maanantai 25. lokakuuta 2021

Puistokatu, onko se bulevardi, esplanadi vai avenyy?


Vein autollani tyttärenpoikani kotiinsa Kalasatamaan. Ajelin pitkin Tuusulantietä ja saavuin Mäkelänkadulle. Katsoin tiukasti vasemmalle, Pohjolankadulle, ihana imu, katujen helmi. Oikealla loisti juuri korjattua Yrjö Lindegrenin (1900-1952) käärmetalo, minä katselin 50-luvulla omin käsin valamiani betonisia aidanpylväitä Käärmetalon entisen uimahallin jatkeena. Niiden aika oli päättynyt, on valettu uudet pylväät. Mutta, hurraa kaksi minun pylvästäni oli vielä jäljellä aivan uimahallin nurkassa kiinni. Suuri elämäntyö ei siis vielä ollut täysin romutettu. Ooke Lehtovuori ihmettelee käärmetalon nykyistä väriä. Vanha väri vielä näkyy remontoimatta jääneen uimahallin seinässä. Hän kysyy miksi se jätettiin remontoimatta ja miksi talosta tehtiin niin vaalea, oliko se todella alkuperäinen väri?

Katupuut juhlivat syksyn väreissä. Ohitse vilahtavat Helmer Stenroosin Amer-talo ja Janne Söderlundin Kelan talo. Käpylä-seuran nettisivuilla sanotaan: ”Kaikkien mielestä Amer-talo ei ole komea, niin kuin ei myöskään Kelan konttorirakennus Koskelantien toisella puolella, josta on sanottu, että se on ‘täysin vailla tyyliä – mutta kuitenkin Amer-taloa tyylikkäämpi”. Mitä ihmettä, aikanaan ihailimme Jannen taloa ajan tyylin huipputeoksena. Amer-talosta en ole ollut niin varma, mutta kun Ooke Lehtovuori sitä niin hulvattomasti kehuu, on uskottava.

Muistojen bulevardi – ei, se on esplanadi.

Pohjolankatu, Koskelantie ja Mäkelänkatu ovat mahtavia puistokatuja. Olympiakylä ryhmittyy kunnioittavasti Koskelantien varteen, Mäkelänkatu lipuu ohi kenttien ja velodromin. Mäkeä ylös noustessa uusi Urhea-halli hieman sattuu silmään. Sitten alkaa kadun ihana jakso. Huom! Katson vasemmalle. Jo kouluajoista muistan nuo keltaiset talot, jotka ovat minua kautta elämän hurmanneet. Katu jatkuu Sturenkadun yli ja avautuu harmonisen kauniina kohti Hämeentien päätä. Vaatimattomat kerrostalot imevät lumovoimaa kadun puista. Vilahtaapa siellä Juha Leiviskän puinen kirjastotalo. Se on muistuma vanhasta Puu-Vallilasta. Sieltähän ne ovat minun nykyisen taloni hirret aikanaan tuotu kierrätykseen. Alitan Hämeentien ja siirryn vanhan tiilisen varaston ohi kohti Kalastamaa. Suvilahden kaasukello vilahtaa. Nyt olen Sörnäisten Rantatien päässä. Pää menee pyörälle. Kaikki katujen selkeys on tipotiessään. Kysyn tietä, lähes eksyn. Toisaalta teen kierroksen Sompasaaressa – hyvältä näyttää.

Tunnelit hätävarana

Myönnetään, katutyöt ovat kesken. Kaikkialla on rakennustyömaata. Nyt luulet, että ryhdyn Sörnäisten päätöksenteossa olevaa tunnelia moittimaan. No, hieman sitäkin. Tunneli on symbolinen, liittyen aiheeseeni. Se on tällä hetkellä ainoa mahdollinen ratkaisu - jos ei Tukkutoria lävistetä. Kalasataman suunnitelma on hieno. Katuverkkokin on suunnitelmakartasta katsottuna looginen – mutta se edellyttää 1,5 kilometrin pituista tunnelia. Sörnäisten rantatien mahtavaa (tulevaa) puistokatua ei onnistuttu viemään alueen läpi, vaikka alue suunnittelun alkuhetkillä oli käytännöllisesti katsoen tyhjä. Eikö tuon rantabulevardin jatkaminen läpi alueen olisi antanut sille ryhtiä ja luonnetta?

