sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Helsinki, meren ja metsien kaupunki


Tämähän alkaa olla kiinnostavaa. Minun vakiomediani Hesari ampuu informaatiotulta kaupungin tiivistämisen ja korkean rakentamisen puolesta. On vielä ottanut robotit erityiseen suojelukseensa. Kukaan ei näytä vastaavan tuleen. Ei vastareaktioita. Vastareaktiot vaietaan. Tai niitä ei todellakaan ole. Kaupunkisuunnittelu on muuttunut talouskilpailusuunnitteluksi. Ennen kaupunkisuunnittelun tavoitteena oli rakentaa viihtyisiä, paloturvallisia, lapsiystävällisiä ja luonnonläheisiä ihmisympäristöjä työtä ja vapaa-aikaa varten. Nyt tavoitteena on luoda kilpailukykyisiä kaupunkikasautumia kansainvälisen kulutusyhteiskunnan verkostokaupunkeina. Aatteen palo on nyt taloustieteilijöillä, digitaaliuskovilla ja kiinteistökehittäjillä. Juuri he haluavat ”lisää kaupunkia Helsinkiin”. Nuoret kaupunkisuunnittelijat ovat innostuneita ja motivoituneita. Vihdoinkin heillä on tavoite, päämäärä ja aate: tiivistyvä metropoli ja tiiveyden seurausvaikutuksena syntyvä kansainvälinen kilpailukyky kaupunkitalouden voimin. Heillä on tilaisuus muuttaa suuntaa. He haluavat katkaista lineaarisen kehityksen ja luoda muutoksen.

Meillä vanhoilla – silloin kun me olimme nuoria – meilläkin oli ajatuksemme. Halusimme muuttaa tylyn byrokratian ja sankarisuunnittelijoiden vallan yhteiskuntapolitiikaksi. Halusimme päästä mukaan tekemään parempaa yhteiskuntaa. Halusimme sosiaalista muutosta ja ihmisarvoista asumista maaltamuuton suurille ihmisvirroille. Ehkä siinä silloin oli hieman oma lehmäkin ojassa. Mukaan pääsy ei ollut ilman muuta mahdollista. Oli saatava vallankäytön rakenne muuttumaan. Se voisi tapahtua, jos teknistaloudelliset tavoitteet saataisiin muutettua yhteiskuntapoliittisiksi tavoitteiksi. Siihen tarvittiin avuksi politiikkaa. Poliitikkojen tulo uudeksi voimaksi byrokratian ja elinkeinoelämän rinnalle synnytti uuden tilanteen. Olimme nuoria ja aika toi nuoria poliitikkoja päätöksentekoon ja erityisesti tavoitepolitiikkaan. Sitä halusimme ja siinä näimme tilaisuutemme. Halusimme katkaista lineaarisen kehityksen ja luoda muutoksen.

Nyt meillä on kaksi selkeää tavoitetta:
Asuntojen tuottaminen ja kaupunkirakenteen tiivistäminen. Mutta hetkinen! Tuntuu tutulta! Ne eivät suinkaan ole uusia tavoitteita. Ne ovat aina olleet olemassa. Jokainen voi allekirjoittaa nuo kaksi tavoitetta.  Minä ainakin allekirjoitan ne aina, heti ja sumeilematta.  En kuitenkaan allekirjoita niitä ilman ehtoja, en numeroleikkinä.

