Hyhmä?

Tässä pitäisi asettaa itsensä oikeaan asentoon, kun tarkkailee muuttuvaa yhteiskuntaympäristöä tai oikeammin sitä mitä viisaat siitä sanovat ja kirjoittavat. Sanomistahan ei toisaalta kuule, kun sanomisen paikat ovat vielä suljettuina. On tyydyttävä yksinäiseen lueskeluun. Netti tarjoaa luettavaa, kunhan osaa laittaa oikeita hakusanoja. Joskus eksyy suosittujen bloggareiden häntään ja joutuu lukemaan kommenttikentän mielettömäksi yltyvää someläiskintää. Luinkin juuri sattumalta Odenpoika Ilppo Soininvaaran blogia MDI-konsulttitoimiston sivuilla. Hänen kirjoitukseensa ei kuitenkaan liittynyt isän suositun blogin kommenttikirjoitusten mainittua läiskettä.  https://www.mdi.fi/blogi-kolme-skenaariota-koronan-jalkeisista-kaupungeista/  Ilppo kertoi, ettei toimisto pyri ennustamaan sitä mitä tapahtuu vaan he pyrkivät hahmottamaan millaisia asioita ylipäänsä voisi tapahtua. Haluavat maalailla tulevaisuuskuvia ja kehityspolkuskenaarioita. Ne saattavat hänen mukaansa olla joskus synkkiä ja karikatyyrimaisia. Hän jopa sanoo tietyn synkkyyden olevan skenaariotyön onnistumisen edellytys. Hän sanoo negatiivisten asioiden herättävän hyvää keskustelua.

Vaikka tuo ennustamisen ja hahmottamisen ero nyt saattaa olla kielellistä keikarointia niin tuo kriisiskenaarioiden käsittely on ehdottomasti oikein. Ihmettelenkin jatkuvasti kriisiskenaarioiden puutetta yhteiskuntasuunnittelun prosessissa. Teollisuus on kyllä jo vuosikymmeniä tottunut arvioimaan ja kartoittamaan epäonnistumisten todennäköisyyksiä – ja sillä niitä välttämään, mutta yhdyskuntasuunnittelu ei ole omaksunut näitä kompastuskivikartoitusten käytäntöjä. Mistä johtuvat esimerkiksi kustannusarvioiden mielettömät ja odottamattomat ylitykset. Länsimetro ja Raidejokeri nyt parina esimerkkinä ja uusimpana tämä Kruununvuoren siltakokonaisuus. Toisaalta, miten on mahdollista, että Tampereella sekä Rantatunneli, että Tampereen ratikka ovat pysyneet alkuperäisessä kustannusarviossa allianssimallista huolimatta? No, minäkin noista kustannusarvioista kirjoittelin:  http://penttimurole.blogspot.com/2021/02/rakentamisen-kustannusarvioissa-haikkaa.html

Hankkeiden kustannusarviot eivät kuitenkaan ole suurin juttu. Suurin juttu on sosiaalinen kehitys ja siinä yhteydessä väestönkehitys. Eräänä seurausilmiönä alueiden eriarvoistuminen. Segregaation uhka väijyy. Ruotsalaisia esimerkkejä pelätään. Mallinnetaanko näitä kriisiskenaarioita? Asuntopolitiikassa taitaa myös olla kivi kengässä. Olisiko jotain mitä Raimo Ilaskivi aikoinaan kutsui suomalaisen asuntopolitiikan surkeaksi koko kuvaksi. Hän kyllä aikoinaan selvitysmiestehtävänsä yhteydessä 1990 halusi nimenomaan vuokra-asuntotuotannon tuntuvaa lisäystä valtion tukitoimin. Nyt ongelmana näyttää olevan vuokra-asuntotuotannon liiallinen keskittyminen sijoitustoimintaan. Toinen ongelma on rakennettavien asuntojen keskikoon pieneneminen ja samanaikainen syvärunkoisten talojen rakentaminen. Näin syntyy ikkunattomien huoneiden syndrooma. Kuinka suuri ongelma se on? No, sisäilma, totta vai kuvittelua?

