Ryhdyin älyttömään juttuun. Sana kivijalkakauppa pulpahti mieleeni. Paljonhan siitä sanasta ja asiasta on viime aikoina puhuttu. Jotkut sanovat kivijalkatoimintojen virkistyvän, kun tuodaan paikalle lisää kaupunkia. Vanhoissa kaupunginosissa on runsaasti kivijalkaliikkeitä. Kivijalkatiloista kauppoja on noin 40 %, ravintoloita tai kahviloita noin 20 % ja muita liikkeitä 40 %. Tyhjinä tai remontissa olevia tiloja on kymmenisen prosenttia kaikista tiloista. Kivijalkatilojen pinta-ala ei ole selvillä, mutta yritin arvioida sitä julkisivupituuden avulla. Kivijalkaliikkeiden aluetehokkuus on korkeimmillaan keskustassa noin 0,13 ja lähiöissä 0,005. Tämä tarkoittaa, että maapinta-alaan verrattuna kivijalkaliikkeitä on rakennettu 13 % tai 0,5 %. Ryhdyin siis mittaamaan näyteikkunajulkisivujen pituutta kaikilla Helsingin keskustan kaduilla. Mittasin myös lähiöitä ja laitakaupunkia. Hommaan meni viikon ajalla täydet työpäivät – siis eläkeläispäivät. Otin vielä vertailukohdaksi Pietarsaaren ja Matinkylän. Pietarsaaren otin siksi että se on saanut kivijalkakauppojen määrän perusteella Suomen kaupungeista korkeimman elinvoimaluvun erinäisissä mittauksissa. On muitakin syitä Pietarsaaren valintaan. Se on minulle rakas suunnittelukaupunki. Miksi sitten Matinkylän? Sekin on eräs elämäni kaupunkeja. Kaiken päätteeksi kurkistin vielä Tukholman mahtavia ostoskatuja. En kuitenkaan ryhtynyt mittailemaan – kunhan hämmästelin.
Ennen vanhaan kivitalot rakennettiin tukevalle kivijalalle ja ensimmäisen kerroksen ikkunat nostettiin kadulla kulkijan ulottumattomiin. Sittemmin havaittiin kivinen jalka hyväksi kauppapaikaksi. Tori kukoisti, tavaratalot puuttuivat, mutta lähipalvelu saatiin kivijalkaan. Nyt supermarketit ja erilaiset suurostoskeskukset ja tavaratalot tokmanneja myöten mainitaan syyllisiksi kivijalkakauppojen häviöön. Näiden suurostospaikkojen sanotaan taas tulevan kärsimään nettikaupasta. Olipa niin että jo 20 vuotta sitten kuuntelin aaltotutkijoiden luennon, jossa sanoivat suurmarkettien olevan tuhon partaalla. Olivat ehkä liian aikaisessa arviossaan. He kuvittelevat päivittäistavaroiden nettiostamisen ja kotiinkuljetuksen olevan tuhon taustalla. Silloin ei tainnut vielä olla kansainvälisen nettiostamisen buumia. Nythän fillarinkumit ostetaan Kiinasta ja pusero jenkeistä tokmannien tai hennesmaukkojen sijaan.
Kuvassa ovat keltaisella kivijalkaliikkeet ja punaisina tolppina suuret ostosmarketit. Kysymys kuului kilpailevatko nämä toistensa kanssa ja syövätkö marketit julmasti kaikki kivijalkakauppiaat, tai siis ovathan ne jo syöneet kaikki perinteiset maitokaupat, sekatavarakaupat, lyhyttavarakaupat, siirtomaatavarakaupat, leipomot, kangaskaupat, hattukaupat, kenkäkaupat, kraatarit, turkisliikkeet ja vaatehtimot. Kukkakaupat, suutarit, parturit, kampaamot ja uutena ilmiönä kynsihoitolat tuntuvat vielä sinnittelevän. Uutena ovat myös tatuointiliikkeet ja fitness parlourit.