Puhdetöihin
On jatkuvasti palattava tähän asiaan. On kaivettava esiin uusi yleiskaava, Pro Helsinki 2.0 –suunnitelma ja vielä kuvia Särelän, Soininvaaran ja kumppaneiden ”Lisää kaupunkia Helsinkiin” - visioista. Niissä kaikissa on paljon hyvää, mm. nuo lempilapseni bulevardit, mutta eivät tuollaiset ”hallusinaatiot”. Anteeksi Mikko, siteerasin nyt sinua, kun olit pitämässä hienon esityksen Suomalaisella Klubilla RIL-senioreiden tilaisuudessa.  No, keskuspuistoon koskeminen ei ole missään visioissa sallittu. Se johtaa puihin kahliutumiseen Koijärven malliin. Minäkin siellä! Sitä kieltä ystäväni Ode Soininvaara ymmärtää. Vielä on kaivettava esiin kartat Kööpenhaminasta, Tukholmasta ja Oslosta. Vai pitääkö vielä ottaa esiin Pietari ja Tallinna. Ne kai ovat meidän lähimpiä kilpailijoitamme suuressa globaalissa kaupunkien välisessä taloussodassa. Hyvä, puhdetöihin on ryhdyttävä. No, hetken harkittuani päätin ottaa esille neljä kaupunkia: Kööpenhaminan, Oslon, Tallinnan ja Helsingin. Päätän hieman tutkia, onko niiden kunkin yksilöllisten kaupunkikasautumien välillä suuriakin eroja.

Helsinki, meren ja metsien kaupunki

Neljä kaupunkia, kaksi kilpailijaa ja yksi ”kaksoiskaupunki”. Tiiveyksissä on suuria eroja: Kööpenhaminan kaupungin alueella on suurin asukastiiveys, 6300 asukasta neliökilometrillä. Helsinki ja Tallinna ovat lähellä toisiaan, noin 2800 asukasta/km2.  Oslo on väljin, vain 1400 asukasta/km2. Oslon väljyys johtuu kuitenkin 300 km2:n metsäalueesta Markasta. Jos jätämme Markan ulkopuolelle, Oslon kaupunkialueen väljyys on 4400 asukasta/km2. Kuvissa kerrostaloalueet ovat keltaisella. Punaisella on esitetty kaupan ja teollisuuden esikaupunkialueet – Kehä III-ilmiö. Tuo ilmiö minua askarruttaa. Puhumme jatkuvasti asumisen tiivistämisestä, mutta kukaan ei tunnu puhuvan näiden alueiden tuhlaavasta maankäytöstä. Helsingissä ne sijaitsevat kaupungin onneksi suurelta osin naapurikuntien puolella.

Fokusoidaan hieman tarkemmin. Kuviin mahtuu suurin piirtein kunkin kaupungin alue. Rakenteissa on eroa. Kerrostaloalueet ryhmittyvät Kööpenhaminassa ja Oslossa yhtenäisenä kaupunkimattona ilman merenlahtien tai viheralueiden suosiollisesti rikkovaa vaikutusta. Myös puistojen määrä näillä alueilla on hyvin rajoitettu.  Varsinaisen ruutukortteleista koostuvan kaupunkimaisen keskustan ulkopuolella omakotialueet leviävät taas yhtenäisenä mattona. Helsingin rakenne on toinen.  Pientaloalueet ja kerrostaloalueet sekoittuvat kauttaaltaan. Oliko juuri Anni Sinnemäki, joka aivan vastikään selitti tämän tosiasian olevan tärkeä syy pahalta segregaatiolta välttymiseen.

Helsinki on merenrantojen ja puistojen, myös metsien kaupunki. Se on Helsingin erikoispiirre. Sitä piirrettä ei ole meidän kolmella kilpailijallamme. Rantojen pituus Kööpenhaminassa ja Oslossa on noin 20 km. Tallinnassa rantaviivaa on 30 km. Meillä on toisin. Helsingin rantaviiva ilman saaria on 120 km. Saaret mukaan luettuna rantaa on yli 200 kilometriä. Helsinki on veden ja puistojen kaupunki. Tämä asia voisi olla meidän aseemme paljon puhutussa kaupunkien kilpailussa. Siis rakkaat taloustieteilijät ja maantieteilijät ja lisää kantakaupunkia-intoilijat, pyydän jalosti teitä katsomaan karttaan ja lakkaamaan alituiseen vertaamasta Helsinkiä rakenteeltaan aivan erilaisiin kaupunkeihin.

