tiistai 16. maaliskuuta 2021

Onko kaupunkisuunnittelussa odotettavissa suuria yllätyksiä?

Onhan kaupunkien kehittämisessä aina tapahtunut ihmeitä. Tuokin vieressä näkyvä verkko on ajan mukaan kehittynyt. Violetilla näkyy Pro Helsinki -suunnitelman verkko 100 vuoden takaa. Kyllä kai Bertel Jung ja Eliel Saarinen hieman yllättivät laajamittaisilla esikaupunkialueiden suunnitelmillaan ja liikennejärjestelmän kehitelmillään niin joukkoliikenteen kuin mahtavien autoväylienkin suhteen. Toivat jopa liikenneympyrät autoilijoiden tietoisuuteen aivan Pariisin mitoilla. Nyt liikenneympyröiden luvattuna kautena onkin tullut aika hävittää Haagan liikenneympyrä muistojemme galleriaan. Luulisi jonkun hämmästyttävän idean päässeen tuolla matkalla aika ajoin yllättämään. Mietitäänpä nyt joitakin yllättäviä ilmiöitä malliksi. Kysytään vaikka tapahtuiko sotien jälkeen jotain yllättävää? Sotien jälkeen Alvar Aalto kyllä yritti yllättää keskustasuunnitelmallaan, mutta niin kuin suuret yllätykset usein, se meni makulatuuriin. Pentti Petäjä yritti yllättää Meri-Helsingillä, mutta makulatuuriin sekin. Pentti Polvinen käytti amerikkalaista apua yrittäessään yllättää meidät keskustan läpi syöksevillä moottoriteillä – makulatuuriin nekin. Vuoden 1960 yleiskaava valmisteli ”uutta esikaupunkilaisen tyyppiä” – lähiöasukasta – tuomittua kansaa. Kaikki toteutui, mutta oliko se yllätys. Ei. No, mietitään lisää. Vaikka kuinka miettisi ei mitään todella yllättävää tule mieleen. Tai kyllä! Olihan satamien muuttaminen asuntoalueiksi todellinen yllätys. Oliko Pekka Korpinen pääkokkina. Aivan viime vuosina on tullut lisää yllätyksiä. Ne ovat tulleet bulevardien ja tornien muodossa. Osa bulevardeista meni jo makulatuuriin. Miten käy tornien? Vasta yksi on pystyssä. Toinen nousussa. Paljon paperilla. Viimeisin yllätys on Elielin aukio. Että, mitäkö mieltä? No ei nyt tukkoon. Kyllä toria pitää jäädä.
 
Sanan säilä viuhuu, onko toivoa?

Kaipailin edellisessä blogissani sanan säilää. Nyt yhtäkkiä säilä on ryhtynyt viuhumaan. Yksi säilän heiluttajista on ystäväni ”Jussi” Juhani Pallasmaa. Hän sanoi Ylen haastattelussa arkkitehtien muuttuneen insinöörien ja lakimiesten kaltaisiksi – heistä on tullut palvelujen tarjoajia. ”Toisin oli 50- ja 60-luvuilla, jolloin arkkitehteja pidettiin taiteilijoina ja arkkitehtuuri oli rakennustaidetta.” No, varmaankin 50-luvulla, sehän oli sankariarkkitehtuurin aikaa. Mutta 60-luvulla ruvettiin jo lipeämään, varsinaisesti livettiin vasta 1970-luvulla. Minäkin kirjoittelin Arkkitehti-lehteen vuonna 1976 näin: ”Masentavinta on, että suunnittelun puzzlen ylimääräinen palanen tuntuu tällä hetkellä olevan arkkitehtuuri ja design. Vain muutamilla suunnittelijoilla on tärkeimpänä päämääränä taiteellisen tason ylläpito. Lisäksi tätä päämäärää vähätellään ja uskotaan, ettei esteettisiä päämääriä voi toteuttaa teknillis-taloudellisesti. Ei myöskään uskalleta käyttää sanaa RAKENNUSTAIDE. Tämä kaikki on johtamassa suomalaisen rakennustaiteen alennustilaan, ja kehityksen kuittaajana toimii suomalainen arkkitehtikunta. Mistä tämä johtuu?” (Tuo kuva oli juttuni liitteenä.) Nyt tarvittaisiin Pallasmaan mukaan lisää julkista keskustelua arkkitehtuurista. ”Kaupunkikuvan arvojen ja vaikutusten tajuaminen voisi palauttaa arkkitehtuurin arvostetuksi taiteen- ja kulttuurinalaksi.” Näin toivorikkaasti hän puhuu. En antaisi suurtakaan toivoa.