EKK tutkii eläviä kaupunkikeskustoja
EKK, eli Elävät Kaupunkikeskustat
ry on toiminnanjohtajansa Pokko Lemminkäisen johdolla kehitellyt kaupunkien
keskustojen elinvoimalukua. EKK on kaupunkien, kaupan liittojen ja
kiinteistöalan järjestöjen perustama keskustojen kehitystyön verkostotoimija. Keskustojen
vetovoimasta ollaan huolissaan. Eikä syyttä. Keskustojen ulkopuolella olevien
kauppakeskusten ja supermarkettien vetovoima imee jatkuvasti tyhjäksi
varsinaisen keskustan toimintoja ja kaupallisia toimintaedellytyksiä. Jopa
Helsingissä keskustan vetovoiman havaitaan heikentyneen. Liiketiloja jää
tyhjäksi ja vahvat ankkuritoimijat siirtyvät muualle. Keskustojen
elinvoimalaskenta perustuu liiketilojen kartoittamiseen ja luokittamiseen.
Kehitystä seurataan vuosittaisella päivityksellä. Luokittelussa tarkastellaan
lauantaisin palvelevia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita, arkisin palvelevia
yrityksiä ja tyhjiä liiketiloja. Lauantaisin palvelevat yritykset muodostavat
mittarin keskustan elinvoimasta. Arkisin
palvelevat yritykset vaikuttavat elinvoimaan neutraalisti. Tyhjät liiketilat
vähentävät elinvoimaa. Elävät kivijalkaliikkeet katutasossa pitävät
jalankulkuympäristön viihtyisänä ja mielenkiintoisena. Liiketiloilla tulee olla
oma ovi kadulle tai kauppakeskuksen käytävälle. Keskustojen elinvoimaa
seurataan Suomessa noin 40:ssä kaupungissa. EKK julkistaa elinvoimalaskennan
tiedot vuosittain kaikista mukana olevista kaupungeista. Tutkijana ja toimijana
on TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy, FM Martti Wilhelmsin johdolla.
Mitä nämä maagiset luvut tarkoittavat?
Elinvoimaluku
= (Lauantaisin palvelevien kauppojen ja ravintoloiden
lukumäärä – tyhjät liiketilat) jaettuna asukasluvulla x 1000.
Kaupallinen tiiviys = (Kaupat ja ravintolat) jaettuna keskustan pinta-alalla.
Helsingissä keskusta-alue on määritelty elinvoimatutkimuksessa ”kuumina kortteleina” (violetti) ja niitä ympäröivänä ”elävänä keskustavyöhykkeenä” (valkoinen viiva). Keltaiset viivat kuvaavat minun selvittämiä kivijalkaliikkeitä. Hyvinpä tuo määritelty ”kuuma” alue tuntuu seurailevan kivijalkaliikkeiden aluetta. Lännen ja etelän suunnassa se voisi kaivata laajentamista.
Tutkijat tutkivat Suomessa
usean kaupungin tunnuslukuja. Otetaanpa nyt listasta viiden kärki, kun
elinvoimaluvusta puhutaan. Onko yllätys, että mielitietty kaupunkini
Pietarsaari on tilastossa ykkösenä. Roger Wingren, Pietarsaaren entinen
asemakaava-arkkitehti on aktiivisesti työskennellyt oman kaupunkikeskustansa
hyväksi. Kaiken merkittävänä alkuna oli vuorovaikutustyö nimeltä ”Hyvä kaupunki
paremmaksi”. Vuonna 1987 työ sai ansioistaan SAFA-palkinnon. Sitten tehtiin
vuonna 1989 keskustan ”Liikenne- ja ympäristösuunnitelma”. Sen tekijänä sain
olla mukana. Jatkoa seurasi: Pietarsaaressa toteutettiin kävelykatu vuonna 1994.
Kirjoitin näistä ajoista blogissani:
http://penttimurole.blogspot.com/2019/10/suunnittelulla-hyva-kaupunki-paremmaksi.html
Nyt on uuden hankkeen aika. Keskustaa halutaan entisestään parantaa. Alkusointuina on laadittu esseekokoelma keskustan menneisyydestä, olemuksesta ja tulevaisuudesta. Tarkoitus on jatkaa uudella kehittämishankkeella. Roger Wingren kirjoittaa:
”Pietarsaaren keskusta on kuin suuri rakennus, ja jokainen sen yksittäinen rakennus kuin pieni kaupunki. Julkista tiloista koostuu kaupungin todellisuus, jossa kaikki aineelliset, henkiset ja hengelliset arvot kohtaavat, törmäävät toisiinsa ja sekoittavat keskinäiset sisältönsä ja kohtalonsa toisiinsa. Sisätila on rakennuksen suuri sisältö, siellä syntyy rakennuksen sisäinen elämä, joka sisältä ulospäin vaikuttaa ulkopuolisiin kaupunkitiloihin, katuihin ja aukioihin. Keskustassa kaupungin elämä syntyy julkisen tilan ja rakennuksen sisätilojen vuorovaikutuksena. Henri Lefebvre kutsuu sitä ”samanaikaisuudeksi”, sisä- ja ulkotilojen läpikuultavuudeksi. Siksi on rakennusten sisätilatkin muotoiltava niin, että ne kehittyvät kaupunkimaisiksi luomuksiksi.
