Ooke ja kaipuu vieraille maille

Korona-aika on monelle merkillinen ja odottamaton. Ei pääse tuttuihin paikkoihin, suorastaan perinteellisesti vierailtuihin paikkoihin, olivat ne sitten matkakohteita hiekalla auringon paahteessa tai olivat ne sitten historiallisia kaupunkeja eksoottisine rakennuksineen ja lapsia piinaavine kirkon penkkeineen, tai kaikkein rakkaimpana se isoisän omin käsin rakentama pienoinen kesämökki järven rannalla ja puumaja rantakoivussa. Kesämökille kyllä Sanna on meidät jo päästänyt. Tai Kiuruko se päästää ja säätää? Mutta haluaako suomalainen enää mennä perinteiselle pikku mökille, ilman sähköä ja vesivessaa? Joukkomajoitukseen? No, pukkisängyssä ja olkipatjalla ei varmaan enää kukaan suostu nukkumaan. Jos ei ole sähköä ei ole laturia. Ennen vanhaan jotkut urheiluhullut kantoivat mökille paristokäyttöisen television tai ottivat sitten virtaa auton akusta. Nyt on jokaisella televisio taskussa ja ystävät taskussa ja lempisarjat taskussa. Nyt myöskin kesämökit pyrkivät saamaan pysyvän asumisen luonnetta mukavuuksineen. Kaiken lisäksi saattaa olla, että pian kaikki haluavat oman rauhaisen kapulanurkan. Näpelöinti voittaa kiinnostuksessa klapinteon. Onkiessakin on aina pakko välillä vilkaista, kun viestin saapumisääni kilahtaa.

On monia joille mökkeily ei riitä loma-ajanvietteeksi. Kaipuu jonnekin saattaa yltyä sietämättömäksi. Meidän perheellä on kaipuu lähinnä Tallinnaan. Toompean mäelle ei ole voinut matkustaa 1,5 vuoteen. Vaikka kaipuu on kova, se ei ole kasvanut sietämättömäksi.  Johtunee siitä, että meillä on Pakilassa niin hyvä olla ja mökkipaikoille Kemiöön ja Tammelaan voi matkustaa ja matkustetaan. Joskus melkein tuntuu oudosti siltä, että Toompean olemassaolo unohtuu ajatusten hämärään. Ryhtyy miettimään muitakin kaukomaita. Ryhtyy asettelemaan niitä kaipuujärjestykseen. Nyt juuri tuli sellainen hetki. Kipinä syttyi vierailusta Olli Lehtovuoren luona.

Olli Lehtovuori -Ooke on eläkepäivinään jatkuvasti aktiivinen. Nyt juuri on valmisteilla näyttely Kreikkaa ristiin rastiin. Hänen kodissaan on mukava vierailla. Pöytä pursuilee tavaraa. Siellä on paperinippuja ja nippujen päälle käsin taiteiltuja otsikoita. Olli on vanhan kansan miehiä. Digitalisaatio ei ole päässyt puraisemaan. Kaikissa teksteissä, kirjaluonnoksissa ja piirustuksissa on esillä käden jälki. Kynän hienonherkkä viiva. Olen tuota viivaa ennenkin ihaillut ja pari asiaankuuluvaa blogiakin tehnyt. Yksi oli keskuspuistosta http://penttimurole.blogspot.com/2016/05/keskuspuisto-olli-lehtovuoren-tekosia.html   ja toinen oli pientaloasumisesta http://penttimurole.blogspot.com/2019/05/pientaloalueet-mahtava-elamisen.html  . Molemmissa asioissa Olli on tehnyt uraauurtavaa työtä. Ja tekee vieläkin. Mielipidekirjoituksia ja ehdotuksia tulee jatkuvasti. Viimeisin lienee Mikko Aholle tämän vuoden huhtikuussa lähetetty ehdotus Sysiniityn rakentamisesta Paloheinässä.

Siinä sanottiin näin: Kesällä 2018 kokoontui joukko asunto- ja yhdyskuntasuunnittelijoita sekä Pakilan ja Paloheinän asukasyhdistysten puheenjohtajat pohdiskelemaan, miten näiden pientalovaltaisten asuinalueiden perusluonne ja ympäristöasuttavuus voitaisiin säilyttää, kun yleiskaavassa on nostettu maankäyttötehokkuutta. Samalla tuli esille myös pienten asuntojen tarve; monet iäkkäät haluaisivat asua tutussa asuinympäristössä, mutta tarjonta on vähäistä. Oltiin yksimielisiä siitä, että tarvittaisiin kehittämisprojekti, jolla voitaisiin edistää kohtuuhintaisesti asumamuotojen monipuolistamista ja asukaslähtöistä ryhmärakennuttamista. – Helsinki voisi olla edelläkävijä tiivis-matala - asuntorakentamisessa!