Toinen esimerkki, mitä tapahtui Jätkäsaaressa? Suuri kaupunginosa on jo lähes muotoutunut. Mutta hetkinen – nyt huomataan, että on rakennettava tunneli autolauttaliikenteen johtamiseksi Länsiväylälle. Miksi katuyhteyden tarvetta ei keksitty ajoissa, suunnittelun alkuvaiheessa? Helsingin yleiskaavassa on 16 kilometriä tunnelivarauksia. Ei siis voida väittää eikö niihin ole varauduttu, tämä niistä varauksista puuttui, mutta eikö niistä joitakin olisi voinut toteuttaa puistokatuina? Sörnäistentunneli on yleiskaavassa – siis jo hyväksyttynä. En nyt vaahtoa tunneleista, vaikka ne tähän symbolisesti tulivatkin. Vaahtoan puistokaduista. 

Puistokadut katujen aristokratiaa

UNESCOn maailmanperintölistalla ei ole yhtään katua puhumattakaan puistokaduista. Rautateitä kyllä mahtuu kolme kappaletta ja useita siltoja. Nancyn keskusaukio on maailmanperintölistalla ja se muutenkin mainitaan puistokatujen esikuvana, mutta siellä ei ainakaan nykyään kasva yhtään puuta. Aukioon liittyy suorakaiteen muotoinen Place de la Carrière, siellä on mahtavat puurivit, kuitenkaan niitä ei lainkaan ollut vuonna 1750, silloin kun aukiot rakennuksineen syntyivät. 

Nancyn sanotaan olleen esikuvana nimenomaan Vaasan Hovioikeudenpuistikolle, joka rakennettiin ja istutettiin vuonna 1781, alun perin haapapuilla, sittemmin lehmuksilla. Ihmeiden aika, se oli lähes 100 vuotta ennen kuin Haussmann bulevardejaan rakenteli. Hovioikeudenpuistikko oli maamme ensimmäinen puistokatu. Puistokatujen rakentaminen lisääntyi vuonna 1856 annetun palomääräyksen vuoksi. Puutalokaupungeissa kaupunki piti jakaa kortteleihin esplanadeilla, joiden leveys oli 35 metriä.

Tietolähde kertoo, ettei eurooppalaisten esikuvien mukaisia puistokatuja kuitenkaan meillä paljoa rakennettu. Helsingissä bulevardeja edustavat Bulevardi ja Huopalahdentie, esplanadeja taas ovat Esplanadi, Hesperiankadut, Munkkiniemen puistotie, Koskelantie, Mäkelänkatu ja Mechelininkatu, avenyitä ovat puolestaan Pohjoiskaari ja Tallbergin puistotie.

Mitä nuo kolme puistokatutyyppiä oikein merkitsevät? Bulevardi on alkuaan merkinnyt kaupunkia kiertävän linnoituksen paikalle rakennettua kehäkatua. Nyt siitä on tullut yleisnimi puiden reunustamalle kadulle.  Avenue on leveä suora katu jota usein reunustavat puut, Manhattanilla avenuet kulkevat pohjoisesta etelään, Denverissä esimerkiksi, avenuet kulkevat idästä länteen. Meillä Töölönlahdella kuningasavenyy kulki Manhattanin malliin pohjoisesta etelään.  Sen ainakin opin, että esplanadeilla puisto on keskellä katua ja bulevardeilla puut taas laidassa, mutta se että bulevardilla pitäisi olla kolme puuriviä, siis yksi keskellä, sitä eivät ainakaan Pariisin bulevardit, eikä meidänkään toteuta.