Keskustan kaupunkirakennussuunnitelman tarkoituksena on palauttaa satunnaiselle kulkijalle mahdollisuus käydä sekä kaupan paikoissa, mutta myös omissa lepopisteissään ja -paikoissaan; kahviloissa, kapakoissa, ravintoloissa, yhdistystaloissa, kirjastossa, konsertti- ja taidesaleissa, elokuvateatterissa ja pyhäköissä. Tavoitteena on kehittää kaupunkia väriä ja muotoa vaihtavaksi kosmokseksi, instrumentiksi, joka antaa jotakin kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina; joka muuttaa olevat kaupunkitilat omaleimaisiksi paikoiksi, samanaikaisuuden, kohtaamisen, työn ja leikin paikoiksi.”
Pietarsaari on elinvoimatutkimuksen ykkönen. Taitaa olla niin, että elinvoimaluvun kauppavolyymiin on sisällytetty myös varsinaisesta keskustasta puolen kilometrin päässä olevat marketit. Se nyt ei kuitenkaan vaikuta minun lukuihini. Minähän mittaan näyteikkunallisia julkisivupituuksia. Pietarsaaren keskustassa on 2,8 kilometriä näyteikkunallista kivijalkajulkisivua. 19000 asukkaan kaupungissa se tarkoittaa 15 cm per asukas. Pietarsaaren keskustassa 11 % maa-alasta on kivijalkapinta-alaa. Se taas vastaa Helsingissä tiiveimpiä keskusta-alueita.
Tässä on Pietarsaari. Keskusta on EKK:n tutkimuksessa määritelty maamme elinvoimaluvultaan parhaaksi keskustaksi. Kuvastakin havaitsee positiivisen ilmiön. Kivijalkaliikkeet ympäröivät keskustan kortteleita. Tilannetta vielä parantaa se, että kaksi markettia sijoittuu puolen kilometrin päähän keskustasta. Ne näkyvät kuvan oikeassa yläreunassa. Keskustassa on kivijalassa näyteikkunallista julkisivua noin 2800 metriä. Se on 15 cm kaupungin asukasta kohti. Helsingissä kivijalkajulkisivua on 23200 metriä. Se on 4 cm kaupungin asukasta kohti. Kivijalkakerrosneliöitä keskustassa 1,7 k-m2 asukasta kohti.
Elinvoimaluku, mitä se on?
Elinvoimaluku on kadulta sisäänkäytävien lauantaisin auki
olevien liikkeiden lukumäärän suhde asukaslukuun, desimaalien välttämiseksi
kerrottuna 1000:lla. Tutkituissa kaupungeissa suurin elinvoimaluku on Pietarsaaressa.
Tämäpä sattui, kaikki mikä liittyy Pietarsaareen kiinnostaa minua. Pietarsaaren
lukuarvoksi on saatu 7, kun Helsingissä ollaan luvussa 2,5. Tämäpä yllättää. Soittelenkin
Pokko Lemminkäiselle ja kyselen elinvoimaluvun sielunelämästä. Elinvoimaluvussa
ovat mukana vain lauantaisin auki olevien liikkeiden lukumäärä ja tyhjät tilat
on vähennetty. Minulla on taas laskentaperusteena näyteikkunallisen julkisivun
pituus, olivat auki tai kiinni. Siksi minun ”elinvoimalukuni” onkin visuaalinen
kaupunkimiljööluku. Pietarsaaren keskustassa minun kaupunkimiljöölukuni on 1,7
kerrosneliömetriä kivijalkaliikkeitä koko kaupungin asukasta kohti. Helsingin
keskustassa minun lukuni olisi 0,4 k-m2 per koko kaupungin asukas. Alueittaiset luvut Helsingissä ovat tietysti
huomattavasti korkeampia. Kivijalkaliikkeet
ovat enimmäkseen juuri alueellisesti palvelevia. Kalliossa on 4,4 k-m2
kivijalkaliikkeitä per alueen asukas. Bulsan eteläpuolella 5,0 k-m2/asukas ja
Etu-Töölössä 3,5 k-m2/asukas.