100 vaikutusvaltaisinta?

Hyvä kaverini Eero Paloheimo kertoi kokeilleensa muistiaan ja opetteli ulkoa listan sadasta maailman vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä. Sanoo sen olleen yllättävän helppoa. Minä en usko itseeni. Olen ehkä joutunut pettymään liian usein. Miten niin? No, siten niin että minuun ei uskota. Kun sanon mikä on hyvää tai mikä on huonoa lehtikään ei värähdä. On siten uskottava muiden sanomaan. Vaikka tässäkin blogissa tulen esittämään Helsingin keskustan kehittämiseen liittyviä mielipiteitä, olen jo valmistautunut täydelliseen tappioon. Mutta ne sata vaikutusvaltaisinta, ne kiinnostavat. Erityisesti kiinnostaa miten historia jälkikäteen arvioi vaikutusvaltaisuutta. Nyt minulla on edessäni amerikkalaisen Planetizen verkkosivuston lukijoiden lista maailman vaikutusvaltaisimmista tai eniten vaikuttaneista hahmoista paikkojen ja ympäristön luomisen historiassa. Verkkosivuston omistaja on Los Angelesista kotoisin olevan Urban Insight -konsulttiryhmittymä. Ryhmällä ei liene mitään tekemistä samannimisen Swecon Urban Insight -ryhmän tai ideologian kanssa. Sitä tarjottaneen Suomessakin. No olivatpa nimet tai firmat mitä tahansa ja olivatpa ihmisten perusteet valinnoilleen mitä tahansa, niin kerrotaan nyt hieman mitä sanotulle verkkosivustolle ajautuneet jenkit ajattelevat suunnittelun ja rakentamisen vaikuttajista. Kultamitalin sai Jane Jacobs, kaikkien tuntema Manhattanin kaupunkivallankumouksellinen, nainen jonka pahin vastustaja oli Robert Moses, New Yorkin kaupunkisuunnittelua johtanut ”master builder”. Moses pääsi vaikutusvallassaan sijalle 17. Hopeamitalin sai Jaime Lermer, Curitiban pormestari, hän on erittäin tunnettu joukkoliikenteen kehittäjä. Kolmannelle sijalle nousi Frederick Law Olmsted, veteraani 1800-luvulta, Nycin keskuspuiston suunnittelija. Yhtään suomalaista ei ollut päässyt listalle. Jan Gehl oli kunniakkaasti neljäntenä ja vanha maestro Lewis Mumford kuudentena. Jos nyt vielä muutamia nimiä 100 vaikuttajan listalta poimisi, niin tässä sijalukuja: Frank Lloyd Wright sijalla 8, Le Corbusier sijalla 9, Richard Florida sijalla 11, Kevin Lynch sijalla 14, Ebenezer Howard sijalla 19 ja Christopher Alexander sijalla 20. Modernismin vastustajana Charles, Walesin prinssi, pääsi sijalle 27. Buckminster Fuller ylti sijalle 32 hakaten selvästi Walt Disneyn sijalla 37. Minun usein siteeraamani Edmund Bacon oli sijalla 48. Nyt bulevardien uudelleensynnyn aikana on mainittava Georges-Eugene Haussmann, hän on sijalla 50. Joko riittää? Mainittakoon vielä Vitruvius sijalla 55, Rem Kolhaas sijalla 56 ja Camillo Sitte sijalla 77. Oliko näissä nimissä jokin yllättäjä, uuden luoja? Seuraammeko oikeita sankareita?

