itse asiassa kaikki polut ja raitit ovat toteutuneet Olli Lehtovuoren suunnitelman mukaan. Pirkkolan urheilupuisto on mielenkiintoinen tapaus. Arkkitehtikilpailu puistosta ja sen rakennuksista järjestettiin 50-luvulla. Kilpailun voittivat Kaija ja Heikki Siren. Heidän ehdotuksensa oli nimeltään ”sammakkomies”. Naapurissa lapsuuteni asuneena ja nytkin asuvana tuon puiston toteutuminen tuntui lähes ihmeeltä. Pirkkolan ja Pakilan kohdalla suunnitelmaan on kirjattu seuraavia hanketoiveita: uimahalli, terveyskylpylä, kurssikeskus ja jousiammunta. Vielä olisi siis jotain toteutettavaa. Siis varokaa bulevardimiehet ja naiset! Paloheinään suunnitelmalla on hieman yllättävääkin tarjontaa. Sinne ehdotetaan teknistä harrastuskeskusta, automuseota, lentokonemuseota sekä lisäksi nuorison harrastustiloja.

Vierailu Ollin luona paljasti uusia jännittäviä saloja. Hän oli ollut Sirenin toimistossa töissä suunnittelemassa Pirkkolan halleja. Uimahallin tynnyriholvikatoista hänellä on hauskaa kerrottavaa. Hän oli itse ehdottanut tasakaton muuttamista tynnyriholveiksi. Siren oli innostunut asiasta. Ryhdyttiin soittelemaan rakennesuunnittelijalle. Hän oli, kukapa muu kuin itse Paavo Simula. Rakennemaestro oli vaatinut yön yli ajatteluaikaa ja sitten ilmoittanut asian olevan mahdollista ja holvin rakenteen paksuudeksi tulevan 5 cm. Hyvin on ylhäällä pysynyt. Siellähän minä käyn viikoittain uimassa holvien alla.

Siunatuksi lopuksi päästään Haltialan ihaniin maisemiin Vantaan joen kohinaan. Nyt siellä muuten on ihanat virtaukset ja kohinat. Ruutinkoski on ollut aivan vallaton. Olli huokailee aikanaan ehdotettua jättimäistä camping-aluetta joka oli suunnitteilla Vantaan uoman äärelle Haltialan pelloille. Hän huokailee onnesta, sillä hanke saatiin aikoinaan estettyä. Suunnitelmassa Olli on aikoinaan haikaillut Haltiavuoren kurssi-, matkailu- ja talviurheilukeskuksesta. Mahtaisiko olla hyvä että jäi tekemättä?

Laitetaan lopuksi kuva, jossa keskuspuisto näkyy koko komeudessaan maestron hellässä huomassa.



Liisa moitti minua siitä etten pannut Ollin "oikeita" kuvia enempää tähän blogiin. Hänen mielestään käsin piirretyissä kuvissa näkyy AJATUS. Asia jota ei konekuvissa ole useinkaan havaittavissa. Lisäsinpä sitten nämä kolme kuvaa. Totta on! Ajatus näkyy. Sormet hivelevät.

Helsingistä Kööpenhamina?

Ystävämme Mikko Särelä on tunnettu ruutukaavoittaja. Hän ruutukaavoittaisi lähes kaiken vapaan maan Helsingin alueella saadakseen lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Tieteiden talolla kaupunkitutkimuksen seminaarissa hän koputti iloisena olkapäähäni ja kertoi joutuneensa hieman valaisemaan minun vanhakantaisia kuvitelmiani rakentamisen tehokkuudesta. Tämä tapahtui Malmista keskustelun yhteydessä, tai olisiko se ollut bulevardeista keskustelun yhteydessä. Olinhan laskelmissani käyttänyt sellaisia kaupunkien asukastiheyksiä kuin 6000-10000 asukasta neliökilometrillä. Tuollaisia aluetiheyksiä tavataan tällä hetkellä Aurinkolahdessa, Herttoniemenrannassa, Lauttasaaressa, Taka-Töölössä ja Ylä-Malmilla. Etu-Töölössä asukastiheys ylittää jo 10000 asukasta per km2.  Mikko pyrkii ylemmäksi. Hän sanoi että nykyään rakennetaan tiheydellä 20000 asukasta per neliökilometri. Hän otti esimerkiksi Ajak-arkkitehtitoimiston Metsälään entisen maaliikennekeskuksen paikalle suunnitteleman uuden asuntoalueen.  Alue koostuu umpikortteleista ja laskennolliseksi alueen asukastiheydeksi tulisi lähes tuo hänen mainitsemansa 20000 asukasta per km2. Sellaisia alueita Helsingissä ovat lähinnä Punavuori, Linjat ja Torkkelinmäki.

Asukastiheyksiä Helsingissä ja vertailun vuoksi Norrebro, Kööpenhaminan tiivein kaupunginosa. (Norrebron työpaikkaluvusta ei ollut tietoa.)

Mikko sanoi myöskin että oikeanlaista kaupunkia syntyisi Kööpenhaminan malliin rakennettaessa. Siellä kantakaupunki leviää tiiviinä ja jatkuvana. Ryhtyi sitten Mikon innoittamana kiinnostamaan tuo Köpis. Ei silti, onhan Kööpenhamina aina kiinnostanut. Ensimmäinen kiinnostuksen kohde oli sotien jälkeisenä aikana Kööpenhaminan Tivoli.  Tivolilla oli legendaarinen maine koulupojan ajatusmaailmassa. Sinne en kuitenkaan koskaan päässyt. Sen sijaan Ströget-matkailu alkoi kävelykatujen suunnittelun alkuvuosina. Strögetillä tuhlattiin filmiä kadun luonteen ja muistikuvien tukemiseen ja erityisesti lääkkeeksi uskonvahvistukseen, sillä kävelykaduista taistelu oli Suomessa alkamassa 1970-luvulla. Osa kameran laukauksista kohdistui kuitenkin naiskauneuteen kadun vilskeessä, elettiinhän ajassa jolloin naiset luopuivat rintaliiveistään.

Kööpenhaminaa ja Helsinkiä

Kysyin itseltäni: voiko Helsingistä saada Kööpenhaminan rakentamalla lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Miksi muuten Helsingistä pitäisi saada Kööpenhamina? Onko se kilpailukyvyn vuoksi, vai onko se miljöön vuoksi, vai onko se liikenteen päästöjen vähentämiseksi, vai onko se pyöräilijöiden lisäämiseksi, vai onko joukkoliikenneosuuden kasvattamiseksi? Kulkutapajakauma Köpiksessä on olennaisesti erilainen Helsinkiin verrattuna. No, ei tässä blogissa maailmaa syleillä, mutta katsotaan pari juttua.