Minun mittauksiani
Nyt mennään näihin minun
mittauksiini. Kävin siis läpi Helsingin keskeiset kadut Google Earthin
Streetview apunani. Tarkastelin myös joitakin lähiöitä ja laita-alueita
vertailuaineiston saamiseksi. Ja sitten katselin Pietarsaaren keskustan tilanteen
ja pistäydyinpä vielä eräänlaisessa ihannelähiössäni Matinkylässä. Tukholmassakin
ihailin kaupungin mahtavia ostoskatuja. Siellä muutamat kivijalkaliikekadut
hakkaavat kyllä mahtavasti sen kaiken mitä Helsingissä on tarjottavana.
Ajatellaan vaikkapa Drottninggatanin kävelykatua tai Götgatania Södermalmin
läpi tai Vanhan kaupungin Stora Nygatania ja monia muita. Mitkä ovat muuten
Helsingin ”suuret ostoskadut”? Olisiko Freda, Aleksi, Pohjois-Espa, pätkä
Manskua, pätkä Korkeavuorenkatua, kelpaisivatko Kalevankatu ja Eerikinkatu,
miten Bulsa? No, ”suurina” joskin pieninä ostoskatuina voisi ehkä puhua vain
kolmesta ensimmäisestä. Ei ole nyt Helsingistä vertaa. Mutta, kaikesta
huolimatta en nyt etsinyt suuria ostoskatuja. Kartoitin yksinkertaisesti
näyteikkunallisten kivijalkaliikkeiden julkisivupituutta katujen varsilla.
Kuva kertoo Bulevardin ja Espan kahta puolta löytyvän hyviä katuja, joiden varrella on katseltavaa, kohtaamista ja samanaikaisuutta. Etu-Töölö tarjoaa kohtalaisesti samaa herkkua. Krunikassa ja Katajanokalla ollaan jo melko heikossa hapessa.
Kivijalkaliikkeet ovat tiheimmillään Kampissa ja Hietalahdessa. Espan pohjoispuolella ja Kluuvissa ollaan miltei samalla tiheydellä. Keskeinen Kallio on hyvää kivijalka-aluetta. Hyvään luokkaan kuuluu Bulsan ja Espan eteläpuolinen alue. Lähiöissä, niin vanhoissa kuin uusissakin kivijalkaliikkeiden olemassaolo on vähäistä. Vielä ensimmäisen lähiön, Maunulan aikaan ei tiedetty supermarkettien olemassaolosta. Silti kivijalkaliikkeiden määrä on vähäinen. Maunulassa kivijalkaliikkeiden julkisivupituus on 560 metriä, Etelä-Haagassa 470 metriä ja Lauttasaaressa 1150 metriä. Asukasta kohti katseltavaa julkisivua riittää Maunulassa 6 cm asukasta kohti, Etelä-Haagassa 4 cm ja Lauttasaaressa 5 cm asukasta kohti. Bulsan eteläpuolisissa kaupunginosissa senttejä on 42 ja keskeisessä Kalliossa 37.
Kalliossa ja Töölössä on hyviä kivijalkakatuja. Yleensä liikkeet keskittyvät vilkasliikenteisten katujen varsille, mutta erityisesti Kalliossa on paljon kivijalkaliikkeitä sisäisten pääkatujen varsilla.
Vielä kiinnostaa paljonko niitä kivijalkaliikkeitä oikein on suhteessa maapinta-alaan tai kerrosalaan? Kerrosalaan vertailu tuottaisi liiaksi työtä, mutta maapinta-alaan verrattuna voitaisiin laskea kivijalkatehokkuusluku. Kivijalkaliikkeiden kerrosalaksi Helsingissä on tässä huuhaatutkimuksessa arvioitu noin 620000 k-m2. Kivijalkatehokkuus on parhaimmillaan varsinaisessa keskustassa, siellä ekj = 0,12. Toisin sanoen 12 % maapinta-alasta olisi kivijalkaneliöitä. Kalliossa, Etu-Töölössä ja Ullanlinnassa 8 % maapinta-alasta kertoisi kivijalkaliikkeiden pinta-alan. Lauttasaaressa ja Maunulassa ollaan jo alle yhden prosentin.