Ketkä ne siis olisivat ne Suomen sankarit? Mietin ankarasti Suomen 10 vaikutusvaltaisimman listaa. Vaikutusvalta ei tässä tarkoita tehtyjä ja toteutettuja suunnitelmia, ei parasta arkkitehtia. Siihen kelpaisivat jopa insinöörit ja lakimiehet – palveluntarjoajat. Toimittajat tietysti ja kirjailijat. No, kirjoitetaan nimiä. Ei paremmuusjärjestyksessä. Carl L. Engel, Johan A. Ehrenström, Bertel Jung, Eliel Saarinen, Otto-Iivari Meurman, Olli Kivinen, Heikki von Hertzen, Alvar Aalto, Aarne Ervi, Pentti Ahola, Jörn Donner, Simo Järvinen ja Kaupsun jengi. Nyt esimerkiksi. Listalle ei päässyt kuin yksi juristi ja sitten itse Jörn. Oliko Helsingillä joitain merkittäviä suunnittelujohtajia? Suuria ja vaikutusvaltaisia, historiaan jääviä? Kävisikö Pekka Korpinen. Saataisiin taloustieteilijä.

Kenen jälkiä astumme?

Meillä on kaupunkisuunnittelussa lähdetty Robert Mosesin jalanjäljille. Jane Jacobs on hylätty. Halutaan korkealle, syvälle ja suurella volyymilla. Liisa ei tästä tykkää. Hän ihmettelee naisenergian puutetta. Eihän naiset tällaista voi haluta. Naiset ovat nousseet johtoon – meilläkin. Missä näkyvät vaikutukset? Minä taas näen kiinteistökehittäjien kiiluvat silmät. Itselleenkö kehittävät? Ei, ne ovat ne kansainväliset eläkeyhtiöt ja muut sijoittajat. Raha etsii kohteita. Kohteet ovat riskialttiita. Suomi vaikuttaa turvalliselta. Pienet paviljongit eivät kelpaa. Volyymi puree. Korkealla ja syvällä. Kirjoittajat valittavat kiinteistökehittäjien ottaneen vallan. Taitavat olla oikeassa.

https://penttimurole.blogspot.com/2020/09/elielilla-leikki-leikkina-voittaako.html

https://penttimurole.blogspot.com/2020/12/katoava-keskusta-totta-vai-tarua.html

 Näin idean maanalaisesta rakentamisesta ja yllätyin

Miksi minä nyt näitä vatvon? Onko suuria yllätyksiä tulossa? No, yllätyin nyt sen verran tuosta Elielin aukion kilpailusta ja sitten vielä yllätyin lisää, kun näin Rikhard Mannisen esittelykalvot Helsingin käveltävän keskustan ideoista. Eihän yllättyminen sitä tarkoita, että oikopäätä kaikkea vastustaisin. Täytyy vain sanoa niin kuin Perjantai-ohjelman tunnus sanoo: panee miettimään. Rikhardin kalvoissa kerrottiin ”käveltävästä” keskustasta. Onko jokin erityinen ero käveltävän keskustan ja kävelykeskustan välillä? Kaupunginhallitus näkyy myöskin päätöksessään hyväksyneen käveltävyyden aatteen. Tällä uudella käsitteellä ilmeisesti lievitetään kävelykeskustan ankaraa sanomaa. Kävelykeskusta kieltää autot – sellainen ei käy. Kieltääkö? On myös noussut uudelleen ajatus maanalaisesta kävelykeskustasta. Se on noussut kuin alhojen yöstä. Silloin ei tarvitse puuttua autojen maailmaan.  Kävelykeskustan vastustajien viimeisimmissä epistoloissa sanotaan kävelykeskustan kehittämisen olevan mahdollista ilman puuttumista autoliikenteeseen. Se voisi tapahtua kehittämällä maanalaista kävely-ympäristöä.

