Kyläkuvasta kaupunkikuvaan

Kesäaikaan on tapana tehdä kesäretkiä. Meidän naisporukkamme päätti tehdä kesäretken Loimaalle. Suurin odotuksin he lähtivät Kemiönsaarelta 120 kilometrin matkalle kohti Loimaata. Aina kun saapuu suomalaiseen kylään, oikeastihan nuo eivät ole kaupunkeja, ryhtyy ihmettelemään. Näinkö se on? Niin tapahtui Loimaallakin. Suomalaiset kylät, oikeastaan kauppalat ovat todella samanlaisia ja ei minkäänlaisia. Ajattelen nyt naapurikuntia. Lähinnä tuossa 5 kilometrin päässä on Kemiönsaaren kunnan keskusta eli kirkonkylä.  Kylässä on kaunis kirkko ja yksi tai kaksi kaunista rakennusta. Kaunein on Erik Bryggmanin entinen osuuspankkitalo, sittemmin oikeustalo. Kirkonkylässä on noin 1300 asukasta. Kemiön saari on Ahvenanmaan jälkeen Suomen suurin merenrantasaari. Kemiönsaaren kunta muodostettiin vuonna 2009 yhdistämällä Kemiön, Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kunnat. Saarella on 120 kylää.  Siellä on myös puolustusvoimien suuret ammusvarastot.

Pysähdyn Kemiön keskustassa tuijottamaan yhtä ainoista kauniista rakennuksista. Se on Erik Bryggmanin suunnittelema osuuspankin talo, sittemmin oikeustalo. No ei tuo Siggen uudempi Villa Lande mikään hullumpi ole, eikä pari muutakaan uudempaa aivan mahdottomia ole, mutta kun kaikki mikä on rakennusten välillä, katutila, nurmikot, parkkipaikat ovat holtittomia, niin mikä on lopputulos. Se on suomalainen kadotettu kylätie. http://penttimurole.blogspot.com/2013/08/kadotettu-kylatie.html

 Pohjoisen suuntaan mennessä on Paimion kaupunki 41 kilometrin päässä. Paimio kutsui itsensä kaupunkien joukkoon vuonna 1997. Kaupungissa on noin 10000 asukasta. Paimiosta on löydetty 3500 vuotta vanha pronssikirves. Paimio ei näytä kaupungilta. Se näyttää perinteiseltä kirkonkylältä. Kylän keskellä on kaunis keskiaikainen kirkko.  Paimion tunnetuin rakennus on Alvar Aallon suunnittelema huikea Paimion parantola. Se sijaitseen kolmen kilometrin päässä kirkolta. Minulle tunnetuimpia paimiolaisia on teatteriohjaaja Juha Hurme. Lue Paimion ihmeellisestä parantolasta: http://penttimurole.blogspot.com/2019/09/paimion-parantolassa-asiat-edistyvat.html 

Matkalla Kemiöstä Paimioon ajetaan Sauvon kirkon ohitse. Sauvon kirkko on mahtava ilmestys. Luulisi tällaisella rakennuksella olevan valtava painovoima ja vetovoima. Luulisi noiden voimien vaikuttavan ympäristöönsä. Muokkaavan sitä. Panevan kaiken ympäröivän ylevään asentoon. Mutta ei. Asiat, tiet ja talot ja parkkipaikat, toteutuvat omaan häpeämättömään ja mistään piittaamattomaan tapaansa suuren monumentin ympäristössä. Eikä vain Sauvossa. Sauvo on sentään paremmasta päästä.

 

Keskiaikaisia ilmestyksiä on muissakin tässä mainituissa kyläkohteissa.  Itään päin, kun lähtee kohtaa Perniön kirkonkylän 26 kilometrin päässä. Mahtava Pyhän Laurin kirkko hallitsee maantieksi aikanaan muuttunutta kylänraittia.

 

Perniö on tunnettu pronssikautisista hautalöydöistään. Siellä on myös vanhoja tunnelmallisia ruukkikyliä Teijon seudulla. Vuonna 2011 Teijon alue valittiin Valtakunnan Vuoden Kyläksi. Perniön kunnan itsenäinen elämä päättyi alueliitokseen vuonna 2009. Siitä tuli Salon kaupungin osa. Kunnassa oli aikoinaan 6000 asukasta. Perniö oli tunnettu kaivospitäjä. Aijalan kaivoksen torni uhkuu vanhaa kaivosperinnettä ja Orijärven kaivoksen kiviröykkiöt puhuvat outoa kieltä. Perniön keskusraitilla, komean kirkon katveessa on hieman tunnelmaa. Se on kiva joskus ohiajaessa kokea. Minulle tunnetuin perniöläinen on oopperalaulajattaremme Karita Mattila.