Millaisia edellytyksiä eri kaupungeilla on tiivistyä sisäisesti? Helsinkiä halutaan tiivistää lisäämällä kaupunkialueelle lähes 220000 asukasta, jos yleiskaavan tavoitelukuun 860000 on uskomista. Nykyinen asukasluku on 642000. Lisäystä olisi 35% eli hiukkasen yli kolmannes. Jos tuo määrä asukkaita lisättäisiin Helsingin nykyisellä asukastiheydellä vaadittava alueen koko olisi 8,9x8,9 km2.  Se olisi mahdotonta ja teoreettista. Jos tiivistäminen tehdään Lauttasaaren tehokkuudella, maata tarvitaan 6,4x6,4 km2. Punavuoren tehokkuudella pärjätään 3,3x3,3 km2 alueella. Suunnittelijat uskaltavat puhua uusien alueiden suhteen tällaisista Punavuorista. Se ei ole totta. Kaupunkia on rakennettava jonkinlaisella harmonialla. Tehtävä on haasteellinen ja se näkyy yleiskaavan tuskanomaisessa ponnistuksessa.  Nyt ponnistukset lisääntyvät kun hallinto-oikeus poisti rajusti neliöitä parilta bulevardilta, joilla ne sinänsä olivat epärealistisia neliöitä.

Miten paljon sisäistä tiivistymistä asumisen suhteen voi tapahtua täyteen rakennetussa kaupungissa? Kööpenhaminan ydinkeskustan kaikilla alueilla asukastiheys on kasvanut 20 vuoden aikana. Kasvu on ollut keskimäärin 24%. Vuosikasvuna tämä tarkoittaa viimeisen viiden vuoden aikana 10000 asukasta vuodessa. Koko Kööpenhaminan alueella asukastiheys on vuosina 1996-2016 kasvanut tasolta 5500 as./km2 tasolle 6300 as./km2.

Koko Oslon kunnan alueella väestönkasvu on 20 viime vuoden aikana ollut noin 10000 asukasta vuodessa. kasvua on kokonaisuudessaan ollut 24%. Asumistiiveys on lisääntynyt vuoden 2005 tasosta 3500 as./km2 vuonna 2017 tasolle 4400 as./km2.

Oslossa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa asukastiheydet ovat hyvin säällisiä. Slummien synnyttäminen ei todellakaan ole ollut päämääränä. Kööpenhaminan tiheimmin asuttu alue on80000 asukkaan Nørrebro. Siellä on hieman alle 20000 asukasta neliökilometrillä. Oslossa tiheimmin asuttu alue on 42000 asukkaan Sagene. Väkeä on 14000 as./km2.  Helsingissä Torkkelinmäki ja Punavuori pärjäävät hyvin tiheyskilpailussa.  Helsingin koko eteläisen suurpiirin asukastiheys on 6000 as./km2. Tallinnan Tapiola eli 66000 asukkaan Mustamäki on kaupungin tiheimmin asuttu alue, tiheys on 9000 as./km2.



Liikenneverkot ovat yksilöllisiä ja kiinnostavia. Kaikki neljä kaupunkia ovat hyviä raideliikennekaupunkeja. Oslo vetää ratojen pituudessa pisimmän korren. Kööpenhamina taas voi ylpeillä hienolla automaattimetrollaan. Helsinki on hyvä raitsikkakaupunki. Tallinnassa on ilmainen joukkoliikenne – ainoana maailmassa tuossa kokoluokassa.

Tiiveimmät kaupunkikorttelit vaikuttavat kaikki miellyttäviltä asua. Slummien tuntua ei voi havaita.  Kööpenhaminassa ja Oslossa korttelit ovat pääosin hienoja umpikortteleita. Autot mahtuvat kaduille, kun tiiveydessä ja kerrosluvussa ei ahnehdita. Pihat ovat puistoa, ei parkkiasvalttia. Eipä ihme, että Mikko Särelä haluaisi samanlaisia meille. Hyvät umpikorttelit ovat meillä harvassa, mitä nyt Vallilassa ja muutama Töölössä. Valitettavasti Helsingistä ei saa tekemälläkään Kööpenhaminaa. Meidän on tyydyttävä omaan merikaupunkiimme ja puistokaupunkiimme. Olisiko se mahdollista? Olisiko se tiiveyden ja kasautumien sijaan meidän kilpailuvalttimme?