Vasemmalla Julius Tallbergin ja Eliel Saarisen Pro Helsingfors 1918 –suunnitelman näkemys Töölönlahdelta ja oikealla Oiva Kallion ja Elsi Borgin suunnitelma vuodelta 1927, siinä esiintyy mahtava ”Kuningas Avenyy”. 

Pariisin puistokadut

Paroni Haussmann (1809-1891) on tietysti kuuluisin bulevardien tekijä. 1850-luvulla hän aloitti Pariisin uudistamismyllerryksen ja rakensi 17 vuoden ajan runsaasti bulevardeja. Rakentamisen vuoksi 350000 ihmisen sanotaan menettäneen asuinpaikkansa. Tuota en kyllä usko, sillä Haussmannin aloittaessa kaupunkiuudistuksen ikään kuin hengessä ”lisää kaupunkia Pariisiin” kaupungissa asui 1 miljoona ihmistä. Että heistä kolmannes olisi menettänyt kotinsa on silkkaa historiallista vääristelyä. Niin pahoja Haussmannin suuret bulevardisuudistukset kaikessa suurisuuntaisuudessaan eivät varmasti olleet. Lopuksi hän kuitenkin sai potkut, bulevardien rakentajan tuomio voi olla ankara – ottakaapa opiksi.

Katsellaanpa nyt hieman Pariisin puistokatuja, nykyiset puistokadut on merkitty karttaan vihreällä. Georges-Eugène Haussmann rakensi Pariisia Napoleon III:n johdolla. Kaupungista piti tehdä Lontoota komeampi. Puistokadut olivat salainen ase. Haussmannin ehdottamat bulevardit on merkitty punaisella. Haussmann teki murtokatuja kortteleiden läpi. Kaupungin sisemmän muurin paikalle syntyi bulevardeja. Niitä syntyi myös muualle vanhaa katuverkkoa täydentämään. Ennen Haussmannin aikaa olivat jo olemassa Avenue des Champs-Élysées, Riemukaaren ympyrä ja suuri osa valtakatuja, mm. Les Grandes Boulevards olivat olemassa kokonaisuudessaan Bastillesta Republiquelle ja edelleen Operalle ja Place de la Madeleinelle. Suuret bulevardit on merkitty kuvaan violetilla. Suunnittelijan nimikkokatu Bd Haussmann rakennettiin 1860-luvulla 2,5 kilometrin mittaisena kohti Riemukaarta, sitä kuitenkaan saavuttamatta, sillä ennen Riemukaarta on 600 metrin pituinen Avenue de Friedland, se on nimetty Napoleon I voiton kunniaksi Venäjästä vuonna 1807 Friedlandin taistelussa.

Haussmann ei suunnitellut vain katuja, vaan myös rakennukset katujen varsilla saivat omat rakennusmääräyksensä. Ensimmäisessä kerroksessa kivijalkakauppoja, toinen kerros matalampi, joka soveltui liiketilojen täydentäväksi tilaksi, myös majoitustilaksi, kolmannesta viidenteen tai kuudenteen kerrokseen asuntoja, myös mansardikattoiseen vinttikerrokseen voi sijoittaa asuntoja. Umpikortteleiden tehokkuusluku oli noin e=3,5-4,0. Pariisin (Ville de Paris) asukasluku oli ennen alueliitosta 1,2 milj. asukasta ja 1860-luvulla liitoksen jälkeen 1,8 milj. asukasta.  Kaupungin pinta-ala kasvoi 35 neliökilometristä 105 neliökilometriin, etenkin Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoalueiden tultua liitetyksi Pariisin kaupunkiin. Asukastiheydeys oli alkuun 33000 as./km2 ja liitoksien jälkeen 17000 as./km2. Hausmannin aikaan kaupungilla oli kaksi muuria: sisempi Ferme générale oli rakennettu 1780-1790 lähinnä veronkeräyksen tarpeisiin ja ulompi varsinainen puolustusmuuri Thiers, rakennettu 1840-1850 luvuilla..