Etelän suunnassa on Taalintehdas 26 kilometrin päässä. Sehän vaikuttaa hieman pikkukaupungilta. Taalintehtaan ruukki perustettiin 1600-luvun alussa. Taalintehtaan rantamakasiineja väitetään Engelin suunnittelemiksi. Alueella on hienoja työväen luhtitaloja sekä mahtavat hiiliuunit rykelmänä rannassa, puhumattakaan vanhasta masuunista jonka äärellä on kuunneltu monet Baltic Jazzit. Olipa Taalintehtaalla myös merkittävä Bitcoin louhimo – hetken aikaa. http://penttimurole.blogspot.com/2016/07/valuuttavallankumous-bitcoineista.html

Kaikki vanha on upeata, kaikki uusi on tavanomaisen mitätöntä

Tästä joutuu kysymykseen. Miksi on niin, ettei uudessa rakentamisessa ole mitään kaunista? No, löysätään vähän – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Miksi joku vanha aitta, kivinen silta, maatalon pihapiiri, mylly patoineen, vanha ruukkirakennus, pieni punamullattu kylärykelmä vaatimattomine taloineen ja ulkorakennuksineen, miksi niiden harmonia ja kauneus pysäyttävät? Nykyinen tyyppitalo vanhaa jäljittelevine krumeluureineen ei todella pysäytä. Ei myöskään kauppahalli tai teollisuushalli. Luonto pysäyttää, se on selvä. Pyysin 15-vuotiasta Anttia osoittamaan jonkun kauniina pitämänsä rakennuksen Kemiön keskustasta. Hän sanoi havainnoivansa vain luonnon kauneuden. Antti on lauttasaarelainen. Hän ei ollut havainnut Lauttasaaressa erityisen kauniita rakennuksia. Mutta hän piti kauniina Lauttasaaren rantapolkua juuri tietyssä kohdassa ja monessakin kohdassa.

Helsingissä teimme jalankulkututkimuksen vuonna 1971. Kulkijoilta kysyttiin asioita jotka tekevät paikan miellyttäväksi. Puut ja istutukset mainittiin usein, mutta ne eivät erottele miellyttäviä tai epämiellyttäviä paikkoja: Kaisaniemen puiston vihreys on miellyttävä, mutta siellä olevat ihmiset tuhoavat paikan miellyttävyyden, siitä tulee epämiellyttävä paikka. Rakennuksia ei juuri huomata, eivätkä ne erottele miellyttäviä tai epämiellyttäviä paikkoja: arkkitehtuuria ei mainittu paikan miellyttävyystekijänä. Sosiaalinen ympäristö on voimakas paikkoja erotteleva tekijä: siellä olevien ihmisten parissa viihtyy, se on hyvä kohtauspaikka, siellä on muodikkaita ja hyvin pukeutuneita ihmisiä, toisaalta siellä on epämääräisiä ihmisiä. Liikennetekijä on selvästi miellyttäviä ja epämiellyttäviä paikkoja erotteleva tekijä, liikenteessä huomataan haitat: vilkas liikenne, vaikea liikkua lastenvaunujen kanssa, ruuhkat, melu, epäsiisteys, joutuu maan alle.

Suunnittelija saattaa masentua. Viehän se pohjan pois suunnittelijan elämältä, jos rakennuksilla ja arkkitehtuurilla ei ole tekemistä paikan kauneuden tai miellyttävyyden kanssa. Liikennesuunnittelija tietysti masentuu täysin, sillä liikennejärjestelyihin ei näyttäisi liittyvän mitään miellyttävyyttä parantavia tekijöitä – vain haittoja.  No, Helsinki ja oikeat kaupungit ovat tietysti eri asioita. Niissä sentään on joitakin kauniita rakennuksia.  Mutta miten paikan kauneutta voisi nähdä rakennetussa miljöössä, jos kauniita rakennuksia ei ylipäänsä lainkaan ole näköpiirissä. Tai miksi ei ole?  