Kaupungeissa on eroa, mutta on yhtäläisyyksiäkin. Kööpenhaminan kaupungissa asuu miltei tasan sama määrä asukkaita kuin Helsingin kaupungissa. Mutta kaupungin maa-alue on vain 40 % Helsingin pinta-alasta. Ero näkyy asukastiheyksissä. Oslon kaupungilla on suuri pinta-ala ja asukastiheys näennäisen pieni. Mutta kun Markan valtaisa metsäalue otetaan laskuista pois Oslon varsinaisen kaupunkialueen asukastiheys hakkaa asumistiheydessä reilusti meidän kotoisen merikaupunkimme ja puistokaupunkimme. Siinäpä se tämän jutun pointti onkin. Lakatkaa hyvät ihmiset puhumasta kaupunkitiheyksistä numerolaskuoppina. Kaupungissa on monia muitakin elementtejä.  Viisaat ovat nimittäin sanoneet, että logiikan ankaruus ja käsitteiden selkeys ei sovi kaupungin ymmärtämiseen, sillä kaupungissa totuudesta ja valheesta syntyy kolmas elementti, joka lumoaa meidät. Ilmiö lepää salatun päällä. Kaupunki myös valehtelee aina, etenkin kun itse Perkele iltaisin sytyttää lyhdyt asettaakseen kaikki epätodelliseen valoon (Gogol).

7 kommenttia:

  1. Pentti, minä jaoin tämän Facebookissa, siellä on muutama kaveri joka saattaa ymmärtääkin. Ja sitten pojanpoika joka on puolueensa vanki, eikä sooloile ainakaan vielä!

    VastaaPoista
  2. Pena
    Kiitos erinomaisesta blogista taas kerran. Mietin usein, kuinka paljon aikaa sinä panetkaan tutkimuksiin, ennen kuin blogisi syntyvät. Taidat työllistää itsesi tehokkaasti.
    Minun mielestäni suunnittelijoilla on täysin väärä käsitys kaupunkisuunnittelusta, Helsingin imagosta, puistojen tarpeellisuudesta, ja erityisesti liikenteestä.
    Merenrannan merkitys asukkaille on aivan suunnaton! Sen näki heti kun meri jäätyi kantavaksi - polut merelle, kohti saaria ja horisonttia syntyivät heti! Olisitpa nähnyt meren mustanaan kävelijöitä eilisen sunnuntain auringonpaisteessa. Oli sydäntä hivelevän ihana näky. Eikä ainuttakaan kovaäänistä häiritsemässä aavan lakeuden kauneutta.
    Puhuit blogissasi hyväksyvästi umpikortteleista. Haepa esille tekeillä olevien kaavojen joukosta kaupunginvaltuusto 17.1.2018 kokouksen esittelyaineistosta Hernesaaren asemakaava ja katso rakennusten kerrosluvut (varsinaisten kerrosten ala- ja yläpuolelle voi rakentaa lisää). Katso myös havainnekuva. Onko hienoja korttelipihoja? Onko aurinkoa pihoilla? Mielestäni lähes ainoa hyvä umpikorttelipiha on Vallilassa Kone ja Sillan kortteli.
    Suunnittelijat puhuvat tuulelta suojatuista korttelipihoista. Unohtuiko, että kadut ovat tuulitunneleita - ja meren rannassa tuulee aina, se on rannan luonne! Eikä umpikortteleiden näköala merelle ole kuin yhdeltä korttelirivistön rannimmaiselta julkisivulta. Merinäköalalla näitä tulevaisuuden kalliita asuntoja jo markkinoidaan ilmoituksissa.
    Katso myös puistosuikale rannassa - riittääkö, onko jatkuva vai katkovatko ajoyhteydet rantaan/mereen rakennettaville kahvila/ravintoloille? Kun Jätkäsaaren asukkaille ei ole tarpeeksi virkistysaluetta, onko sitä Hernesaaressa? Ei ole.