Tässäpä näkyy kahden kaupungin mittakaava, puistot ja puistokadut. Ne ovat erilaisia kaupunkeja.

Mark Twain kirjoitti Pariisin kaduista (The Innocents abroad, 1859): ”Hän (Napoleon III) tuhoaa kaarevat kadut ja rakentaa niiden sijaan jaloja bulevardeja suorana kuin nuoli - katuja, joita tykinkuula voisi kulkea päästä loppuun asti kohtaamatta muuta kuin ihmisten lihan ja luut - bulevardeja, joiden komeat rakennukset eivät tarjoa turvaa pakolaisille eikä juonittelupaikkoja nälkäisille, tyytymättömille vallankumouksellisille. Mellakoivien väkijoukkojen on etsittävä uusi kokoontumispaikka. Tämä nerokas Napoleon tasoittaa suurkaupunkiensa kadut sileällä, kompaktilla asfaltin ja hiekan koostumuksella. Ei enää kivisiä barrikadeja - eikä enää mukulakivillä majesteettia vastaan hyökkääviä mellakoitsijoita.”

Tältä näyttävät “Suuret bulevardit” - ennen Haussmannia syntyneet. Ylin kuva on Bd. Poissonnière, keskimmäinen Bd. Montmartre ja alin Bd. des Italiens. Suurten bulevardien ketjuun kuuluu kymmenen eri nimistä bulevardia. 

Rakenteet kiinnostavat. Ilmankos, olenhan rakentaja. Nyt kiinnostuksen kohteena on Pariisin kortteliverkko. Vietin kolmisen päivää tutkimalla Pariisin karttaa vuodelta 1850 sekä nykytilannetta. En katsellut kaikkia kaupungin kortteleita. Keskityin Seinen pohjoispuoliseen Pariisiin. Halusin nähdä, miten Pariisi muuttui Haussmannin ja muiden toimesta. Ilman muuta katuverkko tiheni. Merkittävimpiä bulevardien kehitelmiä olivat Riemukaarelta lähtevät säteittäiset bulevardit. Merkittävä oli myös Riemukaarelta itään ”Suurten bulevardien” kautta kulkeva Av. Republique – Av. Gambetta - Rue Belgrad, sekin Haussmannin luomus. Place de la Nation muodostui myös tärkeäksi Haussmannin katujen solmukohdaksi. Mitä enemmän karttaa tuijottaa sitä vaikuttuneemmaksi tulee Haussmannin tekosien merkityksestä.

Pariisin kaupungilla on pormestarinsa Anne Hidalgon johdolla menossa suuria uudistuksia. Kaupunginosista halutaan tehdä 15 minuutin kaupunkeja, katuja ja bulevardeja halutaan muuttaa uuteen uskoon ja autoilua halutaan rajoittaa. Teinpä aikeista taannoin blogin.

http://penttimurole.blogspot.com/2021/01/15-minuuttia-ja-unelmakaupunki.html

Bulevardeja tehtiin muuallakin, sotaa edeltävien ihmisten ihailun kohteena oli Berliinin Unter den Linden. He myös muistavat Marlene Dietrichin laulun ”Unter linden”.  Tämä laulu ei kuitenkaan kertonut Berliinin bulevardista, vaikkakin lehmuksista. Unter den Linden sai alkunsa jo 1700-luvun vaihteessa, siitä oheinen maalaus. Johann Strauss sävelsi vuonna 1900 valssin nimeltä Unter den Linden. Puistokatujen kevennyksenä voit hieman kuunnella tätä lehmusbulevardille pyhitettyä musiikkia.


Johann Strauss III - Unter den Linden - Walzer, Op. 30  https://www.youtube.com/watch?v=86ERe7U31Ag

Unohdinko Pariisin innossani Suomen?