Kuuntelen asiantuntijaa

Roger Wingren on minun asiantuntijani, kun kaupunkien kauneudesta on kysymys. Kirkonkylien kauneus ei ehkä ole hänen erikoisalansa. Hän on niin tottunut ajattelemaan omaa kaunista kaupunkiaan, Pietarsaarta. Hän on huolissaan siitä, ettemme tiedä mitä kaupunki on. Hän sanoo: ”Kaupunki on vettä, mutta meillä tai meidän ajatuksissamme ei ole vettä - on vain vesihöyryä.”  Emme myöskään tiedä mitä tori merkitsee kaupunkilaiselle. Miten voisimme tietää, jos me olemme sen kadottaneet. Meiltä puuttuvat työkalut kaupungin ymmärtämiseen. Kaikella uudella alistamme vanhaa. Vanhaa ei kuitenkaan saa jäljitellä, mutta sitä on kunnioitettava. Roger puhuu isovanhempien halaamisesta. Se on samanlaista kuin lastenlastenlasten halaaminen, mutta niin erilaista. Roger puhuu ja kirjoittaa samanaikaisuudesta, kohtaamisesta ja kokoamisesta:

 ”Läpikuultavuus, samanaikaisuus, on näkemyksellinen arkkitehtonisen työn perustavien tavoitteiden määritelmä. Se vapauttaa meidät näkemään rakennukset ja rakenteet sekä itsenään että osana yhteyttään ja samalla itsenäisinä suhteessaan ’historialliseen’ ja ’moderniin’. Niin tehdessämme huomaamme, ettei menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevan mahdollisuutta voi erottaa toisistaan.

Kaikki elämä syntyy kohtaamisessa. Kohtaamista on ihmisten välillä, mutta myös ihmisten ja miljöön välillä.  Kohtaamista ei voi konstruoida. Se tapahtuu. Mutta me voimme valmistaa tilaa ja paikkoja kohtaamiselle, tilaa samanaikaisuudelle, kohtaamiselle, työlle ja leikille. Me voimme kaupunkirakentamisen keinoilla luoda vuoropuhelun, joka toteuttaa toiveemme ihmissuhteiden yhdistämisestä.

Kaikki luova prosessi on kokoamista, koota ja yhdistää, päämäärätietoista työtä jossa tekijä itse kehittyy ja rikastuu. Kokoaminen tarkoittaa fyysisen tilan valmistamista kaupunkielämää varten erityisesti kaupunkikeskustassa. Se on paikka jossa kaupungin mahtavimman läsnäolon tulisi tehdä esiinmarssinsa.”

Rogerin mielestä kokoavassa suunnittelussa kaupungin elämälle luodaan tilaa keskustaan, ja sinne ennen muuta, siis sinne, missä kaupungin voimakas ja syvä läsnäolo astuu näyttämölle. Keskusta on määritettävä, rajattava ja sen on saatava muoto. Roger jatkaa: Historiallista kaupunkia ympäröi muuri. Muurissa olevien porttien kautta käytiin sisälle kaupunkiin. Portit erottivat kaupungin ja muun maailman, ne erottivat myös kadun ja tien luonteen. Tien suunta on sen akselin suunta. Kadun tärkein suuntaus on Hermann Knoflacherin mukaan sen akselin kanssa ristikkäinen.  Vain aito, akselinsa kanssa risteävä katutila mahdollistaa kaupunkitilan muodostumisen. Sillä tavoin syntyy Jan Gehlin mukaan elämä talojen välissä.

Jaa, panenpa tähän linkin Pietarsaaressa juuri ennen koronavaihetta alkaneeseen suunnitteluprosessiin, jossa ensivaiheessa laadittiin esseet, joilla pyritään luomaan kehyksiä varsinaiselle suunnittelulle. Sieltä löytyvät mm. Rogerin ja minun esseeni:

https://www.jakobstad.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/ajankohtaiset-projektit-/uppdatering-av-jakobstads-trafik-och-miljoplan-fi-fi/trafik-och-miljoplan-for-centrum-1989-fi-fi

 Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun kylänraiteista ja kauneudesta ja sen lakisääteisyydestä puhutaan:

http://penttimurole.blogspot.com/2020/12/kauneus-on-rakentamisessa-lakisaateista.html

Mitä laki sanoo?

Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan. Määrätäänköhän siinä jotain rakennusten kauneudesta, vai määrätäänkö siinä vain energiankäytöstä, palosuojelusta ja muista tekniikan asioista? Ympäristöministeriön korkea virkanainen sanoo: ”MRL-uudistus liittyy selkeästi arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan. Uudella lailla säädetään, miten ratkaistaan, miten rakennukset sijoittuvat ja millaisia niiden tulee olla. Kaunis kaupunkikuva sekä rakennusten kauneus ja sopusuhtaisuus säilynevät arvoina tulevaisuudessakin.” Hän sanoo lailla säädettävän, miten ratkaistaan kauneuskysymys ja sopusuhtaisuuskysymys. Niin, tottahan se on, että juristit joutuvat nykyään ratkomaan yleiskaavakysymyksistä alkaen kaikkea mikä liittyy rakentamiseen, kauneuttakin. Kaikki muistamme Helsingin yleiskaavan bulevardiratkaisut ja olihan aikoinaan niin että korkein hallinto-oikeus määritteli Sanomatalon sopusuhtaisuuden kelvolliseksi. https://archinfo.fi/2020/01/kirsi-martinkauppi-maankaytto-ja-rakennuslaki-uudistuu-samanaikaisesti-arkkitehtuuripoliittisen-ohjelman-kanssa/

Vanha maankäyttö- ja rakennuslaki tuntee sanan kaunis.  Alueiden käytön suunnittelun edistämistä koskevassa pykälässä olisi edistettävä: ”3) rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista”. Rakentamiselle asetettavista vaatimuksista sanotaan pykälässä 117 näin: ”Rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset.”  Sana kauneus sisältyi nykyiseen lakiin 4 kertaa. Edellisten lisäksi sana esiintyi kaupunkipuistojen ja rakennuksen purkamisluvan yhteydessä. Miten on uuden lain kanssa? En löytänyt valmiita pykäliä.

Soitan tunnetulle rakennusvalvontamiehelle. Hän valmistelee uutta maankäyttö- ja rakennuslakia. Kysyn häneltä, onko uudessa laissa edelleen määritelmä rakennusten kauneudesta ja sopusuhtaisuudesta suhteessa ympäristöönsä. Hän pitää puhelimessa iloisensävyisen esitelmän kauneuden ja sopusuhtaisuuden juridisesta merkityksestä. Hän vakuuttaa, että kauneuden ja sopusuhtaisuuden turvaavat lausekkeet tulevat säilymään laissa. No, sittenhän asiat ovat kunnossa. Mutta hetkinen. Siellä ne ovat olleet ennenkin, eivätkä kauneus ja sopusuhtaisuus ole toteutuneet ainakaan minun kesäympäristöni vaatimattomien kotikylien uudisrakentamisessa. Jossain mättää. No, se mättää siinä, että on olemassa erilaiset kauneuskäsitykset. On olemassa juridinen kauneuskäsitys, joka on rakennustarkastajan ratkaistavissa. Se ei tarkoita teosta, taideteosta. Se tarkoittaa ympäristöönsä hyväksyttävällä harmonialla suhtautuvaa käyttöesinettä. Mutta miksi siinä sitten on sana ”kaunis”?

Tunnettu rakennusvalvontamies selventää: ”Kauneus ja sopusuhtaisuus vahvistuvat rakennustarkastajan tekemällä rakennuslupapäätöksellä. Jos päätös on myönteinen, kohde on lakisääteisesti kaunis ja sopusuhtainen. Siitä voi valittaa. Valituksen käsittelee poliittisesti valittu lautakunta. Jos lautakunta kumoaa valituksen, kohde on vahvistetusti kaunis ja sopusuhtainen. Jos vieläkin valitetaan, asia menee hallinto-oikeuden käsittelyyn. Sieltä tulee lopullinen päätös.”

Obligatorinen tilastokatsaus

Otetaanpa tähän nyt vielä yksi tyypillinen näille blogeille tavanomainen tilastokatsaus lukijoiden suureksi iloksi. No, myönnetään enemmänkin ehkä minun omaksi ilokseni. Tykkään nimittäin sellaisesta. Ja varsinkin siitä, että blogissa voi heitellä asioita rennosti, ilman tieteellisen tutkimuksen rasitteita, noin vaan vitsinä. Halusin nimittäin tarkastella arkkitehtuurikilpailujen arvosteluperiaatteita. Kysymykseni kuului, lähteekö tämä kirkonkylän tapaisten kaupunkien ja kylien ja entisten kauppaloiden surkea mittakaava ja rakennusten heikko arkkitehtoninen taso kansan huonosta mausta, vai onko taustalla suuremmat instituutiot. Ajattelin katsoa mitkä tekijät vaikuttavat arkkitehtikilpailujen valintoihin. Eivät kai vaan sielläkin jää vähäpätöiseen osaan nuo oudot asiat kuten kauneus ja sopusuhtaisuus. En nyt tarkoita juridista kauneutta.