 

Helsingin keskustassa on useita kortteleita, joissa on maanalaista liiketilaa. Ne on merkitty kuvaan punaisella. Voodoo Associates -arkkitehdit, jotka sanovat uudelleen ajattelevansa kiinteistöbisnestä, he ovat tutkineet kaupungin toimeksiannosta maanlaisten tilojen laajentamista. Raportti valmistui 2020. Tekijänä arkkitehti Teemu Vuori. Tekijät ovat ottaneet tosissaan annetun tehtävän. XXL-vaihtoehdossa maanalaisista kaupallisista tiloista käytävineen odotetaan keskustan pelastajaa. Niinkö? Mahdolliset uudet maanalaiset kaupalliset kerrokset on merkitty kuvaan violetilla. Punaiset alueet ovat nykyisiä maanlaisia liike- yms. tiloja. Maanalaisen Helsingin XXL-visiokuvassa on seuraavia tavoitteita: Kamppi paremmin osaksi maanalaista verkkoa, Oodista yhteys maanalaiseen verkostoon, Esplanadin kaupallinen kehittäminen, torikorttelit mukaan maanalaiseen verkostoon, yhteys Etelärannan hankkeisiin. Jos tulkitsen kuvaa oikein, ajatuksena on myös muutamia uusia maanalaisia pääyhteyksiä. Sellaisia saattaisivat olla yhteys Elieliltä ja Postitalolta Kamppiin. Myös Forumilta ajatellaan avattavaksi selväpiirteinen käytävä Kaivopihan kortteliin ja Makkarataloon. Tämä liittyisi Pisaran yhteyksiin ja liukuportaisiin kohti Forumia ja Stockmannia.  Rautatientori ja Asema ajatellaan myös maanalaiseen käyttöön. Espalla tapahtuisi kummia. Muistan kyllä vuosien takaisen ehdotuksen kauppakeskuksen rakentamisesta Espan alle. Tuleeko se nyt uudestaan? Silloin on Espan puut istutettava laatikoihin. Jalat eivät enää tömise maata vasten. Ei hyvä! Espan ja Aleksin välisten kortteleiden alle ehdotetaan kellarikäytävää joka ulottuisi Keskuskadulta Katariinankadulle. Sitten olisi vielä tarjolla Vuorikadun kellarikäytävä Espalle saakka. Olen moitiskellut nykyisiä maanalaisia kävely-yhteyksiä. Ne ovat surkeita rotankoloja. Kaikki muut paitsi Rautatientorin metroaseman kompassitori. Vaikka pidänkin voodoo-miesten kuvaa irvokkaana, on siinä jotain järjen hiventä. Jos ja kun tehdään maanalaisia tiloja ihmisten kuljettaviksi, niiden on oltava gallerioita, ei rotankoloja. Jos ei ole varaa tehdä gallerioita hommasta on luovuttava. On uskottava suhteellisuustajuun. Kun ensin teemme 200 miljoonaa euroa maksavan Pisara-aseman, on siihen liittyvien kulkukäytävien oltava samaa laatu/kustannustasoa, siis gallerioita.

On näistä varoiteltu

Kun kerran tähän taas ryhdyin, on yritettävä ymmärtää kokonaisuutta. Mitä kaikkea meillä onkaan paketissa. Ajan mittaan kertynyttä. Osin unohtunutta. Minua kiihottaa tämä kuva. Maan päällä kaikki näyttää harkitulta. Asiat ovat järjestyksessä. Maan alla on kaaos. Miten noin järjetöntä on voinut syntyä. Asia on selvä. Kukaan ei ole koskaan suunnitellut kokonaisuuttaa. Ajatelkaa jos tuo olisi tehdashalli ja nuo tavarat putkia – niin kuin ne ovatkin, putkia kalliossa.

