Rakentamisen puoliväliriihi

Varoitus: Älä aloitakaan tämän lukemista jos et ole mielettömästi kiinnostunut rakennusalan menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Pyörittelen asiaa seitsemän sivun verran -  ja se on itsekullekin liikaa! Minun pitäisi olla Tallinnan kaduilla seuraamassa Vanalinnan Päeväd – iltaohjelmaa, mutta kirjoitankin tätä tuskallista tekstiä. On kylmä ja hieman satelee.

Elettiin vuotta 2004. Suomen Rakennusinsinööriliiton tulevaisuusvaliokunta päätti tutkia rakentamisen tilaa kolmenkymmenen vuoden aikajänteellä. Aikaa on nyt vierinyt 13 vuotta eli puolet ennusteperiodista. Nyt on siis hyvä pitää puoliväliriihi. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa puheenjohtajana kouliintunut ja kansanedustajan työstä (1987-1995) vapautunut ja sittemmin TKK:n puurakentamisen professorina 1995-2000 toiminut rakentajafilosofimme Eero Paloheimo antautui työn vetäjäksi. Nyt hän oli vapaa mies johtamaan RIL:in kunnianhimoista hanketta. No, tasa-arvoa ei täysin noudatettu kun Eeron porukassa oli vain yksi nainen yhtätoista miestä kohti, mutta rakentajapiireissä on tämä ollut tapana. Rakentamisen tilaa tutkivat tekn. tri Esa Eranti, dipl.ins. Sampsa Heilä, rakennusneuvos Reijo Korhonen, dipl.ins. Jaana Matilainen, professori Pentti Murole, dipl.ins. Risto Pesonen, dipl.ins. Erkki Pätiälä, tekn. tri h.c. Kari Sipilä, valtiot. tri Timo Sneck, asuntoneuvos Markku Tahvanainen, dipl.ins. Markku Tuhola ja dipl.ins. Pentti Hautala sihteerinä. Luulisi että tuossa porukassa olisi rotia löytynyt ja löytyihän sitä. Raportin taustaksi valmistui 13.10.2003 Teknillisen Korkeakoulun tekemä selvitys rakentamisen nykytilasta.

Hyvänä vertailukohtana meidän raportillemme toimivat jälkeen päin tehdyt ROTI-selvitykset. RIL on ansiokkaasti tehnyt useita Rakentamisen tilaa kuvaavia ROTI-selvityksiä. Nostan hattua! Viimeisin ROTI valmistui kuluvana vuonna 2017.  

Tuoreessa Suomen Rakennusinsinööriliiton ROTI-selvityksessä rakennusalan tilaa on arvioitu monipuolisesti ja laajan tekijäjoukon toimesta. Rakennusten tila saa kouluarvosanan 7. On menty alaspöin kuin lehmän häntä. Infra nostaa hieman kärsää, saa arvosanan 7+. Vesihuoltopalvelut saavat arvosanan 7 1/2. Se on ajan huippua Suomessa. Tutkimuksen  ja koulutuksen arvosana on surullista luettavaa, se on 6 ½. Uusina arviointialueina ovat tieto-omaisuus ja rakennetun ympäristön kaikkinainen suunnittelu. Arvosanat seiskan tienoilla. Ei nyt ole aivan hurrattavaa.

Meidän raportissamme 2004 tarkasteltiin rakentamisen tilaa seuraavassa kehikossa:

1. Rakentamisen kytkennät

2. Rakentamisen nykytila

3. Visio vuoden 2030 rakentamisesta

4. Megatrendejä

5. Heikkoja signaaleja

6. Kolme skenaariota

7. Skenaarioita vastaavat strategiat

Me emme antataneet arvosanoja. Me kyllä käsittelimme rakennusalaa lähes samalla tavalla kuin ROTIssa. Ehkä suurimpana erona on se että me pidimme tuolloin rakennusalan vientiä ja siihen liittyvää koulutusta erinomaisessa arvossa. Sensijaan emme vielä osanneet sellaisia sanoja kuin digitalisaatio tai tietopääoma, vaikka puhuimmekin paljon tiedon tarpeesta ja tietopankeista.

Digitalisaatio kiinnostaa

En nyt aio tehdä mitään täydellistä sanasta sanaan selostusta kyseisestä raportista. Sensijaan aion nyt kaivaa joitain kiinnostavia yksityiskohtia. Erityisesti minua kiinnostaa se, miten aikanaan käsiteltiin tämän päivän huipputeemaa, rakentamisen digitalisaatiota. Niin, jos olet lukenut minun blogejani ja sitä kautta ajatuksiani, olet varmaan  havainnut etten ole digihurman varaukseton kannattaja. Väitinhän tässä taannoin liikenneministeriön tavoittena olevan teleporterit, jotka siirtävät ihmisiä langattomasti ja ilman asfalttia tai nelikoptereita paikasta toiseen. Tämä kyllä vasta sen jälkeen kun MaaS on meidät täydellisesti ottanut ohjaukseensa, autojen yksityisomistuksesta on luovuttu, nelikopterit tehneet tehtävänsä ja asfaltti käynyt tarpeettomaksi - kun vielä lentävät autot ovat vallanneet ubermarkkinat, sitten oltaisiin siirtymässä jo seuraavaan kehityksen vaiheeseen – teleporter-kauteen.

Näin vanhana sitä oikeastaan haaveksii noista teleportereista. Saattaisihan olla että siinä pystyisi henkiolentona salaa sekaantumaan noihin ihmisbittialkioihin ja päästä vaikka katsomaan miltä maan päällä näyttää. Ennen tätä liikenneministeriön markkinoimaa mullistavaa digiaikaa se ei olisi ollut mahdollista. Nyt se on tulossa. Luulen liikenneministeriön korkeiden virkamisesten käyvän tästä mahdollisuudesta jo  ministerinsä johdolla salaisia neuvotteluja Korkeimman kanssa. Haluaahan Suomi olla tässäkin asiassa maailman ykkönen. Tietysti siitä täytyy maksaa jotain matkaminuuttien mukaan, mutta sehän onkin jakamistalouden suuri idea, mitään ei anneta ilmaiseksi – käyttäjä maksaa. Luulen kuitenkin että hinnoittelu on vasta luonnosasteella. Tämä siksi että teleporteri käsittääkseni voisi mahdollistaa myös aikamatkat menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Silloin hinnoittelussa lähestytään nyt jo lähes mahdottomaksi pähkinäksi käynyttä ajatusta liikkumisen tasapuolisesta hinnoittelusta.

Liikenneministeriön vai oliko-viraston mainostekstissä sanotaan pään olevan pilvissä ja jalkojen tukevasti MaaS’in hurmassa. Näyttävät myös pilvenpiirtäjät olevan ministeriön mielessä. GIG – talous tunkeutuu tietoisuuteemme. Kiinalainen Didi ajaa Uberin ahtaalle. Uusia kilpailijoita astuu markkinoille. Rahaa löytyy. Raha etsii tuottoa. Ministeriö hötkyilee. Ajattelee varmaan digitalisaation seuraavaksi suureksi harppaukseksi ihmisten siirrot teleporterlla.

Hyvät ja huonot asiat

Meidän komiteatyössämme arvioitiin ensimmäiseksi rakentamisen hyvät asiat ja huonot asiat:

Rakennusalan vahvuudet ja hyvät asiat

Rakennusalan vahvuudeksi arvioitiin hyvät työntekijät. Arveltiin rakentamisen jatkuvan ja olevan suunniteltavissa ja ennustettavissa. Kilpailuasema kansainvälisesti arvioitiin hyväksi ja vientipotentialia arvioitiin olevan erityisesti itään. Uskottiin pienellä maalla olevan etuja rakentamisen markkinoilla. Rakennusalaa pidettiin luovana ja toimenkuvaa monipuolisena. Väitettiin myös suomalaisilla olevan pitkän tradition rakentamisen laadussa. Tässä yhteydessä ei mainittu sanallakaan rakennusalan tiedonhallintaa tai digitalisaatiota.

Rakwennusalan heikkoudet ja ongelmat:

Pahin heikkous oli rakennusten vajaakäyttöisyys muuttotappioalueilla ja pula kasvukeskuksissa. Julkisen sektorin resursseja pidettiin väärin kohdennettuina ja toimintaa tehottomana. Rakennushankkeiden kokonaishallintaa pidettiin puutteellisena ja prosessia siprpaloituneena. Tiedonhallinta ei toiminut.  Siinä se tuli! Erityisen vahvasti väitettiin rakennusalan irtautuneen muusta yhteiskunasta, uskottiin ettei rakennusala pysty ratkaisemaan asiakkaiden/tilaajien tarpeita. Sanottiin vielä, että rakentajat eivät huolehdi rakennusten kestävyydestä, elinkaarivastuu puuttuu. Heikkouslistan lopussa todettiin rakennusalan sekä imago että tuottavuus heikoiksi.

Rakennusala ei suinkaan ole ammattikunnan koon puolesta mikään mahtiala. Rakentajien osuus  työvoimasta on lähes muuttumaton. Se takaa tiettyä vakautta.