    MERTA EI SAA ENÄÄ TÄYTTÄÄ LISÄÄ! Mielipidekirjoituksessamme pitkin hampain sallittu lisätäyttö on ehdottomasti viimeisin tunkeutuminen mereen!
    Rakkain terveisin Kaija

    VastaaPoista
  3. Terve, Pena!
    Kyllähän kaupunkia on hyvä tiivistää, jotta matka asunnoista pääasiassa keskustassa oleviin työpaikkoihin ei olisi turhan pitkä. Kaupunkibulevardit ovat mielestäni kuitenkin täysin idioottimainen tie tähän tavoitteeseen. Niistä tulee parhaimmillaankin Huopalahdentien mallisia väyliä, joihin vielä raideliikennettäkin tungetaan. En todellakaan halaisi asua siinä metelissä ja pakokaasussa.
    Siirtyminen joukkoliikenteeseen käy kyllä sinkkuvihreille, joilla ei ole lapsia ja ruokaostoksia kannettavinaan. Näen edessäni äidin, joka töistä lähtiessään ensin hankkiutuu ratikkapysäkille, odottaa ratikkaa, vaihtaa ratikkamatkan jälkeen bussipysäkille ja odottaa bussia. Sillä hän pääsee 500 metrin päähän päiväkodista hakemaan lapsensa. Sitten lapsen kanssa 500 metriä toiseen bussiin, jolla hän menee lapsen kanssa kauppaan ja ostaa viisi litraa maitoa ja mehua, perunoita ja muuta painavaa sapuskaa perheelleen ja taas seisoo odottamassa lapsensa ja kantamustensa kanssa bussipysäkillä päästäkseen vihdoin bussilla 700 metrin päähän kodistaan. Mitä ja ketä varten auto on keksitty?
    kysyy Eki

    VastaaPoista
  4. Hyvä Pentti!
    Väljyys ja vihreys ovat merkinneet Helsingissä kaupunkilaisten arvostamaa elämänlaatua, joka ei tunnu mahtuvan näihin "tiiveyslaskelmiin".

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus taas kerran, etenkin alku ja loppu. Tällaiset kaupunkien tiiviysvertailut ovat kyllä aika kyseenalaisia. Mihin pannaan kaupungin tai kaupunginosan rajat? Jos Oslomarka rajataan pois Oslosta, eikö silloin pitäisi myös rajata Keskuspuisto pois Helsingistä? Kaupunkien kunnalliset rajat ovat usein myös historiallisista syistä epäloogisia. Vanhan kaupunginosan viehätys ja vetovoima perustuvat, paitsi läheisyyteen, myös vanhaan arkkitehtuuriin ja miljööseen. Kööpenhaminan kantakaupunkia tai Kruununhakaa ei voida luoda uudestaan kaupungin laitamille. Siitä tulee väistämättä Mustamäe.
    Tiivistämisen innossa ei kaihdeta selviä valheitakaan. Kun Helsingin hallinto-oikeus poisti yleiskaavasta mm. Keskuspuistoon ja Vartiosaareen ehdotettuja rakentamisalueita, Osmo Soininvaara kirjoitti (HU 10-11.2.), että ”75 000 ihmiseltä viedään asunnot”. Yhdeltäkään helsinkiläisestä ei viedä yleiskaavalla asuntoa. Sen sijaan monelta viedään kyllä asunnon lähellä oleva metsikkö, upea kalliokumpare, hieno ranta tai iltapäivän aurinko ja laajempia viheralueita pirstotaan. Se on väistämätön tulos, kun Helsingin rajojen sisäpuolelle vapaina säilyneille alueille täytyy ahtaa vielä Tampereen asukaslukua vastaava määrä uusia asukkaita.
    Kaupungin johto on jo antanut ymmärtää, että menetetyt rakennusoikeudet korvataan muualta, jotta pakkomielteeksi muodostunut väestötavoite 866 000 voidaan saavuttaa. Se onkin helppoa. Useimpien asuntoalueiden rakennusoikeus on nimittäin määritelty niin, ettei sillä ole ylärajaa. Sen sijaan, että alueelle tulisi kaupungin havainnekuvissa piirrettyjä 7-kerroksisia rakennuksia, sinne nouseekin 14-kerroksisia taloja tai ylitiiviitä umpikortteleita. Laajasalon, Lauttasaaren, Haagan, Paloheinän ja monen muun alueen asukkaat pannaan siis maksamaan Keskuspuiston ja Vartiosaaren säästämisen hinta.
    On selvää, että helsinkiläiset eivät halua tällaista kaupunkia. Ainakin 16 kaupunginosa- tai asukasyhdistystä vastusti yleiskaavaa. Samoin luonnonsuojelujärjestöt ja monelta osin myös asiantuntijaviranomaiset. Meillä on ihan hyvä kaupunki. Meillä on hyvä julkinen liikenne ja kaikkea muuta, mitä ihminen tarvitsee. Miksi sitä pitää tärvellä? Kun Espoo ja Vantaa lasketaan mukaan, täällä on jo nyt 1,1 miljoonaa asukasta. Tällaisen miljoonakaupungin pitäisi olla kilpailukykyinen myös kansainvälisen liike-elämän tarpeita ajatellen.

