Olen ollut mukana Pohjoismaisen Tieteknisen Liiton
menoissa varmaankin 30 vuotta. Tämä aikana en ole oppinut ymmärtämään
pätkääkään tanskaa ja vain pienen pätkän norjaa. Skandinaaviskaa ymmärrän
huomattavasti paremmin kuin skånenruotsia. Suomenruotsin ymmärtäminen on
kohtuullista. Osaan kyllä pitää esitelmän ruotsiksi, mutta en ymmärrä sitä
koskevaa kommenttia tai kysymystä, jos esittäjänä on muun kuin ruotsalainen tai
skandinaaviskaa taitava norski tai danski. Olin kerran paneelikeskustelun
osanottajana NVF:n suuressa kongressissa. Minun oli pakko pitää toisessa
korvassani englantilaista tulkkausta ymmärtääkseni kollegojeni puhetta. Tämä on
surkeata. Olen mies joka osaa kysyä, mutta ei pysty vastaamaan kysymykseen. Mutta sille on yksi ymmärrettävä syy. Jos
käyttää jotain vierasta kieltä vain yhtenä tai kahtena päivänä vuodessa niin
harjoitus on liian vähäistä. Mutta silti, olinhan nuorena kakkoskurssin
teekkarina harjoittelijana Göteborgin kaupungin katukonttorilla. Rakensimme
suurta pääviemäriä ja katua. Iltaisin vielä olin tiskaamassa Grand Hotellissa.
Luulivat minua silloin tiskipaljujen äärellä gotlantilaiseksi erikoisen
murteeni vuoksi. Tiskaajauralla sain muuten kokea merkittävää etenemistä. Ensin
lautastiskissä palkka oli 1:75, ylenin sitten lasitiskiin ja palkka nousi
yhteen kruunuun ja 95 äyriin. Uran huipun saavutin loppukesällä kun minusta
tuli diskbärare. Ammatilla oli kaksi
etua: sain kulkea alituiseen kallskänkan
ohi, siellä ovat tunnetusti keittiön kauneimmat tytöt, ja palkkakin oli
huimaava 2:15.
Osaa puhua, mutta ei
kuunnella!
Niin, pontti on se, etten tästäkään jo nuorena
suoritetusta harjoittelusta huolimatta ole oppinut kuuntelemaan ruotsin kieltä.
Olen kyllä oppinut tekemään itseni ymmärretyksi ja olen myös oppinut varsin
hyvin lukemaan, mutta kuulemaan ja ymmärtämään puhetta – se on lähes
katastrofi. Näin vanhana sitä perustelee huonolla kuulolla, mutta
todellisuudessa se taitaa olla keskittymisen puutetta. Mutta näin se on ja nämä
ajatukset mielessä lähdin Björn Silfverbergin johtamalle matkalle Pietariin
yhdessä parinkymmenen skandinaavisen kollegan kanssa. Minä olin joukon ainoa
eläkeläinen. Se näkyi jo kengistä. Havaitsin suurimman osan skandinaaveista
käyttävän värillisiä lenkkitossuja matkakenkinä. Minulla oli mustat –
lenkkitossumaiset kengät nekin. Niinpä sitten ajattelin olevani selvästi
hyväksyttävä osa rentoa joukkoa, lenkkitossujen väristä huolimatta.
Viikinkien
jälkeläiset sonnustautuvat värikkäisiin lenkkareihin lähtiessään ulkomaan
seminaariin.
Laivalla
Matka alkoi ennenkokemattomalla tavalla. Laivalla
Pietariin. Kaikki hyvin. Yllätykseksi laivalla oli melko paljon matkustajia.
Onneksi Sir Brian Souter ei vielä ole onnistunut siirtämään Pietarin
laivamatkustajia punaisiin busseihinsa. Ja mikä hauskinta, laivalla oli oikea
aitovenäläinen show töyhtöisine tanssityttöineen.
Mikä nyt herätti kysymyksiä: olivatko laulut ja
saksofonisoolot play-backia vai ei? Siinä kuitenkin matkan aluksi viikingit saivat
aivan oikeaa Venäjän nostalgiaa suoraan sovjetin malliin. Ei pienintäkään
yritystä globalisoida aitoutta. Hyvä alku.
Hienoimman
tunnelman laivamatkalla loi Suomenlahden illan valo. Sama valo joka synnyttää
Pietarin kuuluisat valkeat yöt. Nyt syyskuun alussa ei ole enää valkeiden öiden
aika, mutta intiaanikesä antoi mahdollisuuden tunnelmointiin kannella. En kuitenkaan
nähnyt siellä yhtään viikinkiä.
Vanhoja muistellessa
Laivalla Pietariin mennessä miettii vanhoja tekemisiä.