Palaa mieleen Helanderin ja Sundmanin kirja Kenen Helsinki. Siinä tämä aihe oli fokuksessa. Maanalainen rakentaminen kiihdytti. Näin Ville ja Micke kirjoittivat: ”Seuraava vaihe helsinkiläisten viemäröinnissä on suunniteltu toteutettavaksi Forumin, Lasipalatsin ja Sokoksen kohdalla. Tarkoitus on ilmeinen. Katutaso tyhjennetään jalankulkijoista. Liikennesuunnittelijoiden ja suuryritysten päämäärät voidaan saavuttaa. Henkilöautoliikenne virtaa esteettömästi maan päällä. City-alue voidaan kehittää tehokkaaksi liikekeskukseksi Helsingin pienoismetropolissa. Katutason alapuoli voidaan muokata voittoa tuottavaksi rakennusmaaksi. Tunnelikokeilun toteuttaneet liikeyritykset ovat viettäneet loiston päiviä.” Tunnelit kiinnostivat aikanaan rahamiehiä ja poliitikkoja. Miksei siis nytkin. Olihan Helsingin maanalaisesta jalankulkukeskustasta bisnestä havittelemassa Suojakäytävä Oy, jonka osakkaina olivat 10 osakkeella kukin: Ilmari Helanto, vuorineuvos, Teräsbetoni Oy, Väinö Leskinen, ministeri, Työväen Säästöpankki, Mauno Koivisto, ministeri, Suomen Pankki ja Jussi Lappi-Seppälä, rakennushallituksen pääjohtaja. Kuva on Penan eli Pentti Myllymäen. Se oli ennustepiirustus täysin nappiin.

On pakko piirtää itselleen kuva, jotta näkee kaikki samalla katsomalla. Kuvassa pohjana on nykytilanne. Kaikki mitä päälle näkyy ja sitten kaikki se mikä on katseilta kätköissä. Maanalainen tila on suuri resurssi- epäilemättä. Se on kiihottava resurssi. Raha tekee sen kiinnostavaksi. Ilmiö on suhteellisen uusi. Metro oli tietysti päänavaaja. Aluksi Reino Castren suunnitteli metroa kadun pinnan alle. Sitten Juhani Junnilan viisaudella painuttiin syvälle. Nousi kysymys siitä olisiko metron lippuhalleihin kytkettävä kaupallista tilaa. Erkki Tuomioja sitä vastusti. Metro syntyi. Kaupallista tilaa ei muutamia kioskeja lukuun ottamatta tehty. Autoilijoillekin oli saatava jotain vastapainoa. Ilmassa oli pitkään ollut ajatus ”Keskustan kehäväylästä”. Mannerheimintien länsipuolella väylä käyttäisi Rautatiekatujen leikkausta, mutta siitä itään olisi mentävä tunneliin. Kuvassa keskustan kehäväylän syvätunneliversio. Suunnitelma väylästä oli voimassa vielä vuonna 2015. Baana oli rakennettu vuonna 2013 ja sen tiedettiin jo syntyhetkellään poistaneen rataleikkauksen käytön moottorikadulle. Niinpä sitten keksittiin maanalainen kokoojakatu. Se sai kaupungilla myönteistä lykkyä jopa pormestarin voimin. Konsultit tekivät ansiokkaita selvityksiä. Kaupunkiympäristölautakunta painoi kuitenkin jarrua. Oliko taloustieteilijä Ode Soininvaara, joka havaitsi hankkeen liian kalliiksi – hyödyistä huolimatta. Hanke kuopattiin. Muhiiko jossain? Kokemus osoittaa tämän muhimisilmiön suuren perinteen. Pitää vain löytyä vaihtotavaraa. Nyt kokoojakadun suunnitteluvaiheessa vaihtotavarana oli kävelykeskusta. Se ei vaan ollut riittävä. Mitä nyt Postikatu ja toinen puoli Espaa ja osa Kaivokatua. Ne voidaan toteuttaa ilman tunneliakin.