    VastaaPoista
  6. Kaija S: "Kun Jätkäsaaren asukkaille ei ole tarpeeksi virkistysaluetta, onko sitä Hernesaaressa?"

    Jätkäsaareenhan on tekeillä todella suurikokoinen puisto keskelle aluetta. Sen on vielä täysin vaiheessa, eli ensimmäisessäkään osassa ei viime kasvukaudella ollut istutuksia, mutta ensi kesänä pitäisi olla. Kun puiston kokonaisuus aikanaan valmistuu niin sanoisin, että jos se ei riitä virkistysalueeksi keskellä kaupunkia, niin sitten täytyy vaihtaa kaupunkilaiset. Alueellahan on Ruoholahden kanavan ympärillä ennestäänkin helsinkiläisellä mittapuulla todella hyvin hoidettua ulkotilaa.

    Eki S: "Näen edessäni äidin"

    Joukkoliikennehankkeita suunniteltaessa kommentaattorit jaksavat aina kovasti huolestua lapsiperheiden kohtaloista. Kukaan ei kuitenkaan ole poistamassa yksityisautoilua. Äiti pääsee autolla Prismaan lapsineen ihan kuten ennenkin, vaikka bulevardipätkän läpi ajamiseen menisi pari minuuttia kauemmin. Pikkulasten perheet ovat Helsingissä varsin pieni vähemmistö väestöstä. Jos nyt muut saataisiin joukkoliikenteen käyttäjiksi, niin lapsiperheillä olisi loputtomiin tilaa huristaa autolla. Omasta puolestani sinkkuna kovasti suon sen heille. Ja jos kellä ei ole varaa autoon, niin parempi joukkoliikenne auttaa siihenkin tilanteeseen. Lapsiperheissä tulee myös se vaihe, kun teineillä on harrastuksia siellä sun täällä, mutta ei vielä ikää ajokorttiin. Onko oikein alistaa vanhemmat taksikuskeiksi? No ei ole, sanon, vaan pitää olla mahdollista päästä julkisilla.

    VastaaPoista
  7. Pieni tarkennus. Minä ja aika moni muukin haluaa, että rakennamme tiivistä kaupunkia siksi, että hyvin tehty tiivis kaupunkiympäristö on viihtyisää ja sitä on Helsingissä aivan liian vähän. Meidän pitää rakentaa sellaista, jotta sitä riittää tulevillekin sukupolville.

    Samalla tiivis rakentaminen on ainoa tapa suojata meidän isoja puistoja. Vaihtoehto on nimittäin aivan kamala - sitä kokeiltiin jo yleiskaavassa 1960-luvulla enkä todellakaan halua sen toistoa.

    VastaaPoista