Ensimmäisenä on mielessä mahtava Pargolovin asuntoalueen suunnitelma
90-luvulla. Kansainvälistymispolitiikkaa tehostaakseen Helsingin kaupunki oli perustanut
yhtiön nimeltä Metropolitan Development Corporation. Tämän yhtiön siipien
suojassa virkamiehet tekivät paljon matkoja lähialueille ja kaukoalueille.
Pietari ja Tallinna nousivat osaksi toimintastrategiaa. Yhteistyötä yritettiin
osin menestyksellä - pääosin kuitenkin vailla suurempaa menestystä. Mekin
olimme mukana Pietarin Pargolovin esikaupunkialueen suunnittelussa.
Asuntohallitus ja Teuvo Ijäs rahoittivat toimintaa.
Helsinki oli mukana Matti Väisäsen kautta.
Juristeria-asiantuntijana toimi Pekka Virkamäki. Simo Järvinen hoiti kaavoitusta ja
me hoidimme liikennettä, pääosin Teuvo Juntusen toimesta.
Mukana oli myös Lemminkäinen. Homma ei mennyt putkeen. Oliko se sittenkin
byrokratiavetoista harrastelijatyötä? Paitsi että silloinen Pietarin
maakomitean puheenjohtaja ja nykyinen Luoteis-Venäjän rekisterihallinnon
pääjohtaja ja Pietarin keskushallinnon kalakerhon varapuheenjohtaja ja
kansainvälisen jaoston puheenjohtaja Dmitri Vladimirovich Gordo yhä
muistelee Pargolovin työtä esimerkillisenä voiman ja taidon näytteenä. Näin
todistaa ystäväni Pekka Virkamäki.
Onko tuossa meidän
käden jälkeämme? Tuskin. Yhteistyö oli kuitenkin mielenkiintoista.
Toinen mieleen tuleva asia on Pulkovon lentokentältä Strelnaan,
Romanovien palatsiin johtavan maantien kaunistusprojekti. Työn nimi oli Volhonskoje Sosse. Tilaajana oli
suomea sujuvasti puhuva Andrej. Hän oli ollut Paavo Väyrysen kotiryssä noina
kotiryssäilyn kiihkeinä aikoina. Andrej halusi tien kaunistukseksi suomaalaisen
designin mukaisia meluaitoja. Niillä oli tarkoitus peittää rumia
tienvarsikohteita, kuten kaatopaikkavuori ja hautausmaa. Olihan tienkäyttäjiksi
tulossa George Bush, Gerhard Schröder ja muita maailman johtajia. He olisivat vieraina
Pietarin 300-vuotisjuhlallisuuksissa ja asuisivat Strelnan juuri restaurointivaiheessa
olevassa palatsissa. Me ehdotimme tien kaunistukseksi 10000 tuijaa. Veli-Markku
Uski teki jo tiedusteluja valtavan tuijamäärän hankkimiseksi Hollannista.
Pietarin pormestarina oli nainen, Valentina Matvienko. Luulin hänen innostuvan
viheraidoista. Pettymys, hän valitsi teräsaidat! Se siitä.
Googlen auto on
ajanut pitkin Volhonskoje Sossea pari vuotta sitten. Tie on kauttaaltaan
hyvässä kunnossa ja puolittain repsottavia metalliaitoja näkyy vain harvassa.
Kasvillisuus tien vieressä on kaunista. Kaikki hyvin.
Muistelenpa vielä Pietarin kehätien ympäristösuunnitelmaa
ja muistia tarkistaakseni kysyn siitäkin Veli-Markulta. Hän muistaa, hän oli
projektipäällikkö. Suunnitelmaa tehtiin kello 12:sta kello 6:een, siis tien
koko itäiselle osalle. Teemanamme olivat värit. Kullekin valtaisalle
eritasoliittymälle annettiin väriteema joka koski niin kasvustoa kuin
laitteitakin. Siltoja viilailtiin ja meluesteitä viilailtiin. Käyn
vilkaisemassa Googlen kamerasta. Näyttää tavanomaiselta. Värejä ei näy. Riidat
Pietarin yliopiston meluprofessoreiden teorioista ovat unohtuneet.
Olisi muutakin muisteltavaa, mutta laiva lähestyy jo
satamaa – siis kannelle.
Laiva lähestyy satamaa
On ensimmäinen kerta kun lähestyn laivalla Pietaria
Suomenlahden suunnasta. Olen jo kaksi kertaa saapunut kaupunkiin laivalla Laatokan
suunnalta. Pitkin Nevan rantoja olen nähnyt kilometreittäin loistavia datshoja
torneineen ja muine arkkitehtonisine virityksineen. Näky on herättänyt ihmetystä, mutta ei varsin
masennusta. Nyt on toisin. Laiva kulkee sataman suulla olevaa ruopattua kanaalia
ja edelleen satamassa ruskeiden metalliromua käsittelevien nostureiden ohi.