Megatrendit

”Megatrendit ovat suuria, maailmanlaajuisia tai yli koko yhteiskunnan ulottuvia, selkeästi nähtäviä kehityskaaria, joiden kohtaamiseen on alistuttava ja jotka ovat ilmeisiä. Megatrendit pyrkivät muuttamaan nykytilan.”

Ryhmä arvioi laajan kirjon megatrendejä. Minä otin tähän vain omasta mielestäni tärkeimpiä, irroittamalla ne kokonaisuudesta. Se on tietysti kardinaalivirhe, mutta niin tein.

Kansainvälisyys noteerattiin. Globalisaation uskottiin etenevän. Laajennetun EU:n arveltiin tiivistyvän. Suomen ajateltiin olevan akiivinen myötävaikuttaja. Kiina-ilmiön maailmanlaajuisuuteen uskottiin. Uskoa oli myös Venäjän merkitykseen rakentamisen markkina-alueena. Venäjän suhteen arveltiin myös infrayhteyksien korostuvan. Ihmisten arveltiin ryhtyvän liikkumaan rajojen yli entistä enemmän.

Sosiaalisina ilmiöinä ihmisten uskottiin pyrkivän yhä enemmän vapauteen, elämyksiin ja valintojensa lisäämiseen. Väestön ikääntymisen ja aktiivisen kolmas ikä -ilmiön  arveltiin muuttavan yhteiskunnan työnjakoa. Ihmisistä näytettiin olleen hyvin huolestuneita, sillä kaupungistumisen ja segregaation myötä ihmiset joutuvat elämään osana sirpaloitunutta ja elintyyliltään eriarvoista maailmankuvaa.

Rakentamisesta uskottiin hyvää: Rakentamisen logistiikka tehostuu, prosessit muuttuvat nopeiksi ja teknisesti hallituiksi, samalla asiantuntijajärjestelmät kehittyvät. Rakentaminen ryhtyy muistuttamaan yhä enemmän muuta teollisuutta. Rakennus kootaan eri maissa valmistetuista osista, teollisuus erikoistuu osien valmistukseen, osien tekeminen lisensioidaan ja vielä hännän huipuksi sähköinen asiointi kasvaa. Nähtiin sellainenkin positiivinen ilmiö, että elintason nousu lisää rakennuskulttuurin arvostusta.

Infrastruktuurin suhteen arveltiin tavarankuljetusjärjestelmien uusiutuvan ja kehittyvän. Yksityisrahoituksen uskottiin. Ajoneuvotekniikka ja älykkäät tiet johtavat energiatehokkaampaan, turvallisempaan ja joustavampaan liikenteeseen. Supernopeat junat muuttavat liikkumistapoja pitkillä matkoilla. Vesihuollon ja puhtaan veden merkitys kasvaa. Emme maininneet sanaakaan robottiautoista tai hypperloopeista.

Säädöksissä ja hallinnossa uskoimme EU:n rakenteiden ohjaavan ja rajoittavan paikallista päätöksentekoa ja identiteettiä. Uskoimme myös että poliittiset ideologiat hämärtyvät ja niiden merkitys vähenee. Rakentamista koskevat säädökset ja byrokratia lisääntyvät, tärkeiden ja vähemmän tärkeiden asioiden raja uhkaa hämärtyä.

Rakennusmateriaalien suhteen ajattelimme biotekniikan etenevän ja ympäristön terveellisyyden painoarvon kasvavan materiaalituotannossa. Emme sanallakaan maininneet nyt päällä olevaa homeongelmaa.

Energian kulutus ja elinkaarikustannus nousevat merkittäviksi suunnittelun ja rakentamisen osatekijöiksi. Samalla tietotekniikka, terveellisyys ja turvallisuus korostuvat suunnittelussa.

Opetuksen ja oppimisen luonne muuttuu, tutkintojen vaikutus työuraan ja elämään vähenee. Uutta tietoa synnytetään ihmistieteiden ja teknologiatieteiden integraation avulla. Rakennusalan suhteen optimismi ei ollut suurta sillä: Rakennusyritysten resurssit ja strategiat eivät hyödynnä täysipainoisesti tutkimusta.

Yhteiskunnalliset muutosten suhteen arvelimme tuotannon olevan yhä enemmän ei-aineellista ja  palvelujen osuuden lisääntyvän. Mutta teknistymisen myötä yhteiskunta muuttuu haavoittuvammaksi.  Autoistumisen arvioitiin aina vain lisääntyvän. Samalla myös sähköinen asiointi lisääntyy. Uskoimme myös etätyön kasvuun. Sanaa digitalisaatio ei käytetty kertaakaan. Ei myös sanaa jakamistalous. Ne olivat vielä 13 vuotta sitten vieraita käsityteitä. Yllättävää!

Viitteeksi nykyisestä investointitoiminnasta Helsingissä viime vuodelta on tämä kuva. Se kertoo talonrakentamisen osuudeksi 28 %. Peruskorjaus yksin on 22 %. Liikenneväylät ja liikenteen kalusto nappaavat mahtavan 47 %. Puistot ja liikuntapaikat sinnittelevät 1,5 %:lla kumpikin.

Heikot signaalit

”Heikot signaalit ovat aikaisia, jo nyt nähtävissä olevia merkkejä ilmiöistä tai kehityssuunnista, jotka tulevaisuudessa saattavat kehittyä erittäin merkityksellisiksi. Ne saattavat olla keskenään ristiriitaisiakin.”

Kansainvälisyydessä uumoiltiin Itämeren maiden muodostavan yhtenäisen talousalueen. Suomen pelättiin toisaalta ajatuvan etäiseksi ja yksinäiseksi saarekkeeksi. Rakentamisen pelättiin siirtyvän ulkomaille muun taloudellisen toiminnan siirtymisen myötä.

Sosiaalisia ilmiöissä nähtiin sinkkuyhteiskunnat. Naisten merkityksen asiakkaina ja loppukäyttäjinä sanottiin korostuvan. Lasten ja nuorten merkityksen kasvu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa nähtiin heikon signaalin arvoiseksi. Ihmisten turvallisuuden tarpeen arveltiin muuttuvan markkinointikeinoksi.

Rakentamisen kehityksessä pelättiin rakentamisen johtamisen ja päätöksenteon siirtyvän muille kuin rakennusalan ammattilaisille.

Säädökset ja hallinto johtavat byroktratian kasvuun vaikka purkuun pyritään. Toisaalta säädoksien mukaisia teknistyneitä taloja ei kyetä itse huoltamaan ja korjaamaan.

Energiansäästö ohjaa jälleen pieniin ja/tai hyvin eristettyihin asuntoihin. Energiasektorin murroksen pelätään lisäävän infrastruktuurin rakentamista.

Materiaalien suhteen tapahtunee paljon, materiaalit suunnitellaan mikrotasolla ominaisuusvaatimusten mukaan, tuotetaan itsensä korjaavia materiaaleja, teollisuuden sivutuotteiden uusiokäyttö lisääntyy ja poikkitieteellisyyttä ja nanoteknologiaa hyödynnetään prosessien kehittämisessä.

Opetuksen ja oppimisen suhteen heikkoina signaaleina nähtiin virtuaalinen opetuksen lisääntyminen, opetuksen teollistuminen. Nähtiin opetuksen muodostuvan kansainväliseksi liiketoiminnaksi.

Infrastruktuurin osalta pelättiin kunnossapidon tason laskua. Raideliikenteen käytön uskottiin lisääntyvän. Hybridiautot yleistyvät. Autot sähköistyvät kaupungeissa ja tavaroiden kuljetus siirtyy putkiin.

Johtopäätös:

No, eipä tuo meidän arvovaltainen komiteamme nähnyt mitään mullistavia muutoksia. Ei edes näissä herkissä heikoissa signaaleissa löytynyt johtolankaa nykyisin ministeriöiden visioissa esiintyviin sfääreihin. Tämä jälleen osoittaa oikeaksi tulevaisuuden ennustamisen mahdottomuuden. Ja käänteisesti sen etteivät ennusteet myöskään yleisesti toteudu. Tulevaisuus on aina toisenlainen kuin miksi sitä on ennusteltu. MOT. Siirrymme sitten skenaarioihin.

Suomessa valmistui raportin tekovuonna 32000 asuntoa.  Lama lohkaisi asuntotuotannon alle 25000. Nyt ollaan jälleen noin 35000 asunnon vauhdissa.

Skenaariot

”Skenaario ei ole ennuste eikä toive, vaan näkemys siitä, minkälainen joku vaihtoehtoinen

tulevaisuus voi olla ja miten siihen päädytään.”

Toimikuntamme laati sitten kolme skenaariota. Ensimmäinen näkemys A lienee se, jota me kaikki toivoimme omalle alallemme. Skenaario B oli ”laissez faire” tyyppinen, ”asiat menee omalla painollaan” asetelma. Kolmas oli sitten pessimistinen kurjuusskenaario C.  Mielenkiintoista katsoa missä ollaan. Näin ne skenaariot pääpiirteissään menivät:

A. Suomalainen rakentajakunta on kysyttyä, arvostettua ja se pystyy parantamaan kansainvälistä asemaansa. Alan opiskelijoiksi hakeutuu pystyvä osa nuorisosta, palkkataso paranee ja maan kansainvälinen kuva rakentamisen huippuosaajana vahvistuu. Rakennusalan tutkimus, koulutus ja rakennusalan tuotanto parantavat yhteistyötä keskenään ja muihin toimijoihin.

B. Rakennusalan toimijoiden kansainvälinen kilpailukyky säilyy nykyisellään. Metsäteollisuuden ja informaatiotekniikan suhteellinen kiinnostavuus on rakennusalaa korkeampi. Rakennusala on ala muiden joukossa - mielletään perustuotannoksi. Opiskelijat ovat keskitasoa, kansainvälistymiseen ei kiinnitetä erityistä huomiota.

C. Kotimaisten rakentajien kilpailuasema heikkenee olennaisesti. Tähän päädytään mm. pääomien puutteen johdosta ja siksi, että rakentamista pidetään meillä yleisesti auringonlaskun alana. Tämä johtaa heikkoon opiskelija-ainekseen. Rakentaminen hiljenee. Suomalaisten rakentajien parhaat työpaikat löytyvät ulkomaisten rakentajien edustajina Suomessa.

Päätös: Harkittuani ylläolevia skenaarioita tulin siihen tulokseen että olemme menossa hyvinkin skenaario B:n mukaista polkua. Asiat eivät ole hyvin, mutta ei huonostikaan. Talot homehtuvat ja rakennuttaminen puurtaa syvällä. Kustannusarviot ovat taivaan tuulissa. Mutta asuntotuotannolle on kysyntää ja infrainvestoinnit kasvavilla kaupunkiseuduilla ovat korkealla. Opetusta on järjestetty uudelleen sellaisella tarmolla, että välillä oli pelättävissä koko ammattikuntanimikkeen hukkuvan maanmittareiden ja koneinsinöörien puristukseen. No, siitä kai jotenkin selvittiin, vaikka rakennustalous taisi muuttua kiinteistöbisnestaloudeksi. Siis Skenaario B.

Suomen investoinnit rakentamiseen suhteutettuna muihin menoihin osoittavat yhteiskunnan menokehityksen megatrendiä. On siirrytty palveluyhteiskuntaan.

STRATEGIA SKENAARION B TOTEUTUESSA

Rakentamisen tarve

Suomalaisen rakentajakunnan työllisyys ja tarve on kiinteästi sidottu uudisrakentamisen ja korjaustyön suhteeseen. Infrastruktuuria pidetään yllä koko maassa ja otetaan huomioon maan sisäinen muuttoliike. Ulkomaalaisten kanssa käytävässä kilpailussa selvitään paremman paikallistuntemuksen johdosta.

Kotimaisuus/kansainvälisyys

Suomalaisten yritysten kansainvälinen toiminta on erillisten projektien varassa.  Poikkeuksena on rakentaminen ja suunnittelu Venäjälle. Se voimistuu ja saa kansantaloudellisestikin merkittävän aseman. Tämä otetaan huomioon jossain määrin myös alan koulutuksessa. Toinen alue, jossa kansainvälinen toiminta jatkuu, on rakentamisprosessien ja järjestelmien sekä joidenkin rakennustuoteteollisuuden toimitukset ulkomaille. Tällä alueella suomalainen rakennusteollisuus ja metsäteollisuus toimivat yhteistyössä. Taitaa olla niin, että tuossa ajateltiin nimenomaan puurakentamisen suurta tulevaisuutta.

Koulutus/ammattien arvostus

Koulutus limitetään työelämän kanssa siten, että oppiminen jatkuu elinikäisenä ja työelämään saadaan kosketus opiskelun varhaisvaiheessa. Lisääntyvää huomiota kiinnitetään korjausrakentamiseen. Perusosaamisen lisäksi loppututkintojen kirjo on moninainen ja opiskelijat voivat jo varhaisessa opiskeluvaiheessa valita hyvinkin monipuolisen ja poikkitieteellisen yhdistelmän opiskelunsa kohteeksi.  Suomi pyrkii alalla omavaraisuuteen, mutta ei kansainvälisesti merkittävään asemaan.

Tuotantoelämän rakenne

Rakentaminen säilyttää suurelta osin perinteiset muotonsa, mutta pystyy kuitenkin  torjumaan kansainvälisen kilpailun. Suomalaisiin rakentajiin luotetaan edelleen kotimaassa. Urakat pyritään pilkkomaan siten, että kansainvälinen kilpailu ei pure ja rakentajat säilyttävät työllisyytensä. Tietotekniikka tulee itsestään selväksi rakentamisen osaksi.

Rakennustekniikan kehitys

Tekniikkaa kehitetään maltillisesti pitäytyen varmoissa menetelmissä, rakenteissa ja materiaaleissa. Tutkimustuloksia sovelletaan vasta huolellisten ja pitkäaikaisten kokeilujen jälkeen. Rakentaminen kokonaisuudessaan vahvistaa yleistä mielikuvaa perusteollisuudesta, joka valmistaa pitkäikäisiä tuotteita. Rakennustekniikan jatkeeksi nostetaan huoltotekniikka sen olennaiseksi varmistajaksi.

Johtopäätös:  Siinä se oli, melkoisen puisevaa, mutta realistista rakentajakuvaa. Strategiassa ei mitenkään heijastu Suomen hallituksen korostama vientitalous. Nyt virkakielikin puhuu palveluyhteiskunnasta ja palvelujen viennistä. Esitetyssä strategiassa ei uskottu maamme rakentajien kykyyn synnyttää palvelujen vientiä. Tarkoitan suunnittelupalveluja, rakenuttamispalvelua, opetuspalvelua tai tutkimuspalvelua. No, sehän on osoittautunut todeksi. Suomalaiset yritykset niin suunnittelussa kuin rakentamisessa ovat paljolti ulkolaisessa omistuksessa suoraan tai pörssien kautta. Kansainvälisessä toiminnassa nämä yritykset eivät juurikaan hyödynnä suomalaisia tytäryhtiöitään. Se johtuu siitä ja vain ainoastaan siitä, ettei meillä ole perinteisellä rakennusalalla kansainvälisesti kiinnostavaa annettavaa. Menneitä muistoja ovat Kostamus, Norilsk, Bagdad, Libya, Jeddah, Colombo, Hanoi jne. Suomalainen kehitysyhteistyö antoi joskus tilaisuuden kansainväliseen oppimiseen. Sekin on päättynyt. Sen päättivät jo vuosia sitten meidän omat virkamiehemme. Eräs vanha rakentamisen konkari sanoo, että syyllisiä olivat suomalaiset rakentajat, kun eivät osanneet selittää virkamiehille suomalaisen suunnittelun ja rakentamisen merkitystä kehitysmaayhteistyössä. Syitä on sysissä ja sepissä, mutta loppu se on!

Suomessa talonrakennus on keskittynyt asuntoihin. Asuntojen osuus on noin 60 % uudisrakentamisen volyymistä. Huippua elettiin 70- ja 80-luvuilla.

Toimenpide-ehdotukset

Välittömät toimenpiteet ovat tulevaisuusjaoston johtoryhmän ehdotuksia Suomen

Rakennusinsinöörien Liitto RILille.

Rakentamisen ennakointi ja ohjaus

Tulevaisuusjaosto esittää sellaisen selvityksen tekemistä, jonka lopputuloksena voidaan arvioida rakentamisen ja rakentajien eri ammattikuntien tarve Suomen eri osissa lähimpien vuosikymmenten aikana. Maan sisäinen muuttoliike on arvioitavissa kohtuullisella tarkkuudella, samoin arkkitehtien, insinöörien ja rakennusalan työväen määrät tulevina vuosina. Myös rakennuskanta on tunnettu ja sen tulevat muutokset ovat likimain ennakoitavissa. Sirpaletieto eri lähteistä pitää yhdistää havainnolliseksi, päätöksentekoa helpottavaksi kokonaisuudeksi. Vallitsevaa ja ennakoitavaa tilannetta on sen jälkeen verrattava tavoitetilaan. Selvityksen tulee päätyä ehdotuksiin tarpeellisista muutoksista, jotka liittyvät koulutukseen ja aluepolitiikkaan.

Rakentajien peruskoulutus

Nykyinen rakennusalan koulutus ei vastaa työelämän eikä aina asiakkaidenkaan tarpeita. Se ei ole koordinoitua sen enempää eri tutkintotasojen (korkeakoulut/opistot/ammattikoulut) kuin rinnakkaisten tutkintojenkaan (insinöörit/arkkitehdit) näkökulmasta. Tulevaisuuden kaikissa vaihtoehdoissa koulutus on avainasemassa. Samalla kun toteutetaan jatkokoulutus esimerkiksi kansainvälisiin tehtäviin, on nykyinen koulutusjärjestelmä uudistettava siten, että otetaan huomioon rakennusalan kokonaistarpeet nyt ja odotettavat tarpeet seuraavien vuosikymmenten aikana. Koulutuksen ja työelämän liittäminen toisiinsa on keskeistä.

Koulutus kansainvälisiin tehtäviin

Strategiat, joissa Suomi suuntautuu voimakkaasti kansainväliseen rakentamiseen, eivät tällä

hetkellä ole mahdollisia. Ne edellyttävät koulutusjärjestelmämme täydennystä. Koulutuksen

muuttuminen kansainväliseen suuntaan ei myöskään muissa strategioissa ole haitaksi.

Tulee ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin sellaisen jatkokoulutuksen luomiseksi, jossa osa

diplomi-insinööreistä voi suorittaa kansainvälisiin tehtäviin tähtäävän erikoistutkinnon.

Koulutus rakennusten ylläpitoon ja korjaukseen

Historiallisista syistä on koulutuksemme kaikilla tasoilla keskittynyt uudisrakennusten tuottamiseen. Teknisiä rutiineja rakennusten huoltoon tai korjaukseen ei samassa yhteydessä ole syntynyt. Huomattakoon, että korjausrakentamisen ”aatteellinen” sisältö on toinen kuin uudisrakentamisen. Rakennusalan poikkitieteellisenä hankkeena on luotava pysyvä jatkokoulutusjärjestelmä, jossa eri alojen asiantuntijat – korkeakouluista ammattikouluihin – voivat suorittaa erikoistutkinnon korjausrakentamisen ja rakennusten ylläpidon osa-alueilta.

Rakentamisen lupaprosessit

Menestyksellisessä yritystoiminnassa tartutaan ajankohtaisiin mahdollisuuksiin. Jos lupaprosessit etenevät kohtuullisessa ajassa ja lopputulos on likimain ennakoitavissa, ajankohtaisiin ideoihin voi tarttua. Toisaalta kiinnitetään lainsäätäjän huomio rakentamista koskevien kaavoitus-, YVA-, rakennuslupa-, vesilupa-, ja ympäristölupa- ja jätelupaprosessien moninkertaisuuteen ja hallinnolliseen raskauteen. Vaaditaan, että lupaprosessin läpinäkyvyyttä lisätään.

Menestystuotteiden kehittämisohjelmat

Suomalaiset rakentajat tarvitsevat menestystuotteita mm. alan viennin virkistämiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi ekotehokkuuteen, rakennusten elinkaaren hallintaan ja toimivuuteen tähtäävät ratkaisut tai ne saattavat myös vastata teknistyvän rakentamisen tarpeisiin erityisaloinaan esimerkiksi turvallisuus, tietotekniikka, talotekniikka, rakennusten automatiikka tai ne voivat liittyä seniorikansalaisten asumistarpeisiin. Uusia asiakastarpeita palvelevien tuoteratkaisujen taltioimiseen ja tarjontaan pitää perustaa sähköinen ideapankki

Rakentamisen vientiohjelma

Kansainvälistymisstrategiassa muodostetaan suomalaisen erikoisosaamisen klustereita.

Ympäristökysymysten painotus on yksi megatrendi ja sen myötä rakennusten ja infrastruktuurin energiatehokkuuden vaatimukset kasvavat. Samalla EU laajenee ja sen toiminta tiivistyy. Nämä luovat vientimahdollisuuksia Suomen rakennusalalle, mutta niiden laaja edellyttää mittavaa panostusta markkinointiin. Siksi tulee käynnistää yhdessä rakennusalan ministeriöiden, liittojen ja muiden toimijoiden yhteistyönä suomalaisen rakentamisen markkinointi- ja vientiohjelma, jonka myyntiartikkeleita ovat energiatehokkaat rakennukset ja energiatehokas infrastruktuuri.

Johtopäätös: Tulevaisuusvaliokunnan työryhmän työ kiteytyi näihin suosituksiin. Siis kerrataanpa vielä: On selvitettävä ja ennustettava rakennusalan eri tasojen työvoimatarpeet. Sitten on arvioitava uudelleen tämän selvityksen pohjalta koulutusohjelmat. Koulutuksessa on kinnitettävä erityistä huomiota kansainvälisiin tehtäviin sekä rakennusten ylläpitoon ja korjausrakentamiseen. Kansainvälisyydelle ei suinkaan ole riittävää se, että luentoja pidetään kankealla englannin kielellä, eikä se että opetusvirkoihin palkataan ulkomaisia keskitason proffia. Kyllä opetukseen ja innovaatioon liittyy jokin mystinen kansallinen identiteetti. (Kirjoittajan vankka mielipide!) Lupaprosessien kehittäminen oli valiokunnan huolena. Niitä on virtaviivaistettava. Jotain sellaista on kai meneillään. Menetystuotteet viennin virkistämiseksi olivat yksi keskustelun aihe. Kuviteltiin että sähköinen ideapankki voisi tässä auttaa. No, eipä se taida kuitenkaan niin olla, että jokin hallintoviranomainen tällaista laatisi. Kai se on yritysten yhteistyötä ja kansainvälisyyttä huipussaan. Lieneekin niin että rakennustuoteteollisuus onkin melkoisen ansiokkaalla tavalla hoitanut oman leiviskänsä. Viimeisenä suosituksena toimikunta esitti rakentamisen vientiohjelmaa. Erityisesti haluttiin korostaa ympäristöosaamista ja energiaosaamista. Uskottiin kysymyksen olevan markkinoinnista. Haluttiin korostaa laajaa yhteistyötä. Olen ymmärtänyt, että nyt on käynnissä pikemminkin tällaisen toiminnan alasajo, kuin että se olisi vahvasti valtion tai kenenkään toimijan agendalla.

  

Rakennusviennistä ei sittenkään tullut sitä toimikunnan vakaasti uskomaa veturia.Suuri pettymys on varmaakin Venäjän vienti. Siihen uskottiin kuin pukki sarviinsa.

Niin mitä jäi käteen?

Ohjelmaa esiteltiin kansanedustajille ja ikään kuin vaikuttajille. Tekijäporukassa oli väkeä niin opetuksen kuin tuotannonkin sektoreilta. Asia taisi kuitenkin painua unohdukseen. Ovatko nämä asiat enään lainkaan ajankohtaisia? Minä vain kysyn ja ehdotan että RIL:in uusi tulevaisuustoimikunta jaksaisi vilkaista tähän vanhaan ajatusmyllyyn ja sitten arvioisi puoliväliriihessä uusia tekemisten tarpeita. Hyvää vointia teille, minä menen nyt pyöräilemaan Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Siellä lauletaan ja soitetaan.

Mattikoon hautajaiset

Omaisten pyynnöstä ilmoitan, että Matti K. Mäkisen hautajaiset  pidetään Tapiolan kirkossa lauantaina kesäkuun 10. päivä klo 10. He toivottavat kaikki Mattikoon ystävät sinne sydämellisesti tervetulleiksi.

Kaupungin piirteet - Pro Helsinki 100

Viime viikolla julkaistiin Pro Helsingfors –säätiön kirja nimeltä Kaupungin piirteet. Juha Ilonen on kirjan toimittaja, taittaja sekä valokuvaaja. Mahtava teos kertoo historiasta ja nykypäivästä. Kirjoittajat paljastavat kiinnostavia asioita historian monipolvisesta kulusta, mutta yltyvät jopa kritiikkiin koskien nykypäivän suunnittelun ja rakentamisen vauhdikasta menoa. Kirjan toimituskuntaan kuuluivat Klaus Grotenfelt, Ville Helander ja Juha Ilonen. Artikkeleiden kirjoittajia oli  14 henkeä. Lisäksi kirjassa on useita esseitä. Kirja on painava teos. Se painaa tasan kaksi kiloa. Minä kuitenkin selviydyin voittajana, sillä minun kirjani painaa 2,4 kiloa.  Kirja on kooltaan normaalia romaanikokoa suurempi, eikä se siten sovellu unilukemiseksi.  Sitä on varsinaisesti luettava ajatuksella ja selkä suorana. Lukuhetken osana on oltava kunnioitus tuohon ympäristömme ihmeeseen - Helsinkiin.

Aluksi puhun itsestäni

Dostojevski kysyi itseltään: ”Mistä kunnon ihminen puhuu kaikkein mieluimmin?" Vastaus: itsestään. Siispä puhun itsestäni. 

Haluan vielä katsoa, pikaisesti vain, miten eri aikojen suunnittelijat antoivat sysäyksiä tähän meidän nykyisyytemme synnyttäneeseen prosessiin. Olen sivunnut tätä aihetta jo blogissani:

http://penttimurole.blogspot.fi/2016/04/kadut-ja-kaupunki-erottamattomia.html

Mutta nyt sylttytehtaalle: Juha Ilonen pyysi minua kirjoittamaan liikenneväylien vaikutuksesta kaupunkikuvaan. Kun lupasin en tiennyt kirjan majesteettisesta luonteesta. Ajattelin kirjoittamista lähinnä tyypillisenä lehtiartikkelina tai esitelmänä. Alkutöiksi ryhdyin laittamaan Ehrenströmin, Bertel Jungin ja Eliel Saarisen verkkoja Google Earthiin. Saisin silloin jonkinlaisen kuvan liikenneverkkojen evoluutiosta.

Mutta taustaksi tarvitsin nykyverkon. Se oli digitoitava. Linkkejä oli tuhansia. Tein työtä sitkeästi. Tein nykyverkon kolmessa kategoriassa: valtaväylät, kokoojakadut, pikkukadut. Kauanko istuin koneen ääressä? Ehkä viikon tai kaksi. Mieletöntä. Artikkelin teossa suurin aika kului nykyverkon koodauksessa! Lopuksi minulla oli punaisella piirretty nykyverkko, jonka päälle saatoin sijoitella historiallisia verkkoja.

Helsingin seudun nykyverkko on itse asiassa aikamoinen ihmisten kätten työ. Kuinka paljon siihen sisältyy ajattelua, suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa. Ja mikä ihmeellisintä, kaikki nuo punaiset viivat ovat joillekin kotipolkuja, perusteellisesti tuttuja, taloineen, puineen, kuoppineen ja portteineen. Tällaisen systeemin syntyminen ei ole yhden ihmisen aikaansaannosta. Se on prosessin synnyttämä. Ja prosessi lisää ja muuttaa nyt olevaa, tavalla jota emme voi ennustaa. Siksi tämä verkko on niin ihmeellinen luomus. Se kertoo aikalaistensa suhteesta aineettomaan perintöön, yhteisöllisyyteen, luontoon ja edellisten sukupolvien kätten töihin. Se kertoo kulttuurista. Kulttuuri on meidän peilimme.

Ehrenström pyysi Korkeata Suostumusta

Johan Albrecht Ehrenströmin kunnioittava kirje keisarille vuodelta 1812 on ensimmäisiä dokumentteja, jossa käsitellään katujen vaikutusta Helsingin kaupunkikuvaan. Sanakäänteissään mahtavasti polveilevassa kirjeessä Ehrenström perusteli myös asemakaavaluonnoksen suoraviivaisia katulinjauksia:

"Komitea on tahtonut estää sen, että silmää loukkaisivat kaikki nämä mutkaiset kujat, jotka nyt erottavat kortteleita, kaikki ne vinot kulmat, joita nämä korttelit muodostavat suhteessa katuihin; se on tahtonut antaa kaikille kaduille, samoin kuin Rantakaduille, sopivan leveyden, määrätä Julkisille Rakennuksille samoin kuin Toreille edulliset paikat, lyhyesti, tehdä tämän Suunnitelman, kaikissa suhteissa, sen Herran arvoiseksi, jonka Korkealle Suostumukselle se alistetaan."

Tässä kuvassa näkyy punaisella kaupungin rakenne silloin kun Ehrenström tuon kirjeen kirjoitti ja asemakaavaa perusteli. Oli vuosi 1812. Kartassa alla häämöttää Ehrenströmin suunnitelma joka sai lopullisen siunauksen keisarilta vuonna 1817.

Keskustan katujen ”kultainen leikkaus” on meidän kaupunkimme ydintä. Micke Sundman kirjoittaa artikkelissaan: ”Mikä yksinkertainen ja selkeä katuverkosto! Keskustaa hallitsevat ja jäsentävät kaksi istutettua paraatikatua, jotka yhdistävät satamat toisiinsa. Kolmas monumentaalikatu lähtee sisämaata kohti näiden leikkauspisteestä. Graniittikukkulat antavat muille kaduille niiden topografisen ilmeen. Mikä nautinto onkaan kulkea tässä selkeässä katurakenteessa.”

Liikenneverkkojen mittava evoluutio 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuun seurasi väkimäärän kasvua. Vuonna 1800 Helsingin asukasluku oli 8000 henkeä – Viaporin väki mukaan luettuna. Vuoden 1915 ennusteissa kaupunkia tehtiin 500000 asukkaalle. Ehrenströmin katuverkko vuodelta 1817 (keltainen), Helsingin niemen katuverkon rakentuminen vuosisadan loppuun mennessä (valkoinen), Bertel Jungin ja Eliel Saarisen vuosina 1913-1915 piirtämä verkko (violetti) sekä Saarisen vuoden 1918 Pro Helsingfors-suunnitelman verkosto (vaalea sininen). Kuvaan on tunnistamisen helpottamiseksi piirretty nykyiset rautatiet (sininen) sekä metron nykyisyys ja tulevaisuus (oranssi)..

Kuva kertoo verkkofilosofiasta Jungin ajoista viimeisimpään yleiskaavaan. Jungin ja Saarisen aloittaessa henkilöautoja oli 7 kappaletta, nyt niitä on neljännesmiljoona. Nykyisen verkon alueellinen laajuus saavutettiin 1980-luvulla. Viimeisin yleiskaava ehdottaa varautumista laajoihin tunneleihin. Samalla toteutettaisiin bulevardisointi.

Nyt siirrymme tarkastelemaan teoksen sisältöä.

Artikkelit luotaaavat syvältä

Vilhelm Helander on itseoikeutettu kirjoittaja. Hänen artikkelinsa otsikko on: Pro Helsingfors – Eliel Saarisen suunnitelma ja sen perintö. Markus Manninen kirjoittaa erityisen mielenkiintoisesta Viaporin rakentamisprosessista.

Wiaporin linnoitusesplanadi vuodelta 1900.

Tommy Lindgren valottaa ja kritisoikin uutta ilmiötä Helsingissä: Huimaus – Helsinki rakentaa korkealle. ”Rakennuksen kasvaessa korkeutta sen vaikutukset välittömään ympäristöön voidaan kiteyttää ihmisvirroiksi, neliömääriksi ja valovarjo -tutkielmiksi. Ympäröivän kaupungin ylle nouseva torni on kuitenkin vaikeammin hallittava esine kuin sitä kuvaavien arvojen summa – sen vaikutukset koskettavat koko kaupunkia, ja sen ilme antaa leiman itse rakennuksen lisäksi maisemalle, jota se muokkaa.” Näin kirjoittaa Tommy Lindgren.

Helsinki vuosina 1810 ja 1980, Micke Sundmanin karttatutkielmana.

Mikael Sundmanin aiheena ovat Helsingin rannat. Hän kutsuu niitä kantakaupungin januskasvoiksi. 

Lauri Putkonen kertoo Sörnäistenrannan 1800-luvun start-up yrityksestä ja uusiutuvasta energiasta – suuresta tuulimyllystä.

Hanna Hyvönen siirtyy korkealta maan alle, hän uppoutuu Helsingin keskustan maanalaisille kävelyreiteille. 

Hanna kirjoittaa: ”Keskustan maanalainen rakentaminen konkretisoi vuosikymmenten mittaan muuttuneita kaupunkitilan ja liikkumistapojen arvostuksia.”

Klas Fontell kuvaa intohimojen monumentteja ja julkista taidetta kaupunkikuvassa. 
Jouko Aaltonen, Ilkka Kippola ja Jari Sedergren kertovat huimia tarinoita dokumenttielokuvien Helsingistä. He kertovat muutoksen ja pysyvyyden kuvista.

Helsingin kartanot Ranja Hautamäen esityksestä napattuna.

Ranja Hautamäen aiheena ovat kartanot. Hienot kuvat toimivat oppaana jos haluaa tutustua vaikkapa polkupyöräretkellä esikaupunkien kartanoihin. 
Rainer Knapas kuvaa puistoja ja julkista luontoa 1800-luvulta.

Viimeisenä varsinaisena artikkelina on Claes Tallbergin Rautakauppiaan visio. Artikkeleista koostuu 182 sivua.  Kuvat ovat mahtavan hienoja. Uudet kuvat ovat kaikki Juha Ilosen ottamia. Mutta tarina ei pääty artikkeleihin. Alkaa esseiden mahtava vyöry. Niitä riittää vielä kuutisenkymmentä sivua.

Kolmen sepän patsas oli Pro Helsingfors säätiön pystyttämä ensimmäinen monumentti. Kuvanveistäjä Felix Nylund siinä tarkkailee duunareiden kanssa patsaan pystytystä vuonna 1932.

Esseet ovat huippua

Kirjoittajia on 19 henkeä. Esseet kuvaavat, jopa ylistävät Helsingin kantakaupunkia Ehrenströmin jäljiltä. Katujen kultainen leikkaus, oikea mittakaava ja yhteys mereen, ne luovat ihmeellisen ja ainutlaatuisen kaupungin. Ensimmäinen ja ikäjärjestyksessä vanhin esseisti kertoo 1950-luvun alkuvuosien hetkistä: ”Reittini kulki Hesperiankadun länsipäätä pitkin, läpi mäntymetsikön, ohi muutaman kallistuneen

hautakiven, joissa nimet olivat venäläisin kirjaimin. Rantakahvilassa istahdin usein tuolille tai asetuin makuulle rannan hiekkaan, lukemaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.” Niin voidaankin kysyä etsivätkö kirjoittajat näissä esseissä kadonnutta aikaa vai hahmottavatko he tulevaisuuteen? Mielenkiintoista!

Eräs esseistä ylistää graniitin kauneutta. Se kertoo pelolla kiinalaisesta katukivestä, joka puhuu eri kieltä, peittäessään vieraslajina helsinkiläisiä kävelykatuja. Kyllä, Keskuskadulla, mutta Espa ja Aleksi ovat sentään ihanasti hehkuvaa suomalaista ikikiveä - tässäpä pieni katusuunnittelijan oikaisu. Eräs esseistä kertoo kaupunkiluonnosta,  kivien tai asvaltin halkeamista esiin tunkevista kasveista. Kirjoittajan mukaan ne kertovat ihmisten aikaansaannosten katoavaisuudesta. Yksi esseistä on huolissaan teollisuusrakennusten kadosta. Näin katoaa myös vanhalle keskustalle luonteenomainen rouheus. Pro Helsinki Säätiön puheenjohtaja kirjoittaa essessään näin: ”Minun Helsinkiäni ei ole ilman merta, vuodenaikoja ja meitä helsinkiläisiä.” Eräs esseisti juoksee arkkitehtuurijuoksua. Hänen kiehtova paikkansa on Käpylän kirkko. Hänen mielestään siellä on muutoksen rajapinta. Siluetin lumo on yhden esseen aiheena. Esseisti ihailee Helsingin yhtenäisesti rakennettuja kokonaisuuksia, hän myös uskoo Jätkäsaaren ja Kalasataman nousevan aikanaan tähän eliittiluokkaan.

Seuraava esseisti kertoo rakastamastaan Punavuoresta. Hän lukee seinien rappauksia ja kuuntelee mielessään Rauno Lehtisen kappaletta  “Siellä aina ystävä”. ”Helsingin historia kaupunkina on edennyt ilman vellovaa dynamiikkaa, eikä suurilla visioilla ole ollut mahdollisuuksia juurtua”. Näin kertoo seuraava essee. Se kertoo, että juuri tästä syystä saamme nauttia kaupunkimme harmonisesta mittakaavasta. Kaupungissa kauneus ei voi olla ainoa arvo rakennusten tai alueiden säilyttämiselle. Essee nimeltään  Meri, kallio ja luonnonläheisyys haluaisi suojella myös rumaa ja hassuja paikkoja.  Seuraava essee korostaa Helsigin vihreitä arvoja, huvilapuutarhoja, kartanomaisemia, jokilaaksojen peltoja, selänteiden metsiä, siirtolapuutarhoja, hautausmaita ja kansanpuistoja – sekä näihin kytkeytyviä kertomuksia helsinkiläisestä elämäntavasta. Esseisti pelkää uuden yleiskaavan asettavan näitä arvoja uhatuksi. Taas uusi hieno essee näkee meren sormet metsäsormien lomassa. ”Kaupungin kahtalaisessa otteessa, pohjoisten ja eteläisten vaikutteiden sulattajana, välittäjänä, metsältä ja mereltä paikkaansa hakien.” Essee nimeltä Saavutettava meri unelmoi meren saavutettavuudesta kaupungin rantavyöhykkeillä. Yksi kirjoittajista on nimennyt tarinansa Alkemiaksi. Essee kertoo kiskojen, asfaltin ja mukulakivien alkemiasta: ”Raitiovaunun ikkunasta on mahdollisuus myös nähdä yhtä aikaa menneeseen ja tulevaan.”

”Jos kadun vilinä on kaupungin tajunta, joutomaiden nyrjähtänyt seesteisyys on sen alitajunta.” Mielettömän hieno essee. Se kertoo Pasilan veturitallialueen joutomaan nykykäytön ihanuudesta. Lukiolainen on otsikoinut esseensä Helsinki on heijastus.  Hän kysyy: ”Uudet asuinalueet ja Kalasatamaan kohoavat pilvenpiirtäjät pitävät helsinkiläiset jännityksessä: miltä näyttää kaupunkimme kymmenen vuoden kuluttua? Osaammeko ottaa muutoksen vastaan ja muuttua itse samaan tahtiin?

Tiedän

Oli liian tiivis yhteenveto, mutta sittenkin teksti kertyi jälleen ylipitkäksi. Parasta hankkia kirja ja keskittyä kunnolla. Hieman jäi ajatteluttamaan. Yhdessäkään artikkelissa tai esseessä ei julistettu kilpailukyvyn vaatiman kasautumisen tai nykysuositun kaupunkipöhinän autuaaksitekevää voimaa. Johtuuko se siitä, että kirjoittajat oli valittu väärin. Olivathan Pro Helsinfors aatteen alkuunpanijat kauppaneuvos Julius Tallberg yhdessä Eliel Saarisen kanssa varsinaisia kiinteistökehittäjiä. Nykypäivän bulevardiaatteet suorastaan kalpenevat heidän keskustauudistuksensa ennakkoluulottomuuden ja mittakaavan edessä. Nykyiset kiinteistökehittäjät eivät voisi uneksiakaan saavansa käsiinsä Töölönlahden kaltaista 4 milj. kerrosneliön megahanketta. No eivät sitten saaneet tätä kultamunaa sen paremmin tämän tarinan arvostetut sankarit. Mutta olen varma että he olivat iloisia työtä tehdessään. Me ainakin olimme valtavan iloisia kun saimme olla mukana säätiön 100-vuotisjuhlissa. Kiitos siitä!

Siteeraan ystäväni Rogerin autenttista tarinaa:  "Perkeleellä on tieto ihmisen hengestä, lähteekö se ylöspäin vain putoaako se maahan, pohtii entinen suuri rakentaja, kaupungin rakentaja, ihmisen talojen rakentaja, herrojen palatsien rakentaja ja Herran temppelin rakentaja Salomon. Ja sitten hän sanoo: ”Siis minä näen, ettei mikään ylitä sitä, että ihminen iloitsee työstään, sillä tämä on hänen osuutensa. Kukaan ei pysty saattamaan häntä takaisin näkemään sitä mitä sen jälkeen on tapahtunut. Eli siitä jää se, että olimme iloisia kun teimme työtä.”

Tiedotus

Muuten tiedotuksena asiasta kiinnostuneliie kerron että kirjan tiimoilta on Helsinki-Seuran ja Pro Helsingfors-säätiön yhteistyössä järjestämä  julkistamistilaisuus ja paneelikeskustelu Kansallisarkistossa 31.5. klo 17-19.

In memoriam Mattikoo

Minulla ei ole montaakaan ystävää joille voisin soitella tai postitella ja keskustella jostain asiasta, oli se sitten ammattin tai elämään liittyvää. Monet ystävät ovat jo menneet manan majoille. Ehkä on niinkin, että monet eivät enää seuraa sellaisia asioita jotka minua kiinnostavat. Mutta tarkemmin ajatellen eihän minulla todellakaan ole aiemminkaan ollut montaa sellaista henkiystävää jolle voisi hyvin menneen esitelmän jälkeen hehkuttaa kuulijoiden taputuksista tai kuulijoiden joukossa olleesta katseen vangitsevasta muusasta. Vähiin menee kun tarkkaan laskee. Eihän heitä ole kuin kolme. Yhden nimi on Roger. Toisen nimi on Eero. Kolmannen nimi on Matti. Nyt juuri eilen kuulin suruviestin. Taru soitti. Syvä osanottoni Taru! Yksi kolmesta minun elämäni muskettisoturista on poissa. Tarvitseeko minun tarkentaa kenestä Matista on kysymys? Kaikki jotka minut tuntevat, hänetkin tuntevat. Poismennyt on Mattikoo.

Kaverukset keskustelussa vappuna 15 vuoden takaa. Ekologisesta kaupungista ja elämäntavasta ei tainnut tulla aivan täydellistä yksimielisyyttä? Muuten kyllä! Nämä keskustelut laulun lomassa jatkuivat viime vuoteen. Tänä vuonna Matti ei enään tullut juhliin.

Mattikoo ei ollut mikään helppo tyyppi. Hän oli itsetietoinen ja omanarvontunteinen tyyppi. Hän oli myös itsekäs tyyppi. Hän tiesi asiat paremmin kuin muut. Mutta, yllätys, yllätys, sellaisiahan juuri ovat nuo kaikki minun kolme ystävääni. He kaikki ovat maailman kaikkitietäviä. Miksi juuri tuollaiset ihmiset ovat valikoituneet minun luotetuiksi keskustelutovereikseni? Liisa sanoo sen johtuvan minusta itsestäni. Väitti samanlaisten ihmisten hakeutuvan toistensa seuraan. Väitti jopa sellaisten samanlaisten viihtyvän toistensa seurassa. En täysin osta tuota. Viihdyn kyllä, aivan mainiosti, mutta en ole samanlainen. Nuo kaikki kolme ovat olleet minun opettajiani. Minä olen ollut ja olen oppilas. Nyt yksi opettajistani on poissa.

Mattikoolla on tilillään merkittäviä arkkitehtuuriteoksia erityisesti teollisuussuunnittelun alalta. Olen ihmetellyt ja häneltä itseltäänkin kysellyt missä on kirja joka esittelee suomalaisen teollissuussuunnittelun helmiä. Niiden joukossa olisivat Nastola, Kouvola, Lapinlahti, Jyväskylä, Seinäjoki ja Vaarala. Unohtuiko Libyan meijeri? Rakennettiinko sitä koskaan? Olisi vielä Pitäjänmäki.

Mattikoo aloitti Rakennushallituksen pääjohtajana vuonna 1985. Tilaisuuden saatuaan hän otti missiokseen nostaa suomalaisen julkisen rakentamisen arkkitehtuurin tasoa. Arkkitehtuuri tuli voimasanaksi. Laaja kilpailutoiminta ja  nuoren polven esiinmarssi olivat hänen toimintansa seurausta. Hän työskenteli virassaan vuoteen 1994. Pian hänen erottuaan Rakennushallitus lakkautettiin ja Senaattikiinteistöt ryhtyi hoitamaan valtion rakentamista. Matti siirtyi johtamaan Miljöösuunnittelun laitosta. Hänen silloinen suuri ideansa oli vuorovaikutuksen kehittäminen. Tälläkin polulla hän teki merkittäviä työsuorituksia. Muistan Jyväskylän.

Mattikoo oli kirjallinen kyky. Hänen Siniset paperinsa olivat terävän hienostuneita runoelmia. Niitä julkaistiin satoja - niin luulen. Ihailin tuota leiskuvaa sanankäyttöä. Rakentaminnen ja rakentamisen suunnittelu sai tulevaisuuden menneisyyden tutkijoille mahtavan dokumentaation.

Valion pääkonttori

Olen nyt siis muistelemassa Mattikoota. Meillä on ollut hänen kanssaan paljon yhteistä. Outoa? Mattikoo oli arkkitehti ja minä olen insinööri. Voiko näin vastakkaisilla ammatinharjoittajilla olla jotain yhteistä? Matti oli minua kaksi vuotta vanhempi. Hän valmistui Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolta vuonna 1958. Minä kohtasin hänet Valion pääarkkitehtina vuonna 1971. Silloin oli tekeillä Kuivamaidon tuotantolaitos. Me teimme tehtaan logistiikkaselvitystä.  Ihastuin hänen tapaansa tehdä teollisuusarkkitehtuuria. Siinä toiminnallisuus yhtyi prosessia korostavaan monumentaalisuuteen. Ehkä silloin syntyi yhteistyökykyä ja sielujen sympatiaa? Taisipa niihin aikaan syntyä yhteyksiä myös viennin merkeissä. Pentti Ahola ja Mattikoo toimivat aktiivisesti kansainvälisessä teollisuussuunnittelun III-organisaatiossa (Internationales Institut für Industrieplanung). Mattikoo oli järjestön Suomen asiamies. Silloin yhdessä pohdittiin kansainvälistymistä.

Ei aikaakaan kun pääsimme Matin kanssa jatkotöihin  Vuonna 1972 oli alkamassa Valion pääkonttorin suunnittelu Pitäjänmäelle. Oli mahtavaa kun hän valitsi meidät avantgardistisen rakennuksensa infran ja logistiikan suunnittelijaksi. Valitsi kuitenkin. Se oli huikea kokemus. Mattikoo ja Kaarina Löfström  tekivät loistavan teoksen.

Juuri kaksi viikkoa sitten olin menossa katsomaan Maattikoota sairaalaan. Pohjustin sinne menoani kunniakierroksella Valion pääkonttorin rakennuksen ympäri. Katselin niitä kiveyksiä ja pihojen detaljeja. Meidän omia pieniä asioitamme. Ihailin talon puhuvia julkisivuja. Ajattelin vieväni Mattikoolle terveisiä hänen suurtyönsä ääreltä. Hän ei enään kyennyt vastaanottamaan viestiäni.

Valion pääkonttori kevään valossa ja alkavassa vihreydessä - nyt.

Pasilan sormi

Minun kokemusmaailmassani toinen suuri veto Matti K Mäkisen kanssa oli Pasilan rakentamismahdollisuuksien tarkastelu. Elettiin vuotta 1986. Mattikoo oli ollut vuoden pääjohtajana. Kirjoitin tästä kirjassani, juttu menee näin: ”Rakennushallituksen pääjohtaja istui tyylikkäästi kalustetussa virkahuoneessaan Hakaniemen Ympyrätalossa. Hän näki ikkunastaan junien lipuvan Helsingin keskustaan.  Hänen silmiensä edessä aukeni Töölönlahti ja sen takana Finlandiatalon valkoinen marmori. Paikka oli todellinen pääkallonpaikka. Kamppi -Töölönlahti aatekilpailu oli juuri ratkennut nahkapäätökseen. Kolme voittajaa tasapelissä - samassa kilpailussa. Kaikki ehdotukset vielä sellaisia, että Puutarhakadun demarkaatiolinja rikottiin vakavalla tavalla. Pääjohtaja oli selkeästi sitä mieltä, ettei Töölönlahdelle pidä rakentaa Puutarhakadun linjan pohjoispuolelle. Radat poistuvat aikanaan ja silloin helsinkiläisille avautuu loistelias ”central park”. Asiat olivat menossa keskustan suhteen siis hyvin huonoon suuntaan. Sitten oli vielä Pasilan onneton suunnittelutilanne. Ratakraateri erotti Pasilan puoliskot toisistaan. Aallon vaisun yrityksen jälkeen yleiskaavaosasto oli laatinut varsin vaatimattomia suunnitelmia kraaterin ratkaisemiseksi.

Kollegoiden melkoisessa tykityksessä suunnitteluryhmämme teki ehdotuksen kaksoistorneista Pasilaan.  Pekka Salminen oli arkkitehtina, avustajanaan Vesa Honkonen. Alaratapihan päälle suunniteltiin laaja vapaa-aikakeskus. Siinä ajatuksessa oli tuohon paikkaan sovitettua järkeä.

Pääjohtajan idealamppu syttyi. Pasilaan voisi tehdä Helsingin portin. Pasilaan voisi myös ohjata arkkitehtien suuren himon tehdä pilvenpiirtäjiä. Torneja ei voi tehdä etelämmäksi, mutta Pasila oli riittävän pohjoisessa. Tämä Pasila tuntui muutenkin valtion mandaatilta. Siellä oli suuret virastokeskukset ja valtion ratamaat. Jos ei Helsingin keskustaan päästetty puuttumaan, niin nyt olisi oikea aika ja paikka panna alulle jotain kuolematonta. Pääjohtaja ei voinut tehdä asian hyväksi arkkitehtuuri- tai kaavaselvitystä, ne kuuluivat kaupungin mandaattiin. Mutta hän voi yhteistyössä valtionrautateiden kanssa tehdä teknistaloudellisen selvityksen. Tästä hän sopi rautavaltion pääjohtaja Herbert Römerin kanssa. Tekijäksi hän valitsi ystävänsä Pentti Murolen. Arkkitehdin osuudesta sovittiin - mukaan oli saatava Pekka Salminen. Juuri niihin aikoihin Pekka oli saanut Tiedekeskuskilpailussa jaetun ensimmäisen sijan. Hän oli myös tekemässä lentoasemaan alkuvaiheita ja saanut valmiiksi loistavat kattorakenteet. Pekan toimistolla oli maamme paras visualisointiarsenaali. Sekin painoi vaa´assa. Rakennushallituksen pääjohtaja piti hänen konstruktivismiaan suuressa arvossa.

Sedät, Mattikoo, Pekka Salminen ja minä mietiskelemässä Pasilan suurta tulevaisuutta. Tököttävät tussikynät osoittavat porukan hyväksyneen tornirykelmän Pasilaan. Auri Häkkinen otti kuvan ja seurasi setien keskustelua pari vuotta sitten. Mattikoolla on kädessään punainen kynä. Etusormi vasemmalla on Pekan ja oikella minun.

Kiasma paikallaan

Tällaista Mattikoo kirjoitti kesäkuusssa 1993 Kiasman prisauksen päätyttyä:

”Oopperatalon kellarissa sijaitsee arkkitehtuurin hautausmaa. Nykytaiteen museosta käyty suunnittelukilpailun arvostelu on saatettu loppuun… Voitto meni ulkomaille. Kärkikolmikosta löytyi kaksi niistä neljästä maestrosta jotka Euroopan ulkopuolelta oli kutsuttu kilpailun kirittäjiksi…

Tässä muutama valikoitu arvionti juryn ykkösvalinnasta:

·        oikea sijainti olisi Tattarinsuolla

·        elefantti, jättiläiskurpitsa, kuiville uinut kaskelotti

·        venäläinen sukellusvene, epookkipalikka

·        kuvaa matoa, joka jäytää Suomea  tällä hetkellä.

Kuuntelin ryöpytystä juryssa myötäolleen korvalla… Havaitsin ettei kritiikki herättänyt katumusta. Merkittävimmän voiton korjasi suomalainen arkkitehtuuri. Sen taso testattiin kansainvälisessä kilpailussa. Hemmoteltu ansarielämä sai ansaitun loppunsa. Tilalle tuli verenvaihtoa, vuorovaikutusta, mittapuu… Kun arkkitehtuuri voitti, voittivat myös arkkitehdit. Nuoren polven airuet astuivat päivänvaloon. Sukupolven vaihdosta ennakoiva esiinmarssi oli avaus tulevaisuuteen. Kokeneemmat ikäluokat saivat ansaitun haasteen, laukaisualustan uuteen lähtöön, puhdistukylvyn 80-luvun turhuuden markkinoilla takkiin tarttuneesta tingeltangelista… ”

Ei näy Lappiin?????

Helsingin Töölönlahden alueen suunnittelun keskeiset ongelmat?

Vuonna 1998 Matti K Mäkinen ottaa kantaa Töölönlahden rakentamiseen. Arkkitehti-lehdessä hän kirjoittaa mm. näin: ”Ongelmat voidaan jakaa kolmeen, samanaikaisesti vaikuttavaan ryhmään: -kyvyttömyys ajatella ja toimia metropolin mittakaavassa, -ajanhenkisen talousparadigman ylikorostuminen ja - hallinnon hallitsemattomuus. Metropoli-Helsingin mittakaavan hahmotti jo Eliel Saarinen Suur-Helsinki- visioissaan 1918. Tämän jälkeen on sukupolvesta toiseen ilmeisesti kuviteltu, että asia on kunnossa, kun takaraivoon on jäänyt muistuma kaupunkikokonaisuuden hahmosta. Omana kuntana toimivien osa-alueiden näkemyksettömätkään sekoilut eivät ole runkorakennetta täysin muuksi muuttaneet.

Suur-Helsinki on toimintansa ja rakenteensa peruspiirteiltä jo syntynyt, hallinnon uudistukset tulevat perässä. Tähän nippuun kuuluu seudullisen yleiskaava-ajattelun puute. Ei osata nähdä Kamppi-Töölönlahdelta ratauomaa pitkin Pasilaan ulottuvan kaupunkikeskustan tulevaa roolia yli 1 miljoonan asukkaan metropolin mittasuhteissa, ei tajuta keskustatunnelihanketta itää ja länttä yhdistävänä seudullisena nollakehänä sen paremmin kuin pohjoisen ohitustien, ns. Pasilan väylän merkitystä, jota Hakamäentie ei riitä korvaamaan. Tähän liittyy Mannerheimin patsaalta pohjoiseen ojentuvan puiston jatkuva järsiminen milloin kaupunginosien levennyksillä, milloin urheilun tai viihteen laitteilla ja laitoksilla, milloin sinne tänne osuvilla yksittäisillä rakennuksilla, joita nyt esimerkiksi Postitalon ja Finlandian välissä puuhastellaan.

Vaaran makua tuo myös vuosia kestänyt seisokki Pasilan alueen kaavoitusprosessissa. Kokonaisnäkemysten väistely ei tietenkään suoraan kuvaa poliitikkojen tai virkamiesten ymmärtämättömyyttä, pikemminkin päinvastoin. Suunnittelijoiden ja päättäjien elämisen ehtoihin kuuluu tabujen tunteminen ja niiden kaukaa kiertäminen. Tässä hiljaisuudessa ei kuvitella kuntarajojen yli eikä naureta markkinataloudelle. Talouspainotusten ylikuohunta on omiaan vääristämään valtion ja kaupungin välisen maapoliittisen sopimuksen automaatiksi, joka “jalostaa” kaupungin ja samalla valtakunnan olohuonetta myyntiin soveltuviksi rakennusoikeuksiksi.”

Aika nukahti?

Vuonna 2010 sain Mattikoolta näin ajankohtaista runoutta. Hän toivotti minut tulevaisuuteensa: ”Hei, pengoin papereitani ja runoistani löysin tämän. Havaitsin että tekstihän on nykyajan kuva – eipä olisi uskonut. Aika siis nukahti, ainakin Suomessa? Vai miten on, Setä, olet ottanut historioitsijan lahjat ja liikennöit menneisyyden tunneleissa kuin Hgin Metro (joka on koko ajan joissakin oviongelmissa.)
Tule tänne Tulevaisuuteen, täällä on vielä hauskempaa. Sen takaavat meidän kunnioitetut poliitikkomme.
ja Mattikoo.”

2006 (vaalikarjan tarinoita)

TASAPUOLEN TAKAPUOLI
Kun ruma sana sanotahan niin kuin se on

kvartaalitalous
kulutusyhteiskunta
työllisyys ja hyvinvointi
pätkätyö ja pahoinvointi
työttömät ja syrjäytyneet
vähäosaiset ja muut
mutiaiset puukko ja puntari
juntit ja alkoholistit
sosiaali

mitä siitä olethan sen arvoinen
onhan meillä hanki ja jää
halla ja yö kaiken yllä
siipirikko mäkikotka
arvojohtajuus
työryhmät sekä
EU YK WTO ja kohta NATO

ankarat käskyt kohtalon
kansallisen menestyksen strategia
yhteistyö ja yrittäjyys
kumppanuus ja elinkaari
menestys
kilpailukyky
hyväosaiset
optiot ja Kiina…

yksi on joukosta poissa
se ruma sana
vastuu

Ikkunoita metropoliin

Mattikoolla oli voimakkaita asenteita metropolihallinnon puolesta. Samalla hän julistautui ekokaupunki-ideologian kannattajaksi. Kirjoituksessaan HELSINKI 2050 - IKKUNOITA METROPOLIIN vuodelta 2008 hän kertaa tärkeitä suunnittelun periaatteita:

·        ”Ei olla luomassa pelkkiä asuntoja vaan täyden palvelun kaupunkirakenteita vastaamaan asukkaiden ja muiden toimijoiden tarpeisiin

·        Ilmassa on ekologian uusi herättäminen erääksi kaupunkisuunnittelun avainperiaatteeksi.

·        Ekologia on oppi suotuisasta kasvupaikasta ihmiselle ja muulle elosysteemille tämä muistaen on asutusta ryhmitettävä pienemmistä ”kauppaloista” muodostuviksi asukasyhteisöiksi sellaisessa mittakaavassa, että mahdollisimman moni yksikkö takaa päivittäiset palvelut kevyen liikenteen ulottuvuuksilla kauppalan keskuksesta.

·        Tavaran tulee liikkua ihmisten luo eikä päinvastoin. Tämä edellyttää kaupan yksikköjen uudelleen organisoitumista, informaatioteknologia hyvänä apuna. Kaupan kehityksen seuraava vaihe voisi olla siirtyminen suurista marketeista nettitilausten pohjalla hoidettavaan jakeluun joko koteihin tai muutaman sadan metrin välein sijoittuviin jakeluvarastoihin. Tekniikka löytänee keinot jopa täyteen miehittämättömyyteen, vrt. entiset maitolaiturit.

·        Tiivis – matala voi reuna-alueilla hallittuina kokonaisuuksina jatkua, tiivis- korkea on ”pakko” hyväksyä ainakin joidenkin kauppaloiden keskuksiin erittäin hallitusti sommiteltuina ryhminä.

·        Meren rannikolle tai satunnaisiin (esim. omistuksista määräytyviin) hajasijoituksiin tulevia ”maamerkkejä” ei pidä millään selityksillä hyväksyä. Tapa, jolla rakennusliikkeet ja sijoittajat ovat kyykyttäneet keskenään kilpaileviksi yllytettyjä naapurikaupunkeja on tehokkaalla yleiskaavoituksella katkaistava.

·        Kelluvat tai muuten veteen tunkevat rakennukset on – luvassa olevat myrskysäätkin huomioon ottaen – unohdettava lähinnä huonona vitsinä. Suomessa on maata, myös rakentamiseen. ”

Mattikoo oli julkistanut oman ”koiranluuteoriansa”. Keskustaa olisi kehitettävä kaksinapaisena. Pasilasta olisi tehtävä keskustaa tasapainottava kaupunkiyksikkö Pariisin Defénsen malliin. ”Ihminen voi sijoittaa toimintojensa ja asumisensa uudet painotukset parikymmentä kilometriä pohjoisemmiksi. Ainutlaatuiset merinäkymät on syytä jättää turmelemattomina luonnonvaraisiksi. Samalla on varjeltava kaupungin mereltä näkyvää profiilia kiinteistöspekulaation maa- tai merimerkeiltä.”

Minulla on ikävä tuota miestä

Nämä fragmentit eivät voi kuvata mitenkään Mattikoota arkkitehtina tai Mattikoon elämäntyötä saavutuksineen. Ne ovat vain pieniä yhteisiä fragmentteja tuon kunnioitetun miehen mielipiteistä. Liisa sanoo suuren miehen kuolleen. Roger sanoo samaa. He ajattelevat Mattikoota ihmisenä ja humanistina. He sallivat kuolleelle inhimillisiä piirteitä. Vahvalla ihmisellä ne saattavat olla joskus haastaviakin. Nyt sellaiset ominaisuudet ovat täysin unohdettu. Minä ajattelen hänen laulamiaan saksalaisia sonetteja. Ne olivat herkkyydessään vappujuhlien musiikillisen annin kohokohtia. Loppuvuosina äänen hiljainen heikkeneminen yhtyneenä vapunvieton yleiseen remakkuuteen rajoittivat esitettävien kappaleiden määrää. Mutta muistissa on tuo herkkyys. Se ei katoa. Matin laulut eivät rajoittuneet Saksan kieleen. Hän oli kielitaituri. 

Nyt hyppään autoon. Ajan Pitäjänmäelle. Haluan hiljaa ja rauhassa katsella Valion pääkonttoria.