Kreikkaa ristiin rastiin

Paloheinä ei kuitenkaan ole minun kaipuuni kohde.  Eikä se ole tämän blogin varsinainen aihe. Varsinainen aihe on ajatus kaukokaipuusta: jos niin minne? Ooke on juuri valmistellut näyttelyaineiston Kreikkaa ristiin rastiin. Kuvistaan Olli sanoo, että ne ovat syntyneet aiheen inspiroimana, ilman ihmeempää suunnitelmallisuutta, kun hetki ja ilmapiiri ovat olleet suotuisia. ”Kuvien teossa aika on usein eri syistä ollut tiukalla ja piirrokset olen tehnyt yleensä 10-20 minuutissa pikaskisseinä siltä seisomalta.” Nyt kuvia esitellessään hän onnittelee meitä ilmaisesta ja koronavapaasta ulkomaanmatkasta. Hän on erityisesti ylpeä luomastaan tunnelmasta. Aivan siltä tuntuu kuin miltä näyttää.

Tunnenko minä Kreikkaa ja haluanko juuri sinne? Tunnen vain vähän. Olen ollut Ateenassa ja Mykonoksella. Olen ollut myös Kreetalla kaksi kertaa. Nytkin olimme Ooken tarjoilemalla matkalla Kreikassa. Emme siis valitse Kreikkaa. Mutta katsomme Ooken Kreikan kuvia. Muutamia niistä.  Ja omia Kreikan muistoja voimme vielä kertailla näistä kahdesta blogista: http://penttimurole.blogspot.com/2014/04/kreeta-jumalien-ja-puolijumalien-saari.html ja http://penttimurole.blogspot.com/2019/04/kreetan-paleochora-libyan-meren-morsian.html .

Suomen, Itä-Karjalan ja Kreikan valokuvaajana tunnettu Into Konrad Inha teki vuonna 1897 Otavan kustantaman kirjan: Hellas ja helleenit, piirteitä nykyisestä Kreikasta ja sen muinaismuistoista. Näin hän päätti kirjansa, joka oli ”runsaasti kuvilla kaunistettu”: ”Hellas, mutta mainettasi kiitän yhä uudelleen jokaiselle! Matkailijalle en tiedä maata, jonka taivas olisi suloisemman sininen, vuoret sopusuhteisemmat, kukkulain rusotus kauniimpi auringon laskiessa, meret värikkäämmät. Jos olisin taiteilija, niin jalompaa koulua en taipumuksilleni saisi.” Tästä päätellen Ooke, Olli Lehtovuori on kirjansa lukenut ja saanut jalon koulun taipumuksilleen. No, tulipa tarkistettua. Olli ei ollut Inhaa lukenut, vaikka Inhan tapaan sanailikin. Lupasi etsiä teoksen käsiinsä.

Tässä on karttapiirros Ooken matkoista. Matkoja on kaiken kaikkiaan kuusi. Ne suoritettiin vuosina 1975-2002. 1. Korfu, Meteora, Delfoi, Ateena. 2. Kykladit: Andros, Kea, Tyros, Santorini. 3. Eteläiset Dodekaneesit: Karpatos, Rhodos. 4. Pohjoiset Dodekaneesit ja pohjoiset Egean saaret: Symi, Kos, Patmos, Samos, Kios.. 5. Kreeta. 6. Peloponnesos.

Ookella on laaja piirroskokoelma Kreikasta. Hän on liikkunut ympäri Kreikkaa ja Kreetaa. Ja piirtänyt. Hän tietää paikat ja historian. Yksi kuva kuitenkin häntä hieman harmittaa. Se on Mykenen Leijonaportti. Ooken kuvassa pylväs leijonien välissä on tasapaksu. Todellisuudessa tämä pylväs levenee ylöspäin, mykeneläisten pilareiden tapaan. Sitä Ooke ei ollut huomannut – kuten kuvasta näkyy. Mikä harmittaa? No, se että Alvar Aalto oman kuvansa samasta asiasta piirtäessään oli tämän havainnut. Valokuva kaiken todistaa. Kateutta tämä ei ole. Se on vain kollegiaalista kilvoittelua. Kollegiaalista etenkin siksi, että Ooken ensimmäinen työpaikka oli Alvarin Rovaniemen seutukaavatoimistossa Kittilää suunnittelemassa. Alvar oli tosin jo siinä vaiheessa Baker Housen saanut tehtyä ja Olli oli vasta opiskelija, mutta kolleegoita kuitenkin. http://penttimurole.blogspot.com/2015/10/aaltoa-viipurista-rovaniemelle.html

 

Totta se on, Knossoksen pylväät levenevät ylöspäin. Arthur Evans on halunnut näyttää katsojille muutakin kuin vain raunioituneita kivimuureja. Hän on rekonstruoinut pilaristoja ja eräitä huoneita. Tämä on kiistanalaista ja kritisoitua. Minusta se oli hyvä ajatus – vaikka joskus tuottikin vaikeuksia erottaa vanhan ja rekonstruoidun rajaa.