Liikkuminen Kööpenhaminassa on tunnetusti pyöräilypainotteista. Tässä kulkutapajakaumaa esittävässä kuvassa näkyy kevyen liikenteen osuus matkoista samansuuruisena. Ainoa ero on se, että tanskalaiset eivät juuri kävele ja että helsinkiläiset eivät juuri pyöräile. Joukkoliikenneosuus ja autoilun osuus ovat kutakuinkin samansuuruisia.

Indeksit asettavat Helsingin ja Suomen kansainvälisessä vertailussa korkealle. Niissä ei näy suomalaisen yhteiskunnan nykymasennus. Masennuksesta olisi pian päästävä, muutoin indeksien päivitys osoittautuu meille tuhoisaksi. Helsinki ei ehkä olekaan maailman ”liveability” numero 8 tai yksi parhaista Euroopan opiskelukaupungeista.

Indeksit puhuvat

Maailmassa tehdään monenlaisia indeksejä. Niitä pitäisi itselleen päivittää, jotta ymmärtäisi missä mennään. Maailma muuttuu kuitenkin hitaasti joten panen tähän viime vuonna blogiini kirjaamia arvoasetelmia. Vuoden 2014 ”liveability” -indeksi laittoi Helsingin maailman kahdeksanneksi kaupungiksi, Euroopasta vain Wien ohitti meidän rakkaan Helsinkimme. Tässä ei kantakaupungin puute näyttänyt haittaavan. Monoclen ”Quality of Life Survey” sai Kööpenhaminan ykköseksi, mutta Helsinki oli tiiviisti kannoilla viidentenä. Vain Tokio, Melbourne ja Tukholma kiilasivat ennen Helsinkiä. Hyvältä näyttää sillä Wien, Zurich ja Munchen jäivät lehdellä soittelemaan. Euroopan parhaita opiskelijakaupunkeja arvioitaessa Kööpenhamina oli kuudes ja Helsinki kolmastoista, rinnan mitalla Berliinille hävinneenä, mutta Tukholman hakanneena. Paras kaupunki oli Lontoo ja toiseksi paras Pariisi. No jos sitten vielä katsottaisiin Euroopan parhaita arkkitehtuuriyliopistoja niin havaitaan Tukholman KTH:n hakkaavan Aallon , joka taas hakkaa Aalborgin Tanskassa. Aallon sijaluku Euroopassa oli 15. Voittajina olivat UCL Lontoossa, Delft ja ETH Zurichissa. Todettakoon nyt vielä, että maita koskeva HDI –Human Quality Index on Suomelle hieman raaempi sillä viimeisimmän 2014 tilaston mukaan Norja oli 1, Tanska oli 4, Ruotsi 14 ja Suomi 24.  Viidentoista vuoden aikana Tanska oli kirinyt 10 sijaa ja Suomi pudonnut 9 sijaa. Huonosti on mennyt koko maan kannalta! Kaikesta huolimatta Helsingin asema näiden arviointien perusteella näyttää hyvältä. Näyttävät puhuvan vain Helsingistä. Missään tilastoissa ei näy sen paremmin Vantaata, Espoota kuin MAL-aluetta.

Jussi Rautsi kun ryhtyi kommentissaan vanhaa kunnon legendaarista 40-luvun sormimallia eli Finger plan'ia kaipailemaan ja vaikka se tuossa seuraavassa kuvassa hieman häämöttääkin niin pannaan nyt tämä kunnon kuva vanhoista ajoista muistuttamaan.

Kaupungeissa on eroa, mutta on yhtäläisyyksiäkin. Kööpenhaminan kaupungissa asuu miltei tasan sama määrä asukkaita kuin Helsingin kaupungissa. Mutta kaupungin maa-alue on vain 40 % Helsingin pinta-alasta. Ero näkyy asukastiheyksissä. Kartat ovat samassa mittakaavassa ja osoittavat Helsingin Pääkaupunkiseudun ja Suur-Kööpenhaminan kertaluokaltaan samansuuruisiksi. Espoolla ja Kööpenhaminalla on molemmilla oma kottaraisensa: Frederiksberg ja Kauniainen.

Pohjoismaiset pääkaupungit ovat asukastiheydeltään suuresti poikkeavia. Väljintä on Oslossa, vain 1500 asukasta km2 kohti. Helsinki seuraa kakkosena 2800 asulasta per km2. Tukholmassa tiheys lähes kaksinkertaistuu Helsinkiin verrattuna (4600 as/km2), Kööpenhamina on tihein. Siellä asuu 6300 asukasta per km2. Kaupunkiseuduilla ollaan hyvin ruraaleissa olosuhteissa kaikkien pääkaupunkien lievealueilla.

Kuva kertoo kerrostaloasutuksesta Kööpenhaminassa ja Helsingissä. Köpiksen alueet ovat tiiviitä. Niitä palvelee automaattimetro, jonka rengasrata Cityring valmistuu vuonna 2018. Raideverkko on muutenkin erittäin tiheä. Helsingissä kerrostaloasutus on kuin haulikolla ammuttu. Keskustassa on tiheä raitiotieverkko. Metro ja rataverkko ovat harvoja. Kööpenhaminassa on 28 rautatieasemaa ja kun metro täysin valmistuu 31 metroasemaa. Helsingissä on 15 rautatieasemaa ja 17 metroasemaa kun länsimetro valmistuu (Huh! Menikö oikein?) Raitsikkapysäkkejä on kyllä tiheästi. Niitä en jaksanut laskea.

Helsinki ja Kööpenhamina ovat rakenteeltaan erilaisia kaupunkeja. Helsinki on vihreä kaupunki. Helsingin vetovoimana on vihreä. Kööpenhaminalla vihreä on hyvin rajoitettu. Kaupunki on tiivis, mutta myös matala. Meillä esiintyy ajatus kaupungin tiivistämiseksi korkeilla rakennuksilla. Kööpenhaminan tiiveyttä ei ole luotu korkeilla massoilla. Normaali kerrosluku tiiviillä alueilla on 5 kerrosta. Mittakaava on yhtenäinen ja sympaattinen. Alueilla on usein vaatimaton ilme – tiilikasarmeja. Hienoa kaupunkia kuitenkin - ja nimenomaan.

Ruutukaavaa ja umpikorttelia puistopihalla

Köpiksen kerrostalokorttelit ovat lähes kauttaaltaan umpikortteleita. Korttelin tai tontin eli sillä olevan talon tai usean talon yhdistelmän sisäpiha on aina autoton ja vihreä. Kortteleiden koko on yleensä noin 50 metriä kertaa 100 metriä. Kortteleiden koko vaihtelee kuitenkin suuresti. Kapeimmat korttelit tai tontit ovat leveydeltään 45 metrisiä. Rakennusten runkosyvyys on usein vain 10 metriä. Rakennusten kerrosluku on viisi tai neljä. Tonttitehokkuudeksi tulee 2,0-2,5. Se on hyvä tehokkuus.  Autot ovat kadulla.

