Onko Sahelin vihreä muuri ratkaisu ilmasto-ongelmaan?

Sain ystävältäni Pekka Korpiselta edelliseen blogiini liittyvän spontaanin kommentin. Hän ei ehkä pitänyt siitä, että nimitin Afrikan Unionin kärkihanketta Grande Muraille Verte – Great Green Wall - pensasaidaksi. Hän kertoi olleensa aikanaan Maailmanpankissa toimiessaan yksi aloitteentekijöistä myönnettäessä 10 miljardia dollaria Tropical Forestry Action Programmen tueksi. Hän kertoi metsittämisen oleva mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallinen hanke. Hänen mielestään Great Green Wall on lupaava hanke, jota EU:n pitäisi kaikin voimin tukea, onhan se afrikkalaisten oma projekti ja ainakin toistaiseksi lupaava. Pekka on oikeassa. Metsitys Afrikassa on vahvasti yhteiskunnallisiin päämääriin pyrkivää toimintaa.

Suuren vihreän muurin idean alkusanat lausui Nigerian presidentti Olusegun Obasanju vuonna 2004. Afrikan Unioni otti hankkeen ohjelmaan vuonna 2007. Kaksi vuotta tuon jälkeen unionin puheenjohtajana aloitti Libyan Muammar Gaddafi. Libya oli tuohon aikaan unionin suurin rahoittaja. Gaddafi oli omassa maassaan aloittanut ikioman Great Man Made River hankkeensa 1980-luvulla. Vesi ryhtyi virtaamaan (pumpattiin) rannikon kaupunkeihin 1990-luvun loppupuoliskolla. Hankkeilla on eronsa, mutta on eräs yhtäläisyys. Molempia ylistetään maailman suurimmiksi ja mahtavimmiksi hankkeiksi. Gaddafi sanoi hankkeensa olevan maailman kahdeksas ihme. Gaddafin hanke tähtäsi kansan ja erityisesti maatalouden tarpeiden turvaamiseen ottamalla maaperästä fossiilista pohjavettä. Ekologisesti arveluttavaa siis, sanovat viisaat. Systeemi toimii tänäkin päivänä, mutta maataloudelle vettä ei ole riittänyt.  Great Green Wall mainosvideoilla vihreän muurin kerrotaan olevan valmistuttuaan maailman suurin elävä organismi. Puhutaan myös maailmanihmeestä Gaddafin tapaan. Hankkeen yhteydessä ei mainita sen olevan erityisesti hiilitasapainoon pyrkivä metsitysprojekti. Afrikan unionin Great Green Wall tähtääkin aavikon leviämisen pysäyttämiseen, kuivuuden torjuntaan sekä paikallisen elämäntavan suojeluun. Viimeisimmissä viesteissä vihreän muurin suhteen on todettu sen olevan jotain muuta kuin vain puilla istutettu kapea vyöhyke. Vanha ajatus on antanut tilaa uudelle visiolle, jonka mukaan se onkin mosaiikki kestävistä maankäytön käytännöistä. Samalla muuri on metafora ilmaistessaan Afrikan maiden ja niiden tukijoiden välistä solidaarisuutta.

Eräs GGW-projektin päätekijöistä viestitti äskettäin näin: “Great Green Wall is not only about trees. The Great Green Wall is about development, it’s about sustainable, climate-smart development, at all levels. The first, biggest achievement of the Great Green Wall is the fact that people of those regions have accepted to work together, for a common goal. The second achievement is that each of those countries developed national action plans. That is the biggest achievement, because now they own it. It’s about ownership, and that has been the failure of development aid, because people were never identified with it. But this time they identify. This is our thing.”

On myös kriitikoita. Eräs Afrikassa toimiva agroforestry-asiantuntija sanoo, ettei ole mitään järkeä istuttaa puita pitkin Sahelia, kuivalle savannille, Saharan erämaan etelärajoille: ”Se ei voi onnistua. Rahaa on liian vähän. Ei ole tieteellistä tutkimusta joka osoittaisi hankkeen onnistumismahdollisuudet. Itse asiassa erämaa ei ollut siirtymässä etelään, sen sijaan ylikäyttö köyhdytti maan. Suurin osa ehdotetun muurin alueesta on asumatonta, eikä siellä ole ketään hoitamassa taimia.”