Tiedänhän minä, että Tampereella on mahtava Hämeenpuisto, sehän on esplanadi, puut kasvavat komeasti kadun keskellä. Ylitin sen sotatalvena joka päivä matkalla rautatieasemalta kouluun. Silloin se jo virkisti mieltä. Porin suunnittelun aikoina 60-luvulla kaupungin neljä esplanadia tulivat tutuiksi. Mainitaan vielä Kuopion Puistokatu ja Pyörönkaari sekä Oulun Saaristonkatu, miksei myös Iisalmen Kirkkopuistonkatu.

Vammalan – Sastamalan lehmukset – miltei silmäteräni.

Onhan niitä muitakin monessa kaupungissa, mutta erityisesti entisen Vammalan, nykyisen Sastamalan Puistokatu oli minun ensimmäinen työpiirustuksia myöten omakätisesti suunnittelemani puistokatu. Arvaatko, kuinka monta kertaa olen matkustanut paikalle tutkimaan lehmusten kasvua. Se oli noin vuonna 1965, kun ne alkoivat kasvaa. Asia ei ollut aivan ilman ongelmaa. Puistokadun kaarevalla osalla (alempi kuva) kasvoi silloin suunnitteluaikaan mahtavat koivurivit. Ne oli tarkoitus säilyttää. Kun sitten menin työmaata katsomaan, kaikki uljaat koivut makasivat pätkittyinä maassa. Mitä on tapahtunut? Suuri katastrofi! Kaikki mitä kaupungissa kauneinta oli, makasi nyt pätkinä kadulla! Ryntäsin kaupungintalolle kasvot hehkuen. Mitä? Miksi? Ne oli piirustuksissa merkitty säilytettäviksi! ”No, kun me katsottiin niitä poikkileikkauksia ja niihin oli merkitty jalkakäytävänkin alla massanvaihto, mutta maa olikin täynnä juuria ja kun juuret poistettiin, oli koivutkin kaadettava.”

Opinko tästä jotain?

Opin sen, että Pariisin, varsinaisen kaupungin ulkotilat perustuvat juuri katutilaan. Umpikortteleiden sisäpihakuilut eivät ole oleskelua varten. Kehämoottoritien eli Boulevard Périphériquen sisällä ei juuri ole puistoja, hautausmaita kyllä melkoisen runsaasti, vihreitä nekin. Me elämme erilaisessa kaupung(e)issa. Metsät ja viheralueet peittävät Helsingissä kolmanneksen kaupungin alueesta. Pariisin kaupungin asukastiheys on viisinkertainen Helsinkiin verrattuna. Jos laskettaisiin mukaan vain Helsingin asuntokorttelit tiheys Pariisissa olisi kolminkertainen. Jos mukaan laskettaisiin vain kerrostalokorttelit, oltaisiin puolessa Pariisin tiheydestä. Aika hyvä!

Tuileriesin muistokuva

Montparnassen 209 metrisen tornin pelästyttäminä varsinaiseen Pariisiin tuli 37 metrin maksimikorkeus rakennuksille, vuonna 2010 sitä kyllä nostettiin 50 metriin ja joillakin reuna-alueilla jopa 180 metriin. Pariisin alueelle, keskustan tuntumaan ei voisi rakentaa 130 metrisiä Kalasataman torneja, eikä 200 metrisiä Pasilan torneja. Uusimmissa suunnitelmissa korkea rakentamista sallittaisiin Boulevard Périphériquen varrella. Siitä tulisi jälleen kaupungin muuri. Vanha kaupungin muuri purettiin 1900-luvun alussa ja kehämoottoritie valmistui vuonna 1973. Nyt siis jälleen muurin tekoon. Toivottavasti siinä vimmassa ei unohdu Haussmannin perintö. Puistokatujen perinteen tutkiminen olisi hyvää oppia myös helsinkiläisille bulevardien tekijöille. Ehkä opintomatkat Pariisiin olisivat iloksi ja hyödyksi.