Tyypillinen Köpiksen kortteli näyttää tältä. Tontti tai korttelitehokkuudeksi tulee tällä alueella 2,0-2,5. Aluetehokkuus lienee ykkösen paikkeilla – asukastiheydestä päätellen. Autot ovat kaduilla – pääosin. Kivijalkakauppoja ei kyllä kovinkaan tiheään näy. Se asia ei ratkea pelkällä ruutukaavalla ja umpikortteleilla. Tämä alue on Kööpenhaminan tihein asukasluvultaan. Norrebron kaupunginosassa asuu 80000 ihmistä tiheydellä 20000 asukasta per km2. Helsingissä vastaavia tiheyksiä löytyy Kalliosta Linjoilta ja Torkkelinmäestä sekä Punavuoresta.

On meilläkin osattu

Jotta ei kaunis Helsinkimme jäisi aivan vaille ruutukaavaosaamisen ylistystä, panen tähän tasapuolisuuden vuoksi Wärtsilän korttelin ja naapureita Vallilasta. Korttelit muistuttavat Köpiksen systeemiä. Rakennukset ovat 4-5 kerroksisia ja kortteleissa syntyy tehokkuutta runsaasti. Vallilan tilastoalue on laaja. Aluetehokkuus on reilusti yli 6000 asukasta ja 14000 työpaikkaa neliökilometrillä. Se on siis pääasiallisesti työpaikka-alue eikä tiheyttä voi verrata kuvattuihin Köpiksen alueisiin.

Teollisuusmesenaatit olivat ennen aikaan kovia rakentajia ja hyviä rakentajia. Vallilan umpikorttelirakennukset ovat tästä hienona esimerkkinä. Autot ovat näissä kortteleissa kadulla. Iltaisin on joskus ahdasta, sanoo asukas, mutta paikka on kuulemma aina löytynyt. Ihania kortteleita, varsinkin tuo Wärtsilä.

Voiko Helsingistä tehdä Kööpenhaminan?

Lopuksi tullaan Särelän Mikon esittämään ”Lisää kantakaupunkia Helsinkiin” –ideologian toteutumismahdollisuuksiin. Lopputulema on selkeä: Helsingistä ei saa tiivistämällä Kööpenhaminaa. Olemme menettäneet sen mahdollisuuden. Helsingin nykyinen rakenne kivettyi jo viime vuosisadan alussa kun Bertel Jung teki alkavaan lähiörakenteeseen perustuvan yleisasemakaavan. Eliel Saarinen jatkoi aatetta Pro Helsingfors –suunnitelmassa tekemällä pikkukaupunkien verkoston. Näin syntyi Helsingin rakenne. Helsingillä on omat piirteensä, jotka liittyvät vihreyteen. Vihreän keskellä olevat kaupunginosat ovat meidän asumisemme keitaita. Ehrenströmin ja Engelin luomia Kluuvia, Kamppia tai Krunikaa ei voi levittää nykyisen rakenteen väliin jääviin viherkäytäviin. Täydennysrakentaminen taitavin perustein on kuitenkin luonnollista ja suotavaa. Se on kaupunkirakennustaidetta.

Tässä kuvassa ovat yleiskaavan kohdealueet vaalean sinisellä, bulevardit tummansinisellä ja ”lisää kaupunkia Helsinkiin” punaisella.  Vaatii herkkyyttä sovittaa kenkä Tuhkimon jalkaan. Ilkeät sisarpuolet sovittivat pientä kenkää suureen jalkaan. Se ei murjomalla sinne mennyt – eikä se onneksi onnistu meilläkään. Mutta jos on sopiva kenkä!

Astoriassa juhlittiin Rakennuslehteä ja Tieteiden talolla tutkittiin kaupunkia

Taas päättyi vauhdikas seminaariviikko. Tai oikeastaan ei aivan niin. Ansiokasta seminaaria oli kyllä kaksi päivää Tieteiden talolla Kirkkokadulla. Seminaari oli nimeltään Kaupunkitutkimuksen päivät. Päivien järjestelyistä vastasivat Yhdyskuntasuunnittelun seura,  Kaupunkitutkimuksen seura (SKTS) ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura (Tutuseura). Taisi Liikennesuunnittelun seurallakin olla oma sessionsa. Kaksipäiväinen seminaari yllätti nuorekkaalla meiningillä. Siitä meiningistä kohta hieman lisää. Mutta seminaariin valmistauduttiin edeltävänä iltana Isolla Roballa Astor -salissa. Kyllä kai ainakin me stadilaiset tietyn ajan nuoret sentään muistamme tuon elokuvateatterin. Sinne pääsi takaportin kautta – ikään kuin salaa. Miksi? No hyi! Sehän ei noina minun nuoruuteni vuosina ollut varsinainen elokuvateatteri, sehän oli elinkuvateatteri. Elinkuvien näyttämisen loppui 1987 ja salista tehtiin juhlahuoneisto. Nyt siis pitkästä aikaa pääsin jälleen tuohon saliin. Pitkät pöydät kauniisti katettuina odottivat juhlijoita. Tunnelma oli selvästi erilainen kuin silloin viimeksi. Olinhan mennyt sinne miltei salaa. Nyt menin suorastaan iloisen julkeasti suoraan Robalta. Mitä juhlittiin? Juhlittiin Rakennuslehden 50-vuoden taivalta. Minäkin pääsin haastateltavaksi.

Hesarilla on kiva video, jonka mukana matkustetaan läpi Länsimetron linjan Matinkylään saakka. Mutkissa on hyvä pitää kiinni istuimesta. Varsinkin tuleva kiskonrasvaajien työpiste Otaniemen kaarella hieman heitättää. Klikkaa: http://www.hs.fi/kaupunki/a1458185917637

Mieleenjääneitä

Rakennuslehden ensimmäinen päätoimittaja Tola Toivinen, hän vihasi metroa. Ehkä vihaa vieläkin, nyt 98-vuotiaana tervaskantona. Hän antoi palstatilaa DI Martti Sainiolle. Martti oli ”metrosainio”. Hän paljasti ansiokkaasti metron valmistelussa ja hankinnoissa tehtyjä konnuuksia. Päätös tehtiin vuonna 1969.  Suurimmaksi syylliseksi osoittautui karismaattisena johtajana ihailemani ja insinöörinä suuresti kunnioittamani metron johtaja Unto Valtanen. Hänen taskuunsa oli unohtunut Siemensin rahoja. Hän sovitti tuomionsa Keravan nuorisovankilassa. Metron kannattaminen jätti tuolloin minuun oranssin tahran. Tuo tahra ilmeisesti oli jäljellä kun pääsin myöhemminkin ”metrosainion” tulilinjalle. Se tapahtui 20 vuotta myöhemmin. Olin muka saanut Erkki Tuomiojan rootelilta Töölönlahtea koskevia suunnittelutoimeksiantoja ylihinnalla, ilman asianmukaista kilpailua. Tuomioja vastasi hänen syytteisiinsä yleisönosastossa: ”Kunhan räksyttää!”  Meni tämä asia kuitenkin niin kireäksi, että Tuomiojaa virassa seurannut Pekka Korpinen sanoi lopettaneensa täysin kaupunginkanslian konsultinkäytön enempien ongelmien pelossa.