Mitäköhän ”me” nyt puuhailemme?

Great Green Wall on hieno ja kunnianhimoinen hanke. Sillä on myös kriitikkonsa. Hanke on myös muotoutumassa uudelleen.  Sillä aiotaan luoda miljoonille ihmiselle työtä ja elinmahdollisuuksia. Mutta se ei ole kuitenkaan sama hanke josta ”me” nyt puhumme. Me puhumme 100 km x 100 km metsityksen pilottihankkeesta, joka ennakoisi laajempaa Saharan ja Sahelin ilmastometsitystä keinokastelua käyttäen.  ”Meillä” tarkoitan Sanna Marinille lähetetyn kirjeen allekirjoittajia. Se kirje oli esillä edellisessä blogissani. Meitä ovat Eero Paloheimo, Veli Pohjonen, Eero Kontula ja minä. Lauri Palojärvi on myöskin häärinyt ajatuksen tukijana. Meidän ajatuksemme on jotain enemmän kuin tuo edellä esitelty vihreä muuri. Meidän ajatuksemme vaatii huomattavasti enemmän kaikkea. Se vaatii teknologiaa ja koulutusta. Se edellyttää kouluja ja terveyskeskuksia. Se on paikallisyhteisöille valtava mahdollisuus, mutta se ei toimi paikallisyhteisön perinteisillä ehdoilla. Se ei ole projekti jonka päätarkoitus on kotieläinten hoito ja kotitarveviljely. Sillä ei suurena päämääränä pyritä turvaamaan perinteistä puolipaimentolaiskulttuuria. Meidän projektimme on verrattavissa teolliseen vallankumoukseen. Yhteiskunta hyppää pois vanhasta johonkin uuteen. Kun aikanaan patruunat tai tulevat sellaiset saapuivat Suomeen mukanaan tietoa ja taitoa, he pystyttivät vesivoimalan, he hankkivat koneita, he jalostivat raaka-aineista tuotteita, he kuljettivat hevosilla ja soutuveneillä tuotteitaan tiettömiltä alueilta vientireittien varteen. Tästä kaikesta syntyi yhteiskunta, joka ryhtyi tuottamaan hyvinvointia. Mutkattomastiko, ilman ongelmia? Hetikö kun myllyt jauhoivat? No ei suinkaan. Työkansaa riistettiin, asumisolot olivat surkeat. Lapset olivat paljain jaloin ja rääsyissä. Keuhkotauti piinasi. Mutta sittenkin, vähitellen, kouluja perustettiin, sairaaloitakin, lukutaidoton ei pystynyt koneita käyttämään eikä manuaaleja lukemaan. Maatalousväkeä virtasi patruunoiden leipiin. Kunnallishallinto kehittyi. Poliisejakin tarvittiin, palomiehistä puhumattakaan. Kunnanlääkärit, papit ja kupparit pitivät kansaa työkuntoisina. Ja hitaasti vuosikymmenten jälkeen olimme hyvinvointiyhteiskunnassa.

Meidän ajatellut projektimme, ensin tietysti tämä PILOTTI sijaitsevat Afrikassa. Ne voisivat sijaita Suomessa tai Grönlannissa. Ne voisivat sijaita Uralilla tai Kaspianmeren rantamailla. Ne voisivat sijaita myös Arabian niemimaalla tai Mesopotamian aavikoilla, Kiinasta puhumattakaan. Maailmassa olisi metsitettävä 20 miljoonaa neliökilometriä. Silloin maapallon metsäpinta lisääntyisi viidenneksellä. Metsät söisivät kolmanneksen meidän hiilidioksidipäästöistämme.  Zürichissä ETH ja kumppanit ovat arvioineet maailman metsien luonnollisen uudelleenmetsityksen mahdollisiksi alueiksi 9 milj. km2. Luonnolliset alueet eivät näyttäisi riittävän. Apuun olisi otettava myös Sahara ja Sahel jossa ilmastometsitystä harjoitettaisiin keinokastelulla. Sahelin metsittäminen laajasti vaatisi jo 20-40 mrd. euroa vuodessa ja vain tuon kapean muurin rakentaminen 2 mrd. euroa vuodessa. Koko Saharan ilmastometsittäminen mukaan luettuna siihen liittyvä agroforestry ja yhteiskuntakehittäminen kokonaisuudessaan ovat jo aivan toisilla halsseilla. Puhutaan 300 miljardista eurosta vuodessa 80 vuoden ajan. Mitä siitä tuleekaan? 24 biljoonaa euroa! Nyt heti on muistutettava kaiken tämän metsitystoiminnan olevan kannattavaa ja tuottoisaa. Edellytyksenä tietysti, että kansainvälinen päästökauppa toimii ja metsät kasvavat. Tai onko kaikki vain lopulta täyttä illuusiota? Olisiko parempi olla kuvittelematta. Antaa ajan hoitaa?