Tässä sitä nyt on numeronrakastajan maailmaa. Sinä et niitä rakasta – ehkä? Minä rakastan, vaikka niistä ei ole minulle mitään käyttöä. On ”kiva tietää” syndrooma. Bulsan ja Espan eteläpuolinen Helsinki on hyvää kivijalkakauppojen aluetta, samaan joukkoon pääsevät Espan pohjoispuoli ja Kluuvi, Kamppi ja keskeinen Kallio. Kaikissa on noin 100000 neliötä kivijalkakerrosalaa. Etu-Töölö ja Taka-Töölö ovat hyvinä kakkosina, kivijalkakerrosalaa on noin 50000 k-m2. Kaikkiaan Helsingin keskustasta löytyy lähes 300000 k-m2 kivijalka-alaa. Se on lähes puolet koko kivijalkaliikkeiden pinta-alasta. Kivijalkaliikkeet palvelevat suuressa määrin juuri oman alueensa asukkaita. Jotkut keskeiset alueet ovat kuitenkin vähäasukkaisia. Silloin palvelualueen on oltava laajempi. Keskeisessä Kalliossa on hyvä luku. Kivijalkatilaa löytyy 4 k-m2 per alueen asukas. Töölöissäkin on 3 k-m2 per asukas. Koko keskusta-alueella kivijalkaneliöitä on 7 k-m2 per alueen asukas. Koko Helsingin asukaslukuun verrattuna keskustassa on 0,4 k-m2 per asukas. Pietarsaaressa vastaava luku on 1,7 k-m2 per kaupungin asukas. Vanhoissa lähiöissämme on sentään vielä kivijalkaliikkeitä uusien vastapainona. Mutta kivijalkaneliöiden määrä jää alle yhteen neliöön per asukas. Matinkylä-Olari on minun vertailukohtani, siellä neliöitä on vieläkin vähemmän eli 0,3 per asukas.
Olari - Kuitinmäki - Matinkylä on hieno lähiö. Se on eräänlainen aikansa ihannelähiö. Simo Järvinen ja Eko Miettinen sitä taidolla kaavoittivat. Siinä on kaupunkimaisuutta vihreän ympäröimänä. Pääkadut ovat vihreitä bulevardeja. Kivijalkaliikkeitä ei kuitenkaan paljoa löydy. Kuvaan on valkoisella merkitty kerrostalot – hienoa filigrammia. Punaisella on merkitty suuret ostarit ja keltaisella kivijalkaan sijoittuvat näyteikkunajulkisivut. Kivijalkaa on vähän, sitä on vain 3 cm asukasta kohti. Olarissa Simo Järvinen yritti kaavamääräyksillä saada aikaan kivijalkaliikkeitä erityisesti Ruomelan raitille, joka on kävelykatu. Nyt kolmannes on lopettanut. Ikkunat tapetoitu.
Onko kivijalkaliikkeiden lisäämisen jotain taikakeinoa?
Uusissa rakennuksissa
yhtenä ongelmana sanotaan olevan perustajaurakoitsijoiden organisaation. Eri
yksiköt rakentavat asuntoja, toiset yksiköt liikerakennuksia, työkenttä ei
kohtaa. Asunnon hintaa korottavat liiketilat eivät ole asukkaiden mieleen.
Kilpailu on kova. Kaavamääräyksissä ei ole onnistuttu. Nyt mm. Helsingin
kaupunki yrittää tarmokkaasti kehittää asiaa. Se on kaikkien intressissä.
Asiantuntija Tuomas Santasalo sanoo kivijalkaliikkeille olevan tarvetta.
Kysyntää on, mutta valmiiksi tehdyt liiketilat niin tekniikan kuin
sosiaalitilojenkin osalta ovat liian kalliita pienyrittäjille. Mistä
kynsihoitolan tai kampaamon perustamishaluinen maahanmuuttajayrittäjä saisi
tarpeelliset rahat? Eikä vaan maahanmuuttajayrittäjä vaan kuka tahansa
pienyrittäjä. Yhtenä ratkaisuna voisi olla raakatilan rakentaminen. Yrittäjä
voisi sitten vähitellen, osin jopa omalla työllään parantaa tilaa. Kolmannes
kivijalkayrityksistä on ravintoloita tai kahviloita. Ravintolan perustaminen on
aina teknisesti hankalaa. Keittiökäryjen poistaminen vaatii kallista
tekniikkaa. Ja aina ei onnistu. Siitä on esimerkkinä tuossa naapurissani
Maunulassa uuteen taloon tehty ravintolakiinteistö, jonka vuokraaja on joutunut
odottelemaan virheellisten ilmastointiasennusten korjauksia vuosikaupalla.