Metron kanssa ei ollut aina helppoa, tässä SAFA ja RIL kieltävät jäseniään suostumasta Metrotoimiston vaatimiin sopimusehtoihin. Syynä vuoden 1970 erimielisyyksiin olivat Metrotoimiston vaatimat suunnittelijan vastuuehdot. Nyt ovat uudet ongelmat. Suunnittelijat ja rakenuttajakonsultit ovat kyvyttämiä arvioimaan kustannuksia eikä projektihallinnolla ole substanssiosaamista. Kaikki kun teetetään vähimmällä työllä ja osaamisella hintakilpailuun perustuen. Mutta kaiken kilpailuttamisen tarkoitus onkin korruption vastaisuuss – sen torjunta vaan näyttää tulevan kalliiksi!

Haastattelu Kampin uumenissa

Metro kuitenkin rakennettiin ja näköjään lisääkin tehdään ja nyt haastateltiin Rakennuslehden juhlavideota varten. Haastattelu tehtiin 70-luvun rakentamisen merkeissä. Erityisen mielenkiintoinen oli haastattelupaikka. Se oli Kampin metroaseman alle oleva U-metrolinjan valmiiksi louhittu asematila. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole asematila täydessä pituudessaan. U-linjalla on pituutta vain vaivaiset 40 metriä. Tai ei aivan, sillä U-linjalla on alustava varaus myös Hakaniemen asemalla. Se on tulevaa laajempaa louhintaa varten tehty aputunneli nykyisen laiturin ylittävän sillan tasolla radan kanssa yhdensuuntaisena. Tämän varauksen kohdalle, sitä laajentaen on tarkoitus tehdä Pisaran asema.

Ajat virtaavat ja aatokset mutatoituvat.  Minun vankassa nuoruudessani metrolla piti olla rengaslinja. Linjan piti kulkeman Kampin alta nykyisen aseman alle louhitun tilan läpi. Siitä tilasta pari kuvaa. Hauskaa on että komean maanalaisen gallerian betonirakenteet ovat puhtaaksi valettuja. Niiden piti olla tulevaa julkista tilaa. Kerran ehdotin että tämä tila muutettaisiin vanhusten puuhamaaksi. Vikana tuntuu olevan kova melu. No, mutta moni meistä on jo huonokuuloinen, emme kuule heinäsirkkojen siritystä, emmekä myöskään melua. Mutta tuo jylinä, se arveluttaa. Kampin alamaailman niin kuin ylämaailmankin suunnittelijoina olivat mm. HKP-arkkitehtitoimisto ja Lauri Mehto. Meidän Kari Lautso oli liikennesuunnittelijana. Pikkukuvassa äijä seisoo laiturilla ja odottaa Espan suunnalta tulevaa junaa.

Tässä on kaksi kuvaa. Vasemmalla on esitetty raideliikenteen perusverkko vuodelta 1971. Martinlaakson rata oli kuvassa mukana. Haaga-Vantaan rakentaminen oli aluillaan. Martinlaakson rata oli saanut siunauksensa Esko Rekolan, Teuvo Auran ja Lauri Lairalan triumviraatilta ja rata valmistui vuonna 1975. Metrotoimiston julkistamassa raideliikenteen perusverkossa oli itä- ja länsimetrot nykyiseen malliin. Niiden lisäksi oli U-metro Huopalahdesta läpi Töölön Kamppiin ja Espan kautta Hakaniemeen ja sieltä edelleen kaksihaaraisena Pasilaan ja Oulunkylään. Se oli siis juuri tuo U-metron asema Kampissa, jonka linjalla haastateltiin. Vertailun vuoksi oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy tämän hetken ajatusmaailma. On Pisara, on Lentorata, on Raide-Jokeri, on raitsikat Munkasta Otaniemeen ja Hakaniemestä Laajalahteen kurottuen kohti Vartiosaarta. Tästä HLJ-kuvasta puuttuu Hernesaari-Töölö-Pasila-Viikki –metrolinja. Sellaistakin on väläytelty. Raiteissa pukkaa!

Jenni Pohtala kumppaneineen Source-viestintätoimistosta teki Rakennuslehden juhlavideoita. Murole pääsi haastateltavaksi. Hakaniemen metroaseman sivukäytävästä löytyi arkisto ja sieltä ihanasti tussilla muoville piirrettyjä ja moneen kertaan partakoneenterällä raaputettuja piirustuksia asemista sieltä ja täältä. Aah, mikä nostalgia!

Metromietteistä ja Rakennuslehdestä kiitellään ja poistutaan tyytyväisenä On erittäin hyödyllistä ja hauskaa että lehti on paneutunut omaan historiaansa ja meidän rakentajien historiaan näin pirteällä tavalla. Oheisista videoista löytää nostalgiaa ja tietoa:

https://vimeo.com/164216408/c113cdbe17
https://vimeo.com/163928586/7f006273ce

Aivan henkilökohtaisena onnen tunteena mietin kohtaamista Pekka Salmisen kanssa. Pekka on kansainvälisyydessä nykypäivän menestynein suomalainen arkkitehti. Hän on 78-vuotias ja toimii jatkuvasti täysteholla. Mitäpä niistä työurista? Mutta tuo kuvassa näkyvä käsi. Se ei ole näkymätön käsi. Se on Pekan käsi. Se iskee kevyen hellästi minun käteeni. Se aivan kuin taikoo esiin muistoja. Se luo uskoa yhdessä tekemisen ihmeeseen ja ystävyyteen. Niin, tämä kuva on sieltä Astorian juhlapöydästä. Näettehän nuo lasit joiden täyttämisessä ei siekailtu. Kiitos Rakennuslehti ja pöytäseuramme Auri.

Tieteiden talon henki

Pääsemmekin nyt hetkeksi Tieteiden talolle. Rakennus valmistui 1920-luvun alussa. Rakennuksen harjakaisissa sanovat, että vieraitten puolesta kiitti eräs naispruukinkantaja - liikuttavaa!......”Kaunis savupiippu koristaa somasti kattoa. Rappaus käy jo kolmannessa kerroksessa. Työmiehet ihailevat naisarkkitehtia.” Arkkitehtina oli Elsa Arokallio. Talo toimi koulurakennuksena aluksi Lisa Hagmanin koululle ja sittemmin parille muulle Helsingissä tunnetulle koululle. Lisa Hagman oli Lucina Hagmanin veljentytär -  otti oppia fasteristaan. Olipa talo sitten myöhemmin myös yliopiston luentopaikkana. Tieteellisten seurojen käyttöön rakennus tuli niinkin myöhään kuin vuonna 1997. Instituutiona tieteelliset seurat olivat jo tsaarinvallan tukemia. Seurojen asuinsijana oli pitkään Pöllölä eli Rakennustaiteen museon nykyinen rakennus – entinen koulurakennus sekin. Olipa myös Säätytalo ja mitkä lie muut paikat.