Rahaa kyllä on

Tässä meidän Saharan metsityksen pilottihankkeessa on kysymyksessä kokeellinen prosessi. Onneksi se on nopeatempoinen. Sitä rajoittaa vain ihmisen kyky oppia ja omaksua. Yksi sukupolvi ei riitä. Kaksi vähintään – usein kolme. Rahastako se on kiinni? Rahasta tietysti. Mutta se ei ole ongelma. Rahaa on mielettömästi. Se kiertää maapalloa ja ihmiskuntaa jättimäisen laavavirran tavoin. Siitä kun vain nappaa. Jos vain nappaisi pienenkin murusen maailman jäätyneistä pääomista, pystyisi maailman metsityksen hoitamaan kuntoon käden käänteessä. Jäljelle jää ihminen ainoana mahdollisena resurssina ja teon tekijänä. Ei laiska ihminen tai haluton tai sorrettu ihminen. Ei, vaan ylpeä ihminen, ahkera ihminen, tulevaisuuteensa pyrkivä ihminen, vapaa ihminen.

Nyt saatat ajatella, että Murole, tuo paha kolonialisti haluaa uudelleen valkoisen vallan ja rahan riistämään Afrikkaa ilmastonmuutoksen nimissä. No, voithan kyynisesti sanoa noin, mutta kun sanot niin, tuomitset samalla kaiken kehitysavun. Tuomitahan sen voi, sillä se ei ole suinkaan onnistunut toivotulla tavalla. Maailman koko kehitysapu on vuosittain määrältään 150 miljardia euroa. Sehän on mitätön määrä. Se on alle 10 % maailman sotilasmenoista. Sodat, armeijat ja aseiden valmistus kuormittavat ihmiskuntaa noin 2000 miljardilla vuodessa. 

Suuri vihreä muuri kulkee Senegalista Etiopiaan. Matkan varrella on useita maita.  Ne ovat maailman köyhimpiin kuuluvia maita. Maat vastaanottavat vuosittain 11 mrd. euroa kansainvälistä kehitysapua. Toisaalta ne kuluttavat vuodessa noin 5 mrd. euroa sotilasmenoihin. Sotilasmenot ovat kuitenkin pienet, sillä keskiarvo on 20 euroa/asukas vuodessa, kun Suomessa sotaväkeen kuluu 600 euroa asukasta kohti vuodessa.

Nyt puhumme pilotti-hankkeesta ja kysymme mihin sen voisi sijoittaa?

Minä en nyt tässä blogissa puhu koko maailman metsittämishaasteista. Puhun vain hyvin pienestä pilottihankkeesta. Sen pinta-ala olisi 10000 km2 eli 0,01 milj. km2. Se on täsmälleen yhtä suuri pinta-alaltaan kuin Lapin lääni. Alueelle pitäisi istuttaa 2 miljardia puuta. Nämä puut kasteltaisiin tippukastelu-menetelmällä, johtamalla vesitipat jokaisen puun juurelle. Vesi pumpattaisiin pohjavedestä, jota löytyy 50-200 metrin syvyydestä. Pumppua käytetään aurinkoenergialla. Pumppuja tarvittaisiin 2500 kappaletta. Jokainen pumppu vaatisi 700 neliömetrin aurinkopaneelin. Laitteineen, koneineen, kuljetusvälineineen, taloineen, navetoineen, autokorjaamoineen, konepajoineen, vedenpuhdistuslaitoksineen, huoltomiehineen, insinööreineen, metsänhoitajineen, maanviljelijöineen, karjakkoineen ja biologeineen, puhumattakaan opettajista, lääkäreistä, sairaanhoitajista, hallintoihmisistä, verovirkailijoista ja poliiseista - tässä on kysymyksessä kehittynyt yhteiskuntamuoto. Ei perinteiden mukainen puolipaimentolainen kyläyhteisöelämä.