Kuva on ankeista ankein. Ei yhtään laivaa, ei mitään muuta kuin valtavia kasoja
metalliromua, riveittäin ränsistyneitä rakennuksia – ruostunutta romua. Olin
katsonut netistä tuota kanavamaista kulkureittiä. Se oli täynnä laivoja. Nyt ei
yhtään laivaa. Lohduttomuus astuu mieleen. Ei arvaa kysyä itseltään mitään.
Eikä ole ketään muutakaan jolta voisi kysyä: Missä mennään? Kuitenkin kohti yhtä tuntemaani kauneinta
suurkaupunkia!
Laiva lipuu läpi
romun ja ruosteen. Näkyvissä on myös valtavia siltapilareita. Jotain on
tekeillä. Se selviää myöhemmin. Mutta, miljoonakaupunki huokuu tuossa aivan
edessä ja aivan näkyvissä. Viikingit vielä hyteissään aamutoimissa tai ovatko
vielä aamiaisella. Heitä ei näy kannella katselemassa vanhojen valloitus- ja
kauppareittiensä alkupistettä. Heidän esi-isiänsä ei pelottanut, nykyihminen
jättää erilaisuuden katsomatta. Se saattaa jopa pelottaa!
Nikolai: ”Welcome to
Russia”
Kaikki tuo outo ja erilainen päättyy kun väki astuu ja
istuu bussiin. Ollaan oppaan turvallisessa huomassa. Hän on Nikolai. Alkaa
normaali tutustumiskierros ihanassa Pietarin vanhassa kaupungissa.
Esikaupunkeihin ei ajeta. Nikolai on hyvä. Hän murjoo juttuja venäläisyydestä.
”This is Russia”. Pietari ja Katariina,
kaksi SUURTA, ovat jutun keskiössä. Pääsen sentään jossain taukopaikalla
itsekin ääneen. Kerron Pietari Suuren hevosen asustelleen minun olohuoneessani
Tallinnassa. Hevosen nimi oli Lisette. Nyt Lisette on täytettynä
pietarilaisessa museossa. Sinne emme
kuitenkaan mene. Etkö tiennyt? Klikkaa sitten tuohon ja lue blogini; http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/pietarin-suuren-hevonen-minun.html
.
Alkaa ammatillinen osuus
Pekka Nihtinen Lähialuematkoilta on järjestänyt meille
Pietarin liikennekomitean virallisen oppaan. Odotan kuivakasta miestä, jolta
kuulemme viimeisen päälle virastojargonia perintönä neuvostoajoilta. Toisin kävi.
Julia, Pietarin
Liikenne-infrastruktuurin kehittämiskomiteasta oli loistava oppaamme. Hän sanoi:
”Minun esimieheni ovat miellyttäviä ihmisiä. Heillä on kuitenkin yksi
helmasynti. He unohtavat asioita. Silloin minua itkettää!”
Bussiin lehahtaa ihana
Julia
Hän sanoo näyttävänsä nuorelta, mutta tietävänsä kaiken.
Hän kertoo olevansa komitean ”lehdistöattasea”. Hänen suurin huolensa on
esimiestensä huono muisti. Hän on myös huolissaan heidän ammattitaidostaan.
Hänellä itsellään on omien sanojensa mukaan järki tallella - toista tuntuu
olevan pomojen kanssa. Nuori nainen on hurmaava ja todellakin ymmärtää asioita
– juuri sillä tavalla kuin asioita kuuluukin ymmärtää, tai nyt meidän
mittapuumme mukaan osin väärinymmärtää. Car pooling ja pyörätiet jäävät
ymmärryksen ulkopuolelle. Myöskään bussikaistat eivät tunnu soveltuvan
konseptiin. Autoille on saatava sujuvuutta ja siksi tekeillä oleva valtava
”Diameter” lännen puolella ja City by-pass idän puolella ovat keskustan
kärkihankkeita. Tuleva futiksen World Cup ajaa hankkeita eteenpäin. 70000
katsojan stadion on valmistumassa. Kisat ovat vuonna 2018. Moottoritiehankkeet
ovat kuin suoraan Smith-Polvisen raportin inkarnaatio. Mielenkiintoista ja
kuitenkin harmittaa. Kuka ne on suunnitellut? Mekin yritimme aikanaan päästä
niitä suunnittelemaan, mutta ei. Siis kuka?