Tuo Kirkkokadun Tieteiden talo on aivan huippua seminaariympäristönä. Se voittaa suuret seminaariympäristöt ja kongressihotellit ainutlaatuisella sisäisellä hengellään. On aivan selvää ettei se sovi tuhansien kongressiympäristöksi. Ei, se sopii satojen kongressiympäristöksi. Kaupunkitutkimuksen seminaarin avajaisistunnon tapahtuessa pääsali oli tupaten täynnä. Ihmisiä oli myös seisomapaikoilla. Ystävämme Mervi Ilmonen avasi seminaarin silminnähden ylpeänä. Oliko tämä hänelle jotain ainutlaatuista? No, ei suinkaan. Onhan Mervi uskottavasti varsinainen seminaarihai. Mutta tuossa seminaarissa oli tunnelma! Se saattaa ratkaista kaiken! Ja... Siellä oli meikäläisen seminaariympäristöksi jotain aivan erityisen kaunista! Väki oli suurelta osin nuorta. En ole kyllästynyt kääkkiin, olen itsekin sellainen, mutta silti en tahdo kestää kääkkäseminaareja. Missä ovat nuoret? Kyselen? Nyt olivat paikalla!

Osallistun pariin sessioon

Suorastaan ammatin puolesta minun on osallistuttava Liikennesuunnittelun seuran organisoimaan istuntoon nimeltä ” Liikenteen ja kaavoituksen keskustelut ja käytännöt”. Olen Liikennesuunnittelun seuran jäsen, mutta en aktiivijäsen. Tuo osallistumattomuus lähti jo muinaisina aikoina, itse asiassa seuran perustamisen aikoina. Pekka Kettunen ajoi teekkariaikoinaan voimakkaasti seuran asiaa ja taisi olla seuran puheenjohtaja. Hän oli pyytänyt minua alustamaan seuran kokoukseen. Menin tietysti ja ajan tavan mukaan sikaria röyhytellen hieman oluita nauttineena pidin alustuksen. Ulos kävellessäni Pekka lyöttäytyi kylkeeni ja tiedusteli työpaikan mahdollisuutta. Tuli kaljapäissä luvattua ja seuraavana päivänä Pekka saapui paikalle. No, en ollut muistanut kertoa Jukka ”Syvis” Syvälahdelle ja hän lähetti Pekan tiehensä. Asia kuitenkin suttaantui ja Pekasta tuli ”oma poika”. Niin, seurasta puheen ollen en pitänyt yksin liikenteeseen keskittyvää seuraa järkevänä. Minusta seuralla olisi pitänyt olla laajempi pohja. Se siitä! Nyt olin kuitenkin seuran järjestämässä alaseminaarissa Tieteiden talolla.

Matti aloittaa

Matti Visanti aloitti session pitämällä oivalla kuvamateriaalilla varustetun esitelmän aiheenaan bulevardit. Bulevardit taitavat olla minun yksi lempiaiheeni. Olenhan väittänyt kirjoittaneeni Ilaskiven selvitysmiestehtävän raporttiin tuon maagisen lauseen Kehä I:n sisäpuolisista moottoriväylistä, jota tulisi muuttaa katumaisiksi. Ja vielä Raimo Ilaskivi tuon raportin siunasi. Martti Tieaho, Espoon kaupungininsinööri sanoi, ettei kukaan muu kuin liikenneinsinööri voi olla niin hullu, että ehdottaa valtion teitä kaupunkien taakaksi. Nyt kun tätä innolla ajetaan, minun pitäisi olla tyytyväinen. Mutta ei! Olen kirjoittanut asiasta useita blogeja. Niitä on myös ahkerasti luettu. Jos et ole lukenut klikkaa tuosta: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/03/bulevardit-kolmaskohtuuhintaisuuden.html

Matti Visanti kaipasi urbaania katua. Hänen esityksensä oli tavan mukaan varustettu hienolla kuva-aineistolla mukaan luettuna useita omakätisiä maanmainioita piirroksia bulevardielämän ihanuuksista.  Kahvitauolla hän epäili minun vihaavan bulevardi-ideologiaa. Jouduin korjaamaan hänen väitteensä. Sanoin arvostelleeni tapaa jolla niitä on hulvattomasti piirretty joka niemeen notkoon ja saarelmaan. Ja myös sitä harhaa, että bulevardeilla voitaisiin ratkaista Helsingin kaupungin asuntomaaongelma. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

Hyvä sessio jatkui Teemu Jaman esitelmällä. Olin äimän käkenä. Edessäni seisoi selvästi tuntemani arkkitehti Teemu Holopainen siitä samasta firmasta jossa minullakin eläkeläisellä on vielä työpöytä. Ajattelin jonkun Teemu Jaman sairastuneen ja hänen kaimansa on pitämässä sijaisesitelmää. Uusia työntekijöitä, niitä pukkaa! Yllätys! Mies oli muuttanut nimensä. Oli ottanut nimen noilta ihanilta Yli-Jaman tyttäriltä. Nyt selvisi. Se on joskus hidasta.  Teemu piti hyvän filosofian liikenneinsinöörien ja kaavoittajien välisestä ajatuskitkasta. Sitten seurasi puhujapönttöön Seppo Lampinen. Hän oli tehnyt jatkoajattelua väitöskirjansa hienon retoriikan pohjalta. Kiva kuunnella vanhaa kollegaa – henki on vireä.

Seppo Lampinen halusi käänteistä ajattelua suhteessa saavutettavuuteen ja autoriippuvuuteen. Teemu Jama kyseli esitelmässään liikenneinsinöörien filosofian perään. Yhdistelevyyttä olisi tavoitteiden pohjaksi matka-ajan lyhentämisen tavoitteen sijaan.

Leo Kosonen oli aikoinaan outo lintu arkkitehtien joukossa kun hän Kuopion torilta astui maailman toreille jalankulkukaupunki/ joukkoliikennekaupunki/ autokaupunki -vyöhykkeillään. Nyt hän on kansainvälinen tiedemies. Onneksi olkoon Leo. Olit sinne hienoon analyysiaineistoosi ottanut pari hyvinkin tuttua kohdetta. Oli mm. Koivukylä ja Vaasan Ristinummi eli Vanha Vaasa. Kai muistan kun ensimmäisenä asemakaavoituksen kilpailuhommana olin avustajana Kairamo-Riihelä-Pantzar-Juutilainen jengissä voittamassa Vanhan Vaasan kilpailua. Siinä meillä oli 5 kilometriä pitkä viivasuora kävelykatu. Nyt se on osana Kososen ”vyöhyketerapiaa”.  Tuo valokuva Leosta ei kuitenkaan esitä onnellista esitelmöitsijää, vaan se esittää onnellista taiteilijaa. Leo esitteli huippuunsa hienoa akvarellitaidettaan näyttelyssään Helsingissä juuri Tieteiden talon tapahtumien alla. Siitäpä tuo myhäilevä ilme, vaikken yhtään taulua ostanutkaan. Puuttui kaksi asiaa: rahaa ei ollut taskussa ja tilaa ei ollut seinillä! Liisan kanssa kuitenkin pääsivät syvälliseen keskusteluun akvarellitaiteen salaisista tekniikoista: että samanaikaisesti on käytössä toistakymmentä sivellintä, jokaiselle värille omansa. Oliko J. M. W. Turner jo tuon keksinyt?

Ja kunniakkaaksi lopuksi - vielä yksi kuva iloksenne. Tieteiden talolla oli toisena päivänä isossa salissa, entinen jumppasali muuten, sessio, joka käsitteli kulttuuriperintöä kaupunkiympäristössä. Siellä esiintyivät monen muun mielenkiintoisen esitelmöitsijän ohella ihanat nuoret naiset Anna Kangas, museoamanuenssi ja Johanna Rajala, asemakaavasuunnittelija. He kertoivat Martinkeskuksen uudistamisesta Martinlaaksossa. He kertoivat Erkki Karvisen vanhan ostarin häviämisestä ja uudesta asemakeskuksesta ja erityisesti asukkaiden saattohoidosta, jota he antoivat vanhoille kotinurkille. Asia ei minusta ollut sinänsä ykkösjuttu vaan se tapa, jolla nuoret naiset kertoivat toiminnastaan ja suhteestaan asukkaiden tunteisiin. Ihana juttu se jäi mieleen. Muuten tuossa sessiossa oli muitakin kiintoisia esityksiä. Ne kertoivat elämästä, joka kiehtovana kukkii muuallakin kuin Kehä I:n sisäpuolella.

Keskuspuisto ei kuulu joukkoon!

New Yorkissa on keskuspuisto. Sen pinta-ala on 3,6 neliökilometriä. Helsingissä on myöskin keskuspuisto. Sen pinta-ala on 6,5 km2. Erotuksena näillä puistoilla on se, että Central Park on täsmälleen suorakaiteen muotoinen. Meidän puistomme on taas hyvin orgaaninen muodoltaan. Puistoja miettiessä mielessäni välähti Pariisin Bois de Boulogne, siellä nyt vähintään tuli käytyä nuorena miehenä camping-telttailemassa. Bois de Boulogne on pinta-alaltaan noin 3,6 km2. Entäs sitten nykyisen suosikkikaupungin Berliinin vanha kunnon Tiergarten. Pinta-alaa kertyy 2,6 km2. Nyt joku sanoo, ettei pinta-alalla ole väliä kysymyksessä on laatu puistona ja virkistysalueena. Mitä kysyisi Uutisvuoto?

Jos nyt leikkisimme Uutisvuotoa ja kysyisimme mikä näistä keskuspuistoista ei kuulu joukkoon? Oikea vastaus on Helsingin keskuspuisto, sillä se on näistä ainoa jota aiotaan käyttää rakentamiseen. No, ei tietenkään kokonaisuudessaan, mutta vain osittain. Siinä kiinteistökehityksessä ovat kuitenkin lähes kaikki neliömetrit liikaa. Kuvassa on neljä keskuspuistoa samassa mittakaavassa. Helsingin keskuspuisto on niistä laajin 6,5 km2.. Bois de Boulogne Pariisissa ja New Yorkin Central Park ovat saman suuruisia 3,6 km2. Berliinin Tiergarten  on näistä pienin 2,6 km2.

Kiinteistöjalostusta keskuspuistossa

Tässä blogissa hieman itsekseni tutkailen noita suunnitelmia keskuspuiston ”kiinteistöjalostuksesta”. Silloin joudun tapani mukaan hieman tarkastelemaan Helsingin keskuspuiston historiaa erilaisten suunnitelmien valossa. Milloin keskuspuisto ilmestyi? Oliko se jo Bertel Jungilla tai Eliel Saarisella, ehkä kuitenkin ennen sotia, vai vastako Alvar Aallolla? Ei ollut pohjoisosiltaan vielä Helsingin yleisasemakaavassa vuonna 1911, mutta ilmestyi Pasilasta pohjoiseen kapeana ja lähes katkeilevana Saarisen ja Tallbergin Pro Helsingfors -suunnitelmassa 1918.  Eteläosa eli Töölönlahti oli näillä herroilla tunnetusti kiinteistöjalostettu. Myös keskuspuisto Laaksosta pohjoiseen oli sekä Saarisella että 60-yleiskaavassa liikenneväylien halkaisema Metsäläntielle saakka. Keskuspuisto ei siten alkanut Töölönlahdelta vaan se alkoi Pasilan pohjoispuolelta tai Asesepäntieltä Haagan ampumaradan seutuvilta. Haagan ampumarata, siis nykyinen Haagan ulkoilumaja oli 50-luvulla paikka jossa Pentti harjoitti pistooliammuntaa Arimon Kallun johdolla. Tulipa ykkösluokat kuviossa ja koulussa. Ensimmäistä kertaa keskuspuisto ilmestyi täydessä laajuudessaan Väinö Tuukkasella ja Olof Steniuksella Helsingin kaupungin vuoden 1960 yleiskaavassa, vaikkakin siis pohjoisten liikenneväylien pirstomana Metsäläntielle saakka. Katariinankadulla kiinteistöviraston asemakaavaosastolla yleiskaava-arkkitehti Olof Stenius levitteli isoja planssejaan lattioille ja maassa kontaten piirsi viherväyliä. Yläkerrassa teekkaripiirtäjä Pentti Murole oli Pekka Westerisen uskollinen avustaja kun yleiskaavaan piirrettiin tärkeimpiä pääväyliä.

Keskuspuistosta ei tahtonut tulla valmista. Kun ensin oli saatu maankäyttöön raivattua aukkoa niin Töölönlahdella kuin Pakilan kohdalla oli vielä päästävä eroon suurista valtaväylistä jotka halkoivat potentiaalista keskuspuistoa erityisesti Laakson ja Metsäläntien välisellä alueella. Niistähän päästiin eroon vasta 2002 yleiskaavassa, tai käytännössä jo Polvisen suunnitelman jälkiselvittelyissä. Vapaudenkatu tipahti suunnitelmista vasta 1980-luvulla.

Tässä kuvassa näkyy erinäisiä vaiheita keskuspuiston kehityksessä. 1911 yleisasema-kaavassa tultiin Pakilan tasolle, Töölönlahti oli puistona. Bertel Jung oli kaavan maestrona. Vuonna 1918 Tallberg ja Saarinen  tukkivat Töölönlahden mutta avasivat puistoa pohjoiseen, kunnes jälleen Pakilan kohdalla yhteys  kuroutui kahteen kapeikkoon. Vantaan virtaus ei vielä kiinnostanut. 1932 yleisasema-kaavassa puisto jatkui Vantaalle suuren pohjoisen liikenneväylän suoja-alueina. Töölönlahdesta ei ollut varmuutta, tehtiin kaksi suunnitelmaa. Toinen Saarisen ajatusten mukainen ja toinen uudistushenkinen. Vuoden 1960 yleiskaavassa Töölönlahti oli vapaa ja Olof Stenius räväytti reitin auki Lappiin saakka. 2002 yleiskaavassa  keskuspuistoa sitten vaalittiin. Silloin myös liikenneväylät olivat asettuneet suosiollisiksi puiston olemassaololle. Nyt uusimmassa yleiskaavaluonnoksessa on käyty puistoon käsiksi. Puistoihin kajoamisia on nyt uskallettu tehdä erityisesti vihreiden aatteellisessa myötävirrassa. Ja virtaan on helppo asettua kun lupa on saatu ikään kuin korkeammalta tasolta.

Laitoinpa mieleni virkistämiseksi tuollaisen kuvan. Siinä on vihreällä Helsingin ja naapurikuntien nykyiset viheralueet – mitä kuvassa näkyy. Valkoisella on näytetty uuden yleiskaava-luonnoksen vihreät. Älkää katsoko mikroskoopilla – jotain taatusti puuttuu. Uusi yleiskaava on kauttaaltaan nakertanut viheralueita. Ei järjettömän paljoa, mutta kauttaaltaan - silloin siitä tulee paljon. Radikaaleimpia temppuja ovat tietysti Vartiosaari ja Ramsinniemi. Kaikkien bulevardien varrella on tietysti viheralueiden leikkauksia. Joku voisi sanoa, että paljon on pelkkiä pusikoita, ei mitään puistoja tai metsiä. Minä sanon, totta toinen puoli. Mutta, mutta?

Onko niin, että jos olisin krunikkalainen tai skatalta tai tölikasta jopa munkasta, niin nämä bonden asiat eivät minua kiinnostaisi? On aivan sama mitä noille juoksuhaudoille, konekivääripesäkkeille ja bunkkereille tapahtuu. On aivan sama häviääkö jostain skutsista purot ja ihanat keväiset lätäköt. Saattaa olla vain minulle jotain merkitystä vanhan desantin majan paikalla tai kummitustalon kivijalalla. Nekin häviävät.

Pyörän selkään

Lähdin pyöräilemään Pohjois-Haagan puoleiselle alueelle Hämeenlinnanväylän länsipuolelle. Siellä en tavallisesti käy. Olin ajatellut että sen voisi rakentaa. Varsinkin kun Pohjois-Haagan asukkaat eivät tunnu juuri välittävän koko asiasta. Ei ainakaan kuulu mitään? Ehkä he toivovat palveluita? Tai ajattelevat myönteisesti kasautumisteoriasta? Haluavat meille ja muille kilpailukykyä?

  

Ihmeellistä ja samalla älytöntä! Pohjois-Haagan puolella on ihania kosteikkoja, alueella jota aiotaan rakentaa. Toisaalla, maaliikennekeskuksen kohdalla, toisella puolen tietä, on juuri rakennettu kalliilla rahalla kosteikkosysteemi. Siinä ei vaan ole vettä? Tämä uusi kuiva laitos varmaan puretaan tarpeettomana sitten kun alue rakennetaan. No, ei rakenneta!

Katselin kuitenkin varmuuden vuoksi Pohjois-Haaga seuran kotisivuja. Seuran hallitus oli noin vuosi sitten ottanut kantaa yleiskaavaluonnokseen. Lausunnossa sanotaan mm. näin: ”Osayleiskaavaprosessin aikana kaupunkisuunnitteluvirasto totesi mm. omissa selvityksissään, että vaikka merkittävä osa Pohjois-Haagan viheralueista kaavoitetaan muuhun käyttöön, on alueen läheisyydessä kuitenkin edelleen Keskuspuisto. Mikäli Hämeenlinnan bulevardisointi toteutuu, tarkoittaa tämä sitä, että viheralue siirtyy edelleen kauemmas. Tällöin syntyy sellainen vaikutelma, että kaupunkisuunnitteluvirasto on johtanut alueen asukkaita harhaan, unohtamalla samalla alueemme keskeiset vahvuudet.” Esittikö Pohjois-Haaga seura valituksen yleiskaavaluonnoksesta? Sitä en tiedä.

Katsellaan karttoja ja käydään paikalla

Tänään Hesarissa oli uutinen kansalaisten aktiviteetista keskuspuistossa. Se oli mahtavaa vuorovaikutusta. Itse asiassa Olavi Syrjänen lähetti minulle sähköpostia ja pari valokuvaa keskuspuistoon ripustetuista lippusiimoista tai oikeammin huomioteipeistä. Minulle se oli yllätys. Oli heti rynnättävä pyörän selkään ja katsomaan. Onhan ikkunani 5 metrin päässä keskuspuistosta. Sitten havaitsin Olavi Syrjäsen tekstin Yhdyskuntasuunnittelun seuran nettisivulla: http://www.yss.fi/keskuspuisto-sailytettava-helsingin-yleiskaavassa/ . Se on asiatuntevaa ja vahvaa tekstiä. Olavi kirjoittaa mm. näin: ”Kunnan kaavoituksen kannanotoilta on voitava edellyttää luottamuksensuojaperiaatteen mukaisesti ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta. Kuntalaisilla on oikeus luottaa maakuntakaavan ohjausvaikutukseen ja juuri tehtyihin kaupunginvaltuuston ratkaisuihin ja niiden jatkuvuuteen, kun on kysymys keskeisestä virkistysaluekokonaisuudesta.” Siinäpä se. Nyt on hötkyilty. Sillä tulee olemaan huonot jäljet (no, jätin sen oikean sanan sanomatta.)