Maanalainen yleiskaava ilmestyi

Maanalaisen kävely-ympäristön kehittämisen periaatteet määritetään maanalaisessa yleiskaavassa, jonka aineisto on juuri nyt tullut päätöksentekoon. Nämä minun seuraavassa esitettävät kuvani eivät suinkaan seuraa uutta kaavaa. Olen pannut omiani. Minua kiinnostavat ihmisten liikkumatilat. Ei niinkään teknisen huollon putkiverkostot. Ne syövät samaa resurssia, mutta tekniikka on joustavaa. Yhteentörmäykset voidaan hoitaa. Myös tyhjät käyttämättömäksi jäävät onkalot voidaan täyttää vaikkapa tekokalliolla = betonilla. Ajattelin ensin katsoa kuvaa, jossa on kaikki herkut kertanäkemällä.

Ota tästä nyt selvää! Tässä ovat kaikki herkut samassa kuvassa. Numerolla 1 (sinervä) on merkitty mahdollinen keskustan huoltotunnelin kehittäminen ja yhteydet Porkkalankadulle sekä Sörnäisten rantatielle. Onpa siinä myös satamatunneli. Numerolla 2 (keltainen) on merkitty ehdotukseni kivikaupungin pihakatujen kehittämisestä. Numerolla 3 (violetinomainen) on nähtävissä Pisaran suunnitelma. Numerolla 4 (oranssi) on merkitty Pisaralle vaihtoehtoinen Töölön metro. Pohjalla näkyvät turkoosilla nykyiset parkkiluolat sekä keskustan huoltotunneli. Valkoisella on merkitty tärkeimmät aukiot ja kävelyalueet


Tämän laitoksen suhteen toivoin jarrua. Kysymyksessä on Pisaran keskusta-aseman valtaisa maanalainen maailma ja reikäjuusto

 

Helsinki on merellinen kaupunki ja vihreä kaupunki. Helsinki on onnistunut luomaan useitakin kävelymyönteisiä katuja tai tiloja. Ne ovat kuvassa punaisella. Kävelykeskustan alkua on olemassa. Pyöräbaanoissakin on edistytty hyvin. 0len haaveillut vielä jostain muusta. Olen haaveillut kivikaupungin sisäisistä kävely/pyöräily/oleskelu –kaduista. Jonkinlaisista perhebulevardeista. Kaduista joilla kyllä voi ajaa autolla oveen eteen mummoa hakemaan, mutta joilla kävelijä on etuoikeutettu liikkuja. Ajonopeus olisi liikennesääntöjen mukaan 20 km/h. Kadut varusteltaisiin miellyttävään kulkemiseen. No, olkoon sitten vaikka pihakatuja. Nämä kadut yhdistäisivät kaupunginosia. Ne olisivat perheliikkumisen esteettömiä reittejä. Ne ovat kuvassa valkoisella. Tullinpuomilta Merikadulle johtava reitti on ykkönen. Laivasillanladulta lähdetään, kuljetaan Fredaa Temppeliaukion kirkolle, sieltä Oksasenkatua Hesperiankadulle ja uudistetulle Töölöntorille. Ruusulankatua sitten vanhoille ratikkahalleille ja edelleen Minna Canthinkadulle ja pian ollaankin perillä Tullinpuomilla. Matkaa kertyy 5 kilometriä ja kivaa on. Hietalahdentorilta keskustaan kävellään pitkin Bulevardia. Jätkäsaaresta Töölönlahdelle pyöräillään Baanaa pitkin. Kävelijät valitsevat Eerikinkadun. Espalta marssitaan Korkeavuorenkadun mäkeä ja ihaillaan ohi mennessä vanhaa paloasemaa ja Johanneksen kirkkoa. Sitten lasketellaan Neitsytpolulle ja kohti kompassirantaa. Kyllä tässä Kasarminkatu kävisi vaihtoehtona. Vielä käydään Senaatintorilla ja kävellään Snellmaninkatua Liisankadulle. Päätetään siinä, käännytäänkö Liisankatua oikealle kohti Tervasaarta vai jatketaanko Oikokatua Siltavuorenrantaan.