Kuvassa punaisella
Pietarin kehätie ja nyt rakenteilla oleva tullitie ”Diameter”. Vihreällä itäinen keskustaohitus. Metrolinjat on
merkitty keltaisella ja rautatiet turkoosilla. Bussit ja metro kuljettavat
Pietarissa kumpikin noin 3 miljoonaa matkustajaa päivässä. Raitiovanut olivat
vielä 80-luvulla merkittävin kuljetusmuoto, mutta vuoden 2000 jälkeen raiteita
on raivattu autoliikenteen tieltä. Autoja on kaupungissa parisataa kappaletta
per 1000 asukasta. Ruuhkat ovat Julian mukaan vielä siedettäviä – ei niin kuin
Moskovassa – hän sanoo.
Oppaamme Julia kertoo laajasti Pietarin
infrastruktuurihankkeista. Hän kertoo Pietarin 125 kilometrin kehätiestä, joka
valmistui muuta vuosi sitten. Hän kertoo myös rakenteilla olevasta
”Diameteristä”. Sen pituus kehätien välisellä osuudella on 33 km. keskiosa on
vielä tekeillä, pohjoinen ja etekäinen osa ovat valmiita. Tie on ja tulee
olemaan tullitie. Ohitimme laivan sisäänajoreitillä valtavat tekeillä olevat
siltapylonit Diameterin keskeisellä osalla. Metroon ollaan rakentamassa uusi
eteläinen tunnelijakso. Eniten ehkä kuulemme keskustan itäisestä ohitustiestä
pitkin kanavavan varsia. Kadulle tulee 5+5 kaistaa. Polkupyöräteitä ei ole eikä
tule. Ilmasto on kuulemma pyöräilyyn sopimaton. Myös bussikaistat ja
raitiovaunukaistat loistavat poissaolollaan.
Diameterin eli
virallisesti ”Läntisen Suurnopeus Diameterin” keskeisen osan urakkasopimus
solmittiin vuonna 2012. Se on PPP-sopimus NCH: n ja italialaisturkkilaisen
urakoitsijakonsortion välillä. Italialaisfirma Astaldi ja turkkilaisfirma IC Ictas ovat kokonaisvastuussa
suunnittelusta ja rakentamisesta. NCH on Gazprombankin ja VTB Capitalin yhteenliittymä.
ERDB European Bank for Reconstruction and Development on mukana
rahoitusdiilissä. Keskeisen osan rahoitus oli kaikkiaan 1,2 mrd euroa
silloisella kurssilla. Mukana
sopimuksessa on Eurasian Development Bank ja luonnollisesti myös Pietarin
kaupunki. Lue lisää: http://eabr.org/e/projects/edb/?id_4=341
Sopimus Astaldin ja IC Ictasin kanssa oli alkuaan 2,2
miljardia euroa. Se on esitteiden mukaan maailman suurin infra-PPP. Sopimusaika on 30 vuotta. Sopimus koskee Diameterin keskeistä
12 kilometrin osuutta läpi satama-alueen. Kilometrikustannukset ovat siten
alkuperäisen arvion mukaan noin 183 MEUR/km 30 vuoden hoitoaikoineen. Mitkä
ovat varsinaiset rakennuskustannukset ja mitkä ovat arvioidut tulot tullin
keräämisestä – se ei nyt selviä. Rakennusajaksi arvioitiin alkuun 3 vuotta. Nyt
on kolme vuotta kulunut. Työ kuitenkin valmistunee ennen vuonna 2018 pidettäviä
jalkapallon FIFA World Cup Russia -kisoja.
Onko korruptiota?
Kun meidän ihana Juliamme oli kertonut kaikkien isojen
tiehankkeiden olevan vaikeuksissa urakoitsijoiden konkurssien vuoks,i loihen
kysymään korruptiosta nykytilanteessa. Silloinpa voihkaisi takanani istuva
skandinaavi. Eihän noin rumaa asiaa saa epäillä, eikä varsinkaan kysyä. Saimme
kuitenkin asiallisia vastauksia. Ongelma tiedetään. Mutta kukaan ei tiedä missä
tarkalleen sitä on ja miten siitä voisi päästä eroon!
Matka päättyy Eremitaasiin, Katariina Suuren valtakuntaan
ja sieltä edelleen Allegroon. Aurinko paistaa. Matkailijat ovat väsyneitä.
Kulttuurit ovat kohdanneet. Useimmat kysymykset jäivät vastaamatta.
Matkasta jäi paljon
mieleen – taas jälleen. Muutakin kuin vain Katariinaa ja Pietaria. Edellinen matkani keskittyi pietarilaisiin sukulaisiin,
sitä edellinen Marinskiy-teatteriin ja Pietarhoviin. Klikkaa tuosta: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/06/pietari-kahdessa-paivassa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti