Kohtuuhintaisuuden ja korkean rakentamisen vaalimantrat

Nyt on vaalilupausten kultainen aika. Minua kiinnostavat kaupunkitulevaisuus ja maaseutumenneisyys. Ryhdyn lukemaan lööppejä kunnallisvaaliehdokkaiden mainosteksteistä. Mietin, onko mahdollisesti käytetty brändäysasiantuntijoita imagon kehittelyssä vai onko tyydytty omaan itseiskuvaan eli selfien näpäytykseen. Brändääjiä varmaan tarvitaan sukupolvien välisen kuilun ylittämiseksi. Koin nimittäin äsken yllätyksen. Kysyin kaupunkilaisnuorisukulaiseltani, 18 vuotta juuri täyttäneeltä nuorelta mieheltä ajatuksia kunnallisvaalien äänestyskohteista. Hän vastasi harkitsevansa eläinoikeuksien puolustajaa. Melkein ratti tipahti kädestä ja putosihan se - onneksi en ollut ajamassa itseajavaa autoa jossa ratti on pidettävä tiukasti käsissä. Tuo pakotti minut etsimään netistä eläinoikeuspuolueen kannanottoja ja kasvoja niiden takana. Viimeisin julkinen kannanotto vastusti taiteesta ja kulttuurista leikkaamista mm. näin sanoen: ”Kulttuurityöläiset edustavat monesti tyypillistä prekariaattia, jonka toimeentulo on pätkätöiden, määräaikaisuuksien ja apurahakäytäntöjen myötä usein epävarmaa. Pakkoyrittäjyyttä parempia vaihtoehtoja ovat instituutioille suunnattava riittävä yhteiskunnallinen rahoitus sekä perustulon tai kansalaispalkan kaltainen, henkilötoimijoita tukeva sosiaalijärjestelmä.” No, tämähän on täyttä asiaa. Ei ihme, että nuori mies kirjailijan poikana on huolestunut emonsa toimeentulosta, mutta kuuluuko se eläinoikeuksiin? Leikki leikkinä. Eläinten oikeudet ovat laaja juttu. Varmaan ne koskevat kotieläimiä, turkiseläimiä ja lemmikkieläimiä, mutta koskevatko ne villihanhia, supikoiria ja vieläpä hyönteisiä? Toiseen kertaan. Vielä pysyttelen vaalihuoneessa Veronikassa.

Valtuustoryhmien puheenjohtajat puhuvat asunnoista ja luontoyhteyksistä

Hesari kysyy Helsingin valtuustoryhmien puheenjohtajilta valintaa kahden vaihtoehdon välillä: jos kaavoituspäätöksessä ovat vastakkain asuntorakentaminen ja asukkaiden helppo pääsy lähiluontoon, kumman puolueesi valitsee? No toden totta, kysymys on outo. Eikö todella voisi haluta ja toteuttaakin molempia yhtä aikaa. Asuntoja kaupungissa täytyy aina rakentaa ja vielä huomattavassa määrin on korjausrakennettava ja jopa purettava ja uudelleenrakennettava vanhaa rakennuskantaa.   Väite mahdollisuudesta vaikuttaa asuntojen hintoihin uudisrakentamisella kuitenkin ontuu. Tuotteita eli asuntoja on Helsingin kaupungin alueella 371000 kappaletta ja pääkaupunkiseudulla Helsinki mukaan luettuna 620000 kappaletta. Asuntokauppaa käydään Helsingissä 12000 kappaletta vuodessa ja pääkaupunkiseudulla 20000 kappaletta vuodessa. Koko maan luku lienee noin 100000 asuntokauppaa.

Uusia asuntoja on viiden viimeisen vuoden aikana valmistunut Helsingissä keskimäärin 5600 kpl vuodessa ja muulla pääkaupunkiseudulla 7400 kpl vuodessa. Se on 1,5 % ja 2,1 % koko kannasta. Omistusasuntoja pääkaupunkiseudulla on 50 %, kovan rahan vuokra-asuntoja 29 % ja tuettuja vuokra-asuntoja sekä asumisoikeusasuntoja 22 %. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet 5 vuodessa Helsingissä 24 % ja pääkaupunkiseudulla 20 % samassa ajassa. Kuumakunnissa hinnat ovat pudonneet 6 %, kun keskimäärin hinnat koko maassa ovat nousseet 10 %.

Naapurimaihin on tapana vertailla. Kuvassa näkyy miten pohjoismaiset pääkaupungit ovat asuntoja tuottaneet. Helsinki on ollut pohjoismaiden pääkaupungeista asuntorakentamisen ykkönen. 15 vuodessa Helsinki on tuottanut keskimäärin 7 asuntoa vuodessa per 1000 asukasta, kun naapuripääkaupungeissa luku on ollut keskimäärin 5 asuntoa vuodessa per 1000 asukasta. Helsinki on asuntotuotannon ykkönen.

Tässä aina pysähtyy ihmettelemään kysynnän ja tarjonnan ihmeellistä riippuvuutta. Jos taloustieteilijöitä uskoisi niin kova tuotanto pudottaa hintoja. Minun ihmettelyni johtuu taloustieteen oppien ilmeisestä puutteesta. Kaikki haastatellut poliitikot sanovat, että asuntotuotantoa olisi lisättävä, näin hinnat saataisiin putoamaan, kun kysyntä tulisi tyydytettyä. Asuntokanta on Helsingissä 371000 asuntoa ja uusia tehdään 1,5 % kannasta, ja jos sitten tuotantoa vielä lisättäisiin vaikkapa 2 prosenttiin niin syntyykö silloin markkinoille toivottu hintojen alenema? No ei synny. Rahoituksen tulo monesta lähteestä sekoittaa kuvion. Asumistuet antavat lisämausteita. Tiivis rakentaminen entisille satama-alueille ja lentokentillekin nostaa rakentamisen kustannuksia. Ja tiivis rakentaminen yleensäkin, varsinkin jos vielä tiiveyttä tehostetaan rakentamalla korkeaa. Kun vain 1,5 prosenttiin vaikutetaan ei vaikuteta tuntuvasti ja vaikuttavasti. Tämä teksti vain sen vuoksi, että vaikka poliitikko sanoo kannattavansa kaupunkinsa kasvua ja tukee siksi runsasta asuntotuotantoa, hänen ei tulisi johtaa kuulijaa harhaan väittämällä asumiskustannusten siten halpenevan. Tyytyisi vain tunnustautumaan kasvun kannattajaksi. Mitä enemmän rakennetaan ja mitä haluttavammaksi kaupunki tehdään sitä rennommin hinnat nousevat. Näinhän se Odekin todistaa. Ei kai siinä mitään pahaa ole. Halpojakin asuntoja löytyy.

Jatketaan hieman pohjoismaista vertailua. Asuntojen tuotanto on vaihdellut rajusti. Mitään yhtenäistä kehityskulkua ei ole havaittavissa tuotannon määrän suhteen. Kokonaistuotanto oli paria kuoppaa lukuun ottamatta tasaista, kunnes vuonna 2017 alkoi tapahtua. Tuotanto lähes kaksinkertaistui. Mutta, asuntojen hintakehitys ei värähtänytkään. Kaikissa pääkaupungeissa hintakehitys on kuin tykillä ammuttu – samassa nousussa. Todettakoon nyt, että näissä kippuroissa ei ole otettu huomioon rahan arvon muutosta.

Mitä poliitikot vastasivat?

Helsingin suurimpien puolueiden kannanotoissa kytketään yhteen rakentamisen määrä ja kohtuuhintaisuuden tavoite. Kokoomuksen Daniel Sazonovin mielestä on tärkeää varmistaa, että asuminen on Helsingissä järkevän hintaista, tämä vaatii uutta rakentamista. Reetta Vanhasen ja vihreiden mielestä on tärkeää rakentaa Helsinkiin riittävästi ja kunnianhimoisesti uusia koteja siten, että asumisen hinta ei nouse kohtuuttomasti. Eveliina Heinäluoma demareista sanoo tasapainoilua asumisen hinnan ja rakentamisen riittävän määrän välillä herkäksi hommaksi. Hän sanoo, että pitää rakentaa tehokkaammin ja korkeammalle niitä alueita, joita otetaan rakentamisen piiriin. Veronika Honkasalo vasemmistosta sanoo Helsingin tarvitsevan lisää kohtuuhintaista asumista. Mika Raatikainen perussuomalaisista sanoo Helsingissä olevan tilaa rakentaa ja taivaalle mahtuu. ”Rakennetaan siis ylöspäin hyvien liikenneyhteyksien varteen.” Björn Månsson ruotsalaisista haluaa pohtia rakentamisen mittakaavaa. Terhi Peltokorpi keskustasta pitää Helsingin kasvuennusteita ylimitoitettuina.  Mika Ebeling kristillisistä ei kannata nykyistä kasvukiimaa. Kiimaksi hän sitä kutsui.

Helsingin pormestariehdokkaat kävivät oman väittelynsä. Jussi Halla-aho sanoi Helsingin eräiden alueiden slummiutuvan – vai tarkoittiko koko kaupunkia. Syynä on maahanmuutto. Slummi syntyy ihmisistä. Hän sanoi Helsingin olevan OECD-maiden toiseksi surkein kotouttaja Ruotsin jälkeen. 10-20 vuoden päästä olemme Ruotsin tasolla – perässä mennään. Esimerkkinä ovat maahanmuuttajien työllisyysluvut, koulupudokkuus ja rikollisuusluvut. Juhana yhtyi kanteeseen, mutta oli toivorikas. Olen kanssasi samaa mieltä, tuo mitä sanot tulee ottaa vakavasti, mutta sitä pelkään että tuottaisit hallaa koko kaupungille jos muut innostuisivat valitsemaan sinut pois valtakunnan politiikasta.

Pormestariehdokkaat puhuvat nuorten pahoinvoinnista ja liikenteestä

Puhuivatko pormestariehdokkaat asuntotuotannosta? Kyllä, Jussi Halla-aho puhui kielteisesti Helsingin kasvukiimasta. Samaa sanaa käytti Ebeling kristillisten valtuustoryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa. Näyttää siltä, että kristillisillä ja perussuomalaisilla on kiima mielessä, vaikka sitä vastustavat. Mutkilla mentiin asumiseen ja määrän lisäämiseen. Kun riittävästi rakennetaan ARAa niin vapaarahoitteistenkin hinnat putoavat. Taisi olla Nasima Razmyar tätä mieltä. Anni Sinnemäki haluaa rakentaa kysyntää vastaavasti. Anni haluaisi myös kehittää keskustaa. Juhana Vartianen liikkuu pyörällä. Autoliikenne on erityisesti vanhenevalle väestölle tärkeää. Selostaja kysyy, onko nyt menty liiaksi nuorten ehdoilla. Ei tässä nyt syntynyt kiistaa. Paikalla oli liikaa himopyöräilijöitä. Anni sanoi, että bulevardien rakentaminen mahdollistaa yhä useamman paremman pääsyn keskustaan. Sanoi pyöräilijöiden ostavan hyvinkin kalliita laukkuja. Selostaja kysyy: Miksi Helsinki kuvaa suunnitelmat heinäkuisessa loistossa. Miten on räntäpäivät? Kohtaaminen, laten litkiminen ja läppärin sormeilu ei suinkaan ole räntäpäivän perustoimintaa bulevardien varrella. Vastaus: nehän ovat vain havainnekuvia. Lopuksi ruuhkamaksut. Jussi: ei! Anni: kyllä! Nasima: ei ehkä! Juhana: ei ehkä! Liikenteestä ja tunnelista keskusteltiin ehkä eniten. Se ei keskustelijoiden mielestä ole kuitenkaan ykköshaaste.

Nasima piti nuorten syrjäytymistä ykköshaasteena. Anni ja Juhana puhuivat myös nuorten pahoinvoinnista.  Jussin kanta oli selvä: maahanmuutto. Kolme haastatelluista oli sitä mieltä, että kaikki johtuu pandemiasta. Jussin mielestä maahanmuutto on tärkein syy nuorten ongelmiin. Juhana puhui Nervanderinkadusta. Muisteli entisaikojen vaaroja. Oli ilmeisesti SYK:n oppilaita. Kertoi saaneensa Nervanderinkadulla turpiin. Minä kävelin tuota katua 14 vuotta. En saanut kertaakaan turpiin.

Hesarin haastattelussa asetettiin vastakkain asuntojen rakentaminen ja helppo pääsy lähiluontoon. Piti valita. Kuten jo sanoin: outoa. Molemmat voidaan toteuttaa samanaikaisesti ja pitää toteuttaa samanaikaisesti. Kaikki vastaajat halusivat säilyttää lähiluonnon ja pääsyn sinne. Olisiko tätä voinut epäillä? Ei hölmöjä kysymyksiä kannattaisi tehdä.

Hieman haluan jatkaa tätä vaalilupaus teemaa. Haluan tietää mitä Ode Soininvaara ja Mikko Särelä meille lupaavat. He ovat kaupunkiympäristölautakunnan rautainen pari tiivistämisen ja korkean rakentamisen puolesta. Minä kyllä tykkään molemmista, he ovat molemmat hyviä varjonyrkkeilyvastustajia eläkeläiselle. Törmäsinkin vanhaan blogiin (ei minun), joka ansiokkaasti selvittää Oden ja Mikon maailmanparannusta: https://www.apu.fi/artikkelit/ratkaisijat

Oden vaaliohjelma (2) Ihannekaupunkini on tiivis mutta harva

https://www.soininvaara.fi/2021/05/11/oden-vaaliohjelma-2-ihannekaupunkini-on-tiivis-mutta-harva/

Ehkä tämä otsikko onkin Oden retoriikan huippusaavutuksia. Tiivis mutta harva! Millainen semmoinen on? Onko se kuin reikäjuusto, jossa tiiviiseen struktuuriin asettuu sopivia henkireikiä, vai onko se kuin skaalavapaat verkot jotka muodostavat tiivistyviä hubeja. Jaa, mutta nuo skaalavapaat ovatkin Mikko Särelän heiniä, palataan niihin myöhemmin. Ode sanoo puolittain järkeen käyvästi, että ne alueet, jotka otetaan rakennettavaksi, kannattaa rakentaa tiiviisti ja paikasta riippuen myös aika korkeasti. Toisaalta alueiden väliin kannattaa jättää kunnon viheralueet. Kyllä, minunkin mielestäni kannattaa rakentaa tiiviisti, mutta en yllyttäisi rakentamaan korkeasti. Se nimittäin nostaa asuntojen kustannuksia. Kunnon viheralueet – tietysti, meidän vihreässä ja merellisessä kaupungissamme. Emme kai halua muuttaa Helsinkiä Tukholman, Kööpenhaminan tai Oslon kaltaiseksi, joissa puistojen määrä on huomattavasti pienempi kuin meillä. No, emme kyllä voikaan, vaikka haluaisimmekin. Niin ovat rakenteet erilaiset ja Helsingille suotuisat. Mutta tätähän Ode tuntuu haluavan. Ode kirjoittaa Suomessa 1960-luvulla valloilleen päässeestä harvaan rakennetusta autokaupunki-ideologiasta amerikkalaiseen malliin. Syntyivät metsälähiöt. Tämän seurauksena Helsinki on aivan olennaisesti harvemmin rakennettu kuin Tukholma, Kööpenhamina tai Oslo. Se vastaa ympäristörikosta. Vaalipuheiden tapaan Ode puhuu muunnettua totuutta. Hän dramatisoi tuolla tutuksi tulleella ympäristörikollisuudella. Miksi tuota vatkaan? Ode on minun kaverini. Vatkaan siksi, että sana on niin paha: rikollisuus. Ode, lopeta sen käyttö!

Jotkut ovat sitä mieltä, että nyt juuri Helsingille tehdään ympäristörikoksia erityisesti korkean rakentamisen ja rakentamistarpeen ylimitoituksen suhteen. Mitähän ystäväni Lauri Nordberg ajattelee rikollistuomiostaan? Hän istui lautakunnassa yli 20 vuotta, kun Ode on vasta päässyt tusinan vuosimäärään. Vai syyttääkö Lauri nyt Odea ympäristörikoksesta, jos ei muun niin ainakin Riistavuoren suhteen? Ode hämää lukijansa voidakseen korostaa omien ajatustensa vaalikelpoisuutta. Tukholman, Kööpenhaminan tai Oslon kaupunginosat eivät suinkaan ole olennaisesti tiheämmin rakennettuja kuin Helsingin kaupunginosat. Koko kaupunkialueen asukastiheys on Kööpenhaminassa 6300 as/km2, Tukholmassa 4800 as/km2, Oslossa 1500 as/km2 ja Tallinnassa 2800 as/km2. Oslon puolustukseksi on sanottava alueen sisältävän suuren 300 neliökilometrin Marka-metsäalueen. Jos se jätetään laskennan ulkopuolelle, tiheydeksi tulee 4400 as/km2. Helsingin asukastiheys on 2800 asukasta per km2.  Nämä ovat koko kaupungin tiheyksiä. Mutta kaupunginosat. Ne mitkä maalle mahtuvat. Ne ovat Helsingissä varsin hyviä tehokkuudeltaan naapureihin verrattuna.

 

Ympäristörikokset

Kun Ode puhuu ympäristörikollisuudesta hän tarkoittaa 50-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä esikaupunkilähiöitä. Hänen blogissaan on ilmakuva Pihlajamäestä. Pihlajamäen valinta esimerkiksi ympäristörikollisuudesta osoittaa tietämättömyyttä meidän suunnitteluhistoriastamme. Meidän lähiöistämme ensimmäinen oli Hilding Ekelundin Maunula. Sekin erittäin arvostettu kohde. Nyt tämän päivän päivälehti julistaa Pentti Aholan kahden lähiön, eli Pähkinärinteen ja Siltamäen erinomaisuutta. Vertailukohteena pidetään Simo Järvisen ja Eero Valjakan Olaria. Tukholmassa Sven Markelius oli suuri 40- ja 50-lukujen kaupunkiuudistaja. Hän halusi rakentaa ABC-kaupunkeja tunnelbanan varteen. ABC tarkoitti arbete - bostäder - centrum.

Vällingby oli ensimmäisen suuri esimerkki. Siellä käytiin opintomatkoilla. Joskus ekskursioaamuna Vällingbyn katukiveysrinkulat kyllä hieman heitättivät. Sitten tuli Farsta. Skärholmen oli uudempi ihme. Tällä hetkellä Vällingby-Hässelbyn ja Farstan asukastiheys on 4000 asukasta/km2. Skärholmenissa päästään lukuun 5000 asukasta/km2. ABC-kaupunkien aate perustui siihen, että ihmiset voisivat käydä koulua, tehdä ostoksensa ja saada työpaikkansa kävely- tai fillarietäisyydellä kotoa ja elää elämänsä omassa pikkukaupunkiympäristössä. Kaupunkikeskusta sinänsä muuttuisi vähemmän tärkeäksi – tai vain harvojen huviksi. Sinne mentäisiin maanalaisella tai bussilla. Idean taustalla ei lainkaan ollut amerikkalainen omakotikaupunki. Eihän tuohon aikaan henkilöautoja vielä ollutkaan, mitä nyt 40 autoa per 1000 asukasta.

Vällingbyn ja meidän Tapiolamme ja sitten monien muiden lähiöidemme esikuvana ja mallina sanotaan olleen New Jerseyn Radburn sekä brittien puutarhakaupungit kuten Letchworth. Helsingin yleiskaavapäällikkö Olof Stenius sanoi Uudelle Suomelle vuonna 1958 antamassaan haastattelussa: ”Yleiskaavan mukaisessa tulevaisuuden Helsingissä puistoalueet erottavat toisistaan sekä asumalähiöt että työalueet. Ns. ihannelähiö on sellainen, jonka asukasmäärä pysyttelee 5 000-15 000 asukkaan välillä.” Yleiskaava-arkkitehti Olof Stenius kertoo suunnitellun asukastiheyden olevan 300 henkeä tonttihehtaaria kohden kerrostaloalueilla ja 30-100 henkeä tonttihehtaaria kohden muilla alueilla. Stenius puhuu tonttitehokkuudesta joka olisi kerrostaloalueilla 30000 as/km2. Aluetehokkuutena se tarkoittaisi noin 15000 as/km2. Aika hyvä! Ei viittaa suurempaan rikokseen.

Radburn sijaitsee New Yorkin läheisyydessä Hudsonjoen itärannalla. Alueen rakentaminen aloitettiin suuren laman alla, vuonna 1929. Suunnittelijoiden tarkoituksena oli toteuttaa englantilaista Garden City-esikuvaa Ebenezer Howardin ajatuksen mukaisesti. Radburnin tärkein idea oli liikenteen erottelu siten, ettei jalankulkijoiden tarvitse ylittää samassa tasossa pääteitä. Myös rautatieasema sijaitsi aivan kylän keskustassa. Pussikaduin toteutetuista suurkortteleista tuli malliesimerkki ”moottoriajan kaupungista” (Town for The Motor Age). Tämän kaupungin sanotaan olleen Maunulan ja Tapiolan esikuvana.

Jos vielä hieman fokusoidaan kaupunginosiin ja niiden tiheyteen. Löytyykö sieltä tuo maaginen suuri ero pohjoismaisten naapurikaupunkien ja Helsingin välillä? Kirjoittelin aikanaan blogin, joka käsitteli tätä asiaa; http://penttimurole.blogspot.com/2018/02/helsinki-meren-ja-metsien-kaupunki.html Havaitsin Helsingin olevan ykkönen rakentamisen tiiveydessä keskikaupungin alueella. Todellakin Helsingin Torkkelinmäki (26000 as/km2) ja Punavuori (20000 as/km2) hakkaavat tiheydessä Kööpenhaminan tiheimmän kaupunginosan Norrebron (19000 as/km2) ja Oslon Sagenen (14000 as/km2). Tukholman Södermalm (23000 as/km2) ja Norrmalm (15000 as/km2) kilpailevat mitalisijoista. Tunnetuksi tulleet ja minullekin tutuksi tulleet maahanmuuttolähiöt Rinkeby ja Kista (10000 as/km2) jäävät hopealle. Miksi ne ovat minulle tutuksi tulleita? No siksi että aikanaan pääsin mukaan aluetta sivuavan liikenneväylän suunnitteluun. Hieno kokemus. Suunnitteluyhteistyön pehmeys, jatkuva diskuteeraus. Vastakkaisia mielipiteitä saa ja täytyy esittää. Vielä rantaviiva. Rantaviivaa Helsingissä on saarineen 200 km, Tukholmassa 180 km, Kööpenhaminassa 20 km, Oslossa 20 km ja Tallinnassa 30 km. Rannat ja puistot ovat Helsingin herkkua. Ne tekevät Helsingistä oman ja erilaisen. (Kuvassa keltaiset alueet ovat kerrostaloalueita ja punaiset kauppaa ja teollisuutta).

Muihin hommiin siirtyvä Jan Vapaavuori sanoo Helsingin olevan tarpeeksi suuri kaupungiksi, mutta liian pieni metropoliksi. Se onkin ”testiympäristönä täydellinen”. Tämän hän sanoo kertoessaan uusista hommistaan Milton-viestintäyhtiön palveluksessa. Siinäpä se. Mainiosti sanottu ja asia ikään kuin ymmärretty. Voisitko perua eron ja jatkaa pormestarina.