Uskon ja tiedän afrikkalaisten itsekin uskovan tulevaisuuteen. Vaikka myös tiedän, että tulevaisuususko on joskus ollut lujilla. Valtava syntyvyys kasvattaa väestöä. Perinteinen elämänjärjestelmä pienimuotoisessa perheviljelyksessä ja kotieläinten hoidossa ei tarjoa elämänmahdollisuuksia. Niitä pahentavat sääilmiöt ja kuivuus. Toisaalta myös ihmisten oma toiminta, puun poltto ja yliviljely, kotieläinten laiduntaminen sekä kastelun ongelmat, ne ovat perinteisiä ongelmia ilman ratkaisuja.

No, mihin tällaisen pilottihankkeen voisi sijoittaa? Seuraavaan satelliittikuvaan non esimerkinomaisesti näytetty valkoisella 100 km kanttiinsa täplällä mahdollisia alueita. Alueen voisi sijoittaa mihin tahansa alueen keskeisistä maista. Kokemuksia metsänistutusprojekteista on mm. Etiopialla ja Sudanilla. Suomalaisetkin ovat olleet niissä mukana. Hyviä paikkoja olisi muuallakin pitkin suunnitellun vihreän muurin vartta.

  

Growther Lab Zürichin ETH-yliopistosta on tehnyt kuvankäsittelyä ja tekoälyä käyttäen analyysin maailman metsistä. Mikä on muuten metsä? Sahelin alueella suunnitellun muurin tietämissä ei ole suomalaisen mittapuun mukaista metsää. Enemmänkin yksittäisiä puita ja puskia. Pohjois-Afrikan ja Sahelin osalta metsien raja näkyy ylemmässä kuvassa. Mustalla rajauksella on piirretty alkuperäinen Great Green Wall. Alemmassa FAO:n kuvassa näkyvät heidän analyysinsä mukaiset nykyiset metsät. Vihreällä värillä olen osoittanut viimeaikainen hankkeen saatavilla olevan kuvauksen - muuri näyttää siirtyneen hieman etelämmäksi. Nyt tosin puhutaan toimenpiteiden mosaiikista, varsinainen vihreä muuri on ikään kuin unohdettu. Siniset viivat Algeriassa ja Libyassa kuvaavat rakennettuja vesiputkia makean veden pumppaamiseksi rannikolle.

  

Olen tutkinut Google Earthin satelliittikuvista vihreän muurin alueita. Hankkeen hieman sekavilla nettisivuilla sanotaan nyt toteutetun 15 % hankkeesta. En muuten usko tuohon. Rahaa on tähän mennessä myönnetty ehkä 4 mrd. euroa. En löydä satelliittikuvista noita metsitettyjä alueita. Senegal lienee ainoa joka on toteuttanut suuremmassa mitassa istutuksia, kuitenkin sielläkin metsäala on pienentynyt myös viimeisen vuosikymmenen aikana. Senegal on ylivoimaisesti metsäisin maa vihreän muurin alueella.  Oheinen kuva kertoo metsäalan kaikissa GGW-alueen maissa pienentyneen vuodesta 1990. Afrikassa kokonaisuutena metsäala on 1990-2016 pienentynyt noin 10 %. Se on lähes 1 milj. km2. Kuvassa on vertailun vuoksi maailma ja Suomi. Toinen kuva kertoo maailman metsien kasvun mahdollisuuksista illuusion. Viisaat sanovat, että uudelleen metsitystä maailmalla voisi tehdä 9 milj. km2. Siis hieman päälle 20 %. Tämä tarkoittaa metsien luonnollista kasvattamista. Nyt siis kysymme olisiko ilmastometsitystä tehtävissä kastelulla tehostettuna vielä tuo Saharan illuusio 8 milj. km2 lisää? Ehdottamamme pilot-projekti olisi hyvä aloitus asian tutkimiseksi.

Seuraavassa blogissani matkustan Tampereelle. Tutustun Tampereen raitiovaunuhankkeeseen. Se on hieman helpompi kirjoitettava eikä sen hankkeen mukana huku vähäisen tiedon antamaan täydelliseen epävarmuuteen.