Hyhmä

Postilaatikko kolahti ja sain viestin Anssi Joutsiniemeltä. Hän kertoi uunituoreesta kirjasta nimeltä ”Kaupunki politiikassa”. Kirja on yliopistotutkijoiden aikaansaannos. Tunnettuina tekijöinä ovat Mari Vaattovaara, Anssi Joutsiniemi, Jenni Airaksinen ja Markku Wilenius. Mari Vaattovaaran johtama tutkijaporukka on joukkue, joka viime vuosina on pyrkinyt ravistelemaan omaksuttuja myyttejä. Tässä uusimmassa kirjassa ravistelun kohteena on ”hyhmä”. Se on nykyiselle järjestelmälle keksitty kuvaus. Aivan tuntuu siltä, että tuo sana on Anssin keksimä. Ihan siltä se maistuu ja kuulostaa. Anssin ääni kuuluu ja irvistys. Mitä ”hyhmä” siis on? He väittävät, ”että kaupunkikehityksen ohjauspyrkimykset ja hallinnollinen yhteistyö eivät muodosta tunnistettavissa olevaa loogista kokonaisuutta – vaan kasautuneiden verkostojen ja rakenteiden muodostaman hyhmän.” He pelkäävät, ”että uudistuvat menettelyt ja hallinnon ja politiikan aukkoja paikkaamaan syntyneet vaikeaselkoiset rihmastot vain sumentavat näköaloja ja johtavat ainoastaan hyhmää vahvistavaan kehitykseen.” Hauska juttu myös tuo sana rihmasto. Juurihan Kaitsu Wartiainen sanoi kaupunkisuunnittelun parhaimmillaan olevan ikään kuin sienirihmastotoimintaa. Kaupunkikirjan porukka ei rihmastoihin usko. Leikki leikkinä, koetetaan päästä asiaan.

Varsinaisesti kaupunki-kirja iskee MAL-toimintaan. ”Kaupunkien ja ministeriöiden toimeksiannosta syntyneen puheenvuoron kokoamisen alkumetreillä huomasimme, kuinka suomalainen yhteiskunta on kadottanut jaetun näkemyksen kaupungista. Emme tunnista kaupunkeja fyysisenä tai sosiaalisena rakenteena emmekä edes hallinnon tai lainsäädännön kohteena.”

Kirjoittajat sanovat hallinnon olleen voimaton ja kyvytön vastaamaan epätoivotun eriytymisen eli segregaation haasteeseen. He sanovat kauniissa tavoitteissa puhuttavan kestävyydestä ja viihtyisistä elinympäristöistä, mutta käytännössä tiivistämispyrkimyksen mukanaan tuomat tonttitehokkuuksien maksimoiminen ja ylisuuret liikennealueet ovat ainoastaan johtaneet koetun mittakaavan katoamiseen. Myöskään asuntopolitiikassa tavoitteet ja toteutus eivät kohtaa. Asuntokokoa pienennetään ja hyvän asuntosuunnittelun periaatteet ohitetaan. ”Jos kansallisella tasolla on kadoksissa kaupunki, on paikallisella tasolla kadotettu kaupunkiseudun kehitystä kunnioittavat ihanteet. ”Kaupunkikehityksen ohjaamisen muuttuneissa käytännöissä on kriisiytymisen merkkejä: epävirallisten verkostojen valtaistumista, tutkimuksen korvautumista twiittailulla, erityisintressien oikeuttamista osallisuudella ja julkisten päätösten korvautumista sopimuksilla.” Kaupungeille ominaiset identiteetin, diversiteetin sekä paikallisen saavutettavuuden periaatteet korvataan asukasmäärillä, tiiviyden tavoittelulla sekä asuntotuotantotarpeen sijoittelulla.” Kirjoittajien kovat väitteet päätyvät esitykseen: ”Koska kaupunki on kadotettu ja ohjaamisen keinot rikottu, emme ehdota monien muiden esitysten tavoin lisää yhteistyötä, vaan jotain aivan muuta. Esitämme kaupunkipolitiikalle selkeää ja keskeisempää roolia sektorihallinnon suitsijana ja paikallisten voimavarojen tunnistajana sekä aivan erityisesti elinympäristön laatutavoitteiden määrittäjänä – ihanan kaupungin airueena.”

Luvussa 1 tekijät kuvaavat suomalaista kaupunkia alkujuurillaan. Luvussa 2 kerrotaan autonomisen paikallishallinnon edustajien muuttumista yhdenmukaistuvien velvoitteiden kasvottomiksi kantajiksi. Luvussa 3 arvioivat lainsäädäntöä, jonka sanovat muuttuneen repaleiseksi. Luvussa 4 kirjoittavat kasautuneiden verkostojen ja rakenteiden hyhmästä. Viimeisessä 5 luvussa pyrkivät asettamaan teesejä, väittämiä ja kysymyksiä kaupunkipolitiikan suuntaviivoista.

Kolmannes kunnista on kaupunkeja?

Ensimmäinen luku on laaja ja kiintoisa. Se alkaa kertomuksella pääkaupunkiseudun kasvusta ja kaupunkiseutujen syntymisestä. Kasvu perustuu maahanmuuttoon. ”Kansallisella tasolla huoltosuhteen kannalta olennaisin, työikäisen väestön määrän kasvu, koostuu tällä hetkellä pääosin maahanmuuttotaustaisen väestön kasvusta työikäisen kantaväestön kasvun jäädessä vain noin yhteen kymmenykseen.” Saavutettavuuden paraneminen on johtanut kaupunkiseutujen syntyyn. ”Enää murto-osa koko toiminnallisen kaupungin väestöstä, kaupoista tai palveluista löytyy perinteisistä kaupunkikeskustoista.” Kirjoittajat sanovat kaupunkien aseman joutuneen epäselvään tilanteeseen, kun kuninkaan privilegiolla määrättyjen ”kaupunkien olemassaolon oikeus on irrotettu sen kaikista alkuperäisistä toiminnallisista lähtökohdista”. Kirjoittajia ärsyttää selvästikin sama asia kuin minuakin: kaupungiksi ilmoittautuminen. Lahti oli viimeinen kaupungiksi määrätty (1905). Viimeisin kaupungiksi ilmoittautunut on Kangasala (2018). Suomessa on 310 kuntaa joista 107 on kaupunkeja.

Kirjoittajat sanovat (tai kirjoittavat) kaupunkien olevan keskeisin toimintakenttä modernin jälkeisen hyvinvointivaltion kehityksessä. Toisaalta he sanovat, ettei kaupungistumisen olemusta tavoiteta nykyisten ristiriitaisten keskustelunavausten tai käytössä olevien aluekuvausten kautta. He vaativat todellisuuden piirtämistä uudelleen. Mitähän ne mahtavat tuolla tarkoittaa? On luettava edelleen. Niin tarkoitan, että sinäkin luet. En nimittäin aio käydä tässä blogissa koko kirjaa läpi. Ja kirjaahan minulla ei vielä ole. Varsinkin hienojen kuvien tutkiminen tuottaa ongelmia, sillä pdf:ssä ne ovat hyvin heikkoja. Eräs asia kuitenkin sen verran kiinnostaa, että on katsottava tarkemmin. Se on MAL. Miksi he ovat ottaneet tämän yhteiskuntapolitiikan tai olisiko yhdyskuntapolitiikan salaisen aseen hampaisiinsa? Kirjoittajat aloittavat MAL-keskustelun toteamalla kaupunkipolitiikan päätyneen institutionaalisen hämmennyksen tilaan. Positiivisena asiana nähdään se, että valtio on ottanut aktiivisen toimijan roolin, sellaisissa kuntien poliittisesti ylipääsemättömissä seikoissa, kuten joukkoliikennehankkeet, joiden toteutus pitäisi ilman muuta nähdä kansallisena liikennepoliittisena kysymyksenä. Samalla kun kirjoittajat pitävät MAL-sopimuskäytäntöä tervetulleena he kysyvät miksi perinteinen toimintamme kaupunkipolitiikan saralla ei täytä mainittuja tavoitteita jo nykyisellään? Haluavat vielä tutkia millaista kaupunkia MAL-sopimusten seurauksena on syntymässä ja syntynyt. Kertovat MAL-ajatuksen saaneen alkunsa yrityksestä tehdä pääkaupunkiseudulle metropolilaki ja yhteinen yleiskaava. Pääkaupunkiseudun kunnat eivät kuitenkaan halua alistua valtion kepin alle, näin kirjoittavat. MAL-sopimusten tavoitteet liittyvät nykykäytännön mukaan paljolti ilmastonmuutokseen, mutta pysyviä parannuksia kerrotaan saatavan myös yhdyskuntarakenteen hajautumisen pysäyttämisessä, tarvetta vastaavassa asuntokaavoituksessa, kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämisessä, asunnottomuuden torjunnassa, kaupunkiseudun liikennejärjestelmän toimivuuden edistämisessä sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamisessa. ”Tavoitteet on asetettu korkealle. Onnistuminen näiden haasteiden ratkaisemisessa tekisi ehdotetusta käytännöstä kansainvälisen vientiartikkelin ja yhden suurimmista sosiaalisista innovaatioistamme.” Korkealle asetut tavoitteet saavat kirjan kirjoittajat käyttämään luonnehdintoja ”kehitysmyönteisestä puhunnasta, huolettomasta hypestä ja hallintoretoriikasta”. ”MAL pyrkii siis asemoitumaan olemassa olevaan järjestelmään jonkinlaisena instituutioiden instituutiona. Epävirallisen verkostoluonteensa vuoksi se näyttäytyy kuitenkin suunnittelujärjestelmän ohituskaistaksi luotuna sopimiskäytäntönä.” Kirjoittajat kysyvät kertooko tämä alue- ja seutusuunnittelun epäonnistumisesta?

Kirjoittajat esittävät nykykaupungin rakentamisen kuvan joka kertoo, ettei hallinnollisten kuntien rakentamisen tavalla ole toisistaan poikkeavia piirteitä, ne ilmentävät samaa kansallista esikaupunkirakentamisen kulttuuriamme. Vain historiallinen keskusta edustaa erilaisuutta. Siellä asuu 15 % pääkaupunkiseudun väestöstä. (Tämä ei ole kirjan kuva, se on vuodelta 2010, ei se myöskään edusta MAL-tuotantoa.)

 

 

Kaupunkirakennuksen lainsäädännön muutokset sipulina kuvattuna Kaupunki politiikassa –kirjassa.

”Asumisen tarpeet ovat varsin lyhyessä ajassa korvautuneet asuntotuotannon tarpeilla.”

Perusteina pieniä asuntoja tuottavaan politiikkaan mainitaan muun muassa yksinasujien lisääntyminen, täydennysrakentamisen erityisolosuhteet, asemanseutujen keskeisyys ilmastotavoitteissa sekä kuvitteellinen yhteisöllisyyden rakentaminen tai yksinäisyyden hoito. Tutkijat eivät löydä mitään näyttöä suunnitteluperusteina käytetyille huononeville rakentamiskäytännöille ja päättelevät perusteet paikkansapitämättömiksi. Omistaminen on korvautumassa vuokra-asumisen tarjonnalla. Asuntojen koon pieneneminen, laadun heikkeneminen, mittakaavan karkaaminen sekä vuokra-asumisklustereiden synty ovat tutkijoiden mielestä vaikutukseltaan arvaamattomia. Hauska huomio, mutta ei hauska tosiasia on se, että lyhytnäköisesti perusteltu asuntojen tehokkaampi tilankäyttö(tiivistäminen), näkyy ympäröivään kaupunkitilaan nousevina pienvarastokeskittyminä. Tosiaankin, niitähän nousee kuin sieniä sateella ja parhaille paikoille. Mannerheimintien entinen Finnairin toimistotalo vieläkin ihmetyttää, mutta että entinen MecRastorin pääkonttori, Antero Kallion päämaja Tapiolan ja Otaniemen saavutettavuuskeskiössä muuttuu sekin romuvarastoksi – se suorastaan hämmästyttää.

 On helppoa yhtyä tutkijoiden kantaan, kun he sanovat kaupunkien kehityssuunnan tulevaisuuden arvion juuri nyt, pandemian jälkitilanteessa olevan paitsi hedelmällistä ja tärkeää, myös välttämätöntä.  He epäilevät kuitenkin lyhyen aikavälin muutoksien tulevan yliarvioiduiksi ja pitkän aikavälin muutokset aliarvioiduiksi.

Valtion tukema asuntotuotanto (asuntoja kappaletta) sekä omistusasuntojen osuus tuotannosta %. ARA kertoo, että alun perin "tilapäisen kasvukeskusten asuntopulan poistoon" tarkoitettu rahoitus- ja tukijärjestelmä on ollut yli 60 vuoden ajan keskeinen asuntopolitiikan väline. Lähes joka toinen sodan jälkeen Suomeen rakennetuista asunnoista on rahoitettu valtion tuella. Hannu Rossilahti ARA:n tiedotteessa 22.2.2021: ”Aiemmin asuntopolitiikassa painotettiin sekä asuinolojen kehitystä, että kaikkien mahdollisuutta omistusasuntoon. Nykyään on toisin. Asuntopolitiikan tavoitteet ilmaistaan pääasiassa määrällisinä tavoitteina, eikä asumisen laatu tai asuinolot ole aiemmalla tavalla asuntopolitiikan tavoitteita. Nykyinen määrää korostava, sijoittajavetoinen asuntotuotanto ohjaa ahtaaseen asumiseen, jossa tuotot ovat maksimaaliset ja yhteiskunnan julkituotuna tavoitteena on ”pieni vähän energiaa kuluttava asuinkoppero maantien tai rautatien vieressä”. Muita julkilausuttuja ihanteita on vähän…” https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/ARAviesti/ARAviestin_verkkoartikkelit/PAAKIRJOITUS_Kadonnutta_asuntopolitiikka(60007)

Kirjan lopuksi tutkijat esittävät kolme teesiä. Teesien perustelut ovat moninaiset, eikä niistä ole yksiselitteisiksi ohjeiksi esimerkiksi poliittiseen ohjelmaan kirjoitettavaksi. Kysymyksessä on vaikeasäätöinen kompleksi. Yritän kuitenkin omaksi huvikseni ymmärtää ja kuvata muutamalla lauseella kunkin teesin sisällön.

TEESI I: Ihmiselle ihana kaupunki

Kirjoittavat haluavat nostaa esille kaupungin laadulliset kriteerit. Niitä olisi kehitettävä ja ihminen olisi otettava keskiöön. Kirjoittajat ottavat MAL-asiat symbolimaisesti tarkkailuluokalle. He sanovat: ”Kaavoituksen tarve on muuttunut yhä korostetummin taloudenpidon välineeksi. Valitettavana kääntöpuolena on, että joku joutuu näissä konstellaatioissa kuitenkin asumaan ja elämään.” Ihanan kaupungin luomisen keinot jäävät kyllä tässäkin hyvässä teesissä jotenkin ilmaan roikkumaan. Ymmärtäisinkö niin että sosiaalitieteet tulisi saada osaksi maankäyttötieteitä tai mitä lienee kilpailukykytieteitä ja saavutettavuustieteitä. Laatu olisi saatava määrää kontraamaan.

TEESI II: Kaupunkioikeudet ja niihin liittyvät velvollisuudet

Kirjoittajat haluavat määritellä uudelleen kaupungin ja valtion suhteet. He haluavat eriarvoisuusmerkin sanojen kaupunki ja kunta välille: kaupunki ≠ kunta. Olisi määriteltävä uudelleen lainsäädännön mahdollisuudet tukea kaupunkien toimintaa ja toisaalta määritellä sallitut keinot itsehallinnon rajoittamiseen esimerkiksi tilanteissa, joissa syntyy ristiriita kansalaisten yhdenvertaisuuden ja asukkaiden itsehallinnon kesken. Kaupunkien tieto ja viisaus olisi saatava mukaan kaikkiin kaupunkeja koskeviin hankkeisiin ja niiden valmisteluun.

TEESI III: Kaupunkipolitiikka uudelleenmuotoiltuna asuttamisen politiikkana

Kirjoittajat puhuvat asunnon omistamisesta suomalaisen yhteiskunnan tunnusomaisena ominaispiirteenä. Sitä ei saa sivuuttaa. He kirjoittavat perustavanlaatuisesta rahoitusmarkkinoiden ja yhteiskunnan mullistuksesta. He sanovat, ettei lainkaan ole kysymys harhaanjohtavasti mainostetusta nuorison asennemuutoksesta. Heidän mielestään onkin juuri nyt aiheellista kysyä minne asumistukiin käytetyt ennätyksellisen suuret rahat menevät ja mitä on saatu vastineeksi. ”Tilanne, jossa asuntokannan nykykehitys jakaa kaupunkiseudun asumisolosuhteiden ja omistajuuden kautta uusilla tavoilla, on vakava.” Uudelleenmuotoillun asuntopolitiikan tavoitteena olisi tuottaa mekaanisen monotonisuuden sijaan   asukkaista ja paikallisuudesta nousevaa identiteettiä ja monimuotoisuutta.

MAL-yhteistyö ei varsinaisesti tunnista ongelmaa – onko sitä?

Juuri kun pääsin lukemasta yliopistotutkijoiden kritiikkiä MAL- politiikasta sähköpostilaatikko jälleen kolahti ja sinne ilmestyi Helsingin seudun MAL-tiedote. Tiedotteesta selviävät koronan suuret vaikutukset liikenteeseen. Joukkoliikenteen nousut seudulla putosivat 397>252 miljoonaan vuodessa. Henkilöautoliikenne pääväylillä väheni 9 % ja raskas liikenne 3 %. Päästöt vähenivät 8 %. Tiedotteessa ei näkynyt varsinaisesti omaan toimintaan liittyviä itsekritiikin aiheita. Viitaten nyt yliopistotutkijoiden arvioihin demokratiavajeesta. Odotan mielenkiinnolla MAL-väen kannanottoja kaupunkikirjaan. Minä olen ottanut tavakseni kritisoida suunnittelutoiminnan sosiaalisten vaikutusten arvioinnin puutetta. Tiedotteesta selviää, että MAL 2023 -puiteohjelmassa tunnistettiin suunnittelun yhdeksi keskeiseksi näkökulmaksi sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Heillä on nyt tiedotteen mukaan uusia työkaluja tämän teeman tarkasteluun, mutta oikeudenmukaisuuden määrittelyä MAL-työssä ei ole vielä tehty. Jään mielenkiinnolla odottelemaan. Samaa odottelee varmaan Vaattovaaran jengi. Ja nimenomaan suurin toivein ja innostuneena.  Tiedotteessa oli linkki Sini Puntasen blogiin. Sini on toiminut kansainvälisen joukkoliikennejärjestön UITP:n Liikenne ja urbaani elämä -komitean vetäjänä. Siinä on tutkittu maankäytön ja liikenteen integraation vahvistamista. Sini kertoo saaneensa ilolla esitellä kansainväliselle kuulijakunnalle Helsingin seudun MAL-suunnittelua ja sopimusten käytäntöjä.

Policy Brief esittelee yhteisen organisaation tehtäviä. Niissä korostuu maankäytön tiivistäminen, joukkoliikenne, lihasvoimainen liikkuminen sekä henkilöauton käytön rajoitukset. Helsingin seutu ja HSL ovat on yksi malliesimerkki. Raportissa on hauska kuva. Kuva on suoraan Wikipediasta. Se esittää Helsingin Aleksanterinkatua, mutta kadun päätteenä Senaatintorin paikalla onkin metsä ja Aleksin fasadina taitaa olla valtioneuvoston linna tai onko yliopisto.

Sini kertoi myös käyneensä kuuntelemassa uuden Aalto-yliopiston maankäytön ja liikenteen proffan Dominic Steadin esitelmän. ”Alustus laittoi pohtimaan keinovalikoiman laajentamista myös omassa MAL-suunnittelussamme. Moniulotteisiin ongelmiin tarvitaan myös moniulotteisia ratkaisuja. Samalla pohdittavaksi ja keskusteltavaksi tulee erityisesti se, onko meillä yhteinen ymmärrys ratkaistavista haasteista ja niiden välisistä kytkennöistä. Niiden kirkastaminen on olennaista, mutta liikaa yksinkertaistamista moniulotteisissa kysymyksissä tulee välttää.” Sini pohtii Maankäyttö- ja rakennuslain uudistusta. Hänelle on helppo mieltää luonnoksessa esitetyn toiminnallisen kaupunkiseudun laajuisen kaupunkiseutusuunnitelman merkitys, mutta monet toimijat eivät ehdotusta uudesta suunnittelutasosta kannata. Sini Puntasen mielestä hänen oma organisaationsa eli HSL voisikin hyvin toimia kaupunkiseutusuunnitelman laatijana. Miksei. Varmaan pätevin.

Nyt on jälleen tilaisuus vuoropuheluun. Mari Vaattovaaran ja kumppaneiden uuden kirjan kärkevät mielipiteet antavat siihen hyvän pohjan. Vaikuttavatko ne jotain hyhmän olemukseen? Kirjan kannanottoja on hyvä peilata seudun suunnitteluväen ajatteluun ja erityisesti vielä uusien kunnallispoliitikkojen mielipiteisiin. On tulossa mielenkiintoinen syksy. Kesästä ei ole kuitenkaan kovaa kiirettä päästä. Vastahan tänne saavuttiin.