Porukka painuu metsään ja vetää huomioteipillä yleiskaavan pikselit maastoon. Mainiota kansalaisaktiviteettia. Tuo asia olisi kuitenkin pitänyt tehdä jo aiemmin vuorovaikutussuunnittelijoiden toimesta. Vuoroin vaikuttaminen tarkoittanee aktiivista vuorovaikutuskeskustelua kansan, suunnittelijoiden ja päättäjien välillä. Kansa ei suunnittele eikä päätä, heidän tilaisuutensa on kertoa omaa tarinaansa. Suunnittelijoiden tehtävä on kuunnella tarina ja siirtää aikajana tulevaisuuteen. Päättäjät valitsevat hyvistä vaihtoehdoista parhaan. Se on herkkää hommaa. Tähän asti kuulemastani ja lukemastani on herkkyys puuttunut. Myös roolit näyttävät menneen sekaisin. Kirjoitin jo aiemmassa blogissani oven läpi menosta saranapuolelta: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/03/bulevardit-kolmaskohtuuhintaisuuden.html

Piti katsella karttoja. Nyt on digiaika ja havainnollistaminen on huippuunsa kehittynyttä. Bulevardeja ajatellaan rakennettavaksi ehkä parin kolmenkymmen vuoden päästä. Niille piirretyt puut näyttävät 70- vuoden ikäisiltä. Kuvat esittävät siis aikaa noin vuonna 2100 tai vähän päälle. Silloin minun lastenlastenlapseni ovat jo lähes 100-vuotiaita.  Mutta hyvä, huomenna näytänkin bulevardin kuvaa Lotalle ja Ilonalle ja kerron heille miltä näyttää heidän 90-vuotissynttäreillään. Katsotaan mitä he vastaavat. Näytän kuvaa myös Jussin poika Paavolle. Hän on nyt nelivuotinen ja ”kuvanottohetkellä” päälle yhdeksänkymppinen hänkin. Leikki leikkinä – eihän nuo puut ole kuin 55-vuotiaita. Napataan iästä pois 15 vuotta.

Nyt vielä vilkaistaan Hämeenlinnan väylää. Hesarissa julkaistiin tänään kuvan joka on suoraan yleiskaavasta. Ihan oikein ja kaikki totta, ei mitään manipulaatiota. Mutta kun minä piirtelin ja väritin nuo aiotut korttelit tuohon oikealla olevaan kuvaan niin se näyttää vielä todemmalta. Siis anteeksiantamattomalta ja mahdottomalta! Noin ei voi ryhtyä tuhoamaan vuosikymmenten työn avulla syntynyttä ainutlaatuista saavutusta.

Fokusoidaan vielä tarkemmin. Oranssit korttelit Hämeenlinnan väylän varressa seuraavat kyllä yleiskaavan pikselialueita erinomaisella tarkkuudella. Mitään lisäujutusta ei ole havaittavissa. Maaliikennekeskuksen kortteli oikealla on jo lautakunnassa hyväksytty.  Kohta kaavoittajan käsi siirtyy Metsäläntien pohjoispuolelle. Me seuraamme katseella. Kysymyksessä on jokin näkymätön käsi tai kosminen voima joka näitä asioita kuljettaa.  Kukaan ei tunnu välittävän hätähuudoista. Eikä mitään Panaman papereitakaan ole tiedossa meitä auttamaan. Mitään vaihtoehtoja ei esitetä. Täytyy varmaan tehdä komsit ja kiinnittäytyä puihin. Sitä kieltä Odekin ymmärtää.

Käydään kauppaa

Kun maailma on sellainen, ettei pelkkä EI,EI,EI riitä, ja moittijoilta vaaditaan ratkaisua moitittuun ongelmaan, niin kerron nyt Hämeenlinnanväylän bulevardin suhteen omani. Aluksi muistutan että olen bulevardiaatteen kannattaja. Mutta niin kuin aiemmasta tekstistäni ilmenee, en suinkaan yleiskaavaosaston esittämän Hämeenlinnanväylän bulevardin kannattaja. Olen sen vastustaja. Keskuspuistoa ei saa pienentää eikä heikentää. Joskus voidaan kuitenkin käydä kauppaa. Jos keskuspuiston reunaan rakentaminen tuo oleellisia etuja puistolle ja sen käyttäjille voidaan käydä kauppaa pienistä maa-alueista. Pohjois-Haagan kohdalla kauppaa voi käydä Kehä I:n risteysalueen ympärillä. Pohjois-Haagan ja keskuspuiston suoraan yhdistävistä puistometsistä ei voida käydä kauppaa. Hämeenlinnanväylä tulee tältä osin kattaa ja keskuspuisto on yhdistettävä 400 metrin viherkannella Pohjois-Haagan puoleiseen ihanaan puistomaisemaan. Bulevardirakentamisen voi aloittaa Maria Jotunin puiston kohdalta. Siinä voi pikkuisen lipsauttaa myös keskuspuiston puolelle. Rakentamista voi jatkaa suhteellisen reippaasti Haagan ammattikoululle saakka mm. Metsäläntien liittymäalueita hyväksikäyttäen. (Paitsi jos kaivetaan koipussista hieno Haaganväyläsuunnitelma, sitten pitää hieman varoa).  Etelään päin Metsäläntien ja rantaradan välillä mennään varovasti vain yhdellä melusuojaksi kelpaavalla tonttirivillä. Rantaradan kainalossa ja Hakamäentien nurkassa voidaan sitten hieman revittää. Millaisen bulevardin voisi rakentaa jos keskuspuisto säästetään - paitsi eräitä kaupankäynnin kohteita? Tuohon minun kartalle merkitsemälle alueelle mahtuu rakentamista nippa nappa puolen neliökilometrin verran. Jos siinä käytettäisiin mallina Maaliikennekeskuksen vanhalle tontille esitettyä "lisää kantakaupunkia” -rakennusoikeutta saataisiin noin 9000 asukasta ja pari tuhatta työpaikkaa. Siinä se ja salentti!

Tässä on sitten kaupankäynnin tulos. Keskuspuistoa hieman nirhaistaan. Pohjoishaagalaiset saavat kunnon yhteyden keskuspuistoon tai oikeammin nuo puistot yhtyvät. Heidän ihanat lähimetsänsä ja kosteikkonsa säilyvät. Hämeenlinnanväylän melu häipyy. Haagan ammattikoululle tultaessa rakentamista lisätään. Tuo Timo ja Tuomo Suomalaisen piirtämä koulu on muuten aivan ihana talo. Yksi hienoimmista! Toke Korhosen kuljetusristikot yms. saavat täydennystä rinnalleen. Keskuspuiston peltoaukean nirhaaminen ja Pirin Penan suunnittelema liian laaja liittymä eivät kelpaa surun aiheeksi. Korttelirivi antaa keskuspuistolle kaivattua melunsuojaa. Muuten vielä yksi juttu: Kehä I:n tulevaisuus on välttämättä saatava osaksi bulevardisuunnittelua. Minä olen jo useamman kerran haikaillut bulevardiaikaista lasiputkiviaduktia. Ovat kai pitäneet hulluna kun eivät ole mitenkään reagoineet - Reetat ja muut. Kutsuisivat edes kahville.