 

Yksi vaikuttavista Ooken kuvista on plataaniaukio Samoksella. Paikka jonne ehdottomasti haluaisi mennä nauttimaan hyvän lasillisen Uzoa. Marathonkampos on pieni kylä Samoksella. Olli kertoo mietiskelleensä 1984 suuren plataanin varjossa Kreikan urbaania perintöä ja sen harmoniaa: talot ovat yksinkertaisia, mutta erilaisia. Haaleiden sinisten, punaisten ja vihreiden värien tasapainoa ja detaljirikkautta! Ihmiset kauniita. Ihminen ja ympäristö ovat yksi ja sama asia. Pieni aukio ja harvinaisen suuri plataani kutsuvat inhimilliseen kanssakäymiseen. 

Agios Nikolaus –luostari Meteorassa. Kuvan varjostukset tehty Maija-Liisa -vaimolta lainatulla silmäkajalilla. Ihana Maija-Liisa!

Liisa valitsee Firenzen

Ooke Lehtovuoren tarjoaman Kreikanmatkan jälkeen on siis suunnistettava muualle. Liisa harkitsee ja päätyy nopeasti valitsemaan suosikkikohteen. Ensin hänen mielessään pyörii Sienan tori. Tunnelman muistelu kiehtoo. Nojailu torin reunoja kiertäviin pylväisiin ja siemaisu Sienan ilmaa. Sitten muistuu mieleen torin laidalla syöty trippa senese, sienalainen lehmän vatsalaukku, se ei maistunut. Tämä ruoka kuului perinteisesti viidenteen neljännekseen. Aateliset söivät parhaat palat, ensimmäisen neljänneksen, papistolle annettiin toinen neljännes, porvaristo sai kolmannen neljänneksen ja sotilaat neljännen neljänneksen. Mitä jäi jäljelle, se oli viides neljännes, köyhän kansan ruokaa, trippa senese. Nyt Liisan mieleen tuli toinen kohde: Firenze. Sinne Liisa haluasi. Se on päivänselvää. Kaksikin pidempää oleskelua Firenzessä, tärkeimpänä niistä kahden viikon työskentely Il Bisonte-grafiikkastudiossa.

http://penttimurole.blogspot.com/2015/06/ciao-tervehdin-teita-firenzen.html

Kaikki on kirkasta ja selvää. Monet Liisan grafiikan töistä liittyvät Firenzeen. Firenze on paikka johon mieli halaa. Milloin on sopivaa mennä?

Tässä juuri kesken blogin kirjoituksen puhelimeeni tulee viesti Italiasta, Comosta. Sisarenpoikani Francesco tiedustelee mielipidettäni hänen tyttärensä, tyttären aviomiehen ja ystäviensä vierailusta Suomeen nyt elokuussa, italialaisten lomakuukautena. Olisiko talomme käytettävissä? Yleensä se on ollut käytettävissä. Nyt joudun vastaamaan kielteisesti. Se ei ole kivaa. Asiat ovat epäselviä. Tyttäreni toimii viran puolesta tartuntaketjujen selvittelijänä. Joutuu laittamaan ihmisiä karanteeniin. Hän se sanoo kielteisen arvion tämän kesän tilanteesta. Kai se sitten niin on. Italialaiset sukulaiset eivät vielä ole tänne tervetulleita ja meiltäkin jää Firenzen toiviomatka väliin. Ensi kesänä?

Minä valitsen Jufran

Ja minä sitten? Onko minulla toivepaikkaa? Menisinkö Manhattanille Nat Shermanin tupakkakauppaan, polttaisin sikarin, tai Champs-Élyséelle ajamaan satasta, tai menisinkö San Gimignanon torille Proseccolle tai Luccan torniin, jonka latvassa kasvaa puu, tai suorastaanko menisinkö Roomaan Piazza Navonalle? Ei, minä menisin ensin Tripoliin ja sitten Jufraan. Molemmat sijaitsevat Libyassa. Tripolissa ottaisin hyvän ystävän seuraani ja menisimme Medina Kadimaan, vanhaan kaupunkiin, aivan tiettyyn kahvilaan, nauttisimme vihreän teen ja polttaisimme vesipiippua. Sitten ajaisimme 600 kilometriä keidaskaupunki Jufraan. Siellä kiertelisimme omissa tutuissa kohteissa. Jufran hallintokeskuksessa, asuntoalueilla ja torilla. Kiipeäisimme vielä vesitorniin matkan päätteeksi. Tämä haavematka on ehkä vielä kauempana kuin Firenze. Mehän kuitenkin menisimme Liisan kanssa yhdessä.

Nyt vain kiittelemme Olli Lehtovuorta, Ookea hienosta Kreikan matkasta ja jäämme haikailemaan.