Mikä tässä harjoituksessa jäi eniten askarruttamaan?  Käyttääkseni Marja Sannikan Alexander Stubbilta omaksumaa kolmen pointin menetelmää sanoisin seuraavasti: 1. Maanalaisia kävely-yhteyksiä voi varovasti laajentaa. Nykyistä laatutasoa on ehdottomasti parannettava.  Joitain ajatuksia voi jopa omaksua voodoo-arkkitehtien raportista. 2. Keskustan huoltotunneli on saatava käyttöön. Olisi tutkittava tunnelin jatkamista molemmista päistään. 3. Nyt on aika viivytellä Pisaran kanssa ja tutkia hanke uudelleen. Samassa yhteydessä olisi hyvä harjoitus piirtää Töölön metro kertaalleen. Ja miettiä.

Pääsinkö mihinkään? Myönnän, vaikeaa on. En kadehdi Mikko Ahoa ja hänen porukkaansa. Heillä on paineita. Minä voin itsekseni spekuloida ja arvostella. He joutuvat vastuuseen. Joutuvat vielä tekemään ja toteuttamaan. Mutta sittenkin: hieman herkkyyttä!

3 kommenttia:

  1. Miksi 10 vaikutusvaltaisimman listaan ei mahtunut yhtään naista? Tämä haiskahtaa sovinismilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kuitenkin maailmanlistan kärjessä nainen. Se hieman lievittää. Amerikkalaisten listalla sadasta kaksikymmentä oli naisia. Helsingin kaupungilla on ollut huippuunsa päteviä naisia päällikköviroissa ja kaavoittajina kautta vuosien. Eivätpä nyt virkahenkilöt tuossa listalla muutenkaan päässeet esiin. Maestrohenki elää. Se on tietysti väärin. Olin 50-luvulla teekkarina kaupungin hommissa. Silloisella kiinteistöviraston asemakaavaosastolla työskenteli useita päteviä naisia. Kun yllätyksistä kirjoittelin, niin voin sanoa suureksi yllätykseksi Puotilan asemakaavaa. Naiset olivat rohkeasti ennakoimassa uusia uria. Arkkitehti Airi-Maria Fröjdman piirsi Puotilan kaavaa. Oliko siellä vielä Synnove Schmidt työparina. Kaava sai yllättäviä muotoja, syntyi uusruutukaavaa. Yläkerran teekkari oli ällistynyt. Jos nyt asemakaavaa voidaan leimasimella piirtää, niin siinä ei paljon arkkitehteja kaivata. Myöhemmin hieman viisastuttuaan teekkari huomasi olleensa väärässä. Puotilan kaavalla syntyi loistavaa asuinympäristöä ja hienoa mittakaavaa. Puotilan kaava on unohdettu esikuva, joka laadullaan peittoaa monet seuraajansa. Sen tekivät ihanat naiset. Ja vain esimerkiksi. Paljon muuta. Minä tykkään naisista.

      Poista
  2. Terve Pena,
    Osuit naulankantaan: hieman herkkyyttä tarvitaan kaupunkisuunnittelussa kaikkina aikakausina. Herkkänä pitäisi olla etupainotteisesti, se pitäisi ajoittaa siihen vaiheeseen, kun suunnittelemiin ei ole vielä piirretty viivaakaan. Pitäisikö ensimmäinen YVA tehdä silloin, kun kaupunki on mukana tekemässä nykyisen kaltaisten kiinteistökehityskilpailujen reunaehtoja. Silloin nähtäisiin, mitä nuo reunaehdot tuottavat - ja mitä niiden ei haluta tuottavan. Kun kilpailut toteutetaan reunaehtojensa mukaisesti, syyllisiksi nousevat aina kilpailuun osallistuneet suunnittelijat, vaikka katseen pitäisi kohdistua reunaehtojen tekijöihin.
    Auri

    VastaaPoista