Poikani Jussi sanoo heidän arkkitehtitoimistonsa työskentelevän lähes
jokaisessa oikeaan paikkaan osuvassa hankkeessa kivijalkatilojen puolesta.
Kertoo onnistumisista, kun pohjakerrokseen sijoitettu työhuone on voitu
yhdistää yläpuolella olevaan asuntoon. Sanoo kyllä pyörien säilytystilojen ja
muiden yhteistilojen vaativan lähes kaiken tilan katukerroksesta. Mahtuuko
sinne enää kivijalkaliikkeitä? Kaava on avainsana. Mutta sijainnin täytyy olla
oikea. Kivijalkaliikkeet eivät menesty pihan perällä tai hiljaisella
sivukadulla. Aikanaan Simo Järvinen, Olaria suunnitellessaan, sai
kävelyraitille useita kivijalkaliikkeitä ja jopa talvipuutarhan
suihkulähteineen. Nyt kolmannes liikkeistä on tyhjänä, ostari lopetettu ja
talvipuutarhakin sulkenut ovensa jo toistakymmentä vuotta sitten. Palmut
sentään saivat kasvaa vielä muutaman vuoden omillaan, kunnes niidenkin aika
tuli lähteä. Kivijalan liikkeet luovat kirjavaa toimintaa ja parantavat
yhteisöllisyyttä. Mykkä julkisivu mykistää myös kulkijan. Toivon innostavia
ajatuksia ja kustannustehokkaita keinoja kaikille asian parissa toimiville.
Tehtävä on sosiaalinen.
Tjänare,
VastaaPoistaMielenkiintoista tutkailua. Omakohtainen kokeminen Krunikka/Töölö/Kallio "elävyydestä" kallistuu selvästi Kallion eduksi. Töölö taas mieluisin asuinalueena (hengittää väljemmin).
Mechelininkatua ja Pohjoista Rautatienkatua en ole ikinä nykymaailmassa kulkenut jalan kivijalkasisäänkäyntien takia - paitsi Laiskaan Karhuun Mechelininkadulla
Ha det bra
Bjöte
SIR MUROLE
VastaaPoistaKiitos erinomaisista havainnoistasi blogissasi. Loistavia. Hienolla otteella. Yhtenäisiä EKK:n kanssa. Ja totuus on aina numeroissa. Ne ovat totta, mutta tulkinta voi joskus olla hieman yksilöllistä. Todennäköisesti se, että kun noin 66 % kivijalkatiloista on kaupoilla ja ravintoloilla (”lauantaiyrityksiä”) syntyy aidosti elävää kaupunkitilaa. Ja tyhjiä liiketiloja (”black holes”) mieluummin aina alle 5 % kokonaiskapasiteetista. On kultaista kokonaistasapainoa.
Itse ole pitkälti ”gehlisti”: miten koen itse kaupunkitilaa, ratkaisee. On myös yksilöllinen maku- ja mieltymysasia. Kaikkein tärkeintä on ilmastonmuutoksen hillitseminen: elävät, elinvoimaiset keskustat parasta lääkettä! Arjen autoriippumattomuutta eli autovapautta eli vapautta auton käytöstä arjessa. Vai ovatko sähköautot ratkaisu? Ehkä… Harvassa Suomessa… ”Vartin keskustassa” kotiovelta elävään keskustaan on korkeintaan vartin kävely (keskustan keskipisteestä r = 1 km). Helsinkihän on monikaupunki. Stockan kellolta on Hakaniemen kauppahalliin juuri se kaksi kilometriä…
Mikroliikkuminen on tulevaisuutta: yksi henkilö sähköavusteisesti. Mitä se vaikuttaa nyt kaupunkisuunnittelussa ”väylästöön”?
Rakennetun ympäristön asukastiheydeksi 10 000 asukasta / km2… Kalliossa nyt jopa tupla. Pariisissa 25 000 asukasta /km2. On ”lisää kaupunkia”. Rajana taivas? Vai tuoko rakennussuojelu näkymättömän lasikaton. Ja ilmastonmuutos kiihtyy. Tärkeämpää suojella elävää ihmiskuntaa, kuin rapistuneita rakennuksia ja harmaata kaupunkikuvaa?
Enemmän yhteisiä katutiloja, kattonopeudet alas max noin 20 km /h ja silti matka-aikakartta yllätys-yllätys kiittää? Ja jokainen kaupunki tekee itse omat ”tulevaisuusratkaisunsa”! Pietarsaari on ihme…