Itäkeskuksen kansainvälinen ideakilpailu 2019-2020 sopii mielestäni esimerkiksi siitä mitkä ovat kilpailun arvostelun nykyiset prioriteetit. Onko siellä kauneus ja mittakaava ykkösasemassa? Vai ovatko toiminnallisuus ja liikenne dominoivia elementtejä? Miten suhtaudutaan kustannuksiin ja toteuttamiskelpoisuuteen? Itäkeskuksen kilpailussa oli asetettu tavoitteisto. Kilpailun tarkoituksena oli löytää innostavia ja innovatiivisia ehdotuksia jotka tukevat kaupungin hiilineutraalisuustavoitetta. Ehdotusten tuli olla taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoisia. Tavoitteena oli tuoda joukkoliikenteen solmukohtaan omaleimaisuutta ja monikulttuurista identiteettiä. Alueen tulisi muuttua läpikulkukeskustasta kaupunkimaisen eläväksi Itä-Helsingin keskustaksi. Kilpailuun tuli 48 ehdotusta. Niistä neljä valittiin jatkoon. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Harris - Kjisik Oy, VSU maisema-arkkitehdit Oy ja WSP. Arvostelupöytäkirjassa liikenne on dominoivassa asemassa – mitä sanojen lukumäärään tulee. Kaupunkivihreä on vahvasti esillä, niin myös hulevedet. Kaupunkikuva ja monikulttuurinen identiteetti saavat kohtuullisen osuuden sanoista.  Omaleimaisuus ja sosiaalinen omistajuus eivät saa momentumia. Yllättävää on toteuttamiskelpoisuuden vähäinen käsittely, vaikka se oli tavoitteenasettelun yksi pääasioita. Oliko toteuttamiskelpoisuudesta kaksi tai kolme mainintaa ehdotuksien arvostelussa?

Nyt oli pakko laajentaa hieman tarkastelukulmaa. Otin mukaan Junatien kansainvälisen ilmoittautumiskilpailun sekä Turun Linnanniemen kansainvälisen ideakilpailun. Itäkeskuksen ja Junatien kilpailut järjestettiin vuonna 2019 ja Turun Linnanniemen kilpailu vuonna 2020. Tässä tarkastellaan arvostelupöytäkirjojen sanavalintoja, sanojen lukumäärää. Kuvassa Itäkeskuksen arvostelupöytäkirjan sanojen lukumäärä on määritellyt järjestyksen. Liikenne näyttää olevan arvostelujen eniten käytetty sana kaikissa kohteissa. Jalankulusta ja pyöräilystä puhutaan muodin mukaan eniten. Joukkoliikenteestä ja autoliikenteestä vähemmän. Itäkeskuksessa kansirakenteet nousivat keskiöön koska ne oli kilpailuohjelmassa kielletty, mutta käytännössä sallittuja. Viherympäristö nousee liikenteen jälkeen toiseksi tärkeimmäksi sanojen aiheeksi. Arkkitehtuurista ja kaupunkikuvasta on kolmanneksi eniten sanottavaa. Aukiot mainitaan usein, mutta toreista ei puhuta lainkaan. Kauneus ei kuulu sanavarastoon.  Turkulaiset kylläkin käyttivät arkkitehtuurin käsitettä helsinkiläisiä enemmän. Hulevedet ovat nykyään vahvasti esillä. Kustannukset ja toteutuskelpoisuus eivät nouse keskiöön. Samaa voi sanoa harmonian, kauneuden ja sopusuhtaisuuden käsitteistä. Samaan matalaan kategoriaan jäävät monikulttuurisuus, toimintojen sekoittaminen ja omaleimaisuus.

Vastasiko tämä teksti joihinkin varteenotettaviin kysymyksiin? Ovatko kauneus ja sopusuhtaisuus nyt hallinnassa? Eivät ole. Me ansaitsemme enemmän ymmärrystä, enemmän herkistymistä, enemmän asiantuntemusta, enemmän keskustelua ja enemmän vuorovaikutusta. Sen jälkeen me pystymme tekemään parempia suunnitelmia jotka antavat puitteet elämän esiinmarssille.