Oppitunti puistokaduista on tältä erää päättynyt. Rakkaus Pariisiin on aina ollut suuri. Nyt se jälleen leimahti.

3 kommenttia:

  1. Kysyt Pena "Sörnäisten rantatien mahtavaa (tulevaa) puistokatua ei onnistuttu viemään alueen läpi, vaikka alue suunnittelun alkuhetkillä oli käytännöllisesti katsoen tyhjä. Eikö tuon rantabulevardin jatkaminen läpi alueen olisi antanut sille ryhtiä ja luonnetta?". Olet oikeassa. Sörnäisten rantatien jatkaminen Elintarviketukkukaupan keskuksen (nyk. tukkutorin) läpi Agroksen mäen vierestä pohjoiseen olisi ollut ryhdikäs ja ennen kaikkea edullinen ratkaisu. Etuk vastusti suunnitelmaa, koska siitä olisi aiheutunut muutaman miljoonan markan kustannuksia heille mm. autoilla ajettava "sukellus" tukkutorin läntisen ja itäisen alueen välille. Päätöksentekijöiltä puuttui kauaskantoista viisautta ja kaupunkisuunnitteluvirastoa kehotettiin etsimään pääkaturatkaisua Sörkan ranta-alueen kautta. Vuoden 1983 suunnitelmassa tunneli Sörnäisten rantatieltä Varastokadulle (nyk. Hermannin rantatie) oli noin 100 metriä pitkä. Vuonna 2005 hyväksyttiin suunnitelma, jossa tunnelin katettu pituus oli 385 m ja kokonaispituus 615 m sekä rakennuskustannusennuste 22 milj. euroa. Vuoden 2020 suunnitelmassa tunnelin pituus on 1,6 km ja rakennuskustannusennuste 180 milj. euroa! ... että sillä lailla.
    Terveisin Matti Kivelä

    VastaaPoista
  2. Hei Pena.
    Sinulta on taas tullut iso kasa hyviä blogikirjoituksia, joita en ole ehtinyt kommentoimaan. Olen mm. käynyt tutustumassa uuteen ”ympäristöystävälliseen, kauniiseen ja viihtyisään” kaupunkirakentamiseen Helsingissä. Oheisena kuva Postipuistosta. Ostaisitko tuosta kodin itsellesi (ja pienille lapsillesi, jos sinulla niitä olisi)? Käypä tutustumassa alueeseen.
    Itse olen näihin aikoihin tavannut istua interrail-junassa jossain Keski- tai Länsi-Euroopassa matkalla Espanjaan. Melkein kaikki kivat keskikokoiset kaupungit ovat tuttuja, mm. kaunis Nancy, jonka mainitsit blogissasi. Nyt en kuitenkaan viitsi koronarajoitusten vuoksi lähteä sellaiselle matkalle, vaan korvaan sen kotimaan junamatkalla. Lähden keskiviikkoaamuna ja olen noin kuusi päivää matkalla. Ensin Tampere, jossa täytyy päästä kokeilemaan uutta ratikkaa. Sitten Keski-Pohjanmaalle, Kokkolaan, Pietarsaareen ja ehkä vielä Uuteenkaarlepyyhyn, joissa en ole koskaan käynyt.
    Olen tietysti lukenut Wikipediasta, mitä siellä noista kaupungeista kirjoitetaan, ja ne vaikuttavat todella mielenkiintoisilta. Kuvat Neristanista ja Skatasta ovat aivan ihania.
    Ajattelin tulla takaisin käyttäen Seinäjoelta poikittaisyhteyttä Pieksämäelle ja sieltä sitten etelään katsoakseni maisemia ja tarkastaakseni junayhteyden toimivuuden. Aikatauluja selaillessani se näyttää kuitenkin hyvin hitaalta ja hankalalta. Voi siis jäädä tekemättä.
    Ystävällisesti ja produktiivista jatkoa sinulle toivottaen
    Lasse

    VastaaPoista